UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
4 päivänä kesäkuuta 2015 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Siirtotyöläisten sosiaaliturva – Asetus (ETY) N:o 1408/71 – 27 artikla – Liitteessä VI olevan R jakson 1 kohdan a ja b alakohta – Kahden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön mukaan maksettavien eläkkeiden käsite – Luontoisetuudet – Eläkkeen myöntäminen takautuvasti asuinpaikan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan – Hoitoetuuksien saamiselta edellytetty pakollinen hoitovakuutus – Todistus siitä, ettei henkilöä ole vakuutettu asuinpaikan jäsenvaltion pakollista hoitovakuutusta koskevan lainsäädännön mukaisesti – Vakuutusmaksujen maksamisvelvollisuutta ei siten ole – Todistuksen peruuttaminen takautuvin vaikutuksin – Pakollista hoitovakuutusta ei voida ottaa takautuvin vaikutuksin – Tällaisen vakuutuksen tarjoaman sairausvakuutusturvan keskeytyminen – Asetuksen N:o 1408/71 tehokas vaikutus
Asiassa C‑543/13,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Centrale Raad van Beroep (Alankomaat) on esittänyt 15.10.2013 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 17.10.2013, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Raad van bestuur van de Sociale verzekeringsbank
vastaan
E. Fischer-Lintjens,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Ilešič sekä tuomarit A. Ó Caoimh (esittelevä tuomari), C. Toader, E. Jarašiūnas ja C. G. Fernlund,
julkisasiamies: P. Mengozzi,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Raad van bestuur van de Sociale verzekeringsbank, asiamiehenään H. van der Most,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. de Ree ja M. Bulterman,
– Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze ja A. Wiedmann,
– Euroopan komissio, asiamiehinään D. Martin ja M. van Beek,
kuultuaan julkisasiamiehen 12.2.2015 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 18.12.2006 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1992/2006 (EUVL L 392, s. 1; jäljempänä asetus N:o 1408/71) 27 artiklan sekä asetuksen liitteessä VI olevan R jakson 1 kohdan a ja b alakohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa valittajana on Raad van bestuur van de Sociale verzekeringsbank (sosiaalivakuutuslaitoksen hallitus, jäljempänä SVB) ja vastapuolena Fischer-Lintjens‑niminen henkilö ja jossa on kyse siitä, että College voor zorgverzekeringenin (hoitovakuutuksista vastannut viranomainen, jäljempänä CVZ), jonka toimivaltaa SVB nyttemmin käyttää, oli peruuttanut vastapuolelle annetun todistuksen siitä, ettei hänellä ollut velvollisuutta ottaa alankomaalaista hoitovakuutusta ja ettei hän näin ollen ollut velvollinen maksamaan vakuutusmaksuja (jäljempänä todistus vakuutusvapaudesta).
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Asetuksen N:o 1408/71 27 artikla on asetuksen III osastossa, jonka otsikko on ”Eri etuusryhmiä koskevia erityissäännöksiä” ja jonka 1 luvun otsikko on ”Sairaus ja äitiys”. Mainitun artiklan otsikko on ”Usean valtion lainsäädännön mukaan maksettavat eläkkeet, jos oikeus etuuksiin on asuinmaassa”, ja siinä säädetään seuraavaa:
”Eläkeläinen, jolla on oikeus eläkkeisiin kahden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, joista yhden jäsenvaltion alueella hän asuu, ja jolla on oikeus etuuksiin viimeksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan ottaen tarvittaessa huomioon 18 artiklan säännökset ja liitteen V määräykset, saa yhdessä perheenjäsentensä kanssa tällaiset etuudet asuinpaikan laitoksesta ja tämän laitoksen kustannuksella, niin kuin se, jonka etua asia koskee, olisi eläkeläinen, jonka eläke maksettaisiin yksinomaan viimeksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan.”
4 Asetuksen 1 luvussa on myös sen 28 artikla, jonka otsikko on ”Yhden tai useamman valtion lainsäädännön mukaan maksettavat eläkkeet tapauksissa, joissa ei ole oikeutta etuuksiin asuinmaassa” ja jossa säädetään niistä etuuksien suorittamista ja etuuksista vastaamista koskevista säännöistä, joita sovelletaan eläkkeensaajaan, jolle maksettava eläke perustuu yhden jäsenvaltion tai yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädäntöön ja jolla ei ole oikeutta etuuksiin sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, jonka alueella hän asuu, mutta joka saa tällaiset etuudet itselleen ja perheenjäsenilleen, sikäli kuin hänellä olisi niihin oikeus jäsenvaltion tai ainakin yhden eläkkeiden osalta toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan siinä tapauksessa, että hän asuisi asianomaisen jäsenvaltion alueella.
5 Asetuksen 84 a artiklassa, jonka otsikko on ˮAsetuksen soveltamisalaan kuuluvien laitosten ja henkilöiden väliset suhteet”, säädetään seuraavaa:
”1. Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla laitoksilla ja henkilöillä on vastavuoroinen tiedotus- ja yhteistyövelvoite, jonka tarkoituksena on varmistaa asetuksen moitteeton soveltaminen.
Laitosten on hyvän hallintotavan periaatteen mukaisesti vastattava kaikkiin kyselyihin kohtuullisessa ajassa ja tässä yhteydessä toimitettava asianomaisille henkilöille kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen heidän tämän asetuksen mukaisten oikeuksiensa käyttämiseksi.
