UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

27 päivänä maaliskuuta 2014

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Euroopan autonlasimarkkinat – Päätös, jossa todetaan EY 81 artiklan rikkominen – Markkinoiden jakamista koskevat sopimukset ja kaupallisesti arkaluonteisten tietojen vaihtaminen – Asetus (EY) N:o 1/2003 – Lainvastaisuusväite – Sakot – Vuoden 2006 suuntaviivojen taannehtiva soveltaminen sakkojen suuruutta määritettäessä – Myyntiarvot – Uusiminen – Sakon lisäsumma – Kilpailusääntöjen rikkomisesta vastuuseen joutuminen – Sakon enimmäismäärä – Konsernin konsolidoitu liikevaihto

Yhdistetyissä asioissa T‑56/09 ja T‑73/09,

Saint-Gobain Glass France SA, kotipaikka Courbevoie (Ranska),

Saint-Gobain Sekurit Deutschland GmbH & Co. KG, kotipaikka Aix-la-Chapelle (Saksa), ja

Saint-Gobain Sekurit France SAS, kotipaikka Thourotte (Ranska),

edustajinaan aluksi asianajajat B. van de Walle de Ghelcke, B. Meyring, E. Venot ja M. Guillaumond, sittemmin asianajajat van de Walle de Ghelcke, Meyring ja Venot,

kantajina asiassa T‑56/09,

Compagnie de Saint-Gobain SA, kotipaikka Courbevoie, edustajinaan asianajajat P. Hubert ja E. Durand,

kantajana asiassa T‑73/09,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi A. Bouquet, F. Castillo de la Torre, M. Kellerbauer ja N. von Lingen, sittemmin Bouquet, Castillo de la Torre, Kellerbauer ja F. Ronkes Agerbeek,

vastaajana,

jota tukee

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään E. Karlsson ja F. Florindo Gijón,

väliintulijana asiassa T‑56/09,

joissa vaaditaan, että [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 12.11.2008 tehty komission päätös K(2008) 6815 lopullinen (Asia COMP/39.125 – Autonlasi), sellaisena kuin se on muutettuna 11.2.2009 tehdyllä komission päätöksellä K(2009) 863 lopullinen ja 28.2.2013 tehdyllä komission päätöksellä K(2013) 1118 lopullinen, siltä osin kuin se koskee kantajia, ja toissijaisesti kyseisen päätöksen 2 artikla, siltä osin kuin siinä määrätään kantajille sakkoja, on kumottava sekä edelleen toissijaisesti, että tämän sakon määrää on alennettava,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja N. J. Forwood (esittelevä tuomari) sekä tuomarit F. Dehousse ja J. Schwarcz,

kirjaaja: hallintovirkamies C. Kristensen,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 11.12.2012 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Näillä kanteilla vaaditaan, että [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 12.11.2008 tehty komission päätös K(2008) 6815 lopullinen (Asia COMP/39.125 – Autonlasi) (jäljempänä riidanalainen päätös), jota koskeva tiivistelmä on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 2009, C 173, s. 13), on kumottava. Riidanalaisessa päätöksessä Euroopan yhteisöjen komissio on todennut muun muassa, että eräät yritykset, joiden joukkoon kantajat kuuluvat, ovat rikkoneet näitä määräyksiä osallistumalla maaliskuun 1998 ja maaliskuun 2003 välisinä eri ajanjaksoina kilpailunvastaisiin sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin autonlasialalla ETA-alueella (riidanalaisen päätöksen 1 artikla).

2        Asian T-56/09 kantajat Saint-Gobain Glass France SA, Saint-Gobain Sekurit Deutschland GmbH & Co. KG ja Saint-Gobain Sekurit France SAS (jäljempänä yhdessä Saint-Gobain) ovat yhtiöitä, jotka harjoittavat eri materiaalien, muun muassa autonlasin, tuotanto-, jalostus- ja jakelutoimintaa. Ne ovat asiassa T‑73/09 kantajana olevan Compagnie de Saint-Gobain SA:n (jäljempänä Compagnie) kokonaan omistamia tytäryhtiöitä. Pilkington Group Ltd:hen kuuluvat muun muassa Pilkington Automotive Ltd, Pilkington Automotive Deutschland GmbH, Pilkington Holding GmbH ja Pilkington Italia SpA ‑nimiset yhtiöt (jäljempänä yhdessä Pilkington). Pilkington, joka on myös nostanut kumoamiskanteen riidanalaisesta päätöksestä (asia T‑72/09), on eräs kaikkein suurimmista lasi- ja lasituotteiden valmistajista maailmassa etenkin autoalalla. Soliver NV, joka on nostanut kumoamiskanteen samasta päätöksestä (asia T-68/09), on kooltaan pienempi lasinvalmistaja, joka toimii muun muassa autoalalla.

3        Asahi Glass Co. Ltd (jäljempänä Asahi) on lasin, kemiallisten tuotteiden ja elektronisten komponenttien valmistaja, jonka kotipaikka on Japanissa. Asahi omistaa kokonaan belgialaisen lasia valmistavan yrityksen Glaverbel SA/NV:n, joka puolestaan omistaa kokonaan AGC Automotive Francen (jäljempänä AGC). AGC oli nimeltään Splintex Europe SA (jäljempänä Splintex) ennen 1.1.2004. Asahi, joka on yksi riidanalaisen päätöksen adressaateista, ei ole nostanut kannetta riidanalaisesta päätöksestä.

4        Tutkimukset, joiden päätteeksi riidanalainen päätös tehtiin, aloitettiin sen jälkeen, kun anonyyminä pysyttelevän asiakkaan puolesta toiminut saksalainen asianajaja ilmoitti komissiolle postilähetyksistä, joihin sisältyi tietoja autonlasin tuotantoa ja jakelua harjoittavien eri yritysten välisistä sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista.

5        Komissio teki helmi–maaliskuussa 2005 tarkastuksia kantajien sekä Pilkingtonin, Soliverin ja AGC:n tiloissa. Komissio otti näiden tarkastusten yhteydessä haltuunsa useita asiakirjoja ja tiedostoja.

6        Näiden tarkastusten jälkeen Asahi ja Glaverbel sekä niiden tutkimusten kohteena olleet tytäryhtiöt (jäljempänä yhdessä sakoista vapautusta hakenut) hakivat sakoista vapauttamista tai sakkojen määrän alentamista sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon nojalla (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä vuoden 2002 yhteistyötiedonanto). Komissio hylkäsi 19.7.2006 ehdollista sakoista vapauttamista koskevan hakemuksen, mutta ilmoitti kuitenkin sakoista vapautusta hakeneelle aikomuksestaan myöntää sille vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 26 kohdan nojalla 30–50 prosentin alennuksen sakkoihin, joka sille olisi muutoin määrätty.

7        Komissio osoitti 26.1.2006 ja 2.2.2007 välisenä aikana eri tietopyyntöjä kantajille sekä Pilkingtonille, Soliverille, Asahille, Glaverbelille ja AGC:lle [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EUVL 2003, L 1, s. 1) 18 artiklan nojalla. Asianomaiset yritykset vastasivat näihin eri tietopyyntöihin.

8        Komissio osoitti saman artiklan nojalla tietopyyntöjä useille autonvalmistajille, eräälle italialaiselle linja-autonvalmistajalle sekä kahdelle lasiteollisuuden alan liitolle, jotka myös vastasivat tietopyyntöihin.

9        Komissio antoi 18.4.2007 väitetiedoksiannon; väitetiedoksianto koski jatkuvaa ja yhtenäistä rikkomista, joka sisälsi autonlasin valmistajien sopimukset tai yhdenmukaistetut menettelytavat, joilla jaettiin autonvalmistajien kanssa tehtävät toimitussopimukset. Väitetiedoksianto annettiin tiedoksi kantajille sekä Pilkingtonille, Soliverille, Asahille, Glaverbelille ja AGC:lle. Kaikki tämän väitetiedoksiannon adressaatteina olleet yritykset saivat tutustua asiakirja-aineistoon, ja komissio kehotti niitä esittämään asiakirja-aineistoa koskevat huomautuksensa. Kuuleminen, johon kaikki väitetiedoksiannon adressaatit osallistuivat, järjestettiin 24.9.2007 komission tiloissa.

 Riidanalainen tuomio

10      Komissio teki riidanalaisen päätöksen 12.11.2008. Se totesi päätöksessä muun muassa, että Saint-Gobain ja Compagnie olivat osallistuneet edellä 1 kohdassa tarkoitettuihin sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin 10.3.1998 ja 11.3.2003 välisenä aikana (riidanalaisen päätöksen 1 artiklan b kohta), ja määräsi niille alun perin ”yhteisesti ja yhteisvastuullisesti” 896 miljoonan euron sakon (riidanalaisen päätöksen 2 artiklan b kohta).

11      Sakoista vapautusta hakeneelle, jonka katsottiin osallistuneen kilpailusääntöjen rikkomiseen 18.5.1998 ja 11.3.2003 välisenä aikana, määrättiin 113,5 miljoonan euron sakko (riidanalaisen päätöksen 1 artiklan a kohta ja 2 artiklan a kohta).

12      Komissio päätti, että Pilkington oli osallistunut sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin 10.3.1998 ja 3.9.2002 välisenä aikana (riidanalaisen päätöksen 1 artiklan c kohta). Komissio määräsi sille alun perin 370 miljoonan euron sakon (riidanalaisen päätöksen 2 artiklan c kohta).

13      Komissio katsoi, että Soliver oli osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen 19.11.2001 ja 11.3.2003 välisenä aikana (riidanalaisen päätöksen 1 artiklan d kohta). Komissio määräsi sille 4 396 000 euron sakon (riidanalaisen päätöksen 2 artiklan d kohta).

14      Komissio ottaa riidanalaisessa päätöksessä lähtökohdakseen sen, että autonlasimarkkinoiden erityispiirteet, kuten erityisesti korkeat tekniset vaatimukset ja korkea innovaatioaste, suosivat integroituneita ja kansainvälisellä tasolla toimivia tavarantoimittajia. AGC, Pilkington ja Saint-Gobain kuuluvat maailmanlaajuisesti autonlasin keskeisimpiin tuottajiin, ja riidanalaisen päätöksen tekemisen aikaan ne kattoivat yhdessä noin 76 prosenttia ensiasennusmarkkinoille tarkoitetun lasin (autonlasin asennus tehtaassa ajoneuvon kokoamisen yhteydessä) maailmanlaajuisesta kysynnästä. Komissio katsoi myös, että jäsenvaltioiden ja ETA-alueeseen kuuluvien EFTA-maiden välillä käydään autonlasialalla mittavaa kauppaa. Autonvalmistajat neuvottelivat autonlasin toimitusta koskevista ostosopimuksista ETA-alueen tasolla.

15      Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että komission tutkimusten kohteena olleet autonlasintoimittajat olivat myötäilleet rikkomisjaksona jatkuvasti kukin omaa markkinaosuuttaan paitsi ”ajoneuvotilien”, eli ajoneuvomallikohtaisten myyntimäärien osalta, myös yleisesti kaikki ajoneuvotilit mukaan lukien.

16      Pilkington, Saint-Gobain ja AGC ovat osallistuneet kolmenvälisiin kokouksiin, joita kutsuttiin toisinaan ”klubikokouksiksi”. Nämä kokoukset, joita jokainen kyseisistä yrityksistä järjesti vuorollaan, pidettiin Euroopassa eri kaupungeissa sijaitsevissa hotelleissa, näiden yritysten työntekijöiden yksityisasunnoissa ja Tasolasin tuottajien eurooppalainen ryhmittymä -teollisuusliiton (GEPVP) tiloissa sekä Associazione nazionale degli industriali del vetron (Assovetro) (kansallinen lasiteollisuusliitto) tiloissa.

17      Kokouksia tai kahdenvälisiä yhteydenottoja järjestettiin myös kilpailijoiden välillä, ja niissä tarkoituksena oli keskustella autonlasin toimituksista nykyisiin tai tuleviin malleihin. Näissä eri yhteydenotoissa tai kokouksissa oli kyse markkinaosuuksien arvioinnista ja seurannasta, valmistajille suunnattujen autonlasin toimitusten jakamisesta, hintatietojen ja muiden kaupallisesti arkaluonteisten tietojen vaihtamisesta sekä näiden kilpailijoiden hinnoittelua ja tuotteiden toimittamista asiakkaille koskevien strategioiden koordinoinnista.

18      Kahdenvälisistä kokouksista ensimmäinen, johon Saint-Gobain ja Pilkington olivat osallistuneet, pidettiin 10.3.1998 Pariisissa (Ranskassa) hotelli Hyatt Regencyssä Charles-de-Gaulle-lentokentällä. Ensimmäinen kolmenvälinen kokous puolestaan pidettiin vuoden 1998 keväällä Königswinterissä (Saksassa) Splintexin (AGC) suurasiakkaista vastaavan toimihenkilön yksityisasunnossa. Näitä kokouksia edelsivät vuodesta 1997 alkaen Saint-Gobainin ja Pilkingtonin väliset alustavat yhteydenotot, joiden tavoitteena oli näiden yritysten tuottaman tasolasin tekninen yhdenmukaistaminen värin, paksuuden ja valon läpäisyn osalta. Komissio ei ole kuitenkaan katsonut näiden yhteydenottojen olleen osa riidanalaista kartellia, koska niissä oli komission mukaan pääasiallisesti kyse tasolasin tuotantoketjun myöhäisestä vaiheesta ennen lasin muuntamista autonlasiksi.

19      Komissio on yksilöinyt riidanalaisessa päätöksessä lähes 90 kokousta ja yhteydenottoa vuoden 1998 kevään ja vuoden 2003 maaliskuun välillä. Viimeinen kolmenvälinen yhteydenotto oli otettu 21.1.2003, ja viimeinen kahdenvälinen kokous Saint-Gobainin ja AGC:n välillä oli pidetty vuoden 2003 maaliskuun toisella neljänneksellä. Osanottajat käyttivät näissä kokouksissa tai yhteydenotoissa lyhenteitä tai koodinimiä yksilöidäkseen itsensä.

20      Soliver osallistui kartelliin vasta 19.11.2001 alkaen ja 11.3.2003 asti. Saint-Gobain oli ottanut Soliveriin yhteyttä vuonna 2000 pyrkimyksenä saada Soliver osallistumaan riidanalaiseen kartelliin. Kartellin alkuperäiset osapuolet eli Saint-Gobain, Pilkington ja AGC käyttivät tässä tarkoituksessa hyväkseen Soliverin riippuvuutta raaka-aineiden tuottajista, sillä Soliver ei tuota itse autonlasin valmistuksessa tarvittavaa tasolasia.

21      Riidanalaisen päätöksen mukaan kartellin kokonaissuunnitelma koostui autonlasin toimitusten jakamisesta kartellin osapuolten kesken sekä voimassa olevien toimitussopimusten että uusien sopimusten osalta. Suunnitelmalla pyrittiin takaamaan näiden osapuolten markkinaosuuksien vakaus. Tähän tavoitteeseen päästäkseen osapuolet olivat edellä 16–20 kohdassa tarkoitetuissa kokouksissa ja yhteydenotoissa vaihtaneet hintatietoja ja muita arkaluonteisia tietoja. Ne olivat lisäksi koordinoineet hinnoittelu- ja toimituspolitiikkojaan. Yhdenmukaistettu menettelytapa koski muun muassa vastauksia, joita annettiin autonvalmistajien esittämiin hintatarjouspyyntöihin, ja näin haluttiin vaikuttaa autonvalmistajien lasintoimittajan valintaan tai – useiden toimitusten olleessa kyseessä – lasintoimittajien valintaan. Osapuolilla oli käytössään kaksi keinoa, joilla pyrittiin edistämään toimitussopimuksen tekemistä sovitun tuottajan kanssa ja jotka olivat joko tarjouksen tekemisestä pidättäytyminen tai valetarjouksen eli hinnaltaan sovitun tuottajan hintaa korkeamman tarjouksen tekeminen. Korjaavista toimista, jotka merkitsivät korvausten maksamista yhdelle tai useammalle osapuolelle, päätettiin silloin, kun se osoittautui tarpeelliseksi sen takaamiseksi, että yleinen tarjontatilanne ETA-alueen tasolla pysyi sovitun jaon mukaisena. Jos korjaavia toimia täytyi toteuttaa voimassa olevien toimitussopimusten osalta, kilpailijoiden markkinaosuuksien mukauttamiseksi käyttämä menetelmä oli se, että autonvalmistajia varoitettiin teknisen ongelman tai raaka-ainepulan häiritsevän tilattujen osien toimituksia ja kehotettiin ottamaan yhteyttä korvaavaan toimittajaan.

22      Pitääkseen yllä sovitun sopimusten jaon kartellin osapuolet sopivat lisäksi useita kertoja toteutuneen tuottavuuden kasvun perusteella autonvalmistajille myönnettävistä hintojen alennuksista tai mahdollisista hintojen korotuksista, joita sovellettiin automalleihin, joiden tuotantotaso oli ennustettua matalampi. Osapuolet sopivat myös todellisia tuotantokustannuksia koskevien tietojen antamista autonvalmistajien käyttöön koskevista rajoituksista, jotta autonvalmistajat eivät pyytäisi hinnoista alennusta liian usein.

23      Yhdenmukaistettu menettelytapa, jonka tarkoituksena oli markkinaosuuksien pitäminen vakaina, oli mahdollinen muun muassa autonlasin toimitusmarkkinoiden läpinäkyvyyden ansiosta. Markkinaosuuksien kehitys laskettiin tuotantokustannusten ja myyntiennusteiden perusteella olemassa olevat toimitussopimukset huomioon ottaen.

24      Komissio toteaa riidanalaisessa päätöksessä, että sakoista vapautusta hakenut on vahvistanut, että Splintexin edustajat yhdessä eräiden kilpailijoidensa kanssa olivat osallistuneet viimeistään vuodesta 1998 alkaen kilpailuoikeuden näkökulmasta lainvastaisiin toimiin. Sen, että Saint-Gobain ei ole kiistänyt väitetiedoksiantoon sisältyneiden tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, on katsottava merkitsevän lisäksi sitä, että tämä yritys on hyväksynyt komission kuvauksen riidanalaisten kokousten ja yhteydenottojen sisällöstä.

