Language of document : ECLI:EU:F:2010:17

VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

9 päivänä maaliskuuta 2010

Asia F-26/09

N

vastaan

Euroopan parlamentti

Henkilöstö – Virkamiehet – Vahingonkorvauskanne – Tutkittavaksi ottaminen – Työpaikkakiusaaminen – Huolenpitovelvollisuus – Henkinen kärsimys

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa N vaatii velvoittamaan parlamentin maksamaan hänelle 12 000 euroa korvauksena vahingoista, joita on aiheutunut ensinnäkin siitä henkisestä ja ammatillisesta ahdistelusta, jonka kohteeksi hän on väitetysti joutunut 16.7.2006 ja 1.5.2007 välisenä aikana, ja toiseksi siitä, ettei riippumaton elin ole aloittanut sisäistä hallinnollista tutkimusta.

Ratkaisu: Parlamentti velvoitetaan maksamaan kantajalle 2 000 euron suuruinen korvaus. Kanne hylätään muilta osin. Parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan kolme neljäsosaa kantaja oikeudenkäyntikuluista. Kantaja vastaa yhdestä neljäsosasta omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Kanne – Virkamiehelle vastainen toimi – Käsite – Pidättyminen tekemästä henkilöstösäännöissä edellytettyä toimenpidettä – Toimielimen pidättyminen avustamasta virkamiehiään ei merkitse tällaista pidättymistä – Poikkeus

(Henkilöstösääntöjen 24, 90 ja 91 artikla)

2.      Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Käsite – Käyttäytyminen, jolla loukataan asianomaisen ihmisarvoa tai heikentämään hänen työolojaan – Käyttäytymisen toistuvuutta koskeva vaatimus

(Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohta)

3.      Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Käsite – Arviointikertomus, jossa on kielteisiä lausuntoja, jotka eivät kuitenkaan ole vihamielisiä virkamiestä kohtaan, ei kuulu työpaikkakiusaamisen käsitteen alaan

(Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohta)

4.      Virkamiehet – Kanne – Määräajat – Toimielimelle osoitettu vahingonkorvausvaatimus – Toimiminen kohtuullisessa ajassa

(Henkilöstösääntöjen 90 artikla)

5.      Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Tavoitteiden vahvistamisen laiminlyönti

6.      Virkamiehet – Kanne – Vahingonkorvauskanne – Riidanalaisen toimen kumoaminen, jolla ei varmisteta kohtuullista korvausta henkisestä kärsimyksestä

(Henkilöstösääntöjen 91 artikla)

1.      Virkamiehen, joka katsoo voivansa vedota henkilöstösääntöjen 24 artiklaan, tehtävänä on esittää avunpyyntö toimielimelle, jonka palveluksessa hän on. Vain tietyt poikkeukselliset olosuhteet voivat johtaa siihen, että toimielin on velvollinen toteuttamaan ilman asianomaisen ennalta esittämää vaatimusta, omasta aloitteestaan, tietyn avustamistoimen. Tällaisten olosuhteiden puuttuessa se, että toimielin pidättyy avustamasta omasta aloitteestaan virkamiehiään ja toimihenkilöitään, ei ole virkamiehille ja toimihenkilöille vastainen toimenpide. Tältä osin tilanteessa, jossa virkamies vaatii korvausta siitä aiheutuneesta vahingosta, ettei toimielin ole noudattanut avustamisvelvollisuuttaan, korvausvaatimusten tutkittavaksi ottaminen riippuu siitä, onko vaatimusten esittämishetkellä ollut olemassa päätös avunpyynnön hylkäämisestä.

Henkilöstösääntöjen 24 artiklaan perustuvaksi avunpyynnöksi ei voida tulkita sellaista kirjettä, jolla virkamies on saattanut nimittävän viranomaisen käsiteltäväksi vahingonkorvausvaatimuksen, joka perustuu työpaikkakiusaamiseen ja huolenpitovelvollisuuden noudattamatta jättämiseen. Avunpyyntönä ei voida myöskään pitää valitusta, jossa vaaditaan avustamisvelvollisuuden noudattamatta jättämisestä aiheutuneen vahingon korvaamista.

(ks. 47–49 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 229/84, Sommerlatte v. komissio, 12.6.1986 (Kok., s. 1805, 20 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑90/07 P ja T‑99/07 P, Belgia ja komissio v. Genette, 18.12.2008 (Kok., s. II‑3859, 101–103 kohta)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑91/05, Frankin ym. v. komissio, 31.5.2006 (Kok. H., s. I‑A‑1‑25 ja II‑A‑1‑83, 24 kohta)

2.      Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa määritellään näet työpaikkakiusaamisella tarkoitettavan ”sopimatonta käytöstä”, jonka osoittaminen edellyttää kahden päällekkäisen edellytyksen täyttymistä. Ensimmäinen edellytys koskee puheita, tekoja, eleitä tai kirjoituksia, joiden esiintymisen on oltava ”pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä” – mikä merkitsee sitä, että työpaikkakiusaamisella on ymmärrettävä tarkoitettavan menettelyä, joka kestää välttämättä tietyn aikaa ja edellyttää toistuvia tai jatkuvia toimia – sekä ”tahallista”. Toinen edellytys, joka on erotettu ensimmäisestä konjunktiolla ”ja”, edellyttää sitä, että näillä puheilla, teoilla, eleillä tai kirjoituksilla loukataan henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta. Koska adjektiivi ”tahallinen” koskee ensimmäistä edellytystä eikä jälkimmäistä, tästä voidaan tehdä kaksi päätelmää. Yhtäältä henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen puheiden, tekojen, eleiden tai kirjoitusten on oltava tahallisia, millä suljetaan tahaton käytös tämän määräyksen soveltamisalan ulkopuolelle. Toisaalta ei sitä vastoin edellytetä, että näiden puheiden, tekojen, eleiden ja kirjoitusten tarkoituksena olisi ollut loukata jonkun henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta. Toisin sanoen henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettua työpaikkakiusaamista voi olla olemassa, vaikka kiusaaja ei olisi tarkoittanut teoillaan loukata uhrin ihmisarvoa tai heikentää tahallaan hänen työolojaan. Jo se riittää, että hänen toimistaan on objektiivisesti aiheutunut tällaisia seurauksia, siltä osin kuin ne ovat olleet tahallisia.

