JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

YVES BOT

11 päivänä huhtikuuta 2019 (1)

Asia C324/17

Rikosoikeudenkäynti, jossa vastaajana on

Ivan Gavanozov

(Ennakkoratkaisupyyntö – Spetsializiran nakazatelen sad (erityisrikostuomioistuin, Bulgaria))

Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla – Direktiivi 2014/41/EU – Oikeusviranomaisen antama eurooppalainen tutkintamääräys – Menettelyt ja takeet määräyksen antaneessa valtiossa – Eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet – Oikeussuojakeinojen puuttuminen määräyksen antaneessa jäsenvaltiossa – Prosessiautonomia – Vastaavuus- ja tehokkuusperiaate – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 47 artikla – Direktiivin 2014/41 14 artikla – Käsite ”asianomainen osapuoli” – Rikossyytteen kohteena oleva henkilö ja kolmatta henkilöä kohtaan toteutetut todisteidenhankkimistoimenpiteet






I       Johdanto

1.        Euroopan unionin sisäisten rajojen avaamisen väistämättömänä seurauksena on ollut rikollisuuden rajatylittävyyden edistäminen ja jopa uusien rikosmahdollisuuksien luominen. Tällainen ilmiö edellyttää, että oikeudellinen kehys, jossa tutkinnat suoritetaan, ja erityisesti jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten tutkintavaltuudet voivat ylittää kansalliset rajat.

2.        Jäsenvaltiot ovat tästä syystä ottaneet käyttöön oikeudellista yhteistyötä erityisesti todisteiden osalta.(2)

3.        Vaikka se, että jäsenvaltioiden viranomaisten keskinäiset avunantomenettelyt yhä useammin käsiteltiin tuomioistuimissa, antoi mahdollisuuden tehostaa yhteistyötä todisteiden hankkimisessa, Euroopan oikeudellisesta järjestelmästä oli kuitenkin tullut muun muassa erityisten välineiden määrän kasvun vuoksi samalla kertaa liian pirstoutunut ja liian monimutkainen, kuten unionin lainsäätäjä korosti.(3) Direktiivin 2014/41 tarkoituksena on korvata todisteisiin liittyvää yhteistyötä koskevat välineet ja sekä yksinkertaistaa todisteiden hankkimista koskevaa oikeudellista kehystä tutkintamenettelyissä että lisätä näiden menettelyjen tehokkuutta.

4.        Direktiivin 2014/41 soveltamisala on yleisluonteinen ja erityisen laaja, kun otetaan huomioon toimet, jotka sillä pyritään korvaamaan. Esimerkiksi tämän direktiivin 1 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä alakohdasta seuraa, että eurooppalainen tutkintamääräys on jäsenvaltion (jäljempänä määräyksen antanut valtio) oikeusviranomaisen antama tai vahvistama oikeudellinen päätös, jonka tarkoituksena on, että toisessa jäsenvaltiossa (jäljempänä täytäntöönpanovaltio) suoritetaan yksi tai useampi yksittäinen tutkintatoimenpide tarkoituksin hankkia todisteita tämän direktiivin mukaisesti.

5.        Jäsenvaltioiden viranomaiset ovat lisäksi lähtökohtaisesti velvollisia panemaan täytäntöön eurooppalaiset tutkintamääräykset vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella direktiivissä vahvistetun järjestelmän mukaisesti.(4)

6.        Koska toimivaltaisten viranomaisten todisteiden hankkimiseksi rikosasioissa määräämät tutkintatoimenpiteet voivat osoittautua siinä mielessä erityisen tunkeileviksi, että niillä saatetaan loukata asianomaisten henkilöiden oikeutta yksityiselämän kunnioitukseen, unionin lainsäädännössä on välttämättä tasapainotettava keskenään yhtäältä tutkintatoimenpiteiden tehokkuus ja ripeys ja toisaalta henkilöiden, joihin nämä tutkintatoimenpiteet kohdistuvat, oikeuksien suojeleminen.

7.        Kun nyt käsiteltävässä asiassa pyydetään ensi kertaa unionin tuomioistuinta tulkitsemaan direktiiviä 2014/41, se tarjoaa sille etenkin mahdollisuuden ottaa kantaa tähän herkkään mutta ensiarvoisen tärkeään tasapainoon.

8.        Ennakkoratkaisukysymykset koskevat siten lähinnä tämän direktiivin 14 artiklaa ja oikeussuojakeinoja, joilla voidaan riitauttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista koskevassa oikeudellisessa päätöksessä mainittujen tutkintatoimenpiteiden aineelliset perusteet.

9.        Esitän tässä ratkaisuehdotuksessa syyt, joiden vuoksi ensinnäkin katson, että direktiivin 2014/41 14 artikla on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa ei sallita sitä, että todistaja, joka on tutkintatoimenpiteiden, kuten kotietsinnän, takavarikon ja kuulemisen, kohteena, nostaa kanteen riitauttaakseen näiden tutkintatoimenpiteiden aineelliset perusteet tai saadakseen vahingonkorvausta. Näissä olosuhteissa katson myös, että tämä säännös, luettuna perusoikeuksien valossa, on esteenä sille, että kansallinen viranomainen antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen.

10.      Toiseksi katson, että jos kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä muutoksenhakukeinoista vastaavien kansallisten menettelyjen yhteydessä, yksityinen ei voi vedota direktiivin 2014/41 14 artiklaan kansallisessa tuomioistuimessa riitauttaakseen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet.

11.      Kolmanneksi direktiivissä 2014/41 tarkoitettu asianomaisen osapuolen käsite sisältää mielestäni yhtäältä todistajan, johon eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä pyydetyt tutkintatoimenpiteet kohdistuvat, koska tämän koti on kotietsinnän ja takavarikon kohteena ja tätä todistajaa kuullaan, ja toisaalta rikossyytteen kohteena olevan henkilön, jos menettelyssä, jonka kohteena hän on, päätetty todisteidenhankkimistoimenpide kohdistuu johonkin kolmanteen henkilöön.

II     Asiaa koskeva lainsäädäntö

A       Unionin oikeus

1.     Euroopan unionin perusoikeuskirja

12.      Euroopan unionin perusoikeuskirjan(5) 47 artiklan ensimmäisen kohdan sanamuoto on seuraava:

”Jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa.”

13.      Perusoikeuskirjan 48 artiklan 2 kohdan mukaisesti ”jokaiselle syytetylle taataan oikeus puolustukseen”.

14.      Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Siltä osin kuin tämän perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa[(6)] taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin mainitussa yleissopimuksessa. Tämä määräys ei estä unionia myöntämästä tätä laajempaa suojaa.”

2.     Direktiivi 2014/41

15.      Direktiivin 2014/41 johdanto-osan 2, 11, 12, 18, 19, 22 ja 39 perustelukappaleessa täsmennetään seuraavaa:

”(2)      [SEUT] 82 artiklan 1 kohdan mukaan oikeudellinen yhteistyö unionissa rikosoikeuden alalla perustuu tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, jota on Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 pidetyn Eurooppa-neuvoston jälkeen yleisesti pidetty rikosoikeudellisen yhteistyön kulmakivenä unionissa.

– –

(11)      Eurooppalainen tutkintamääräys olisi valittava silloin, kun tutkintatoimenpiteen täytäntöönpano vaikuttaa käsillä olevaan asiaan nähden oikeasuhteiselta, riittävältä ja soveltuvalta. Määräyksen antavan viranomaisen olisi siksi selvitettävä, ovatko etsityt todisteet tarpeen ja oikeassa suhteessa menettelyn tarkoitukseen nähden, onko valittu tutkintatoimenpide välttämätön ja oikeassa suhteessa kyseessä olevien todisteiden hankkimiseen nähden ja onko toinen jäsenvaltio otettava mukaan näiden todisteiden hankkimiseen antamalla eurooppalainen tutkintamääräys. – –

(12)      Eurooppalaista tutkintamääräystä antaessaan määräyksen antavan viranomaisen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota sen varmistamiseen, että [perusoikeuskirjan] 48 artiklassa tunnustettuja oikeuksia kunnioitetaan täysimääräisesti. Syyttömyysolettama sekä oikeus puolustukseen rikosoikeudellisissa menettelyissä ovat eräs perusoikeuskirjassa rikosoikeuden alalla tunnustettujen perusoikeuksien kulmakivi. Tällaisten oikeuksien rajoittamisessa tämän direktiivin mukaisesti määrätyllä tutkintatoimenpiteellä olisi noudatettava täysimääräisesti perusoikeuskirjan 52 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia, jotka koskevat rajoituksen välttämättömyyttä, oikeasuhteisuutta sekä tavoitteita, joihin sillä olisi pyrittävä, erityisesti tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.

– –

(18)      Tällä direktiivillä ei, kuten ei muillakaan vastavuoroisen tunnustamisen välineillä, ole vaikutusta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa ja perusoikeuskirjassa tunnustettuja perusoikeuksia ja oikeudellisia perusperiaatteita. Tähän tekstiin on otettu mukaan erityinen säännös tämän selventämiseksi.

