Language of document : ECLI:EU:C:2017:348

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

NILS WAHL

4 päivänä toukokuuta 2017(1)

Asia C-183/16 P

Tilly-Sabco

vastaan

Euroopan komissio

Valitus – Maatalous – Vientituet – Asetus (EY) N:o 1234/2007 – 162 ja 164 artikla – Komiteamenettely – Asetus (EU) N:o 182/2011 – 3 artikla – Siipikarjanliha – Jäädytetyt kanat – Asetus (EU) N:o 689/2013 – Tukien vahvistamista koskeva komission käytäntö – Tuen suuruuden vahvistaminen nollaksi euroksi – Sovellettavat määräajat – Perusteluvelvollisuus






1.        Tilly-Sabco vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion T-397/13(2). Kyseisessä tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Tilly-Sabcon kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan asetus (EU) N:o 689/2013,(3) jossa vahvistetaan tiettyihin maihin vietävien jäädytettyjen kanojen vientituen määräksi nolla. Tässä valituksessa esille tulee useita erilaisia oikeudellisia kysymyksiä.

2.        Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa tuomiossa muun muassa, että komission nykykäytäntö, joka koskee vientitukien määrän vahvistamista, on komiteamenettelyä koskevien sääntöjen mukainen ja erityisesti asetuksen (EU) N:o 182/2011(4) 3 artiklan mukainen. Tämä käytäntö on olennaisilta osin sellainen, että täytäntöönpanosäädöksiä koskevat ehdotukset esitetään ja hyväksytään hyvin lyhyen ajan sisällä, jotta minimoidaan vuodon vaara ja komission mukaan spekuloinnit. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei komissio rikkonut SEUT 296 artiklan mukaista perusteluvelvollisuuttaan, kun se riidanalaisen asetuksen antaessaan yksinkertaisesti korvasi aiemman tukimäärän nollalla eurolla muuttamatta riidanalaista asetusta edeltäneessä asetuksessa esitettyjä perusteluja. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi myös useat muut valittajan esittämät kumoamisperusteet.

3.        Jäljempänä esitetyistä syistä katson, ettei mikään Tilly-Sabcon esittämistä valitusperusteista ole pätevä. Ehdotan siksi, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen.

I       Oikeudellinen kehys

A       Asetus (EY) N:o 1234/2007(5)

4.        Asetuksen N:o 1234/2007 162 artiklassa (Vientitukien soveltamisala) säädetään seuraavaa:

”1.      Jotta vienti olisi maailmanmarkkinanoteerausten ja -hintojen perusteella mahdollista sekä [SEUT 218 artiklan] mukaisesti tehdyistä sopimuksista johtuvissa rajoissa, mainittujen noteerausten tai hintojen ja [unionin] hintojen välinen erotus voidaan seuraavien tuotteiden osalta kattaa vientituella:

a)       seuraavien alojen tuotteet, jotka viedään sellaisenaan:

– –

viii)      siipikarjanliha;”

5.        Asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklassa (Vientituen vahvistaminen) säädetään seuraavaa:

”1.      Vientituki on samansuuruinen kaikkialla [unionissa]. Se voi vaihdella määräpaikan mukaan, erityisesti jos maailmanmarkkinatilanne, tiettyjen markkinoiden erityisvaatimukset tai [SEUT 218 artiklan] mukaisesti tehdyistä sopimuksista johtuvat velvoitteet niin edellyttävät.

2.      Komissio vahvistaa vientituet.

Vientituet voidaan vahvistaa:

a)      säännöllisin määräajoin;

b)      sellaisia tuotteita koskevilla tarjouskilpailuilla, joiden osalta on ennen tämän asetuksen soveltamisen aloittamista 204 artiklan 2 kohdan mukaisesti säädetty tällaisesta menettelystä.

Tarjouskilpailulla vahvistettua tukea lukuun ottamatta luettelo tuotteista, joille myönnetään vientitukea, sekä vientitukien määrä on vahvistettava vähintään kerran kolmessa kuukaudessa. Vientituen määrä voi kuitenkin pysyä samana pidempään kuin kolme kuukautta ja tarvittaessa komissio voi ilman 195 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun komitean myötävaikutusta tarkistaa sitä muuna ajankohtana joko jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta aloitteestaan.

3.       Tiettyä tuotetta koskevia vientitukia vahvistettaessa on otettava huomioon yksi tai useampi seuraavista seikoista:

a)       vallitseva tilanne ja kehitysnäkymät seuraavien seikkojen osalta:

–       kyseisen tuotteen hinnat ja saatavuus [unionin] markkinoilla,

–       kyseisen tuotteen hinnat maailmanmarkkinoilla;

b)       yhteisen markkinajärjestelyn tavoitteet, joiden tarkoituksena on taata tasapaino markkinoilla sekä hintojen ja kaupan luonnollinen kehitys;

c)       tarve välttää häiriöitä, jotka saattavat luoda pitkäaikaista epätasapainoa kysynnän ja tarjonnan välillä [unionin] markkinoilla;

d)       suunnitellun viennin taloudelliset näkymät;

e)       [SEUT 218 artiklan] mukaisesti tehdyistä sopimuksista johtuvat rajoitukset;

f)       tarve säilyttää tasapaino [unionista] kolmansiin maihin jalostettuina tuotteina vietävien maatalouden perustuotteiden ja kolmansista maista tuotavien sisäiseen jalostukseen tarkoitettujen tuotteiden käytön välillä;

g)       suotuisimmat kaupan pitämisen kustannukset ja kuljetuskustannukset [unionin] markkinoilta [unionin] satamiin tai muihin vientipaikkoihin, mukaan luettuina kuljetuskustannukset määrämaihin;

h)       kysyntä [unionin] markkinoilla;

i)       sianliha-, muna- ja siipikarjanliha-alojen osalta näiden alojen tuotteiden tuottamiseen [unionissa] tarvittavan rehuviljamäärän hintojen erotus [unionin] sisällä ja maailmanmarkkinoilla.

– –”

6.        Asetuksen N:o 1234/2007 195 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Komissiota avustaa maatalouden yhteisen markkinajärjestelyn hallintokomitea, jäljempänä ’hallintokomitea’.

2.      Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY[(6)] 4 ja 7 artiklassa säädettyä menettelyä.

Päätöksen 1999/468/EY 4 artiklan 3 kohdassa säädetty määräaika vahvistetaan yhdeksi kuukaudeksi.”

B       Asetus (EU) N:o 182/2011

7.        Asetuksella N:o 182/2011 kumottiin ja korvattiin päätös 1999/468. Sen 3 artiklassa (Yhteiset säännökset) säädetään seuraavaa:

”1.      Tässä artiklassa säädettyjä yhteisiä säännöksiä sovelletaan kaikkiin 4–8 artiklassa tarkoitettuihin menettelyihin.

2.      Komissiota avustaa komitea, joka muodostuu jäsenvaltioiden edustajista. Komitean puheenjohtajana on komission edustaja. Puheenjohtaja ei osallistu komitean äänestyksiin.

3.      Puheenjohtaja esittää komitealle ehdotuksen täytäntöönpanosäädökseksi, joka komission on määrä hyväksyä.

Asianmukaisesti perusteltuja tapauksia lukuun ottamatta puheenjohtaja kutsuu kokouksen koolle aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdotus täytäntöönpanosäädökseksi ja alustava esityslista on toimitettu komitealle. Komitea antaa lausuntonsa ehdotuksesta täytäntöönpanosäädökseksi määräajassa, jonka puheenjohtaja voi asettaa asian kiireellisyyden mukaan. Määräaikojen on oltava oikeasuhteisia ja niillä on annettava komitean jäsenille tosiasiallinen mahdollisuus tarkastella varhaisessa vaiheessa ehdotuksia täytäntöönpanosäädöksiksi ja ilmaista näkemyksensä.

– –”

8.        Asetuksen N:o 182/2011 5 artiklassa (Tarkastelumenettely) säädetään seuraavaa:

”– –

2.      Jos komitea antaa puoltavan lausunnon, komissio hyväksyy ehdotuksen täytäntöönpanosäädökseksi.

3.      Jos komitea antaa kielteisen lausunnon, komissio ei hyväksy kyseessä olevaa ehdotusta täytäntöönpanosäädökseksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan soveltamista. Jos täytäntöönpanosäädös katsotaan tarpeelliseksi, puheenjohtaja voi joko toimittaa muutetun ehdotuksen täytäntöönpanosäädökseksi samalle komitealle kahden kuukauden kuluessa kielteisen lausunnon antamisesta tai toimittaa ehdotuksen täytäntöönpanosäädökseksi muutoksenhakukomitean käsiteltäväksi kuukauden kuluessa tällaisen lausunnon antamisesta.

4.      Jos lausuntoa ei anneta, komissio voi, toisessa alakohdassa säädettyjä tapauksia lukuun ottamatta, hyväksyä ehdotuksen täytäntöönpanosäädökseksi. Jos komissio ei hyväksy ehdotusta täytäntöönpanosäädökseksi, puheenjohtaja voi esittää komitealle sitä koskevan muutetun ehdotuksen.

Jäljempänä olevan 7 artiklan soveltamista rajoittamatta komissio ei hyväksy ehdotusta täytäntöönpanosäädökseksi, jos

– –

c)      komitean jäsenten yksinkertainen enemmistö vastustaa sitä.

– –”

9.        Asetuksen N:o182/2011 7 artiklassa (Täytäntöönpanosäädösten hyväksyminen poikkeustapauksissa) säädetään seuraavaa:

”Poiketen siitä, mitä 5 artiklan 3 kohdassa ja 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, komissio voi hyväksyä ehdotuksen täytäntöönpanosäädökseksi, jos se on tarpeen hyväksyä viipymättä, jotta vältetään merkittävien markkinahäiriöiden syntyminen maatalousalalla tai unionin taloudellisten etujen vaarantuminen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklassa tarkoitetulla tavalla.”

II      Menettelyn tausta

10.      Tilly-Sabco on ranskalainen yritys, joka harjoittaa kokonaisten jäädytettyjen kanojen vientiä Keski-idän maihin.

11.      Komissio vahvisti siipikarjanliha-alan vientitukien määrän säännöllisesti täytäntöönpanoasetuksilla asetuksessa N:o 1234/2007 ja erityisesti sen 162 ja 164 artiklassa vahvistettujen vientitukia säätelevien periaatteiden mukaisesti.

12.      Asetuksen (EU) N:o 525/2010(7) antamisen jälkeen kyseisten vientitukien määrä on pienentynyt asteittain jäädytettyjen kanojen kolmen ryhmän osalta. Vientitukien määrää alennettiin ensin 40 eurosta 100 kilogrammalta 32,50 euroon 100 kilogrammalta. Vientitukien määrä pysyi samana kahdeksassa peräkkäisessä täytäntöönpanoasetuksessa mutta aleni sitten 21,70 euroon 100 kilogrammalta asetuksen (EU) N:o 962/2012(8) nojalla.

13.      Asetuksella (EU) N:o 33/2013(9) vientitukien määrää alennettiin edelleen 10,85 euroon 100 kilogrammalta jäädytettyjen kanojen kyseisten kolmen ryhmän osalta. Tämä määrä säilytettiin ennallaan asetuksella N:o 360/2013(10).

14.      Komissio vahvisti riidanalaisella asetuksella jäädytettyjen kanojen kolmen ryhmän vientituet nollaksi.

15.      Riidanalaisen asetuksen liitteeseen kirjattua kuuden muun tuotteen – erityisesti kananpoikien – vientitukien määrää, joka oli vahvistettu nollaksi asetuksella (EU) N:o 1056/2011,(11) ei muutettu.

16.      Riidanalaisen asetuksen liitteen mukaan määräpaikkoja, joihin vientitukia sovelletaan, ovat erityisesti Keski-idän maat.

17.      Riidanalaisen asetuksen asiaa koskevien johdanto-osan perustelukappaleissa todetaan seuraavaa:

”(1)      Asetuksen (EY) N:o 1234/2007 162 artiklan 1 kohdassa säädetään, että mainitun asetuksen liitteessä I olevassa XX osassa lueteltujen tuotteiden maailmanmarkkinahintojen ja unionin markkinahintojen välinen ero voidaan kattaa vientituella.

