Language of document : ECLI:EU:C:2019:747

Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ELEANOR SHARPSTON

17 päivänä syyskuuta 2019(1)

Asia C489/19 PPU

NJ (Wienin syyttäjänvirasto)

Rikosoikeudenkäynti

Generalstaatsanwaltschaft Berlinin osallistuessa asian käsittelyyn

(Ennakkoratkaisupyyntö – Kammergericht Berlin (Berliinin osavaltion ylioikeus, Saksa))

Ennakkoratkaisupyyntö – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Eurooppalainen pidätysmääräys – Puitepäätös 2002/584/YOS – 6 artiklan 1 kohta – Pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen – Syyttäjäviranomaisen riippumattomuus täytäntöönpanovallasta – Arviointiperusteet – Syyttäjän antama eurooppalainen pidätysmääräys, jonka yleinen tuomioistuin on hyväksynyt tutkittuaan sen perusteellisesti ennen sen täytäntöönpanoa






1.        Unionin tuomioistuin totesi suuressa jaostossa antamassaan tuomiossa OG ja PI,(2) että puitepäätöksen 2002/584/YOS(3) 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen käsitettä on tulkittava siten, etteivät sen alaan kuulu jäsenvaltion syyttäjäviranomaiset, joiden osalta on vaara siitä, että täytäntöönpanovaltaa käyttävä elin kohdistaa niihin määräyksiä tai käskyjä tietyssä yksittäistapauksessa, kun ne tekevät päätöstä eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta. Kammergericht Berlin (Berliinin osavaltion ylioikeus, Saksa), joka on saanut Itävallan viranomaisilta luovuttamispyynnön, kysyy ennakkoratkaisupyynnöllään unionin tuomioistuimelta, miten tätä riippumattomuuden vaatimusta on sovellettava ja mitä arviointiperusteita käsiteltävässä asiassa on noudatettava, kun kyse on syyttäjäviranomaisen antamasta ja tuomioistuimen ennalta hyväksymästä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä.(4)

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

 Puitepäätös 2002/584

2.        Unionin lainsäätäjä toteaa puitepäätöksen 2002/584 johdanto-osassa seuraavaa:

”(5)      Unionille asetettu tavoite tulla vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaksi alueeksi johtaa EU:n jäsenvaltioiden välisen, rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen poistamiseen ja sen korvaamiseen oikeusviranomaisten välisillä luovuttamisjärjestelyillä. Lisäksi uusien ja yksinkertaisempien järjestelyjen käyttöönotto rikoksesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi tuomioiden täytäntöönpanoa ja syytteeseen asettamista varten rikosasioissa tekee mahdolliseksi poistaa nykyiset monimutkaiset ja aikaa vievät luovuttamismenettelyt. Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella on aiheellista korvata jäsenvaltioiden tähänastiset perinteiset yhteistyösuhteet rikosoikeudellisten päätösten, sekä ennen tuomiota annettujen että lopullisten, vapaan liikkuvuuden järjestelmällä.

(6)      Tässä puitepäätöksessä säädetty eurooppalainen pidätysmääräys on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen, jota Eurooppa-neuvosto on luonnehtinut unionin oikeudellisen yhteistyön kulmakiveksi, ensimmäinen konkreettinen sovellus rikoslainsäädännön alalla.

– –

(8)      Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevia päätöksiä on valvottava riittävästi, mikä merkitsee sitä, että sen jäsenvaltion oikeusviranomaisen, jossa etsitty henkilö on otettu kiinni, on tehtävä päätös henkilön luovuttamisesta.

– –

(10)      Eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat järjestelyt perustuvat jäsenvaltioiden väliseen vankkaan luottamukseen. Järjestelyjen soveltaminen voidaan keskeyttää vain, jos jokin jäsenvaltio rikkoo vakavasti ja jatkuvasti Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja periaatteita, minkä neuvosto toteaa kyseisen sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja minkä seurauksista on säädetty saman artiklan 2 kohdassa.

– –

(12)      Tässä puitepäätöksessä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa tunnustettuja ja Euroopan unionin perusoikeuskirjasta, erityisesti sen VI luvusta, kuvastuvia periaatteita. – –”

3.        Tämän puitepäätöksen 1 artiklassa, jonka otsikkona on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen määritelmä ja velvollisuus panna se täytäntöön”, säädetään seuraavaa:

”1.      Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.

2.      Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.

3.      Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”

4.        Kyseisen puitepäätöksen 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Eurooppalainen pidätysmääräys voidaan antaa sellaisista teoista, joista määräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan voi seurata vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, jonka enimmäisaika on vähintään 12 kuukautta, tai jos rangaistustuomio tai turvaamistoimenpidettä koskeva päätös on annettu, sellaisista seuraamuksista, joiden kesto on vähintään neljä kuukautta.”

5.        Puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan tässä säännöksessä luetelluista rikoksista, sellaisina kuin ne määritellään pidätysmääräyksen antavan jäsenvaltion lainsäädännössä, jos niistä pidätysmääräyksen antavassa jäsenvaltiossa voi seurata vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, jonka enimmäisaika on vähintään kolme vuotta, luovutetaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella teon kaksoisrangaistavuutta tutkimatta. Tämä koskee järjestäytynyttä varkausrikollisuutta tai aseellista ryöstöä.(5)

6.        Puitepäätöksen 3, 4 ja 4 a artiklassa luetellaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomat ja harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet.

7.        Puitepäätöksen 2002/584 6 artiklassa, jonka otsikkona on ”Toimivaltaisten viranomaisten nimeäminen”, säädetään seuraavaa:

”1.      Pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion sellainen oikeusviranomainen, jolla on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys.

2.      Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on täytäntöönpanojäsenvaltion sellainen oikeusviranomainen, joka on toimivaltainen panemaan täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen kyseisen valtion lainsäädännön mukaisesti.

3.      Kukin jäsenvaltio ilmoittaa neuvoston pääsihteeristölle, mikä on sen kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen oikeusviranomainen.”

8.        Puitepäätöksen 8 artikla koskee eurooppalaisen pidätysmääräyksen sisältöä ja muotoa.

9.        Etsityn henkilön oikeuksia koskevassa 11 artiklassa säädetään, että ”kun etsitty henkilö otetaan kiinni, toimivaltainen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen antaa hänelle kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti tiedon eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja sen sisällöstä sekä hänen mahdollisuudestaan antaa suostumuksensa siihen, että hänet luovutetaan määräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle”.

10.      Puitepäätöksen 14 artiklassa säädetään, että ”jos pidätetty henkilö ei 13 artiklassa mainitulla tavalla anna suostumustaan luovuttamiseensa, hänellä on oikeus tulla kuulluksi täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen toimesta täytäntöönpanojäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaan”.

 Itävallan oikeus

11.      Itävallan syyttäjälaitosta koskevan lain (Staatsanwaltschaftsgesetz, jäljempänä StAG) 2 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jokaisen rikosasioissa toimivaltaisen osavaltion tuomioistuimen (Landesgericht) toimipaikassa on yleinen syyttäjä, jokaisen osavaltion ylioikeuden (Oberlandesgericht) toimipaikassa ylempi syyttäjä ja ylimmässä tuomioistuimessa (Oberster Gerichtshof) ylin syyttäjä. Yleiset syyttäjät ovat suoraan ylempien syyttäjien ja ylemmät syyttäjät ja ylin syyttäjä oikeusministeriön alaisuudessa ja niiden antamiin käskyihin sidottuja.”

12.      Oikeudellisesta yhteistyöstä rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (Gesetz über die Justizielle Zusammenarbeit in Strafsachen mit den Mitgliedstaaten der Europäischen Union, jäljempänä EU-JZG) 29 §:ssä säädetään eurooppalaista pidätysmääräystä koskevasta tuomioistuimen hyväksynnästä (joka on annettu tässä tapauksessa). EU-JZG:n 29 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädetään seuraavaa:

”Yleinen syyttäjä antaa määräyksen henkilön kiinniottamisesta tuomioistuimen hyväksymällä eurooppalaisella pidätysmääräyksellä ja tarvittaessa huolehtii etsitystä henkilöstä tehtävästä ilmoituksesta Schengenin tietojärjestelmässä Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 95 artiklan mukaan toimivaltaisten viranomaisten avulla, jos menettelylle henkilön kiinniottamiseksi on peruste vähintään yhdessä jäsenvaltiossa.”

13.      Tässä tuomioistuimen hyväksynnässä on otettava huomioon laillisuuden ja oikeasuhteisuuden vaatimukset rikosprosessilain (Strafprozessordnung, jäljempänä StPO) 5 §:n 1 ja 2 momentin mukaan seuraavasti:

”(1)      Rikospoliisi, yleinen syyttäjä ja tuomioistuin saavat toimivaltuuksia käyttäessään ja todisteita kerätessään puuttua henkilöiden oikeuksiin vain laissa nimenomaisesti säädetyissä rajoissa ja vain siltä osin kuin se on kyseessä olevien tehtävien täyttämiseksi tarpeen. Jokaisen henkilön oikeushyvään näin kohdistuvan loukkauksen on oltava asianmukaisessa suhteessa rikoksen vakavuuteen, epäillyn syyllisyyden asteeseen ja tavoiteltuun päämäärään nähden.

