Language of document : ECLI:EU:C:2019:645

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

MICHAL BOBEK

29 päivänä heinäkuuta 2019 (1)

Asia C433/18

ML

vastaan

OÜ Aktiva Finants

(Ennakkoratkaisupyyntö – Korkein oikeus (Suomi))

Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Asetus (EY) N:o 44/2001 – 43 artikla – Tehokasta oikeussuojaa ja kontradiktorista oikeudenkäyntiä koskeva vaatimus – Valitus päätöksestä, jolla on julistettu toisen jäsenvaltion tuomioistuimen antama tuomio täytäntöönpanokelpoiseksi – Jatkokäsittelylupamenettely






I       Johdanto

1.        Virolainen tuomioistuin Harju Maakohus (Harjun alioikeus, Viro) antoi 7.12.2009 tuomion, jolla ML (jäljempänä valittaja) velvoitettiin maksamaan 14 838,50 Viron kruunua (EEK) (noin 948 euroa) virolaiselle OÜ Aktiva Finants ‑nimiselle yhtiölle. Helsingin käräjäoikeus (Suomi) julisti tämän tuomion Aktiva Finantsin hakemuksesta täytäntöönpanokelpoiseksi Suomessa asetuksen N:o 44/2001(2) nojalla. Valittaja valitti tästä päätöksestä Helsingin hovioikeuteen (Suomi). Hovioikeus ei myöntänyt hänelle asiassa jatkokäsittelylupaa, mistä valittaja on valittanut ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen, joka on korkein oikeus (Suomi).

2.        Suomen kansallisessa muutoksenhakujärjestelmässä säädetään jatkokäsittelylupamenettelystä käräjäoikeuksien päätöksistä tehtävien valitusten yhteydessä. Tällaista menettelyä sovelletaan myös valituksiin, joiden kohteena ovat käräjäoikeuksissa annetut ratkaisut, joilla on julistettu jossain toisessa jäsenvaltiossa annettu tuomio täytäntöönpanokelpoiseksi asetuksen N:o 44/2001 nojalla.

3.        Unionin tuomioistuimen on nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisuasiassa ratkaistava, sopiiko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jatkokäsittelylupamenettely yhteen asetuksella N:o 44/2001 käyttöön otetussa järjestelmässä kummallekin asianosaiselle taattuja tehokkaita muutoksenhakukeinoja koskevan vaatimuksen kanssa, sellaisena kuin tämä vaatimus ilmenee asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 1 kohdasta, ja onko tällainen menettely tämän asetuksen 43 artiklan 3 kohdan mukaisesti kontradiktorista oikeudenkäyntiä koskevien sääntöjen mukainen.

II     Asiaa koskeva lainsäädäntö

A       Unionin oikeus

4.        Asetuksen N:o 44/2001 41 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Tuomio julistetaan täytäntöönpanokelpoiseksi heti, kun 53 artiklan edellyttämät muodollisuudet on täytetty, suorittamatta 34 ja 35 artiklan mukaista tarkistusta. Asianosaisella, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, ei menettelyn tässä vaiheessa ole oikeutta tulla kuulluksi.”

5.        Tämän asetuksen 43 artiklan 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Kumpikin asianosainen voi hakea muutosta täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevasta hakemuksesta annettuun päätökseen.

2.      Muutosta on haettava liitteessä III mainitulta tuomioistuimelta.

3.      Muutoksenhaku on käsiteltävä kontradiktorista oikeudenkäyntiä koskevien sääntöjen mukaisesti.”

6.        Kyseisen asetuksen 45 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Tuomioistuin, jolta muutosta haetaan 43 tai 44 artiklan mukaisesti, voi evätä tuomion julistamisen täytäntöönpanokelpoiseksi tai kumota täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta tehdyn päätöksen ainoastaan jollakin 34 ja 35 artiklassa mainituista perusteista. Sen on annettava päätöksensä viipymättä.

2.      Ulkomaista tuomiota ei saa sen sisältämän asiaratkaisun osalta ottaa missään tapauksessa uudelleen tutkittavaksi.”

B       Suomen lainsäädäntö

7.        Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n 1 momentin mukaan asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa, kun käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta valittamalla.

8.        Tämän luvun 11 §:n 1 momentin sanamuoto on seuraava:

”Jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos:

1)      ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta;

2)      käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä;

3)      lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa; tai

4)      luvan myöntämiseen on muu painava syy.”

9.        Kyseisen luvun 13 §:n nojalla ”ennen jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevan asian ratkaisemista hovioikeuden on tarvittaessa kehotettava valittajan vastapuolta antamaan kirjallinen vastaus valitukseen”.

10.      Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 14 §:n 1 momentin mukaan ”hovioikeus päättää jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevan kysymyksen käräjäoikeuden ratkaisun, valituksen, mahdollisen vastauksen ja tarvittaessa myös muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kirjallisessa menettelyssä”.

11.      Tämän luvun 17 §:ssä säädetään, että jos jatkokäsittelylupaa ei myönnetä, käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi ja päätökseen on sisällytettävä selostus asianosaisten vaatimuksista ja vastauksista.

12.      Kyseisen luvun 18 §:n nojalla jatkokäsittelylupa myönnetään, jos kolmen tuomarin ratkaisukokoonpanon yksikin jäsen on luvan myöntämisen kannalla. Jatkokäsittelylupa voidaan kuitenkin myöntää myös yhden tuomarin kokoonpanossa.

13.      Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:ssä säädetään – jos jatkokäsittelylupa myönnetään ja hovioikeus jatkaa valituksen tutkimista –, että sen on tutkittava, onko ja miten käräjäoikeuden ratkaisua muutettava. Tämän luvun 3 §:n nojalla valittajan vastapuolta on kehotettava antamaan kirjallinen vastaus valitukseen hovioikeuden määräämässä ajassa, ellei vastausta ole jo pyydetty käsiteltäessä kysymystä jatkokäsittelyluvan myöntämisestä taikka ellei vastauksen pyytäminen ole ilmeisen tarpeetonta.

III  Tosiseikat, asian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset

14.      Valittaja on luonnollinen henkilö, joka ilmoittaa kotipaikkansa olleen Suomessa päivämäärästä 26.11.2007 lähtien. Harju Maakohus velvoitti 7.12.2009 antamallaan tuomiolla hänet maksamaan 14 838,50 EEK:n (noin 948 euron) suuruisen summan Aktiva Finantsille.

15.      Valittajaa vastaan 7.12.2009 annettu tuomio julistettiin asetuksen N:o 44/2001 nojalla Aktiva Finantsin hakemuksesta täytäntöönpanokelpoiseksi Suomessa Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä.

