Language of document : ECLI:EU:C:2017:511

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

MACIEJ SZPUNAR

4 päivänä heinäkuuta 2017 (1)

Asia C‑320/16

Uber France SAS

(Ennakkoratkaisupyyntö – Tribunal de grande instance de Lille (Ranska))

Ennakkoratkaisupyyntö – Tekninen määräys – Käsite – Ilmoittamisvelvollisuus – Seuraamus – Yksityisiä vastaan ei voida vedota – Järjestelmä, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten kuljettajien kanssa, jotka eivät ole ammattikuljettajia – UberPop‑sovellus – Direktiivi 2006/123/EY – Soveltamisala – Sen ulkopuolelle jääminen kuljetusalan palveluna






 Johdanto

1.        Käsiteltävä asia on toinen, jossa unionin tuomioistuin pohtii paikallisen kuljetusalan palvelualustan Uberin toimintaan liittyviä oikeudellisia kysymyksiä.(2) Ensimmäisessä asiassa, jossa annoin ratkaisuehdotukseni 11.5.2017,(3) keskeisellä sijalla oli kysymys siitä, oliko Uberin tarjoaman palvelun kaltaista palvelua pidettävä tietoyhteiskunnan palveluna asiaa koskevien unionin oikeuden säännösten tarkoittamalla tavalla. Tämä kysymys sisältyy myös käsiteltävään asiaan. Tässä asiassa on kuitenkin kyse eri ongelmasta eli siitä, olisiko Uberin tarjoaman palvelun kaltaisiin palveluihin sovellettavista kansallisen oikeuden tietyistä säännöksistä pitänyt ilmoittaa teknisistä määräyksistä ilmoittamista koskevissa unionin oikeuden säännöksissä tarkoitettuina palveluja koskevina määräyksinä. Kuten esitän jäljempänä, tämä kysymys on osittain riippumaton Uberin toiminnan luokittelusta.

2.        Keskityn siis tässä ratkaisuehdotuksessa etupäässä ilmoittamisen ongelmaan ja viittaan edellä mainittuun ratkaisuehdotukseeni siltä osin kuin on kyse Uberin toiminnan luokittelusta tietoyhteiskunnan palveluksi.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

3.        Teknisiä standardeja ja määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22.6.1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/34/EY,(4) sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1998 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 98/48/EY(5) (jäljempänä muutettu direktiivi 98/34), 1 artiklan 2, 5 ja 11 kohdassa säädetään seuraavaa:(6)

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan: – –

2)      ’palvelulla’ kaikkia tietoyhteiskunnan palveluja, toisin sanoen kaikkia etäpalveluina sähköisessä muodossa palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavia palveluja, joista tavallisesti maksetaan korvaus.

Tässä määritelmässä tarkoitetaan:

–      ’etäpalvelulla’ palvelua, joka toimitetaan siten, että osapuolet eivät ole samanaikaisesti läsnä,

–      ilmaisulla ’sähköisessä muodossa’ palvelua, joka lähetetään lähetyspaikasta ja vastaanotetaan määränpäässä tietoja elektronisesti käsittelevien laitteiden (mukaan lukien digitaalinen pakkaaminen) tai tietojen säilytyksen avulla, ja joka lähetetään, siirretään ja vastaanotetaan kokonaan linjoja, radioyhteyttä, optisia tai muita elektromagneettisia välineitä käyttäen,

–      ’palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavalla palvelulla’ palvelua, joka toimitetaan henkilökohtaisen pyynnön perusteella tapahtuvana tiedonsiirtona.

Ohjeellinen luettelo palveluista, joita ei tarkoiteta tässä määritelmässä, on liitteessä V.

– –

5)      ’palveluja koskevalla määräyksellä’ yleisluontoista vaatimusta, joka koskee 2 kohdassa tarkoitettujen palvelujen saatavuutta ja palvelutoiminnan harjoittamista, erityisesti palvelun tarjoajaa, palveluja ja palvelujen vastaanottajaa koskevia määräyksiä, lukuun ottamatta määräyksiä, jotka eivät erityisesti koske kyseisessä alakohdassa määriteltyjä palveluja.

– –

Tässä määritelmässä

–        määräyksen katsotaan koskevan nimenomaisesti tietoyhteiskunnan palveluja, jos sen perusteluissa ja sen säädösosassa todetaan, että sen erityistavoitteena on joko kokonaisuudessaan tai tiettyjen erikseen täsmennettyjen säännösten osalta nimenomaisesti ja kohdennetusti säännellä näitä palveluja,

–        määräyksen ei katsota koskevan nimenomaisesti tietoyhteiskunnan palveluja, jos se koskee niitä vain epäsuorasti tai satunnaisesti.