Asianomaisten henkilöiden on ilmoitettava mahdollisimman pian toimivaltaisen valtion ja asuinvaltion laitokselle kaikista henkilökohtaisessa tai perheensä tilanteessa tapahtuneista muutoksista, jotka vaikuttavat heidän oikeuteensa etuuksiin tämän asetuksen perusteella.
2. Jos 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettua tiedottamisvelvollisuutta ei noudateta, siitä voi aiheutua oikeasuhteisia toimenpiteitä kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Toimien on kuitenkin oltava vastaavia kuin ne, joita sovelletaan samanlaisissa [kansalliseen oikeusjärjestykseen kuuluvissa tilanteissa], eivätkä ne saa käytännössä tehdä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi tällä asetuksella asianomaisille henkilöille annettujen oikeuksien käyttämistä.
– –”
6 Asetuksen liitteessä VI, jonka otsikko on ”Erityismääräykset tiettyjen jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen soveltamiseksi”, on R jakso, jonka 1 kohdan a ja b alakohdassa säädetään seuraavaa:
”a) Kun kyse on oikeudesta luontoisetuuksiin Alankomaiden lainsäädännön mukaan, tarkoitetaan – – tämän asetuksen III osaston 1 ja 4 luvun säännöksiä [sovellettaessa] luontoisetuuksiin oikeutetuilla henkilöillä
i) henkilöitä, joilla on Zorgverzekeringswet-lain (hoitovakuutus[laki, jäljempänä Zvw]) 2 [§:n] mukaisesti velvollisuus ottaa vakuutus hoitovakuutuslaitoksesta
– –
b) Edellä a alakohdan i alakohdassa tarkoitettujen henkilöiden on [Zvw:n] säännösten mukaisesti otettava vakuutus hoitovakuutuslaitoksesta – –”
Alankomaiden oikeus
Yleinen vanhuuseläkejärjestelmä
7 Yleisen vanhuuseläkelain (Algemene ouderdomswet, jäljempänä AOW) 14 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Vanhuuseläkkeen sekä vanhuuseläkkeen korotuksen myöntää hakemuksesta Sociale verzekeringsbank.”
8 AOW:n 16 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Vanhuuseläke alkaa sen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona asianomainen henkilö täyttää vanhuuseläkeoikeuden saamisen edellytykset.
2. Edellä 1 momentissa säädetystä poiketen vanhuuseläke ei voi alkaa yli vuotta ennen sen kuukauden ensimmäistä päivää, jona hakemus tehtiin tai jona vanhuuseläke myönnettiin viran puolesta. Sociale verzekeringsbank voi erityistapauksissa poiketa edeltävistä säännöksistä.”
Yleinen erityisistä sairauskuluista annettu laki
9 Yleisen erityisistä sairauskuluista annetun lain (Algemene Wet Bijzondere Ziektekosten, jäljempänä AWBZ) 5 §:n 1 ja 4 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Tämän lain säännösten mukaisesti vakuutettuja ovat:
a. maassa asuvat
b. ne, jotka eivät asu maassa mutta jotka kuitenkin ansiotyönsä perusteella kuuluvat Alankomaiden tuloverotuksen piiriin.
– –
4. Vakuutettujen piiriä voidaan laajentaa tai rajoittaa 1 momentista poiketen asetuksella tai asetuksen nojalla.”
10 AWBZ:n 5c §:ssä säädetään seuraavaa:
”Sociale verzekeringsbank vahvistaa viran puolesta ja tarvittaessa hakemuksesta sen, täyttääkö luonnollinen henkilö 5 tai 5b §:ssä säädetyt edellytykset tai sen, voidaanko hänet näiden pykälien nojalla vakuuttaa tämän lain mukaisesti.”
Vuoden 1999 asetus sosiaalivakuutettujen piirin laajentamisesta ja rajoittamisesta
11 Sosiaalivakuutettujen piirin laajentamisesta ja rajoittamisesta vuonna 1999 annetun asetuksen (Besluit uitbreiding en beperking kring verzekerden volksverzekeringen 1999, jäljempänä KB 746) 21 §:n 1 ja 6 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. [AWBZ:ssa] tarkoitettuna vakuutettuna ei pidetä henkilöä, joka asuu Alankomaissa ja joka voi Euroopan yhteisön neuvoston antaman asetuksen tai Alankomaiden yhden tai useamman valtion kanssa tekemän sosiaaliturvasopimuksen nojalla vedota Alankomaissa etuuksiin, jotka hänelle myönnetään lähtökohtaisesti jonkin toisen unionin jäsenvaltion tai Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimusvaltion taikka sellaisen valtion kustannuksella, jonka kanssa Alankomaat on tehnyt sosiaaliturvasopimuksen.
– –
6. Sociale verzekeringsbank antaa 1–4 momentissa tarkoitetun henkilön pyynnöstä todistuksen siitä, ettei vakuutusvelvollisuutta ole.”
Hoitovakuutuksesta annettu laki
12 Zvw:n 2 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”AWBZ:n ja siihen perustuvien säännösten mukaisen vakuutetun on otettava tai sen mukaiselle vakuutetulle on otettava 10 §:ssä tarkoitetun vakuutustapahtuman kattava hoitovakuutus.”
13 Zvw:n 3 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Hoitovakuutuslaitoksen on hakemuksesta tehtävä hoitovakuutussopimus jokaisen sen toimialueella tai ulkomailla asuvan, pakollisen vakuutuksen piiriin kuuluvan henkilön kanssa tai tällaiselle henkilölle.”
