EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
27 päivänä marraskuuta 2007 (*)
Henkilöstö – Virkamiehet – Sosiaaliturva – Yhteinen sairausvakuutusjärjestelmä – Parisuhde – Henkilöstösääntöjen 72 artikla – Henkilöstösääntöjen liitteessä VII oleva 1 artikla – Yhteisen sairausvakuutussäännöstön 12 artikla
Asiassa F‑122/06,
jossa on kyse EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuvasta kanteesta,
Anton Pieter Roodhuijzen, Euroopan yhteisöjen komission virkamies, kotipaikka Luxemburg, edustajanaan asianajaja É. Boigelot,
kantajana,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään J. Currall ja D. Martin,
vastaajana,
VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kreppel sekä tuomarit H. Tagaras (esittelevä tuomari) ja S. Gervasoni,
kirjaaja: hallintovirkamies S. Boni,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 12.6.2007 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Euroopan yhteisöjen komission virkamies Roodhuijzen vaatii virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 23.10.2006 jättämässään kannekirjelmässä virkamiestuomioistuinta kumoamaan 28.2.2006 tehdyn ja 20.3.2006 pysytetyn komission päätöksen, jossa kieltäydyttiin tunnustamasta hänen Maria Helena Astrid Hartin kanssa solmimansa parisuhde ja tämän seurauksena evättiin tältä Euroopan yhteisöjen yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän (jäljempänä yhteinen sairausvakuutusjärjestelmä) etuudet, sekä päätöksen, jolla nimittävä viranomainen hylkäsi hänen hallinnollisen valituksensa 12.7.2006.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
2 Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 72 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Sairaustapauksessa virkamiehen, hänen puolisonsa silloin, kun puoliso ei voi saada samanluonteisia ja -suuruisia suorituksia sovellettaessa kaikkia muita lainsäädännöllisiä tai hallinnollisia määräyksiä, hänen lastensa ja liitteessä VII olevassa 2 artiklassa tarkoitettujen hänen huollettavinaan olevien henkilöiden sairauskulut korvataan 80 prosentin enimmäismäärään asti yhteisöjen toimielimien yhteisellä päätöksellä antaman säädöksen perusteella henkilöstösääntökomitean annettua lausuntonsa. Kyseistä enimmäismäärää korotetaan 85 prosenttiin seuraavien etuuksien osalta: neuvottelu ja potilaskäynnit, kirurgiset toimenpiteet, sairaalahoito, lääkevalmisteet, röntgen, analyysit, laboratoriotutkimukset ja lääkärinmääräyksen perusteella annetut proteesit lukuun ottamatta hammasproteeseja. Enimmäismäärä korotetaan 100 prosenttiin tuberkuloosin, lapsihalvauksen, syövän, mielisairauden ja muiden sellaisten sairauksien osalta, joiden nimittävä viranomainen katsoo olevan yhtä vakavia, sekä seurantatutkimuksen ja synnytyksen osalta. Kuitenkaan 100 prosentin suuruiset korvaukset eivät koske ammattisairauksia tai onnettomuuksia, joihin sovelletaan 73 artiklaa.
Virkamiehen avopuoliso rinnastetaan sairausvakuutusjärjestelmässä aviopuolisoon, kun liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan kolme ensimmäistä edellytystä täyttyvät.
– –”
3 Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kotitalouslisään on oikeutettu:
a) naimisissa oleva virkamies,
b) virkamies, joka on jäänyt leskeksi tai eronnut tai elää virallisessa asumuserossa tai on naimaton ja jolla on huollettavanaan yksi tai useampi lapsi 2 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä,
c) virkamies, joka on rekisteröity muun vakiintuneen parisuhteen kuin avioliiton osapuoleksi edellyttäen, että:
i) pari toimittaa jonkin jäsenvaltion tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen viralliseksi tunnustaman asiakirjan, jossa todistetaan heidän asemansa muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolina,
ii) kumpikaan osapuolista ei ole naimisissa eikä ennestään muussa parisuhteessa kuin avioliitossa,
iii) osapuolten välillä ei ole mitään seuraavista sukulaisuussuhteista: vanhempi, lapsi, isovanhempi, lapsenlapsi, veli, sisar, täti, setä, eno, veljen- tai sisarenpoika, veljen- tai sisarentytär, vävy tai miniä,
iv) pari ei voi solmia laillista avioliittoa jäsenvaltiossa; tätä luetelmakohtaa sovellettaessa parilla katsotaan olevan mahdollisuus solmia laillinen avioliitto ainoastaan sellaisissa tapauksissa, joissa osapuolet täyttävät kaikki tällaisen parin avioliiton hyväksymiselle jäsenvaltion lainsäädännössä asetetut edellytykset;
– –”
4 Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavan yhteisen sairausvakuutussäännöstön (jäljempänä yhteinen säännöstö) 12 artiklan sanamuoto on seuraava:
”Vakuutetun kautta vakuutettuja henkilöitä ovat 13 ja 14 artiklassa vahvistetuin edellytyksin
– vakuutetun puoliso, jos hän itse ei kuulu järjestelmän piiriin,
– vakuutetun henkilön parisuhteen tunnustettu osapuoli silloinkin, kun henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan viimeisessä luetelmakohdassa tarkoitettu ehto ei täyty,
– puoliso tai parisuhteen tunnustettu osapuoli, joka on virkavapaana henkilökohtaisesta syystä henkilöstösäännöissä tarkoitetulla tavalla.”
5 Kuten komission vastineensa liitteeksi oheistamasta ja komission mukaan Alankomaiden viranomaisilta peräisin olevasta esitteestä ilmenee, Alankomaiden kansallisessa lainsäädännössä säädetään perinteisen avioliiton lisäksi kahdentyyppisistä liitoista eli rekisteröidystä parisuhteesta (”geregistreerd partnerschap”) ja yhteiselämää koskevasta sopimuksesta (”samenlevingsovereenkomst”). Ensin mainitusta aiheutuu omaisuuteen liittyviä ja liittymättömiä oikeudellisia seurauksia, jotka ovat suureksi osaksi samanlaisia kuin avioliitosta aiheutuvat seuraukset, kun sen sijaan jälkimmäinen liiton muoto perustuu osapuolten vapaaseen tahtoon, eikä heidän välilleen pääsääntöisesti koidu muita kuin heidän sopimuksessa määräämistään oikeuksista ja velvollisuuksista aiheutuvia seurauksia.
Tosiseikat
6 Kantaja, joka on Alankomaiden kansalainen, on ollut Eurostatin virkamiehenä 15.2.2006 lähtien. Hän vaati 20.2.2006, että komissio tunnustaisi hänen Maria Helena Astrid Hartin kanssa solmimansa parisuhteen, johon sovellettiin Alankomaissa notaarin läsnä ollessa 29.12.2005 laadittua yhteiselämää koskevaa sopimusta (”samenlevingsovereenkomst”), jotta hänen avopuolisonsa saisi yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet.