– –

11)      ’teknisellä määräyksellä’ teknistä eritelmää tai muuta vaatimusta taikka palveluja koskevaa määräystä, mukaan lukien sovellettavat hallinnolliset määräykset, jonka noudattaminen on oikeudellisesti tai tosiasiallisesti pakollista ja joka koskee kaupan pitämistä, palvelujen tarjoamista, palvelujen tarjoajien sijoittautumista tai käyttöä jäsenvaltiossa tai suuressa osassa sen aluetta sekä jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, joissa kielletään tuotteen valmistus, tuonti, kaupan pitäminen tai käyttö taikka joissa kielletään palvelujen tarjoaminen, palvelujen käyttö tai sijoittautuminen palvelujen tarjoajana, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 10 artiklan säännösten soveltamista.

– –”

4.        Muutetun direktiivin 98/34 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle välittömästi teknisiä määräyksiä koskevat ehdotukset, paitsi kun on kyse kansainvälisen tai eurooppalaisen standardin käyttöönotosta sellaisenaan, jolloin pelkkä tiedonanto riittää, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 10 artiklan säännösten soveltamista. Niiden on toimitettava komissiolle myös ilmoitus niistä syistä, joiden vuoksi tällaisen teknisen määräyksen laatiminen on tarpeen, jollei näitä syitä selvitetä jo ehdotuksessa.”

 Ranskan oikeus

5.        Liikennelain (code des transports) L.3120-1 §:ssä ja sitä seuraavissa pykälissä säännellään tieliikenteen henkilökuljetuspalveluja, jotka suoritetaan vastikkeellisesti alle 10-paikkaisilla ajoneuvoilla.

6.        Saman lain L.3124-13 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Kahden vuoden vankeusrangaistukseen ja 300 000 euron sakkorangaistukseen määrätään sellaisen järjestelmän käyttöönotosta, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka harjoittavat L.3120-1 §:ssä mainittua toimintaa ilman, että kyse olisi tieliikenneyrityksistä, joilla on lupa suorittaa satunnaisesti tämän osan I osaston II luvussa tarkoitettuja palveluja, tai takseista, kaksi- tai kolmipyöräisistä moottoriajoneuvoista taikka yksityisistä henkilöautokuljetuksista (voitures de transport avec chauffeur, VTC) tässä osastossa tarkoitetulla tavalla.

Tässä pykälässä tarkoitetusta rikoksesta rikosoikeudellisessa vastuussa oleviksi todetut oikeushenkilöt voidaan määrätä paitsi sakkorangaistukseen rikoslain (code pénal) 131-38 §:ssä säädettyjen menettelyjen mukaisesti myös saman lain 131-39 §:n 2–9 momentissa säädettyihin rangaistuksiin. Saman 131-39 §:n 2 momentissa mainittu kielto koskee toimintaa, jota harjoitettaessa tai jonka harjoittamisen yhteydessä rikos on tehty. Mainitun pykälän 2–7 momentissa tarkoitetut rangaistukset voidaan määrätä enintään viideksi vuodeksi.”

 Tosiseikat, menettely ja ennakkoratkaisukysymykset

7.        Uber France on Ranskan oikeuden mukaan perustettu yhtiö ja Alankomaiden oikeuden mukaan perustetun Uber BV:n tytäryhtiö; Uber BV puolestaan on Uber Technologies Inc. ‑nimisen yhtiön, jonka kotipaikka on San Franciscossa (Amerikan yhdysvallat), tytäryhtiö. Uber BV on sellaisen sähköisen palvelualustan operaattori, joka mahdollistaa kaupunginsisäisen kuljetuspalvelun tilaamisen Uber-sovelluksella varustetulla älypuhelimella kaupungeissa, joissa kyseistä palvelua tarjotaan. Uber-palvelualustalla tarjottavat kuljetuspalvelut on luokiteltu ryhmiin kuljettajien laadun ja ajoneuvotyypin mukaan. UberPop-nimisessä palvelussa ei-ammattimaiset yksityisautoilijat hoitavat matkustajaliikennettä omilla ajoneuvoillaan.(7)

8.        Uber France ‑yhtiö on asetettu syytteeseen tribunal correctionnel de Lillessä (tribunal de grande instance, huitième chambre) (Lillen (Ranska) rikostuomioistuin (alioikeus, kahdeksas jaosto)), jossa asia saatettiin vireille suoralla haasteella ja jossa asianomistaja Nabil Bensalem on esittänyt vaatimuksia; Uber Francea syytetään useista eri teoista, kuten siitä, että se on ottanut 10.6.2014 käyttöön järjestelmän, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka suorittavat vastikkeellisia henkilökuljetuksia tieliikenteessä alle 10-paikkaisilla ajoneuvoilla liikennelain L.3124-13 §:ssä tarkoitetuissa olosuhteissa.

