Language of document : ECLI:EU:C:2019:413

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)

15 päivänä toukokuuta 2019 (*)

Muutoksenhaku – Henkilöstö – Eläkkeet – Kansallisessa eläkejärjestelmässä saavutettujen eläkeoikeuksien siirtäminen Euroopan unionin eläkejärjestelmään – Siirtopyynnön tekopäivän ja varsinaisen siirtopäivän välisen uudelleenarvostuksen vähentäminen

Asiassa C‑132/18 P,

jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 15.2.2018,

Euroopan komissio, asiamiehinään G. Gattinara, B. Mongin ja L. Radu Bouyon,

valittajana,

ja jossa muuna osapuolena on

Sabine Tuerck, kotipaikka Woluwe-Saint-Pierre (Belgia), edustajanaan S. Orlandi ja T. Martin, avocats,

kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja F. Biltgen sekä tuomarit J. Malenovský (esittelevä tuomari) ja C. G. Fernlund,

julkisasiamies: H. Saugmandsgaard Øe,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Euroopan komissio vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 5.12.2017 antaman tuomion Tuerck v. komissio (T‑728/16, EU:T:2017:865; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin kumosi 10.12.2015 tehdyn komission päätöksen, jolla vahvistettiin Sabine Tuerckin ennen unionin palveluksessa aloittamistaan kartuttamien eläkeoikeuksien siirtäminen Euroopan unionin eläkejärjestelmään (jäljempänä riidanalainen päätös).

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

2        Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiehellä, joka siirtyy unionin palvelukseen sen jälkeen kun hän:

–        on eronnut tehtävistään kansallisen järjestön tai kansainvälisen järjestön hallinnossa, tai

–        lopettanut toimintansa palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana,

on mahdollisuus vakinaistamisensa ja sen ajankohdan välisenä aikana, jona hän saa oikeuden – – vanhuuseläkkeeseen, suorituttaa unionille varsinaisen siirtohetken mukaan vakuutusmatemaattisesti laskettu pääoma, joka edustaa hänen edellä mainittuja palveluksia suorittamalla kartuttamiaan eläkeoikeuksia.

Tällöin sen toimielimen nimittävä viranomainen, jonka palveluksessa virkamies on, määrittää yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä niiden palvelusvuosien lukumäärän, joka aiemman palvelusajan osalta otetaan huomioon unionin eläkejärjestelmässä, ottaen huomioon virkamiehen peruspalkka, ikä ja muuntokurssi siirtopyynnön tekopäivänä vakinaistettaessa sekä siirretyn pääoman arvon vähennettynä määrällä, joka edustaa siirtopyynnön tekopäivän ja varsinaisen siirtopäivän välistä pääoman uudelleenarvostusta.

– –”

3        Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 ja 12 artiklan yleisistä täytäntöönpanosäännöistä 3.3.2011 tehdyn komission päätöksen C(2011) 1278 lopullinen (jäljempänä yleiset täytäntöönpanosäännöt) 7 artiklassa säädetään muun muassa seuraavaa:

”Määritettäessä hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärää henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti:

1.      Huomioon otettavien palvelusvuosien lukumäärä lasketaan käyttäen perustana – – [pyynnön tehneelle virkamiehelle] kertyneiden eläkeoikeuksien siirrettävää määrää vähennettynä määrällä, joka vastaa siirtopyynnön kirjaamispäivän ja varsinaisen siirtopäivän välistä pääoman uudelleenarvostusta.

Jos kansallinen tai kansainvälinen organisaatio ei voi ilmoittaa eläkeoikeuksien arvoa pyynnön kirjaamispäivänä, siirretystä määrästä vähennetään [3,1 prosentin] korkokannan mukainen yksinkertainen korko siirtopyynnön kirjaamispäivän ja varsinaisen siirtopäivän väliseltä ajalta.

– –”

 Asian tausta

4        Sabine Tuerck aloitti unionin toimielimen palveluksessa 1.3.2004 lopetettuaan saksalaisen viranomaisen palveluksessa.

