Komissio ei ole näyttänyt toteen, että Bayerin ja sen Espanjassa ja Ranskassa olevien tukkuliikkeiden välillä olisi ollut sopimus. Kolmen miljoonan ecun suuruinen sakko kumotaan. Se, että yksipuolisesti jakelupolitiikkaansa muuttanut valmistaja ja tätä uutta käytäntöä selvästi vastustaneet tukkuliikkeet jatkavat liikesuhteitaan, ei merkitse sitä, että tukkuliikkeet olisivat suostuneet tähän politiikkaan eikä yhteisön kilpailuoikeudessa kielletyn sopimuksen olemassaoloa voida yksin sen perusteella pitää näytettynä
Bayer-yhtymä on eräs Euroopan kemian- ja farmasiateollisuuden alalla toimivista johtavista yhtymistä. Sen kansalliset tytäryhtiöt toimivat kaikissa yhteisön jäsenvaltioissa. Se tuottaa ja saattaa markkinoille Adalat- tai Adalate-merkillä sydän- ja verisuonitautien hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden tuotevalikoimaa.
Useimmissa jäsenvaltioissa kansalliset toimivaltaiset viranomaiset määräävät lääkkeiden hinnat suoraan tai välillisesti. Adalatin hinnat Espanjassa ja Ranskassa olivat vuosina 1989-1993 keskimäärin huomattavasti alhaisemmat kuin Yhdistyneessä kuningaskunnassa noudatetut hinnat. Näiden noin 40 prosentin suuruisten hintaerojen vuoksi Espanjassa olevat tukkumyyjät (vuodesta 1989 alkaen) ja Ranskassa olevat tukkumyyjät (vuodesta 1991 lähtien) ryhtyivät viemään suuria määriä Adalatia Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.
Tämän rinnakkaistuonnin seurauksena Bayerin brittiläisen tytäryhtiön liikevaihto laski 230 miljoonaa Saksan markkaa (DEM).
Tässä tilanteessa Bayer-yhtymä muutti toimituspolitiikkaansa ja toimitti Espanjaan ja Ranskaan sijoittautuneille tukkumyyjille ainoastaan niiden tavanomaisia tarpeita vastaavat määrät.
Tiettyjen tukkukauppiaiden, joita asia koski, kanneltua komissioon, komissio teki 10.1.1996 päätöksen, jossa se vaati Bayeria muuttamaan yhteisön kilpailuoikeuden vastaisena pidettyä menettelytapaa ja jossa sen maksettavaksi määrättiin 3 miljoonan ecun suuruinen sakko.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tänään kumonnut tämän päätöksen Bayerin riitautettua sen kanneteitse. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio ei ole näyttänyt toteen, että Bayer ja sen Espanjassa ja Ranskassa olevat tukkuliikkeet olisivat sopineet rajoittavansa Adalatin rinnakkaisvientiä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei Bayer-yhtymän toiminta eikä tukkuliikkeiden suhtautuminen osoita yritysten välisen sopimuksen olevan olemassa. Komission esittämistä asiakirjoissa ei ole sellaisia seikkoja, jotka todistaisivat, että Bayer tahtoi kieltää tukkuliikkeiden harjoittaman viennin tai että se olisi pyrkinyt saamaan niiden suostumuksen uuteen toimituspolitiikkaansa, jolla se pyrki rajoittamaan rinnakkaisvientiä. Komissio ei myöskään ole näyttänyt toteen, että tukkuliikkeet olisivat noudattaneet tätä politiikkaa. Päin vastoin tukkuliikkeiden toiminta osoittaa niiden omaksuneen vastakkaisen menettelytavan.
Komissio ei siis ole näyttänyt toteen, että tukkukauppiaat olisivat nimenomaisesti tai hiljaisesti suostuneet valmistajan omaksumaan toimintatapaan.
Lopuksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio ei ole voinut katsoa, että sopimus on näytetty toteen pelkästään sillä perusteella, että asianomaiset jatkoivat liikesuhteitaan, ja muistuttaa, että sopimuksen käsitekin perustuu taloudellisten toimijoiden yhteiseen tahtoon.
Muistutus: ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomioon voidaan hakea muutosta valittamalla yhteisöjen tuomioistuimeen kahden kuukauden kuluessa tuomion tiedoksiantamisesta.
Tämä on tiedotusvälineiden käyttöön tarkoitettu epävirallinen asiakirja, joka ei sido ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta. Saatavilla kaikilla yhteisöjen virallisilla kielillä.
Tuomion täydellinen teksti on luettavissa Internet-sivuiltamme www.curia.eu.int tänään noin klo 15.
Lisätiedot: Steen Hjelmblink, puh. +(352) 4303 3651 fax +(352) 4303 2033.