14 Zvw:n 5 §:n 1 ja 5 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Hoitovakuutusturva alkaa päivänä, jona vakuutuslaitos on vastaanottanut 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun hakemuksen – –
– –
5. Hoitovakuutuksella on takautuva vaikutus tarvittaessa siviililain (Burgerlijk Wetboek) 7 luvun 925 §:n 1 momentista poiketen seuraavasti:
a. vakuutusvelvollisuuden syntymispäivään asti, jos vakuutusturva alkaa neljän kuukauden kuluessa kyseisen velvollisuuden syntymisestä.
– –”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
15 Fischer-Lintjens syntyi 1.12.1934 Alankomaissa ja asui siellä 1.9.1970 saakka. Tämän jälkeen hän asui Saksassa 1.5.2006 saakka, minkä jälkeen hän palasi Alankomaihin. Hän on tämän jälkeen asunut Alankomaissa.
16 Fischer-Lintjens on saanut lokakuusta 2004 alkaen leskeneläkettä toimivaltaiselta saksalaiselta laitokselta. Muutettuaan pois Saksasta ja palattuaan asumaan Alankomaihin vuonna 2006 hän rekisteröityi E 121 -lomakkeella alankomaalaiseen hoitovakuutuslaitokseen CZ ja on saanut 1.6.2006 alkaen etuuksia asetuksen N:o 1408/71 28 artiklan nojalla Alankomaissa. Etuudet kustantaa toimivaltainen saksalainen laitos. Fischer-Lintjens on maksanut hoitovakuutuksestaan vakuutusmaksuja Saksassa.
17 Fischer-Lintjens sai 20.10.2006 CVZ:lta todistuksen siitä, ettei häntä ollut vakuutettu AWBZ:n mukaisesti, minkä tarkoituksena oli osoittaa vakuutusmaksujen perimisestä vastaavalle alankomaalaiselle viranomaiselle, ettei hänen maksettavakseen kuulunut Alankomaissa minkäänlaisia vakuutusmaksuja. Fischer-Lintjens oli merkinnyt lomakkeeseen, joka hänen oli pitänyt täyttää saadakseen mainitun todistuksen, ettei hän saanut eläkkeitä eikä muita etuuksia Alankomaiden lainsäädännön perusteella vaan erästä Saksan lainsäädännön mukaista eläkettä.
18 Todistus oli voimassa 1.6.2006–31.12.2010 sillä edellytyksellä, ettei olosuhteissa tapahtuisi muutoksia.
19 Vaikka Fischer-Lintjes täytti 65 vuotta, mikä tuotti hänelle Alankomaissa AOW:n mukaan oikeuden eläkkeeseen 1.12.1999 alkaen, hän ei kuitenkaan hakenut eläkettä ennen toukokuuta 2007. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Fischer-Lintjens oli ennen hakemuksensa tekemistä virheellisesti katsonut, ettei hänellä ollut oikeutta eläkkeeseen.
20 SVB myönsi 8.11.2007 AOW:n 16 §:n 2 momentin mukaisesti tekemällään päätöksellä, jota muutettiin 24.4.2008, Fischer-Lintjensille eläkkeen ja maksoi tämän takautuvasti yhdeltä vuodelta sen kuukauden ensimmäisestä päivästä, jona eläkehakemus oli tehty, eli 1.5.2006 alkaen.
21 Fischer-Lintjens ei ilmoittanut CZ:lle, CVZ:lle eikä saksalaiselle hoitovakuutuslaitokselle tästä tilanteessaan tapahtuneesta muutoksesta ennen lokakuuta 2010.
22 Fischer-Lintjens täytti 21.10.2010 CVZ:n hänelle osoittaman lomakkeen hakiessaan vakuutusvapaudesta annetun todistuksensa jatkamista ja ilmoitti siinä, että hänelle oli 1.5.2006 alkaen maksettu AOW:n mukaista vanhuuseläkettä.
23 CVZ ilmoitti 2.11.2010 tekemällään päätöksellä Fischer-Lintjensille, että hänellä oli AWBZ:n ja Zvw:n mukainen velvollisuus ottaa vakuutus ja että hänen oli tämän johdosta maksettava vakuutusmaksuja Alankomaihin, koska hän ei enää ollut KB 746:n 21 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa, ja että hän oli näin ollen kuulunut vakuutusvelvollisuuden piiriin vuoden 2006 kesäkuusta alkaen. CVZ peruutti näin päätöksellään Fischer-Lintjensille vakuutusvapaudesta annetun todistuksen (jäljempänä CVZ:n päätös) ja CZ irtisanoi hänen hoitovakuutussopimuksensa. CVZ:n päätös todistuksen peruuttamisesta ja vakuutussopimuksen irtisanominen tulivat voimaan takautuvasti 1.6.2006 alkaen.
24 Tämän jälkeen saksalainen hoitovakuutuslaitos palautti ne 5 000 euroa vakuutusmaksuja, jotka Fischer-Lintjens oli maksanut Saksaan 1.6.2006 alkaen.
25 CZ vaati myöhemmin Fischer-Lintjensiä palauttamaan hoitokuluista saamansa korvaukset, joita mainittu saksalainen laitos oli maksanut yli 11 000 euroa. CVZ:n mukaan hoitovakuutus ei Zvw:n 5 §:n 5 momentin mukaan voinut vaikuttaa takautuvasti, ellei sitä ole otettu neljän kuukauden kuluessa vakuutusvelvollisuuden syntymisestä. Fischer-Lintjensin piti näin ollen itse maksaa saamansa hoitokulukorvaukset saksalaiselle laitokselle kaudelta, jonka aikana hänellä ei ollut hoitovakuutusta, eli kesäkuusta 2006 aina 1. päivään heinäkuuta 2010, jolloin hän oli ottanut alankomaalaisen hoitovakuutuksen.