5        Hän toimitti 27.5.2010 hakemuksen, jossa hän pyysi, että unionin eläkejärjestelmään suoritetaan henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti pääoma, joka edustaa eläkeoikeuksia, jotka hän oli kartuttanut ennen unionin palveluksessa aloittamistaan suorittamilla palveluksilla.

6        Henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto (Paymaster’s office, PMO) toimitti 29.4.2013 tämän pyynnön Deutsche Rentenversicherung Bundille (liittovaltion eläkevakuutuksia hallinnoiva elin, Saksa) (jäljempänä DRV), joka on siitä eläkejärjestelmästä vastaava kansallinen elin, jossa kyseessä olevat eläkeoikeudet oli kartutettu.

7        DRV ilmoitti PMO:lle 5.5.2015, että Tuerckin pyynnön kirjaamispäivänä hänen kartuttamiaan eläkeoikeuksia vastaava siirrettävissä oleva pääoma oli suuruudeltaan 141 652,07 euroa.

8        PMO toimitti Tuerckille 22.6.2015 DRV:n ilmoittamaan summaan perustuvan ehdotuksen, jonka mukaan unionin eläkejärjestelmässä huomioon otettavien hyvitettävien palvelusvuosien määrä on kolme vuotta, kahdeksan kuukautta ja 29 päivää. Asianomainen hyväksyi tämän ehdotuksen.

9        PMO ilmoitti Tuerckille 10.12.2015 riidanalaisesta päätöksestä, jolla tämä palvelusvuosien hyvittäminen lopulta vahvistettiin yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan mukaisesti siten, että palvelusvuosia hyvitetään kolmen vuoden ja neljän kuukauden edestä käyttämällä perusteena karttuneita oikeuksia, joita vastaavan summan suuruus oli 126 048,05 euroa. Tämä summa laskettiin vähentämällä DRV:n tällä välin siirtämästä pääomasta eli 146 714,33 eurosta 20 666,28 euron summa, jonka katsottiin vastaavan niiden eläkeoikeuksien uudelleenarvostusta, jotka Tuerck oli kartuttanut pyyntönsä kirjaamispäivän ja sen päivän välisenä aikana, jona pääoma varsinaisesti siirrettiin unionin eläkejärjestelmään. Tämä vähennys puolestaan saatiin soveltamalla kyseiseen pääomaan 3,1 prosentin suuruista korkokantaa kultakin kyseisen jakson aikana kuluneelta vuodelta.

 Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

10      Tuerck nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 14.10.2016 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa hän vaati riidanalaisen päätöksen kumoamista.

11      Hän vetosi kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koski yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdan rikkomista ja toinen henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan rikkomista.

12      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa tuomiossa, että Tuerckin ensimmäinen kanneperuste oli perusteltu, ja kumosi näin ollen riidanalaisen päätöksen.

 Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa

13      Komissio vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion

–        antaa asiassa lopullisen ratkaisun hylkäämällä kanteen, ja

–        velvoittaa Tuerckin korvaamaan sekä ensimmäisessä oikeusasteessa aiheutuneet että valituksesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

14      Tuerck vaatii vastineessaan, että unionin tuomioistuin

–        hylkää valituksen

–        toissijaisesti, jos valituksenalainen tuomio kumotaan, palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuu sille esitetystä toisesta kanneperusteesta, ja

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Valituksen tarkastelu

15      Komissio esittää valituksensa tueksi neljä valitusperustetta.

 Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä määritettäessä, mikä elin on toimivaltainen suorittamaan henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetyn pääoman uudelleenarvostuksen vähennyksen

 Asianosaisten lausumat

16      Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 23 ja 24 kohdassa, ettei komissiolla ole toimivaltaa tehdä ”mitään vähennyksiä” pääoman määrään, jonka asianomainen kansallinen hallinto, järjestö tai elin (jäljempänä asianomainen kansallinen viranomainen) siirtää sille yksittäistapauksessa, siten, että komissio panee täytäntöön henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa käyttöön otetun mekanismin.

