UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
27 päivänä toukokuuta 2019 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Eurooppalainen pidätysmääräys – Puitepäätös 2002/584/YOS – 6 artiklan 1 kohta – Pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen käsite – Jäsenvaltion syyttäjäviranomaisen antama eurooppalainen pidätysmääräys – Asema – Alistussuhde täytäntöönpanovaltaa käyttävään elimeen – Oikeusministeriön ohjausvalta yksittäisissä tapauksissa – Riippumattomuuden takeita ei ole
Yhdistetyissä asioissa C‑508/18 ja C‑82/19 PPU,
joissa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvista ennakkoratkaisupyynnöistä, joista toisen on esittänyt Supreme Court (ylin tuomioistuin, Irlanti) 31.7.2018 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 6.8.2018, ja toisen High Court (ylempi piirituomioistuin, Irlanti) 4.2.2019 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 5.2.2019, saadakseen ratkaisun eurooppalaisten pidätysmääräysten täytäntöönpanemista koskevissa asioissa, jotka koskevat
OG:tä (C‑508/18) ja
PI:tä (C‑82/19 PPU),
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti R. Silva de Lapuerta, jaostojen puheenjohtajat A. Arabadjiev, A. Prechal, M. Vilaras, T. von Danwitz, C. Toader, F. Biltgen, K. Jürimäe (esittelevä tuomari) ja C. Lycourgos sekä tuomarit L. Bay Larsen, M. Safjan, D. Šváby, S. Rodin ja I. Jarukaitis,
julkisasiamies: M. Campos Sánchez-Bordona,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies L. Hewlett,
ottaen huomioon High Courtin (ylempi piirituomioistuin, Irlanti) 4.2.2019 esittämän pyynnön, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 5.2.2019, asiassa C‑82/19 PPU esitetyn ennakkoratkaisupyynnön käsittelemisestä kiireellisessä menettelyssä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan mukaisesti,
ottaen huomioon 14.2.2019 tehdyn neljännen jaoston päätöksen, jolla tämä pyyntö hyväksyttiin,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 26.3.2019 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– OG, edustajinaan E. Lawlor, BL, ja R. Lacey, SC, M. Moranin, solicitor, valtuuttamina,
– PI, edustajinaan D. Redmond, barrister, ja R. Munro, SC, E. Kingin, solicitor, valtuuttamina,
– Minister for Justice and Equality, asiamiehinään J. Quaney, M. Browne, G. Hodge ja A. Joyce, avustajinaan B. M. Ward, A. Hanrahan, J. Benson, BL, ja P. Caroll, SC,
– Tanskan hallitus, asiamiehinään P. Z. L. Ngo ja J. Nymann-Lindegren,
– Saksan hallitus, asiamiehinään ensin T. Henze, J. Möller, M. Hellmann ja A. Berg ja sittemmin M. Hellmann, J. Möller ja A. Berg,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas, D. Dubois ja E. de Moustier,
– Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan S. Faraci, avvocato dello Stato,
– Liettuan hallitus, asiamiehinään V. Vasiliauskienė, J. Prasauskienė, G. Taluntytė ja R. Krasuckaitė,
– Unkarin hallitus, asiamiehinään M. Z. Fehér ja Z. Wagner,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja J. Langer,
– Itävallan hallitus, asiamiehinään G. Hesse, K. Ibili ja J. Schmoll,
– Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,
– Euroopan komissio, asiamiehinään R. Troosters, J. Tomkin ja S. Grünheid,
kuultuaan julkisasiamiehen 30.4.2019 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS (EYVL 2002, L 190, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS (EUVL 2009, L 81, s. 24; jäljempänä puitepäätös 2002/584), 6 artiklan 1 kohdan tulkintaa.
2 Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, joissa on kyse kahden sellaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta Irlannissa, joista toisen on antanut 13.5.2016 Staatsanwaltschaft bei dem Landgericht Lübeck (Lyypekin alueellisen alioikeuden syyttäjäviranomainen, Saksa; jäljempänä Lyypekin syyttäjäviranomainen) OG:hen kohdistuvaa rikosoikeudellista menettelyä varten (asia C‑508/18) ja toisen Staatsanwaltschaft Zwickau (Zwickaun syyttäjäviranomainen, Saksa) 15.3.2018 PI:hen kohdistuvaa rikosoikeudellista menettelyä varten (asia C‑82/19 PPU).
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Puitepäätöksen 2002/584 johdanto-osan viidennessä, kuudennessa, kahdeksannessa ja kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(5) Unionille asetettu tavoite tulla vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaksi alueeksi johtaa EU:n jäsenvaltioiden välisen, rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen poistamiseen ja sen korvaamiseen oikeusviranomaisten välisillä luovuttamisjärjestelyillä. Lisäksi uusien ja yksinkertaisempien järjestelyjen käyttöönotto rikoksesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi tuomioiden täytäntöönpanoa ja syytteeseen asettamista varten rikosasioissa tekee mahdolliseksi poistaa nykyiset monimutkaiset ja aikaa vievät luovuttamismenettelyt. Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella on aiheellista korvata jäsenvaltioiden tähänastiset perinteiset yhteistyösuhteet rikosoikeudellisten päätösten, sekä ennen tuomiota annettujen että lopullisten, vapaan liikkuvuuden järjestelmällä.
(6) Tässä puitepäätöksessä säädetty eurooppalainen pidätysmääräys on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen, jota Eurooppa-neuvosto on luonnehtinut unionin oikeudellisen yhteistyön kulmakiveksi, ensimmäinen konkreettinen sovellus rikoslainsäädännön alalla.
– –
(8) Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevia päätöksiä on valvottava riittävästi, mikä merkitsee sitä, että sen jäsenvaltion oikeusviranomaisen, jossa etsitty henkilö on otettu kiinni, on tehtävä päätös henkilön luovuttamisesta.
– –
(10) Eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat järjestelyt perustuvat jäsenvaltioiden väliseen vankkaan luottamukseen. Järjestelyjen soveltaminen voidaan keskeyttää vain, jos jokin jäsenvaltio rikkoo vakavasti ja jatkuvasti [EU] 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja periaatteita, minkä neuvosto toteaa [EU] 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja minkä seurauksista on säädetty saman artiklan 2 kohdassa.”
4 Puitepäätöksen 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen määritelmä ja velvollisuus panna se täytäntöön”, säädetään seuraavaa:
”1. Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.
2. Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.
3. Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [EU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”
5 Puitepäätöksen 3, 4 ja 4 a artiklassa luetellaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisen ehdottomat ja harkinnanvaraiset perusteet. Sen 5 artikla koskee takeita, jotka pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion on annettava erityistapauksissa.
