Language of document : ECLI:EU:C:2018:1041

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

HENRIK SAUGMANDSGAARD ØE

19 päivänä joulukuuta 2018 (1)

Asia C681/17

slewo – schlafen leben wohnen GmbH

vastaan

Sascha Ledowski

(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesgerichtshof (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa))

Ennakkoratkaisupyyntö – Kuluttajansuoja – Direktiivi 2011/83/EU – 6 artiklan 1 kohdan k alakohta ja 16 artiklan e alakohta – Etäsopimus – Peruuttamisoikeus – Poikkeukset – Sinetöidyt tavarat, joita ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä – Koskeeko poikkeus patjaa, jonka suojaus on poistettu toimituksen jälkeen – Edellytykset, joiden on täytyttävä, jotta tavaran voidaan katsoa olleen sinetöity – Sen velvoitteen laajuus, jonka mukaan kuluttajalle on ilmoitettava peruuttamisoikeuden menettämisestä






I       Johdanto

1.        Bundesgerichtshofin (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee direktiivin 2011/83/EU(2) 6 artiklan 1 kohdan k alakohdan ja 16 artiklan e alakohdan tulkintaa; kyseiset säännökset koskevat rajoituksia peruuttamisoikeuteen, joka kuluttajalle lähtökohtaisesti kuuluu, kun hän tekee etäsopimuksen.

2.        Pyyntö on esitetty sellaisen oikeusriidan yhteydessä, joka koskee peruuttamisoikeuden käyttämistä, kun kuluttaja on ostanut internetsivustolta patjan ja halunnut palauttaa sen poistettuaan suojakalvon, joka peitti patjaa toimitushetkellä.

3.        Unionin tuomioistuimelta tiedustellaan, onko direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohtaa tulkittava siten, että siinä säädetty peruuttamisoikeuden poikkeus, joka koskee ”sellaisten sinetöityjen tavaroiden toimittamista, joita ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä”, kattaa myös patjojen kaltaiset tavarat, jotka voivat käytössä olla suorassa kosketuksessa ihmiskehoon mutta joista voidaan saada uudelleen myyntikelpoisia asianmukaisesti puhdistamalla. Mielestäni kysymykseen on vastattava kieltävästi.

4.        Jos unionin tuomioistuin vastaisi ensimmäiseen kysymykseen myöntävästi, sen olisi sen jälkeen ratkaistava, millä edellytyksillä tällaisten tavaroiden pakkauksen voidaan katsoa olevan sinetti, jonka avaaminen johtaa kyseiseen 16 artiklan e alakohdassa tarkoitettuun peruuttamisoikeuden menettämiseen.

5.        Sen olisi myös lausuttava siitä, miten elinkeinonharjoittajan on annettava kuluttajalle kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan k alakohdassa tarkoitettu ilmoitus olosuhteista, joissa kuluttaja menettää peruuttamisoikeutensa.

II      Asiaa koskevat oikeussäännöt

6.        Direktiivin 2011/83 johdanto-osan 34, 37, 47 ja 49 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”34)      Elinkeinonharjoittajan olisi annettava kuluttajalle selkeää ja ymmärrettävää tietoa ennen kuin kuluttaja sitoutuu etäsopimukseen – –

– –

37)      Etämyynnissä kuluttaja ei voi nähdä tavaroita ennen sopimuksen tekemistä, ja siksi hänellä olisi oltava peruuttamisoikeus. Samasta syystä kuluttajan olisi voitava siinä määrin kuin on tarpeen kokeilla ostamiansa tavaroita ja tarkastaa ne, jotta hän voisi varmistaa tavaroiden luonteen, ominaisuudet ja toimivuuden. – –

– –

47)      Jotkut kuluttajat käyttävät peruuttamisoikeuttaan käytettyään tavaraa enemmän kuin olisi tarpeen sen luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi. Tällöin kuluttajan ei pitäisi menettää peruutusoikeuttaan, mutta hänen olisi vastattava tavaran arvon alenemisesta. Tavaran luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi kuluttajan olisi käsiteltävä sitä ja tarkastettava se samalla tavoin kuin hän voisi tehdä myymälässä. Kuluttajan pitäisi esimerkiksi vain sovittaa vaatetta, ei käyttää sitä. Kuluttajan olisi näin ollen käsiteltävä ja tutkittava tavaraa varoen peruuttamisen määräajan aikana. Kuluttajalle peruuttamistapauksessa aiheutuvien velvoitteiden ei tulisi saada kuluttajaa luopumaan peruuttamisoikeuden käyttämisestä.

– –

49)      Peruuttamisoikeudesta olisi oltava tiettyjä poikkeuksia sekä etämyyntisopimusten että muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten osalta. Peruuttamisoikeuden soveltaminen saattaisi olla epäasianmukaista esimerkiksi tiettyjen tavaroiden tai palvelujen luonteen vuoksi. – –”

7.        Kyseisen direktiivin 6 artiklan (”Etäsopimuksiin ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyihin sopimuksiin liittyvät tiedonantovaatimukset”) 1 kohdan k alakohdassa säädetään seuraavaa: ”Ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen – –, elinkeinonharjoittajan on toimitettava kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla” tietyt tiedot, ja etenkin ”jos peruuttamisoikeutta ei anneta 16 artiklan mukaisesti, ilmoitus siitä, että kuluttajalla ei ole peruuttamisoikeutta, tai tapauksen mukaan ilmoitus olosuhteista, joissa kuluttaja menettää peruuttamisoikeutensa”.

8.        Kyseisen direktiivin 9 artiklan (”Peruuttamisoikeus”) 1 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Jollei 16 artiklassa säädettyjen poikkeusten soveltamisesta muuta johdu, kuluttajalla on oikeus perusteluja esittämättä ja ilman, että hänelle koituu muita kustannuksia kuin ne, joista säädetään 13 artiklan 2 kohdassa ja 14 artiklassa, peruuttaa etäsopimus – – 14 päivän kuluessa.”

9.        Kyseisen direktiivin 16 artiklan (”Poikkeukset peruuttamisoikeudesta”) e alakohdassa säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltiot eivät saa säätää 9–15 artiklan mukaista peruuttamisoikeutta etäsopimusten – – osalta, jos kyse on sellaisten sinetöityjen tavaroiden toimittamisesta, joita ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä ja joiden sinetti on avattu toimituksen jälkeen.”

III    Pääasia, ennakkoratkaisukysymykset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa

10.      Pääasian valittaja slewo – schlafen leben wohnen GmbH (jäljempänä slewo) on verkkokauppaa harjoittava yritys, joka myy muun muassa patjoja.

11.      Sascha Ledowski tilasi 25.11.2014 slewon verkkosivustolta patjan yksityiskäyttöön. Ledowskin saamassa laskussa mainitut yleiset kaupan ehdot sisälsivät myös ”peruuttamisohjeet kuluttajille”, joissa todettiin seuraavaa: ”Vastaamme tavaroiden palauttamiskustannuksista. – – Peruuttamisoikeus lakkaa ennenaikaisesti seuraavissa tapauksissa: kun kyse on sopimuksesta, joka koskee sellaisten sinetöityjen tavaroiden toimittamista, joita ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä, jos tavaroiden sinetti on avattu toimituksen jälkeen.” Kun patja toimitettiin, siihen oli kiinnitetty suojakalvo, jonka Ledowski poisti myöhemmin.

12.      Ledowski ilmoitti 9.12.2014 sähköpostitse slewolle haluavansa palauttaa kyseisen patjan ja pyysi tätä järjestämään patjan kuljetuksen. Koska pyyntöön ei vastattu, Ledowski vastasi itse kuljetuskustannuksista.

13.      Ledowski nosti kanteen, jossa hän vaati, että slewo maksaa hänelle takaisin ostohinnan ja kuljetuskustannukset, eli yhteensä 1 190,11 euroa korkoineen, ja korvaa oikeudenkäyntiä edeltäneet asianajokulut.

14.      Amtsgericht Mainz (Mainzin käräjäoikeus, Saksa) hyväksyi kanteen 26.11.2015 antamallaan tuomiolla. Landgericht Mainz (Mainzin aluetuomioistuin, Saksa) pysytti tuomion muutoksenhakumenettelyssä 10.8.2016(3) sillä perusteella, että patja ei ole hygieniatuote(4) ja kuluttajalla oli siksi peruuttamisoikeus myös suojakalvon poistamisen jälkeen.

