EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

29 päivänä syyskuuta 2009 (*)

Henkilöstö – Sopimussuhteiset toimihenkilöt – Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 88 artikla – Työpaikan pysyvyys – Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 100 artikla – Lääketieteellisiin syihin perustuva varauma – EY 39 artikla – Työntekijöiden vapaa liikkuvuus

Yhdistetyissä asioissa F‑69/07 ja F‑60/08,

joissa on kyse EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuvista kanteista,

O, Euroopan yhteisöjen komission sopimussuhteinen toimihenkilö, kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajinaan asianajajat S. Orlandi, A. Coolen, J.-N. Louis ja É. Marchal,

kantajina,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään D. Martin ja L. Lozano Palacios,

vastaajana,

jota tukee

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään aluksi asiassa F‑69/07 I. Šulce ja M. Simm ja asiassa F-60/08 I. Šulce ja K. Zieleśkiewicz, sittemmin molemmissa mainituissa asioissa K. Zieleśkiewicz ja M. Bauer,

väliintulijana,

VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit I. Boruta ja S. Van Raepenbusch (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies R. Schiano,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 10.2.2009 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja on nostanut kaksi kannetta, jotka ovat saapuneet virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 12.7.2007 ja 25.6.2008 faksitse (alkuperäiskappaleet toimitettiin 13.7.2007 ja 1.7.2008). Kyseisissä kanteissa vaaditaan seuraavien päätösten kumoamista:

–        asiassa F-69/07 Euroopan yhteisöjen komission päätökset, joissa vahvistetaan kantajan työsuhteen ehdot avustavia tehtäviä hoitavana sopimussuhteisena toimihenkilönä, siltä osin kuin niihin sisältyy Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen (jäljempänä palvelussuhteen ehdot) 100 artiklassa säädetty lääketieteellisiin syihin perustuva varauma, ja siltä osin kuin niissä rajoitetaan hänen työsopimuksensa kestoa niin, että se päättyy 15.9.2009

–        asiassa F-60/08 7.9.2007 tehty komission päätös edellä mainitussa 100 artiklassa säädetyn lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman soveltamisesta kantajaan.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

1.     Työsopimuksen kesto

2        Palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Muita kuin ydintehtäviä hoitavalla sopimussuhteisella toimihenkilöllä tarkoitetaan – – toimihenkilöä, joka ei hoida asianomaista toimielintä koskevan talousarvion pääluokan liitteenä olevassa henkilöstötaulukossa esitettyä tointa ja joka on palkattu hoitamaan tehtäviä osa- tai kokopäiväisesti:

a)      jossain toimielimessä ruumiillisen työn tekemiseksi tai hallinnollisten avustavien tehtävien suorittamiseksi;

– –”

3        Palvelussuhteen ehtojen 3 b artiklassa säädetään seuraavaa:

”Avustavia tehtäviä hoitavilla sopimussuhteisilla toimihenkilöillä tarkoitetaan – – toimihenkilöitä, jotka on palkattu toimielimeen – –

a)      hoitamaan muita kuin 3 a artiklan 1 kohda[n] [a alakohdassa] tarkoitettuja tehtäviä osa- tai kokopäiväisesti ja jotka eivät hoida asianomaista toimielintä koskevan talousarvion pääluokan liitteenä olevassa henkilöstötaulukossa esitettyä toimea

b)      korvaamaan, sen jälkeen kun mahdollisuus virkamiesten väliaikaisesta nimittämisestä toimielimen sisällä on tutkittu, tiettyjä henkilöitä, jotka eivät voi toistaiseksi suorittaa velvollisuuksiaan, nimittäin

i)      virkamiehiä tai väliaikaisia toimihenkilöitä AST-tehtäväryhmässä;

ii)      poikkeuksellisesti niitä virkamiehiä tai väliaikaisia toimihenkilöitä AD-tehtäväryhmässä, jotka työskentelevät erityisvirassa, lukuun ottamatta yksiköiden päälliköitä, pääjohtajia ja vastaavissa tehtävissä toimivia.

Sovellettaessa 3 a artiklaa sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkaaminen avustaviin tehtäviin ei ole mahdollista.”

4        Palvelussuhteen ehtojen 88 artiklassa säädetään vielä seuraavaa:

”Edellä 3 b artiklassa tarkoitettujen sopimussuhteisten toimihenkilöiden osalta:

a)      työsopimus on tehtävä määräajaksi, ja se voidaan uusia

b)      tosiasiallinen palvelussuhde toimielimessä, mukaan luettuna työsopimuksen jatkaminen, voi kestää enintään kolme vuotta.

Edellä 3 a artiklassa tarkoitetun sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussuhdetta koskevaa ajanjaksoa ei lueta mukaan tehtäessä tai uusittaessa sopimuksia tämän artiklan mukaisesti.”

5        Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annetulla neuvoston direktiivillä 1999/70/EY pantiin täytäntöön toimialaltaan yleisten työmarkkinakeskusjärjestöjen välillä 18.3.1999 tehty määräaikaista työtä koskeva puitesopimus (jäljempänä puitesopimus). Puitesopimuksen 5 lausekkeessa todetaan seuraavasti:

”1. Perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden väärinkäytösten estämiseksi jäsenvaltiot kuultuaan työmarkkinaosapuolia kansallisen lainsäädännön, työehtosopimusten tai käytännön mukaan ja/tai työmarkkinaosapuolten on otettava käyttöön erityisten alojen ja/tai työntekijäryhmien tarpeiden mukaan yksi tai useita seuraavista toimenpiteistä, jos käytettävissä ei ole vastaavia oikeudellisia toimenpiteitä väärinkäytösten estämiseksi:

a)      perustellut syyt tällaisen työsopimuksen tai työsuhteen uudistamista varten;

b)      perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden enimmäiskokonaiskesto;

c)      tällaisten työsopimusten tai työsuhteiden uudistamisten lukumäärä.

2. Jäsenvaltiot kuultuaan työmarkkinaosapuolia ja/tai työmarkkinaosapuolet määrittävät tarvittaessa, millä edellytyksillä määräaikaisia työsopimuksia tai työsuhteita

a)      pidetään perättäisenä;

b)      pidetään toistaiseksi voimassa olevina työsopimuksina tai työsuhteina.”

2.     Lääketieteellisiin syihin perustuva varauma

6        Palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jos ennen sopimussuhteisen toimihenkilön palvelukseen ottamista suoritettavassa lääkärintarkastuksessa käy ilmi, että asianomaisella on jokin sairaus tai vamma, [sopimusten tekemiseen toimivaltainen] viranomainen voi päättää, että hän saa työkyvyttömyys- tai henkivakuutuksen kattamat etuudet tämän sairauden tai vamman seurausten osalta vasta viiden vuoden kuluttua siitä, kun hän on tullut toimielimen palvelukseen.

Sopimussuhteinen toimihenkilö voi tehdä tätä päätöstä koskevan valituksen [Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien] henkilöstösääntöjen 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetylle työkyvyttömyyslautakunnalle.”

 Asian tausta

7        Kantaja työskenteli komission palveluksessa 1.5.2001–15.9.2003 paikallisena toimihenkilönä. Hänet nimitettiin 16.9.2003 ylimääräiseksi toimihenkilöksi määräaikaisen työsopimuksen nojalla, joka uusittiin kymmenen kertaa 15.9.2006 saakka.

8        Kantaja kävi lääkärintarkastuksessa, jotta hänet olisi voitu ottaa uudelleen palvelukseen sopimussuhteisena toimihenkilönä. Työterveyshuolto esitti tämän tarkastuksen perusteella varauman 12.9.2006.

9        Kantaja allekirjoitti 14.9.2006 palvelussuhteen ehtojen 3 b artiklassa tarkoitetun avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimuksen ajanjaksoksi, joka päättyi 15.9.2009.

10      Samana päivänä eli 14.9.2006 päivätyssä kirjeessä komissio kiinnitti ”[kantajan] huomion siihen, että tähän tarjoukseen [sisältyi] ehto, joka koski [palvelussuhteen ehtojen] 100 artiklassa mainitun lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman soveltamista”.

11      Kantaja teki 11.12.2006 päivätyllä kirjeellä valituksen sopimusten tekemiseen toimivaltaiselle viranomaiselle. Hän väitti siinä ensinnäkin, että hänen 14.9.2006 tehty työsopimuksensa ei voinut olla määräaikainen. Hän arvosteli myös sitä, että hänen osaltaan oli sovellettu palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan ensimmäistä kohtaa. Hän vaati näin ollen sopimusten tekemiseen toimivaltaista viranomaista ”toteamaan, että hänen työsopimuksensa [oli] tehty toistaiseksi voimassa olevaksi ja että häneen ei [ollut] syytä soveltaa [edellä mainitussa artiklassa] säädettyä varaumaa”. Samassa kirjeessä ”hän [teki] myös [t]arvittavilta osin ja palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan [toisen kohdan] mukaisesti [Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien] henkilöstösääntöjen 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetylle työkyvyttömyyslautakunnalle valituksen [häneen sovellettavaa lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa koskevasta] päätöksestä”. Kantaja lisäsi 14.12.2006 valitukseensa täydentävän valituksen (jäljempänä 11. ja 14.12.2006 tehty valitus).

12      Sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen katsoi 30.3.2007, ettei se voinut hyväksyä perusteluja, jotka kantaja esitti hänen työsopimuksensa kestoa ja häneen sovellettavasta lääketieteellisiin syihin perustuvasta varaumasta tehtyä päätöstä vastaan. Sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen päätti näin ollen olla hyväksymättä valitusta. Koska se oli pannut merkille, että kantaja oli valituksensa yhteydessä tehnyt mainitusta päätöksestä valituksen myös työkyvyttömyyslautakunnalle, se toimitti valituksen edelleen työterveyshuollolle.

13      Kantaja nosti virkamiestuomioistuimessa 12.7.2007 kanteen, jonka viitenumero on F-69/07 ja joka koskee niitä päätöksiä, joiden mukaan hänet otetaan palvelukseen vain määräaikaisella työsopimuksella ja häneen sovelletaan lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa.

14      Työkyvyttömyyslautakunnan toteamusten perusteella sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen päätti 7.9.2007, että kantaja ”saa työkyvyttömyys- tai henkivakuutuksen kattamat etuudet soveltuvuutta koskevan lääkärintarkastuksen jälkeen annetun lääketieteellisen varauman kohteena olevan sairauden tai vamman seurausten osalta vasta viiden vuoden kuluttua siitä, kun hän on tullut komission palvelukseen sopimussuhteiseksi toimihenkilöksi”.

15      Kantaja teki tästä päätöksestä valituksen 23.11.2007. Sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen hylkäsi valituksen 14.3.2008.

16      Kantaja nosti 25.6.2008 virkamiestuomioistuimessa 7.9.2007 tehtyä päätöstä koskevan kanteen, jonka viitenumero on F-60/08 (alkuperäiskappale toimitettiin 1.7.2007).

 Asianosaisten vaatimukset ja oikeudenkäyntimenettely

17      Kantaja vaatii asiassa F-69/07, että virkamiestuomioistuin

–        kumoaa komission päätökset, joissa vahvistetaan hänen työsuhteensa ehdot avustavia tehtäviä hoitavana sopimussuhteisena toimihenkilönä, siltä osin kuin päätöksissä yhtäältä määrätään palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa säädetyn lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman soveltamisesta ja toisaalta rajoitetaan hänen työsopimuksensa kesto ajaksi 16.9.2006–15.9.2009.

–        velvoittaa komission korvaamaan tässä oikeusasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

18      Komissio vaatii samassa asiassa, että virkamiestuomioistuin

–        hylkää kanteen, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset osittain puuttuvat ja koska se on joka tapauksessa perusteeton

–        määrää oikeudenkäyntikuluista lain mukaisesti.

19      Euroopan unionin neuvosto pyysi virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 21.9.2007 faksitse saapuneella kirjeellä (alkuperäiskappale toimitettiin 24.9.2007) saada osallistua väliintulijana asian F-69/07 käsittelyyn tukeakseen komission vaatimuksia.

20      Neuvosto hyväksyttiin virkamiestuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtajan 22.10.2007 antamalla määräyksellä väliintulijaksi asiassa F-69/07 tukemaan komission vaatimuksia.

21      Neuvosto vaatii väliintulokirjelmässään, joka saapui virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 29.11.2007 lähetetyllä faksilla (alkuperäiskappale toimitettiin 3.12.2007), että virkamiestuomioistuin hylkää kannekirjelmässä esitetyn väitteen palvelussuhteen ehtojen 88 ja 100 artiklan lainvastaisuudesta, koska lainvastaisuusväitteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat ja koska se on joka tapauksessa perusteeton.

