Language of document : ECLI:EU:C:2013:231

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JULIANE KOKOTT

11 päivänä huhtikuuta 2013 (1)

Asia C-49/12

The Commissioners for Her Majesty’s Revenue & Customs

vastaan

Sunico ApS,

M & B Holding ApS ja

Sunil Kumar Harwani

(Ennakkoratkaisupyyntö – Østre Landsret (Tanska))

Euroopan yhteisön ja Tanskan kuningaskunnan välinen sopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Sopimuksen 6 artikla – Tanskan tuomioistuinten oikeus esittää ennakkoratkaisupyyntöjä – Asetus (EY) N:o 44/2001 – Asetuksen 1 artiklan 1 kohta – Siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsite – Viranomaisen nostama kanne – Vahingonkorvaus veronkiertoon osallistumisesta, johon on syyllistynyt kolmas, joka ei itse ole verovelallinen






I       Johdanto

1.        Ennakkoratkaisupyyntö koskee asetuksen (EY) N:o 44/2001(2) (jäljempänä Bryssel I -asetus) 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitettä. Kysymys on nimittäin siitä, koskeeko valtion viranomaisen yksityishenkilöitä tai yksityisiä yrityksiä vastaan nostama kanne, jossa vaaditaan korvaamaan vahinko, joka on aiheutunut näiden henkilöiden ja yritysten osallistumisesta veropetokseen, siviili- ja kauppaoikeudellista asiaa. Kysymyksen taustalla on se, onko tällaisen kanteen johdosta Yhdistyneessä kuningaskunnassa myöhemmin mahdollisesti annettava tuomio tunnustettava Tanskassa.

2.        Asian erityispiirre on, ettei Bryssel I -asetus koske Tanskaa suoraan(3) vaan osana Euroopan unionin ja Tanskan välillä tehtyä kansainvälisoikeudellista rinnakkaissopimusta.(4) Tämän vuoksi ennakkoratkaisupyynnössä (ensimmäistä kertaa) pyydetään unionin tuomioistuinta tulkitsemaan rinnakkaissopimusta, ja tässä yhteydessä nousee alustavana kysymyksenä esiin, onko Tanskan tuomioistuimilla oikeus esittää tältä osin ennakkoratkaisupyyntöjä.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

3.        Asiaa koskevat unionin oikeussäännöt sisältyvät Bryssel I -asetuksen soveltamiseksi Tanskan kanssa tehtyyn rinnakkaissopimukseen(5) ja itse asetukseen sen osana.

1.       Rinnakkaissopimus

4.        Euroopan yhteisön ja Tanskan kuningaskunnan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla tekemän sopimuksen(6) tavoitteena on sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan ”soveltaa Bryssel I -asetuksen säännöksiä ja sen täytäntöönpanotoimenpiteitä yhteisön ja Tanskan välisiin suhteisiin tämän sopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti”.

5.        Rinnakkaissopimuksen 2 artikla koskee ”tuomioistuimen toimivalta[a] sekä tuomioiden tunnustami[sta] ja täytäntöönpano[a] siviili- ja kauppaoikeuden alalla”, ja siinä määrätään seuraavaa:

”1.       Tähän sopimukseen liitetyn ja siihen osana kuuluvan Bryssel I -asetuksen säännöksiä ja sen täytäntöönpanotoimenpiteitä, jotka on annettu asetuksen 74 artiklan 2 kohdan nojalla ja jotka Tanska panee tämän sopimuksen voimaantulon jälkeen annettavien täytäntöönpanotoimenpiteiden osalta täytäntöön tämän sopimuksen 4 artiklassa tarkoitetulla tavalla, sekä asetuksen 74 artiklan 1 kohdan nojalla annettuja toimenpiteitä sovelletaan yhteisön ja Tanskan välisissä suhteissa kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

2.       Tätä sopimusta varten kyseisen asetuksen säännösten soveltamista muutetaan kuitenkin seuraavasti:

a)      Asetuksen 1 artiklan 3 kohtaa ei sovelleta.

– –”

6.        Sopimuksen 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Sopimuksen tulkintaa koskeva Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen toimivalta”, määrätään seuraavaa:

”1.       Kun jossakin Tanskan tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa otetaan esille tämän sopimuksen pätevyyttä ja tulkintaa koskeva kysymys, asianomaisen tuomioistuimen on pyydettävä yhteisöjen tuomioistuinta ratkaisemaan tämä kysymys, jos jonkin toisen Euroopan unionin jäsenvaltion tuomioistuimen olisi vastaavassa tilanteessa tehtävä samoin Bryssel I -asetuksen sekä sen tämän sopimuksen 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen täytäntöönpanotoimenpiteiden osalta.

– –

6.       Jos Euroopan yhteisön perustamissopimuksen määräyksiä, jotka koskevat yhteisöjen tuomioistuimen antamia ennakkoratkaisuja, muutetaan niin, että tämä vaikuttaa Bryssel I -asetusta koskeviin ennakkoratkaisuihin, Tanska voi ilmoittaa komissiolle päätöksestään olla soveltamatta näitä muutoksia tämän sopimuksen osalta. Ilmoitus on annettava samaan aikaan kuin muutokset tulevat voimaan tai 60 päivän kuluessa sen jälkeen.

Tässä tapauksessa sopimuksen voimassaolon katsotaan päättyvän. Voimassaolon päättyminen tulee voimaan kolme kuukautta ilmoituksen jälkeen.

– –”

2.       Bryssel I -asetus

7.        Bryssel I -asetuksen johdanto-osan toisen perustelukappaleen mukaan sen tavoitteena on ”yhdenmukaistaa tuomioistuimen toimivaltaa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa koskevat säännöt ja yksinkertaistaa muodollisuudet, jotta niissä jäsenvaltioissa annetut tuomiot, joita tämä asetus sitoo, tunnustetaan ja pannaan täytäntöön nopeasti ja yksinkertaisin menettelyin”.

8.        Asetuksen johdanto-osan kuudennessa ja seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(6)       Siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioiden vapaan liikkuvuuden tavoitteen saavuttamiseksi on tarpeellista ja asianmukaista, että tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevista säännöistä säädetään velvoittavalla yhteisön säädöksellä, jota sovelletaan sellaisenaan.