9.        Uber France väitti mainitussa oikeudenkäynnissä, ettei liikennelain L.3124-13 §:ään voida vedota sitä vastaan, koska tuo pykälä merkitsee teknistä määräystä (palveluja koskevaa määräystä), josta ei ole ilmoitettu vastoin muutetun direktiivin 98/34 8 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa. On myös kiistatonta, ettei tuosta säännöksestä ollut ilmoitettu. Kiistanalainen kysymys koskeekin tuon säännöksen luonnehdintaa ”tekniseksi määräykseksi”.

10.      Tribunal de grande instance de Lille päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko takseista ja yksityisistä henkilöautokuljetuksista 1.10.2014 annetulla lailla nro 2014-1104 hyväksytty liikennelain L.3124-13 § uusi tekninen määräys, joka ei ole implisiittinen ja joka liittyy yhteen tai useampaan tietoyhteiskunnan palveluun, joita tarkoitetaan [direktiivissä 98/34, sellaisena kuin se on muutettuna], minkä vuoksi tällaisen säädöksen ilmoittaminen etukäteen Euroopan komissiolle oli tämän direktiivin 8 artiklan nojalla pakollista, vai kuuluuko se [direktiivin 2006/123(8)], jonka 2 artiklan 2 kohdan d alakohdassa suljetaan kuljetusalan palvelut direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, soveltamisalaan?

2)      Mikäli kysymyksen ensimmäiseen osaan vastataan myöntävästi, merkitseekö [direktiivin 98/34] 8 artiklassa säädetyn ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti sitä, että liikennelain L.3124-13 §:ään ei voida vedota oikeussubjekteja vastaan?”

11.      Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimeen 6.6.2016. Kirjallisia huomautuksia ovat jättäneet Uber France, Viron, Ranskan, Alankomaiden, Puolan ja Suomen hallitukset sekä komissio. Pääasian asianosaiset, Viron, Ranskan ja Alankomaiden hallitukset, Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) valvontaviranomainen sekä komissio olivat edustettuina 24.4.2017 pidetyssä istunnossa.

 Asian arviointi

 Alustavat huomautukset

12.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin lähtee ennakkoratkaisukysymysten sanamuodossa selvästi lähtökohdasta, jonka mukaan palvelun luokittelu kuljetusalaan kuuluvaksi direktiivissä 2006/123 tarkoitetulla tavalla sulkee pois sen, että se voitaisiin luokitella tietoyhteiskunnan palveluksi, mikä johtaa siihen, ettei asiassa sovelleta muutettuun direktiiviin 98/34 perustuvaa velvollisuutta ilmoittaa tällaista palvelua koskevista säännöksistä. Sitä vastoin ei ole varmaa, että tällainen seuraus olisi automaattinen, sillä muutettu direktiivi 98/34 ei sisällä kuljetusalan poissulkemista, joka olisi rinnastettavissa direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun poissulkemiseen.(9) Mielestäni riittää – ilman, että pohditaan Uberin toiminnan luokittelua direktiiviin 2006/123 nähden –, että tarkastellaan kysymystä siitä, merkitseekö käsiteltävä Ranskan oikeuden säännös teknistä määräystä – ja tarkemmin sanoen palveluja koskevaa määräystä, sillä kyse on ainoastaan tästä teknisten määräysten ryhmästä –, josta olisi pitänyt ilmoittaa muutetun direktiivin 98/34 8 artiklan mukaisesti.

13.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyrkii siten saamaan ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään selvyyden lähinnä siihen, onko muutetun direktiivin 98/34 1 artiklan 5 kohtaa, kun sitä luetaan yhdessä kyseisen direktiivin 1 artiklan 2 kohdan kanssa, tulkittava siten, että kansallisen oikeuden säännös, jolla kielletään ja tehdään rangaistavaksi sellaisen järjestelmän käyttöönotto, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka harjoittavat matkustajien kuljetustoimintaa tällaiseen kuljetustoimintaan sovellettavien määräysten vastaisesti, merkitsee mainitussa säännöksessä tarkoitettua palveluja koskevaa määräystä, johon on sovellettava mainitun direktiivin 8 artiklaan perustuvaa ilmoittamisvelvollisuutta. Toinen ennakkoratkaisukysymys koskee sitä, mitä mahdollisia vaikutuksia pääasiaan olisi sillä, ettei tällaisesta säännöksestä ole ilmoitettu, jos säännöstä olisi pidettävä teknisenä määräyksenä.