17      Tähän mekanismiin nimittäin kuuluu kaksi peräkkäistä vaihetta, joista ensimmäisessä pyynnön esittäneen virkamiehen kansallisessa eläkejärjestelmässä kartuttama pääoma nykyarvoistetaan ja siirretään unionin eläkejärjestelmään ja toisessa kyseinen pääoma muunnetaan unionin eläkejärjestelmässä huomioon otettaviksi palvelusvuosiksi.

18      Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy kuitenkin ilmi, että vaikka ensimmäinen vaihe kuuluu yksin asianomaisen kansallisen viranomaisen toimivaltaan, toiseen vaiheeseen sovelletaan unionin oikeutta. Lisäksi henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetään komission mukaan nimenomaisesti, että jälkimmäisessä vaiheessa unionin toimielin, jonka palveluksessa pyynnön esittänyt virkamies on, on toimivaltainen tekemään asianomaisen kansallisen viranomaisen siirtämästä pääomasta vähennyksen, joka vastaa pyynnön tehneen virkamiehen kartuttamien eläkeoikeuksien uudelleenarvostusta siirtopyynnön tekopäivän ja tämän pääoman varsinaisen siirtopäivän välisenä aikana.

19      Tuerck kiistää näiden väitteiden oikeellisuuden.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

20      Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että virkamiehellä, joka siirtyy unionin palvelukseen sen jälkeen kun hän on eronnut tehtävistään kansallisen järjestön tai kansainvälisen järjestön hallinnossa, on mahdollisuus vakinaistamisensa ja sen ajankohdan välisenä aikana, jona hän saa oikeuden vanhuuseläkkeeseen, suorituttaa unionille varsinaisen siirtohetken mukaan vakuutusmatemaattisesti laskettu pääoma, joka edustaa hänen edellä mainittuja palveluksia suorittamalla kartuttamiaan eläkeoikeuksia. Tämän säännöksen toisessa alakohdassa puolestaan säädetään, että unionin toimielimen, jonka palveluksessa pyynnön esittänyt virkamies on, on suoritettava siirretystä pääomasta vähennys, joka vastaa siirtopyynnön tekopäivän ja varsinaisen siirtopäivän välistä kyseisten eläkeoikeuksien uudelleenarvostusta.

21      Tästä säännöksestä seuraa, että kun asianomainen kansallinen viranomainen on siirtänyt pääoman, joka vastaa pyynnön esittäneen virkamiehen siirtopyyntönsä tekopäivänä kartuttamia eläkeoikeuksia, sellaisena kuin tämä pääoma on nykyarvoistettu varsinaisena siirtopäivänä, unionin toimielimelle, jonka palveluksessa virkamies on, tämä toimielin on toimivaltainen tekemään tästä pääomasta vähennyksen, joka vastaa siirtopyynnön tekopäivän ja varsinaisen siirtopäivän välistä eläkeoikeuksien uudelleenarvostusta.

22      Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa ei näin ollen sallita, että kyseessä oleva toimielin tekee mitään vähennyksiä tämän pääoman osasta, joka vastaa eläkeoikeuksien varsinaista määrää. Tältä osin unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 24 kohdassa muistuttamasta oikeuskäytännöstä seuraa paitsi, että asianomainen kansallinen viranomainen on yksin toimivaltainen laskemaan tämän viimeksi mainitun määrän, myös, ettei komissio voi myöhemmin muuttaa tai kiistää tätä summaa (ks. vastaavasti tuomio 9.11.1989, Bonazzi-Bertottili v. komissio, 75/88, 146/88 et 147/88, ei julkaistu, EU:C:1989:410, 17 ja 20 kohta ja tuomio 5.12.2013, Časta, C‑166/12, EU:C:2013:792, 29 ja 32 kohta).