(7)       Tämän asetuksen soveltamisalan on katettava kaikki tärkeimmät siviili- ja kauppaoikeudelliset asiat lukuun ottamatta tiettyjä selkeästi määriteltyjä asioita.”

9.        Asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappale koskee asetuksen suhdetta Brysselin yleissopimukseen,(7) ja siinä todetaan seuraavaa:

”Olisi varmistettava jatkuvuus Brysselin yleissopimuksen ja tämän asetuksen välillä, minkä vuoksi olisi säädettävä siirtymäsäännöksiä. Saman jatkuvuuden olisi koskettava myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tulkintaa Brysselin yleissopimuksesta. – –”

10.      Asetuksen aineellinen soveltamisala määritellään sen 1 artiklassa seuraavasti:

”1.       Tätä asetusta sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa niitä käsitellään. Erityisesti asetusta ei sovelleta vero- tai tulliasioihin eikä hallinto-oikeudellisiin asioihin.

– –

3.       Tässä asetuksessa ’jäsenvaltiolla’ tarkoitetaan kaikkia jäsenvaltioita, lukuun ottamatta Tanskaa.”

 Tanskan lainsäädäntö

11.      Lov om rettens plejen (oikeudenkäymiskaari, jäljempänä retsplejelov) 634 §:ssä säädetään muun muassa seuraavaa:

”1.       Velkojan on viikon kuluessa takavarikosta pantava vireille oikeudenkäynti saatavasta, jota varten takavarikko on määrätty, paitsi jos velallinen takavarikkomenettelyn aikana tai sen jälkeen luopuu saatavan riitauttamisesta. Tässä oikeudenkäynnissä velkojan on lisäksi esitettävä erillinen vaatimus takavarikon pysyttämisestä.

– –

(5)       Jos kyseistä saatavaa koskeva oikeudenkäynti on vireillä ulkomaisessa tuomioistuimessa, jonka ratkaisulla oletettavasti on sitova vaikutus Tanskassa, 1 momentin nojalla vireille saatetun asian ratkaisua on lykättävä, kunnes ulkomailla käytävässä oikeudenkäynnissä on annettu lainvoimainen ratkaisu. Tuomioistuin voi kuitenkin heti ratkaista, voidaanko määrätty takavarikko pysyttää.”

III  Tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymys

12.      Østre Landsretissä(8) (ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin) vireillä olevan asian kantaja on Yhdistyneen kuningaskunnan verohallinto The Commissioners for Her Majesty’s Revenue and Customs (jäljempänä HMRC). Sen kanne kohdistuu muun muassa yhtiöihin Sunico ApS, Sunico Holdings ApS ja M&B Holding ApS,(9) joiden kotipaikka on Tanskassa, sekä kahteen yksityishenkilöön, joiden kotipaikka on Tanskassa.

13.      Oikeudenkäynnin kohteena on 40 391 100,01 Englannin punnan (GBP) suuruinen vahingonkorvausvaatimus (claim for damages), joka perustuu siihen, että vastaajat olivat osallistuneet – Englannin oikeudessa tarkoitettuun – petostarkoituksessa toteutettuun deliktiseen yhteistoimintaan (tortius conspiracy to defraud) siten, että myynnin arvonlisäveroa ei ollut maksettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa 719 tapauksessa, joissa yritykset olivat myyneet Yhdistyneessä kuningaskunnassa tavaroita ketjutetuilla liiketoimilla mutta brittiläinen yhtiö ei maksanut myynnin arvonlisäveroa kantajalle.(10)

14.      Tämän vuoksi HMRC nosti 17.5.2010 ensin Englannin High Court of Justicessa kanteen, jossa se vaatii korvausta sille aiheutuneesta vahingosta. Vastaajia tässä oikeudenkäynnissä ovat edellä mainitut asianosaiset,(11) joista yksikään ei ole arvonlisäverovelvollinen Yhdistyneessä kuningaskunnassa. HMRC ei ole nostanut kannetta niitä liiketoimien ketjuttamiseen osallistuneita yrityksiä kohtaan, jotka veivät tavarat Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja saivat arvonlisäveron palautuksia. Esitetty vaatimus perustuu sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausvastuuta (tort) sääntelevän Englannin lainsäädännön osaan, joka koskee lainvastaisin keinoin toteutettua yhteistoimintaa (unlawful means conspiracy). Oikeudenkäynti High Court of Justicessa oli edelleen vireillä ennakkoratkaisupyynnön jättämisajankohtana. Asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että High Court of Justice on kansainvälisesti toimivaltainen tässä asiassa.

15.      Ennen kuin HMRC nosti Tanskassa kanteen, se pyysi Tanskan veroviranomaisilta vastaajia koskevia tietoja, jotka toimitettiin sille hallinnollisesta yhteistyöstä arvonlisäverotuksen alalla 7.10.2003 annetun neuvoston asetuksen N:o 1798/2003(12) mukaisesti.

16.      Tämän jälkeen kantaja pyysi vahingonkorvausvaatimuksensa turvaamiseksi Fogedret i Københavnia(13) määräämään vastaajien omaisuutta takavarikkoon. Takavarikosta määrättiin 18.5.2010, ja vastaajien valitettua siitä Østre Landsret pysytti sen 2.7.2010.

17.      Seuraavaksi HMRC nosti retsplejelovin 634 §:n 1 momentin mukaisesti viikon määräajassa 25.5.2010 kanteen turvaamistoimen kohteena olevasta saatavasta Københavns Byretissä(14) ja vaati siellä uudelleen, että vastaajat on velvoitettava maksamaan 40 391 100,01 GBP. Københavns Byret siirsi 8.9.2010 antamallaan määräyksellä asian Østre Landsretiin, jonka on nyt päätettävä rahamääräisestä vaatimuksesta ja takavarikon lainmukaisuudesta.

18.      Ennakkoratkaisupyynnön saapuessa unionin tuomioistuimen kirjaamoon vahingonkorvausvaatimuksesta oli siten vireillä kaksi oikeudenkäyntiä, toinen Yhdistyneen kuningaskunnan High Court of Justicessa ja toinen Tanskan Østre Landsretissä.

