VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
9 päivänä kesäkuuta 2010
Asia F-56/09
Luigi Marcuccio
vastaan
Euroopan komissio
Henkilöstö – Virkamiehet – Vahingonkorvauskanne – Hallinnon oikeus päästä virkamiehen virka-asuntoon – Kodin ja yksityisyyden kunnioittaminen
Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jolla Luigi Marcuccio pääasiallisesti vaatii yhtäältä toteamaan oikeudellisesti mitättömäksi tai kumoamaan komission päätöksen, jolla hylättiin hänen korvausvaatimuksensa vahingosta, jonka hän väittää aiheutuneen komission toimihenkilöiden laittomasta tunkeutumisesta 8.4.2002 hänen käytössään olleeseen virka-asuntoon Luandassa (Angola) ja laittomasta valokuvien ottamisesta ja muistiinpanojen tekemisestä hänen henkilökohtaisista tavaroistaan tässä yhteydessä, ja toisaalta korvaamaan mainitut vahingot.
Ratkaisu: Komissio velvoitetaan maksamaan kantajalle 5 000 euroa. Komission 11.9.2008 tekemä päätös kumotaan siltä osin kuin siinä hylätään kantajan 24.4.2008 esittämä vaatimus valokuvien luovuttamisesta, niiden tuhoamisesta ja tähän tuhoamiseen liittyvien tietojen ilmoittamisesta. Vaatimukset hylätään muilta osin. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan yksi neljäsosa kantajan oikeudenkäyntikuluista. Kantaja vastaa kolmesta neljäsosasta omia oikeudenkäyntikulujaan.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Kanne – Vahingonkorvauskanne – Vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä koskevan oikeudenkäyntiä edeltävän päätöksen kumoamisvaatimus – Vaatimus, joka ei ole riippumaton vahingonkorvausvaatimuksista
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
2. Virkamiehet – Kanne – Virkamiehelle vastainen toimi – Käsite – Yksiköiden sisäisen toiminnan järjestämistoimenpide – Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen – Kanne, jossa vaaditaan korvausta kyseisen toimenpiteen haitallisista seurauksista – Tutkittavaksi ottaminen
(Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohta ja 91 artiklan 1 kohta)
3. Virkamiehet – Periaatteet – Perusoikeudet – Luonnollisten henkilöiden oikeus kotirauhaan – Suoja julkisen vallan omavaltaisia tai suhteettoman pitkälle meneviä toimenpiteitä vastaan – Hallinnon pääsy virkamiehen virka-asuntoon menettelyllisiä muodollisuuksia noudattamatta – Rikkominen – Virkavirhe
(SEU 6 artiklan 2 kohta)
4. Virkamiehet – Taloudellisia velvoitteita sisältävät päätökset – Täytäntöönpanokeinot – Kuittauksen käyttö – Edellytys
(EY 256 artikla; henkilöstösääntöjen liitteessä VIII oleva 46 artikla)
5. Virkamiehet – Kanne – Kohde
(SEUT 266 artikla; henkilöstösääntöjen 91 artikla)
6. Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Voittaneen asianosaisen velvoittaminen vastaamaan osasta omia oikeudenkäyntikulujaan
(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 89 artiklan 2 kohta)
1. Toimielimen päätös, joka koskee vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä, on olennainen osa virkamiestuomioistuimessa nostettavaa vahingonkorvauskannetta edeltävää hallinnollista menettelyä, ja sen tarkoituksena on ainoastaan tehdä asianomaiselle virkamiehelle mahdolliseksi nostaa tässä tuomioistuimessa vahingonkorvauskanne. Näin ollen vaatimuksia, jotka koskevat kyseisen hylkäämispäätöksen toteamista oikeudellisesti mitättömäksi tai toissijaisesti sen kumoamista, ei voida arvioida vahingonkorvausvaatimuksista riippumatta.
(ks. 30 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑90/95, Gill v. komissio, 18.12.1997 (Kok. H., s. I‑A‑471 ja II‑1231, 45 kohta); asia T‑77/99, Ojha v. komissio, 6.3.2001 (Kok. H., s. I‑A‑61 ja II‑293, 68 kohta) ja asia T‑209/99, Hoyer v. komissio, 5.12.2002 (Kok. H., s. I‑A‑243 ja II‑1211, 32 kohta)
Virkamiestuomioistuin: asia F‑102/08, Marcuccio v. komissio, 25.3.2010 (23 kohta)
2. Vahingonkorvauskanteen yhteydessä virkamies on täysin oikeutettu vetoamaan vahingonkorvausvaatimustensa tueksi sellaisten käytännön toimenpiteiden sääntöjenvastaisuuteen, jotka eivät ole hänelle vastaisia toimia, kun hänen tarkoituksenaan ei ole saada näitä toimia kumotuksi vaan korvauksen saaminen niiden haitallisista seurauksista.