25      Pilkington, Saint-Gobain ja AGC sopivat 6.12.2001 pidetyssä kokouksessa toimitussopimusten jakamisessa ja kohdentamisessa sovellettavasta uudesta laskentamenetelmästä.

26      Näiden seikkojen perusteella komissio katsoi, että Saint-Gobain, Compagnie, Pilkington, Soliver ja sakoista vapautusta hakenut olivat syyllistyneet EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan yhtenäiseen ja jatkuvaan rikkomiseen.

27      Komission mukaan osapuolten väliset järjestelyt olivat näissä määräyksissä tarkoitettuja sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja, jotka ovat vääristäneet kilpailua autonlasitoimitusten markkinoilla. Tämä rikkominen on lisäksi yhtenäinen ja jatkuva, koska kartellin osapuolet ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa toimia markkinoilla tietyllä tavalla ja hyväksyneet yhteisen suunnitelman, jolla pyrittiin rajoittamaan niiden yksilöllistä kaupallista itsenäisyyttä jakamalla tiettyihin henkilöautoihin ja kevyisiin hyötyajoneuvoihin tarkoitetut autonlasin toimitukset sekä vääristämällä näiden lasien hintoja tarkoituksena varmistaa markkinoiden yleinen vakaus ja pitää yllä keinotekoisesti korkeita hintoja. Näiden kokousten ja yhteydenottojen tiheys ja taukoamattomuus on riidanalaisen päätöksen mukaan johtanut viiden vuoden aikana siihen, että kartelli on kattanut kaikki suuret henkilöautoja ja kevyitä hyötyajoneuvoja tuottavat valmistajat ETA-alueella.

28      Komission mukaan mikään ei edelleen viittaa siihen, että autonlasinvalmistajien väliset sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat olisivat johtaneet tahokkuuden lisääntymiseen tai edistäneet teknistä tai taloudellista kehitystä autonlasialalla. Näin ollen komissio ei ole soveltanut tässä asiassa EY 81 artiklan 3 kohtaa.

29      Riidanalaisen päätöksen adressaattien tunnistamisen osalta komissio on katsonut muun muassa, että Compagnie omisti välillisesti 100‑prosenttisesti Saint-Gobainin. Niinpä komissio on katsonut, että Compagnie on käyttänyt oletetusti ratkaisevaa vaikutusvaltaa Saint-Gobainin liiketoimintapolitiikkaan. Eräät muut seikat, kuten Compagnien välittömästi tai välillisesti valvoman konsernin (jäljempänä Saint-Gobainin -konserni) liiketoiminnan rakenne ja Saint-Gobainin hallintoneuvoston kokoonpano, vahvistavat tämän ratkaisevan vaikutusvallan käytön. Koska Compagnie ei ole kyennyt kumoamaan tätä olettamaa, komissio on todennut sen muodostaneen yhdessä Saint-Gobainin kanssa yhden kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneen yrityksen ja määrännyt Compagnielle ja Saint-Gobainille yhden sakon, jonka maksamisesta ne ovat vastuussa yhteisvastuullisesti.

30      Komissio on katsonut kilpailusääntöjen rikkomisen keston osalta, että Saint-Gobain ja Compagnie ovat osallistuneet rikkomiseen 10.3.1998–11.3.2003. Pilkingtonin on katsottu osallistuneen siihen 10.3.1998–3.9.2002. Soliver puolestaan on osallistunut rikkomiseen 19.11.2001–11.3.2003.

31      Sakkoja laskiessaan komissio on aluksi määritellyt kunkin rikkomiseen ETA-alueella osallistuneen yrityksen välittömästi tai välillisesti rikkomisesta saaman autonlasin myynnin arvon. Se on tehnyt tässä tarkoituksessa eron eri jaksojen välillä. Komissio on katsonut maaliskuussa 1998 alkaneen ja 30.6.2000 päättyneen ”vaikutusvallan kasvun” ajaksi kutsutun jakson osalta, että sillä oli hallussaan näyttöä rikkomisesta vain tietyn eurooppalaisten autonvalmistajien joukon osalta. Komissio on tämän jakson osalta tukeutunut siten autonlasin myyntiin vain sellaisille autonvalmistajille, joiden osalta sillä oli suorat todisteet kartellin toiminnasta. Sen sijaan ajalta 1.7.2000–3.9.2002 komissio on todennut, että kartellin kohteeksi joutuneiden tilien osuus vastasi vähintään 90:tä prosenttia ETA-alueen myynnistä. Tästä jaksosta se on katsonut, että huomioon oli otettava riidanalaisen päätöksen adressaattien koko autonlasimyynti ETA-alueella. Rikkomisjakson lopulla eli 3.9.2002 ja vuoden 2003 maaliskuun välisenä aikana kartellin toiminta oli laantunut Pilkingtonin lähdettyä kartellista. Komissio päätti tämän jakson osalta tukeutua vain myyntiin niille autonvalmistajille, joiden osalta sillä oli suoria todisteita kartellin toiminnasta. Näiden myyntilukujen perusteella on sitten laskettu kunkin asianomaisen autonlasintoimittajan osalta painotettu keskivuosimyynti siten, että edellä mainittu myynnin arvo on jaettu niiden kuukausien määrällä, joina kukin toimittaja osallistui rikkomiseen, ja tämän jaon tulos on kerrottu 12:lla.

32      Komissio on katsonut tämän jälkeen, että kyseessä ollut asiakkaiden jakamista merkitsevä kilpailusääntöjen rikkominen kuuluu luonteeltaan vakavimpiin kilpailunrajoituksiin. Kun otetaan huomioon tämän rikkomisen luonne, sen maantieteellinen kattavuus ja rikkomiseen osallistuneiden yritysten yhteinen markkinaosuus, komissio on sakon perusmäärää laskiessaan ottanut huomioon 16 prosenttia kunkin mukana olleen yrityksen myynnin arvosta, joka on kerrottu niiden vuosien määrällä, joina rikkomiseen on osallistuttu. Sakon perusmäärään on lisätty varoittavassa tarkoituksessa vielä lisäsumma (tai maksu), jonka suuruudeksi on vahvistettu 16 prosenttia myynnin arvosta.

33      Saint-Gobainille ja Compagnielle yhteisvastuullisesti määrätyn sakon perusmäärään on lisätty 60 prosenttia rikkomisen uusimisen perusteella. Soliverille määrätty sakko vahvistettiin asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla 10 prosentiksi sen liikevaihdosta. Sakoista vapautusta hakeneelle myönnettiin sakon määrästä 50 prosentin alennus ottaen huomioon todisteet, jotka se oli toimittanut komissiolle ja joiden perusteella komissio kykeni ymmärtämään paremmin tarkastusten yhteydessä kerättyjen asiakirjojen sisällön.

34      Komissio teki 11.2.2009 päätöksen K(2009) 863 lopullinen, jolla se korjasi riidanalaista päätöstä rajoitetulta osin.

35      Komissio teki 28.2.2013 päätöksen K(2013) 1118 lopullinen, jolla se oikaisi riidanalaista päätöstä erityisesti siltä osin, kuin kyse oli Saint-Gobainin [luottamuksellinen tieto] ennen 31.5.1999 suorittamien myyntien huomioon ottamisesta (jäljempänä 28.2.2013 tehty oikaisupäätös). Komissio oikaisi tällä päätöksellä kantajille määrätyn sakon määrää ja vahvisti sen 880 miljoonaksi euroksi.

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset

36      Saint-Gobain nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.2.2009 jättämällään kannekirjelmällä kanteen asiassa T-56/09. Compagnie nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.2.2009 jättämällään kannekirjelmällä kanteen asiassa T‑73/09.

37      Kirjallisen menettelyn päätyttyä ja sen jälkeen, kun Compagnie oli pyytänyt kirjallisen menettelyn aloittamista asiassa T-73/09 uudelleen, Compagnie esitti täydentävän vastauskirjelmän, joka saapui kirjaamoon 6.9.2010. Komissio esitti tästä täydentävästä kirjelmästä huomautuksensa kirjaamoon 22.10.2010 saapuneessa asiakirjassa.

38      Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari määrättiin toiseen jaostoon, jonka käsiteltäväksi esillä oleva asia siis siirrettiin.

39      Osapuolia kuultuaan toisen jaoston puheenjohtaja yhdisti 23.4.2012 antamallaan määräyksellä asiat T-56/09 ja T-73/09 suullista käsittelyä varten.

40      Osapuolten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 11.12.2012 pidetyssä istunnossa. Tässä tilaisuudessa osapuolia kehotettiin esittämään huomautuksensa asioiden T-56/09 ja T-73/09 mahdollisesta yhdistämisestä tuomion antamista varten, ja osapuolet ilmoittivat, ettei niillä ollut tältä osin huomautettavaa.

41      Saint-Gobain vaatii asiassa T‑56/09, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen sitä koskevilta osin

–        toissijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan sitä koskevilta osin

–        edelleen toissijaisesti alentaa sille riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon määrän kohtuulliseen määrään

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

42      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää asiassa T‑56/09 nostetun kanteen perusteettomana

–        velvoittaa Saint-Gobainin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

43      Saint-Gobain on unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.2.2009 saapuneella kirjeellä muuttanut kumoamisvaatimuksiaan ja pyytänyt 11.2.2009 tehdyllä päätöksellä K(2009) 863 lopullinen muutetun riidanalaisen päätöksen version kumoamista ja toissijaisesti muutetun päätöksen 2 artiklassa määrätyn sakon määrän alentamista.

44      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 7.5.2009 saapuneessa asiakirjassa Euroopan unionin neuvosto esitti väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia asiassa T-56/09. Unionin yleisen tuomioistuimen seitsemännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi tämän hakemuksen 7.7.2009 antamallaan määräyksellä.

45      Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää asiassa T-56/09 nostetun kanteen perusteettomana

–        tekee asianmukaisen päätöksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

46      Compagnie vaatii asiassa T-73/09, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen sitä koskevilta osin ja tekee tästä kaikki tarpeelliset johtopäätökset sakon määrän suhteen

–        toissijaisesti alentaa sille yhdessä ja yhteisvastuullisesti Saint-Gobainin kanssa riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon määrää

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

47      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää asiassa T-73/09 nostetun kanteen perusteettomana

–        velvoittaa Compagnien korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

48      Komissio pyysi 7.3.2013 päivätyllä kirjeellä unionin yleistä tuomioistuinta aloittamaan suullisen käsittelyn uudelleen 28.2.2013 tehdyn oikaisupäätöksen vuoksi.

49      Osapuolia tästä asiasta kuultuaan unionin yleisen tuomioistuimen toinen jaosto päätti 23.4.2013 antamallaan määräyksellä aloittaa suullisen käsittelyn uudelleen.

50      Saint-Gobain ilmoitti 30.7.2013 päivätyssä kirjeessä unionin yleiselle tuomioistuimelle muun muassa, että se oli muuttanut vaatimuksiaan 28.2.2013 tehdyn oikaisupäätöksen vuoksi. Saint-Gobain väitti, että sen nostama kumoamiskanne oli edelleen perusteltu, ja totesi pysyttävänsä vaatimuksensa siitä, että komissio on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mutta se esitti kuitenkin toissijaisen vaatimuksen, jonka mukaan komissio on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut osittain. Komissio puolestaan esitti 30.7.2013 päivätyssä kirjeessä huomautuksensa oikaisupäätöksestä sekä siitä, että Saint-Gobain oli luopunut yhdestä kanneperusteiden osasta. Neuvosto ilmoitti 22.7.2013 päivätyssä ja Compagnie 1.8.2013 päivätyssä kirjeessä unionin yleiselle tuomioistuimelle, ettei niillä ollut esittää huomautuksia tältä osin.

51      Suullinen käsittely päätettiin 11.9.2013.

 Oikeudellinen arviointi

52      Käsiteltävät asiat on asianosaisten kuulemisen jälkeen syytä yhdistää tuomion antamista varten unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 50 artiklan nojalla.

I       Kanteen kohde

53      Kantajien istunnossa ja suullisen käsittelyn uudelleen aloittamisen jälkeen esittämien huomautusten sekä Saint-Gobainin 11.3.2013 päivätyssä kirjeessä unionin yleiselle tuomioistuimelle esittämien huomautusten perusteella on syytä katsoa, että käsiteltävät kanteet on nostettu riidanalaisesta päätöksestä sellaisena, kuin se on viimeksi muutettuna 28.2.2013 tehdyllä oikaisupäätöksellä. Tämä pitää paikkansa siltä osin, kuin näillä kanteilla vaaditaan kyseisen päätöksen kumoamista, ja siltä osin, kuin niillä pyritään siihen, että unionin yleinen tuomioistuin alentaisi kantajille yhdessä ja yhteisvastuullisesti määrättyä sakkoa.

II     Ensisijaiset vaatimukset, joilla vaaditan riidanalaisen päätöksen kumoamista

54      Aluksi on tarkasteltava asiassa T‑56/09 esitettyjä kumoamisperusteita. Koska tietyt Saint-Gobainin esittämät kanneperusteet ja perustelut ovat samoja kuin Compagnien asiassa T-73/09 esittämät, niitä on syytä tarkastella yhdessä. Toiseksi on tarkasteltava Compagnien nostamassaan kumoamiskanteessa esittämiä erityisiä perusteluja, jotka eivät liity mihinkään Saint-Gobainin esittämään kanneperusteeseen.

A       Asia T‑56/09

55      Saint-Gobain vetoaa asiallisesti kuuteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 1/2003 lainvastaisuutta, toinen puolustautumisoikeuksien loukkaamista, kolmas riidanalaisen päätöksen puutteellisia perusteluja ja sakon laskemisessa tehtyä virhettä, neljäs oikeudellista virhettä, joka on tehty saatettaessa Compagnie vastuuseen Saint-Gobainin kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta, rangaistusten henkilökohtaisuutta ja syyttömyysolettamaa koskevien periaatteiden loukkaamista sekä harkintavallan väärinkäyttöä, viides rangaistusten taannehtivuuskiellon ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista ja kuudes Saint-Gobainille määrätyn sakon suhteettomuutta.

1.     Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 lainvastaisuutta

56      Saint-Gobain esittää ensimmäisessä kanneperusteessaan asetusta N:o 1/2003 koskevan lainvastaisuusväitteen sillä perusteella, että asetuksessa annetaan komissiolle toimivalta sekä tutkia että määrätä seuraamuksia EY 81 artiklan rikkomisista. Koska tämä lainvastaisuusväite on asiallisesti samanlainen kuin Compagnien asiassa T-73/09 esittämä, niitä on tarkasteltava yhdessä.

57      Kanneperuste jakautuu kahteen osaan. Ensiksikin sillä, että komissiolla on molemmat tehtävät, loukataan oikeutta riippumattomaan ja puolueettomaan tuomioistuimeen. Toiseksi komissiolle annettu toimivalta tehdä päätöksiä, joissa määrätään seuraamuksia EY 81 artiklan nojalla, ei ole yhteensopiva syyttömyysolettaman periaatteen kanssa.

a)     Ensimmäinen osa, joka koskee riippumatonta ja puolueetonta tuomioistuinta koskevan oikeuden loukkaamista

 Asianosaisten lausumat

58      Saint-Gobain ja Compagnie väittävät asiallisesti, että sillä, että komissiolla on EY 81 artiklan täytäntöönpanossa – sellaisena kuin täytäntöönpano on asetuksella N:o 1/2003 järjestetty – sekä tutkintaa että seuraamusten määräämistä koskevia tehtäviä, loukataan oikeutta riippumattomaan ja puolueettomaan tuomioistuimeen, sillä kyse on oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin koskevasta olennaisesta takeesta, joka on vahvistettu Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä EIOS) 6 artiklan 1 kappaleessa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa.

59      Saint-Gobain väittää aluksi, että komission tässä yhteydessä määräämät seuraamukset ovat luonteeltaan rikosoikeudellisia, koska EY 81 artiklan kielto koskee kaikkia yrityksiä, eikä vai määrättyä yritysten ryhmää, ja koska tällaisilla seuraamuksilla on varoittava ja repressiivinen tavoite. Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 5 kohtaan sisältyvällä lainsäätäjän viittauksella siihen, että nämä seuraamukset eivät ole rikosoikeudellisia, ei ole tältä osin merkitystä. Tässä asiassa on siten sovellettava rajoituksetta oikeutta riippumattomaan ja puolueettomaan tuomioistuimeen.

60      Oikeuskäytännön mukaan komissiota ei voida pitää riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena.

61      Tästä johtuvaa asetuksen N:o 1/2003 pätemättömyyttä ei voida kiistää komission päätöksen, jolla määrätään seuraamuksia, adressaatille tällä asetuksella annetulla mahdollisuudella nostaa kyseisestä päätöksestä kumoamiskanne unionin yleisessä tuomioistuimessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä näet ilmenee, että puolueettomuuden ja riippumattomuuden periaatteita on kunnioitettava jo siinä vaiheessa, jolloin seuraamus määrätään.

62      Saint-Gobain muistuttaa tältä osin, että ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa, joille on ominaista erityiset tehokkuusvaatimukset ja rikkomisten lievyys, on mahdollista delegoida toimivalta tehdä päätös EIOS:n 6 artiklan 1 kappaleen soveltamisalaan kuuluvan syytöksen perusteltavuudesta hallinnolliselle viranomaiselle, jonka päätöksistä voidaan nostaa kanne täyttä harkintavaltaa käyttävässä tuomioistuimessa. Kantajan mielestä tällaisia olosuhteita ei käsiteltävässä asiassa ole.

63      Vaikka olisi niin, etteivät riidanalaiset seuraamukset kuulu rikosoikeuden kovaan ytimeen, on syytä todeta, että sillä, että Euroopan unionin kilpailuoikeuden rikkomisten tutkintaa ja seuraamusten määräämistä koskevalla järjestelmällä rajoitetaan riippumatonta ja puolueetonta tuomioistuinta koskevaa oikeutta, loukataan laillisuus- ja suhteellisuusperiaatetta. Tämän järjestelmän mukaisesti organisoitua tehtävien kumulaatiota ei voida perustella oikeudellisen saturaation vaaralla. Lisäksi riippumatonta ja puolueetonta tuomioistuinta koskevan oikeuden rajoittaminen on suhteetonta, kun otetaan huomioon paitsi EY 81 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 nojalla määrättävien seuraamusten vakavuus myös unionin yleisen tuomioistuimen kanteisiin kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan ominaispiirteet.