22      Kantajan huomautukset väliintulokirjelmästä saapuivat virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 15.1.2008 (alkuperäiskappale toimitettiin 22.1.2008). Kantaja vaatii, että virkamiestuomioistuin hyväksyy hänen kannekirjelmässään esittämänsä vaatimukset ja velvoittaa neuvoston vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan. Komissio ei esittänyt huomautuksia väliintulokirjelmästä.

23      Kantaja vaatii asiassa F-60/08, että virkamiestuomioistuin

–        kumoaa 7.9.2007 tehdyn komission päätöksen, jossa vahvistetaan hänen työsuhteensa ehdot avustavia tehtäviä hoitavana sopimussuhteisena toimihenkilönä, siltä osin kuin päätöksessä määrätään palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa säädetyn lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman soveltamisesta

–        velvoittaa komission korvaamaan tässä oikeusasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

24      Komissio vaatii asiassa F-60/08, että virkamiestuomioistuin

–        hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25      Neuvosto pyysi virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 29.7.2008 faksitse saapuneella kirjeellä (alkuperäiskappale toimitettu 31.7.2008) saada osallistua väliintulijana asian F-60/08 käsittelyyn tukeakseen komission vaatimuksia.

26      Neuvosto hyväksyttiin virkamiestuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtajan 4.9.2008 antamalla määräyksellä väliintulijaksi asiassa F-60/08 tukemaan komission vaatimuksia.

27      Kantaja pyysi virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 25.6.2008 faksitse saapuneella kirjeellä (alkuperäiskappale toimitettiin 1.7.2008) asioiden F-69/07 ja F-60/08 yhdistämistä kirjallista käsittelyä, suullista käsittelyä ja pääasian ratkaisua varten. Virkamiestuomioistuin kehotti komissiota 14.7.2008 päivätyllä kirjeellä ottamaan kantaa asioiden yhdistämiseen. Komissio ei esittänyt vastaväitteitä tältä osin. Asiat F-69/07 ja F-60/08 yhdistettiin virkamiestuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtajan 4.9.2008 antamalla määräyksellä suullista käsittelyä ja pääasian ratkaisua varten.

28      Neuvosto vaatii väliintulokirjelmässään, joka saapui virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 14.11.2008 lähetetyllä faksilla (alkuperäiskappale toimitettiin 19.11.2007), että virkamiestuomioistuin hylkää kannekirjelmässä esitetyn väitteen palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan lainvastaisuudesta, koska lainvastaisuusväitteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat ja koska se on joka tapauksessa perusteeton.

29      Kantajaa ja komissiota kehotettiin muun muassa vastaamaan tähän kirjelmään istunnossa ja esittämään tässä yhteydessä huomautuksensa siitä, mitä seurauksia voi olla asian F-69/07 kanteen ja asian F-60/08 kanteen mahdollisesta tutkittavaksi ottamisesta.

30      Virkamiestuomioistuin pyysi 10.2.2009 pidetyssä istunnossa asianosaisia tarkastelemaan mahdollisuutta, että riidan siinä osassa, joka koskee lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman soveltamista, päästäisiin sovintoratkaisuun. Näin ollen se lykkäsi suullisen menettelyn päättämistä ja asioiden saattamista päätösharkintaan. Komissio ilmoitti virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 25.2.2009 toimittamassaan kirjeessä, että se ei voi suostua tähän pyyntöön. Virkamiestuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja päätti suullisen menettelyn 11.3.2009 ja saattoi asiat päätösharkintaan.

 Oikeudellinen arviointi

1.     Kanteen F-69/07 tutkittavaksi ottaminen

 Asianosaisten lausumat

31      Komissio väittää ensimmäiseksi, että kantaja on menettänyt oikeutensa kanteen nostamiseen siltä osin kuin hän kiistää niiden aiempien työsopimustensa keston lainmukaisuuden, joiden nojalla hän työskenteli paikallisena tai ylimääräisenä toimihenkilönä.

32      Toiseksi komissio huomauttaa, että sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ilmoitti 30.3.2007 tekemässään päätöksessä toimittavansa kantajan tekemän valituksen lääketieteellisiin syihin perustuvasta varaumasta, joka oli tehty hänen avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimuksensa tekemisen yhteydessä, työterveyshuollolle, jotta tämä nimittäisi työkyvyttömyyslautakunnan antamaan asiasta lausunnon. Komissio päättelee tästä, että sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen hyväksyi kantajan valituksen ja että kanne on varauman osalta jätettävä tutkimatta, jos 11.12.2006 päivättyä kantajan kirjettä on tulkittava siten, että se on Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 90 artiklan 1 kohtaan perustuva hakemus asian saattamisesta työkyvyttömyyslautakunnan ratkaistavaksi.

33      Komissio väittää kolmanneksi, että kanne on ennenaikainen, jos 11.12.2006 päivättyä kantajan kirjettä on tulkittava siten, että se on valitus häneen sovellettavasta lääketieteellisiin syihin perustuvasta varaumasta tehdystä päätöksestä. Komissio nimittäin katsoo, että tässä tapauksessa valitus tehtiin ennen palvelussuhteen ehdoissa säädetyn työkyvyttömyyslautakunnan valitusmenettelyn päättymistä. Neuvosto yhtyy tähän näkemykseen.

34      Kantaja vastaa tähän väliintulokirjelmästä esittämissään huomautuksissa, että 14.9.2006 tehty sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen päätös, jolla esitettiin hänen osaltaan lääketieteellisiin syihin perustuva varauma hänen avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimuksensa allekirjoittamisen yhteydessä, on lopullinen päätös. Hän katsoo lisäksi, että kun sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen saattoi asian työkyvyttömyyslautakunnan käsiteltäväksi, tarkoituksena ei ollut tutkia oikeudelliselta kannalta, voitaisiinko häneen pätevästi soveltaa palvelussuhteen ehtojen 100 artiklaa. Työkyvyttömyyslautakunnan käsiteltäväksi voidaan nimittäin saattaa kantajan mukaan vain lääketieteellisiä kysymyksiä. Hän katsoo lisäksi, että 7.9.2007 tehty sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen päätös, jossa lääketieteellisiin syihin perustuva varauma pidettiin voimassa mainitun lautakunnan päätelmien perusteella, on pelkästään vahvistava päätös.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

35      Kanteen F-69/07 kohteesta ja vaatimuksista ilmenee, että kantaja ei arvostele niiden aiempien työsopimustensa kestoa, joiden nojalla hän työskenteli paikallisena tai ylimääräisenä toimihenkilönä. Hän ei myöskään vaadi virkamiestuomioistuinta kumoamaan väitettyä kieltäytymistä saattaa asia työkyvyttömyyslautakunnan käsiteltäväksi. Tästä seuraa, että komission esittämät kaksi ensimmäistä oikeudenkäyntiväitettä on hylättävä.

36      Vielä on tutkittava, onko se kanteessa F-69/07 esitetty vaatimus, joka koskee lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa, ennenaikainen, koska varaumaa koskeva valitus tehtiin ennen työkyvyttömyyslautakunnan valitusmenettelyn päättymistä.

37      On muistutettava, että henkilöstösääntöjen 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyllä työkyvyttömyyslautakunnalla on kaikkien lääketieteellisten lautakuntien tavoin (ks. asia 76/84, Rienzi v. komissio, tuomio 21.1.1987, Kok., s. 315, 9–12 kohta ja asia T-4/96, S v. yhteisöjen tuomioistuin, tuomio 9.7.1997, Kok., s. II-1125, 41 ja 59 kohta) toimivalta antaa lausunto vain kaikista lääketieteellisen arvioinnin kannalta merkityksellisistä tekijöistä mutta ei laatia oikeudellisia arviointeja. Lautakunnan päätelmät sitovat lisäksi lääketieteelliseltä kannalta sopimusten tekemiseen toimivaltaista viranomaista (asia 25/86, Suss v. komissio, määräys 11.12.1986, Kok., s. 3929, 6 kohta ja asia C-18/91 P, V v. parlamentti, tuomio 19.6.1992, Kok., s. I-3997, 26 kohta).

38      Palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan toisessa kohdassa säädetty työkyvyttömyyslautakunnalle tehtävä valitus voi siis koskea vain lääketieteellistä seikkaa, eikä toimihenkilöä voida velvoittaa kyseiseen menettelyyn, jos hänen valituksensa ei ole luonteeltaan lääketieteellinen.

39      Edellä 11 kohdassa mainitusta, 11.12.2006 päivätystä kantajan kirjeestä kuitenkin ilmenee, että yhtäältä hän saattoi sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi valituksen, jonka tueksi hän esitti oikeudellisia seikkoja työsopimuksensa määräaikaisuutta ja sopimukseen sisältyvää lääketieteellistä varaumaa vastaan, ja että toisaalta hän ”teki valituksen myös” työkyvyttömyyslautakunnalle, vaikkakin yksinomaan ”tarvittavilta osin”.

40      Sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen hylkäsi 30.3.2007 tekemällään päätöksellä valituksessa esitetyn vaatimuksen, joka koskee kantajan työsopimuksen kestoa. Se myös totesi, että työkyvyttömyyslautakunnalle oli tehty valitus, ja ilmoitti ryhtyneensä tarvittaviin toimiin asian saattamiseksi mainitun lautakunnan käsiteltäväksi. Sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen antoi kuitenkin ratkaisunsa myös siitä valituksen kohdasta, joka koskee lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman oikeudellista pätevyyttä tässä päätöksessä. Viranomainen totesi luonteeltaan lopullisten oikeudellisten päätelmien perusteella, että ”[kantajan] perusteluja ei [voitu] hyväksyä”.

41      Lisäksi sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen 7.9.2007 tekemä päätös, jossa ryhdytään työkyvyttömyyslautakunnan päätelmien mukaisiin toimiin, perustuu palvelussuhteen ehtojen 100 artiklaan eikä henkilöstösääntöjen 90 artiklaan, johon komission olisi tavallisesti pitänyt viitata, jos se olisi katsonut, että mainittu päätös oli jatkoa 11. ja 14.12.2006 tehdylle valitukselle.

42      Edellä esitetystä seuraa, että kantaja turvautui kahteen eri oikeussuojakeinoon, joilla on eri tavoitteet, ja että komissio käsitteli ne sellaisina.

43      Näin ollen 11. ja 14.12.2006 tehtyä valitusta ja virkamiestuomioistuimessa myöhemmin nostettua kannetta ei voida pitää ennenaikaisina sillä perusteella, että valitus tehtiin ennen palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa säädetyn menettelyn päättymistä.

44      On kuitenkin tutkittava viran puolesta, mitä seurauksia kanteen F-69/07 tutkittavaksi ottamisella on kanteeseen F-60/08.

2.     Asiassa F-60/08 nostetun kanteen tutkittavaksi ottaminen

45      On muistutettava, että toimihenkilölle epäedullisesta sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen toimesta voidaan valittaa vain kerran asianomaisen toimihenkilön kyseistä viranomaista vastaan tekemällä valituksella. Silloin kun kahdella valituksella on sama kohde, vain toinen niistä eli ensimmäisenä tehty on henkilöstösääntöjen 90 artiklassa tarkoitettu valitus, kun taas toisen, myöhemmin tehdyn valituksen, on katsottava olevan vain ilmoitus aiemman valituksen toistamisesta, joka ei voi pitkittää menettelyä (ks. vastaavasti asia T-14/91, Weyrich v. komissio, määräys 7.6.1991, Kok., s. II-235, 41 kohta; asia T-67/91, Torre v. komissio, määräys 25.2.1992, Kok., s. II-261, 32 kohta ja asia T-66/05, Sack v. komissio, tuomio 11.12.2007, 37 ja 41 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

46      Valituksessa, jonka kantaja väitetysti teki 22.11.2007 sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen 7.9.2007 tekemästä päätöksestä, jossa häneen sovellettava riidanalainen lääketieteellisiin syihin perustuva varauma tehtiin uudelleen työkyvyttömyyslautakunnan päätelmien perusteella, valittaja kuitenkin toisti ne oikeudelliset perustelut, jotka hän oli esittänyt 11. ja 14.12.2006 tekemässään valituksessa.

47      Tästä seuraa, että 22.11.2007 tehty väitetty valitus koski samaa asiaa kuin 11. ja 14.12.2006 tehty valitus ja että se kohdistui päätökseen, jossa vain ryhdyttiin työkyvyttömyyslautakunnan lääketieteellisten päätelmien mukaisiin toimiin eikä palattu oikeudellisiin kysymyksiin, jotka oli ratkaistu jo 30.3.2007 ja jotka pelkästään olivat sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen mukaan riittävä peruste lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman tekemiseen kantajan osalta.