(ks. 41 kohta)
3. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa vahvistettu luonnollisten henkilöiden yksityisasunnon kotirauhaa koskeva perusoikeus, joka on jäsenvaltioiden lainsäädännön yleinen yhteinen periaate, johon SEU 6 artiklan 2 kohdassa viitataan, takaa suojan julkisen vallan omavaltaisia ja suhteettoman pitkälle meneviä toimenpiteitä vastaan henkilön yksityisen toiminnan alueella, koska näillä toimenpiteillä on oltava laillinen perusta ja niiden on perustuttava laissa säädettyihin syihin kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä.
”Kotina” on pidettävä virka-asuntoa, jonka hallinto on asettanut pelkästään virkamiehen asumiskäyttöön paikassa, jossa tämä harjoittaa ammattitoimintaansa. Sillä seikalla, että asianomainen oleskelee sairauslomalla väliaikaisesti toisessa valtiossa, ei ole vaikutusta, koska tällainen poissaolo ei ole omiaan johtamaan virkamiehen etujen keskuksen siirtymiseen.
Jos näin ollen hallinto onnistuu pääsemään virkamiehen virka-asuntoon ilmoittamatta siitä viimeksi mainitulle ja vieläkin suuremmalla syyllä tiedustelematta, vastustaako virkamies mahdollisesti pääsyä, se loukkaa virkamiehen oikeutta omaisuutensa, kotinsa ja yksityiselämänsä kunnioittamiseen ja tekee virkavirheen, josta voi aiheutua sille vahingonkorvausvastuu. Tätä päätelmää ei saata kyseenalaiseksi se, että virkamiehen uudelleensijoittamisesta on tehty päätös, eivätkä yksikön etuun perustuvat syyt, kuten tarve varmistua huonon sään jälkeen asunnon kunnossa säilymisestä. Nämä seikat eivät nimittäin voi vapauttaa hallintoa kaikista muodollisuuksista eivätkä ainakaan ilmoittamasta ennakolta virkamiehelle tarpeesta tarkastaa kiireellisesti asunnon kunto.
(ks. 51–55, 57 ja 61–66 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: yhdistetyt asiat 46/87 ja 227/88, Hoechst v. komissio, 21.9.1989 (Kok., s. 2859, 17 ja 19 kohta)
4. EY 256 artiklasta seuraa, että komission päätösten pakkotäytäntöönpanoa säännellään siinä valtiossa voimassa olevilla säännöksillä lainkäytöstä riita-asioissa, jonka alueella täytäntöönpano tapahtuu, ja että täytäntöönpanotoimenpiteiden sääntöjenmukaisuuden valvonta kuuluu kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan. Tämä ei sulje pois sitä, että toimielin voi turvautua kuittauksen kaltaisiin täytäntöönpanomenetelmiin sillä edellytyksellä, että se voi nojautua nimenomaiseen oikeusperustaan, kuten esimerkiksi henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevaan 46 artiklaan, jonka perusteella voidaan vähentää summat, jotka virkamies on velkaa yhteisöille, asianomaisen vanhuuseläkkeestä tai työkyvyttömyyskorvauksesta.
(ks. 59 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑214/00, X v. komissio, 27.6.2001 (Kok. H., s. I‑A‑143 ja II‑663, 21–23 kohta)
5. Vaatimukset, jotka koskevat päivittäisen uhkasakon määräämistä toimielimelle siihen saakka, kunnes ne toimenpiteet, jotka se olisi velvoitettu suorittamaan virkamiestuomioistuimen tuomion nojalla, on pantu täytäntöön, on jätettävä tutkimatta sellaisen oikeusperustan puuttuessa, joka antaisi mainitulle tuomioistuimelle toimivallan määrätä tällaisen uhkasakon.
Turvautuminen uhkasakkoon, jonka tarkoituksena on painostaa toimielintä, on joka tapauksessa suljettu pois, kun ei ole esitetty mitään seikkaa, jonka perusteella olisi mahdollista katsoa, että toimielin ei täytä SEUT 266 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan asianomaiseen nähden.
(ks. 80–82 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑84/91, Meskens v. parlamentti, 8.10.1992 (Kok., s. II‑2335, 31 kohta) ja asia T‑203/95 R, Connolly v. komissio, 12.12.1995 (Kok., s. II‑2919, 45 kohta)
6. Jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osan toisen asianosaisen hyväksi, virkamiestuomioistuin voi työjärjestyksen 89 artiklan 2 kohdan nojalla määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan.
Tältä osin on todettava, että kun voittanut asianosainen on esittänyt melko suuren joukon vaatimuksia, jotka virkamiestuomioistuin on hylännyt, ja kun hän on esittänyt tuomioistuimelle selvästi liiallisia vahingonkorvausvaatimuksia, vastapuoli on velvoitettava vastaamaan omien oikeudenkäyntikulujensa lisäksi ainoastaan osasta voittaneen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja.
(ks. 86–88 kohta)