Language of document : ECLI:EU:F:2015:52

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO

(kolmas jaosto)

3 päivänä kesäkuuta 2015

Asia F‑78/14

Philipp Oliver Gross

vastaan

Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH)

Henkilöstö – EUH:n henkilöstö – Virkamiehet – Ylennys – Henkilöstösääntöjen 43 artikla ja 45 artiklan 1 kohta – Kaikkien ylennyskelpoisten virkamiesten ansioiden vertailu – Virkamiehet, joita EUH:n yksiköt ovat ehdottaneet ylennettäviksi ja virkamiehet, joita ei ole ehdotettu ylennettäviksi – Arviointikertomusten huomioon ottaminen – Yksinomaan kirjalliset arvioinnit 

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Philipp Oliver Gross vaatii virkamiestuomioistuinta sekä kumoamaan Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) nimittävän viranomaisen 9 ja 14.10.2013 tekemät päätökset, joilla hänet jätettiin ylentämättä vuoden 2013 ylennyskierroksella, että kumoamaan 9 ja 14.10.2013 tehdyt päätökset, joilla vahvistettiin kyseisellä ylennyskierroksella ylennetyistä virkamiehistä laadittu luettelo.

Ratkaisu:      Euroopan ulkosuhdehallinnon nimittävän viranomaisen 9.10.2013 tekemä päätös, jolla vahvistetaan vuoden 2013 ylennyskierroksella ylennetyistä virkamiehistä laadittu luettelo, kumotaan siltä osin kuin siinä ei mainita Philipp Oliver Grossin nimeä. Euroopan ulkosuhdehallinto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Grossin oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

1.      Henkilöstökanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Valituksen ja kanteen vastaavuus – Velvollisuutta toistaa kanteessa kaikki valituksessa esitetyt väitteet ei ole

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

2.      Tuomioistuinmenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset – Kanneperusteiden esittäminen selvästi ja täsmällisesti

(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 35 artiklan 1 kohdan e alakohta)

3.      Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Yksityiskohtaiset menettelysäännöt – Hallinnon harkintavalta – Sellaisen järjestelmän käyttöön ottamista ei voida hyväksyä, joka perustuu yksinomaan arvioijien huomautuksille ilman numeroarvosanoja tai analyyttisiä arviointeja

(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)

4.      Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Yksityiskohtaiset menettelysäännöt – Hallinnon harkintavalta – On tarpeellista, että ylennyskomitea arvioi toimielimen kaikkia ylennyskelpoisia virkamiehiä siitä huolimatta, että eri hallinnollisissa yksiköissä toteutettava ennakkoarviointi voidaan hyväksyä

(Henkilöstösääntöjen 21 artiklan ensimmäinen kohta ja 45 artiklan 1 kohta)

1.      Valituksen ja kanteen vastaavuuden sääntö ei merkitse, että kanteessa on toistettava kaikki sitä edeltäneessä hallinnollisessa valituksessa esitetyt väitteet. Jos oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä ei ole voitu tarjota asianomaista tyydyttävää ratkaisua, sen avulla voidaan rajata unionin tuomioistuimissa käytävää näkemystenvaihtoa siltä osin kuin nimittävän viranomaisen valitukseen antama vastaus voi vakuuttaa valituksen tekijän siitä, että tietyt hänen väitteensä ovat perusteettomia.

(ks. 26 kohta)

2.      Unionin tuomioistuinten on tulkittava kantajan esittämiä perusteita niiden sisällön kannalta edellyttäen, että ne käyvät riittävän selvästi ilmi kanteesta.

(ks. 38 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: tuomio Mantzouratos v. parlamentti (F‑64/10, EU:F:2011:72, 16 kohta)

3.      Vaikka nimittävällä viranomaisella on laaja harkintavalta päättää menettelystä tai menetelmästä, jota se pitää asianmukaisimpana ansioiden vertailua varten ja joka on otettava huomioon henkilöstösääntöjen 45 artiklassa tarkoitetun ylennyspäätöksen yhteydessä, hallinnolle täten myönnettyä toimivaltaa kuitenkin rajoittaa tarve suorittaa ansioiden vertailu huolellisesti ja puolueettomasti, yksikön edun mukaisesti ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudattaen. Kyseinen tarkastelu on näin ollen suoritettava keskenään vertailtavissa olevien tietolähteiden ja tietojen perusteella. Jotta ylennysjärjestelmä olisi mahdollisimman oikeudenmukainen, kyseisen viranomaisen on henkilöstösääntöjen 45 artiklan mukaisesti valvottava sitä, että ansioiden vertailu on objektiivinen yhtäältä varmistamalla yhteisen arviointitaulukon avulla, että kaikkien virkamiesten arvioinnit ovat keskenään vertailtavissa, ja toisaalta yhdenmukaistamalla arvioijille suunnatut arviointiperusteet.