(2)      Siipikarjanlihamarkkinoiden nykytilanne huomioon ottaen vientituet olisi vahvistettava asetuksen (EY) N:o 1234/2007 162, 163, 164, 167 ja 169 artiklassa säädettyjen sääntöjen ja perusteiden mukaisesti.

(3)      Asetuksen (EY) N:o 1234/2007 164 artiklan 1 kohdassa säädetään, että tuki voi vaihdella määräpaikan mukaan, erityisesti jos maailmanmarkkinatilanne, tiettyjen markkinoiden erityisvaatimukset tai [SEUT 218] artiklan mukaisesti tehdyistä sopimuksista johtuvat velvoitteet niin edellyttävät.

– –

(6)      Jotta estettäisiin häiriöt ja keinottelu markkinoilla sekä varmistettaisiin tehokas hallinnointi, tämän asetuksen olisi tultava voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

(7)      Maatalouden yhteisen markkinajärjestelyn hallintokomitea ei ole antanut lausuntoa puheenjohtajansa asettamassa määräajassa.”

18.      Valituksenalaisen tuomion 76–82 kohdan mukaan riidanalainen asetus annettiin jäljempänä kuvailluissa olosuhteissa.

19.      Komissio lähetti 16.7.2013 asetuksen N:o 1234/2007 195 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun komitean (jäljempänä hallintokomitea) jäsenille sähköpostitse asiakirjan, jonka otsikko on ”EU Market situation for poultry” (Tilanne Euroopan unionin siipikarjamarkkinoilla).

20.      Komissio esitteli tilanteen siipikarjamarkkinoilla 18.7.2013 aamupäivällä järjestetyssä hallintokomitean kokouksessa. Kokousta jatkettiin samana päivänä klo 13 jälkeen, ja komissio esitti iltapäivällä ehdotuksen riidanalaiseksi asetukseksi (jäljempänä asetusehdotus). Asetusehdotuksessa kyse oli aikaisemman vientitukien vahvistamisesta annetun asetuksen kopiosta, jossa tukien määrät oli viivattu yli lyijykynällä.

21.      Asetusehdotuksesta äänestettiin tämän jälkeen. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosaston pääjohtaja suoritti samana päivänä klo 15.46 itse suoritettavaa todistusvoimaiseksi saattamista koskevat muodollisuudet, jotta riidanalainen asetus voitaisiin julkaista seuraavana päivänä virallisessa lehdessä sen välittömän voimaantulon ja soveltamisen varmistamiseksi.

22.      Kukaan hallintokomiteassa kokoontuneista jäsenvaltioiden edustajista ei vastustanut komission soveltamaa menettelyä tai määräaikoja.

III    Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa

23.      Tilly-Sabco nosti kanteen riidanalaisen asetuksen kumoamiseksi 6.8.2013 yleiseen tuomioistuimeen jättämällään kannekirjelmällä. Tilly-Sabco esitti kanteensa tueksi viisi kumoamisperustetta, jotka koskevat (i) olennaisen muotomääräyksen rikkomista ja menettelyn väärinkäyttöä, (ii) menettelyvirhettä ja toimivallan puuttumista, (iii) perustelujen puuttumista, (iv) lain rikkomista tai ilmeistä arviointivirhettä ja (v) luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista.

24.      Tilly-Sabco vaati samana päivänä unionin yleistä tuomioistuinta lykkäämään riidanalaisen asetuksen täytäntöönpanoa, kunnes kumoamiskanne ratkaistaan. Ranskan tasavalta hyväksyttiin 29.8.2013 annetulla määräyksellä osallistumaan oikeudenkäyntiin tukemaan kantajan vaatimuksia. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti hylkäsi välitoimihakemuksen 26.9.2013 antamallaan määräyksellä(12).

25.      Doux SA hyväksyttiin 7.4.2014 annetulla määräyksellä väliintulijaksi tukemaan Tilly-Sabcon kumoamiskanteessa esittämiä vaatimuksia.

26.      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 22.4.2015 pidetyn julkisen istunnon jälkeen Tilly-Sabcon kumoamiskanteen ja määräsi sen maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa, mukaan luettuina välitoimimenettelyyn liittyvät oikeudenkäyntikulut. Unionin yleinen tuomioistuin määräsi myös komission, Ranskan tasavallan ja Doux’n vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.

IV      Menettely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset

27.      Tilly-Sabco vaatii unionin tuomioistuimeen 31.3.2016 jättämässään valituskirjelmässä, että unionin tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion, lukuun ottamatta kanteen tutkittavaksi ottamista;

–        päättää Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan nojalla itse ratkaista asian lopullisesta ja kumota riidanalaisen asetuksen;

–        velvoittaa komission korvaamaan sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että valituksen johdosta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

28.      Komissio vaatii unionin tuomioistuimeen 17.6.2016 toimittamassaan vastineessa, että unionin tuomioistuin

–        hylkää valituksen

–        velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

29.      Molemmat asianosaiset esittivät myös suullisen lausuman 1.3.2017 pidetyssä istunnossa.

V       Asian tarkastelu

A       Alustavat huomautukset

30.      Tilly-Sabco esittää valituksensa tueksi neljä valitusperustetta, joista valtaosa on jaettu useisiin osiin. Valittaja väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti (i) asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohtaa, (ii) asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 2 kohtaa, (iii) SEUT 256 artiklaa ja (iv) asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohtaa tai tehnyt ilmeisen arviointivirheen sitä tarkastellessaan. Tutkin jokaista valitusperustetta vuorollaan esitettyäni ensin yhteenvedon asianosaisten näkemyksistä.

31.      Ensimmäinen valitusperuste vaikuttaa olevan hankalin. Se koskee sitä, onko komission käytäntö, joka liittyy sen toimiin hallintokomitean kanssa vientitukien määrän vahvistamiseksi, lainmukainen. Komissio kertoi unionin yleiselle tuomioistuimelle (ks. valituksenalaisen tuomion 79 kohta), että se on noudattanut tätä käytäntöä vuodesta 1962 alkaen.

32.      Tähän liittyy tiiviisti se tosiasia, että asian kohteena on asetus, joka pohjautuu lähes samasanaiseen asetukseen, joka sillä kumottiin ja korvattiin ja josta sillä muutettiin vain muutamia lukuja. Tällaiset malliasetukset herättävät kysymyksiä sekä perusteluvelvollisuuden että sen osalta, onko komission mahdollista keskeyttää tosiasiassa niin kutsuttujen maatalousalan säännöllisin määräajan tehtävien oikeudellisten välineiden täytäntöönpano vahvistamalla vientituen määräksi nolla asetuksen 1234/2007 mukaisesti.

33.      Lisäksi olisi mainittava, että valituksenalaisen tuomion antamispäivänä unionin yleinen tuomioistuin antoi kaksi muuta tuomiota, joilla se hylkäsi riidanalaista asetusta koskevat Doux’n(13) ja Ranskan tasavallan(14) kumoamiskanteet. Kyseiset tuomiot ovat lainvoimaisia sillä niistä ei valitettu unionin tuomioistuimeen.

34.      Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 28–68 kohdassa, että kaikki SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa vahvistetut vaatimukset täyttyivät ja erityisesti ettei riidanalainen asetus edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.(15) Komissio, joka kyseenalaisti valittajan asiavaltuuden unionin yleisessä tuomioistuimessa,(16) ei ole kyseenalaistanut valituksenalaisen tuomion kyseistä osaa. Näissä olosuhteissa unionin tuomioistuimen ei ole tarpeen tutkia omasta aloitteestaan, onko valituksenalainen tuomio tältä osin perusteltu.(17)

B       Ensimmäinen valitusperuste: unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohtaa

1.      Asianosaisten lausumat

35.      Valittaja väittää ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti valituksenalaisen tuomion 70–146 kohdassa asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua oikeasuhteisen määräajan käsitettä. Valittajan mukaan se, että asetusehdotus toimitettiin kokouksessa, joka alkoi klo 13.00 jälkeen ja päättyi klo 15.46, ei täytä oikeasuhteista määräaikaa koskevaa vaatimusta. Lisäksi se väittää vastauksessaan, että yksityisten mahdollisuutta vedota asetuksen N:o 182/2011 rikkomiseen ei ole koskaan kyseenalaistettu ja että tämän tunnustamatta jättäminen olisi vastoin Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklaa.

36.      Kyseisen valitusperusteen toisessa osassa Tilly-Sabco väittää, että valituksenalaisen tuomion 86, 110–115 ja 128 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti ja/tai ristiriitaisesti kiireellisyyttä koskevaa perustetta. Se väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin voi yhtäältä vahvistaa, ettei asia ole kiireellinen, ja toisaalta korostaa vuotojen riskiä, jolla voitaisiin perustella asetusehdotuksen antaminen kokouksessa, ja se katsoo joka tapauksessa, ettei tämä riski edellytä kiireellisyyttä. Tilly-Sabco viittaa vastauksessaan päätöksen 1999/468 osalta työjärjestyksen malliin,(18) jonka mukaan äärimmäisen kiireellisistä tapauksista on kyse ”erityisesti silloin, kun ihmisten tai eläinten terveys on uhattuna”.

37.      Valittaja väittää tämän valitusperusteen kolmannessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin sekoitti keskenään valituksenalaisen tuomion 92–108 kohdassa markkinatilanteeseen liittyvien asiakirjojen toimittamisen määräajan ja asetusehdotuksen toimittamiseen sovellettavan määräajan. Kun hallintokomitean jäsenet olivat vastaanottaneet asetusehdotuksen, aikaa oli vain muutama minuutti, mikä merkitsi sitä, että määräaika oli äärimmäisen lyhyt tai määräaikaa ei ollut lainkaan, minkä vuoksi kyseinen komitea ei kyennyt pohtimaan kaikkia tarvittavia seikkoja.

38.      Valittaja väittää ensimmäisen valitusperusteen neljännessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohtaa, sillä se on vahvistanut valituksenalaisen tuomion 111–118 kohdassa komission käytännön, jota se on noudattanut vuodesta 1962 lähtien. Sen mukaan mikään ei estänyt komissiota laatimasta kyseistä asetusta uudelleen asiaa koskevan käytännön mukauttamiseksi.

39.      Lopuksi Tilly-Sabco väittää kyseisen valitusperusteen viidennessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin toimi ristiriitaisesti, sillä se totesi ensin valituksenalaisen tuomion 149 kohdassa, että komission mukaan vientitukien vahvistaminen nollaksi perustui senhetkiseen markkinatilanteeseen, minkä jälkeen unionin yleinen tuomioistuin totesi 255 kohdassa, että komission mukaan sovellettavien määrien vähentäminen asteittain johtui jatkuvasta tilanteesta eikä näin ollen vallitsevasta tilanteesta.

40.      Komissio kiistää nämä väitteet.

2.      Arviointi

41.      Tarkastelen tätä valitusperustetta kokonaisuutena, sillä kaikki sen osat (viidettä osaa lukuun ottamatta) liittyvät lähinnä väitteeseen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on eri tavoin tulkinnut virheellisesti asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohtaa.

42.      Unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa, että asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohta ei lähtökohtaisesti estä täytäntöönpanotoimea koskevan ehdotuksen esittämistä kokouksessa. Analysoituaan olosuhteita, jotka liittyivät riidanalaisen asetuksen antamiseen johtaneeseen menettelyyn, se totesi kyseisen tuomion 108 kohdassa, että määräaika asetusehdotuksen esittämisen ja siitä äänestämisen välillä oli riittävä antamaan hallintokomitean jäsenille tosiasialliset mahdollisuudet tarkastella mainittua asetusehdotusta ja ilmaista näkemyksensä. Sen jälkeen se totesi kyseisen tuomion 114 kohdassa, että kyseisen asetuksen 3 artiklan 3 kohdan [toisen alakohdan] toisen virkkeen sanamuodosta ilmenee, että komission tehtävänä on päättää kiireellisyydestä ja että tuomioistuinvalvonnan taso rajoittuu ilmeisen arviointivirheen olemassaoloon tai harkintavallan väärinkäyttöön. Se päätteli kyseisen tuomion 119 ja 120 kohdassa, että määräaika hallintokomitean lausunnolle oli näin ollen oikeasuhteinen eikä komission suorittamaan kiireellisyyden arviointiin liity ilmeistä arviointivirhettä eikä harkintavallan väärinkäyttöä, eikä komissio näin ollen rikkonut kyseistä säännöstä. Unionin yleinen tuomioistuin totesi sen jälkeen valituksenalaisen tuomion 123 ja 124 kohdassa, että jos valittaja oli aikonut vedota kumoamisperusteessa siihen, että hallintokomitean sisäistä työjärjestystä(19) on rikottu, yksityiset eivät voi vedota tällaisten sääntöjen rikkomiseen. Lopuksi se totesi täydellisyyden vuoksi kyseisen tuomion 125–129 kohdassa, että vaikka komissio olisikin rikkonut kyseisen asetuksen 3 artiklan 3 kohtaa, asetettu määräaika oli osoittautunut riittäväksi, ja siksi mahdollinen rikkominen ei johtaisi riidanalaisen asetuksen kumoamiseen.