23      Komission väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin rikkoi valituksenalaisessa tuomiossa henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohtaa, on todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin erottelematta todennut, ettei komissio ole toimivaltainen tekemään ”mitään vähennyksiä” asianomaisen kansallisen viranomaisen sille siirtämän pääoman määrästä. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin vain toteaa kyseisen tuomion 23 kohdassa, että ”jos [asianomaiset kansalliset] viranomaiset ovat ilmoittaneet [komissiolle] siirtopyynnön kirjaamispäivän mukaisen eläkeoikeuksien arvon, tämä ei voi tehdä määrään mitään vähennyksiä tästä määrästä, ja henkilöstösääntöjen mukaiseen eläkkeeseen oikeuttavat palvelusvuodet on siis laskettava koko mainitun määrän perusteella”.

24      Tästä toteamuksesta kuitenkin seuraa, että ”määrä”, jonka osalta komissiolla ei ole toimivaltaa tehdä mitään vähennyksiä, ei ole asianomaisen kansallisen viranomaisen siirtämän pääoman kokonaismäärä, vaan ainoastaan tämän pääoman sen osan määrä, joka vastaa pyynnön tehneen virkamiehen kansallisessa eläkejärjestelmässä siirtopyynnön kirjaamispäivänä kartuttamia eläkeoikeuksia.

25      Lisäksi valituksenalaisen tuomion samassa kohdassa muistutetaan nimenomaisesti, että komissiolla on sitä vastoin toimivalta tehdä siirretyn pääoman kokonaismäärästä vähennys, joka vastaa tämän pääoman toista osaa, joka muodostuu eläkeoikeuksien uudelleenarvostuksesta siirtopyynnön kirjaamispäivän ja varsinaisen siirtopäivän välisenä aikana.

26      Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä määrittäessään, mikä elin on toimivaltainen suorittamaan pääoman uudelleenarvostuksen vähennyksen, josta säädetään henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa.

27      Tämä kanneperuste ei siis ole perusteltu, ja se on näin ollen hylättävä.

 Toinen valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä, joka liittyy henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa ja yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn pääoman uudelleenarvostuksen vähentämistä koskeviin yksityiskohtaisiin menettelysääntöihin

 Asianosaisten lausumat

28      Komissio väittää ensimmäiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 23, 31 ja 32 kohdassa, että unionin toimielimellä, jonka palveluksessa virkamies on, on oikeus suorittaa henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan mukainen pääoman uudelleenarvostuksen vähennys soveltamalla 3,1 prosentin korkokantaa, johon yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa viitataan, vain sellaisessa tapauksessa, jossa asianomainen kansallinen viranomainen ei voi ilmoittaa virkamiehen kartuttamien eläkeoikeuksien määrää hänen siirtopyyntönsä kirjaamispäivänä.

29      Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin teki komission mukaan oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 23, 26–28 ja 33 kohdassa, että tällainen vähennys oli suoritettava siten, että perusteena on ”siirrettävissä oleva” pääoman määrä, joka edustaa kyseisen virkamiehen siirtopyynnön kirjaamispäivänä kartuttamia eläkeoikeuksia. Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdasta nimittäin ilmenee sen mukaan selvästi, että tämä vähennys on suoritettava asianomaisen kansallisen viranomaisen ”siirtämän” pääoman perusteella.

30      Tuerck kiistää näiden väitteiden oikeellisuuden.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

31      Siltä osin kuin ensimmäiseksi on kyse tämän tuomion 28 kohdassa esitetystä väitteestä, joka koskee oikeudellista virhettä, on huomautettava, että yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että asianomaisen kansallisen viranomaisen siirtämästä pääomasta suoritettavan vähennyksen on vastattava määrää, joka edustaa siirtopyynnön kirjaamispäivän ja varsinaisen siirtopäivän välistä pääoman uudelleenarvostusta, ja että sen toisessa alakohdassa täsmennetään, että kun asianomainen kansallinen organisaatio ei voi ilmoittaa pyynnön tehneen virkamiehen kartuttamien eläkeoikeuksien määrää pyynnön kirjaamispäivänä, vähennys suoritetaan soveltamalla siirrettyyn pääomaan 3,1 prosentin korkokantaa kyseisen päivän ja varsinaisen siirtopäivän väliseltä ajalta.