(19)      Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen perustaminen unioniin perustuu keskinäiseen luottamukseen ja olettamaan siitä, että muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja erityisesti perusoikeuksia. Tuo olettama on kuitenkin kumottavissa. Jos on olemassa painavia syitä olettaa, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun tutkintatoimenpiteen toteuttaminen johtaisi kyseessä olevan henkilön perusoikeuden loukkaamiseen ja siihen, että täytäntöönpanovaltio laiminlöisi perusoikeuskirjassa tunnustettujen perusoikeuksien suojelua koskevan velvoitteensa, tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta olisi siten kieltäydyttävä.

– –

(22)      Eurooppalaista tutkintamääräystä vastaan käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen olisi oltava vähintään yhtäläiset kuin ne, jotka ovat käytettävissä kansallisessa tapauksessa asianomaista tutkintatoimenpidettä vastaan. Jäsenvaltioiden olisi kansallisen oikeutensa mukaisesti varmistettava, että nämä oikeussuojakeinot ovat käytettävissä, muun muassa ilmoittamalla kaikille asianomaisille osapuolille hyvissä ajoin mahdollisuuksista käyttää näitä oikeussuojakeinoja ja siitä, miten tämä tehdään. Tapauksissa, joissa asianomainen osapuoli esittää täytäntöönpanovaltiossa eurooppalaista tutkintamääräystä vastaan huomautuksia sen antamisen aineellisten perusteiden osalta, on suositeltavaa, että tieto tällaisesta riitauttamisesta toimitetaan määräyksen antaneelle viranomaiselle ja että asianomaiselle osapuolelle ilmoitetaan siitä.

– –

(39)      Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan [SEU] 6 artiklassa ja perusoikeuskirjassa, erityisesti sen VI osastossa, kansainvälisessä oikeudessa ja kansainvälisissä sopimuksissa, joiden osapuolina unioni tai kaikki jäsenvaltiot ovat, mukaan lukien [ihmisoikeussopimus], sekä jäsenvaltioiden perustuslaeissa, kunkin niistä soveltamisalalla, tunnustettuja periaatteita. – –”

16.      Direktiivin 2014/41 1 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.      Eurooppalainen tutkintamääräys on jäsenvaltion – – oikeusviranomaisen antama tai vahvistama oikeudellinen päätös, jonka tarkoituksena on, että toisessa jäsenvaltiossa – – suoritetaan yksi tai useampi yksittäinen tutkintatoimenpide tarkoituksin hankkia todisteita tämän direktiivin mukaisesti.

Eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa myös sellaisten todisteiden hankkimiseksi, jotka jo ovat täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa.

– –

4.      Tällä direktiivillä ei muuteta velvoitetta kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa esitettyjä perusoikeuksia ja oikeusperiaatteita, mukaan luettuna rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevien henkilöiden oikeus puolustukseen, ja oikeusviranomaisille tältä osin kuuluvat velvoitteet säilyvät muuttumattomina.”

17.      Tämän direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa todetaan, että ”määräyksen antavan viranomaisen on täytettävä ja allekirjoitettava liitteessä A olevassa lomakkeessa esitetty eurooppalainen tutkintamääräys sekä todistettava sen sisältö oikeaksi ja asianmukaiseksi”.

18.      Kyseisen direktiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Määräyksen antava viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen vain, jos seuraavat edellytykset ovat täyttyneet:

a)      eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen on välttämätöntä ja oikeassa suhteessa 4 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen tarkoitukseen nähden ottaen huomioon epäillyn tai syytteessä olevan henkilön oikeudet; ja

– –

2.      Määräyksen antavan viranomaisen on kussakin tapauksessa arvioitava 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset.

3.      Jos täytäntöönpanoviranomaisella on syytä katsoa, että 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset eivät ole täyttyneet, se voi kuulla määräyksen antanutta viranomaista siitä, miten tärkeää eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpano on. Määräyksen antanut viranomainen voi tämän kuulemisen jälkeen päättää peruuttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen.”

19.      Direktiivin 2014/41 11 artikla kuuluu III lukuun, jonka otsikkona on ”Täytäntöönpanovaltiota koskevat menettelyt ja takeet”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.      Edellä olevan 1 artiklan 4 kohdan soveltamista rajoittamatta eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä täytäntöönpanovaltiossa, jos

– –

f)      on olemassa painavia syitä katsoa, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun tutkintatoimenpiteen toteuttaminen olisi ristiriidassa täytäntöönpanovaltiolle [SEU] 6 artiklan ja perusoikeuskirjan mukaan kuuluvien velvoitteiden kanssa;

– –

4.      Täytäntöönpanoviranomaisen on 1 kohdan a, b, d, e ja f alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, ennen kuin se päättää olla tunnustamatta tai panematta täytäntöön eurooppalaista tutkintamääräystä joko kokonaisuudessaan tai osittain, kuultava määräyksen antanutta viranomaista jollakin tarkoitukseen soveltuvalla tavalla ja tarvittaessa pyydettävä määräyksen antanutta viranomaista toimittamaan tarvittavat tiedot viipymättä.

– –”

20.      Tämän direktiivin 14 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.      Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeussuojakeinot, jotka vastaavat niitä, joita voidaan käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa, ovat sovellettavissa eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuihin tutkintatoimenpiteisiin.

2.      Eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet on mahdollista riitauttaa vain nostamalla kanne määräyksen antaneessa valtiossa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perusoikeuksien turvaamista täytäntöönpanovaltiossa.

3.      Jollei tämä – – vaikuta kielteisesti 19 artiklan 1 kohdan mukaiseen tutkinnan luottamuksellisuuteen, määräyksen antaneen viranomaisen ja täytäntöönpanoviranomaisen on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet varmistaakseen, että kansallisen lainsäädännön mukaisista oikeussuojakeinojen käytön mahdollisuuksista ilmoitetaan, kun näistä tulee sovellettavia, ja hyvissä ajoin, jotta voidaan varmistaa, että niitä voidaan tosiasiallisesti käyttää.

4.      Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeussuojakeinojen käyttämistä koskevat määräajat ovat samat kuin vastaavien kansallisten tapausten osalta säädetyt ja että niitä sovelletaan tavalla, jolla taataan, että asianomaiset osapuolet voivat tosiasiallisesti käyttää näitä oikeussuojakeinoja.

5.      Määräyksen antaneen viranomaisen ja täytäntöönpanoviranomaisen on ilmoitettava toisilleen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista, tunnustamista tai täytäntöönpanoa vastaan käytetyistä oikeussuojakeinoista.

6.      Riitauttaminen ei keskeytä tutkintatoimenpiteen täytäntöönpanoa, ellei sille ole säädetty tätä vaikutusta vastaavissa kansallisissa tapauksissa.

7.      Määräyksen antaneen valtion on otettava huomioon eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisen tai täytäntöönpanon tuloksekas riitauttaminen oman kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeutta puolustukseen ja menettelyn oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan, kun arvioidaan eurooppalaisella tutkintamääräyksellä hankittuja todisteita määräyksen antaneen jäsenvaltion rikosoikeudellisissa menettelyissä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta menettelyä koskevia kansallisia sääntöjä.”

21.      Kyseisen direktiivin 24 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.      Jos määräyksen antaneen valtion toimivaltaisten viranomaisten on kuultava täytäntöönpanovaltion alueella olevaa henkilöä todistajana tai asiantuntijana, määräyksen antava viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen todistajan tai asiantuntijan kuulemiseksi 5–7 kohdan mukaisesti videokokouksen avulla tai muulla audiovisuaalisesti välitettävällä tavalla.

– –

2.      Edellä 11 artiklassa tarkoitettujen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteiden lisäksi eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä, jos joko

a)      epäilty tai syytteessä oleva henkilö ei siihen suostu; tai

b)      tällaisen tutkintatoimenpiteen täytäntöönpano asianomaisessa tapauksessa olisi vastoin täytäntöönpanovaltion lainsäädännön perusperiaatteita.

– –”

22.      Direktiivin 2014/41 34 artiklan 1–3 kohdan sanamuoto on seuraava:

”1.      Tällä direktiivillä korvataan 22 päivästä toukokuuta 2017 alkaen tämän niiden jäsenvaltioiden välillä, joita tämä direktiivi sitoo, sovellettavien seuraavien yleissopimusten vastaavat määräykset, sanotun kuitenkaan rajoittamatta niiden soveltamista jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden välillä ja niiden väliaikaista soveltamista 35 artiklan mukaisesti:

a)      20 päivänä huhtikuuta 1959 tehty keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskeva Euroopan neuvoston eurooppalainen yleissopimus sekä sen kaksi lisäpöytäkirjaa samoin kuin sen 26 artiklan nojalla tehdyt kahdenväliset sopimukset;

b)      Schengenin sopimuksen[(7)] soveltamisesta tehty yleissopimus;

c)      keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehty yleissopimus ja sen pöytäkirja.[(8)]

2.      Korvataan puitepäätös [2008/978] tällä direktiivillä niiden jäsenvaltioiden osalta, joita tämä direktiivi sitoo. Korvataan puitepäätöksen [2003/577] säännökset niiden jäsenvaltioiden osalta, joita tämä direktiivi sitoo, siltä osin kuin on kyse todisteiden jäädyttämisestä.