7 Henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto (jäljempänä PMO) hylkäsi hänen vaatimuksensa 28.2.2006 päivätyllä päätöksellä sillä perusteella, että yhteiselämää koskevaa sopimusta, jonka kantaja ja hänen avopuolisonsa olivat tehneet, ei voida pitää Alankomaiden lainsäädännössä (1.1.1998 voimaan tullut rekisteröityä parisuhdetta (”geregistreerd partnerschap”) koskeva laki) tunnustettuna parisuhteena, siten kuin henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa edellytetään.
8 Kantaja teki 13.3.2006 oikaisuvaatimuksen vaatimuksensa hylkäämisestä ja esitti Alankomaiden Luxemburgin-suurlähetystön antaman todistuksen, jonka mukaan kantajan ja hänen avopuolisonsa notaarin läsnä ollessa allekirjoittama ”samenlevingsovereenkomst” tunnustettiin Alankomaissa ja joka siten vahvisti, että he olivat muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolten asemassa.
9 Komissio kuitenkin pysytti 28.2.2006 tekemänsä päätöksen 20.3.2006 päivätyssä päätöksessä. Se katsoi, että vaikka yhteiselämää koskeva sopimus oli virallinen vahvistus siitä, että kantaja ja hänen avopuolisonsa olivat muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolten asemassa, sillä ei kuitenkaan luotu muita oikeuksia ja velvollisuuksia kuin ne, joista avopuolisot olivat kirjallisesti sopineet. Se, että sopimus oli allekirjoitettu notaarin läsnä ollessa, ei muuttanut sitä, että kyseessä oli vain yksityinen sopimus, josta ei aiheutunut oikeudellisia seurauksia kolmansille osapuolille ja johon ei liittynyt rekisteröintivelvoitetta. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan kuitenkin muuhun parisuhteeseen kuin avioliittoon liittyy tällainen velvoite, ja rekisteröinnillä luodaan oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka ovat verrattavissa avioliiton oikeudellisiin seurauksiin.
10 Kantaja teki 31.3.2006 hallinnollisen valituksen, jossa hän riitautti liian suppean tulkinnan, jonka komissio oli hänen mielestään omaksunut henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan säännöksistä. Hän väitti kyseisessä hallinnollisessa valituksessa, että sopimuksen rekisteröiminen notaarin läsnä ollessa oli riittävä edellytys, ja viittasi tiettyihin seikkoihin, jotka olivat omiaan osoittamaan, että hänen parisuhteensa ja avioliiton välillä oli hyvin vähän eroja. Hän korosti erityisesti, että hänen suhteensa avopuolisoonsa oli kestänyt yli kaksi vuotta, että heillä oli yhteinen lapsi, jonka hän oli virallisesti tunnustanut, ja että he odottivat toista lasta. Kantaja lisäsi, että hän ja hänen avopuolisonsa olivat laatineet keskinäiset testamentit ja että hän oli ottanut henkivakuutuksen avopuolisonsa hyväksi.
11 Yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän hallintokomitea (jäljempänä hallintokomitea) katsoi 1.6.2006 antamassaan lausunnossa kantajan esittämien asiakirjojen perusteella, joihin kuuluivat erityisesti notaarin läsnä ollessa laadittu yhteiselämää koskeva sopimus ja Alankomaiden Luxemburgin-suurlähetystön laatima todistus, että kyseisen parisuhteen oli katsottava täyttävän yhteisen säännöstön 12 artiklassa vahvistetut edellytykset, erityisesti henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohdassa asetetun edellytyksen.
12 Nimittävä viranomainen hylkäsi kantajan hallinnollisen valituksen 12.7.2006 tekemällään päätöksellä tästä hallintokomitean myönteisestä lausunnosta huolimatta. Se katsoi, että henkilöstösääntöjen säännösten tarkoituksena on antaa yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet vain niille avopuolisoille, jotka ovat sitoutuneet avioliiton kaltaiseen suhteeseen, johon sisältyy vastavuoroisia oikeuksia ja velvollisuuksia, sellaisina kuin ne määritetään laissa. Se korosti, että yhteiselämää koskeva sopimus on vain yksityinen sopimus, jonka voivat tehdä useammat kuin kaksi henkilöä ja jonka sisällöstä osapuolet voivat päättää, ja että vaikka tällainen tosiasiallinen parisuhde on rekisteröity notaarin läsnä ollessa, sillä ei ole mitään oikeudellisia seurauksia eikä sitä siten voida pitää muuna parisuhteena kuin avioliittona, sellaisena kuin siitä henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetään.
13 Nimittävän viranomaisen päätös annettiin kantajalle tiedoksi 13.7.2006.
Asianosaisten vaatimukset
14 Kantaja vaatii, että virkamiestuomioistuin
– kumoaa 28.2.2006 tehdyn ja 20.3.2006 pysytetyn päätöksen, jonka perusteella hänen parisuhdettaan Maria Helena Astrid Hartin kanssa ei ole tunnustettu muuksi parisuhteeksi kuin avioliitoksi yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän yhteydessä
– kumoaa 12.7.2006 tehdyn ja 13.7.2006 tiedoksi annetun päätöksen, jolla hänen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla 27.3.2006 tekemänsä valitus hylättiin
– joka tapauksessa velvoittaa komission korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
15 Komissio vaatii, että virkamiestuomioistuin
– hylkää kanteen perusteettomana ja
– määrää oikeudenkäyntikuluista lain mukaisesti.
Oikeudenkäynnin kohde
16 Kantaja vaatii 28.2.2006 tehdyn ja 20.3.2006 pysytetyn sellaisen päätöksen kumoamista, jolla kieltäydyttiin tunnustamasta kantajan ja hänen avopuolisonsa välistä parisuhdetta ja sen seurauksena evättiin hänen avopuolisoltaan yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet, ja kantaja vaatii myös nimittävän viranomaisen hallinnollisen valituksen hylkäämisestä 12.7.2006 tekemän päätöksen kumoamista. Tässä yhteydessä on todettava, että tällaisessa tilanteessa virkamiestuomioistuimen käsiteltävänä ovat vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan todellisuudessa vain ne asianomaiselle vastaiset toimet, joista hallinnollinen valitus on tehty (ks. vastaavasti asia 293/87, Vainker v. parlamentti, tuomio 17.1.1989, Kok. 1989, s. 23, 8 kohta ja asia F-100/05, Chatziioannidou v. komissio, tuomio 14.11.2006, 24 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Kantajan vaatimukset on näin ollen ymmärrettävä siten, että niissä vaaditaan 28.2.2006 tehdyn päätöksen kumoamista, sellaisena kuin se pysytettiin 20.3.2006.
Oikeudellinen arviointi
17 Kantaja vetoaa vaatimustensa tueksi henkilöstösääntöjen 72 artiklan, henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohdan sekä yhteisen säännöstön 12 artiklan rikkomiseen, ilmeiseen arviointivirheeseen, perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin sekä yleisten oikeusperiaatteiden, kuten virkamiesten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen, hyvän hallinnon periaatteen ja huolenpitovelvollisuuden, noudattamatta jättämiseen sekä niiden periaatteiden loukkaamiseen, joiden mukaan nimittävän viranomaisen on tehtävä päätös vain oikeudellisesti hyväksyttävien perustelujen perusteella eli sellaisten asiaankuuluvien tosiseikkojen tai oikeudellisten seikkojen perusteella, joita eivät rasita ilmeiset arviointivirheet.