19.      Tällaista tilannetta säännellään retsplejelovin 634 §:n 5 momentissa, jossa säädetään, että 634 §:n 1 momentin nojalla vireille saatetun asian eli tässä tapauksessa Østre Landsretissä vireillä olevan asian ratkaisua on lykättävä, jos kyseistä saatavaa koskeva oikeudenkäynti on vireillä ulkomaisessa tuomioistuimessa, jonka ratkaisulla oletettavasti on sitova vaikutus Tanskassa.

20.      Østre Landsret on tämän vuoksi päättänyt ratkaista ensin, onko siinä vireillä olevan asian ratkaisua lykättävä 634 §:n 5 momentin mukaisesti, kunnes High Court of Justice on ratkaissut kanteen lainvoimaisella tuomiolla. Näin olisi, jos High Court of Justicen tuomiolla oletettavasti on sitova vaikutus Tanskassa. Tähän on vastattava myöntävästi, jos Yhdistyneessä kuningaskunnassa vireillä oleva oikeudenkäynti kuuluu Bryssel I -asetuksen soveltamisalaan. Yksinomaan Tanskan oikeuden mukaan High Court of Justicen tuomion tunnustaminen ei ilmeisesti ole mahdollista.

21.      Østre Landsret on näin ollen lykännyt asian ratkaisua 18.1.2012 tekemällään ja unionin tuomioistuimeen 2.2.2012 saapuneella välipäätöksellään ja esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sen soveltamisalaan kuuluu kanne, jossa jäsenvaltion viranomaiset vaativat yrityksiltä ja luonnollisilta henkilöiltä, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, vahingonkorvausta sen perusteella, että nämä ovat väitetysti syyllistyneet – ensin mainitun jäsenvaltion oikeudessa tarkoitettuun – petostarkoituksessa toteutettuun deliktiseen yhteistoimintaan osallistumalla ensin mainitulle jäsenvaltiolle maksettavan arvonlisäveron kiertämiseen?”

22.      Sunico ApS, Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja komissio ovat esittäneet kirjallisia ja suullisia huomautuksia unionin tuomioistuimen oikeudenkäynnissä. Sveitsin valaliiton hallitus on osallistunut vain kirjalliseen käsittelyyn.

IV     Oikeudellinen arviointi

 Ennakkoratkaisupyynnön esittämisoikeus

23.      Koska Bryssel I -asetusta sovelletaan Tanskaan vain osana kansainvälisoikeudellista rinnakkaissopimusta,(15) saattaa herätä epäilyjä siitä, onko Østre Landsretillä oikeutta esittää ennakkoratkaisupyyntöä. Sopimus kylläkin on unionin tekemänä sopimuksena osa unionin oikeusjärjestystä, ja siitä voidaan näin ollen esittää SEUT 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö.(16) Tanskan erityisasemasta(17) suhteessa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen, johon nyt kyseessä oleva yhteistyö oikeusasioissa kuuluu,(18) johtuu, että tarkasteltaessa Tanskan tuomioistuinten oikeutta esittää ennakkoratkaisupyyntöjä rinnakkaissopimukseen liittyvistä kysymyksistä on otettava huomioon tämän sopimuksen 6 artikla.

24.      Rinnakkaissopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa määrätään, että kun Tanskan tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa otetaan esille sopimuksen pätevyyttä ja tulkintaa koskevia kysymyksiä, asianomaisen tuomioistuimen on pyydettävä unionin tuomioistuinta ratkaisemaan nämä kysymykset, ”jos jonkin toisen Euroopan unionin jäsenvaltion tuomioistuimen olisi vastaavassa tilanteessa tehtävä samoin Bryssel I -asetuksen – – osalta”.

25.      SEUT 267 artiklan 3 kohdan mukaan ennakkoratkaisupyynnön esittämisvelvollisuus on vain jäsenvaltioiden tuomioistuimilla, joiden ratkaisuihin ei saa hakea muutosta. Tanskan tuomioistuimilla, jotka ratkaisevat asian viimeisenä oikeusasteena, on siten joka tapauksessa velvollisuus esittää ennakkoratkaisupyyntö(19) sopimuksen tulkintaa koskevista kysymyksistä ja näin ollen tietenkin myös oikeus esittää ennakkoratkaisupyyntö.

26.      Østre Landsret on unionin tuomioistuimen kysymykseen vastatessaan todennut, ettei se vahvistuskannetta (Justifikationssag)(20) käsitellessään ratkaise asiaa viimeisenä oikeusasteena. Sen ratkaisuun voidaan päinvastoin hakea muutosta Højesteretissä. Tämä vastaus ei kuitenkaan auta tässä tapauksessa. Luokiteltaessa tuomioistuinta viimeisen oikeusasteen tuomioistuimeksi on nimittäin käytettävä perusteena konkreettista menettelyllistä tilannetta.(21) Ratkaisevaa ei siten ole, voidaanko vahvistuskannetta koskevaan Østre Landsretin ratkaisuun eli itse vahingonkorvauskannetta koskevaan ratkaisuun hakea muutosta. Merkitystä on päinvastoin sillä, voidaanko muutosta hakea päätökseen, jolla asian ratkaisua lykätään retsplejelovin 634 §:n 5 momentin mukaisesti, kunnes High Court of Justice on antanut lainvoimaisen tuomion.

27.      Kansallisesta tuomioistuimesta ei tule SEUT 267 artiklassa tarkoitettua viimeisen oikeusasteen tuomioistuinta minkä tahansa sellaisen prosessuaalisen toimenpiteen vuoksi, josta se määrää päätöksellä, josta ei voi valittaa. Tämä edellyttää pikemminkin, että välipäätöksellä, josta ei voi valittaa, päätetään itsenäinen menettely tai menettelyn erillinen vaihe ja että ennakkoratkaisukysymys koskee nimenomaan tätä menettelyä tai menettelyn vaihetta.(22) Näin kuitenkin on tässä tapauksessa.