Niiden jäsenvaltioiden osalta, joita tämä direktiivi sitoo, viittauksia puitepäätökseen [2008/978] ja, siltä osin kuin on kyse varojen jäädyttämisestä, puitepäätökseen [2003/577] pidetään viittauksina tähän direktiiviin.

3.      Tämän direktiivin lisäksi jäsenvaltiot voivat tehdä muiden jäsenvaltioiden kanssa kahden- tai monenvälisiä sopimuksia tai järjestelyjä tai jatkaa niiden soveltamista 22 päivän toukokuuta 2017 jälkeen ainoastaan siltä osin, kuin niiden avulla on mahdollista vahvistaa edelleen tämän direktiivin tavoitteita ja myötävaikuttaa todisteiden hankkimismenettelyjen yksinkertaistamiseen tai edelleen helpottamiseen ja edellyttäen, että noudatetaan tässä direktiivissä säädettyjen kanssa samantasoisia takeita.”

23.      Tämän direktiivin 36 artiklan 1 kohdassa todetaan, että ”jäsenvaltioiden on toteutettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät toimenpiteet viimeistään 21 päivänä toukokuuta 2017”.

B       Bulgarian lainsäädäntö

24.      Rikosprosessilain (nakazatelno-protsesualen kodeks) 160 §:n 1 momentin mukaan kotietsintä ja takavarikko voidaan suorittaa, jos on olemassa riittäviä perusteita uskoa, että tietyssä paikassa on tiettyjä tavaroita (asiakirjoja, esineitä, tietokoneita ym.), jotka sisältävät menettelyn kannalta merkityksellisiä tietoja.

25.      Rikosprosessilain 107 §:n 2 momentin nojalla, kun sitä luetaan yhdessä tämän lain 13 §:n kanssa, sellaisen todistajan kuuleminen, jota ei ole aikaisemmin kuultu oikeudenkäyntiä edeltävässä rikosoikeudellisen menettelyn vaiheessa, tapahtuu tuomioistuimen määräyksestä. Kotietsintä ja takavarikko suoritetaan puolestaan menettelyn tuomioistuimessa käytävässä vaiheessa tuomioistuimen määräyksestä.

26.      Tuomioistuinmääräyksiä todisteidenhankkimistoimenpiteistä, kuten kotietsinnästä, takavarikosta ja todistajan kuulemisesta, eivät voi riitauttaa oikeudenkäynnin asianosaiset eivätkä henkilöt, joita nämä toimenpiteet koskevat, eikä niitä valvota millään tavoin.

27.      Näihin päätöksiin ei voida kohdistaa mitään epäsuoraa valvontaa eli valvontaa, jota harjoitettaisiin yhdessä rikostuomioistuimen kanssa.

28.      Ensinnäkin rikosprosessilain 318 §:n nojalla rikostuomio tutkitaan yksinomaan syyttäjän tai vastaajan tekemän valituksen perusteella. Yhtäältä henkilöillä, joiden tiloissa suoritetaan kotietsintä tai joiden omaisuuteen kohdistuu takavarikko, ja toisaalta henkilöillä, joita kuullaan todistajana, ei ole oikeutta vaatia, samaan aikaan kun rikostuomio tutkitaan, sellaisen tuomioistuimen päätöksen laillisuuden selvittämistä, jonka tarkoituksena on kotietsinnän tai takavarikon suorittaminen ja kuulemisen salliminen.

29.      Toiseksi rikosprosessilain 305 §:n nojalla, luettuna yhdessä saman lain 301 §:n kanssa, ratkaisu, jonka tekevät asiakysymyksen tutkivat ensimmäisen asteen tuomioistuimet, koskee vain vastaajan syyllisyyttä eikä sellaisten perusteiden olemassaoloa tai puuttumista, joilla oikeutetaan päätöksen tekeminen kotietsinnän tai takavarikoinnin suorittamisesta tai todistajan kuulemisesta. Toisessa asteessa annettava tuomio koskee puolestaan vain ensimmäisessä asteessa tutkittuja kysymyksiä. Toisen asteen tuomioistuin selvittää erityisesti, millä tavoin tutkintatoimenpiteet on suoritettu, ja muun muassa, onko prosessisääntöjä noudatettu, mutta se ei valvo, ovatko tutkintatoimenpiteiden määräämisestä tehdyn päätöksen perusteet riittäviä.

30.      Valtion ja kuntien vastuusta aiheutuneista vahingoista annetun lain (zakon za otgovornostta na darzhavata i obshtinite za vredi)(9) 2 §:ssä säädetään korvauksen maksamisesta vahingoista, jotka johtuvat tietyistä tuomioistuimen ratkaisuista, joita kohdistetaan vastaajaan ja joiden osalta todetaan, että ne eivät ole sallittuja.

31.      Toimet, jotka koskevat kotietsinnän tai takavarikon suorittamista taikka todistajan kuulemista koskevan päätöksen tekemistä, eivät kohdistu vastaajaan, eikä ole lain nojalla mahdollista todeta niitä lainvastaisiksi. Nämä tilanteet eivät siis kuulu niihin, joissa maksetaan korvausta.

32.      Direktiivi 2014/41 on saatettu osaksi Bulgarian oikeusjärjestystä eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetulla lailla (zakon za evropeyskata zapoved za razsledvane).(10)

33.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että vaikka eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun lain 18 §:ssä säädetään oikeussuojakeinoista, jotka koskevat sitä, että Bulgarian viranomaiset panevat täytäntöön jonkin toisen jäsenvaltion oikeusviranomaisten antaman eurooppalaisen tutkintamääräyksen, tässä laissa ei sitä vastoin säädetä oikeussuojakeinoista tällaisen päätöksen tekemiseen liittyvän menettelyn yhteydessä.

III  Pääasian taustalla olevat tosiseikat sekä ennakkoratkaisukysymykset

34.      Bulgarian oikeusviranomaiset syyttävät Ivan Dimov Gavanozovia siitä, että tämä on johtanut rikollisjärjestöä, jossa on ollut mukana kolme muutakin henkilöä, tarkoituksenaan kiertää veroja ja arvonlisäveron maksamista laatimalla ja käyttämällä paikkansapitämättömiä asiakirjoja sekä vähentämällä lainvastaisesti ostoihin sisältyvän arvonlisäveron. Gavanozovia syytetään erityisesti siitä, että hän on tuonut Bulgariaan postilaatikkoyhtiöiden välityksellä muista jäsenvaltioista (yhteisöhankinta), muun muassa Tšekistä, toimittajalta eli yhtiöltä X, jota edustaa todistaja Y, sokeria, jonka hän on tämän jälkeen myynyt ilman asiakirjoja sisämarkkinoilla tekemättä veroja koskevia arvioita ja maksamatta veroa. Oikeusviranomaisten hallussa olevien asiakirjojen mukaan Gavanozov oli vienyt sokeria yhteisönsisäisenä luovutuksena Romaniaan. Ilmoittamattoman ja maksamattoman arvonlisäveron kokonaismäärä on 1 128 664,49 Bulgarian leviä (BGN) (577 085,85 euroa).

35.      Oikeudenkäynnin valmisteluvaiheessa yhtiö X:ään tai todistaja Y:hyn ei kohdistettu mitään tutkintatoimenpiteitä todisteiden hankkimiseksi.

36.      Kuitenkin osoitettiin, että henkilökohtaiset ja ammatilliset yhteydet Gavanozovin ja Y:n välillä oli käyty joko tulkin välityksellä tai englannin kielellä, koska kumpikaan ei osannut puhua toisen äidinkieltä. On kuitenkin myös ilmennyt, että Gavanozov oli allekirjoittanut edustusta koskevan yksinoikeussopimuksen yhtiön X, jonka edustaja todistaja Y oli, kanssa ja että tämä sopimus on laadittu yksinomaan bulgarian kielellä.

37.      Täsmentääkseen Gavanozovin ja Y:n välisten suhteiden laajuutta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin Spetsializiran nakazatelen sad (erityisrikostuomioistuin, Bulgaria) määräsi uusien todisteiden hankkimisesta.

38.      Tämä tuomioistuin määräsi näin ollen kotietsinnän ja takavarikon suorittamisesta yhtiön X tiloissa selvittääkseen, oliko todistajan Y esittämä sopimus tämän yhtiön asiakirjojen joukossa ja oliko olemassa tämän sopimuksen täytäntöönpanon yhteydessä laadittuja asiakirjoja. Se päätti myös kotietsinnän ja takavarikon suorittamisesta Y:n kotona selvittääkseen, säilyttikö tämä siellä rikollista toimintaa koskevia asiakirjoja, ja tämän todistajan kuulemisesta videoneuvottelussa, koska hän ei halua tulla Bulgariaan kuultavaksi.