43.      Menettelyyn liittyen totean, että vaikka Tilly-Sabco väittää valituksessaan, ettei tarkasteltavassa asiassa vedottu asian kiireellisyyteen nopean käsittelyn perustelemiseksi, sen valituksessa ei tuotu esiin työjärjestyksen mallissa (ks. edellä 36 kohta) käytettyä kiireellisyyden käsitettä koskevaa erityistä väitettä, ja siksi se on esitetty liian myöhään, sillä komission vastine ei sisällä mitään sellaista, joka oikeuttaisi valittajan esittämään tällaisen väitteen vastauksessaan.(20) Jos tällainen väite kuitenkin otettaisiin tutkittavaksi, se olisi hylättävä, sillä yksityiset eivät voi vedota tällaiseen menettelysääntöön, kuten jäljempänä selvennetään.

44.      Tarkastelen seuraavaksi asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohtaa. Siihen sisältyy kolme erillistä sääntöä.

45.      Ensinnäkin siinä säädetään, että komission on kutsuttava kokous koolle aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdotus täytäntöönpanotoimeksi ja alustava esityslista on toimitettu hallintokomitealle, ”asianmukaisesti perusteltuja tapauksia lukuun ottamatta” (jäljempänä ensimmäinen sääntö).

46.      Seuraavaksi siinä edellytetään, että hallintokomitea antaa lausuntonsa ehdotuksesta täytäntöönpanotoimeksi määräajassa, jonka komissio voi asettaa asian kiireellisyyden mukaan (jäljempänä toinen sääntö).

47.      Lopuksi siinä säädetään, että määräaikojen on oltava oikeasuhteisia ja niillä on annettava hallintokomitean jäsenille tosiasiallinen mahdollisuus tarkastella varhaisessa vaiheessa ehdotuksia täytäntöönpanotoimiksi ja ilmaista näkemyksensä (jäljempänä kolmas sääntö).

48.      Asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohdan sanamuodosta käy välittömästi ilmi, ettei ehdotonta määräaikaa ole vahvistettu. Vaikka tietty määräaika on mainittu – kuten ensimmäisen säännön yhteydessä –, sitä voidaan muuttaa. Siksi yhdyn unionin yleisen tuomioistuimen näkemykseen siitä, että asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohta ei lähtökohtaisesti estä täytäntöönpanoasetusta koskevan ehdotuksen esittämistä kokouksessa.

49.      Kaksi ensimmäistä sääntöä, jotka koskevat tiettyjä komissiolle ja hallintokomitealle asetettuja toimintavelvoitteita ja niiden yhteydessä sovellettavia määräaikoja, näyttävät selvästi rajaavan mahdollisuutta asettaa lyhyitä määräaikoja. Samaa voidaan sanoa kolmannesta säännöstä, joka on luonteeltaan yleinen lauseke.

50.      Nämä kolme sääntöä ovat kuitenkin epätäydellisiä: asetuksessa N:o 182/2011 ei selvennetä, mitä tarkoitetaan asianmukaisesti perusteluilla tapauksilla, kiireellisyydellä, oikeasuhteisuudella tai tosiasiallisella mahdollisuudella tarkastella ehdotuksia varhaisessa vaiheessa. Nämä säännöt vaikuttavat siksi pikemminkin toimintapolitiikkaa koskevilta lausumilta kuin tiukoilta säännöiltä. Mielestäni riippuu täysin olosuhteista, onko asianmukaisesti perusteltua lyhentää määräaikaa täytäntöönpanoasetusta koskevan ehdotuksen ja alustavan esityslistan toimittamiseksi hallintokomitealle ensimmäistä sääntöä sovellettaessa ja onko komitealle asetettu määräaika lausunnon antamiseksi oikeasuhteinen kolmatta sääntöä sovellettaessa.

51.      Toisen säännön osalta totean, että asiaa koskevassa säännöksessä ei tosiasiassa edes viitata kiireellisiin tapauksiin vaan siinä käytetään ilmaisua ”asian kiireellisyyden mukaan”, joka on eri asia. Nämä ehdot eivät edes sulkisi pois pitkän määräajan asettamista kiireellisissä tapauksissa tai lyhyen määräajan asettamista tavanomaisissa tapauksissa. Joka tapauksessa kyseinen toinen sääntö ei takaa kiireellisten tapausten nopeaa käsittelyä. Tämä vahvistetaan asetuksen N:o 182/2011 muissa säännöksissä.

52.      Asiayhteyden näkökulmasta mahdollisuus toimia nopeasti kiireellisissä tapauksissa – tai pikemminkin erittäin kiireellisissä tapauksissa – mainitaan toisessa säännöksessä, tarkemmin sanottuna asetuksen N:o 182/2011 8 artiklan 5 kohdassa(21). On kuvaavaa, ettei kyseisessä säännöksessä vahvistettujen määräaikojen yhteydessä mainita mahdollisuutta jatkaa määräaikaa.

53.      Vastaavasti asetuksen N:o 182/2011 7 artiklassa, joka poikkeaa kyseisen asetuksen 5 artiklan 3 ja 4 kohdasta, säädetään erityisestä menettelystä, jossa komissio voi hyväksyä ehdotuksen täytäntöönpanotoimeksi, jos se ”on tarpeen hyväksyä viipymättä”, jotta vältetään merkittävien markkinahäiriöiden syntyminen maatalousalalla tai unionin taloudellisten etujen vaarantuminen. Kyseisen säännöksen hyödyllisyyttä heikennettäisiin tai siitä tehtäisiin hyödytön, jos toista sääntöä sovellettaessa komissio voisi pyytää hallintokomiteaa esittämään lausuntonsa ehdotuksesta täytäntöönpanotoimeksi hyvin lyhyen ajan sisällä vain kiireellisissä asioissa.

54.      Lisäksi se, että asetuksen N:o 1234/2007 196 artikla (Hallintokomitean työskentelyn järjestäminen), jossa säädetään, että ”hallintokomitean kokousten järjestämisessä on erityisesti otettava huomioon [”shall take into account”] sen vastuualan laajuus, käsiteltävien kysymysten erityispiirteet sekä tarve saada käyttöön asianmukaista asiantuntemusta”, on laadittu tavoitteen muotoon, tukee sitä näkemystä, että kyseisen asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa vahvistetut määräajat ovat joustavia ja että komissiolla on harkintavaltaa niiden asettamisessa.

55.      Lisäksi teleologisesta näkökulmasta asetuksella N:o 182/2011 pyritään varmistamaan, että komission täytäntöönpanovallan käyttöä koskevat jäsenvaltioiden valvontamenettelyt ovat selkeitä, tehokkaita ja oikeasuhteisia täytäntöönpanotoimien luonteeseen nähden ja että ne ilmentävät EUT-sopimuksen institutionaalisia vaatimuksia sekä päätöksen 1999/468 täytäntöönpanosta saatuja kokemuksia ja sen yhteydessä noudatettuja käytäntöjä. Tarkastelumenettelyllä pyritään varmistamaan erityisesti, ettei komissio voi antaa täytäntöönpanotoimia, jos ne eivät ole hallintokomitean lausunnon mukaisia.(22) Käänteisesti menettelyn tavoitteena ei ole varmistaa, ettei komissio voi antaa täytäntöönpanotoimia, jos yksityiset toimijat vastustavat niitä.

56.      Tässä kohtaa rohkenen esittää samansuuntaisen esimerkin. Oikeuskäytännössä jäsenvaltioille on sallittu sisäisen työjärjestyksen rikkomista koskevat väitteet(23) ja myös katsottu, etteivät toimielimet voi poiketa kyseisestä työjärjestyksestä muuttamatta sitä.(24) Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu toistuvasti, toimielimen työjärjestyksen tarkoituksena on kyseisen toimielimen yksikköjen sisäisen toiminnan organisointi hyvän hallintotavan mukaisesti. Näin ollen yksityiset eivät voi vedota näiden sääntöjen väitettyyn rikkomiseen, koska niitä ei ole tarkoitettu yksityisten suojelemiseen.(25) Vain jos tällaiseen työjärjestykseen sisältyvä sääntö on olennainen menettelymääräys, jolla pyritään takaamaan oikeusvarmuus – kuten toimien todistusvoimaiseksi saattaminen – sen rikkominen voi johtaa kumoamiskanteeseen.(26) Tässä valituksessa ei ole kyse tällaisesta tilanteesta.

57.      Kuten todetaan edellä 50 kohdassa, kaikissa asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohdan kolmessa säännössä käytetyt käsitteet ovat epätäsmällisiä. Siksi nämä käsitteet on muotoiltava asianmukaisesti erityisissä menettelysäännöissä.(27) Näin on tehty hallintokomitean työjärjestyksessä. Siksi katson, että vaarana on, että edellisessä kohdassa mainittua oikeuskäytäntölinjaa kierrettäisiin, jos myönnettäisiin, että yksityiset voivat johtaa tiukkoja sääntöjä ylemmän tason säännöksistä, kuten asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohdasta, jonka unionin lainsäätäjä näyttää laatineen käyttämällä oletettavasti tarkoituksellisesti epämääräisiä ja mukautuvia käsitteitä.

58.      Tällä ei kyseenalaisteta sitä seikkaa, että asetuksessa N:o 182/2011 vahvistetut säännöt ovat SEUT 288 artiklan nojalla velvoittavia ja niitä sovelletaan sellaisenaan ja että valittajan kaltaiset yksityiset voivat sen vuoksi lähtökohtaisesti vedota kyseisiin sääntöihin unionin tuomioistuimissa riitauttaakseen kyseisen asetuksen sääntöjen vastaisesti annettujen toimien pätevyyden. He voivat esimerkiksi riitauttaa sen, ettei mitään kokousta järjestetty. Se ei kuitenkaan muuta miksikään myöskään sitä, että koska päinvastaisia nimenomaisia sääntöjä ei ole annettu, komiteamenettelyjä koskevilla säännöillä ei yleensä anneta oikeuksia yksityisille. (28) Tässä tapauksessa kyseisen asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa vahvistetut määräajat ovat liian epätäsmällisiä, jotta niillä annettaisiin yksityisille kannekelpoisia oikeuksia.(29) Tämän myöntäminen ei kuitenkaan tarkoita, että perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettuja valittajan oikeuksia olisi rikottu.

59.      Unionin yleisen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan osalta olen samaa mieltä sen kanssa siitä, että tuomiossa Saksa v. komissio on todettu, että komission tehtävänä on päättää tietyn asian kiireellisyydestä komiteamenettelyssä ja että tuomioistuinvalvonnan taso rajoittuu ilmeisen virheen tai harkintavallan väärinkäytön tutkimiseen.(30) Kyseinen tuomio perustui kuitenkin asiaan osallistuneen komitean työjärjestyksen tulkintaan asiassa, jossa jäsenvaltio – ei yksityinen – riitautti komission näkemyksen asian kiireellisyydestä. Siksi kyseisellä tuomiolla ei ole välitöntä merkitystä tämän valituksen kannalta, mutta sillä olisi saattanut olla merkitystä Ranskan tasavallan kumoamiskanteelle. On kuitenkin kuvaavaa, ettei kyseinen jäsenvaltio nostanut kannetta riidanalaisesta asetuksesta sen enempää asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohdan kuin hallintokomitean työjärjestyksen rikkomisen vuoksi.(31)

60.      Siksi katson, että unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti, ettei komissio rikkonut asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohtaa. Valittajan esittämillä väitteillä ei voida kyseenalaistaa sitä.