15.      Bundesgerichtshof, johon slewo oli valittanut, katsoi, että pääasian ratkaisu riippui direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan k alakohdan ja 16 artiklan e alakohdan säännösten tulkinnasta. Kyseinen tuomioistuin lykkäsi asian käsittelyä 15.11.2017 tekemällään päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimeen 6.12.2017, esittääkseen unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohtaa tulkittava siten, että siinä mainittuihin tavaroihin, joita ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä, luetaan myös tavarat (kuten patjat), jotka tavanomaisessa käytössä voivat olla suoraan kosketuksessa ihmiskehoon mutta jotka voidaan elinkeinonharjoittajan toteuttamilla soveltuvilla (puhdistus)toimenpiteillä saada jälleen myyntikelpoisiksi?

2)      Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi:

a)      Mitä edellytyksiä tavaran pakkauksen on täytettävä, jotta kyseessä voidaan katsoa olevan direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa tarkoitettu sinetti?

b)      Onko direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan k alakohdassa tarkoitettu ilmoitus, joka elinkeinonharjoittajan on annettava ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi sopimukseen, tehtävä siten, että kuluttajalle ilmoitetaan kaupan kohteeseen (tässä patja) ja sen sinetöintiin nimenomaisesti viitaten, että hän menettää peruuttamisoikeutensa, jos sinetti avataan?”

16.      Slewo, Ledowski, Belgian ja Italian hallitukset sekä Euroopan komissio ovat esittäneet unionin tuomioistuimelle kirjallisia huomautuksia. Suullista käsittelyä ei pidetty.

IV      Asian tarkastelu

17.      Totean aluksi, että toinen ennakkoratkaisukysymys, joka jakautuu kahteen osaan, esitetään vain siltä varalta, että unionin tuomioistuin vastaa myöntävästi ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen. Koska ensimmäiseen kysymykseen on mielestäni vastattava kieltävästi, katson, että unionin tuomioistuimen ei tarvitse lausua toisesta kysymyksestä. Kokonaiskuvan täydentämiseksi ja koska toisessa kysymyksessä tulee esiin aiemmin käsittelemättömiä seikkoja, esitän kuitenkin myös sitä koskevia huomautuksia.

A       Direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa tarkoitettu käsite ”tavarat, joita ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä” (ensimmäinen kysymys)

18.      Ennen ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen varsinaista tarkastelua on mielestäni aiheellista tähdentää joitakin olennaisia seikkoja, jotka koskevat nyt käsiteltävää ennakkoratkaisupyyntöä kokonaisuudessaan.

19.      Totean ensinnäkin pyynnön koskevan kuluttajansuojan alaa,joka on sekä oikeudellisesti että käytännössä erityinen: etäsopimuksia, joista on direktiivissä 2011/83 erityisiä säännöksiä(5) mutta joihin sovelletaan myös direktiivin yleisesti sovellettavia säännöksiä.

20.      Direktiivin 9 artiklassa säädetään etenkin, että tämäntyyppisissä sopimuksissa kuluttajilla on lähtökohtaisesti peruuttamisoikeus,(6) johon sisältyy oikeus kaikkien maksujen palautukseen, ellei tavaraa ole käytetty väärin; tätä oikeutta perustellaan erityisvaikeuksilla, joita etämyynnin yhteydessä aiheutuu kaikille ostajille. Kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan 37 ja 47 perustelukappaleesta nimittäin ilmenee, kuluttaja voi tällöin nähdä häntä kiinnostavan tavaran ja kokeilla sitä vasta tilattuaan ja vastaanotettuaan sen, minkä vuoksi hänelle annetaan aikaa harkita ja mahdollisesti peruuttaa kauppa sen jälkeen, kun hän on tarkastanut toimitetun tavaran; toisaalta myös elinkeinonharjoittajia on suojattu tämän oikeuden mahdollista väärinkäyttöä vastaan.(7) Näiden perustelukappaleiden mukaan kuluttajilla on tällöin mahdollisuus kokeilla ostamaansa tavaraa ja tarkastaa se, mutta vain siinä määrin kuin on tarpeen tavaran luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi.(8)

21.      Peruuttamisoikeudesta on kuitenkin tarkkaan määriteltyjä poikkeuksia, joista säädetään kyseisen direktiivin 16 artiklassa; sen e alakohdassa peruuttamisoikeuden ulkopuolelle jätetään sellaisten ”sinetöityjen tavaroiden” toimittaminen, joita ”ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä”,(9) kun niiden ”sinetti on avattu toimituksen jälkeen”. Totean jo tässä vaiheessa olevan mielestäni kiistatonta, että nämä käsitteet ovat erillisiä mutta kuitenkin läheisesti toisiinsa liittyviä ja että säännöstä sovelletaan vain, jos ne kaikki toteutuvat. Saman direktiivin 6 artiklan 1 kohdan k alakohdassa elinkeinonharjoittaja velvoitetaan antamaan kuluttajalle tietoja ennen etäsopimuksen tekemistä etenkin 16 artiklan e alakohdan mukaisesta poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen.

22.      Toiseksi haluan muistuttaa tietyistä unionin oikeuden tulkintaperiaatteista, joita sovelletaan kaikkiin nyt käsiteltäviin, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiä.

23.      Yhtäältä unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että kun unionin oikeuden säännös ei sisällä viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen, kuten on asian laita nyt käsiteltävässä asiassa, unionin oikeuden säännöksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on.(10)

24.      Toisaalta siltä osin kuin on kyse erityisesti unionin oikeuden säännöksistä, joiden tarkoituksena on SEUT 169 artiklan mukaisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan edistäminen varmistamalla kuluttajansuojan korkea taso ja jollaisista on kyse nyt käsiteltävässä asiassa,(11) on annettava etusija tulkinnalle, jonka perusteella voidaan mahdollisimman tehokkaasti(12) turvata tämän tavoitteen toteutuminen(13) ja ottaa huomioon heikompi asema, joka kuluttajalla katsotaan olevan elinkeinonharjoittajaan nähden.(14)

25.      Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee vielä, että unionin oikeuden poikkeusluonteisia säännöksiä ja etenkin suojatarkoituksessa myönnettyjä oikeuksia rajoittavia säännöksiä ei voida tulkita niin, että mennään kyseisessä välineessä nimenomaisesti mainittuja tilanteita pidemmälle,(15) mutta suppealla tulkinnalla ei saa haitata poikkeuksen tehokasta vaikutusta eikä jättää huomiotta sen tavoitteita.(16) Katson ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tavoin, että nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä tarkoitettuja direktiivin 2011/83 säännöksiä on tulkittava suppeasti, koska ne ovat poikkeus yleissäännöstä, jonka mukaan kuluttajilla on lähtökohtaisesti oltava peruuttamisoikeus etäsopimuksia tehdessään. Totean, että komission oikeusasioiden pääosaston julkaisemassa ohjeasiakirjassa, joka koskee kyseistä direktiiviä, noudatetaan samaa lähestymistapaa.(17)

26.      Nyt käsiteltävää ennakkoratkaisupyyntöä tarkasteltaessa on otettava huomioon kaikki edellä esitetyt seikat.

27.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, onko direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa olevaa käsitettä ”tavarat, joita ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä” tulkittava siten, että tätä säännöstä sovelletaan patjojen kaltaisiin tavaroihin, jotka tavanomaisessa käytössä voivat olla suoraan kosketuksessa ihmiskehoon mutta jotka elinkeinonharjoittaja voi saada jälleen myyntikelpoisiksi puhdistamalla ne asianmukaisesti.

28.      Tästä on kaksi vastakkaista näkemystä. Slewon ja Belgian hallituksen puoltaman näkemyksen mukaan kuluttajalla ei pitäisi olla peruuttamisoikeutta kysymyksessä tarkoitetuissa olosuhteissa. Toisen näkemyksen mukaan, jota edustavat ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin, Ledowski, Italian hallitus ja komissio, kuluttajan ei pitäisi menettää mahdollisuutta käyttää peruuttamisoikeuttaan kyseisessä tilanteessa. Yhdyn jälkimmäiseen näkemykseen jäljempänä esitettävistä syistä.