39.      Koska yhtiön X tilat ja Y:n koti sijaitsevat Tšekin alueella, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätti antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jossa pyydettiin Tšekin oikeusviranomaisia suorittamaan nämä tutkintatoimenpiteet.

40.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoittaa kohdanneensa tämän määräyksen antamisvaiheessa hankaluuksia täyttää direktiivin 2014/41 liitteessä A olevan eurooppalaisen tutkintamääräyksen vakiolomakkeen J jaksoa,(11) joka koskee oikeussuojakeinoja.

41.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on täsmentänyt tässä yhteydessä välipäätöksessä, että Bulgarian lainsäädännössä ei säädetä mistään oikeussuojakeinoista, joita voitaisiin käyttää näiden tutkintatoimenpiteiden toteuttamista vastaan.

42.      Se on myös todennut, että sen mielestä Bulgarian lainsäädäntö ei ole direktiivin 2014/41 14 artiklan mukainen eikä vastaa tehokkuusperiaatetta siltä osin kuin todisteiden hankintaa koskevien toimenpiteiden kohteena olevilla henkilöillä ei ole mitään oikeussuojakeinoja tällaisten toimenpiteiden määräämisestä tehtäviä päätöksiä vastaan.

43.      Spetsializiran nakazatelen sad on päättänyt näissä olosuhteissa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko direktiivin 2014/41 14 artikla esteenä kansalliselle laille ja kansalliselle oikeuskäytännölle, joiden mukaan kotietsinnän suorittamista asunnossa ja liiketiloissa sekä tietyn omaisuuden takavarikointia tai todistajan kuulemisen järjestämistä koskevan eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista koskevan tuomioistuinratkaisun aineellisia perusteita ei voida riitauttaa välittömästi tuomioistuinratkaisuun kohdistuvalla oikeussuojakeinolla eikä erillisellä vahingonkorvauskanteella?

2)      Annetaanko direktiivin 14 artiklan 2 kohdassa asianomaiselle osapuolelle suoraan ja välittömästi oikeus valittaa eurooppalaista tutkintamääräystä koskevasta tuomioistuinratkaisusta, vaikka kansallisessa oikeudessa ei säädetä tällaisesta prosessioikeudellisesta mahdollisuudesta?

3)      Onko henkilö, jota vastaan syyte nostettiin, direktiivin 14 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu asianomainen osapuoli, kun otetaan huomioon direktiivin 14 artiklan 2 kohta luettuna yhdessä 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 1 artiklan 4 kohdan kanssa, jos todisteidenhankkimistoimenpide kohdistuu kolmanteen osapuoleen?

4)      Onko henkilö, joka asuu tiloissa tai käyttää tiloja, joissa kotietsintä ja takavarikointi on määrä suorittaa, tai henkilö, jota on määrä kuulla todistajana, direktiivin 14 artiklan 4 kohdassa – luettuna yhdessä 2 kohdan kanssa – tarkoitettu asianomainen osapuoli?”

IV     Oikeudellinen arviointi

A       Tutkittavaksi ottaminen

44.      Tšekin ja Itävallan hallitukset ovat nimenomaisesti ja implisiittisesti esittäneet, että ennakkoratkaisukysymykset pitäisi jättää ottamatta tutkittavaksi sillä perusteella, että koska välipäätös on tehty direktiivin 2014/41 täytäntöönpanon määräajan päättymishetkellä, sitä ei ollut vielä pantu täytäntöön Tšekin tasavallassa eikä Bulgarian tasavallassa eikä tämän direktiivin välitön soveltaminen ole mahdollista.

45.      Huomautettakoon tässä yhteydessä aluksi, että koska välipäätös on päivätty 23.5.2017, se on tehty myöhemmin kuin direktiivin 2014/41 täytäntöönpanon määräaika päättyi, sillä täksi päivämääräksi vahvistettiin 22.5.2017 sen 36 artiklan 1 kohdassa.

46.      Todettakoon tämän jälkeen, että direktiivi 2014/41 on pantu täytäntöön sekä Bulgarian tasavallassa että Tšekin tasavallassa unionin tuomioistuimen oikeudenkäynnin kuluessa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on siten toimittanut unionin tuomioistuimelle siinä vireillä olevan menettelyn aikana jäljennöksen täytäntöönpanolaista saatekirjeineen. Lisäksi Tšekin tasavalta ilmoitti täytäntöönpanon määräajan päätyttyä direktiivin 2014/41 täytäntöönpanotoimet Euroopan komissiolle.(12)

47.      Todettakoon lopuksi, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen pyytämä tulkinta ei ole ainoastaan merkityksellinen vaan myös sille välttämätön.

48.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suunnittelemat kotietsintää, takavarikkoa ja todistajan Y kuulemista koskevat toimenpiteet liittyvät näet Bulgariassa vireillä olevaan menettelyyn, ja niillä pyritään ratkaisemaan, onko Gavanozov tosiasiallisesti syyllistynyt arvonlisäveropetokseen.

49.      Unionin tuomioistuimelle esitetyt ennakkoratkaisukysymykset koskevat lisäksi unionin oikeussääntöä ja vastaavat ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen ilmaisemaan objektiiviseen tarpeeseen siltä osin kuin niillä annetaan sille mahdollisuus ratkaista, miten J jakso täytetään.

50.      Tästä seuraa, että ennakkoratkaisukysymykset on mielestäni otettava tutkittavaksi.

B       Asiakysymys

1.     Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

51.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään unionin tuomioistuimelta lähinnä, onko direktiivin 2014/41 14 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei säädetä minkäänlaisista oikeussuojakeinoista, joiden avulla voitaisiin riitauttaa kotietsinnän suorittamiseksi, tietyn omaisuuden takavarikoimiseksi ja todistajan kuulemisen järjestämiseksi annetun eurooppalaisen tutkintamääräyksen aineelliset perusteet.

52.      Tässä yhteydessä on todettava, että tämän direktiivin oikeussuojakeinoja koskevat vaatimukset osoittavat, että unionin lainsäätäjän mielestä jäsenvaltioiden on välttämättä säädettävä tällaisista oikeussuojakeinoista.

53.      Esimerkiksi kyseisen direktiivin 13 artiklan 2 kohdasta, jonka mukaan ”todisteiden toimittaminen voidaan keskeyttää siihen asti, kunnes oikeussuojakeinoa koskeva päätös on annettu”, ilmenee, että unionin lainsäätäjä on ilman muuta ajatellut, että oikeussuojakeinot ovat olemassa.

54.      Kun direktiivin 2014/41 14 artiklan 1 kohdassa edellytetään lisäksi, että ”oikeussuojakeinot, jotka vastaavat niitä, joita voidaan käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa, ovat sovellettavissa eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuihin tutkintatoimenpiteisiin”, on mielestäni ilmeistä, että toisin kuin Tšekin hallitus väittää, unionin lainsäätäjä on olettanut, että kansallisten menettelyjen yhteydessä on olemassa tutkintatoimenpiteitä koskevia oikeussuojakeinoja,(13) ja velvoittanut jäsenvaltiot säätämään eurooppalaisen tutkintamääräyksen osalta vastaavista oikeussuojakeinoista.

55.      Vaikka tämän direktiivin 14 artiklan 1 kohdassa ei edellytetä, että jäsenvaltiot säätävät täydentävistä oikeussuojakeinoista niiden lisäksi, joista säädetään vastaavan kansallisen menettelyn yhteydessä,(14) tämä säännös velvoittaa näin ollen ne vähintään ja vastaavalla tavalla ottamaan käyttöön oikeussuojakeinoja, joita sovelletaan eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuihin tutkintatoimenpiteisiin ja jotka ovat yhtäläisiä kuin ne, jotka ovat käytettävissä vastaavan kansallisen menettelyn yhteydessä.(15)

56.      Tämä tulkinta direktiivistä 2014/41 on mielestäni erityisen perusteltu sen vuoksi, että rikostutkinnan yhteydessä tutkintatoimenpiteet, joista toimivaltaiset viranomaiset määräävät hyväksyttävänä tavoitteenaan hankkia todisteita, voivat olla tunkeilevia ja niillä saatetaan loukata asianomaisten henkilöiden muun muassa perusoikeuskirjassa tunnustettuja perusoikeuksia. Lisäksi, kun otetaan huomioon rikosseuraamusten erityispiirteet, tällaisiin seuraamuksiin johtavaan menettelyyn on kokonaisuutena liityttävä erityisiä takeita, jotta menettelyn kohteena olevien henkilöiden perusoikeuksia kunnioitetaan.(16)

57.      Näin ollen tarve tuomioistuimen harjoittamaan tehokkaaseen valvontaan, jolla pyritään varmistamaan se, että kansalliset tuomioistuimet kunnioittavat perusoikeuksia,(17) mitä on useaan kertaan korostettu,(18) on erityisen painava tuomioistuinten välisen yhteistyön yhteydessä rikosasioissa, ja mahdollisuus riitauttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen aineelliset perusteet on näin ollen aivan erityisen tärkeä.