(2)      Rikospoliisin, yleisen syyttäjän ja tuomioistuimen on useista tarkoituksenmukaisista tutkintakeinoista ja pakkokeinoista valittava sellaiset, joilla puututaan kaikkein vähiten kyseessä olevan henkilön oikeuksiin. Laissa säädettyjä toimivaltuuksia on käytettävä menettelyn jokaisessa vaiheessa tavalla, jolla vältetään tarpeeton huomion herättäminen, kunnioitetaan kyseessä olevan henkilön arvoa sekä turvataan tämän oikeudet ja suojattavat edut.”

14.      Tuomioistuimen hyväksyntää koskevaan päätökseen voi StPO:n 87 §:n 1 momentin mukaan hakea muutosta valittamalla(6)

15.      Tuomioistuimen hyväksyntää koskevasta menettelystä säädetään StPO:n 105 §:ssä seuraavaa:

”(1)      Tuomioistuimen on päätettävä tutkintavankeutta ja sen jatkamista koskevista hakemuksista sekä tiettyjen muiden pakkokeinojen hyväksymisestä. Tuomioistuimen on asetettava määräaika hyväksymänsä toimenpiteen täytäntöönpanolle (101 §:n 3 momentti), ja määräajan kulumisen jälkeen hyväksyminen raukeaa, jos toimenpidettä ei ole toteutettu. Jos kyse on henkilön kiinniottamista koskevan ilmoituksen täytäntöönpanosta 169 §:n mukaan, määräaikaan ei lueta mukaan ilmoituksen voimassaoloaikaa, mutta yleisen syyttäjän on tarkistettava vähintään kerran vuodessa, ovatko edellytykset kiinniottamiselle vielä voimassa.

(2)      Siltä osin kuin oikeudellisista tai tosiasiallisista syistä on tarpeen 1 momentissa tarkoitettua hakemusta koskevaa päätöstä varten, tuomioistuin voi määrätä rikospoliisin tekemään lisätutkimuksia tai tehdä lisätutkimuksia viran puolesta. Se voi myös pyytää yleiseltä syyttäjältä ja rikospoliisilta tosiasioita koskevia selvityksiä asiakirja-aineistosta sekä kertomuksen toimittamista hyväksytyn toimenpiteen täytäntöönpanosta ja lisätutkimuksista. Tutkintavankeudesta määräämisen jälkeen tuomioistuin voi määrätä, että sille toimitetaan jäljennökset 52 §:n 2 momentin 2 ja 3 kohdassa mainituista asiakirjoista myös jatkossa.”

 Pääasian oikeudenkäynti ja ennakkoratkaisukysymys

16.      Itävallan viranomaiset pyysivät käsiteltävässä asiassa annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla NJ:n kiinniottamista ja hänen luovuttamistaan syytteen nostamista varten, koska hänen väitettiin syyllistyneen Wienissä, Itävallassa, seuraaviin tekoihin.

17.      NJ oli 9.8.2018 murtautunut yhdessä rikoskumppaninsa kanssa SQ Equipment Leasing Polska ‑nimisen yrityksen linja-autoon ja varastanut sieltä kameran ja kameralaukun, kaksi reppua, lompakon sekä käteistä rahaa 1 000 Kiinan juania (CYN) (noin 128 euroa). Tässä yhteydessä hän oli myös saanut haltuunsa yhdelle rikoksen uhrille kuuluvan luottokortin. NJ oli 10.8.2018 murtautunut yhdessä rikoskumppaninsa kanssa W. E. Blaschitz ‑nimisen yrityksen ajoneuvoon tarkoituksenaan anastaa sieltä mahdollisia arvoesineitä mutta paennut ilman saalista kolmannen henkilön havaittua toiminnan, jolloin tekijä oli veitsellä uhaten vaatinut tätä olemaan seuraamatta heitä. NJ oli 17.8.2018 varastanut yhdessä rikoskumppaninsa kanssa käsilaukun, jossa oli lompakko, matkapuhelin ja silmälasit, joiden arvo on yhteensä 950 euroa, sekä 50 euroa käteistä rahaa; NJ oli ottanut laukun haltuunsa samalla kun hänen rikoskumppaninsa oli kiinnittänyt uhrin aviomiehen huomion muualle. NJ oli 18.8.2018 rikkonut yhdessä rikoskumppanin kanssa vieraan henkilöauton sivulasin ja murtautunut näin sisään autoon tarkoituksenaan anastaa sieltä mahdollisia arvoesineitä, kuitenkaan mitään löytämättä (jäljempänä väitetyt rikokset).

18.      NJ on 14.5.2019 lähtien ollut varkaudesta epäiltynä tutkintavankeudessa Berliinin syyttäjäviranomaisen (Saksa) johtamaa tutkintaa varten. Wienin syyttäjäviranomaisen 16.5.2019 antaman ja Landesgericht Wienin (Wienin osavaltion tuomioistuin, Itävalta) 20.5.2019 tekemällä päätöksellä hyväksymän eurooppalaisen pidätysmääräyksen mukaan sama osavaltion tuomioistuin on 16.5.2019 hyväksynyt NJ:n osalta samalla asiakirjanumerolla Wienin syyttäjäviranomaisen 14.5.2019 antaman kansallisen pidätysmääräyksen väitettyjen rikosten johdosta.

19.      NJ vastusti 24.5.2019 yksinkertaistettua luovutusta.(7) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin määräsi 29.5.2019 tekemällään päätöksellä NJ:n (eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaneeseen viranomaiseen kohdistuneiden epäilyjen vuoksi) ainoastaan väliaikaisesti säilöön otettavaksi ja totesi samalla, että henkilö oli muista syistä vangittuna.

20.      Itävallan hallitus katsoo lausumassaan,(8) jonka se antoi tuomion OG ja PI(9) jälkeen, ettei kyseisellä tuomiolla ole vaikutusta Itävaltaan, koska Itävallan laissa säädetty menettely(10) vastaa sen mukaan tässä tuomiossa asetettuja vaatimuksia. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan ole asiasta samaa mieltä, koska sen käsityksen mukaan tuomion OG ja PI 74 ja 75 kohdan mukaiset edellytykset ovat kumulatiivisia (eivätkä vaihtoehtoisia, kuten Itävallan hallitus näyttää kyseisessä lausumassa katsovan).(11)

21.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on näin ollen päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko se, että yleinen syyttäjä on käskyvallan alaisuudessa, esteenä sille, että se antaa pätevästi eurooppalaisen pidätysmääräyksen, myös silloin, kun tämä päätös alistetaan kattavaan tuomioistuinvalvontaan ennen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa?”

22.      Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Itävallan ja Saksan hallitukset sekä Euroopan komissio. Edellä mainitut osapuolet ja Espanjan hallitus esittivät suullisia huomautuksia 3.9.2019 pidetyssä istunnossa.

 Kiireellisen ennakkoratkaisumenettelyn soveltaminen

23.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan mukaisessa kiireellisessä menettelyssä.

24.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vetoaa pyyntönsä tueksi siihen, että kyseessä olevaan henkilöön kohdistuu parhaillaan vapaudenmenetys kahdella perusteella. Hänet on määrätty tutkintavankeuteen Saksassa sellaisten rikosten, jotka eivät liity pääasiaan, takia vireille pannun rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä (jäljempänä tutkintavankeutta koskeva ensimmäinen vapaudenmenetys). Tämä tutkintavankeutta koskeva ensimmäinen vapaudenmenetys, joka voi kestää korkeintaan kuusi kuukautta, voi päättyä milloin tahansa. Samalla kun ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmaisi epäilyksensä pidätysmääräyksen antaneesta oikeusviranomaisesta ja käsiteltävässä asiassa annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen pätevyydestä, se määräsi säilöönottoa koskevasta toisesta toimenpiteestä asianomaisen henkilön Itävallan viranomaisille luovuttamista varten (jäljempänä säilöönottoa koskeva toinen vapaudenmenetys). Tämä jälkimmäinen toimenpide tulee voimaan vasta tutkintavankeutta koskevan ensimmäisen vapaudenmenetyksen päätyttyä ja voi lain mukaan kestää korkeintaan kaksi kuukautta.

25.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien tietojen mukaan unionin tuomioistuimen tässä asiassa antama tuleva tuomio voi vaikuttaa säilöönottoa koskevan toisen vapaudenmenetyksen kestoon ja siten asianomaisen henkilön koko vapaudenmenetysaikaan, minkä lisäksi erityisesti tutkintavankeutta koskevan ensimmäisen vapaudenmenetyksen ja unionin tuomioistuimessa käytävän ennakkoratkaisumenettelyn keston vuoksi on olemassa todellinen vaara siitä, että henkilö on vapautettava ja että tämä voi välttää häntä vastaan aloitetut rikosoikeudelliset menettelyt, mikä estäisi Itävallan viranomaisten antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon.