61.      Ensimmäisen valitusperusteen kolmessa ensimmäisessä osassa esitetyillä väitteillä ei nimittäin voida tukea esitettyjä vaatimuksia, sillä viejillä ei asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohdan nojalla ole kannekelpoista oikeutta riitauttaa tämän tapauksen olosuhteissa sitä, miten komissio toimii hallintokomitean kanssa.

62.      Lisäksi valittaja on väärässä väittäessään kyseisen valitusperusteen kolmannessa osassa, että unionin yleisellä tuomioistuimella oli riittävästi todisteita todetakseen, ettei hallintokomitealla ollut käytössään kaikkia tarvittavia tietoja päätöksen tekemiseksi. Asetuksen N:o 182/2011 3 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että komissio esittää kyseiselle komitealle ainoastaan ehdotuksen täytäntöönpanotoimeksi ja alustavan esityslistan, mutta ei muita asiakirjoja. Siksi komissio ei tarkasti ottaen ollut velvollinen paljastamaan hallintokomitealle unionin markkinahintojen ja maailmanmarkkinahintojen välisen erotuksen perusteella tekemäänsä vientitukien määrän teoreettista laskelmaa (jäljempänä teoreettinen laskelma). (32) Kuten käy ilmi myös jäljempänä 107 ja 108 kohdasta, valittajan väite, jonka mukaan vientitukien tarkoituksena on kompensoida unionin ja maailmanmarkkinoiden välistä epätasapainoa mahdollistamalla viennin harjoittaminen talouden toimijoille, mikä edellyttää sitä, että komissio ja komitea ottavat huomioon viejien tilanteen, ei pidä paikkaansa.

63.      Ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa on yhtä virheellinen, sillä se toimii molempiin suuntiin: kuten komissio totesi istunnossa, se piti käytäntöään laillisena eikä se nähnyt tarvetta muuttaa komiteamenettelyä koskevia sääntöjä riippumatta siitä, miten pitkään kyseistä käytäntöä on noudatettu.

64.      Ensimmäisen valitusperusteen viides osa ei liity siihen, oliko hallintokomitealla riittävästi aikaa tarkastella asetusehdotusta, vaan pikemminkin valitun menettelyn ja riidanalaisen asetuksen johdanto-osan perustelukappaleiden väliseen ristiriitaan. Tämä kysymys liittyy pikemminkin kolmanteen valitusperusteeseen, jota tarkastelen jäljempänä 78 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa. Joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin ei esittänyt valituksenalaisen tuomion 149 kohdassa omaa näkemystään vaan pikemminkin komission näkemyksen. Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen ole voinut toimia ristiriitaisesti hyväksymällä komission kannan. Joka tapauksessa markkinatilanne voi olla samaan aikaan sekä vallitseva (olemassa oleva) että jatkuva, enkä siksi pidä ilmaisuja ristiriitaisina.

65.      Yhteenvetona totean, että koska mitään valittajan ensimmäisen valitusperusteen viidestä osasta ei voida hyväksyä, kyseinen valitusperuste on hylättävä kaikilta osin.

66.      Lisäksi tämän päätelmän perusteella en pidä tarpeellisena tutkia sitä, olisiko hallintokomitea päätynyt toisenlaiseen tulokseen vahvistettujen vientitukien määrän osalta, jos sille olisi annettu enemmän aikaa tarkastella asetusehdotusta.(33)

C       Toinen valitusperuste: unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 2 kohtaa ja esittänyt ristiriitaiset perustelut

1.      Asianosaisten lausumat

67.      Tilly-Sabco väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen hylättyä valituksenalaisen tuomion 200 kohdassa sen näkemyksen siitä, ettei riidanalainen asetus ollut ”säännöllisin väliajoin tehtävä maatalouden rahoitusväline”, se ei analysoinut kyseistä käsitettä, vaikka kyseinen pääjohtajalle siirretty toimivalta koski tällaisia välineitä. Koska riidanalaista asetusta ei korvattu uudella asetuksella, se ei voi olla – mistä tahansa syystä – siirretyn toimivallan kattama säännöllisin määräajoin tehtävä maatalouden rahoitusväline, ja siksi unionin yleinen tuomioistuin toimi valittajan mukaan virheellisesti pitäessään sitä sellaisena. Se väittää vastauksessaan, että sen uusimatta jättäminen johtui ennalta määritetyistä linjauksista ja että unionin yleinen tuomioistuin ei arvostellut komissiota siitä, että tämä jätti huomiotta asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetut ”kehitysnäkymät” sekä 18.7.2013 järjestetyssä komitean kokouksessa että silloin, kun se jätti kutsumatta koolle kokouksen lokakuussa 2013.

68.      Komissio kiistää nämä väitteet.

2.      Arviointi

69.      Tämä valitusperuste on hylättävä.

70.      Olen alusta alkaen samaa mieltä komission kanssa siitä, että tämän valitusperusteen täsmällinen ulottuvuus on epäselvä. Yleisesti ottaen valittajan väitteet kohdistuvat ajoittain kokonaisuudessaan pikemminkin riidanalaiseen asetukseen kuin valituksenalaiseen tuomioon.

71.      Joka tapauksessa siinä määrin kuin tämä valitusperuste perustuu asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 2 kohdan rikkomiseen ja siltä osin kuin Tilly-Sabco väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei tarkastellut, oliko riidanalainen asetus siirretyn toimivallan kattama ”säännöllisin määräajoin tehtävä maatalouden rahoitusväline”, eikä se ottanut huomioon tämän luokituksen seurauksia, riittää, kun todetaan, että asetuksen 164 artiklan 2 kohdassa ei mainita tällaista käsitettä. Sillä, että asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdan a alakohdassa viitataan ”kehitysnäkymiin”, ei ole tähän vaikutusta. Siksi on epäolennaista, jättikö unionin yleinen tuomioistuin analysoimatta tämän käsitteen.

72.      Lisäksi, kun unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 200 kohdassa valittajan väitteen siitä, ettei riidanalaisen asetus ollut säännöllisin määräajoin tehtävä maatalouden rahoitusväline, se ei luokitellut a contrario kyseistä toimenpidettä sellaiseksi eikä se tunnustanut kyseisen käsitteen oikeudellista arvoa. Unionin yleinen tuomioistuin yksinkertaisesti hylkäsi väitteen, jonka mukaan riidanalainen asetus ei ollut säännöllisin määräajoin tehtävä maatalouden rahoitusväline, koska sitä ei ollut uusittu.

73.      Joka tapauksessa valittaja on käsittänyt väärin asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 2 artiklan. Kyseisen säännöksen ensimmäisessä virkkeessä todetaan, että ”komissio vahvistaa vientituet”, ja toisen virkkeen mukaan ”vientituet voidaan vahvistaa” joko ”säännöllisin määräajoin” tai ”tarjouskilpailuilla”. Jos vientituet vahvistetaan säännöllisin määräajoin, kolmannen virkkeen mukaan vientitukien määrä on ”vahvistettava vähintään kerran kolmessa kuukaudessa” mutta määrä ”voi kuitenkin pysyä samana pidempään kuin kolme kuukautta”. Siksi komissiolla oli toimivalta säilyttää vahvistettu määrä samana yli kolmen kuukauden ajan. Asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 2 artiklassa ei säädetä tältä osin keinoista määrien säilyttämiseksi. Vaikka riidanalaisessa asetuksessa olisi voitu vahvistaa päättymisajankohta, sitä ei edellytetty kyseisessä säännöksessä, sillä ilman tällaista päivämäärää riidanalaista asetusta sovellettaisiin yksinkertaisesti edelleen ja vahvistettu määrä pysyisi näin ollen ennallaan.(34)

74.      Tarkasteltaessa väitettä, jonka mukaan uusimatta jättäminen johtui ennalta määritetyistä linjauksista, valittaja täsmensi istunnossa, että sen näkemys perustui lähinnä kahteen seikkaan. Ensinnäkin valittaja väittää, että lokakuussa 2013 pidetyssä kokouksessa hallintokomitea ei keskustellut siitä, olisiko riidanalainen asetus pidettävä voimassa tai uusittava. Toiseksi se väittää, että 18.7.2013 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta käy ilmi, että vientitukien määrän vahvistaminen lakkautettiin.

75.      Aluksi on todettava, että komission toimilla hallintokomitean kanssa riidanalaisen asetuksen antamisen jälkeen ei voida kyseenalaistaa asetuksen pätevyyttä, vaan sitä on arvioitava kyseisen asetuksen antamishetkellä vallinneiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen kannalta.(35) Toiseksi seikat, joihin valittaja vetoaa, edellyttävät asian tosiseikkojen tarkastelua, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen tehtäviin muutoksenhakumenettelyssä. Lopuksi ja joka tapauksessa valittaja on väärässä molemmissa tapauksissa: komissio väitti istunnossa, että lokakuussa 2013 pidetyn komitean kokouksen esityslista sisälsi kohdan, jossa todetaan, että hallintokomiteaa voidaan pyytää antamaan lausunto asetusehdotuksesta, jossa vahvistetaan siipikarjanliha-alan vientituet, eikä tätä väitettä kiistetty. Tämä vahvistetaan 17.10.2013 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa.(36) Lisäksi riippumatta siitä, mitä tulkinnallista arvoa komitean kokouksen pöytäkirjalla saattaa olla kyseisessä kokouksessa tehtyjen päätösten pätevyyden kannalta, 18.7.2013 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa ei viitata lakkauttamiseen tai keskeyttämiseen, kuten valittaja väittää. Siinä todetaan pelkästään, että ”komissio ehdotti, että jäljellä olevat vientituet vahvistetaan nollaksi”. Valittaja toimitti ensimmäisessä oikeusasteessa nostamansa kanteen liitteeksi kyseisen pöytäkirjan epävirallisen ranskankielisen käännöksen, jossa todetaan virheellisesti, että ”la Commission a proposé de supprimer les restitutions” (”komissio ehdotti vientitukien lopettamista”).

76.      Lopuksi valittaja ei ole väittänyt valituksessaan, että unionin yleinen tuomioistuin jätti toteamatta, että vientitukien vahvistamisen tosiasiallinen keskeyttäminen voitaisiin hyväksyä vain asetuksen N:o 1234/2007 162 artiklan nojalla ja että asiaa koskeva toimivallan siirto ei voi ulottua koskemaan riidanalaista asetusta. (37) Lisäksi valittajan lakimies totesi istunnossa, että valittajan väite, jonka mukaan riidanalainen asetus ei ollut säännöllisin määräajoin tehtävä maatalouden rahoitusväline, oli erillinen ja vaihtoehtoinen väite sille kysymykselle, oliko komissiolla toimivalta antaa riidanalainen asetus sen 164 artiklan 2 ja 3 kohdan nojalla. Näin ollen on kyseenalaista, onko valittaja esittänyt asetuksen N:o 1234/2007 162 artiklan rikkomiseen perustuvan väitteen oikea-aikaisesti, kun pidetään mielessä, että unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole tutkia riidanalaisen asetuksen oikeusperustaa omasta aloitteestaan.(38)

77.      Mikäli unionin tuomioistuin kuitenkin katsoo kyseisen väitteen kuuluvan olennaisesti toiseen valitusperusteeseen, mielestäni se olisi hylättävä. Asetuksen N:o 1234/2007 162 artiklan 1 kohdassa ei anneta unionin millekään toimielimille toimivaltaa vientitukijärjestelmän käyttöön ottamiseen, sääntelyyn tai lakkauttamiseen. Joka tapauksessa päätös vahvistaa vientitukien määrä nollaksi ei itsessään merkitse järjestelmän lakkauttamista. Vahvistamalla määrä nollaksi ainoastaan muutetaan tai mukautetaan tietyllä tavalla tuen määrää tietyssä tilanteessa. Se, että komissio päätti vahvistaa määrän nollaksi tiettynä aikana, ei kyseenalaista sitä tosiseikkaa, että sillä on toimivalta vahvistaa (uudelleen) vientituen määrä, eikä se etenkään tarkoita sitä, että komissio olisi lakkauttanut laittomasti vientitukijärjestelmän. Oikeuskäytännöstä käy ilmi, että unionin tuomioistuin on aiemmin katsonut, ettei komissiota voida arvostella siitä, ettei se ilmoittanut eläinten ruokintaan tarkoitetun sokerin denaturoinnista maksettavien korvausten keskeyttämisestä vaan päätti vahvistaa sen nollaksi verolainsäädännössä yleisesti sovelletun ja [unionin] oikeudessa hyväksytyn menetelmän mukaisesti.(39)

D       Kolmas valitusperuste: unionin yleisen tuomioistuimen arviointivirhe, joka koskee riidanalaisen asetuksen oikeuttamisperusteen tai sen taustalla olevien perustelujen puuttumista

1.      Asianosaisten lausumat

78.      Valittaja väittää kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi SEUT 296 artiklaa valituksenalaisen tuomion 245 kohdassa ja tulkitsi virheellisesti asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä kyseisen tuomion 226–231 kohdassa. Sen mielestä vientitukien vahvistamista koskevan asetuksen perustelut eivät voi olla samat, jos määrät muuttuvat, eivätkä etenkään jos määrät vahvistetaan nollaksi.