58.      Todettakoon lopuksi, että tätä tulkintaa ei kyseenalaista se, että todisteidenhankkimistoimenpiteet koskevat kolmatta henkilöä, joka on todistajan asemassa.

59.      On näet todettava, että unionin lainsäätäjä ei ole direktiivin 2014/41 1 artiklan 4 kohdassa rajoittanut perusoikeuksien kunnioittamista koskevaa velvollisuutta siten, että se koskisi vain rikosoikeudenkäynnin kohteena olevien henkilöiden puolustautumisoikeuksia.

60.      Vaikka tämän direktiivin tietyissä säännöksissä, kuten 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, korostetaan lisäksi ”epäillyn tai syytteessä olevan henkilön” oikeuksia, tämän direktiivin muissa säännöksissä, kuten esimerkiksi 5 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, 13 artiklan 2 kohdassa sekä 14 ja 22 artiklassa, viitataan ”asianomaisen osapuolen” käsitteeseen.

61.      Lisäksi direktiivin 2014/41 11 artiklan 1 kohdan f alakohdassa, luettuna sen johdanto-osan 19 perustelukappaleen valossa, ja tämän direktiivin 14 artiklassa säädetään, että unionin lainsäätäjän vahvistamat takeet, jotka koskevat oikeussuojakeinoja tai täytäntöönpanosta tai tunnustamisesta kieltäytymisen perusteita, on otettu käyttöön ”asianomaisen osapuolen” hyväksi eikä ”epäillyn” tai ”syytetyn henkilön” hyväksi.

62.      Erilaisten ilmaisujen käyttäminen ei mielestäni ole missään tapauksessa merkityksetöntä etenkään sen vuoksi, että direktiivin 2014/41 yhteydessä eurooppalaisen tutkintamääräyksen kohteena olevat tutkintatoimenpiteet voivat koskea sekä ”epäiltyä” tai ”syytettyä henkilöä” että kolmansia henkilöitä, ja niillä voidaan siten loukata heidän oikeuksiaan.

63.      Pääasian kohteena olevassa tutkinnassa, joka on vireillä Gavanozovia vastaan, Y on todistaja, mutta suunnitellut tutkintatoimenpiteet, joilla pyritään hankkimaan todisteita Gavanozovia vastaan, kohdistuvat häneen. Kotietsintä ja takavarikko suoritettaisiin siis hänen kotonaan, ja häntä kuultaisiin.

64.      Tästä seuraa, että direktiivissä 2014/41 tarkoitettu ”asianomaisen osapuolen” käsite viittaa myös Y:n kaltaiseen todistajaan, johon kohdistetaan eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä pyydettyjä tutkintatoimenpiteitä.

65.      Kansallista lainsäädäntöä koskevasta esityksestä sekä siitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti antanut Bulgarian tasavallalle langettavia tuomioita, mitä on korostettu välipäätöksessä,(19) ilmenee, että Bulgarian lainsäädännössä ei säädetä oikeussuojakeinoista, joiden avulla todistaja voisi riitauttaa tutkintatoimenpiteiden aineelliset perusteet kansallisten menettelyjen, kuten kotietsinnän ja takavarikon, yhteydessä, eikä hän voi saada tosiasiallisesti mitään korvausta vahingonkorvauskanteen perusteella.(20)

66.      Kun direktiivi 2014/41 on pantu täytäntöön Bulgarian oikeudessa, siinä yhteydessä ei ole ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamien tietojen mukaan(21) myöskään otettu käyttöön sitä mahdollisuutta, että Y:n kaltainen todistaja, johon kohdistetaan kotietsintä, takavarikko ja kuuleminen, voisi riitauttaa näiden tutkintatoimenpiteiden aineelliset perusteet.

67.      Edellä esitetystä on mielestäni tehtävä kaksi päätelmää.

68.      Ensinnäkin päättelen siitä, että Bulgarian lainsäädäntö ei ole direktiivin 2014/41 14 artiklan mukainen.

69.      Toiseksi, kun tätä säännöstä luetaan perusoikeuksien valossa, se on esteenä sille, että viranomainen, tässä tapauksessa Bulgarian viranomainen, voisi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen.

70.      Koska direktiivissä 2014/41 säädetään takeista,(22) kuten oikeussuojakeinosta, jolla voidaan riitauttaa eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä tarkoitettujen tutkintatoimenpiteiden aineelliset perusteet, tällaisten takeiden puuttuessa eurooppalaisen tutkintamääräyksen mekanismia ei näet voida käynnistää.

71.      Tämä näkemys perustuu ensinnäkin J jakson tulkintaan.

72.      Tämän J jakson eri kieliversioiden välisistä eroavaisuuksista(23) huolimatta katson, että kun sitä tulkitaan direktiivin 2014/41 yleisen rakenteen ja tarkoituksen mukaisesti,(24) siinä edellytetään sen 1 kohdan nojalla, että määräyksen antava viranomainen ilmoittaa täytäntöönpanovaltiossa olevalle virkaveljelleen, onko tämän direktiivin A liitteessä olevassa lomakkeessa tarkoitetun eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista vastaan käytetty jotain oikeussuojakeinoa, ja sen 2 kohdan nojalla, että tämä antaa lisätietoja oikeussuojakeinojen käyttämiseen liittyvistä menettelyistä sekä siitä, onko määräyksen antavassa valtiossa saatavilla oikeusapua.

73.      Korostan tässä yhteydessä yhtäältä, että mielestäni ei ole missään tapauksessa ilmeisen selvää, että täytäntöönpanovaltiolle koituu hyötyä tiedoista, joiden mukaan määräyksen antavassa valtiossa olisi jo käytetty oikeussuojakeinoa eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista vastaan, jos sillä tarkoitetaan mitä tahansa eurooppalaista tutkintamääräystä.

74.      Sitä vastoin silloin, kun kyseessä on tutkintatoimenpide, joka ei edellytä salassapitoa,(25) mahdollinen oikeussuojakeino, jota käytetään eurooppalaista tutkintamääräystä vastaan, antaa tärkeää tietoa täytäntöönpanovaltiolle, koska tällaisen riitautuksen menestyminen saattaisi vaarantaa tämän tutkintatoimenpiteen.

75.      Toisaalta J jakson 2 kohta, luettuna yhdessä direktiivin 2014/41 14 artiklan 2 kohdan kanssa, merkitsee sitä, että täytäntöönpanovaltion viranomaiset voisivat ilmoittaa tutkintatoimenpiteiden kohteena olevalle henkilölle mahdollisuudesta riitauttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet määräyksen antaneessa valtiossa ja antaa hänelle tarvittaessa tietoja oikeusavusta tai tulkkaus- ja käännöspalveluista, joita hän voi saada tässä valtiossa.(26)

76.      Lisäksi tarve ilmoittaa J jakson 2 kohdassa tiedot, jotka liittyvät oikeussuojakeinoihin määräyksen antaneessa valtiossa, takaa myös eurooppalaisten tutkintamääräysten tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteiden ja erityisesti tämän direktiivin 11 artiklan 1 kohdan f alakohdassa mainitun perusteen tehokkuuden.

77.      Jos määräyksen antaneessa valtiossa ei säädetä oikeussuojakeinoista, kyseisen direktiivin liitteessä A olevaa lomaketta ei voida täyttää, eurooppalaiseen tutkintamääräykseen liittyvää koko asiayhteyttä ei voida esittää täysimääräisesti,(27) tätä määräystä ei voida antaa eikä se varsinkaan voi menestyä.

78.      Toiseksi Bulgarian lainsäädäntö ja siihen sisältyvät perusoikeuksien suojelun puutteet estävät soveltamasta eurooppalaisen tutkintamääräyksen ytimessä olevaa vastavuoroisen tunnustamisen mekanismia.

79.      Vastavuoroinen tunnustaminen perustuu siihen lähtökohtaan, että jäsenvaltioiden välillä vallitsee keskinäinen luottamus, joka puolestaan perustuu ”varmuuteen siitä, että kaikkien Euroopan unionin kansalaisten turvana on korkeatasoiset laatuvaatimukset täyttävä oikeuslaitos”.(28) Näin ollen siinä edellytetään, että jäsenvaltiot katsovat, poikkeusolosuhteita lukuun ottamatta, että kaikki muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeudessa tunnustettuja perusoikeuksia,(29) mikä merkitsee sitä, että jäsenvaltioita ”voidaan – – vaatia olettamaan, että muut jäsenvaltiot noudattavat perusoikeuksia”.(30)

80.      Huomautettakoon kuitenkin, että siihen, että unionin tuomioistuin on käyttänyt verbiä ”voida”, ei liity mitään velvoitetta ja että direktiivin 2014/41 johdanto-osan 19 perustelukappaleessa viitataan siihen, että tällainen olettama on kumottavissa.(31)

81.      Kun tässä tapauksessa otetaan huomioon, että Bulgarian tasavalta on toistuvasti rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3, 8 ja 13 artiklaa, että se ei ole muuttanut rikosprosessilain säännöksiä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin itsekin epäilee, kunnioitetaanko Bulgarian lainsäädännössä perusoikeuksia, ja että direktiivin 2014/41 täytäntöönpanon yhteydessä ei ole otettu käyttöön oikeussuojakeinoja, on mielestäni ilmeistä, ettei voida olettaa, että tämä jäsenvaltio noudattaa perusoikeuksia.