48      Näin ollen on katsottava yhtäältä, että 22.11.2007 tehty väitetty valitus oli vain ilmoitus aiemman valituksen toistamisesta eikä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu valitus, ja toisaalta, että päätös väitetyn valituksen hylkäämisestä oli vain aiemman päätöksen vahvistava päätös, johon ei näin ollen voida hakea muutosta.

49      Tätä päätelmää ei voida horjuttaa sillä seikalla, että sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen hylkäsi väitetyn toisen valituksen 14.3.2008 sellaisten argumenttien perusteella, jotka olivat lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman osalta perustellumpia kuin sen 30.3.2007 tekemässä päätöksessä, jolla 11. ja 14.12.2006 tehty valitus hylättiin. Vaikka sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen 14.3.2008 päivätty päätös tehtiin sen jälkeen, kun kantajan terveydentilaa uudelleen tarkastellut työkyvyttömyyslautakunta oli antanut päätelmänsä, päätökseen sisältyvissä toteamuksissa, jotka liittyvät asianosaiseen sovellettavaan lääketieteellisiin syihin perustuvaan varaumaan, ei ole kyse varauman asianmukaisuuden todellisesta uudelleen arvioinnista. Niillä vain täydennetään 30.3.2007 tehdyssä ensimmäisen valituksen hylkäämispäätöksessä esitettyjä perusteluita. Sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen nimittäin totesi 14.3.2008 tekemässään päätöksessä toistavansa siinä ne argumentit, jotka se oli esittänyt vastineessaan asiassa F-69/07, joka pantiin vireille ensimmäisen valituksen hylkäämisen vuoksi. Pelkästään täydentäviä täsmennyksiä sisältävässä päätöksessä rajoitutaan kuitenkin vain esittämään perustelut aiemman päätöksen vahvistamiseksi; se ei siis ole asianomaiselle vastainen toimi (ks. vastaavasti asia T-375/02, Cavallaro v. komissio, tuomio 7.6.2005, Kok. H., s. I-A-151 ja II-673, 65 kohta).

50      Edellä olevaa päätelmää ei myöskään aseta kyseenalaiseksi oikeuskäytäntö, jonka mukaan vahvistavasta päätöksestä nostettu kumoamiskanne jätetään tutkimatta vain, jos vahvistettu päätös on tullut lopulliseksi asianomaiselle sen takia, ettei tämä ole nostanut kannetta säädetyssä määräajassa, kun taas päinvastaisessa tapauksessa kantajalla on oikeus nostaa kanne vahvistetusta päätöksestä tai vahvistavasta päätöksestä taikka näistä molemmista päätöksistä. Tätä ratkaisua ei voida soveltaa silloin, kun on nostettu, kuten nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, kaksi eri kannetta, toinen vahvistetusta päätöksestä ja toinen vahvistavasta päätöksestä, ja kun kantaja voi puolustaa näkemyksiään ja esittää väitteensä ensimmäisen kanteen yhteydessä (asia T-354/00, Métropole télévision-M6 v. komissio, määräys 25.10.2001, Kok., s. II-3177, 35 kohta).

51      Asiassa F-60/08 nostettu kanne on näin ollen jätettävä tutkimatta.

3.     Asiassa F-69/07 nostetun kanteen asiakysymys

52      Kantaja riitauttaa yhtäältä työsopimuksensa keston rajoittamisen 16.9.2006 ja 15.9.2009 väliseksi ajaksi ja toisaalta palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa säädetyn lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman soveltamisen.

 Kanne työsopimuksen kestoa koskevilta osin

 Asianosaisten lausumat

53      Siltä osin kuin kanne koskee kantajan työsopimuksen kestoa, kantaja vetoaa kanteensa tueksi pääosin kahteen kanneperusteeseen. Hän väittää ensisijaisesti esittämässään ensimmäisessä kanneperusteessa, että hänen työsopimuksensa kestoa rajoittavalla päätöksellä loukataan hänen oikeuttaan työpaikan pysyvyyteen ja että hänen valituksensa hylkäämistä ei ole riittävästi perusteltu. Hän esittää, siltä osin kuin on tarpeellista, toisessa kanneperusteessa väitteen palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan lainvastaisuudesta.

54      Tukeutuen asiassa Landgren vastaan Euroopan koulutussäätiö 26.10.2006 annettuun tuomioon (F-1/05, Kok. H., s. I-A-1-123 ja II-A-1-459; josta on valitettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen asiassa T-404/06 P) kantaja väittää ensinnäkin, että työntekijöiden suojelun kehittymisen vuoksi toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset ovat vallitseva työsuhdemuoto. Määräaikaiset työsopimukset voivat sen sijaan vastata työnantajien ja työntekijöiden tarpeita vain tietyissä olosuhteissa.

55      Kantaja päättelee siitä seikasta, että hän on ollut komission palveluksessa 1.5.2001 lähtien viidentoista peräkkäisen määräaikaisen työsopimuksen nojalla, että komissio on käyttänyt väärin tätä sopimusmuotoa ja loukannut hänen oikeuttaan työpaikan pysyvyyteen.

56      Kantaja lisää, että hänen 11. ja 14.12.2006 tekemänsä valitus perustuu työpaikan pysyvyyttä koskevaan oikeuteen sekä Torinossa 18.10.1961 allekirjoitetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan ja Nizzassa 7.12.2000 julistetun Euroopan unionin perusoikeuskirjan määräyksiin (EYVL C 364, s. 1; jäljempänä perusoikeuskirja). Hän väittää, että hylätessään hänen valituksensa komissio ei vastannut hänen perusteluihinsa. Komissio ei kantajan mukaan ole selittänyt millään tavalla niitä olosuhteita, jotka oikeuttivat sen tekemään viisitoista peräkkäistä määräaikaista työsopimusta, eikä ilmoittanut, miten peräkkäiset sopimukset vastaavat molempien asianosaisten tarpeita.

57      Kantaja väittää toiseksi, että päätös, jolla hänen työsuhteensa päättymispäiväksi vahvistettiin 15.9.2009, perustuu palvelussuhteen ehtojen 88 artiklaan ja että kyseinen artikla on itsessään lainvastainen siltä osin kuin siinä ”loukataan työntekijöiden suojelua koskevia oikeudellisia periaatteita”.

58      Neuvoston väliintulokirjelmästä esittämissään huomautuksissa kantaja tarkentaa, että työsuhteiden pysyvyyttä koskeva yleinen periaate perustuu direktiiviin 1999/70. Kantajan mukaan tätä direktiiviä ja sen liitteenä olevaa puitesopimusta on tarkoitus soveltaa kansainvälisoikeudellisen yhteisön kanssa tehtyihin työsopimuksiin. Hänen mukaansa yhteisön kansalainen ei menetä työntekijän asemaa sen vuoksi, että hän työskentelee tällaisessa organisaatiossa.

59      Kantaja väittää, että palvelussuhteen ehdot ja direktiivi 1999/70 ovat samanarvoisia oikeudellisia säädöksiä, joista toinen ei voi olla ensisijainen toiseen nähden. Hän lisää kuitenkin, että silloin kun tällaiset säädökset voivat aiheuttaa vastakkaisia vaikutuksia, on sovellettava sitä säädöstä, jolla täytetään EY 253 artiklassa asetetut perusteluvaatimukset.

60      Hänen mukaansa palvelussuhteen ehdoissa ei kuitenkaan selitetä, miksi niiden 3 b artiklassa tarkoitettujen toimihenkilöiden palveluksessaolo on rajoitettu kolmeen vuoteen. Niissä ei hänen mielestään myöskään perustella, miksi tällaisia toimihenkilöitä kohdellaan eri tavoin kuin 3 a artiklan perusteella palvelukseen otettuja toimihenkilöitä, joiden työsopimukset voidaan uusia toistaiseksi voimassa oleviksi. Palvelussuhteen ehdoissa ei kantajan mukaan myöskään perustella sellaisten sopimussuhteisten toimihenkilöiden erilaista kohtelua, jotka on kantajan tavoin otettu palvelukseen 3 b artiklan mukaisesti sen jälkeen, kun he ovat työskennelleet heidät palkanneessa toimielimessä peräkkäisillä määräaikaisilla työsopimuksilla, joiden osalta hän väittää, että ne tehtiin vakinaisten tehtävien hoitamiseksi. Kantaja katsoo lisäksi, että palvelussuhteen ehdot sen enempää kuin hänen työsopimuksensa kestoa rajoittava päätöskään eivät oikeuta kohtelemaan edellä mainittuja toimihenkilöitä eri tavalla kuin jäsenvaltioissa vastaavia tehtäviä hoitavia työntekijöitä. Jatkona edellä esitetylle kantaja huomauttaa, että palvelussuhteen ehdoissa ei perustella mahdollisuutta poiketa puitesopimuksen 5 lausekkeesta ja ottaa palvelukseen määräajaksi avustavia tehtäviä hoitavia sopimussuhteisia toimihenkilöitä toimielimen tavanomaiseen toimintaan liittyviin vakinaisiin tehtäviin.

61      Neuvosto kiistää palvelussuhteen ehtojen 88 artiklaa koskevan lainvastaisuusväitteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, koska väitettä ei neuvoston mielestä ole mitenkään täsmennetty kannekirjelmässä. Neuvosto on etenkin sitä mieltä, että lainvastaisuusväite perustuu työntekijöiden suojelua koskeviin yleisiin oikeusperiaatteisiin, mutta katsoo, että tältä osin ei esitetä mitään lisätarkennusta.

62      Joka tapauksessa komissio ja neuvosto katsovat, että palvelussuhteen ehtojen alaisiin toimihenkilöihin ei sovelleta mitään työpaikan pysyvyyttä koskevaa yleistä periaatetta. Sitä sovelletaan vain virkamiehiin. Niiden mukaan oikeuskäytännössä katsotaan päinvastoin, että määräaikaisilla työsopimuksilla voidaan joissain olosuhteissa vastata sekä työnantajien että työntekijöiden tarpeisiin. Henkilöstösääntöjen alaisten virkamiesten tai erityyppisten työsopimusten alaisten toimihenkilöiden palkkaaminen vastaa niiden mielestä yhteisön hallinnon perusteltuja tarpeita ja niiden vakinaisten tai väliaikaisten tehtävien luonnetta, joita sen on hoidettava.

63      Neuvosto korostaa tältä osin, että palvelussuhteen ehtojen 3 b artiklan mukaan avustavia tehtäviä hoitavia sopimussuhteisia toimihenkilöitä voidaan ottaa palvelukseen vain muihin tehtäviin kuin 3 a artiklassa tarkoitettuihin ruumiilliseen työhön ja avustaviin hallinnollisiin tehtäviin tai korvaamaan tiettyjä henkilöitä, jotka ovat väliaikaisesti kykenemättömiä toimimaan tehtävissään.

64      Neuvosto huomauttaa vielä, että koska palvelussuhteen ehtojen 88 artiklassa rajoitetaan avustavia tehtäviä hoitavien sopimussuhteisten toimihenkilöiden palvelussuhteen kesto kolmeen vuoteen, siinä estetään peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttö.

65      Komissio ja neuvosto katsovat, että väite palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan lainvastaisuudesta on hylättävä, koska kyseistä artiklaa vastaan esitettyä työpaikan pysyvyyden periaatetta ei voida soveltaa nyt käsiteltävänä olevassa asiassa.

66      Komissio toteaa vielä, että kantajan työsopimuksen keston rajoittaminen kolmeen vuoteen on palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan mukaista.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

67      Vaikka väite palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan lainvastaisuudesta esitettiin vain toissijaisesti, se on tutkittava ensimmäisenä.

–       Väite palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan lainvastaisuudesta

68      Kantaja väittää kannekirjelmässään, että palvelussuhteen ehtojen 88 artiklassa loukataan työntekijöiden suojelua koskevia oikeudellisia periaatteita. Hän väittää neuvoston väliintulokirjelmää koskevissa huomautuksissaan myös, että mainittua artiklaa ei ole perusteltu EY 253 artiklan mukaisesti.

69      Ensinnäkin on yhtäältä hylättävä neuvoston argumentti, jonka mukaan väite, että palvelussuhteen ehtojen 88 artikla on lainvastainen siltä osin kuin siinä loukataan ”työntekijöiden suojelua koskevia oikeudellisia periaatteita”, ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, koska väitettä ei ole tarkennettu kannekirjelmässä.

