VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
29 päivänä syyskuuta 2011
Asia F‑74/10
Eugène Émile Kimman
vastaan
Euroopan komissio
Henkilöstö – Virkamiehet – Henkilöstösääntöjen 43 artikla – Henkilöstösääntöjen 45 artikla – Vuoden 2009 arviointikierros – Luokittelu suoritustasolle – Ylennyspisteiden myöntämispäätös – Arviointikertomus – Tilapäisryhmän lausunto – Perusteluvelvollisuuden rikkominen – Viran puolesta huomioon otettu peruste – Todistustaakka
Aihe: SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Eugène Émile Kimman vaatii virkamiestuomioistuinta ensisijaisesti kumoamaan hänestä ajanjaksolle 1.1.2008–31.12.2008 laaditun arviointikertomuksen.
Ratkaisu: Kanne hylätään. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja yhdestä neljäsosasta kantajan oikeudenkäyntikuluja. Kantaja vastaa kolmesta neljäsosasta omia oikeudenkäyntikulujaan.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Vahvistaminen – Henkilöstön edustuksen tehtävissä toimivat virkamiehet – Komission käyttöön ottama järjestelmä
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
2. Virkamiehet – Kanne – Kanneperusteet – Perustelujen puutteellisuus – Viran puolesta toteamisen rajat
3. Virkamiehet – Kanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Valituksen ja kanteen vastaavuus – Kanteen kohteen ja perusteen samanlaisuus – Kanneperusteet ja perustelut, jotka eivät sisälly valitukseen mutta liittyvät siihen läheisesti – Tutkittavaksi ottaminen
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
4. Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Arvostelun aleneminen edelliseen arvosteluun nähden – Perusteluvelvollisuus
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
5. Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Vahvistaminen – Henkilöstön edustuksen tehtävissä toimivat virkamiehet – Komission käyttöön ottama järjestelmä
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
6. Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Arvioijien harkintavalta – Tuomioistuinvalvonnan rajat – Ilmeisen arviointivirheen käsite
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
7. Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Perusteluvelvollisuuden laajuus
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
8. Virkamiehet – Ylennys – Hallinnon myöntämät ylennyspisteet – Perusteluvelvollisuuden laajuus
(Henkilöstösääntöjen 25 artiklan toinen alakohta ja 45 artikla)
1. Komission antamien, henkilöstösääntöjen 43 artiklan yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteessä I olevan 6 artiklan 8 kohdassa asetetaan arvioijalle velvollisuus ottaa huomioon, kun hän laatii henkilöstön edustuksen tehtävissä toimivan virkamiehen arviointikertomusta, ad hoc ‑arviointiryhmän lausunto asianomaisen tuottavuudesta, pätevyydestä ja käytöksestä yksikössä näiden tehtävien yhteydessä. Pelkkä ad hoc ‑arviointiryhmän lausunnon lainaus ei riitä täyttämään arvioijille kuuluvaa velvollisuutta ottaa tämä lausunto huomioon.
(ks. 37 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑71/06, Lebedef-Caponi v. komissio, 25.4.2007, 47 kohta
2. Perustelujen puuttuminen tai riittämättömyys on oikeusjärjestyksen perusteita koskeva peruste, jota unionin tuomioistuinten on joka tapauksessa tarkasteltava viran puolesta. Näin ollen perustelujen puuttumiseen tai riittämättömyyteen on vedottava viran puolesta paitsi silloin, kun kantaja, joka on vedonnut siihen valituksessaan, on jättänyt toistamatta sen kanteessa, myös riippumatta siitä, mitä väitteitä oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa on esitetty. Sillä, että oikeusjärjestyksen perusteita koskeva peruste tarkastellaan viran puolesta, ei ole tarkoitus korjata kanteen puutteita vaan varmistaa sellaisen säännön noudattaminen menettelyn kaikissa vaiheissa, joka ei merkityksensä vuoksi ole asianosaisten päätettävissä. Tästä seuraa, että toimielin ei voi vedota tällaisen oikeusjärjestyksen perusteita koskevan perusteen tutkimatta jättämiseen vain siitä syystä, että kantaja ei vedonnut siihen valituksessaan.
Tätä toteamusta ei aseta kyseenalaiseksi väite, jonka mukaan perusteluvelvollisuuden loukkaamiseen ei pitäisi voida vedota viran puolesta silloin kun kantaja on evännyt hallinnolta mahdollisuuden korjata riidanalaisen päätöksen perustelujen puuttuminen tai riittämättömyys oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa, koska hallinto on joka tapauksessa aina velvollinen noudattamaan sille kuuluvia velvollisuuksia, joihin perusteluvelvollisuus kuuluu.