6 Puitepäätöksen 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Toimivaltaisten viranomaisten nimeäminen”, säädetään seuraavaa:
”1. Pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion sellainen oikeusviranomainen, jolla on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys.
2. Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on täytäntöönpanojäsenvaltion sellainen oikeusviranomainen, joka on toimivaltainen panemaan täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen kyseisen valtion lainsäädännön mukaisesti.
3. Kukin jäsenvaltio ilmoittaa neuvoston pääsihteeristölle, mikä on sen kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen oikeusviranomainen.”
Irlannin oikeus
7 Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä vuonna 2003 annetulla Irlannin lailla (European Arrest Warrant Act 2003, jäljempänä EAW Act), sellaisena kuin se oli voimassa pääasioiden tosiseikkojen tapahtumahetkellä, on saatettu puitepäätös 2002/584 osaksi Irlannin oikeutta. EAW Actin 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Oikeusviranomaisella tarkoitetaan tuomaria tai muuta henkilöä, jolle on kyseessä olevan jäsenvaltion lainsäädännöllä annettu toimivalta suorittaa samoja tai vastaavia tehtäviä kuin ne, joita [Irlannin] tuomioistuimet suorittavat 33 §:n nojalla”.
8 EAW Actin 20 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Menettelyissä, joihin tätä lakia sovelletaan, High Court [(ylempi piirituomioistuin, Irlanti)] voi, jos se katsoo, etteivät toimitetut asiakirjat tai tiedot ole riittäviä sille tässä laissa annettujen tehtävien suorittamiseksi, pyytää pidätysmääräyksen antanutta oikeusviranomaista tai tapauksen mukaan valtiota toimittamaan ne täydentävät asiakirjat tai lisätiedot, jotka se on yksilöinyt, asettamassaan määräajassa.
(2) Valtion keskusviranomainen voi, jos se katsoo, etteivät toimitetut asiakirjat tai tiedot ole riittäviä sille tai High Courtille tässä laissa annettujen tehtävien suorittamiseksi, pyytää pidätysmääräyksen antanutta oikeusviranomaista tai tapauksen mukaan valtiota toimittamaan ne täydentävät asiakirjat tai lisätiedot, jotka se on yksilöinyt, asettamassaan määräajassa. – –”
Saksan oikeus
9 Oikeuslaitoksesta annetun lain (Gerichtsverfassungsgesetz, jäljempänä GVG) 146 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Syyttäjälaitoksen virkamiesten on noudatettava esimiestensä antamia virkakäskyjä.”
10 GVG:n 147 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Valta valvontaan ja johtoon on seuraavilla:
1. Bundesminister der Justiz und für Verbraucherschutzilla [liittovaltion oikeus- ja kuluttajansuojaministeri] liittovaltion ylimmän syyttäjän ja liittovaltion syyttäjien osalta
2. Landesjustizverwaltungilla [osavaltion oikeushallinto] kyseisen osavaltion syyttäjälaitoksen virkamiesten osalta
3. osavaltion ylioikeuksien ja alueellisten alioikeuksien syyttäjälaitoksen ylimmillä virkamiehillä kyseisen tuomioistuimen tuomiopiirissä toimivan syyttäjälaitoksen virkamiesten osalta.”
Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset
Asia C‑508/18
11 OG on Liettuan kansalainen ja oleskelee Irlannissa. Hänen luovuttamistaan pyydettiin 13.5.2016 Lyypekin syyttäjäviranomaisen antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla rikosoikeudellista menettelyä varten sellaisten tekojen perusteella, joihin hänen väitettiin syyllistyneen vuonna 1995 ja jotka täyttivät syyttäjän mukaan tapon ja vakavan ruumiinvamman tuottamisen tunnusmerkistön.
12 OG kiisti High Courtissa tämän eurooppalaisen pidätysmääräyksen pätevyyden vetoamalla muun muassa siihen, ettei Lyypekin syyttäjäviranomainen ollut puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu oikeusviranomainen.
13 Väitteensä tueksi OG esitti saksalaisen asianajajan antaman asiantuntijalausunnon, jonka mukaan syyttäjäviranomaisella ei ole Saksan oikeudessa tuomioistuimen kaltaista riippumatonta tai itsenäistä asemaa, vaan se kuuluu oikeusministerin alaiseen hallintohierarkiaan, mikä tarkoittaa sitä, että on olemassa vaara siitä, että luovutusmenettelyihin puututaan poliittisin perustein. Lausunnon mukaan virallinen syyttäjä ei ole myöskään sellainen oikeusviranomainen, jolla on toimivalta määrätä henkilön vangitsemisesta tai pidättämisestä, poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Vain tuomarilla tai tuomioistuimella on tämä toimivalta. Virallisella syyttäjällä on sen sijaan toimivalta panna täytäntöön tuomarin tai tuomioistuimen antama kansallinen pidätysmääräys antamalla tarvittaessa eurooppalainen pidätysmääräys. Mikään puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu oikeusviranomainen ei siis ole osallistunut OG:tä koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen.
14 High Court kääntyi näin ollen Lyypekin syyttäjäviranomaisen puoleen Irlannin valtion keskusviranomaisen välityksellä saadakseen lisätietoja niistä seikoista, jotka OG oli ilmoittanut tämän syyttäjäviranomaisen asemasta oikeusviranomaisena, erityisesti 10.11.2016 annetun tuomion Poltorak (C‑452/16 PPU, EU:C:2016:858) ja 10.11.2016 annetun tuomion Özçelik (C‑453/16 PPU, EU:C:2016:860) kannalta tarkasteltuna.
15 Lyypekin syyttäjäviranomainen vastasi 8.12.2016 tähän pyyntöön ilmoittaen, että Saksan oikeuden mukaan virallinen syyttäjä on rikoslainkäytön osalta kansallisia tuomioistuimia vastaava lainkäyttäjä, joka vastaa syytetoimista ja osallistuu rikosoikeudenkäyntiin. Sen tehtäviin kuuluu huolehtia tutkintamenettelyn laillisuudesta ja sääntöjenmukaisuudesta ja asianmukaisesta toimittamisesta. Virallinen syyttäjä luo ne ennakkoedellytykset, joiden vallitessa tuomiovaltaa käytetään, ja se panee täytäntöön tuomioistuinratkaisut. Sillä on valta päättää tutkinnan aloittamisesta, toisin kuin tuomareilla.
