Valitus, jonka Gregor Schneider on tehnyt 14.2.2019 unionin yleisen tuomioistuimen (neljäs jaosto) asiassa T-560/16, Schneider v. EUIPO, 4.12.2018 antamasta tuomiosta

(asia C-116/19 P)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: Gregor Schneider (edustaja: H. Tettenborn, Rechtsanwalt)

Muu osapuoli: Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO)

Vaatimukset

1)    Unionin yleisen tuomioistuimen (neljäs jaosto) 4.12.2018 asiassa T-560/16 antama tuomio on kumottava kokonaisuudessaan,

2)    valittajan kyseisessä asiassa jättämän kannekirjelmän mukaisesti

EUIPO:n (tuolloin vielä SMHV) 2.10.2014 tekemä päätös, jolla valittaja siirrettiin kansainvälisen yhteistyön osastosta oikeudellisten asioiden osastoon, on kumottava

toissijaisesti asia on edellä mainitun tuomion kumoamisen jälkeen palautettava unionin yleiselle tuomioistuimelle

3)    EUIPO on velvoitettava vastaamaan oikeudenkäyntikuluista, mukaan lukien unionin yleisessä tuomioistuimessa käydystä oikeudenkäynnin ja muutoksenhakumenettelyn kulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittaja vetoaa yhdeksään valitusperusteeseen.

Ensinnäkin hän katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi valituksenalaisessa tuomiossa virheellisesti periaatetta, jonka mukaan henkilöstösääntöjen 91 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun valituksen ja myöhemmin nostettavan kanteen on vastattava toisiaan, koska se jätti tutkimatta erään kanneperusteen tällaisen vastaavuusperiaatteen perusteella, vaikka valittaja ei olisi lainkaan voinut esittää kyseistä perustetta valituksen jättämisen aikaan, koska sen edellyttämää tehtävänjakoa ei ole vieläkään suoritettu.

Toiseksi valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi oikeudellisesti virheellisellä tavalla harkintavallan väärinkäyttöä koskevia arviointiperusteita, koska se totesi, että harkintavallan väärinkäytöstä ei voida puhua, jos toimenpide ei ole ristiriidassa yksikön edun kanssa. Toteamus ei voi olla perusteltu, koska tällöin harkintavallan väärinkäytöstä ei voisi lähtökohtaisesti olla lainkaan kysymys silloin, kun hallinto voi esittää perusteeksi uskottavan yksikön edun, ilman että sen kuitenkaan tarvitsee pyrkiä toteuttamaan sitä tosiasiallisesti. Juuri älykkäästi suunnitellut harkintavallan väärinkäyttötapaukset jäisivät näin esitetyn toteamuksen mukaan yleisesti oikeudellisen valvonnan ulkopuolelle.

Kolmanneksi kantaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi oikeudellisesti virheellisellä tavalla kuulemista koskevaa vaatimusta, jolla toteutetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan kanssa, vahvistettu oikeus tulla kuulluksi, sillä se katsoi kuulemisen olevan tarpeen vain silloin, jos suunnitellulla yksityistä koskevalla toimenpiteellä voi viranomaisen näkökulmasta olla haitallisia vaikutuksia kyseiseen yksityiseen. Kuulemisella hallintomenettelyssä ja oikeudenkäynnissä on valittajan mukaan kuitenkin tarkoituksena mahdollistaa sellaisten näkökohtien ja suunniteltujen päätösten vaikutusten esiintuominen, joita viranomainen ei ole itse vielä ottanut huomioon.

Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin loukkasi useaan otteeseen valittajan oikeutta tulla kuulluksi, koska se muun muassa sivuutti suullisessa käsittelyssä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 85 artiklan 3 kohdan mukaisesti esitetyn uuden todisteen eikä ottanut kantaa siihen liittyvään todistajanlausuntoon tekemättä kuitenkaan työjärjestyksen 85 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua ratkaisua. Unionin yleinen tuomioistuin epäsi valittajalta oikeuden tulla kuulluksi myös siksi, että se ei kuullut jo kannekirjelmässä esitettyjä todistajia ja moitti samanaikaisesti valittajaa näytön puutteellisuudesta.

Unionin yleinen tuomioistuin loukkasi näin viidenneksi perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja synnytti epäilyksen oikeussuojan tehokkuudesta.

Kuudenneksi unionin yleinen tuomioistuin otti valittajan mukaan tosiseikaston huomioon vääristyneessä muodossa.

Seitsemäntenä valitusperusteena valittaja mainitsee asiasisällön puutteellisen selvittämisen, kahdeksanneksi perustelujen puutteellisuuden ja yhdeksänneksi tuomion epäloogisuuden.

____________