64      Saint-Gobain ja Compagnie väittävät, että kun unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee komission EY 81 artiklan nojalla tekemistä päätöksistä, joissa on määrätty seuraamuksia, nostettuja kumoamiskanteita, se ei käytä EIOS:n 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettua täyttä harkintavaltaa. Harjoittaessaan tällaista valvontaa unionin yleinen tuomioistuin lähtökohtaisesti vain tarkistaa, onko kyse ilmeisistä arviointivirheistä tai mahdollisesta harkintavallan väärinkäytöstä. Huomioon on otettava myös se, että unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetulla kanteella ei ole riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanoa lykkäävää vaikutusta.

65      Saint-Gobain kiistää neuvoston esittämät perustelut, joiden mukaan asetusta N:o 1/2003 koskevan lainvastaisuusväitteen esittäminen johtaa EY 83 artiklan 2 kohdan pätevyyden riitauttamiseen. Perussopimuksen kyseisessä määräyksessä ei nimittäin määrätä, että komissiolla on sekä kilpailusääntöjen rikkomisten tutkintaa että niistä seuraamusten määräämistä koskevia tehtäviä, vaan lainsäätäjä on tehnyt tämän valinnan.

66      Compagnie väittää vielä, että siitä, että komissiolla on sekä kilpailusääntöjen rikkomisten tutkintaa että niistä seuraamusten määräämistä koskevia tehtäviä, aiheutuva ongelma on vahvistettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Dubus SA vastaan Ranska, 11.6.2009 antamassa tuomiossa (nro 5242/04).

67      Komissio ja neuvosto kiistävät tämän arvostelun.

68      Vaikka komissio ei kiistä sitä, että hallinnollisessa valvontamenettelyssä osallisina olevilla yrityksillä on kilpailuasioissa oikeus riippumattomaan ja puolueettomaan tuomioistuimeen, se riitauttaa näkemyksen, jonka mukaan EIOS:n 6 artiklan 1 kappaletta sovelletaan samalla tavalla rikosoikeuden alalla, tiukasti ymmärrettynä, ja hallinnollisten seuraamusten alalla.

69      Komissio muistuttaa tältä osin, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan seuraamukset, joista määrätään EY 81 artiklan nojalla, eivät ole rikosoikeudellisia. Se väittää myös, ettei sitä voida pitää rikosoikeudellisia seuraamuksia määräävänä tuomioistuimena, kuten unionin tuomioistuinten oikeuskäytännöstä ilmenee. Tästä seuraa, että EIOS:n 6 artiklaa ei voida soveltaa siihen täysimääräisesti, kun se tekee päätöksiä EY 81 artiklan 1 kohdan nojalla. Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut asiassa T-54/03, Lafarge vastaan komissio, 8.7.2008 antamassaan tuomiossa (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa), että se, että komissiolla on kilpailuasioissa sekä tutkintaa että seuraamusten määräämistä koskevia tehtäviä, ei ole ristiriidassa perusoikeuksien suojan kanssa.

70      Saint-Gobain on lisäksi katsonut virheellisesti voivansa johtaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä kolme kumulatiivista edellytystä sille, että hallintoviranomaiselle voidaan delegoida seuraamusten määräämistä koskevaa toimivaltaa rikosoikeuden kovan ytimen ulkopuolisilla aloilla. Yhtäältä jopa määrältään suuret sakot voivat jäädä rikosoikeuden kovan ytimen ulkopuolelle. Toisaalta EIOS:n 6 artiklassa vahvistetut vakuudet eivät ole ristiriidassa sen kanssa, että hallintoviranomainen voi käyttää seuraamusten määräämistä koskevaa toimivaltaa aloilla, joille ei ole tyypillistä rikkomisten suuri määrä, kunhan tavoiteltu päämäärä on lainmukainen. On ilmeistä, että kilpailusääntöjen rikkomisten tutkimisen ja niistä seuraamusten määräämisen tehokkuus on lainmukainen päämäärä.

71      Komissio väittää lisäksi, että unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama tuomioistuinvalvonta sisältää kaikki Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaiset täyden harkintavallan ominaispiirteet. Asia on näin erityisesti kartelleista määrättävien sakkojen osalta, joiden asianmukaisuuden unionin yleinen tuomioistuin voi asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan nojalla tarkistaa. Tältä osin merkitystä ei ole sillä, että unionin yleinen tuomioistuin on käyttänyt tähän mennessä vasta rajallisesti täyttä harkintavaltaansa alentaa komission määräämien sakkojen määrää.

72      Koska tämä kanneperuste merkitsisi sen myöntämistä, että komission päätökset, joilla kilpailuoikeuden rikkomiset todetaan ja joilla niistä määrätään seuraamuksia, eivät olisi sitovia tai täytäntöönpanokelpoisia, kanneperuste on ristiriidassa periaatteen kanssa, jonka mukaan komission päätösten oletetaan olevan päteviä niin kauan kuin niitä ei ole kumottu tai peruutettu, sekä EY 242 artiklan periaatteen kanssa, jonka mukaan kumoamiskanteella ei lähtökohtaisesti ole riidanalaisen toimenpiteen täytäntöönpanoa lykkäävää vaikutusta.

73      Neuvoston esittämät perustelut ovat asiallisesti samankaltaisia komission esittämien perustelujen kanssa. Neuvosto väittää muun muassa, että asetuksella N:o 1/2003 käyttöön otettu seuraamusjärjestelmä ei kuulu rikosoikeuden alaan ja että EIOS:n 6 artiklan 1 kappaletta ei siten sovelleta tässä asiassa. Neuvosto väittää edelleen, että Saint-Gobain haluaa esittämällään lainvastaisuusväitteellä todellisuudessa riitauttaa EY 83 artiklan 2 kohdan pätevyyden siltä osin, kuin tämän määräyksen mukaan lainsäätäjän on määriteltävä komission ja Euroopan unionin tuomioistuimen välinen tehtävänjako kilpailusääntöjen rikkomisten tutkinnassa ja niistä seuraamuksien määräämisessä. Unionin tuomioistuimilla ei ole kuitenkaan toimivaltaa lausua primaarioikeuteen kuuluvan määräyksen pätevyydestä.

74      Compagnien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä 66 kohdassa mainitussa asiassa Dubus SA vastaan Ranska antaman tuomion perusteella esittämistä perusteluista neuvosto toteaa, että tämän tuomion antamiseen johtaneet olosuhteet poikkeavat tämän asian olosuhteista. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa oli kyse siitä, että Ranskan pankkikomissiolla (Commission bancaire) oli toimivalta nostaa syytteitä ja määrätä seuraamuksia, ja sen päätökset olivat luonteeltaan tuomioistuimen päätöksiä. Komissiota puolestaan ei voida pitää EIOS:n 6 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

75      Ilman, että olisi tarpeen lausua komission asiassa T-73/09 esittämästä tätä kanneperustetta koskevien prosessinedellytysten puuttumista koskevasta väitteestä, unionin yleinen tuomioistuin katsoo ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan olevan perusteeton, mikä käy analogisesti ilmi oikeuskäytännöstä, joka koskee asioita, joissa [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 6.2.1962 annetun neuvoston ensimmäisen asetuksen N:o 17 (EYVL 1962, 13, s. 204) pätevyys on asiallisesti kiistetty (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑348/94, Enso Española v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II‑1875, 55–65 kohta; asia T-156/94, Aristrain v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok., s. II‑645, 23–40 kohta ja edellä 69 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 36–47 kohta).

76      Aluksi on syytä muistuttaa, että EIOS:n 6 artiklan 1 kappaleessa taattu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on unionin oikeuden yleinen periaate, joka ilmaistaan nykyisin perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa.

77      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissio ei ole ”tuomioistuin” EIOS:n 6 artiklassa tarkoitetulla tavalla (ks. unionin tuomioistuimen yhdistetyt asiat 209/78–215/78 ja 218/78, Van Landewyck ym. v. komissio, tuomio 29.10.1980, Kok., s. 3125, 81 kohta ja yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, 7 kohta) eikä perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetulla tavalla. Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 5 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että komission päätökset, joissa määrätään sakkoja kilpailusääntöjen rikkomisesta, eivät ole rikosoikeudellisia.

78      Kun kuitenkin otetaan huomioon kyseisten rikkomisten luonne sekä niihin liittyvien seuraamusten luonne ja ankaruus, oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin koskevaa periaatetta sovelletaan yrityksiä koskevien kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen (ks. unionin tuomioistuimen asia C-185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998, Kok., s. I‑8417, 20 ja 21 kohta ja yhdistetyt asiat C-322/07 P, C-327/07 P ja C-338/07 P, Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I‑7191, 143 kohta).

79      Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on täsmentänyt asiassa A. Menarini Diagnostics srl vastaan Italia 27.9.2011 antamassaan tuomiossa (nro 43509/08) niitä edellytyksiä, joiden perusteella sakon, joka sen määrä ja sillä tavoiteltu varoittava ja repressiivinen tavoite huomioon ottaen kuuluu rikosoikeuden alaan, voi määrätä hallintoviranomainen, joka ei täytä kaikkia EIOS:n 6 artiklan 1 kappaleen mukaisia edellytyksiä. Tässä asiassa oli kyse kilpailuoikeuden rikkomisten torjunnan järjestelmästä Italiassa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi asiallisesti, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen noudattaminen ole esteenä sille, että ˮrangaistuksenˮ määrää kilpailuoikeuden alan seuraamusten määräämiseen toimivaltainen hallintoviranomainen, kunhan sen tekemää päätöstä voi myöhemmin valvoa lainkäyttöelin, jolla on täysi harkintavalta. Tällaisen elimen ominaisuuksiin kuuluu toimivalta muuttaa alemmanasteisen elimen tekemää päätöstä miltä tahansa osin, sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta. Tällaisissa tapauksissa tuomioistuinvalvonnan ei pidä rajoittua vain valvonnan kohteeksi saatetun päätöksen ”ulkoisen” lainmukaisuuden tarkistamiseen, vaan tuomioistuimen on voitava arvioida kilpailuviranomaisen tekemien valintojen oikeasuhteisuutta ja tarkistaa sen tekemät tekniset arvioinnit.

80      On todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama tuomioistuinvalvonta, joka koskee päätöksiä, joilla komissio määrää seuraamuksia unionin kilpailuoikeuden rikkomisista, täyttää nämä edellytykset.

81      Aluksi on syytä korostaa tältä osin, että unionin oikeudessa annetaan komissiolle valvontatehtävä, johon kuuluu myös EY 81 artiklan 1 kohdan ja EY 82 artiklan rikkomisten tutkiminen, ja että komissio on tässä hallinnollisessa menettelyssä velvollinen noudattamaan unionin oikeudessa säädettyjä menettelyllisiä takeita. Asetuksella N:o 1/2003 annetaan komissiolle lisäksi toimivalta päätöksellään määrätä rahamääräisiä seuraamuksia yrityksille ja yritysten yhteenliittymille, jotka tahallaan tai tuottamuksesta rikkovat edellä mainittuja perustamissopimuksen määräyksiä.

82      Vaatimus, että tuomioistuinten harjoittaman tehokkaan valvonnan on koskettava kaikkia komission päätöksiä, joissa todetaan edellä mainittujen yhteisön kilpailusääntöjen rikkominen ja määrätään siitä seuraamus, on unionin oikeuden yleinen periaate, joka on lähtöisin jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä (ks. edellä 75 kohdassa mainittu asia Enso Española v. komissio, tuomion 60 kohta). Tämä periaate ilmaistaan nykyisin perusoikeuskirjan 47 artiklassa (ks. unionin tuomioistuimen asia C-279/09, DEB, tuomio 22.12.2010, Kok., s. I‑13849, 30 ja 31 kohta ja asia C‑69/10, Samba Diouf, tuomio 28.7.2011, Kok., s. I‑7151, 49 kohta).

83      Oikeuskäytännöstä ilmenee, että kilpailuoikeuden rikkomisista määrättäviä seuraamuksia koskevien komission päätösten tuomioistuinvalvonta, josta on määrätty perustamissopimuksissa ja jota on täydennetty asetuksella N:o 1/2003, on tämän periaatteen mukainen (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen asia C-272/09 P, KME Germany ym. v. komissio, tuomio 8.12.2011, Kok., s. I‑12789, 106 kohta ja asia C‑386/10 P, Chalkor v. komissio, tuomio 8.12.2011, Kok. s. I‑13085, 67 kohta).

84      Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin on riippumaton ja puolueeton tuomioistuin, joka on perustettu Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustamisesta 24 päivänä lokakuuta 1988 tehdyllä neuvoston päätöksellä 88/591/EHTY, ETY, Euratom (EYVL L 319, s. 1, oikaisut EYVL 1989, L 241, s. 4). Kuten kyseisen päätöksen kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin perustettiin erityisesti siksi, että parannettaisiin tuomioistuimen tuomiovaltaan kuuluvien oikeussuojaa niiden asioiden osalta, jotka edellyttävät monimutkaisten tosiasioiden perusteellista tarkastelua.

85      Toiseksi päätöksen 88/591 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on toimivalta käyttää yhteisöjen perustamissopimuksissa ja niiden täytäntöönpanoa koskevissa säädöksissä yhteisöjen tuomioistuimelle uskottua toimivaltaa muun muassa ”luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön – – [EY 230] artiklan toisen kohdan – – nojalla yhteisöjen toimielintä vastaan nostamissa kanteissa, jotka koskevat yrityksiin sovellettavien kilpailusääntöjen täytäntöönpanoa”. Komission päätöksen, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen ja määrätään siitä sakko luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, laillisuuteen kohdistuvaa valvontaa on EY 230 artiklan nojalla nostettujen kanteiden yhteydessä pidettävä kyseisen päätöksen tehokkaana tuomioistuinvalvontana. Kanneperusteet, joihin kyseinen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi kumoamisvaatimuksensa tueksi vedota, ovat sellaisia, että unionin yleinen tuomioistuin voi arvioida sekä sen, ovatko komission kilpailuoikeuden alalla esittämät syytökset oikeita oikeudellisten seikkojen osalta, että sen, ovatko ne oikeita tosiseikkojen osalta.

86      Kolmanneksi asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan mukaan EY 230 artiklassa määrättyä laillisuusvalvontaa on täydennetty täydellä harkintavallalla, jonka nojalla tuomioistuin voi paitsi valvoa seuraamuksen lainmukaisuutta myös korvata komission harkinnan omallaan ja poistaa määrätyn sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen yhdistetyt asiat C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, Kok., s. I‑8375, 692 kohta).

87      Niinpä Saint-Gobainin ja Compagnien perustelut, joiden mukaan riidanalainen päätös on lainvastainen ainoastaan sen vuoksi, että se on tehty järjestelmässä, jossa komissiolla on sekä EY 81 artiklan rikkomisten tutkimista että sen rikkomisista seuraamusten määräämistä koskevia tehtäviä, eivät ole perusteltuja; kanneperusteen ensimmäinen osa on siten hylättävä.

b)     Toinen osa, joka koskee syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamista

 Asianosaisten lausumat

88      Saint-Gobain ja Compagnie väittävät kanneperusteen toisessa osassa, että riidanalaisessa päätöksessä ei ole kunnioitettu EIOS:n 6 artiklan 2 kappaleen ja perusoikeuskirjan 48 artiklan mukaista syyttömyysolettaman periaatetta, koska päätöksen on tehnyt hallintoviranomainen, joka ei ole riippumaton ja puolueeton tuomioistuin, ja koska tästä päätöksestä mahdollisesti nostettavalla kanteella unionin yleisessä tuomioistuimessa ei ole täytäntöönpanoa lykkäävää vaikutusta.

89      Saint-Gobainin mukaan asetuksen N:o 1/2003 lainvastaisuudesta johtuvaa loukkaamista ei ole mahdollista torjua niin, että unionin yleinen tuomioistuin vain toteaa virheellisesti, että oikeutta riippumattomaan ja puolueettomaan tuomioistuimeen ei kyseisessä asetuksessa loukata sen vuoksi, että siinä annetaan EY 81 artiklan rikkomisen toteavan komission päätöksen adressaateille mahdollisuus riitauttaa päätös unionin yleisessä tuomioistuimessa. Tällaisen päätöksen adressaattien syyllisyys on näytetty lainmukaisesti toteen tässäkin tapauksessa vasta siitä alkaen, jolloin unionin yleinen tuomioistuin vahvistaa päätöksen kumoamiskanteen käsittelyn yhteydessä.

90      Komissio on vedonnut virheellisesti kilpailuoikeuden rikkomisen toteavan päätöksen adressaattien ja päätöksen kumoamista vaativien oikeuteen toimittaa sakon välittömän maksamisen sijaan komissiolle pankkitakaus. Sen lisäksi, että tämä mahdollisuus on jätetty täysin komission harkintavaltaan, se ei vaikuta mitenkään siihen, että päätöksen vaikutukset alkavat ennen kuin unionin yleinen tuomioistuin lausuu asiasta.

91      Komissio ei ole näin ollen näyttänyt lainmukaisesti toteen, että Saint-Gobain ja Compagnie ovat rikkoneet kilpailuoikeutta, ja riidanalainen päätös on siten kumottava niitä koskevilta osin.

92      Komissio ja neuvosto kiistävät tämän arvostelun.

93      Komissio muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yritystä, johon kohdistetaan unionin kilpailusääntöjen rikkomista koskevia tutkimuksia, pidetään syyttömänä kunnes komissio näyttää sen osallistuneen tällaiseen rikkomiseen. Neuvosto lisää, ettei käsiteltävässä asiassa voi olla kyse syyttömyysolettaman loukkaamisesta, sillä rikkomisen tapahtumista ja sitä, että Saint-Gobainin katsotaan olevan siitä vastuussa, koskevaa lopullista päätöstä ei ole niin kauan, kun unionin yleinen tuomioistuin ei ole antanut ratkaisua.

