Valitus, jonka Euroopan komissio on tehnyt 2.7.2019 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu yhdeksäs jaosto) yhdistetyissä asioissa T-836/16 ja T-624/17, Puola v. komissio, 16.5.2019 antamasta tuomiosta

(asia C-562/19 P)

Oikeudenkäyntikieli: puola

Asianosaiset

Valittaja: Euroopan komissio (asiamiehet: K. Herrmann ja P.-J. Loewenthal)

Muut osapuolet: Puolan tasavalta, Unkari

Vaatimukset

Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin

kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu yhdeksäs jaosto) yhdistetyissä asioissa T-836/16 ja T-624/17, Puola v. komissio, 16.5.2019 antaman tuomion kokonaisuudessaan

hylkää Puolan tasavallan komissiota vastaan asiassa T-836/16 nostaman kanteen, jossa vaaditaan valtiontuesta SA.44351 (2016/C) (ex 2016/NN) 19.9.2016 annetun sellaisen komission päätöksen C(2016) 5596 final kumoamista, jolla aloitetaan virallinen tutkintamenettely ja joka sisältää Puolan vähittäiskauppaveroa koskevan keskeyttämismääräyksen; hylkää Puolan tasavallan asiassa T-624/17 nostaman kanteen, jossa vaaditaan valtiontuesta SA.44351 (2016/C) (ex 2016/NN), jonka Puola on toteuttanut vähittäiskauppaverona, 30.6.2017 annetun komission päätöksen (EU) 2018/160 kumoamista; velvoittaa Puolan tasavallan korvaamaan ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakumenettelyssä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut;

toissijaisesti siltä varalta, ettei molempia kanteita hylätä kokonaisuudessaan, palauttaa asiat unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuu uudelleen niistä kanneperusteista, joita ei ole tutkittu ensimmäisessä oikeusasteessa ja määrää, että ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakumenettelyssä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista päätetään, kun asiassa annetaan lopullinen ratkaisu.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Komissio vetoaa kahteen valitusperusteeseen.

Ensimmäisessä valitusperusteessa komissio väittää unionin yleisen tuomioistuimen rikkoneen SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, kun se totesi, ettei Puolassa kannettava vähittäiskauppavero ollut valikoiva. Unionin yleisen tuomioistuimen oikeudellinen virhe johtuu seuraavista syistä:

Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 63–68 kohdassa virheellisesti, että komissio teki virheen määrittäessään merkityksellistä normaalia verojärjestelmää, kun se ei ottanut huomioon Puolassa kannettavan vähittäiskauppaveron progressiivisia verokantoja. Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi, komission menettelyn lopettamispäätöksessä käyttämä lähestymistapa on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen. Unionin yleinen tuomioistuin teki siis oikeudellisen virheen määrittäessään merkityksellistä normaalia verojärjestelmää.

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 69–78 kohdassa virheellisesti, että komissio oli määrittänyt lainvastaisesti vähittäiskauppaveron tavoitteen, jonka valossa sitä, voidaanko yrityksiä verrata toisiinsa, on tutkittava. Tämän seurauksena tuomioistuin katsoi, että ainoastaan toimenpiteen verotuksellisella tavoitteella tai kyseisen veron perusteella on merkitystä tutkittaessa sitä, voidaanko yrityksiä verrata toisiinsa. Muilla siihen erottamattomasti liittyvillä tavoitteilla, kuten maksukyvyllä, on merkitystä ainoastaan arvioitaessa sitä, onko toisiinsa verrattavissa olevien yritysten epäyhdenvertainen kohtelu objektiivisesti oikeutettua. Tämän vuoksi se, että unionin yleinen tuomioistuin toteaa Puolassa kannettavan vähittäiskauppaveron uudelleenjakotavoitteen arvioidessaan sitä, voidaanko yrityksiä verrata toisiinsa, muodostaa oikeudellisen virheen.

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin arvioi valituksenalaisen tuomion 79–93 kohdassa virheellisesti, että komissio oli tehnyt virheen todetessaan, että vähittäiskauppaveron progressiivisia verokantoja ei voitu oikeuttaa uudelleenjakotavoitteella. Unionin yleisen tuomioistuimen toteamus, jonka mukaan Puolassa kannettava vähittäiskauppavero ei ole syrjivä ja sillä on uudelleenjakotavoite, perustuu virheelliseen olettamaan, jonka mukaan yritykset, joilla on suuret tulot (liikevaihto) ovat kannattavampia kuin yritykset, joilla on alemmat tulot (liikevaihto). Unionin yleinen tuomioistuin teki siis oikeudellisen virheen, kun se arvioi, että uudelleenjakotavoitteella, joka ei liity erottamattomasti vähittäiskauppaveroon, voidaan oikeuttaa yritysten syrjivä kohtelu. Tukeutuen tähän virheelliseen olettamaan unionin yleinen tuomioistuin siirsi virheellisesti jäsenvaltiolta komissiolle todistustaakan sen osalta, voidaanko progressiiviset verokannat oikeuttaa väitetyllä uudelleenjakotavoitteella, jolloin komission piti osoittaa, ettei tällaista oikeutusta ollut.

Toisessa valitusperusteessa komissio väittää, että valituksenalaisen tuomion perusteiden 104–109 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa ja neuvoston asetuksen N:o 2015/1589 13 artiklan 1 kohtaa. Unionin yleinen tuomioistuin totesi mainituissa kohdissa komission tehneen ilmeisen arviointivirheen, kun se päätti aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn ja määräsi Puolan vähittäiskauppaveron kantamisen keskeyttämisestä. Unionin yleinen tuomioistuin perusteli tätä toteamusta muodollisen tutkinnan lopettamispäätöksen analyysillä. Unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se sovelsi muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätökseen samaa tuomioistuinvalvonnan kriteeriä kuin se sovelsi menettelyn lopettavan päätöksen pätevyyden arviointiin. Ensin mainitun päätöksen osalta unionin yleinen tuomioistuin nimittäin sovelsi tiukkaa valvontakriteeriä sen sijaan, että se olisi arvioinut, oliko niin, ettei komissiolla voinut selvästi olla epäilyjä siitä, ettei kyseessä oleva vero ollut valikoiva.

____________