70      Väittäessään, että palvelussuhteen ehtojen 88 artikla on mainitusta syystä lainvastainen, kantaja viittaa väitettyyn työpaikan pysyvyyttä koskevaan oikeuteen, jonka rikkomisesta hän johtaa suoraan hänen työsopimuksensa kestoa rajoittavan päätöksen lainvastaisuuden. Hän esittää siis samat perustelut lainvastaisuusväitteensä tueksi. Komissio ja neuvosto ovat tulkinneet väitettä tällä tavoin ja vastanneet siihen.

71      Toisaalta on muistutettava, että väite, jonka mukaan palvelussuhteen ehtojen 88 artikla on lainvastainen siltä osin kuin se ei ole perusteltu, on otettava tutkittavaksi, vaikka kantaja on esittänyt sen menettelyn aikana, koska se nojautuu oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvaan väitteeseen, joka voidaan esittää kaikissa asian käsittelyn vaiheissa ja jonka yhteisöjen tuomioistuimet voivat joka tapauksessa tutkia omasta aloitteestaan.

72      Toiseksi on näin ollen tutkittava, loukataanko palvelussuhteen ehtojen 88 artiklassa työpaikan pysyvyyden periaatetta.

73      Kantaja ei väitä nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, että palvelussuhteen ehtojen 88 artiklassa rikottaisiin direktiiviä 1999/70 ja puitesopimusta sellaisinaan. Hän väittää, että direktiivin antaessaan neuvosto teki mainitun puitesopimuksen määräykset pakollisiksi kaikissa jäsenvaltioissa ja että määräykset ovat toimielimiä koskevia yleisiä oikeusperiaatteita, joista etusijalla on oikeus työpaikan pysyvyyteen.

74      Vaikka puitesopimukseen sisältyy siinä olevien yleisten huomioiden 10 kohdan mukaan yleisiä periaatteita, vähimmäisvaatimuksia ja määräyksiä, direktiivin 1999/70 johdanto-osan 14 perustelukappaleesta sekä puitesopimuksen johdanto-osan kolmannesta kohdasta, puitesopimuksen yleisten huomioiden 9 kohdasta sekä 1 ja 4 lausekkeesta kuitenkin johtuu, että kyseessä olevia periaatteita ovat syrjimättömyyden periaate, kuten miesten ja naisten yhdenvertaisuuden periaate, ja oikeuden väärinkäytön kiellon periaate. Puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdassa, johon kantaja nojautuu, esitetään puolestaan vähimmäisvaatimuksia, joiden tarkoituksena on säännellä määräaikaisten työsopimusten tai -suhteiden peräkkäistä käyttöä ja estää siten tällaisten työsopimusten väärinkäyttö sekä niiden henkilöiden aseman heikkeneminen, joiden kanssa työsopimukset tehdään (ks. vastaavasti asia C-212/04, Adeneler ym., tuomio 4.7.2006, Kok., s. I-6057, 63 kohta; yhdistetyt asiat C-378/07–C-380/07, Angelidaki ym., tuomio 23.4.2009, 73 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja asia C-519/08, Koukou, määräys 24.4.2009, 53 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Vaikka tällaiset vähimmäissuojasäännökset ovat erityisen tärkeitä yhteisön sosiaalioikeuden sääntöjä (ks. vastaavasti asia C-307/05, Del Cerro Alonso, tuomio 13.9.2007, Kok., s. I-7109, 27 kohta), niillä ei kuitenkaan nosteta työpaikan pysyvyyttä yleiseksi oikeusperiaatteeksi, jonka perusteella voitaisiin arvioida jonkin toimielimen toimen lainmukaisuutta.

75      Vaikka työpaikan pysyvyyttä pidetään työntekijöiden suojelun keskeisenä elementtinä (ks. asia C-144/04, Mangold, tuomio 22.11.2005, Kok., s. I-9981, 64 kohta; asia C-268/06, Impact, tuomio 15.4.2008, 87 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja em. yhdistetyt asiat Angelidaki ym., tuomion 105 kohta), puitesopimuksesta ei ilmene millään tavoin, että se olisi tarkoitettu pakottavaksi oikeussäännöksi. Direktiivin 1999/70 johdanto-osan kuudennessa ja seitsemännessä perustelukappaleessa, samoin kuin itse puitesopimuksen johdanto-osan ensimmäisessä kohdassa ja yleisten huomioiden 5 kohdassa korostetaan sitä paitsi tarvetta saavuttaa parempi tasapaino ”työajan joustavuuden ja työntekijöiden turvallisuuden välill[e]”. Lisäksi on todettava, kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut, että puitesopimuksessa ei aseteta yleistä velvollisuutta säätää, että määräaikaiset työsopimukset on muutettava toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi sen jälkeen kun niitä on uusittu tietty määrä kertoja tai tietty työskentelyjakso on saatettu päätökseen (ks. vastaavasti em. asia Adeneler ym., tuomion 91 kohta; em. yhdistetyt asiat Angelidaki ym., tuomion 183 kohta; asia C-53/04, Marrosu ja Sardino, tuomio 7.9.2006, Kok., s. I-7213, 47 kohta ja em. asia Koukou, määräyksen 85 kohta).

76      Työpaikan pysyvyyttä ei siis voida pitää yleisenä periaatteena, vaan se on sitä vastoin päämäärä, jota puitesopimuksen allekirjoittaneet osapuolet tavoittelevat, kun sen 1 lausekkeen b kohdassa määrätään, että sen tarkoituksena on ”laatia puitteet sellaisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä” (asia F-65/07, Aayhan ym. v. parlamentti, tuomio 30.4.2009, 114 ja 115 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

77      Joka tapauksessa yhdistetyissä asioissa Adjemian ym. vastaan komissio 4.6.2009 annetusta virkamiestuomioistuimen tuomiosta (F-134/07 ja F-8/08, 119–136 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) käy ilmi, että palvelussuhteen ehtojen 88 artikla ei ole puitesopimuksen päämäärien eikä sen 5 lausekkeen vähimmäisvaatimuksien vastainen siltä osin kuin on kyse mainittujen palvelussuhteen ehtojen 3 b artiklassa tarkoitettujen toimintojen ominaisuuksista. Puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdassa nimittäin vain asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus ottaa käyttöön sisäisessä oikeusjärjestyksessään yksi tai useampi a–c alakohdassa luetelluista toimenpiteistä, joita ovat muun muassa a alakohdan ”perustellut syyt tällaisen työsopimuksen tai työsuhteen uudistamista varten”. Jokaisella avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön toimella on kuitenkin edellä mainitun 3 b artiklan mukaisesti vastattava konkreettisesti lyhytaikaisiin tai ajoittaisiin tarpeisiin. Lisäksi komission kaltaisessa hallintoyksikössä, jossa on merkittävä määrä henkilöstöä, tällaisten tarpeiden toistuminen on väistämätöntä muun muassa siksi, että virkamiehiä ei ole aina käytettävissä, työn määrä kasvaa olosuhteiden mukaan tai siksi, että jokaisen pääosaston on ajoittain välttämätöntä saada apua henkilöiltä, joilla on erityistä ammattitaitoa tai erityisiä tietoja; kaikki nämä olosuhteet ovat objektiivisia perusteita, jotka oikeuttavat sekä tekemään ylimääräisten toimihenkilöiden työsopimuksista määräaikaisia että uusimaan niitä asianomaisten tarpeiden ilmetessä.

78      Edellä esitetystä seuraa, että työpaikan pysyvyyttä koskevaa yleistä periaatetta ei voida esittää perusteena palvelussuhteen ehtojen 88 artiklaan kohdistuvalle lainvastaisuusväitteelle; kyseisestä artiklasta ei myöskään ilmene, että se olisi direktiivin 1999/70 liitteenä olevan puitesopimuksen päämäärien ja vähimmäisvaatimusten vastainen.

79      Kolmanneksi on vielä tutkittava argumentti, jonka mukaan palvelussuhteen ehtojen 88 artikla ei olisi perusteltu EY 253 artiklan mukaisesti.

80      Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 253 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimen luonteen mukaisia. Kun kyseessä on yleisesti sovellettavaksi tarkoitettu toimi, kuten nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, riittää, kun perusteluissa osoitetaan yhtäältä kokonaistilanne, joka johti toimen antamiseen, ja toisaalta ne yleiset tavoitteet, joihin toimella pyritään. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin on toistuvasti todennut, että jos yleisesti sovellettavasta toimesta käy pääosin ilmi toimielimen tavoittelema päämäärä, olisi kohtuutonta vaatia, että erilaiset tekniset valinnat perustellaan erikseen (ks. asia F-43/05, Chassagne v. komissio, tuomio 23.1.2007, 105 ja 106 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

81      Tässä tapauksessa virkamiestuomioistuin on jo katsonut, että henkilöstösääntöjen ja palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta 22.3.2004 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 723/2004 (EUVL L 124, s. 1) johdanto-osan 36 perustelukappaleessa perustellaan riittävällä tavalla palvelussuhteen ehtojen 3 a ja 3 b artiklassa tarkoitettujen uusien sopimussuhteisten toimihenkilöiden ura-alueen perustamisella tavoiteltua päämäärää. Virkamiestuomioistuin on myös katsonut, että neuvostoa ei voida moittia siitä, että se ei ole perustellut puitesopimuksen 5 lausekkeen osalta tekemiään valintoja, koska EY 249 artiklan kolmannesta kohdasta ilmenee, että direktiivit on osoitettu vain jäsenvaltioille (edellä 77 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Adjemian ym. v. komissio, tuomion 139–142 kohta). Erityistä perustelua ei ollut tarpeen esittää myöskään siksi, että edellä 77 kohdan perusteella palvelussuhteen ehtojen 88 artikla ei ole puitesopimuksen päämäärien ja vähimmäisvaatimusten vastainen.

82      Näin ollen neuvostoa ei ole aiheellista moittia siitä, että se ei perustellut väitettyä päätöstään poiketa puitesopimuksen 5 lausekkeesta. Olisi myös kohtuutonta moittia neuvostoa siitä, että se ei erikseen perustellut kantajan määrittelemien ja edellä 60 kohdassa lueteltujen eri toimihenkilöryhmien ja kotimaisten työntekijäryhmien osalta tekemiään teknisiä valintoja.

83      Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kantajan esittämä väite palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan lainvastaisuudesta on hylättävä.

–       Väitteet, jotka koskevat suoraan kantajan työsopimuksen kestoa rajoittavaa päätöstä

84      Kantaja väittää ensimmäiseksi, että hän on ollut komission palveluksessa 1.5.2001 lähtien viidentoista peräkkäisen määräaikaisen työsopimuksen mukaisesti hoitaakseen toimielimen tavanomaiseen toimintaan liittyviä vakinaisia tehtäviä. Hän moittii näin ollen komissiota siitä, että se ei ottanut häntä 14.9.2006 palvelukseen toistaiseksi voimassa olevalla avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimuksella.

85      On kuitenkin todettava, että kantaja ei ole esittänyt kirjelmissään konkreettisia ja asian kannalta merkityksellisiä tietoja tukeakseen väitettään, jonka mukaan hän hoitaisi itse asiassa komission tavanomaiseen toimintaan liittyviä vakinaisia tehtäviä, jotka eivät kuulu palvelussuhteen 3 b artiklan b alakohdassa tarkoitettuihin tilanteisiin. Virkamiestuomioistuin muistuttaa tältä osin, että sen asiana ei ole tutkia kannekirjelmän liitteitä selvittääkseen, onko siellä mahdollisesti tietoja tällaisen puutteen korjaamiseksi, koska liitteillä on puhtaasti todistuksellinen ja täydentävä tehtävä (ks. asia T-333/99, X/BCE, tuomio 18.10.2001, Kok., s. II-3021, 190 kohta ja asia T-345/05, Mote v. parlamentti, tuomio 15.10.2008, 75 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

86      On myös muistutettava, että edellä 73–76 kohdassa esitetystä käy ilmi, että puitesopimuksen 5 lausekkeeseen ei sisälly yleistä oikeusperiaatetta ja että työpaikan pysyvyys ei liioin ole tällainen periaate. Kantaja ei myöskään ole osoittanut, etteivät hänen peräkkäiset työsopimuksensa vastaa edellä 77 kohdassa esitettyihin näkökohtiin perustuvia komission erityisiä tarpeita ja että ne tehtiin toimielimen pysyvien ja jatkuvien tarpeiden tyydyttämiseksi.

