JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
EVGENI TANCHEV
19 päivänä kesäkuuta 2018(1)
Asia C-191/17
Bundeskammer für Arbeiter und Angestellte
vastaan
ING-DiBa Direktbank Austria Niederlassung der ING-DiBa AG
(Ennakkoratkaisupyyntö – Oberster Gerichtshof (ylin tuomioistuin, Itävalta))
Ennakkoratkaisupyyntö – Maksupalvelut – Direktiivi 2007/64/EY – 4 artiklan 14 alakohta – Maksutilin käsite – Verkkosuorasäästötili, jolla oleviin varoihin on rajoittamaton pääsy mutta jossa tilillepanot ja tililtäotot on tehtävä referenssitilin kautta
I Johdanto
1. Tässä Oberster Gerichtshofin (ylin tuomioistuin, Itävalta) unionin tuomioistuimelle esittämässä ennakkoratkaisupyynnössä esille nouseva keskeinen kysymys koskee sitä, sisältyykö tietynlainen pankkitili, josta käytetään nimitystä ”verkkosuorasäästötili”, jossa asiakkaalla on rajoittamaton pääsy tilillä oleviin varoihin mutta jossa kaikki tilillepanot ja tililtäotot kolmansille osapuolille on tehtävä toisen tilin kautta, josta käytetään nimitystä ”referenssitili”, maksupalveluista sisämarkkinoilla annetun direktiivin 2007/64/EY(2) 4 artiklan 14 alakohdan maksutilin käsitteeseen.
2. Käsiteltävä asia tarjoaa unionin tuomioistuimelle ensimmäisen tilaisuuden tulkita direktiivissä 2007/64 tarkoitettua maksutilin käsitettä. Tämä on tarpeen pääasian oikeudenkäynnin kannalta sen ratkaisemiseksi, onko kyseessä olevan pankkitilin osalta noudatettava direktiivissä 2007/64 säädettyjä velvollisuuksia.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
3. Direktiivin 2007/64 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään muun muassa seuraavaa:
”14) ’maksutilillä’ [tarkoitetaan] yhden tai useamman maksupalvelunkäyttäjän nimissä olevaa tiliä, jota käytetään maksutapahtumien toteuttamiseen”.
B Itävallan oikeus
4. Direktiivi 2007/64 saatettiin osaksi Itävallan lainsäädäntöä vuonna 2009 annetulla liittovaltion maksupalvelulailla (Bundesgesetz über die Erbringung von Zahlungsdiensten (Zahlungsdienstegesetz – ZaDiG) (BGBl. I nro 66/2009; jäljempänä maksupalvelulaki).
5. Maksupalvelulain 3 §:ssä, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään muun muassa seuraavaa:
”13) ’maksutilillä’ [tarkoitetaan] yhden tai useamman maksupalvelunkäyttäjän nimissä olevaa tiliä, jota käytetään maksutapahtumien toteuttamiseen”.
III Pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymys
6. Bundeskammer für Arbeiter und Angestelltellä (liittovaltion työntekijöiden ja toimihenkilöiden edunvalvontaelin, jäljempänä kantaja) on Itävallan lainsäädännön nojalla kanneoikeus kuluttajien etujen suojaamiseksi.
7. ING-DiBa Direktbank Austria Niederlassung der ING-DiBA AG (jäljempänä vastaaja) harjoittaa pankkiliiketoimintaa koko Itävallan alueella.