(ks. 72 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑52/05, Q v. komissio, 9.12.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑409 ja II‑A‑1‑2235, 135 kohta), valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑80/09 P

3.      Tilanteessa, jossa virkamiestuomioistuin on kumonnut virkamiehen arviointikertomuksen muun muassa sen vuoksi, että hallinto oli arvioinut asianomaisen määrittelemättä etukäteen hänen tavoitteitaan, kyseisen lainvastaisuuden ei, niin valitettavaa kuin se onkin, sinällään voida katsoa merkitsevän työpaikkakiusaamista. Samalla tavalla myöskään sitä, että arviointikertomuksessa on kielteisiä lausumia virkamiehestä, ei voida pitää työpaikkakiusaamisena, jos kyseiset lausumat kuuluvat arvioijalla olevan laajan harkintavallan piiriin ja niillä ei etenkään ylitetä sitä, mikä merkitsee asianomaisen itse henkilöön kohdistuvaa vihamielistä tai loukkaavaa arvostelua.

(ks. 86 kohta)

4.      Jos virkamies on riitauttanut arviointikertomuksensa laillisuuden kanteen nostamiselle asetetussa määräajassa ja jos hänen vahingonkorvausvaatimuksensa on esitetty kohtuullisen ajan kuluttua siitä, kun hän on saanut tiedon kyseisestä kertomuksesta, hänellä on oikeus esittää erillisellä asiakirjalla vaatimuksia, joilla pyritään saamaan korvaus kyseisestä kertomuksesta väitetysti aiheutuneesta vahingosta.

(ks. 96 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑78/96 ja T‑170/96, W v. komissio, 28.5.1998 (Kok. H., s. I‑A‑239 ja II‑745, 159 kohta); asia T‑324/02, McAuley v. neuvosto, 17.12.2003 (Kok. H., s. I‑A‑337 ja II‑1657, 92 ja 96 kohta) ja asia T‑503/04, Pessoa e Costa v. komissio, 19.10.2006 (Kok. H., s. I‑A‑2‑237 ja II‑A‑2‑139, 58 ja 59 kohta)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑125/05, Tsarnavas v. komissio, 1.1.2007 (Kok. H., s. I‑A‑1‑43 ja II‑A‑1‑231, 69–71 kohta)

5.      Arvioija, joka ei virkamiehen arvioinnissa ota huomioon sitä, ettei tälle ole etukäteen vahvistettu arviointiajanjakson osalta mitään tavoitetta, tekee ilmeisen arviointivirheen ja laiminlyö huolenpitovelvollisuuden.

(ks. 95 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑71/08, N v. parlamentti, 10.11.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑429 ja II‑A‑1‑2319)

6.      Sääntöön, jonka mukaan virkamiehen riitauttaman hallinnon toimen kumoaminen merkitsee sinällään kohtuullista ja lähtökohtaisesti riittävää korvausta kaikesta henkisestä kärsimyksestä, on mahdollista tehdä eräitä poikkeuksia. Hallinnon lainvastaisen toimen kumoaminen ei siten voi merkitä täysimääräistä korvausta henkisestä kärsimyksestä, jos kyseinen toimi sisältää sellaisen nimenomaisesti kielteisen arvioinnin kantajan pätevyydestä, joka voi loukata häntä, jos lainvastaisuus, johon on syyllistytty, on erityisen vakava tai jos toimen kumoaminen on täysin vailla tehokasta vaikutusta.

(ks. 101–103, 105 ja 107 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑343/87, Culin v. komissio, 7.2.1990 (Kok., s. I‑225, 25–29 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑60/94, Pierrat v. yhteisöjen tuomioistuin, 26.1.1995 (Kok. H., s. I‑A‑23 ja II‑77, 62 kohta); asia T‑197/98, Rudolf v. komissio, 23.3.2000 (Kok. H., s. I‑A‑55 ja II‑241, 98 kohta); asia T‑328/01, Robinson v. parlamentti, 21.1.2004 (Kok. H., s. I‑A‑5 ja II‑23, 79 kohta); asia T‑16/03, Ferrer de Moncada v. komissio, 30.9.2004 (Kok. H., s. I‑A‑261 ja II‑1163, 68 kohta) ja yhdistetyt asiat T‑155/03, T‑157/03 ja T‑331/03, Cwik v. komissio, 13.12.2005 (Kok. H., s. I‑A‑411 ja II‑1865, 205 ja 206 kohta)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑42/06, Sundholm v. komissio, 13.12.2007 (Kok. H., s. I‑A‑1‑437 ja II‑A‑1‑2499, 44 kohta); asia F‑46/07, Tzirani v. komissio, 22.10.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑323 ja II‑A‑1‑1773, 223 kohta); asia F‑27/08, Simões Dos Santos v. SMHV, 5.5.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑113 ja II‑A‑1‑613, 142 ja 143 kohta), valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑260/09 P, ja yhdistetyt asiat F-99/07 ja F-45/08, Bernard v. Europol, 7.7.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑233 ja II‑A‑1‑1267, 106 kohta)