32      Tästä sanamuodosta käy selvästi ilmi, että vaikka komission on määriteltävä yksittäistapauksessa, onko asianomainen kansallinen viranomainen tilanteessa, jossa se ei voinut ilmoittaa komissiolle pyynnön tehneen virkamiehen siirtopyyntönsä kirjaamispäivänä kartuttamien eläkeoikeuksien määrää , on kuitenkin niin, että tämä toimielin voi suorittaa säädetyn vähennyksen soveltamalla 3,1 prosentin kiinteää korkokantaa vain siinä tapauksessa, että sen tekemä määrittely johtaa myöntävään päätelmään tästä seikasta.

33      Näin ollen tämän tuomion 28 kohdassa esitetty väite, joka koskee oikeudellista virhettä, on perusteeton.

34      Siltä osin kuin toiseksi on kyse tämän tuomion 29 kohdassa mainitusta väitteestä, joka koskee oikeudellista virhettä, heti aluksi on korostettava, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaan tässä säännöksessä mainittu vähennys on suoritettava siten, että perusteena käytetään asianomaisen kansallisen viranomaisen siirtämän pääoman määrää, kuten tämän tuomion 20 kohdassa todetaan ja kuten komissio perustellusti muistuttaa.

35      Tämän jälkeen on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin viittaa valituksenalaisen tuomion 23 kohdassa siirtopyynnön kirjaamispäivänä ”siirrettävissä olevaan” pääomaan perusteena, jota ei pidä käyttää tällaisen vähennyksen suorittamiseksi vaan jota pitää käyttää unionin eläkejärjestelmässä huomioon otettavien palvelusvuosien laskemisessa, pyynnön esittäneen virkamiehen kansallisessa eläkejärjestelmässään kartuttamien oikeuksien mukaan. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin täsmentää valituksenalaisen tuomion 26–28 ja 33 kohdassa, että tämä laskutoimitus on luonteeltaan väliaikainen.

36      Tästä seuraa, että komissio arvostelee virheellisesti unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi, että pääoman uudelleenarvostuksen vähennys, josta säädetään henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa, olisi suoritettava ”siirrettävissä olevan” pääoman perusteella.

37      Lisäksi on niin, että yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään nimenomaisesti ”siirrettävissä olevan” pääoman käyttämisestä unionin eläkejärjestelmässä huomioon otettavien palvelusvuosien laskentaperusteena, kuten valituksenalaisen tuomion 21 kohdassa muistutetaan.

38      Tästä seuraa, että tämän tuomion 29 kohdassa esitetty väite, joka koskee oikeudellista virhettä, on perusteeton.

39      Koska yhtäkään oikeudellista virhettä, joihin komissio on tämän valitusperusteen yhteydessä vedonnut, ei näin ole näytetty toteen, tämä valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomana.

 Kolmas valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä siinä, että unionin yleisen tuomioistuimen yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdasta tekemä tulkinta on ristiriidassa henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan kanssa, sekä yksittäistapauksen arvioinnissa tapahtunutta perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja oikeudellista virhettä

 Asianosaisten lausumat

40      Komissio esittää valituksessaan ensimmäiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 23, 31 ja 32 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se tulkitsi yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohtaa siten, että 3,1 prosentin korkokantaa, johon tässä säännöksessä viitataan, sovelletaan vain siinä tapauksessa, että asianomainen kansallinen viranomainen ei voi ilmoittaa komissiolle pyynnön tehneen virkamiehen siirtopyyntönsä kirjaamispäivänä kartuttamien eläkeoikeuksien määrää, koska tämä tulkinta on komission mukaan ristiriidassa henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan kanssa, joka kyseessä olevalla säännöksellä on tarkoitus panna täytäntöön.