18 Virkamiestuomioistuin katsoo asianmukaiseksi tutkia aluksi perusteet, jotka koskevat henkilöstösääntöjen 72 artiklan, henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohdan sekä yhteisen säännöstön 12 artiklan rikkomista.
Asianosaisten lausumat
19 Kantaja katsoo yhtäältä, että henkilöstösääntöjen 72 artiklasta, henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohdasta ja yhteisen säännöstön 12 artiklasta, joita on luettava yhdessä ja johdonmukaisesti, ilmenee, että henkilöstösääntöjen 72 artiklan ja yhteisen säännöstön 12 artiklan nojalla virkamiehen avopuolison on saadakseen yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet täytettävä vain henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa asetetut kolme ensimmäistä edellytystä eli i, ii ja iii alakohdassa asetetut edellytykset. Kantaja korosti istunnossa lisäksi, että kyseisten säännösten sanamuodon mukainen tulkinta vahvistaa tämän näkemyksen. Kantajan mukaan asia on siis niin, että toisin kuin PMO toteaa kantajan parisuhteen tunnustamista koskevan vaatimuksen hylkäävässä päätöksessään ja toisin kuin sittemmin nimittävä viranomainen toteaa hallinnollisen valituksen hylkäävässä päätöksessään, muut parisuhteet kuin avioliitot voidaan hyväksyä yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän yhteydessä ilman, että ne pitäisi välttämättä rekisteröidä muulla tavoin kuin notaarin toimella; komissio ei siis voi lisätä edellä mainittuihin artikloihin ehtoja, joita niissä ei ole. Siten avopuolisoiden, jotka jäsenvaltio on tunnustanut avopuolisoiksi, mikä on selvästi tilanne kantajan ja hänen avopuolisonsa parisuhteen osalta, olisi voitava saada henkilöstösäännöissä vahvistetut etuudet.
20 Kantaja väittää tässä yhteydessä, että hän täyttää ii ja iii alakohdassa asetettujen edellytysten lisäksi, jotka eivät hänen tapauksessaan aiheuta vaikeuksia, myös henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohdassa asetetun edellytyksen. Hän on näet toimittanut jäsenvaltion viralliseksi tunnustaman asiakirjan, tässä tapauksessa notaarin vahvistaman yhteiselämää koskevan sopimuksen, joka osoittaa, että kantajan asema muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolena tunnustetaan. Tämän hänen mielestään sellaisenaan riittävän virallisen asiakirjan lisäksi asiakirja-aineistossa on Alankomaiden Luxemburgin-suurlähetystön todistus, jossa vahvistetaan parisuhteen tunnustaminen. Komission on joka tapauksessa otettava huomioon asiakirja-aineistoon toimitettu yhteiselämää koskeva sopimus, eikä se voi kieltäytyä liittämästä kantajan tilanteeseen vaikutuksia, jotka johtuvat parisuhteen tunnustetun osapuolen asemasta, eikä ryhtyä tulkitsemaan Alankomaiden kansallista lainsäädäntöä.
21 Kantaja huomauttaa lisäksi, että komissio on itse myöntänyt 20.3.2006 päivätyssä päätöksessään, että kantajan ja hänen avopuolisonsa välinen yhteiselämää koskeva sopimus vahvisti virallisesti heidän asemansa muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolina. Näin ollen on yllättävää, että komissio on itsepintaisesti evännyt kantajalta ja hänen avopuolisoltaan saavutetun oikeuden, joka tästä toteamuksesta seuraa. Siltä osin kuin henkilöstösääntöjen säännöksissä viitataan siihen, että jäsenvaltio on tunnustanut asiakirjan ja tilanteen, komissio ei voi turvautua yhteisön oikeuden itsenäistä tulkintaa koskevaan periaatteeseen kieltäytyäkseen ottamasta huomioon esitettyjä asiakirjoja ja tilannetta, jonka ne todistavat. Lisäksi sopimus, jonka kantaja on tehnyt avopuolisonsa kanssa, on notaarin vahvistama asiakirja eli asiakirja, jonka on laatinut henkilö, jolla on julkista valtaa ja joka voi laatia todistusvoimaisia ja täytäntöönpanokelpoisia asiakirjoja.
22 Kantaja huomauttaa lisäksi, että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan iv alakohta, joka koskee edellytystä, jonka mukaan parisuhteen osapuolet eivät voi solmia laillista avioliittoa jäsenvaltiossa, on nimenomaisesti jätetty huomiotta henkilöstösääntöjen 72 artiklassa ja yhteisen säännöstön 12 artiklassa, mikä osoittaa selvästi, että avioliittoa koskeva kysymys ei ole olennainen parisuhteen tunnustamiseksi, jotta virkamiehen avopuoliso voisi päästä yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän piiriin, toisin kuin komissio on kantajalle väittänyt. Riippumatta siitä, onko avioliitto mahdollinen, henkilöt ovat vapaita valitsemaan avoliiton tai pitämään sitä parempana, koska nämä kaksi instituutiota eivät ole samanlaisia ja niiden samankaltaisuudet liittyvät julkiseen ilmoitukseen ja tunnustamiseen, joka siitä seuraa.
23 Kantaja viittaa lopuksi asiassa 59/85, Reed, 17.4.1986 annettuun tuomioon (Kok. 1986, s. 1283, Kok. Ep. VIII, s. 539, 15 kohta) ja katsoo, että elintapojen kehitys yhteiskunnassa useissa jäsenvaltioissa tekee vieläkin perustellummaksi, että käsitettä ”aviopuoliso” ja ”avopuoliso” tulkitaan laajasti, jotta siihen voitaisiin sisällyttää vastakkaista sukupuolta olevat henkilöt, jotka ovat tunnustetussa vakiintuneessa parisuhteessa.
24 Komissio vastaa, että toisin kuin kantaja väittää, lainsäätäjä ei ole tarkoittanut ulottaa yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän soveltamisalaa kaikkiin virkamiesten vakiintuneisiin avopuolisoihin, jos heidän parisuhteensa on ”tunnustettu”, vaan ainoastaan niihin, joiden parisuhde on suureksi osaksi rinnastettavissa ”avioliittoon” siinä jäsenvaltiossa, jossa se on solmittu.