8. Vastaaja käyttää sopimussuhteissaan kuluttajien kanssa yleisiä sopimusehtoja (Allgemeine Geschäftsbedingungen). Vastaaja käyttää yleisiä sopimusehtoja etenkin sellaisen tietyntyyppisen tilin yhteydessä, jota se tarjoaa asiakkaille nimellä suorasäästäminen (”Direkt-Sparen”) ja johon viitataan ennakkoratkaisupyynnössä muun muassa verkkosuorasäästötilinä (jäljempänä verkkosuorasäästötili).(3)
9. Ennakkoratkaisupyynnön mukaan kyseessä oleva verkkosuorasäästötili on tili, jossa asiakas voi tehdä itsenäisesti tilillepanoja ja tililtäottoja käyttämällä telepankkipalveluita,(4) mutta kuluttajan on aina tehtävä nämä tilisiirrot nimissään olevan toisen, referenssitiliksi nimitettävän tilin kautta. Referenssitilin on oltava Itävallassa avattu Girokonto eli käyttötili, mutta sen ei tarvitse olla vastaajana olevassa pankissa. Asiakas voi rajoituksitta ja ilmoituksia tekemättä ja siten ilman kielteisiä vaikutuksia korkoihin päättää, siirtääkö hän referenssitililtä rahaa verkkosuorasäästötilille tai toisin päin, ja jos siirtää, milloin ja miten suuren summan. Vaikka siirrot ovat mahdollisia ainoastaan verkkosuorasäästö- ja referenssitilin välillä, tämä ei estä kuluttajaa saamasta verkkosuorasäästötilillä olevaa rahasummaa käyttöönsä milloin tahansa – ja ilman, että maksupalveluntarjoajan täytyy osallistua siihen.(5)
10. Kantaja nosti kanteen vastaajaa vastaan sillä perusteella, että yleisten sopimusehtojen, joita vastaaja on käyttänyt kyseessä olevaa verkkosuorasäästötiliä koskevissa sopimuksissaan, useat ehdot ovat maksupalvelulain vastaisia. Asiassa tehty valitus on nyt ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävänä.
11. Vastaajan mukaan maksupalvelulakia ei sovelleta kyseessä olevaan verkkosuorasäästötiliin.
12. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan maksupalvelulakiin on sisällytetty sanatarkasti käsiteltävän asian kannalta merkitykselliset direktiivin 2007/64 käsitemääritelmät. Jos kyseessä oleva verkkosuorasäästötili kuuluu direktiivin 2007/64 soveltamisalaan, siihen sovelletaan näin ollen myös maksupalvelulakia.
13. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi muun muassa, ettei nimitys ”säästötili” yksin ole peruste jättää kyseessä olevaa verkkosuorasäästötiliä direktiivin 2007/64 soveltamisalan ulkopuolelle, koska sille ei ole liittymäkohtaa direktiivin 3 artiklassa, jossa säädetään direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä toiminnasta. Se kuitenkin huomautti, että jokainen tapahtuma, jolla tilinhaltija haluaa suorittaa velan, edellyttää välivaihetta, jossa rahasumma siirretään verkkosuorasäästötililtä referenssitilille. Rahasumma voidaan siirtää edelleen kolmannelle osapuolelle vasta, kun se on tullut referenssitilille. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohtaan sisältyvän maksutilin käsitteen oikean tulkinnan osalta epäselvänä, oikeuttaako tämä välivaihe jättämään verkkosuorasäästötilin kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolella
14. Tässä tilanteessa Oberster Gerichtshof päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko maksupalveluista sisämarkkinoilla annetun direktiivin 2007/64/EY (maksupalveludirektiivi) 4 artiklan 14 alakohtaa tulkittava siten, että myös verkkosäästötili, jolle tai jolta asiakas voi tehdä (milloin tahansa ja ilman pankin myötävaikutusta) telepankkiaa käyttämällä tilillepanoja hänelle kuuluvalta referenssitililtä ja tililtäottoja hänelle kuuluvalle referenssitilille (Itävallassa Girokonto eli käyttötili), sisältyy maksutilin käsitteeseen (4 artiklan 14 alakohta) ja kuuluu siten direktiivin soveltamisalaan?”
15. Kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle esittivät kantaja, vastaaja, Saksan hallitus ja Euroopan komissio. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan 2 kohdan nojalla asiassa ei pidetty istuntoa.
IV Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat
16. Kantaja ja komissio katsovat, että kyseessä oleva verkkosuorasäästötili kuuluu direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohdan maksutilin käsitteeseen, kun taas vastaaja ja Saksan hallitus ovat päinvastaista mieltä.
