JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
GIOVANNI PITRUZZELLA
28 päivänä helmikuuta 2019 (1)
Asia C‑649/17
Bundesverband der Verbraucherzentralen und Verbraucherverbände – Verbraucherzentrale Bundesverband e.V.
vastaan
Amazon EU Sàrl
(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesgerichtshof (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Kuluttajansuoja – Direktiivi 2011/83/EU – Etäsopimuksiin ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyihin sopimuksiin liittyvät tiedonantovaatimukset – Sellaisista viestimistä annettavat tiedot, joilla kuluttaja voi ottaa nopeasti yhteyttä elinkeinonharjoittajaan ja olla tehokkaasti yhteydessä tähän
1. Onko kuluttajan oikeuksista 25.10.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU(2) 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun tehokkaan kuluttajansuojan varmistamiseksi riittävää, että elinkeinonharjoittaja ilmoittaa etäsopimuksen tekoa edeltävässä vaiheessa kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla ne yhteydenottotavat – myös ne, jotka eroavat mainitussa säännöksessä luetelluista tavoista –, joilla voidaan varmistaa tehokas ja nopea viestintä?
2. Tästä on olennaisilta osiltaan kyse käsiteltävässä asiassa, jonka taustalla on Bundesgerichtshofin (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa) esittämä ennakkoratkaisupyyntö pääasiassa, jossa Bundesverband der Verbraucherzentralen und Verbraucherverbände – Verbraucherzentrale Bundesverband e.V. (Saksan kuluttajajärjestöjen kattojärjestö, jäljempänä Bundesverband) on riitauttanut Amazon EU Sàrlin (jäljempänä Amazon) niiden yhteydenottovälineiden soveltumattomuuden, joita tämä tarjoaa kuluttajille sopimuksen tekoa edeltävässä vaiheessa, siltä osin kuin ne eroavat osittain edellä mainitussa säännöksessä vaadituista tavoista.
3. Esitän käsiteltävässä ratkaisuehdotuksessa syyt, joiden vuoksi katson, että unionin oikeuden perusteella elinkeinonharjoittajilla on velvollisuus ilmoittaa etäsopimuksissa yhteydenottovälineet, joilla voidaan täysipainoisesti varmistaa kuluttajansuojan tavoitteet.
4. Kyseiset tavoitteet voidaan saavuttaa täysipainoisesti ainoastaan sellaisilla välineillä, joilla kuluttajat voivat ottaa nopeasti ja tehokkaasti yhteyttä elinkeinonharjoittajaan tehtävän sopimuksen ominaispiirteiden mukaisesti.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
5. Direktiivin 2011/83 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Tietojen antamista koskevat vaatimukset muiden kuin etäsopimusten ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten yhteydessä”, säädetään seuraavaa:
”1. Ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi muuhun kuin etäsopimukseen tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyyn sopimukseen taikka vastaavaan tarjoukseen, elinkeinonharjoittajan on annettava kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla seuraavat tiedot, elleivät nämä tiedot ilmene muutoin asiayhteydestä:
– –
b) elinkeinonharjoittajan henkilöllisyys, kuten toiminimi, maantieteellinen osoite, johon hän on sijoittautunut, ja puhelinnumero;
– –”
6. Direktiivin 2011/83 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Etäsopimuksiin ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyihin sopimuksiin liittyvät tiedonantovaatimukset”, säädetään seuraavaa:
”1. Ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyyn sopimukseen taikka vastaavaan tarjoukseen, elinkeinonharjoittajan on toimitettava kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla seuraavat tiedot:
– –
c) maantieteellinen osoite, johon elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut, ja elinkeinonharjoittajan puhelin- ja faksinumero sekä sähköpostiosoite, jos nämä ovat käytettävissä, jotta kuluttaja voi ottaa nopeasti yhteyttä elinkeinonharjoittajaan ja olla tehokkaasti yhteydessä tähän – –
– –”
7. Direktiivin 2011/83 21 artiklassa, jonka otsikko on ”Puhelinviestintä”, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos elinkeinonharjoittajalla on puhelinlinja, jonka välityksellä häneen saa puhelinyhteyden tehtyyn sopimukseen liittyvissä asioissa, yhteydenotosta elinkeinonharjoittajaan ei aiheudu kuluttajalle perushintaa suurempia kuluja. – –”
B Saksan oikeus
8. Saksan siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä BGB) 312d §:n, jonka otsikko on ”Tiedonantovaatimukset”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Elinkeinonharjoittajan velvollisuutena on muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten ja etäsopimusten yhteydessä antaa kuluttajalle BGB:n täytäntöönpanosta annetun lain [Einführungsgesetz zum Bürgerlichen Gesetzbuch, jäljempänä EGBGB] 246a §:n mukaiset tiedot. Elinkeinonharjoittajan mainitun velvollisuuden täyttämiseksi toimittamat tiedot ovat osa sopimusta, elleivät sopimuspuolet ole nimenomaisesti toisin sopineet.”
9. EGBGB:n 246a §:n, jonka otsikko on ”Muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjä sopimuksia ja etäsopimuksia, rahoituspalvelusopimuksia lukuun ottamatta, koskevat tiedonantovaatimukset”, 1 momentin 1 kohdan 2 alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Elinkeinonharjoittaja on BGB:n 312d §:n 1 momentin nojalla velvollinen toimittamaan kuluttajille seuraavat tiedot: – –
2. tunnistamiseen liittyvät tiedot, kuten toiminimensä, sijaintipaikkansa osoitteen, puhelinnumeronsa sekä tarvittaessa faksinumeronsa ja sähköpostiosoitteensa, sekä mahdollisesti toisen elinkeinonharjoittajan osoitteen ja tunnistamiseen liittyvät tiedot, jos elinkeinonharjoittaja toimii tämän lukuun.”
II Tosiseikat, pääasian oikeudenkäynti ja ennakkoratkaisukysymykset
10. Bundesverband väittää, että verkkokauppasivusto Amazon ei täytä selvällä ja ymmärrettävällä tavalla kuluttajille annettavia tietoja koskevia vaatimuksia ja rikkoo täten Saksan kansallista lainsäädäntöä, jolla direktiivi 2011/83 on pantu täytäntöön.