16 Sidoksistaan Schleswig-Holsteinischen Minister für Justiziin (Schleswig-Holsteinin oikeusministeri, Saksa) Lyypekin syyttäjäviranomainen totesi, ettei kyseisellä ministerillä ole minkäänlaista ohjausvaltaa siihen nähden. Kansallisen lainsäädännön mukaan Staatsanwaltschaft beim Schleswig-Holsteinischen Oberlandesgericht (Schleswig-Holsteinin osavaltion ylioikeuden ylin syyttäjä, jäljempänä ylin syyttäjä, Saksa), joka on tämän osavaltion syyttäjälaitoksen esimies, voi antaa käskyjä Leitenden Oberstaatsanwalt der Staatsanwaltschaft Lübeckille (Lyypekin syyttäjälaitoksen johtava syyttäjä, Saksa). Valta käskyjen antamiseen on rajattu Saksan perustuslaissa, ja sitä koskee rikosoikeudellinen legaliteettiperiaate, joka sellaisenaan johtuu oikeusvaltioperiaatteesta. Vaikka kyseinen ministeri voi tietyissä tilanteissa käyttää oikeuttaan antaa ”ulkoisia” käskyjä viralliselle syyttäjälle, hänen on noudatettava näitä periaatteita. Schleswig-Holsteinin osavaltiossa ministerin on lisäksi ilmoitettava Landtagin (osavaltion kansanedustuslaitos, Saksa) puhemiehelle, kun se antaa käskyjä ylimmälle syyttäjälle. Käsiteltävässä asiassa oikeusministeri ei ole antanut OG:n osalta minkäänlaisia käskyjä ylimmälle syyttäjälle eikä tämä Lyypekin syyttäjäviranomaiselle.
17 High Court hylkäsi 20.3.2017 OG:n väitteen siitä, ettei Lyypekin syyttäjäviranomainen ole puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu oikeusviranomainen. Court of Appeal (ylioikeus, Irlanti) sai käsiteltäväkseen valituksen tästä High Courtin ratkaisusta, jonka se vahvisti.
18 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin Supreme Court (ylin tuomioistuin, Irlanti) myönsi luvan valittaa Court of Appealin ratkaisusta.
19 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sille toimitettujen todisteiden perusteella epävarma siitä, täyttääkö Lyypekin syyttäjäviranomainen ne riippumattomuutta koskevat vaatimukset ja sen rikoslainkäyttöön osallistumista koskevan edellytyksen – sellaisina kuin nämä on vahvistettu unionin tuomioistuimen 29.6.2016 antamasta tuomiosta Kossowski (C‑486/14, EU:C:2016:483), 10.11.2016 antamasta tuomiosta Poltorak (C‑452/16 PPU, EU:C:2016:858), 10.11.2016 antamasta tuomiosta Özçelik (C‑453/16 PPU, EU:C:2016:860) ja 10.11.2016 antamasta tuomiosta Kovalkovas (C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861) muotoutuneessa oikeuskäytännössä –, joita puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi oikeusviranomaiseksi pitämiselle on asetettu.
20 Supreme Courtin mukaan Saksan syyttäjälaitoksen institutionaalisen aseman perusteella vaikuttaa siltä, että Lyypekin syyttäjäviranomainen toimii täytäntöönpanovaltaa käyttävien elinten määräysten ja ohjauksen alaisena. Se ei näin ollen ole varma siitä, täyttääkö kyseinen syyttäjäviranomainen edellä mainitussa oikeuskäytännössä muotoillut periaatteelliset vaatimukset ja voidaanko kyseisen syyttäjäviranomaisen riippumattomuus tässä Supreme Courtin käsiteltäväksi saatetussa asiassa osoittaa yksinomaan sillä, ettei täytäntöönpanovaltaa edustava elin ole antanut minkäänlaisia määräyksiä tai käskyjä OG:stä annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen osalta.
21 Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa siihen, että vaikka syyttäjäviranomainen on Saksassa lainkäytössä keskeisessä roolissa, sen tehtävät eroavat tuomioistuinten ja tuomareiden tehtävistä. Vaikka riippumattomuutta koskeva vaatimus täyttyisi, ei siis voida olla varmoja siitä, että kyseinen syyttäjäviranomainen täyttää sen lainkäyttöä tai lainkäyttöön osallistumista koskevan edellytyksen, jota puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi oikeusviranomaiseksi katsominen edellyttää.
22 Supreme Court päätti tämän vuoksi lykätä ratkaisun antamista ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko syyttäjäviranomaisen riippumattomuutta täytäntöönpanovallasta arvioitava siihen asemaan nähden, joka sillä on asianomaisessa kansallisessa oikeusjärjestyksessä? Jos kysymykseen vastataan kieltävästi, on kysyttävä, minkä kriteerien mukaisesti riippumattomuutta täytäntöönpanovallasta on arvioitava.
2) Onko syyttäjäviranomainen, jolle oikeusministeriö kansallisen oikeuden mukaan voi antaa ohjeita tai käskyjä joko suoraan tai välillisesti, riittävän riippumattomassa asemassa täytäntöönpanovaltaan nähden, jotta sitä voitaisiin pitää puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna oikeusviranomaisena?
3) Jos näin on, onko syyttäjäviranomaisen oltava myös toiminnallisesti riippumaton täytäntöönpanovallasta, ja mitkä ovat ne kriteerit, joiden mukaisesti toiminnallista riippumattomuutta arvioidaan?
4) Jos syyttäjäviranomainen on täytäntöönpanovallasta riippumaton, onko syyttäjäviranomaista, jonka toimivalta rajoittuu tutkinnan käynnistämiseen ja toimittamiseen sekä sen varmistamiseen, että tutkinta suoritetaan puolueettomasti ja lainmukaisesti, syytteiden nostamiseen, tuomioistuinratkaisujen täytäntöönpanoon ja rikosten johdosta nostettujen syytteiden ajamiseen ja joka ei anna valtionsisäisiä pidätysmääräyksiä eikä voi suorittaa oikeudenkäyttöön kuuluvia tehtäviä, pidettävä puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna oikeusviranomaisena?
5) Onko Lyypekin syyttäjäviranomainen puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu oikeusviranomainen?”
Asia C‑82/19 PPU
23 Zwickaun syyttäjäviranomainen antoi 15.3.2018 Romanian kansalaisesta PI:stä eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jotta hänet luovutettaisiin rikosoikeudellista menettelyä varten sellaisten tekojen perusteella, joiden tunnusmerkistö oli ryöstö rikollisryhmän jäsenenä tai aseellinen ryöstö. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin High Court vahvisti pidätysmääräyksen 12.9.2018 sen täytäntöönpanoa varten. PI otettiin kiinni 15.10.2018 ja hän on ollut siitä alkaen säilössä.