14.      Nämä kysymykset nostavat luonnollisesti esiin kysymyksen siitä, voidaanko Uberin tarjoama UberPop-palvelun kaltainen palvelu luokitella tietoyhteiskunnan palveluksi. Tämä problematiikka on aiheena asiassa Asociación Profesional Elite Taxi(10) antamassani ratkaisuehdotuksessa, jonka esittelen tässä vain lyhyesti täydentämällä sitä kahden kohdan osalta. Kysymys siitä, onko käsiteltäviä Ranskan oikeuden säännöksiä pidettävä teknisinä määräyksinä, voitaisiin sitä vastoin mielestäni ratkaista riippumatta UberPop-palvelun luokittelusta. Tätä asiaa selvitän tarkasteluni toisessa osassa. Ilmoittamatta jättämistä koskevan ongelman mahdolliset seuraukset puolestaan ovat aiheena tarkastelun kolmannessa osassa.

 Uber-palvelun luokittelu

15.      Asiassa Asociación Profesional Elite Taxi antamassani ratkaisuehdotuksessa olen todennut, että Uberin tarjoama UberPop-palvelu on yksi monitahoinen palvelu, joka muodostuu älypuhelinsovelluksen avulla luotavasta yhteydestä matkustajien ja kuljettajien välille sekä kuljetuspalvelusta. Tämän lisäksi totesin, että tällaisen sekaluonteisen palvelun tapauksessa sähköisessä muodossa toimitettavaa palvelun osaa voidaan muutetun direktiivin 98/34 1 artiklan 2 kohtaan sisältyvän näitä palveluja koskevan määritelmän mukaan pitää tietoyhteiskunnan palveluna ainoastaan, jos se on taloudellisesti riippumaton palvelun siitä osasta, jota ei ole toimitettu kyseisessä muodossa, tai jos se on sekaluonteisen palvelun pääasiallinen osa. Tietoyhteiskunnan palveluja koskevan unionin lainsäädännön (sekä muutetun direktiivin 98/34 että direktiivin 2000/31(11)) soveltaminen palveluihin, jotka eivät ole riippumattomia eivätkä pääasiallisia suhteessa mainittuun lainsäädäntöön kuulumattomiin palveluihin, olisi näet vastoin kyseisten säännösten kirjainta ja tavoitetta sekä aiheuttaisi oikeudellista epävarmuutta, koska näitä muita palveluja voidaan säännellä kansallisessa oikeudessa eri tavoin, kuten on asian laita etenkin kuljetuksen erityisellä alalla.(12)

16.      Uberin toimintamallista saatavilla olevien tietojen mukaan – ellei kansallisten tuomioistuinten tosiseikkoja koskevista lopullisista toteamuksista muuta johdu – sähköisesti toteutettava välityspalvelu ei UberPop-palvelun yhteydessä ole kuljetuspalvelusta riippumaton, sillä se liittyy siihen erottamattomasti, ja Uber-yhtiö on itse asiassa näiden molempien palvelujen toimittaja. Se on kiistatta välityspalvelun tarjoaja, ja se harjoittaa määräysvaltaa myös varsinaiseen kuljetuspalveluun. Katsoin lisäksi, että välityspalvelu on toissijainen suhteessa kuljetuspalveluun, joka on UberPop-palvelun koko olemassaolon todellinen taloudellinen syy.(13) Päättelin tästä, ettei tällaista palvelua voida luokitella tietoyhteiskunnan palveluksi muutetun direktiivin 98/34 1 artiklan 2 kohtaan sisältyvän näitä palveluja koskevassa määritelmässä tarkoitetulla tavalla.(14)

17.      Pidän kiinni tästä näkemyksestä käsiteltävässä asiassa ja viittaan ratkaisuehdotukseeni asiassa Asociación Profesional Elite Taxi tarkempia yksityiskohtia varten. Tyydyn täydentämään kahden kysymyksen osalta tuohon ratkaisuehdotukseen sisältyviä huomioita.

18.      Ensinnäkin Uberin tilanne on mielestäni erotettava siitä tilanteesta, josta oli kyse tuomioon Vanderborght johtaneessa asiassa, jossa unionin tuomioistuin antoi tuomionsa muutamia päiviä ennen ratkaisuehdotukseni antamista asiassa Asociación Profesional Elite Taxi. Tuossa tuomiossa unionin tuomioistuin katsoi, että kyseisen lääkärin luomalla internetsivustolla harjoitettu hammaspraktiikkaa koskeva mainonta kuuluu ”tietoyhteiskunnan palvelun” käsitteen alaan.(15)

19.      Vaikka mainitussa tilanteessa on kyse käyttäjille (muille kuin itse lääkäreille) suunnatusta palvelusta, kyse on tiedon antamiseen tähtäävästä palvelusta. Ainakaan sen pääasiallisena kohteena eivät ole asianomaisen lääkärin asiakaskuntaan jo kuuluvat henkilöt vaan se on suunnattu kansalaisille yleisesti uusien asiakkaiden houkuttelemisen toivossa. Tällainen tieto voi aivan hyvin johtaa tai olla johtamatta (näin käy todennäköisesti useimmissa tapauksissa) hammaslääkäripalvelujen myöhempään toimittamiseen. Vaikka tällainen mainonta liittyy epäilemättä läheisesti itse hammaspraktiikkaan, sillä ei sitä vastoin ole minkäänlaista yhteyttä yksityisasiakkaille käytännössä annettavien hammashoitojen kanssa.