11. Pääasian valittajan mielestä Amazon ei etenkään ollut ilmoittanut kuluttajille etämyyntiä (online-myyntiä) edeltäneessä vaiheessa faksinumeroa, minkä vuoksi kuluttajan oli käytävä sivustolla läpi useita vaiheita, joihin kuului myös joitakin kuluttajan identiteettiä koskevia kysymyksiä, ennen kuin tämä sai näkyviin call center ‑palvelun yhteydenottonumeron.
12. Täten Amazon on valittajan mukaan rikkonut Saksassa voimassa olevaa kuluttajansuojalakia, jossa direktiivin 2011/83 mukaisesti elinkeinonharjoittaja velvoitetaan ilmoittamaan selvällä ja ymmärrettävällä tavalla paitsi maantieteellinen osoite myös puhelinnumero ja tarvittaessa faksinumero ja sähköpostiosoite, jotta kuluttaja voi ottaa nopeasti yhteyttä elinkeinonharjoittajaan ja olla tehokkaasti yhteydessä tähän.
13. Puhelimen takaisinsoittojärjestelmä ja chat-palvelu, joita Amazon kuitenkin tarjosi, eivät pääasian valittajan mukaan riitä laissa säädettyjen vaatimusten täyttämiseksi.
14. Bundesverband nosti kanteen Landgericht Kölnissä (osavaltion alioikeus, Köln, Saksa), joka hylkäsi kanteen 13.10.2015, joten Bundesverband valitti tuomiosta Oberlandesgericht Kölniin (osavaltion ylioikeus, Köln, Saksa).
15. Ylioikeus hylkäsi valituksen 8.7.2016 antamallaan tuomiolla ja vahvisti alioikeuden tuomion.
16. Bundesverband teki lopulta kassaatiovalituksen Bundesgerichtshofiin.
17. Bundesgerichtshof esitti unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön, koska sillä oli epäilyksiä sen suhteen, onko Saksan lainsäädännön kaltainen lainsäädäntö – jossa edellytetään elinkeinonharjoittajan puhelinnumeron ilmoittamista kaikissa tapauksissa, ei vain silloin, kun tämä on käytettävissä – yhdenmukainen unionin oikeuden kanssa.
18. Bundesgerichtshof on täten päättänyt esittää unionin tuomioistuimelle kysymyksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan sisältyvän ilmauksen ”jos nämä ovat käytettävissä” asianmukaisesta tulkinnasta, siitä, onko mainitussa säännöksessä tarkoitettu viestimien luettelo tyhjentävä, sekä elinkeinonharjoittajalle asetetun avoimuusvelvoitteen sisällöstä.
19. Bundesgerichtshof päätti tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Voivatko jäsenvaltiot antaa säännöksen, jossa – kuten [EGBGB:n] 246a §:n 1 momentin 1 kohdan 2 alakohdassa – elinkeinonharjoittaja velvoitetaan antamaan etäsopimusten tekemisen yhteydessä kuluttajalle [ei vain silloin, jos se on käytettävissä, vaan] aina tiedoksi puhelinnumeronsa ennen kuluttajan sopimusta koskevaa tahdonilmausta?
2) Tarkoittaako direktiivin 2011/83/EU 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan [saksankielisessä versiossa] käytetty ilmaus ’gegebenenfalls’ [suomenkielisessä versiossa ’jos nämä ovat käytettävissä’] sitä, että elinkeinonharjoittajan on toimitettava tiedot kuluttajalle ainoastaan yrityksessä jo tosiasiallisesti käytettävissä olevilla viestimillä ja ettei elinkeinonharjoittajan siis ole pakko ottaa käyttöön uutta puhelin- tai faksiliittymää tai luoda uutta sähköpostitiliä, jos se päättää tehdä yritystoiminnassaan myös etäsopimuksia?
3) Jos toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi:
Tarkoittaako direktiivin 2011/83/EU 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan [saksankielisessä versiossa] käytetty ilmaus ’”gegebenenfalls’ [suomenkielisessä versiossa ”jos nämä ovat käytettävissä”] sitä, että yrityksellä on jo käytettävissään ainoastaan sellaiset viestimet, joita elinkeinonharjoittaja tosiasiallisesti myös käyttää yhteydenpidossa kuluttajiin etäsopimusten tekemisen yhteydessä, vai onko yrityksellä käytettävissä myös sellaisia viestimiä, joita elinkeinonharjoittaja on toistaiseksi käyttänyt yksinomaan muihin tarkoituksiin, esimerkiksi yhteydenpitoon elinkeinonharjoittajiin tai viranomaisiin?
4) Onko direktiivin 2011/83/EU 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan sisältyvä viestimien luettelo, jossa mainitaan puhelin, faksi ja sähköposti, tyhjentävä, vai voiko elinkeinonharjoittaja käyttää myös muita viestimiä, joita ei mainita kyseisessä luettelossa – esimerkiksi internetin chat-palvelua tai puhelimen takaisinsoittojärjestelmää –, mikäli näin turvataan nopea yhteydenotto ja tehokas viestintä?
5) Onko direktiivin 2011/83/EU 6 artiklan 1 kohdan avoimuusvaatimuksen, jonka mukaan elinkeinonharjoittajan on toimitettava kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla tiedot direktiivin 2011/83/EU 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa mainituista viestimistä, soveltamisessa merkitystä sillä, että tiedot toimitetaan nopeasti ja tehokkaasti?”
III Oikeudellinen arviointi
1. Direktiivin 2011/83 luonne ja tavoitteet
20. Direktiivin pääasiallisena tavoitteena, sellaisena kuin se ilmenee 1 artiklasta(3) ja saman direktiivin johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta,(4) on myötävaikuttaa sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan niin, että saavutetaan asianmukainen tasapaino kuluttajansuojan korkean tason ja yritysten kilpailukyvyn välillä.