24 High Court toteaa, että sen käsiteltävänä on vastaava ongelma kuin Supreme Courtilla asiassa C‑508/18.
25 PI vastusti luovuttamistaan hänestä annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla vedoten muun muassa siihen, ettei Zwickaun syyttäjäviranomaista voitu pitää puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna oikeusviranomaisena, jolla on toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys.
26 Väitteensä tueksi PI on vedonnut edellä 13 kohdassa mainittuun asianajajan antamaan asiantuntijalausuntoon, joka koski Lyypekin syyttäjäviranomaista, sekä tämän saman asianajajan lausuntoon Zwickaun syyttäjäviranomaisesta.
27 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kääntyi tämän johdosta Zwickaun syyttäjäviranomaisen puoleen Irlannin keskusviranomaisen välityksellä saadakseen lisätietoja PI:n esittämistä todisteista tämän syyttäjäviranomaisen aseman osalta.
28 Mainittu keskusviranomainen toimitti 24.1.2019 ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle Amtsgericht Zwickaun (Zwickaun alioikeus, Saksa) antaman kansallisen pidätysmääräyksen, johon PI:stä annettu eurooppalainen pidätysmääräys perustui, ja ilmoitti, että ensin mainitun pidätysmääräyksen oli antanut riippumaton tuomari. Zwickaun syyttäjäviranomainen ilmoitti lisäksi olevansa puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen toimivaltainen viranomainen.
29 Zwickaun syyttäjäviranomaiselle osoitettiin uusi pyyntö sen selvittämiseksi, oliko se tämän osalta samalla kannalla kuin Lyypekin syyttäjäviranomainen asiassa C‑508/18. Zwickaun syyttäjäviranomainen vastasi kysymykseen 31.1.2019 seuraavasti:
”Viittaan 28.1.2019 päivättyyn viestiinne ja siihen liitettyihin Lyypekin syyttäjäviranomaisen toimittamiin asiakirjoihin. Olen samaa mieltä Lyypekin syyttäjäviranomaisen kanssa syyttäjäviranomaisen asemasta Saksan liittotasavallan oikeusjärjestyksessä. Haluan lisätä, että Zwickaun syyttäjäviranomainen toimittaa tutkinnan sen kohteena olevan henkilön osalta riippumattomasti, eikä siihen puututa poliittisesti. Generalstaatsanwaltschaft Dresden (Dresdenin syyttäjäviranomainen, Saksa) ei ole antanut, sen enempää kuin Justizminister des Freistaats Sachsenkaan (Saksin vapaavaltion oikeusministeri, Saksa), missään vaiheessa minkäänlaisia käskyjä.”
30 High Court pohtii tässä tilanteessa, niin kuin Supreme Court asiassa C‑508/18, mitä kriteereitä kansallisen tuomioistuimen on sovellettava ratkaistakseen, onko syyttäjäviranomainen puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu oikeusviranomainen.
31 Tämän vuoksi High Court päätti lykätä ratkaisun antamista ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko syyttäjäviranomaisen riippumattomuutta täytäntöönpanovallasta arvioitava siihen asemaan nähden, joka sillä on asianomaisessa kansallisessa oikeusjärjestyksessä? Jos kysymykseen vastataan kieltävästi, on kysyttävä, minkä kriteerien mukaisesti riippumattomuutta täytäntöönpanovallasta on arvioitava.
2) Onko syyttäjäviranomainen, jolle oikeusministeriö kansallisen oikeuden mukaan voi antaa mahdollisia ohjeita tai käskyjä joko suoraan tai välillisesti, riittävän riippumattomassa asemassa täytäntöönpanovaltaan nähden, jotta sitä voitaisiin pitää puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna oikeusviranomaisena?
3) Jos näin on, onko syyttäjäviranomaisen oltava myös toiminnallisesti riippumaton täytäntöönpanovallasta, ja mitkä ovat ne kriteerit, joiden mukaisesti toiminnallista riippumattomuutta arvioidaan?
4) Jos syyttäjäviranomainen on täytäntöönpanovallasta riippumaton, onko syyttäjäviranomaista, jonka toimivalta rajoittuu tutkinnan käynnistämiseen ja toimittamiseen sekä sen varmistamiseen, että tutkinta suoritetaan puolueettomasti ja lainmukaisesti, syytteiden nostamiseen, tuomioistuinratkaisujen täytäntöönpanoon ja rikosten johdosta nostettujen syytteiden ajamiseen ja joka ei anna valtionsisäisiä pidätysmääräyksiä eikä voi suorittaa oikeudenkäyttöön kuuluvia tehtäviä, pidettävä puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna oikeusviranomaisena?
5) Onko Zwickaun syyttäjäviranomainen puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu oikeusviranomainen?”
Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
Asia C‑508/18
32 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on asiassa C‑508/18 pyytänyt asian käsittelyä nopeutetussa menettelyssä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
33 Pyyntö hylättiin unionin tuomioistuimen presidentin 20.9.2018 antamalla määräyksellä Minister for Justice and Equality (C‑508/18 ja C‑509/18, ei julkaistu, EU:C:2018:766).
34 Asian C‑508/18 käsittelylle päätettiin unionin tuomioistuimen presidentin päätöksellä antaa etusija.
Asia C‑82/19 PPU
35 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on asiassa C‑82/19 PPU pyytänyt asian käsittelemistä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan mukaisesti.
36 Pyyntönsä tueksi se on vedonnut muun muassa siihen, että PI:hin kohdistuu parhaillaan vapaudenriisto, jotta hänet voitaisiin luovuttaa Saksan viranomaisille.
37 Todettakoon ensimmäiseksi, että käsiteltävässä asiassa esitetyssä ennakkoratkaisupyynnössä pyydetään tulkitsemaan puitepäätöstä 2002/584, joka kuuluu EUT-sopimuksen kolmannen osan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevassa V osastossa tarkoitettuihin aloihin. Se voidaan näin ollen käsitellä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.
38 Toiseksi on muistettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan huomioon on otettava se, että pääasiassa kyseessä olevaan henkilöön kohdistuu parhaillaan vapaudenriisto ja että vapaudenriiston jatkaminen riippuu pääasian ratkaisusta (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2016, Poltorak, C‑452/16 PPU, EU:C:2016:858, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vapaudenriisto, jonka kohteena PI on, on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien selvitysten mukaan näet määrätty häntä koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä.