87      Tästä seuraa, että kantajan esittämä ensimmäinen väite 14.9.2006 tehdystä avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimuksesta on hylättävä siltä osin kuin se koskee mainitun työsopimuksen kestoa.

88      Kantaja väittää toiseksi, että sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ei vastannut 30.3.2007 tekemässään päätöksessä hänen 11. ja 14.12.2006 esittämiinsä argumentteihin, jotka perustuvat perusoikeuskirjaan, Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan ja työpaikan pysyvyyttä koskevaan oikeuteen. Kantajan mukaan sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ei ole myöskään esittänyt, miten viisitoista peräkkäistä määräaikaista työsopimusta vastaavat sopimuspuolten tarpeita ja mikä on peruste sille, että häntä kohdellaan eri tavoin kuin jäsenvaltioiden julkisen tai yksityisen sektorin työntekijöitä.

89      Aluksi on kuitenkin todettava, että kantaja mainitsi 11.12.2006 tekemässään valituksessa asiaa koskevia oikeussääntöjä esitellessään vain perusoikeuskirjan 34 ja 35 artiklan ja Euroopan sosiaalisen peruskirjan 12 ja 13 artiklan mutta ei esittänyt niiden perusteella yhtäkään argumenttia eikä toistanut niitä luetellessaan säädöksiä ja periaatteita, joihin hän vetoaa ”kanteensa tueksi”.

90      Vaikka riidanalaisen päätöksen perustelujen ei tarvitse olla tyhjentäviä, niiden on tarjottava yhteisöjen tuomioistuimille mahdollisuus valvoa päätöksen laillisuutta ja annettava asianosaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko päätös asianmukainen vai onko siinä sellainen virhe, jonka perusteella sen laillisuus voidaan riitauttaa (asia T-372/00, Campolargo v. komissio, tuomio 23.4.2002, Kok. H., s. I-A-49 ja II-223, 49 kohta ja asia T-406/04, Bonnet v. yhteisöjen tuomioistuin, tuomio 17.10.2006, Kok. H., s. I-A-2-213 ja II-A-2-1097, 67 kohta). Toimielimiltä ei myöskään voida vaatia, että ne neuvottelevat hallinnollisen menettelyn aikana kaikista, erityisesti pintapuolisesti esitetyistä tosiseikoista tai oikeudellisista seikoista. Jättäessään päätöksensä perustelematta edellä mainittujen perusoikeuskirjan ja Euroopan sosiaalisen peruskirjan artiklojen osalta sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ei siis ole laiminlyönyt velvollisuuttaan perustella valituksen sen kohdan hylkäämistä, joka koskee kantajalle tarjotun sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimuksen määräaikaisuutta. Lisäksi sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen saattoi perustellusti katsoa, että kyseiset artiklat mainittiin vain kantajaan sovellettua lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa koskevaa valituksen toista kohtaa varten.

91      Kantaja ei ole 11. ja 14.12.2006 tekemässään valituksessa myöskään nimenomaisesti viitannut mahdolliseen erilaiseen kohteluun hänen ja jäsenvaltioiden julkisen tai yksityisen sektorin työntekijöiden välillä.

92      Näkökohdista, joita 14.12.2006 tehdyssä täydentävässä valituksessa esitettiin, käy myös ilmi, että sillä täydennettiin lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa koskevia kantajan alkuperäisiä perusteluja mutta ei työsopimuksen kestoa koskevaa valituksen kohtaa.

93      Sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen vastasi argumentteihin, jotka kantaja esitti työpaikan pysyvyyttä koskevan oikeuden perusteella, huomauttamalla erityisesti, että vaikka onkin selvää, että toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset tarjoavat enemmän pysyvyyttä, siitä ei kuitenkaan seuraa, että määräaikaiset työsopimukset olisivat lainvastaisia. Se muistutti myös sillä asiassa olevasta harkintavallasta ja korosti, että ylimääräisten toimihenkilöiden toistaiseksi voimassa olevilla työsopimuksilla vastataan yleensä konkreettisesti lyhytaikaisiin, kiireellisiin tai selkeästi määriteltyihin tarpeisiin, ja vastasi täten väitteeseen, jonka kantaja oli esittänyt palvelukseenottojensa peräkkäisyyden perusteella.

94      Tästä seuraa, että kantajan esittämä toinen väite 14.9.2006 tehdystä avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimuksesta ei ole perusteltu siltä osin kuin se koskee mainitun työsopimuksen kestoa.

95      Edellä esitetyn perusteella kanne on hylättävä työsopimuksen kestoa koskevilta osin.

 Kanne lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa koskevilta osin

 Asianosaisten lausumat

–       Kantajan lausumat

96      Siltä osin kuin kanne koskee lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa, kantaja vetoaa sen tueksi kahteen kanneperusteeseen. Ensisijaisesti esitetty ensimmäinen kanneperuste koskee palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan rikkomista; toissijaisesti esitetty toinen kanneperuste koskee väitettä saman artiklan lainvastaisuudesta.

97      Ensimmäisen kanneperusteen osalta kantaja muistuttaa aluksi, että sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen voi palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan nojalla päättää evätä sopimussuhteiselta toimihenkilöltä työkyvyttömyys- tai henkivakuutuksen kattamat etuudet ennen sopimussuhteisen toimihenkilön palvelukseen ottamista suoritettavassa lääkärintarkastuksessa ilmenneen sairauden seurausten osalta viiden vuoden ajaksi siitä, kun hän on tullut toimielimen palvelukseen.

98      Kantaja väittää, että toimielimen ja toimihenkilön välisten työsopimukseen perustuvien suhteiden tai virkasuhteiden luonne ei vaikuta palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa tarkoitettuun palvelukseen tuloon. Lisäksi hän katsoo, että peräkkäiset määräaikaiset työsopimukset muodostavat todellisuudessa yhden ainoan työsuhteen. Näin ollen lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa voitiin hänen mielestään soveltaa nyt käsiteltävänä olevassa asiassa vain hänen tehtäviensä aloituspäivän, 1.5.2001, ja 30.4.2006 välisenä aikana.

99      Tämän jälkeen kantaja väittää, että lääketieteellisiin syihin perustuva varauma johti siihen, että häneltä evättiin riittävä sosiaaliturva niiden yleisten periaatteiden vastaisesti, jotka muodostavat perustan yhtäältä Euroopan sosiaalisen peruskirjan 12 ja 13 artiklalle, jotka koskevat oikeutta sosiaaliturvaan ja oikeutta sosiaaliavustukseen ja lääkinnälliseen apuun, sekä toisaalta perusoikeuskirjan 34 ja 35 artiklalle, jotka koskevat oikeutta sosiaaliturvaetuuksiin etenkin sairaustapauksissa ja terveyden suojelua.

100    Kantaja väittää vielä toistamiseen, että palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa olevaan palvelukseen tulon käsitteeseen ei vaikuta, kuuluuko henkilö kansalliseen vai yhteisön sosiaaliturvajärjestelmään, ja korostaa, että päätöksellä, joka koski häneen sovellettavaa lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa, heikennettiin sitä henki- ja työkyvyttömyysvakuutuksen tarjoamaa turvaa, joka hänellä oli Unkarin sosiaaliturvalainsäädännön ja sittemmin Belgian lainsäädännön nojalla hänen työskennellessään komission palveluksessa ensin paikallisena toimihenkilönä ja sen jälkeen ylimääräisenä toimihenkilönä. Hän muistuttaa tältä osin olleensa komission palveluksessa keskeytyksettä 1.5.2001 lähtien ja katsoo, että yhteisön toimielimet tai mitkään muutkaan työnantajat eivät voi soveltaa henkilöstöönsä epävarmaa sosiaaliturvajärjestelmää, jossa asianomaisten toimihenkilöiden terveydentila tarkastetaan jatkuvasti uudelleen.

101    Toisen kanneperusteen osalta kantaja väittää, että jos päätöstä häneen sovellettavasta lääketieteellisiin syihin perustuvasta varaumasta on pidettävä palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan mukaisena, olisi todettava, että kyseisessä artiklassa loukataan ”työntekijöiden suojelua koskevia yleisiä oikeusperiaatteita”.

102    Neuvoston väliintulokirjelmää koskevissa huomautuksissaan kantaja täsmentää, että palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan soveltaminen perustuu esillä olevan asian olosuhteissa oikeudelliseen fiktioon, jossa perättäisten määräaikaisten työsopimusten katsotaan olevan toisistaan riippumattomia työsuhteita. Työntekijöiden suojelu edellyttää kuitenkin kantajan mukaan keskeytymättömän työsuhteen todellisuuden asettamista etusijalle, jotta yhteisön toimielimet eivät voisi soveltaa toimihenkilöihinsä epävarmaa sosiaaliturvajärjestelmää, jolle on ominaista heidän terveydentilaansa kohdistuvat jatkuvat uusintatarkastukset.

–       Komission ja neuvoston lausumat

103    Komissio vastaa ensimmäisen kanneperusteen osalta, että koska palvelussuhteen ehtojen 100 artikla on IV osaston (Sopimussuhteiset toimihenkilöt) 8 luvun (Sosiaaliturvaetuudet) B jaksossa (Työkyvyttömyys- ja henkivakuutus), sitä voidaan soveltaa sopimussuhteisiin toimihenkilöihin vasta sen jälkeen, kun heidät on otettu palvelukseen tällaisiksi toimihenkilöiksi. Lisäksi palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa viitataan komission mukaan ennen sopimussuhteisen toimihenkilön palvelukseen ottamista suoritettavaan lääkärintarkastukseen, joten siinä säädetty viiden vuoden ajanjakso, jolta työkyvyttömyys- tai henkivakuutuksen kattamia etuuksia ei myönnetä, voi alkaa vasta palvelukseen ottamisen jälkeen. Komission mukaan olisi myös järjetöntä siirtää tämän ajanjakson alkamista taannehtivasti ajankohtaan, jolloin kyseisiä oikeuksia ei ollut olemassa. Komissio toteaa tältä osin, että kantaja työskenteli aluksi kotimaansa sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvana paikallisena toimihenkilönä ja sen jälkeen belgialaiseen sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvana ylimääräisenä toimihenkilönä. Komission mukaan hän liittyi yhteisön sosiaaliturvajärjestelmään vasta silloin, kun hänestä tuli sopimussuhteinen toimihenkilö.

104    Komissio huomauttaa lisäksi, että palvelussuhteen ehtojen 100 artikla vastaa henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevaa 1 artiklaa ja palvelussuhteen ehtojen 32 artiklaa, joista ensimmäistä sovelletaan virkamiehiin ja toista väliaikaisiin toimihenkilöihin. Komissio korostaa, että paikallisia toimihenkilöitä ja ylimääräisiä toimihenkilöitä koskevissa säännöksissä ei sitä vastoin ole vastaavanlaista artiklaa. Komission mukaan tämä ero johtuu siitä, että yhteisö voi tehdä lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman vain sellaisten toimihenkilöiden osalta, jotka kuuluvat yhteisön sosiaaliturvaan.

105    Toisen kanneperusteen osalta komissio ja neuvosto katsovat, että väite palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan lainvastaisuudesta on jätettävä tutkimatta, koska sitä ei mitenkään täsmennetä kannekirjelmässä. Vaikka lainvastaisuusväitteen olisikin katsottava tukeutuvan myös väitettyyn yhteisön sosiaaliturvaetuuksien saamisoikeuden loukkaamiseen sekä Euroopan sosiaalisen peruskirjan 12 ja 13 artiklan ja perusoikeuskirjan 34 ja 35 artiklan rikkomiseen, väite on komission ja neuvoston mielestä yhtä lailla jätettävä tutkimatta, koska esitetyt perustelut ovat täysin abstraktisia eikä niissä ole riittävän selkeitä ja tarkkoja tietoja, joiden perusteella vastapuolet voisivat vastata niihin ja virkamiestuomioistuin voisi harjoittaa valvontaansa, mikä on ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan vastaista.

106    Komissio lisää, että perusoikeuskirjalla ei ole sitovaa oikeudellista merkitystä ja että Euroopan sosiaalista peruskirjaa ei voida soveltaa yhteisöön, koska se ei ole peruskirjan allekirjoittaneiden tai siihen liittyneiden osapuolten joukossa.

107    Joka tapauksessa komissio väittää noudattaneensa näissä kahdessa asiakirjassa mainittua oikeutta korkeaan terveyden suojelun tasoon. Komission mukaan kantajalle on otettu samanlainen sairausvakuutus kuin kaikille muillekin virkamiehille ja toimihenkilöille, ja hänelle on otettu myös työkyvyttömyys- ja henkivakuutus kaikkien niiden seurauksien varalta, joita voi aiheutua jostakin muusta sairaudesta kuin siitä, jonka perusteella lääketieteellisiin syihin perustuva varauma tehtiin.

108    Neuvosto korostaa, että sosiaaliturvaetuuksien saaminen riippuu perusoikeuskirjan 34 artiklan 1 kohdan mukaan joka tapauksessa yhteisön oikeuden ja kansallisten lainsäädäntöjen käytännöistä tai toimenpiteistä, joita sopimuspuolet ovat toteuttaneet Euroopan sosiaalisen peruskirjan 12 artiklan 4 kohdan nojalla. Yhteisön julkishallinnon virkamiehistöön sovellettava sosiaaliturvajärjestelmä voidaan neuvoston mukaan määritellä henkilöstösäännöissä ja palvelussuhteen ehdoissa. Sen mukaan perusoikeuskirjan 34 artikla ei koske työkyvyttömyyden tai kuolemantapauksen osalta tarjottavaa turvaa. Sama huomautus voidaan neuvoston mukaan esittää myös perusoikeuskirjan 35 artiklasta, jossa todetaan vain, että jokaisella on oikeus saada ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa ja lääkinnällistä hoitoa kansallisen lainsäädännön mukaisin edellytyksin. Neuvoston mukaan palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa ei evätä kantajalta näitä etuuksia. Se katsoo lisäksi, että Euroopan sosiaalisen peruskirjan 12 artiklassa sopimuspuolet sitoutuvat luomaan sosiaaliturvajärjestelmän, pitämään sen tyydyttävällä tasolla ja ryhtymään toimenpiteisiin varmistaakseen etuudet henkilöille, jotka liikkuvat sopimuspuolten välillä. Peruskirjan 13 artiklassa taataan neuvoston mukaan oikeus sosiaaliavustukseen ja lääkinnälliseen apuun. Näin ollen palvelussuhteen ehtojen 100 artikla ei neuvoston mukaan kuulu näiden kahden artiklan soveltamisalaan.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

109    On muistutettava, että paikalliset toimihenkilöt ja ylimääräiset toimihenkilöt kuuluvat palvelussuhteen ehtojen 70 ja 121 artiklan nojalla pakolliseen kansalliseen sosiaaliturvajärjestelmään, joka on ylimääräisen toimihenkilön osalta mieluiten sen maan järjestelmä, jossa hän on viimeksi ollut vakuutettuna, tai hänen alkuperämaansa järjestelmä, ja paikallisen toimihenkilön osalta sen maan järjestelmä, jonka alueella hänen on määrä hoitaa tehtäviään. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja kuului 1.5.2001–15.9.2006 ensin Unkarin sosiaaliturvalainsäädännön ja sitten Belgian sosiaaliturvalainsäädännön piiriin toimiessaan aluksi paikallisena toimihenkilönä ja sitten ylimääräisenä toimihenkilönä.

110    Sopimussuhteisen toimihenkilön sosiaalivakuutus perustuu sitä vastoin palvelussuhteen ehtojen IV osaston (Sopimussuhteiset toimihenkilöt) 8 luvun (Sosiaaliturvaetuudet) säännöksiin ja työkyvyttömyys- ja henkivakuutus erityisesti 99–108 artiklaan. Tämä tarkoittaa, että 16.9.2006 lähtien, jolloin kantaja otettiin palvelukseen sopimussuhteisena toimihenkilönä, hän ei enää kuulunut Belgian sosiaaliturvalainsäädännön piiriin vaan palvelussuhteen ehtojen mukaisesti järjestettyyn sosiaaliturvajärjestelmään.

111    Palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa säädetään työkyvyttömyyden ja kuolemantapauksen osalta, että ”jos ennen sopimussuhteisen toimihenkilön palvelukseen ottamista suoritettavassa lääkärintarkastuksessa käy ilmi, että asianomaisella on jokin sairaus tai vamma, [sopimusten tekemiseen toimivaltainen] viranomainen voi päättää, että hän saa työkyvyttömyys- tai henkivakuutuksen kattamat etuudet tämän sairauden tai vamman seurausten osalta vasta viiden vuoden kuluttua siitä, kun hän on tullut toimielimen palvelukseen”. Vastaava säännös on virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 1 artiklan 1 kohdassa, ja väliaikaisiin toimihenkilöihin sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 32 artiklassa.

112    Palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan sanamuodosta ilmenee selvästi, että kyseisessä artiklassa säädetään pelkästä mahdollisuudesta, joka sopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella on lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman käyttämiseen, kun toimihenkilö liitetään yhteisön sosiaaliturvajärjestelmään, niissä tapauksissa, joissa kyseisen henkilön sairaus tai vamma on ilmennyt työhönottoa edeltävässä lääkärintarkastuksessa. Lisäksi se ajanjakso, jolta toimihenkilölle ei myönnetä työkyvyttömyys- tai henkivakuutuksen kattamia etuuksia kyseisen sairauden tai vamman vuoksi, on viisi vuotta ”siitä, kun hän on tullut toimielimen palvelukseen”.

113    Koska asianosaiset ovat eri mieltä siitä, mitä toimielimen palvelukseen tulolla tarkoitetaan, ilmaisua on täsmennettävä. Kantajan mielestä huomioon on otettava ajankohta, jolloin asianomainen alkoi työskennellä toimielimessä, riippumatta siitä, millaisen sopimuksen hän on toimielimen kanssa tehnyt, mikä tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä päivää, jolloin hänet otettiin palvelukseen paikalliseksi toimihenkilöksi, eli 1.5.2001. Komissio sitä vastoin katsoo, että huomioon on otettava se ajankohta, jolloin sopimussuhteinen toimihenkilö otettiin yhteisön sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, eli tässä tapauksessa 16.9.2006.

114    Tältä osin vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan, että yhteisön oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on sekä yhteisön oikeuden säännökset ja määräykset kokonaisuudessaan (ks. vastaavasti asia 283/81, Cilfit ym., tuomio 6.10.1982, Kok., s. 3415, Kok. Ep. VI, s. 537, 20 kohta; asia 292/82, Merck, tuomio 17.11.1983, Kok., s. 3781, 12 kohta ja yhdistetyt asiat T-22/02 ja T-23/02, Sumitomo Chemical ja Sumika Fine Chemicals v. komissio, tuomio 6.10.2005, Kok., s. II-4065, 47 kohta).

115    Ensinnäkin palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa käytettyjen ilmausten tavanomaisen merkityksen olisi johdettava siihen, että toimielimen palvelukseen tulon ajankohta vastaa sitä ajankohtaa, jolloin toimihenkilö alkoi hoitaa tehtäviään toimielimessä riippumatta siitä, minkä luonteiseen sopimukseen hänen ja toimielimen välinen suhde perustuu, mikä tässä tapauksessa merkitsisi, että ajanjakso, jolta työkyvyttömyys- tai henkivakuutuksen kattamia etuuksia ei myönnetä, alkoi 1.5.2001. Komissio on kuitenkin korostanut, että olisi järjetöntä määrätä kyseistä ajanjaksoa alkavaksi ennen ajankohtaa, jolloin asianomainen toimihenkilö otettiin yhteisön sosiaaliturvajärjestelmään.

116    Koska se ajanjakso, jolta sosiaalivakuutuksen kattamia etuuksia ei myönnetä, voi luonteensa vuoksi alkaa vasta sen jälkeen, kun henkilö otettiin sen järjestelmän piiriin, josta kyseinen vakuutusturva tarjotaan, ajanjaksoa, jolta työkyvyttömyys- tai henkivakuutuksen kattamia etuuksia ei myönnetä, ei voida siirtää taannehtivasti ajankohtaan, jolloin kantaja otti vastaan tehtävänsä komissiossa, eli 1.5.2001.

117    Palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan tulkintaa varten on kuitenkin todettava, että nyt käsiteltävänä olevan asian olosuhteet huomioon ottaen on vielä tarkasteltava kyseisen artiklan asiayhteyttä, sen lainsäädännön tarkoitusta, jonka osa artikla on, sekä muita yhteisön oikeuden säännöksiä.

118    Palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan asiayhteydestä ja sen lainsäädännön tarkoituksesta, johon se kuuluu, on huomautettava, että kyseinen artikla on osa palvelussuhteen ehtojen säännösten muodostamaa kokonaisuutta, jonka tarkoituksena on taata sopimussuhteisille toimihenkilöille korkeatasoinen suoja työkyvyttömyyden ja muiden sosiaaliturvan perinteisten riskien varalle. Komissio on kirjelmissään korostanut tätä yhteisön lainsäädännön ominaispiirrettä katsomalla, että lainsäädäntö vastaa perusoikeuskirjan ja Euroopan sosiaalisen peruskirjan päämääriä terveyden suojelun ja sosiaaliturvan aloilla. Komissio on niin ikään myöntänyt istunnon aikana, että palvelussuhteen ehtojen 100 artiklaa ei sovelleta kaavamaisesti, koska kyseisessä artiklassa vain säädetään sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen mahdollisuudesta käyttää lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa.

119    On myös korostettava, että sopimussuhteisten toimihenkilöiden kuten myös virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osalta toimielin tarjoaa itse palvelussuhteen ehtojen mukaisen sosiaaliturvan ja varsinkin työkyvyttömyysturvan. Asetuksella N:o 723/2004 yhteisön lainsäätäjä kuitenkin lisäsi palvelussuhteen ehtojen 52 artiklaan säännöksen, jolla ylimääräisen toimihenkilön sopimuksista luovutaan 31.12.2007 mennessä siten, että aikomuksena on, kuten mainitun asetuksen johdanto-osan 36 perustelukappaleesta ilmenee, että kyseiset sopimukset korvataan sopimussuhteisten toimihenkilöiden sopimuksilla. Tätä uudistusta ei ole selvästikään täydennetty toimenpiteillä, joilla koordinoitaisiin kansallisia työkyvyttömyysvakuutusjärjestelmiä, joihin ylimääräiset toimihenkilöt kuuluivat, ja yhteisön työkyvyttömyysvakuutusjärjestelmää, johon sopimussuhteiset toimihenkilöt kuuluvat, kuten on toimittu yleisemmin yhteisön sisällä vapaasti liikkuvien työntekijöiden osalta EY 42 artiklan nojalla ja erityisesti vanhuusvakuutuksen osalta henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan nojalla.

120    Näin ollen hallintoviranomainen, joka soveltaa palvelussuhteen ehtojen 100 artiklaa entisiin ylimääräisiin toimihenkilöihin, joiden on komission pyynnöstä tarkoitus tehdä uusi sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimus, ei voi palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa säädetyn karenssiajan kestoa vahvistaessaan olla ottamatta huomioon, että asianomaiset toimihenkilöt olivat aiemmin toimielimen palveluksessa ja että he ovat joutuneet liittymään toiseen sosiaaliturvajärjestelmään, koska heidän työsopimusjärjestelmänsä on muuttunut henkilöstösääntöjen uudistamisen vuoksi.

121    Kun otetaan huomioon nämä syyt, palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan asiayhteys, henkilöstösääntöjen uudistamisen yleisempi asiayhteys ja sen lainsäädännön päämäärä, johon 100 artikla kuuluu, kyseistä artiklaa on asianmukaista tulkita suppeasti, koska, kuten komissio on tämän asian osalta istunnossa myöntänyt, lääketieteellisiin syihin perustuvalla varaumalla evätään asianomaiselta työkyvyttömyyseläke jopa siltä osin kuin hänellä olisi siihen oikeus häneen aiemmin sovelletun kansallisen lainsäädännön nojalla, mikäli hänen työkyvyttömyytensä on alkanut karenssiajan aikana ja johtuu työhönottoa edeltävässä lääkärintarkastuksessa ilmenneestä sairaudesta.

122    Palvelussuhteen ehtojen 100 artiklaa tulkittaessa on lisäksi otettava huomioon ne vaatimukset, joita erityisesti sosiaaliturvan alalla on asetettu työntekijöiden vapaan liikkuvuuden periaatteella, joka taataan EY 39 artiklassa, joka kuuluu yhteisön perusteisiin (ks. esim. yhdistetyt asiat C-482/01 ja C-493/01, Orfanopoulos ja Oliveri, tuomio 29.4.2004, Kok., s. I-5257, 64 kohta ja asia C-215/03, Oulane, tuomio 17.2.2005, Kok., s. I-1215, 16 kohta) ja joka komission on otettava huomioon henkilöstösääntöjä tai palvelussuhteen ehtoja tulkitessaan.