16.      Saatuaan tämän päätöksen tiedoksi valittaja valitti siitä Helsingin hovioikeuteen ja vaati Helsingin käräjäoikeuden päätöksen kumoamista kokonaisuudessaan. Valittaja on valituksessaan Helsingin hovioikeudelle vedonnut siihen, että virolainen tuomio oli annettu ilman, että hän oli ollut itse läsnä oikeudenkäynnissä, ja että haastehakemusta tai vastaavaa asiakirjaa ei ollut annettu hänelle tiedoksi niin hyvissä ajoin ja siten, että hän olisi voinut valmistautua vastaamaan asiassa. Valittaja ilmoitti myös, että hän oli tullut tietoiseksi koko prosessista vasta Helsingin käräjäoikeuden hänelle tiedoksi antaman täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevan päätöksen perusteella. Valittaja katsoo lisäksi, ettei virolainen tuomioistuin ole ollut toimivaltainen kysymyksessä olevassa asiassa, koska hänellä on ollut kotipaikka Suomessa 26.11.2007 alkaen. Valittaja on vedonnut väitteidensä tueksi myös asetuksen N:o 44/2001 34 ja 35 artiklaan.

17.      Helsingin hovioikeus ei ole myöntänyt valittajalle asiassa jatkokäsittelylupaa, jolloin valituksen käsittely on päättynyt.

18.      Valittaja on hakenut ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta lupaa valittaa tästä Helsingin hovioikeuden päätöksestä, ja lupa myönnettiin hänelle 24.1.2017. Hän on vaatinut valituksessaan korkeimmalle oikeudelle, että Helsingin hovioikeuden päätös kumotaan, hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja asia palautetaan hovioikeuteen valituksen käsittelemiseksi.

19.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tässä yhteydessä, että sen ratkaistavana on kysymys siitä, voidaanko pääasiassa kyseessä olevan kaltaista jatkokäsittelylupamenettelyä soveltaa, kun muutoksenhaku koskee käräjäoikeuden päätöstä, jolla toisessa jäsenvaltiossa annettu tuomio julistetaan asetuksen N:o 44/2001 mukaisesti täytäntöönpanokelpoiseksi. Se lisää, että sen on lisäksi ratkaistava kysymys siitä, onko jatkokäsittelylupamenettely yhteensopiva asetuksen N:o 44/2001, tarkemmin sanoen kyseisen asetuksen 43 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kontradiktorista oikeudenkäyntiä koskevan vaatimuksen, kanssa.

20.      Näissä olosuhteissa korkein oikeus on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko kansalliseen muutoksenhakujärjestelmään sisältyvä jatkokäsittelylupamenettely yhteensopiva asetuksen 44/2001 43 artiklan 1 kohdassa kummallekin asianosaiselle taattujen tehokkaiden muutoksenhakukeinojen kanssa, kun muutosta haetaan käräjäoikeuden ratkaisuun, joka koskee asetuksen 44/2001 mukaista tuomion tunnustamista tai täytäntöönpanoa?

2)      Täyttyvätkö jatkokäsittelylupamenettelyssä asetuksen 44/2001 43 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut kontradiktorista oikeudenkäyntiä koskevat vaatimukset, jos muutoksenhakijan vastapuolta ei kuulla hakemuksesta ennen luvan ratkaisemista? Täyttävätkö ne silloin, jos vastapuolta kuullaan ennen jatkokäsittelyluvan ratkaisemista?

3)      Onko sillä seikalla edellä esitetyissä tulkinnoissa merkitystä, että muutoksenhakijana voi olla paitsi täytäntöönpanoa hakenut asianosainen, jonka hakemus on hylätty, myös se jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, jos hakemus on hyväksytty?”

21.      Suomen hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia, ja niitä kuultiin 15.5.2019 pidetyssä istunnossa.

IV     Oikeudellinen arviointi

22.      Tämän ratkaisuehdotuksen rakenne on seuraava. Ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen yhteydessä arvioin tutkittuani asetuksella N:o 44/2001 käyttöön otettua järjestelmää ja Suomen jatkokäsittelylupamenettelyä, että tämän asetuksen 43 artiklassa sallitaan tällainen menettely tietyin edellytyksin (A). Käsittelen toisen ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen yhdessä, ja tutkittuani kontradiktorisen periaatteen ulottuvuuden arvioin niiden osalta, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jatkokäsittelylupamenettely ei ole kontradiktorista oikeudenkäyntiä koskevan vaatimuksen vastainen (B).

A       Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

23.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään unionin tuomioistuimelta lähinnä, onko Suomen järjestelmään sisältyvä jatkokäsittelylupamenettely yhteensopiva asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 1 kohdasta johtuvan tehokkaita muutoksenhakukeinoja koskevan vaatimuksen kanssa.

1.     Asetuksella N:o 44/2001 käyttöön otettu järjestelmä

24.      Keskinäisen luottamuksen periaatteen perusteella sekä tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehdyn yleissopimuksen(3) mukaisesti, sellaisena kuin se on muutettuna uusien jäsenvaltioiden liittymisestä tähän yleissopimukseen tehdyillä myöhemmillä yleissopimuksilla,(4) asetuksella N:o 44/2001, jota sovelletaan tässä tapauksessa,(5) pyritään tuomioiden nopeampaan ja yksinkertaisempaan tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon. Tällä johdetun oikeuden säädöksellä yksinkertaistetaan muodollisuuksia, jotta jäsenvaltiossa annetut tuomiot tunnustetaan ilman erityistä menettelyä ja menettely, jolla jäsenvaltiossa tunnustetaan täytäntöönpanokelpoiseksi toisessa jäsenvaltiossa annettu tuomio, on tehokas ja nopea.(6)

25.      Eksekvatuurimenettely mahdollistaa kuitenkin myös toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion valvonnan unionin lainsäätäjän asetuksen N:o 44/2001 34 ja 35 artiklassa tyhjentävästi luettelemien täytäntöönpanon epäämisperusteiden perusteella. Eksekvatuurimenettely sisältää siten kaksi erillistä vaihetta.

26.      Ensimmäisessä vaiheessa asetuksen N:o 44/2001 41 artiklan mukaisesti asianosainen hakee toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion täytäntöönpanoa menettelyssä, joka ei ole kontradiktorinen. Tässä vaiheessa ei voida tutkia tämän asetuksen 34 ja 35 artiklassa säädettyjä täytäntöönpanon epäämisperusteita asianosaisten vaatimuksesta eikä viran puolestakaan. Kun asianosainen, jolla on asiavaltuus, esittää täytäntöönpanohakemuksen tuomioistuimelle tai viranomaiselle, joka on toimivaltainen tutkimaan sen, ja hakemus täyttää edellytetyt muotovaatimukset, tuomioistuimen tai viranomaisen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on hyväksyttävä tämä hakemus. Kyseisen asetuksen johdanto-osan 17 perustelukappaleen mukaisesti täytäntöönpanokelpoisuus julistetaan tällöin ”lähes ilman enempiä toimenpiteitä”.

