Ruotsin liityttyä Euroopan unioniin ruotsalainen lehtimiesyhdistys päätti selvittää, miten Ruotsin kansalaisten oikeus saada Ruotsin viranomaisilta tietoja Euroopan unionin toimintaan liittyvistä asiakirjoista toteutui. Se pyysi siis 46:lta Ruotsin viranomaiselta tietoja 20 neuvoston asiakirjasta, jotka liittyvät Europolin perustamiseen. Kantajalle annettiin tietoja 18:sta sen pyytämistä 20 asiakirjasta, mutta asiakirjoista oli poistettu eräitä osia.
Kantajana oleva lehtimiesyhdistys pyysi myös neuvostolta tietoja näistä samoista 20 asiakirjasta. Neuvosto antoi tämän ensimmäisen pyynnön perusteella tietoja vain kahdesta asiakirjasta eväten tiedonsaantioikeuden 18 muun asiakirjan osalta, ja perusteli tätä sillä, että asiakirjoihin sovelletaan luottamuksellisuusperiaatetta. Myöhemmin antamassaan vastauksessa neuvosto suostui antamaan tietoja lisäksi vielä kahdesta asiakirjasta, mutta hylkäsi pyynnön muiden 16 asiakirjan osalta täsmentäen, että 16 muun asiakirjan julkistamisella saatetaan loukata julkista etua (yleinen turvallisuus) ja että nämä asiakirjat koskivat neuvoston päätöksentekoa. Tämän vastauksen saatuaan lehtimiesyhdistys nosti tässä tarkoitetun kanteen.
Jäsenvaltioiden sisällytettyä vuonna 1992 Euroopan unionista tehdyn sopimuksen päätösasiakirjaan julistuksen oikeudesta saada tietoja, komissio ja neuvosto antoivat käytäntösäännöt, joissa määrätään yleisestä periaatteesta, jonka mukaan "yleisöllä on oltava mahdollisimman laaja tiedonsaantioikeus komission ja neuvoston hallussa olevista asiakirjoista". Käytäntösäännöissä määrätään erityisesti menettelytavasta, jota sovelletaan asiakirjoja koskevaa tiedonsaantipyyntöä hylättäessä ja siinä mainitaan ne seikat, joihin toimielin voi vedota perustellakseen pyynnön epäämistä. Neuvosto teki tämän jälkeen päätöksen, jotta käytäntösäännöissä määrätyt periaatteet voitiin panna täytäntöön.
Tämän päätöksen mukaan neuvostolla on velvollisuus kieltäytyä asiakirjaa koskevasta tiedonsaantipyynnöstä, jos asiakirjassa olevien tietojen julkistamisesta voi aiheutua haittaa julkisen edun turvaamiselle, johon sisältyy yleisen turvallisuuden käsite; päätöksessä neuvostolle annetaan mahdollisuus evätä tiedonsaantipyyntö myös neuvoston päätöksenteon luottamuksellisuuden turvaamiseksi. Neuvostolla on velvollisuus perustella epäävä päätös.
On korostettava, että tiedonsaantioikeutta koskevasta säännöstä poikkeaminen kuuluu neuvoston harkintavaltaan, jos se epää tiedonsaantipyynnön päätöksenteon luottamuksellisuuden turvaamiseksi, ja että neuvostolla on velvollisuus ennen epäävän päätöksen tekemistä vertailla keskenään yhtäältä kansalaisen intressiä saada tietoja näistä asiakirjoista ja toisaalta omaa intressiään säilyttää päätöksentekomenettelynsä luottamuksellisuus.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kansalaisilla on tiedonsaantioikeus neuvoston hallussa olevista asiakirjoista ja että he voivat pyytää tietoja kaikista asiakirjoista ilman erityisiä perusteluja. Niitä kahteen ryhmään kuuluvia poikkeuksia, jotka koskevat kansalaisten yleistä tiedonsaantioikeutta asiakirjoista, on tästä syystä tulkittava ja sovellettava suppeasti.
Vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei olekaan toimivaltainen käsittelemään oikeus- ja sisäasioiden alaan kuuluvia asioita eikä näin arvioimaan nyt kysymyksessä olevan kaltaisten päätösten lainmukaisuutta, sillä on kuitenkin toimivalta päättää asioista, jotka koskevat yleisön tiedonsaantioikeutta mainituista toimenpiteistä.
Tiedonsaantipyynnön epäävän päätöksen perusteluista on ilmettävä ainakin asiakirjaryhmittäin ne erityiset syyt, joiden vuoksi neuvosto katsoo, että kaikkia asiakirjoja koskevasta yleisen tiedonsaantioikeuden periaatteesta voidaan poiketa.
Neuvosto vetoaa nyt esillä olevassa asiassa sekä pakottavaan poikkeukseen, joka perustuu yleisen turvallisuuden turvaamiseen, että harkinnanvaraiseen poikkeukseen, joka perustuu neuvoston päätöksenteon luottamuksellisuuden turvaamiseen, mutta se ei täsmennä, vetoaako se samanaikaisesti näihin kahteen poikkeukseen kaikkien niiden asiakirjojen osalta, joista se kieltäytyy antamasta tietoja, vai katsooko se, että tiettyjä asiakirjoja koskee ensin mainittu ja tiettyjä toiseksi mainittu poikkeus.
Koska neuvosto ei ole ilmoittanut niitä syitä, joiden nojalla asiakirjojen julkistamisesta saattaa tosiasiallisesti aiheutua haittaa jollekin yleisen turvallisuuden osa-alueelle, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei kykene arvioimaan, kuuluvatko ne asiakirjat, joiden osalta tiedonsaantioikeus evättiin, tämän poikkeuksen soveltamisalaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että neuvostolla on ollut mahdollisuus ilmoittaa ne syyt, joiden nojalla tietyistä asiakirjoista ei voitu antaa tietoja, julkistamatta samalla niiden sisältöä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ole riidanalaisen päätöksen perusteella mahdollisuutta tarkistaa, onko neuvosto harkinnanvaraisen poikkeuksen osalta noudattanut velvollisuutta todella vertailla esillä olevia intressejä.
Näiden syiden perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumoaa riidanalaisen päätöksen.
Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantaja on käyttänyt väärin oikeudenkäyntiä toimittaessaan vastineen muutetussa muodossaan Internetiin ja kehottaessaan yleisöä lähettämään kommentteja neuvoston virkamiehille. Tästä syystä se päättää, että neuvosto velvoitetaan korvaamaan ainoastaan kaksi kolmasosaa kantajan oikeudenkäyntikuluista.
Muistutus: tästä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiosta voidaan valittaa oikeudellisella perusteella yhteisöjen tuomioistuimeen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun tuomio annettiin tiedoksi
Tämä on tiedotusvälineiden käyttöön tarkoitettu epävirallinen asiakirja, joka ei sido ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta. Tämä lehdistötiedote on saatavissa kaikilla virallisilla kielillä.
Lisätietoja on saatavissa kotisivultamme Internetistä (www.curia.eu.int) tai Jessica Larssonilta, puh. +352 4303 3651, fax +352 4303 2500