Language of document : ECLI:EU:F:2013:199

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO

(ensimmäinen jaosto)

12 päivänä joulukuuta 2013

Asia F‑133/11

BV

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Nimitys – Hakijat, jotka on otettu sellaisten kilpailujen varallaololuetteloihin, joita koskeva ilmoitus on julkaistu ennen uusien henkilöstösääntöjen voimaantuloa – Palkkaluokan määrittäminen – Yhdenvertaisen kohtelun periaate – Ikään perustuva syrjintä – Henkilöiden vapaa liikkuvuus

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa BV vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan komission päätöksen nimittää hänet koeajalla olevaksi virkamieheksi siltä osin kuin tässä päätöksessä hänen palkkaluokakseen on määritetty AD 6, taso 2, sekä velvoittamaan komission maksamaan hänelle vahingonkorvausta.

Ratkaisu:      Kanne hylätään. BV vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut. Euroopan unionin neuvosto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Palvelukseen ottaminen – Palkkaluokkaan nimittäminen – Uuden urarakenteen käyttöön ottaminen asetuksella N:o 723/2004 – Soveltuvien hakijoiden luetteloihin ennen 1.5.2006 otetut mutta tämän päivämäärän jälkeen nimitetyt kilpailussa menestyneet hakijat – Palkkaluokan määrittämistä koskevat siirtymäsäännökset – Lainsäätäjän harkintavalta

(Henkilöstösääntöjen 31 artiklan 1 kohta sekä liitteessä XIII olevan 13 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 723/2004)

2.      Virkamiehet – Yhdenvertainen kohtelu – Unionin palvelukseen otettujen eri henkilöryhmien eriytetty kohtelu henkilöstösäännöissä annettujen takeiden osalta – Syrjintää ei ole todettu

3.      Virkamiehet – Kilpailu – Organisointi – Osallistumisedellytykset ja menettelytavat – Nimittävän viranomaisen harkintavalta – Rajat – Avoimiin virkoihin ja yksikön etuun liittyvät vaatimukset

(Henkilöstösääntöjen 27 artiklan ensimmäinen alakohta ja 29 artiklan 1 kohta sekä liite III)

4.      Virkamiehet – Palvelukseen ottaminen – Palkkaluokkaan nimittäminen – Uuden urarakenteen käyttöön ottaminen asetuksella N:o 723/2004 – Palkkaluokan määrittämistä koskevat siirtymäsäännökset – Soveltuvien hakijoiden luetteloihin ennen 1.5.2006 otetut mutta tämän päivämäärän jälkeen nimitetyt kilpailussa menestyneet hakijat – Uusien säännösten soveltaminen – Ikään perustuva syrjintä – Syrjintää ei ole

(Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 13 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 723/2004)

5.      Virkamiehet – Asemapaikkaan määrääminen – Palkkaluokan ja viran vastaavuus – Palkkaluokkaa ylempien tehtävien antaminen virkamiehelle tämän palvelukseen ottamisen jälkeen – Vaikutusta palkkaluokan määrittämistä koskevan päätöksen laillisuuteen palvelukseen otettaessa ei ole

(Henkilöstösääntöjen 5 artiklan 4 kohta, 7 artiklan 1 kohta ja 62 artiklan ensimmäinen kohta sekä liite I; neuvoston asetus N:o 723/2004)

6.      Virkamiehet – Palvelukseen ottaminen – Palkkaluokkaan nimittäminen – Uuden urarakenteen käyttöön ottaminen asetuksella N:o 723/2004 – Palkkaluokan määrittämistä koskevat siirtymäsäännökset – Soveltuvien hakijoiden luetteloihin ennen 1.5.2006 otetut mutta tämän päivämäärän jälkeen nimitetyt kilpailussa menestyneet hakijat – Uusien säännösten soveltaminen – Työntekijöiden vapaan liikkuvuuden periaatetta ei ole loukattu

(SEUT 45 artikla; henkilöstösääntöjen 32 artikla sekä liitteessä XIII olevan 13 artiklan 1 kohta)