26 Fischer-Lintjens vaati 7.12.2010 CVZ:lta sen vakuutusvapaudesta antaman todistuksen peruuttamispäätöksen oikaisemista.
27 SVB:stä tuli 15.3.2011 elin, jolla on toimivalta myöntää vapaus AWBZ:n mukaisesta vakuutuksesta ja antaa todistuksia vakuutusvapaudesta. SVB:n katsotaan antaneen todistukset, jotka CVZ on antanut ennen tätä päivää.
28 SVB katsoi 21.4.2011 tekemässään päätöksessä, että Fischer-Lintjensin vaatimus CVZ:n päätöksen oikaisemiseksi oli perusteeton. Rechtbank Roermond (Roermondin alioikeus) hyväksyi 17.1.2012 antamallaan tuomiolla kanteen, jonka Fischer-Lintjens oli nostanut mainittua päätöstä vastaan. Alioikeuden mukaan Fischer-Lintjensille vakuutusvapaudesta annetun todistuksen tarkoituksena oli luoda oikeusvaikutuksia, joita ei voitu poistaa todistuksen peruuttamisella.
29 SVB valitti alioikeuden tuomiosta Centrale Raad van Beroepiin (valitusaste hallinto-oikeudellisissa riita-asioissa) ja vetosi siihen, että vakuutusvapaudesta annettu todistus oli E 121 ‑lomakkeen tavoin puhtaasti toteava asiakirja. SVB:n mukaan kansallisista säännöksistä ei voida tehdä oikeudellisia päätelmiä, jotka poikkeaisivat asetuksen N:o 1408/71 soveltamiseen perustuvasta lopputuloksesta.
30 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että SVB:llä oli valta peruuttaa vakuutusvapaudesta annettu todistus takautuvasti mutta että tehdessään peruuttamista koskevan päätöksen SVB ei ollut ottanut Fischer-Lintjensin etuja huomioon riittävällä tavalla. Tämä kansallinen tuomioistuin katsoo, että muun muassa oikeusvarmuuden periaatteesta johtuu, että tosiasiallinen toimivalta myöntää eläkkeitä ja vastata luontoisetuuksien kustannuksista syntyy vasta siitä päivästä, jolloin haetun eläkkeen myöntämisestä tehdään päätös, jossa todetaan, että asianomaisella on todellisuudessa oikeus haettuun eläkkeeseen. Tästä syystä kansallinen tuomioistuin pohtii, miten vahvistetaan päivä, josta alkaen pääasiassa kyseessä oleva eläke on tosiasiallisesti tullut ”maksettavaksi” Fischer-Lintjensille asetuksen N:o 1408/71 27 artiklassa tarkoitetulla tavalla, koska jos tätä artiklaa on sovellettava taannehtivasti, tämä johtaisi kyseisen tuomioistuimen mukaan lähtökohtaisesti erilaisiin taannehtiviin oikeudellisiin seurauksiin, joihin tässä tapauksessa kuuluu velvollisuus olla vakuutettuna alankomaalaisessa hoitovakuutuksessa.
31 Centrale Raad van Beroep päätti tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko asetuksen N:o 1408/71 27 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa tarkoitettua ’maksettavien’ [eläkkeiden] käsitettä tulkittava siten, että määritettäessä, mistä hetkestä lähtien eläkettä on maksettava, ratkaisevaa on myöntämispäätöksen tekopäivä, jonka jälkeen eläkettä maksettiin, vai takautuvasti myönnetyn eläkkeen alkamispäivä?
2) Jos ’maksettavien’ [eläkkeiden] käsitteellä viitataan takautuvasti myönnetyn eläkkeen alkamispäivään:
Onko tämän kanssa yhteensopivaa, että asetuksen N:o 1408/71 27 artiklan soveltamisalaan kuuluva eläkkeeseen oikeutettu ei voi Alankomaiden lainsäädännön mukaan ottaa samalla tavoin takautuvaa hoitovakuutusta?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
32 Todettakoon aluksi, että kysymykset on esitetty pääasiassa vallitsevassa sellaisessa erityisessä tilanteessa, jossa Fischer-Lintjensille oli myönnetty alankomaalainen eläke marraskuussa 2007 takautuvasti 1.5.2006 alkaen ja hän oli 20.10.2006 esittämällään, vakuutusvapaudesta annetulla todistuksella kyennyt esittämään näytön vakuutusmaksujen perimisestä vastaavalle Alankomaiden viranomaiselle siitä, ettei hänellä ollut Zvw:n 2 §:n 1 momentissa ja asetuksen N:o 1408/71 liitteessä VI olevan R jakson 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua velvollisuutta liittyä Alankomaiden pakolliseen hoitovakuutukseen, koska hän kuului asetuksen 28 artiklan soveltamisalaan ja hänellä oli näin Alankomaissa oikeus sairausetuuksiin toimivaltaisen saksalaisen laitoksen kustannuksella. Vakuutusvapaudesta annettu todistus peruutettiin kuitenkin 2.11.2010 takautuvasti 1.6.2006 alkaen.