26.      Ensinnäkin on todettava, että tämä ennakkoratkaisupyyntö koskee puitepäätöksen 2002/584, joka kuuluu EUT-sopimuksen kolmannen osan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevassa V osastossa tarkoitettuihin aloihin, tulkintaa. Tämä pyyntö voidaan siten käsitellä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

27.      Toiseksi on todettava kiireellisyyttä koskevasta edellytyksestä, että pääasiassa kyseessä olevaan henkilöön kohdistuu tällä hetkellä vapaudenmenetys ja että pääasian oikeusriidan ratkaisu voi vaikuttaa huomattavasti tämän vapaudenmenetyksen kestoon.(12) Lisäksi asianomaisen henkilön tilannetta on arvioitava sellaisena kuin se on ennakkoratkaisupyynnön käsittelemiseksi kiireellisessä menettelyssä tehdyn pyynnön tutkinta-ajankohtana.(13) Käsiteltävässä asiassa on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän pyynnön ajankohtana riidatonta, että asianomainen henkilö on tosiasiallisesti säilöön otettuna ja että hänen pitämisensä säilössä riippuu erityisesti pääasian ratkaisusta.(14)

28.      Lisäksi on otettava huomioon asianomaisen henkilön vapauttamisen riski, joka voisi käsiteltävässä asiassa vaarantaa puitepäätöksellä 2002/584 käyttöön otetun järjestelmän tehokkuuden ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanovelvollisuuden, jolla on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan keskeinen luonne,(15) noudattamisen.

29.      Edellä esitetyn perusteella unionin tuomioistuimen toinen jaosto on esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan päättänyt 11.7.2019 hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemisestä kiireellisessä menettelyssä.

 Asian tarkastelu

 Alustavat toteamukset

30.      Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että käsiteltävä asia kuuluu puitepäätöksen 2002/584 soveltamisalaan. Väitetyt teot kuuluvat osittain puitepäätöksen 2 artiklan 1 kohdassa mainittuihin rikoksiin, joiden osalta on tutkittava kaksoisrangaistavuus, ja osittain puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdassa lueteltuihin rikoksiin (siltä osin kuin nämä teot voivat täyttää järjestäytyneen varkausrikollisuuden tai aseellisen ryöstön tunnusmerkistön).(16)

31.      Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee niin ikään, että Wienin syyttäjäviranomaisen antama eurooppalainen pidätysmääräys täyttää puitepäätöksen 2002/584 8 artiklassa asetetut sisältöä ja muotoa koskevat edellytykset.

32.      Ennen asian tarkastelun aloittamista on vielä syytä selventää ennakkoratkaisukysymyksen ulottuvuutta.

33.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii ennakkoratkaisupyynnöllään selvittämään, onko Wienin syyttäjäviranomainen ”pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen” ja täyttääkö se riippumattomuuden vaatimukset puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan ja unionin tuomioistuimen tuomion OG ja PI valossa, kun otetaan huomioon, että täytäntöönpanovaltaa käyttävä elin voi kohdistaa tähän syyttäjäviranomaiseen käskyjä tietyssä yksittäistapauksessa, mutta tämän viranomaisen päätökseen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta kohdistuu aina tuomioistuinvalvonta ennen sen voimaantuloa (eli ennakkovalvonta, tässä tapauksessa tuomioistuimen antaman hyväksynnän muodossa).

34.      Tämä ennakkoratkaisukysymys ei toisin sanoen koske tilannetta, jossa syyttäjäviranomainen, johon täytäntöönpanovaltaa käyttävä elin mahdollisesti kohdistaa käskyjä tietyssä yksittäistapauksessa, antaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jolla on oikeusvaikutuksia ja johon sen kohteena oleva henkilö voi hakea muutosta, jolloin tuomioistuin voi myöhemmin harjoittaa valvontaa (jälkikäteisvalvonta). Totean komission tavoin, että unionin tuomioistuimen esittämän täsmennyksen mukaan tällainen jälkikäteen harjoitettava valvonta ei ole tae syyttäjäviranomaisen riippumattomuudesta.(17)

 Tuomiossa OG ja PI esitetyt päätelmät

35.      Heti alkuun on tuotava esille, että tuomio OG ja PI annettiin kahden irlantilaisen tuomioistuimen esitettyä ennakkoratkaisupyynnöt asioissa, joissa oli kyse kahden sellaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, joista toisen oli antanut Staatsanwaltschaft bei dem Landgericht Lübeck (Lyypekin syyttäjäviranomainen, Saksa) OG:hen kohdistuvaa rikosoikeudellista menettelyä varten (asia C‑508/18) ja toisen Staatsanwaltschaft Zwickau (Zwickaun syyttäjäviranomainen, Saksa) PI:hin kohdistuvaa rikosoikeudellista menettelyä varten (asia C‑82/19 PPU).

36.      Kyseiset henkilöt, OG ja PI, olivat väittäneet, että nämä pidätysmääräykset antaneet syyttäjäviranomaiset eivät olleet puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja pidätysmääräyksen antavia oikeusviranomaisia ja että kyseiset pidätysmääräykset eivät näin ollen olleet päteviä.

37.      Ennakkoratkaisua pyytäneet irlantilaiset tuomioistuimet kysyivät unionin tuomioistuimelta, onko puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua pidätysmääräyksen antavan oikeusviranomaisen käsitettä tulkittava siten, että sen alaan kuuluvat jäsenvaltion syyttäjäviranomaiset, joilla on toimivalta syytetoimien suorittamiseen ja jotka ovat alisteisessa asemassa johonkin tässä jäsenvaltiossa täytäntöönpanovaltaa käyttävään elimeen, kuten oikeusministeriin, ja jotka voivat joutua noudattamaan tällaisen elimen niihin suoraan tai välillisesti kohdistamia määräyksiä tai käskyjä tietyssä yksittäistapauksessa tehdessään päätöstä eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta.

38.      Unionin tuomioistuin vastasi tähän kysymykseen kieltävästi.

39.      Unionin tuomioistuin toi aluksi esille periaatteen, jonka mukaan termiä ”oikeusviranomainen” on tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti. Lisäksi unionin tuomioistuin korosti aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä viitaten, että tällä termillä ”ei tarkoiteta vain jäsenvaltion tuomareita tai tuomioistuimia, vaan sen on ymmärrettävä tarkoittavan laajemmin viranomaisia, jotka osallistuvat lainkäyttöön rikosasioissa, erotuksena muun muassa ministeriöistä tai poliisista, jotka käyttävät täytäntöönpanovaltaa”.(18)

40.      Unionin tuomioistuin totesi tältä osin, että syyttäjälaitoksen kaltaisen viranomaisen, jolla on rikosoikeudellisessa menettelyssä toimivalta ryhtyä syytetoimiin sellaista henkilöä vastaan, jonka epäillään syyllistyneen rikokseen, jotta tämä saataisiin vastaamaan tuomioistuimessa, on katsottava osallistuvan lainkäyttöön asianomaisessa jäsenvaltiossa.

41.      Tämän jälkeen unionin tuomioistuin otti kantaa pidätysmääräyksen antavaan oikeusviranomaiseen sovellettavaan riippumattomuutta koskevaan vaatimukseen.(19)

42.      Todettuaan, että eurooppalaista pidätysmääräystä koskevassa järjestelmässä etsitylle henkilölle taattavia menettelyllisiä oikeuksia ja perusoikeuksia ”suojellaan kahdella tasolla”,(20) unionin tuomioistuin toi esille (mm.) tuomiossa Kovalkovas(21) vahvistetun periaatteen, jonka mukaan asianomaisen henkilön oikeuksien suojelun toinen taso ”edellyttää sitä, että oikeusviranomainen, jolla on kansallisen oikeuden mukaan toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys, valvoo erityisesti, että tällaisen määräyksen antamisedellytyksiä noudatetaan, ja tutkii, onko pidätysmääräyksen antamista pidettävä kunkin tapauksen erityispiirteiden kannalta oikeasuhteisena”.(22) Tämä suojelun toinen taso käsittää siis näin annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen laillisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevan valvonnan.

43.      Unionin tuomioistuin totesi tässä yhteydessä tuomion OG ja PI 74 ja 75 kohdassa, joita on paikallaan siteerata laajasti, seuraavaa:

”74.      Pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on – – kyettävä vakuuttamaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen siitä, että kun otetaan huomioon pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä tarjotut takeet, se toimii riippumattomasti suorittaessaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen liittyviä tehtäviä. Tämä riippumattomuus edellyttää, että olemassa on sellaisia asemaa ja organisaatiota koskevia sääntöjä, joilla voidaan taata, ettei ole minkäänlaista vaaraa esimerkiksi siitä, että täytäntöönpanovalta tietyssä yksittäistapauksessa antaa pidätysmääräyksen antavalle oikeusviranomaiselle käskyjä, kun se tekee päätöstä pidätysmääräyksen antamisesta.