1.      Henkilöstösääntöjen 31 artiklan 1 kohdan mukaan kilpailun perusteella soveltuvien hakijoiden luetteloon otetut ja nimittävän viranomaisen avoimiin virkoihin nimitettäväksi valitsemat hakijat nimitetään sen kilpailun, jonka he ovat läpäisseet, kilpailuilmoituksessa mainitun tehtäväryhmän palkkaluokkaan. Asetuksella N:o 723/2004 hyväksytyn henkilöstösääntöjen uudistuksen yhteydessä lainsäätäjä on kuitenkin lisännyt kyseisiin henkilöstösääntöihin liitteen XIII, jonka 13 artiklan 1 kohdassa säädetään erityisenä siirtymäsäännöksenä henkilöstösääntöjen 31 artiklan 1 kohdasta poiketen, että ennen 1.5.2006 ura-alueen A 7/A 6 kilpailun soveltuvien hakijoiden luetteloon otetut ja kyseisen päivämäärän jälkeen palvelukseen otetut virkamiehet luokitellaan palkkaluokkaan AD 6.

(ks. 39 kohta)

2.      Yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon yleinen periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla, ellei tällaista eroa voida objektiivisesti perustella. Unionin palvelukseen ottamien eri henkilöstöryhmien eli varsinaisten virkamiesten aseman ja muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen soveltamisalaan kuuluvien eri toimihenkilöryhmien aseman välisiä eroja ei siten voida kyseenalaistaa, koska näiden kunkin ryhmän määritelmä vastaa unionin hallinnon perusteltuja tarpeita ja niiden pysyvien tai väliaikaisten tehtävien luonnetta, jotka sen on hoidettava.

Näin ollen kilpailussa menestymisen perusteella palvelukseen otettujen virkamiesten, joiden on tarkoitus luoda uraa toimielinten palveluksessa hoitamalla peräjälkeen eri tehtäviä, asemaa ei voida palvelukseen otettaessa määritetyn palkkaluokan ja palkkatason osalta verrata tietyn työn suorittamiseen palkattujen väliaikaisten toimihenkilöiden asemaan.

(ks. 46–48 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑109/92, Lacruz Bassols v. yhteisöjen tuomioistuin, 9.12.1994, 87 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑57/08, Palazzo v. komissio, 17.11.2009, 38 kohta ja asia F‑83/05, Ezerniece Liljeberg ym. v. komissio, 9.12.2010, 93 kohta

3.      Jollei henkilöstösääntöjen 27 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja 29 artiklan 1 kohdasta, joilla pyritään varmistamaan mahdollisimman pätevien virkamiesten palvelukseen ottaminen, muuta johdu, nimittävällä viranomaisella on laaja harkintavalta sen määrittäessä avoimiin virkoihin edellytetyt pätevyysvaatimukset ja sen määrittäessä näiden vaatimusten perusteella ja yleisemmin yksikön edun mukaisesti kilpailun organisointia koskevat edellytykset ja menettelytavat. Tämän harkintavallan antamaa valinnan mahdollisuutta on käytettävä aina täytettäviin virkoihin liittyvien vaatimusten perusteella ja yleisemmin yksikön edun mukaisesti.

(ks. 50 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑211/95, Petit-Laurent v. komissio, 5.2.1997, 54 kohta

4.      Yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu, kun kahta henkilöiden luokkaa, joiden tosiseikkoja koskevissa ja oikeudellisissa tilanteissa ei ole keskeistä eroa, kohdellaan eri tavoin tai kun erilaisia tilanteita kohdellaan samalla tavoin.

Kun kilpailuilmoituksessa, joka on julkaistu virkamiesten ottamiseksi palvelukseen määrättyyn palkkaluokkaan, edellytetään hakijoiden täyttävän työkokemusta koskevan vähimmäisvaatimuksen, kaikkien tässä kilpailussa menestyneiden hakijoiden on katsottava olevan iästään ja aikaisemmasta työkokemuksestaan riippumatta samassa asemassa palkkaluokan määrittämisen osalta. Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 13 artiklan 1 kohdan vastaavuustaulukossa ei selvästi oteta millään tavoin, suoraan tai välillisesti, huomioon palvelukseen otettujen virkamiesten ikää.

