Language of document : ECLI:EU:F:2013:41

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

21 päivänä maaliskuuta 2013

Asia F‑94/11

Markus Brune

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Avoin kilpailu – Varallaololuetteloon merkitsemistä jättämistä koskevan päätöksen kumoaminen – Lainvoimaisen tuomion täytäntöönpano – Laillisuusperiaate – Kilpailumenettelyn uudelleenaloittamista koskevasta päätöksestä tehty lainvastaisuusväite

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Markus Brune vaatii ensisijaisesti virkamiestuomioistuinta kumoamaan päätöksen, joka annettiin hänelle tiedoksi valintalautakunnan puheenjohtajan 11.2.2011 lähettämällä sähköpostilla ja jonka mukaan häntä ei merkitty avoimen kilpailun EPSO/AD/26/05 varallaololuetteloon.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Markus Brune vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut

Tiivistelmä

1.      Henkilöstökanne – Asianomaiselle vastainen toimi – Käsite – Valmisteleva toimi – Kilpailun valintalautakunnan päätös aloittaa kilpailumenettely uudelleen ei kuulu käsitteeseen – Toimi, joka voidaan riitauttaa ainoastaan lainvastaisuusväitteellä sellaisen kanteen yhteydessä, joka nostetaan päätöksestä olla merkitsemättä hakijaa varallaololuetteloon

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

2. Henkilöstökanne – Kumoamistuomio – Vaikutukset – Velvollisuus ryhtyä täytäntöönpanotoimiin – Ulottuvuus – Sekä tuomion perustelujen että tuomiolauselman huomioon ottaminen – Kilpailun valintalautakunnan päätöksen olla merkitsemättä hakijaa varallaololuetteloon kumoaminen – Kilpailun uudelleen aloittaminen pelkästään kantajan osalta – Asianmukainen täytäntöönpanokeino

(SEUT 266 artikla; henkilöstösääntöjen 27 artikla)

3. Henkilöstökanne – Kumoamistuomio – Vaikutukset – Velvollisuus ryhtyä täytäntöönpanotoimiin – Hallinnon harkintavalta – Mahdollisuus käydä vuoropuhelua vahinkoa kärsineen kanssa

(SEUT 266 artikla)

1.      Päätös, jolla ilmoitetaan kilpailusta perusteettomasti syrjäytetylle hakijalle kilpailun uudelleenaloittamisesta ja täsmennetään tähän kilpailunmenettelyn uudelleenaloittamiseen suoraan liittyvät yksityiskohtaiset menettelysäännöt, ei ole asianomaiselle henkilölle vastainen toimi vaan sen päätöksen valmisteleva toimi, joka tehdään menettelyn päätteeksi ja jonka perusteella hakija merkitään tai jätetään merkitsemättä kilpailun varallaololuetteloon. Näin ollen kyseinen hakija ei voi nostaa kannetta suoraan tästä valmistelevasta päätöksestä, vaan hän voi riitauttaa sen ainoastaan lainvastaisuusväitteellä sellaisen kanteen yhteydessä, joka nostetaan päätöksestä olla merkitsemättä häntä varallaololuetteloon.

(ks. 37 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑17/90, T‑28/91 ja T‑17/92, Camara Alloisio ym. v. komissio, 15.7.1993, 42 kohta

2.      Asianomaisen toimielimen on SEUT 266 artiklan nojalla toteutettava kumoamistuomion seurauksena tarvittavat toimenpiteet tehdäkseen tyhjäksi todettujen lainvastaisuuksien vaikutukset, mikä merkitsee sitä, että jos toimi on jo pantu täytäntöön, kantaja on palautettava siihen oikeudelliseen tilanteeseen, jossa hän oli ennen tätä toimea.