21. Tässä tarkoituksessa direktiivillä 2011/83 pyritään yhdenmukaistamaan kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiä sopimuksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten tiettyjä näkökohtia.
22. Mainitulla direktiivillä pyritään luopumaan aikaisempien direktiivien mukaisesta vähimmäistason yhdenmukaistamisesta(5) ja siten sillä pyritään ”täyteen yhdenmukaistamiseen”,(6) minkä vuoksi jäsenvaltiot eivät saa ottaa käyttöön tai pitää voimassa poikkeavia säännöksiä, ellei mainitussa direktiivissä ole siitä nimenomaisesti säädetty.(7)
23. Direktiivin soveltamisala on hyvin laaja, koska sitä sovelletaan, kuten edellä mainitussa 3 artiklassa todetaan, ”elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin sopimuksiin”, sekä erityisesti kaikkiin etäsopimuksiin ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtäviin sopimuksiin.
24. Direktiivin soveltamisalan laajuuden vuoksi on perusteltua, että direktiivin säännöksiä voidaan tulkita eri tavoin sen asiayhteyden mukaan, jossa elinkeinonharjoittaja ja kuluttaja toimivat sopimuksen tekemiseksi.
25. Mainitun direktiivin johdanto-osan 36 perustelukappaleessa viitataan toisaalta elinkeinonharjoittajan tiedonantovaatimuksiin ja todetaan, että ”etäsopimusten osalta tiedonantovaatimukset olisi mukautettava niin, että otetaan huomioon tiettyjen välineiden tekniset rajoitteet”, ja 8 artiklassa puolestaan säädetään, että ”etäsopimusten osalta elinkeinonharjoittajan on annettava 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot kuluttajalle tai asetettava ne kuluttajan saataville etäviestimelle soveltuvalla tavalla”.
26. Näissä säännöksissä asetetaan selvä yhteys sen tavan, jolla elinkeinonharjoittaja viestii kuluttajan kanssa, ja sopimuksen tekemisessä käytettävien teknisten välineiden ominaispiirteiden välille.
27. Sen ympäristön ominaispiirteet, jossa kaupankäynti tapahtuu (kuten kuluttajan asuinpaikka tai verkkosivusto), ja ne tekniset välineet, joilla osapuolet pitävät toisiinsa yhteyttä (puhelin, paperiasiakirjat, online-alustat) vaikuttavat edellä esitettyjen huomautusten valossa tapoihin, joilla elinkeinonharjoittajien tiedonantovaatimukset täytetään.
2. Ainoastaan verkossa toimivien elinkeinonharjoittajien kanssa tehtyjen sopimusten erityispiirteet sekä 16.10.2008 annettuun tuomioon (C‑298/07, EU:C:2008:572) sisältyvien tietojen merkityksellisyys
28. Pääasian vastaaja on yksinomaan internetissä toimiva päivittäistavaroiden ja -palvelujen myyntiin tarkoitettu verkkosivusto.
29. Kun kuluttaja päättää valita tavaran tai palvelun hankkimiseksi yksinomaan verkossa toimivan elinkeinonharjoittajan ”perinteisten” liiketiloissa toimivien elinkeinonharjoittajien tai sellaisten elinkeinonharjoittajien sijasta, jotka toimivat toisenlaisten viestintäkanavien (kuten puhelimen) välityksellä, hän joutuu käyttämään järjestelmää, joka edellyttää tiettyjä taitoja ja toimintoja, jotka eroavat perinteisten jakelukanavien yhteydessä tarvittavista taidoista ja toiminnoista.
30. Internetistä ostaminen edellyttää ensinnäkin rekisteröintiä elinkeinonharjoittajan sivustolle sekä tiettyjen tunnistamisen mahdollistavien henkilötietojen ilmoittamista ja sähköpostiosoitteen antamista.
31. Tavaran tai palvelun maksaminen edellyttää yleensä luotto- tai pankkikortin tai verkkomaksujärjestelmän käyttöä.
32. Kuluttajilla, jotka päättävät asioida yksinomaan internetissä toimivan elinkeinonharjoittajan kanssa, on siten riittävästi tietoa menetelmistä, joilla he voivat olla vuorovaikutuksessa verkkoympäristössä.
33. Kun kuluttaja asioi yksinomaan internetissä toimivan elinkeinonharjoittajan kanssa, hän tekee vapaaehtoisen kulutusvalinnan, sillä verkkosivustoilta ostettavat tavarat ja palvelut voidaan yhtä lailla hankkia myös ”perinteisten” jakelukanavien kautta.
34. Yhdelläkään online-alustalla ei toisaalta myydä yksinoikeudella ihmisten perustarpeisiin tai ensisijaisiin tarpeisiin liittyviä tuotteita.
35. Näin ollen niiden menetelmien, joilla elinkeinonharjoittajien velvollisuudet täytetään, on edellä 28 ja 29 kohdassa esitetyn valossa oltava yhtäpitäviä käytetyn teknisen välineen ominaispiirteiden kanssa, kun liiketoimi tapahtuu verkossa, ja kyseisissä menetelmissä on otettava huomioon verkkokaupassa asioivan keskivertokuluttajan ominaisuudet.
36. Ensimmäistä päätelmää vahvistavat kuluttajia koskeva yleinen oikeuskäytäntö sekä sähköistä kaupankäyntiä koskevassa direktiivissä säädettyjä tiedonantovaatimuksia koskeva erityinen oikeuskäytäntö.
37. Ensiksi mainitusta oikeuskäytännöstä on todettava, että unionin tuomioistuin viittaa kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin tulkinnassa keskivertokuluttajaan eli ”tavanomaisesti valistuneeseen ja kohtuullisen tarkkaavaiseen ja huolelliseen kuluttajaan”.(8)
38. Jälkimmäisestä oikeuskäytännöstä huomautan, että unionin tuomioistuin on jo ottanut kantaa sähköisestä kaupankäynnistä annetussa direktiivissä säädettyihin elinkeinonharjoittajan tiedonantovaatimuksiin.(9) Etenkin 16.10.2008 annetussa tuomiossa(10) ratkaistiin joitakin ennakkoratkaisukysymyksiä, joissa on yhtäläisyyksiä käsiteltävän asian kohteena olevien kysymysten kanssa.(11)
39. Yhteisöjen tuomioistuimelta tiedusteltiin tuolloin lähinnä, onko elinkeinonharjoittajan annettava kuluttajalle tiedoksi puhelinnumero, jolla tämä voi olla yhteydessä elinkeinonharjoittajaan, vai onko myös toisenlainen nopean ja tehokkaan viestinnän mahdollistava yhteydenottotapa riittävä.
40. Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin totesi, että ”direktiivin 5 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava niin, että palvelun tarjoajan on tarjottava ennen sopimuksen tekemistä palvelun vastaanottajien kanssa näiden käyttöön sähköpostiosoitteensa ohella muut tiedot, jotka mahdollistavat nopean yhteydenoton sekä suoran ja tehokkaan viestinnän. Nämä tiedot eivät välttämättä tarkoita puhelinnumeroa”.(12)
41. Tämän jälkeen yhteisöjen tuomioistuin täsmensi, että ”niillä voidaan tarkoittaa verkkotiedustelulomaketta, jonka avulla palvelun vastaanottajat voivat ottaa yhteyttä internetin kautta palvelun tarjoajaan, joka sitten vastaa sähköpostitse, lukuun ottamatta niitä tilanteita, joissa palvelun vastaanottaja, joka ei palvelun tarjoajaan sähköisesti tapahtuneen yhteydenoton jälkeen pääse sähköiseen verkkoon, pyytää tarjoajalta mahdollisuutta käyttää ei-sähköistä viestintäyhteyttä”.(13)
42. Yhteisöjen tuomioistuimen tulkinnan kohteena tuolloin olleeseen lainsäädännön säännökseen ei sisältynyt nimenomaista viittausta erityisiin yhteydenottotapoihin sähköpostiosoitteen ohella, toisin kuin käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaan säännökseen (puhelin ja faksi).
43. Tästä on kuitenkin huomautettava, että nimenomaista viittausta erityisiin yhteydenottotapoihin (puhelin ja faksi) seuraa ilmaus ”jos nämä ovat käytettävissä”, jota tulkitaan jäljempänä tässä ratkaisuehdotuksessa.
44. Tässä yhteydessä on korostettava, että sekä yhteisöjen tuomioistuimen tulkinnan kohteena tuolloin olleessa lainsäädännön säännöksessä että käsiteltävän asian kohteena olevassa direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa viitataan siihen, että kuluttajalle on annettava mahdollisuus nopeaan ja tehokkaaseen yhteydenottoon.
45. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä siis seuraa, että kuluttajan ja internetissä toimivan elinkeinonharjoittajan välisen nopean ja tehokkaan yhteydenoton varmistaminen ei edellytä puhelimen käyttöä.
3. Elinkeinonharjoittajan tiedonantovaatimukset etäsopimusten yhteydessä sekä tavat viestiä kuluttajien kanssa
46. Direktiivin 2011/83 6 artiklan – jonka otsikko on ”Etäsopimuksiin ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyihin sopimuksiin liittyvät tiedonantovaatimukset” – 1 kohdassa säädetään elinkeinonharjoittajan velvollisuudesta toimittaa kuluttajille erinäisiä tietoja, kuten c alakohdassa tarkoitetut tiedot, joita ovat ”maantieteellinen osoite, johon elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut, ja elinkeinonharjoittajan puhelin- ja faksinumero sekä sähköpostiosoite, jos nämä ovat käytettävissä”.
47. Mainitun 1 kohdan c alakohdassa säädetään siitä, missä tarkoituksessa edellä mainitut tiedot on toimitettava: jotta ”kuluttaja voi ottaa nopeasti yhteyttä elinkeinonharjoittajaan ja olla tehokkaasti yhteydessä tähän”. Samassa 1 kohdassa säädetään yleisemmin kaikkien tietojen osalta, että ne on toimitettava ”selvällä ja ymmärrettävällä tavalla”.
48. Olennaisia edellytyksiä sille, että yhteydenottotapoja koskevat elinkeinonharjoittajien tiedonantovaatimukset voidaan asianmukaisesti täyttää, on kaksi.
49. Ensinnäkin yhteydenottotapoja koskevat tiedot on toimitettava ”selvällä ja ymmärrettävällä tavalla”.(14)
50. Toiseksi viestintätavoilla on voitava mahdollistaa, että kuluttaja ”voi ottaa nopeasti yhteyttä elinkeinonharjoittajaan ja olla tehokkaasti yhteydessä tähän”.
51. Näillä kahdella erillisellä edellytyksellä on eri tehtävä.
52. Ensimmäinen perustuu yleisempään sopimusjärjestelyjä koskevaan avoimuusvelvoitteeseen, jota sovelletaan luonnollisesti myös yhteydenottotapoihin ja jonka mukaan elinkeinonharjoittajan on varmistettava, että kuluttaja kykenee ymmärtämään yksiselitteisesti, mitkä ovat hänen käytössään olevat yhteydenottotavat, jos hänellä on tarve viestiä elinkeinonharjoittajan kanssa.
53. Toinen koskee yhteydenottotapoja ja edellyttää, että elinkeinonharjoittaja varmistaa, että kuluttaja voi viestiä tarvittaessa nopeasti ja tehokkaasti tämän kanssa.
54. Viestintävälineellä abstraktisti ei niinkään ole merkitystä vaan konkreettisilla valmiuksilla – toisin sanoen suhteessa sen asiayhteyden erityisominaisuuksiin, jossa liiketoimi tapahtuu – varmistaa, että kuluttaja voi käytännössä ottaa nopeasti yhteyttä elinkeinonharjoittajaan ja viestiä tehokkaasti tämän kanssa ja että tiedot toimitetaan selkeästi ja ymmärrettävästi.
55. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on otettava huomioon myös edellä 24–45 kohdassa esitettyjen näkökohtien valossa liiketoimen tekemisessä ja päättämisessä käytetyn teknisen välineen ominaispiirteet sekä kyseistä välinettä käyttävän keskivertokuluttajan ominaispiirteet.
4. Direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan tulkinta
56. Tavoitteiden, joihin pyritään tiedonantovaatimuksilla, saavuttaminen ei nähtävästi edellytä tietyn viestintätekniikan käyttöä, kuten puhelinnumeron toimittamista yhteydenottoa varten. Kuten edellä on todettu, tärkeää on, että käytännössä valittu tekniikka antaa kuluttajalle mahdollisuuden ottaa nopeasti yhteyttä elinkeinonharjoittajaan ja viestiä tehokkaasti tämän kanssa ja että elinkeinonharjoittaja toimittaa tiedot selvällä ja ymmärrettävällä tavalla.
57. Edellä esitetty päätelmä ei ole ristiriidassa 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuodon kanssa.
58. Yleisemmin on pantava merkille, että 6 artiklassa viitataan kaikkiin etäsopimuksiin ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyihin sopimuksiin eikä siis pelkästään sopimuksiin, joita tehdään sähköistä alustaa hallinnoivan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä.
59. Tästä syystä lainsäätäjä on säätänyt c alakohdassa moninaisesta ja sekalaisesta sellaisten viestimien luettelosta, joiden soveltuvuus 6 artiklan tavoitteiden saavuttamiseksi vaihtelee sen erityisen asiayhteyden mukaan, jossa liiketoimi tapahtuu.
60. Puhelimen välityksellä tehtävissä sopimuksissa on luonnollista, että viestimeksi myöhempää viestintää varten valitaan puhelin, kun taas verkossa tehdyissä sopimuksissa toisenlaiset tekniikat voivat soveltua paremmin siihen, että elinkeinonharjoittajaan saadaan nopeasti yhteyttä ja tämän kanssa voidaan viestiä tehokkaasti.
61. Tarkemmin sanottuna 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan sisältyvä ilmaisu ”jos nämä ovat käytettävissä” vahvistaa sanamuodon tasolla edellä tehdyn systemaattisen ja teleologisen tulkinnan, joka sulkee pois velvollisuuden, jonka mukaan yhteydenottovälineisiin olisi sisällytettävä puhelimen käyttö.
62. Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota siihen, mikä merkitys olisi annettava ilmaisulle ”jos nämä ovat käytettävissä”, jonka saksankielinen versio on ”gegebenenfalls”, ranskankielinen ”lorsqu’ils sont disponibles” ja englanninkielinen ”where available”.
63. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto ja tavoite myös kyseisen säännöksen tai määräyksen asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on.(15)
64. Kun unionin oikeuden säännös ei sisällä viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen tietyn käsitteen osalta, sitä on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti, ja tässä tulkinnassa on otettava huomioon paitsi kyseessä olevan säännöksen sanamuoto myös sen asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoiteltu päämäärä, johon tämä säännös sisältyy.(16)
65. Saksankielinen ilmaus ”gegebenenfalls”, joka selitetään saksan sanakirjassa ilmauksella ”wenn ein Fall eintritt” (”jos näin on”), on selvästi ehdollinen ja viittaa pelkkään mahdollisuuteen. Italiankielisessä versiossa ilmaus on ”ove disponibili”, joka vastaa italian ilmauksia ”eventualmente” (”mahdollisesti”) tai ”all’occorrenza” (”tarvittaessa”).
66. Sama voidaan todeta myös direktiivin muiden kieliversioiden mukaisista ilmaisuista: ranskaksi ”lorsqu’ils sont disponibles” ja englanniksi ”where available”.
67. Direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ei sanamuodon mukaisen tulkinnan perusteella aseteta elinkeinonharjoittajalle täydellistä ja ehdotonta velvollisuutta ilmoittaa kaikki siinä mainitut yhteydenottotavat.
68. Toiseksi 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuodon mukaan kolme yhteydenottotapaa (puhelin, faksi ja sähköpostiosoite) on asetettu samanarvoiseen asemaan ja niitä seuraa ilmaisu ”jos nämä ovat käytettävissä”, jolla viitataan siis väistämättä näihin kolmeen viestintätapaan,(17) toisin kuin maantieteellinen osoite, joka mainitaan erikseen luettelon alussa ja jonka ilmoittamiseen elinkeinonharjoittaja on siis joka tapauksessa velvollinen.
69. Tässä yhteydessä on syytä selvittää, merkitseekö ilmaus ”jos nämä ovat käytettävissä” sitä, että jos yrityksellä on puhelinlinja, se on asetettava saataville kuluttajan kanssa tapahtuvaa viestintää varten.
70. Tällainen tulkinta ei mielestäni ole tarkoituksenmukainen.
71. Kun direktiiviä laadittiin, oli ensinnäkin lähes mahdotonta – kuten myös nykyisin – kuvitella yritystä, jolla ei ole puhelinlinjaa. Jos unionin lainsäätäjä olisi halunnut velvoittaa yritykset, joilla on puhelinlinja (käytännössä siis kaikki) käyttämään puhelinta viestinnässään kuluttajien kanssa, ei olisi ollut mielekästä käyttää ilmausta ”jos nämä ovat käytettävissä”.
72. Jotta kyseinen ilmaus olisi mielekäs, on sitä vastoin viitattava tilanteeseen, jossa puhelinlinja on ensinnäkin olemassa ja jossa elinkeinonharjoittaja on ottanut sen myös käyttöön viestinnässään kuluttajan kanssa.
73. Ilmauksen ”käytettävissä” tulkinnasta puolestaan voidaan todeta, että se on synonyymi ilmauksille ”käytettävissä oleva, saatavilla oleva, vapaa käytettäväksi”.
74. Kaikki, mikä on olemassa tai mukana tietyssä yhteydessä, ei näet ole käytettävissä tai asetettu kaikkien niiden saataville, jotka sitä haluavat käyttää.
75. Samaan direktiiviin sisältyy myös muita säännöksiä, joilla vahvistetaan puhelinlinjan käytön mahdollisuus kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä viestinnässä.