29.      Ensinnäkin on unionin tuomioistuimelle toimitettuihin huomautuksiin sisältyvistä epäilyksistä huolimatta mielestäni heti aluksi torjuttava aiheettomana kiista siitä, ovatko patjat tosiasiassa tavaroita, jotka ”voivat tavanomaisessa käytössä olla tiiviissä kosketuksessa ihmiskehoon”, kuten esitetyssä kysymyksessä todetaan. Asiasta ei ole epäselvyyttä vaatteiden sovittamisen osalta, joka mainitaan esimerkkinä kyseisen direktiivin johdanto-osan 47 perustelukappaleessa. On totta, että vaikka patja on tavanomaisessa käytössä yleensä peitetty vähintään lakanalla, on mahdollista, että kuluttaja kokeilee sitä lyhyesti poistettuaan pakkauksen, jossa patja on toimitettu, asettumalla makaamaan patjan päälle peittämättä sitä. Koska ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin lähtee tästä oletuksesta ja kyseessä on tosiseikkojen arviointi, ei mielestäni kuitenkaan ole unionin tuomioistuimen tehtävänä kyseenalaistaa sitä.(18)

30.      Ennakkoratkaisukysymyksen sanamuodosta ilmenee lisäksi, että unionin tuomioistuimelta tiedustellaan pääasiassa kyseessä olevan patjoja koskevan erityistilanteen lisäksi sitä, menettääkö kuluttaja peruuttamisoikeutensa, kun tavarasta, joka todennäköisesti on suorassa kosketuksessa ihmiskehoon,(19) on poistettu sinetti toimituksen jälkeen ja sitä voidaan olettaa käytetyn kyseisellä tavalla, myös silloin, kun kyseisen tavaran myyjä voi puhdistaa tavaran soveltuvalla tavalla ja myydä sen uudelleen aiheuttamatta terveys- tai hygieniahaittaa.(20)

31.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa saksalaisessa oikeuskirjallisuudessa(21) esitettyyn näkemykseen, joka puoltaa myöntävää vastausta, ja toteaa, että ilmaus ”joita ei voida palauttaa” voisi mahdollisesti tarkoittaa, että ratkaisevaa on tavaran kunto sen jälkeen, kun kuluttaja on avannut sinetin, eikä se, voisiko elinkeinonharjoittaja puhdistamalla saattaa tavaran uudelleen myyntikelpoiseksi. Belgian hallitus toteaa vastaavasti, että mahdollisuus puhdistaa direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa tarkoitetut tavarat on kriteeri, jota ei mainita kyseisessä säännöksessä, ja että säännöstä olisi tulkittava suppeasti, koska se sisältää poikkeuksen.

32.      Katson kuitenkin, että koska direktiivi 2011/83 tai siihen liittyvät valmisteluasiakirjat(22) eivät sisällä asiasta tarkkoja ohjeita, tätä säännöstä on tulkittava suppeasti mutta lainsäätäjän vahvistaman tavoitteen mukaisesti,(23) joka on etäsopimuksen tehneen kuluttajan korkeatasoisen suojan varmistaminen mahdollistamalla lähtökohtaisesti se, että hänellä on oikeus kokeilla näkemättä ostamaansa tavaraa ja palauttaa se, jollei hän ole siihen tyytyväinen kokeilun jälkeen. Mielestäni on näin ollen asetettava etusijalle tulkinta, jonka mukaan peruuttamisoikeutta koskevien poikkeusten soveltamisala on rajoitettu ja kuluttajan on voitava palauttaa tavara, jonka elinkeinonharjoittaja voi ilman kohtuutonta rasitusta saattaa uudelleen myyntikelpoiseksi,(24) eikä päinvastaista tulkintaa, jolla rajoitettaisiin kuluttajan mahdollisuuksia peruuttaa tekemänsä etäsopimus.

33.      Olen näin ollen samaa mieltä ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kanssa siitä, että peruuttamisoikeudesta voidaan poiketa 16 artiklan e alakohdan nojalla vain, jos tavara on sinetin avaamisen jälkeen todellisista terveydensuojelu- tai hygieniasyistä selvästi myyntikelvoton, koska elinkeinonharjoittaja ei tavaran luonteen vuoksi voi saattaa sitä uudelleen myyntiin vaarantamatta kuluttajien terveyttä tai aiheuttamatta hygieniahaittaa.(25)

34.      Käsiteltävässä asiassa tämä tuomioistuin katsoo mielestäni aivan oikein, ettei patja, jonka kuluttaja palauttaa sinetin avattuaan – ja siten patjaa mahdollisesti käytettyään –, missään nimessä ole lopullisesti myyntikelvoton, mistä ovat osoituksena se, että hotellivuoteita käyttävät useat peräkkäiset asiakkaat, että on olemassa käytettyjen patjojen markkinat ja että käytettyjä patjoja on mahdollista puhdistaa. Mielestäni patja voidaan tässä mielessä rinnastaa vaatekappaleeseen, jonka palauttamisesta lainsäätäjä on nimenomaisesti säätänyt, vaikka vaatekappaletta on voitu sovittaa niin, että se on joutunut suoraan kosketukseen kehon kanssa, koska voidaan olettaa, että tällainen tavara on mahdollista saattaa pesemällä jälleen myyntikelpoiseksi terveyden tai hygienian vaarantumatta.(26)

35.      Täsmennän, että jos kuluttaja on tavaraa kokeillessaan käyttänyt sitä jollakin tavalla tarpeettoman paljon, kyseisen direktiivin johdanto-osan 47 perustelukappaleessa mainittu ja 14 artiklan 2 kohdassa säädetty mahdollisuus saattaa kuluttaja vastuuseen mahdollistaa korvauksen saamisen kyseisen tavaran ”arvon alenemisesta”.(27) Viimeksi mainittu säännös, jossa kuluttajalle annetaan oikeus peruuttaa etäsopimus ja palauttaa tavara, vaikka hän olisi vaurioittanut sitä – jolloin hänen on tarvittaessa maksettava korvaus elinkeinonharjoittajalle –, vahvistaa mielestäni sitä näkemystä, jonka mukaan kyseisessä 16 artiklan e alakohdassa tarkoitetaan vain tapauksia, joissa tavaraa on mahdotonta asettaa uudelleen myyntiin aiheuttamatta todellista terveyden tai hygienian vaarantamisen riskiä.

36.      Lisään, ettei suosittelemani systeeminen ja teleologinen tulkinta ole omiaan heikentämään kyseisen 16 artiklan e alakohdassa säädetyn poikkeuksen tehokasta vaikutusta,(28) koska tämän säännöksen tavoitteen mukaisesti tavaroita, joiden tavanomainen kokeilu sinetin avaamisen jälkeen voisi aiheuttaa peruuttamattoman terveys- tai hygieniahaitan, ei voida myydä uudelleen.

37.      Katson ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tavoin, ettei edellä esitettyä arviointia horjuta edellä mainitussa ohjeasiakirjassa(29) oleva maininta patjoista yhtenä esimerkkinä kyseisessä 16 artiklan e alakohdassa tarkoitetuista tavaroista, joita ei mahdollisesti voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä(30) ja joihin ei näin ollen sovelleta peruuttamisoikeutta, jos niiden sinetti on avattu toimituksen jälkeen. Totean nimittäin, ettei mainintaan liity minkäänlaista perustelua, joka tukisi tällaista lähestymistapaa. Erityisesti on todettava, ettei kyseisellä asiakirjalla ole sitovaa vaikutusta direktiivin tulkintaan, mikä mainitaan nimenomaisesti asiakirjan johdannossa,(31) vaikka siitä onkin hyötyä tarkennettaessa kyseisen direktiivin sisältöä. Totean vielä, että komissio on itse ottanut päinvastaisen kannan nyt käsiteltävässä asiassa.

38.      Katson näin ollen, että direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohtaa on tulkittava siten, ettei kyseisessä säännöksessä käytetty käsite ”sinetöidyt tavarat, joita ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä” kata patjojen kaltaisia tavaroita, jotka tavanomaisessa käytössä voivat olla suoraan kosketuksessa ihmiskehoon mutta jotka elinkeinonharjoittaja voi saada jälleen myyntikelpoisiksi soveltuvin toimenpitein, erityisesti puhdistamalla.

B       Direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa tarkoitettu käsite ”sinetöidyt” tavarat (toisen kysymyksen a kohta)

39.      Koska toinen ennakkoratkaisukysymys, etenkin sen ensimmäinen osa, esitetään vain siltä varalta, että unionin tuomioistuin vastaa myöntävästi ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, mitä sen ei mielestäni pitäisi tehdä, esitän kyseistä osaa koskevia huomautuksia vain toissijaisesti.