27.      Toisessa vaiheessa asetuksen N:o 44/2001 43 artiklassa säädetään mahdollisuudesta hakea muutosta täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevasta hakemuksesta annettuun päätökseen. Tämän asetuksen 44 artiklan mukaan muutoksenhaun johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kussakin jäsenvaltiossa ainoastaan siten kuin kyseisen asetuksen liitteessä IV säädetään. Täytäntöönpanon hakija voi hakea muutosta asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan nojalla, jos täytäntöönpanokelpoiseksi julistaminen on evätty ensimmäisessä vaiheessa ja asianosainen, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, on vastustanut sitä. Toisin kuin ensimmäinen vaihe tämä toinen vaihe on asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 3 kohdan sanamuodonkin mukaan kontradiktorinen.

28.      Kyseisen asetuksen 43 artiklassa säädetty muutoksenhakujärjestelmä ei ole kuitenkaan niin selvä kuin edellinen kohta saattaisi antaa ymmärtää.

29.      Epävarmuus ilmenee jo sanamuodosta. Kun otetaan esimerkiksi huomioon unionin lainsäätäjän asetuksen N:o 44/2001 eri kieliversioissa käyttämien käsitteiden moninaisuus, on vaikeaa selvittää, oliko tämän lainsäätäjän tarkoituksena ottaa tämän asetuksen 43 artiklassa käyttöön ”kanne” vai ”valitus”.(7)

30.      Järjestelmän tasolla nämä täytäntöönpanomenettelyn kaksi vaihetta eivät kuitenkaan todellisuudessa liity ensimmäisen oikeusasteen ja valituksen väliseen eroon. Täytäntöönpanohakemus edellyttää muotoseikkojen valvontaa, eikä asetuksessa N:o 44/2001 mahdollisteta tässä vaiheessa minkäänlaista sen 34 ja 35 artiklassa säädettyjen täytäntöönpanon epäämisperusteiden tutkimista. Kyseessä ei siis varsinaisesti ole ensimmäisessä asteessa käytävä oikeudenkäynti. Vaikka tämän asetuksen 43 artiklassa säädetyn muutoksenhaun yhteydessä mikään sen säännöksistä ei rajoita perusteita ja perusteluja, joihin voidaan vedota ensimmäisessä oikeusasteessa tehtyä päätöstä koskevan muutoksenhaun tueksi, tuomioistuin, jolta muutosta haetaan, voi kuitenkin evätä tuomion julistamisen täytäntöönpanokelpoiseksi tai kumota täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta tehdyn päätöksen ainoastaan jollakin kyseisen asetuksen 34 ja 35 artiklassa mainituista perusteista.(8) Kyseessä ei siis ole varsinainen muutoksenhakumenettely.

31.      Sama epävarmuus ilmenee myös tuomioistuinten nimeämisestä, sellaisena kuin tämä ilmenee asetuksen N:o 44/2001 liitteessä III olevasta luettelosta, jossa mainitaan tuomioistuimet, joille asetuksen 43 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut muutoksenhaut on osoitettava. Tämän liitteen sanamuodosta ilmenee, että jäsenvaltioiden nimeämät tuomioistuimet ovat varsin erilaisia sekä muodolliselta kannalta (asianomaisen tuomioistuimen oikeusaste kansallisessa järjestelmässä, sillä se sisältää sekä ensimmäisen asteen tuomioistuimia että ylempiä tuomioistuimia) että prosessuaaliselta kannalta (asia saatetaan suoraan vireille muutoksenhakutuomioistuimessa tai ensimmäisen asteen tuomioistuin saattaa asian epäsuorasti vireille; joissain tapauksissa asia saatetaan myös vireille eri tuomioistuimissa sen mukaan, onko muutosta hakenut vastaaja vai hakija).

32.      Näistä epävarmuuksista huolimatta on selvää, että nimetyissä tuomioistuimissa käytävässä menettelyssä on täytettävä vähintään kolme edellytystä asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 3 kohdan nojalla.

33.      Ensinnäkin, kuten komissio on korostanut kirjallisissa huomautuksissaan, tämän asetuksen 43 artiklassa vahvistetaan kummankin asianosaisen ehdoton oikeus hakea muutosta täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevasta hakemuksesta annettuun päätökseen.

34.      Toiseksi asetuksen N:o 44/2001 43 artiklassa käyttöön otetun muutoksenhakumenettelyn olennainen tavoite on mahdollistaa tämän asetuksen 34 ja 35 artiklassa(9) säädettyjen täytäntöönpanon epäämisperusteiden olemassaolon selvittäminen, sillä ne voivat estää toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion täytäntöönpanon.

35.      Kolmanneksi, siltä osin kuin kyseessä ovat asetuksen N:o 44/2001 43 artiklassa säädettyä muutoksenhakua koskevat yksityiskohtaiset säännöt, tätä säännöstä on tulkittava perusoikeuksien ja erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan(10) 47 artiklan toisen kohdan valossa. Tällaisen muutoksenhakukeinon on näin ollen oltava tehokas.

2.     Suomen jatkokäsittelylupamenettely

36.      Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta sekä Suomen hallituksen istunnossa antamista tiedoista ilmenee, että jatkokäsittelylupamenettely on seuraavanlainen.

37.      Tämä menettely koskee kaikkia valituksia, joita tehdään käräjäoikeuden ratkaisusta riita- tai hakemusasiassa, lukuun ottamatta tiettyjä rikosasioita. Kuten Suomen hallitus on todennut, sitä sovelletaan myös asetuksessa N:o 44/2001 säädetyn muutoksenhaun yhteydessä.

38.      Tästä syystä muutoksenhaku hovioikeuteen on kaksiportainen. Ensimmäisessä vaiheessa hovioikeus tutkii laissa säädettyjen perusteiden perusteella, onko jatkokäsittelyluvan myöntämiselle olemassa perusteita. Tarvittaessa toisessa vaiheessa menettely jatkuu ja hovioikeus tutkii valituksen kokonaan.

39.      Muutoksenhaun ensimmäisessä vaiheessa valituksen tehneen asianosaisen on täsmennettävä valituskirjelmässään perusteet ja näyttö, joihin vedotaan käräjäoikeudessa annetun ratkaisun kumoamisvaatimuksen tueksi. Valituskirjelmässä on myös ilmoitettava peruste ja perustelut, joiden nojalla jatkokäsittelylupa pitäisi myöntää.