17. Kantaja väittää muun muassa tiettyjen muiden direktiiviin 2007/64 sisältyvien määritelmien perusteella, ettei maksutilin käsite edellytä tilinhaltijan ja kolmansien osapuolten välistä vuorovaikutusta. Keskeinen edellytys tilin maksutiliksi luokittelun kannalta on kantajan mukaan pikemminkin tilinhaltijan mahdollisuus suorittaa tilillepanoja ja tililtäottoja omasta aloitteestaan milloin tahansa ilman, että maksupalveluntarjoajan on oltava osallisena. Kantaja väittää lisäksi, että sen näkemystä tukevat tietyt direktiiviä 2007/64 koskevassa, kysymyksiä ja vastauksia sisältävässä komission asiakirjassa (jäljempänä komission ohjeasiakirja)(6) esitetyt vastaukset, ja kiistää niiden tietojen merkityksellisyyden, jotka sisältyvät direktiiviä 2007/64 koskevaan edeltävään ohjeasiakirjaan, jonka on laatinut Euroopan pankkialan maksupalveludirektiiviä käsittelevä asiantuntijaryhmä (European Banking Industry Payment Services Directive Expert Group) (jäljempänä asiantuntijaryhmän ohjeasiakirja).(7)
18. Vastaaja puolestaan väittää, että tilin luokittelua maksutiliksi on tarkasteltava ottaen huomioon tilin tehtävät ja tavoitteet ja että maksutilin käsitteeseen liittyy mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa suoraan kolmansien osapuolten kanssa osana maksutapahtumien toteuttamista. Tämän perusteella vastaaja esittää, että kyseessä olevan verkkosuorasäästötilin tapauksessa sen käyttö maksutapahtumiin kolmansien osapuolten kanssa on suljettu pois sekä sopimuksessa että teknisesti, eikä sitä näin ollen voida pitää maksutilinä. Vastaaja huomauttaa tältä osin, että kyseessä olevan verkkosuorasäästötilin ratkaiseva ominaisuus on se, että kaikkien tilillepanojen ja tililtäottojen on tapahduttava referenssitilin kautta, joka on direktiivissä 2007/64 tarkoitettu maksutili.
19. Vastaaja vetoaa näkemyksensä tueksi muun muassa komission ja asiantuntijaryhmän ohjeasiakirjoihin, kahteen muuhun unionin maksupalvelualaa koskevaan säädökseen – direktiiviin 2014/92/EU (niin kutsuttu maksutilidirektiivi)(8) ja asetukseen (EU) N:o 260/2012 (niin kutsuttu yhtenäistä euromaksualuetta (Single European Payments Area, SEPA) koskeva asetus)(9) – sekä useiden jäsenvaltioiden asiassa omaksumaan lähestymistapaan.(10) Vastaaja myös tähdentää, että kyseessä olevan verkkosuorasäästötilin luokittelulla maksutiliksi olisi merkittäviä kielteisiä käytännön seurauksia, kuten verkkosäästötilien ja perinteisten säästötilien, joita ei luokitella maksutileiksi pankkitoiminnasta annetun lain 31 §:n 1 momentin(11) nojalla, välinen syrjintä, pankeille aiheutuvat huomattavat yleiskustannukset ilman vastaavia asiakkaiden saamia etuja, eroavuudet unionin maksupalvelulainsäädännössä sekä talletus- ja käyttötilien välisen erottelun, jonka mukaan pankkitoiminta jäsentyy, hämärtyminen.
20. Saksan hallitus painottaa, että on tietyntyyppisiä tilejä, jotka eivät kuulu direktiivin 2007/64 soveltamisalaan. Tämän perusteella Saksan hallitus väittää, että säästötilejä käytetään ensisijaisesti säästämiseen eikä niitä käytetä yleisesti maksutapahtumiin, mikä pätee myös kyseessä olevaan verkkosuorasäästötiliin. Saksan hallitus väittää, että tätä säästötilin tulkintaa tukee lisäksi direktiivin 2014/92 tiettyjen säännösten sanamuoto, ja huomauttaa, että tietyt komission ohjeasiakirjaan sisältyvät vastaukset ovat epäselviä ja ettei kyseinen asiakirja ole joka tapauksessa sitova.
21. Komission mukaan direktiivin 2007/64 sanamuodossa ei ole viitteitä siitä, ettei kyseessä oleva verkkosuorasäästötili kuuluisi maksutilin käsitteeseen. Komissio myös korostaa, että direktiivin 2007/64 tarkoituksena on suojella maksupalvelujen käyttäjiä: kuten direktiivin johdanto-osan 46 perustelukappaleessa ja IV osaston artikloissa todetaan, direktiivin soveltamisalaan kuuluviin tileihin sovelletaan tiettyjä säänneltyjä vähimmäisvaatimuksia, jotka koskevat maksutapahtumien toteuttamista ja käsittelemistä oikein. Komission mukaan kuluttajilta evättäisiin tällainen suoja, jos direktiivissä 2007/64 tarkoitettua maksutilin käsitettä tulkitaan suppeasti.