41      Toiseksi komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi valituksenalaisen tuomion 26–30 ja 33 kohdassa perusteluvelvollisuuttaan, kun se katsoi, että käsiteltävässä tapauksessa DRV ei ollut tilanteessa, jossa se ei voinut ilmoittaa komissiolle niiden eläkeoikeuksien määrää, jotka Tuerck oli kartuttanut siirtopyyntönsä kirjaamispäivänä, esittämättä kuitenkaan tältä osin riittäviä selityksiä.

42      Komissio lisää vastineessaan tältä osin, ettei unionin yleinen tuomioistuin voinut perustellusti tukeutua Saksan liittotasavallan kanssa vuonna 1994 tekemäänsä sopimukseen, toisin kuin valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa todetaan. Tämä sopimus nimittäin oli sen mukaan rauennut ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.

43      Tuerck kiistää kaikki nämä väitteet.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

44      Siltä osin kuin ensimmäiseksi on kyse tämän tuomion 40 kohdassa esitetystä väitteestä, joka koskee oikeudellista virhettä, on todettava, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa itsessään ei määritellä siinä asetettavan vähentämistä koskevan säännön täytäntöönpanoa koskevia yksityiskohtaisia menettelysääntöjä, vaan siinä säädetään tätä varten, että jokainen unionin toimielin toteuttaa yleiset täytäntöönpanosäännöt.

45      Yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdassa säädetään komission osalta täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä.

46      Näin ollen on katsottava, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 23, 31 ja 32 kohdassa yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdasta tekemä tulkinta on ristiriidassa henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan kanssa vain, jos tämä tulkinta oli omiaan estämään kyseisessä 11 artiklassa säädetyn vähentämistä koskevan säännön täytäntöönpanon tai ainakin vaikeuttamaan sitä.

47      Yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa mainitun 3,1 prosentin korkokannan soveltaminen nimenomaan mahdollistaa komissiolle sen ongelman ratkaisemisen, joka muodostuu tilanteessa, jossa asianomainen kansallinen viranomainen ei voi ilmoittaa sille pyynnön tehneen virkamiehen siirtopyyntönsä kirjaamispäivänä kartuttamien eläkeoikeuksien määrää. Ilman tätä säännöstä komissio ei nimittäin voisi tällaisessa tilanteessa panna täytäntöön sille henkilöstösääntöjen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti kuuluvaa velvollisuutta.

48      Ei siis voida katsoa, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohtaa tavalla, joka on ristiriidassa henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan kanssa.

49      Siltä osin kuin toiseksi on kyse tämän tuomion 41 kohdassa esitetystä väitteestä, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, on todettava, ettei komissio missään vaiheessa perustellut riidanalaista päätöstä unionin yleisessä tuomioistuimessa tai edes unionin tuomioistuimessa sillä, ettei DRV voinut ilmoittaa sille Tuerckin kartuttamien eläkeoikeuksien määrää. Komissio nimittäin väitti kannanotossaan, sellaisena kuin se käy ilmi valituksenalaisen tuomion 18 ja 32 kohdasta, jota tässä valituksessa ei ole riitautettu, että 3,1 prosentin korkoa, johon yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa viitataan, oli sovellettava yleisesti kaikkiin eläkeoikeuksien siirtomenettelyihin ja täsmällisemmin käsiteltävään asiaan.

50      Koska komissio väitti täten unionin yleisessä tuomioistuimessa, että kyseessä olevaa korkoa oli sovellettava joka tilanteessa ja koska se siis katsoi implisiittisesti mutta ehdottomasti, että tietojen ilmoittamisen puuttumista koskeva edellytys, joka yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa asetetaan, ei ollut tältä osin merkityksellinen, se ei voinut perustellusti arvostella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se perustellut riittävällä tavalla arviotaan siitä, oliko tätä edellytystä noudatettu käsiteltävässä tapauksessa.