40.      Tällä perusteella hovioikeuden on tutkittava viran puolesta jokainen neljästä oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentissa vahvistetusta jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteesta. Tässä tarkoituksessa se ottaa huomioon käräjäoikeuden ratkaisun, valituskirjelmän ja asiakirja-aineiston, mukaan lukien ulkomainen tuomio ja asetuksen N:o 44/2001 54 §:n nojalla toimitettavat tiedot.

41.      Jos jokin myöntämisperusteista täyttyy ja ainakin yksi hovioikeuden jäsen puoltaa luvan myöntämistä, hovioikeuden on annettava lupa käsittelyn jatkamiseen, eikä sillä ole tätä koskevaa harkintavaltaa. Lupaa ei myönnetä, jos on selvää, ettei mitään neljästä myöntämisperusteesta voida soveltaa.

3.     Jatkokäsittelylupamenettely ja tehokkuusperiaate

42.      Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun Euroopan unioni ei ole antanut kyseistä alaa koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion asiana on jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian periaatteen nojalla antaa menettelysäännöt, joilla pyritään turvaamaan yksityisten unionin oikeuteen perustuvat oikeudet.(11)

43.      Suomen hallituksen huomautuksista ilmenee pääasian jatkokäsittelylupamenettelyn osalta, että kansallisella lainsäätäjällä on ollut kahdenlaisia tavoitteita, kun se on ottanut tämän menettelyn käyttöön. Yhtäältä se on pyrkinyt vastaamaan hovioikeuksien lisääntyneeseen työtaakkaan ja siitä johtuneeseen käsittelyaikojen pitenemiseen. Toisaalta se vastaa tarpeeseen valitusasian käsittelemisestä tehokkaassa menettelyssä, joka turvaa asianosaisten oikeudet. Tässä menettelyssä otetaan sen mukaan siis huomioon hovioikeuden tutkittavaksi saatetun asian laatu, ja asiat, joiden tutkimiselle hovioikeudessa ei ole muutoksenhakijan oikeusturvan ja asian yleisen merkityksen kannalta varteenotettavia perusteita, olisi voitava käsitellä kevyemmässä menettelyssä.

44.      Mielestäni ei ole epäilystä siitä, että tällaiset tavoitteet ovat hyväksyttäviä, koska ne palvelevat viime kädessä oikeudenkäyntien joutuisuuden ja tuomioistuinten resurssien paremman jakamisen tavoitteita.(12)

45.      Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on kuitenkin todettu, että jäsenvaltioiden säätämät muutoksenhakua koskevat menettelysäännöt eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate).(13)

46.      Koska tässä tapauksessa Suomen jatkokäsittelylupamenettelyä sovelletaan kaikkiin käräjäoikeuden riita-asioissa tai hakemusasioissa antamista ratkaisuista tehtäviin valituksiin, vastaavuusperiaatteen vastaisuus on hylättävä heti aluksi.

47.      Tehokkuusperiaatteen noudattamisen osalta on ratkaistava, tehdäänkö asetuksen N:o 44/2001 43 artiklassa vahvistetun muutoksenhaun käyttäminen jatkokäsittelylupamenettelyn vuoksi käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi.

48.      Aluksi ja yleisesti on huomautettava, että tehokkuusperiaatteesta ei johdu vaatimuksia, jotka ylittäisivät perusoikeuskirjassa taatusta oikeudesta tehokkaaseen oikeussuojaan johtuvat vaatimukset.(14) Tämä oikeus ei ole ehdoton. Unionin tuomioistuin on nojautunut nimenomaisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, kun se on jo arvioinut, että oikeus tuomioistuimeen,(15) josta oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa muodostaa erityisen aspektin, ei ole ehdoton ja sille ovat ominaisia epäsuorasti tunnustetut rajoitukset, koska se vaatii jo luonteensa puolesta säätelyä valtiolta, jolla on tältä osin tietty harkintavalta. Nämä rajoitukset eivät voi unionin tuomioistuimen mielestä johtaa siihen, että yksityisen oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa rajoitetaan tavalla, jolla loukataan hänen varsinaista oikeuttaan tuomioistuimeen. Niillä on oltava legitiimi tavoite, ja käytettyjen keinojen ja tavoitteen välillä on oltava järkevä suhde.(16)

49.      Tässä tapauksessa pääasiassa kyseessä oleva jatkokäsittelylupamenettely on tehokkuusperiaatteen mukainen sillä edellytyksellä, että yhtäältä se mahdollistaa täytäntöönpanon epäämisperusteiden huomioon ottamisen ja että toisaalta mahdollinen luvan epäämispäätös perustellaan asianmukaisesti.

50.      Ensinnäkin on varmistuttava siitä, että jatkokäsittelylupamenettely ei ole vastoin asetuksen N:o 44/2001 43 artiklalla käyttöön otetun muutoksenhaun tavoitetta eli sitä, että mahdollistetaan toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion täytäntöönpanon epäämisperusteiden olemassaolon tarkistaminen, siten kuin niistä säädetään tämän asetuksen 34 ja 35 kohdassa. Vaikka on yksinomaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä tutkia, mahdollistaako Suomen lainsäädäntö näiden perusteiden huomioon ottamisen jatkokäsittelylupahakemusta tutkittaessa, tarkoitukseni on antaa seuraavassa tästä muutamia ohjeita.

51.      Tässä yhteydessä vaikuttaa siltä, että oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentissa vahvistetut jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteet mahdollistavat asetuksen N:o 44/2001 34 ja 35 artiklan huomioon ottamisen.

52.      Vaikuttaa näet erityisesti siltä, että unionin lainsäätäjän asetuksen N:o 44/2001 34 ja 35 artiklassa säätämät täytäntöönpanon epäämisperusteet voidaan sisällyttää ensimmäiseen ja neljänteen jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteeseen, joiden mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta tai jos luvan myöntämiseen on muu painava syy.

53.      Näin ollen vaikuttaa siltä, että hovioikeus kykenee jo jatkokäsittelylupavaiheessa selvittämään, edellyttävätkö asetuksen N:o 44/2001 34 ja 35 artiklassa vahvistetut täytäntöönpanon epäämisperusteet tämän asetuksen 43 artiklaan perustuvan muutoksenhaun yhteydessä täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevasta hakemuksesta tehdyn käräjäoikeuden päätöksen perusteellista tutkimista.

54.      Toiseksi vaikuttaa siltä, että jatkokäsittelylupamenettely on järjestetty siten, että se mahdollistaa käytännössä sen, että käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta arvioidaan jo tässä vaiheessa, vaikkakin prosessiekonomian näkökulmasta.

