Language of document : ECLI:EU:C:2018:929

Asia C-713/17

Ahmad Shah Ayubi

vastaan

Bezirkshauptmannschaft Linz-Land

(Ennakkoratkaisupyyntö – Landesverwaltungsgericht Oberösterreich)

Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2011/95/EU – Kansainvälisen suojelun sisältöä koskevat normit – Pakolaisasema – 29 artikla – Sosiaalinen suojelu – Erilainen kohtelu – Pakolaiset, joilla on määräaikainen oleskeluoikeus

1.        Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Turvapaikkapolitiikka – Pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema – Direktiivi 2011/95 – Sosiaalinen suojelu – Kansallinen säännöstö, jonka nojalla myönnetään pakolaisille, joilla on jäsenvaltiossa määräaikainen oleskeluoikeus, pienempiä sosiaalihuoltoetuuksia kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisille ja pakolaisille, joilla on mainitussa jäsenvaltiossa pysyvä oleskeluoikeus, ei ole sallittu (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95 29 artikla)

2.        Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Turvapaikkapolitiikka – Pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema – Direktiivi 2011/95 – Sosiaalinen suojelu – Kansallinen säännöstö, jonka nojalla myönnetään pakolaisille, joilla on jäsenvaltiossa määräaikainen oleskeluoikeus, pienempiä sosiaalihuoltoetuuksia kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisille ja pakolaisille, joilla on mainitussa jäsenvaltiossa pysyvä oleskeluoikeus – Mahdollisuus vedota kansallisissa tuomioistuimissa mainitun säännöstön yhteensoveltumattomuuteen unionin oikeuden kanssa

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95 29 artikla)

1.      Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 29 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevalle kansalliselle säännöstölle, jossa säädetään, että jäsenvaltiossa määräaikaisen oleskeluoikeuden saaneille pakolaisille myönnetään määrältään pienemmät sosiaalihuoltoetuudet kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisille ja mainitussa jäsenvaltiossa pysyvän oleskeluoikeuden saaneille pakolaisille.

Tältä osin on korostettava, että se, että saman direktiivin 29 artiklan 1 kohdassa säädetään siitä, että kansainvälistä suojelua saaville henkilöille on myönnettävä ”tarvittava” sosiaalihuolto, ei merkitse sitä, että unionin lainsäätäjän on ollut tarkoitus antaa jäsenvaltioille lupa myöntää pakolaisille sosiaalietuuksien määrä, jonka ne katsovat riittäväksi heidän tarpeidensa tyydyttämiseksi mutta joka on pienempi kuin omille kansalaisille myönnettyjen sosiaalietuuksien määrä. Tästä seuraa, että niiden sosiaalietuuksien, jotka pakolaisille myöntää heille joko määräaikaisen tai pysyvän pakolaisaseman antanut jäsenvaltio, tason on oltava sama kuin joka myönnetään kyseisen jäsenvaltion kansalaisille (ks. analogisesti tuomio 1.3.2016, Alo ja Osso, C-443/14 ja C-444/14, EU:C:2016:127, 48 ja 50 kohta). Sitä kansallisen kohtelun periaatetta, jota näin ollen sovelletaan pakolaisiin, ei voi horjuttaa direktiivin 2011/95 24 artikla, jossa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus myöntää pakolaisille oleskelulupa, joka tarpeen vaatiessa on rajoitettu kolmeen vuoteen.

Tätä päätelmää ei voi horjuttaa väite, jonka mukaan pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö on yhteensoveltuva direktiivin 2011/95 29 artiklan 1 kohdan kanssa, koska pakolaiset, jotka asuvat jo useita vuosia jäsenvaltiossa, ovat objektiivisesti erilaisessa tilanteessa kuin pakolaiset, jotka ovat äskettäin saapuneet kyseisen jäsenvaltion alueelle, koska viimeksi mainituilla on merkittävämpi konkreettisen tuen tarve

(ks. 21, 25, 26, 30 ja 35 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.      Pakolainen voi kansallisissa tuomioistuimissa vedota pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen säännöstön yhteensoveltumattomuuteen direktiivin 2011/95 29 artiklan 1 kohdan kanssa, jotta hänen oikeuksiaan ei rajoitettaisi tässä säännöstössä tarkoitetulla tavalla.

Vaikka pitääkin paikkansa, että direktiivin 2011/95 29 artiklan 1 kohdassa annetaan jäsenvaltioille tietty harkintavalta erityisesti niiden tarvittavaksi katsoman sosiaalihuollon tason määrittämisessä, tässä säännöksessä asetetaan kuitenkin kullekin jäsenvaltiolle ilman mitään epäselvyyksiä täsmällinen ja ehdoton tulosta koskeva velvoite, joka muodostuu siitä, että kukin pakolainen, jolle se on myöntänyt suojelun, saa saman sosiaalihuollon, josta on säädetty sen omille kansalaisille.

(ks. 38 ja 41 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)