SEUT 266 artiklassa asetetun velvollisuuden noudattamiseksi toimielimen on toteutettava konkreettisia toimenpiteitä, joilla voidaan poistaa kyseisen henkilön osalta tapahtunut lainvastaisuus. Se ei voi näin ollen vedota käytännön vaikeuksiin, joita voi liittyä kantajan palauttamiseen siihen oikeudelliseen tilanteeseen, jossa hän oli ennen kumotun toimen toteuttamista, välttyäkseen noudattamasta tätä velvollisuutta. Ainoastaan toissijaisesti, jos kumoamistuomion täytäntöönpanoon liittyy ylivoimaisia esteitä, asianomainen toimielin voi täyttää velvollisuutensa tekemällä päätöksen, jolla voidaan korvata oikeudenmukaisella tavalla haitta, joka kumotusta päätöksestä on aiheutunut asianomaiselle henkilölle.

Vaikka kyseisen toimielimen on määritettävä, mitä toimenpiteitä kumoamistuomion täytäntöönpano edellyttää, sille annettua harkintavaltaa rajoittaa se, että sen on noudatettava täytäntöönpantavanaan olevan tuomion tuomiolauselmaa ja perusteluja sekä unionin oikeussääntöjä. Vastaajana olevan toimielimen on siten erityisesti vältettävä sisällyttämästä toteutettuihin toimenpiteisiin samoja lainvastaisuuksia kuin ne, jotka kumoamistuomiossa on todettu.

Kun varallaololuettelon laatimiseksi on järjestetty avoin kilpailu, hallinto voi kuitenkin pyrkiä löytämään lainvastaisesti hylätyn hakijan erityistapauksen kannalta oikeudenmukaisen ratkaisun. Kun varallaololuettelon laatimiseksi on järjestetty avoin kilpailu, jonka kokeita rasittaa virhe, hakijan oikeuksia suojataan asianmukaisesti, jos nimittävä viranomainen aloittaa tämän osalta uudelleen kilpailun varallaololuettelon laatimiseksi, sillä tällainen uudelleen aloittaminen käsittää tilanteen palauttamisen sellaiseksi kuin se oli ennen tuomioistuimen lainvastaiseksi toteamien olosuhteiden ilmenemistä. Sen sijaan ei voida hyväksyä ratkaisua, jossa kantaja merkitään kilpailun varallaololuetteloon ilman, että hänen täytyisi suorittaa uudelleen suullinen koe, sillä tällainen menettely olisi vastoin paitsi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, arvioinnin objektiivisuuden periaatetta ja kilpailuilmoitusta, myös henkilöstösääntöjen 27 artiklaa.

(ks. 58–60, 63 ja 67 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 144/82, Detti v. yhteisöjen tuomioistuin, 14.7.1983, 33 kohta ja asia C‑242/90 P, komissio v. Albani ym., 6.7.1993, 13 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑32/89 ja T‑39/89, Marcopoulos v. yhteisöjen tuomioistuin, 22.6.1990, 44 kohta; asia T‑84/91, Meskens v. parlamentti, 8.10.1992, 78 kohta; asia T‑372/00, Campolargo v. komissio, 23.4.2002, 109 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia T‑119/99, Hoyer v. komissio, 5.12.2002, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia T‑283/03, Recalde Langarica v. komissio, 13.9.2005, 50 ja 51 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑15/05, Andres ym. v. EKP, 24.6.2008, 132 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen

3.      Koska hallinnon toiminta on yksipuolista, sen on määritettävä, mitä toimenpiteitä kumoamistuomion täytäntöönpano edellyttää. Tämän jälkeen hallinnolla on mahdollisuus, mutta ei velvollisuutta, käydä vuoropuhelua lainvastaisuuden vuoksi vahinkoa kärsineen kanssa päästäkseen sopimukseen oikeudenmukaisen korvauksen tarjoamiseksi tälle.

(ks. 71 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: em. asia Meskens v. parlamentti, 80 kohta ja asia T‑91/95, De Nil ja Impens v. neuvosto, 26.6.1996, 34 kohta