20.      Tilanne on täysin toisin, kun on kyse Uber-palvelualustan yhteydessä tarjottavasta välityspalvelusta, joka on suunnattu henkilöille, jotka ovat jo Uberin asiakkaita, ja jonka tavoitteena on konkreettisen kuljetuspalvelun tarjoaminen. Yhteyden luominen on sitä paitsi pakollinen vaihe, jos haluaa hyödyntää Uber-järjestelmän kuljetuspalvelua.

21.      Näiden erojen vuoksi tuomiosta Vanderborght saatavia opetuksia ei mielestäni voida soveltaa suoraan tarkasteltaessa UberPop-palvelujen kaltaisten palvelujen luokittelua tietoyhteiskunnan palveluiksi.

22.      Toiseksi haluaisin korostaa, että tilanne Uberin tarjoaman palvelun yhteydessä eroaa selvästi tilanteessa, jossa on kyse franchise-oikeuksien antajan ja franchise-oikeuksien saajien välisestä suhteesta franchise-sopimuksen puitteissa. Pitää paikkansa, että franchise-oikeuksien antaja voi myös valvoa tiiviisti franchise-oikeuksien saajien toimintaa niin pitkälle, että asiakkaat mieltävät franchise-oikeuksien saajat pikemminkin franchise-oikeuksien antajan sivuliikkeiksi kuin itsenäisiksi yrityksiksi. Franchise-oikeuksien antajan rooli rajoittuu kuitenkin palvelujen (tavaramerkkilisenssit, ammattitaito, välineistön toimitus, neuvonta jne.) toimittamiseen franchise-oikeuksien saajille. Franchise-oikeuksien antajalla ei ole minkäänlaista yhteyttä lopullisten palvelujen käyttäjiin, sillä lopullisten palvelujen tarjoajat ovat yksistään franchise-oikeuksien saajia. Franchise-oikeuksien antajan palvelut ovat siten riippumattomia lopullisista palveluista, vaikka franchise-oikeuksien antaja määrittelee näissä puitteissa lopullisten palvelujen toimittamisen edellytykset. Uber sitä vastoin on suoraan mukana lopullisten palvelujen toimittamisessa käyttäjille niin, että Uberia on pidettävä lopullisen palvelun tarjoajana, toisin kuin franchise-oikeuksien antajaa.

 Käsiteltävän kansallisen säännöksen luokittelu tekniseksi määräykseksi

23.      Vaikka unionin tuomioistuin toteaisi, että UberPop-palvelu on tietoyhteiskunnan palvelu, tämä ei vaikuta millään tavoin käsiteltävän Ranskan oikeuden säännöksen luokitteluun tekniseksi määräykseksi. Kaikki säännökset, jotka koskevat tavalla tai toisella tietoyhteiskunnan palveluja, eivät näet automaattisesti kuulu teknisten määräysten ryhmään.

24.      Muutetussa direktiivissä 98/34 erotetaankin teknisten määräysten ryhmissä omaksi ryhmäkseen palveluja koskeva ryhmä, mutta tarkennettakoon, että kyse on yksistään tietoyhteiskunnan palveluista. Tuon direktiivin 1 artiklan 5 kohtaan sisältyvän määritelmän mukaan palveluja koskevalla määräyksellä tarkoitetaan yleisluontoista vaatimusta, joka koskee palvelujen saatavuutta ja palvelutoiminnan harjoittamista. Tekniseksi määräykseksi luokittelu edellyttää vielä, että tuon vaatimuksen erityistavoitteena on nimenomaisesti ja kohdennetusti säännellä näitä palveluja. Sitä vastoin tuon direktiivin ulkopuolelle jäävät määräykset, jotka koskevat näitä palveluja vain epäsuorasti tai satunnaisesti.

25.      Liikennelain L.3124-13 §:ssä kielletään ottamasta käyttöön järjestelmiä, joilla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka harjoittavat kuljetustoimintaa tällaiseen kuljetustoimintaan sovellettavien määräysten vastaisesti. Kieltoon on liitetty rikosoikeudellisia seuraamuksia.

