EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO

(ensimmäinen jaosto)

12 päivänä joulukuuta 2013

Asia F‑142/11

Erik Simpson

vastaan

Euroopan unionin neuvosto

Henkilöstö – Ylennys – Päätös olla ylentämättä kantajaa palkkaluokkaan AD9 hänen läpäistyään palkkaluokan AD9 kilpailun – Yhdenvertainen kohtelu

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Erik Simpson vaatii virkamiestuomioistuinta yhtäältä kumoamaan 9.12.2010 tehdyn päätöksen, jolla Euroopan unionin neuvosto hylkäsi hänen vaatimuksensa tulla ylennetyksi palkkaluokkaan AD9, koska hän oli läpäissyt kääntämisen alan palkkaluokan AD9 yksikönpäällikköjen avoimen kilpailun EPSO/AD/113/07 ja hänen vaatimuksensa hylkäämisestä 7.10.2011 tehdyn päätöksen, ja toisaalta määräämän neuvoston korvaamaan aiheutuneen vahingon.

Ratkaisu:      Euroopan unionin neuvoston 9.12.2010 tekemä päätös kumotaan. Kanne hylätään muilta osin. Euroopan unionin neuvosto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Erik Simpsonille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Virkamiehelle vastainen päätös – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Konkreettinen arviointi

(Henkilöstösääntöjen 25 artikla)

2.      Virkamiehet – Virkamiehelle vastainen päätös – Velvollisuus esittää perustelut viimeistään valituksen hylkäämisvaiheessa – Laajuus – Riittämättömät perustelut – Asian korjaaminen oikeudenkäynnin aikana – Rajat

(Henkilöstösääntöjen 25 artikla ja 90 artiklan 2 kohta)

1.      Henkilöstösääntöjen 25 artiklassa säädetyn perusteluvelvollisuuden tarkoituksena on yhtäältä antaa asianomaiselle henkilölle riittävästi tietoja, jotta hän voi arvioida, onko hallintoviranomaisten tekemä päätös asianmukainen ja onko hänen aiheellista nostaa kanne virkamiestuomioistuimessa, ja toisaalta antaa tälle tuomioistuimelle mahdollisuus valvoa päätöksen laillisuutta. Perusteluvelvollisuuden laajuutta on arvioitava konkreettisten seikkojen perusteella kiinnittäen erityisesti huomiota päätöksen sisältöön, niiden perusteluiden luonteeseen, joihin on vedottu, ja päätöksen vastaanottajan tarpeeseen saada selvitystä asiassa. Kun ylennystä koskevan vaatimuksen hylkäämistä on perusteltu pelkällä yksikön etuun tehdyllä viittauksella ilman muita selityksiä, eivät tällaiset perustelut mahdollista, että virkamiestuomioistuin harjoittaisi valvontaansa.

(ks. 21 ja 26 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑294/02, Vicente-Nuñez v. komissio, 6.10.2004, 94 kohta

2.      Virkamiehelle vastaisen päätöksen perusteluiden puuttumista ei voida korvata selityksillä, joita hallinto on esittänyt kanteen nostamisen jälkeen. Ei voida myöskään sallia, että toimielin muuttaa myöhemmin tekemänsä päätöksen perusteluita ja perustelee sitä esimerkiksi muilla säännöksillä kuin niillä, joihin aluksi viitattiin. Tällainen menettelytapa johtaisi siihen, että toimielin rikkoo perusteluvelvollisuuttaan, sellaisena kuin siitä säädetään henkilöstösääntöjen 25 artiklan 2 kohdassa ja 90 artiklan 2 kohdassa, ja jolla on tarkoitus yhtäältä antaa asianomaiselle riittävät tiedot, jotta hän voi arvioida, onko hänen vaatimuksensa hylkääminen perusteltu ja onko aiheellista nostaa kanne virkamiestuomioistuimessa ja toisaalta antaa virkamiestuomioistuimelle mahdollisuus harjoittaa valvontaansa.

Oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn yhteydessä esitettyjen perusteluiden puutteellisuus ei sitä vastoin oikeuta päätöksen kumoamiseen silloin kun nimittävä viranomainen esittää täydentäviä täsmennyksiä oikeudenkäynnin aikana; toimielimellä ei kuitenkaan ole lupaa korvata alkuperäisiä virheellisiä perusteluita kokonaan uusilla perusteluilla.

(ks. 27–29 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 195/80, Michel v. parlamentti, 26.11.1981, 22 kohta; asia 111/83, Picciolo v. parlamentti, 30.5.1984, 22 kohta ja asia C‑343/87, Culin v. komissio, 7.2.1990 15 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑52/90, Volger v. parlamentti, 12.2.1992, 40 kohta; asia T‑25/92, Vela Palacios v. EAY, 3.3.1993, 26 ja 27 kohta; asia T‑23/95, Bitha v. komissio, 9.1.1996, 30 kohta; asia T‑56/96, Maccaferri v. komissio, 17.2.1998, 38 kohta; yhdistetyt asiat T‑338/00 ja T‑376/00, Morello v. komissio, 12.12.2002, 55 kohta ja asia T‑218/02, Napoli Buzzanca v. komissio, 29.9.2005, 63 kohta