76. Kun direktiivin 21 artiklassa, jonka otsikko on ”Puhelinviestintä”, jäsenvaltiot velvoitetaan siihen, etteivät ne anna elinkeinonharjoittajille lupaa soveltaa perushintaa suurempia maksuja yhteydenotossa elinkeinonharjoittajaan, se sisältää ilmauksen ”jos elinkeinonharjoittajalla on puhelinlinja, jonka välityksellä häneen saa puhelinyhteyden”; näin vahvistetaan, että puhelimen käyttö viestintävälineenä kuluttajan kanssa etäsopimusten teossa on pelkkä mahdollisuus.
77. Direktiivin 5 artiklan 1 kohdan b alakohdassa puolestaan sisällytetään hyvin selkeästi tietojen antamista koskeviin vaatimuksiin muiden kuin etäsopimusten ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten yhteydessä ”henkilöllisyys, kuten toiminimi, maantieteellinen osoite, johon hän on sijoittautunut, ja puhelinnumero”, eikä siihen sisälly minkäänlaista viittausta siihen, onko puhelin mahdollisesti ”käytettävissä”. Näin vahvistetaan, että elinkeinonharjoittaja on vain tietyissä liiketoimissa velvollinen ilmoittamaan puhelinnumeronsa.
78. Edellä esitetyn perusteella katson, että ainoa merkitys, joka voidaan antaa ilmaukselle ”jos nämä ovat käytettävissä”, kun sillä viitataan etenkin puhelimen käyttöön, on seuraava: ”jos elinkeinonharjoittajalla on yrityksensä organisaatiossa käytettävissä viestintään kuluttajien kanssa tarkoitettu puhelinlinja”.
79. Sanamuodon mukainen tulkinta on siten johdonmukainen edellä 1–3 kohdassa esitettyjen systemaattista ja teleologista tulkintaa koskevien päätelmien kanssa.
80. Direktiivin varsinaisia tavoitteita tarkastellaan vielä jäljempänä.
81. Direktiivin 2011/83 tavoitteena on saavuttaa entistä korkeampi kuluttajansuojan taso ja varmistaa samalla yritysten kilpailukyky, kuten johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta ilmenee.
82. Kuten edellä on jo todettu, internetissä asioivien kuluttajien suojan korkeaa tasoa ei voida varmistaa abstraktilla mahdollisuudella käyttää puhelinta yhteydenotossa sivustoa hallinnoivaan elinkeinonharjoittajaan vaan sillä, että käytännössä on tarjolla välineitä, joilla voidaan mahdollistaa nopea ja tehokas yhteydenotto.
83. Pelkän puhelinnumeron tarjoaminen yhteydenottoa varten voi itse asiassa osoittautua tehottomaksi tavaksi varmistaa kuluttajansuoja esimerkiksi tilanteessa, jossa odotusajat ovat liian pitkiä.
84. Sitä vastoin kuluttajalla on juuri siksi, että hän tekee ostoksia sähköistä alustaa käyttämällä, riittävät valmiudet internetissä asioimiseen, ja hän voi käyttää paljon tehokkaampia välineitä viestinnässä elinkeinonharjoittajan kanssa.
85. Unionin oikeuden asiaa koskevia säännöksiä on siten direktiivin tavoitteiden valossa tulkittava siten, että niillä voidaan taata kuluttajansuojan korkein taso puuttumatta elinkeinonharjoittajan toimintavapauteen enempää kuin on ehdottoman välttämätöntä mainitun suojan toteuttamiseksi.
86. Tästä näkökulmasta katsottuna tehokasta kuluttajansuojaa ei saavuteta vaatimalla tiettyä yhteydenottotapaa (kuten puhelinta) vaan varmistamalla, että kuluttajilla on mahdollisuus käyttää tehokkaimpia viestintätapoja suhteessa välineeseen, jolla liiketoimi tapahtuu.(18)
87. Toisenlainen ratkaisu, jossa edellytettäisiin tietyn viestintätavan, kuten puhelimen, yleistä, ei ainoastaan Amazonin kaltaiseen ”verkkojättiläiseen” rajattua käyttöönottoa, joka ei kuitenkaan ole välttämätöntä tehokkaan kuluttajansuojan takaamiseksi, saattaisi olla suhteeton toimenpide kuluttajansuojan tavoitteiden kannalta, sillä se voi aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia asianomaisille yrityksille, mikä vahingoittaisi etenkin niitä pienyrityksiä, jotka pyrkivät käyttämään verkkoa markkinoidensa laajentamiseen.
88. Tämä johtaisi varsinaiseen tavoitteiden ristiriitaan: alkuperäinen ajatus kuluttajan suojelemisesta puhelinyhteyden saatavuuden ansiosta koituisikin lopulta kuluttajan vahingoksi rajoittamalla hänen valinnanvapauttaan useiden markkinatoimijoiden välillä tai nostamalla kuluttajahintoja tiettyjen yritysten kustannusten nousun vuoksi.
89. Tehtyihin päätelmiin ei näytä vaikuttavan se, että direktiivin johdanto-osan yhdessä perustelukappaleessa todetaan, että on otettava huomioon ”sellaisten kuluttajien erityistarpeet, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa psyykkisen, fyysisen tai psykologisen heikkoutensa, ikänsä tai hyväuskoisuutensa vuoksi”.(19)
90. Tässä yhteydessä on jälleen kerran mainittava direktiivin laaja soveltamisala, joka kattaa kaikki etäsopimukset tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehdyt sopimukset. Näihin kuuluvat myös sellaiset sopimukset, joiden yhteydessä elinkeinonharjoittaja ottaa yhteyttä kuluttajaan ja ehdottaa tiettyä tarjousta. Tällaisissa tapauksissa erityistä merkitystä on vaatimuksella, jonka mukaan välitetyt tiedot vastaavat sellaisten kuluttajien erityistarpeita, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa edellä mainituista syistä.