V Asian arviointi
22. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on.(12)
23. Tämän perusteella olen tullut siihen tulokseen, ettei kyseessä olevan verkkosuorasäästötilin voida katsoa kuuluvan direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohtaan sisältyvään maksutilin käsitteeseen.
24. Olen taipuvainen sille kannalle, että tilin pelkkä nimittäminen esimerkiksi ”säästötiliksi” ei sinänsä ole ratkaiseva sen kannalta, onko tällainen tili direktiivissä 2007/64 tarkoitettu maksutili, vaan huomioon on pikemminkin otettava kyseisen tilin erityispiirteet, joihin kuuluvat sen tehtävät ja tavoitteet. Tilin direktiivissä 2007/64 tarkoitettuna maksutilinä pitämisen kannalta ratkaiseva peruste on se, toteutetaanko tällaisen tilin yhteydessä suoraan maksutapahtumia kolmansien osapuolten kanssa. Katson näin ollen, ettei kyseessä oleva verkkosuorasäästötili kuulu direktiiviin 2007/64 sisältyvään maksutilin käsitteeseen.
A Sanamuoto
25. Kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 3 kohdasta ilmenee, direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohdan määritelmän mukaan ”maksutilillä” tarkoitetaan ”yhden tai useamman maksupalvelunkäyttäjän nimissä olevaa tiliä, jota käytetään maksutapahtumien toteuttamiseen”. Tästä määritelmästä sinänsä eivät käy ilmi sellaisten tilien erityispiirteet tai tyypit, joiden voidaan katsoa kuuluvan maksutilin käsitteeseen.
26. Määritelmässä käytetään itse asiassa käsitteitä – ”maksupalvelunkäyttäjä” ja ”maksutapahtuma” –, jotka määritellään direktiivin 2007/64 4 artiklan muissa alakohdissa. Maksutilin määritelmää olisi siten luettava ottaen huomioon muut direktiivin 4 artiklassa sekä 2 ja 3 artiklassa, jotka koskevat yleisesti direktiivin soveltamisalaa, esitetyt määritelmät.
27. Erityisesti direktiivin 2007/64 4 artiklan 10 alakohdan määritelmän mukaan ”maksupalvelunkäyttäjällä” tarkoitetaan ”luonnollista tai oikeushenkilöä, joka käyttää maksupalvelua joko maksajan tai maksunsaajan tai molempien ominaisuudessa”.(13)
28. Kyseinen 4 artiklan 10 alakohtaan sisältyvä maksupalvelunkäyttäjän määritelmä on moniselitteinen, koska sen mukaan henkilö, joka käyttää maksupalvelua, voi olla joko maksaja tai maksunsaaja tai molemmat. Erikseen tarkasteltuna tätä sanamuotoa saatetaan nimittäin tulkita siten, että maksaja (varojen lähettäjä) ja maksunsaaja (varojen vastaanottaja) voivat olla yksi ja sama henkilö ja että henkilö, joka toteuttaa maksutapahtumia itsensä kanssa, voi olla maksupalvelunkäyttäjä.(14)
29. Direktiivin 2007/64 4 artiklan 5 alakohdan määritelmän mukaan ”maksutapahtumalla” tarkoitetaan ”maksajan tai maksunsaajan käynnistämää toimenpidettä, jossa on kyse varojen asettamisesta käytettäväksi, siirtämisestä tai nostamisesta maksajan ja maksunsaajan välisistä velvoitteista riippumatta”.
30. Direktiivin 2007/64 4 artiklan 5 alakohtaan sisältyvä maksutapahtuman määritelmä on myös erikseen tarkasteltuna moniselitteinen. Sen voitaisiin yhtäältä tulkita tarkoittavan, että on oltava kaksi henkilöä, maksaja ja maksunsaaja; toisin kuin direktiivin 2007/64 4 artiklan 10 alakohdassa, saman artiklan 5 alakohdassa ei säädetä nimenomaisesti, että yksi henkilö voi toimia molempien ominaisuudessa. Toisaalta voitaisiin väittää, että tältä osin vaaditaan pelkästään maksajan tai maksunsaajan käynnistämä toimenpide, jossa on kyse ”varojen asettamisesta käytettäväksi, siirtämisestä tai nostamisesta”,(15) täsmentämättä, voidaanko tällainen siirto tehdä saman henkilön kahden tilin välillä, kuten pääasiassa kyseessä olevassa välivaiheessa, jossa varoja siirretään verkkosuorasäästötilin ja referenssitilin välillä.