55.      Suomen lainsäädännössä säädetyn kaltaista jatkokäsittelylupamenettelyä ei näet voida rinnastaa etukäteen käytettävään suodattimeen, jolla pyrittäisiin tutkimaan valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Kuten Suomen hallitus on korostanut, hovioikeus selvittää jatkokäsittelylupavaiheessa erityisesti käräjäoikeuden ratkaisun ja asiakirja-aineiston perusteella, onko aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Hovioikeuden tässä vaiheessa tekemä arviointi on siis rinnastettavissa pikemminkin käräjäoikeuden päätökseen sisältyvän asiaratkaisun alustavaan, vaikkakin summaariseen, tutkintaan.(17)

56.      Vaikka oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan edellyttää mahdollisuutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi, se ei myöskään merkitse samalla automaattisesti oikeutta samanlaiseen menettelyyn silloinkin, kun valitus väistämättä hylätään. Vaikuttaisi siltä, että käytännössä jatkokäsittely evätään vain tapauksissa, joissa kaikkien hovioikeuden jäsenten mielestä on ilmeistä, että valitus on täysin perusteeton. Suomen hallituksen mukaan jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteita on näet tulkittava joustavasti ja jatkokäsittelyluvan hakijalle myönteisellä tavalla.(18) Valituksen käsittely voi siis päättyä jo jatkokäsittelylupavaiheessa vain siinä tapauksessa, että se on ilmeisen perusteeton. Kaikissa muissa tapauksissa valitus tutkitaan lopuksi perusteellisesti sen jälkeen, kun hovioikeus on antanut jatkokäsittelyluvan.

57.      Kolmanneksi pääasiassa kyseessä oleva menettely on asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan mukainen vain siinä tapauksessa, että mahdolliset luvan epäävät päätökset perustellaan asianmukaisesti.

58.      Istunnossa ilmeni, että Suomen hallitus ja komissio ovat tästä seikasta hyvin erimielisiä. Suomen hallitus on väittänyt, että tällainen päätös pitäisi oikeudenkäymiskaaren mukaan perustella, kun komissio on väittänyt saman oikeudenkäymiskaaren perusteella, että näin ei välttämättä ole.

59.      Ei ole unionin tuomioistuimen tehtävänä ratkaista ristiriitaa näiden kansallisen lainsäädännön oikeaa tulkintaa koskevien päinvastaisten näkemysten välillä vaan sen tehtävänä on määrittää, mitkä ovat unionin oikeuden mukaiset vaatimukset. Unionin oikeudessa edellytetään, että jatkokäsittelyluvan epäämisen kaltaiset päätökset on välttämättä perusteltava.

60.      Perusteluvelvollisuus on perusteltavissa ensinnäkin yleisesti sen kahdella tehtävällä. Sen tarkoituksena on antaa asianomaiselle mahdollisuus saada selville syyt, joiden vuoksi tuomioistuin on tehnyt ratkaisun, ja tuomioistuimelle, johon tästä ratkaisusta mahdollisesti valitetaan, riittävät tiedot, jotta se voi valvoa toimen laillisuutta.(19) Unionin tuomioistuin on jo todennut tässä yhteydessä, että oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden kunnioittaminen edellyttää, että tuomioistuinratkaisut on perusteltava, jotta vastaajalla on mahdollisuus ymmärtää, mistä se tuomitaan, ja hakea tällaiseen ratkaisuun muutosta hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla.(20)

61.      Jos hovioikeus ei olisi velvollinen perustelemaan ratkaisuaan erityisesti silloin, kun jatkokäsittelylupa evätään, Suomen lainsäädännön mukainen mahdollisuus valittaa tästä päätöksestä korkeimpaan oikeuteen olisi suureksi osaksi teoreettinen. Jos hovioikeuden ratkaisua ei perusteltaisi, olisi vähintäänkin hankalaa hakea siihen muutosta hyödyllisellä tavalla ja korkeimman oikeuden olisi mahdotonta arvioida sen oikeellisuutta.

62.      Tämän jälkeen on todettava, että hovioikeuden ratkaisun perusteluvelvollisuus on erityisen perustavanlaatuinen asetuksella N:o 44/2001 käyttöön otetun muutoksenhakujärjestelmän yhteydessä. On siis muistutettava, että yhtäältä päätöstä, joka tehdään täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevasta hakemuksesta ensimmäisessä oikeusasteessa,ei koske perusteluvelvollisuus. Toisaalta Suomessa, samoin kuin joissain muissa jäsenvaltioissa, myös muutoksenhaussa annetusta ratkaisusta tehtävää valitusta ylimpään tuomioistuimeen koskee ennakkolupajärjestelmä.

63.      Tämän perusteella päätös, joka tehdään asetuksen N:o 44/2001 43 artiklassa säädetystä muutoksenhausta, on ensimmäinen (ja mahdollisesti myös viimeinen) päätös, jossa tämän asetuksen 34 ja 35 artiklassa säädetyt täytäntöönpanon epäämisperusteet on otettava täysimääräisesti huomioon. Ei ole ajateltavissa, että asianomainen voisi käyttää kyseisessä asetuksessa tunnustettuja mahdollisuuksia estääkseen toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion täytäntöönpanon ilman, että hänelle osoitettaisiin missään vaiheessa perusteltua päätöstä.(21)

64.      Todettakoon lopuksi, että perusteluvelvollisuuden kannalta on ratkaisevaa, että jatkokäsittelylupamenettely koskee tässä tapauksessa muutoksenhakuvaihetta. Tämän seikan perusteella Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen – täysin kohtuullista – kantaa, jonka mukaan suodatinmenettelyn yhteydessä kassaatiovaiheessa (yleensä oikeuskysymyksiin rajattu toinen muutoksenhaku ylimmissä tuomioistuimissa) annettavaa ratkaisua ei välttämättä tarvitse perustella,(22) ei näet voida johdonmukaisesti soveltaa jatkokäsittelylupamenettelyyn muutoksenhakuvaiheessa, jos se on todellisuudessa ensimmäinen oikeussuojakeino, joka mahdollistaa toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion täytäntöönpanon epäämisperusteiden huomioon ottamisen.

65.      Tästä seuraa, että on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä selvittää, onko jatkokäsittelyluvan epäämisestä tehtävät päätökset välttämättä perusteltava. Mikäli hovioikeutta ei koskisi tällainen velvollisuus, lupamenettely ei mielestäni sovi yhteen asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan kanssa. Jos näet ilmenisi, että jatkokäsittelylupamenettely on otettu käyttöön kansallisessa muutoksenhakujärjestelmässä ilman, että asetuksella N:o 44/2001 käyttöön otetun järjestelmän erityispiirteitä on otettu huomioon, tämä seikka saattaisi johtaa tämän menettelyn mekaaniseen täytäntöönpanoon, mikä olisi vaikeaa yhteensovittaa asetuksen N:o 44/2001 vaatimusten kanssa.