25 Komissio muistuttaa aluksi vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenevän, että yhteisön oikeussääntöä tulkittaessa on tärkeää ottaa huomioon paitsi oikeussäännön sanamuoto, myös sen asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, johon se kuuluu. Komissio katsoo yhtäältä, että on kiistatonta, että sekä henkilöstösääntöjen 72 artiklan että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan päämääränä on kattaa henkilöt, jotka ovat ”rinnastettavissa” virkamiesten ”aviopuolisoihin”. Komission mukaan tämä päämäärä ilmenee myös henkilöstösääntöjen 72 artiklan säännöksistä, kun siinä viitataan virkamiehen avopuolisoon, joka voidaan ”rinnastaa” aviopuolisoon. Komissio väittää toisaalta, että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohdan ”neutraali” sanamuoto selittyy käytännössä jäsenvaltioissa voimassa olevien ”avioliittoon rinnastettavia parisuhteita” koskevien kansallisten lainsäädäntöjen suurilla eroavaisuuksilla ja siten sillä, että lainsäätäjä ei voi omaksua tarkempaa sanamuotoa, josta saattaisi sen liiallisen täsmällisyyden vuoksi seurata, että sen ulkopuolelle jäisi parisuhteen muotoja, joita on otettu käyttöön tietyissä jäsenvaltioissa.
26 Jos yhteisön lainsäätäjä olisi halunnut ulottaa yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän koskemaan muitakin vakiintuneiden avopuolisoiden ryhmiä, se olisi myös ilmoittanut tästä nimenomaisesti. Komissio huomauttaa tässä yhteydessä, että Alankomaissa on olemassa vain yksi ainoa avioliittoon rinnastettava ”rekisteröidyn parisuhteen” muoto. Kantajan tekemä yhteiselämää koskeva sopimus ei ole oikeudellisesti tällainen rekisteröity parisuhde vaan pikemminkin sopimus tai ”yhteisasumissopimus”, jonka voivat tehdä kaksi henkilöä tai useammat henkilöt, ja tämä viimeksi mainittu mahdollisuus on puolestaan kielletty ”rekisteröidyn parisuhteen” yhteydessä. Komissio korostaa lisäksi, että se, että notaari rekisteröi yhteiselämää koskevan sopimuksen, ei ole pakollista muutoin kuin tiettyjen etuuksien saamiseksi. Vaikka lisäksi varsinainen ”rekisteröity parisuhde” perustuu lakiin, yhteiselämää koskeva sopimus perustuu yksinomaan osapuolten itsenäiseen tahdonilmaisuun. Vaikka samoin ensin mainitusta johtuu oikeuksia ja oikeudellisia velvoitteita avioliiton tavoin, jälkimmäisellä on sitä vastoin ainoastaan omaisuuteen liittyviä seurauksia.
27 Komissio katsoo, että sillä, että notaari on rekisteröinyt yhteiselämää koskevan sopimuksen ja että Alankomaissa tunnustetaan tämä yhteisasumissopimus, ei ole merkitystä. Tällaisella tunnustamisella ei ole oikeusvaikutuksia siihen, voiko tämä ”yhteisasumissopimus” merkitä sitä, että työnantajana olevien yhteisöjen pitäisi ulottaa yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet virkamiehen avopuolisoon.
28 Komissio vastaa lopuksi edellä mainitussa asiassa Reed annettuun tuomioon perustuvaan kantajan väitteeseen ja muistuttaa siitä, että yhteisöjen tuomioistuin totesi yhdistetyissä asioissa C-122/99 P ja C-125/99 P, D ja Ruotsi vastaan neuvosto, 31.5.2001 antamassaan tuomiossa (Kok. 2001, s. I‑4319, 37 ja 38 kohta) nimenomaisesti, että yhteisöjen tuomioistuin ei voinut tulkita käsitteitä ”avioliitto” tai ”rekisteröity parisuhde” laajasti, vaan ainoastaan lainsäätäjä voi muuttaa henkilöstösääntöjä siten, että tietyt rekisteröidyn parisuhteen muodot rinnastetaan avioliittoon. Komissio lisää, että tästä tuomiosta ilmenee lisäksi nimenomaisesti, että lainsäätäjä on tarkoittanut ulottaa yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet ainoastaan henkilöihin, jotka ovat vakiintuneessa aviosuhteessa, jonka vaikutukset vastaavat avioliiton vaikutuksia.
Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta
29 Jo henkilöstösääntöjen 72 artiklan sanamuodosta ilmenee, että kyseisessä artiklassa viitataan käsitteen ”virkamiehen avopuoliso” määrittelemiseksi suoraan henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan kolmeen ensimmäiseen edellytykseen, koska henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan johdantolauseessa tarkoitettua parisuhteen rekisteröintiä koskevaa kysymystä ei voida pitää ennakkoedellytyksenä. Jos lainsäätäjä olisi halunnut säätää asiasta toisin, henkilöstösääntöjen 72 artiklassa ja yhteisen säännöstön 12 artiklassa ei viitattaisi virkamiehen ”avopuolisoon” ja ”tunnustettuun avopuolisoon” vaan hänen ”rekisteröityyn” avopuolisoonsa, mitä käsitettä käytetään henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa; lisäksi on huomautettava, että Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta 22.3.2004 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 723/2004 (EUVL L 124, s. 1) johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa, joka koskee aviopareille myönnettyjen etuuksien ulottamista virkamiehille, jotka elävät muussa parisuhteessa kuin avioliitossa, tarkoitetaan virkamiehiä, ”jotka elävät muussa sellaisessa parisuhteessa kuin avioliitossa, jonka jäsenvaltio tunnustaa vakiintuneeksi parisuhteeksi”, ilman että siinä mainittaisiin mitään asianomaisen suhteen rekisteröintiin liittyvistä edellytyksistä. Virkamiestuomioistuimen on täsmennettävä tässä samassa asiayhteydessä, että sisällöllisesti ei ole olemassa eroa henkilöstösääntöjen 72 artiklassa käytetyn virkamiehen avopuolison käsitteen ja yhteisen säännöstön 12 artiklassa tarkoitetun virkamiehen parisuhteen tunnustetun osapuolen käsitteen välillä.
30 Siten yhteisöjen tuomioistuinten tehtävänä on valvoa ainoastaan henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa asetettujen kolmen ensimmäisen edellytyksen täyttymistä, kun se tekee päätöksen yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuuksien ulottamisesta virkamiehen avopuolisoon.
31 Asianosaiset eivät ole kiistäneet henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa asetettujen kolmen ensimmäisen edellytyksen osalta, että niistä kaksi viimeistä, jotka koskevat sitä, että kumpikaan osapuolista ei ole ennestään muussa parisuhteessa kuin avioliitossa ja että heidän välillään ei ole sukulaisuussuhteita, täyttyvät tässä tapauksessa.
32 Lisäksi ensimmäinen edellytys, jota asianosaisten tulkintaero todellisuudessa koskee (jäljempänä riidanalainen edellytys), sisältää sen, että parin on toimitettava jonkin jäsenvaltion tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen viralliseksi tunnustama asiakirja, jossa todistetaan heidän asemansa muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolina. Tämä edellytys on kolmiosainen:
– ensimmäinen osa koskee ”virallisen” asiakirjan esittämistä henkilöiden tilanteesta
– toisessa osassa asetetaan velvollisuus, jonka mukaan kyseisen virallisen asiakirjan on oltava jäsenvaltiossa viralliseksi ”tunnustettu”
– kolmannessa osassa edellytetään lopuksi, että tämä henkilöiden tilannetta koskeva virallinen asiakirja osoittaa asianomaisten henkilöiden aseman ”muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolina”.
33 Tässä tapauksessa riidanalaisen edellytyksen kaksi ensimmäistä osaa täyttyvät. Kantaja on näet toimittanut avopuolisonsa kanssa tekemänsä yhteiselämää koskevan sopimuksen, joka on laadittu notaarin läsnä ollessa Alankomaissa, sekä Alankomaiden Luxemburgin-suurlähetystön antaman todistuksen, jossa todistetaan, että tämä asiakirja, joka koskee kantajan ja hänen avopuolisonsa asemaa muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolina, tunnustetaan Alankomaissa. Komissio ei ole puolestaan kiistänyt sitä, että tämä yhteiselämää koskeva sopimus on ”virallinen”, eikä sitä, että jäsenvaltio on ”tunnustanut” sen.
34 Kantaja katsoo kolmannen osan osalta, että koska Alankomaiden Luxemburgin-suurlähetystön todistuksessa todetaan nimenomaisesti, että ”samenlevingsovereenkomst”-nimisessä sopimuksessa annetaan kantajalle ja hänen avopuolisolleen asema ”muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolina”, tämä asiakirja on riittävä sen toteamiseksi, että myös riidanalaisen edellytyksen kolmas osa täyttyy.
35 Virkamiestuomioistuin ei voi yhtyä näihin perusteluihin. Se, ovatko kaksi henkilöä henkilöstösäännöissä tarkoitettuja ”muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolia”, ei voi kuulua yksinomaan jäsenvaltion kansallisten viranomaisten arvioitavaksi. Kun kyseessä on erityisesti ”samenlevingsovereenkomst”-niminen sopimus, asemaa ”muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolina” koskeva vaatimus ei voi täyttyä yksinomaan sillä perusteella, että jäsenvaltion viralliseksi tunnustamassa asiakirjassa vahvistetaan tällaisen aseman olemassaolo. Alankomaiden lainsäädännön mukainen yhteiselämää koskeva sopimus on näet vain osapuolten keskenään vapaasti järjestämä sopimus, jossa on kuitenkin noudatettava yleiseen järjestykseen ja hyviin tapoihin liittyviä sääntöjä. Sopimuksen voi tehdä kaksi henkilöä tai useampia henkilöitä, eikä ole olemassa oikeudellista velvoitetta, jonka mukaan siihen pitäisi sisällyttää tiettyjä sitoumuksia tai julistuksia, erityisesti yhteistaloutta koskevaa velvollisuutta. Lisäksi se sitoo lähtökohtaisesti osapuolia vain niiden oikeuksien ja velvollisuuksien osalta, joista nämä ovat sopineet, ja sen kolmansiin osapuoliin kohdistuvat oikeusvaikutukset, jotka ovat joka tapauksessa vähäisiä, edellyttävät erityisiä julistuksia ja menettelyjä.
36 Sitä vastoin on myönnettävä, tiettyyn pisteeseen saakka komission näkemyksen mukaisesti, kun se katsoo, että henkilöstösääntöjen 72 artiklassa ja yhteisen säännöstön 12 artiklassa tarkoitetaan avioliittoon ”rinnastettavia” parisuhteita, että parisuhteen on tietyllä tavoin muistutettava avioliittoa, jotta se voisi kuulua kyseisten säännösten soveltamisalaan.
37 Virkamiestuomioistuin katsoo tämän seikan valossa, että riidanalaisen edellytyksen kolmannessa osassa on katsottava yhdistyvän kolme kumulatiivista lisäedellytystä.
38 Tämä riidanalaisen edellytyksen kolmas osa edellyttää, ja jo sovellettavassa henkilöstösääntöjen säännöksessä käytetty käsite vahvistaa tämän tulkinnan, että osapuolten on muodostettava ”pari” eli kahden henkilön liitto verrattuna muihin henkilöliittoihin, jotka saattavat olla Alankomaiden lainsäädännön yhteiselämää koskevan sopimuksen osapuolina. On todettava, että tilanne on tässä tapauksessa tällainen, ja asianosaiset ovat tästä yhtä mieltä.
39 Lisäksi sanan ”asema” käyttö osoittaa, että osapuolten suhteeseen on liityttävä julkisuutta ja virallisuutta. Tämä kolmannen osan toinen lisäedellytys, joka liittyy osittain riidanalaisen edellytyksen ensimmäiseen osaan (ks. tämän tuomion 32 kohta), menee kuitenkin pidemmälle kuin pelkkä asiakirjan ”virallisuutta” koskeva vaatimus. Se täyttyy kuitenkin tässä tapauksessa. Yhtäältä sopimus, joka on laadittu notaarin läsnä ollessa, ilman että olisi olemassa tätä koskevaa velvoitetta, ja jolla järjestetään kantajan ja hänen avopuolisonsa välistä yhteiselämää, on todistusvoimainen, koska se on tehty notaarin toimella; toisaalta sillä säännellään avopuolisoiden yhteiselämää järjestelmällisellä ja yksityiskohtaisella tavalla samalla tavoin kuin oikeudelliset tekstit on laadittu.
40 ”Muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolten” käsite on ymmärrettävä vielä siten, että se edustaa tilannetta, jossa osapuolet jakavat yhteisen elämän, jolle on ominaista tietty vakiintuneisuus ja jossa heitä sitovat tämän yhteisen elämän yhteydessä vastavuoroiset heidän yhteiselämäänsä liittyvät oikeudet ja velvollisuudet.
41 Tilanne on tässä tapauksessa sellainen.
42 Ensinnäkin kantaja ja hänen avopuolisonsa julistavat tekemänsä ”samenlevingsovereenkomst”-nimisen sopimuksen johdanto-osassa nimenomaisesti eläneensä yhdessä ja yhteistaloudessa 1.7.2004 lähtien. Kuten kantaja on todennut istunnossa, yhteiselämää koskevan sopimuksen 7 kohdassa asetetaan lisäksi avoparille yhteisen asunnon olemassaoloa koskeva velvollisuus.
43 Tämän jälkeen on todettava, että kantajan ja hänen avopuolisonsa välinen yhteiselämää koskeva sopimus sisältää heidän yhteiselämäänsä parina liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien laajennetun sääntelyn. Erityisesti sopimuksen 3 kohdan nojalla osapuolet ovat sopineet jokapäiväistä taloudenhoitoa varten tehtävien oikeustoimien vastavuoroisesta tekemisestä. Sopimuksen 4 kohdassa puolestaan määrätään, että kaikki jokapäiväisessä taloudenhoidossa käytettävät tavarat ovat yhteistä omaisuutta, paitsi jos nämä tavarat on mainittu sopimuksen liitteessä tai jos osapuolet ovat sopineet asiasta toisin kirjallisesti. Nämä yhteiset kotitaloustavarat on mainittu sopimuksen 4 kohdan 2 alakohdassa. Osapuolet sitoutuvat niin ikään sopimuksen 5 kohdassa suorittamaan kuukausittain nettotyötulojensa suhteessa osuutensa yhteiseen kassaan, jotta voitaisiin huolehtia jokapäiväisen taloudenhoidon kustannuksista. Lisäksi sopimuksen 8 kohdassa määrätään, että kaikissa tapauksissa, joissa on olemassa tavaran omistajuutta koskeva riita, tavaran katsotaan kuuluvan molemmille siten, että molemmilla on jakamaton puolikas siitä. Lisäksi on tärkeää mainita sopimuksen 9 kohta, jonka mukaan kumpikin osapuoli on nimennyt vastavuoroisesti toisensa ”leskeneläkkeen” edunsaajaksi siinä tapauksessa, että heidän eläkejärjestelmissään tunnustetaan tällainen eläke.