28.      Lykkäyspäätöksellä päätetään menettelyn erillinen vaihe. Lykkäyspäätös saattaa lisäksi johtaa siihen, ettei Østre Landsret anna vahvistuskanteen osalta lainkaan asiakysymystä koskevaa ratkaisua. Myös unionin tuomioistuimen vastaus ennakkoratkaisukysymykseen vaikuttaa lykkäyspäätökseen. Tämä tulkinta vastaa kaiken lisäksi myös asetuksen tavoitetta, sillä se ehkäisee eri jäsenvaltioissa tehtäviä ristiriitaisia ratkaisuja. Ratkaistaessa, onko kyseessä viimeisen oikeusasteen tuomioistuin, on tämän vuoksi käytettävä perusteena Østre Landsretin lykkäyspäätöstä.(23)

29.      Unionin tuomioistuimella olevien tietojen perusteella ei ole mahdollista ratkaista lopullisesti, määrääkö Østre Landsret asian käsittelyn lykkäämisestä päätöksellä, josta ei voi valittaa, ja siten viimeisenä oikeusasteena. Siltä osin kuin tässä yhteydessä voidaan arvioida Tanskan prosessioikeutta, näyttää siltä, että retsplejelovin 392 §:n 2 momentin mukaan Østre Landsretin lykkäyspäätöksestä voidaan tehdä valitus (kære) Højesteretiin vain, jos processbevilningsævnet (valituslupalautakunta) on myöntänyt valitusluvan. Se, onko tuomioistuin konkreettisessa tapauksessa viimeinen oikeusaste, riippuu näin ollen ratkaisevasti siitä, voidaanko processbevilningsævnetiä puolestaan pitää SEUT 267 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena.(24) Tätä kysymystä ei voida riittävien tietojen puuttumisen vuoksi tutkia tässä tapauksessa.

30.      Vaikka Østre Landsret ei ratkaisisi asiaa viimeisenä oikeusasteena, rinnakkaissopimuksen 6 artiklan 1 kohta ei ole esteenä sille, että sillä on oikeus esittää ennakkoratkaisupyyntö, kuten tämän määräyksen taustasta sekä sopimuksen sanamuodosta ja tavoitteista ilmenee.

31.      Rinnakkaissopimuksen 6 artiklan 1 kohdan taustana oli sopimuksen voimaantulon(25) aikana vallinnut oikeustila. EY 68 artikla sisälsi unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevan erityissääntelyn, joka koski siviili- ja rikosoikeudellisissa asioissa harjoitettavaan oikeudelliseen yhteistyöhön ja kyseisen osaston nojalla päätettyihin toimenpiteisiin, joihin kuuluu myös Bryssel I -asetus, liittyvistä kysymyksistä esitettyjä ennakkoratkaisupyyntöjä. EY 234 artiklasta poiketen sen mukaan oikeus esittää ennakkoratkaisupyyntöjä oli vain viimeisen oikeusasteen tuomioistuimilla. Jotta rinnakkaissopimuksen tulkintaa koskevat ennakkoratkaisupyynnöt asetettaisiin samaan asemaan kuin muista jäsenvaltioista peräisin olevat, Bryssel I ‑asetusta koskevat ennakkoratkaisupyynnöt, sopimuksen 6 artiklan 1 ja 3 kohdassa oli annettava unionin tuomioistuimelle yhtä laaja toimivalta kuin entisessä EY 68 artiklassa.(26) Tanskalaisilla alempien oikeusasteiden tuomioistuimilla ei siten tuolloin ollut oikeutta esittää ennakkoratkaisupyyntöjä rinnakkaissopimuksen tulkinnasta.

32.      Lissabonin sopimuksen tullessa voimaan EY 68 artikla on kuitenkin kumottu korvaamatta sitä toisella määräyksellä, joten nyt myös alempien oikeusasteiden tuomioistuimilla on oikeus pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua kysymyksiin, jotka koskevat oikeudellista yhteistyötä siviilioikeudellisissa asioissa. Tämä muutos koskee myös rinnakkaissopimusta, kuten HMRC on perustellusti huomauttanut Østre Landsretissä ja komissio unionin tuomioistuimessa.

33.      EY 68 artiklan kumoaminen ei kylläkään lähtökohtaisesti vaikuta automaattisesti rinnakkaissopimukseen, koska tämä on kansainvälisoikeudellinen sopimus, jota voivat muuttaa vain sopimuspuolet.(27) Sopimuksen 6 artiklan 6 kohdassa määrätään kuitenkin, että jos Euroopan yhteisön perustamissopimuksen määräyksiä, jotka koskevat yhteisöjen tuomioistuimen antamia ennakkoratkaisuja, muutetaan niin, että tämä vaikuttaa Bryssel I -asetusta koskeviin ennakkoratkaisuihin, muutoksia sovelletaan myös Tanskaan, jollei tämä 60 päivän kuluessa muutosten voimaantulosta ilmoita komissiolle, ettei se sovella niitä.

34.      Tanska ei ole tehnyt komissiolle mitään tällaista ilmoitusta.(28) Tästä seuraa, että EY 68 artiklan kumoaminen vaikuttaa myös Tanskan tuomioistuinten oikeuteen esittää ennakkoratkaisupyyntöjä ja merkitsee, että ennakkoratkaisupyyntöjen esittämisoikeuden laajentaminen koskemaan alempien oikeusasteiden tuomioistuimia koskee myös Tanskan tuomioistuinten rinnakkaissopimuksen tulkinnasta esittämiä ennakkoratkaisupyyntöjä.

35.      Rinnakkaissopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa tosin säännellään sen sanamuodon mukaan vain Tanskan tuomioistuimilla ja muiden jäsenvaltioiden tuomioistuimilla olevan ennakkoratkaisupyyntöjen esittämisvelvollisuuden rinnakkaisuutta (ks. 6 artiklan 1 kohdan lopussa oleva ilmaisu ”tehtävä samoin”). Sopimuksen 6 artiklan 6 kohdassa olevan mukautuslausekkeen ei tarkoituksensa mukaan kuulu kuitenkaan kattaa vain muutoksia, jotka koskevat muiden jäsenvaltioiden tuomioistuinten velvollisuutta esittää ennakkoratkaisupyyntöjä, vaan myös Lissabonin sopimuksella toteutettua laajennusta, jolla ennakkoratkaisupyyntöjen esittämisoikeus ulotettiin koskemaan alempien oikeusasteiden tuomioistuimia. Rinnakkaissopimuksella on nimittäin tarkoitus antaa unionin tuomioistuimelle Tanskan osalta yhtä laaja toimivalta, kuin sillä on muiden jäsenvaltioiden osalta, ja varmistaa Bryssel I -asetuksen yhdenmukainen soveltaminen ja tulkinta kaikissa jäsenvaltioissa. Tämä rinnakkaisuusvaatimus seuraa myös rinnakkaissopimuksen johdanto-osasta.(29)

