Language of document : ECLI:EU:C:2019:940

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

MICHAL BOBEK

7 päivänä marraskuuta 2019 (1)

Asia C659/18

VW

(Ennakkoratkaisupyyntö – Juzgado de Instrucción nº 4 de Badalona (tutkintatuomioistuin nro 4, Badalona, Espanja))

Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla – Direktiivi 2013/48/EU – 2 artikla – Soveltamisala – 3 artikla – Oikeus käyttää avustajaa – Haastetun henkilön oikeuteen saapumatta jättäminen – Kansallinen pidätysmääräys – Väliaikaiset poikkeukset – 8 artikla – Olosuhteet, joissa avustajan käyttämistä voidaan lykätä






I       Johdanto

1.        Asianajajan ammatti juontaa juurensa antiikin Kreikkaan ja Roomaan.(2) Rikosoikeudellisissa menettelyissä epäiltyinä tai syytettyinä olevien henkilöiden mahdollisuus asianajajan apuun oikeutena on kuitenkin verrattain uusi keksintö, joka on peräisin 1700- ja 1800-luvuilta.(3)

2.        Nykyisin oikeutta käyttää oikeudellista avustajaa (jota nimitetään joillain lainkäyttöalueilla myös oikeudeksi käyttää asianajajaa) rikosoikeudellisissa menettelyissä pidetään puolustautumisoikeuksien ja laajemmin oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden olennaisena näkökohtana.(4) Se vahvistetaan muun muassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan toisessa kohdassa, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c kohdassa ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen(5) 14 artiklan 3 kappaleen b kohdassa.

3.        Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen on selvennettävä oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin 22.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/48/EU(6) mukaisen avustajan käyttämistä koskevan oikeuden laajuutta. Unionin tuomioistuimelle esitetty ennakkoratkaisukysymys voidaan tiivistää seuraavasti: voidaanko oikeutta käyttää avustajaa lykätä, kunnes epäilty saapuu tuomioistuimeen henkilökohtaisesti, jos sen jälkeen, kun hänet on aiemmin haastettu kyseiseen tuomioistuimeen eikä hän ole saapunut paikalle, hänestä on annettu (kansallinen) pidätysmääräys?

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin oikeus

4.        Direktiivin 2013/48 johdanto-osan 12, 19 ja 38 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(12)      Tässä direktiivissä säädetään vähimmäissäännöt, jotka koskevat oikeutta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä sekä – – eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoon liittyvissä menettelyissä – –. Näin direktiivissä edistetään perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 4, 6, 7, 47 ja 48 artiklan soveltamista Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3, 5, 6 ja 8 artiklan perusteella, sellaisina kuin niitä tulkitaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, joka oikeuskäytännössään säännöllisesti asettaa normeja oikeudesta käyttää avustajaa. Kyseisen oikeuskäytännön mukaan menettelyn oikeudenmukaisuus edellyttää muun muassa, että epäillyllä tai syytetyllä on mahdollisuus saada kaikkia oikeudelliseen avustamiseen liittyviä erityispalveluja. Tähän liittyen epäiltyjen tai syytettyjen avustajien olisi voitava huolehtia rajoituksetta puolustuksen olennaisista näkökohdista.

– –

(19)      Jäsenvaltioiden olisi huolehdittava, että epäillyillä tai syytetyillä on oikeus käyttää avustajaa ilman aiheetonta viivästystä tämän direktiivin mukaisesti. – –

– –

(38)      Jäsenvaltioiden olisi selvästi esitettävä kansallisessa lainsäädännössään perusteet ja kriteerit väliaikaisille poikkeuksille tämän direktiivin nojalla myönnetyistä oikeuksista, ja niiden olisi käytettävä näitä väliaikaisia poikkeuksia rajoitetusti. Kaikkien tällaisten väliaikaisten poikkeusten olisi oltava oikeasuhteisia ja ajallisesti tiukasti rajoitettuja, niiden ei olisi perustuttava yksinomaan väitetyn rikoksen lajiin tai vakavuuteen eivätkä ne saisi vaarantaa menettelyn yleistä oikeudenmukaisuutta. – –”

5.        Direktiivin 2013/48 1 artiklassa (”Kohde”) säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä säädetään vähimmäissäännöistä, jotka koskevat rikosoikeudellisissa menettelyissä epäillyn tai syytetyn ja puitepäätöksessä 2002/584/YOS tarkoitetun menettelyn, jäljempänä ’eurooppalaista pidätysmääräystä koskeva menettely’, kohteena olevan henkilön oikeuksia käyttää avustajaa – –”

6.        Saman direktiivin 2 artiklan (”Soveltamisala”) 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan rikosoikeudellisissa menettelyissä epäiltyyn tai syytettyyn siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet hänelle joko virallisella ilmoituksella tai muulla tavoin tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, ja riippumatta siitä, onko hän menettänyt vapautensa. Sitä sovelletaan siihen saakka kunnes kyseinen menettely on saatettu päätökseen, mikä tarkoittaa sen kysymyksen lopullista ratkaisemista, onko epäilty tai syytetty tehnyt rikoksen, sekä tarvittaessa tuomion antamista ja muutoksenhaun ratkaisemista.”

7.        Direktiivin 2013/48 3 artiklassa (”Oikeus käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä”) säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että epäillyllä ja syytetyllä on oikeus käyttää avustajaa sellaisena ajankohtana ja sellaisella tavalla, että hän voi käytännössä ja tehokkaasti käyttää puolustautumisoikeuksiaan.

2.      Epäillyllä tai syytetyllä on oikeus käyttää avustajaa ilman aiheetonta viivästystä. Epäillyllä tai syytetyllä on joka tapauksessa oikeus käyttää avustajaa mistä hyvänsä seuraavasta ajankohdasta alkaen, sen mukaan mikä niistä on aikaisin:

a)      ennen kuin poliisi tai muu lainvalvonta- tai oikeusviranomainen kuulustelee häntä;

b)      tutkinta- tai muiden toimivaltaisten viranomaisten suorittaessa tutkintatoimia tai muita todisteiden keräämistoimia 3 kohdan c alakohdan mukaisesti;

c)      ilman aiheetonta viivästystä vapaudenmenetyksen jälkeen;

d)      hyvissä ajoin ennen rikosasioissa toimivaltaiseen tuomioistuimeen kutsutun epäillyn tai syytetyn kuulemista kyseisessä tuomioistuimessa.