40.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee toisen kysymyksensä a kohdassa, mitä ominaisuuksia pakkauksella olisi oltava, jotta sitä voitaisiin pitää direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa tarkoitettuna ”sinettinä”, jos kyseinen tavara kuuluu luokkaan ”tavarat, joita ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä” ja joihin sovelletaan tässä säännöksessä säädettyä poikkeusta peruuttamisoikeudesta.(32) Kyseinen tuomioistuin tiedustelee päätöksensä perusteluissa erityisesti, onko niin, että paketoitaessa tämäntyyppisiä tavaroita ”sen lisäksi, että on varmistettava, ettei sinetin avaamista voida mitätöidä, olosuhteista (esimerkiksi merkinnästä ’sinetti’) on voitava selvästi päätellä, ettei kyse ole pelkästään kuljetuspakkauksesta vaan terveys- tai hygieniasyistä tehdystä sinetöinnistä”.

41.      Mielestäni tämä kysymys ja siihen liittyvä perustelu tuovat esiin kaksi eri ongelmaa, kuten unionin tuomioistuimelle esitetyistä huomautuksista ilmenee.(33) Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee yhtäältä, mitä fyysisiä vaatimuksia pakkaukselle on asetettava, jotta sitä voitaisiin pitää direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa tarkoitettuna ”sinettinä”, ja toisaalta, onko pakkauksessa mahdollisesti oltava selvästi erottuva merkintä, joka kertoo kuluttajalle, että kyseessä on tällainen sinetti.

42.      Ensinnäkin totean sellaisten pakkausten fyysisistä ominaisuuksista, jotka voivat kuulua tämän määritelmän piiriin, että direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohtaan sisältyvää ”sinetin” käsitettä ei ole määritelty direktiivissä.(34) Valmisteluasiakirjat eivät mielestäni myöskään sisällä ohjeita siitä, miten käsite olisi ymmärrettävä.(35)

43.      Edellä mainitussa ohjeasiakirjassa mainitaan tuote, jossa ”sinettiä olisi käytettävä todellisista terveydensuojelu- tai hygieniasyistä. Sinetti voi olla suojakääre tai ‑kalvo”.(36) Tämän ilmauksen alkuosan perusteella on poissuljettua – mielestäni oikeutetusti –, että elinkeinonharjoittajat voisivat käyttää peruuttamisoikeutta koskevia poikkeuksia mielensä mukaan sinetöimällä tavaroita, joiden luonne ei edellytä sinetöintiä mainituista syistä,(37) kun otetaan huomioon, että poikkeusten tästä kuluttajalle lähtökohtaisesti kuuluvasta oikeudesta on ehdottomasti pysyttävä poikkeuksellisina.(38) Asiakirja ei kuitenkaan tuo vastausta siihen, mitä aineellisia ominaisuuksia mainitulla suojakääreellä tai ‑kalvolla olisi oltava, jotta se täyttäisi 16 artiklan e alakohdan mukaiset vaatimukset.

44.      Katson tältä osin, kuten sekä slewo,(39) Belgian hallitus(40) että komissio esittävät, että on pitäydyttävä tiukasti tarkoituksessa, jota kyseisessä e alakohdassa tarkoitettujen ”sinettien” on vastattava. Mielestäni tämän säännöksen tarkoituksena on sulkea peruuttamisoikeuden ulkopuolelle kaikki tavarat, jotka on sinetöitävä todellisista terveydensuojelu- tai hygieniasyistä, eli estää se, että kuluttaja palauttaisi tällaisia tavaroita elinkeinonharjoittajalle, koska niiden hygienian tai jopa terveellisyyden varmistamiseen liittyvä arvo alenee pakkauksen poistamisen jälkeen peruuttamattomasti, eikä niitä siksi voi enää asettaa uudelleen myytäväksi.(41)

45.      Jotta suojapäällystettä voitaisiin pitää säännöksessä tarkoitettuna ”sinettinä”, sen on näin ollen mielestäni kyettävä takaamaan luotettavasti sisältämänsä tuotteen puhtaus. Tämä edellytys tarkoittaa, että pakkauksen on oltava niin kestävä, että se säilyttää puhtauden eikä sitä voida avata ilman näkyviä vaurioita ja selviä merkkejä siitä, että ostaja on voinut kokeilla kyseistä tuotetta. Nämä vaatimukset voisi täyttää esimerkiksi saumattu muovikalvo tai foliosinetti, joka on mahdotonta palauttaa alkuperäiseen tilaansa sen jälkeen, kun se on tarkoituksellisesti avattu.

46.      Mielestäni on kuitenkin liioiteltua vaatia, kuten Italian hallitus näyttää ehdottavan, että pakkauksen olisi kyettävä takaamaan ”tuotteen aseptisuus, kuten steriloitujen laitteiden tapauksessa”.(42) On nimittäin niin, että vaikka direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa viitataan ”terveydensuojelusyihin”, siinä mainitaan myös pelkät ”hygieniasyyt”, joiden vuoksi ei mielestäni ole perusteltua vaatia elinkeinonharjoittajilta niin suurta taloudellista investointia kuin edellyttäisi velvoite pakata aseptisesti tai jopa steriilisti kaikki tavarat, joita tämä säännös voi koskea.

47.      Toiseksi olen ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mainitsemasta mahdollisesta erityismerkinnästä, joka pakkauksissa pitäisi olla, jotta niitä voitaisiin pitää kyseisen 16 artiklan e alakohdassa tarkoitetulla tavalla ”sinetöityinä”,(43) samaa mieltä slewon ja komission kanssa, joiden mukaan mistään ei ilmene, että pakkauksen olisi edellä kuvattujen fyysisten ominaisuuksien lisäksi täytettävä tällainen visuaalinen edellytys, jotta kyseistä säännöstä voitaisiin soveltaa.

48.      Kyseisen e alakohdan sanamuodosta tai siihen liittyvistä säännöksistä taikka edes valmisteluasiakirjoista(44) ei ilmene, että direktiivin 2011/83 laatijoiden tarkoituksena olisi ollut asettaa elinkeinonharjoittajalle tämäntyyppinen peruuttamisoikeutta koskeva, sopimuksen tekemisen jälkeinen tiedonantovelvollisuus.(45) Jos unionin lainsäätäjä olisi pitänyt tarpeellisena, että kuluttajalle annetaan toimitusvaiheessa tietoa myydyn tuotteen pakkauksessa olevilla maininnoilla, se olisi epäilemättä tehnyt näin, kuten se on tehnyt muissa kuluttajansuojaa koskevissa välineissä.(46)

49.      Jos unionin tuomioistuin päättää lausua toisen ennakkoratkaisukysymyksen a kohdasta, sen pitäisi näin ollen mielestäni vastata, että direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa tarkoitettuja ”sinetöityjä” tavaroita ovat sellaiseen pakkaukseen pakatut tavarat, jonka avaaminen on peruuttamatonta ja aiheuttaa selviä merkkejä siitä, että ostaja on voinut kokeilla kyseistä tuotetta, mutta pakkauksessa ei kuitenkaan tarvitse olla erityismainintaa, josta nimenomaisesti ilmenee, että kyseessä on sinetti, jonka rikkominen aiheuttaa peruuttamisoikeuden menetyksen. Katson kuitenkin, että tämä nimenomainen tieto olisi annettava ennen sopimuksen tekemistä annettavien tietojen yhteydessä, joista säädetään kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa, jota käsittelen seuraavaksi.

C       Direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan k alakohdassa säädetty velvoite ilmoittaa kuluttajalle olosuhteista, joissa tämä menettää peruuttamisoikeutensa (toinen kysymys, b kohta)

50.      Koska toinen ennakkoratkaisukysymys ja sen toinen kohta on esitetty vain siltä varalta, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen myöntävästi, mitä en suosittele, esitän tästä kohdasta huomautuksia vain toissijaisesti.

51.      Tämä kysymys perustuu oletukseen, jonka mukaan etämyynnissä oleva tavara on tosiasiallisesti sinetöity eikä sitä voida direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa tarkoitetuista terveydensuojelu- ja hygieniasyistä palauttaa myyjälle, joten siihen ei sovelleta kuluttajalle lähtökohtaisesti kuuluvaa peruuttamisoikeutta.