26.      Voin kernaasti myöntää, kuten erityisesti Uber France väittää huomautuksissaan, että mainittu kielto koskee etupäässä sähköisesti toimitettavia välityspalveluja. Tällaiset järjestelmät ovat nykyään teknisesti ja taloudellisesti toimintakelpoisia ainoastaan, jos ne toimivat tietotekniikan avulla ja siten sähköisesti muutetussa direktiivissä 98/34 tarkoitetulla tavalla. Vaikka nykyään on yhä olemassa televiestinnän avulla toimivia välitysjärjestelmiä, niiden hoitaminen edellyttää huomattavia teknisiä välineitä (puhelinkeskukset, päätteet ajoneuvoissa), mikä tekee epätodennäköiseksi mahdollisuuden ottaa käyttöön tällainen järjestelmä niin, että siihen osallistuisi kuljetustoimintaa lainvastaisesti harjoittavia henkilöitä.

27.      En siis ole vakuuttunut Ranskan hallituksen argumenteista, joiden mukaan käsiteltävä säännös ei koske nimenomaisesti tietoyhteiskunnan palveluja, sillä se voi koskea muita välitystoiminnan ryhmiä kuljetusalalla.

28.      Näin ollen on todettava, ettei tuon säännöksen tarkoituksena ole yleisesti kieltää tai säännellä muulla tavoin toimintaa, jossa asiakkaita saatetaan yhteen kuljetusalan palvelujen tarjoajien kanssa. Säännöksen yksinomaisena tarkoituksena on kieltää ja torjua välitystoiminta kuljetustoiminnan lainvastaisen harjoittamisen yhteydessä. Lainmukaisten kuljetuspalvelujen välitystoiminta jää täysin mainitun säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle.

29.      Yhdyn siten Puolan hallituksen kirjallisissa huomautuksissaan esittämään näkemykseen, jonka mukaan kyseinen säännös koskee tietoyhteiskunnan palveluja vain satunnaisesti. Säännöksen tarkoituksena ei näet ole säännellä nimenomaisesti näitä palveluja vaan varmistaa muutetun direktiivin 98/34 ulkopuolelle jääviä kuljetuspalveluja koskevan lainsäädännön tehokkuus.

30.      Liikennelain L.3124-13 §:n säännöstä on sitä paitsi arvioitava asiayhteydessään siltä osin kuin siinä kielletään ottamasta käyttöön järjestelmä, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sovellettavien määräysten vastaisesti kuljetuspalvelutoimintaa harjoittavien henkilöiden kanssa. Jos toiminta on lainvastaista, myös osallisuutta tällaisen toiminnan harjoittamiseen voidaan kansallisessa oikeudessa pitää lainvastaisena. Näin on etenkin silloin, kun osallisuuteen liittyy piirre jonkin järjestelmän käyttöönotosta ja kun se tapahtuu voiton tavoittelemiseksi.(16) Liikennelain L.3124-13 §:n normatiivinen hyöty on siten lähinnä siinä, että sillä otetaan käyttöön rikosoikeudellisia seuraamuksia osallistumisesta toimintaan, joka on jo lainvastaista kansallisen lainsäädännön perusteella.

31.      Jos kaikkia kansallisia säännöksiä, joilla kielletään välittäminen lainvastaisessa toiminnassa tai rangaistaan siitä, olisi pidettävä teknisenä määräyksenä yksistään sillä perusteella, että välitystoiminta tapahtuu todennäköisimmin sähköisesti, lukuisista jäsenvaltioiden sisäisistä määräyksistä olisi tämän perusteella ilmoitettava, olivatpa ne kirjoitettu lakiin tai ei. Tämä johtaisi ilmoittamisvelvollisuuden perusteettomaan laajenemiseen(17) ilman, että sillä todellisuudessa edistettäisiin menettelyn tavoitteita; menettelyllä pyritään nimittäin estämään se, että jäsenvaltiot toteuttaisivat sisämarkkinoille soveltumattomia toimenpiteitä, sekä mahdollistamaan, että taloudelliset toimijat voisivat entistä paremmin hyödyntää sisämarkkinoihin liittyviä etuja.(18) Sen sijaan liiallinen ilmoittamisvelvollisuus, jonka seuraamuksena määräyksiä, joista ei ole ilmoitettu, ei voida soveltaa,(19) mahdollistaisi lain kiertämisen ja loisi oikeudellista epävarmuutta myös yksityisten välisissä suhteissa.

32.      Jos liikennelain L.3124-13 pykälä voidaan, kuten Uber France väittää huomautuksissaan, mieltää siten, että se on suunnattu erityisesti Uber-palvelualustan toimintaa vastaan, tämä perustuu siihen, että Uber on UberPop-palvelunsa kehittämisessä tarkoituksellisesi valinnut taloudellisen mallin, jota ei voida sovittaa yhteen matkustajaliikennettä koskevan kansallisen lainsäädännön kanssa.(20) Tämä malli näet perustuu sellaisten kuljettajien palveluihin, jotka eivät ole ammattikuljettajia ja joilla ei nimensä mukaisesti ole kuljetustoiminnan harjoittamiseksi Ranskan oikeudessa vaadittavia lupia. Tämä ei kuitenkaan tee tuosta säännöksestä määräystä, jolla säänneltäisiin kuljetusalan välitystoimintaa yleisesti.