79.      Tilly-Sabco väittää kolmannen valitusperusteen toisessa osassa, että valituksenalaisen tuomion 241, 291, 293, 300 ja 398–401 kohdasta käy ilmi, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi lainsäädäntöä soveltamalla komission laskentamenetelmää siten, että siihen ei kohdisteta tuomioistuinvalvontaa, mukaan lukien ilmeisten arviointivirheiden olemassaoloa koskevaa tuomioistuinvalvontaa. Lisäksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti kyseisen tuomion 320 ja 321 kohdassa tiettyjä hallintokomitealle toimitettuja asiakirjoja, minkä vuoksi valittaja katsoo tuomion olevan ristiriitainen, rajoittavan oikeutta tuomioistuinvalvontaan ja vääristävän tosiseikkoja.

80.      Valittaja väittää kyseisen valitusperusteen kolmannessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin esitti ristiriitaisia perusteluja valituksenalaisen tuomion 253–255 kohdassa toteamalla, että riidanalaisella asetuksella tehty muutos ei eronnut rakenteellisesti aiemmista muutoksista, vaikka samaan aikaan se totesi, että se oli osa toimia, joilla alennetaan asteittain vientituen määrää. Lisäksi Tilly-Sabco väittää, että unionin yleinen tuomioistuin totesi virheellisesti kyseisen tuomion 259 kohdassa, ettei komissio ole väittänyt vahvistaneensa vientituen määrää nollaksi kansainvälisen velvoitteen vuoksi.

81.      Tilly-Sabco väittää kolmannen valitusperusteen neljännessä osassa, että valituksenalaiseen tuomioon sisältyy ristiriita, joka koskee yhtäältä 53 ja 54 kohtaa, joissa todetaan, että viejät eivät hae vientitukea, jos sovellettavaksi määräksi on vahvistettu nolla euroa, ja toisaalta 267 ja 268 kohtaa, joissa ei suljeta pois kansallisten viranomaisten mahdollisuutta myöntää vientitukia, joiden määrä on nolla euroa, vaikka hakemuksia ei silloin todennäköisesti jätetäkään.

82.      Komissio kiistää nämä väitteet.

2.      Arviointi

83.      Kolmannen valitusperusteen eri osien ulottuvuus on epäselvä. Käsittääkseni Tilly-Sabco väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin ei määrännyt komissiolle seuraamuksia perusteluvelvollisuutensa rikkomisesta (valitusperusteen ensimmäinen ja kolmas osa), että se on toiminut ristiriitaisesti ja/tai tehnyt virheen valituksenalaisen tuomion useissa kohdissa (valitusperusteen toinen, kolmas ja neljäs osa) ja että se on alentanut epäasianmukaisesti tuomioistuinvalvonnan tasoa (valitusperusteen toinen osa). Tarkastelen näitä kolmea seikkaa vuorollaan.

a)      Perusteluvelvollisuus

84.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen toimen luonteen mukaan ja perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimen toteuttaneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt, ja siten, että toimivaltainen tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa. Perusteluvelvollisuutta on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, sillä tutkittaessa sitä, ovatko toimen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimusten mukaisia, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt.(40)

85.      Silloin kun kyseessä ovat yleisesti sovellettavat toimet, riittää, kun perusteluissa osoitetaan yhtäältä kokonaistilanne, joka johti toimen toteuttamiseen, ja toisaalta ne yleiset tavoitteet, joihin toimella pyritään.(41) Asetusten perusteluissa ei etenkään tarvitse esittää kaikkia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka huomioon ottaen kyseiset asetukset on annettu ja jotka ovat usein hyvin monilukuisia ja mutkikkaita, kun asetukset kuuluvat sen kokonaisuuden, jonka osa ne ovat, systemaattiseen kehykseen. Näin ollen on niin, että jos asetuksesta käy selvästi ilmi toimielimen tavoittelema olennainen päämäärä, olisi kohtuutonta vaatia, että toimielimen erilaiset tekniset valinnat perustellaan erikseen.(42)

86.      Unionin tuomioistuimen on pitänyt nimenomaisesti tarkastella perusteluvelvollisuutta vakiintuneen päätöskäytännön tai muita toimenpiteitä koskevan käytännön (eli hallinnollisen käytännön) yhteydessä. On todettu, että tietyn toimenpiteen perustelujen yksityiskohtaisuuden pitää olla oikeassa suhteessa niihin aineellisiin mahdollisuuksiin ja teknisiin tai määräaikoja koskeviin edellytyksiin, joiden rajoissa se on tehtävä. (43) Tämän vuoksi on todettu, että vaikka toimi, joka on osa hallinnollista käytäntöä, voidaan perustella suppeasti, muun muassa viittaamalla aiempiin päätöksiin tai muihin toimiin, niin unionin viranomaisen on esitettävä päättelynsä nimenomaisesti silloin, kun tietty toimi menee aikaisempia toimia huomattavasti pidemmälle.(44)

87.      Valittajan esittämä väite liittyy juuri tähän. Tilly-Sabco väittää, ettei komissio voinut yksinkertaisesti ”kierrättää” aiemmassa asetuksessa esitettyjä perusteluja, kun se vahvisti vientituen määrän nollaksi, sillä riidanalainen asetus meni aiempaa huomattavasti pidemmälle, minkä unionin yleinen tuomioistuin jätti huomiotta. Se väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti edellisessä kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä.

88.      Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan tehnyt virhetulkintaa.

89.      Unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 223–231 kohdassa perustellusti edellä 86 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä. Unionin yleinen tuomioistuin pyysi ensin komissiota selventämään yksityiskohtaisesti asian kannalta relevanttina aikana noudattamaansa käytäntöään (valituksenalaisen tuomion 235–241 kohta), jonka mukaisesti komissio vahvisti vientituen määrän käyttäen kahta riippumatonta menetelmää, jotka ovat (i) teoreettinen laskenta ja (ii) markkinatilanteen analyysi (jäljempänä markkina-analyysi), ja hylkäsi sen jälkeen valittajan väitteet siitä, että komissio olisi poikennut kyseisestä käytännöstään (valituksenalaisen tuomion 242–262 kohta).

90.      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteet perustellusti.

91.      Valittaja ei väittänyt ensimmäisessä oikeusasteessa, että komissio jätti noudattamatta tavanomaista käytäntöään menettelyllisesti (ks. valituksenalaisen tuomion 242 kohta). (45) Valittaja katsoi sen sijaan, että riidanalaisella asetuksella tehty merkittävä muutos poikkesi komission asian kannalta relevanttina aikana noudattamasta käytännöstä.

92.      Unionin yleinen tuomioistuin oli kuitenkin selvästi oikeassa hylätessään tämän näkemyksen, sillä tässä asiassa ei selvästikään voida vedota tuomiossa Silos esitettyihin perusteluihin, joiden nojalla kyseessä oleva asetus mitätöitiin. Kyseisessä tuomiossa yksilöitiin kolme erillistä perustetta, jotka yhdessä johtivat siihen päätelmään, että komissio oli poikennut tavanomaisesta käytännöstään, ja siksi esitetyt perustelut olivat riittämättömiä.(46)

93.      Ensinnäkin kyseisessä asiassa kyseenalaistettua asetusta edeltäneellä asetuksella oli lisätty kyseisten rehujen vientituen määrää, kun taas kyseisessä asiassa tarkastellulla asetuksella sitä oli vähennetty.

94.      Toiseksi, vientituen määrää alennettiin – yhdellä kertaa – 74,93 ecusta tonnilta nollaan.

95.      Kolmanneksi kyseisessä asiassa tarkasteltu asetus annettiin vain viikko aiemmin sovelletun asetuksen antamisen jälkeen.

96.      Sitä vastoin, kuten todetaan valituksenalaisen tuomion 8–11 kohdassa, kyseisten jäädytettyjen siipikarja-alan tuotteiden vientituen määrää vähennettiin asteittain – eikä sitä korotettu väliaikaisesti – kolmen vuoden aikana siten, että se oli 17.6.2010 aluksi 40 euroa 100 kilogrammalta, minkä jälkeen sitä alennettiin ensin 32,50 euroon 100 kilogrammalta, sitten 21,70 euroon 100 kilogrammalta ja lopulta 10,85 euroon 100 kilogrammalta, kunnes se vahvistettiin nollaksi riidanalaisella asetuksella 18.7.2013. Riidanalainen asetus annettiin kolme kuukautta aiemmin sovelletun asetuksen antamisen jälkeen. Tällaisesta ajanjaksosta säädetään nimenomaisesti asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 2 kohdassa. Nämä tosiseikat ovat riidattomia.

97.      Siksi on selvää, että riidanalainen asetus oli osa asetuksen N:o 1234/2007 ja asetuksen N:o 182/2011 yhteydessä sovellettavaa yhtenäistä menettelyä, jota oli noudatettu johdonmukaisesti ja jossa asetukset annettiin asetuksessa N:o 1234/2007 mainittujen nimenomaisten perusteiden nojalla ja joista kaupalliset toimijat olivat täysin tietoisia. Lisäksi riidanalaisen asetuksen sisältö ei eroa merkittävästi sitä edeltäneiden asetusten sisällöstä. Tämä muistuttaa tilannetta asiassa Delacre.(47)

98.      Tätä ei muuta se, että riidanalaisessa asetuksessa vahvistettiin vientituen määrä nollaksi esittämättä aiemmasta asetuksesta poikkeavia perusteluja. Sen lisäksi, mitä olen todennut edellä 77 kohdassa sen mahdollisuuden laillisuudesta, että komissio voi vahvistaa vientituen määrän nollaksi, riidanalaisella asetuksella tehty vähennys ilmensi yksistään vientituen määrän alenemiseen liittyvää suuntausta. Muunlainen tulkinta johtaisi sellaiseen järjettömään päätelmään, että perusteluvelvollisuutta olisi noudatettu siinä tapauksessa, jos komissio olisi sen sijaan ehdottanut vientituen määrän vahvistamista 0,01 euroksi 100 kilogrammalta. Unionin yleinen tuomioistuin ei siksi tehnyt virhettä, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 245 kohdassa, että pelkästään se seikka, että vientitukien määrä vahvistettiin nollaksi, ei tarkoita automaattisesti sitä, että komissio on poikennut aiemmasta käytännöstään, ja että vientitukien määrän muuttaminen on osa järjestelmää, jossa vientitukien määrä vahvistetaan säännöllisin määräajoin, minkä vuoksi samat perustelut voivat kattaa hyvin erilaisia vientitukien määriä ja myös nollaksi vahvistetun määrän. Valittajan viittaus tuomioon National Iranian Oil Company(48), jossa toistetaan olennaisilta osin edellä 86 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö varojen jäädyttämisen alalla, ei osoita, että riidanalainen asetus meni huomattavasti edeltäviä asetuksia pidemmälle.