52.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee, onko kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan k alakohtaa tulkittava siten, että elinkeinonharjoittajan on tällaisessa tilanteessa ilmoitettava kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä konkreettisesti, nimenomaisesti ostettuun tavaraan ja sen sinetöimiseen viitaten, että tämä menettää peruuttamisoikeutensa jos tavaran sinetti avataan, vai voiko hän ilmoittaa asiasta pelkästään abstraktisti sisällyttämällä yleisiin kaupan ehtoihin otteen kyseisestä direktiivistä.(47)

53.      Slewo puoltaa tätä näkemystä todeten, että kyseisen 6 artiklan teksti velvoittaa nykymuodossaan vain antamaan tiedot kuluttajalle ”ennen” kuin tämä tekee tilauksen, mikä tarkoittaa, että elinkeinonharjoittaja täyttää direktiivissä 2011/83 asetetut vaatimukset, jos hän antaa ennen sopimuksen tekemistä yleisiä tietoja peruuttamisoikeudesta ja liittää niihin mahdolliset syyt, joilla tästä oikeudesta voidaan lainsäädännön mukaan poiketa. Se lisää, että konkreettisten lisätietojen antaminen tästä oikeudesta jokaisen verkossa myytävän tuotteen yhteydessä ei olisi kuluttajansuojan tavoitteen mukaista(48) ja että tarkkojen tietojen antaminen sopimuksen tekemisen jälkeen riittää. Ledowski ei ota kantaa asiaan vedoten siihen, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava kieltävästi. Belgian ja Italian hallitukset sekä komissio katsovat toissijaisesti, että kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan k alakohtaa on tulkittava siten, että elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava kuluttajalle nimenomaisesti, että tämä menettää peruuttamisoikeutensa, jos tavaran sinetti on avattu. Olen viimeksi mainittujen kanssa samaa mieltä syistä, jotka esitän seuraavaksi.

54.      Korostan ensinnäkin, että direktiivin 2011/83 6 artiklan teksti sisältää tiettyjä nimenomaisia ohjeita tiedonantovaatimuksesta, joka siinä asetetaan elinkeinonharjoittajalle, joka aikoo tehdä etäsopimuksia kuluttajan kanssa.(49)

55.      Ajankohdasta, jolloin kaikki kyseisessä 6 artiklassa tarkoitetut tiedot(50) on toimitettava, säädetään sen 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä, jonka mukaan kattavat tiedot on toimitettava ”ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen”,(51) mikä tarkoittaa, että myöhemmässä vaiheessa, erityisesti tavaran toimittamisen yhteydessä,(52) mahdollisesti annettavat täydentävät tiedot eivät vaikuta suoraan siihen, onko elinkeinonharjoittaja täyttänyt kyseisen vaatimuksen vai ei. Lisäksi samassa kohdassa säädetään ”tavasta”,(53) jolla tiedot on toimitettava, että sen on oltava ”selvä ja ymmärrettävä” eli yksiselitteinen, joten tiedot on mielestäni toimitettava siten, että tavanomaisesti valistunut, kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen keskivertokuluttaja(54) kykenee tietoisesti tekemään päätöksen sopimuksen tekemisestä.(55)

56.      Lisäksi ennen sopimuksen tekemistä annettavien, nyt kyseessä olevien tietojen tarkoituksesta kyseisen 1 kohdan k alakohdassa, joka koskee tilanteita, joissa ”peruuttamisoikeutta ei anneta[(56)] [kyseisen direktiivin] 16 artiklan mukaisesti”,(57) edellytetään nimenomaisesti, että kuluttajalle toimitetaan ”ilmoitus siitä, että [hänellä] ei ole peruuttamisoikeutta, tai tapauksen mukaan ilmoitus olosuhteista, joissa [hän] menettää peruuttamisoikeutensa”.(58) Tässä säännöksessä ei sen sijaan täsmennetä, mitä niiden tietojen on sisällettävä, jotka elinkeinonharjoittajan on tällaisessa tapauksessa toimitettava kuluttajalle, jotta niitä voitaisiin pitää riittävän selvinä.(59)

57.      Kun sen sijaan otetaan huomioon sen säännöstön tavoitteet, johon direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan k alakohta kuuluu, katson, että tätä säännöstä olisi tulkittava siten, että sen vaatimuksia ei täytä elinkeinonharjoittaja, joka vain liittää yleisiin ehtoihin kyseisen direktiivin 16 artiklan e alakohdan tekstin, kuten nyt käsiteltävässä asiassa.(60) Katson ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tavoin, että elinkeinonharjoittaja, joka aikoo myydä kyseisen 16 artiklan e alakohdassa tarkoitettuja tavaroita etämyyntinä, olisi velvoitettava ilmoittamaan kuluttajalle välittömästi nimenomaisella ja konkreettisella tavalla, konkreettisesti kyseiseen tavaraan viitaten ja tavaran sinetöimisen nimenomaisesti mainiten, että tietty teko, eli tavaran sinetin avaaminen, johtaa kuluttajalle kuuluvan peruuttamisoikeuden menettämiseen.(61)

58.      Tämä tulkinta on nähdäkseni ainoa, jolla voidaan sekä varmistaa direktiivissä 2011/83 tarkoitettu kuluttajansuojan korkea taso, johon myös 6 artiklan 1 kohdan k alakohdalla pyritään, että taata tällä säännöksellä edellytetyn tiedon täysi tehokkuus(62) ja vielä lisäksi estää elinkeinonharjoittajia vapautumasta liian helposti velvoitteistaan, jotka liittyvät peruuttamisoikeuteen, joka on direktiivin mukainen periaate ja jonka on pysyttävä sellaisena.

59.      Totean tältä osin, että unionin tuomioistuin on vastaavanlaisessa yhteydessä jo katsonut, että unionin oikeudessa säädetty suojajärjestelmä, joka sisältää elinkeinonharjoittajan velvoitteen antaa kuluttajalle kaikki tiedot, joita tämä tarvitsee käyttääkseen oikeuksiaan – ja etenkin peruuttamisoikeuttaan –, perustuu siihen, että kuluttaja saa heikompana osapuolena tiedon oikeuksistaan, koska hänelle ilmoitetaan niistä nimenomaisesti kirjallisesti.(63) Lisään, että unionin tuomioistuin on korostanut, että elinkeinonharjoittajan velvollisuus ilmoittaa kuluttajalle tämän oikeuksista on keskeinen osa alan säännöstön systematiikkaa,(64) koska se on kuluttajalle kuuluvan purkuoikeuden tehokkaan käyttämisen ja täten lainsäätäjän tavoitteleman kuluttajansuojan tehokkaan vaikutuksen olennainen tae.(65) Mielestäni näitä seikkoja, jotka koskevat direktiivejä 85/577 ja 97/7, voidaan soveltaa myös nyt käsiteltävässä asiassa, sillä direktiivillä 2011/83 kumottiin ja korvattiin nämä direktiivit.(66)

60.      Jos unionin tuomioistuin lausuu toisen ennakkoratkaisukysymyksen b kohdasta, katson näin ollen, että direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan k alakohtaa on tulkittava siten, että kun tavara on sinetöity kyseisen direktiivin 16 artiklan e alakohdassa säädetyissä olosuhteissa, elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava ennen etäsopimuksen tekemistä nimenomaisesti kuluttajalle tämän menettävän peruuttamisoikeutensa, jos toimitetun tavaran sinetti avataan, viitaten konkreettisesti kyseiseen tavaraan ja mainiten nimenomaisesti, että se on sinetöity.

V       Ratkaisuehdotus

61.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesgerichtshofin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan e alakohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä mainittu käsite ”sinetöidyt tavarat, joita ei voida palauttaa terveydensuojelu- tai hygieniasyistä” ei kata patjojen kaltaisia tavaroita, jotka voivat tavanomaisessa käytössä olla suorassa kosketuksessa ihmiskehoon mutta joista elinkeinonharjoittaja voi soveltuvin toimenpitein, erityisesti puhdistamalla, saada uudelleen myyntikelpoisia.