39 Unionin tuomioistuimen neljäs jaosto on esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan päättänyt 14.2.2019 tässä tilanteessa hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön asiassa C‑82/19 PPU esitetyn ennakkoratkaisupyynnön käsittelemisestä kiireellisessä menettelyssä.
40 Lisäksi asia on päätetty palauttaa unionin tuomioistuimelle sen siirtämiseksi suuren jaoston ratkaistavaksi.
41 Kun otetaan huomioon asioiden C‑508/18 ja C‑82/19 PPU välinen yhteys, ne on käsiteltävä yhdessä tuomion antamista varten.
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
42 Ennakkoratkaisua pyytäneet tuomioistuimet ovat kysymyksillään, jotka on syytä tutkia yhdessä, halunneet vastauksen asiallisesti siihen, onko puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua pidätysmääräyksen antavan oikeusviranomaisen käsitettä tulkittava siten, että sen alaan kuuluvat jäsenvaltion syyttäjäviranomaiset, joilla on toimivalta syytetoimien suorittamiseen ja jotka ovat alisteisessa asemassa johonkin tässä jäsenvaltiossa täytäntöönpanovaltaa käyttävään elimeen, kuten oikeusministeriin, ja jotka voivat joutua noudattamaan tällaisen elimen niihin suoraan tai välillisesti kohdistamia määräyksiä tai käskyjä tietyssä yksittäistapauksessa tehdessään päätöstä eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta.
43 Aluksi on muistutettava siitä, että jäsenvaltioiden välisen keskinäisen luottamuksen periaatteella ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteella, joka puolestaan perustuu jäsenvaltioiden keskinäiseen luottamukseen, on unionin oikeudessa perustavanlaatuinen merkitys, koska niiden avulla voidaan luoda ja pitää yllä alue, jolla ei ole sisäisiä rajoja. Keskinäisen luottamuksen periaate edellyttää etenkin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta sitä, että kukin jäsenvaltio katsoo – jollei kyse ole poikkeuksellisista olosuhteista –, että kaikki muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja aivan erityisesti unionin oikeudessa tunnustettuja perusoikeuksia (tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality (tuomioistuinjärjestelmän puutteet), C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Erityisesti puitepäätöksen 2002/584 osalta on huomattava, että sen johdanto-osan kuudennen perustelukappaleen mukaan sillä käyttöön otettu eurooppalainen pidätysmääräys on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen ensimmäinen konkreettinen sovellus rikoslainsäädännön alalla.
45 Tätä periaatetta sovelletaan puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdassa, jossa vahvistetaan sääntö, jonka mukaan jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja puitepäätöksen säännösten mukaisesti. Täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset voivat siis kieltäytyä tällaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta lähtökohtaisesti vain puitepäätöksen 3, 4 ja 4 a artiklassa tyhjentävästi luetelluilla täytäntöönpanosta kieltäytymistä koskevilla perusteilla. Vastaavasti eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle voidaan asettaa vain sen 5 artiklassa tyhjentävästi säädettyjä ehtoja. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on näin ollen pääsääntö, ja siitä kieltäytyminen katsotaan poikkeukseksi, jota on tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality (tuomioistuinjärjestelmän puutteet), C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
46 Vastavuoroisen tunnustamisen periaate edellyttää kuitenkin, että vain puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut eurooppalaiset pidätysmääräykset on pantava täytäntöön sen säännösten mukaisesti. Mainitusta artiklasta käy ilmi, että tällainen pidätysmääräys on oikeudellinen päätös, mikä edellyttää sitä, että sen on antanut tämän puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu oikeusviranomainen (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2016, Poltorak, C‑452/16 PPU, EU:C:2016:858, 28 kohta ja tuomio 10.11.2016, Kovalkovas, C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 29 kohta).
47 Puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion sellainen oikeusviranomainen, jolla on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys.
48 Vaikka jäsenvaltiot voivat menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen perusteella nimetä kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti oikeusviranomaisen, jolla on toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys, tämän käsitteen merkitystä ja ulottuvuutta ei voida jättää kunkin jäsenvaltion harkintaan (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2016, Poltorak, C‑452/16 PPU, EU:C:2016:858, 30 ja 31 kohta ja tuomio 10.11.2016, Kovalkovas, C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 31 ja 32 kohta).
49 Käsitettä on tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti koko unionin alueella, ja tässä tulkinnassa on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan otettava huomioon sekä puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan sanamuoto että asiayhteys ja tällä puitepäätöksellä tavoiteltu päämäärä (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2016, Poltorak, C‑452/16 PPU, EU:C:2016:858, 32 kohta ja tuomio 10.11.2016, Kovalkovas, C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 33 kohta).
50 Tämän osalta on ensinnäkin muistettava unionin tuomioistuimen jo todenneen, että tässä säännöksessä käytetyllä termillä ”oikeusviranomainen” ei tarkoiteta vain jäsenvaltion tuomareita tai tuomioistuimia, vaan sen on ymmärrettävä tarkoittavan laajemmin viranomaisia, jotka osallistuvat lainkäyttöön rikosasioissa, erotuksena muun muassa ministeriöistä tai poliisista, jotka käyttävät täytäntöönpanovaltaa (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2016, Poltorak, C‑452/16 PPU, EU:C:2016:858, 33 ja 35 kohta ja tuomio 10.11.2016, Kovalkovas, C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 34 ja 36 kohta).
51 Tästä seuraa, että puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeusviranomaisen käsitteen alaan voidaan katsoa kuuluvan jäsenvaltion viranomaisia, jotka eivät välttämättä ole tuomareita tai tuomioistuimia mutta osallistuvat rikoslainkäyttöön tässä jäsenvaltiossa.
52 Tätä tulkintaa tukee yhtäältä asiayhteys, johon puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohta sijoittuu. Tämän osalta on mainittava siitä, että puitepäätös on väline, jota käytetään rikosasioihin liittyvässä oikeudellisessa yhteistyössä, jossa on kyse paitsi rikostuomioistuinten antamien lainvoimaisten ratkaisujen myös laajemmin sellaisten ratkaisujen vastavuoroisesta tunnustamisesta, joita jäsenvaltioiden oikeusviranomaiset tekevät rikosoikeudellisessa menettelyssä, mukaan lukien tämän menettelyn syytetoimia koskeva vaihe.
53 Rikosasioihin liittyvällä oikeudellisella yhteistyöllä, sellaisena kuin siitä määrättiin EU 31 artiklassa, joka on puitepäätöksen 2002/584 oikeusperusta, tarkoitettiin erityisesti jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten välistä yhteistyötä niin menettelyjen kuin ratkaisujen täytäntöönpanon osalta.