3.      Oikeus käyttää avustajaa tarkoittaa seuraavaa:

a)      jäsenvaltioiden on huolehdittava, että epäillyllä tai syytetyllä on oikeus tavata yksityisesti avustajaa, joka edustaa häntä, ja pitää yhteyttä tämän kanssa, myös ennen poliisin tai muun lainvalvonta- tai oikeusviranomaisen suorittamaa kuulustelua;

b)      jäsenvaltioiden on huolehdittava, että epäillyllä tai syytetyllä on oikeus siihen, että hänen avustajansa on läsnä ja osallistuu tosiasiallisesti hänen kuulusteluunsa. Tällaiseen osallistumiseen olisi sovellettava kansallisen lainsäädännön mukaisia menettelyjä, edellyttäen, että kyseiset menettelyt eivät rajoita kyseessä olevan oikeuden tosiasiallista käyttöä ja olennaista tarkoitusta. – –;

c)      jäsenvaltioiden on huolehdittava, että epäillyllä tai syytetyllä on vähintään oikeus siihen, että hänen avustajansa on läsnä seuraavien tutkintatoimien tai todisteiden keräämistoimien yhteydessä, jos kyseisistä toimista on säädetty kansallisessa lainsäädännössä ja jos epäillyn tai syytetyn on oltava tai hän saa olla läsnä kyseisen toimen aikana:

i)      ryhmätunnistukset;

ii)      vastakkainkuulustelut;

iii)      rikospaikan rekonstruoinnit.

– –

5.      Jäsenvaltiot voivat poikkeuksellisissa olosuhteissa ja vain ennen oikeudenkäyntiä väliaikaisesti poiketa 2 kohdan c alakohdassa säädetyn oikeuden soveltamisesta, jos epäillyn tai syytetyn maantieteellisesti syrjäisen olinpaikan vuoksi ei ole mahdollista turvata oikeutta käyttää avustajaa ilman aiheetonta viivästystä vapaudenmenetyksen jälkeen.

6.      Jäsenvaltiot voivat poikkeuksellisissa olosuhteissa ja vain oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa väliaikaisesti poiketa 3 kohdassa säädettyjen oikeuksien soveltamisesta siltä osin kuin tämä on tapauksen erityisolosuhteet huomioon ottaen perusteltua jommastakummasta seuraavasta pakottavasta syystä:

a)      jos on kiireellinen tarve ehkäistä henkilön henkeen, vapauteen tai fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvat vakavat haitalliset seuraukset;

b)      jos tutkintaviranomaisten on välttämätöntä toteuttaa välittömiä toimia, jotta estetään rikosoikeudellisten menettelyjen merkittävä vaarantuminen.”

8.        Direktiivin 2013/48 8 artiklan (”Väliaikaisten poikkeuksien soveltamista koskevat yleiset edellytykset”) 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä olevan 3 artiklan 5 tai 6 kohdan – – mukaisten väliaikaisten poikkeusten on

a)      oltava oikeasuhteisia eivätkä ne saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä;

b)      oltava ajallisesti tiukasti rajoitettuja;

c)      oltava sellaisia, että ne eivät perustu yksinomaan väitetyn rikoksen lajiin tai vakavuuteen; ja

d)      oltava sellaisia, että ne eivät vaaranna menettelyn yleistä oikeudenmukaisuutta.”

B       Espanjan oikeus

9.        Espanjan perustuslain (Constitución) 24 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.      Jokaisella on legitiimien oikeuksiensa ja intressiensä osalta oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan tuomioistuimessa; oikeutta oikeussuojaan ei saa missään tapauksessa evätä.

2.      Jokaisella on myös oikeus saada asiansa käsitellyksi lailla perustetussa tuomioistuimessa, oikeus puolustukseen ja asianajajan käyttämiseen, oikeus saada tietää häntä vastaan nostetusta syytteestä, oikeus julkiseen oikeudenkäyntiin, johon sovelletaan kaikkia takeita, ilman aiheettomia viivytyksiä, oikeus käyttää asianmukaisia todistuskeinoja puolustautumisessa, oikeus olla todistamatta itseään vastaan ja tunnustamatta syyllisyyttään sekä oikeus syyttömyysolettamaan. – –”

10.      Rikosprosessilain (Ley de Enjuiciamiento Criminal), sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 2015 ja nykyisin voimassa, 118 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jokainen rangaistavasta teosta epäilty voi käyttää puolustautumisoikeuttaan ja osallistua menettelyihin siitä asti, kun hän saa tiedon niistä, kun hänet pidätetään tai hänelle määrätään muita turvaamistoimenpiteitä tai kun häneen kohdistetaan tutkintatoimia, jolloin hänelle on ilmoitettava viipymättä seuraavista oikeuksista:

– –

d)      oikeus nimetä vapaasti asianajaja, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän lain 527 §:n 1 momentin a kohdan soveltamista.

– –”

11.      Rikosprosessilain 527 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.      Edellä 509 §:ssä mainituissa tapauksissa pidätetyltä tai vangitulta voidaan evätä seuraavat oikeudet, jos se on asian olosuhteissa perusteltua:

a)      oikeus nimetä valitsemansa asianajaja

– –

d)      oikeus tutustua asiakirja-aineistoon itse tai asianajajansa välityksellä, paitsi niiltä osin kuin se on välttämätöntä pidätyksen lainmukaisuuden riitauttamiseksi.”

III  Tosiseikat, asian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset

12.      Badalonan (Espanja) poliisi pysäytti pääasian vastaajan (jäljempänä vastaaja) maantiellä tarkastusta varten. Epäillessään, että vastaajan Albaniassa myönnetty ajokortti ei ollut aito, poliisi teki vastaajasta 20.4.2018 esitutkintapöytäkirjan, jonka mukaan häntä epäiltiin ajo-oikeudetta ajosta ja virallisen asiakirjan väärentämisestä. Kyseisestä ajokortista 19.5.2018 tehdyssä asiantuntijalausunnossa vahvistettiin, että asiakirja on väärennetty.

13.      Juzgado de Instrucción nº 4 de Badalona (tutkintatuomioistuin nro 4, Badalona, Espanja), jossa rikosoikeudellinen menettely vastaajaa vastaan oli aloitettu, päätti 11.6.2018 antamallaan määräyksellä kuulla epäiltyä asianajajan avustamana. Hänelle nimettiin näin ollen asianajaja. Useat yritykset haastaa vastaaja kuultavaksi eivät tuottaneet tulosta, koska hänen olinpaikkansa ei ollut tiedossa. Lopulta hänestä annettiin 27.9.2018 pidätysmääräys, jotta hänet voitaisiin tuoda tuomioistuimeen kuultavaksi.