99.      Edellä esitetystä seuraa, että Tilly-Sabcon väitteet siitä, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti SEUT 296 artiklaa, on hylättävä.

b)      Ristiriitaiset toteamukset ja muut väitteet

100. Ensinnäkin väitteet ristiriitaisista toteamuksista ja selvitysaineiston ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla, jotka valittajan mukaan käyvät ilmi valituksenalaisen tuomion 320 ja 321 kohdasta, ovat perusteettomia. Se, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi yhtäältä, että tuonnit kasvoivat vientejä nopeammin, ja toisaalta, että tuontien arvo pieneni, ei tarkoita, että se olisi esittänyt ristiriitaisia toteamuksia, eikä se merkitse millään tavalla selvitysaineiston ottamista huomioon vääristyneellä tavalla. Valittaja ei ole tältä osin ilmoittanut täsmällisesti niitä seikkoja, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, eikä näyttänyt toteen niitä arviointivirheitä, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan päätynyt niiden ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla.(49)

101. Toiseksi tarkasteltaessa valituksenalaisen tuomion 253–255 kohtaa, joka on Tilly-Sabcon mukaan ristiriidassa poliittisiin näkökohtiin perustuvan vientitukien määrän asteittaisen alentamisen kanssa, on todettava, että kyseisten toteamusten välillä ei missään tapauksessa ilmene minkäänlaista jännitettä Tilly-Sabcon teorian ansioista riippumatta.

102. Kolmanneksi valittaja on väärässä arvostellessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole todennut valituksenalaisen tuomion 259 kohdassa, että vientitukien määrä vahvistettiin kansainvälisen sitoumuksen perusteella. Se, että komissio totesi puolustuksensa yhteydessä unionin yleisessä tuomioistuimessa, että ”[yhteisen maatalouspolitiikan] kehittämisessä otetaan huomioon Maailman kauppajärjestön [WTO] Dohan kehityskierroksella käynnissä olevat neuvottelut ja unionin tässä yhteydessä omaksuma vientitukia koskeva kanta”, ei millään tavoin viittaa mihinkään tiettyyn kansainvälisen velvoitteeseen.

103. Lopuksi en näe mitään ristiriitaa yhtäältä valituksenalaisen tuomion 53 ja 54 kohdan, joissa todetaan, että viejät eivät hae vientitukea, jos sovellettavaksi määräksi on vahvistettu nolla euroa, ja toisaalta 267–268 kohdan välillä, joissa ei suljeta pois kansallisten viranomaisten mahdollisuutta myöntää vientitukia, joiden määrä on nolla euroa, vaikka hakemuksia ei todennäköisesti jätetäkään. Tilly-Sabcon tulkinnassa kyseisistä kohdista ei oteta huomioon niiden asiayhteyttä: unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli 53 ja 54 kohdassa, ”edellyttääkö” riidanalainen asetus täytäntöönpanotoimenpiteitä SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaisen valittajan asiavaltuuden vahvistamiseksi. Valituksenalaisen tuomion 267 ja 268 kohdassa kyse on kuitenkin täysin eri arvioinnista. Tarkemmin sanottuna siinä tarkastellaan, sallitaanko asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 2 kohdassa, että vientituen määrä vahvistetaan nollaksi. Jos nämä kaksi asiaa liittyisivät toisiinsa niin tiiviisti kuin valittaja väittää, on kyseenalaista, olisiko valittajalla ollut tarvittavaa asiavaltuutta.

104. Edellä esitetystä seuraa, että valittajan väitteet, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin esitti ristiriitaisia perusteluja, otti todistusaineiston huomioon vääristyneellä tavalla ja tulkitsi virheellisesti komission kirjallisia huomautuksia, on hylättävä.

c)      Tuomioistuinvalvonnan tason epäasianmukainen alentaminen

105. Unionin yleinen tuomioistuin yksilöi asianmukaisesti sovellettavan tuomioistuinvalvonnan tason valituksenalaisen tuomion 276 kohdassa, toisin sanoen se totesi, että unionin lainsäätäjällä on maatalouden alalla laaja harkintavalta. Tämä pätee päätökseen siitä, tarkistetaanko jäädytettyjä kananpoikia koskevaa voimassa olevaa säännöstöä. Valvoessaan toimenpiteen laillisuutta tuomioistuimen on näin ollen tutkittava ainoastaan, sisältyykö kyseessä olevaan toimenpiteeseen ilmeinen virhe, onko harkintavaltaa käytetty väärin tai onko kyseessä oleva viranomainen selvästi ylittänyt harkintavaltansa rajat.(50)

106. Valittaja ei kyseenalaista valituksenalaista tuomiota sen perusteella, ettei siinä määritetä asianmukaisesti tuomioistuinvalvonnan tasoa. Valittaja ei kyseenalaista tuomiota myöskään siksi, että asiassa olisi sovellettu peitellysti sen kannalta epäedullisempaa tuomioistuinvalvonnan tasoa(51) tai että sovellettu taso rikkoisi perusoikeuskirjan 47 artiklaa. Näyttää pikemminkin siltä, että Tilly-Sabco kyseenalaistaa lähinnä unionin yleisen tuomioistuimen tulkinnan asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklassa vahvistetun komission harkintavallan laajuudesta. Kuten komissio korostaa, kolmannen valitusperusteen tämä osa vaikuttaa liittyvän asianomaisten väliseen yleiseen erimielisyyteen vientitukien tarkoituksesta.

107. Muistutan tältä osin, että vientitukijärjestelmän tarkoituksena on vakauttaa yhteismarkkinoita ja huolehtia siitä, että maataloustuotteiden myyminen kolmansiin maihin on mahdollista. (52) Erityisesti todettakoon, että vientitukien tarkoituksena ei ole taata viejälle kunnollisia tuloja. Niiden tavoitteena on pikemmin se, että voidaan reagoida nopeasti muuttuvaan markkinatilanteeseen tehokkaasti ja joustavasti. Toistuvat muutokset ovat yksi unionin maataloutta koskevan oikeusjärjestelmän keskeisistä ominaisuuksista, ja lainsäädäntöä täytyy jatkuvasti mukauttaa taloudellisiin olosuhteisiin ja uusiin poliittisiin prioriteetteihin.(53)

108. Mielestäni unionin yleinen tuomioistuin oli oikeassa todetessaan valituksenalaisen tuomion 293 kohdassa, että asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdassa käytetyn ilmaisun ”yksi tai useampi” perusteella komissio voi korostaa yhtä kyseisessä säännöksessä mainittua seikkaa. Komissio voi laillisestikin rajoittua vain yhteen seikkaan. Tässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin totesi tuomionsa 291 kohdassa, että komissio oli korostanut tarvetta taata tasapaino markkinoilla sekä hintojen ja kaupan luonnollinen kehitys eli tavoitetta, johon viitataan asetuksen 164 artiklan 3 kohdan b alakohdassa.(54)

109. Toisin kuin valittaja väittää, tämä toteamus ei ole ristiriidassa valituksenalaisen tuomion 401 kohdan(55) kanssa. Unionin tuomioistuin ei todennut kyseisessä kohdassa, että asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdassa mainituilla seikoilla oli yhtä suuri merkitys. Unionin yleinen tuomioistuin ainoastaan vastasi valittajan väitteeseen, jonka mukaan komissio esitti ristiriitaisia perusteluja väittäessään antavansa yhtä suuren merkityksen teoreettiselle laskelmalle ja markkina-analyysille mutta korosti lopullisessa analyysissa voimakkaammin viimeksi mainittua. Nämä kaksi menetelmää eivät ole kuitenkaan asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja seikkoja vaan pikemminkin työkaluja, joilla vahvistetaan vientitukien asianmukainen määrä. Siksi valittaja on käsittänyt väärin valituksenalaisen tuomion.

110. Kolmannen valitusperusteen tässä osassa esitetyt muut väitteet perustuvat, siltä osin kuin ne voidaan ymmärtää ja ottaa tutkittavaksi, useisiin kyseistä tuomiota koskeviin väärinkäsityksiin ja/tai virheellisiin tulkintoihin.

111. Ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 401 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin lausui tuomion 400 kohdassa mainitusta valittajan väitteestä. Toteamus edustaa kyseisen tuomioistuimen näkemystä, eikä se tarkoita, että asianosaisten kannat olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Joka tapauksessa valittaja ei ole väittänyt, että unionin yleinen tuomioistuin olisi lausunut kanteen ulkopuolelta.

112. Toiseksi valittaja on yksinkertaisesti väärässä väittäessään, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 300 kohdassa, että ”vientitukien määrän teoreettista laskelmaa ei selvennetä hallintokomitealle toimitetuissa asiakirjoissa”.(56)

113. Lopuksi on pidettävä perusteettomana väitettä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, kun se ei vaatinut komissiota toimittamaan sille teoreettista laskelmaa, minkä vuoksi se ei voinut tutkia, perustuiko komission teoreettisen laskelman ja sen markkina-analyysin välille luotu tasapaino ilmeiseen arviointivirheeseen. Ensinnäkin ei ole asianomaisten vaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävä päättää prosessinjohtotoimista ja/tai asian selvittämistoimista, jos se pitää niitä tarpeellisina. (57) Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 398 kohdassa, että kuten komissio on todennut, vaikka teoreettisen laskelman tulos oli positiivinen, komissio saattoi laillisesti vahvistaa vientitukien määrän nollaksi kyseisen tuomion 292 kohdassa esitettyjen seikkojen perusteella. (58) Unionin yleinen tuomioistuin pystyi näin ollen tarkastelemaan näiden kahden menetelmän välistä eroa myös ilman teoreettista laskelmaa koskevia yksityiskohtaisia tietoja. Lopuksi valittajan kanta tarkoittaa lähinnä sitä, että se pyytää unionin yleistä tuomioistuinta käyttämään harkintavaltaa, joka asetuksessa N:o 1234/2007 on sen sijaan annettu komissiolle.

114. Edellä esitetystä seuraa, että kolmannen valitusperusteen tämä osa ja näin ollen koko valitusperuste on hylättävä.

E       Neljäs valitusperuste: asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdan rikkominen tai ilmeinen arviointivirhe

1.      Asianosaisten lausumat

115. Tilly-Sabco väittää neljännen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin esitti ristiriitaisia perusteluja, kun se arvioi, oliko komissio ottanut asianmukaisesti huomioon asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdassa mainitut seikat, sillä unionin yleinen tuomioistuin vertaili keskenään valituksenalaisen tuomion 301 kohdassa hintojen alenemista Yhdysvalloissa vuonna 2013 ja kyseisen tuomion 302 kohdassa Brasilian markkinatilannetta vuosina 2009–2013, ja että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tarkastella uusimpia saatavilla olevia tietoja.

116. Valittaja väittää neljännen valitusperusteen toisessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdan b alakohtaa hyväksymällä valituksenalaisen tuomion 289 kohdassa komission arvion siitä, että hintaero verrattuna Brasiliasta peräisin olevaan siipikarjaan ei edellyttänyt vientitukien maksamista. Lisäksi valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin rikkoi kyseistä säännöstä rajoittamalla tarkastelunsa maailmanmarkkinoihin ottamatta huomioon unionin markkinoita.

117. Tilly-Sabco väittää kyseisen valitusperusteen kolmannessa osassa, ettei unionin yleinen tuomioistuin arvostellut valituksenalaisen tuomion 366 kohdassa komissiota siitä, että tämä jätti huomiotta kanojen täsmällisen kysyntätason ja esitti ristiriitaisia perusteluja valituksenalaisen tuomion 368 kohdassa. Lisäksi Tilly-Sabco väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt päätelmiä valituksenalaisen tuomion 350 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa siitä, mitä seurauksia rehujen hintojen nousulla on tuottajamarginaaleille. Se arvostelee kyseistä tuomioistuinta myös siitä, ettei se tehnyt päätelmiä valituksenalaisen tuomion 350–356 ja 360–361 kohdassa yksilöidyistä komission tekemistä virheistä ja että kyseisen tuomion 369 kohdassa se on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon todistusaineiston, joka sen mukaan osoitti, että siipikarjanlihan kysyntä oli laskussa vuonna 2013.

118. Komissio kiistää nämä väitteet.

2.      Arviointi

119. Tämän valitusperusteen kolmessa osassa arvostellaan eri tavoin lähinnä sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut komission harkintavallan käyttöä asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdan nojalla. Mielestäni mikään niistä ei ole perusteltu, ja tarkastelen niitä järjestyksessä.

