Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkää Laboratoires Bergadermin ja sen toimitusjohtaja Goupilin yhteensä 314 miljoonan Ranskan frangin suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen
Euroopan yhteisöjen kosmetiikka-alan tiedekomitea on suositellut vuoden 1990 lokakuusta lähtien psoraleenien enimmäispitoisuuden rajoittamista aurinkoöljyissä alle yhteen milligrammaan kilogrammaa kohti sen jälkeen, kun useissa tieteellisissä tutkimuksissa on ilmennyt, että Bergasol-nimisen aurinkoöljyn valmistamisessa tuohon aikaan käytetyn bergamottiaromin yhdellä ainesosalla on mahdollisia syöpää aiheuttavia vaikutuksia.
Komissio antoi tämän vuoksi 10.7.1995 direktiivin, jossa jäsenvaltiot velvoitetaan rajoittamaan aurinkotuotteisiin sisältyvä psoraleenimäärä alle yhteen milligrammaan kilogramaa kohti.
Selvitystilaan 10.10.1995 julistettu Laboratoires Pharmaceutiques Bergaderm -yhtiö, jonka pääasiallisena toimintana oli Bergasol-nimisten aurinkovoiteiden ja -öljyjen valmistaminen ja markkinointi, nosti yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa mainitun direktiivin antamisesta sille syntyneen vahingon korvaamista koskevan kanteen.
Laboratoires Bergaderm vetoaa pääasiassa siihen, että psoraleenipitoisuuden rajoittaminen alle yhteen milligrammaan kilogrammaa kohti ei ollut tieteellisesti perusteltua, koska tämä rajoitus oli suhteeton toimenpide kosmetiikkadirektiivin tavoitteena olevaan kuluttajien terveyden suojelemiseen nähden.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo ensiksi, että asiakirja-aineisto ei sisällä mitään, mistä voisi päätellä, että komissio olisi ymmärtänyt huonosti esille tulleen tieteellisen kysymyksen eli osittain bergamottiaromista koostuvan aurinkoöljyn kulutukseen liittyvän vaaran suuruuden arvioinnin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että tiedekomitean tehtävänä on auttaa yhteisön viranomaisia tieteellisissä kysymyksissä. Näiden avulla komissio voi asiantuntevasti päättää kansanterveyden suojelemisen varmistamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo näin ollen, että komissiota ei voida moittia siitä, että se on noudattanut tiedekomitean lausuntoa, joka on "muotoiltu useiden kokousten ja asiantuntijoiden kuulemisen sekä näiden tekemien tutkimusten perusteella".
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lopuksi, kuten yhteisöjen tuomiosituin ns. "hullun lehmän" tapauksessa antamassaan tuomiossa, että "jos esiintyy epävarmuutta siitä, onko olemassa ihmisten terveyteen kohdistuvaa vaaraa, tai siitä, minkä laajuinen tämä vaara on, toimielimet saavat toteuttaa suojatoimenpiteitä odottamatta, että näiden vaarojen olemassaolo ja vakavuus osoitetaan täysin".
Huom. Tähän tuomioon voidaan hakea muutosta oikeusseikkoja koskevien kysymysten osalta Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa kahden kuukauden määräajassa tämän tuomion tiedoksi antamisesta lukien.
Tämä on epävirallinen asiakirja, joka ei sido ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta. Tämä lehdistötiedote on saatavissa ranskan, englannin, saksan, italian, ruotsin, suomen ja tanskan kielellä.
Tuomion koko teksti on luettavissa tänään noin kello 15 yhteisöjen tuomioistuimen kotisivulta Internetissä www.curia.eu.int Lisätietoja: Jessica Larsson, puh. +352 4303 3651, fax +352 4303 2033.