Tämä viran puolesta vetoaminen koskee kuitenkin vain perustelujen ilmeistä puuttumista tai riittämättömyyttä, muttei jonkin erityisen perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä. Näin ollen koska arviointikertomus sisältää yleisen perusteluvelvollisuuden kannalta riittävät perustelut, unionin tuomioistuimille ei kuulu viran puolesta tarkastelun yhteydessä sen tutkiminen, ovatko tähän arviointikertomukseen sisältyvät arvioinnit alemmat kuin edelliseen arviointikertomukseen sisältyneet arvioinnit ja, jos asia on näin, sen varmistaminen, että hallinto on täyttänyt erityisen perusteluvelvollisuutensa.
(ks. 44, 45 ja 49 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑508/93, Mancini v. komissio, 27.10.1994, 36 kohta ja asia T‑171/05, Nijs v. tilintarkastustuomioistuin, 3.10.2006, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
Virkamiestuomioistuin: asia F‑46/06, Skareby v. komissio, 6.3.2008, 96 kohta
3. Kannetta edeltävän hallinnollisen valituksen ja kanteen vastaavuuden sääntöä voidaan soveltaa vain silloin, kun valituksen tarkoitusta on muutettu kanteessa. Tätä ”tarkoituksen” käsitettä on tulkittava laajasti. Kun on kyse kumoamisvaatimuksista, ”riita-asian tarkoitus” on ymmärrettävä siten, että kantaja on riitauttanut riidanalaisen toimen aineellinen lainmukaisuuden tai vaihtoehtoisesti sen ulkoisen lainmukaisuuden.
(ks. 46 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑45/07, Mandt v. parlamentti, 1.7.2010, 119 kohta; asia F‑50/08, Bartha v. komissio, 23.11.2010, 34 kohta; asia F‑14/09, Almeida Campos ym. v. neuvosto, 15.12.2010, 28 kohta ja asia F‑77/09, Nijs v. tilintarkastustuomioistuin, 13.1.2011, 129 kohta
4. Hallinnolla on velvollisuus perustella urakehitystä koskevat kertomukset riittävästi ja yksityiskohtaisesti, jotta asianomaiselle henkilölle annetaan mahdollisuus esittää näistä perusteluista huomautuksia. Näiden vaatimusten noudattaminen on erityisen tärkeää silloin, kun arviointi on aikaisempaan arviointiin nähden heikompi.
(ks. 48 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑187/01, Mellone v. komissio, 12.6.2002, 27 kohta ja asia T‑50/04, Micha v. komissio, 25.10.2005, 36 kohta
Virkamiestuomioistuin: asia F‑93/08, N v. parlamentti, 10.11.2009, 86 kohta
5. Komission käyttöön ottamassa arviointijärjestelmässä ad hoc ‑arviointiryhmän henkilöstösääntöjen 43 artiklassa tarkoitettujen arviointikertomusten laatimismenettelyssä antaman lausunnon, joka on luonteensa vuoksi vain valmisteleva toimenpide, puuttuvat tai riittämättömät perustelut ovat menettelyvirhe. Jotta päätös voidaan menettelyvirheen vuoksi kumota, menettelyn on pitänyt voida johtaa erilaiseen lopputulokseen ilman tätä virhettä.
Tällaisen lausunnon perusteluiden puuttumisesta tai riittämättömyydestä voi aiheutua seurauksia kertomuksen lopulliseen sisältöön vain jos kertomuksessa poiketaan arvioijan arvioinneista. Jos lausunto on sitä vastoin annettu muutoksenhakumenettelyssä ja siinä vahvistetaan arviointikertomus, on katsottava, että tämän lausunnon laatijat ovat implisiittisesti hyväksyneet kertomukseen sisältyvät arviot, joten ei ole mitään syytä ajatella, että jos kyseinen lausunto olisi ollut perusteltu, arvioija olisi muuttanut kertomusta.
(ks. 76 ja 77 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑142/87, Belgia v. komissio, 21.3.1990, 48 kohta ja asia C‑241/00 P, Kish Glass v. komissio, 18.10.2001, 36 kohta
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑372/00, Campolargo v. komissio, 23.4.2002, 39 kohta
6. Arvioijille on annettu laaja harkintavalta heidän arvostellessaan niiden virkamiesten työtä, joiden arviointi kuuluu heidän tehtäviinsä. Näin ollen unionin tuomioistuinten arviointikertomusten sisältöön kohdistamassa tuomioistuinvalvonnassa rajoitutaan tutkimaan menettelyn säännönmukaisuutta ja tosiseikkojen aineellista paikkansapitävyyttä sekä sitä, ettei asiassa ole tehty ilmeistä arviointivirhettä tai käytetty väärin harkintavaltaa. Virkamiestuomioistuimen tehtäviin ei näin ollen kuulu sen tutkiminen, onko hallinnon arviointi virkamiehen ammatillisista kyvyistä perusteltu silloin, kun se sisältää monitahoisia arvoarvostelmia, joita ei niiden luonteen vuoksi voida tarkistaa objektiivisesti.
Tältä osin arviointivirhe voidaan luonnehtia ilmeiseksi vain jos se on helposti havaittavissa niiden perusteiden avulla, joita lainsäätäjä on halunnut hallinnon päätöksentekovallan käytölle asettaa.