36.      Lissabonin sopimuksen voimaantuloon saakka tämä tarkoitti vain sääntelyä, joka koski Tanskan tuomioistuinten velvollisuutta pyytää ennakkoratkaisua. Ennakkoratkaisupyynnön esittämisoikeutta koskevaa sääntelyä ei tuolloin tarvittu, koska myöskään EY:n perustamissopimuksessa ei määrätty alempien oikeusasteiden tuomioistuinten oikeudesta esittää ennakkoratkaisupyyntöjä. Kuten komissio on perustellusti huomauttanut, Lissabonin sopimuksen voimaantulosta lähtien myös tanskalaisilla alempien oikeusasteiden tuomioistuimilla on tämän vuoksi oikeus esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisumenettelyssä kysymyksiä rinnakkaissopimuksen tulkinnasta.

37.      Østre Landsretin ennakkoratkaisupyyntö voidaan siten ottaa tutkittavaksi.

 Ennakkoratkaisukysymys

38.      Østre Landsret haluaa ennakkoratkaisukysymyksellään selvittää, onko High Court of Justicessa vireillä olevassa oikeudenkäynnissä kysymys Bryssel I -asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta siviili- ja kauppaoikeudellisesta asiasta ja sovelletaanko tähän tapaukseen näin ollen kyseistä asetusta rinnakkaissopimuksen osana.

39.      Tämä on ongelmallista sen vuoksi, että asiassa on kysymys viranomaisen yksityishenkilöitä tai yksityisiä yhtiöitä vastaan nostamasta kanteesta, jossa vaaditaan korvausta Yhdistyneelle kuningaskunnalle veropetoksella aiheutetusta vahingosta. Bryssel I -asetuksen 1 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä kuitenkin suljetaan veroasiat ja julkisoikeudelliset asiat nimenomaisesti asetuksen aineellisen soveltamisalan ulkopuolelle.

40.      Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitettä on tulkittava itsenäisesti unionin oikeudessa, ja tässä tulkinnassa on käytettävä perustana Bryssel I -asetuksen tavoitteita ja järjestelmää sekä niitä yleisiä oikeusperiaatteita, jotka ilmenevät kansallisten oikeusjärjestysten muodostamasta kokonaisuudesta.(30) Tämä oikeuskäytäntö kylläkin koski osittain vielä Brysselin yleissopimuksen(31) tulkintaa. Koska Bryssel I -asetus on kuitenkin korvannut Brysselin yleissopimuksen jäsenvaltioiden välisissä suhteissa,(32) unionin tuomioistuimen Brysselin yleissopimuksen määräyksistä esittämä tulkinta pätee myös Bryssel I -asetuksen säännöksiin, mikäli tulkinnan kohteena olevien määräysten ja säännösten voidaan katsoa vastaavan toisiaan.(33) Näin on Bryssel I -asetuksen 1 artiklan 1 kohdan osalta, koska sillä on sama asema ja sama tehtävä kuin Brysselin yleissopimuksen 1 artiklan 1 kohdalla. Lisäksi niiden sanamuodot vastaavat toisiaan.(34) Lopuksi on todettava, että myös asetuksen 19 perustelukappaleesta ilmenee, että on varmistettava jatkuvuus Brysselin yleissopimuksen ja asetuksen tulkinnan välillä.(35) Voidaan siis tukeutua Brysselin yleissopimusta koskevaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

41.      Tämän oikeuskäytännön mukaan jotkin tuomioistuinten ratkaisut voivat jäädä Bryssel I -asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle oikeusriidan asianosaisten välisten oikeussuhteiden laatua tai oikeusriidan kohdetta luonnehtivien tekijöiden vuoksi.(36) Jotta voitaisiin ratkaista, onko oikeudenkäynnissä kysymys siviili- ja kauppaoikeudellisesta asiasta, on tunnistettava asianosaisten välinen oikeussuhde ja tutkittava kanteen perusteet ja sen nostamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt.(37) Tämä merkitsee tässä tapauksessa, että asia kuuluu Bryssel I -asetuksen soveltamisalaan, koska sekä asianosaisten välisen oikeussuhteen luonne että oikeusriidan kohde ovat siviilioikeudellisia.

1.       Oikeussuhteen luonne

42.      Pitää kylläkin paikkansa, että High Court of Justicessa vireillä olevan oikeusriidan asianosaisena on viranomainen. Tämä seikka ei kuitenkaan yksinään automaattisesti estä Bryssel I -asetuksen soveltamista. Myös viranomaisen ja yksityishenkilön väliset oikeudenkäynnit voivat nimittäin lähtökohtaisesti kuulua asetuksen soveltamisalaan.(38) Ratkaiseva merkitys on pikemminkin sillä, käyttääkö viranomainen konkreettisessa riita-asiassa julkista valtaa,(39) mitä se ei tee High Court of Justicessa vireillä olevassa oikeudenkäynnissä.

43.      Viranomaisen vastapuolena ei ensinnäkään ole verovelallinen vaan kolmas osapuoli. Sunico ApS:n ja kaikkien muiden vastaajien kotipaikka on sitä paitsi Tanskassa, eivätkä ne ole arvonlisäverovelvollisia Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joten niiden ja HMRC:n välillä ei ole välittömästi mitään julkisoikeudellista oikeussuhdetta.

