VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
15 päivänä helmikuuta 2011
Asia F-68/09
Florence Barbin
vastaan
Euroopan parlamentti
Henkilöstö – Virkamiehet – Vuoden 2006 ylennyskierros – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpano – Ansioiden vertailu – Yhdenvertaisen kohtelun periaate – Osa-aikainen vanhempainvapaa
Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Florence Barbin vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan parlamentin päätöksen, jolla hänet jätettiin ylentämättä vuoden 2006 ylennyskierroksella palkkaluokkaan AD 12.
Ratkaisu: Kanne hylätään. Florence Barbin vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluista.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Ylennys – Velvollisuutta sellaisen päätöksen perusteluun ei ole, jolla jätetään ylentämättä viitekynnyksen saavuttanut virkamies
(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)
2. Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Ansiopisteiden myöntäminen ja viitekynnyksen vahvistaminen
(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)
3. Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Yksityiskohtaiset säännöt
(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)
4. Virkamiehet – Yhdenvertainen kohtelu – Käsite – Rajat
5. Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Ylennyspäätös
(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)
6. Virkamiehet – Kanne – Kanneperusteet – Kanneperuste, joka koskee syrjintää – Velvollisuus ottaa huomioon kaikki asiaa koskevat merkitykselliset tosiseikat
1. Ylennyksiä ja urasuunnittelua koskevista toimintalinjoista 13.2.2006 tehdyn Euroopan parlamentin puhemiehistön päätöksen I.3.4 kohdan, joka on toistettu olennaisilta osin ansio- ja ylennyspisteiden myöntämistä koskevista soveltamistoimenpiteistä 10.5.2006 tehdyn parlamentin pääsihteerin päätöksen II.2 kohdan a alakohdan toisessa luetelmakohdassa, sanamuodon mukaan hallinnon on perusteltava päätökset, joilla ylennetään virkamies, joka ei ole saavuttanut viitekynnystä. Vaikka näissä säännöksissä ei täsmennetä, kenelle nimittävän viranomaisen on perusteltava päätöksensä, jos katsottaisiin, että nämä perustelut on tehtävä kaikille ylentämättä jääneille, kynnyksen saavuttaneille virkamiehille, hallinnolle aiheutuisi tästä tarpeeton työtaakka, ja tällainen käytäntö olisi ristiriidassa sen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan ylennyspäätöksen perusteluiden on liityttävä ylentämättä jääneen virkamiehen henkilökohtaiseen tilanteeseen. Näin ollen kantaja on virheellisesti väittänyt, että hallinto on velvollinen perustelemaan hänelle hänen sellaisten työtovereidensa ylentämispäätökset, jotka eivät olleet saavuttaneet viitekynnystä.
Näistä säännöksistä johtuva velvollisuus voidaan katsoa täytetyksi, kun hallinto on osoittanut ylennyskomitealle, joka on sekakomitea, jossa henkilöstö on edustettuna, perustelut sellaisten virkamiesten ylentämisestä, jotka eivät olleet saavuttaneet viitekynnystä.
(ks. 59 ja 61 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑502/04, Lopparelli v. komissio, 4.7.2007, 75 kohta
2. Ylennyksiä ja urasuunnittelua koskevista toimintalinjoista 13.2.2006 tehdyn Euroopan parlamentin puhemiehistön päätöksen mukaisesti ansiopisteitä ei myönnetä kaikkien sellaisten ylennyskelpoisten virkamiesten vertailun päätteeksi, jotka voivat täyttää henkilöstösääntöjen 45 artiklan vaatimukset. Kunkin osaston tai yksikön jokainen ylennyskelpoinen virkamies nimittäin kilpailee lukumäärältään rajallisista ansiopisteistä vain muiden osastonsa tai yksikkönsä virkamiesten kanssa. Koska viitekynnystä ei vahvisteta suhteellisena lukuna eli asianomaisten virkamiesten ansiopisteiden keskiarvon mukaan, vaan absoluuttisena lukuna, jonka suuruus on kaksi kertaa keskimääräinen kesto palkkaluokassa, joka on neljä vuotta palkkaluokassa AD 11, tämän kynnyksen saavuttamista ei voida rinnastaa ylennyskelpoisten virkamiesten ansioiden suoraan tai välilliseen vertailuun. Näin ollen hallinto ei voi ylentää virkamiestä vain sillä perusteella, että hän on saavuttanut ylennyskynnyksen, koska täten tämän viimeksi mainitun ansioita ei vertailtaisi yhdessäkään ylennysmenettelyn vaiheessa kaikkien muiden ylennyskelpoisten virkamiesten ansioiden kanssa. Näin ollen hallinto ei voi ylentää virkamiestä vain sillä perusteella, että hän on saavuttanut ylennyskynnyksen, koska tämän viimeksi mainitun ansioita ei vertailtaisi kaikkien muiden ylennyskelpoisten virkamiesten kanssa.