54 Menettely-termi, jota on tulkittava laajasti, voi kattaa rikosoikeudellisen menettelyn kokonaisuudessaan eli rikosoikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn, varsinaisen rikosoikeudenkäynnin ja rikostuomioistuimen antaman lainvoimaisen tuomion, jossa henkilön todetaan syyllistyneen rikokseen, täytäntöönpanon.
55 Tätä tulkintaa tukee SEUT 82 artiklan 1 kohdan d alakohta, jolla korvattiin EU 31 artikla ja jossa määrätään nyt, että oikeudellisessa yhteistyössä rikosoikeuden alalla on kyse jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten tai vastaavien viranomaisten yhteistyöstä rikosasioiden käsittelyn ja päätösten täytäntöönpanon yhteydessä.
56 Toisaalta edellä esitetyn tulkinnan vahvistaa myös puitepäätöksen 2002/584 päämäärä, koska tällä päätöksellä tähdätään sen johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan rikosoikeudellisten ratkaisujen, sekä ennen tuomiota annettujen että lopullisten, vapaan liikkuvuuden järjestelmään vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella.
57 Puitepäätöksen tarkoituksena on näet se, että ottamalla käyttöön yksinkertaistettu ja tehokkaampi järjestelmä rikoslain rikkomisesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi helpotetaan ja nopeutetaan oikeudellista yhteistyötä, jotta voitaisiin myötävaikuttaa sen unionille asetetun tavoitteen toteutumiseen, jonka mukaan siitä tulee vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, sen vankan luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä, vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti (tuomio 22.12.2017, Ardic, C‑571/17 PPU, EU:C:2017:1026, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
58 Eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisella voi siis olla kaksi tavoitetta, kuten puitepäätöksen 1 artiklan 1 kohdasta ilmenee. Tällainen pidätysmääräys voidaan antaa joko syytetoimiin ryhtymiseksi määräyksen antaneessa jäsenvaltiossa tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemiseksi tässä jäsenvaltiossa (ks. vastaavasti tuomio 21.10.2010, B., C‑306/09, EU:C:2010:626, 49 kohta).
59 Siltä osin kuin eurooppalainen pidätysmääräys helpottaa sellaisten ennen tuomiota annettavien oikeudellisten päätösten vapaata liikkuvuutta, jotka liittyvät syytetoimien suorittamiseen, on katsottava, että viranomaiset, joilla on kansallisen lainsäädännön nojalla toimivalta tällaisten päätösten antamiseen, voivat kuulua puitepäätöksen soveltamisalaan.
60 Edellä 50–59 kohdassa esiin tuotujen näkökohtien perusteella on katsottava, että syyttäjälaitoksen kaltaisen viranomaisen, jolla on rikosoikeudellisessa menettelyssä toimivalta ryhtyä syytetoimiin sellaista henkilöä vastaan, jonka epäillään syyllistyneen rikokseen, jotta tämä saataisiin vastaamaan tuomioistuimessa, on katsottava osallistuvan lainkäyttöön asianomaisessa jäsenvaltiossa.
61 Käsiteltävässä tapauksessa unionin tuomioistuimella olevasta aineistosta käy ilmi, että Saksassa syyttäjäviranomaisella on keskeinen rooli rikosoikeudellisen menettelyn toimittamisessa.
62 Saksan hallitus on unionin tuomioistuimelle esittämissään huomautuksissa todennut tämän osalta, että rikosoikeudellista menettelyä sääntelevien Saksan oikeuden säännösten mukaan virallisen syytteen nostaminen kuuluu syyttäjäviranomaiselle, joten ne yksin ovat toimivaltaisia syytetoimiin ryhtymisen osalta. Lisäksi syyttäjät ovat legaliteettiperiaatteen mukaisesti lähtökohtaisesti velvollisia aloittamaan tutkinnan henkilöstä, jota epäillään rikoksesta. Näiden tietojen mukaan syyttäjäviranomaisten tehtävänä on yleisesti luoda rikosoikeudellisessa menettelyssä ennakkoedellytykset sille, että kyseisen jäsenvaltion rikostuomioistuimet voivat suorittaa lainkäyttötehtävänsä.
63 Tällaisten syyttäjäviranomaisten voidaan näin ollen katsoa osallistuvan lainkäyttöön rikosasioissa kyseessä olevassa jäsenvaltiossa.
64 Toiseksi viitatessaan tuomioistuinten riippumattomuutta koskevaan vaatimukseen ennakkoratkaisua pyytäneet tuomioistuimet tuovat ilmi epävarmuutensa siitä, täyttävätkö pääasioissa kyseessä olevat syyttäjäviranomaiset tämän vaatimuksen, koska ne ovat osa osavaltionsa oikeusministerin alaista hierarkkista rakennetta, jossa ministerillä on valta valvoa, johtaa ja jopa ohjata syyttäjäviranomaisten kaltaisia alaisiaan yksikköjä.
65 Tämän osalta on muistettava, että puitepäätöksellä on tarkoitus ottaa käyttöön sellainen yksinkertaistettu luovuttamisjärjestelmä suoraan oikeusviranomaisten välille, jolla voitaisiin korvata suvereenien valtioiden perinteinen yhteistyöjärjestelmä, johon liittyy poliittisen vallan käyttöä ja poliittista harkintavaltaa, jotta voidaan varmistaa rikosasioissa annettujen oikeudellisten päätösten vapaa liikkuvuus vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2016, Kovalkovas, C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 41 kohta).
66 Kun eurooppalainen pidätysmääräys annetaan, jotta toinen jäsenvaltio ottaisi etsityn henkilön kiinni ja luovuttaisi hänet syytetoimenpiteitä varten, tällaisen henkilön osalta on jo menettelyn ensimmäisessä vaiheessa noudatettu menettelyllisiä takeita ja kunnioitettu hänen perusoikeuksiaan, joiden suojaaminen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusviranomaisen on varmistettava, sovellettavan kansallisen oikeuden mukaisesti muun muassa kansallisen pidätysmääräyksen antamiseksi (tuomio 1.6.2016, Bob-Dogi, C‑241/15, EU:C:2016:385, 55 kohta).
67 Eurooppalaista pidätysmääräystä koskevassa järjestelmässä etsitylle henkilölle taattavia menettelyllisiä oikeuksia ja perusoikeuksia suojellaan näin kahdella tasolla, koska sen oikeussuojan lisäksi, jota on annettava ensimmäisellä tasolla annettaessa kansallisen pidätysmääräyksen kaltainen oikeudellinen päätös, suoja on varmistettava toisella tasolla annettaessa eurooppalainen pidätysmääräys, joka puolestaan voidaan tarvittaessa antaa lyhyessä ajassa kansallisen oikeudellisen päätöksen antamisen jälkeen (tuomio 1.6.2016, Bob-Dogi, C‑241/15, EU:C:2016:385, 56 kohta).