44.      Komissio ja Yhdistynyt kuningaskunta toteavat lisäksi, että HMRC ei käytä konkreettisessa oikeusriidassa mitään sellaista valtaa, joka poikkeaisi yksityishenkilöiden välisissä suhteissa sovellettavien sääntöjen mukaisesta.(40) HMRC ja vastaajat ovat toistensa vastapuolina pikemminkin kuin kaksi yksityistä. Niihin sovelletaan samoja menettelysääntöjä kuin keneen tahansa, ja oikeudenkäynnissä noudatetaan siviiliprosessioikeutta. HMRC ei – toisin kuin muutoin julkisoikeudellisissa menettelyissä ja erityisesti vero-oikeuden alalla – voi etenkään itse todeta vaatimusta perustelluksi ja panna sitä täytäntöön, vaan sen on vaatimuksen täytäntöön panemiseksi saatettava asia yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

45.      Saattaa kuitenkin olla ongelmallista, että HMRC oli, ennen kuin se haki Tanskassa takavarikkoa, pyytänyt Tanskan viranomaisilta tietoja vastaajista asetuksen N:o 1798/2003(41) mukaisesti. Tietopyyntö on väline, joka ei ole yksityisen kantajan käytettävissä. Unionin tuomioistuimella olevista tiedoista ei kuitenkaan selviä, oliko – ja missä määrin – tietopyynnöllä merkitystä myös High Court of Justicen oikeudenkäynnissä. Jos kansallisessa prosessioikeudessa sallittaisiin, että HMRC saa käyttää näitä viranomaisteitse saatuja tietoja ja todisteita High Court of Justicen oikeudenkäynnissä, HMRC ei olisi vastaajien vastapuolena yksityisen asemassa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava, onko näin ja missä määrin.

2.       Oikeusriidan kohde

46.      Asia ei jää Bryssel I -asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle myöskään oikeusriidan kohteen perusteella. Oikeusriidan kohteen arvioinnissa ratkaiseva merkitys on vaatimuksen perustana olevalla tosiseikastolla, johon unionin tuomioistuin on tukeutunut jo asiassa Rüffer ja asiassa Lechouritou antamissaan tuomioissa.(42) Vain kun vaatimus perustuu julkisen vallan käyttämiseen, asia ei ole siviili- ja kauppaoikeudellinen.(43) Mikä tahansa yhteys julkisen vallan käyttämiseen ei kuitenkaan riitä. Kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee,(44) ratkaisevaa on pikemminkin, että konkreettinen toimi, josta vaatimus johtuu, on julkisen vallan käyttöä.

47.      Asiassa Rüffer esitetty vaatimus koski sellaisten kustannusten korvaamista, jotka olivat aiheutuneet julkisen vallan käyttöön liittyvän velvollisuuden hoitamisesta,(45) ja asiassa Lechouritou vahinko oli aiheutunut suoraan valtion julkisen vallan käyttöön liittyvästä menettelystä.(46) Yhteisöjen tuomioistuin katsoi molemmissa tapauksissa, ettei kysymys ollut siviilioikeudellisesta riita-asiasta, koska toimelle, josta vaatimus johtui, oli tunnusomaista julkisen vallan käyttö.

48.      Nyt käsiteltävässä asiassa tilanne on kuitenkin toinen. Asian perustana olevana tosiseikastona on vastaajien väitetysti petoksen luonteinen toiminta, jonka johdosta valtio on esittänyt deliktiperusteisen vahingonkorvausvaatimuksen. Valtion vahingonkorvausvaatimus ei johdu nimenomaan valtion asemasta viranomaisena. Se johtuu pikemminkin siitä, että vastaajat ovat väitetysti loukanneet oikeushyvää, ja siten toimesta, joka voi lähtökohtaisesti kohdistua keneen tahansa. Oikeushyvän loukkaamisen kohteeksi joutuminen ei nimittäin ole mitään varsinaista julkisen vallan käyttöä.

49.      Yhteys julkisen vallan käyttöön voisi olla olemassa enintään sen johdosta, että syntyneen vahingon taustalla on viime kädessä verosaatava ja siten julkisoikeudellinen suhde, joka vaikuttaa ratkaisevasti esitetyn vaatimuksen määrään. Vahingonkorvausvaatimuksen määrä nimittäin vastaa saamatta jäänyttä arvonlisäveroa. Arvioitaessa, onko kyseessä siviili- ja kauppaoikeudellinen asia, ratkaisevaa merkitystä on kuitenkin vain oikeusriidan konkreettisella kohteella(47) eikä sen taustalla.

50.      Tämä pitää paikkansa sitäkin suuremmalla syyllä, kun tässä tapauksessa verosaatavan ja vahingonkorvausvaatimuksen välinen yhteys on pelkästään tosiasiallinen ja koskee vain vahingon suuruutta. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on suullisessa käsittelyssä esitetyn kysymyksen johdosta nimittäin todennut, ettei vastaajien mahdollisesti maksama vahingonkorvaus vaikuta verovelvollisten verovelkaan. Verosaatava päinvastoin säilyy, vaikka vahingonkorvaus maksettaisiin, ja sitä voidaan edelleen vaatia. Tästä ilmenee, että esitetyllä vaatimuksella nimenomaan ei pyritä maksamatta jääneen veron saamiseen, vaan sen tarkoituksena pikemminkin on oikeushyvään kohdistuvan loukkauksen korjaaminen.

51.      Ei siten voida myöskään katsoa, että verosaatava ja vahingonkorvausvaatimus olisivat liitännäisiä, samalla tavalla kuin takaus ja sillä turvattu saamisoikeus olivat asiassa Préservatrice Foncière TIARD.(48) Vaikka kyseisessä tapauksessa oli kysymys oikeudellisesta liitännäisyydestä, yhteisöjen tuomioistuin kuitenkin luokitteli takaajaa vastaan nostetun kanteen siviilioikeudelliseksi siitä huolimatta, että päävaatimus oli julkisoikeudellinen.(49) Kun tämä pätee jopa tapauksissa, joissa esitetty vaatimus on oikeudellisesti liitännäinen julkisoikeudellisen vaatimukseen, samaan ratkaisuun on päädyttävä sitäkin suuremmalla syyllä nyt käsiteltävän kaltaisessa asiassa.

52.      HMRC:hen ei siis sovelleta sen enempää vaatimuksen oikeudellisen perustan kuin kannetta koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen johdosta eri sääntöjä kuin yksityisiin,(50) joten High Court of Justicen oikeudenkäynnissä ei ole kysymys julkisen vallan käyttämiseen liittyvästä oikeusriidasta vaan Bryssel I -asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta siviili- ja kauppaoikeudellisesta asiasta.

V       Ratkaisuehdotus

53.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisupyyntöön seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sen soveltamisalaan kuuluu kanne, jossa jäsenvaltion viranomaiset vaativat yrityksiltä ja luonnollisilta henkilöiltä, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, yleisellä ja myös yksityishenkilöiden käytettävissä olevalla vaatimuksella vahingonkorvausta sen perusteella, että nämä ovat väitetysti syyllistyneet – ensin mainitun jäsenvaltion oikeudessa tarkoitettuun – petostarkoituksessa toteutettuun deliktiseen yhteistoimintaan osallistumalla ensin mainitulle jäsenvaltiolle maksettavan arvonlisäveron kiertämiseen.


