Tiedotusosasto

LEHDISTÖTIEDOTE 42/99

15.6.1999

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-394/97

Rikosoikeudenkäynti Sami Heinosta vastaan

SUOMI VOI PITÄÄ VOIMASSA KOLMANSISTA MAISTA TUOTAVIEN ALKOHOLIJUOMIEN TUONTIRAJOITUKSET


Yhteisön oikeus ei ole periaatteessa esteenä kansalliselle lainsäädännölle, joka on perusteltua julkisen moraalin tai yleisen järjestyksen taikka ihmisten terveyden ja elämän suojelemiseksi ja jossa rajoitetaan kolmansista maista tulevien matkustajien oikeutta tuoda maahan tiettyjä tavaroita

Suomessa asuviin henkilöihin, jotka tulevat Suomeen Euroopan talousalueen ulkopuolisesta maasta ja joiden matka on kestänyt enintään 20 tuntia, sovelletaan alkoholin tuontirajoituksia. He saavat tuoda alkoholijuomia Suomeen ainoastaan, jos he matkustavat lentoteitse.

Nämä rajoitukset on säädetty uudelleen voimaan vuonna 1996 sen jälkeen, kun alkoholinkulutuksen voimakas kasvu oli johtanut yleisen järjestyksen häiriöihin sinä aikana, jolloin rajoitukset olivat kumottuina Euroopan unioniin liittymistä silmällä pitäen.

Heinonen, joka asuu Suomessa, teki alle 20 tuntia kestäneen merimatkan Tallinnaan (Viroon). Palatessaan hän joutui tullissa tarkastukseen ja hänen hallustaan löydettiin 19 tölkkiä (à 0,33 litraa) olutta. Tulliviranomainen määräsi hänelle sakon ja oluet valtiolle menetetyiksi.

Heinonen vastusti rangaistusvaatimusta, minkä vuoksi virallinen syyttäjä saattoi asian Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Helsingin käräjäoikeus kysyi yhteisöjen tuomioistuimelta, onko yhteisön oikeus esteenä Suomen lainsäädännölle.

Yhteisön oikeudessa on yhdenmukaistettu kolmansista maista tuotavien tavaroiden tuontitullit ja säädetty matkustajien matkatavaroihin sisältyviin tavaroihin sovellettavasta järjestelmästä, jonka mukaan ne yleensä vapautetaan tulleista, jotta kansainvälinen matkustajaliikenne helpottuu. Niinpä muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen tuodut tavarat saadaan tuoda tulleitta tietyin edellytyksin ja määrätyissä määrin.

Yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että yhteisön oikeus ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa kielletään kolmansista maista tulevia matkustajia tuomasta maahan tiettyjä tavaroita tai rajoitetaan tällaista tuontia julkisen moraalin, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tai ihmisten terveyden ja elämän suojelemiseksi.

Alkoholinkäytöstä johtuvien yleisen järjestyksen häiriöiden estämiseen pyrkiminen on oikeutettua ja kansanterveyden kannalta tarpeellista. Yhteisöjen tuomioistuin kuitenkin korostaa, että kansallisten lainsäädäntötoimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään.

Yhteisöjen tuomioistuin on asian tutkittuaan päätynyt siihen, että Suomen lainsäädäntö on oikeasuhtaista, sillä Suomen lainsäädännössä säädetty poikkeus tullittomuuteen ja verottomuuteen on sekä tarkoitukseensa soveltuva että välttämätön todettujen häiriöiden poistamiseksi.

Tämä on epävirallinen lehdistötiedote, joka ei sido yhteisöjen tuomioistuinta. Tämä lehdistötiedote on saatavissa englanniksi, ranskaksi, ruotsiksi ja suomeksi.

Tuomion koko teksti on luettavissa tänään noin kello 15 yhteisöjen tuomioistuimen kotisivulta Internetissä www.curia.eu.int

Lisätietoja antaa Jessica Larsson, puh. +352 4303 3651, fax +352 4303 2033.