68 Kun kyse on eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen kaltaisesta toimenpiteestä, jolla voidaan puuttua Euroopan unionin perusoikeuskirjan 6 artiklassa taattuun henkilön vapautta koskevaan oikeuteen, tämä suoja edellyttää sitä, että tästä tehtävä päätös täyttää tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvät vaatimukset ainakin toisella näistä suojan tasoista.
69 Tästä seuraa, että silloin kun jäsenvaltion lainsäädännössä toimivalta eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen on osoitettu viranomaiselle, joka siitä huolimatta, että se osallistuu lainkäyttöön kyseisessä jäsenvaltiossa, ei kuitenkaan ole tuomari tai tuomioistuin, kansallisen pidätysmääräyksen kaltaisen kansallisen oikeudellisen päätöksen, johon eurooppalainen pidätysmääräys kytkeytyy, on puolestaan täytettävät nämä vaatimukset.
70 Näiden vaatimusten noudattamisella voidaan näet taata täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle se, että päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta syytetoimenpiteitä varten perustuu kansalliseen menettelyyn, johon kohdistuu tuomioistuinvalvonta, ja että henkilölle, josta kansallinen pidätysmääräys on annettu, on tarjottu kaikki tämäntyyppisen päätöksen tekemiselle ominaiset takeet ja erityisesti ne takeet, jotka perustuvat perusoikeuksiin ja puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuihin keskeisiin oikeusperiaatteisiin.
71 Edellä 67 kohdassa mainittu asianomaisen henkilön oikeuksien suojelun toinen taso edellyttää sitä, että oikeusviranomainen, jolla on kansallisen oikeuden mukaan toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys, valvoo erityisesti, että tällaisen määräyksen antamisedellytyksiä noudatetaan, ja tutkii, onko pidätysmääräyksen antamista pidettävä kunkin tapauksen erityispiirteiden kannalta oikeasuhteisena (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2016, Kovalkovas, C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 47 kohta).
72 Puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeusviranomaisen eli sen elimen, joka viime kädessä tekee päätöksen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta, tehtävänä on huolehtia tästä toisen tason suojasta, ja näin on silloinkin, kun tämä eurooppalainen pidätysmääräys perustuu tuomarin tai tuomioistuimen antamaan kansalliseen päätökseen.
73 Puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeusviranomaisen on siis kyettävä toimimaan tehtävässään puolueettomasti ottamalla huomioon kaikki syyllisyyttä tukevat ja sitä vastaan puhuvat seikat ilman vaaraa siitä, että sen päätöksentekovaltaan voitaisiin kohdistaa ulkopuolisia määräyksiä tai käskyjä esimerkiksi täytäntöönpanovallan taholta, eli niin, ettei voi olla pienintäkään epäilystä siitä, että päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta kuuluu tälle viranomaiselle eikä viime kädessä täytäntöönpanovaltaa käyttävälle elimelle (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2016, Kovalkovas, C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 42 kohta).
74 Pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on siis kyettävä vakuuttamaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen siitä, että kun otetaan huomioon pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä tarjotut takeet, se toimii riippumattomasti suorittaessaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen liittyviä tehtäviä. Tämä riippumattomuus edellyttää, että olemassa on sellaisia asemaa ja organisaatiota koskevia sääntöjä, joilla voidaan taata, ettei ole minkäänlaista vaaraa esimerkiksi siitä, että täytäntöönpanovalta tietyssä yksittäistapauksessa antaa pidätysmääräyksen antavalle oikeusviranomaiselle käskyjä, kun se tekee päätöstä pidätysmääräyksen antamisesta.
75 Lisäksi on huomattava, että silloin kun pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännössä toimivalta eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen on osoitettu viranomaiselle, joka tosin osallistuu lainkäyttöön kyseisessä jäsenvaltiossa mutta ei itse ole tuomioistuin, kyseisessä jäsenvaltiossa on oltava, siltä osin kuin on kyse päätöksestä antaa eurooppalainen pidätysmääräys ja erityisesti tällaisen päätöksen oikeasuhteisuudesta, käytössä sellainen oikeussuojakeino tuomioistuimessa, joka täyttää kaikki tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvät vaatimukset.
76 Ennakkoratkaisupyynnöissä olevista tiedoista, jotka Saksan hallitus on unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa vahvistanut, käy käsiteltävässä tapauksessa ilmi, että Saksan syyttäjäviranomaisten on toimittava puolueettomasti ja niiden on toimitettava tutkinta niin syyllisyyttä tukevien kuin sitä vastaan puhuvienkin seikkojen selvittämiseksi. Näiden tietojen mukaan oikeusministerillä on kuitenkin GVG:n 146 ja 147 §:n mukaan ”ulkoinen” käskyvalta suhteessa syyttäjiin.
77 Kuten Saksan hallitus on unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa vahvistanut, tämä käskyvalta antaa oikeusministerille mahdollisuuden vaikuttaa suoraan syyttäjän päätökseen antaa eurooppalainen pidätysmääräys tai tapauksen mukaan olla antamatta sitä. Saksan hallitus on lisäksi todennut, että tätä käskyvaltaa voidaan käyttää erityisesti vaiheessa, jossa arvioidaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen oikeasuhteisuutta.
78 On tosin mainittava, että – kuten Saksan hallitus on todennut – Saksan oikeudessa säädetään takeista, joiden avulla oikeusministerin valtaa antaa käskyjä viralliselle syyttäjälle voidaan rajata, joten tilanteet, joissa tätä valtaa voidaan käyttää, ovat erittäin harvinaisia.
79 Saksan hallitus on siis yhtäältä esittänyt, että legaliteettiperiaate, jota sovelletaan syyttäjäviranomaisen toimintaan, takaa sen, että sellaisilla mahdollisilla tietyssä yksittäistapauksissa annettavilla käskyillä, joita se voisi saada oikeusministeriöltä, ei missään tapauksessa ylitettäisi laissa ja oikeusjärjestyksessä asetettuja rajoja. Lisäksi Schleswig-Holsteinin ja Saksin osavaltioiden syyttäjälaitosten syyttäjät ovat virkamiehiä, joita ei voida erottaa tehtävistään pelkästään sen vuoksi, että he eivät noudata tiettyä käskyä. Toisaalta Saksan hallitus on esittänyt, että Schleswig-Holsteinin osavaltion ministerin on laadittava syyttäjille tarkoittamansa käskyt kirjallisesti ja ilmoitettava ne osavaltion kansanedustuslaitoksen puhemiehelle. Saksin osavaltion koalitiosopimuksessa määrätään, että oikeusministerin käskyvaltaa ei enää käytetä tietyissä yksittäistapauksissa niin kauan kuin tämä sopimus on voimassa.