94      Saint-Gobainin perustelut merkitsevät komission mukaan lisäksi EY 242 artiklaa, jonka mukaan unionin tuomioistuimessa nostettavilla kanteilla ei ole täytäntöönpanoa lykkäävää vaikutusta, koskevan lainvastaisuusväitteen esittämistä. Unionin tuomioistuimilla ei ole kuitenkaan toimivaltaa lausua primaarioikeuteen kuuluvan määräyksen pätevyydestä.

95      Komissio vetoaa vielä siihen, että vaikka riidanalaisesta päätöksestä nostetulla kanteella ei ole täytäntöönpanoa lykkäävää vaikutusta, kantaja on kyennyt toimittamaan pankkitakauksen sakon väliaikaisen maksamisen sijaan. Tämä mahdollisuus perustuu muun muassa siihen, että riippumaton ja puolueeton tuomioistuin ei ole vahvistanut kilpailusääntöjen rikkomista vielä ennen unionin yleisen tuomioistuimen päätöstä, jolla oikeudenkäynti saatetaan loppuun, ja että sakon määrää ei voida pitää lopullisesti vahvistettuna ennen oikeudenkäynnin päättymistä.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

96      Saint-Gobain ja Compagnie väittävät kanneperusteen toisessa osassa asiallisesti, että koska komissio ei ole riippumaton ja puolueeton tuomioistuin, se ei voi näyttää lainmukaisesti toteen niiden yritysten syyllisyyttä, joiden se katsoo osallistuneen EY 81 artiklan rikkomiseen. Sen EY 81 artiklan 1 kohdan nojalla määräämät seuraamukset olisi siten määrätty syyttömyysolettaman periaatetta loukaten.

97      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun otetaan huomioon kyseisten rikkomisten luonne sekä niihin liittyvien seuraamusten luonne ja ankaruus, syyttömyysolettaman periaatetta, joka ilmaistaan nykyisin perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohdassa, sovelletaan yrityksiä koskevien kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen asia C-199/92 P, Hüls v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4287, 149 ja 150 kohta; asia C-235/92 P ja Montecati v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4539, 175 ja 176 kohta ja unionin yleisen tuomioistuimen asia T-38/02, Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, Kok., s. II-4407, 216 kohta).

98      Tämän periaatteen soveltamisalaa täsmennetään nykyään hyvin vakiintuneessa oikeuskäytännössä.

99      Syyttömyysolettama tarkoittaa sitä, että jokaista syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Sen kanssa ristiriidassa ovat siten sellaiset päätöksessä, jolla toimenpiteet päätetään, esitetyt muodolliset toteamukset ja jopa vihjailut, joiden kohteena on tietystä rikkomisesta syytetyn henkilön vastuu, silloin kun kyseinen henkilö ei ole saanut hyväkseen kaikkia niitä takuita, jotka puolustautumisoikeuksien käyttämiseksi tavanomaisesti myönnetään menettelyssä, joka jatkuu tavanomaiseen tapaan ja joka johtaa päätöksen tekemiseen vastaväitteen perusteltavuudesta (unionin yleisen tuomioistuimen yhdistetyt asiat T‑22/02 ja T‑23/02, Sumitomo Chemical ja Sumika Fine Chemicals v. komissio, tuomio 6.10.2005, Kok., s. II‑4065, 106 kohta).

100    Komission on esitettävä selvitys niistä kilpailusääntöjen rikkomisista, jotka se on katsonut tapahtuneeksi, ja hankittava oikeudellisesti riittävät todisteet kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavista seikoista (ks. yhdistetyt asiat T-44/02 OP, T-54/02 OP, T-56/02 OP, T-60/02 OP ja T-61/02 OP, Dresdner Bank ym. v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3567, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Komission on esitettävä täsmällisiä ja yhtäpitäviä todisteita, joiden perusteella voidaan vakuuttua siitä, että kilpailusääntöjä on rikottu (ks. asia T-62/98, Volkswagen v. komissio, tuomio 6.7.2000, Kok., s. II-2707, 43 ja 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia T-11/06, Romana Tabacchi v. komissio, tuomio 5.10.2011, Kok., s. II‑6681, 129 kohta).

101    Syyttömyysolettaman kunnioittamista koskevien vaatimusten on ohjattava unionin tuomioistuinten toimintaa myös silloin, kun ne valvovat päätöksiä, joissa komissio on todennut, että EY 81 artiklaa on rikottu. Jos tuomioistuin on epätietoinen, ratkaisu on tehtävä sen yrityksen hyväksi, jolle päätös, jossa rikkominen on todettu, on osoitettu. Tuomioistuin ei voi todeta, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla näyttänyt kyseessä olevan kilpailusääntöjen rikkomisen tapahtuneen, jos se ei ole saavuttanut täyttä varmuutta tämän kysymyksen osalta, ja näin erityisesti silloin, kun kyse on sakkopäätökseen kohdistuvasta kumoamiskanteesta (edellä 100 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dresdner Bank ym. v. komissio, tuomion 60 kohta).

102    Edellä olevista 99–101 kohdasta seuraa, että syyttömyysolettaman periaate ei ole esteenä sille, että unionin kilpailuoikeuden tietystä rikkomisesta syytetyn henkilön vastuu voidaan osoittaa sellaisen menettelyn päätteeksi, jossa on noudatettu täysin EY 81 artiklassa ja asetuksessa N:o 1/2003 sekä [EY] 81 ja [EY] 82 artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 773/2004 (EUVL L 123, s. 18) säädettyjä yksityiskohtaisia sääntöjä ja jonka yhteydessä puolustautumisoikeuksia on siten voitu käyttää täysimääräisesti.

103    Koska seuraamusten määräämistä koskevalla toimivallalla, joka on annettu EY 81 artiklan rikkomisten yhteydessä komissiolle, ei siten lähtökohtaisesti loukata syyttömyysolettamaa, väite, joka koskee sitä, että päätöksestä, jolla määrätään seuraamuksia unionin kilpailuoikeuden rikkomisesta, unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetulla kanteella ei ole täytäntöönpanoa lykkäävää vaikutusta, on tehoton. Näin ollen ei ole enää tarpeen lausua siitä, vastaako tällainen väite EY 242 artiklaa koskevaa lainvastaisuusväitettä, kuten neuvosto väittää.

104    On joka tapauksessa todettava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on asiassa Janosevic vastaan Ruotsi 23.7.2002 antamassaan tuomiossa (Recueil des arrêts et décisions 2002-VII, s. 1, 106–110 kohta) katsonut, että oikeus syyttömyysolettamaan ei ole lähtökohtaisesti esteenä sille, että hallintoviranomaisen määräämiä rikosoikeudellisia seuraamuksia voidaan panna täytäntöön ennen kuin ne tulevat tuomioistuimessa käytävän oikeudenkäynnin päätyttyä lopullisiksi edellyttäen, että tällainen täytäntöönpano tapahtuu kohtuullisissa rajoissa, joiden avulla ylläpidetään kyseessä olevien intressien oikeudenmukaista tasapainoa asiassa, ja että henkilön, jolle seuraamus on määrätty, asema voidaan palauttaa entiselleen siinä tapauksessa, että hänen kanteensa hyväksytään. Kantajat eivät ole kuitenkaan esittäneet perusteluja, joiden nojalla voitaisiin katsoa, että unionin kilpailuoikeuden rikkomisia koskeva tutkinta- ja seuraamusjärjestelmä sellaisena, kuin siitä on säädetty asetuksella N:o 1/2003 ja kuin komissio panee sitä ensisijaisesti täytäntöön, ei täyttäisi näitä vaatimuksia.

105    Toinen osa ja lainvastaisuusväitettä koskeva ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan on edellä esitetyn analyysin perusteella hylättävä perusteettomana, eikä sen tutkittavaksi ottamisesta ole tarpeen lausua, tämän kuitenkaan rajoittamatta edellä 97–101 kohdassa mainittujen vaatimusten noudattamisen valvontaa tämän asian muiden kanneperusteiden yhteydessä.

2.     Toinen kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista

a)     Asianosaisten lausumat

106    Saint-Gobain väittää toisessa kanneperusteessaan, ettei komissio ole kunnioittanut sen puolustautumisoikeuksia, koska komissio on tehnyt riidanalaisen päätöksen ilman, että Saint-Gobain olisi kyennyt esittämään huomautuksiaan lopulta määrätyn sakon laskentatavasta. Komissio on ottanut sakkoja laskiessaan huomioon joukon seikkoja, joita ei ollut saatettu Saint-Gobainin tietoon, erityisesti rikkomiseen liittyvät myyntien arvot. Saint-Gobain ei ole väitetiedoksiantoon sisältyneiden seikkojen perusteella voinut esittää näkemystään tältä osin asianmukaisesti, vaikka myyntiarvo on ratkaiseva tosiseikka sakkoja laskettaessa, ja siitä on EIOS:n 6 artiklan 1 kappaleen mukaan järjestettävä kontradiktorinen näkemystenvaihto. Väitetiedoksiantoon ei sisältynyt tietoja myynneistä, jotka oli otettu huomioon sakon perusmäärää laskettaessa, eikä menetelmästä, joita komissio sovelsi merkityksellisiä myyntejä tunnistaessaan. Kyseiseen asiakirjaan ei sisältynyt myöskään mitään mainintaa siitä, miten vakavana komissio rikkomista piti, tai siitä, millä tavalla rikkomisen uusiminen voitaisiin ottaa huomioon.

107    Mikään Saint-Gobainille myöhemmin esitetyistä ja myyntiarvon määrittelemiseen liittyneistä lisätietopyynnöistä ei täyttänyt näitä aukkoja. Väitetiedoksiannossa mainittiin, että merkityksellinen myynti määriteltäisiin asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määriteltävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) 13 kohtaa soveltamalla, mutta tällä seikalla ei ole tässä asiassa merkitystä, koska riidanalaista päätöstä valmisteltaessa tämä laskentatapa oli vielä epävarma. Epävarmuus ilmeni erityisesti komission Saint-Gobainille tältä osin esittämien eri tietopyyntöjen johdonmukaisuuden puutteena.

108    Saint-Gobain katsoo, ettei se ole näissä olosuhteissa kyennyt esittämään asianmukaisesti näkemystään sakon laskentatavasta ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.

109    Saint-Gobain arvostelee oikeuskäytäntöä, jonka mukaan komissio on kilpailuoikeuden rikkomisten tutkintaa ja niistä seuraamuksien määräämistä koskevien menettelyjen yhteydessä velvollinen ilmoittamaan päätöstensä adressaateille vain ne tärkeimmät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka voivat johtaa sakon määräämiseen, ilman, että kyseiset adressaatit voisivat vedota oikeuteen ennakoida tällaisia päätöksiä. Sen mukaan perusoikeuksien kunnioittamista ei taata tällaisella oikeuskäytännöllä. On syytä ottaa lisäksi huomioon, että yksityiskohtaisempien tietojen antaminen tutkimusmenettelyn aikana ei välttämättä johda siihen, että asianomaiset yritykset kykenisivät ennakoimaan komission päätöksen, koska tällaiset tiedot eivät sido komissiota päätöstä tehtäessä.

110    Saint-Gobain väittää edelleen, että vuoden 2006 suuntaviivat hyväksymällä komissio on rajoittanut harkintavaltaansa sakon laskemisen perustan osalta ja että ”merkityksellisten myyntien” käsite on objektiivinen ja todennettavissa oleva seikka. Tästä seuraa, ettei komissio voinut vedota tässä asiassa missään tapauksessa oikeuskäytäntöön, jolla pyritään torjumaan vaara siitä, että komission kollegion tulevia päätöksiä ennakoitaisiin epäasianmukaisella tavalla.

111    Komissio muistuttaa aluksi, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että väitetiedoksiannon vaiheessa annettaisiin suunniteltujen sakkojen suuruutta koskevia tietoja, merkitsisi sitä, että komission päätöstä ennakoitaisiin epäasianmukaisella tavalla. Yritysten ei puolustautumisoikeuksiaan käyttääkseen ole kuitenkaan tarpeen kyetä ennakoimaan sakkojen suuruutta täsmällisesti. Oikeutta tulla kuulluksi on kunnioitettu silloin, kun komissio ilmoittaa väitetiedoksiannossa aikovansa tutkia, onko kyseisille yrityksille määrättävä sakkoja, ja kun se ilmoittaa ne tärkeimmät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka voivat johtaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen tekemiseen.

112    Komissio korostaa tämän jälkeen, että Saint-Gobainille osoitetussa väitetiedoksiannossa ilmoitettiin selvästi, että kyseisessä asiassa sovellettaisiin vuoden 2006 suuntaviivoihin sisältyvää laskentamenetelmää. Se väittää myös osoittaneensa asianomaisille yrityksille erilaisia tietopyyntöjä, jotka koskivat sakon laskemisen kannalta merkityksellisiä myyntejä. Komissio katsoo siten, että sille EY 81 artiklan rikkomistapauksissa sakkojen laskemisen osalta kuuluva harkintavalta huomioon ottaen Saint-Gobainin puolustautumisoikeuksia on kunnioitettu riidanalaisessa päätöksessä täysimääräisesti.

113    Komissio kiistää Saint-Gobainin perustelut, joiden mukaan Saint-Gobain ei ole kyennyt esittämään asianmukaisesti näkemystään siitä, että rikkomisen uusiminen otetaan huomioon raskauttavana seikkana. Komissio väittää kiinnittäneensä väitetiedoksiannossa Saint-Gobainin huomiota erityisesti rikkomisen uusimisen merkitykseen raskauttavana seikkana sekä aiempiin EY 81 artiklan rikkomista koskeneisiin toteamuksiin. Toimiessaan näin komissio on jopa ylittänyt ne velvoitteet, jotka sille kuuluvat edellä 97 kohdassa mainitussa asiassa Groupe Danone vastaan komissio annetun tuomion mukaan (50 kohta). Sen, että Saint-Gobain on saanut väitetiedoksiannossa riittävät tiedot rikkomisen uusimisesta, vahvistavat Saint-Gobainin esittämät perustelut, joilla se on kiistänyt kyseiset raskauttavat seikat väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa.

b)     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

114    Saint-Gobainin perusteluihin sisältyy kaksi eri puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskevaa väitettä.

115    Ensimmäisessä väitteessään Saint-Gobain arvostelee komissiota siitä, ettei komissio ilmoittanut sille ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä myyntiarvoa, jonka komissio otti huomioon Saint-Gobainille määrättyä sakkoa laskiessaan, sakon määräämisessä käytettyä laskentamenetelmää tai huomioon otettua vakavuusastetta.

116    Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että määrättäväksi aiottujen sakkojen suuruudesta ilmoitettaisiin väitetiedoksiannon vaiheessa ennen kuin yritykset ovat voineet esittää huomautuksensa niitä vastaan esitettyjen väitteiden johdosta, merkitsisi sitä, että komission päätöstä ennakoitaisiin epäasianmukaisella tavalla (ks. unionin tuomioistuimen edellä 77 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 21 kohta; yhdistetyt asiat C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I‑5425, 434 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

117    Se, että toimija ei voi tietää etukäteen täsmällisesti komission kussakin tapauksessa määräämien sakkojen tasoa, on perusteltua kilpailualan seuraamuspolitiikan repressiivisen ja preventiivisen tavoitteen vuoksi. Nämä tavoitteet vaarantuisivat, jos kyseiset yritykset kykenisivät arvioimaan edun, jonka ne saavat osallistumisestaan rikkomiseen, ottamalla ennakolta huomioon sen sakon määrän, joka niille tämän lainvastaisen käyttäytymisen vuoksi määrätään (unionin yleisen tuomioistuimen asia T-279/02, Degussa v. komissio, tuomio 5.4.2006, Kok., s. II‑897, 83 kohta).

118    Silloin kun komissio väitetiedoksiannossaan nimenomaisesti ilmoittaa aikovansa tutkia, onko yrityksille määrättävä sakkoja, ja kun se myös ilmoittaa ne tärkeimmät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka voivat johtaa sakon määräämiseen, kuten oletetun rikkomisen vakavuuden ja keston sekä sen, että kilpailusääntöjä on rikottu tahallaan tai tuottamuksesta, se täyttää velvoitteensa kunnioittaa yritysten oikeutta tulla kuulluiksi. Tällöin se antaa yrityksille tiedot, jotka ovat tarpeen, jotta ne voivat puolustautua paitsi sitä vastaan, että niiden vahvistetaan rikkoneen kilpailusääntöjä, myös sakkojen määräämistä vastaan (ks. edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 428 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja unionin tuomioistuimen yhdistetyt asiat C‑125/07 P, C‑133/07 P, C‑135/07 P ja C‑137/07 P, Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomio 24.9.2009, Kok., s. I-8681, 181 kohta).

119    Lisäksi komission tehtävänä ei ole ilmoittaa yrityksille, joita syytetään EY 81 artiklan rikkomisesta, väitetiedoksiannossa varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi mahdollisesti toteutettavan sakkojen korotuksen laajuutta (unionin yleisen tuomioistuimen asia T-15/02, BASF v. komissio, tuomio 15.3.2006, Kok., s. II‑497, 62 kohta).

120    Tästä seuraa, että kun kyse on sakon määrän arvioimisesta, kyseessä olevien yritysten puolustautumisoikeudet taataan komissioon nähden siten, että yritykset voivat esittää komissiolle huomautuksia sellaisen rikkomisen, joihin niiden väitetään syyllistyneen, kestosta, vakavuudesta ja kilpailunvastaisuudesta, mutta sitä vastoin ei edellytetä, että tämä mahdollisuus kattaisi sen, kuinka komissio aikoo soveltaa rikkomisen vakavuutta ja kestoa koskevia pakottavia perusteita sakkojen määrää määrittäessään (edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 439 kohta). Yrityksillä on sakon suuruuden määräämisen yhteydessä myös yksi menettelyllinen lisätae, koska unionin yleisellä tuomioistuimella on täysi harkintavalta ja se voi muun muassa poistaa sakon tai alentaa sitä (ks. unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑23/99, LR AF 1998 v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II‑1705, 200 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

121    Aluksi on todettava, että komissio on tässä asiassa esittänyt Saint-Gobainille osoitetussa väitetiedoksiannossa yksityiskohtaisesti ne tosiseikat, joihin komissio aikoi tukeutua todetakseen EY 81 artiklan 1 kohtaa rikotun. Komissio on esittänyt väitetiedoksiannon sivuilla 129–131 ja 132–135 syyt, joiden vuoksi se katsoi, että yhteydenpito, johon Saint-Gobain oli osallistunut, merkitsi tässä määräyksessä tarkoitettuja sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja.