33 Tässä yhteydessä on muistettava, että henkilöiden, joiden eläkeoikeus perustuu kahden tai useamman jäsenvaltion – joiden joukossa on heidän asuinmaansa Alankomaat – lainsäädäntöön, on asetuksen N:o 1408/71 liitteessä VI olevan R jakson 1 kohdan a ja b alakohdan mukaan otettava Zvw:n 2 §:n mukaisesti vakuutus hoitovakuutuslaitokselta saadakseen oikeuden toimivaltaisen alankomaalaisen laitoksen kustannuksella sairausetuuksiin tämän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti asetuksen 27 artiklan nojalla. On riidatonta, että Zvw:n 5 §:n 1 ja 5 momentin mukaan vakuutuksella voi olla takautuva vaikutus ainoastaan siinä tapauksessa, että se on otettu neljän kuukauden kuluessa vakuutusvelvollisuuden syntymisestä.
34 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on siis vahvistettava päivä, jona Fischer-Lintjens on saanut oikeuden mainittuihin etuuksiin Alankomaissa toimivaltaisen alankomaalaisen laitoksen kustannuksella, eli päivä, joka vastaa päivää, jona Fischer-Lintjens lakkasi kuulumasta asetuksen N:o 1408/71 28 artiklan soveltamisalaan ja josta alkaen häneen oli sovellettava sen 27 artiklaa. Kansallinen tuomioistuin täsmentää kuitenkin, että siitä riippumatta, mikä tämä päivä on, Zvw:n 2 §:n ja 5 §:n 5 momentin soveltaminen saattaisi viedä Fischer-Lintjensiltä hoitovakuutuksen tietyksi ajaksi, koska nämä säännökset estävät tällaisen vakuutuksen ottamisen takautuvin vaikutuksin Fischer-Lintjensin tilanteessa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että Fischer-Lintjensin hoitovakuutuksen keskeytyminen 8.11.2007–1.7.2010 eli päivästä, jona hänelle maksettiin ensimmäisen kerran alankomaalaista eläkettä, päivään, jona hän otti alankomaalaisen hoitovakuutuksen, johtuu pelkästään siitä, että hän teki vakuutussopimuksen alankomaalaisen vakuutuslaitoksen kanssa niin myöhään, minkä vuoksi Fischer-Lintjensin pitäisi itse vastata tästä aiheutuvasta vahingosta.
35 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa siis kysymyksillään, jotka on käsiteltävä yhdessä, vastauksen siihen, onko asetuksen N:o 1408/71 27 artiklaa tulkittava yhdessä sen liitteessä VI olevan R jakson 1 kohdan a ja b alakohdan kanssa niin, että se on esteenä pääasiassa vallitsevissa olosuhteissa jäsenvaltion lainsäädännölle, joka ei anna sellaisen eläkkeen saajalle, jonka kyseinen jäsenvaltio on myöntänyt vuoden ajalta takautuvasti, mahdollisuutta ottaa pakollista hoitovakuutusta vastaavalla tavalla takautuvasti.
36 On siis ratkaistava se, mistä päivästä alkaen Alankomaista tuli pääasiassa vallitsevissa olosuhteissa asetuksen N:o 1408/71 27 artiklan mukaan toimivaltainen suhteessa Fischer-Lintjensin kaltaiseen eläkkeensaajaan.
37 Asetuksen N:o 1408/71 säännökset, jotka koskevat sovellettavan lain määrittämistä, muodostavat lainvalintasääntöjen järjestelmän, jonka kattavuuden johdosta kansallisilla lainsäätäjillä ei ole toimivaltaa määritellä tätä koskevan kansallisen lainsäädännön soveltamisalaa ja soveltamisedellytyksiä tämän kansallisen lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden eikä sen alueen osalta, jolla kansalliset säännökset tuottavat oikeusvaikutuksia (ks. mm. tuomio van Delft ym., C‑345/09, EU:C:2010:610, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Koska asetuksessa N:o 1408/71 säädetyt lainvalintasäännöt velvoittavat jäsenvaltioita pakottavalla tavalla, unionin oikeuskäytännössä on katsottu, ettei sitä suuremmalla syyllä voida sallia, että näiden sääntöjen soveltamisalaan kuuluvat sosiaalivakuutetut voisivat mitätöidä niiden vaikutukset voimalla valita niiden välttämisen. Asetuksella N:o 1408/71 käyttöön otetun lainvalintajärjestelmän soveltaminen nimittäin riippuu vain kyseessä olevan työntekijän objektiivisesta tilanteesta (ks. vastaavasti tuomio van Delft ym., C‑345/09, EU:C:2010:610, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 On lisäksi muistettava, että unionin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 1408/71 säännöksillä, joilla määritetään sovellettava lainsäädäntö, ei pyritä ainoastaan estämään useampien kansallisten lainsäädäntöjen samanaikaista soveltamista ja tästä mahdollisesti aiheutuvia vaikeuksia, vaan myös estämään se, että asetuksen N:o 1408/71 soveltamisalaan kuuluvat henkilöt jäisivät ilman sosiaaliturvan tarjoamaa suojaa siitä syystä, ettei heihin voida soveltaa mitään lainsäädäntöä (ks. vastaavasti tuomio Mulders, C‑548/11, EU:C:2013:249, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
40 Tämä osoittaa, niin kuin julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 41 kohdassa todennut, että yksi asetuksessa N:o 1408/71 säädettyjen lainvalintasääntöjen tavoitteista on taata, että kaikki asetuksen soveltamisalaan kuuluvat sosiaalivakuutetut kuuluisivat vakuutuksen piiriin jatkuvasti niin, ettei yksilöiden tai jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten vapaaseen harkintaan perustuvilla valinnoilla voida vaikuttaa vakuutusturvan jatkuvuuteen.