75.      Lisäksi on huomattava, että silloin kun pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännössä toimivalta eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen on osoitettu viranomaiselle, joka tosin osallistuu lainkäyttöön kyseisessä jäsenvaltiossa mutta ei itse ole tuomioistuin, kyseisessä jäsenvaltiossa on oltava, siltä osin kuin on kyse päätöksestä antaa eurooppalainen pidätysmääräys ja erityisesti tällaisen päätöksen oikeasuhteisuudesta, käytössä sellainen oikeussuojakeino tuomioistuimessa, joka täyttää kaikki tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvät vaatimukset.”

44.      Vaarasta, että täytäntöönpanovalta kykenisi vaikuttamaan syyttäjäviranomaiseen tietyssä yksittäistapauksessa, unionin tuomioistuin täsmensi vielä tuomionsa 85 ja 87 kohdassa seuraavaa:

”85.      Tätä näkemystä ei voida kyseenalaistaa sillä, että – kuten Saksan hallitus on unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa esittänyt – kyseessä oleva henkilö voi nostaa toimivaltaisissa saksalaisissa tuomioistuimissa kanteen pääasioissa kyseessä olevan kaltaisten syyttäjäviranomaisten päätöksestä antaa eurooppalainen pidätysmääräys.

– –

87.      Vaikka tällaisella oikeussuojakeinolla voidaan taata se, että tuomioistuimella on jälkikäteen mahdollisuus valvoa sitä, miten syyttäjäviranomainen suorittaa tehtäviään, Saksan lainsäädännössä sallitaan kuitenkin se, että oikeusministeri antaa syyttäjäviranomaiselle eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen yhteydessä tiettyä yksittäistapausta mahdollisesti koskevia käskyjä.”

45.      Nämä unionin tuomioistuimen toteamukset toistuvat tuomiossa PF,(23) joka julistettiin samana päivänä kuin tuomio OG ja PI ja joka taas koskee Liettuan yleisen syyttäjän riippumattomuutta. Huomautan tässä yhteydessä, että tuomion PF 52 ja 53 kohta ovat samanlaiset kuin tuomion OG ja PI 74 ja 75 kohta.

46.      Unionin tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa OG ja PI, että Saksan syyttäjäviranomaiset eivät täyttäneet edellä mainittua riippumattomuuden vaatimusta, mutta se katsoi tuomiossa PF, että Liettuan yleinen syyttäjä oli suojattu kaikelta ulkopuoliselta vaikuttamiselta ja että hänen perustuslakiin perustuva asemansa oli omiaan turvaamaan ”hänen tehtäviensä hoidon puolueettomuuden” ja myös tarjosi takeet riippumattomuudesta suhteessa täytäntöönpanovaltaan eurooppalaista pidätysmääräystä annettaessa.(24)

47.      Tässä vaiheessa on sovellettava tässä oikeuskäytännössä esitettyjä päätelmiä käsiteltävässä ennakkoratkaisuasiassa.

 Käsiteltävässä asiassa pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan valossa

48.      Onko Itävallan syyttäjäviranomaisen kaltainen kansallinen elin puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu oikeusviranomainen?

49.      Asianosaisten kirjallisten huomautusten ja istunnossa esittämien lausumien valossa on selvää, että se, että täytäntöönpanovaltaa käyttävä elin voi kohdistaa kyseiseen syyttäjäviranomaiseen käskyjä tietyssä yksittäistapauksessa, ei estä antamasta pätevästi eurooppalaista pidätysmääräystä, koska se edellyttää tuomioistuimen ennalta ja systemaattisesti antamaa hyväksyntää.(25) On huomattava, että Itävallan oikeudessa eurooppalaisella pidätysmääräyksellä voi olla oikeusvaikutuksia vasta kyseisestä hyväksynnästä lähtien. Eurooppalainen pidätysmääräys, jolle ei ole annettu hyväksyntää (sen käsiteltäväkseen saaneen tuomioistuimen kieltäydyttyä hyväksynnän antamisesta), on tehoton.

50.      Ensinnäkin on todettava, että tämä syyttäjäviranomainen on viranomainen, joka osallistuu lainkäyttöön rikosasioissa,(26) koska kyseisellä syyttäjäviranomaisella on rikosoikeudellisessa menettelyssä toimivalta ryhtyä syytetoimiin sellaista henkilöä vastaan, jonka epäillään syyllistyneen rikokseen, jotta tämä saataisiin vastaamaan tuomioistuimessa.(27)

51.      Kuten käy ilmi ennakkoratkaisupyynnöstä mutta myös Itävallan hallituksen kirjallisista ja suullisista huomautuksista, Itävallan rikosoikeudessa syytteen nostaminen kuuluu syyttäjäviranomaiselle, jonka on siis ensin kerättävä tarvittavat tiedot. Syyttäjäviranomainen johtaa esitutkintamenettelyä. Syyttäjäviranomainen vastaa esitutkintamenettelyn etenemisestä ja laatii esitutkintapöytäkirjan. Tässä yhteydessä kyseinen viranomainen voi antaa määräyksiä tutkinnasta vastaavalle rikospoliisille tai – jos se on tehokkaampaa – suorittaa itse tutkintatoimia.

52.      Kun eurooppalainen pidätysmääräys annetaan (syyteharkintaa edeltävän) esitutkinnan aikana, syyttäjäviranomainen määrää henkilön kiinniottamisesta, jos tuomioistuin antaa hyväksyntänsä EU-JZG:n 29 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti (hyväksynnän osalta voidaan hakea muutosta StPO:n 87 §:n 1 momentin nojalla, toisin kuin syyttäjäviranomaisen päätöksen osalta).

53.      Itävallan syyttäjäviranomainen voi tällä perusteella ottaa itselleen puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun pidätysmääräyksen antavan oikeusviranomaisen tehtävän, kunhan tuomiossa OG ja PI esille tuotu riippumattomuuden edellytys täyttyy. Palaan tähän kysymykseen jäljempänä tässä ratkaisuehdotuksessa.(28)

54.      Ennen kuin tarkastellaan riippumattomuuden takeita kyseisen syyttäjäviranomaisen antaessa eurooppalaisen pidätysmääräyksen on kuitenkin selvennettävä seuraavaa seikkaa. Toisin kuin Itävallan ja Saksan hallitukset sekä komissio näyttävät väittävän viitatessaan tuomioon Özçelik,(29) mielestäni eurooppalaisen pidätysmääräyksen hyväksynnästä vastaavaa tuomioistuinta ei voida pitää kyseisen määräyksen tosiasiallisena antajana rinnastamisen perusteella, ja näin on kolmesta syystä.

55.      Ensinnäkin on todettava, että asiassa Özçelik oli kyse Unkarin poliisiviranomaisen antamasta ja syyttäjäviranomaisen ”vahvistamasta” kansallisesta pidätysmääräyksestä. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin totesi, että päätös, jolla syyttäjäviranomainen oli vahvistanut kyseisen poliisiviranomaisen antaman pidätysmääräyksen, oli tuolloin annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen perustana. Unionin tuomioistuin lisäsi, että syyttäjäviranomaisen suorittama poliisiviranomaisen antaman pidätysmääräyksen vahvistaminen on oikeudellinen toimi, jolla syyttäjäviranomainen tarkistaa ja hyväksyy tämän pidätysmääräyksen. Tämän vahvistamisen, joka ilmenee eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä, johdosta syyttäjäviranomaisen oli rinnastamisen perusteella katsottava olevan vastuussa kansallisen pidätysmääräyksen antamisesta.

56.      Tässä yhteydessä on huomautettava, että toisin kuin syyttäjäviranomaista tällaista poliisiviranomaista ei olisi koskaan voitu pitää oikeusviranomaisena, koska poliisiviranomainen kuuluu rakenteellisesti täytäntöönpanovaltaan.(30) Juuri tästä syystä syyttäjäviranomainen oli vahvistamismekanismin perusteella ainoa oikeusviranomainen, joka saattoi pätevästi antaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

57.      Kuten edellä 53 kohdassa on tuotu esille, käsiteltävässä asiassa Itävallan syyttäjäviranomainen voi olla viranomainen, joka osallistuu lainkäyttöön rikosasioissa ja jolla on siis oikeus antaa eurooppalainen pidätysmääräys. Tosiasiallisesti tällaisen syyttäjäviranomaisen tilanne ei ole verrattavissa asiassa Özçelik kyseessä olleen poliisiviranomaisen tilanteeseen.

58.      Toiseksi on huomattava, että Itävallan lainsäätäjän käyttöön ottamassa menettelyssä erotetaan selvästi toisistaan esitutkintavaihe (joka edeltää syyteharkintaa), jonka yhteydessä syyttäjäviranomainen johtaa menettelyä tarvittavien todisteiden hankkimiseksi, ja pääasian oikeudenkäynti, jossa prosessinjohto kuuluu asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle (jolla on oikeus määrätä kiinniottamisesta eurooppalaisella pidätysmääräyksellä, mahdollisesti syyttäjäviranomaisen hakemuksesta).