122    Komissio on esittänyt tämän jälkeen väitetiedoksiannon sivuilla 132–135 ja 152–155 seikat, joihin se on tukeutunut arvioidessaan erityisesti Saint-Gobainin rikkomiseen osallistumisen kestoa. Väitetiedoksiannon sivuilla 156–157 se on kuvannut tärkeimpiä rikkomisen vakavuutta arvioitaessa huomioon otettavia tekijöitä eli muun muassa sitä, että tämän asian keskiössä olevien kaltaiset kollusiiviset järjestelyt kuuluivat EY 81 artiklan 1 kohdan kaikkein vakavimpiin rikkomisiin, että nämä järjestelyt on vyörytetty paitsi autonvalmistajien myös suuren yleisön vahingoksi koko autonlasisektorille, että kartellin osapuolet ovat olleet tietoisia toimintansa lainvastaisuudesta ja että kartellin toiminta on ulottunut koko ETA-alueelle.

123    Komissio on lisäksi täsmentänyt väitetiedoksiannon 489 kohdassa aikovansa ottaa huomioon Saint-Gobainin mahdollisen johtavan roolin kartellissa, koska Saint-Gobain oli edustanut klubikokouksissa useita kertoja muiden yritysten intressejä ja koska se oli lisäksi kutsunut koolle suurimman osan kyseisen klubin kokouksista. Komissio on lisännyt laskevansa sakkojen määrän ottaen huomioon myös kunkin asianomaisen yrityksen kartelliin osallistumisen keston sekä mahdolliset raskauttavat tai lieventävät seikat.

124    Koska komissio on ilmoittanut tällä tavoin tärkeimmät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin se sakkojen määrän laskemisen perusti, se ei ollut velvollinen täsmentämään, kuinka se aikoi soveltaa kutakin näistä seikoista sakkojen määrää määrittäessään, kuten edellä 120 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee. Tältä osin merkitystä ei ole sillä, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä lopulta poikennut osittain vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaisesta merkityksellisten myyntien arvon laskentamenetelmästä.

125    On joka tapauksessa syytä todeta komission ilmoittaneen väitetiedoksiannon sivulla 156, että sakko, jonka se tässä asiassa määrää, lasketaan vuoden 2006 suuntaviivoissa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Kuten riidanalaisen päätöksen 664–667 perustelukappaleesta ilmenee, komissio päätti tässä asiassa kuitenkin poiketa osittain tästä laskentamenetelmästä huomioon otetun lasinmyynnin osalta vastatakseen väitetiedoksiannon adressaattien väitetiedoksiantoa koskevissa huomautuksissa ja komission niille osoittamiin eri tietopyyntöihin antamissa vastauksissa esittämiin, suuntaviivojen 13 kohdassa kuvattua merkityksellisten myyntien laskentamenetelmää koskeneisiin tiettyihin vastalauseisiin.

126    Tästä seuraa, että komissio on ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä informoinut Saint-Gobainia riittävästi niistä tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, joihin se aikoi tukeutua todetakseen Saint-Gobainin osallistuneen EY 81 artiklan rikkomiseen, ja että Saint-Gobainin puolustautumisoikeuksia on siten kunnioitettu. Ensimmäinen väite ei voi siten menestyä.

127    Saint-Gobain väittää toisessa väitteessään, että komissio ei ole antanut sille hallinnollisen menettelyn kuluessa tilaisuutta esittää asianmukaisesti näkemystään siltä osin, kuin kyse on rikkomisen uusimisen huomioon ottamisesta raskauttavana seikkana.

128    Tältä osin on riittävä korostaa – tämän kuitenkaan rajoittamatta kuudennen kanneperusteen ensimmäisen osan tutkimista jäljempänä –, että komissio on väitetiedoksiannon sivuilla 157 ja 158 paitsi kiinnittänyt asianomaisten yritysten huomiota siihen, että se saattoi soveltaa uusimista koskevia säännöksiä raskauttavana seikkana, myös täsmentänyt Saint-Gobainin ja Compagnien tapauksessa ne kolme aiempaa päätöstä, joilla EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisesta oli määrätty seuraamuksia ja joihin se aikoi tukeutua todetakseen rikkomisen uusimista koskevan raskauttavan seikan niiden osalta. Saint-Gobainin väitetiedoksiantoon antamasta vastauksesta ilmenee lisäksi, että se on esittänyt erilaisia perusteluja pyrkien riitauttamaan sakon mahdollisen korottamisen, joka perustuisi jompaankumpaan näistä päätöksistä.

129    Toista väitettä ei siten voida hyväksyä. Näin ollen toinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

3.     Kolmas kanneperuste, joka koskee riittämättömiä perusteluja ja sakon laskemisessa tehtyä virhettä

130    Saint-Gobainin kanteessaan kolmantena ja neljäntenä esittämiä kanneperusteita on tutkittava yhtenä kanneperusteena, sillä ne ovat saman kanneperusteen kaksi osaa ja koskevat komission Saint-Gobainille määräämän sakon perusmäärää laskettaessa huomioon otettuja myyntilukuja.

a)     Ensimmäinen osa, joka koskee puutteellisia perusteluja

 Asianosaisten lausumat

131    Saint-Gobain väittää ensimmäisessä osassa, että riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu EY 253 artiklassa ja perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla, sillä siinä ei mainita täsmällisesti niitä myyntilukuja, joiden perusteella sakko on vuoden 2006 suuntaviivojen 13 artiklan mukaisesti laskettu. Velvollisuus perustella riidanalainen päätös on tältä osin sitäkin merkittävämpi, sillä kyse on alasta, jolla komissiolla on harkintavaltaa määrätä raskaita sakkoja.

132    Saint-Gobain arvostelee komissiota erityisesti siitä, että se ei ole esittänyt mitään seikkaa, jolla voitaisiin osoittaa, onko sen kohdalla huomioon otettu myyntiluku tulosta täsmällisestä ja johdonmukaisesta laskutoimituksesta vai onko tässä laskutoimituksessa sitä vastoin tehty virhe. Riidanalaisen päätöksen perusteella ei ole mahdollista yksilöidä autonvalmistajia, jotka on otettu vaikutusvallan kasvun aikana ja rikkomisen päättyessä huomioon ja joiden osalta komissio väittää, että sillä on suorat todisteet siitä, että ne ovat olleet riidanalaisen kartellin kohteina. Tästä seuraa, että Saint-Gobain ei kykene myöskään tarkistamaan, onko tällaisia todisteita olemassa. Riidanalaisessa päätöksessä ei ilmoiteta myöskään valmistajakohtaisia myyntimääriä kolmen rikkomisjakson ajalta. Päätöksestä ei edelleen ilmene niiden osallistumiskuukausien tarkkaa määrää, jotka komissio on laskiessaan asianomaisten myyntien arvon vuosittaista keskiarvoa ottanut huomioon. Unionin yleinen tuomioistuin ei voi näin ollen harjoittaa tuomioistuinvalvontaa riittävällä tavalla, eikä riidanalaista päätöstä ole perusteltu joko lainkaan tai riittävästi.

133    Komissiolle kuuluvaa perusteluvelvollisuutta korostaa se, että komissio on jättänyt riidanalaisessa päätöksessä noudattamatta vuoden 2006 suuntaviivojen mukaisia sääntöjä siltä osin, kuin kyse on ollut sakon laskemisen perusteeksi otetuista myynneistä. Suuntaviivojen mukaan huomioon on otettava asianomaisten tuotteiden myyntiarvo sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuonna, jona rikkomiseen on osallistuttu, mutta komissio on ottanut tässä asiassa huomioon luvun, joka vastaa koko rikkomisjakson ajan painotettua keskivuosimyyntiä.

134    Saint-Gobainin mukaan sitä, että riidanalaista päätöstä on perusteltu riittämättömästi siltä osin, kuin kyse on ollut huomioon otetusta myyntiarvosta, ei voida kompensoida unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävän oikeudenkäynnin aikana annettavilla tiedoilla. Komission vastineessaan esittämät lisätiedot eivät ole missään tapauksessa riittävä perustelu, sillä merkittäviin kysymyksiin ei ole edelleenkään vastattu.

135    Komissio kiistää tämän arvostelun. Se korostaa, että riidanalainen päätös sisältää selityksen menetelmästä, jota se on noudattanut sakon perusmäärää määritellessään. Unionin tuomioistuimen erityisesti asiassa C-196/99 P, Aristrain vastaan komissio, 2.10.2003 antamasta tuomiosta näet ilmenee (Kok., s. I‑11005, 56 kohta), että numerotiedot eivät ole välttämättömiä, jotta sakkojen määräämistä koskevan päätöksen perustelut voivat olla riittävät.

136    Komission mukaan sen vastineessaan antamat lisäselitykset ovat jo pääteltävissä riidanalaisen päätöksen tarkkaavaisesta tarkastelusta, tai ne olivat ainakin ennakoitavissa olevia.

137    Toisin kuin Saint-Gobain väittää, kartellin vaikutusvallan kasvun ja sen laantumisen aikana huomioon otetut autonvalmistajat on yksilöity riidanalaisen päätöksen tosiseikkoja koskevassa osassa. Sama seikka käy ilmi siitä, että kartellin kohteena tietyn vuoden aikana ollut autonvalmistaja on otettu huomioon myös seuraavina vuosina. Riidanalaisen päätöksen perusteluista voidaan päätellä kunkin rikkomiseen osallistuneen ja kunkin ajanjakson osalta myös asianomaisten kuukausien lukumäärä.

138    Komissio toteaa vuodelta 1998 huomioon otetusta liikevaihdosta, että koska asianomaiset yritykset eivät ole toimittaneet tältä osin riittävän yksityiskohtaisia tietoja, komissio on tosiasiassa joutunut tekemään siitä vuoden 1999 numerotietojen perusteella arvion, mutta se on ottanut kuitenkin huomioon vain kartellin kohteiksi vuonna 1998 joutuneet autonvalmistajat.

139    Komissio on selittänyt riidanalaisessa päätöksessä lisäksi asianmukaisesti syyt, joiden vuoksi se on tässä asiassa poikennut periaatteesta, jonka mukaan huomioon otetaan sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuonna, jona yritys osallistui rikkomiseen, saadut myynnit, niin kuin siitä vuoden 2006 suuntaviivoissa määrätään. Tämä poikkeaminen on perusteltua riidanalaisen päätöksen kohteena olevan kartellin ominaispiirteiden vuoksi: se liittyi tarjouskilpailun jälkeen tehtyihin autonlasin toimitussopimuksiin, joiden oli tarkoitus olla voimassa pitkän aikaa. Tässä yhteydessä oli välttämätöntä ottaa huomioon kartellin vaikutusvallan kasvua ja sen laantumista aina sen päättymiseen asti ilmentävät eri jaksot. Poikkeaminen oli lisäksi kyseisen päätöksen adressaatteina olleiden yritysten etujen mukaista, sillä sakko olisi ollut komission mukaan paljon suurempi, jos huomioon olisi otettu viimeisenä rikkomisvuonna toteutunut kokonaisliikevaihto.

140    Komissio lisää, ettei se voinut paljastaa riidanalaisessa päätöksessä tarkempia myyntilukuja, sillä ne ovat liikesalaisuuksia.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

141    Kolmannen kanneperusteensa ensimmäisessä osassa Saint-Gobain arvostelee komissiota asiallisesti yhtäältä siitä, ettei se ole esittänyt riidanalaisessa päätöksessä yksityiskohtaisesti sitä laskutoimitusta, jonka päätteeksi komissio on vahvistanut sen osalta [luottamuksellinen] miljoonan euron suuruisen merkityksellisen myynnin, ja toisaalta siitä, ettei komissio ole esittänyt selkeästi syitä, joiden vuoksi se on poikennut tässä asiassa vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaisesta laskentatavasta.

142    Kumpaakaan näistä perusteluista ei kuitenkaan voida hyväksyä.

143    Tältä osin on syytä muistuttaa, että EY 253 artiklan mukaan, jota on nyttemmin täydennetty perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdalla, komissio on velvollinen perustelemaan tekemänsä päätökset.

144    Velvollisuudella perustella yksittäistapausta koskeva päätös on tarkoitus antaa unionin tuomioistuimelle mahdollisuus tutkia päätöksen laillisuus sekä antaa asianosaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko päätös asianmukainen vai onko se mahdollisesti virheellinen, jolloin sen pätevyys voidaan riitauttaa (ks. vastaavasti edellä 135 kohdassa mainittu asia Aristrain v. komissio, tuomion 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

145    Perustelut on näin ollen lähtökohtaisesti ilmoitettava asianosaiselle samaan aikaan kuin sille vastainen päätös. Perustelujen puuttumista ei voida korjata sillä, että asianosainen saa päätöksen perustelut tietoonsa unionin tuomioistuimessa käytävän oikeudenkäyntimenettelyn aikana (unionin tuomioistuimen asia 195/80, Michel v. parlamentti, tuomio 26.11.1981, Kok., s. 2861, 22 kohta).

146    Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, koska sitä, ovatko päätöksen perustelut EY 253 artiklan mukaisia, tutkitaan paitsi päätöksen sanamuodon myös asiayhteyden mukaan (unionin tuomioistuimen asia C‑367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I‑1719, 63 kohta).

147    Sakon laskemiseen liittyvien numerotietojen ilmoittamisen osalta on todettava, ettei komissio ole riidanalaisessa päätöksessä esittänyt yksityiskohtaisesti Saint-Gobainin myyntilukuja, jotka se on ottanut huomioon Saint-Gobainille määrättävää sakkoa laskettaessa.

148    Komissio täyttää kilpailuoikeuden rikkomisista määrättävien sakkojen vahvistamisen osalta perusteluvelvollisuutensa, kun se ilmoittaa päätöksessään arviointiperusteet, joiden avulla se on päätellyt kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston, ilman että sen pitäisi siinä esittää yksityiskohtaisempi selvitys sakkojen laskentatavasta tai kyseiseen laskentatapaan liittyviä numerotietoja (unionin tuomioistuimen asia C-286/98 P, Stora Kopparbergs Bergslags v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I‑9925, 66 kohta; ks. unionin yleisen tuomioistuimen asia T-110/07, Siemens v. komissio, tuomio 3.3.2011, Kok., s. II‑477, 311 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia T‑138/07, Schindler Holding ym. v. komissio, tuomio 13.7.2011, Kok., s. II‑4819, 243 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

149    Sakkojen määrän laskemista koskevien numerotietojen esittäminen ei – vaikka tällaiset numerotiedot ovatkin hyödyllisiä – ole välttämätöntä sakkojen määräämistä koskevan päätöksen perusteluvelvollisuuden täyttämiseksi (unionin tuomioistuimen asia C‑291/98 P, Sarrió v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I‑9991, 75–77 kohta ja yhdistetyt asiat T-259/02–T-264/02 ja T-271/02, Raiffaisen Zentralbank Österreich ym. v. komissio, tuomio 14.12.2006, Kok., s. II‑5169, 414 kohta).

150    Siltä osin kuin on kyse sakkojen määrän vahvistamisesta absoluuttisena on muistettava, että kun asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa säädetään erityisesti, että unionin kilpailusääntöjä rikkoneelle yritykselle määrättävä sakko määritellään kyseisen rikkomisen kesto ja vakavuus huomioon ottaen ja että kyseinen sakko ei voi ylittää 10:tä prosenttia kyseisen yrityksen edellisen tilikauden kokonaisliikevaihdosta, siinä annetaan komissiolle harkintavaltaa sakon suuruuden määräämisessä, jotta se voisi ohjailla yritysten toimintaa siten, että ne noudattaisivat kilpailusääntöjä (ks. unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑53/03, BPB v. komissio, tuomio 8.7.2008, Kok., s. II‑1333, 335 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

151    Lisäksi on vältettävä sitä, että taloudelliset toimijat kykenevät helposti ennustamaan sakkojen suuruuden. Se, että komissio olisi velvollinen ilmoittamaan päätöksessään numerotiedot, jotka koskevat sakkojen laskentatapaa, heikentäisi sakkojen ehkäisevää vaikutusta. Jos sakon määrä perustuisi laskelmaan, joka tehdään yksinkertaisen aritmeettisen kaavan perusteella, yritykset voisivat ennustaa mahdollisen seuraamuksen ja verrata sitä niihin etuihin, joita ne saavat kilpailusääntöjen rikkomisesta (edellä 150 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 336 kohta ja edellä 117 kohdassa mainittu asia Degussa v. komissio, tuomion 83 kohta).

152    Toisin kuin Saint-Gobain väittää, yksinään se seikka, että sakkojen laskentamenetelmää on mukautettu vuoden 2006 suuntaviivojen puitteissa, ei ole omiaan saattamaan näitä toteamuksia kyseenalaisiksi.

153    Suuntaviivojen 13 kohdan mukaan on niin, että määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen (ETA) alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella, ja että komissio käyttää yleensä lähtökohtana yrityksen myyntiä sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona yritys osallistui rikkomiseen. Lisäksi on niin, että kun komissio antaa tällaisia käytännesääntöjä ja ne julkaisemalla ilmoittaa, että niitä sovelletaan tuosta hetkestä lähtien niissä tarkoitettuihin tilanteisiin, se rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä eikä voi poiketa näistä säännöistä sillä uhalla, että sen mahdollisesti katsottaisiin loukanneen yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta tai luottamuksensuojan periaatetta (edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 211 kohta).

154    Tämän vuoksi on tarkistettava, kykenikö Saint-Gobain riidanalaisen päätöksen luettuaan ymmärtämään sen, että sille määrätyn sakon suuruus oli laskettu vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaiselle laskentamenetelmälle vaihtoehtoisella laskentamenetelmällä, ja tunsiko se syyt, joiden perusteella komissio jätti tässä asiassa soveltamatta kyseisessä 13 kohdassa itseään varten vahvistamaansa käytännettä.

