MAHDOLLISEEN JÄSENYYSVELVOITTEIDEN NOUDATTAMATTA JÄTTÄMISTÄ KOSKEVAN MENETTELYN ALOITTAMISEEN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT KUULUVAT TIEDONSAANTIOIKEUTTA ASIAKIRJOISTA KOSKEVISSA KÄYTÄNNESÄÄNNÖISSÄ MAINITUN "JULKISEN EDUN SUOJAAMISEEN" PERUSTUVAN PAKOTTAVAN POIKKEUKSEN ALAAN; KOMISSION ON ASIAKIRJATYYPEITTÄIN OSOITETTAVA SYY, MIKSI PYYDETYT ASIAKIRJAT KUULUVAT TÄMÄN POIKKEUKSEN ALAAN, MUTTA SEN EI TARVITSE TEHDÄ TÄTÄ JOKAISEN YKSITTÄISEN ASIAKIRJAN OSALTA.
Tämä lehdistötiedote on epävirallinen, ja se on tarkoitettu ainoastaan lehdistön käyttöön. Lisätiedot ja jäljennökset tuomiosta: Tom Kennedy, puh. (+352) 4303 3355 tai fax (+352) 4303 2500.
Irlannin viranomaiset ilmoittivat vuonna 1991 suunnitelmasta rakentaa Irlannin länsiosassa sijaitsevaan Burrenin kansallispuistoon Mullaghmoreen vierailukeskus luonnon tarkkailemista varten. Tätä varten Irlannin viranomaiset aikoivat käyttää varoja yhteisön rakennerahastoista. Koska muiden muissa WWF (Worldwide Fund for Nature) vastusti hanketta, komissio aloitti menettelyn hankkeen tutkimiseksi, mutta päätyi siihen, ettei hankkeella rikota yhteisön ympäristöoikeutta ja ettei hankkeen rahoittamiselle rakennerahastojen varoista ollut estettä. WWF (UK) ja An Taisce nostivat yhdessä kumoamiskanteen tästä päätöksestä, mutta kanne hylättiin.
WWF (UK):n (jäljempänä kantaja) asiamies kirjoitti tämän jälkeen komissioon saadakseen tutustua kaikkiin Mullaghmoren hankkeen tutkimista koskeviin komission asiakirjoihin ja erityisesti asiakirjoihin, jotka koskevat sen tutkimista, voidaanko rakennerahastojen varoja käyttää tähän tarkoitukseen. PO XI:n (ympäristö) virkamies ilmoitti tämän pyynnön hylkäämisestä 17.11.1994 päivätyllä kirjeellä ja PO XVI:n (aluepolitiikka) virkamies 24.11.1994 päivätyllä kirjeellä.
Kantaja ei tyytynyt kieltoihin, vaan sen asiamies lähetti komission pääsihteerille uudistetut asiakirjapyynnöt tiedonsaantioikeutta neuvoston ja komission asiakirjoista koskevissa käytännesäännöissä mainitun menettelyn mukaisesti.
Pääsihteeri lähetti kantajalle kirjeen 2.2.1995 vahvistaen pääosastoille XI ja XVI tehtyjen pyyntöjen hylkäämisen ja toistaen pääosastojen esittämät perustelut.
Tämän vuoksi kantaja nosti kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kirjeeseen sisältyvän päätöksen kumoamiseksi.
Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen (Maastrichtin sopimus) sisältyvän julistuksen ja vuonna 1992 Birminghamissa ja Edinburghissa pidetyissä Euroopan huippukokouksissa annettujen julistusten johdosta neuvosto ja komissio laativat edellä mainitut käytännesäännöt ja sitoutuivat panemaan ne täytäntöön ennen 1.1.1994. Tämän sitoumuksen täyttämiseksi komissio teki päätöksen 94/90, jossa hyväksytään virallisesti käytännesäännöt, jotka ovat kokonaisuudessaan päätöksen liitteenä.
Käytännesäännöt perustuvat periaatteeseen, jonka mukaan "yleisöllä on oltava mahdollisuus saada mahdollisimman laajalti tietoja komission ja neuvoston hallussa olevista asiakirjoista", ja niissä määritellään asiakirjan käsite, tiedon saamista asiakirjasta koskevan pyynnön esittämistä koskevat periaatteet ja menettely, jota on noudatettava, jos toimielin aikoo hylätä tiedon saamista asiakirjasta koskevan pyynnön.
Lopuksi käytännesäännöissä mainitaan perusteet, joiden nojalla toimielin voi hylätä tiedon saamista asiakirjasta koskevan pyynnön. Erityisesti käytännesäännöissä todetaan, että "toimielimien on kieltäydyttävä sellaisten asiakirjojen luovuttamisesta, joiden paljastuminen voi vaikeuttaa julkisen edun turvaamista" (asian käsittely tuomioistuimessa, tarkastus ja tutkinta mukaan lukien). Sääntöjen mukaan toimielimet voivat kieltäytyä asiakirjojen luovuttamisesta myös "toimielimen päätöksentekomenettelyn luottamuksellisuuden turvaamiseksi".
