Tiedotusosasto

LEHDISTÖTIEDOTE nro 95/99

1.12.1999

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa T-125/96 ja T-152/96

Boehringer Ingelheim Vetmedica GmbH ja C.H. Boehringer Sohn / neuvosto

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN KATSOO, ETTÄ IHMISTEN TERVEYDEN SUOJELEMINEN MENEE KAIKKIEN MUIDEN NÄKÖKOHTIEN EDELLE


Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvistaa sen neuvoston direktiivin pätevyyden, jossa kielletään beta-agonistien antaminen ihmisravinnoksi tarkoitetuille eläimille

Boehringer Ingelheim Vetmedica Gmbh (BI Vetmedica) valmistaa klenbuterolia, beta-agonistista ainetta, sisältäviä eläinlääkkeitä. Vuonna 1995 näiden tuotteiden myynnistä Euroopan unionin jäsenvaltioissa kertyi yli 13 miljoonan Saksan markan liikevaihto.

Beta-agonisteja käytetään sekä ihmisten että eläinten hengitystiesairauksien hoitoon. Beta-agonisteilla on kuitenkin myös kasvuhormonien vaikutusten kaltaisia anabolisia vaikutuksia. Suurina annoksina, jotka ovat selvästi suurempia kuin hoitotarkoituksiin käytetyt annokset, käytettyinä ne aiheuttavat «redistribuutiovaikutuksen», joka saa aikaan eläimiä, joissa on enemmän lihaa suhteessa rasvan määrään: eläimen lihapitoisuus voi arvioiden mukaan kasvaa 10-26 prosentilla, kun taas rasvapitoisuus voi samalla pienentyä 10-30 prosentilla.

Euroopan yhteisössä sallittujen beta-agonistien katsotaan olevan turvallisia hoitotarkoitukseen käytettyinä. Niiden käyttö kasvutekijöinä (eläinten keinotekoiseen lihottamiseen) voi kuitenkin aiheuttaa ihmisten terveydelle tiettyjä vaaroja, jotka ilmenevät sydämen rytmin kiihtymisenä, migreeneinä, valtimoverenpaineen laskuna ym.

Joidenkin jäsenvaltioissa esiintyneiden ruokamyrkytystapausten seurauksena neuvosto antoi vuonna 1996 direktiivin, jolla kielletään beta-agonistien antaminen ihmisravinnoksi tarkoitetuille eläimille muihin kuin täsmällisesti määritettyihin hoitotarkoituksiin.

BI Vetmedican emoyhtiö CH Boehringer Sohn ja BI Vetmedica vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumoaa yleisen kiellon sisältävät säännökset, joilla on niihin kohdistuvia vakavia taloudellisia vaikutuksia.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin arvioi erityisesti suhteellisuusperiaatteen noudattamista. Suhteellisuusperiaatteen mukaan on niin, että yhteisön päätöksillä, säädöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että toimenpiteistä aiheutuvat haitat eivät saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan käsiteltävänä olevassa asiassa direktiivillä tavoitellut päämäärät - ihmisten terveyden suojeleminen ja kuluttajien luottamuksen palauttaminen - ovat niin tärkeitä, että niillä voidaan perustella tietyille toimijoille aiheutuvat kielteiset taloudelliset vaikutukset. Kun otetaan huomioon toisaalta beta-agonistien lisääntyvä käyttö karjan keinotekoiseen lihottamiseen ja toisaalta se, että tällaista väärinkäyttöä ja laillista käyttöä hoitotarkoituksiin on tarkastuksissa vaikea erottaa toisistaan, yhteisön toimielimet eivät ole tehneet ilmeistä arviointivirhettä todetessaan, että näiden aineiden yleinen kielto on ihmisten terveyden suojelemisen kannalta asianmukaisin keino. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korostaa, että ihmisten terveyden suojeleminen menee kaikkien muiden näkökohtien edelle, ja näin ollen vahvistaa direktiivin pätevyyden.

Tämä on tiedotusvälineiden käyttöön tarkoitettu epävirallinen asiakirja, joka ei sido yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta. Tämä lehdistötiedote on saatavissa kaikilla virallisilla kielillä.

Tuomion koko teksti on luettavissa tänään noin kello 15 yhteisöjen tuomioistuimen kotisivulta Internetissä www.curia.eu.int

Lisätietoja: Jessica Larsson, puh. +352 4303 3651, fax +352 4303 2033.