59.      Esitutkintavaiheen kuluessa syyttäjäviranomainen ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen hyväksymisestä vastaava tuomioistuin käyttävät luonteeltaan erilaisia toimivaltuuksia. Aloite eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen kuuluu syyttäjäviranomaiselle (joka määrää kiinniottamisesta StPO:n 171 §:n nojalla). Syyttäjäviranomainen ”hallinnoi menettelyä”(31) ja arvioi muun muassa tällaisen toimenpiteen tarkoituksenmukaisuuden.(32) Tässä yhteydessä tuomioistuimen tehtävänä on ennen kaikkea tutkia syyttäjäviranomaisen tekemän päätöksen (joka käytännössä tehdään lomakkeella) laillisuus ja oikeasuhteisuus StPO:n 5 §:n 1 ja 2 momentin nojalla. Tuomioistuimen on tällöin tutkittava sille kokonaisuudessaan toimitettu asiakirja-aineisto (joka sisältää jäljennöksen täytäntöönpanovaltaa käyttävän elimen kaltaisten ylempien viranomaisten syyttäjäviranomaiselle antamista virkakäskyistä). Asian tarpeelliseksi harkitessaan tuomioistuin voi määrätä tai suorittaa lisätutkimuksia tässä yhteydessä. Jos tämän tutkinnan päätteeksi tuomioistuin päätyy antamaan hyväksyntänsä, se ilmaistaan yksinkertaisella lomakkeeseen lisätyllä virkkeellä. Hyväksyntään ei liity syyttäjäviranomaiselle annettua määräystä kyseisen toimenpiteen täytäntöönpanosta: tuomioistuin vahvistaa ainoastaan hyväksynnän voimassaoloajan (jonka päättyminen johtaa kyseisen toimenpiteen raukeamiseen). Tämän hyväksynnän antamisen jälkeen syyttäjäviranomaisen tehtävänä on allekirjoittaa eurooppalainen pidätysmääräys, panna se täytäntöön ja toimittaa se täytäntöönpanojäsenvaltiolle. Syyttäjäviranomainen voisi esimerkiksi päättää olla ryhtymättä näin hyväksytyn määräyksen täytäntöönpanoon ja toimittamiseen.

60.      Kuten Itävallan hallitus totesi kirjallisissa ja suullisissa huomautuksissaan, toimivallanjako syyttäjäviranomaisen ja tuomioistuimen välillä perustuu Itävallan rikosoikeuden uudistukseen, joka tuli voimaan 1.1.2008. Tämän uudistuksen seurauksena aiemmin tutkintatuomarien hoitamat tehtävät uskottiin syyttäjäviranomaiselle, ja tätä toimivallan siirtoa tasapainotettiin säätämällä tuomioistuimen suorittamasta valvonnasta (hyväksynnästä).

61.      Kolmanneksi on vielä todettava, että puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 3 kohdan mukaan kukin jäsenvaltio ilmoittaa neuvoston pääsihteeristölle, mikä on sen kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen oikeusviranomainen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamista varten. Itävalta on 28.1.2008 (ks. neuvoston asiakirja nro 5711/08) ilmoittanut, että tässä säännöksessä tarkoitettu toimivaltainen oikeusviranomainen on sen paikkakunnan syyttäjäviranomainen,(33) jossa on Landesgerichtin (osavaltion tuomioistuin) toimipaikka.

62.      Istunnossa asianosaiset pohtivat muun muassa sitä, onko Itävallan järjestelmässä mahdollisesti kaksi pidätysmääräyksen antavaa viranomaista, syyttäjäviranomainen ja tuomioistuin (jolloin Itävallan tasavallan neuvoston pääsihteeristölle antamat tiedot olisivat osittain puutteelliset). Tämä johtaa myös kysymykseen siitä, hyväksyttäisiinkö puitepäätöksessä 2002/584, jossa viitataan oikeusviranomaiseen yksikössä, tällainen kaksinapainen tai monitahoinen järjestely, joka voi vähentää vastuuta eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta.

63.      Mielestäni on pitäydyttävä Itävallan hallituksen neuvoston pääsihteeristölle toimittamissa tiedoissa. Kyseinen jäsenvaltio on nimittäin toimivaltainen nimeämään puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 3 kohdan nojalla kansallisen lainsäädäntönsä mukaan toimivaltaisen viranomaisen. Nähdäkseni ei ole ennakkoratkaisuasiaa käsittelevän unionin tuomioistuimen tai myöskään täytäntöönpanojäsenvaltion asiana täydentää tai korjata pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion neuvostolle asianmukaisesti ilmoittamia tietoja ja ottaa kantaa kyseisen pidätysmääräyksen antaneen viranomaisen (mahdollisesti) kaksinapaiseen tai monitahoiseen rakenteeseen.

64.      Kaikista näistä syistä olisi mielestäni jokseenkin keinotekoista pitää tuomioistuinta – joka osallistuu menettelyyn vasta sen loppuvaiheessa, sillä esitutkintaa johtaa syyttäjäviranomainen – eurooppalaisen pidätysmääräyksen antajana. Sillä, että kyseessä olevan henkilön mahdollisesti tekemä valitus koskee tuomioistuimen hyväksyntää (eikä tiukasti ottaen syyttäjäviranomaisen päätöstä), ei nähdäkseni ole tältä osin vaikutusta. Vastoin komission istunnossa puoltamaa kantaa katson, että syyttäjäviranomainen on edelleen pidätysmääräyksen antaja, vaikka tietyllä tapaa vastuu tästä päätöksestä on jaettu sen tuomioistuimen kanssa, joka antaa suostumuksen sen täytäntöönpanoon ja jonka päätökseen voidaan tältä osin hakea muutosta.

65.      En näin ollen yhdy Itävallan hallituksen näkemykseen, jonka mukaan tuomioistuimen hyväksynnän vuoksi tuomioistuin voitaisiin rinnastaa kansallisen tai eurooppalaisen pidätysmääräyksen antajaan.

66.      Mielestäni syyttäjäviranomainen on siis se viranomainen, joka antaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen Itävallan rikosoikeusjärjestelmässä. Asiassa on siten tutkittava sen asema ja muun muassa sen riippumattomuus ja otettava samalla huomioon EU-JZG:n 29 §:n 1 momentin ensimmäisellä virkkeellä käyttöön otettu tuomioistuimen hyväksyntää koskeva mekanismi.

 Pidätysmääräyksen antavan oikeusviranomaisen riippumattomuutta koskeva vaatimus

67.      Kuten olen edellä tuonut esille, unionin tuomioistuin totesi tuomiossa OG ja PI, että eurooppalaista pidätysmääräystä koskevassa järjestelmässä etsitylle henkilölle taattavia menettelyllisiä oikeuksia ja perusoikeuksia suojellaan kahdella tasolla. Henkilölle on annettava oikeussuojaa ensinnäkin annettaessa kansallisen pidätysmääräyksen kaltainen oikeudellinen päätös ja toiseksi annettaessa eurooppalainen pidätysmääräys.(34)

68.      Käsiteltävän asian keskeinen kysymys koskee sitä, voidaanko Itävallan järjestelmässä taata kyseessä olevan henkilön oikeudet täysin riippumattomasti, kun otetaan huomioon tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvät vaatimukset.

 Riippumattomuuden käsite Itävallan järjestelmässä asian OG ja PI valossa

69.      Unionin tuomioistuimen mukaan ”puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeusviranomaisen eli sen elimen, joka viime kädessä tekee päätöksen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta, tehtävänä on huolehtia tästä toisen tason suojasta, ja näin on silloinkin, kun tämä eurooppalainen pidätysmääräys perustuu tuomarin tai tuomioistuimen antamaan kansalliseen päätökseen”. Pidätysmääräyksen antavan oikeusviranomaisen on siis oltava riippumaton, mikä merkitsee sitä, että ”sen päätöksentekovaltaan” ei voida ”kohdistaa ulkopuolisia määräyksiä tai käskyjä esimerkiksi täytäntöönpanovallan taholta, eli niin, ettei voi olla pienintäkään epäilystä siitä, että päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta kuuluu tälle viranomaiselle eikä viime kädessä täytäntöönpanovaltaa käyttävälle elimelle”.(35)

70.      Kuten olen todennut, unionin tuomioistuimen mukaan tämä riippumattomuuden käsite perustuu olennaisesti kahteen seikkaan. Pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on kyettävä vakuuttamaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen siitä, että sen jäsenvaltiossa on olemassa sellaisia asemaa ja organisaatiota koskevia sääntöjä, joilla voidaan taata, ettei ole minkäänlaista vaaraa esimerkiksi siitä, että täytäntöönpanovalta tietyssä yksittäistapauksessa antaa kyseiselle pidätysmääräyksen antavalle oikeusviranomaiselle käskyjä, kun se tekee päätöstä pidätysmääräyksen antamisesta. Lisäksi silloin kun pidätysmääräyksen antava viranomainen on elin, joka ei ole tuomioistuin (kuten syyttäjäviranomainen käsiteltävässä asiassa), kyseisessä jäsenvaltiossa on oltava, siltä osin kuin on kyse päätöksestä antaa eurooppalainen pidätysmääräys ja erityisesti tällaisen päätöksen oikeasuhteisuudesta, käytössä sellainen oikeussuojakeino tuomioistuimessa, joka täyttää kaikki tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvät vaatimukset.(36)