1      Alkuperäinen kieli: ranska.


2      Kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL 2011, L 304, s. 64). Tarkennan, että 20.12.1985 annettu direktiivi 85/577 koski kuluttajansuojaa muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvotelluissa sopimuksissa (EYVL 1985, L 372, s. 31) ja 20.5.1997 annettu direktiivi 97/7 koski kuluttajansuojaa etäsopimuksissa (EYVL 1997, L 144, s. 19).


3      Tuomio on luettavissa seuraavassa internetosoitteessa: https://beck-online.beck.de/Dokument?vpath=bibdata%2Fents%2Fbeckrs%2F2016%2Fcont%2Fbeckrs.2016.127864.htm (ks. erityisesti 21 kohta ja sitä seuraavat kohdat).


4      Saksan siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä BGB) 312g §:n 2 momentin 3 kohdassa, jonka sanamuoto on sama kuin direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa, tarkoitetulla tavalla.


5      Nämä erityiset säännökset ovat osittain samoja kuin muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevat säännökset (ks. erityisesti kyseisen direktiivin 6 artikla ja sitä seuraavat artiklat).


6      Peruuttamisoikeus, jota voidaan käyttää kyseisen direktiivin 9–15 artiklassa vahvistetuin edellytyksin.


7      3.9.2009 annetussa tuomiossa Messner (C‑489/07, EU:C:2009:502, 20 ja 25 kohta), joka koskee direktiivillä 2011/83 korvattua direktiiviä 97/7, korostetaan, että peruuttamisoikeutta koskevien sääntöjen ”tarkoituksena on – – korvata kuluttajalle etäsopimuksesta aiheutuva haitta siten, että kuluttajalle myönnetään asianmukainen harkinta-aika, jonka kuluessa hänellä on mahdollisuus tutkia ja kokeilla ostettua tavaraa”, antamatta kuitenkaan kuluttajalle ”oikeuksia, jotka ylittävät sen, mikä on tarpeen [tämän oikeuden] tarkoituksenmukaiseksi käyttämiseksi”.


8      Ks. direktiivin 2011/83 14 artiklan 2 kohta ja sen johdanto-osan 47 perustelukappale, jossa täsmennetään, että kuluttajan on tutkittava tavaraa varoen, ja esitetään esimerkkinä vaate, jota pitäisi vain sovittaa, ei käyttää.


9      Ks. myös kyseisen direktiivin johdanto-osan 49 perustelukappale, jonka mukaan ”peruuttamisoikeuden soveltaminen saattaisi olla epäasianmukaista esimerkiksi tiettyjen tavaroiden – – luonteen vuoksi”.


10      Ks. erityisesti tuomio 7.8.2018, Verbraucherzentrale Berlin (C‑485/17, EU:C:2018:642, 27 kohta) ja tuomio 17.10.2018, Günter Hartmann Tabakvertrieb (C‑425/17, EU:C:2018:830, 18 kohta).


11      Tämä tavoite ilmenee direktiivin 2011/83 johdanto-osan 3, 4 ja 65 perustelukappaleesta ja 1 artiklasta.


12      Täsmennettäköön kuitenkin, että tapa tulkita unionin eri välineitä, joilla on tämä tavoite, voi vaihdella sen mukaan, miten tähän tavoitteeseen niiden mukaisesti pyritään (ks. erityisesti tuomio 19.9.2018, Bankia, C‑109/17, EU:C:2018:735, 36 kohta ja sitä seuraavat kohdat).


13      Ks. erityisesti tuomio 13.9.2018, Starman (C‑332/17, EU:C:2018:721, 26–30 kohta) ja tuomio 25.10.2018, Tänzer & Trasper (C‑462/17, EU:C:2018:866, 28 ja 29 kohta).


14      Ks. erityisesti tuomio 13.9.2018, Wind Tre ja Vodafone Italia (C‑54/17 ja C‑55/17, EU:C:2018:710, 54 kohta) ja tuomio 4.10.2018, Kamenova (C‑105/17, EU:C:2018:808, 34 kohta), jossa todetaan, että ”kuluttajaa [pidetään] sopimuskumppaniaan tiedollisesti ja taloudellisesti heikommassa asemassa olevana ja juridisesti kokemattomampana”.


15      Ks. erityisesti tuomio 25.1.2018, Schrems (C‑498/16, EU:C:2018:37, 27 kohta) ja tuomio 20.9.2018, OTP Bank ja OTP Faktoring (C‑51/17, EU:C:2018:750, 54 kohta).


16      Ks. erityisesti tuomio 1.3.2012, González Alonso (C‑166/11, EU:C:2012:119, 26 ja 27 kohta), ja tuomio 27.9.2017, Nintendo (C‑24/16 ja C‑25/16, EU:C:2017:724, 73 ja 74 kohta).


17      Ks. kyseisen kesäkuussa 2014 päivätyn asiakirjan 6.8 kohta, s. 60; asiakirja on saatavissa osoitteessa https://ec.europa.eu/info/sites/info/files/crd_guidance_fi.pdf.


18      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen välisestä toimivaltajaosta ennakkoratkaisupyynnön tosiseikaston osalta ks. erityisesti tuomio 20.3.1997, Phytheron International (C‑352/95, EU:C:1997:170, 12 ja 14 kohta) ja tuomio 13.2.2014, Maks Pen (C‑18/13, EU:C:2014:69, 30 kohta).


19      Ennakoitavuuteen ja oikeusvarmuuteen liittyvistä syistä, joihin myös slewo on vedonnut tapauskohtaisen tarkastelun vastustamiseksi, on mielestäni toivottavaa, että unionin tuomioistuin esittää tulkinnan, joka ei rajoitu pelkästään käsiteltävän asian erityispiirteisiin, eli patjojen tuoteluokkaan, vaan kattaa myös ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tarkoittamat samankaltaiset tilanteet.


20      Vaikka nyt käsiteltävä ennakkoratkaisukysymys ei koske nimenomaisesti direktiivin 2011/83 16 artiklan e alakohdassa tarkoitettujen ilmaisujen ”terveydensuojelu” ja ”hygienia” merkitystä, tarkennan, että niillä viitataan mielestäni kahteen eri tilanteeseen ja että tämän säännöksen tulkinta, joka vastaisi ensimmäistä näistä kahdesta perusteesta, joilla peruuttamisoikeudesta voidaan poiketa, pätisi väistämättä myös jälkimmäiseen, koska on selvää, että terveyden vaarantaminen on vakavampi asia kuin hygieniahaitta.


21      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa vastaavasti erityisesti teokseen Wendehorst, C., ”Article 312 g”, Münchener Kommentar zum Bürgerlichen Gesetzbuch, Säcker, F. J. ym., nide 2, 7. painos, Beck, München, 2016, 24 kohta ja sitä seuraavat kohdat. Vastakkaisesta näkemyksestä ks. erityisesti Schirmbacher, M., ja Schmidt, S., ”Verbraucherrecht 2014 – Handlungsbedarf für den E-Commerce”, Computer und Recht, 2014, s. 112 ja Lorenz, S., ”BGB – Article 312 g”, Beck-online.Grosskommentar, Beck, München, 2018, 26 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


22      Ks. erityisesti 8.10.2008 annettu komission ehdotus, joka johti direktiivin 2011/83 antamiseen (KOM(2008) 614 lopullinen, erityisesti s. 31, 19 artiklan 1 kohta, joka koskee poikkeuksia etäsopimusten peruuttamisoikeudesta ja joka ei sisällä nyt käsiteltävää poikkeusta); Euroopan talous- ja sosiaalikomitean tätä ehdotusta koskeva lausunto (EUVL 2009, C 317, s. 59, erityisesti 5.5.4 kohta, jossa mainitaan tällaisen poikkeuksen mahdollisuus) ja kyseisestä komission ehdotuksesta 22.2.2011 annettu Euroopan parlamentin mietintö (A7-0038-2011, erityisesti sivulla 74 oleva tarkistus 130, joka johti sen säännöksen lisäämiseen, josta tuli nykyinen 16 artiklan e alakohta, ilman selitystä). Teoksen Rott, P., ”More coherence? A higher level of consumer protection? A review of the new Consumer Rights Directive 2011/83/EU”, Revue européenne de droit de la consommation, 2012, nro 3, s. 381, mukaan kyseinen poikkeus on vastaus kosmetiikkateollisuuden vaatimuksiin.


23      Tämän ratkaisuehdotuksen 23 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esitettyjen tulkintasääntöjen mukaisesti.