51      Joka tapauksessa on katsottava, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat tältä osin oikeudellisesti riittävät. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin esitti kyseisen tuomion 26–30 kohdassa yksityiskohtaisesti, ettei DRV ollut tilanteessa, jossa se ei voinut ilmoittaa komissiolle Tuerckin siirtopyyntönsä kirjaamispäivänä kartuttamien eläkeoikeuksien määrää, ja että se oli päinvastoin toimittanut komissiolle tietoja, jotka koskivat sekä kyseistä määrää että asianomaisen virkamiehen oikeuksien kyseisen päivän ja pääoman varsinaisen siirtopäivän välisen uudelleenarvostuksen määrää. Unionin yleinen tuomioistuin myös esitti kyseisen tuomion 33 kohdassa, mistä syistä se päätyi katsomaan, että nämä tiedot olivat täsmällisiä ja luotettavia.

52      Siltä osin kuin kolmanneksi ja viimeiseksi on kyse tämän tuomion 42 kohdassa esitetystä väitteestä, jolla komissio kyseenalaistaa valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa esitetyn, on huomautettava, että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 127 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin.

53      Tästä syystä tällaiset perusteet on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti jätettävä tutkimatta niitä perusteita lukuun ottamatta, joilla laajennetaan kirjelmässä, jolla lainkäyttöasia on pantu vireille, esitettyjä perusteita ja jotka liittyvät niihin kiinteästi (tuomio 20.12.2017, Espanja v. neuvosto, C‑521/15, EU:C:2017:982, 141 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54      Käsiteltävässä asiassa komissio kuitenkin perustelee väitettään valituksenalaisen tuomion sanamuodolla eikä unionin tuomioistuimessa käydyn menettelyn aikana esille tulleilla oikeudellisilla seikoilla ja tosiseikoilla.

55      Ei myöskään voida katsoa, että tällä väitteellä laajennetaan valituksessa esitettyä väitettä, joka perustuu perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin, tai että se liittyy tähän viimeksi mainittuun läheisesti.

56      Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, toimen perusteluiden riitauttaminen, joka kohdistuu olennaisten menettelymääräysten rikkomiseen, ja toimen perusteltavuuden riitauttaminen, joka koskee tämän toimen aineellista lainmukaisuutta, ovat toisistaan erilliset perusteet, joihin voidaan vedota kumoamiskanteen tai valituksen yhteydessä (tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C‑367/95 P, EU:C:1998:154, 67 kohta ja tuomio 28.7.2011, Mediaset v. komissio, C‑403/10 P, ei julkaistu, EU:C:2011:533, 111 kohta).

57      Näin ollen tämä väite on jätettävä tutkimatta.

58      Tästä seuraa, että tämä valitusperuste on hylättävä osittain perusteettomana ja se on jätettävä osittain tutkimatta.

 Neljäs valitusperuste, joka koskee yhtäältä oikeudellista virhettä ja toisaalta perusteluvelvollisuuden loukkaamista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi perusteettoman edun olemassaolon

 Asianosaisten lausumat

59      Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa, että se, että komissiolle annetaan mahdollisuus tehdä vähennys soveltamalla asianomaisen kansallisen viranomaisen siirtämään pääomaan tiettyä korkokantaa, aiheuttaa perusteetonta etua pyynnön tehneen virkamiehen kustannuksella. Komissio nimittäin katsoo, toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että juuri henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetyn vähennyksen soveltamisella on tarkoitus estää asianomaiselle virkamiehelle aiheutuva perusteeton etu, kun siinä taataan, että kansallisessa eläkejärjestelmässä saavutettujen eläkeoikeuksien siirtäminen unionin eläkejärjestelmään koskee vain niitä eläkeoikeuksia, jotka asianomainen on kartuttanut siirtopyyntönsä kirjaamispäivänä, eikä niihin kuulu näiden oikeuksien kyseisen päivän ja mainitun pääoman varsinaisen siirron välinen uudelleenarvostus.