123    Vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan tältä osin, että muussa jäsenvaltiossa kuin kotimaassaan työskentelevä yhteisön kansalainen ei lakkaa olemasta EY 39 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu työntekijä sen vuoksi, että hän työskentelee yhteisöjen palveluksessa (asia C-411/98, Ferlini, tuomio 3.10.2000, Kok., s. I-8081, 42 kohta ja asia C-293/03, My, tuomio 16.12.2004, Kok., s. I-12013, 37 kohta). Tästä syystä häneltä ei voida evätä kyseisessä artiklassa tarkoitettuja sosiaalisia oikeuksia ja etuja (em. asia Ferlini, tuomion 43 kohta; em. asia My, tuomion 38 kohta ja vastaavasti asia F-54/06, Davis ym. v. neuvosto, tuomio 19.6.2007, 96 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

124    Komissio väitti kuitenkin istunnossa erityisesti edellä mainitussa asiassa My annetun tuomion (tuomion 38 ja 40 kohta) perusteella, että EY 39 artiklaa ei voida soveltaa asian olosuhteisiin, koska ne liittyvät työpaikan saamiseen ajankohtana, jolloin kantaja oli jo saanut luvan oleskella Belgiassa ja oli jo työskennellyt siellä. Komission mukaan kantajan tilanne on rinnastettava jäsenvaltion sisäiseen tilanteeseen.

125    Tällaista näkökantaa ei voida hyväksyä. Ensiksi on nimittäin muistutettava, että EY 39 artiklassa edellytetään lähtökohtaisesti, että jäsenvaltioiden kansalaisilla on oikeus lähteä kotimaastaan, siirtyä toisen jäsenvaltion alueelle ja oleskella siellä taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi (asia C-415/93, Bosman, tuomio 15.12.1995, Kok., s. I-4921, 95 kohta; asia C-190/98, Graf, tuomio 27.1.2000, Kok., s. I-493, 22 kohta ja asia C-212/06, Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, tuomio 1.4.2008, Kok., s. I-1683, 44 kohta).

126    Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja, joka on Unkarin kansalainen, lähti kotimaastaan syyskuussa 2003, ennen Unkarin tasavallan liittymistä Euroopan unioniin, työskennelläkseen komissiossa ylimääräisenä toimihenkilönä. Hänen siirtymistään Belgiaan ei tosin tuolloin voitu rinnastaa EY 39 artiklassa tarkoitetun työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden käyttämiseen.

127    Unkarin tasavallan liityttyä Euroopan unioniin 1.5.2004 EY 39 artiklaa sovelletaan kuitenkin periaatteessa täysimääräisesti Unkarin kansalaisiin Unkarin liittymisehtoja koskevan asiakirjan 24 artiklan mukaisesti, joka on liitetty 16.4.2003 allekirjoitettuun viidentoista vanhan jäsenvaltion ja kymmenen uuden jäsenvaltion väliseen sopimukseen viimeksi mainittujen liittymisestä Euroopan unioniin (EUVL L 236, s. 33), sekä asiakirjan liitteessä X olevan 1.1 kohdan mukaisesti, vain, jollei mainitun liitteen 1.2–1.14 kohdassa vahvistetuista siirtymämääräyksistä muuta johdu. Tästä seuraa, että Unkarin tasavallan liittymisen jälkeen näihin säännöksiin voi vedota Unkarin kansalainen, joka on jo ennen kotimaansa liittymistä alkanut työskennellä ansiotyössä muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossaan (ks. vastaavasti asia 9/88, Lopes da Veiga, tuomio 27.9.1989, Kok., s. 2989, 9 ja 10 kohta ja asia C-171/91, Tsiotras, tuomio 26.5.1993, Kok., s. I-2925, 12 kohta).

128    Edellä mainituissa Unkarin tasavallan liittymisehtoja koskevan asiakirjan liitteen X siirtymämääräyksissä ei kuitenkaan estetä työntekijää, joka on Unkarin kansalainen ja joka työskenteli liittymisajankohtana laillisesti muussa jäsenvaltiossa kuin kotivaltiossaan erityisesti yhteisön toimielimen palveluksessa, vetoamasta, hänen saadessaan toisen työpaikan saman työnantajan palveluksesta vastaanottavan jäsenvaltion alueella, EY 39 artiklassa tarkoitettuihin, erityisesti sosiaaliturvaa koskeviin sosiaalisiin oikeuksiin ja etuihin.

129    Asiassa My annettu tuomio (edellä 123 kohta) ei ole esteenä EY 39 artiklan soveltamiselle nyt käsiteltävänä olevassa asiassa. Kuten on jo korostettu, kantaja, joka on Unkarin kansalainen, teki osan työurastaan kotimaassaan ennen muuttamistaan Belgiaan, jossa hän työskenteli aluksi ylimääräisenä toimihenkilönä komissiossa ja otti sittemmin vastaan sopimussuhteisen toimihenkilön toimen samassa toimielimessä. Nämä olosuhteet erottavat nyt käsiteltävän asian olosuhteista, jotka olivat lähtökohtana edellä mainitussa asiassa My, jossa pääasian kantaja, Italian kansalainen, oli saapunut Belgiaan yhdeksän vuoden ikäisenä ja tehnyt koko työuransa Belgiassa. Kun kantaja on nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ottanut syyskuussa 2006 vastaan uuden työpaikan komissiossa ilman, että hän olisi ollut tilanteessa, josta on kyse Unkarin tasavallan liittymisehtoja koskevan asiakirjan siirtymämääräyksissä, joilla rajoitetaan EY 39 artiklan täysimääräistä soveltamista, hän on nimenomaan käyttänyt yhtä niistä oikeuksista, joita hänelle tässä artiklassa taataan eli oikeutta ottaa vastaan työpaikka, joka hänelle on tosiasiallisesti tarjottu sen vastaanottavan jäsenvaltion alueella, joka ei ole hänen kotivaltionsa.

130    Kun EY 39 artiklan sovellettavuus on näin vahvistettu, on muistutettava, että toiminnan harjoittamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt ovat omiaan vaikuttamaan mahdollisuuteen päästä harjoittamaan sitä ja että lainsäädäntö, joka koskee taloudellisen toiminnan harjoittamisen edellytyksiä, voi rajoittaa työntekijöiden vapaata liikkuvuutta (asia C-464/02, komissio v. Tanska, tuomio 15.9.2005, Kok., s. I-7929, 37 kohta). Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on erityisesti todettu, että EY 39–EY 42 artiklan tavoitetta ei saavutettaisi, jos työntekijän käytettyään oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen olisi menetettävä jäsenvaltion lainsäädännössä turvatut sosiaaliturvaedut; tällainen seuraus voisi nimittäin saada yhteisön työntekijän luopumaan käyttämästä oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja rajoittaisi näin ollen tätä vapautta (asia C-12/93, Drake, tuomio 20.9.1994, Kok., s. I-4337, 22 kohta ja asia C-443/93, Vougioukas, tuomio 22.11.1995, Kok., s. I-4033, 39 kohta).

131    Palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan soveltaminen kuitenkin aiheuttaa nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kantajalle vahinkoa ja on siten omiaan tuottamaan tällaisen ehkäisevän vaikutuksen, koska suostuessaan jäämään vastaajan palvelukseen uudella sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimuksella hän menettää lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman soveltamisen vuoksi viiden vuoden ajaksi ne työkyvyttömyysetuudet, jotka hänelle taattiin häneen aiemmin sovelletussa Belgian lainsäädännössä ilman, että hän kuitenkaan saisi oikeuden yhteisön työkyvyttömyys- ja henkivakuutuksen kattamiin etuuksiin sen sairauden mahdollisten seurausten osalta, joka ilmeni hänen työhönottoaan edeltävässä lääkärintarkastuksessa.

132    Taatakseen, että perustamissopimuksessa taatun liikkumisvapautta koskevan oikeuden käyttämisen seurauksena työntekijä ei menetä oikeutta niihin sosiaaliturvaetuuksiin, joita hän olisi voinut vaatia, jos hän olisi työskennellyt yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa, yhteisön lainsäätäjä saattoi voimaan EY 42 artiklan, jossa asetetaan muun muassa vakuutus-, asumis- tai työskentelykausien yhteenlaskemista koskeva sääntö sosiaaliturvan alalla, täytäntöönpanemista varten sosiaaliturvajärjestelmän soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 (EYVL L 149, s. 2), jota on muutettu useaan kertaan. Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin on todennut sellaisen jäsenvaltion lainsäädännön osalta, jossa työkyvyttömyysetuuksien myöntämisedellytys oli, että vakuutuksen voimassaolon alkaessa työntekijän terveydentilan perusteella ei voitu ennustaa lyhyen ajan sisällä ilmenevää työkyvyttömyyttä, josta tulisi myöhemmin pysyvä, että asetuksen N:o 1408/71 38 artiklan 1 kohtaa, jossa asetetaan työkyvyttömyysvakuutuskausien yhteenlaskemista koskeva sääntö, rikotaan sillä, että kansallinen laitos pitää soveltamansa lainsäädännön mukaista vakuutuksen voimaantuloa ajankohtana, josta lähtien vakuutuskaudet otetaan huomioon työkyvyttömyysetuuksien maksamiseksi (asia C-481/93, Moscato, tuomio 26.10.1995, Kok., s. I-3525, 30 kohta ja vastaavasti asia C-482/93, Klaus, tuomio 26.10.1995, Kok., s. I-3560, 23 kohta).

133    Ylimääräisiin toimihenkilöihin sovellettavaa asetusta N:o 1408/71 ei tosin sovelleta Euroopan yhteisöjen sopimussuhteisiin toimihenkilöihin eikä myöskään virkamiehiin tai väliaikaisiin toimihenkilöihin (ks. em. asia Ferlini, tuomion 41 kohta ja em. asia My, tuomion 35 kohta). Viimeksi mainitut ovat kuitenkin EY 39 artiklassa tarkoitettuja työntekijöitä, ja yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Moscato antamassaan tuomiossa (tuomion 28 kohta) todennut, että vapaata liikkuvuutta rajoitetaan sillä, että kansallinen laitos kieltäytyy palvelussuhteen ehtojen 100 artiklaan verrattavaa kansallista säännöstä soveltaessaan pitämästä vakuutuksen voimaantulon ainoana ajankohtana soveltamansa lainsäädännön mukaisen vakuutuksen alkamisajankohtaa ja jättää huomiotta asianomaisen henkilön muun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan täyttyneet vakuutuskaudet.

134    On lisättävä, että ”varmistaakseen, että oikeutta sosiaaliturvaan voidaan käyttää tehokkaalla tavalla” Euroopan sosiaalisen peruskirjan 12 artiklan 4 kohdan b alakohdassa taataan ”sosiaaliturvaoikeuksien – – säilyttäminen – – esimerkiksi laskemalla yhteen kunkin sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti täytetyt vakuutus- tai työskentelykaudet”. Vaikka yhteisö ei ole liittynyt tähän peruskirjaan, se kuitenkin mainitaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa sekä EY 136 artiklassa, ja se on myös osa niitä kansainvälisiä säädöksiä, joita toimielinten on määrä käyttää ohjeenaan soveltaessaan ja tulkitessaan henkilöstösääntöjen ja palvelussuhteen ehtojen säännöksiä, ja erityisesti niitä säännöksiä, joilla työntekijältä pyritään epäämään perustavanlaatuinen sosiaaliturva jättämällä se vain hallintoviranomaisen harkintavaltaan.

135    Edellä 132 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö koskee lisäksi tilanteita, joissa sosiaaliturvaetuudet on menetetty juuri siinä yhteydessä, kun henkilö on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen vakuutusmaan muuttumisen jälkeen, kun taas nyt käsiteltävänä olevassa asiassa hallintoyksikkö sovelsi palvelussuhteen ehtojen 100 artiklaa työsopimustyypin ja sovellettavan sosiaaliturvajärjestelmän muuttumisen yhteydessä, ja kyseinen muutos tapahtui kolme vuotta sen jälkeen, kun kantaja oli tullut Belgian valtion alueelle harjoittaakseen siellä taloudellista toimintaa.