31. Direktiivin 2007/64 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, lisäksi säädetään, että ”direktiiviä sovelletaan [unionissa] annettaviin maksupalveluihin”.(16) Direktiivin 4 artiklan 3 alakohdan määritelmän mukaan ”maksupalvelulla” tarkoitetaan ”mitä tahansa liitteessä lueteltua liiketoimintaa”.
32. Liitteessä olevassa 2 kohdassa luetellaan erityisesti ”palvelut käteisen nostamiseksi maksutililtä”.(17) Säännöksen sanamuoto vaikuttaa edellyttävän siirtoja suoraan maksutililtä.
33. Direktiivin 2007/64 liitteessä olevassa 3 kohdassa mainitaan lisäksi:
”Maksutapahtumien toteuttaminen, mukaan luettuna varojen siirto käyttäjän maksupalveluntarjoajan tai jonkin muun maksupalveluntarjoajan ylläpitämälle maksutilille:
– suoraveloitusten toteuttaminen, kertaluonteiset suoraveloitukset mukaan luettuna,
– maksutapahtumien toteuttaminen maksukortilla tai vastaavalla välineellä,
– tilisiirtojen toteuttaminen, toistuvaissuoritukset mukaan luettuina.”(18)
34. Liitteessä olevan 3 kohdan kursivoidun sanamuodon voitaisiin erikseen tarkasteltuna tulkita tarkoittavan sitä, ettei maksutapahtumissa tarvitse välttämättä olla osallisina kolmansia osapuolia direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohdan mukaisen maksutilin käsitteen soveltamiseksi. Tätä sanamuotoa seuraa kuitenkin kolme luetelmakohtaa, joista kukin koskee lähtökohtaisesti suoraa vuorovaikutusta kolmannen osapuolen kanssa varojen siirtämiseksi maksutilille tai ‑tililtä (suoraveloitus, ”jolla maksajan maksutiliä veloitetaan”,(19) maksukortin käyttö tai tilisiirtojen toteuttaminen, toistuvaissuoritukset mukaan luettuina(20)).
35. Myönnän kuitenkin, että direktiivin 2007/64 3 artiklasta, jonka otsikko on ”Soveltamisalan ulkopuolelle jäävä toiminta”, ilmenee, että direktiiviä ei sovelleta 15:een maksutapahtumien ryhmään ja kyseisessä säännöksessä lueteltuihin palveluihin ja ettei kyseessä oleva verkkosuorasäästötili kuulu nimenomaisesti yhteenkään niistä. Tässä säännöksessä ei mielestäni kuitenkaan luetella tyhjentävästi tilejä, jotka voivat jäädä direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Tätä tukee direktiivin 2007/64 johdanto-osan kuudes perustelukappale, jossa todetaan, että maksupalveluja koskevan ”oikeudellisen kehyksen ei kuitenkaan tarvitse olla kaiken kattava. Sen soveltaminen olisi rajoitettava maksupalveluntarjoajiin, joiden pääasiallinen toiminta on maksupalvelujen tarjoaminen maksupalvelunkäyttäjille.”(21)
36. Direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohdan sanamuoto ei siten tarjoa yksiselitteistä vastausta siihen, voidaanko kyseessä olevaa verkkosuorasäästötiliä pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna maksutilinä.
1 1.Syntyhistoria
37. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin toimen tai siihen sisältyvän säännöksen tai määräyksen syntyhistoria auttaa selvittämään toimen tai tietyn säännöksen tai määräyksen taustalla olevan unionin lainsäätäjän pyrkimyksen.(22)
38. Tältä osin direktiivin 2007/64 valmisteluasiakirjojen avulla ei voida selvittää lopullisesti 4 artiklan 14 alakohtaan sisältyvän maksutilin käsitteen taustalla olevaa unionin lainsäätäjän pyrkimystä.(23) Ne kuitenkin tukevat jossain määrin näkemystä siitä, etteivät tietynlaiset säästötilit kuulu direktiivin soveltamisalaan.