1 – Alkuperäinen kieli: saksa.


2 –      Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001 (EYVL 2001, L 12, s. 1).


3 –      Ks. asetuksen 1 artiklan 3 kohta sekä Tanskan asemasta tehdyn EUT-sopimuksen pöytäkirjan N:o 22 (EUVL 2010, C 83, s. 299) 1 ja 2 artikla.


4 –      Euroopan yhteisön ja Tanskan kuningaskunnan välinen sopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL 2005, L 299 s. 62; jäljempänä rinnakkaissopimus). Sopimus tuli voimaan 1.7.2007 (EUVL 2007, L 94, s. 70).


5 –      Mainittu edellä alaviitteessä 4.


6 –      Mainittu edellä alaviitteessä 4.


7 –      Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehty yleissopimus (EYVL 1972, L 299, s. 32; jäljempänä Brysselin yleissopimus).


8 –      Itä-Tanskan muutoksenhakutuomioistuin.


9 –      Aiemmin Sunico A/S, Sunico Holdings A/S ja M&B Holding A/S.


10 –      Ns. karusellipetoksista on perusteellinen esitys julkisasiamies Poiares Maduron 16.2.2005 esittämässä ratkaisuehdotuksessa asiassa C-354/03, Optigen ym., tuomio 12.1.2006 (Kok., s. I-483, ratkaisuehdotuksen 7 kohta), johon Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus viittaa kirjallisissa huomautuksissaan.


11 –      Ks. edellä 12 kohta.


12 –      Hallinnollisesta yhteistyöstä arvonlisäverotuksen alalla ja asetuksen (ETY) N:o 218/92 kumoamisesta 7.10.2003 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1798/2003 (EUVL L 264, s. 1).


13 –      Kööpenhaminan täytäntöönpanotuomioistuin.


14 –      Kööpenhaminan alioikeus.


15 –      Ks. edellä alaviitteessä 4 mainitun rinnakkaissopimuksen 2 artiklan 1 kohta. Tämän kohdan mukaan Bryssel I -asetus on osa sopimusta ja sitä sovelletaan yhteisön ja Tanskan välisissä suhteissa kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Ks. alaviite 3.


16 –      Asia C-533/08, TNT Express Nederland, tuomio 4.5.2010 (Kok., s. I-4107, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


17 –      Tältä osin ks. myös rinnakkaissopimuksen johdanto-osa, jossa todetaan seuraavaa: ”[sopimuspuolet] viittaavat Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle – – osoitettuun toimivaltaan ratkaista ennakkoratkaisukysymykset, jotka koskevat yhteisön toimielinten [EY:n] perustamissopimuksen IV osaston nojalla antamien säädösten pätevyyttä ja tulkintaa ja myös tämän sopimuksen pätevyyttä ja tulkintaa, sekä siihen, että tämä määräys ei Tanskan asemasta tehdyn pöytäkirjan nojalla sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskassa, – –”


18 –      Ks. edellä alaviitteessä 3 mainitun pöytäkirjan N:o 22 2 artikla, jossa viitataan EUT-sopimuksen kolmannen osan V osastoon.


19 –      Tämä ilmenee jo rinnakkaissopimuksen 6 artiklan saksankielisessä versiossa käytetystä ilmaisusta ”ebenfalls” ja sen englanninkielisestä sanamuodosta, joka on seuraava: ”– – that court or tribunal shall request the Court of Justice to give a ruling thereon whenever under the same circumstances a court or tribunal of another Member State of the European Union would be required to do so – –” (kursivointi tässä).


20 –      Tällä tarkoitetaan retsplejelovin 634 §:n 1 momentin mukaista kannetta eli kannetta, jonka johdosta vahingonkorvausvaatimus ratkaistaan.


21 –      Ks. 2.9.2010 esittämäni ratkaisuehdotus asiassa C-283/09, Weryński, tuomio 17.2.1011 (Kok., s. I-601, ratkaisuehdotuksen 15 kohta ja sitä seuraavat kohdat oikeuskäytäntöviittauksineen) ja 18.7.2007 esittämäni ratkaisuehdotus asiassa C-175/06, Tedesco, määräys 27.9.2007 (Kok., s. I-7929, ratkaisuehdotuksen 21 ja 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


22 –      Ks. edellä alaviitteessä 21 mainitussa asiassa Tedesco esittämäni ratkaisuehdotuksen 26 kohta.


23 –      Ks. puolestaan edellä alaviitteessä 21 mainitussa asiassa Weryński esittämäni ratkaisuehdotuksen 15 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


24 –      Ks. tältä osin asia C-99/00, Lyckeskog, tuomio 4.6.2002 (Kok., s. I-4839, 16 ja 17 kohta), jossa yhteisöjen tuomioistuimen oli ratkaistava, oliko sellainen Ruotsin tuomioistuin viimeinen oikeusaste, jonka tuomioihin voitiin samaten hakea muutosta vasta valitusluvan myöntämisen jälkeen, ja se tukeutui tältä osin siihen, oliko valitusluvan myöntämisestä päättävä elin SEUT 267 artiklassa tarkoitettu tuomioistuin.


25 –      Sopimus tuli voimaan 1.7.2007, ks. alaviite 4.


26 –      Ks. rinnakkaissopimuksen johdanto-osa, jonka mukaan ”[sopimuspuolet] katsovat, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuimella olisi samoin edellytyksin oltava toimivalta ratkaista Tanskan tuomioistuinten esittämiä, tämän sopimuksen pätevyyttä ja tulkintaa koskevia ennakkoratkaisukysymyksiä ja että Tanskan tuomioistuinten olisi tämän vuoksi voitava esittää Bryssel I -asetuksen ja sen täytäntöönpanotoimenpiteiden tulkintaa koskevia ennakkoratkaisukysymyksiä samoin edellytyksin kuin muiden jäsenvaltioiden tuomioistuimet,” sekä Jayme ja Kohler, IPrax 2005, Europäisches Kollisionsrecht 2005, s. 485 ja sitä seuraavat sivut, erityisesti s. 486.