66.      Edellä esitetyn perusteella katson, että asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 1 kohta mahdollistaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen jatkokäsittelylupamenettelyn sillä edellytyksellä, että aineellisesta näkökulmasta asetuksen N:o 44/2001 34 ja 35 artiklassa säädettyihin täytäntöönpanon epäämisperusteisiin voidaan vedota ja ne voidaan ottaa huomioon jatkokäsittelyluvan perusteina ja että prosessuaalisesta näkökulmasta jatkokäsittelyluvan epäämistä koskevat päätökset on välttämättä perusteltava.

B       Toinen ja kolmas ennakkoratkaisukysymys

67.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää toisella ennakkoratkaisukysymyksellään unionin tuomioistuinta lähinnä ratkaisemaan, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jatkokäsittelylupamenettely, jossa muutoksenhakijan vastapuolta tai asianosaista, joka ei ole muutoksenhakijana, ei kuulla, asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 3 kohdassa ilmaistun kontradiktorisen periaatteen mukainen.

68.      Tulkitsen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmannen kysymyksen siten, että sillä pyritään määrittämään seuraukset, joita aiheutuu siitä, että tämän asetuksen 43 artiklan 1 kohdassa säädetään, että päätökseen voi hakea muutosta täytäntöönpanoa hakevan asianosaisen lisäksi myös asianosainen, jota vastaan täytäntöönpanokelpoisuus on julistettu.

69.      Tästä seuraa, että näiden kahden kysymyksen tavoite on olennaisilta osin sama: niillä pyritään määrittämään, onko pääasiassa kyseessä oleva menettely yhteensopiva asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 3 kohdan kanssa. Esitän siis, että ne käsitellään yhdessä.

70.      Todettakoon aluksi, että en ymmärrä, miksi tällainen menettely, jolla hyvään oikeudenkäyttöön liittyvistä hyväksyttävistä syistä pyritään ennen kaikkea mahdollistamaan selvästi perusteettomien valitusten nopea käsittely, ei sopisi yhteen kontradiktorisen periaatteen kanssa.

71.      Vaikka asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 3 kohdassa säädetään yksiselitteisesti, että muutoksenhaku on käsiteltävä kontradiktorista oikeudenkäyntiä koskevien sääntöjen mukaisesti, on näet kuitenkin todettava, että unionin lainsäätäjä ei ole täsmentänyt tarkemmin oikeudenkäynnin kontradiktorisuuteen liittyviä vaatimuksia. Näin ollen muutoksenhakumenettelyn järjestäminen kuuluu jäsenvaltion prosessiautonomian piiriin sillä edellytyksellä, että noudatetaan kontradiktorista periaatetta, jota on tarkasteltava asetuksella N:o 44/2001 käyttöön otetun eksekvatuurijärjestelmän erityispiirteiden kannalta.

72.      Kontradiktorinen periaate on perustavanlaatuisen tärkeä asetuksella N:o 44/2001 käyttöön otetussa järjestelmässä, jotta taataan tuomioistuinratkaisujen vapaa liikkuvuus unionin sisällä. Kuten edellä on esitetty,(23) eksekvatuurimenettelyllä pyritään näet mahdollistamaan se, että hakija saa eksekvatuurin yksinkertaisesti ja nopeasti menettelyssä, joka ei ole kontradiktorinen,(24) toisessa jäsenvaltiossa välttämättömien takeiden mukaisesti annetulle tuomiolle.(25) Kun sitä vastoin ensimmäinen ”oikeusaste” ei ole kontradiktorinen, unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti edellyttänyt, että muutoksenhakumenettely on.(26)

73.      Unionin tuomioistuin on jo vakiintuneesti todennut kontradiktorisesta periaatteesta johtuvista vaatimuksista, että tämä periaate merkitsee sekä hallinto- että lainkäyttömenettelyissä yleisesti hallintomenettelyn tai oikeudenkäynnin asianosaisten oikeutta siihen, että ne voivat ottaa kantaa tosiseikkoihin ja asiakirjoihin, joihin hallintoviranomaiset tai tuomioistuimet perustavat päätöksensä, ja esittää näkemyksensä hallintoviranomaiselle tai tuomioistuimelle esitetyistä todisteista ja huomautuksista sekä oikeudellisista perusteista, jotka tuomioistuin on ottanut huomioon omasta aloitteestaan ja joihin se aikoo perustaa ratkaisunsa.(27)

74.      Tämä periaate suojelee konkreettisesti asianosaista niiden seikkojen osalta, jotka ovat ratkaisevia(28) hänen intresseihinsä vaikuttavan ratkaisun tekemisen kannalta.(29) Kontradiktorisuuden noudattaminen liittyy siten erottamattomasti ajatukseen siitä, että asianosaisen on voitava ilmaista näkemyksensä hänelle vastaisen ratkaisun perustana olevista seikoista.(30)

75.      Kun otetaan huomioon tämä kontradiktorisen periaatteen määritelmä, ei ole mielestäni mitään syytä arvioida, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jatkokäsittelylupamenettely olisi tämän periaatteen vastainen.

76.      Koska hovioikeus ei voi jatkokäsittelylupavaiheen aikana tehdä vastapuolelle eli asianosaiselle, joka ei ole muutoksenhakijana, epäedullista tai hänelle vastaista päätöstä, tämän asianosaisen oikeutta kontradiktoriseen menettelyyn ei loukata, jos hän ei esitä huomautuksia tässä vaiheessa.

77.      Siten ensinnäkin jatkokäsittelyluvan epäämisestä seuraa, että tälle asianosaiselle edullinen käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi, ja ellei asiassa valiteta korkeimpaan oikeuteen, siitä tulee lopullinen. Näin ollen tämä päätös ei voi olla käräjäoikeuden tuomiosta etua saavalle asianosaiselle vastainen.(31)

78.      Toiseksi Suomen hallitus on vahvistanut istunnossa ilman, että komissio olisi tätä kiistänyt, että riippumatta muutoksenhakijana olevan asianosaisen asemasta hovioikeus ei voi muuttaa päätöksen asiasisältöä jatkokäsittelylupavaiheessa. Se ei voi erityisesti esimerkiksi todeta, että valitus on selvästi perusteltu, jos vastapuolta ei ole kuultu,(32) mikä muussa tapauksessa merkitsisikin selvästi kontradiktorisen periaatteen vakavaa loukkausta.