(ks. 83 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑44/07, Barbin v. parlamentti, 8.10.2008, 44 kohta
3. Henkilöstösääntöjen 45 artiklan sanamuodon mukaan nimittävä viranomainen ei voi rajoittua vain tarkastelemaan kunkin virkamiehen yksittäistä tilannetta, vaan ylennyksistä päättääkseen sen on vertailtava kaikkien virkamiesten ansioita. Tältä osin virkaikä voi olla vain toissijainen ylentämisen peruste. Näin ollen päätöksellä, jolla virkamies ylennetään vain sillä perusteella, etteivät hänen ansionsa ole vähentyneet tai että hänellä on tietty virkaikä palkkaluokassa, ilman että otetaan huomioon muiden virkamiesten tilanne, loukattaisiin kyseisessä artiklassa vahvistettua periaatetta, jonka mukaan kaikkien ylennyskelpoisten virkamiesten ansioita on vertailtava. Tästä seuraa, että vaikka ylennyksiä ja urasuunnittelua koskevista toimintalinjoista 13.2.2006 tehdyssä Euroopan parlamentin puhemiehistön päätöksessä säädetään viitekynnyksestä, joka riippuu vuosina ilmaistusta keskimääräisestä ajasta, jonka virkamies on ollut tietyssä palkkaluokassa, siitä ei voida johtaa periaatetta, jonka mukaan virkamies on ylennettävä, kun hänen ansionsa eivät vähene, tai jatkuvan urakehityksen periaatetta, jonka mukaan hallinto olisi velvollinen ylentämään virkamiehen automaattisesti vain sen takia, että hän on saavuttanut tietyn virkaiän palkkaluokassa.
(ks. 90 ja 91 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: em asia Lopparelli v. komissio, 75 kohta
Virkamiestuomioistuin: asia F‑124/07, Behmer v. parlamentti, 10.9.2009, 106 kohta
4. Syrjintäkiellon periaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattamiseksi hallinnon on varmistettava, ettei samoja tilanteita kohdella eri tavoin ja ettei eri tilanteita kohdella samalla tavoin paitsi jos se on objektiivisesti perusteltua. Näin ollen kun virkamies käyttää hänelle henkilöstösäännöissä myönnettyä oikeuttaan, hallinto ei voi tämän oikeuden tehokkuutta kyseenalaistamatta katsoa, että tämän virkamiehen tilanne on erilainen kuin sellaisen virkamiehen tilanne, joka ei ole käyttänyt tätä oikeutta, ja kohdella häntä tämän vuoksi eri tavalla, paitsi jos tämä erilainen kohtelu on yhtäältä objektiivisesti perusteltu muun muassa siltä osin kuin siinä vain tehdään johtopäätökset siitä, että asianomaisella toimihenkilöllä ei ollut kyseisen jakson aikana työsuorituksia, ja toisaalta ehdottoman oikeasuhtainen esitettyihin perusteluihin nähden.
(ks. 100 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 147/79, Hochstrass v. yhteisöjen tuomioistuin, 16.10.1980, 7 kohta
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑368/03, De Bustamante Tello v. neuvosto, 25.10.2005, 69 kohta
5. Vaikka ylennystä koskevassa asiassa tehty päätös on virallisesti tehty ottaen huomioon asianomaiselle virkamiehelle myönnetyt ansiopisteet, tämän seikan avulla ei voida sivuuttaa mahdollisuutta, että päätös on tehty vaikeammin myönnettävistä syistä kuten kyseisen virkamiehen vanhempainloman huomioon ottamisen vuoksi, edellyttäen kuitenkin, että on olemassa seikkoja, joiden perusteella edellä mainitun syyn todenmukaisuutta voidaan epäillä.
(ks. 102 ja 103 kohta)
6. Syrjinnän olemassaoloa koskevan kanneperusteen arvioimista varten on merkityksellinen tosiseikasto, joka sisältää aiempaan lainvoimaiseksi tulleeseen päätökseen sisältyvät arvioinnit, otettava huomioon kokonaisuudessaan. Tästä seuraa, että ilman, että lainvoimaisen päätöksen lainmukaisuus tutkitaan uudelleen, tällainen päätös voi muodostaa muiden seikkojen lisäksi huomioon otettavan seikan, jotta voidaan osoittaa näyttöä siitä, että hallinto on toiminut jollakin tietyllä, muun muassa syrjivällä tavalla. Asian laita on sitä suuremmalla syyllä täten silloin kun on mahdollista, että syrjintä tulee ilmi vasta sellaista päätöstä koskevan kanteen nostamisen määräaikojen päätyttyä, joka ilmentää tällaista toimintaa.
(ks. 109 kohta)