Language of document : ECLI:EU:F:2011:132

VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

13 päivänä syyskuuta 2011

Asia F-100/09

Christos Michail

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Virkamies – Oikeusvoima – Avustamisvelvollisuus – Henkilöstösääntöjen 24 artikla – Työpaikkakiusaaminen

Aihe:      EY 236 ja EA 152 artiklan nojalla nostettu kanne, jossa Christos Michail vaatii virkamiestuomioistuinta muun muassa yhtäältä kumoamaan 9.3.2009 tehdyn komission päätöksen, jolla hylätään hänen työpaikkakiusaamisen vuoksi esittämänsä avustamispyyntö, ja toisaalta velvoittamaan komission maksamaan hänelle 30 000 euroa korvauksena hänelle väitetysti aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä.

Ratkaisu:      Kanne hylätään. Christos Michail vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja hänet velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

1.      Oikeudenkäyntimenettely – Oikeusvoima – Ulottuvuus

2.      Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Käsite – Toiminta, jolla pyritään loukkaamaan asianomaista tai heikentämään hänen työolojaan – Toiminnan toistuvuuden edellytys – Toiminnan tahallisen luonteen edellytys – Ulottuvuus

(Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohta)

3.      Virkamiehet – Yksikköjen organisointi – Henkilöstön asemapaikkojen määrääminen – Hallinnon harkintavallan ulottuvuus – Tuomioistuinvalvonnan rajat

(Henkilöstösääntöjen 7 artikla)

4.      Virkamiehet – Yksikköjen organisointi – Henkilöstön asemapaikkojen määrääminen – Asemapaikan siirto – Viran ja palkkaluokan vastaavuuden säännön noudattaminen – Ulottuvuus

(Henkilöstösääntöjen 5 ja 7 artikla)

1.      Kanne on jätettävä tutkimatta sellaisen aikaisemman tuomion lainvoimaisuuden takia, jossa on ratkaistu kanne, jonka asianosaiset, kohde ja peruste ovat olleet samat. Kumoamisvaatimuksen kohteena oleva toimenpide on keskeinen tekijä, jonka avulla kanteen kohde voidaan määritellä.

Se seikka, että kanteet on nostettu hallintoviranomaisen nimenomaisesti tekemistä erillisistä päätöksistä, ei kuitenkaan riitä toteamaan, etteivät kanteiden kohteet ole samat, kun näiden päätösten sisältö on olennaisilta osin sama ja niiden perustelut ovat samat. Lisäksi vaikka kanteen tueksi esitetyt väitteet ovat osittain samat kuin aikaisemman oikeudenkäynnin yhteydessä esitetyt väitteet, ei jälkimmäinen kanne ole ensimmäisen toistoa vaan se on uusi asia, koska se perustuu muillekin tosiseikkoja koskeville perusteille ja oikeudellisille perusteille.

(ks. 29–31 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: yhdistetyt asiat 172/83 ja 226/83, Hoogovens Groep v. komissio, 19.9.1985, 9 kohta ja yhdistetyt asiat 146/85 ja 431/85, Diezler ym. v. TSK, 27.10.1987, 14–16 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑162/94, NMB ym. v. komissio, 5.6.1996, 37 ja 38 kohta ja yhdistetyt asiat T‑177/94 ja T‑377/94, Altmann ym. v. komissio, 12.12.1996, 52 kohta

Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑66/01, Imperial Chemical Industries v. komissio, 25.6.2010, 197 kohta

2.      Henkilöstösääntöjen, jotka tulivat voimaan 1.5.2004, 12 a artiklan 3 kohdassa määritellään työpaikkakiusaaminen ”sopimattomaksi käytökseksi”, jonka osoittaminen edellyttää kahden kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä. Ensimmäinen edellytys koskee tekoja, puheita, eleitä tai kirjoituksia, joiden esiintymisen on oltava ”pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä”, mikä edellyttää, että työpaikkakiusaaminen on ymmärrettävä menettelynä, joka kestää välttämättä tietyn aikaa ja edellyttää toistuvia tai jatkuvia sekä ”tahallisia” toimia. Toinen edellytys, joka on liitetty ensimmäiseen rinnakkaiskonjunktiolla ”ja”, koskee sitä, että näillä puheilla, teoilla, eleillä tai kirjoituksilla loukataan henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta. Koska adjektiivi ”tahallinen” koskee ensimmäistä eikä jälkimmäistä edellytystä, on mahdollista tehdä kaksi päätelmää. Yhtäältä henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen puheiden, tekojen, eleiden tai kirjoitusten on oltava tahallisia, millä suljetaan tahaton käytös tämän säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Toisaalta ei sitä vastoin edellytetä, että näiden puheiden, tekojen, eleiden tai kirjoitusten tarkoituksena olisi loukata jonkun henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä ja henkistä koskemattomuutta. Toisin sanoen kyse voi olla henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta työpaikkakiusaamisesta, vaikka kiusaaja ei olisi tarkoittanut teoillaan loukata uhrin ihmisarvoa tai heikentää tahallaan hänen työolojaan. Jo se riittää, että hänen toimistaan, koska ne ovat olleet tahallisia, on objektiivisesti aiheutunut tällaisia seurauksia.