91. Lukuun ottamatta sitä seikkaa, että saman johdanto-osan perustelukappaleen mukaan ”tällaisten erityistarpeiden huomioon ottaminen ei saisi johtaa eritasoiseen kuluttajansuojaan”, ei ole nähtävissä, mistä syystä puhelimen käyttö osoittautuisi paljon tehokkaammaksi sellaisten kuluttajien suojelussa, jotka ovat haavoittuvassa asemassa heidän psyykkisen, fyysisen tai psykologisen heikkoutensa, ikänsä tai hyväuskoisuutensa vuoksi.
92. Puhelinlinjan käytön vaatiminen kuluttajien kanssa tapahtuvassa viestinnässä olisi toisin sanoen toimenpide, jolla ei ole minkäänlaista mielekästä välineellistä yhteyttä edellä mainittuun tavoitteeseen.
5. Direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan esimerkinomaisuus
93. Edellä esitetyistä huomautuksista voidaan johtaa lisäksi, että direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu luettelo ei ole tyhjentävä vaan esimerkinomainen.
94. Edellä esitetyn systemaattisen, teleologisen ja sanamuodon mukaisen tulkinnan perusteella voidaan päätellä, että 6 artiklassa edellytetään, että elinkeinonharjoittaja asettaa kuluttajan saataville nopeat ja tehokkaat viestintävälineet sekä takaa tietojen selkeyden ja ymmärrettävyyden.
95. Edellyttäen, että edellä mainitut edellytykset täyttyvät, elinkeinonharjoittajalle jää vapaus valita, mitkä viestintävälineet se tosiasiallisesti asettaa kuluttajien saataville niin, että se ottaa huomioon myös sen asiayhteyden ominaispiirteet, jossa kaupankäynti kuluttajan kanssa tapahtuu.
96. Tästä lähtökohdasta käsin 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittu siten, ettei elinkeinonharjoittajalla ole velvollisuutta asettaa kuluttajan saataville kaikkia kolmea mainittua viestintä eikä välttämättä toimittaa puhelinnumeroa yksistään sillä perusteella, että yrityksellä on yksi tai useampi puhelinlinja.
97. Jos edellä esitetty tulkinta hyväksytään, 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun luettelon pitäminen tyhjentävänä olisi ristiriidassa täyden kuluttajansuojan tavoitteen kanssa. Näin kuluttajalta vietäisiin mahdollisuus käyttää erityisen nopeita ja tehokkaita teknologisen kehityksen tarjoamia yhteydenottovälineitä.
98. Kuten tiedetään, etenkin digitaalisella alalla erityisen pitkälle edennyt ja nopea teknologinen kehitys on johtanut siihen, että tietyt viestintävälineet vanhentuvat nopeasti (faksit esimerkiksi ovat jo suurimmaksi osaksi hävinneet) ja että uusia vuorovaikutukseen verkossa tarkoitettuja välineitä otetaan käyttöön jatkuvasti.
99. Tavoite varmistaa korkeatasoinen kuluttajansuoja sekä se seikka, että direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan sisältyy useiden viestimien esimerkinomainen luettelo, merkitsevät sitä, että elinkeinonharjoittajan on asetettava kuluttajien saataville useampia viestimiä ja varmistettava tällä tavoin kuluttajien valinnanvapaus.
100. Tässä yhteydessä tyydyn panemaan merkille, että asiakirja-aineistosta ilmenee kiistattomasti, että Amazonin käyttöön ottama puhelimen takaisinsoittojärjestelmä on tehokkaampi kuin puhelinyhteys call center -palvelun välityksellä ja että se edustaa teknistä parannusta call center -palveluun nähden.
101. Puhelimen takaisinsoittojärjestelmän avulla kuluttaja voi oman puhelinnumeronsa ilmoitettuaan valita, että hänelle soitetaan takaisin välittömästi tai myöhemmin. Välittömässä takaisin soitossa odotusajat ovat asiakirja-aineiston mukaan lyhimmät.
102. Internetin chat-palvelua voidaan sitä vastoin pitää pelkkänä sähköpostiviestien reaaliaikaisena jatkeena, ja se on ikään kuin faksin tekninen parannus. Tällaista järjestelmää käytetään laajasti online-kaupassa, ja asiakirja-aineistossa ei kiistetä sen tehokkuutta.
103. Kyseisiä viestintätapoja koskeva asiakirja-aineistosta ilmenevä riitauttaminen koskee kuluttajien henkilötietojen suojaa.
104. Kuten tiedetään, kuluttajan, joka päättää luoda sopimussuhteen yksinomaan internetissä toimivan elinkeinonharjoittajan kanssa, on pääsääntöisesti rekisteröidyttävä, mikä jo sinänsä edellyttää tiettyjen henkilötietojen, kuten luonnollisesti sähköpostiosoitteen, luovuttamista.
105. Sellaisten henkilötietojen käsittely (kuten puhelinnumeron puhelimen takaisinsoittojärjestelmän käytön yhteydessä), jotka kuluttaja välittää elinkeinonharjoittajalle, on tarkoituksenmukaisesti suojattu muilla unionin oikeuden säännöksillä, joten tämä kysymys jää käsiteltävän asian kohteen ulkopuolelle.
6. Direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun avoimuusvelvoitteen sisältö
106. Elinkeinonharjoittajan velvollisuutena on, jo ennen kuin etäsopimus sitoo kuluttajaa, toimittaa tiedot kaikista liiketoimen olennaisista näkökohdista (mukaan lukien yhteydenottotavat) ”selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla”.
107. Avoimuusvelvoite pitää sisällään kaksi keskeistä näkökohtaa. Selkeydellä tarkoitetaan niitä ulkoisia menetelmiä, joilla tieto toimitetaan kuluttajalle, ja siten tiedon ymmärrettävyyttä ja tunnistettavuutta siinä ympäristössä, jossa liiketoimi tapahtuu. Ymmärrettävyydellä puolestaan tarkoitetaan tiedon erityistä sisältöä, jolla kuluttajalle on voitava kertoa hänen valintojensa oikeudellisista seurauksista. Selkeyden ja ymmärrettävyyden on mukauduttava käytettyyn viestintävälineeseen.