155    Tältä osin on aluksi todettava, että komissio on sekä väitetiedoksiannossa että riidanalaisessa päätöksessä ilmoittanut, että sakko laskettiin vuoden 2006 suuntaviivoissa määrättyjen periaatteiden mukaisesti. Riidanalaisen päätöksen 658 perustelukappaleessa se on muistuttanut erityisesti merkityksellisten myyntien laskemista koskevasta säännöstä, josta suuntaviivojen 13 kohdassa määrätään. Komissio on myös esittänyt syyt sille, miksi merkityksellisen myyntiarvon laskentaa ei sen mielestä voitu tässä asiassa suorittaa vain niiden sopimusten perusteella, joiden osalta sillä oli hallussaan suoria todisteita sopimuksesta tai yhdenmukaistetusta menettelytavasta. Tätä lähestymistapaa perustellakseen komissio on riidanalaisen päätöksen 660–662 perustelukappaleessa väittänyt erityisesti, että rikkomisjakson aikana oli ollut mahdollista osoittaa kaikkien suurten autonvalmistajien osalta sopimusten tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen olemassaolo ETA-alueella ja että tällä kartellilla pyrittiin osapuolten markkinaosuuksien yleiseen vakauteen ja että tätä vakautta haettiin erityisesti kompensaatiomekanismilla, joka kattoi kaikki yksittäiset tilit ja jonka piiriin kaikki lasiosat kuuluivat.

156    Komissio on tämän jälkeen ilmoittanut, ettei se tässä asiassa sovella laskentamenetelmää, jossa yksinomaan sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuonna, jona rikkomiseen on osallistuttu, saadut myynnit otetaan huomioon. Komissio perustelee riidanalaisen päätöksen 664–667 perustelukappaleessa vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohtaan kirjatusta säännöstä poikkeamista asiallisesti sillä, että riidanalainen kartelli oli erityislaatuinen, koska se oli toiminut vaihtelevalla intensiteetillä maaliskuun 1998 ja maaliskuun 2003 välillä. Ensimmäiseltä jaksolta, joka sijoittui maaliskuun 1998 ja vuoden 2000 ensimmäisen puoliskon välille ja jota kuvattiin ”vaikutusvallan kasvun” ajaksi, komissiolla oli hallussaan suorat todisteet rikkomisesta vain osalta eurooppalaisista autonvalmistajista. Sitä vastoin 1.7.2000 ja 3.9.2002 välisenä aikana sopimukset tai yhdenmukaistetut menettelytavat olivat kattaneet vähintään 90 prosenttia autonlasin myynneistä ensiasennuksiin ETA-alueella. Lopuksi 3.9.2002 ja rikkomisen päättymisen väliselle ajalle, jota kuvattiin ”laantumisen” ajaksi, oli tyypillistä kartellin toiminnan hidastuminen Pilkingtonin lähdön jälkeen.

157    Komissio ilmoitti käyttäneensä nämä seikat huomioon ottaen ”tarkemmin sovitettua” lähestymistapaa, jolla vaikutusvallan kasvun ajan sekä laantumisen ajan painoarvoa kevennettiin sakon perusmäärää laskettaessa ottamalla tässä yhteydessä huomioon ainoastaan myynnin arvo niille autonvalmistajille, joiden osalta komissiolla oli hallussaan suorat todisteet kartellijärjestelyjen kohteeksi joutumisesta. Komissio täsmensi, että 1.7.2000 ja 3.9.2002 välisenä aikana huomioon oli sitä vastoin otettu kaikki myynnit ETA-alueella. Kuten edellä 155 kohdassa todettiin, komissio on riidanalaisen päätöksen 660–662 perustelukappaleessa perustellut tätä lähestymistapaa erityisesti sillä, että se oli kyennyt rikkomisjakson osalta osoittamaan sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen olemassaolon kaikkien suurten autonvalmistajien osalta ETA-alueella, mutta myös sillä, että tällä kartellilla pyrittiin osapuolten markkinaosuuksien yleiseen vakauteen ja että tätä vakautta haettiin erityisesti kompensaatiomekanismilla, joka kattoi kaikki yksittäiset tilit ja jonka piiriin kaikki lasiosat kuuluivat.

158    Riidanalaisen päätöksen 667 perustelukappaleen mukaan sakkoa laskettaessa huomioon otetut myynnit on kunkin kartellin osapuolen osalta määritelty edellä esitetyllä tavalla painotetun kokonaismyynnin pohjalta, ja ne on jaettu niiden kuukausien määrällä, joina yritys osallistui rikkomiseen, ja kerrottu 12:lla, ja näin on saatu painotettu keskivuosimyynti. Komissio on edelleen täsmentänyt, että nämä laskelmat on tehty asianomaisten yritysten niille 25.7.2008 osoitettuun tietopyyntöön vastauksena toimittamien lukujen perusteella.

159    Kuten komissio kirjoituksissaan perustellusti korostaa, näitä selityksiä on tarkasteltava yhdessä riidanalaisen päätöksen muiden osien kanssa, jotka koskevat kartellin toimintaa (riidanalaisen päätöksen 120–428 perustelukappale) ja joissa komissio on yksilöinyt järjestelmällisesti autonvalmistajat, joihin on rikkomisen eri jaksojen aikana oltu yhteydessä lainvastaisesti.

160    Komissio on riidanalaisessa päätöksessä esittänyt lisäksi täsmennyksiä menetelmään, jota se on tässä asiassa käyttänyt kullekin asianomaiselle yritykselle määrätyt sakot laskiessaan; kyse on erityisesti merkityksellisistä myyntiluvuista, huomioon otetusta myyntiarvon osuudesta, lisäsummasta ja sakon perusmäärän mukautuksista.

161    Vaikka on totta, ettei riidanalaiseen päätökseen sisälly selvityksiä vuodelta 1998 huomioon otetuista myyntiluvuista, on syytä todeta, että Saint-Gobain ei ole tutkimusten aikana toimittanut tätä vuotta koskevia autonvalmistajakohtaisia myyntilukuja. Kuten komissio perustellusti väittää, tästä seuraa, että komissio on käyttänyt tässä yhteydessä lähimmän vuoden – eli tässä tapauksessa vuoden 1999 – myyntilukuja oikeutetusti ja ennakoitavissa olevalla tavalla Saint-Gobainille määrättävää sakkoa laskiessaan.

162    Edellä esitetyn perusteella on syytä todeta, että Saint-Gobain kykeni riidanalaiseen päätökseen sisältyneiden tietojen perusteella ymmärtämään paitsi ne syyt, joiden vuoksi komissio on tässä asiassa poikennut osittain vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohtaan kirjatusta toimintasäännöstä, myös ne tekijät, joiden pohjalta komissio on tarkastellut rikkomisen vakavuutta ja kestoa, sekä sakon laskentamenetelmän. Huolimatta siitä, että riidanalaiseen päätökseen ei sisälly tämän laskutoimituksen yksityiskohtia, päätöstä ei ole siten jätetty perustelematta tältä osin, eivätkä perustelut ole tältä osin riittämättömiä.

163    Kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen perusteeton.

b)     Toinen osa, joka koskee laskuvirhettä

 Asianosaisten lausumat

164    Saint-Gobain väittää havainneensa komission vastinetta tutkiessaan, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen eli virheen sakon laskennassa, ja se esittää vastauskirjelmässään tätä koskevan uuden kanneperusteen.

165    Saint-Gobain väittää, että komission alun perin huomioon ottama merkityksellinen myyntiluku oli kantajan osalta [luottamuksellinen tieto] euroa. Saint-Gobain on komission suosimaa laskentamenetelmää tunnollisesti soveltaen päätynyt kuitenkin [luottamuksellinen tieto] euron summaan eli pienempään määrään kuin komission huomioon ottamaan [luottamuksellinen tieto] euron määrään. Saint-Gobainin mukaan tämä ero selittyy sillä, että määrään, jonka perusteella sakot on laskettu, on lisätty ETA-alueen ulkopuolisia myyntejä vastaavat myyntiluvut. Vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaan tällaisia myyntilukuja ei voida kuitenkaan ottaa huomioon silloin, kun lasketaan EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisesta määrättävää sakkoa.

166    Komissio esittää epäilyjä siitä, voidaanko kanneperusteen tätä osaa ottaa tutkittavaksi. Komission mukaan Saint-Gobain olisi voinut esittää tämän väitteen jo kannekirjelmässään, sillä riidanalaisesta päätöksestä käy ilmi, että tälle yritykselle määrätyn sakon laskemisen perustana on käytetty juuri Saint-Gobainin ilmoittamia myyntilukuja.

167    Asiakysymyksen osalta komissio väittää ottaneensa huomioon Saint-Gobainin itsensä ilmoittamat myyntiluvut. Saint-Gobain oli toki tutkimusten aikana maininnut, että osa näitä lukuja vastaavasta myynnistä ei ole kuulunut kartellin piiriin ja että jotkut asianomaisista myynneistä ovat olleet ETA-alueen ulkopuolisia myyntejä. Saint-Gobain ei ole kuitenkaan yksilöinyt ETA-alueen ulkopuolisia myyntejä, niiden asiakkaita tai edes niitä vastaavan liikevaihdon määrää. Saint-Gobainin tässä kohdin esittämät luvut eivät olleet myöskään oikeaksi todistettuja.

168    Komissio esittää useita muitakin seikkoja, jotka ovat sen mukaan esteenä sille, että merkityksellistä liikevaihtoa alennettaisiin Saint-Gobainin vaatimalla tavalla ETA-alueen ulkopuolista myyntiä vastaavalta osalta. Saint-Gobain ei ole ensinnäkään selittänyt, onko näistä mahdollisista toimituksista ETA-alueen ulkopuolelle käyty valmistajien kesken keskitettyjä keskusteluja vai ovatko ne jääneet keskitetyn hallinnoinnin ulkopuolelle. Komission mukaan sitäkään mahdollisuutta ei voida sulkea pois, että nämä toimitukset ovat menneet autonvalmistajien unionissa sijaitseviin varastoihin ja että ne on tarkoitettu sittemmin hyväksyttyjen jälleenmyyjien käytettäväksi ETA-alueen ulkopuolella. Myyntilukujen mahdollinen alentaminen tällä tavoin olisi lisäksi edellyttänyt kullekin asianomaiselle valmistajille suunnattujen myyntien täsmällistä jakamista rikkomisjaksojen aikana, mutta Saint-Gobain ei ole toimittanut tällaista jakoa. Lopuksi komissio toteaa, ettei Saint-Gobain ole esittänyt luotettavaa näyttöä, jolla voitaisiin osoittaa myyntejä suoritetun ETA-alueen ulkopuolelle. Tutkimusten asiakirja-aineistosta sitä paitsi ilmenee, että Saint-Gobain on itse luopunut tämän tyyppisen yksityiskohtaisen jaon tekemisestä kyseisten myyntien vähäisen määrän vuoksi.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

169    Unionin yleinen tuomioistuin korostaa aluksi, että komissio on vahvistanut Saint-Gobainin esittämän olettaman siitä, että Saint-Gobainille määrätty sakko on laskettu siten, että ilmoitetuista myyntiluvuista ei ole vähennetty väitettyjä ETA-alueen ulkopuolisia myyntejä oletetusti vastaavia määriä.

170    Seuraavaksi on syytä todeta, että Saint-Gobainille 10.12.2007 ja 25.7.2008 osoittamissaan tietopyynnöissä komissio on pyytänyt Saint-Gobainia ilmoittamaan sille ETA-alueella toteutuneen liikevaihdon useiden peräkkäisten tilikausien ajalta. Kummassakin tietopyynnössä komissio on pyytänyt Saint-Gobainia toimittamaan sille oikeiksi todistetut luvut – mikäli mahdollista – ja esittämään saadun liikevaihdon erikseen kunkin asianomaisen autonvalmistajan osalta.

171    Saint-Gobain on 28.1.2008 ja 22.8.2008 komissiolle toimittamissaan vastauksissa antanut tiedot, jotka koskevat sen maailmanlaajuista ja valmistajakohtaista liikevaihtoa vuosina 1999–2004 ja jotka olivat peräisin sen kansainvälisen liiketoiminnan tietokannasta. Saint-Gobain on näissä samoissa vastauksissa maininnut, että ilmoitettuihin lukuihin sisältyi myös autonlasin myynnit ETA-alueen ulkopuolelle eli asiakkaille Puolassa, Tšekissä ja Slovakiassa. Saint-Gobain arvioi, että nämä myynnit vastasivat melko alhaista liikevaihtoa ja että olisi ollut vaikeaa saada ne esiin kansainvälisen liiketoiminnan tietokannasta, ja se ilmoitti komissiolle luopuneensa kyseisen tietokannan mukauttamisesta tämän edellyttämällä tavalla. Se oli kunkin asianomaisen vuoden osalta päätellyt kuitenkin maailmanlaajuisen liikevaihdon perusteella prosenttiluvun, jonka se olettaa vastaavan ETA-alueen ulkopuolisia myyntejä.

172    Näin ollen on todettava, että edellisessä kohdassa mainittuihin vastauksiin ei sisältynyt erityistä valmistaja- ja vuosikohtaista laskelmaa myynneistä ETA-alueen ulkopuolella olleille asiakkaille, vaikka komissio oli osoittanut Saint-Gobainille tätä koskevia tietopyyntöjä. Riidanalaisen päätöksen 667 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on vaikutusvallan kasvun ja laantumisen jakson osalta ottanut huomioon vain niitä valmistajia koskevat myyntiluvut, joiden osalta se on kyennyt osoittamaan, että autonlasin toimitussopimukset olivat joutuneet sopimusten tai yhdenmukaistettujen menettelyjen kohteiksi. Tästä seuraa, että komissio ei ole kyennyt Saint-Gobainin sille toimittamien tietojen perusteella määrittelemään, liittyivätkö ne prosenttiosuudet myynnistä, jotka Saint-Gobain on väittänyt saaneensa ETA-alueen ulkopuolelta, näihin valmistajiin, ja jos liittyivät, miltä osin.

173    On syytä todeta yleisemmin komission tavoin, ettei Saint-Gobain ole tutkimusten aikana esittänyt mitään seikkaa, jolla voitaisiin osoittaa, että se prosenttiosuus liikevaihdosta, jonka Saint-Gobain haluaa sakon laskennan perusteesta vähennettävän, vastaa todella ETA-alueen ulkopuolista myyntiä.

174    Vaikka näin ollen kanneperusteen tämä osa voitaisiin ottaa tutkittavaksi huolimatta siitä, että se on esitetty vasta vastauskirjelmän vaiheessa, unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että komissio ei ole tehnyt virhettä ottaessaan Saint-Gobainille määrättyä sakkoa laskiessaan liikevaihtona huomioon Saint-Gobainin sille ilmoittaman kokonaisliikevaihdon ja autonvalmistajakohtaisen liikevaihdon vähentämättä tästä liikevaihdosta kiinteämääräistä prosenttiosuutta, joka vastaa väitetysti ETA-alueen ulkopuolista myyntiä.

175    Tästä seuraa, että kanneperusteen toinen osa siltä osin, kuin sillä tuetaan riidanalaisen päätöksen kumoamisvaatimuksia, ja sen mukana kolmas kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä perusteettomana. On kuitenkin täsmennettävä, että tätä osaa tutkitaan vielä jäljempänä 463–477 kohdassa siltä osin, kuin sillä tuetaan riidanalaisen päätöksen muuttamista koskevia vaatimuksia.

4.     Neljäs kanneperuste, joka koskee virhettä, joka on tehty, kun Compagnien on katsottu olleen vastuussa Saint-Gobainin kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta, rangaistusten henkilökohtaisuutta ja syyttömyysolettamaa koskevien periaatteiden loukkaamista sekä harkintavallan väärinkäyttöä

176    Nyt käsiteltävä kanneperuste vastaa olennaisilta osin yhtä Compagnien asiassa T-73/09 esittämää kanneperustetta. Niitä on sen vuoksi tarkasteltava yhdessä.

177    Compagnien asiassa T-73/09 esittämä kolmas kanneperuste sisältää kuitenkin toissijaisen väitteen, joka koskee myös asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisen enimmäismäärän ylittämistä mutta jossa tukeudutaan erilaisiin perusteluihin. Compagnie nimittäin väittää, että vaikka oletettaisiinkin komission katsoneen perustellusti sen olevan vastuussa tytäryhtiönsä Saint-Gobain Glass Francen toiminnasta, komissio on tehnyt kuitenkin virheen, kun se on ottanut huomioon Saint-Gobain-konsernin maailmanlaajuisen liikevaihdon laskiessaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaista sakon enimmäismäärää. Koska tämä väite on tämän kanneperusteen sisältämästä väitteestä erillinen, sitä tarkastellaan erikseen (ks. jäljempänä 442–458 kohta).

a)     Asianosaisten lausumat

178    Saint-Gobain ja Compagnie arvostelevat komissiota siitä, että tämä on katsonut Compagnien olevan vastuussa kokonaan omistamansa Saint-Gobain Glass Francen toiminnasta, vaikka ei ole osoitettu Compagnien käyttäneen ratkaisevaa vaikutusvaltaa Saint-Gobainin liiketoimintapolitiikkaan.

179    Compagnie väittää tältä osin, että kun otetaan huomioon sekä kilpailusääntöjen rikkomisten luonne että niihin liittyvien seuraamusten luonne ja ankaruuden aste, oikeushenkilölle pitäisi määrätä tämän perusteella seuraamuksia vain, jos komissio kykenee näyttämään positiivisella tavalla toteen, että oikeushenkilö on osallistunut tällaiseen rikkomiseen. Emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa rikkomisesta, johon jokin sen tytäryhtiö on syyllistynyt, silloin kun on osoitettu, että tytäryhtiö ei ole toiminut itsenäisesti tai että tytäryhtiö on vain soveltanut kyseisen emoyhtiön ohjeita. Compagnie väittää, että komissio tekee sitä vastoin oikeudellisen virheen – kuten tässä asiassa on tehty –, jos se katsoo emoyhtiön olevan vastuussa tarkistamatta, onko se todella käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiönsä liiketoimintapolitiikkaan. Se, että emoyhtiön katsottaisiin olevan vastuussa kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta näissä olosuhteissa, merkitsisi sitä, että oikeushenkilön ja yrityksen käsitteet sekoitetaan keskenään ja rangaistusten henkilökohtaisuuden periaatetta loukataan.