44 Vaikka yhteiselämää koskevassa sopimuksessa ei mainita mitään lapsista, vastineen liitteenä olevasta ja tämän tuomion 5 kohdassa mainitusta esitteestä ilmenee, että Alankomaiden lainsäädännön mukaan on mahdollista, että silloin, kun vanhemmat ovat vain avopuolisoita, lapsen isä voi tunnustamalla lapsen ja myös tietyin menettelyin saada samat oikeudet lapseen, kuin jos hän olisi avioliitossa lapsen äidin kanssa. Hän saa esimerkiksi yhteishuoltajuuden äidin kanssa; lisäksi lapsi voi tilanteen mukaan ottaa isän nimen. Tässä tapauksessa kantaja on ilmoittanut tunnustaneensa ensimmäisen lapsensa tämän syntymähetkellä, mitä komissio ei ole kiistänyt, ja tämä antaa hänelle laajat isän oikeudet.
45 Vaikka lisäksi yhteiselämää koskevan sopimuksen tekeminen sitoo lähtökohtaisesti vain avopuolisoita (ks. tämän tuomion 35 kohta), on korostettava, että edellä mainitussa esitteessä todetaan ensin, että Alankomaiden tuomioistuimet alkavat kohdella pareja, jotka ovat tehneet yhteiselämää koskevan sopimuksen, samalla tavoin kuin pareja, jotka ovat rekisteröidyssä parisuhteessa tai avioliitossa (”courts are starting to put couples with a cohabitation agreement on the same footing as married and registered couples”), minkä jälkeen siinä myönnetään nimenomaisesti, että pareille, jotka ovat tehneet yhteiselämää koskevan sopimuksen, voidaan tunnustaa kolmansiin osapuoliin kohdistuvia vaikutuksia erityisesti vanhuuseläkkeiden osalta; tarkemmin sanoen, kuten tämän tuomion 43 kohdan loppuosassa on korostettu, nyt käsiteltävän asian avopuolisot ovat nimenneet vastavuoroisesti toisensa ”leskeneläkkeen” saajiksi siinä tapauksessa, että heidän eläkejärjestelmissään tunnustetaan tällainen eläke.
46 Kaikki nämä seikat osoittavat, että vaikka kantajan ja hänen avopuolisonsa tekemästä yhteiselämää koskevasta sopimuksesta johtuvat seuraukset eivät ole yhtä laajoja kuin avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteenkaan (”geregistreerd partnerschap”) seuraukset, ne voivat olla monelta kohdin samankaltaisia, jos avopuolisot määräävät siitä sopimuksessa, kuten tässä tapauksessa.
47 Edellä esitetyn (tämän tuomion 42–46 kohta) perusteella voidaan vain todeta, että riidanalaisen edellytyksen kolmannen osan kolmas lisäedellytys eli lisäedellytys, joka koskee ”muun parisuhteen kuin avioliiton osapuolten” käsitettä, sellaisena kuin tämä käsite on määritelty tämän tuomion 40 kohdassa, täyttyy ja että tämän seurauksena myös riidanalaisen edellytyksen kolmas osa täyttyy.
48 Edellä esitetystä seuraa, että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa mainitut ja henkilöstösääntöjen 72 artiklassa tarkoitetut kolme ensimmäistä edellytystä täyttyvät nyt käsiteltävässä asiassa.
49 Tällainen tulkinta vastaa lisäksi elintapojen kehitystä yhteiskunnassa, minkä merkitystä henkilöstösääntöjen tulkinnan kannalta korostettiin edellä mainitussa asiassa Reed annetussa tuomiossa, johon kantaja on kirjelmissään vedonnut. Tässä yhteydessä on korostettava, että yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuuksien ulottaminen virkamiehen avopuolisoon pätee myös samaa sukupuolta olevaan avopuolisoon, joten henkilöstösääntöjen laatijat ovat hyväksyneet sen, että uusia oikeuksia voidaan antaa henkilöille, jotka eivät ole avioliitossa. Lisäksi on todettava, että toisin kuin komissio väittää, virkamiestuomioistuimen edellä omaksuma tulkinta – tulkinta, joka koskee lisäksi erityisesti ”parisuhteen” käsitettä – ei ole ristiriidassa oikeuskäytännön kanssa, kun sen mukaan yhteisöjen tuomioistuimet eivät voi tulkita laajasti ”avioliiton” käsitettä (ks. em. yhdistetyt asiat D ja Ruotsi v. neuvosto, tuomion 37–39 kohta). Tässä yhteydessä on lisäksi todettava, että yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuuksien ulottaminen virkamiehen vakiintuneeseen avopuolisoon on yhteisvastuullisuuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tavoitteiden mukaista, ja nämä tavoitteet eroavat tavoitteista, joita on säännöksillä, joilla annetaan virkamiehille puhtaasti rahallisia etuuksia palkanlisinä, kuten esimerkiksi virkamiehen parisuhteen osapuolelle suoritettava kotitalouslisä, josta säädetään henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa. Ei ole siis kohtuutonta, että viimeksi mainittuihin etuuksiin sovelletaan ankarampia edellytyksiä virkamiehen ja hänen kanssaan muussa parisuhteessa kuin avioliitossa olevan osapuolen välisen suhteen osalta kuin silloin, kun etuus merkitsee sitä, että yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän soveltamisala ulotetaan tähän osapuoleen.
50 Virkamiestuomioistuin katsoo näin ollen, että kantajan avopuoliso voi henkilöstösääntöjen 72 artiklan ja yhteisen säännöstön 12 artiklan mukaisesti saada yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet, jotka kuuluvat ”virkamiehen avopuolisolle” ja ”vakuutetun henkilön parisuhteen tunnustetulle osapuolelle”.