Tässä yhteydessä yksinomaan kirjallisten arviointien perusteella ei ole mahdollista havaita järjestelmällisesti virkamiesten arviointitavoissa olevia eroja, ja ne vaikuttavat täten nimittävän viranomaisen kykyyn suorittaa ansioiden vertailu objektiivisella tavalla.

Velvollisuus toteuttaa ansioiden vertailu yhdenvertaiselta perustalta ja keskenään vertailtavissa olevien tietolähteiden avulla, mikä kuuluu olennaisesti henkilöstösääntöjen 45 artiklaan, edellyttää menettelyä tai menetelmää, joka on omiaan neutralisoimaan subjektiivisuutta, joka on seurausta siitä, että arviointeja tekevät eri arvioijat.

(ks. 40 ja 45–47 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: tuomio de Wind v. komissio (62/75, EU:C:1976:103, 17 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: tuomio Casini v. komissio (T‑132/03, EU:T:2005:324, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio Buendía Sierra v. komissio (T‑311/04, EU:T:2006:329, 131 kohta ja 172 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

Unionin yleinen tuomioistuin: tuomio Stols v. neuvosto (T‑95/12 P, EU:T:2014:3, 32 kohta)

Virkamiestuomioistuin: tuomio Praskevicius v. parlamentti (F‑81/10, EU:F:2011:120, 53 kohta); tuomio Van Neyghem v. neuvosto (F‑77/11, EU:F:2012:187, 38 kohta) ja tuomio Nieminen v. neuvosto (F‑81/12, EU:F:2014:50, 58 kohta ja 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑464/14 P)

4.      Henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdassa asetetaan nimittävälle viranomaiselle velvollisuus suorittaa kaikkien ylennyskelpoisten virkamiesten ansioiden vertailu ennen ylennyksiä. Tarkemmin sanottuna virkahierarkian eritasoiset hallinnolliset yksiköt voivat avustaa tätä viranomaista sen arviointinsa yhteydessä kaikkien hierarkkisten hallinnollisten järjestelmien toimintaan kuuluvien niiden periaatteiden mukaisesti, jotka ilmaistaan henkilöstösääntöjen 21 artiklan ensimmäisessä alakohdassa. Siitä, että ylennyskelpoisten virkamiesten asiakirja-aineistot arvioidaan ennalta jokaisella pääosastolla, ei kuitenkaan voi olla seurauksena, että se korvaa ansioiden vertailun, joka ylennyskomitean ja sen jälkeen nimittävän viranomaisen on vielä suoritettava, jos siitä on säädetty. Ei myöskään voida hyväksyä sitä, että mainittu viranomainen tyytyy tutkimaan niiden virkamiesten ansiot, jotka sijoittuvat parhaiten eri pääosastojen laatimissa luetteloissa, koska muuten kaikkien ylennyskelpoisten virkamiesten ansioiden vertailu jäisi vaille tarkoitusta.

Näin ollen kun ei ole vahvistettu sellaista objektiivista menettelyä tai menetelmää kuten tilastollisia keskiarvoja, ylennyspisteitä, joihin sovelletaan korjauskertoimia, joilla on tarkoitus neutraloida eri pääosastojen tai itsenäisten yksiköiden välillä arvioinneissa olevia eroja, ansiopisteiden myöntämistä tai suuntaviivoja, joissa vahvistetaan yhteiset objektiiviset kriteerit, jotka koskevat virkamiesten luokkien uratyyppiä, ei tällä järjestelmällä taata eri palkkaluokkien ylennyskelpoisten virkamiesten objektiivista vertailua koko henkilöstön tasolla, ja se on tällä tasolla jopa ansioiden vertailua pirstaloiva tekijä, joka lisää arviointikertomusten subjektiivisuuden painoarvoa.

Lisäksi sen seikan avulla, että ylennyskomitea on tarkistanut, onko ylennyskelpoisten virkamiesten ansioiden vertailussa ilmeisiä virheitä, ei voida todeta, että kaikkien kyseisten virkamiesten ansioita on vertailtu tehokkaasti.

(ks. 54, 62 ja 80 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: tuomio Tsirimokos v. parlamentti (T‑76/92, EU:T:1993:106, 17 kohta); tuomio Allo v. komissio (T‑386/94, EU:T:1996:123, 31 ja sitä seuraavat kohdat); tuomio Séché v. komissio (T‑112/96 ja T‑115/96, EU:T:1999:134, 61 kohta); tuomio Cubero Vermurie v. komissio (T‑187/98, EU:T:2000:225, 85 kohta); tuomio Caravelis v. parlamentti (T‑182/99, EU:T:2001:131, 33 ja 34 kohta); tuomio Tsarnavas v. komissio (T‑188/01–T‑190/01, EU:T:2003:77, 121 kohta); tuomio Heurtaux v. komissio (T‑172/03, EU:T:2005:34, 40 kohta) ja tuomio Nielsen v. neuvosto (T‑353/03, EU:T:2005:127, 63 ja sitä seuraavat kohdat)

Virkamiestuomioistuin: määräys Debaty v. neuvosto (F‑47/13, EU:F:2013:215, 31 kohta)