82.      Se, että Bulgariassa kolmannella henkilöllä, johon kohdistuu tutkintatoimenpiteitä, kuten kotietsintöjä tai takavarikkoja, joilla olennaisilta osin loukataan oikeutta yksityiselämän kunnioittamiseen, ei ole mahdollisuutta riitauttaa näiden toimenpiteiden aineellisia perusteita, merkitsee, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut useaan otteeseen, yksityiselämän kunnioittamista koskevan oikeuden tehokkaan suojan ilmeistä puuttumista.(32)

83.      Jos ei voida olettaa, että jäsenvaltio kunnioittaa perusoikeuksia, keskinäistä luottamusta ei voida vaatia muilta jäsenvaltioilta, joten vastavuoroista tunnustamista ei voida toteuttaa eikä se voi koitua tämän jäsenvaltion hyödyksi.

84.      Lisättäköön, että tällaisessa tilanteessa Unkarin hallituksen korostama täytäntöönpanovaltion mahdollisuus nojautua direktiivin 2014/41 11 artiklaan ei riitä.

85.      Sen lisäksi, että turvautuminen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteisiin on direktiivin 2014/41 1 artiklan 2 kohdasta johtuvasta eurooppalaisten tutkintamääräysten täytäntöönpanon periaatteesta tehtävä poikkeus, jota on tulkittava suppeasti,(33) turvautuminen tämän direktiivin 11 artiklan 1 kohdan f alakohtaan edellyttää tämän direktiivin johdanto-osan 19 perustelukappaleen mukaisesti tapauskohtaista arviointia, jotta perusoikeuksien kunnioittamista koskeva olettama voidaan kumota.

86.      Katson, että vaikka oikeussuojakeinojen tehokkuuden arviointi voi oikeuttaa tapauskohtaisesti direktiivin 2014/41 11 artiklan 1 kohdan f alakohdan soveltamisen, kannemahdollisuuden puuttuminen kokonaan voisi, kuten Itävallan hallitus perustellusti korostaa, johtaa tämän säännöksen järjestelmälliseen käyttöön, millä vaarannettaisiin eurooppalaisen tutkintamääräyksen käytännön merkitys.

87.      Lisäksi Bulgarian tasavallassa vallitsevien kaltaisissa olosuhteissa direktiivin 2014/41 11 artiklan 1 kohdan f alakohdan soveltaminen aiheuttaa huomattavan riskin siitä, että tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäydytään vaihtelevasti eri jäsenvaltioiden välillä, ja lykkää viime kädessä hyvin merkittävän vastuun täytäntöönpanoviranomaisille, jotka voivat joutua alttiiksi ihmisoikeussopimuksen määräysten rikkomiselle.(34)

88.      Todettakoon lopuksi, että ehdottamani tulkinta direktiivistä 2014/41 on eurooppalaisen tutkintamääräyksen mekanismin välttämättömän tehokkuuden mukainen.

89.      Unionin lainsäätäjä on näet liittänyt eurooppalaisen tutkintamääräyksen soveltamiseen takeita, joilla pyritään suojelemaan sellaisten henkilöiden oikeuksia, joihin tutkintatoimenpiteet kohdistuvat. Jos siis jäsenvaltio päättää olla panematta direktiiviä 2014/41 tältä osin täytäntöön, jättää ottamatta näitä takeita käyttöön ja näin ollen jättää noudattamatta tämän direktiivin mukaista tasapainoa, jonka pitäisi vallita tutkintamenettelyjen tunkeilevuuden ja niiden riitauttamista koskevan mahdollisuuden välillä, se ei voi hyödyntää eurooppalaista tutkintamääräystä koskevaa mekanismia.

90.      Edellä esitetyn perusteella katson, että yhtäältä direktiivin 2014/41 14 artikla on esteenä Bulgarian lainsäädännölle ja että toisaalta tämä artikla, luettuna perusoikeuksien valossa, on esteenä sille, että Bulgarian viranomainen antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen.

2.     Toinen ennakkoratkaisukysymys

91.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään unionin tuomioistuimelta lähinnä, voiko yksityinen vedota direktiivin 2014/41 14 artiklan 2 kohtaan kansallisessa tuomioistuimessa riitauttaakseen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet, jos kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä tätä koskevista oikeussuojakeinoista.

92.      Vaikuttaa siltä, että kun lähtökohtana on, että jäsenvaltioissa on oikeussuojakeinoja, joiden avulla voidaan riitauttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet, unionin lainsäätäjä pyrkii tämän direktiivin 14 artiklan 2 kohdalla välttämään sen, että nämä perusteet riitautettaisiin täytäntöönpanovaltiossa ja että viimeksi mainitun valtion tuomioistuin valvoisi niitä.(35)

93.      Näissä olosuhteissa kyseisen direktiivin 14 artiklan 2 kohdalla ei sellaisenaan luoda määräyksen antaneessa valtiossa eikä varsinkaan täytäntöönpanovaltiossa oikeussuojakeinoa, jonka avulla voitaisiin riitauttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet.

94.      Kun direktiivin 2014/41 14 artiklan 1 ja 2 kohtaa sovelletaan yhdessä, jäsenvaltioiden velvoitteena on kuitenkin huolehtia tällaisen oikeussuojakeinon olemassaolosta eurooppalaisen tutkintamääräyksen järjestelmässä.

95.      Tällainen velvoite ei voi jäädä kuolleeksi kirjaimeksi sen vuoksi, että tätä direktiiviä ei ole pantu täytäntöön oikein.

96.      Muistutettakoon tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan aina, kun direktiivin säännökset ovat sisältönsä osalta ehdottomia ja riittävän täsmällisiä, yksityiset voivat kansallisissa tuomioistuimissa vedota niihin valtiota vastaan, jos valtio ei ole saattanut direktiiviä osaksi kansallista oikeusjärjestystä määräajassa tai jos direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä virheellisesti.(36)

97.      Ei siis voida sulkea pois sitä, että henkilö, johon tutkintatoimenpiteet kohdistuvat, voisi vedota direktiivin 2014/41 14 artiklan 1 kohdassa edellytettyyn vastaavuuteen siinä tapauksessa, että määräyksen antanut valtio ei ole säätänyt mistään oikeussuojakeinoista, joilla voidaan riitauttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet, mutta se on ottanut käyttöön oikeussuojakeinoja, joilla voidaan riitauttaa aineelliset perusteet vastaavissa kansallisissa menettelyissä.

98.      Jos kansallisessa lainsäädännössä ei kuitenkaan säädetä minkäänlaisista oikeussuojakeinoista, joita voitaisiin käyttää vastaavissa kansallisissa tutkintamenettelyissä, tämän säännöksen välitön oikeusvaikutus ei voi oikeuttaa sitä, että luodaan tyhjästä oikeussuojakeino eurooppalaista tutkintamääräystä vastaan.

99.      Vaikka tällainen seikka on sitäkin suuremmalla syyllä perusteena sille, että Bulgarian viranomainen ei voi oikeussuojakeinon mahdollisuuden kokonaan puuttuessa antaa eurooppalaista tutkintamääräystä, sen pitäisi johtaa siihen, että komissio nostaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen direktiivin virheellisen täytäntöönpanon vuoksi.

100. Katson näin ollen, että yksityinen ei voi vedota direktiivin 2014/41 14 artiklaan kansallisessa tuomioistuimessa riitauttaakseen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet, jos kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä oikeussuojakeinoista vastaavien kansallisten menettelyjen yhteydessä.

3.     Kolmas ja neljäs ennakkoratkaisukysymys

101. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella ja neljännellä ennakkoratkaisukysymyksellään unionin tuomioistuimelta lähinnä, onko rikossyytteen kohteena oleva henkilö direktiivissä 2014/41 tarkoitettu ”asianomainen osapuoli”, jos todisteidenhankkimistoimenpiteet kohdistuvat kolmanteen henkilöön, ja onko tämä kolmas henkilö, tässä tapauksessa henkilö, joka asuu tiloissa tai käyttää tiloja, joissa kotietsintä ja takavarikko on määrä suorittaa, tai jota on määrä kuulla todistajana, tässä direktiivissä tarkoitettu ”asianomainen osapuoli”.

102. Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on niin ikään täsmentänyt, että jos toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, direktiivin 2014/41 14 artiklan 2 kohta olisi perustana oikeussuojakeinon antamiselle asianomaisten osapuolten käytettäväksi, kun otetaan huomioon vastaus, jota ehdotan annettavaksi toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, näihin ennakkoratkaisukysymyksiin vastaaminen ei ole ensi arviolta tarpeen.

103. Direktiivin 2014/41 käsitteen ”asianomainen osapuoli” tulkitseminen on mielestäni kuitenkin hyödyllistä, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voisi määrittää tämän säädöksen vaatimukset.

104. Kuten komissio on perustellusti korostanut, tämän direktiivin tarkoituksena ei ole tässä yhteydessä tutkintatoimenpiteitä koskevan oikeudellisen kehyksen eikä siihen liittyvien oikeussuojakeinojen yhdenmukaistaminen jäsenvaltioissa, eikä sillä ole tällaista vaikutusta. Näin ollen näiden oikeussuojakeinojen järjestäminen kuuluu kunkin jäsenvaltion prosessiautonomian piiriin.

105. Tässä yhteydessä vaikuttaa kuitenkin siltä, että koska kyseisessä direktiivissä säädetään takeista tutkintatoimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden hyväksi, ”asianomaisen osapuolen” käsitettä on tulkittava itsenäisesti direktiivin 2014/41 yhteydessä.

106. Kun kyseessä on tutkintatoimenpiteiden kohteena oleva henkilö, joka on kuitenkin kolmannen osapuolen asemassa rikosoikeudenkäynnin yhteydessä, on riittävää korostaa, että tämän ratkaisuehdotuksen 58–64 kohdasta ilmenee, että hän kuuluu direktiivin 2014/41 14 artiklan käsitteen ”asianomainen osapuoli” piiriin.

107. Kun kyseessä on rikossyytteen kohteena oleva henkilö, johon ei kohdistu eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuja todisteidenhankkimistoimenpiteitä mutta näillä toimenpiteillä voidaan loukata hänen etujaan asianomaisessa menettelyssä esimerkiksi sen vuoksi, että kerättyä aineistoa voidaan käyttää todisteina häntä vastaan, myös hän on tässä direktiivissä tarkoitettu ”asianomainen osapuoli”.

V       Ratkaisuehdotus

108. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Spetsializiran nakazatelen sadin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/41/EU 14 artiklaa on tulkittava siten, että jos jäsenvaltion lainsäädännössä, kuten Bulgarian lainsäädännössä, ei säädetä minkäänlaisesta mahdollisuudesta riitauttaa eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä tarkoitetun tutkintatoimenpiteen aineellisia perusteita, se on esteenä tälle lainsäädännölle ja sille, että tämän jäsenvaltion viranomainen antaisi eurooppalaisen tutkintamääräyksen.

2)      Yksityinen ei voi vedota direktiivin 2014/41 14 artiklaan kansallisessa tuomioistuimessa riitauttaakseen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet, jos kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä oikeussuojakeinoista vastaavien kansallisten menettelyjen osalta.

3)      Direktiivin 2014/41 käsite ”asianomainen osapuoli” sisältää todistajan, johon kohdistetaan eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä vaadittuja tutkintatoimenpiteitä, sekä rikossyytteen kohteena olevan henkilön, vaikka eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä tarkoitetut tutkintatoimenpiteet eivät kohdistu häneen.


1      Alkuperäinen kieli: ranska.


2      Aluksi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 34 artiklan mukaisen yleissopimuksen tekemisestä keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä 29.5.2000 annetulla neuvoston säädöksellä (EYVL 2000, C 197, s. 1) ja keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehtyyn yleissopimukseen liitettävällä, Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 34 artiklan mukaisesti laadittavalla pöytäkirjalla (EYVL 2001, C 326, s. 2) sekä tämän jälkeen omaisuuden tai todistusaineiston jäädyttämistä koskevien päätösten täytäntöönpanosta Euroopan unionissa 22.7.2003 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2003/577/YOS (EUVL 2003, L 196, s. 45) ja eurooppalaisesta todisteiden luovuttamismääräyksestä esineiden, asiakirjojen ja tietojen hankkimiseksi rikosasian käsittelyä varten 18.12.2008 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2008/978/YOS (EUVL 2008, L 350, s. 72).


3      Ks. rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/41/EU (EUVL 2014, L 130, s. 1) johdanto-osan viides perustelukappale.


4      Direktiivi 2014/41 perustuu Tampereella 15. ja 16.10.1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti sekä sillä perusteella, että Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt asiakirjan ”Tukholman ohjelma – Avoin ja turvallinen Eurooppa kansalaisia ja heidän suojeluaan varten” (EUVL 2010, C 115, s. 1), ja SEUT 82 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Tämän säädöksen tavoitteena on sen johdanto-osan 38 perustelukappaleen mukaan todisteiden hankkimista koskevien päätösten vastavuoroinen tunnustaminen, ja tämän direktiivin 1 artiklan 2 kohdan nojalla jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen tutkintamääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen pohjalta.


5      Jäljempänä perusoikeuskirja.


6      Allekirjoitettu Roomassa 4.11.1950; jäljempänä ihmisoikeussopimus.


7      Tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla Benelux-talousliiton valtioiden, Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan hallitusten välillä 14.6.1985 tehty yleissopimus, joka allekirjoitettiin Schengenissä (Luxemburg) 19.6.1990 (EYVL 2000, L 239, s. 19).


8      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen alaviite 2.


9      DV nro 60, 5.8.1988.


10      DV nro 16, 20.2.2018.


11      Jäljempänä J jakso.


12      Näihin toimiin liittyvät yksityiskohtaiset tiedot ovat saatavilla verkkosivuilla https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/NIM/?uri=celex:32014L0041.


13      Vaikuttaa siltä, että Itävallan hallitus ja komissio yhtyvät tähän näkemykseen.


14      Huomautettakoon niin ikään, että tämän direktiivin johdanto-osan 22 perustelukappaleen nojalla jäsenvaltioilla on mahdollisuus säätää täydentävistä oikeussuojakeinoista, joilla voidaan riitauttaa eurooppalainen tutkintamääräys.


15      Tätä tulkintaa tukee direktiivin 2014/41 johdanto-osan 22 perustelukappale, jolla unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti voidaan täsmentää tämän direktiivin sisältöä (ks. tuomio 11.6.2015, Zh. ja O., C‑554/13, EU:C:2015:377, 42 kohta). Tästä seuraa mielestäni, että vaikka tällä direktiivillä velvoitetaan jäsenvaltiot säätämään yhtäläisistä oikeussuojakeinoista kuin vastaavien kansallisten toimenpiteiden yhteydessä, sillä ei lähtökohtaisesti vaikuteta, tämän rajoittamatta tehokkuusperiaatteen noudattamista, jäsenvaltioiden toimivaltaan ottaa käyttöön tällaisia oikeussuojakeinoja perusoikeutta loukkaavien tutkintatoimenpiteiden osalta.


16      Hagueneau-Moizard, C., Gazin F., ja Leblois-Happe J., Les fondements du droit pénal européen, Larcier, Bryssel, 2015, s. 55.


17      Muistutettakoon tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuimen mukaan tuomioistuinten tehtävänä on taata unionin oikeuden täysi soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa ja yksityisillä unionin oikeuden nojalla olevien oikeuksien oikeussuoja (ks. tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality (tuomioistuinjärjestelmän puutteet), C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


18      Viittaan tässä yhteydessä direktiivin 2014/41 johdanto-osan 12 perustelukappaleeseen sekä 1 artiklan 4 kohtaan. Tämä vaatimus on erotettava unionin velvoitteesta kunnioittaa perusoikeuksia, kun se toteuttaa perussopimuksessa annettua rikosoikeudellista toimivaltaa.


19      Välipäätöksessä täsmennetään kansallista lainsäädäntöä koskevan esityksen jälkeen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 26.7.2007 antaman tuomion Peev v. Bulgaria (CE:ECHR:2007:0726JUD006420901) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 22.5.2008 antaman tuomion Iliya Stefanov v. Bulgaria (CE:ECHR:2008:0522JUD006575501) perusteella Bulgarian tasavalta on sitoutunut muuttamaan kansallista lainsäädäntöään, jotta mahdollistetaan tuomioistuimen harjoittama sellaisen tuomioistuinratkaisun jälkikäteisvalvonta, jolla määrätään kotietsinnästä ja takavarikosta, näiden toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden toimesta. Välipäätöksestä ilmenee myös, että Bulgarian lainsäädännössä ei ole vielä tehty näitä muutoksia.