120. Ensinnäkin ristiriitaa, joka Tilly-Sabcon mukaan syntyy valituksenalaisen tuomion 300 ja 301 kohdan välillä, ei ole olemassa. Se, että unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon tuoreen kanan hintakehitystä tarkastellessaan Yhdysvaltojen osalta ainoastaan vuoden 2013, ei tarkoita sitä, että se toimi ristiriitaisesti ottamalla huomioon pidemmän ajanjakson Brasilian osalta. Mikään asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdan sanamuodossa ei edellytä komissiota rajoittamaan hintakehityksen vertailevaa arviointiaan tiettyihin ajanjaksoihin (vaikka sen tekemättä jättäminen kiistatta tekisi tyhjäksi vertailun tarkoituksen). Vaikka valittaja on oikeassa korostaessaan, että kyseisen asetuksen 164 artiklan 3 kohdan a alakohdassa viitataan unionin markkinoilla ja maailmanmarkkinoilla ”vallitsevaan tilanteeseen”, kuten edellä 108 kohdassa todetaan, komissio voi korostaa muita asetuksen 164 artiklan 3 kohdassa mainittuja seikkoja, kuten unionin yleinen tuomioistuin päätteli sen tehneen tässä asiassa. Joka tapauksessa valituksenalaisen tuomion 300 ja 301 kohta eivät ole keskenään ristiriidassa, sillä unionin yleinen tuomioistuin katsoi molemmissa kohdissa, että hinnat laskivat kyseisissä maissa vain vuoden 2013 lopussa.

121. Toiseksi on hylättävä Tilly-Sabcon väite siitä, että unionin yleinen tuomioistuin jätti toteamatta, että komissio teki ilmeisen arviointivirheen, koska se ei ollut vahvistanut vientitukia sisämarkkinoilla vallitsevan kanan hinnan ja Brasiliasta peräisin olevan kanan hinnan välisen erotuksen perusteella, joka on arviolta 44,73 euroa 100:a kilogrammalta ja joka on tunnustettu valituksenalaisen tuomion 289 kohdassa. Hinnanero voi johtua siitä seikasta, että vertaillut tuotteet eivät olleet kanaa molemmilta alueilta vaan pikemminkin kanaa ja siipikarjaa. Lisäksi Tilly-Sabco jättää toteamatta, että samassa kohdassa komissio korosti, että sisämarkkinoilla kanan hintataso oli korkea. (59) Tämän perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi 292 kohdassa, että komissio saattoi laillisesti katsoa, ettei vientitukien määrää ollut välttämätöntä vahvistaa positiiviseksi markkinoiden vakauden takaamiseksi – eikä valittaja riitauta tätä kohtaa. Tämä on myös perusteltua: kuten mainitaan edellä 107 kohdassa, vientitukien tarkoituksena ei ole taata viejille kunnollisia tuloja. Näin ollen talouden toimijat eivät voi vaatia komissiota vahvistamaan vientituen määrää tietylle tasolle.

122. Tarkasteltaessa väitettä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin rikkoi asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdan b alakohtaa rajoittumalla arvioinnissaan yhteen markkina-alueeseen, olkoon kyse sisämarkkinoista tai maailmanmarkkinoista,(60) on todettava, että kyseiset kaksi markkina-aluetta mainitaan vain a ja i alakohdassa. Unionin yleinen tuomioistuin totesi kuitenkin, että komissio painotti erityisesti a alakohtaa, jossa ei viitata kyseisiin kahteen markkina-alueeseen.(61)

123. Tarkasteltaessa neljännen valitusperusteen kolmatta osaa katson, että valittaja on väärässä väittäessään, että unionin yleinen tuomioistuin ei ymmärtänyt valituksenalaisen tuomion 366 kohdassa, että asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohta edellyttää, että komissiolla on täsmällistä tietoa kanojen kysynnän kehittymisestä unionin markkinoilla ja maailmanmarkkinoilla. Päinvastoin unionin yleinen tuomioistuin oli oikeassa todetessaan, että hinta määräytyy tarjonnan ja kysynnän mukaan ja että hintakehityksen arvioinnissa otetaan väistämättä huomioon kysyntä. Lisäksi on todettava valittajan vastaväitteestä, jonka mukaan hintojen nousu ilmentää epätasapainoa tarjonnan ja/tai kysynnän kehityksessä, että hintoihin on voitu hyvinkin sisällyttää tarjonnan ja kysynnän suunniteltu kehitys. Siksi tämä väite on hylättävä samoin kuin väite, jonka mukaan valituksenalaisen tuomion 366 ja 368 kohta ovat keskenään ristiriidassa, sillä ristiriita syntyy vain, jos hyväksytään valittajan näkemys hinnan ja kysynnän välisestä yhteydestä.

124. Seuraavaksi on todettava, että valittajan väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt asianmukaisia päätelmiä valituksenalaisen tuomion 350 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa rehujen hinnan nousun seurauksista tuottajamarginaaleihin, on perusteeton. Kohdassa 351 unionin yleinen tuomioistuin tekee juuri näin.

125. Toiseksi viimeiseksi todettakoon, että valittajan väitteellä siitä, että valituksenalaisen tuomion 350–356 ja 360–361 kohdasta käy kiistatta ilmi, että komissio esitti komissiolle eri tiedot kuin hallintokomitealle, ei voi olla vaikutusta riidanalaisen asetuksen lainmukaisuuteen, jota ei pidä arvioida sen perusteella, mitä komissio esitti unionin yleiselle tuomioistuimelle, vaan kyseisen asetuksen antamishetkellä vallinneiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella. Siksi kyseinen väite on tehoton. Tämä koskee myös sitä tosiseikkaa, että valituksenalaisen tuomion 360 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi tarpeelliseksi tarkentaa komission puolustuksessa esitettyjä lausuntoja rehujen hinnoista. Joka tapauksessa näiden olosuhteiden epäolennaisuutta vahvistaa se seikka, että – kuten komissio on todennut – valittaja ei ole kyseenalaistanut kyseisen tuomion 361 kohdan toista ja kolmatta virkettä, joissa todetaan muun muassa, että ratkaisevaa ei ole se, milloin rehujen hinta nousi.

126. Lopuksi tarkasteltaessa väitettä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin otti todistusaineiston huomioon vääristyneellä tavalla valituksenalaisen tuomion 369 kohdassa, kun se katsoi, että komissio oli ottanut huomioon erityisesti kanojen kysynnän kasvun, on todettava, että kyseisessä kohdassa ainoastaan toistetaan valittajan näkemys eikä sen tarkoituksena ole vahvistaa tosiseikkoja. Siksi siihen ei voi sisältyä väitettyä vääristymää. Tarkasteltaessa valittajan esittämää arvostelua kyseisen tuomion 371 kohdasta, joka valittajan mukaan on yhteydessä siihen, että todistusaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla kyseisen tuomion 369 kohdassa, valittaja ei ole osoittanut, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut kyseisen todistusaineiston huomioon vääristyneellä tavalla tai että se olisi tehnyt oikeudellisen virheen kyseisessä kohdassa. Kuten komissio huomauttaa perustellusti, valittaja ei kyseenalaista kyseisen tuomion 370 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että valittajan väitteet, jotka liittyvät tuotannon ja siipikarjanlihan kulutuksen kasvun hidastumiseen, tarkoittivat, että tuotanto ja kysyntä kasvoivat edelleen ja että tuotannon odotetaan yhä kasvavan, joskin aiempaa hitaammin.

127. Viimeksi mainittu valitusperuste on perusteeton, ja siksi se on hylättävä. Tästä seuraa, että valitus on hylättävä kaikilta osin.

VI      Ratkaisuehdotus

128. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.


1      Alkuperäinen kieli: englanti.


2      Tuomio 14.1.2016, Tilly-Sabco v. komissio (T-397/13, EU:T:2016:8) (jäljempänä valituksenalainen tuomio).


3      Siipikarjanliha-alan vientitukien vahvistamisesta 18.7.2013 annettu komission täytäntöönpanoasetus (EUVL 2013, L 196, s. 13) (jäljempänä riidanalainen asetus).


4      Yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16.2.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EUVL 2011, L 55, s. 13).


5      Maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä 22.10.2007 annettu neuvoston asetus (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) (EUVL 2007, L 299, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna.


6      Menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28.6.1999 tehty neuvoston päätös (EYVL 1999, L 184, s. 23).


7      Siipikarjanliha-alan vientitukien vahvistamisesta 17.6.2010 annettu komission asetus (EUVL 2010, L 152, s. 5).


8      Siipikarjanliha-alan vientitukien vahvistamisesta 18.10.2012 annettu komission täytäntöönpanoasetus (EUVL 2012, L 288, s. 6).


9      Siipikarjanliha-alan vientitukien vahvistamisesta 17.1.2013 annettu komission täytäntöönpanoasetus (EUVL 2013, L 14, s. 15).


10      Siipikarjanliha-alan vientitukien vahvistamisesta 18.4.2013 annettu komission täytäntöönpanoasetus (EUVL 2013, L 109, s. 27).


11      Siipikarjanliha-alan vientitukien vahvistamisesta 20.10.2011 annettu komission täytäntöönpanoasetus (EUVL 2011, L 276, s. 31).


12      Määräys 26.9.2013, Tilly-Sabco v. komissio (T-397/13 R, ei julkaistu, EU:T:2013:502).


13      Tuomio 14.1.2016, Doux v. komissio (T-434/13, ei julkaistu, EU:T:2016:7).


14      Tuomio 14.1.2016, Ranska v. komissio (T-549/13, EU:T:2016:6).


15      Ks. valituksenalaisen tuomion 39–68 kohta.


16      Ks. valituksenalaisen tuomion 27 kohta. Komissio ei etenkään kyseenalaistanut sitä toteamusta, että riidanalainen asetus oli sääntelytoimi, eikä sitä, että se koskee kantajaa suoraan; ks. valituksenalaisen tuomion 33 ja 38 kohta.


17      Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 150 artiklan mukaan, jota sovelletaan sen 190 artiklan 1 kohdan nojalla muutoksenhakumenettelyyn, ”unionin tuomioistuin voi omasta aloitteestaan – – milloin tahansa ratkaista perustellulla määräyksellä, onko kanne jätettävä tutkimatta ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi.” (korostus tässä); ks. myös tuomio 27.2.2014, Stichting Woonlinie ym. v. komissio (C-133/12 P, EU:C:2014:105, 32 kohta). Valituksia, jotka koskevat sitä, ”edellyttääkö” riidanalainen toimenpide täytäntöönpanotoimenpiteitä SEUT 263 artiklan neljänessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, käsitellään nyt unionin tuomioistuimen suuressa jaostossa; ks. asia C-244/16, Industrias Químicas del Vallés v. komissio, ja asia C-384/16 P, European Union Copper Task Force v. komissio.


18      Työjärjestyksen malli – Neuvoston päätös 1999/468/EY – … komitean työjärjestys (EYVL 2001, C 38, s. 3, alaviite 6).


19      Komissio toimitti hallintokomitean työjärjestyksen ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä puolustuksensa liitteenä.


20      Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 127 artiklan 1 kohta, jota sovelletaan muutoksenhakumenettelyyn sen 190 artiklan 1 kohdan nojalla. Joka tapauksessa työjärjestyksen malli ei ole merkityksellinen, jos kyseinen komitea on hyväksynyt oman työjärjestyksensä, kuten tässä asiassa, ks. tuomio 25.10.2005, Saksa ja Tanska v. komissio (C-465/02 ja C-466/02, EU:C:2005:636, 31 kohta).


21      Asetuksen N:o 182/2011 8 artiklan (Välittömästi sovellettavat täytäntöönpanosäädökset) 5 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Jos komissio hyväksyy väliaikaisia polkumyynti- tai tasoitustoimenpiteitä, sovelletaan tässä artiklassa säädettyä menettelyä. Komissio hyväksyy tällaisia toimenpiteitä neuvoteltuaan jäsenvaltioiden kanssa tai, erittäin kiireellisissä tapauksissa, ilmoitettuaan asiasta niille. Jälkimmäisessä tapauksessa neuvottelut käydään viimeistään kymmenen päivän kuluessa siitä, kun jäsenvaltioille on ilmoitettu komission hyväksymistä toimenpiteistä” (korostus tässä). Ks. myös asetuksen johdanto-osan 16 perustelukappale.