79.      Kolmanneksi päätös, joka tehdään jatkokäsittelylupavaiheessa, on alustava päätös, joka koskee määritelmän mukaisesti vain käsittelyn jatkamista. Näin ollen se ei vaikuta valituksen arvioimiseen sen täysimääräisen käsittelyn jälkeen. Näin ollen siinä tapauksessa, että lupa myönnetään ilman, että asianosaista, joka ei ole muutoksenhakijana – onpa tämä sitten tilanteen mukaan eksekvatuurin hakija tai henkilö, joka on eksekvatuuripäätöksen kohteena –, olisi kehotettu esittämään huomautuksiaan, tällainen päätös ei ole myöskään omiaan sellaisenaan loukkaamaan tämän asianosaisen intressejä.

80.      Komissio on vedonnut istunnossa kirjallisten huomautustensa tavoin siihen, että kontradiktorinen periaate on niin tärkeä, että sitä ei voida rajoittaa, ja että tästä syystä Suomen jatkokäsittelylupajärjestelmä ei ole tämän periaatteen mukainen.

81.      Sen lisäksi, että tällainen ”ehdoton” näkemys ei mahdollista puolustautumisoikeuksien suojelun pakottavien vaatimusten yhteensovittamista muiden täysin hyväksyttävien intressien, kuten esimerkiksi lainkäytön joutuisuuteen ja hyvään oikeudenkäyttöön liittyvien intressien kanssa, huomautan ennen kaikkea, että komissio ei ole kyennyt osoittamaan, että tässä tapauksessa olisi millään tavoin loukattu konkreettisesti kontradiktorista periaatetta.

82.      Korostan lopuksi, että Suomen hallituksen huomautuksista ilmenee, että asianosainen, joka ei ole muutoksenhakijana, on välttämättä kutsuttava ilmaisemaan näkemyksensä valituksen täysimittaisen käsittelyn vaiheen aikana. Vaikuttaa näin ollen siltä, että asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 3 kohdan mukaisesti kontradiktorisen periaatteen noudattaminen varmistetaan vaiheessa, jossa hovioikeuden päätös saattaa olla tälle asianosaiselle vastainen.

83.      Edellä esitetyn perusteella katson, että asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jatkokäsittelylupamenettely ei ole ristiriidassa kontradiktorisen menettelyn vaatimuksen kanssa, koska jatkokäsittelylupavaiheessa tehtävä päätös ei sellaisenaan ole omiaan loukkaamaan vastapuolen intressejä.

V       Ratkaisuehdotus

84.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa korkeimman oikeuden esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 43 artiklan 1 kohdassa sallitaan pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jatkokäsittelylupamenettely sillä edellytyksellä, että aineellisesta näkökulmasta kyseisen asetuksen 34 ja 35 artiklassa säädettyihin täytäntöönpanon epäämisperusteisiin voidaan vedota ja ne voidaan ottaa huomioon jatkokäsittelyluvan perusteina ja että prosessuaalisesta näkökulmasta jatkokäsittelyluvan epäämistä koskevat päätökset on välttämättä perusteltava.

2)      Asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jatkokäsittelylupamenettely ei ole ristiriidassa kontradiktorisen menettelyn vaatimuksen kanssa, koska jatkokäsittelylupavaiheessa tehtävä päätös ei sellaisenaan ole omiaan loukkaamaan vastapuolen intressejä.


1      Alkuperäinen kieli: ranska.


2      Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annettu neuvoston asetus (EYVL 2001, L 12, s. 1).


3      EYVL 1998, C 27, s. 1.


4      Jäljempänä Brysselin yleissopimus.


5      Koska oikeudenkäynti Viron tuomioistuimessa oli pantu vireille ennen päivämäärää 10.1.2015, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 66 artiklan 1 kohdan nojalla ajallisesti sovelletaan edelleen asetusta N:o 44/2001.


6      Ks. asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan 16 ja 17 perustelukappale. Ks. myös tuomio 14.12.2006, ASML (C‑283/05, EU:C:2006:787, 23 kohta).


7      Asetuksen N:o 44/2001 tietyissä kieliversioissa, kuten espanjan-, ranskan- tai italiankielisessä versiossa, tästä toisessa oikeusasteessa esitetystä vaatimuksesta käytetään käsitettä ”kanne”, joka viittaa ensimmäiseen oikeusasteeseen, ja noudatetaan siten toiminnallisesti tämän asetuksen rakennetta. Sitä vastoin muissa kieliversioissa käytetään käsitettä ”valitus”, kuten osoittavat englanninkielinen (”appeal”) tai tšekinkielinen versio (”opravný prostředek”), joissa viitataan siis toiseen oikeusasteeseen sen mukaisesti, että muodollisesti kyseessä on usein toisen oikeusasteen tuomioistuin.


8      Asetuksen N:o 44/2001 45 artiklan mukaan.


9      Huomautettakoon tässä yhteydessä, että vaikka eksekvatuuri on poistettu asetuksella N:o 1215/2012, asetuksen N:o 44/2001 34 ja 35 artiklassa säädettyjen perusteiden valvontaa ei ole poistettu, minkä osoittavat asetuksen N:o 1215/2012 45 ja 46 artikla.


10      Jäljempänä perusoikeuskirja. Ks. vastaavasti tuomio 11.9.2014, A (C‑112/13, EU:C:2014:2195, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); muutoksenhakumenettelyä, jossa riitautetaan asetuksen N:o 44/2001 43 artiklan nojalla tehty päätös täytäntöönpanokelpoisuuden julistamisesta, on pidettävä perusoikeuskirjan 51 artiklassa tarkoitettuna unionin oikeuden soveltamisena (määräys 13.6.2012, GREP, C‑156/12, ei julkaistu, EU:C:2012:342, 31 kohta).


11      Ks. tuomio 8.11.2005, Leffler (C‑443/03, EU:C:2005:665, 49 kohta).


12      Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jo käsitellyt sitä, ovatko ylemmän tuomioistuimen ja kassaatiotuomioistuimen väliset valitusten suodatinmekanismit ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen 6 ja 13 artiklan mukaisia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vakiintuneesti todennut, että oikeutta saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi voidaan rajoittaa, kunhan rajoituksilla ei loukata kyseisen yleissopimuksen 6 artiklan perustaa ja rajoituksilla on hyväksyttävä tavoite. Tässä yhteydessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt hyväksyttävinä tavoitteita, jotka liittyvät hyvään oikeudenkäyttöön ja lainkäyttöviranomaisten kuormittumisen estämiseen (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.7.1995, Tolstoy Miloslavsky v. Yhdistynyt kuningaskunta (CE:ECHR:1995:0713JUD001813991, § 61); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 11.10.2001, Rodríguez Valín v. Espanja (CE:ECHR:2001:1011JUD004779299, § 22) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 19.12.1997, Brualla Gómez de la Torre v. Espanja (CE:ECHR:1997:1219JUD002673795, § 36)).