33.      Näistä syistä olen sitä mieltä, että liikennelain L.3124-13 § koskee vain satunnaisesti palveluja, joilla asiakkaita saatetaan yhteen kuljetusalan palveluja tarjoavien henkilöiden kanssa siltä osin kuin yhteyden luominen koskee lainvastaista palvelutoimintaa. Tällöin kyseinen säännös on jätettävä muutetun direktiivin 98/34 soveltamisalan ulkopuolelle saman direktiivin 1 artiklan 5 kohdan viidennen alakohdan toisen luetelmakohdan mukaisesti.

34.      Soveltamisalan ulkopuolelle jättäminen ei perustu siihen, että käsiteltävä säännös kuuluu rikosoikeuden alaan, vaan siihen, ettei sillä yleisesti kielletä tai torjuta toimintaa, jota pidetään tietoyhteiskunnan palveluna, vaan ainoastaan, jos toiminta merkitsee osallisuutta sellaisen muun toiminnan harjoittamisessa, joka on lainvastaista ja lisäksi jää muutetun direktiivin 98/34 soveltamisalan ulkopuolelle.

 Käsiteltävän kansallisen säännöksen ilmoittamatta jättämisen mahdolliset seuraukset

35.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee toisella ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä sitä, mitä vaikutuksia sen olisi katsottava olevan pääasiaan sillä, ettei liikennelain L.3124-13 §:stä ole ilmoitettu.

36.      Jos unionin tuomioistuin noudattaa ehdotustani vastaukseksi ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen ja toteaa, ettei käsiteltävä säännös ole muutetussa direktiivissä 98/34 tarkoitettu tekninen määräys eikä siten kuulu ilmoittamisvelvollisuuden alaan, toinen ennakkoratkaisukysymys ei ole enää merkityksellinen. Tarkastelen kuitenkin toistakin kysymystä tyhjentävyyden nimissä, sillä siihen vaadittavan vastauksen avulla asiasta saa kokonaisvaltaisen näkemyksen.

37.      Teknisten määräysten ilmoittamatta jättämisen seurauksia koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö on vakiintunut. Ilmoittamatta jättäminen merkitsee lähtökohtaisesti menettelyvirhettä teknisten määräysten antamisessa ja aiheuttaa sen, ettei niitä voida soveltaa, jolloin niihin ei myöskään voida vedota yksityisiä oikeussubjekteja vastaan.(21) Unionin tuomioistuin pitää ilmoittamatta jättämistä menettelyvirheenä ja liittää siihen saman seuraamuksen kuin sen, josta säädetään niitä tapauksia varten, joissa kansallinen säännös on aineellisesti yhteensopimaton unionin oikeuden säännöksen kanssa.(22)

38.      Yksityinen, joka haluaa välttyä jonkin määräyksen soveltamiselta, voi vedota siihen, ettei siitä ole ilmoitettu, ilman, että olisi tarpeen määrittää, onko kyseinen määräys aineellisesti sisämarkkinoiden vapauksien vastainen. Tästä soveltamatta jättämisestä voivat hyötyä jopa toimijat, joiden toiminta, joka kylläkin kuuluu asianomaisen määräyksen alaan, ei kuitenkaan ole tietoyhteiskunnan palvelu ennen kaikkea sillä perusteella, ettei toimijoiden rooli rajoitu sähköisesti toimitettaviin palveluihin.(23) Tarkoitan erityisesti käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa Uberin tapausta. Kuten olen asiassa Asociación Profesional Elite Taxi antamassani ratkaisuehdotuksessa selvittänyt, sen toiminta ei kuulu tietoyhteiskunnan palvelun käsitteen alaan,(24) vaikka siihen voidaan kohdistaa syytetoimia liikennelain L.3124-13 §:n nojalla. Tämä seuraus on kuitenkin tyypillinen ilmoittamatta jättämiseen perustuvalle menettelyvirheelle, joka mitätöi kaikkien yksityisten osalta sellaisen määräyksen, josta ei ole ilmoitettu.

39.      Toiseen ennakkoratkaisukysymykseen olisi näin ollen vastattava siten, että jos liikennelain L.3124-13 §:ää olisi pidettävä palveluja koskevana määräyksenä muutetun direktiivin 98/34 1 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla, siihen ei voida vedota yksityisiä vastaan, jos siitä ei ole ilmoitettu mainitun direktiivin 8 artiklan mukaisesti.