41 Asetuksen 27 artiklaa sovelletaan eläkkeensaajaan, jolla on oikeus eläkkeisiin yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, joista yksi on hänen asuinpaikkansa jäsenvaltio, ja jolla on oikeus sairaus- ja äitiysetuuksiin viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa. Tämän artiklan tarkoituksena on yhdessä asetuksen 28 artiklan kanssa määrittää yhtäältä laitos, jonka tehtävänä on suorittaa eläkkeensaajille nämä sairaus- ja äitiysetuudet, ja toisaalta laitos, joka vastaa näistä etuuksista aiheutuvista kustannuksista (ks. vastaavasti tuomio Rundgren, C‑389/99, EU:C:2001:264, 43 ja 44 kohta).
42 Näillä artikloilla toteutetulla järjestelmällä luodaan siis yhteys eläkkeiden maksamista koskevan toimivallan ja luontoisetuuksien kustannuksista vastaamista koskevan velvollisuuden välillä, mikä merkitsee siis, että mainittu velvollisuus on toissijainen suhteessa eläkkeitä koskevaan tosiasialliseen toimivaltaan. Luontoisetuuksien kustannuksia ei siis voida osoittaa sellaisen jäsenvaltion laitoksen vastattavaksi, jolla saattaa vain teoriassa olla toimivalta eläkkeiden osalta. Tästä seuraa, että viittauksella maksettaviin eläkkeisiin on asetuksen N:o 1408/71 27 artiklassa sen 28 artiklan tavoin tarkoitettu eläkettä, joka on todellisuudessa maksettu asianomaiselle henkilölle (ks. vastaavasti tuomio Rundgren, C‑389/99, EU:C:2001:264, 47 kohta).
43 Näin ollen Fischer-Lintjensin kanssa samanlaisessa tilanteessa olevan henkilön alankomaalainen eläke on katsottava asetuksen N:o 1408/71 27 artiklassa tarkoitetulla tavalla maksettavaksi sen ajanjakson alusta, jonka nojalla eläke on tosiasiallisesti maksettu asianomaiselle henkilölle siitä riippumatta, millä hetkellä oikeus eläkkeeseen on muodollisesti vahvistettu. Tällainen eläke on näin ”maksettava” koko tältä jaksolta, mukaan lukien tarvittaessa myös niissä tapauksissa, joissa eläke alkaa ennen eläkeoikeuden myöntämisestä tehtyä päätöstä.
44 Tässä tapauksessa on riidatonta, että pääasiassa kyseessä oleva eläke on todellisuudessa maksettu Fischer-Lintjensille Alankomaiden lainsäädännön mukaan 1.5.2006 alkaneen jakson perusteella. Näin ollen eläke olisi pitänyt katsoa asetuksen N:o 1408/71 27 artiklassa tarkoitetulla tavalla ”maksettavaksi” tästä päivästä alkaen Fischer-Lintjensin etuuksien suorittamista varten.
45 Kuten Saksan hallitus on kirjallisissa huomautuksissaan esittänyt, mikä tahansa muu tulkinta 27 artiklassa käytetystä ilmaisusta ”maksettava” johtaisi lisäksi siihen, että jäsenvaltion toimivallan ajallinen soveltaminen asetuksen N:o 1408/71 mukaan maksettavien etuuksien osalta tulisi riippuvaiseksi siitä, kuinka nopeasti kansalliset viranomaiset käsittelevät eläkehakemuksia, mikä olisi vastoin yhtä tämän asetuksen tavoitteista eli sitä, että kaikille asetuksen soveltamisalaan kuuluville sosiaalivakuutetuille taataan vakuutusturvan jatkuvuus, niin kuin edellä 40 kohdassa on todettu.
46 Unionin tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, jota ei ole riitautettu, käy ilmi, että vakuutusvapaudesta annetun todistuksen takautuvan peruuttamisen jälkeen Firscher-Lintjensillä ei ollut enää hoitovakuutusta ajalla 1.6.2006–1.7.2010, vaikka hän oli tätä ennen maksanut Saksassa kyseiseltä jaksolta hoitovakuutusmaksut, jotka oli myöhemmin palautettu hänelle todistuksen peruuttamisesta tehdyn päätöksen johdosta.
47 Alankomaiden hallitus selittää tätä kirjallisissa huomautuksissaan toteamalla, että alankomaalaisen hoitovakuutuksen takautuva vaikutus on lähtökohtaisesti tehty pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä mahdottomaksi vakuutusten tarkoituksen eli sen vuoksi, että sillä on tarkoitus turvata tulevia vahinkotapahtumia, jotka eivät ole toteutuneet vakuutusta otettaessa, ja sen vuoksi, että sillä pyritään saamaan Alankomaiden oikeuden mukaan vakuutussopimuksen tekemiseen velvolliset tekemään sopimuksensa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Takautuvan vaikutuksen puuttuminen turvaa yhteisvastuuta, joka on hoitovakuutusjärjestelmän perusta, ja sillä ehkäistään väärinkäytöksiä. Alankomaiden hallituksen mukaan tästä takautuvan vaikutuksen kieltoa koskevasta pääsäännöstä huolimatta Alankomaiden lainsäätäjä on kuitenkin säätänyt rajoitetusta poikkeuksesta, jonka nojalla silloin, kun hoitovakuutus tulee voimaan vakuutusvelvollisuuden syntymistä seuranneiden neljän kuukauden aikana, vakuutusturva on olemassa takautuvasti siitä päivästä alkaen, jolloin vakuutusvelvollisuus syntyi. Takautuva vaikutus on siis siinä tapauksessa, että sitä voitaisiin soveltaa – mistä ei voi käsiteltävässä asiassa olla kyse, koska Fischer-Lintjensin vakuutusvelvollisuus syntyi 1.5.2006 –, rajattu neljään kuukauteen.