51 Komission esittämät päinvastaiset väitteet eivät ole omiaan kumoamaan tätä toteamusta.
52 Tämä pätee erityisesti väitteeseen, jonka mukaan yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet olisi varattu ainoastaan parisuhteille, jotka ovat ”rinnastettavissa” avioliittoon, mitä koskevassa väitteessään komissio nojautuu sovellettavien säännösten tulkintaan, jossa ei oteta huomioon ainoastaan niiden sanamuotoa vaan myös niiden asiayhteys ja päämäärät, joita tavoitellaan sääntelyllä, johon säännökset kuuluvat. Vaikka virkamiestuomioistuin hyväksyy sen, että tällainen tulkintatapa olisi katsottava paremmaksi kuin puhtaasti sanamuodon mukainen tulkinta, se ei ymmärrä, miten sen seurauksena voitaisiin sulkea kantajan avopuoliso yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuuksien ulkopuolelle. Virkamiestuomioistuin päinvastoin noudattaa nimenomaisesti komission ehdottamaa tulkintamenetelmää, joka on ollut vakiintuneen oikeuskäytännön (ks. asia 292/82, Merck, tuomio 17.11.1983, Kok. 1983, s. 3781, 12 kohta ja asia F-10/06, André v. komissio, tuomio 14.12.2006, 35 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) kohteena, kun se ei ole missään tapauksessa tyytynyt Alankomaiden Luxemburgin-suurlähetystön todistukseen sisältyvään toteamukseen vaan on halunnut tutkia tämän tuomion 42–46 kohdassa riidanalaisen parisuhteen sisällön ja päätellyt sen perusteella, että se muistuttaa avioliittoa, minkä perusteella kantajan avopuolisoon voidaan soveltaa henkilöstösääntöjen 72 artiklaa siitä huolimatta, että asianomaisessa kansallisessa oikeusjärjestyksessä on olemassa toinen rekisteröidyn parisuhteen muoto, joka on vielä lähempänä avioliittoa ja joka kuuluisi sellaisenaan kyseisen artiklan soveltamisalaan. Sitä vastoin siltä osin kuin parisuhteen ja avioliiton rinnastettavuutta koskeva väite menee tässä tapauksessa hyväksyttyjä samankaltaisuuden tekijöitä koskevaa vaatimusta pidemmälle (ks. tämän tuomion 36 kohta ja kunkin kyseisen tekijän osalta 38, 39 ja 40–47 kohta), tämän väitteen hyväksyminen olisi johtanut siihen, että olisi lisätty lisäedellytys, jota ei henkilöstösääntöjen 72 artiklan sanamuodossa ole olemassa.
53 Samassa yhteydessä on hylättävä väite, jonka komissio perustaa ilmaisun ”rinnastetaan – – aviopuolisoon” käyttämiseen henkilöstösääntöjen 72 artiklassa, kun se vetoaa siihen, että ilmaisun ”rinnastetaan” on ymmärrettävä tarkoittavan avopuolisoita, jotka ovat olennaisilta osin ”rinnastettavissa” aviopuolisoihin, ja että se olisi siten edellytyksenä sille, että virkamiehen avopuoliso voisi kuulua yhteiseen sairausvakuutusjärjestelmään. Tätä tulkintaa ei voida hyväksyä. Vastaavasti kuin on todettu henkilöstösääntöjen muiden säännösten soveltamisen osalta (kuten esimerkiksi henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 2 artiklan 4 kohdan osalta, kun sen mukaan huollettavana olevaan lapseen voidaan ”rinnastaa” sellainen henkilö, jonka suhteen virkamiehellä on lakisääteinen elatusvelvollisuus ja jonka elatus aiheuttaa hänelle huomattavia kustannuksia), henkilöstösääntöjen 72 artiklassa käytetty ilmaisu ”rinnastetaan – – aviopuolisoon” on näet yksinkertaisesti ymmärrettävä siten, että virkamiehen avopuolisoa ja aviopuolisoa on kohdeltava samalla tavoin yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän yhteydessä, kun henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan kolme edellytystä täyttyvät.
54 Komission näkemyksestä, jonka mukaan henkilöstösääntöjen 72 artiklan viittaus henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohtaan ei koske ainoastaan viimeksi mainitun säännöksen i–iii alakohdan edellytyksiä vaan ulottuu sen johdantolauseeseen, jossa viitataan rekisteröintiä koskevaan vaatimukseen, on todettava, että vaikka oletettaisiinkin tällaisen tulkinnan henkilöstösääntöjen 72 artiklan viittauksesta olevan oikea, kantajan kanneperusteet olisi siitä huolimatta hyväksyttävä. Tässä tapauksessa näet, kuten kantaja on istunnossa muistuttanut, yhteiselämää koskeva sopimus on rekisteröity notaarin eli julkista valtaa käyttävän viranomaisen läsnä ollessa. Tämä asiakirja on tietyllä tavoin ”virallistettu” tällä notaarin läsnä ollessa suoritetulla rekisteröinnillä, joten sillä on tämän perusteella tiettyjä kansallisissa oikeusjärjestyksissä tunnettuja ja todistusvoimaisiin asiakirjoihin liitettyjä ominaispiirteitä kuten varmuus sekä osapuolten suostumuksesta ja allekirjoituksesta että sopimuksen sisällöstä. Nämä ominaispiirteet eivät ole yksinomaan omiaan edistämään osapuolten välisen yhteiselämää koskevan sopimuksen noudattamista ja täytäntöönpanoa, vaan ne mahdollistavat myös sen, että yhteiselämää koskevan sopimuksen vaikutukset ulotetaan kolmansiin henkilöihin; kuten näet edellä mainitusta Alankomaiden viranomaisten esitteestä (ks. tämän tuomion 45 kohta) ilmenee, kolmannet osapuolet, kuten eläkerahastot, voivat asettaa yhteiselämää koskevan sopimuksen tunnustamisen edellytykseksi sen, että sopimus on tehty notaarin läsnä ollessa. Vaikka siis oletettaisiin, että rekisteröintiä koskeva edellytys on tarpeen, ”geregistreerd partnerschap” -nimisen parisuhteen solmiminen ei ole välttämätöntä tämän edellytyksen täyttymiseksi, toisin kuin komissio väittää, koska rekisteröinti notaarin läsnä ollessa vastaa kyseessä olevan säännöksen vaatimuksia.
55 Kantaja ei siis ollut tässä tapauksessa velvollinen osoittamaan, että hänen ja hänen avopuolisonsa välillä oli ”geregistreerd partnerschap”, jotta avopuoliso voisi saada yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet.