Tästä seuraa, että osoittaakseen, että hallinto on tehnyt tosiseikkojen arvioinnissa ilmeisen virheen, jonka perustella riidanalainen päätös voidaan kumota, kantajan on esitettävä riittävää näyttöä, jotta hallinnon päätöksessään tosiseikoista tekemä arviointi voidaan todeta epäuskottavaksi. Toisin sanoen jos kantajan esittämistä tekijöistä huolimatta hallinnon tosiseikoista tekemää arviointia voidaan kuitenkin pitää todennäköisenä, ilmeistä arviointivirhettä koskeva kanneperuste on hylättävä.
Asian laita on täten erityisesti silloin kun kyseessä olevassa päätöksessä on arviointivirheitä, jotka kokonaisuutena tarkasteltuina ilmenevät vain vähäpätöisinä ja sellaisina, ettei hallinto ole voinut pitää niitä ratkaisevina.
Mitä tulee erityisesti arviointikertomuksissa olevien arviointien tuomioistuinvalvontaan, on sen rajoittaminen vain ilmeisen virheen valvontaan sitä suuremmalla syyllä perusteltua, koska virkamiestuomioistuimella ei ole välitöntä tietoa arvioitujen virkamiesten tilanteesta, ja koska arviointimenettelyyn kuuluu hallinnollisia takeita, koska siihen kuuluu arvioidun virkamiehen, hänen esimiestensä ja sekakomitean väliintulo.
(ks. 89–94 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑380/94, AIUFFASS ja AKT v. komissio, 12.12.1996, 59 kohta; asia T‑139/99, AICS v. parlamentti, 6.7.2000, 39 kohta; asia T‑289/03, BUPA ym. v. komissio, 12.2.2008, 221 kohta ja asia T‑495/04, Belfass v. neuvosto, 21.5.2008, 63 kohta
Virkamiestuomioistuin: asia F‑114/07, Wenning v. Europol, 29.9.2009, 111 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia F‑7/09, Faria v. SMHV, 23.2.2010, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia F‑104/09, Canga Fano v. neuvosto, 24.3.2011, 35 kohta, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑281/11 P
7. Arviointikertomuksen laatimisen yhteydessä, jos perusteluvelvollisuudesta ei muuta johdu ja edellyttäen, että arviointi on selvästi yksilöllinen eikä persoonaton, arvioijille kuuluva laaja harkintavalta edellyttää, ettei heillä ole velvollisuutta esittää laatimissaan kertomuksissa arviointinsa tueksi kaikkia merkityksellisiä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja tai esittää niiden tueksi käytännön esimerkkejä, eikä heillä ole velvollisuutta tarkastella kaikkia asianomaisen virkamiehen riitauttamia kohtia ja vastata niihin. Arviointikertomuksen tarkoitus on muodostaa kirjallinen ja muodollinen todiste virkamiehen suorittaman työn laadusta siten, ettei siinä vain kuvailla kyseessä olevan jakson aikana toteutettuja työtehtäviä, vaan siinä arvioidaan myös arvioidun virkamiehen kykyä toimia muiden kanssa työtehtäviensä hoitamisen yhteydessä. Arviointikertomuksella ei pyritä laatimaan tyhjentävää kuvausta kunkin virkamiehen suorituksista hänen virkaansa kuuluvien tehtävien hoitamisen yhteydessä, vaan tuomaan esille ratkaisevien tekijöiden perusteelta hänen pätevyytensä, tuottavuutensa ja käytöksensä yksikössä. Näin ollen jotta arviointikertomus olisi sääntöjenmukainen on lähtökohtaisesti riittävää, että siinä tuodaan esille virkamiehen suoritusten keskeiset ominaisuudet tuottavuudesta, pätevyydestä ja käytöksestä yksikössä.
(ks. 95 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑198/07 P, Gordon v. komissio, 22.12.2008, 44 kohta
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑249/04, Combescot v. komissio, 12.9.2007, 86 kohta
Virkamiestuomioistuin: asia F‑139/07, van Arum v. parlamentti, 10.9.2009, 88 ja 101 kohta ja em. asia N v. parlamentti, 46 kohta
8. Hallintoviranomainen ei ole velvollinen ilmoittamaan ylennyspisteiden myöntämistä koskevassa päätöksessä asianomaiselle virkamiehelle, miten se on arvioinut arviointiperusteita, joiden avulla se on tehnyt päätöksensä, koska kyseisen päätöksen perustelut ovat kokonaisuudessaan riittävät ja koska lisäksi hallinnolliseen toimeen sovelletaan laillisuusolettamaa. Kantaja ei näin ollen voi osoittaa arviointivirheen tai oikeudellisen virheen olemassaoloa vain toteamalla, ettei hallinto ole maininnut, miten se on ottanut huomioon jonkin ylennyspisteiden myöntämisperusteen.
(ks. 115 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑47/07, Behmer v. parlamentti, 10.9.2009, 97 kohta