24      Kuten direktiivin 2011/83 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan, direktiivin etäsopimuksia koskevat säännökset ovat välttämättömiä, jotta ”saataisiin aikaan todelliset kuluttajan sisämarkkinat, joilla vallitsee asianmukainen tasapaino kuluttajansuojan korkean tason ja yritysten kilpailukyvyn välillä” (korostus tässä).


25      Kyseinen tuomioistuin täsmentää mielestäni perustellusti, että ”näin on esimerkiksi silloin, kun alan tavanomaisen käytännön perusteella on alun alkaen selvää, ettei kolmas osapuoli voi ottaa tavaraa uudelleen käyttöön terveyssyistä (avattu lääke) tai hygieniaan liittyvistä syistä (hammasharjat, huulipuna, erotiikkatuotteet) eikä tuotteesta voida tehdä käytettynä tavarana, palautustuotteena tai vastaavana enää myyntikelpoista elinkeinonharjoittajan toteuttamilla toimilla, kuten puhdistuksella tai desinfioinnilla”.


26      Elinkeinonharjoittajalle maksettavasta korvauksesta tällaisessa tilanteessa ks. 3.9.2009 annettu tuomio Messner (C‑489/07, EU:C:2009:502, 29 kohta), joka koskee direktiivillä 2011/83 korvattua direktiiviä 97/7, ja 2.3.2017 annettu tuomio Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs Frankfurt am Main (C‑568/15, EU:C:2017:154, 24 ja 26 kohta).


27      Kyseisen 14 artiklan 2 kohdan mukaan ”kuluttaja on vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alenemisesta, joka on seurausta tavaroiden muusta kuin niiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä”.


28      Tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 16 mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.


29      Tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 17 mainittu asiakirja (6.8.2 kohta, s. 60).


30      Kyseisessä asiakirjassa mainitaan myös ”muut kosmeettiset valmisteet” ja todetaan niistä seuraavaa: ”Muita kosmeettisia valmisteita varten, joita ei voida pitää terveydensuojelu- tai hygieniasyistä sinetöityinä, elinkeinonharjoittaja voi tarjota kuluttajalle jonkin muun keinon niiden testaamiseen samalla tavoin kuin kaupassa ja toimittaa esimerkiksi ilmaisen testerin valmisteen mukana. Tällä tavoin kuluttajat eivät joudu avaamaan valmisteen pakkausta käyttääkseen oikeuttaan varmistaa valmisteen luonteen ja ominaisuudet.”


31      Seuraavasti: ”Tämä asiakirja ei ole oikeudellisesti sitova vaan ainoastaan ohjeellinen. EU:n lainsäädäntöä voi tulkita sitovasti vain unionin tuomioistuin. Tämä asiakirja ei ole EU:n lainsäädännön virallinen tulkinta – –. Tämä asiakirja julkaistaan yksinomaan [komission] oikeusasioiden pääosaston vastuulla.”


32      Komissio suosittelee tämän kysymykseen uudelleenmuotoilua vetoamalla ennakkoratkaisupyynnön tavoitteeseen, joka ”ei ole neuvoa-antavien lausuntojen esittäminen yleisluonteisista tai hypoteettisista kysymyksistä vaan riita-asian todelliseen ratkaisemiseen erottamattomasti liittyvä tarve”, ja mainitsee erityisesti 16.12.1981 annetun tuomion Foglia (244/80, EU:C:1981:302, 18 kohta). Mielestäni ehdotettu uudelleenmuotoilu ei kuitenkaan ole tarpeen, koska en katso, että kansallisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen annettava vastaus olisi hyödytön kyseisen tuomioistuimen ratkaistessa siinä vireillä olevaa asiaa (ks. erityisesti tuomio 1.2.2017, Município de Palmela, C‑144/16, EU:C:2017:76, 20 kohta).


33      Täsmennän, että slewo esittää kumpaakin ongelmaa koskevia huomautuksia, mutta Belgian ja Italian hallitukset sekä komissio korostavat enemmän ensin mainittua. Ledowski puolestaan ei esitä huomautuksia toisesta ennakkoratkaisukysymyksestä sillä perusteella, että ensimmäiseen kysymykseen on vastattava kieltävästi.


34      Katson slewon tavoin, että käsitettä ei välttämättä pidä tulkita samoin kuin samaa termiä, jota on käytetty toisessa yhteydessä kyseisen 16 artiklan i alakohdassa, jossa tarkoitetaan ”sellaisen sinetöidyn ääni- tai kuvatallenteen tai sinetöidyn tietokoneohjelman [toimittamista], jonka sinetti on avattu toimituksen jälkeen”. Tässä tapauksessa kuluttaja ei tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 17 tarkoitetun ohjeasiakirjan mukaan voi ”kokeilla” sinetöityjen aineellisten tietovälineiden (CD-levyt, DVD-levyt jne.) digitaalista sisältöä peruuttamisoikeuden määräaikana (12.2 kohta, s. 71). Mielestäni syy siihen, että tavaraa ei saa palauttaa sinetin avaamisen jälkeen, on tällöin toinen (esim. kertakäyttöisyys tai sisällön kopiointimahdollisuus) kuin tavaran itsensä koskemattomuuteen liittyvät syyt (terveys- tai hygieniasyyt), joilla perustellaan kyseisen artiklan e alakohdassa säädettyä poikkeusta.


35      Erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 22 tarkoitetut komission ehdotuksen tai parlamentin mietinnön kohdat eivät sisällä minkäänlaisia selitystä sanalle ”sinetöidyt”.


36      Ks. alaviitteessä 17 mainitun asiakirjan kohta 6.8.2, s. 60.


37      Teoksessa Karstoft, S., Forbrugeraftaleloven med kommentarer, Jurist- og Økonomforbundets Forlag, Kööpenhamina, 2018, s. 461, todetaankin, että olisi perustellumpaa sinetöidä terveydensuojelu- tai hygieniasyistä alusvaatteiden tai uima-asujen kaltaisia tavaroita, jotka ovat luonteeltaan intiimejä, kuin patjoja.


38      Ks. myös tämän ratkaisuehdotuksen 25 kohta.


39      Slewon mukaan on erotettava toisistaan ”ulompi pakkaus”, jonka tarkoituksena on estää tavaraa vahingoittumasta varastoinnin tai kuljetuksen aikana ja jollainen on esimerkiksi kasvovoiteen sisältävä kartonkirasia, ja ”hygieniapakkaus”, kuten metallinen tai muovinen irrotettava kalvo, joka on yleensä voidepurkin kannen alla. Slewo katsoo, että sekä kartonkipakkauksella että saumatulla muovikalvolla suojatun patjan tapauksessa vain tuotteen hygieenisyyden takaava muovikalvo on 16 artiklan e alakohdassa tarkoitettu ”sinetti”.


40      Belgian hallitus katsoo, että ”’sinetöiminen’ on tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan elinkeinonharjoittajan toteuttamaa erityistä pakkaamistoimenpidettä, jonka tarkoituksena on paketoida tavara niin, ettei sitä voida avata huomaamatta, ja että sinetöidyn tavaran avaaminen merkitsee, että myyjän, jolle tavara palautetaan, on toteutettava sama erityistoimenpide sinetöidäkseen tavaran uudelleen”.


41      Ks. vastaavasti Hoeren, T. ja Föhlisch, C., ”Ausgewählte Praxisprobleme des Gesetzes zur Umsetzung der Verbraucherrechterichtlinie”, Computer und Recht, 2014, s. 245.


42      Italian hallitus katsoo, etteivät patjat kuulu tällaisen määritelmän piiriin, koska patjojen myyntipakkauksen tarkoituksena on vain suojata patjoja likaantumiselta tai vahingoittumiselta kuljetuksen aikana, ei taata niiden aseptisuutta, mitä ei varmisteta myöskään patjoja valmistettaessa; ne eroavat tässä tavaroista, jotka on myytävä steriileinä ja jollaisia ovat esimerkiksi lääkinnälliset laitteet.


43      Merkintä voisi olla pakkauksessa oleva erityinen kuvio tai etiketti, joka kertoisi kuluttajalle, että tavara on sinetöity terveydensuojelu- tai hygieniasyistä ja että sinetin rikkominen johtaa peruuttamisoikeuden menettämiseen.