14.      Asianajaja ilmoitti 16.10.2018 faksilla edustavansa asiassa vastaajaa ja pyysi, että myöhemmistä menettelyllisistä toimenpiteistä ilmoitetaan hänelle. Faksin liitteenä oli vastaajan kyseisen asianajajan hyväksi allekirjoittama toimeksianto sekä hänelle aiemmin nimetyn asianajajan suostumus toimeksiannon siirtämiseen tälle asianajajalle. Asianajaja myös pyysi lykkäämään pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa ja ilmoitti, että hänen asiakkaansa haluaa saapua oikeuteen vapaaehtoisesti.

15.      Koska vastaaja ei saapunut oikeuteen tuomioistuimen ensimmäisestä haasteesta ja hänestä on edelleen voimassa pidätysmääräys, Juzgado de Instrucción nº 4 de Badalona pohtii, voidaanko vastaajan rikosprosessilain 118 §:n mukaista oikeutta käyttää asianajajaa lykätä, kunnes pidätysmääräys on pantu täytäntöön.

16.      Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt, kansalliset tuomioistuimet ovat tulkinneet asiaa koskevia kansallisia säännöksiä siten, että oikeus käyttää asianajajaa edellyttää, että epäilty saapuu oikeuteen henkilökohtaisesti, mitä Espanjan hallitus ei kiistänyt huomautuksissaan. Tämä tarkoittaa, että tällainen oikeus voidaan evätä, kun epäilty ei saavu paikalle tai hänen olinpaikkansa ei ole tiedossa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että tämä periaate vahvistettiin ensimmäisen kerran Tribunal Constitucionalin (perustuslakituomioistuin, Espanja) 27.7.1984 antamassa tuomiossa nro 87/1984(7) ja että sitä sovelletaan edelleen huolimatta siitä, että rikosprosessilain 118 §:ää on muutettu direktiivin 2013/48 täytäntöönpanon seurauksena. Kyseisen oikeuskäytännön mukaan vaatimus epäillyn henkilökohtaisesta saapumisesta on kohtuullinen eikä sillä rajoiteta olennaisesti puolustautumisoikeuksien käyttämistä. Syytetyn läsnäoloa vaaditaan lähinnä, koska asiassa voi olla välttämätöntä selventää tosiseikkoja. Lisäksi poissaolon jatkuminen esitutkintavaiheen päättymiseen asti estää oikeuden toteutumisen, sikäli kuin suullista käsittelyä ei voitaisi pitää eikä asiassa voitaisi antaa tuomiota. Jatkuva poissaolo lamauttaisi siten menettelyn.

17.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma näiden kansallisten säännösten, sellaisina kuin kansalliset tuomioistuimet ovat niitä tulkinneet, yhteensopivuudesta direktiivin 2013/48 3 artiklan 2 kohdan ja perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa. Juzgado de Instrucción nº 4 de Badalona päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [perusoikeuskirjan] 47 artiklaa ja erityisesti [direktiivin 2013/48] 3 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että epäillyn tai syytetyn oikeutta käyttää asianajajaa voidaan perustellusti lykätä, jos hän ei saavu oikeuteen tuomioistuimen ensimmäisestä haasteesta ja jos epäillystä tai syytetystä on annettu kansallinen, eurooppalainen tai kansainvälinen pidätysmääräys, jolloin asianajajan käyttämistä ja tämän osallistumista menettelyyn voidaan lykätä siihen asti, kunnes kyseinen pidätysmääräys pannaan täytäntöön ja epäilty tuodaan pakkokeinoin oikeuteen?”

18.      Kirjallisia huomautuksia tässä menettelyssä esittivät Espanjan hallitus ja Euroopan komissio.

IV     Asian tarkastelu

19.      Kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, ovatko direktiivi 2013/48 ja etenkin sen 3 artiklan 2 kohta, kun niitä tulkitaan perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, esteenä kansalliselle säännökselle tai sen tulkinnasta annetulle oikeuskäytännölle, jonka mukaan on niin, että jos epäilty ei saavu oikeuteen tuomioistuimen ensimmäisestä haasteesta ja hänestä on annettu kansallinen pidätysmääräys, oikeutta käyttää asianajajaa voidaan lykätä, kunnes kyseinen pidätysmääräys pannaan täytäntöön ja epäilty saapuu oikeuteen.

20.      Tähän kysymykseen vastaamiseksi on ensinnäkin tarpeen määrittää, sovelletaanko direktiiviä 2013/48 pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevien kaltaisiin olosuhteisiin (A). Seuraavaksi tarkastellaan asianajajan käyttämistä koskevan oikeuden laajuutta (B). Lopuksi käsittelen direktiiviin 2013/48 sisältyviä mahdollisia väliaikaisia poikkeuksia (C).

21.      Ennen sitä on aiheellista esittää kaksi alustavaa selvennystä.

22.      Ensinnäkin olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen esittämillä ennakkoratkaisukysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta.(8) Vaikka ei välttämättä olekaan suoraan ilmeistä, miten tietyt oikeudelliset seikat ovat merkityksellisiä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian kaikki tosiseikat huomioon ottaen, unionin tuomioistuin antaa vilpittömässä mielessä vastauksen sille esitettyyn kysymykseen, ellei – jokseenkin poikkeuksellisissa tilanteissa – tätä olettamaa kumota.(9)

23.      Toiseksi tässä yhteydessä kansallinen lainsäädäntö ja kansallisten tuomioistuinten siitä esittämä tulkinta ovat ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamia seikkoja, sellaisina kuin menettelyn osapuolet ovat niitä mahdollisesti edelleen selventäneet. Käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva kansallinen sääntö vaikuttaa olevan kehittynyt ensisijaisesti tuomioistuinten tulkinnan tuloksena. Espanjan hallitus viittaa kirjallisissa huomautuksissaan Tribunal Constitucionalin asiaa koskevaan uudempaan oikeuskäytäntöön.(10) Samalla kun Espanjan hallitus korostaa ymmärtävänsä tämän oikeuskäytännön siten, että asianajajan käyttämistä koskevan oikeuden lykkääminen ei ole automaattista, se kuitenkin vahvistaa, että tällainen lykkääminen on todellakin mahdollista mutta että se muodostaa puolustautumisoikeuksien välttämättömän ja oikeasuhteisen rajoituksen.(11)

A       Direktiivin 2013/48 sovellettavuus

24.      Direktiivin 2013/48 soveltamisala määritellään sen 2 artiklan 1 kohdassa seuraavasti: ”Tätä direktiiviä sovelletaan rikosoikeudellisissa menettelyissä epäiltyyn tai syytettyyn siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet hänelle joko virallisella ilmoituksella tai muulla tavoin tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, ja riippumatta siitä, onko hän menettänyt vapautensa. – –”

25.      Asiakirja-aineistoon sisältyvien tietojen valossa vaikuttaa siltä, että pääasiassa täyttyvät kaikki kyseisessä säännöksessä asetetut edellytykset.

