Language of document : ECLI:EU:C:2008:189

Asia C-346/06

Dirk Rüffert Objekt und Bauregie GmbH & Co. KG:n selvitysmiehenä

vastaan

Land Niedersachsen

(Oberlandesgericht Cellen esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

EY 49 artikla – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Direktiivi 96/71/EY – Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuva työntekijöiden lähettäminen työhön toiseen jäsenvaltioon – Julkisia rakennusurakoita koskevien sopimusten tekomenettelyt – Työntekijöiden suojelu

Tuomion tiivistelmä

1.        Palvelujen tarjoamisen vapaus – Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuva työntekijöiden lähettäminen työhön toiseen jäsenvaltioon – Direktiivi 96/71

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/71 3 artiklan 1 ja 8 kohta)

2.        Palvelujen tarjoamisen vapaus – Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuva työntekijöiden lähettäminen työhön toiseen jäsenvaltioon – Direktiivi 96/71

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/71 3 artikla)

3.        Palvelujen tarjoamisen vapaus – Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuva työntekijöiden lähettäminen työhön toiseen jäsenvaltioon – Direktiivi 96/71

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 96/71)

4.        Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuva työntekijöiden lähettäminen työhön toiseen jäsenvaltioon

(EY 49 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/71 3 artiklan 1 kohta)

1.        Laissa, jonka mukaan hankintaviranomainen voi tehdä sopimuksia rakennusalan palvelujen suorittamisesta ainoastaan sellaisten yritysten kanssa, jotka tarjousta tehdessään sitoutuvat kirjallisesti maksamaan työntekijöilleen näiden suorituksista vähintään palvelujen suorituspaikassa voimassa olevassa työehtosopimuksessa määrätyn palkan, kun tätä sopimusta ei voida pitää yleisesti sovellettavana, ei vahvisteta palkkaa palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annetun direktiivin 96/71 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä ja toisessa luetelmakohdassa ja 8 kohdan toisessa alakohdassa säädettyjen menettelytapojen mukaisesti. Näin ollen tällaista palkkaa ei voida pitää kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitettuna vähimmäispalkkana, jota jäsenvaltioilla on sen nojalla oikeus edellyttää toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneilta yrityksiltä valtioiden välisten palvelusuoritusten yhteydessä.

(ks. 26, 30 ja 31 kohta)

2.        Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annetun direktiivin 96/71 3 artiklan 7 kohtaa ei voida tulkita siten, että vastaanottavalla jäsenvaltiolla on sen mukaan mahdollisuus edellyttää vähimmäissuojaa koskevia pakottavia sääntöjä tiukempien työehtojen ja olojen noudattamista, jotta sen alueella saadaan tarjota palveluja.

Direktiivin 96/71 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a–g alakohdassa tarkoitettujen seikkojen osalta kyseisessä direktiivissä näet säädetään nimenomaisesti siitä suojan asteesta, jonka noudattamista vastaanottavalla jäsenvaltiolla on oikeus edellyttää toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneilta yrityksiltä niiden kyseisen vastaanottavan jäsenvaltion alueelle työhön lähettämien työntekijöiden hyväksi. Jollei siis toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneilla yrityksillä olevasta oikeudesta liittyä vapaaehtoisesti vastaanottavassa jäsenvaltiossa, etenkin niiden omaan lähetettyyn henkilökuntaan nähden annetun sitoumuksen yhteydessä, mahdollisesti suotuisampaan työehtosopimukseen muuta johdu, suojan taso, joka vastaanottavan jäsenvaltion alueelle työhön lähetetyille työntekijöille on taattava, on rajattu lähtökohtaisesti direktiivin 96/71 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a–g alakohdassa säädettyyn suojan tasoon, ellei mainituilla työntekijöillä ole jo lakia tai työehtosopimuksia lähtöjäsenvaltiossa soveltamalla suotuisammat työehdot ja olot mainitussa säännöksessä tarkoitettujen seikkojen osalta.

(ks. 33 ja 34 kohta)

3.        Jäsenvaltiolla ei ole palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annetun direktiivin 96/71 nojalla oikeutta edellyttää toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneilta yrityksiltä palkkaa, josta määrätään palvelujen suorituspaikassa voimassa olevassa työehtosopimuksessa, jota ei ole julistettu yleisesti sovellettavaksi, siten, että lainsäädäntötoimenpiteen mukaan hankintaviranomainen voi tehdä sopimuksia rakennusalan palvelujen suorittamisesta ainoastaan sellaisten yritysten kanssa, jotka tarjousta tehdessään sitoutuvat kirjallisesti maksamaan työntekijöilleen näiden suorituksista vähintään kyseisessä työehtosopimuksessa määrätyn palkan.

(ks. 35 kohta)

4.        Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annettu direktiivi 96/71, kun sitä tulkitaan EY 49 artiklan valossa, on esteenä sellaiselle jäsenvaltion viranomaisen antamalle lainsäädäntötoimenpiteelle, jonka mukaan hankintaviranomainen voi tehdä julkisia rakennusurakoita koskevia sopimuksia ainoastaan sellaisten yritysten kanssa, jotka tarjousta tehdessään sitoutuvat kirjallisesti maksamaan työntekijöilleen näiden palvelujen suorittamisesta vähintään rakennusurakoiden suorituspaikassa voimassa olevassa työehtosopimuksessa määrätyn palkan, koska tätä palkkaa ei ole määritelty direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa ja 8 kohdassa säädettyjen menettelytapojen mukaisesti.

Kun tällaisella lailla velvoitetaan julkisiin rakennusurakoihin valitut tarjoajat sekä välillisesti niiden alihankkijat maksamaan vähintään tällaisessa työehtosopimuksessa määrätty palkka, sillä saatetaan asettaa toiseen jäsenvaltioon, jossa vähimmäispalkat ovat pienempiä, sijoittautuneille palvelujen tarjoajille sellainen ylimääräinen taloudellinen rasitus, joka voi estää niitä tarjoamasta palvelujaan vastaanottavassa valtiossa tai haitata niiden tarjoamista tai tehdä sen vähemmän houkuttelevaksi. Näin ollen tällainen toimenpide voi olla EY 49 artiklassa tarkoitettu rajoitus.

Tällaista rajoitusta ei voida perustella työntekijöiden suojelun tavoitteella siltä osin kuin tällaisessa työehtosopimuksessa vahvistettu palkka koskee kyseisen lainsäädännön vaikutuksesta vain osaa rakennusalan sektorista, koska yhtäältä tätä lainsäädäntöä sovelletaan vain julkisiin hankintoihin mutta ei yksityisiin hankintoihin ja koska toisaalta kyseistä työehtosopimusta ei ole julistettu yleisesti sovellettavaksi, ja siltä osin kuin ei ole olemassa seikkoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että suoja, joka perustuu tällaiseen palkkaan, olisi tarpeen rakennusalalla toimivalle työntekijälle vain, jos tämä työskentelee julkisessa rakennusurakassa, mutta ei silloin, kun tämä työskentelee yksityisessä rakennusurakassa.

Samoista syistä tätä rajoitusta ei myöskään voida perustella tavoitteella, joka koskee sitä, että suojataan ammattiyhdistysten toimesta tapahtuvaa työelämän itsenäistä järjestäytymisvaltaa.

(ks. 36–43 kohta ja tuomiolauselma)