44      Ks. erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 22 mainitut asiakirjat.


45      Tarkennan, että kyseisen direktiivin 8 artiklan 7 kohdassa säädetään kuitenkin yleisestä velvoitteesta toimittaa kuluttajalle etäsopimuksen tekemisen jälkeen vahvistus tehdystä sopimuksesta, jolloin vahvistuksen on sisällettävä kaikki 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot vain, jos elinkeinonharjoittaja ei ole jo antanut kyseisiä tietoja kuluttajalle pysyvällä välineellä ennen sopimuksen tekemistä. Toisen ennakkoratkaisukysymyksen b kohta koskee viimeksi mainittua säännöstä (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 50 kohta ja sitä seuraavat kohdat).


46      Tällainen on esimerkiksi myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20.3.2000 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/13/EY (EYVL 2000, L 109, s. 29).


47      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin katsoo, että maallikon voi olla vaikea ymmärtää pelkkää direktiivin otetta, mikä puoltaisi sitä näkemystä, että elinkeinonharjoittaja on täyttänyt tiedonantovelvoitteensa vain, jos hän on sopimuksen kohteeseen (tässä patja) sekä tavaran sinetöimiseen ja sinetöintitapaan viitaten nimenomaisesti ilmoittanut kuluttajalle ennen kuin tämä tulee sidotuksi etäsopimukseen, että tavaran sinetin avaaminen johtaa peruuttamisoikeuden menettämiseen.


48      Slewo väittää, että kuluttaja hukkuisi tällöin tarpeettomien tietojen tulvaan ja että ostaessaan useita tuotteita hänen olisi tarkistettava jokaisen kohdalla, voiko hän menettää peruuttamisoikeutensa erityisesti avaamalla sinetin.


49      Pääasian kohde huomioon ottaen tarkennan, että direktiivin 2011/83 johdanto-osan 12 perustelukappaleen ja 6 artiklan 8 kohdan mukaan direktiivissä säädetyt tiedonantovaatimukset täydentävät tiedonantovaatimuksia, joista säädetään tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2000/31/EY (EYVL 2000, L 178, s. 1), ja että ne ovat tarvittaessa etusijalla niihin nähden; mainittu direktiivi ei kuitenkaan mielestäni sisällä ohjeita, joista olisi hyötyä nyt käsiteltävään ennakkoratkaisukysymykseen vastattaessa.


50      Tiedot, jotka luetellaan kyseisen 6 artiklan 1 kohdan a–t alakohdassa.


51      Toimitettavien tietojen kattavuus ilmenee nimenomaisesti kyseisen direktiivin johdanto-osan 34 perustelukappaleen ranskankielisestä versiosta (” informations claires et exhaustives”). Joissakin muissa kieliversioissa käytetään eri ilmausta, kuten englanninkielisessä (”clear and comprehensible information”) ja saksankielisessä (”in klarer und verständlicher Weise informieren”). Erilaisissa ilmauksissa (kursivointi tässä) korostetaan kuitenkin minusta kaikissa, että kuluttajan on saatava kattavat tiedot ennen sopimuksen tekemista.


52      Esimerkiksi tiedot, jotka ilmenevät tuotteen pakkauksesta ja joita tarkoitetaan toisen ennakkoratkaisukysymyksen a kohdassa.


53      Tämä vaatimus liittyy tietojen sisältöön eikä niinkään niiden muotoon, ja se on erotettava varsinaisista muotovaatimuksista, jotka etäsopimuksen on täytettävä direktiivin 2011/83 mukaisesti ja joista säädetään sen 8 artiklassa. Tältä osin ks. erityisesti tuomio 5.7.2012, Content Services (C‑49/11, EU:C:2012:419, 42–51 kohta), joka koskee direktiivillä 2011/83 korvattua direktiiviä 97/7.


54      Kuluttajansuojaa koskevassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä yleensä käytössä oleva mittapuu (ks. erityisesti tuomio 7.6.2018, Scotch Whisky Association, C‑44/17, EU:C:2018:415, 47 ja 52 kohta ja tuomio 13.9.2018, Wind Tre ja Vodafone Italia, C‑54/17 ja C‑55/17, EU:C:2018:710, 51 kohta).


55      Kuten Italian hallitus toteaa, ”kuluttajan on kyettävä ymmärtämään selvästi kaupallisen tarjouksen sisältö ja oikeuksiinsa liittyvät rajoitukset heti, kun hän on ensimmäisen kerran yhteydessä myyjään, jonka tarjouksen on täytettävä tietyt selkeys- ja tarkkuusvaatimukset ja näin ollen käsitettävä kaikki tiedot, jotka kuluttaja tarvitsee kyetäkseen arvioimaan tarjouksen todellisen sisällön ja todelliset ehdot”.


56      Toisin kuin kyseisen 1 kohdan h alakohdassa, joka koskee tilanteita, joissa ”peruuttamisoikeus on olemassa”, ja jonka mukaisesti kuluttajan tietoon on saatettava ”kyseisen oikeuden käyttämiseen liittyvät ehdot, määräajat ja menettelyt”. Tältä osin ks. ennakkoratkaisupyyntö vireillä olevassa asiassa Walbusch Walter Busch (C‑430/17).


57      Huomautan, että direktiivin 2011/83 6 artiklan 1 kohdan k alakohta kattaa näin yleisesti muotoiltuna kaikki 16 artiklassa tarkoitetut poikkeukset peruuttamisoikeudesta eikä vain kyseisen artiklan e alakohdassa säädettyä poikkeusta; nyt käsiteltävässä asiassa esitetyt ennakkoratkaisukysymykset koskevat vain viimeksi mainittua poikkeusta.


58      Mielestäni nyt käsiteltävä ennakkoratkaisukysymys koskee vain viimeksi mainittua tilannetta.


59      Mielestäni tekstin valmisteluasiakirjat eivät selvennä asiaa (ks. erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 22 tarkoitettu parlamentin mietintö ja siinä erityisesti tarkistus, joka koskee 9 artiklan 1 kohdan e a alakohtaa, s. 58 ja 59, sekä perustelut, s. 119 ja 120).


60      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 11 kohdassa oleva ote yleisistä kaupan ehdoista.


61      Tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 17 tarkoitetun ohjeasiakirjan mukaan ”esimerkiksi [direktiivin 2011/83] 16 artiklan e alakohdassa tarkoitetussa merkityksessä sinetöityjen elintarvikesäilykkeiden osalta elinkeinonharjoittajan olisi [direktiivin 6 artiklan 1 kohdan k alakohdan mukaisesti] ilmoitettava kuluttajalle – –, että tämä menettää peruuttamisoikeuden terveyden suojeluun ja hygieniaan liittyvistä syistä, jos säilykkeet avataan” (ks. 6.2 kohta, s. 45).


62      On käytännössä mahdollista, että kuluttaja päättää olla tilaamatta tavaraa saatuaan tietää, että tavaran sinetöiminen rajoittaa sen kokeilemista ja mahdollista palauttamista toimittamisen jälkeen.


63      Ks. tuomio 13.12.2001, Heininger (C‑481/99, EU:C:2001:684, 45 kohta); tuomio 10.4.2008, Hamilton (C‑412/06, EU:C:2008:215, 33 kohta) ja tuomio 17.12.2009, Martín Martín (C‑227/08, EU:C:2009:792, 26 kohta), jotka koskevat direktiiviä 85/577, sekä tuomio 5.7.2012, Content Services (C‑49/11, EU:C:2012:419, 34 kohta ja sitä seuraavat kohdat), joka koskee direktiiviä 97/7.


64      Tästä unionin toimielinten jo hyvin varhain tunnustaman kuluttajan tiedonsaantioikeuden olennaisuudesta ks. Aubert de Vincelles, C., ”Protection des intérêts économiques des consommateurs – Droit des contrats”, JurisClasseur Europe, nide 2010, 19 kohta.


65      Ks. tuomio 17.12.2009, Martín Martín (C‑227/08, EU:C:2009:792, 27 kohta), joka koskee direktiivin 85/577 4 artiklassa säädettyä elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuutta kuluttajalle.


66      Direktiivejä 85/577 ja 97/7 koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön soveltamisesta, kun kyseessä on direktiivi 2011/83, ks. (direktiivin 85/577 osalta) tuomio 7.8.2018, Verbraucherzentrale Berlin (C‑485/17, EU:C:2018:642, 35 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja (direktiivin 97/7 osalta) tuomio 2.3.2017, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs Frankfurt am Main (C‑568/15, EU:C:2017:154, 26 kohta).