26.      Ensinnäkin asian tosiseikkojen tapahtuma-ajankohdan ja direktiivin 2013/48 15 artiklan perusteella on selvää, että direktiiviä 2013/48 voidaan soveltaa ajallisesti.

27.      Toiseksi käsiteltävä asia kuuluu direktiivin 2013/48 henkilölliseen soveltamisalaan. Kansalliset viranomaiset pitävät vastaajaa selkeästi direktiivin 2013/48 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”epäiltynä”. Häntä epäillään kahdesta rikoksesta ja tästä syystä hänet on haastettu tuomioistuimeen. Vastaajasta on annettu kansallinen pidätysmääräys. Tältä osin on merkityksetöntä, onko pidätysmääräys pantu sittemmin täytäntöön: epäillyllä ja syytetyllä on oikeus käyttää avustajaa, kun ”häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, ja riippumatta siitä, onko hän menettänyt vapautensa”.

28.      Kolmas kysymys koskee direktiivin 2013/48 aineellista sovellettavuutta.  Yhtäältä on kiistatonta, että ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä oleva menettely on luonteeltaan rikosoikeudellinen. Unionin tuomioistuin on myös vahvistanut, että direktiivien, joissa taataan vähimmäisvaatimukset rikosoikeudellisissa menettelyissä,(12) kuten direktiivin 2013/48,  soveltaminen ei edellytä, että kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävään yksittäiseen asiaan liittyy rajat ylittävä ulottuvuus.(13)

29.      Toisaalta Espanjan hallitus epäilee, ovatko ”toimivaltaiset viranomaiset – – antaneet [vastaajalle] tiedon siitä”, että häntä epäillään tai syytetään rikoksista, direktiivin 2013/48 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Hänet on nimittäin haastettu useampaan otteeseen antamaan lausunnon asianajajan avustamana. Koska tämän yrityksen sanottiin jääneen tuloksettomiksi sen vuoksi, ettei vastaajan olinpaikka ollut tiedossa, Espanjan hallitus kuitenkin katsoo, että viranomaiset eivät ole vielä virallisesti ilmoittaneet vastaajalle, että häntä epäillään rikoksesta, joten direktiivin 2013/48 säännöksiä ei voida soveltaa.

30.      Tämä väite ei vakuuta.

31.      Direktiivin 2013/48 2 artiklan 1 kohdassa painotetaan mielestäni tietojen luonnetta eikä näiden tietojen ilmoittamistapaa. Merkityksellistä on se, että toimivaltaiset viranomaiset ovat tehneet virallisen päätöksen tai toteuttaneet muun kansallisessa lainsäädännössä edellytetyn menettelyllisen toimen, että päätös tai toimi on osoitettu kyseiselle henkilölle ja että sillä pyritään ilmoittamaan tälle henkilölle, että häntä pidetään epäiltynä tai syytettynä. Käänteisesti kyseisessä säännöksessä ei edellytetä, että nämä tiedot välitetään tietyllä tavalla. Siinä nimenomaisesti säädetään, että sen jälkeen kun toimivaltaiset viranomaiset ovat tehneet tällaisen päätöksen, se voidaan antaa tämän henkilön tiedoksi ”virallisella ilmoituksella” mutta myös ”muulla tavoin”.

32.      Oletan, että 2 artiklan 1 kohdalla pyritään siten saattamaan tasapainoon yhtäältä yksityisten puolustautumisoikeudet ja toisaalta tarve suojella rikostutkinnan integriteettiä ja tehokkuutta. Tästä syystä siinä ei edellytetä, että jäsenvaltiot takaavat oikeuden käyttää avustajaa ennen kuin toimivaltaiset viranomaiset ovat päättäneet toteuttaa muodollisen toimen ilmoittaa epäillylle tai syytetylle hänen asemastaan, vaikka kyseistä henkilöä koskeva tutkinta on kesken. Siten tiedot, jotka epäilty tai syytetty on saanut häntä koskevasta rikostutkinnasta esimerkiksi tietovuodon seurauksena tai epävirallisia kanavia pitkin ennen toimivaltaisten viranomaisten tekemää virallista ilmoitusta, eivät täytä direktiivin 2013/48 2 artiklan 1 kohdan edellytystä.

33.      Sen jälkeen, kun viranomaiset ovat toimineet virallisesti ja pyrkineet ilmoittamaan kyseiselle henkilölle siitä, että häntä pidetään epäiltynä tai syytettynä, tavalla, jolla kyseinen henkilö tulee tästä seikasta tietoiseksi, on vain vähän merkitystä sen kannalta, onko hän objektiivisesti tarkasteltuna saanut aseman direktiivin mukaisesti. En esimerkiksi näe, miksi epäillyltä, joka saa tiedon asemastaan lehdistön, television tai internetin välityksellä sen jälkeen, kun hän on huomannut tai hänelle on kerrottu toimivaltaisten viranomaisten antamista ja jossain näistä tiedotusvälineistä välitetyistä tai niissä toistetuista virallisista ilmoituksista, pitäisi evätä oikeus käyttää asianajajaa, vaikka viranomaisten viralliset ilmoitukset hänelle eivät olisikaan tuottaneet tulosta. On monia eri tilanteita, joissa virallinen ilmoitus ei välttämättä tavoita vastaanottajaa. Useat näistä tilanteista eivät ehkä edes liity epäillyn halukkuuteen vältellä virallista haastetta ja menettelyä. Kaikissa näissä tilanteissa toimivaltaiset viranomaiset ilmaisivat selkeästi aikomuksensa kohdella kyseistä henkilöä epäiltynä tai syytettynä, mistä kyseinen henkilö sai tiedon muulla tavoin kuin virallisella ilmoituksella.

34.      Haluan kuitenkin korostaa, että tämä käsitys hetkestä, josta alkaen direktiiviä 2013/48 sovelletaan, ei suinkaan oikeuta tai velvoita jättämään huomiotta rikosoikeudellisia menettelyjä koskevia sovellettavia kansallisia sääntöjä, jotka liittyvät asiakirjojen tiedoksiantoon tällaisissa menettelyissä, etenkään niitä, jotka koskevat kirjallisten asiakirjojen pakollista tiedoksiantoa. Kun otetaan kuitenkin huomioon rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien kansallisten sääntöjen mahdollinen kirjavuus tältä osin, on vain luonnollista, että kattavassa unionin välineessä valitaan sen soveltamisen perustana olevaksi tekijäksi tosiasiallinen tilanne (kun henkilö tosiasiallisesti tulee tietoiseksi uudesta asemastaan) eikä kansallisen lainsäädännön mukaisen muotovaatimuksen noudattamista.