180    Compagnie väittää, että vaikka tytäryhtiön koko osakepääoman omistaminen on vahva viite siitä, emoyhtiöllä on määräävä vaikutusvalta tytäryhtiön markkinakäyttäytymiseen, tällainen seikka yksinään ei riitä siihen, että emoyhtiön voitaisiin sen perusteella katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta. Viitteitä tarvitaan tältä osin välttämättä lisää huolimatta siitä, että unionin tuomioistuinten oikeuskäytännössä asian on jo katsottu olevan toisin.

181    Komissio on katsonut Compagnien olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisista, joihin Saint-Gobain Glass France on syyllistynyt, vastoin tätä muissa oikeusjärjestelmissä tunnustettua periaatetta ja vastoin syyttömyysolettamaa koskevaa periaatetta, vaikka minkään seikan perusteella ei voida osoittaa, että Saint-Gobain Glass France olisi vain noudattanut emoyhtiönsä ohjeita toteuttaessaan liiketoimintapolitiikkaansa. Tytäryhtiölle annetut yleiset ohjeet tai muun kuin toimeenpanovallan käyttäminen emoyhtiössä tytäryhtiön välityksellä eivät erityisesti ole seikkoja, joilla tällaisen valvonnan harjoittaminen voitaisiin osoittaa. Komissio on siten esittänyt Compagnieta vastaan ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman, jota ei ole mahdollista kumota, ja loukannut unionin tuomioistuimen asiassa C-97/08 P, Akzo Nobel ym. vastaan komissio, 10.9.2009 antamasta tuomiosta (Kok., s. I-8237) johtuvia periaatteita.

182    Compagnien mukaan pitäisi riittää, kun se osoittaa, että sen johtama konserni ei ole organisoitu siten, että sillä olisi käytettävissään riittävät inhimilliset ja aineelliset voimavarat, jotta se voisi olla säännöllisesti ja syvällisesti mukana tytäryhtiöidensä liiketoimintapolitiikan johtamisessa. Tämä on kuitenkin jo osoitettu.

183    Ensinnäkin yksistään sillä seikalla, että konsernin internet-sivustoilla julkaistu koko Saint-Gobain-konsernia koskeva yhteinen strategia on olemassa, ei voida osoittaa, että Compagnie käyttäisi ratkaisevaa vaikutusvaltaa Saint-Gobainin liiketoimintapolitiikkaan, sillä tämän strategian perustavanlaatuisilla periaatteilla ei ole yhteyttä konsernin eri toimijoiden liiketoimintapolitiikkaan. Compagnien käytettävissä olevien inhimillisten voimavarojen rajallisuus ja yksinomaan toiminnallisluonteiset tehtävät, jotka kuuluvat sen muodostaville eri osastoille, osoittavat lisäksi sen, että on käytännössä mahdotonta, että se voisi käyttää edes yleisluonteista vaikutusvaltaa sen satojen tytäryhtiöiden liiketoimintapolitiikkaan. Compagnie ei anna mitään ohjeita niistä liiketoiminnallisista tekniikoista, joita sen tytäryhtiöiden pitää käyttää saavuttaakseen tavoitteensa. Talousarvioita ja rahoituskertomuksia koskevien tietojen kaltaisten määrältään rajallisten tietojen toimittaminen Compagnielle on lisäksi organisoitu ”bottom-up”-järjestelmän mukaisesti, joka on hajautetulle johtamiselle ja Saint-Gobain-konsernin toiminnan erittäin monipuoliselle luonteelle tyypillistä. Komissio ei ole kyennyt myöskään osoittamaan, että Saint-Gobainin ”Lasi”-toiminnon liiketoimintaa koskevat tarkat kertomukset oli osoitettu Compagnielle.

184    Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toiminnon entisen johtajan A:n henkilökohtaisella roolilla Compagniessa ei voida osoittaa, että kyseinen toiminto ei olisi ollut liiketoiminnan osalta itsenäinen. Compagnie väittää, että A:n tehtävät konsernissa eivät olleet johtamistehtäviä ja että hänen Compagnien apulaispääjohtajan nimikkeensä oli ainoastaan kunnianimike. A ei ole ollut koskaan jäsenenä Compagnien johtoryhmässä, joka – mikäli hallintoneuvoston kompetenssista ei muuta johdu – tekee yksin Compagnien toimivaltaan konsernin piirissä kuuluvat päätökset. A on lisäksi toiminut Compagniessa vasta 15.10.2001 lähtien eli vasta lähes neljän vuoden kuluttua rikkomisen alkamisesta, ja hän on ollut vastuussa konsernin innovaatiotoiminnasta vasta 1.5.2004 lähtien eli vasta yli vuoden kuluttua riidanalaisen kartellin päättymisestä. Vaikka hallituksessa käsiteltävät asiat ovatkin koko konsernin yhteisessä intressissä, siellä vaihdettavat tiedot ovat liian yleisiä, jotta niiden perusteella voitaisiin päätellä sen käyttävän ratkaisevaa vaikutusvaltaa Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toiminnon liiketoimintapolitiikkaan.

185    Sillä, että kaksi Compagnien työntekijää on osallistunut Saint-Gobain Glass Francen hallintoneuvoston toimintaan, ei ole tässä asiassa mitään merkitystä, toisin kuin komissio väittää. On näet tavallista, että yhtiön osakepääoman kokonaan omistavalla osakkeenomistajalla on tietty määrä paikkoja yhtiön hallintoneuvostossa. Tästä seuraa, että tämän seikan ja Saint-Gobain Glass Francen kanssa vaihdettujen yleisluonteisten tietojen huomioon ottaminen Compagnien saattamiseksi vastuuseen rikkomisesta, johtaa siihen, että oikeuskäytännöstä johdettua ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaa olettamaa ei ole mahdollista kumota.

186    Saint-Gobain ja Compagnie väittävät lisäksi erillisessä väitteessä, että harkintavaltaa on käytetty riidanalaisessa päätöksessä väärin; niiden mukaan sen, että Compagnie saatettiin vastuuseen rikkomisesta, ainoana tavoitteena on ollut tehdä mahdolliseksi se, että niille määrätty erittäin korkea sakko ei ylitä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa vahvistettua 10 prosentin enimmäismäärää ”kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän” liikevaihdosta. Tästä seuraa jopa riippumatta kanteen muista perusteista, että niille määrätyn sakon ei olisi pitänyt ylittää 10:tä prosenttia Saint-Gobainin edellisen tilikauden liikevaihdosta eli [luottamuksellinen tieto] miljoonaa euroa.

187    Komissio väittää aluksi, että tämän kanneperusteen osalta – sellaisena kuin Saint-Gobain on sen esittänyt – prosessinedellytykset puuttuvat, koska Saint-Gobain viittaa tässä vain Compagnien tutkimusten aikana esittämiin tiettyihin perusteluihin, joista on tehty riidanalaisessa päätöksessä yhteenveto.

188    Asiakysymyksen osalta komissio korostaa ensinnäkin, että Compagnie arvostelee sitä virheellisesti siitä, että se olisi sekoittanut riidanalaisessa päätöksessä yrityksen ja oikeushenkilön käsitteet. Komissio on näet katsonut Compagnien olevan vastuussa Saint-Gobainin kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta vasta todettuaan ensin, että nämä yhtiöt muodostavat EY 81 artiklassa tarkoitetulla tavalla yhden ja saman yrityksen.

189    Komissio muistuttaa seuraavaksi, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan emoyhtiön, joka omistaa 100 prosenttia tytäryhtiön osakepääomasta, oletetaan voivan vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan ja sen voidaan katsoa olevan vastuussa kilpailuoikeuden rikkomisista, joihin tytäryhtiö syyllistyy. Tämä olettama on perusteltu sen vuoksi, että useimmissa tapauksissa emoyhtiön 100‑prosenttisesti omistama tytäryhtiö ei harjoita liiketoimintapolitiikkaansa itsenäisesti. Toisin kuin Compagnie väittää, ei ole välttämätöntä, että komissio esittää positiivista näyttöä siitä, että emoyhtiö on tässä asiassa todella käyttänyt tällaista vaikutusvaltaa.

190    Komission mukaan siitä, että se on riidanalaisessa päätöksessä esittänyt tämän olettaman tueksi joitakin lisäseikkoja, ei voida päätellä sen katsoneen näiden seikkojen olevan välttämättömiä, jotta Compagnien voitaisiin katsoa olevan vastuussa Saint-Gobainin kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta.

191    Komission mukaan edellä 189 kohdassa mainitun olettaman hylkäämistä ei voida perustella millään seikalla. Ensinnäkin se, että kolmansien maiden oikeusjärjestelmissä ei tunneta edellä kuvatun kaltaista kumottavissa olevan olettaman muotoa, on vailla merkitystä. Tämä olettama ei ole vastoin tytäryhtiön koko osakepääoman omistavien emoyhtiöiden ja siitä vain pienemmän osan omistavien emoyhtiöiden yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska nämä yhtiöt eivät ole toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa. Komissio on joka tapauksessa katsonut jo aiemmissa päätöksissään emoyhtiön, joka omistaa vain osan tytäryhtiönsä osakepääomasta, olevan vastuussa rikkomisesta.

192    Siltä osin kuin kyse on aiemmasta hallinnollisesta käytännöstä, jonka Compagnie on katsonut voivansa yksilöidä, komissio toteaa, ettei tällainen käytäntö voi muodostua yhdestä ainoasta aiemmasta tapauksesta ja että mahdollinen tämän tyyppinen käytäntö ei missään tapauksessa velvoita tekemään myöhempien päätösten yhteydessä samanlaisia arvioita. Komissio kiistää joka tapauksessa sen, että sen aiempien Compagnien mainitsemien päätösten ja riidanalaisen päätöksen välillä olisi ristiriita, sillä viimeksi mainittu päätös koskee erilaisia tosiseikkoja.

193    Kuten unionin tuomioistuin on edellä 181 kohdassa mainitussa asiassa Akzo Nobel ym. vastaan komissio vahvistanut, ainoastaan se seikka, että ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskeva olettama on vaikeata kumota, ei merkitse sitä, että tämä olettama ei ole kumottavissa. Compagnie ei ole käsiteltävässä asiassa esittänyt sellaisia seikkoja, joilla sen vastainen olettama voitaisiin kumota. Compagnie muodostaa näet Saint-Gobain Glass Francen kanssa kilpailuoikeudessa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen. Tästä seuraa myös, että väite, jonka mukaan riidanalaisessa päätöksessä on loukattu sakkojen henkilökohtaisuutta tai syyttömyysolettamaa koskevaa periaatetta, on hylättävä perusteettomana.

194    Monet eri seikat vahvistavat tämän johtopäätöksen.

195    Ensinnäkin Compagnien käyttöön ottama Saint-Gobain-konsernin liiketoiminnan rakenne on omiaan osoittamaan, että Compagnie on käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Saint-Gobain Francen liiketoimintaan. Compagnie on näet valmistellut kyseisen konsernin strategian ja jakanut konsernin toiminnan erityisiin osa-alueisiin. Viimeksi mainittu seikka osoittaa Compagnien tahdon säilyttää tämän konsernin rakenteen ja toiminnan hallinta viime kädessä itsellään, eikä Compagnien tietoisuudella rikkomisesta ole merkitystä olettaman soveltamisen kannalta. Tässä yhteydessä on lisäksi tavanomaista, että riidanalaisessa päätöksessä sanktioidun yrityksen eri tehtävät on jaettu Compagnien ja sen ”Lasi”-toimintoon kuuluvien tytäryhtiöiden kesken ja että Compagniella on käytössään rajallisemmat inhimilliset voimavarat kuin kyseisillä tytäryhtiöillä.

196    Esitetty näyttö ei myöskään tue millään lailla Compagnien väitettä, jonka mukaan se ei anna täsmällisiä ohjeita tytäryhtiöilleen. Viimeksi mainitun seikan osalta on syytä panna merkille, että Compagniessa on tutkimuksesta, kehityksestä ja innovaatiotoiminnasta vastaava osasto, immateriaalioikeuksiin erikoistuneen lakimiehen toimi sekä kansainvälisistä sopimuksista vastaavan johtajan toimi.

197    Komissio toteaa tämän jälkeen, että myös A:n sekä Saint-Gobain Glass Francessa että Compagniessa hoitamat tehtävät ilmentävät omalta osaltaan sitä ratkaisevaa vaikutusvaltaa, joka Compagniella on tämän tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan ollut. A on nimittäin ollut Saint-Gobain Glass Francen työntekijä ja Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toiminnon johtaja, jonka vastuulla ovat olleet kaikki lasia tuottavat ja kaupan pitävät operatiiviset yhtiöt. Toisin kuin Compagnie väittää, A on toiminut kyseisessä konsernissa ”Lasi”-toiminnon johtajan tehtävissä lokakuun 1996 ja lokakuun 2001 välisenä aikana eli ennen sitä, kun hän toimi apulaispääjohtajan tehtävässä. A on esittänyt eri ominaisuuksissaan Compagnielle raportteja ”Lasi”-toiminnon toiminnasta useita kertoja, eikä Compagnie ole osoittanut, ettei tämä tehtävä olisi merkinnyt johtavaa roolia.

198    Ei ole myöskään kiistetty, että A on ollut jäsenenä hallituksessa, jonka tehtävänä on Compagnien väitetiedoksiantoon antamien vastausten mukaan ollut jakaa yleisluonteisia tietoja, jotka voivat olla konsernin johtajien kannalta kiinnostavia, ja tarkastella kuukausittain Saint-Gobain-konsernin konsolidoitua tulosta sekä sen maailmanlaajuista henkilöstökehitystä. Hallitus muodosti yhdessä johtoryhmän kanssa Saint-Gobain-konsernin johtavan tiimin.

199    Se, että useat Compagnien johtajistoon kuuluneet henkilöt ovat olleet Saint-Gobain Glass Francen johdossa, on osoitus siitä, miten merkittävällä tavalla emoyhtiö on osallistunut Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toiminnon toimintaan.

200    Näitä johtopäätöksiä ei voida kiistää sen paremmin ”Lasi”-toiminnon vuoden 2001 talousarviolla kuin saman toiminnon vuosien 2002–2006 strategisella suunnitelmallakaan, jotka Compagnie on vastauskirjelmänsä liitteinä esittänyt. Vaikka nämä asiakirjat olisi laadittu ”Lasi”-toiminnon tasolla ja vaikka ne olisi toimitettu Compagnielle vasta tämän jälkeen, ei ole kuitenkaan osoitettu, että Compagnie ei olisi kyennyt muuttamaan tai torjumaan niitä taikka valvomaan niiden soveltamista. On lisäksi vaikea käsittää, miten ”Lasi”-toiminto voisi olla Saint-Gobain-konsernissa täysin itsenäinen, kun otetaan huomioon se, miten merkittävässä asemassa se on konsernissa liikevaihdon ja tulosten näkökulmasta.

201    Komissio väittää lopuksi, että perustelut, jotka koskevat oikeutta syyttömyysolettamaan koskevan periaatteen väitettyä loukkaamista ja joihin Compagnie on lisämuistiossaan vedonnut, on esitetty liian myöhään, eikä niitä voida siten ottaa tutkittavaksi. Se väittää toissijaisesti, että syyllisyysolettamat ovat mahdollisia rikosoikeuden alalla, kunhan ne eivät ylitä tiettyä kynnystä. On siten syytä todeta, että kilpailunvastaisten menettelyjen torjuminen on yhtäältä tärkeä tavoite ja että Compagnien puolustautumisoikeuksia on tässä asiassa toisaalta kunnioitettu täysimääräisesti, koska se on väitetiedoksiannon tiedoksi antamisen jälkeen kyennyt kiistämään olettamuksen, jonka mukaan se on käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Saint-Gobain Glass Francen liiketoimintapolitiikkaan.

b)     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

 Kanneperusteen, sellaisena kuin Saint-Gobain on sen esittänyt, tutkittavaksi ottaminen

202    Ennen kanneperusteen asiakysymyksen tarkastelemista on tutkittava komission tätä kanneperustetta – sellaisena kuin Saint-Gobain on sen esittänyt – vastaan esittämää prosessinedellytysten puuttumista koskevaa väitettä. Komissio väittää unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohtaan tukeutuen, että Saint-Gobain on kannekirjelmässään ainoastaan viitannut Compagnien tutkimuksissa esittämiin perusteluihin, joista on tehty yhteenveto riidanalaisen päätöksen 606–607 perustelukappaleessa, mutta ei ole kehitellyt niitä eteenpäin.

203    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla kanteessa on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Maininnan on oltava riittävän selvä ja täsmällinen, jotta vastaaja voi valmistella puolustustaan ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi ratkaista kanteen tarvittaessa ilman muiden seikkojen tukea (unionin yleisen tuomioistuimen yhdistetyt asiat T‑305/94–T‑307/94, T‑313/94–T‑316/94, T‑318/94, T‑325/94, T‑328/94, T‑329/94 ja T‑335/94, Limburgse Vinyl Maatschppij ym. v. komissio, tuomio 20.4.1999, Kok., s. II‑931, 39 kohta; nk. PVC II ‑tapaus). Vaikka kannekirjelmän tekstiosaa voidaan tukea ja täydentää tietyiltä osin viittaamalla kannekirjelmän liitteenä olevien asiakirjojen kohtiin, sillä, että viitataan yleisluonteisesti muihin asiakirjoihin, vaikka ne olisivat kannekirjelmän liitteinä, ei voida korjata sitä, että itse kannekirjelmässä ei ole mainittu olennaisia oikeudellisia perusteita ja perusteluja, jotka siinä on edellä mainitun säännöksen mukaan mainittava (unionin yleisen tuomioistuimen asia T-184/08, Alves dos Santos v. komissio, määräys 27.3.2009, 19 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

204    Unionin yleinen tuomioistuin totea tässä asiassa, että Saint-Gobainin kannekirjelmän kohdat, jotka koskevat tätä kanneperustetta, täyttävät nämä vaatimukset. Kuten komissio itsekin kirjoituksissaan toteaa, Saint-Gobain ei tässä viittaa ainoastaan ja pelkästään muihin asiakirjoihin sisältyviin perusteluihin. Kannekirjelmään sisältyy useita perusteluja, joilla tuetaan kanneperusteita, jotka koskevat rangaistusten henkilökohtaisuutta koskevan periaatteen loukkaamista, sitä, että Compagnien on katsottu olevan vastuussa Saint-Gobainin kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta, asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisen enimmäismäärän ylittämistä ja harkintavallan väärinkäyttöä.