80 On kuitenkin todettava, ettei tällaisilla takeilla, silloinkaan kun ne osoittautuvat todellisiksi, voida kuitenkaan täysin sulkea pois sitä, että asianomaisen osavaltion oikeusministeri kohdistaa käskyjä pääasioissa kyseessä olevien kaltaisten syyttäjäviranomaisten päätökseen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta.
81 Todettakoon aluksi, että vaikka asianomaisen syyttäjäviranomaisen pitäisi legaliteettiperiaatteen nojalla olla lähtökohtaisesti noudattamatta ministerin käskyä, joka olisi ilmeisen lainvastainen, on todettava, että – kuten edellä 76 kohdasta ilmenee – kyseisen ministerin käskyvallasta säädetään GVG:ssä, eikä siinä ole säädetty edellytyksistä, joiden vallitessa tätä valtaa voidaan käyttää. Tämän periaatteen olemassaolo ei siis yksin riitä estämään osavaltion oikeusministeriä käyttämästä vaikutusvaltaansa tilanteessa, jossa osavaltion syyttäjäviranomaiset päättävät niille kuuluvan harkintavallan nojalla antaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen, minkä Saksan hallitus on unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa vahvistanut.
82 Tämän jälkeen on huomattava, että vaikka tietyissä osavaltioissa, kuten Schleswig-Holsteinin osavaltiossa, ministerin käskyt on annettava kirjallisesti, GVG:ssä kuitenkin sallitaan ne, kuten edellä on todettu. Unionin tuomioistuimen istunnossa käydyissä keskusteluissa on lisäksi käynyt ilmi, että laissa omaksutun yleisen muotoilun vuoksi pois ei voida sulkea sitä, että tällaisia käskyjä saatetaan antaa suullisesti.
83 Todettakoon lopuksi Saksin osavaltion osalta, että vaikka tällä hetkellä on niin, että täytäntöönpanovalta on päättänyt olla käyttämättä käskyvaltaansa tietyissä yksittäistapauksissa, tämä tae ei näytä koskevan kaikkia tilanteita. Koska tällaista taetta ei kuitenkaan ole kirjattu lakiin, pois ei siis voida sulkea sitä, että tämä asiantila voi tulevaisuudessa muuttua poliittisella päätöksellä.
84 Kuten edellä 73 kohdassa on todettu, vaara siitä, että täytäntöönpanovalta kykenisi vaikuttamaan tällä tavoin syyttäjäviranomaiseen tietyssä yksittäisessä tapauksessa, merkitsee sitä, ettei ole kyetty takaamaan sitä, että kyseinen syyttäjäviranomainen täyttää eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen tähtääviä toimia suorittaessaan edellä 74 kohdassa mainitut vaatimukset.
85 Tätä näkemystä ei voida kyseenalaistaa sillä, että – kuten Saksan hallitus on unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa esittänyt – kyseessä oleva henkilö voi nostaa toimivaltaisissa saksalaisissa tuomioistuimissa kanteen pääasioissa kyseessä olevan kaltaisten syyttäjäviranomaisten päätöksestä antaa eurooppalainen pidätysmääräys.
86 Saksan hallituksen ilmoittamien tietojen perusteella on näet katsottava, ettei tämä oikeussuojakeino sellaisenaan turvaa syyttäjäviranomaisia sitä vastaan, että ne saattavat joutua päätöksissään eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta noudattamaan oikeusministerin tietyssä yksittäistapauksessa antamia käskyjä.
87 Vaikka tällaisella oikeussuojakeinolla voidaan taata se, että tuomioistuimella on jälkikäteen mahdollisuus valvoa sitä, miten syyttäjäviranomainen suorittaa tehtäviään, Saksan lainsäädännössä sallitaan kuitenkin se, että oikeusministeri antaa syyttäjäviranomaiselle eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen yhteydessä tiettyä yksittäistapausta mahdollisesti koskevia käskyjä.
88 Siltä osin kuin kyseessä oleviin syyttäjäviranomaisiin kohdistuu vaara siitä, että täytäntöönpanovalta vaikuttaa niiden päätöksiin eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta, on edellä esitetyn perusteella katsottava, etteivät syyttäjäviranomaiset täytä yhtä vaadituista edellytyksistä, jotta ne voitaisiin katsoa puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi oikeusviranomaiseksi, eli edellytystä siitä, että taataan niiden toimivan riippumattomasti tällaista pidätysmääräystä antaessaan.
89 Merkitystä ei tässä tapauksessa ole edellä 73 kohdassa esitetyistä syistä sillä, etteivät asianomaisten osavaltioiden oikeusministerit ole käsiteltävissä asioissa kyseessä olevia eurooppalaisia pidätysmääräyksiä annettaessa osoittaneet Lyypekin ja Zwickaun syyttäjäviranomaisille minkäänlaisia näitä yksittäistapauksia koskevia käskyjä.
90 Esitettyihin kysymyksiin on edellä tarkasteltujen näkökohtien perusteella vastattava, että puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeusviranomaisen käsitettä on tulkittava siten, etteivät sen alaan kuulu jäsenvaltion syyttäjäviranomaiset, joiden osalta on vaara siitä, että oikeusministerin kaltainen täytäntöönpanovaltaa käyttävä elin kohdistaa niihin suoraan tai välillisesti määräyksiä tai käskyjä tietyssä yksittäistapauksessa, kun ne tekevät päätöstä eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta.
Oikeudenkäyntikulut
91 Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisissa tuomioistuimissa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisten tuomioistuinten asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:
1) Asiat C‑508/18 ja C‑82/19 PPU on yhdistetty tuomion antamista varten.
2) Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeusviranomaisen käsitettä on tulkittava siten, etteivät sen alaan kuulu jäsenvaltion syyttäjäviranomaiset, joiden osalta on vaara siitä, että oikeusministerin kaltainen täytäntöönpanovaltaa käyttävä elin kohdistaa niihin suoraan tai välillisesti määräyksiä tai käskyjä tietyssä yksittäistapauksessa, kun ne tekevät päätöstä eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta.
Allekirjoitukset