48 Voidaan hyvin pitää perusteltuna, että jäsenvaltio rajoittaa mahdollisuutta ottaa hoitovakuutus takautuvin vaikutuksin kannustaakseen vakuutuksen ottamiseen velvollisia henkilöitä ottamaan vakuutuksensa mahdollisimman pian. Unionin oikeuskäytännössä on tämän vuoksi todettu, että tällainen maksujen suorittamisvelvollisuus, joka perustuu oikeuteen saada etuuksia, on silloinkin, kun tällaisia etuuksia ei tosiasiallisesti saada, erottamaton osa kansallisilla sosiaaliturvajärjestelmillä toteutettua yhteisvastuuperiaatetta, sillä ellei tällaista velvollisuutta olisi, asianomaiset saattaisivat olla taipuvaisia odottamaan vakuutustapahtuman toteutumista ennen kuin he osallistuvat tämän järjestelmän rahoittamiseen (ks. vastaavasti tuomio van Delft ym., C‑345/09, EU:C:2010:610, 75 kohta).
49 Jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiin liittymisen edellytysten, joiden järjestäminen kuuluu niiden toimivaltaan, on kuitenkin oltava unionin oikeuden mukaisia, eivätkä ne voi johtaa siihen, että jonkin nyt kyseessä olevan kaltaisen kansallisen lainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle suljetaan henkilöt, joihin kyseistä kansallista lainsäädäntöä voidaan soveltaa asetuksen N:o 1408/71 nojalla (ks. vastaavasti tuomio Kits van Heijningen, C‑2/89, EU:C:1990:183, 20 kohta ja tuomio Salemink, C‑347/10, EU:C:2012:17, 38–40 kohta).
50 On siis todettava, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 53 ja 54 kohdassa esittänyt, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen lainsäädäntö johtaa siihen, että henkilö, jonka eläkkeen maksamisen hänen asuinpaikkansa jäsenvaltion viranomaiset hyväksyvät takautuvasti yli neljältä kuukaudelta eläkkeen myöntämisestä tehdystä päätöksestä asetuksen N:o 1408/71 27 artiklan nojalla, joutuu tämän jälkeen tilanteeseen, jossa hänen on mahdoton noudattaa lakisääteisiä velvollisuuksiaan ja ottaa mainitussa jäsenvaltiossa hoitovakuutus määräajassa, joka antaa hänelle mahdollisuuden neljä kuukautta pidempään takautuvaan vaikutukseen, vaikka toisen jäsenvaltion toimivaltainen laitos on tähän saakka vastannut hänen hoitokuluistaan.
51 Tässä tapauksessa on siis riidatonta, että vaikka Fischer-Lintjens olisi ilmoittanut 8.11.2007 toimivaltaisille alankomaalaisille viranomaisille siitä, että hän sai saksalaista eläkettä, eli päivänä, jona SVB teki päätöksen siitä, että hänellä oli oikeus eläkkeeseen Alankomaissa takautuvasti 1.5.2006 alkaen, hän ei olisi voinut Zvw:n 5 §:n 5 momentissa säädetyn rajoituksen vuoksi ottaa pakollista hoitovakuutusta, joka olisi tarjonnut vakuutusturvan heti 1.5.2006 alkaen. Pääasiassa vallitsevissa olosuhteissa tilanne oli se, ettei Fischer-Lintjens olisi missään tapauksessa voinut välttää tällaisen vakuutuksen tarjoaman vakuutusturvan katkeamista joksikin aikaa.
52 Edellä 39 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti Fischer-Lintjensin kaltaiselta vakuutetulta, joka kuuluu asetuksen N:o 1408/71 soveltamisalaan, ei voida evätä sosiaaliturvan tarjoamaa suojaa siksi, ettei olisi lainsäädäntöä, jota häneen voidaan soveltaa (ks. analogisesti tuomio Kuusijärvi, C‑275/96, EU:C:1998:279, 28 kohta).
53 Tästä seuraa, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 55 ja 56 kohdassa todennut, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilla kansallisilla oikeussäännöillä asetettu rajoitus, joka johtaa siihen, että Fischer-Lintjensin kanssa samanlaisessa tilanteessa oleva henkilö ei pysty noudattamaan hänelle asetuksen N:o 1408/71 27 artiklan ja asetuksen liitteessä VI olevan R jakson 1 kohdan a ja b alakohdan mukaan kuuluvia velvollisuuksia, vahingoittaa asetuksella toteutetun lainvalintajärjestelmän ja sosiaalivakuutetuille tämän nojalla kuuluvien velvollisuuksien tehokasta vaikutusta. Järjestelmän, joka velvoittaa pakottavalla tavalla niin jäsenvaltioita kuin asianomaisia henkilöitäkin, tehokasta vaikutusta ei kyetä takaamaan, jos jäsenvaltiot voivat kansallisilla oikeussäännöillään evätä Fischer-Lintjensin kaltaiselta henkilöltä mahdollisuuden noudattaa kaikilta osin tämän asetuksen mukaan hänelle kuuluvia velvoitteita.
54 Tässä yhteydessä ei voida hyväksyä Alankomaiden hallituksen näkemystä, jonka mukaan Fischer-Lintjensin hoitovakuutuksen tarjoaman vakuutusturvan keskeytyminen erityisesti marraskuusta 2007 heinäkuuhun 2010 johtuisi yksinomaan siitä, ettei hän ollut ilmoittanut toimivaltaiselle alankomaalaiselle laitokselle eläkeoikeuksiensa muuttumisesta.