20      Pitää paikkansa, että mahdollisuus riitauttaa rikostutkintatoimenpiteiden aineelliset perusteet poikkeaa mahdollisuudesta vaatia korvausta tällaisten toimenpiteiden aiheuttamasta vahingosta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että mahdollisuus saada korvausta tällaisten toimenpiteiden aiheuttamasta vahingosta siinä tapauksessa, että kotietsinnästä tai takavarikosta on päätetty lainvastaisesti tai se on toteutettu lainvastaisesti, on erottamaton osa ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa tarkoitettua oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Bulgarian lainsäädäntöä koskevasta selvityksestä voidaan todeta, että vahingonkorvauskanteen tehtävää ja merkitystä ei saa aliarvioida, koska, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut, vahingonkorvauskannetta koskeva mahdollisuus on erittäin tärkeä silloin, jos ei ole olemassa oikeussuojakeinoja, joiden avulla voidaan riitauttaa suoritettujen kotietsintöjen ja takavarikkojen laillisuus (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 22.5.2008, Iliya Stefanov v. Bulgaria, CE:ECHR:2008:0522JUD006575501, 59 kohta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 19.1.2017, Posevini v. Bulgaria, CE:ECHR:2017:0119JUD006363814, 84 kohta).


21      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on siis ilmoittanut unionin tuomioistuimelle kirjeitse tämän direktiivin täytäntöönpanosta ja ilmoittanut sille nimenomaisesti tässä yhteydessä, että vaikka eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun lain 18 §:ssä säädetään oikeussuojakeinosta, joka koskee sitä, että Bulgarian viranomaiset panevat täytäntöön jonkin toisen jäsenvaltion oikeusviranomaisten antaman eurooppalaisen tutkintamääräyksen, tässä laissa ei säädetä oikeussuojakeinoista, joita voitaisiin käyttää tällaisen määräyksen antamista koskevan menettelyn yhteydessä.


22      Direktiivin 2014/41 14 artiklassa annettu mahdollisuus riitauttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen perusteet ja laajemmin tässä säännöksessä säädetyt takeet eivät ole ainoita unionin lainsäätäjän käyttöön ottamia takeita. Esimerkiksi se, että määritelmän mukaisesti eurooppalainen pidätysmääräys on tuomioistuinratkaisu, jonka jäsenvaltion oikeusviranomainen on antanut tai hyväksynyt, on sellaisenaan tae. Tämän direktiivin 1 artiklan 3 kohdassa säädetään lisäksi, että epäilty tai syytettynä oleva henkilö voi pyytää eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista sovellettavien puolustautumista koskevien oikeuksien puitteissa. Kun lisäksi kyseisen direktiivin 1 artiklan 4 kohdassa muistutetaan, että tällä direktiivillä ei muuteta velvoitetta kunnioittaa perusoikeuksia, sekä määräyksen antavalla valtiolla että täytäntöönpanovaltiolla on velvoitteita, joilla pyritään takaamaan perusoikeuksien kunnioittaminen. Erityisesti direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa täsmennetään, että tutkintamääräys voidaan antaa vain, kun se on välttämätöntä ja oikeassa suhteessa menettelyjen tarkoitukseen nähden ottaen huomioon epäillyn tai syytteessä olevan henkilön oikeudet. Tämän direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos täytäntöönpanoviranomaisella on syytä katsoa, että tämä edellytys ei ole täyttynyt, se voi kuulla määräyksen antanutta viranomaista siitä, miten tärkeää eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpano on. Määräyksen antanut viranomainen voi tämän kuulemisen jälkeen päättää peruuttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen. Kyseisen direktiivin 11 artiklassa säädetään vielä, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä täytäntöönpanovaltiossa eri syistä, joihin kuuluvat ne bis in idem ‑periaatteen vastaisuus ja se, että noudatetaan tämän valtion perusoikeuksia koskevia velvoitteita.


23      J jakson ranskankielisessä versiossa täsmennetään seuraavaa: ”Veuillez indiquer si un recours a déjà été formé contre l’émission d’une décision d’enquête européenne – –.” Englanninkielisessä versiossa todetaan vastaavalla tavalla seuraavaa: ”Please indicate if a legal remedy has already been sought against the issuing of an EIO – –”. Sitä vastoin J jakson espanjankielisestä versiosta ilmenee, että ”Sírvase indicar si ya se ha interpuesto algún recurso contra la emisión de la OEI – –”. Kursivointi tässä.


24      Ks. tuomio 29.4.2015, Léger (C‑528/13, EU:C:2015:288, 35 kohta).


25      Toisin kuin esimerkiksi takavarikko ja kotietsintä, jotka edellyttävät yllätyksellisyyttä, jotta ne olisivat tehokkaita, joten ne on pidettävä salassa ennen niiden täytäntöönpanoa.


26      Tämä jäsenvaltioiden ilmoitusvelvollisuus ilmenee myös direktiivin 2014/41 johdanto-osan 22 perustelukappaleesta.


27      Korostettakoon tässä yhteydessä, että direktiivin 2014/41 5 artiklan 1 kohdan nojalla määräyksen antavan viranomaisen on täytettävä ja allekirjoitettava liitteessä A olevassa lomakkeessa esitetty eurooppalainen tutkintamääräys sekä todistettava sen sisältö oikeaksi ja asianmukaiseksi. Tämän direktiivin 16 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään lisäksi, että täytäntöönpanoviranomaisen on ilmoitettava määräyksen antaneelle viranomaiselle välittömästi millä tahansa tavalla, jos sen on mahdotonta tehdä tunnustamista tai täytäntöönpanoa koskevaa päätöstä siitä syystä, että liitteessä A esitetty lomake on epätäydellinen tai ilmeisen virheellinen. Tästä seuraa, että kyseisen direktiivin liitteessä A oleva lomake virallistaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen ja että siinä edellytettyjen tietojen tarkoituksena on selventää täytäntöönpanovaltiolle pyydettyjä tutkintatoimenpiteitä, tutkintaa, johon ne liittyvät, sekä niiden oikeudellista asiayhteyttä.


28      Ks. Haagin ohjelma: vapauden, turvallisuuden ja oikeuden lujittaminen Euroopan unionissa (EUVL 2005, C 53, s. 1) (III osa, 3.2. kohta). Ks. myös tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality (tuomioistuinjärjestelmän puutteet) (C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


29      Ks. tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality (tuomioistuinjärjestelmän puutteet) (C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


30      Tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality (tuomioistuinjärjestelmän puutteet) (C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


31      Muissa äskettäin hyväksytyissä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevissa säädöksissä viitataan siihen olettamaan, että jäsenvaltiot noudattavat perusoikeuksia, kuten jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta 14.11.2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1805 (EUVL 2018, L 303, s. 1) johdanto-osan 34 perustelukappaleessa.


32      Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 15.10.2013, Gutsanovi v. Bulgaria (CE:ECHR:2013:1015JUD003452910, 67 ja 208–212 kohta), Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 16.2.2016, Govedarski v. Bulgaria (CE:ECHR:2016:0216JUD003495712, 38–40 ja 72–75 kohta), Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 31.3.2016, Stoyanov ym. v. Bulgaria (CE:ECHR:2016:0331JUD005538810, 114–116 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 9.6.2016, Popovi v. Bulgaria (CE:ECHR:2016:0609JUD003965111, 49, 89 ja 93 kohta). Muistutettakoon tässä yhteydessä tarvittavia päätelmiä varten, että kuten perusoikeuskirjan selityksistä ilmenee (EUVL 2007, C 303, s. 17), perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä kohdassa taattu oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin perustuu ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaisesti sillä turvattujen oikeuksien merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin mainitussa yleissopimuksessa, eikä sillä perusoikeuskirjan selityksissä mainitulla seikalla, että unionin oikeudessa annettava suoja on laajempi, koska siinä taataan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, ole merkitystä tässä tapauksessa.


33      Ks. vastaavasti eurooppalaista pidätysmääräystä koskeva oikeuskäytäntö ja erityisesti tuomio 25.7.2018, AY (pidätysmääräys – todistaja) (C‑268/17, EU:C:2018:602, 52 kohta) ja tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality (tuomioistuinjärjestelmän puutteet) (C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 41 kohta).


34      Muistutettakoon tässä yhteydessä, että kun otetaan huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 21.1.2011, M. S. S. v. Belgia ja Kreikka (CE:ECHR:2011:0121JUD003069609, 358, 360 ja 367 kohta), tällainen riski siitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antaisi langettavan tuomion, ei ole missään tapauksessa epävarma, ja että unionin lainsäätäjä on arvioinut sitä ja ottanut sen vakavasti direktiivin 2014/41 11 artiklan 1 kohdan f alakohdan yhteydessä.


35      Ks. Belgian kuningaskunnan, Bulgarian tasavallan, Viron tasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Itävallan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan aloite rikosoikeuden alan eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä – Perustelut (asiakirja nro 9288/10, add 1, 3.6.2010, saatavilla verkkosivuilla https://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-9288-2010-ADD-1/fr/pdf) (s. 14).


36      Ks. mm. tuomio 21.11.2018, Ayubi (C‑713/17, EU:C:2018:929, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).