56 Virkamiestuomioistuin esittää ylimääräisenä huomautuksena, että komission näkemys, jonka mukaan edellytettäisiin Alankomaiden oikeuden mukaisen ”geregistreerd partnerschap” -sopimuksen tyyppistä sopimusta, saattaisi johtaa epäyhdenvertaiseen kohteluun. Koska näet useissa maissa ei tunneta ”geregistreerd partnerschap” -nimistä parisuhdetta vastaavia parisuhteen muotoja, siitä, että komission tavoin vaadittaisiin tämäntyyppistä ”rekisteröityä” parisuhdetta, seuraisi, että muussa parisuhteessa kuin avioliitossa olevilta pareilta, jotka muun muassa sekä kotipaikkansa että avopuolisoiden kansallisuuden vuoksi ovat läheisimmässä yhteydessä näihin maihin, evättäisiin lopullisesti virkamiehen avopuolison mahdollisuus saada yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet, koska he eivät ole avioliitossa. Mikäli päinvastoin oletettaisiin, että komissio hyväksyy parisuhteet, joista sovitaan näiden parien yhteiselämää koskevissa sopimuksissa, sen kieltäytyminen tunnustamasta ”tavanomaisia” yhteiselämää koskevia sopimuksia sellaisten parien osalta, jotka ovat edellä kuvatulla tavalla läheisimmin sidoksissa maihin, joissa tunnetaan muunlaisia liiton muotoja kuin avioliitto tai ”rekisteröity” parisuhde, merkitsisi viimeksi mainittujen parien epäyhdenvertaista kohtelua; näiltä samoilta pareilta näet evättäisiin avopuolison mahdollisuus saada yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet, kun ne puolestaan sallittaisiin pareille, joilla on edellä mainitut läheiset yhteydet maihin, joissa ei tunneta ”rekisteröityjä” parisuhteita. Tällaiset epäyhdenvertaisuudet olisi erityisen vaikea perustella silloin, jos kyseessä ovat parisuhteet, joita ei ole ”rekisteröity” komission suosittelemalla tavalla mutta jotka muistuttavat kuitenkin avioliittoa enemmän kuin Alankomaiden oikeuden ”geregistreerd partnerschap”. Lisäksi on todettava, että vaikka oikeuskäytännössä onkin katsottu, että kun EY 12, EY 39, EY 43 ja EY 49 artiklassa kielletään jäsenvaltioita soveltamasta lainsäädäntöään eri tavoin kansalaisuuden perusteella, niissä ei tarkoiteta sellaista mahdollista eroavaisuutta kohtelussa, joka voi johtua jäsenvaltioiden kansallisten lainsäädäntöjen eroavaisuuksista, jos kutakin kansallista lainsäädäntöä sovelletaan kaikkiin sen soveltamisalaan kuuluviin henkilöihin objektiivisin perustein ja ottamatta huomioon heidän kansalaisuuttaan (ks. vastaavasti asia 1/78, Kenny, tuomio 28.6.1978, Kok. 1978, s. 1489, Kok. Ep. IV, s. 137, 18 kohta; yhdistetyt asiat C-251/90 ja C-252/90, Wood ja Cowie, tuomio 7.5.1992, Kok. 1992, s. I‑2873, 19 kohta; yhdistetyt asiat 185/78–204/78, Van Dam en Zonen ym., tuomio 3.7.1979, Kok. 1979, s. 2345, Kok. Ep. IV, s. 515, 10 kohta ja asia C-177/94, Perfili, tuomio 1.2.1996, Kok. 1996, s. I-161, 17 kohta), senkaltainen epäyhdenvertainen kohtelu, jota tässä kohdassa tarkoitetaan, ei kuulu tämän oikeuskäytännön piiriin. Yhtäältä on katsottava, että toisin kuin kyseisen oikeuskäytännön perustana olevan lähtökohdan mukaan tässä kohdassa todettu epäyhdenvertainen kohtelu perustuu näet asianomaisten kansalaisuuteen sekä heidän kotipaikkaansa, mikä peruste on usein päällekkäinen kansalaisuutta koskevan perusteen kanssa. Toisaalta asioissa, joihin edellä mainittu oikeuskäytäntö perustuu, yhdenvertaista kohtelua koskeva kysymys tuli esiin vapaata liikkuvuutta koskevien sääntöjen näkökulmasta, kun puolestaan tässä tapauksessa kyseessä on yhdenvertaisen kohtelun periaatteen takaaminen yhteisön virkamiesoikeuden periaatteena.
57 Edellä esitetyn perusteella on hyväksyttävä kantajan kanneperusteet, jotka koskevat henkilöstösääntöjen 72 artiklan, henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohdan ja yhteisen säännöstön 12 artiklan rikkomista, ja kumottava riidanalainen päätös, ilman että olisi tarpeen antaa ratkaisua muista kanneperusteista, joihin kannekirjelmässä on vedottu epäjärjestelmällisesti, kuten komissio perustellusti toteaa, eikä tiettyjä kanneperusteita ole myöskään millään tavoin kehitelty.
58 Virkamiestuomioistuimen henkilöstösääntöjen 72 artiklan osalta omaksuma tulkinta, kun tätä artiklaa luetaan yhdessä henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohdan ja yhteisen säännöstön 12 artiklan kanssa, saattaisi tietyissä tapauksissa johtaa siihen, että yksiköt, jotka käsittelevät hakemuksia, joiden mukaan yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuudet pitäisi ulottaa virkamiehen avopuolisoon, tekevät tutkimuksia ja selvityksiä, kun yhteisön lainsäätäjä on puolestaan halunnut asetuksella N:o 723/2004 yksinkertaistaa toimielinten hallintotoimintaa. Tämä tavoite saavutetaan kuitenkin suureksi osaksi uusilla korvauksia ja lisiä koskevilla säännöillä, jotka ovat ainoita aloja, joiden yksinkertaistamiseen asetuksen N:o 723/2004 johdanto-osan 26 perustelukappaleessa viitataan, ja jotka eivät liity yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän etuuksien soveltamisalan laajentamiseen, minkä lisäksi ne ovat myös sosiaalisesta näkökulmasta vähemmän arkaluonteisia kuin nämä etuudet (ks. vastaavasti tämän tuomion 49 kohta). Yksinkertaistamistavoite on lisäksi joka tapauksessa sovitettava yhteen ylempien oikeusperiaatteiden ja henkilöstösääntöjen säännösten kanssa. Ne rajoitteet, joita hallintoviranomaisille saattaa aiheutua tässä tapauksessa omaksutusta tulkinnasta, ovat vain seurausta siitä, että virkamiestuomioistuin on soveltanut näitä periaatteita ja sääntöjä rajatakseen henkilöstösääntöjen 72 artiklan käsitteen ”avopuoliso” täsmällisen merkityksen.
Oikeudenkäyntikulut
59 Euroopan unionin virallisessa lehdessä 29.8.2007 julkaistun (EUVL L 225, s. 1) virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 122 artiklan nojalla kyseisen työjärjestyksen oikeudenkäyntikuluja ja oikeudenkäyntimaksuja koskevia määräyksiä sovelletaan ainoastaan asioihin, jotka on pantu vireille virkamiestuomioistuimessa tämän työjärjestyksen voimaantulopäivästä eli 1.11.2007 lukien. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen tältä osin merkityksellisiä määräyksiä sovelletaan soveltuvin osin asioihin, jotka olivat vireillä virkamiestuomioistuimessa ennen tätä päivää.
60 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kumotaan 28.2.2006 tehty ja 20.3.2006 pysytetty Euroopan yhteisöjen komission päätös, jonka perusteella Anton Pieter Roodhuijzenin ja Maria Helena Astrid Hartin avoliittoa ei ole tunnustettu muuksi parisuhteeksi kuin avioliitoksi Euroopan yhteisöjen yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän yhteydessä.
2) Euroopan yhteisöjen komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Kreppel | Tagaras | Gervasoni |
Julistettiin Luxemburgissa 27 päivänä marraskuuta 2007.
kirjaaja | | jaoston puheenjohtaja |
Tämän päätöksen teksti ja siinä mainittujen yhteisöjen tuomioistuinten päätösten tekstit, joita ei vielä ole julkaistu oikeustapauskokoelmassa, ovat saatavilla yhteisöjen tuomioistuimen seuraavalla internet-sivulla: www.curia.europa.eu