71.      Istunnossa esitettyjen puheenvuorojen perusteella on voitu todeta, että Itävallan järjestelmä, jossa syyttäjäviranomaisen päätökselle eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta annetaan tuomioistuimen hyväksyntä, on muissa jäsenvaltioissa voimassa oleviin järjestelmiin nähden epätavanomainen. Katson kuitenkin, että tällainen kansallinen järjestelmä on puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan vaatimusten mukainen.(37)

72.      Ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvien tietojen mukaan Itävallan oikeuden asiaa koskevissa säännöksissä säädetään, että hyväksynnän antamiseksi suoritettavassa tuomioistuinvalvonnassa asiaa käsittelevä tuomioistuin tutkii, täyttääkö syyttäjäviranomaisen päätös laissa asetetut vaatimukset – myös perusoikeuksien kannalta – ja onko kyseinen päätös oikeasuhteinen(38) tämän päätöksen tosiseikat huomioon ottaen.(39) Etsityllä henkilöllä on myös oikeus hakea muutosta itse hyväksyntään.(40)

73.      Kun otetaan huomioon ennakkoratkaisupyynnössä sekä Itävallan hallituksen kirjallisissa ja suullisissa huomautuksissa esille tuodut seikat, nähdäkseni käsiteltävässä asiassa tällainen kansallinen järjestelmä (mukaan lukien muun muassa hyväksymismenettely) on omiaan takaamaan sen, että asiaa käsittelevä tuomioistuin tutkii perusteellisesti syyttäjäviranomaisen päätöksen. Tämän tuomioistuinvalvonnan tarkoituksena on tarkistaa se, että eurooppalainen pidätysmääräys on annettu sovellettavien laissa asetettujen vaatimusten mukaisesti, myös ottamalla huomioon suhteellisuusperiaate. Mielestäni tuomioistuimen suorittaman valvonnan päämääränä ei ole tarkistaa, onko täytäntöönpanovalta mahdollisesti antanut syyttäjäviranomaiselle tietyssä yksittäistapauksessa käskyjä (vaikka Itävallan hallituksen mukaan tällaiset käskyt on annettava kirjallisesti ja liitettävä esitutkintapöytäkirjaan, joka toimitetaan hyväksynnän antavalle tuomioistuimelle).(41) Ero on hiuksenhieno mutta merkittävä. Mielestäni on ennen kaikkea tärkeää, että asiaa käsittelevä tuomioistuin voi tuomioistuinvalvonnan perusteella todeta kaikkien laillisuusedellytysten noudattamisen. Kyseessä olevalla järjestelmällä on taattava, että kyseinen oikeusviranomainen on antanut eurooppalaisen pidätysmääräyksen täysin lainmukaisesti. Tällaisella järjestelmällä on siten voitava poistaa täytäntöönpanovallan käskyvallan lainvastaiset seuraukset estämällä syyttäjäviranomaisen lainvastaisten päätösten täytäntöönpano tuomioistuimen ennakkovalvonnalla.(42)

74.      Katson, että tällaisella järjestelmällä varmistetaan sen periaatteen noudattaminen, johon puitepäätöksellä 2002/584 käyttöön otettu eurooppalaista pidätysmääräystä koskeva järjestelmä perustuu ja joka koskee jäsenvaltioiden välistä keskinäistä luottamusta rikosasioita koskevassa yhteistyössä.(43)

75.      Totean vielä täydellisyyden nimissä, että jos olisi vaarana, että syyttäjäviranomainen saa täytäntöönpanovallalta hyväksynnän jälkeen käskyjä, jotka koskevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa ja toimittamista täytäntöönpanojäsenvaltiolle (joskaan tällaista vaaraa ei ole mitenkään osoitettu käsiteltävässä asiassa), kyseisen täytäntöönpanojäsenvaltion viranomaisten pitäisi tutkita tämä seikka ja tehdä tarvittavat päätelmät. On joka tapauksessa huomattava, että missä tahansa muussa eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamista koskevassa järjestelmässä voisi olla tällainen vaara ja että se, että pidätysmääräyksen antavan jäsenvaltion viranomaiset jättävät panematta pidätysmääräyksen täytäntöön ja toimittamatta, voi tuskin loukata etsityn henkilön oikeuksia, mikä on kuitenkin käsiteltävässä asiassa tarkastelun kohteena.

 Tuomiossa OG ja PI asetetut edellytykset

76.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko tuomion OG ja PI 74 ja 75 kohdassa asetettuja edellytyksiä pidettävä kumulatiivisina vai vaihtoehtoisina.

77.      Saksan hallitus väittää, että unionin tuomioistuimen tuomiossa OG ja PI Saksan syyttäjäviranomaisen osalta esittämä johtopäätös sekä kyseisen tuomion 74 ja 75 kohdan sanamuoto (joka sisältää sanan ”lisäksi”) puoltavat näiden kahden edellytyksen pitämistä kumulatiivisina. Itävallan tasavalta puolestaan katsoo, ettei asiassa ole syytä tutkia kyseisen tuomion 74 ja 75 kohdan välistä suhdetta, koska käsiteltävässä asiassa tuomioistuimen, jonka tehtävänä on antaa pidätysmääräyksen hyväksyntä, on katsottava olevan vastuussa sen antamisesta, minkä vuoksi tällä kysymyksellä ei ole merkitystä. Komissio taas katsoo, että kyse on kahdesta erillisestä kysymyksestä, jotka eivät ole keskenään kumulatiivisia tai vaihtoehtoisia vaan joita on sitä vastoin arvioitava omien kriteeriensä ja vaatimustensa perusteella. Komission mukaan kyse on oikeudellisista vaatimuksista, joita on sovellettava yhtäältä eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen pätevästi ja toisaalta oikeussuojaan näin annettujen eurooppalaisten pidätysmääräysten osalta.

78.      Katson ensinnäkin, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asian tarkastelussa on otettava huomioon sekä puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan sanamuoto että asiayhteys ja tällä puitepäätöksellä tavoiteltu päämäärä.(44) Totean myös, että kun unionin tuomioistuin tulkitsee SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä unionin oikeutta kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevan riita-asian yhteydessä, sen on ainoastaan johdettava unionin oikeuden sanamuodon ja tarkoituksen perusteella sen sisältämien oikeussääntöjen merkitys, ja kansallisten tuomioistuinten asiana on soveltaa näin tulkittuja sääntöjä käsiteltävänä olevassa tapauksessa.(45)

79.      Unionin tuomioistuimen on siten tässä tapauksessa tulkittava puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohtaa ja esitettävä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tarvittavat arviointiperusteet sen määrittämiseksi, onko kyseessä oleva kansallinen järjestelmä kyseisen puitepäätöksen vaatimusten mukainen. Unionin tuomioistuimen on selvennettävä suuren jaoston tuomiossa OG ja PI esille tuomia tarkistamista koskevia oikeussääntöjä. Sen ei ole asetettava lisävaatimuksia kyseiseen säännökseen nähden vaan selvennettävä vaatimuksia, jotka perustuvat pidätysmääräyksen antavan oikeusviranomaisen käsitteeseen.

80.      Mielestäni molemmilla tuomion OG ja PI 74 ja 75 kohdassa asetetuilla edellytyksillä on merkitystä arvioitaessa hyväksynnän antavan tuomioistuimen syyttäjäviranomaisen päätökseen kohdistamaa tuomioistuinvalvontaa. Yhdyn komission kantaan, jonka mukaan näitä edellytyksiä ei ole asianmukaista pitää ”vaihtoehtoisina” tai ”kumulatiivisina”, koska niillä on eri kohde ja niitä on arvioitava omien kriteeriensä ja vaatimustensa mukaisesti. Tämän vuoksi katson, että unionin tuomioistuin on tuonut esille kaksi välttämätöntä vaihetta syyttäjäviranomaisen päätökseen kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan arvioinnissa.

81.      Jos eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen sen antavan jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä toimivaltaisen viranomaisen riippumattomuuteen ja kyseisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen oikeasuhteisuuteen liittyviä takeita ei tarkisteta, tällä pidätysmääräyksellä ei näin ollen pitäisi olla oikeusvaikutuksia.