108. Direktiivin 2011/83 6 artiklassa ei säädetä muista edellytyksistä, jotka elinkeinonharjoittajan on edellä mainittujen edellytysten ohella täytettävä.
109. Mainitussa 6 artiklassa ei etenkään säädetä siitä, kuinka kauan tiedon saamiseen verkossa tarvitaan aikaa. Direktiivin tavoitteen kanssa ristiriidassa olisi kuitenkin verkkosivujen selailu, joka monimutkaisuutensa vuoksi tekisi tiedonsaannista hyvin hankalaa. Hankalasti saatavissa oleva tieto ei sinänsä ole edes perusteltavissa ja se on 6 artiklan 1 kohdan vastaista.
110. Elinkeinonharjoittaja voi valita kuluttajien käyttöön annettavat viestintävälineet, kunhan yhteydenotto on nopeaa ja viestintä tehokasta, mutta kuluttajan on voitava päästä käsiksi näitä välineitä koskeviin tietoihin selkeällä, tehokkaalla ja kohtuullisen nopealla tavalla.
7. Saksan lainsäädännön kaltaisen kansallisen lainsäädännön, jossa edellytetään puhelimen käyttöä viestintävälineenä elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä, yhteensoveltuvuus unionin oikeuden kanssa
111. Direktiivin 2011/83 johdanto-osan toisessa, viidennessä ja seitsemännessä perustelukappaleessa sekä 4 artiklassa(20) todetaan, että direktiivillä otetaan käyttöön täysi yhdenmukaistaminen.
112. Etenkin 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Yhdenmukaistamisen taso”, säädetään seuraavaa: ”Ellei tässä direktiivissä toisin säädetä, jäsenvaltiot eivät saa kansallisessa lainsäädännössään pitää voimassa tai ottaa käyttöön tässä direktiivissä vahvistetuista säännöksistä poikkeavia säännöksiä eivätkä myöskään tiukempia tai sallivampia säännöksiä kuluttajan suojan erilaisen tason varmistamiseksi.”
113. Näin ollen kansallisessa lainsäädännössä ei voida, ellei direktiivissä toisin säädetä, säätää myöhemmin edes tiukemmista säännöksistä, joissa elinkeinonharjoittajaa vaaditaan käyttämään kuluttajan kanssa sellaista viestintävälinettä, joka ei tuon direktiivin mukaan ole pakollinen.
114. Näin ollen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdasta tehdyn tulkinnan, jossa suljetaan pois elinkeinonharjoittajan velvollisuus käyttää viestintätapana puhelinta kuluttajan kanssa, valossa vastaavaa velvoitetta ei voida asettaa kansallisessa lainsäädännössä.
115. Viimeksi mainittu päätelmä ei ole ristiriidassa 6 artiklan 8 kohdan kanssa; tuon kohdan mukaan ”tässä direktiivissä säädetyt tiedonantovaatimukset täydentävät direktiiviin 2006/123/EY ja direktiiviin 2000/31/EY sisältyviä tiedonantovaatimuksia, ja ne eivät estä jäsenvaltioita asettamasta tiedonantoa koskevia lisävaatimuksia näiden direktiivien mukaisesti”.
116. Viimeksi mainitussa säännöksessä ei viitata elinkeinonharjoittajan käyttämiin viestintävälineisiin.
117. On kuitenkin korostettava erityisesti, että 8 artiklan 10 kohdan mukaan ”jäsenvaltiot eivät saa asettaa tässä direktiivissä säädettyjen, ennen sopimuksen tekemistä annettavia tietoja koskevien velvoitteiden täyttämiselle mitään muita muotovaatimuksia”.
IV Ratkaisuehdotus
118. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesgerichtshofin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/83/EU on, koska siinä säädetään täydestä yhdenmukaistamisesta, sekä sen sanamuodon mukaisen, systemaattisen ja teleologisen tulkinnan valossa esteenä kasalliselle lainsäädännölle, jossa elinkeinonharjoittaja velvoitetaan ilmoittamaan etäsopimuksen teon yhteydessä kuluttajalle puhelinnumeronsa kaikissa tapauksissa – ei vain silloin, jos tämä on käytettävissä – ennen kuin kuluttaja ilmoittaa halustaan tehdä sopimus.
2) Direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan saksankielisessä versiossa käytetty ilmaus ”gegebenenfalls” (suomenkielisessä versiossa ”jos nämä ovat käytettävissä”) tarkoittaa sanamuodon mukaisen, systemaattisen ja teleologisen tulkinnan valossa sitä, ettei elinkeinonharjoittaja ole velvollinen ottamaan käyttöön uutta puhelin- tai faksilinjaa tai uutta sähköpostiosoitetta päättäessään tehdä etäsopimuksia.
3) Direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan saksankieliseen versioon sisältyvä ilmaus ”gegebenenfalls” tarkoittaa sanamuodon mukaisen, systemaattisen ja teleologisen tulkinnan valossa sitä, että yrityksellä ”käytössään” olevilla viestimillä tarkoitetaan ainoastaan sellaisia viestintävälineitä, joita elinkeinonharjoittaja päättää käyttää yhteydenpidossa kuluttajiin etäsopimusten teon yhteydessä.
4) Direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan sisältyvä viestimien luettelo, jossa mainitaan puhelin, faksi ja sähköposti, ei ole tyhjentävä, vaan elinkeinonharjoittaja voi käyttää myös muita viestintävälineitä, joita ei mainita luettelossa, kuten internetin chat-palvelua tai puhelimen takaisinsoittojärjestelmää, kunhan näin käytännössä varmistetaan käytettävästä viestintävälineestä riippumatta kuluttajan runsas valinnanvara useiden viestimien väliltä, nopea yhteydenotto ja tehokas viestintä sekä se, että kyseisiä viestimiä koskevat tiedot toimitetaan selvällä ja ymmärrettävällä tavalla.
5) Elinkeinonharjoittajien kuluttajien käyttöön antamia viestimiä koskevien tietojen on direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun avoimuusvelvoitteen mukaisesti oltava helposti, tehokkaasti ja kohtuullisen nopeasti saatavilla.