Tiedotusosasto

LEHDISTÖTIEDOTE nro 44/98

30.6.1998

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-394/96

Mary Brown vastaan Rentokil

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN VAHVISTAA RASKAANA OLEVIEN NAISTEN SUOJAA


Naisen irtisanominen milloin tahansa hänen raskautensa aikana tästä raskaudesta aiheutuneeseen sairauteen perustuvien poissaolojen vuoksi on yhteisön oikeuden vastaista. Raskauden aikaista poissaoloa työstä ei saada ottaa huomioon määritettäessä sitä ajanjaksoa, joka kansallisen oikeuden mukaan oikeuttaisi hänen irtisanomiseensa.

Mary Brown työskenteli Rentokilin palveluksessa autonkuljettajana. Elokuussa 1990 hän ilmoitti Rentokilille olevansa raskaana. 16.8.1990 lähtien hän ei pystynyt työskentelemään raskauteensa liittyvien hankaluuksien tähden.

Rentokilin henkilöstön työsopimuksien mukaan silloin, kun työntekijä on ollut sairauden vuoksi poissa keskeytyksettä yli 26 viikkoa, hänen työsuhteensa irtisanotaan hänen sukupuolestaan riippumatta. Tämän säännön perusteella ja koska Brown ei ollut palannut töihin 16.8. jälkeen, hänet irtisanottiin 8.2.1991 lukien. Hänen lapsensa syntyi 22.3.1991.

Koska hänen tästä irtisanomispäätöksestään nostamansa kanne ja jatkovalituksetkin oli hylätty, Brown on hakenut muutosta House of Lordsilta, joka on näissä oloissa esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä miesten ja naisten tasa-arvoiseen kohteluun liittyvän yhteisön lainsäädännön tulkinnasta.

Yhteisöjen tuomioistuin on ensiksi huomauttanut siitä periaatteesta, että naispuolisen työntekijän irtisanominen raskauden tai tähän tilaan olennaisesti liittyvän syyn vuoksi saattaa kohdistua ainoastaan naisiin ja on näin ollen sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

Yhteisöjen tuomioistuin toteaa tämän jälkeen, että raskausaika on ajanjakso, jonka kuluessa mahdollisesti yllättäenkin esiintyy sellaisia vaaroja ja komplikaatioita, joiden johdosta naisen on pysyttävä lääkärin tarkassa valvonnassa ja tarpeen mukaan myös täydellisessä levossa koko raskautensa ajan tai osan siitä. Nämä vaivat ja komplikaatiot, joista saattaa aiheutua työkyvyttömyys, ovat raskaudentilalle ominaisia vaaroja ja näin ollen tämän tilan erityispiirteitä.

Koska yhteisöjen tuomioistuin on jo aiemmin vahvistanut, että naisille on myönnettävä suojaa irtisanomista vastaan äitiysloman aikana, syrjintäkiellon periaate edellyttää samanlaista suojelua koko raskauden ajan.

Naispuolisen työntekijän irtisanominen raskauden aikana raskaudesta aiheutuvaan työkyvyttömyyteen perustuvien poissaolojen vuoksi nimittäin liittyy tälle tilalle ominaisten vaaratekijöiden valvontaan. Tällainen irtisanominen saattaa kohdistua ainoastaan naisiin ja on näin ollen välitöntä sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

Sen sijaan naispuolisen työntekijän äitiysloman jälkeiset poissaolot saadaan ottaa huomioon määritettäessä sitä ajanjaksoa, joka kansallisen oikeuden mukaan oikeuttaisi hänen irtisanomiseensa, samoilla edellytyksillä kuin miespuolisen työntekijän työkyvyttömyydestä aiheutuneet samanpituiset poissaolot.

Tämä on epävirallinen asiakirja, joka ei sido yhteisöjen tuomioistuinta. Tämä lehdistötiedote on saatavissa kaikilla virallisilla kielillä.

Tuomion koko teksti on luettavissa tänään noin kello 15 yhteisöjen tuomioistuimen kotisivulta Internetissä www.curia.eu.int

Lisätietoja: Jessica Larsson, puh. +352 4303 3651, fax +352 4303 2033