 Takeet

82.      Heti alkuun on todettava, että juuri pidätysmääräyksen antavan viranomaisen tehtävänä on selvittää puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan vaatimusten noudattaminen pidätysmääräyksen antavassa jäsenvaltiossa. Yhdyn täysin edesmenneen kollegani ja ystäväni, julkisasiamies Botin lähestymistapaan tämän korostaessa ratkaisuehdotuksessaan Bob-Dogi seuraavaa:

”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen kieltäytymisperusteiden tiukka rajaaminen edellyttää mielestäni, että rajaamisen vastineeksi eurooppalaisen pidätysmääräyksen antavassa jäsenvaltiossa on olemassa todelliset ja tehokkaat menettelylliset takeet puolustautumisoikeuksista, sillä ilman niitä Euroopan oikeudenkäyttöalueen luomiseen olennaisesti liittyvä välttämätön tasapaino rikosoikeuden tehokkuusvaatimusten ja perusoikeuksien suojaamisvaatimusten välillä horjuisi”.(46)

83.      Jokaisen kansallisen järjestelmän on näin ollen sisällettävä täysin Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) mukaiset menettelylliset takeet.(47) Tämä ilmenee vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan eurooppalainen pidätysmääräys perustuu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen.(48) Vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, joka on, kuten muun muassa puitepäätöksen 2002/584 johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee, rikosasioiden oikeudellisen yhteistyön kulmakivi, sovelletaan puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdassa; sen mukaan jäsenvaltiot ovat lähtökohtaisesti velvollisia panemaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön.(49)

84.      Puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan mukaisista riippumattomuuden ja oikeasuhteisuuden vaatimuksista on todettava, että ensin mainittu kattaa etsityn henkilön perusoikeudet.(50) Jälkimmäisellä pyritään takaamaan, että jäsenvaltioiden oikeusviranomaiset eivät syytä kyseistä henkilöä vähäisenä pidettävistä rikoksista.(51) Jälkimmäisen vaatimuksen osalta kysymys suhteellisuusperiaatteen noudattamisen valvonnasta on kiistatta yksi suurimmista vaikeuksista, joita eurooppalaista pidätysmääräystä koskeva järjestelmä on perustamisestaan lähtien kohdannut. Tuomion OG ja PI seurauksena on nyttemmin selvää, että suhteellisuusperiaatteen noudattamisen valvonta on perustavanlaatuinen vaatimus.(52)

85.      Unionin tuomioistuin on jo korostanut riippumattomuuden ja oikeasuhteisuuden vaatimuksia, joita on sovellettava silloin, kun pidätysmääräyksen antavassa jäsenvaltiossa toimivalta eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen on osoitettu viranomaiselle, joka siitä huolimatta, että se osallistuu lainkäyttöön kyseisessä jäsenvaltiossa, ei kuitenkaan itse ole tuomioistuin (kuten käsiteltävässä asiassa), puitepäätöksen 2002/584 tavoitteiden ja systematiikan valossa.(53)

86.      Jos unionin tuomioistuin täsmentäisi tältä osin noudatettavat viitenormit, olisi mielestäni helpompi ratkaista kysymys siitä, täyttääkö kansallinen viranomainen, jolla on toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys, puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan edellytykset. Korostan, että on välttämätöntä säätää menettelyllisistä takeista eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisvaiheessa.

87.      Silloin, kun pidätysmääräyksen antavan jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä hyväksytään, että päätöksen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta tekee viranomainen, joka ei itse ole tuomioistuin, mutta edellytetään tuomioistuimen antavan kyseiselle päätökselle hyväksynnän, on ensiarvoisen tärkeää, että kyseinen valtio voi osoittaa, että tällainen tuomioistuinvalvonta ei merkitse pelkkää toteamusta siitä, että pidätysmääräykselle ei ole estettä (nihil obstat), ilman syyttäjäviranomaisen kaltaisen elimen tekemän alkuperäisen päätöksen todellista arvioimista.

88.      Totean vielä, että kun eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamista koskevan päätöksen tehnyt oikeusviranomainen on syyttäjäviranomainen, jolle muun muassa täytäntöönpanovaltaa käyttävä elin voi antaa käskyjä (kuten käsiteltävässä asiassa), tuomioistuimen hyväksyntä tällaiselle päätökselle on annettava ennen kuin tällä pidätysmääräyksellä on oikeusvaikutuksia.

89.      Koska eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaminen voi loukata kyseessä olevan henkilön perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistettua oikeutta vapauteen, hyväksyntää koskevassa kansallisessa järjestelmässä pitäisi nähdäkseni antaa etsitylle henkilölle oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, jotta hän voi riitauttaa kyseisen päätöksen pätevyyden perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti.

 Soveltaminen käsiteltävässä asiassa

90.      Mikä on unionin tuomioistuimen asiassa OG ja PI antaman ratkaisun vaikutus pääasiaan?

91.      Mielestäni Itävallan järjestelmä eroaa selvästi ja olennaisilta osin kyseisen tuomion taustalla olleesta Saksan järjestelmästä.(54)

92.      Itävallan järjestelmässä yleiset syyttäjät ovat toki hierarkkisesti täytäntöönpanovallan alaisuudessa. Ennakkoratkaisupyynnössä esitettyjen tietojen mukaan yleiset syyttäjät ovat suoraan ylempien syyttäjien alaisuudessa ja niiden antamiin käskyihin sidottuja, ylemmät syyttäjät ja ylin syyttäjä taas oikeusministeriön alaisuudessa.

93.      Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin itse toteaa, eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamismenettely Itävallassa eroaa kuitenkin tuomion OG ja PI taustalla olleista olosuhteista. Ensinnäkin Itävallan järjestelmässä säädetään eurooppalaiselle pidätysmääräykselle annettavasta tuomioistuimen hyväksynnästä (joka on todella annettu käsiteltävässä asiassa). Toiseksi tämä tuomioistuimen hyväksyntä edellyttää laillisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevien kriteerien täyttymisen tarkistamista (StPO:n 5 §:n 1 ja 2 momentin mukaan). Kolmanneksi tuomioistuimen hyväksynnästä säädetään lailla; jos pidätysmääräyksen hyväksyntä edellyttää lisätutkimuksia, asiaa käsittelevä tuomioistuin voi määrätä rikospoliisin tekemään niitä tai tehdä niitä viran puolesta.(55) Neljänneksi hyväksyntään voidaan hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen StPO:n 87 §:n 1 momentin nojalla.(56) Tällainen muutoksenhaku on mielestäni seikka, joka täyttää täysin tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvät vaatimukset.

94.      On myös huomattava, että tuomioistuimen hyväksyntä annetaan ennen kuin syyttäjäviranomaisen päätöksellä on oikeusvaikutuksia.

95.      Ennakkoratkaisupyynnössä, Itävallan hallituksen kirjallisissa ja suullisissa huomautuksissa sekä unionin tuomioistuimen istunnossa esittämiin kysymyksiin annetuissa Itävallan hallituksen vastauksissa esitettyjen tietojen valossa näyttää siltä, että kansallisten tuomioistuinten on Itävallan lainsäädännön nojalla tutkittava perusteellisesti ja tarkasti jokainen niiden käsiteltäväksi saatettu pidätysmääräys ja siihen liittyvät rikosasian asiakirjat. Tässä tuomioistuinvalvonnassa on noudatettava laillisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevia kriteerejä.

96.      Koska puitepäätöksellä 2002/584 käyttöön otettu järjestelmä perustuu jäsenvaltioiden väliseen vankkaan luottamukseen, mikä merkitsee sitä, että kunkin jäsenvaltion oletetaan noudattavan perusoikeuskirjassa vahvistettuja perusoikeuksia, käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisen lakisääteisen järjestelmän, jossa syyttäjäviranomaisen antama eurooppalainen pidätysmääräys edellyttää tuomioistuimen ennakkovalvontaa, yhteensopivuutta perusoikeuskirjan ja puitepäätöksen kanssa ei nähdäkseni voida kyseenalaistaa ilman uskottavaa vastakkaista näyttöä. Tämän olettaman kumoaminen voisi olla perusteltua vain sellaista objektiivisten, luotettavien, tarkkojen ja asianmukaisesti päivitettyjen tietojen perusteella, jotka koskevat tuomioistuinjärjestelmän toimintaa pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa(57) – ja jotka muodostavat tällaisen vastakkaisen näytön –, mutta tällaisia tietoja ei näytä olevan käsiteltävässä asiassa.

97.      Katson näin ollen, että unionin tuomioistuimen arvioitaviksi saatettujen tietojen perusteella Itävallassa tällä hetkellä voimassa olevan kaltainen järjestelmä on puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan vaatimusten mukainen.

98.      Päättelen tästä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on pääasian kaikki olosuhteet huomioon ottaen tarkistettava, käsittääkö kyseisen pidätysmääräyksen antavan jäsenvaltion järjestelmä tarvittavat menettelylliset takeet eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilön puolustautumisoikeuksien turvaamiseksi ja tämän pidätysmääräyksen oikeasuhteisuuden valvonnan varmistamiseksi puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdan vaatimusten mukaisesti. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiassa tähän kansalliseen järjestelmään täytyy sisältyä seuraavat seikat: ensinnäkin eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamista koskevan alkuperäisen päätöksen on oltava tuomioistuinvalvonnan kohteena, jolloin asiaa käsittelevän tuomioistuimen on tutkittava perusteellisesti kyseinen päätös ennen hyväksynnän antamista; toiseksi tämän tuomioistuinvalvonnan on tapahduttava ennen kuin kyseisellä pidätysmääräyksellä on oikeusvaikutuksia, ja kolmanneksi eurooppalaisen pidätysmääräyksen hyväksyntään (joka perustuu tähän tuomioistuinvalvontaan) on voitava hakea muutosta.