27 –      Ks. vastaavasti sopimuksen voimassaolon päättymisen osalta sopimuksen 11 artiklan 2 kohta.


28 –      Muussa tapauksessa sopimuksen voimassaolo olisi päättynyt sopimuksen 6 artiklan 6 kohdan kolmannen virkkeen mukaisesti.


29 –      Ks. näin jo alaviitteessä 26.


30 –      Ks. asia 29/76, LTU, tuomio 14.10.1976 (Kok., s. 1541, Kok. Ep. III, s. 203, 3 kohta); asia 814/79, Rüffer, tuomio 16.12.1980 (Kok., s. 3807, 7 kohta); asia C-172/91, Sonntag, tuomio 21.4.1993 (Kok., s. I-1963, 18 kohta); asia C-271/00, Baten, tuomio 14.11.2002 (Kok., s. I-10489, 28 kohta); asia C-266/01, Préservatrice Foncière TIARD, tuomio 15.5.2003 (Kok., s. I-4867, 20 kohta); asia C-433/01, Blijdenstein, tuomio 15.1.2004 (Kok., s. I-981, 24 kohta); asia C-292/05, Lechouritou, tuomio 15.2.2007 (Kok., s. I-1519, 29 kohta) ja asia C-420/07, Apostolides, tuomio 29.4.2009 (Kok., s. I-3571, 41 kohta).


31 –      Mainittu edellä alaviitteessä 7.


32 –      Ks. Bryssel I -asetuksen 68 artiklan 1 kohta.


33 –      Asia C-167/08, Draka NK Cables ym., tuomio 23.4.2009 (Kok., s. I‑0000, 20 kohta); asia C-111/08, SCT Industri, tuomio 2.7.2009 (Kok., s. I-5655, 22 kohta); asia C-292/08, German Graphics Graphische Maschinen, tuomio 10.9.2009 (Kok., s. I-8421, 27 kohta) ja asia C-406/09, Realchemie Nederland BV, tuomio 18.10.2011 (Kok., s. I‑9773, 38 kohta).


34 –      Ks. vastaavasti 1 artiklan 2 kohdan b alakohdan osalta edellä alaviitteessä 33 mainittu asia SCT Industri, tuomion 23 kohta.


35 –      Ks. edellä alaviitteessä 33 mainitut asia Draka NK Cables ym., tuomion 20 kohta; asia SCT Industri, tuomion 22 kohta; asia German Graphics Graphische Maschinen, tuomion 27 kohta ja asia Realchemie Nederland BV, tuomion 38 kohta.


36 –      Ks. edellä alaviitteessä 30 mainitut asia LTU, tuomion 4 kohta; asia Baten, tuomion 29 kohta; asia Préservatrice Foncière TIARD, tuomion 21 kohta; asia Lechouritou, tuomion 30 kohta ja asia Apostolides, tuomion 42 kohta sekä edellä alaviitteessä 33 mainittu asia Realchemie Nederland BV, tuomion 39 kohta.


37 –      Edellä alaviitteessä 30 mainitut asia Baten, tuomion 31 kohta ja asia Préservatrice Foncière TIARD, tuomion 23 kohta sekä asia C-265/02, Frahuil, tuomio 5.2.2004 (Kok., s. I-1543, 20 kohta).


38 –      Edellä alaviitteessä 30 mainitut asia LTU, tuomion 4 kohta; asia Rüffer, tuomion 8 kohta ja asia Baten, tuomion 30 kohta.


39 –      Edellä alaviitteessä 30 mainitut asia LTU, tuomion 4 kohta; asia Rüffer, tuomion 8 kohta; asia Baten, tuomion 30 kohta; asia Préservatrice Foncière TIARD, tuomion 22 kohta ja asia Lechouritou, tuomion 31 kohta.


40 –      Ks. vastaavasti edellä alaviitteessä 30 mainitut asia LTU, tuomion 4 kohta; asia Sonntag, tuomion 22 kohta; asia Préservatrice Foncière TIARD, tuomion 30 kohta; asia Lechouritou, tuomion 34 kohta ja asia Apostolides, tuomion 44 kohta.


41 –      Mainittu edellä alaviitteessä 12.


42 –      Edellä alaviitteessä 30 mainitut asiat.


43 –      Edellä alaviitteessä 30 mainitut asia Rüffer, tuomion 15 kohta ja asia Lechouritou, tuomion 41 kohta.


44 –      Ks. edellä alaviitteessä 30 mainitut asia LTU, tuomion 4 kohta; asia Rüffer, tuomion 15 kohta ja asia Lechouritou, tuomion 41 kohta.


45 –      Tarkemmin sanottuna hylyn nostamisesta julkiselta vesiväylältä.


46 –      Asevoimien toimet, jotka oli toteutettu sotatoimien yhteydessä.


47 –      Ks. edellä alaviitteessä 30 mainittu asia Préservatrice Foncière TIARD, tuomion 42 kohta.


48 –      Mainittu edellä alaviitteessä 30. Kyseisessä tapauksessa oli kysymys yksityisoikeudellisesta takauksesta, joka oli annettu tullivelan vakuudeksi.


49 –      Ks. jälleen edellä alaviitteessä 30 mainittu asia Préservatrice Foncière TIARD, tuomion 36 kohta. Se, että takaus on velvoite, johon sitoudutaan vapaaehtoisesti, ei vaikuta millään tavalla nyt käsiteltävän tosiseikaston arviointiin. Myös sopimukseen perustumaton vahingonkorvaus päinvastoin kuuluu Bryssel I -asetuksen soveltamisalaan, ks. esim. asetuksen 5 artiklan 3 alakohta. Velvoitteen vapaaehtoisuudella ja tahdonilmaisun olemassaololla ei siten ole merkitystä. Asiassa Préservatrice Foncière TIARD antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin toi tämän arviointiperusteen esiin pelkästään rajauksena suhteessa tilanteeseen, jossa Alankomaiden valtio määrittäisi sopimuksen sisällön yksipuolisesti, mikä olisi ollut julkisen vallan käyttämistä.


50 –      Ks. edellä alaviitteessä 30 mainittu asia Préservatrice Foncière TIARD, tuomion 23 kohta.