39. Komission ehdotukseen sisältyneen määritelmän mukaan maksutilillä tarkoitettiin ”maksupalvelunkäyttäjän nimissä olevaa tiliä, jota käytetään yksinomaan maksutapahtumiin”.(24) Säästötilin käsite mainittiin ehdotuksessa lisäksi sellaisten säännösten yhteydessä, jotka koskevat varojen olemista käytettävissä maksutilillä, ja ehdotuksen mukaan tällaiset säännökset ”eivät vaikuta veloituksiin sellaisilta säästötileiltä, joihin sovelletaan säästöjärjestelyihin sidottujen varojen käytöstä tehtyjä nimenomaisia sopimuksia”.(25)
40. Ehdotuksesta antamassaan lausunnossa Euroopan keskuspankki totesi, että maksutilin määritelmä ja viittaus säästötiliin vaativat selventämistä.(26)
41. Ehdotuksen ensimmäisessä käsittelyssä Euroopan parlamentti ehdotti viittauksen säästötiliin sisältävän säännöksen poistamista ja perusteli sitä seuraavasti: ”Koska säästökirjoja ei muutoinkaan katsota maksutileiksi, sääntelyyn ei ole tarvetta.”(27) Parlamentti myös ehdotti, että maksutilin määritelmää muutetaan siten, että sillä tarkoitetaan ”yhden tai useamman maksupalvelunkäyttäjän nimissä olevaa tiliä, jota käytetään maksutapahtumiin”.(28)
42. Direktiivin lopullisessa sanamuodossa maksutilin määritelmään lisättiin sana ”toteuttamiseen”, ja säästötiliä koskenut säännös poistettiin. Muita ehdotuksia ei kuitenkaan hyväksytty.
a) 2. Ohjeasiakirjat
43. Asianosaisten ja muiden osapuolten huomautuksissa mainitut komission ja asiantuntijaryhmän ohjeasiakirjat eivät nähdäkseni ole myöskään ratkaisevia käsiteltävässä asiassa esitetyn ennakkoratkaisukysymyksen kannalta.(29) Niiden voidaan katsoa tukevan näkemystä, jonka mukaan kutakin tilityyppiä olisi arvioitava itsenäisesti, ja siten tietyntyyppiset säästötilit kuuluvat direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohdassa tarkoitettuun maksutilin käsitteeseen, mutta niissä ei käsitellä nimenomaisesti käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien kaltaisia verkkosuorasäästötilejä.(30)
44. Ohjeasiakirjassa tiettyihin kysymyksiin antamassaan vastauksessa komissio erityisesti toteaa, että ”säästötiliä”, jossa tilinhaltija voi tehdä tilillepanoja ja tililtäottoja rajoituksetta, olisi pidettävä direktiivissä 2007/64 tarkoitettuna maksutilinä, kun taas ”määräaikaistalletusta” ei tulisi pitää maksutilinä, koska tilinhaltija ei voi tehdä tililtäottoja ennen määräajan päättymistä ilman, että hän menettää talletukselle kertyneen koron tai hänelle määrätään seuraamuksia.(31) Ohjeasiakirjojen perusteella on siten epäselvää, onko kyseessä olevalle verkkosuorasäästötilille asetettu vaatimus, jonka mukaan siirtoja kyseiseltä tililtä voidaan tehdä vain referenssitilille eikä kolmansille osapuolille, rajoitus, joka estää sen luokittelemisen maksutiliksi.
B B. Asiayhteys
45. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen yleisen rakenteen ja asiayhteyden arviointiin sisältyy muun muassa asianomaisen säännöksen asiayhteyden tarkastelu suhteessa unionin saman toimen muihin säännöksiin ja unionin jonkin muun toimen, joka asiallisesti koskee kyseistä unionin toimea tai liittyy siihen, säännöksiin.(32) Tiettyihin direktiivin 2007/64 ja maksupalveluja koskevaan unionin lainsäädäntökehykseen sisältyvien muiden toimien asiaa koskeviin säännöksiin sisältyy nähdäkseni ratkaisevia viitteitä siitä, ettei kyseessä oleva verkkosuorasäästötili kuulu direktiiviin 2007/64 sisältyvään maksutilin käsitteeseen.
1 1. Direktiivin 2007/64 asiaa koskevat säännökset
46. Direktiivin 2007/64 asiaa koskevien säännösten tarkastelu osoittaa, että maksu kolmannelle osapuolelle on olennainen sen kannalta, että tiliä voidaan pitää direktiivissä tarkoitettuna maksutilinä.