 Ratkaisuehdotus

99.      Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että Kammergericht Berlinin unionin tuomioistuimelle esittämään kysymykseen on annettava seuraava vastaus:

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kyseessä olevan asian kaikki olosuhteet huomioon ottaen tarkistettava eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 6 artiklan 1 kohdan nojalla ensinnäkin, onko oikeusviranomainen antanut eurooppalaisen pidätysmääräyksen käsiteltävässä asiassa, toiseksi, onko tämä oikeusviranomainen toiminut täysin riippumattomasti, ja kolmanneksi, onko kyseinen viranomainen arvioinut pidätysmääräyksen antamista koskevan päätöksen laillisuutta ja oikeasuhteisuutta.

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiassa voidaan vedota seuraaviin seikkoihin sen osoittamiseksi, että pidätysmääräyksen antavan jäsenvaltion järjestelmä täyttää tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvät vaatimukset:

–      eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamista koskeva alkuperäinen päätös on tuomioistuinvalvonnan kohteena, jolloin asiaa käsittelevä tuomioistuin tutkii perusteellisesti kyseisen päätöksen ennen hyväksynnän antamista

–      tämä tuomioistuinvalvonta tapahtuu ennen kuin kyseisellä pidätysmääräyksellä on oikeusvaikutuksia

–      eurooppalaisen pidätysmääräyksen hyväksyntään (joka perustuu tähän tuomioistuinvalvontaan) voidaan hakea muutosta.


1      Alkuperäinen kieli: ranska.


2      Tuomio 27.5.2019 (Lyypekin ja Zwickaun syyttäjäviranomaiset) (C‑508/18 ja C‑82/19 PPU, EU:C:2019:456; jäljempänä tuomio OG ja PI).


3      Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehty neuvoston puitepäätös (EUVL 2002, L 190, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS (EUVL 2009, L 81, s. 24) (jäljempänä puitepäätös 2002/584).


4      On syytä mainita kolme ennakkoratkaisupyyntöä (C‑625/19 PPU, C‑626/19 PPU ja C‑627/19 PPU), jotka sama tuomioistuin (Rechtbank Amsterdam, Amsterdamin alioikeus, Alankomaat) on esittänyt 22.8.2019 samasta oikeuskysymyksestä.


5      Ks. 2 artiklan 2 kohdan 18. luetelmakohta.


6      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 93 kohta.


7      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 9 ja 10 kohta.


8      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisupyynnössään (22 kohdassa) Itävallan hallituksen antamaan lausumaan. Kyse on ilmeisesti lausumasta, johon viitataan 12.6.2019 päivätyssä neuvoston asiakirjassa, jonka otsikkona on ”Judgments of the CJEU of 27 May 2019 in joined cases C‑508/18 and C‑82/19 PPU and in case C‑509/18 – public prosecutors offices acting as judicial authorities – Exchange of views on the follow-up – Paper by the Presidency”, asiakirja nro ST 9974 2019, s. 13.


9      Ks. edellä alaviite 2.


10      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 11–15 kohta.


11      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 76–81 kohta.


12      Tuomio 30.5.2013, F (C‑168/13 PPU, EU:C:2013:358, 31 kohta).


13      Ks. tuomio 12.2.2019, TC (C‑492/18 PPU, EU:C:2019:108, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


14      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 24 ja 25 kohta.


15      Tuomio 16.7.2015, Lanigan (C‑237/15 PPU, EU:C:2015:474, 37 kohta).


16      Ks. puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 2 kohdan 18 luetelmakohta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että asianomainen henkilö on syyllistynyt ainakin yhteen rikoskumppanin kanssa tehtyyn varkauden yritykseen, jossa hän oli käyttänyt veistä kolmatta henkilöä pelotellakseen (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 4 ja 17 kohta).


17      Tuomio OG ja PI (85–87 kohta).


18      Tuomio 10.11.2016, Poltorak (C‑452/16 PPU, EU:C:2016:858, 33 ja 35 kohta) ja tuomio 10.11.2016, Kovalkovas (C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 34 ja 36 kohta).


19      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 76 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


20      Ks. tuomion OG ja PI 67 kohta.


21      Ks. tuomio 10.11.2016, C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 47 kohta.


22      Ks. tuomion OG ja PI 71 kohta.


23      Tuomio 27.5.2019 (Liettuan yleinen syyttäjä) (C‑509/18, EU:C:2019:457).


24      Tuomio 27.5.2019 (Liettuan yleinen syyttäjä) (C‑509/18, EU:C:2019:457, 55 ja 56 kohta). Unionin tuomioistuin ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, onko Liettuan yleisen syyttäjän eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tekemän päätöksen osalta käytettävissä oikeussuojakeino, joka täyttää kaikki tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvät vaatimukset. Unionin tuomioistuin kehotti ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta selvittämään tämän seikan.


25      Komissio toteaa lisäksi, että kyseisen tuomioistuimen on tarkistettava eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisedellytykset ja sen oikeasuhteisuus.


26      10.11.2016 annetussa tuomiossa Poltorak (C‑452/16 PPU, EU:C:2016:858, 33 ja 35 kohta); 10.11.2016 annetussa tuomiossa Kovalkovas (C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 34 ja 36 kohta) ja tuomiossa OG ja PI (50 kohta) tarkoitetulla tavalla.


27      Tuomio OG ja PI (60 kohta).


28      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 67 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


29      Tuomio 10.11.2016, Özçelik (C‑453/16 PPU, EU:C:2016:860).


30      Ks. tuomio OG ja PI (50 kohta), jossa unionin tuomioistuin mainitsee ”ministeriöt tai poliisin, jotka käyttävät täytäntöönpanovaltaa”. Ks. myös tuomio 10.11.2016, Özçelik (C‑453/16 PPU, EU:C:2016:860, 32 kohta).


31      Viittaan Itävallan hallituksen lausumissaan käyttämään ilmaisuun.


32      Myös Itävallan hallitus vahvisti tämän seikan istunnossa. Syyttäjäviranomainen johtaa tutkintaa ja tällä viranomaisella on parhaat edellytykset arvioida eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen tarkoituksenmukaisuutta.


33      Osapuolet täsmensivät istunnossa, että tässä ilmoituksessa viitattiin muun muassa tämän ratkaisuehdotuksen 60 kohdassa mainittuun uudistukseen, jolla tutkintatuomarien toimivaltuudet siirrettiin syyttäjäviranomaiselle. Ks. myös ”Statement by the Republic of Austria pursuant to Article 6 of Council Framework Decision 2002/584/JHA of 13 June 2002 on the European arrest warrant and the surrender procedures between Member States, Annex to Council of the European Union, Council Framework Decision 2002/584/JHA on the European arrest warrant and the surrender procedures between Member States – Statement by the Republic of Austria on a change in the competent Authorities, Brussels, 5711/08, 28 January 2008”.


34      Ks. tuomion OG ja PI 67 kohta. Ks. myös tämän ratkaisuehdotuksen 42 kohta ja alaviite 20.


35      Tuomio OG ja PI (72 ja 73 kohta).


36      Tuomio OG ja PI (74 ja 75 kohta).


37      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 66 kohta.


38      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 66 kohta.


39      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 15 kohta.


40      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 14 kohta.


41      Unionin tuomioistuin viittaa esimerkiksi täytäntöönpanovallan tietyssä yksittäistapauksessa antamiin käskyihin (ks. tuomio OG ja PI, 74 kohta).


42      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 59 kohta.


43      Ks. puitepäätöksen 2002/584 johdanto-osan kymmenes perustelukappale.


44      Tuomio OG ja PI (49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


45      Ks. soveltuvin osin tuomio 27.3.1963, Da Costa ym. (28/62–30/62, EU:C:1963:6, s. 76).


46      C‑241/15, EU:C:2016:131, 55 kohta.


47      Ks. mm. perusoikeuskirjan 6 artikla (oikeus vapauteen ja turvallisuuteen) ja 47 artikla (oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen).


48      Tuomio OG ja PI (43–46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


49      Ks. tuomio 10.11.2016, Özçelik (C‑453/16 PPU, EU:C:2016:860, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


50      Ks. puitepäätöksen 2002/584 johdanto-osan 12 perustelukappale ja 1 artiklan 3 kohta.


51      Ks. julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus Bob-Dogi (C‑241/15, EU:C:2016:131, 77–83 kohta).


52      Ks. ratkaisuehdotukseni Radu (C‑396/11, EU:C:2012:648, 60 kohta).


53      Ks. puitepäätöksen 2002/584 johdanto-osan kahdeksas perustelukappale; tuomio 10.11.2016, Kovalkovas (C‑477/16 PPU, EU:C:2016:861, 47 kohta) ja tuomio OG ja PI (71 kohta).


54      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 58 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


55      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 13 kohta.


56      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 14 kohta.


57      Ks. analogisesti tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality (tuomioistuinjärjestelmän puutteet) (C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).