55 On totta, että asetuksen N:o 1408/71 84 a artiklan 1 kohdassa säädetään vastavuoroisesta tiedotus- ja yhteistyövelvollisuudesta toimivaltaisten laitosten ja asetuksen soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden osalta. On nimittäin niin, että siinä missä näillä henkilöillä on velvollisuus ilmoittaa mainituille laitoksille mahdollisimman pian henkilökohtaisessa tai perheensä tilanteessa tapahtuneista muutoksista, jotka vaikuttavat heidän oikeuteensa etuuksiin tämän asetuksen perusteella, jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa tällaisten henkilöiden asetusta koskeviin pyyntöihin vastatessaan kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen heille asetuksella N:o 1408/71 annettujen oikeuksien käyttämiseksi.
56 Tällaisia tietoja voivat tapauksen mukaan olla esimerkiksi tiedot, joiden avulla henkilö kykenee pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa ymmärtämään, että hänellä oli velvollisuus ottaa hoitovakuutus Alankomaissa.
57 On kuitenkin huomattava, että asetuksen 84 a artiklan 2 kohdan mukaan 84 a artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetyn tiedotusvelvoitteen laiminlyönti voi johtaa ainoastaan sellaisiin kansallisen lainsäädännön mukaisesti sovellettaviin oikeasuhteisiin toimenpiteisiin, joiden on yhtäältä vastattava toimenpiteitä, joita sovelletaan samanlaisissa kansallisen oikeusjärjestyksen alaan kuuluvissa tilanteissa, eivätkä ne toisaalta saa tehdä käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi tällä asetuksella asianomaisille henkilöille annettujen oikeuksien käyttämistä.
58 Näin ei kuitenkaan olisi, jos kansallisten oikeussääntöjen soveltaminen johtaisi siihen, että Fischer-Lintjensin tilanteen kaltaisessa tilanteessa oleva henkilö jää täysin vaille sosiaaliturvan tarjoamaa suojaa tietyksi ajaksi ilman, että huomioon on otettu kaikkia asian kannalta merkityksellisiä – tällaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyviä – seikkoja, kuten hänen ikäänsä, terveydentilaansa tai sitä, ettei hän ole oleskellut Alankomaissa pitkään aikaan. Erityinen merkitys on lisäksi sillä, että Fischer-Lintjens oli marraskuusta 2007 lokakuuhun 2010 maksanut Saksassa hoitovakuutuksen vakuutusmaksuja.
59 Esitettyihin kysymyksiin on edellä todettu huomioon ottaen vastattava, että asetuksen N:o 1408/71 27 artiklaa on tulkittava yhdessä sen liitteessä VI olevan R jakson 1 kohdan a ja b alakohdan kanssa niin, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa eläkkeensaajan eläke on katsottava ”maksettavaksi” sen ajanjakson alusta, jonka perusteella eläke on tosiasiallisesti maksettu asianomaiselle henkilölle, siitä riippumatta, millä hetkellä oikeus eläkkeeseen on muodollisesti vahvistettu, tarvittaessa myös silloin, kun eläke alkaa ennen eläkeoikeuden myöntämisestä tehtyä päätöstä. Asetuksen N:o 1408/71 27 ja 84 a artiklaa on tulkittava yhdessä sen liitteessä VI olevan R jakson 1 kohdan a ja b alakohdan kanssa niin, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa jäsenvaltion lainsäädännölle, joka ei anna sellaisen eläkkeen saajalle, jonka kyseinen jäsenvaltio on myöntänyt vuoden ajalta takautuvasti, mahdollisuutta ottaa pakollista hoitovakuutusta vastaavalla tavalla takautuvasti ja joka johtaa siihen, että tämä eläkkeensaaja jää täysin vaille sosiaaliturvan tarjoamaa suojaa ilman, että huomioon on otettu kaikkia asian kannalta merkityksellisiä – muun muassa hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa liittyviä – seikkoja.
Oikeudenkäyntikulut
60 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97, sellaisena kuin se on muutettuna 18.12.2006 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1992/2006, 27 artiklaa on tulkittava yhdessä asetuksen N:o 1408/71 liitteessä VI olevan R jakson 1 kohdan a ja b alakohdan kanssa niin, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa eläkkeensaajan eläke on katsottava ”maksettavaksi” sen ajanjakson alusta, jonka perusteella eläke on tosiasiallisesti maksettu asianomaiselle henkilölle, siitä riippumatta, millä hetkellä oikeus eläkkeeseen on muodollisesti vahvistettu, tarvittaessa myös silloin, kun eläke alkaa ennen eläkeoikeuden myöntämisestä tehtyä päätöstä.
Asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1992/2006, 27 ja 84 a artiklaa on tulkittava yhdessä tämän asetuksen liitteessä VI olevan R jakson 1 kohdan a ja b alakohdan kanssa niin, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa jäsenvaltion lainsäädännölle, joka ei anna sellaisen eläkkeen saajalle, jonka kyseinen jäsenvaltio on myöntänyt vuoden ajalta takautuvasti, mahdollisuutta ottaa pakollista hoitovakuutusta vastaavalla tavalla takautuvasti ja joka johtaa siihen, että tämä eläkkeensaaja jää täysin vaille sosiaaliturvan tarjoamaa suojaa ilman, että huomioon on otettu kaikkia asian kannalta merkityksellisiä – muun muassa hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa liittyviä – seikkoja.
Allekirjoitukset