47. Tietyissä direktiivin 2007/64 4 artiklan määritelmissä edellytetään, että varoja siirretään maksutilille tai ‑tililtä kolmansille osapuolille. Tätä havainnollistavat edellä mainittu 4 artiklan 7 alakohtaan sisältyvä maksajan määritelmä (”antaa maksutoimeksiannon kyseiseltä maksutililtä”)(33) ja saman artiklan 17 alakohtaan sisältyvä arvopäivän määritelmä, jossa arvopäivällä tarkoitetaan ”viiteajankohtaa, jota maksupalveluntarjoaja käyttää laskiessaan korkoa varoille, jotka veloitetaan maksutililtä tai maksetaan maksutilille”.(34)
48. Jotkin direktiivin 2007/64 maksutilejä koskevat säännökset osoittavat lisäksi, että maksutili edellyttää mahdollisuutta veloittaa varoja maksutililtä suoraan kolmansille osapuolille tai maksaa varoja suoraan maksutilille.(35) Tämä on myös nähtävissä tietyissä direktiivin 2007/64 säännöksissä, joilla pyritään varmistamaan maksutilin turvallisuus toteutettaessa maksutapahtumia suoraan kolmansien osapuolten kanssa, kuten varojen palauttaminen maksutilille oikeudettomien, toteutumatta jääneiden tai virheellisesti toteutettujen maksutapahtumien tapauksessa.(36)
49. Kyseessä olevan verkkosuorasäästötilin, jossa varoja ei voida siirtää kyseiseltä tililtä suoraan kolmannelle osapuolelle tai toisin päin, luokitteleminen maksutiliksi olisi siten näiden säännösten logiikan vastaista.
2 2. Maksupalveluja koskevan unionin lainsäädäntökehyksen asiaa koskevat toimet
50. Direktiivi 2007/64 – ja sen edeltäjädirektiivi 2015/2366(37) – on osa maksupalveluja koskevaa unionin lainsäädäntökehystä.(38)
51. Kuten direktiivin 2007/64 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan, ”on tärkeää luoda maksupalveluille [unionin] tasolla ajanmukainen ja yhtenäinen oikeudellinen kehys”. Kuten unionin tuomioistuin on jo huomauttanut, direktiivin 2015/2366 johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta myös ilmenee, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut, että maksupalveluja koskevaa lainsäädäntökehystä sovelletaan yhdenmukaisesti kaikkialla unionissa.(39)
52. Maksupalveluja koskevan unionin lainsäädäntökehyksen useisiin toimiin sisältyy maksutilin määritelmä, joka noudattelee direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohdassa esitettyä määritelmää. Näihin toimiin kuuluvat asetus N:o 260/2012 (niin kutsuttu SEPA-asetus),(40) korttipohjaisista maksutapahtumista veloitettavista siirtohinnoista annettu asetus (EU) 2015/751(41) ja mahdollisuudesta käyttää tavanomaista maksutiliä annettu komission suositus 2011/442/EU,(42) jota sovelletaan yhdessä direktiivin 2007/64 kanssa.(43) Tiettyihin toimiin sisältyy itse asiassa ristiviittauksia direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohtaan (tai nykyisin direktiivin 2015/2366 4 artiklan 12 alakohtaan) sisältyvään maksutilin määritelmään.(44)
53. Maksupalveluja koskevan unionin lainsäädäntökehyksen yksi keskeinen toimi on etenkin direktiivi 2014/92 (nk. maksutilidirektiivi).(45)
54. Direktiivin 2014/92 2 artiklan 3 alakohdan määritelmän mukaan ”maksutilillä” tarkoitetaan ”yhden tai useamman kuluttajan nimissä olevaa tiliä, jota käytetään maksutapahtumien toteuttamiseen”. Tämä on käytännössä identtinen direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohtaan sisältyvän maksutilin määritelmän kanssa lukuun ottamatta sitä, että jälkimmäiseen sisältyvä ilmaus ”maksupalvelunkäyttäjän” on korvattu ilmauksella ”kuluttajan”, mikä ei muuta määritelmän aineellista sisältöä vaan vaikuttaa pikemminkin kuvastavan kummankin direktiivin kohdetta.