22      Ks. asetuksen N:o 182/2011 johdanto-osan 5 ja 11 kappale.


23      Ks. tästä esim. tuomio 14.1.1987, Saksa v. komissio (278/84, EU:C:1987:2, 12-16 kohta kohta) ja tuomio 10.2.1998, Saksa v. komissio (C-263/95, EU:C:1998:47,26-32 kohta).


24      Tuomio 23.2.1988, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto (68/86, EU:C:1988:85, 48 kohta).


25      Tuomio 7.5.1991, Nakajima v. neuvosto (C-69/89, EU:C:1991:186, 49 ja 50 kohta), ja tuomio 13.9.2007, Common Market Fertilizers v. komissio (C-443/05 P, EU:C:2007:511, 145 kohta).


26      Tuomio 15.6.1994, komissio v. BASF ym. (C-137/92 P, EU:C:1994:247, 76 ja 77 kohta), ja tuomio 13.9.2007, Common Market Fertilizers v. komissio (C-443/05 P, EU:C:2007:511, 147 ja 148 kohta).


27      Ks. tältä osin tuomio 15.6.1994, komissio v. BASF ym. (C-137/92 P, EU:C:1994:247, 72 kohta).


28      Yksityisten oikeuksia (tai niiden puuttumista) komiteamenettelyssä koskevan arvostelun osalta ks. julkisasiamies Geelhoedin ratkaisuehdotus Alliance for Natural Health ym. (C-154/04 ja C-155/04, EU:C:2005:199, 80–85 kohta). Kyseisessä tuomiossa ei mitätöity kyseessä olevaa toimenpidettä; ks. tuomio 12.7.2005, Alliance for Natural Health ym. (C-154/04 ja C-155/04, EU:C:2005:449, 81 ja 82 kohta).


29      Ks. analogisesti tuomio 11.1.2001, Monte Arcosu (C-403/98, EU:C:2001:6, 26–28 kohta).


30      Ks. tuomio 14.1.1987, Saksa v. komissio (278/84, EU:C:1987:2, 13 kohta). Ks. myös tuomioistuinvalvonnan taso, kun kyse on maataloustuotteiden kaupan häiriöiden vaarasta, tuomio 25.1.1979, Racke (98/78, EU:C:1979:14, 4 ja 5 kohta).


31      Ks. tuomio 14.1.2016, Ranska v. komissio (T-549/13, EU:T:2016:6, 18 kohta).


32      Ks. analogisesti tuomio 15.3.2006, Italia v. komissio (T-226/04, ei julkaistu, EU:T:2006:85, 38–41 kohta).


33      Ks. tältä osin tuomio 25.10.2005, Saksa ja Tanska v. komissio (C-465/02 ja C-466/02, EU:C:2005:636, 36, 38 ja 40 kohta), jossa todettiin, että se, että kokouskutsu komitean kokoukseen esitettiin alle 14 päivää ennen kokousta ja ettei tässä kokouksessa ollut saksankielistä versiota kyseisestä kahdesta asiakirjasta, ei voi mitenkään vaikuttaa lopullisesti toteutettuun toimenpiteeseen.


34      Toimielinten toimen peruuttaminen on taannehtivia vaikutuksia omaava poikkeuksellinen toimenpide, joka voidaan näin ollen tehdä vain nimenomaisesti; ks. tältä osin tuomio 8.11.2001, Silos (C-228/99, EU:C:2001:599, 19 kohta).


35      Tuomio 22.9.2016, parlamentti v. neuvosto (C-14/15 ja C-116/15, EU:C:2016:715, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


36      22.10.2013 laadittu yhteenveto maatalouden yhteisen markkinajärjestelyn hallintokomitean 17.10.2013 pidetystä 435. kokouksesta, asiakirja nro ARES REG agri.ddg2.c.4(2013) 3316233, 9.1.1 kohta (saatavilla osoitteessa https://ec.europa.eu/agriculture/sites/agriculture/files/committees/cmo-management/2013/435.pdf).


37      Itse asiassa lukuun ottamatta kyseistä säännöstä koskevaa viittausta valituksen johdannossa, sen oikeudellisia perusteita käsittelevässä osassa ei mainita lainkaan asetuksen N:o 1234/2007 162 artiklan 1 kohtaa. Valittajan vastauksessa viitataan kyseiseen säännökseen, mutta valittaja viittaa siihen ainoastaan vastineessaan, joka koskee komission vastauksessaan esiin tuomaa alustavaa huomautusta vientitukijärjestelmän tavoitteista.


38      Tuomio 10.12.2013, komissio v. Irlanti ym. (C-272/12 P, EU:C:2013:812, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


39      Tuomio 14.3.1973, Westzucker, (57/72, EU:C:1973:30, 8 kohta). Vientituilla ja sokerin denaturoinnilla on joiltakin osin identtinen tehtävä yhteisen markkinajärjestelyn alalla; ks. julkisasiamies Mayrasin ratkaisuehdotus Westzucker (57/72, EU:C:1973:20, 2 kohta).


40      Tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France (C-367/95 P, EU:C:1998:154, 63 kohta), ja tuomio 10.3.2016, HeidelbergCement v. komissio (C-247/14 P, EU:C:2016:149, 16 kohta).


41      Tuomio 9.9.2004, Espanja v. komissio (C-304/01, EU:C:2004:495, 51 kohta), ja tuomio 9.6.2016, Pesce ym. (C-78/16 ja C-79/16, EU:C:2016:428, 89 kohta).


42      Tuomio 28.10.1982, Lion ym. (292/81 ja 293/81, EU:C:1982:375, 19 kohta); tuomio 22.1.1986, Eridania zuccherifici nazionali ym. (250/84, EU:C:1986:22, 38 kohta), ja tuomio 6.7.2000, Eridania (C-289/97, EU:C:2000:363, 40 kohta).


43      Tuomio 1.12.1965, Schwarze (16/65, EU:C:1965:117, s. 888), ja tuomio 4.2.1990, Delacre ym. v. komissio (C-350/88, EU:C:1990:71, 16 kohta).


44      Ks. vastaavasti tuomio 26.11.1975, Groupement des fabricants de papiers peints de Belgique ym. v. komissio (73/74, EU:C:1975:160, 31 kohta); tuomio 4.2.1990, Delacre ym. v. komissio (C-350/88, EU:C:1990:71, 15 kohta), ja tuomio 8.11.2001, Silos (C-228/99, EU:C:2001:599, 28 kohta).


45      Tähän toteamukseen ei ole vaikutusta sillä, että valittaja väittää valituksessaan kolmannen valitusperusteen toisen osan yhteydessä, joka koskee tuomioistuinvalvonnan tason väitettyä epäasianmukaista alentamista, että se oli tehnyt selväksi, että sen enempää sillä kuin unionin yleisellä tuomioistuimellakaan ei ollut mahdollisuutta vahvistaa tai kyseenalaistaa komission tavanomaisen käytännön erityispiirteitä.


46      Tuomio 8.11.2001, Silos (C-228/99, EU:C:2001:599, 29 kohta).


47      Tuomio 14.2.1990, Delacre ym. v. komissio (C-350/88, EU:C:1990:71, 17–19 kohta).


48      Tuomio 1.3.2016, National Iranian Oil Company v. neuvosto (C-440/14 P, EU:C:2016:128, 60 kohta ja sitä seuraavat kohdat).


49      Ks. muun muassa tuomio 30.11.2016, komissio v. Ranska ja Orange (C-486/15 P, EU:C:2016:912, 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


50      Tuomio 30.6.2016, Lidl (C-134/15, EU:C:2016:498, 47 kohta) ja vastaavasti tuomio 9.3.2017, Doux ym. (C-141/15, EU:C:2017:188, 26 kohta).


51      Vastaavasti asiassa, joka johti julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotukseen KME Germany ym. v. komissio (C-272/09 P, EU:C:2011:63, 71–73 kohta).


52      Asetuksen N:o 1234/2007 johdanto-osan 65 perustelukappaleessa todetaan, että ”[unionin] yhtenäismarkkinat edellyttävät kauppajärjestelmän käyttöönottoa [unionin] ulkorajoilla. Kauppajärjestelmän olisi sisällettävä tuontitulli- ja vientitukijärjestelmä, ja sen olisi periaatteessa vakautettava [unionin] markkinat. Kauppajärjestelmän olisi perustuttava Uruguayn kierroksen monenvälisissä kauppaneuvotteluissa tehtyihin sitoumuksiin”. Sen johdanto-osan 77 perustelukappaleessa todetaan, että ”[unionin] osallistuminen tämän asetuksen soveltamisalueeseen kuuluvien tiettyjen tuotteiden kansainväliseen kauppaan olisi voitava turvata säätämällä mahdollisuudesta myöntää kolmansiin maihin suuntautuvalle viennille [unionin] hintojen ja maailmanmarkkinahintojen väliseen erotukseen perustuvaa [unionin] WTO-sitoumusten mukaista vientitukea. Tuettuun vientiin olisi sovellettava arvoon ja määrään perustuvia rajoituksia”.


53      Ks. julkisasiamies Geelhoedin ratkaisuehdotus Silos (C-228/99, EU:C:2001:196, 32 kohta), jossa viitataan tuomioon 8.4.1992, Wagner (C-94/91, EU:C:1992:181, 18 kohta). Ks. vastaavasti myös tuomio 14.3.1973, Westzucker (57/72, EU:C:1973:30, 6 ja 8 kohta); tuomio 26.1.1978, Union Malt ym. v. komissio (44/77–51/77, EU:C:1978:14, 23 ja 28 kohta, joka koskee vientilupiin liittyvää erityistilannetta, jossa vientituet vahvistetaan ennalta); tuomio 28.10.1982, Lion ym. (292/81 ja 293/81, EU:C:1982:375, 14 kohta), ja tuomio 9.3.2017, Doux ym. (C-141/15, EU:C:2017:188, 36 kohta).


54      Komissio totesi istunnossa, että se oli tarkastellut asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdan sekä a että b kohdassa mainittuja seikkoja, eikä se vastustanut valituksenalaisen tuomion 291 kohdassa esitettyä toteamusta.


55      Valituksessa esitetty viittaus valituksenalaisen tuomion 400 kohtaan vaikuttaa virheelliseltä, sillä kyseisessä kohdassa toistetaan valittajan näkemys.


56      Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 300 kohdassa, että ”hallintokomitealle toimitetun asiakirjan tarkoituksena ei ole selventää vientitukien määrän teoreettista laskelmaa vaan ennen kaikkea esitellä maailmanmarkkinoiden tilannetta”.


57      Ks. vastaavasti määräys 31.1.2017, Universal Protein Supplements v. EUIPO (C-485/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:72, 15 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


58      Valituksenalaisen tuomion 292 kohdassa todetaan, että hintojen nousu unionin markkinoilla, historiallisen keskiarvon yläpuolella olevat eurooppalaisten tuottajien marginaalit ja viennin kasvu ovat kaikki seikkoja, joiden perusteella komissio voi lähtökohtaisesti katsoa ilmeiseen arviointivirheeseen syyllistymättä, että markkinatilanne unionissa on vakaa ja ettei ollut tarpeellista vahvistaa määrältään positiivisia vientitukia markkinoiden vakauden takaamiseksi.


59      Vastaavasti, kuten komissio on todennut, valittaja ei kyseenalaista valituksenalaisen tuomion 306 kohdassa esitettyä toteamusta, jonka mukaan hallintokomitealle toimitetusta asiakirjasta kävi ilmi, että hinnat olivat selvästi nousussa unionin markkinoilla sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä.


60      Valitus on tältä osin epäjohdonmukainen, sillä siinä todetaan, että ”unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon ainoastaan sisämarkkinoiden hinnat, korkeat rehukustannukset ja Brasilian realin devalvaation; siksi se otti arvionsa perustaksi vain maailmanmarkkinat”.


61      Tämä vahvistetaan kyseisen säännöksen muissa kieliversioissa. Asetuksen N:o 1234/2007 164 artiklan 3 kohdan b alakohdan ranskankielisessä versiossa monikkomuodolla (marchés) ei ole tarkoitus viitata 164 artiklan 3 kohdan a ja i alakohdassa mainittuihin unionin markkinoihin ja maailmanmarkkinoihin vaan pikemminkin yhteiseen markkinajärjestöön, joka on kyseisessä kielessä monikollinen (organisation commune des marchés).