13      Ks. tuomioistuinten yhteistyöstä siviilioikeuden alalla tuomio 8.11.2005, Leffler (C‑443/03, EU:C:2005:665, 50 kohta) ja tuomio 9.11.2016, ENEFI (C‑212/15, EU:C:2016:841, 30 kohta).


14      Ks. tuomio 26.9.2010, Belastingdienst v. Toeslagen (Muutoksenhaun lykkäävä vaikutus) (C‑175/17, EU:C:2018:776, 47 kohta) ja tuomio 26.9.2018, Staatssecretaris van Veiligheid en justitie (Muutoksenhaun lykkäävä vaikutus) (C‑180/17, EU:C:2018:775, 43 kohta).


15      Mitä ei pidä sekoittaa oikeuteen saada asia käsitellyksi useassa oikeusasteessa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että tehokkaan oikeussuojan periaatteella annetaan yksityiselle oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi mutta ei useassa oikeusasteessa (tuomio 28.7.2011, Samba Diouf, C‑69/10, EU:C:2011:524, 69 kohta).


16      Ks. määräys 16.11.2010, Internationale Fruchtimport Gesellschaft Weichert v. komissio (C‑73/10 P, EU:C:2010:684, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja em. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö).


17      Tässä mielessä jatkokäsittelylupamenettely on verrattavissa lupaan nostaa kanne, jota käsiteltiin asiassa, jossa annettiin 15.3.2018 tuomio North East Pylon Pressure Campaign ja Sheehy (C‑470/16, EU:C:2018:185).


18      Lisäksi oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 18 §:stä ilmenee, että jatkokäsittelylupa myönnetään, jos ratkaisukokoonpanon yksikin jäsen on luvan myöntämisen kannalla.


19      Ks. esim. tuomio 15.11.2012, neuvosto v. Bamba (C‑417/11 P, EU:C:2012:718, 49 kohta).


20      Ks. tuomio 6.9.2012, Trade Agency (C‑619/10, EU:C:2012:531, 53 kohta).


21      Sitä, että on tärkeää saada perusteltu päätös, korostaa myös se, että asetuksen N:o 44/2001 44 artiklasta ja liitteestä IV ilmenee yhdessä luettuina, että jäsenvaltiot eivät ole velvollisia säätämään muutoksenhakukeinosta, joka koskee tämän asetuksen 43 artiklassa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä annettua ratkaisua.


22      Ks. tutkittavaksi ottamista koskevien edellytysten täyttymistä koskevat tuomiot: Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 9.3.1999, société anonyme Immeuble groupe Kosser v. Ranska (CE:ECHR:1999:0309DEC003874897); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 28.1.2003, Burg ym. v. Ranska (CE:ECHR:2003:0128DEC003476302) sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 6.9.2005, Glender v. Ruotsi (CE:ECHR:2005:0906DEC002807003).


23      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 24–26 kohta.


24      Asetuksen N:o 44/2001 41 artiklassa täsmennetään yksiselitteisesti, että ”asianosaisella, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, ei menettelyn tässä vaiheessa ole oikeutta tulla kuulluksi”.


25      Ks. Brysselin yleissopimuksen osalta tuomio 21.5.1980, Denilauler (125/79, EU:C:1980:130, 14 kohta); tuomio 12.7.1984, P. (178/83, EU:C:1984:272, 11 kohta) ja tuomio 10.7.1986, Carron (198/85, EU:C:1986:313, 8 kohta).


26      Ks. tuomio 11.5.2000, Renault (C‑38/98, EU:C:2000:225, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


27      Ks. hallinnollisista menettelyistä unionin oikeuden täytäntöönpanon yhteydessä jäsenvaltioissa tuomio 22.10.2013, Sabou (C‑276/12, EU:C:2013:678, 38 kohta oikeustapausviittauksineen); tuomio 5.11.2014, Mukarubega (C‑166/13, EU:C:2014:2336, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) sekä tuomio 9.11.2017, Ispas (C‑298/16, EU:C:2017:843, 26 kohta). Ks. hallinto- tai lainkäyttömenettelyistä unionin viranomaisissa tai tuomioistuimissa tuomio 17.12.2009, uudelleenkäsittely M v. Euroopan lääkevirasto (C‑197/09 RX-II, EU:C:2009:804, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


28      Ks. tuomio 2.12.2009, komissio v. Irlanti ym. (C‑89/08 P, EU:C:2009:742, 56 kohta) ja tuomio 17.12.2009, uudelleenkäsittely M v. Euroopan lääkevirasto (C‑197/09 RX-II, EU:C:2009:804, 41 kohta). Ks. analogisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannanotto 20.7.2001 annetussa tuomiossa Pellegrini v. Italia (CE:ECHR:2001:0720JUD003088296, § 44).


29      Jotta hallinnollisissa asioissa tunnustetaan asianomaisen puolustautumisoikeuksien loukkaaminen ja unionin toimi kumotaan sillä perusteella, edellytetään, että tämän asianomaisen intressejä on loukattu (ks. esimerkki tämän oikeuskäytännön soveltamisesta 2.10.2003 annettu tuomio Corus UK v. komissio, C‑199/99 P, EU:C:2003:531, 19–25 kohta). Muistutettakoon kontradiktorisen periaatteen loukkaamisesta unionin tuomioistuimissa, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla muutoksenhaun perusteena voivat olla vain valittajan edun vastaiset unionin yleisessä tuomioistuimessa tapahtuneet oikeudenkäyntivirheet.


30      Sekä unionin tuomioistuimen että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kontradiktorisuuden noudattamiseen liittyvien takeiden laajuus voi sitä erikseen tai puolustautumisoikeuksien osatekijänä tarkasteltaessa vaihdella muun muassa kyseisen menettelyn erityispiirteiden mukaan (tuomio 5.11.2014, Mukarubega, C‑166/13, EU:C:2014:2336, 54 kohta). Ks. yleisesti Fricero, N., ”Le droit à une procédure civile contradictoire dans la jurisprudence de la Cour européenne des droits de l’homme”, Revue trimestrielle des droits de l’homme, Anthemis, Wavre, 2016, s. 381–393, erityisesti s. 388–390.


31      Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 17 §:ssä säädetään, että jos jatkokäsittelylupaa ei myönnetä, käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.


32      Tässä yhteydessä voidaan todeta vastaavuus valitusten yksinkertaistettuun käsittelyyn unionin tuomioistuimessa. Jos kyseessä on selvästi perusteeton valitus, unionin tuomioistuin voi päättää hylätä tämän valituksen perustellulla määräyksellä asianosaisia kuulematta. Jos sitä vastoin valitus on selvästi hyväksyttävä, unionin tuomioistuin voi todeta tämän vasta asianosaisia kuultuaan (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 181 ja 182 artikla).