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki ensin päätöksen 94/90 normatiivisuutta ja toiseksi käytännesäännöissä mainittujen poikkeusten ulottuvuutta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että tehdessään päätöksen komissio ilmaisi kansalaisille, jotka haluavat tutustua komission hallussa oleviin asiakirjoihin, että heidän pyyntönsä käsitellään käytännesäännöissä todettujen menettelyjen, edellytysten ja poikkeusten mukaisesti. Vaikka päätös 94/90 on itse asiassa joukko velvollisuuksia, jotka komissio on vapaaehtoisesti itselleen asettanut sisäisen toimintansa järjestämiseksi, se on kuitenkin siis toimi, jolla voidaan luoda yksityisille oikeuksia, joita komission on kunnioitettava.
Käytännesäännöissä mainittujen poikkeusten ulottuvuuden osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että perustetta, jolla voidaan kieltäytyä hyväksymästä komission asiakirjoja koskevaa tiedonsaantipyyntöä, on tulkittava ja sovellettava suppeasti siten, ettei tehdä mahdottomaksi jäsenvaltioiden ja Eurooppa-neuvoston julistuksissa vaaditun avoimuuden tavoitteen toteuttamista.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että käytännesäännöissä on komissiota koskevasta asiakirjajulkisuuden pääperiaatteesta kahdenlaisia poikkeuksia, ja koska ensimmäisen poikkeuksien ryhmän sanamuoto on pakottava, komissiolla on velvollisuus kieltää tiedonsaanti asiakirjoista, jotka kuuluvat jonkin tässä ensimmäisessä ryhmässä mainitun poikkeuksen alaan, kunhan näytetään, että tällaisesta poikkeuksesta on kyse.
Sitä vastoin toisen poikkeuksien ryhmän osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että komissiolla on harkintavalta kieltäytyä tarvittaessa antamasta tutustua sen päätöksentekoon liittyviin asiakirjoihin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korosti kuitenkin, että komission on käytettävä harkintavaltaansa siten, että se todellisuudessa asettaa tasapainoon yhtäältä kansalaisen intressin saada tutustua asiakirjoihin ja toisaalta toimielimen intressin varmistaa päätöksentekomenettelynsä luottamuksellisuus.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että erottelu näiden kahden käytännesäännöissä mainitun poikkeuksien ryhmän välillä johtuu eduista, joita poikkeuksien ryhmillä pyritään turvaamaan. Ensimmäiseen ryhmään on koottu "pakottavat poikkeukset", joilla suojataan kolmansien etuja tai julkista etua, kun taas toinen poikkeuksien ryhmä koskee toimielimen sisäistä päätöksentekoa ja ainoastaan toimielimen etu voi tulla kyseeseen.
Näiden huomioiden pohjalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki, voivatko asiakirjat, jotka liittyvät yhteisön oikeuden mahdollisen rikkomisen tutkintaan, täyttää vaadittavat edellytykset, jotta komissio voisi vedota julkisen edun turvaamiseen perustuvaan poikkeukseen, joka kuuluu käytännesäännöissä mainittuun ensimmäiseen poikkeusten ryhmään.
Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että jäsenvaltioilla on oikeus tällaisissa tapauksissa odottaa komissiolta luottamuksellisuutta, ja sen vuoksi on julkisen edun turvaamiseksi perusteltua kieltää tiedonsaanti niistä asiakirjoista, jotka liittyvät tutkintaan, jonka perusteella voidaan ryhtyä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan menettelyyn, vaikka tutkinnan päättymisestä olisikin jo kulunut aikaa.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi lisäksi, että komissio ei voi vedota pelkästään jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn mahdollisuuteen perustellakseen julkisen edun turvaamisella kaikkia kansalaisen pyynnössä tarkoitettuja asiakirjoja koskevan tiedonsaantikiellon. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että komission on osoitettava vähintäänkin asiakirjatyypeittäin ne syyt, joiden vuoksi se katsoo, että sille osoitetussa pyynnössä mainitut asiakirjat liittyvät mahdolliseen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan menettelyyn. Komission on täsmennettävä, mistä kyseisissä asiakirjoissa on kysymys, ja erityisesti, koskevatko ne tutkinta- tai tarkastustoimia, joita yhteisön oikeuden mahdollisen rikkomisen toteaminen edellyttää.
Tutkittuaan riidanalaisen päätöksen ja PO XI:n sekä PO XVI:n kirjeiden sanamuotoa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että komissio ei ole perustellut päätöstään perustamissopimuksen 190 artiklan mukaisesti, eikä varsinkaan maininnut, mihin käytännesäännöissä mainittuun poikkeukseen se on nojautunut, eikä yksilöinyt, millaiseen asiakirjatyyppiin tai millaisiin asiakirjatyyppeihin asiakirjat kuuluivat. Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen.