VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
18 päivänä toukokuuta 2009
Yhdistetyt asiat F-138/06 ja F-37/08
Herbert Meister
vastaan
sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV)
Henkilöstö – Virkamiehet – Arviointi – Vuosien 2001/2002, 2003/2004 ja 2004/2005 arviointikertomukset – Myöhästynyt vahvistaminen – Toimivalta – Keskustelu – Ylennys – Ylennyspisteet – Työpaikkakiusaaminen – Kumoamiskanne – Vahingonkorvauskanne
Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuvat kanteet, joissa Herbert Meister vaatii pääasiallisesti ensinnäkin kumoamaan hänen arviointikertomuksensa, jotka on vahvistettu ajanjaksoilta 1.4.2001–31.12.2002, 1.1.2003–30.9.2004 ja 1.10.2004–30.9.2005, toiseksi kumoamaan päätökset, jotka koskevat ylennyspisteiden myöntämistä vuosien 2006 ja 2007 ylennyskierroksilla, kolmanneksi kumoamaan päätöksen, jolla hylättiin hänen Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin ne ovat muutettuina 22.3.2004 annetulla neuvoston asetuksella (EY, Euratom) N:o 723/2004 (EUVL L 124, s. 1), 24 artiklaan perustuva avustamispyyntönsä, neljänneksi kumoamaan sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) päätöksen, jolla hylättiin hänen vaatimuksensa, joka koski sellaisia henkilöstöön kuuluvia varten, jotka ovat harjoittaneet ammattitoimintaa ennen SHMV:n palvelukseen tuloaan, laaditun yksilöllisen henkilökohtaisen kehittämisohjelman toteuttamista, sekä viidenneksi velvoittamaan SMHV:n maksamaan hänelle vahingonkorvausta.
Ratkaisu: Kantajan urakehitystä koskeva kertomus, joka on vahvistettu ajanjaksolta 1.4.2001–31.12.2002 kumotaan. Kantajan arviointikertomus, joka on vahvistettu ajanjaksolta 1.10.2004–30.9.2005 kumotaan. Päätös, joka koskee ylennyspisteiden myöntämistä kantajalle vuoden 2006 ylennyskierroksella kumotaan. SMHV velvoitetaan maksamaan kantajalle 5 000 euroa. Kanne asiassa F‑138/06 sekä asiassa F‑37/08 hylätään muilta osin. Asiassa F‑138/06 SMHV vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan kaksi kolmasosaa kantajan oikeudenkäyntikuluista. Asiassa F‑37/08 kantaja vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluista, toisin sanoen se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan SMHV:n oikeudenkäyntikulut.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Hallinnolle kuuluva avustamisvelvollisuus – Soveltamisala – Ulottuvuus
(Henkilöstösääntöjen 24 artikla)
2. Virkamiehet – Yksittäispäätös – Hylkäämispäätöksen tiedoksianto – Päätöksen laatiminen sellaisella kielellä, josta asianomainen kykenee ottamaan hyödyllisellä tavalla selvää
3. Virkamiehet – Henkinen ahdistelu – Käsite – Käytös, jolla pyritään loukkaamaan asianomaista tai heikentämään hänen työolojaan
(Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 ja 4 kohta; neuvoston direktiivin 2000/78 1 artikla ja 2 artiklan 3 kohta)
4. Virkamiehet – Henkilöstösäännöt – Poikkeuksia yleisten täytäntöönpanosäännösten perusteella ei voida hyväksyä
(Henkilöstösääntöjen 43 artiklan 1 kohta ja 90 artiklan 2 kohta)
5. Virkamiehet – Kanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Kohteen ja perusteen samanlaisuus – Kanneperusteet ja perustelut, jotka eivät sisälly valitukseen mutta liittyvät siihen läheisesti
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
6. Virkamiehet – Arviointi – Urakehitystä koskeva kertomus – Arvioinnin vahvistajan osallistuminen arviointimenettelyyn
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
7. Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Vahvistaminen
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
8. Virkamiehet – Kanne – Edeltävä hallinnollinen menettely – Hallinto ei ole noudattanut vastausmääräaikoja
(Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohta)
1. Henkilöstösääntöjen 24 artiklassa säädetyn avustamisvelvollisuuden perusteella hallinnon on yksikön järjestyksen ja työrauhan vaarantuessa puututtava riittävän voimakkaasti asioiden kulkuun sekä toimittava olosuhteiden edellyttämällä nopeudella ja huolellisuudella tosiseikkojen toteamiseksi ja asianmukaisten johtopäätösten tekemiseksi niiden perusteella tietoisena kaikesta asiaan liittyvästä.