40.      Lopuksi muistuttaisin direktiivin 2006/123 15 artiklan 7 kohtaan perustuvasta ilmoittamisvelvollisuudesta, jonka komissio otti esille istunnossa,(25) että vaikka Uberin toimintaa ei pidetä tietoyhteiskunnan palveluna sen monitahoisuuden vuoksi, se kuuluu mielestäni epäilemättä kuljetusalaan, joten se jää mainitun direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

 Ratkaisuehdotus

41.      Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että tribunal de grande instance de Lillen ennakkoratkaisukysymyksiin vastataan seuraavasti:

Teknisiä standardeja ja määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22.6.1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/34/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1998 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 98/48/EY, 1 artiklan 5 kohtaa, kun sitä luetaan yhdessä saman artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että kansallisen oikeuden säännös, jolla kielletään ja tehdään rangaistavaksi sellaisen järjestelmän käyttöönotto, jolla asiakkaita saatetaan yhteen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka harjoittavat matkustajien kuljetustoimintaa tällaiseen kuljetustoimintaan sovellettavien määräysten vastaisesti, ei ole palveluja koskeva määräys, johon on sovellettava mainitun direktiivin 8 artiklaan perustuvaa ilmoittamisvelvollisuutta.


1      Alkuperäinen kieli: ranska.


2      Tätä problematiikkaa käsittelevä kolmas ennakkoratkaisupyyntö jätettiin tutkimatta 27.10.2016 annetulla määräyksellä Uber Belgium (C‑526/15, ei julkaistu, EU:C:2016:830).


3      Ks. ratkaisuehdotukseni Asociación Profesional Elite Taxi (C‑434/15, EU:C:2017:364).


4      EYVL 1998, L 204, s. 37.


5      EYVL 1998, L 217, s. 18.


6      Teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 9.9.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/1535 (EUVL 2015, L 241, s. 1) 11 artiklan mukaisesti direktiivi 98/34 on kumottu 7.10.2015. Sitä kuitenkin sovelletaan ajallisesti pääasian tosiseikkoihin.


7      Ks. Uber-palvelualustan yksityiskohtaisemmasta kuvauksesta ratkaisuehdotukseni Asociación Profesional Elite Taxi (C‑434/15, EU:C:2017:364, 12–15 kohta).


8      Palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/123/EY (EUVL 2006, L 376, s. 36).


9      Kun otetaan huomioon, ettei kuljetusalan palvelu ole välttämättä kuljetuspalvelu sanan suppeassa merkityksessä (ks. tuomio 15.10.2015, Grupo Itevelesa ym., C‑168/14, EU:C:2015:685).


10      C‑434/15, EU:C:2017:364.


11      Tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/31/EY (”Direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä”) (EYVL 2000, L 178, s. 1).


12      Ks. ratkaisuehdotukseni Asociación Profesional Elite Taxi (C‑434/15, EU:C:2017:364, 29–38 kohta).


13      Ks. ratkaisuehdotukseni Asociación Profesional Elite Taxi (C‑434/15, EU:C:2017:364, 39–64 kohta).


14      Ks. ratkaisuehdotukseni Asociación Profesional Elite Taxi (C‑434/15, EU:C:2017:364, 65–66 kohta).


15      Tuomio 4.5.2017, Vanderborght (C‑339/15, EU:C:2017:335, 39 kohta.)


16      Muistutan, että vain korvausta vastaan suoritettuja palveluja voidaan pitää muutetussa direktiivissä 98/34 tarkoitettuina tietoyhteiskunnan palveluina.


17      Julkisasiamies Bobek on jo käsitellyt ilmoittamisvelvollisuuden laajenemista (”ilmoittamisen vaivihkainen laajeneminen”, englanniksi ”notification creep”) ratkaisuehdotuksessaan M. ja S. (C‑303/15, EU:C:2016:531, 62 kohta).


18      Ks. tuomio 4.2.2016, Ince (C‑336/14, EU:C:2016:72, 82 kohta).


19      Ks. jäljempänä.


20      On syytä panna merkille, ettei Uber voi vedota unionin oikeuteen riitauttaakseen varsinaisia kuljetusalan palveluja koskevan lainsäädännön, sillä SEUT 58 ja SEUT 90 artiklan mukaan tällä alalla vaaditaan unionin lainsäätäjän positiivisia toimia.


21      Ks. erityisesti tuomio 30.4.1996, CIA Security International (C‑194/94, EU:C:1996:172, 54 kohta) ja viimeksi tuomio 4.2.2016, Ince (C‑336/14, EU:C:2016:72, 67 kohta).


22      Ks. tuomio 30.4.1996, CIA Security International (C‑194/94, EU:C:1996:172, 42 kohta).


23      Ks. erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 29–38 kohta.


24      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 15 ja 16 kohta.


25      Ks. ratkaisuehdotukseni Asociación Profesional Elite Taxi (C‑434/15, EU:C:2017:364, 67–70 kohta).