35.      Tällainen direktiivin 2013/48 2 artiklan 1 kohdan tulkinta vaikuttaa myös olevan yhdenmukaisempi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan oikeus käyttää asianajajaa ei ole riippuvainen viranomaisten virallisesta ilmoituksesta vaan se on taattava siitä hetkestä alkaen, kun henkilön asema muuttuu merkittävästi.(14)

36.      Käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että i) vastaajasta oli tullut rikostutkinnassa epäilty, ii) toimivaltaiset viranomaiset yrittivät useaan otteeseen ilmoittaa hänelle rikosoikeudellisesta menettelystä ja iii) nämä viranomaiset vastaanottivat vastaajan asianajajan kirjeen sen jälkeen, kun vastaaja oli virallisesti haastettu.

37.      Vaikuttaa siten siltä, että vastaaja tuli itse asiassa tietoiseksi rikostutkinnasta muulla tavoin kuin virallisella ilmoituksella. Tällainen tilanne kuuluu näin ollen direktiivin 2013/48 soveltamisalaan sen 2 artiklan 1 kohdan nojalla.

B       Avustajan käyttämistä koskevan oikeuden laajuus

38.      Seuraava kysymys, jota on syytä tarkastella, on se, onko direktiivin 2013/48 3 artiklan kanssa yhteensopiva sellainen kansallinen säännös tai oikeuskäytäntö, jonka mukaan kansalliset viranomaiset voivat, jos haastettu epäilty ei saavu oikeuteen ja hänestä on annettu kansallinen pidätysmääräys, lykätä oikeutta käyttää avustajaa, kunnes pidätysmääräys on pantu täytäntöön.

39.      Direktiivin 2013/48 3 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan perusperiaate, jonka mukaan epäillyllä ja syytetyllä ”on oikeus käyttää avustajaa sellaisena ajankohtana ja sellaisella tavalla, että hän voi käytännössä ja tehokkaasti käyttää puolustautumisoikeuksiaan”.(15)

40.      Tätä periaatetta täydennetään sen ajankohdan osalta, josta alkaen kyseinen oikeus on myönnettävä, direktiivin 2013/48 3 artiklan 2 kohdassa. Sen mukaan oikeus käyttää avustajaa on myönnettävä ”ilman aiheetonta viivästystä”.(16) Siinä myös täsmennetään, että epäillyllä tai syytetyllä on joka tapauksessa oikeus käyttää avustajaa aikaisimmasta siinä luetelluista neljästä ajankohdasta alkaen.

41.      Käsiteltävän asian kannalta merkityksellisin osin riittää, kun huomautetaan, että kyseisen luettelon a alakohdan mukaan epäillyllä tai syytetyllä on oltava oikeus käyttää avustajaa ”ennen kuin poliisi tai muu lainvalvonta- tai oikeusviranomainen kuulustelee häntä”. Saman luettelon d alakohdan mukaan tämä oikeus on myönnettävä ”hyvissä ajoin ennen rikosasioissa toimivaltaiseen tuomioistuimeen kutsutun epäillyn tai syytetyn kuulemista kyseisessä tuomioistuimessa”.

42.      Pääasian kaltainen asia kuuluu nähdäkseni suoraan d alakohdassa säädettyyn tilanteeseen, ellei myös a alakohdassa säädettyyn tilanteeseen. Vastaaja näet haastettiin ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen – jos ymmärrän sovellettavan kansallisen lainsäädännön oikein – kuulemaan häntä vastaan nostetut syytteet ja/tai viranomaisten kuultavaksi. Juuri se, ettei vastaaja saapunut paikalle useasta haasteesta huolimatta, sai ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pohtimaan, onko kyseessä oleva kansallinen säännös tai oikeuskäytäntö yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.

43.      On totta, että kuten Espanjan hallitus huomauttaa, avustajan käyttämistä koskevan oikeuden täsmällistä sisältöä ei määritellä tyhjentävästi direktiivissä 2013/48 ja että se jää pitkälti kansallisen lainsäädännön määritettäväksi. Direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa etenkin edellytetään vain, että avustajat voivat osallistua useisiin menettelyllisiin toimiin, joista yhtäkään ei Espanjan hallituksen mukaan toteutettu vastaajan tapauksessa.

44.      Asian tosiseikkojen perusteella en kuitenkaan näe, miten haastaminen kuultavaksi tuomioistuimeen ja myöhempi pidätysmääräys eivät kuuluisi siitä hetkestä alkaen, jona ne toteutetaan, 3 artiklan 3 kohdan b alakohdan soveltamisalaan, sillä kyseisen säännöksen mukaan ”jäsenvaltioiden on huolehdittava, että epäillyllä tai syytetyllä on oikeus siihen, että hänen avustajansa on läsnä ja osallistuu tosiasiallisesti hänen kuulusteluunsa”. Kummankin toimen tarkoitushan on juuri kuulla kyseistä henkilöä.

45.      On tietysti niin, että tätä nimenomaista menettelyvaihetta eli tuomioistuimessa kuulemista ei ollut vielä toteutettu, kun kansallinen tuomioistuin esitti ennakkoratkaisupyynnön käsiteltävässä asiassa. Vaikuttaa kuitenkin myös siltä, että kansallisen oikeuskäytännön mukaan on mahdollista evätä epäillyn tai syytetyn valitsemalta avustajalta oikeus edustaa kyseistä henkilöä tuomioistuimessa tapahtuvassa kuulemisessa.(17)

46.      Kun tarkastellaan Espanjan hallituksen esille tuomaa rakenteellista kysymystä, on epätodennäköistä, että direktiivin 2013/48 3 artiklan 3 kohtaan sisältyvä luettelo käsittää suljetusti ja tyhjentävästi kaikki käsitteen oikeus käyttää avustajaa osatekijät. Kuten direktiivin 2013/48 johdanto-osan perustelukappaleissa todetaan, epäillyllä tai syytetyllä on lähtökohtaisesti oltava mahdollisuus ”saada kaikkia oikeudelliseen avustamiseen liittyviä erityispalveluja” (johdanto-osan 12 perustelukappale) ja ”vapaasti ottaa yhteyttä avustajaan tai neuvotella avustajan kanssa ja saada avustajalta apua” (johdanto-osan 27 perustelukappale). Heidän avustajiensa puolestaan ”olisi voitava huolehtia rajoituksetta puolustuksen olennaisista näkökohdista” (johdanto-osan 12 perustelukappale).(18) Nämä käsitteet kuvastavat selkeästi sitä, mistä määrätään perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa, jonka mukaan ”jokaisella on oltava mahdollisuus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään”.(19)

47.      Tässä yhteydessä direktiivin 3 artiklan 3 kohdan a–c alakohta vaikuttavat paljon enemmän pelkältä esimerkiltä siitä, mitä oikeus käyttää avustajaa varmasti käsittää, kuin tyhjentävältä luettelolta.