Näin ollen soveltuvien hakijoiden luetteloon ennen 1.5.2006 otetut ja tämän päivämäärän jälkeen palvelukseen otetut kilpailussa menestyneet hakijat, jotka liittyvät Euroopan unionin virkamieskuntaan hankittuaan toimielinten ulkopuolella huomattavan työkokemuksen, eivät voi kaikkien muiden seikkojen pysyessä ennallaan vaatia vastaavia ammatillisia kehitysnäkymiä kuin nuorempina tähän virkamieskuntaan tulleet kilpailussa menestyneet hakijat, sillä lähtökohtaisesti ensin mainituilla on lyhyempi ura kuin viimeksi mainituilla. Tämä seikka ei kuitenkaan merkitse ikään perustuvaa syrjintää vaan se on kullekin näistä hakijoista ominainen seikka.

(ks. 56 ja 58–60 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑443/07 P, Centeno Mediavilla ym. v. komissio, 22.12.2008, 83 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑368/03, De Bustamante Tello v. neuvosto, 25.10.2005, 69 kohta; asia T‑58/05, Centeno Mediavilla ym. v. komissio, 11.7.2007, 89 kohta

5.      Henkilöstösääntöjen 7 artiklan 1 kohdasta ja 62 artiklan ensimmäisestä kohdasta, jonka mukaan virkamiehellä on oikeus palkkaluokkansa ja -tasonsa mukaiseen palkkaan, seuraa, että palkkaluokan ja näin ollen virkamiehen palkkatason määrittämisen jälkeen häntä ei voida osoittaa virkaan, joka ei vastaa tätä palkkatasoa. Toisin sanottuna palkkaluokka ja näin ollen se palkka, johon virkamiehellä on oikeus, määrittää tehtävät, jotka hänelle voidaan osoittaa. Sen kaltainen tilanne, jossa virkamies olisi vähän palvelukseen ottamisensa jälkeen saanut johtamistehtäviä, jotka eivät vastaa hänen palkkaluokassaan olevalle virkamiehelle tavanomaisesti annettavia tehtäviä ja jossa saatu palkka ei siten vastaisi hänen suoritustensa tasoa, olisi kuitenkin merkityksellinen ainoastaan riitautettaessa päätös, jolla tämä virkamies on nimitetty tehtäviinsä palvelukseen ottamisen jälkeen. Tällä seikalla ei sitä vastoin ole mitään vaikutusta sellaisen päätöksen laillisuuteen, jonka kohteena ja tarkoituksena on ollut ainoastaan virkamiehen palkkaluokan ja palkkatason määrittäminen silloin, kun tämä on otettu palvelukseen.

(ks. 64 ja 66 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑36/05, Schulze v. komissio, 30.9.2010, 80 ja 82 kohta

6.      Virkamies ei voi tehokkaasti vedota henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 13 artiklan 1 kohdan ja henkilöstösääntöjen 32 artiklan lainvastaisuuteen SEUT 45 artiklan kannalta. SEUT 45 artiklan rikkominen edellyttäisi sitä, että näissä säännöksissä kilpailun kautta palvelukseen otetun virkamiehen palkkaluokan ja palkkatason määrittäminen tehtäisiin riippuvaiseksi työkokemuksesta sen mukaan, missä jäsenvaltiossa se on hankittu. Lisäksi virkamiehet, jotka ovat ennen palvelukseen ottamistaan hankkineet huomattavan työkokemuksen toimielinten ulkopuolella, ja virkamiehet, jotka ovat aloittaneet uransa nuorempina ja hankkineet työkokemuksensa kyseisten toimielinten palveluksessa, ovat kaksi henkilöryhmää, jotka eivät olisi toisiinsa rinnastettavassa asemassa henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 13 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa.

(ks. 71 ja 72 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑133/02, Chawdhry v. komissio, 17.12.2003, 113 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑56/05, Strobl v. komissio, 29.9.2011, 87 kohta