Valmistevero on maksettava tuontimaassa, kun valmisteveron alaisia tavaroita, kuten tupakkaa ja savukkeita, ostetaan yhdessä jäsenvaltiossa ja ne kuljetetaan sen jälkeen toiseen jäsenvaltioon sellaisen välityspalkkiota vastaan toimivan elinkeinonharjoittajan välityksellä, joka on etukäteen hankkinut asiakkaat jälkimmäisessä valtiossa ja joka on järjestänyt tavaroiden kuljetuksen ja tuonnin.
EMU Tabac, joka on tupakkatuotteiden vähittäismyyjä Luxemburgissa, sekä The Man in Black Ltd ovat molemmat Enlightened Tobacco Company-yhtiön tytäryhtiöitä. Nämä yhtiöt olivat perustaneet järjestelmän, jonka avulla Yhdistyneessä kuningaskunnassa asuva yksityishenkilö pystyi «omasta mukavasta nojatuolistaan käsin» hankkimaan tupakkatuotteita, jotka hän oli ostanut EMU-yhtiöltä Luxemburgista.
Ostajan tarkoituksena on tätä järjestelmää käyttäen välttää valmisteveron maksaminen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, jossa vero on huomattavasti korkeampi kuin Luxemburgissa. Asiakkaat, jotka toimivat The Man in Black-yhtiön välityksellä, tilaavat enintään 800 savuketta yhtä tilausta kohden. Asiamies vastaa tavaroiden kuljetuksesta Luxemburgista Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sekä myös siitä, että EMU:lle ja kuljettajalle maksetaan rahasumma, josta se pidättää itselleen välityspalkkion.
Vuoden 1995 aikana Commissioners of Customs and Excise (Ison-Britannian tulliviranomainen) ottivat haltuunsa Doverissa joitakin eriä maahantuotavia tupakkatuotteita, minkä Ison-Britannian lainsäädäntö sallii, mikäli tuotteista on maksettava valmistevero.
Nämä kaksi yhtiötä ovat nostaneet kanteen Ison-Britannian tulliviranomaisia vastaan. Koska kyseessä on yksityishenkilöiden tarpeisiin hankittujen tuotteiden tuonti, joista on maksettu valmistevero Luxemburgissa, nämä tuotteet on yhtiöiden mukaan vapautettu valmisteveron maksamisesta Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja siten tulliviranomaisten tekemä haltuunotto oli laiton.
Court of Appeal of England and Wales esitti yhteisöjen tuomioistuimelle kysymyksiä valmisteveron alaisia tuotteita koskevaan järjestelmään liityvän direktiivin tulkinnasta. Asiaa käsiteltäessä yhteisöjen tuomioistuimessa 11 jäsenvaltiota on esittänyt huomautuksensa näiden kysymysten osalta.
Yhteisön tuomioistuin korosti näihin kysymyksiin vastatessaan, että direktiivissä erotetaan toisaalta tavarat, joita pidetään hallussa kaupallisiin tarkoituksiin ja toisaalta tavarat, joita pidetään hallussa henkilökohtaisia tarpeita varten.
Direktiivissä säädetään, että jotta voidaan todeta valmisteveron alaisten tavaroiden hallussapidon ehdottoman henkilökohtainen luonne 8 artiklan mukaisesti, valmisteveron alaisten tavaroiden on oltava yksityishenkilön hankkimia, ne on oltava hankittu tämän omiin tarpeisiin sekä niiden kuljetus on täytynyt tapahtua tämän yksityishenkilön toimesta.
Yhtiöt väittivät, että nämä edellytykset täyttyvät, kun tavaroiden osto on tapahtunut asiamiehen välityksellä, joka on myös järjestänyt tavaroiden kuljetuksen.
Yhteisöjen tuomioistuin totesi, että kun yhteisön lainsäätäjä on tarkoittanut direktiivin yhteydessä viitata tilanteeseen, jossa kolmas on välittäjänä, se on ilmaissut tämän erityisesti. Käsiteltävänä olevassa asiassa missään kieliversiossa ei ole ilmaistu tällaista tilannetta nimenomaisesti.
Yhteisöjen tuomioistuin korosti vielä, että vähittäismyyjän ja asiamiehen perustama järjestelmä oli sellainen, että siihen voitiin soveltaa etämyyntiä koskevaa direktiivin 10 artiklaa sekä 7 artiklaa, joissa molemmissa säädetään, että valmistevero maksetaan määrämaassa.
Yhteisöjen tuomioistuin katsoi kaksinkertaista verotusta koskevan väitteen osalta, että direktiivissä säädetään nimenomaisesti, että tällaisessa tilanteessa palautetaan valmisteverot, jotka on maksettu jäsenmaassa, josta tuotteet on ostettu.
Tämä on epävirallinen asiakirja, joka ei sido yhteisöjen tuomioistuinta.
Tämä lehdistötiedote on saatavissa kaikilla virallisilla kielillä. Tuomion koko teksti on luettavissa tänään noin kello 15 yhteisöjen tuomioistuimen kotisivulta Internetissä http://curia.eu.int Lisätietoja: Jessica Larsson puh. +352 4303 3205.