48.      Lisäksi Espanjan hallituksen direktiivistä 2013/48 esittämä tulkinta olisi ristiriidassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on johdonmukaisesti todennut, että se, että vastaaja ei saavu tuomioistuimeen, vaikka hänet on haastettu asianmukaisesti, ei voi oikeuttaa sitä, että häneltä evätään oikeus asianajajan antamaan puolustukseen, vaikka poissaolo ei olisikaan perusteltu.(20) Tällainen tulkinta olisi siten paitsi ristiriidassa perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa annetun yleisen vähimmäistakeen kanssa myös vastoin unionin lainsäätäjän tahtoa, sellaisena kuin se ilmaistaan nimenomaisesti kyseisessä lainsäädäntövälineessä. Johdanto-osan 12 perustelukappaleen mukaan direktiivissä 2013/48 ”edistetään [perusoikeuskirjan soveltamista] Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3, 5, 6 ja 8 artiklan perusteella, sellaisina kuin niitä tulkitaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, joka oikeuskäytännössään säännöllisesti asettaa normeja oikeudesta käyttää avustajaa”.

49.      Näin ollen direktiivin 2013/48 3 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti epäillyllä, joka on pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, on lähtökohtaisesti oltava oikeus käyttää avustajaa. On kuitenkin vielä tutkittava, annetaanko direktiivissä 2013/48 jäsenvaltioille mahdollisuus poiketa näistä takeista pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa.

C       Väliaikaiset poikkeukset

50.      Direktiivin 2013/48 3 artiklan 5 ja 6 kohdassa säädetään kolmenlaisista olosuhteista, joissa jäsenvaltiot voivat väliaikaisesti poiketa edellä kuvatuista periaatteista.

51.      Kyseinen luettelo on tyhjentävä. Jäsenvaltiot eivät voi kansallisessa lainsäädännössään säätää muista poikkeuksista kuin niistä, jotka sisältyvät direktiiviin 2013/48. Jos jäsenvaltioilla olisi oikeus lisätä muita poikkeuksia, 3 artiklassa vahvistettu oikeus käyttää avustajaa voisi olla olemassa pitkälti vain ”paperilla”. Siltä osin kuin direktiivissä ei säädetä tältä osin mistään perusteista, periaatteista tai rajoituksista, jäsenvaltioilla olisi nimittäin rajaton harkintavalta kaventaa 3 artiklan soveltamisalaa ja heikentää sen ulottuvuutta. Direktiivillä 2013/48 ei siten suinkaan saataisi aikaan edes vähimmäistason yhdenmukaistamista,(21) vaan vaarana olisi ainoastaan näennäinen yhdenmukaistaminen.(22)

52.      Yhtäkään näistä kolmesta poikkeuksesta ei nähdäkseni voida soveltaa käsiteltävässä asiassa.

53.      On ensinnäkin kiistatonta, ettei vastaaja ole direktiivin 2013/48 3 artiklan 5 kohdassa sen enempää kuin 6 kohdan a alakohdassakaan säädetyssä tilanteessa. Ensiksi mainittu poikkeus koskee tapauksia, joissa ”epäillyn tai syytetyn maantieteellisesti syrjäisen olinpaikan vuoksi ei ole mahdollista turvata oikeutta käyttää avustajaa ilman aiheetonta viivästystä vapaudenmenetyksen jälkeen”, kun taas viimeksi mainittua poikkeusta sovelletaan, jos ”on kiireellinen tarve ehkäistä henkilön henkeen, vapauteen tai fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvat vakavat haitalliset seuraukset”.

54.      Samoin on erittäin epätodennäköistä, että nyt tarkasteltavat olosuhteet vastaisivat niitä, joista säädetään direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohdassa, joka koskee tilanteita, joissa ”tutkintaviranomaisten on välttämätöntä toteuttaa välittömiä toimia, jotta estetään rikosoikeudellisten menettelyjen merkittävä vaarantuminen”.

55.      En ensinnäkään näe, miksi viranomaisten toimet vastaajan kaltaisessa tapauksessa olisivat niin kiireellisiä, ettei niitä voitaisi lykätä missään olosuhteissa (”on välttämätöntä toteuttaa välittömiä toimia”). Mikä tärkeämpää, on epäselvää, miten epäämällä epäillyiltä oikeus käyttää avustajaa, elleivät he saavu tuomioistuimeen, voitaisiin osaltaan estää ”rikosoikeudellisten menettelyjen merkittävä vaarantuminen”.

56.      Vaikka direktiivissä 2013/48 ei määritellä käsitettä rikosoikeudellisten menettelyjen ”merkittävä vaarantuminen”, sen johdanto-osan 32 perustelukappaleessa esitetään joitain esimerkkejä mainitsemalla ”olennaisten todisteiden tuhoutuminen tai muuttuminen” ja ”todistajiin vaikuttaminen”. Nämä esimerkit huomioon ottaen direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että siinä edellytetään uskottavaa riskiä siitä, että ilman kiireellisiä toimia menettely vaarantuu peruuttamattomasti tai merkittävästi. Pelkkä menettelyn viivästyminen itsessään ja sinänsä ei kuitenkaan merkitse välttämättä tällaista riskiä. Näin ollen pelkästään sitä seikkaa, että menettelyn kulku estyy ja hidastuu, kunnes epäilty saapuu tuomioistuimeen (vapaaehtoisesti tai kun pidätysmääräys pannaan täytäntöön), ei voida mielestäni pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna ”merkittävänä vaarantumisena”.

57.      En tietenkään aliarvioi sen merkitystä, että rikosoikeudellinen menettely etenee tehokkaasti siten, että vältetään aiheetonta viivästystä ja että se saadaan päätökseen kohtuullisessa ajassa. Tätä periaatetta sovelletaan kuitenkin kaikkiin rikosoikeudellisiin menettelyihin ja, sikäli kuin on havaittavissa, ei ole olemassa tekijää, joka oikeuttaa erityisen kiireellisyyden ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan kaltaisessa menettelyssä. Direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohtaa ei voida tulkita siten, että siinä sallitaan avustajan käyttämistä koskevan oikeuden lykkääminen aina, kun epäilty tai syytetty jarruttaa menettelyn ripeää etenemistä. Tämä laajentaisi merkittävästi poikkeuksen soveltamisalaa tavalla, joka on ristiriidassa sekä säännöksen sanamuodon että tavoitteen kanssa.

58.      ”Merkittävänä vaarantumisena” ei voida myöskään pitää sitä, että epäillyn läsnäolo ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa voi olla välttämätöntä tosiseikkojen selventämiseksi, kuten Espanjan hallitus esittää. On syytä muistuttaa, että epäilyllä tai syytetyllä on oikeus vaieta ja olla todistamatta itseään vastaan.(23) Lisäksi jäsenvaltioiden viranomaisilla on velvollisuus varmistaa, että vastaajan kaltaisessa tilanteessa oleville epäillyille ja syytetyille annetaan viipymättä tietoja muun muassa heidän oikeudestaan vaieta.(24)

59.      Tätä taustaa vasten olen jokseenkin hämmentynyt Espanjan hallituksen keskeisestä väitteestä. Yhtäältä kyseinen hallitus väittää, että avustajan käyttämistä koskevan oikeuden lykkääminen on välttämätöntä rikosoikeudellisten menettelyjen asianmukaisen ja ripeän kulun kannalta, koska se voi olla ratkaisevan tärkeää, jotta kyseiseltä henkilöltä saadaan lausuntoja ja/tai mahdollisia selvennyksiä tosiseikkoihin. Toisaalta, vaikka epäillyn tai syytetyn olisikin pakko saapua tuomioistuimeen, hänen ei ole pakko sanoa sanaakaan, ja toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava hänelle tästä oikeudesta, vaikka hänen asianajajansa ei olisikaan läsnä.

60.      Tässä kohden tällaisen kansallisen oikeuskäytännön julkituotu päämäärä ei enää muistuta mitään sellaista, mikä olisi ratkaisevaa (tavanomaisten) rikosoikeudellisten menettelyjen (tavanomaisen) kulun kannalta. Suoraan sanottuna se alkaa muistuttaa paljon enemmän ”neuvotteluvalttia”, jonka tarkoituksena on pakottaa henkilö saapumaan tuomioistuimeen, tai ”palkintoa” yhteistyöhalukkaille epäillyille.

61.      Tällainen logiikka olisi mielestäni ristiriidassa paitsi edellä tarkasteltujen direktiivin säännösten myös perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklassa vahvistettujen oikeuksien kanssa (oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen sekä syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen).(25) En tietenkään kiistä moraalisen periaatteen ”no cookies for the bad guys” (ei keksejä pahiksille) yleistä vetovoimaa. Kysymys on pikemminkin siitä, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan edun tarjoaminen on direktiivin 3 artiklan 2 kohdan hyvin selkeän sanamuodon ja perusoikeuskirjassa vahvistettujen oikeuksien perusteella asia, josta ei voi neuvotella.

62.      Painotan lisäksi, että direktiivissä 2013/48 säädettyjä poikkeuksia on tulkittava suppeasti. Tämä periaate esitetään direktiivin johdanto-osan 38 perustelukappaleessa, jonka mukaan jäsenvaltioiden olisi ”käytettävä” väliaikaisia poikkeuksia ”rajoitetusti”. Se ilmenee myös erittäin selvästi 3 artiklan 5 ja 6 kohdan sanamuodosta, jonka mukaan näitä poikkeuksia on sovellettava vain ”poikkeuksellisissa olosuhteissa”.(26) Epäilen vahvasti, voidaanko sitä, ettei epäilty ole saapunut tuomioistuimeen, vaikka hänet on haastettu sinne kuultavaksi, pitää ”poikkeuksellisina olosuhteina”.

63.      Lisäksi direktiivin 2013/48 8 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että väliaikaisten poikkeusten on muun muassa ”oltava oikeasuhteisia eivätkä ne saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä”, ”oltava ajallisesti tiukasti rajoitettuja” ja ”oltava sellaisia, että ne eivät vaaranna menettelyn yleistä oikeudenmukaisuutta”.(27) Vaikka pääasiassa kyseessä olevan kaltaista toimenpidettä pidettäisiin sallittuna direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohdan nojalla, mitä se ei ole, on vaikea nähdä, miten se täyttäisi kaikki nämä kolme edellytystä.

64.      Edellä esitetty huomioon ottaen yhtäkään direktiivissä 2013/48 säädetyistä väliaikaisista poikkeuksista ei voida soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa. Se, että – kuten Espanjan hallitus huomauttaa – kyseessä olevaa poikkeusta ei sovelleta automaattisesti vaan ainoastaan tapauskohtaisesti, ei poista sitä, että ensi näkemältä kyseinen poikkeus ei vastaa yhtäkään direktiiviin 2013/48 sisältyvistä poikkeuksista. Vaikka ei voida sulkea pois, että jotkin erityistapaukset, joissa kyseessä olevaa kansallista säännöstä tai oikeuskäytäntöä sovelletaan erityisen vakaviin ja kiireellisiin tapauksiin, voisivat täyttää direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohdan edellytykset, tosiasia on, ettei sen erityisen laajaa soveltamisalaa voida sovittaa yhteen direktiivin 2013/48 kirjaimen ja hengen kanssa, kuten käsiteltävä asia osoittaa.

65.      Edellä esitetyn perusteella katson, että direktiivin 2013/48 nojalla oikeutta käyttää avustajaa ei voida lykätä, kunnes pidätysmääräys on pantu täytäntöön ja epäilty on tuotu oikeuteen, sillä perusteella, ettei haastettu epäilty saapunut tuomioistuimeen.

V       Ratkaisuehdotus

66.      Ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Juzgado de Instrucción nº 4 de Badalonan ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

–        Oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin 22.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/48/EU 3 artiklan 2 kohta, kun sitä tulkitaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa, on esteenä kansalliselle säännökselle tai oikeuskäytännölle, jonka mukaan silloin, jos epäilty ei saavu oikeuteen tuomioistuimen ensimmäisestä haasteesta ja jos epäillystä on annettu kansallinen pidätysmääräys, oikeutta käyttää avustajaa voidaan lykätä siihen asti, kunnes kyseinen pidätysmääräys pannaan täytäntöön ja epäilty tuodaan oikeuteen.


1      Alkuperäinen kieli: englanti.


2      Ks. esim. Timberlake, E. W., ”Origin and Development of Advocacy as a Profession”, Virginia Law Review, nide 9, nro 1, 1922, s. 25–40.


3      Summers, S. J., Fair Trials – The European Criminal Procedural Tradition and the European Court of Human Rights, Hart Publishing, Oxford, 2007, erityisesti s. 61–96.


4      Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”jokaisen rikoksesta syytetyn oikeus oikeudellisen avustajan tarjoamaan tehokkaaseen puolustukseen – – on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruspiirteistä”. Ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.10.2009, Dayanan v. Turkki (CE:ECHR:2009:1013JUD000737703, 30 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 23.5.2019, Doyle v Irlanti (CE:ECHR:2019:0523JUD005197917, 67 kohta).


5      Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi sopimuksen 16.12.1966 (Yhdistyneiden kansakuntien sopimussarja, nide 999, s. 171).


6      EUVL 2013, L 294, s. 1.


7      ES:TC:1984:87.


8      Ks. äskettäin tuomio 24.10.2018, XC ym. (C‑234/17, EU:C:2018:853, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


9      Ks. esim. määräys 5.9.2019, Eli Lilly and Company (C‑239/19, ei julkaistu, EU:C:2019:687).


10      26.11.1986 annettu tuomio nro 149/1986 (ES:TC:1986:149); 10.11.2003 annettu tuomio nro 198/2003 (ES:TC:2003:198); 18.7.2011 annettu tuomio nro 132/2011 (ES:TC:2011:132) ja 5.3.2018 annettu tuomio nro 24/2018 (ES:TC:2018:24).


11      Se vahvistaa siten epäsuorasti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät toteamukset (edellä 16 kohta) siitä, että vaikka Espanjan rikosprosessilakia muutettiin vuonna 2015, oikeuskäytäntö on ilmeisesti säilynyt ennallaan.


12      Unionin tuomioistuin on äskettäin vahvistanut tämän seikan tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22.5.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/13/EU (EUVL 2012, L 142, s. 1) osalta (ks. tuomio 13.6.2019, Moro, C‑646/17, EU:C:2019:489, 29–37 kohta), jonka asiaa koskevien säännösten sanamuoto on olennaisin osin sama kuin direktiivin 2013/48 vastaavien säännösten sanamuoto.


13      Yleiskatsauksesta kyseessä oleviin välineisiin ks. ratkaisuehdotukseni Moro (C‑646/17, EU:C:2019:95, 27–54 kohta).


14      Ks. erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 19.2.2009, Shabelnik v. Ukraina (CE:ECHR:2009:0219JUD001640403, 57 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 18.2.2010, Zaichenko v. Venäjä (CE:ECHR:2010:0218JUD003966002, 42 kohta).


15      Kursivointi tässä.


16      Tämä ilmaus sisältyy myös direktiivin 2013/48 johdanto-osan 19 perustelukappaleeseen.


17      Minun on myönnettävä, että tämä on jälleen yksi hämmentävä tekijä käsiteltävässä asiassa: miksi tuomari, joka välittää menettelyn tehokkuudesta ja nopeudesta, ei voisi yksinkertaisesti suostua asianajajan vaihtamiseen heti, kun kuultavaksi haastettu henkilö esiintyy tuomioistuimessa toisen, valitsemansa asianajajan edustamana? On pidettävä mielessä, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c kohdan mukaan syytetyllä on oltava oikeus puolustautua ”itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä”. Voitaisiin kuitenkin myös väittää, että yleisesti ottaen on menettelyllisiä toimia, jotka asianajaja voisi toteuttaa asiakkaansa puolesta jo ennen kuin asiakas saapuu henkilökohtaisesti kuultavaksi (kuten asiakirja-aineistoon perehtyminen, kommunikointi asiakkaan kanssa ja asiakkaan kanssa neuvotteleminen tai läsnäolo missä tahansa muussa menettelyllisessä toimessa, joka tässä vaiheessa voidaan toteuttaa).


18      Kursivointi tässä.


19      Kursivointi tässä.


20      Ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 22.9.1994, Pelladoah v. Alankomaat (CE:ECHR:1994:0922JUD001673790, 40 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 21.1.1999, Van Geyseghem v. Belgia (CE:ECHR:1999:0121JUD002610395, 34 kohta).


21      Ks. direktiivin 2013/48 johdanto-osan kahdeksas perustelukappale ja 1 artikla.


22      Luettelon tyhjentävyyden vahvistaa myös direktiivin lainsäädäntöhistoria (yleiskatsauksesta siihen ks. Cras, S., ”The Directive on the Right of Access to a Lawyer in Criminal Proceedings and in European Arrest Warrant Proceedings”, Eucrim, nro 1, 2014, s. 40 ja 41), ja tällainen näkemys esitetään myös oikeuskirjallisuudessa (ks. esim. Flore, D., Droit Pénal Européen, 2. painos., Larcier, Bryssel, 2014, s. 404 ja Klip, A., European Criminal Law – An Integrative Approach, 3. painos, Intersentia, Cambridge, 2016, s. 263), and Covolo, V., ‘Judicial protection of the right to access a lawyer in the Member States’, teoksessa Allegrezza, S. ja Covolo, V. (toim.), Effective Defence Rights in Criminal Proceedings, Wolters Kluwer/CEDAM, Milano, 2018, s. 487–493).


23      Ks. direktiivin 2013/48 johdanto-osan 32 perustelukappale. Ks. myös eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/343 (EUVL 2016, L 65, s. 1) 7 artikla.


24      Ks. direktiivin 2012/13 3 artiklan 1 kohta.


25      Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että direktiivin 2013/48 johdanto-osan 12 perustelukappaleen mukaan direktiivillä ”edistetään perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 4, 6, 7, 47 ja 48 artiklan soveltamista”. Ks. tuomio 19.9.2019, Rayonna prokuratura Lom (C‑467/18, EU:C:2019:765, 37 kohta).


26      Tämä peruste sisältyy myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeutta käyttää asianajajaa voidaan rajoittaa vain ”pakottavista syistä”. Ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.11.2008, Salduz v. Turkki (CE:ECHR:2008:1127JUD003639102, 55 kohta). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on äskettäin selventänyt, että ”pakottavien syiden peruste on tiukka: kun otetaan huomioon oikeusavun varhaisen saatavuuden perustava luonne ja merkitys – – oikeusavun saatavuuden rajoitukset ovat sallittuja vain poikkeuksellisissa olosuhteissa – –”. Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.9.2016, Ibrahim ym. v. Yhdistynyt kuningaskunta (CE:ECHR:2016:0913JUD005054108, 258 kohta). Kursivointi tässä.


27      Ks. myös direktiivin 2013/48 johdanto-osan 38 perustelukappale.