60      Lisäksi komissio väittää valituksenalaisen tuomion perusteluista, että unionin yleinen tuomioistuin ei vastannut komission väitteeseen, jonka mukaan määrä, joka ylittää yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdan mukaisen 3,1 prosentin korkokannan soveltamisen, palautetaan jokaisessa yksittäistapauksessa pyynnön tehneelle virkamiehelle.

61      Tuerck kiistää näiden väitteiden oikeellisuuden.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

62      Siltä osin kuin ensimmäiseksi on kyse tämän tuomion 59 kohdassa tarkoitetusta väitteestä, joka koskee oikeudellista virhettä, on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa, että se seikka, että komissiolle sallitaan henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetyn vähennyksen tekeminen siten, että se vsoveltaa asianomaisen kansallisen viranomaisen siirtämään pääomaan tiettyä korkokantaa, oli omiaan aiheuttamaan perusteetonta etua pyynnön tehneen virkamiehen kustannuksella pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa, jossa komissiolle on ilmoitettu asianomaisen eläkeoikeuksien täsmällinen määrä ja jossa se kykenee täten toimimaan yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisella tavalla.

63      Vaikka kiinteän korkokannan soveltaminen ei automaattisesti johda tällaisessa tilanteessa perusteettoman edun syntymiseen, sen seurauksena on kuitenkin vaara perusteettoman edun syntymisestä, koska se voi mahdollisesti johtaa siihen, että komissio vähentää asianomaisen kansallisen viranomaisen siirtämästä pääomasta määrän, joka on pyynnön tehneen virkamiehen kartuttamien eläkeoikeuksien todellista uudelleenarvostusta korkeampi, ja ottaa täten osan näistä eläkeoikeuksista haltuunsa.

64      Koska tällainen vaara on olemassa, ei voida katsoa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen esittäessään tämän tuomion 59 kohdassa mainitun toteamuksen.

65      Siltä osin kuin toiseksi on kyse tämän tuomion 60 kohdassa esitystä väitteestä, joka koskee perusteluvelvollisuuden loukkaamista, on todettava, että oikeuskäytännössä katsotaan vakiintuneesti, että tämä velvollisuus ei merkitse sitä, että unionin yleisen tuomioistuimen on vastattava asianosaisten jokaiseen väitteeseen, vaan se merkitsee sitä, että sen on vain perusteltava päätöksensä siten, että asianosaiset voivat saada selville syyt, joiden vuoksi se on perusteltu, ja että unionin tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa silloin kun asiaan on haettu muutosta (tuomio 9.9.2008, FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio, C‑120/06 P ja C‑121/06 P, EU:C:2008:476, 96 kohta ja tuomio 6.9.2012, Prezes Urzędu Komunikacji Elektronicznej v. komissio, C‑422/11 P ja C‑423/11 P, EU:C:2012:553, 48 kohta).

66      Esillä olevassa tapauksessa unionin yleisen tuomioistuimen huomioon ottama perusteettoman edun saavuttaminen edellyttää, kuten tämän tuomion 63 kohdasta käy ilmi, että tietyn virkamiehen kartuttamien eläkeoikeuksien uudelleenarvostuksen todellinen määrä on alhaisempi kuin komission tarkoittaman 3,1 prosentin kiinteän korkokannan soveltamisesta seuraava määrä.

67      Komissio viittaa kuitenkin väitteessään päinvastaiseen tilanteeseen, jossa saatu määrä on korkeampi kuin tämän korkokannan soveltamisella saatu määrä, eikä kyseisellä väitteellä siis ole minkäänlaista yhteyttä unionin yleisen tuomioistuimen toteamiin seikkoihin. Näin ollen unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella siitä, ettei se ottanut kantaa kyseiseen väitteeseen.

68      Tämä peruste on siis hylättävä perusteettomana.

69      Tästä seuraa, että valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

70      Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

71      Koska komissio on hävinnyt käsiteltävän asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut Tuerckin vaatimuksen mukaisesti.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Valitus hylätään.

2)      Euroopan komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: ranska.