Lisäksi virkamiestuomioistuin totesi asiassa F‑52/05, Q vastaan komissio, 9.12.2009 antamassaan tuomiossa, että jotta käytös voidaan määritellä työpaikkakiusaamiseksi, sen on oltava objektiivisesti arvioiden tahallista, ja että kantajan on, riippumatta subjektiivisesta käsityksestä, joka hänellä on saattanut olla tehdyiksi väitetyistä teoista, esitettävä useita seikkoja, joiden perusteella voidaan todeta, että hän on joutunut sellaisen käytöksen kohteeksi, jolla on objektiivisesti arvioiden pyritty loukkaamaan hänen ihmisarvoaan tai heikentämään tahallaan hänen työolojaan. Virkamiestuomioistuin totesi kuitenkin myös, että tämä ratkaisu annettiin asioissa, joissa oli riitautettu toimet, jotka oli toteutettu ennen kuin henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohta, jonka tarkastelu nimenomaan johti kyseiseen ratkaisuun, tuli voimaan.

(ks. 55 ja 56 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑52/05, Q v. komissio, 9.12.2008, 135 ja 140 kohta ja asia F‑26/09, N v. parlamentti, 9.3.2010, 72 kohta

3.      Toimielimillä on laaja harkintavalta yksikköjensä organisoinnissa niille uskottujen tehtävien mukaisesti, ja niiden palveluksessa olevan henkilöstön asemapaikkojen määräämisessä näiden tehtävien hoitamista varten, edellyttäen kuitenkin, että tämä asemapaikkojen määrääminen tapahtuu yksikön edun mukaisesti sekä viran ja palkkaluokan vastaavuutta noudattaen. Kun otetaan huomioon tämä laaja harkintavalta, unionin tuomioistuinten valvonnan, joka koskee yksikön etua koskevan edellytyksen noudattamista, on koskettava vain sitä, onko nimittävä viranomainen pysynyt kohtuullisissa ja hyväksyttävissä rajoissa ja sitä, ettei se ole käyttänyt harkintavaltaansa ilmeisen virheellisesti.

(ks. 58 ja 59 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 69/83, Lux, 23.6.1984, 17 kohta ja yhdistetyt asiat C‑116/88 ja C‑149/88, Hecq v. komissio, 7.3.1990, 11 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑80/92, Turner v. komissio, 16.12.1993, 53 kohta; asia T‑223/99, Dejaiffe v. SMHV, 12.12.2000, 53 kohta ja asia T‑325/02, Soubies v. komissio, 21.9.2004, 50 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑52/08, Plasa v. komissio, 4.6.2009, 77 kohta

4.      Se, että virkamies on hyvin pätevä, ei merkitse, ettei häntä voida määrätä uuteen asemapaikkaan, koska vaikka on hallinnon etujen mukaista, että virkamies määrätään virkaan, joka vastaa hänen osaamistaan ja toiveitaan, muut seikat, edellyttäen, että palkkaluokan ja viran vastaavuuden sääntöä noudatetaan, voivat johtaa siihen, että virkamies määrätään toiseen virkaan. Lisäksi vaikka henkilöstösääntöjen 5 ja 7 artiklasta seuraa, että virkamiehellä on oikeus siihen, että hänelle myönnetyt tehtävät ovat kokonaisuudessaan sen viran mukaisia, joka vastaa virkamiehen hierarkian mukaista palkkaluokkaa, ei näitä säännöksiä rikota jos asianomaisen tehtäviä vähennetään; näitä säännöksiä rikotaan vain jos virkamiehen uudet tehtävät ovat kokonaisuudessaan huomattavasti vähäisemmät kuin hänen palkkaluokkaansa ja virkaansa vastaavat tehtävät niiden luonne, merkitys ja laajuus huomioon ottaen.

(ks. 64 ja 65 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 19/87, Hecq v. komissio, 23.3.1988, 8 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑118/04 ja T‑134/04, Caló v. komissio, 7.2.2007, 99 kohta