55. Direktiivin 2014/92 johdanto-osan 12 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa: ”– – Tämän direktiivin kaikkien säännösten olisi koskettava maksutilejä, joiden kautta kuluttajat voivat toteuttaa seuraavia maksutapahtumia: varojen talletukset, käteisnostot sekä maksutapahtumien suorittaminen kolmansille ja maksujen vastaanottaminen niiltä, tilisiirtojen suorittaminen mukaan lukien. Direktiiviä ei siten olisi sovellettava tileihin, joissa on rajallisemmat toiminnot. Esimerkiksi säästötilit, luottokorttitilit, joissa varojen maksamisen yksinomaisena tarkoituksena on luottokorttivelan takaisin maksaminen, asuntolainatilit ja sähköisen rahan tilit olisi lähtökohtaisesti jätettävä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Jos näitä tilejä kuitenkin käytetään päivittäisten maksutapahtumien hoitoon ja jos ne sisältävät kaikki edellä luetellut toiminnot, ne kuuluvat tämän direktiivin soveltamisalaan. – –”(46)
56. Tämä toteutetaan direktiivin 2014/92 1 artiklan 6 kohdassa, jossa säädetään nimenomaisesti, että direktiivin soveltamisalaan kuuluville maksutileille asetettavat kolme vähimmäisvaatimusta ovat mahdollisuus tallettaa varoja maksutilille, nostaa käteistä maksutililtä ja ”toteuttaa maksutapahtumia, tilisiirrot mukaan lukien, kolmansille ja vastaanottaa niitä kolmansilta”.(47)
57. Direktiivin 2014/92 johdanto-osan 14 perustelukappaleessa todetaan lisäksi seuraavaa: ”Tähän direktiiviin sisältyvät määritelmät olisi saatettava mahdollisimman yhdenmukaisiksi unionin muihin säädöksiin sisältyvien määritelmien sekä erityisesti direktiivin 2007/64/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 260/2012 – – määritelmien kanssa.”(48)
58. Direktiivissä 2014/92 maksutilin käsitteelle asetetut vaatimukset olisi näin ollen otettava huomioon tulkittaessa direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohtaan sisältyvää samaa käsitettä. Edellä esitetyn perusteella katson, ettei kyseessä olevan verkkosuorasäästötilin pidä katsoa kuuluvan kyseisen säännöksen soveltamisalaan, kun otetaan huomioon sen ”rajallisemmat toiminnot”, nimittäin se, ettei tilinhaltija voi toteuttaa maksutapahtumia kolmansille osapuolille ja vastaanottaa niitä kolmansilta osapuolilta.
C C. Tavoitteet
59. Direktiivin 2007/64 tavoitteena on sen johdanto-osan 60 perustelukappaleen mukaan maksupalvelujen yhtenäismarkkinoiden perustaminen. Kuten unionin tuomioistuin on lisäksi myöntänyt, direktiivin 2007/64 useiden johdanto-osan perustelukappaleiden tavoitteena on suojella kuluttajia maksupalvelujen vastaanottajina.(49)
60. Tätä taustaa vasten katson, että direktiivin 2007/64 4 artiklan 14 alakohtaan sisältyvän maksutilin käsitteen tulkitseminen siten, ettei tähän käsitteeseen kuulu kyseessä oleva verkkosuorasäästötili, ei olisi direktiivin tavoitteiden vastaista. Koska referenssitiliä voitaisiin joka tapauksessa pitää maksutilinä, kuluttajien ”kaksinkertaiselle suojalle” ei näytä olevan tarvetta kyseessä olevan verkkosuorasäästötilin yhteydessä, kun kaikki maksut kolmansille osapuolille on tehtävä referenssitilin kautta.(50)
VI VI. Ratkaisuehdotus
61. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberster Gerichtshofin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 97/7/EY, 2002/65/EY, 2005/60/EY ja 2006/48/EY muuttamisesta ja direktiivin 97/5/EY kumoamisesta 13.11.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/64/EY 4 artiklan 14 alakohtaa on tulkittava siten, että verkkosäästötili, jolle tai jolta asiakas voi tehdä (milloin tahansa ja ilman pankin myötävaikutusta) telepankkia käyttämällä tilillepanoja hänelle kuuluvalta referenssitililtä ja tililtäottoja hänelle kuuluvalle referenssitilille (Itävallassa Girokonto eli käyttötili), ei sisälly 4 artiklan 14 alakohdassa tarkoitetun maksutilin käsitteeseen eikä siten kuulu direktiivin soveltamisalaan.