136    Tämä viimeksi mainittu seikka ei kuitenkaan voinut asettaa kyseenalaiseksi toteamusta, jonka mukaan lähdettyään kotivaltiostaan vuonna 2003 työskennelläkseen komissiossa kantaja joutui myöhemmin sen takia, että hänen ylimääräisen toimihenkilön sopimuksensa muuttui henkilöstösääntöjen uudistuksen johdosta sopimussuhteisen henkilön sopimukseksi ja että häneen sovellettava sosiaaliturvajärjestelmä muuttui, tilanteeseen, jossa hän joutui

–        joko menettämään työkyvyttömyysetuudet, jotka hänelle taattiin häneen aiemmin sovelletussa Belgian lainsäädännössä ilman, että hän kuitenkaan sai oikeutta yhteisön työkyvyttömyys- ja henkivakuutuksen kattamiin etuuksiin sen sairauden mahdollisten seurausten osalta, joka ilmeni työhönottoa edeltävässä lääkärintarkastuksessa, joita etuuksia hän saattoi vaatia, jos hänen aiemmin täyttämänsä Belgian lainsäädännön mukaiset vakuutuskaudet saman työnantajan palveluksessa olisi otettu huomioon

–        tai luopumaan hänen ylimääräisen toimihenkilön sopimuksensa päättyessä ammattinsa harjoittamisesta komission palveluksessa Belgiassa, vaikka hän jätti kotimaansa juuri kyseisen ammatin harjoittamista varten.

137    Viimeksi mainitun seikan osalta on vielä muistutettava, että palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan nojalla lääketieteellisiin syihin perustuva varauma voidaan tehdä jokaisen avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön osalta siitä lähtien, ”kun hän on tullut toimielimen palvelukseen” ”ennen [hänen] palvelukseen ottamista[aan] suoritettava[n] lääkärintarkastukse[n]” perusteella. Kantajan ylimääräisen toimihenkilön sopimus päättyi ilman eri toimenpiteitä sen päättymispäivänä eli 15.9.2006, ja komissio, joka kohteli häntä sen jälkeen uutena toimihenkilönä, teki hänen osaltaan riidanalaisen lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman edellä mainituin palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa säädetyin edellytyksin. Palvelussuhteen ehtojen 100 artiklaan sisältyi nyt käsiteltävässä asiassa myös työntekijän työmarkkinoille pääsyä koskeva edellytys.

138    Näin ollen palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan soveltamisesta aiheutuu kantajalle vahinkoa nyt käsiteltävänä olevan asian olosuhteissa ja se voi olla esteenä EY 39 artiklassa, joka on yhteisön kannalta perustavanlaatuinen määräys, taattujen oikeuksien käytölle.

139    Komissio ei kuitenkaan ole osoittanut, eikä edes yrittänyt osoittaa, että tällainen este EY 39 artiklassa taattujen oikeuksien käytölle oli tarpeellinen yleistä etua koskevan tavoitteen saavuttamiseksi, että sillä voitiin taata tämän tavoitteen toteutuminen ja että sillä ei ylitetty sitä, mikä on tarpeen asetetun tavoitteen saavuttamiseksi (ks. vastaavasti edellä 125 kohdassa mainittu asia Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, tuomion 48, 52 ja 55 kohta). Tältä osin on muistutettava, että puhtaasti taloudellisia tavoitteita ei voida pitää sellaisina syinä, joiden vuoksi perustamissopimuksessa taatun perusvapauden rajoittaminen voisi olla perusteltua (asia C-398/95, SETTG, tuomio 5.6.1997, Kok., s. I-3091, 23 kohta ja asia C-158/96, Kohll, tuomio 28.4.1998, Kok., s. I-1931, 41 kohta).

140    Lisäksi se, että palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan soveltaminen voisi myös johtaa työkyvyttömyysvakuutuksen epäämiseen Belgian kansalaisilta, jotka ovat niin ikään tehneet sopimussuhteisen toimihenkilön sopimuksen komission kanssa työskenneltyään Belgiassa ylimääräisenä toimihenkilönä mutta jotka eivät ole koskaan käyttäneet vapauttaan liikkua yhteisön sisällä, ei ole omiaan estämään toisen jäsenvaltion kansalaista, joka on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, saamasta vastaavassa tilanteessa EY 39 artiklassa hänelle taatut sosiaaliset oikeudet ja edut (ks. vastaavasti edellä 125 kohdassa mainittu asia Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, tuomion 36–42 kohta).

141    Kaikki edellä esitetyt seikat huomioon ottaen sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen olisi pitänyt nyt käsiteltävänä olevan asian erityisissä olosuhteissa jättää käyttämättä palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa säädetty mahdollisuus, jotta kantajalta ei olisi evätty niitä sosiaaliturvaetuuksia, joita hän olisi voinut vaatia, jos hän olisi jäänyt Unkarin tai Belgian lainsäädännön mukaisen järjestelmän piiriin.

142    Lopuksi on vastattava komission väitteeseen, jonka mukaan on niin, että kun virkamiestuomioistuin viittaa muun muassa EY 39 artiklaan, johon kantaja ei ole kirjelmissään vedonnut lääketieteellisiin syihin perustuvan varauman osalta, se tutkii viran puolesta sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen hallinnollisen toimen laillisuuden perustamissopimuksen määräyksen rikkomiseen perustuvan kanneperusteen kannalta.

143    Alustavana ja luonteeltaan yleisenä huomautuksena on korostettava, että rajoitus, joka koskee tuomioistuimen valtaa ottaa viran puolesta esiin perusteita, perustuu tämän velvollisuuteen pitäytyä riita‑asian kohteessa ja perustaa päätöksensä sille esitettyihin tosiseikkoihin. Tämä rajoitus perustuu periaatteeseen, jonka mukaan aloitteen tekeminen oikeudenkäynnissä on asianosaisten tehtävä, joten tuomioistuin ei voi toimia viran puolesta kuin poikkeuksellisissa tilanteissa yleisen edun sitä edellyttäessä (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-222/05–C-225/05, van der Weerd ym., tuomio 7.6.2007, Kok., s. I-4233, 34–36 kohta).

144    Ilman, että on tarpeellista esittää, missä tapauksissa virkamiestuomioistuin voisi tutkia viran puolesta tietyn perusteen, riittää, kun todetaan, että täsmentäessään sitä lainsäädäntöä, jonka osana johdetun oikeuden säännöstä on tulkittava, yhteisöjen tuomioistuimet eivät ota kantaa siihen, onko kyseinen säännös laillinen ylemmäntasoisiin oikeussääntöihin, kuten perustamissopimuksen määräyksiin nähden, vaan ne pyrkivät tulkitsemaan riidanalaista säännöstä siten, että sen soveltaminen vastaisi mahdollisimman hyvin primäärioikeutta ja olisi mahdollisimman yhdenmukainen sen lainsäädännön kanssa, johon se kuuluu. Kun virkamiestuomioistuin siis tulkitsee nyt käsiteltävänä olevassa asiassa palvelussuhteen ehtojen 100 artiklaa erityisesti EY 39 artiklassa vahvistettuun työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen perustuvien vaatimusten kannalta, se ei ylitä kantajan rajaaman riita-asian kohdetta eikä nojaudu muihin tosiseikkoihin ja olosuhteisiin kuin niihin, joihin tämä on perustanut kanteensa. Kantajan virkamiestuomioistuimessa esittämät perustelut, joissa tosin ei mainita nimenomaisesti EY 39 artiklaa, ja tähän tuomioon sisältyvät perustelut palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan tulkitsemisesta EY 39 artiklan kannalta ovat lisäksi pääosin hyvin samansuuntaisia.

145    Puolustautumisoikeuksia on kunnioitettu, koska kaikkia asianosaisia on suullista käsittelyä varten laaditussa valmistelevassa kertomuksessa kehotettu kertomaan istunnossa mielipiteensä siitä, mitä päätelmiä nyt käsiteltävänä olevassa asiassa olisi mahdollisesti tehtävä asiassa Moscato (edellä 132 kohta), asiassa Vougioukas (edellä 130 kohta) ja asiassa My (edellä 123 kohta) annetuista tuomioista siltä osin kuin on kyse työkyvyttömyysturvasta ja EY 42 artiklan a alakohdassa esitetystä vakuutuskausien yhteenlaskemista koskevasta säännöstä.

146    Komission argumentti, jonka mukaan tarkastellessaan tätä riita-asiaa erityisesti EY 39 artiklan kannalta virkamiestuomioistuin luopui sille kuuluvasta passiivisuudesta, on siis hylättävä.

147    Kaiken edellä esitetyn perusteella ja ilman, että on tarpeellista tutkia, mitä seurauksia, joita työntekijöiden vapaasta liikkumisesta yhteisön sisällä aiheutuu palvelussuhteen ehtojen 100 artiklan tulkinnalle muissa kuin nyt käsiteltävänä olevan asian olosuhteissa, on todettava, että sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen olisi pitänyt jättää kantajan osalta käyttämättä palvelussuhteen ehtojen 100 artiklassa säädettyä mahdollisuutta.

148    Komissio ei näin ollen voinut tehdä kantajan osalta lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa.

149    Lääketieteellisiin syihin perustuvaa varaumaa koskevan ensimmäisen kanneperusteen on näin ollen katsottava olevan perusteltu, joten päätös kantajan osalta tehdystä lääketieteellisiin syihin perustuvasta varaumasta on kumottava ilman, että on tarpeellista tarkastella sitä koskevaa toista kanneperustetta, joka ei voi vaikuttaa kumoamisen laajuuteen.

 Oikeudenkäyntikulut

150    Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 122 artiklan nojalla oikeudenkäyntikuluja ja oikeudenkäyntimaksuja koskevia työjärjestyksen 2 osaston 8 luvun määräyksiä sovelletaan ainoastaan asioihin, jotka on pantu vireille virkamiestuomioistuimessa tämän työjärjestyksen voimaantulopäivästä lukien eli 1.11.2007 lähtien. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen tältä osin merkityksellisiä määräyksiä sovelletaan soveltuvin osin asioihin, jotka ovat vireillä virkamiestuomioistuimessa ennen tätä päivää.

151    Näin ollen asiassa F-69/07 nostettuun kanteeseen sovelletaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen oikeudenkäyntikuluja koskevia määräyksiä.

152    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 ja 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Jos kuitenkin asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan. Lisäksi saman työjärjestyksen 88 artiklan nojalla yhteisöjen ja niiden henkilöstön välisissä riita-asioissa toimielinten on vastattava omista kustannuksistaan.

153    Työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdassa säädetään myös, että toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

154    Lisäksi asiassa F-60/08 nostettuun kanteeseen sovellettavan työjärjestyksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut, jollei mainitun työjärjestyksen 2 osaston 8 luvun muista määräyksistä muuta johdu.

155    Lopuksi työjärjestyksen 89 artiklan 4 kohdassa määrätään, että väliintulija vastaa omista kuluistaan.

156    Edellä esitetyistä perusteluista seuraa, että asia on ratkaistu kantajan hyväksi toisessa hänen asiassa F-69/07 nostamansa kanteen kahdesta kohteesta. Virkamiestuomioistuin katsoo täten, että tämän asian oikeudenkäyntikulujen osalta komissio on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan puolet kantajan oikeudenkäyntikuluista, joista toisen puolen korvaa kantaja itse.

157    Koska kantaja on hävinnyt asian F-60/08, hän vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja komission oikeudenkäyntikuluista tässä asiassa.

158    Lisäksi väliintulijana toiminut neuvosto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan sekä asiassa F-69/07 että asiassa F-60/08.

Näillä perusteilla

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on ratkaissut asiat seuraavasti:

1)      Euroopan yhteisöjen komission 14.9.2006 tekemä päätös kumotaan siltä osin kuin siinä tehdään lääketieteellisiin syihin perustuva varauma kantajan osalta.

2)      Asiassa F-69/07, O vastaan komissio, nostettu kanne hylätään muilta osin perusteettomana.

3)      Asiassa F-60/08, O vastaan komissio, nostettu kanne jätetään tutkimatta.

4)      Euroopan yhteisöjen komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan asiassa F-69/07, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet kantajan oikeudenkäyntikuluista.

5)      Kantaja vastaa puolesta omista oikeudenkäyntikuluistaan asiassa F-69/07, sekä kantaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan yhteisöjen komission oikeudenkäyntikulut asiassa F-60/08.

6)      Euroopan unionin neuvosto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan molemmissa asioissa.

Kanninen Boruta Van Raepenbusch

Julistettiin Luxemburgissa 29 päivänä syyskuuta 2009.

W. Hakenberg       H. Kanninen

kirjaaja       jaoston puheenjohtaja

Tämän päätöksen teksti ja siinä mainittujen yhteisöjen tuomioistuinten päätösten tekstit, joita ei vielä ole julkaistu oikeustapauskokoelmassa, ovat saatavilla yhteisöjen tuomioistuimen seuraavalla internetsivulla: www.curia.europa.eu

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.