Se, että nimittävä viranomainen ei ole vastannut asianmukaisella nopeudella avustamispyyntöön ja jättänyt näin noudattamatta huolenpitovelvollisuuttaan, ei voi sinänsä vaikuttaa pyynnön hylkäämistä koskevan nimenomaisen päätöksen laillisuuteen, vaikka se voi aiheuttaa kyseessä olevalle toimielimelle vastuun asianomaiselle mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta. Jos tällainen päätös nimittäin kumottaisiin pelkästään sen vuoksi, että se on tehty myöhässä, uusi päätös, jolla kumottu päätös olisi korvattava, ei voisi missään tapauksessa olla vähemmän myöhässä kuin tämä.
(ks. 73 ja 76 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 224/87, Koutchoumoff v. komissio, 26.1.1989 (Kok., s. 99, 15 ja 16 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑5/92, Tallarico v. parlamentti, 21.4.1993 (Kok., s. II‑477, 31 kohta); asia T‑15/96, Liao v. neuvosto, 6.11.1997 (Kok. H., s. I‑A‑329 ja II‑897, 34 kohta); asia T‑136/98, Campogrande v. komissio, 5.12.2000 (Kok. H., s. I‑A‑267 ja II‑1225, 42 kohta) ja asia T‑154/05, Lo Giudice v. komissio, 25.10.2007 (Kok. H., s. I‑A‑2‑0000 ja II‑A‑2‑0000, 136 kohta)
2. Jotta päätös olisi annettu asianmukaisesti tiedoksi, edellytetään, että se on annettu tiedoksi sille, jolle se on osoitettu, ja että tämä on kyennyt ottamaan hyödyllisellä tavalla selvää päätöksen sisällöstä. Näin ollen henkilöstösääntöjen 24 artiklaan perustuvan avustamispyynnön hylkäyspäätös, joka on laadittu kielellä, joka ei ole virkamiehen äidinkieli eikä kieli, jolla avustamispyyntö on laadittu, on laillinen sillä edellytyksellä, että asianomainen kykenee ottamaan hyödyllisellä tavalla selvää siitä.
(ks. 84 ja 85 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑94/92, X v. komissio, 9.6.1994 (Kok. H., s. I‑A‑149 ja II‑481, 24 kohta); asia T‑197/98, Rudolph v. komissio, 23.3.2000 (Kok. H., s. I‑A‑55 ja II‑241, 44 kohta) ja asia T‑118/99, Bonaiti Brighina v. komissio, 7.2.2001 (Kok. H., s. I‑A‑25 ja II‑97, 16 ja 17 kohta)
3. Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa määritellään työpaikkakiusaamisella tarkoitettavan ”sopimatonta käytöstä”, jonka osoittaminen edellyttää kahden päällekkäisen edellytyksen täyttymistä. Ensimmäinen edellytys koskee puheita, tekoja, eleitä tai kirjoituksia, joiden esiintymisen on oltava ”pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä” – mikä edellyttää, että työpaikkakiusaamisella on ymmärrettävä tarkoitettavan menettelyä, joka kestää välttämättä tietyn aikaa ja edellyttää toistuvia tai jatkuvia toimia – sekä ”tahallista”. Toinen edellytys, joka on erotettu ensimmäisestä prepositiolla ”ja”, koskee sitä, että näillä puheilla, eleillä, teoilla tai kirjoituksilla loukataan henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta.
Se, että adjektiivi ”tahallinen” koskee ensimmäistä eikä jälkimmäistä edellytystä, tarkoittaa yhtäältä sitä, että henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen puheiden, eleiden, tekojen tai kirjoitusten on oltava tahallisia, millä suljetaan tahaton käytös tämän säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Toisaalta ei sitä vastoin edellytetä, että näiden puheiden, tekojen, eleiden ja kirjoitusten tarkoituksena olisi ollut loukata jonkun henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta. Toisin sanoen henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettua työpaikkakiusaamista voi olla olemassa, vaikka kiusaaja ei olisi tarkoittanut teoillaan loukata uhrin ihmisarvoa tai heikentää tahallaan hänen työolojaan. Jo se riittää, että hänen toimistaan on objektiivisesti aiheutunut tällaisia seurauksia, siltä osin kuin ne ovat olleet tahallisia. Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan vastaisesta tulkinnasta seuraisi, että tältä säännökseltä vietäisiin kokonaan tehokas vaikutus, koska on vaikeaa osoittaa työpaikkakiusaamista harjoittavan henkilön pahansuopa tarkoitus.
Tällaista tulkintaa ei voida kyseenalaistaa henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 4 kohdan ensimmäisen virkkeen säännöksillä, joissa säädetään, että ”’sukupuolisella häirinnällä’ tarkoitetaan sukupuolisesti värittynyttä käytöstä, jollaista sen kohteeksi joutunut henkilö ei halua ja jolla pyritään tai joka johtaa tämän henkilön ihmisarvon loukkaamiseen tai painostavan, vihamielisen, loukkaavan tai kiusallisen tunnelman luomiseen”. Vaikka ilmaisu ”jolla pyritään tai joka johtaa” sisältyy henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 4 kohdan ensimmäisen virkkeen säännöksiin mutta sitä ei ole henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan säännöksissä, tämän puuttumisen ei voida tulkita merkitsevän sitä, että jotta kyseessä olisi työpaikkakiusaaminen, ainoastaan toimia, joilla ”pyritään” loukkaamaan henkilön ihmisarvoa tai heikentämään hänen työolojaan, voitaisiin pitää työpaikkakiusaamisena.
Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan tulkinta, joka perustuisi oletetun kiusaajan pahansuopaan tarkoitukseen, ei vastaisi määritelmää, joka häirinnälle on annettu yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetussa direktiivissä 2000/78. Sillä, että direktiivissä 2000/78 käytetään ilmaisua ”tarkoituksellisesti ja tosiasiallisesti”, korostetaan sitä, että yhteisön lainsäätäjä on pyrkinyt takaamaan työpaikkakiusaamisen uhreille ”riittävää oikeudellista suojaa”.
(ks. 102, 104–108 ja 111–113 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑52/05, Q v. komissio, 9.12.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 135 ja 144 kohta) josta on vireillä valitus ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, asia T‑80/09 P
4. Arviointikertomus muodostaa virkamiehelle vastaisen toimen, josta tämä voi joko nostaa kanteen suoraan virkamiestuomioistuimessa tai tehdä valituksen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla. Vaikka on yleensä toivottavaa turvautua henkilöstösääntöjen 43 artiklan yleisillä täytäntöönpanosäännöksillä perustettuihin sisäisiin menettelyihin, tällaisilla säännöksillä ei voida poiketa edellä mainitusta virkamiesten henkilöstösääntöihin perustuvasta oikeudesta nostaa kanne virkamiestuomioistuimessa tai tehdä valitus arviointikertomuksesta käyttämättä ensin näitä sisäisiä menettelyjä.
Toimielimillä ei ole toimivaltaa poiketa henkilöstösääntöjen nimenomaisesta säännöksestä täytäntöönpanosäännöksellä.
(ks. 138–140 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑54/92, Schneider v. komissio, 1.12.1994 (Kok. H., s. I‑A‑281 ja II‑887, 22 kohta) ja asia T‑398/03, Castets v. komissio, 4.5.2005 (Kok. H., s. I‑A‑109 ja II‑507, 32 kohta)
5. Kanteen ja edeltävän hallinnollisen valituksen vastaavuutta koskeva sääntö edellyttää kanteen tutkimatta jättämisen uhalla, että yhteisön tuomioistuimissa esitetty kanneperuste on esitetty jo oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä, jotta nimittävä viranomainen voi saada riittävän tarkasti tietoonsa sen arvostelun, jota asianosainen riidanalaisesta päätöksestä esittää. Vaikka yhteisön tuomioistuimissa esitetyt vaatimukset voivat sisältää ainoastaan sellaisia riitauttamisperusteita, jotka pohjautuvat samaan syyhyn kuin valituksessa esitetyt riitauttamisperusteet, näitä voidaan yhteisön tuomioistuimissa kehittää esittämällä kanneperusteita ja perusteluja, jotka eivät välttämättä sisältyneet valitukseen mutta liittyvät siihen läheisesti.
(ks. 145 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑496/93, Allo v. komissio, 8.6.1995 (Kok. H., s. I‑A‑127 ja II‑405, 26 kohta)
6. Järjestelmää, jossa säädetään, että arvioija laatii arviointikertomuksen ja arvioinnin vahvistaja allekirjoittaa sen ja että – jos arvioinnin vahvistaja on eri mieltä arvioijan kanssa – arvioinnin vahvistaja tekee lopullisen päätöksen ja on siten arvioija ilmaisun täydessä merkityksessä, on pidettävä takeena, joka on omiaan poistamaan arvioijan henkilöä koskevan mahdollisen puolueellisuusriskin.
(ks. 156 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑28/06, Sequeira Wandschneider v. komissio, 13.12.2007 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 43 kohta)
7. Arviointikertomusta ei voida kumota poikkeuksellisia olosuhteita lukuun ottamatta pelkästään siitä syystä, että se on vahvistettu liian myöhään. Vaikka arviointikertomuksen vahvistaminen myöhässä voi antaa asianomaiselle virkamiehelle oikeuden vahingonkorvaukseen, se ei voi vaikuttaa arviointikertomuksen pätevyyteen eikä näin ollen oikeuttaa kumoamaan arviointikertomusta.
(ks. 171 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑205/04, Ianniello v. komissio, 20.11.2007 (Kok. H., s. I‑A‑2‑0000 ja II‑A‑2‑0000, 139 kohta)
8. Henkilöstösääntöjen 90 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa kyseessä olevalle toimielimelle vastuun asianomaisille mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta.
(ks. 212 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑267/03, Roccato v. komissio, 26.1.2005 (Kok. H., s. I‑A‑1 ja II‑1, 84 kohta)