205    Tästä seuraa, että komission tätä kanneperustetta – sellaisena kuin Saint-Gobain on sen esittänyt – vastaan esittämä prosessinedellytysten puuttumista koskeva väite on hylättävä.

 Asiakysymys

206    Asiakysymyksen osalta on aiheellista muistuttaa aluksi, että unionin kilpailuoikeus koskee yritysten toimintaa (unionin tuomioistuimen yhdistetyt asiat C-204/00 P, C-205/00 P, C‑211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I-123, 59 kohta) ja että yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta (ks. unionin tuomioistuimen asia C‑222/04, Cassa di Risparmio di Firenze ym., tuomio 10.1.2006, Kok., s. I‑289, 107 kohta).

207    Unionin tuomioistuin on myös täsmentänyt, että yrityksen käsitteellä on tässä samassa asiayhteydessä katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (ks. edellä 181 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 54 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

208    Kun tällainen taloudellinen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on vastata kyseisestä rikkomisesta, joka on luettava yksiselitteisesti sen oikeushenkilön syyksi, jolle sakot mahdollisesti määrätään. Väitetiedoksianto on osoitettava tälle oikeushenkilölle ja väitetiedoksiannossa on ilmaistava, missä ominaisuudessa oikeushenkilöä syytetään väitetyistä rikkomisista (ks. edellä 181 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 56 ja 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

209    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeushenkilö, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä. Näin on siksi, että tällaisessa tapauksessa emoyhtiö ja tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen yksikköön ja muodostavat näin ollen yhden ainoan tämän tuomion 206 ja 207 kohdassa viitatussa oikeuskäytännössä tarkoitetun yrityksen. Näin ollen se, että emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen, mahdollistaa sen, että komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa tämän emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen (ks. edellä 181 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 58 ja 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

210    Perusteena sille, että komissio voi määrätä päätöksellään konsernin emoyhtiölle sakkoa, ei nimittäin ole se, että emoyhtiö olisi yllyttänyt tytäryhtiötään kilpailusääntöjen rikkomiseen, eikä varsinkaan se, että emoyhtiö on osallistunut kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, vaan se, että ne muodostavat yhden ainoan yrityksen edellä esitetyllä tavalla (unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑112/05, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 12.12.2007, Kok., s. II‑5049, 58 kohta).

211    Siinä erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa täysin tytäryhtiönsä, joka on rikkonut unionin kilpailusääntöjä, yhtäältä tämä emoyhtiö voi vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiön käyttäytymiseen, ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseinen emoyhtiö tosiasiallisesti vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä käyttäytymiseen (ks. edellä 181 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

212    Vaikka onkin totta, että yhteisöjen tuomioistuin on edellä 148 kohdassa mainitussa asiassa Stora Kopparbergs Bergslags vastaan komissio 16.11.2000 antamansa tuomion 28 ja 29 kohdassa viitannut paitsi siihen, että tytäryhtiön osakepääoma omistetaan kokonaan, myös muihin seikkoihin, kuten siihen, että ei ollut kiistetty emoyhtiön vaikutusta tytäryhtiönsä liiketoiminnan periaatteisiin, ja siihen, että kyseisellä kahdella yhtiöllä oli sama edustaja hallinnollisessa menettelyssä, on kuitenkin niin, että yhteisöjen tuomioistuin on maininnut nämä seikat vain tuodakseen esiin kaikki ne seikat, joihin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin perusti päättelynsä, todetakseen, että tämä ei käyttänyt perusteenaan yksinomaan sitä, että emoyhtiö omisti tytäryhtiön pääoman kokonaan. Siitä, että yhteisöjen tuomioistuin vahvisti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tässä asiassa tekemän arvioinnin, ei siis voi seurata, että olosuhteita, joissa edellisessä kohdassa mainittua ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaa olettamaa voidaan soveltaa, muutetaan (ks. unionin yleisen tuomioistuimen edellä 210 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 12.12.2007, 62 kohta ja asia T‑12/03, Itochu v. komissio, tuomio 30.4.2009, Kok., s. II‑883, 50 kohta).

213    Tässä tilanteessa komission on riittävä osoittaa, että emoyhtiö omistaa täysin tytäryhtiön, voidakseen olettaa, että emoyhtiö vaikuttaa ratkaisevasti tämän tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Tämän perusteella komissio voi katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa sen tytäryhtiölle määrätyn sakon maksamisesta, ellei emoyhtiö, jonka asiana on kumota tämä olettama, esitä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla (unionin tuomioistuimen edellä 181 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 10.9.2009, 61 kohta ja asia C‑521/09 P, Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 29.9.2011, Kok., s. I‑8947, 57 kohta).

214    Sen määrittelemiseksi, päättääkö tytäryhtiö itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään, huomioon ei oteta pelkästään sitä, vaikuttaako emoyhtiö sen hintapolitiikkaan, tuotanto- ja jälleenmyyntitoimintaan, myyntitavoitteisiin, bruttomarginaaleihin, myyntikustannuksiin, cash flow’hun, varastoihin ja markkinointiin. Kuten edellä 209 kohdassa todettiin, huomion on otettava myös muita asian kannalta merkityksellisiä seikkoja, jotka liittyvät tytäryhtiön emoyhtiöön yhdistäviin taloudellisiin, organisatorisiin ja oikeudellisiin yhteyksiin, jotka voivat vaihdella tapauskohtaisesti ja joita ei siten ole mahdollista luetella tyhjentävästi (ks. vastaavasti edellä 181 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 10.9.2009, 65 kohta ja edellä 210 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 12.12.2007, 64 ja 65 kohta).

215    Olettama, joka on vaikeata kumota, pysyy hyväksyttävissä rajoissa niin kauan kun se on oikeasuhteinen lainmukaiseen päämääräänsä nähden, kun on olemassa mahdollisuus esittää vastanäyttöä ja kun puolustautumisoikeudet taataan (ks. analogisesti asia C‑45/08, Spector Photo Group ja Van Raemdonck, tuomio 23.12.2009, Kok., s. I‑12073, 43 ja 44 kohta ja edellä 104 kohdassa mainittu asia Janosevic v. Ruotsi, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio, 101–110 kohta).

216    Emoyhtiön kokonaan tai lähes kokonaan omistamansa tytäryhtiön suhteen käyttämää ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman tarkoituksena on erityisesti rakentaa tasapaino yhtäältä sen merkityksen, joka on annettava tavoitteelle, joka liittyy kilpailusääntöjen ja erityisesti EY 81 artiklan vastaisesta toiminnasta rankaisemiseen ja sen uusiutumisen ehkäisemiseen, ja toisaalta sellaisten vaatimusten välille, jotka seuraavat unionin oikeuden tietyistä yleisistä periaatteista, kuten esimerkiksi syyttömyysolettamaa, seuraamusten yksilöllisyyttä ja oikeusvarmuutta koskevista periaatteista sekä puolustautumisoikeuksista, mukaan lukien asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate (ks. edellä 213 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 59 kohta).

217    Tästä seuraa, että tällainen olettama on oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuun hyväksyttävään päämäärään.

218    Lisäksi edellä 211 kohdassa mainittu olettama perustuu näkemykseen siitä, että tytäryhtiön kokonaan omistava yhtiö voi täysin poikkeuksellisia olosuhteita lukuun ottamatta käyttää omistuksensa perusteella ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseisen tytäryhtiönsä toimintaan nähden ja että toisaalta tämän vaikutusvallan tosiasiallisen käyttämisen puuttumista voidaan tehokkaimmin hakea sellaisten yksiköiden piiristä, joihin olettamaa sovelletaan. Jos tässä tilanteessa asianomaisen osapuolen kannalta olisi riittävää kumota mainittu olettama esittämällä väitteitä, joita ei tueta näytöllä, olettamalta vietäisiin pitkälti sen tehokas vaikutus. Tämä olettama on kuitenkin kumottavissa, ja yksiköt, jotka haluavat kumota kyseisen olettaman, voivat esittää kaikki sellaiset tytäryhtiön emoyhtiöön yhdistäviä taloudellisia, organisatorisia ja oikeudellisia yhteyksiä koskevat seikat, joiden ne katsovat osoittavan, etteivät tytäryhtiö ja emoyhtiö muodosta yhtä taloudellista kokonaisuutta vaan että tytäryhtiö toimii markkinoilla itsenäisesti (edellä 213 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 60 ja 61 kohta; ks. vastaavasti edellä 148 kohdassa mainittu asia Stora Kopparbergs Bergslags v. komissio, tuomion 29 kohta).

219    Komission on vielä kuultava emoyhtiötä, ennen kuin se tekee sille vastaisen päätöksen, ja tämä päätös voidaan saattaa tutkittavaksi unionin tuomioistuimissa, joiden on asian ratkaistessaan noudatettava puolustautumisoikeuksia (edellä 80 kohdassa mainittu asia Schindler Holding ym. v. komissio, tuomion 110 kohta).

220    Tässä asiassa on riidatonta, että Compagnie omisti Saint-Gobain Glass Francen osakepääoman kokonaan rikkomisjakson aikana.

221    Lisäksi edellä 213–215 kohdassa esitetystä oikeuskäytännöstä käy ilmi, että kun komissio asettaa emoyhtiön vastuuseen rikkomisesta ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman perusteella, emoyhtiön, jolle kuuluu kyseisen olettaman kumoaminen, on näytettävä riittävällä tavalla toteen, että sen tytäryhtiö käyttäytyy itsenäisesti markkinoilla. Emoyhtiön on tältä osin esitettävä kaikki sellaiset sen ja tytäryhtiön organisatorisia, taloudellisia ja oikeudellisia suhteita koskevat seikat, joilla voidaan osoittaa, ettei se muodosta tytäryhtiönsä kanssa yhtä taloudellista yksikköä.

222    On siten tutkittava, onko komissio katsonut perustellusti, että Compagnien tutkimusten aikana esittämillä seikoilla ei ole ollut mahdollista osoittaa, että Saint-Gobain Glass France toimi markkinoilla itsenäisesti, eikä siten näyttää toteen, että Saint-Gobain Glass France ja Compagnie eivät muodostaneet unionin kilpailuoikeudessa tarkoitettua yhtä taloudellista yksikköä.

223    Kuten riidanalaisen päätöksen 600 kohdasta ja sitä seuraavista kohdista ilmenee, komissio nojautuu pääasiassa kolmeen seikkaan tukeakseen olettamusta, jonka mukaan Compagnie on käyttänyt rikkomisjakson aikana ratkaisevaa vaikutusvaltaa Saint-Gobain Glass Francen liiketoimintapolitiikkaan.

224    Komissio esittää ensinnäkin perusteluja, jotka liittyvät Saint-Gobain-konsernin liiketoiminnan organisaatioon. Komissio viittaa Compagnien eri vuosikertomuksiin ja toteaa, että vaikka Saint-Gobain-konsernin eri toiminnot johtavat omia operaatioitaan ja määrittelevät ja panevat täytäntöön omaan toimintaansa liittyviä liiketoimintaa ja markkinointia koskevia strategioita, nämä toiminnot ovat kuitenkin osa Compagnien vahvistamaa operatiivisen johtamisen perusrakennetta, jolla konsernin liiketoimintamallia pannaan täytäntöön. Komissio mainitsee tältä osin Saint-Gobain Glass Francen vastauksena sen Saint-Gobain Glass Francelle osoittamaan tietopyyntöön 4.10.2006 osoittaman kirjeen, josta käy ilmi, että konsernin ”Lasi”-toiminnon tekemät aloitteet ja sen saavuttamat tulokset olivat konsernin koko toiminnalle vahvistettujen prioriteettien ja tavoitteiden mukaisia, sellaisina kuin Compagnien johtajisto oli ne määritellyt. Tässä samassa kirjeessä mainittiin komission mukaan, että vaikka liiketoiminnan suuntaviivat, kuten tuotantosuunnitelmat, talousarviot sekä tärkeät liiketoimintaa koskevat operatiiviset päätökset valmistellaan kaupallisten yksikköjen tasolla, Saint-Gobainin ”Lasi”-toiminnon johtaja viime kädessä hyväksyy ne.

225    Komissio vetoaa toiseksi rakenteellisiin seikkoihin. Se korostaa aluksi Compagnien johdon ja Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toiminnon johdon välisiä yhteyksiä. A on toiminut Compagnien apulaispääjohtajana ja raportoinut tässä ominaisuudessaan konsernin varapääjohtajalle. A on ollut lisäksi Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toiminnon, Saint-Gobain Glass Francen ja Saint-Gobain Sekurit Francen johtaja. Hän oli ollut myös Saint-Gobain Sekurit Internationalin johtaja vuoteen 2001 saakka. A on osallistunut Compagnien operatiivisen komitean ja hallituksen kokouksiin ja ollut lisäksi vastuussa Saint-Gobain-konsernin innovaatiotoiminnoista. Lisäksi on otettava huomioon, että kolme Saint-Gobain Glass Francen hallintoneuvoston jäsentä on toiminut yhtä aikaa johtotehtävissä Compagniessa.

226    Komissio lisää, että A on konsernin varapääjohtajan tavoin konsernin johtoryhmän jäsen ja että kyseinen varapääjohtaja on puolestaan myös Compagnien hallituksen jäsen. Ei ole uskottavaa, että johtoryhmän jäsenet, jotka A:n tavoin johtavat tiettyä liiketoiminnan sektoria, kommunikoisivat ainoastaan keskenään ja vastaisivat konsernin johtamisesta ilman, että Compagnien hallitus osallistuisi siihen.

227    Komissio toteaa kolmanneksi, että Compagnien ja Saint-Gobain Glass Francen kotipaikan osoite on sama. Tämä seikka edistää yrityksen yhdenmukaisen liiketoimintapolitiikan kehittämistä.

228    Compagnie ja Saint-Gobain kiistävät tämän näkemyksen.

229    Vaikka on totta, että tietyt Compagnien tältä osin esittämät seikat viittaavat siihen, että Saint-Gobain Glass France on merkittävässä määrin itsenäinen, on kuitenkin niin, ettei Compagnie ole onnistunut kumoamaan sille vastaista olettamaa tässä asiassa.

230    Ensinnäkin Compagnien näkemystä ei voida hyväksyä, kun se väittää, että Saint-Gobain-konsernin hajautettu johtaminen ja se, että Compagnie on vain holdingyhtiö, jonka vastuulla ei ole operatiivista toimintaa ja joka ei puutu tytäryhtiöittensä operatiiviseen johtamiseen, olisivat todisteita Saint-Gobainin itsenäisyydestä.

231    Compagnie esittää ensinnäkin, että sen ”eettisessä peruskirjassa” määrätään ainoastaan yleisistä periaatteista, joilla ei ole yhteyttä sen tytäryhtiöiden liiketoimintapolitiikkaan, ja se väittää, että vaikka se vahvistaa Saint-Gobain-konsernin yleisen strategian itse, se antaa sitä vastoin eri toiminnoille vapauden määritellä ja panna täytäntöön oma liiketoimintapolitiikkansa. On kuitenkin todettava, että Compagnie ei ole esittänyt ”eettistä peruskirjaansa” eikä mitään muutakaan asiakirjaa, jolla näitä väitteitä voitaisiin tukea.

232    Kun kyse on konsernista, holdingyhtiön tarkoituksena on koota yhteen osakkuudet eri yhtiöissä, ja sen tehtäviin kuuluu varmistaa niiden johdon yhtenäisyys (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑69/04, Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II‑2567, 63 kohta ja asia T‑360/09, E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio, tuomio 29.6.2012, 283 kohta). Koska näyttöä siitä, että tilanne ei ole tämä, ei ole esitetty, on katsottava, että Compagnien Saint-Gobain Glass Franceen yhdistävät yhteydet ovat omiaan osoittamaan sen, että Compagnie käytti rikkomisen tapahtumisen aikana ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiönsä käyttäytymiseen erityisesti, kun se koordinoi Saint-Gobain-konsernin rahoitusinvestointeja (ks. analogisesti asia T‑299/08, Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 17.5.2011, Kok., s. II‑2149, 99 kohta). Tältä osin on syytä lisäksi todeta, että yhtäältä Compagnie myöntää vahvistavansa tytäryhtiöitään varten yleiset kannattavuustavoitteet, valvovansa tytäryhtiöittensä talouden tasapainoa ja mainetta sekä osallistuvansa niiden toteuttamien investointien rahoittamiseen mutta toisaalta Compagnien itsensä ilmoittamien lukujen mukaan lähes puolet sen työntekijöistä toimii rahoitusasioiden parissa.

233    Compagnien eri toimintojen sisäinen jakaminen hajautetun hallinnon periaatteiden mukaisesti eri yksiköihin tai osastoihin on tavanomaista sen kaltaisissa yritysryhmittymissä, jonka johdossa Compagnie on, eikä jakaminen näin ollen voi kumota olettamaa, jonka mukaan Compagnie ja Saint-Gobain muodostivat EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden yrityksen (ks. vastaavasti edellä 232 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 17.5.2011, 99 kohta).

234    Toiseksi Compagnien näkemystä ei voida hyväksyä, kun se väittää, että Saint-Gobain Glass France on yhtäältä määritellyt aina itsenäisesti liiketoimintastrategiansa, koska Compagnie ei ole koskaan torjunut tai hyväksynyt sen toimintasuunnitelmia ja talousarvioita, ja että Saint-Gobain Glass France kykeni käytännössä toimimaan markkinoilla itsenäisesti, ja että toisaalta Saint-Gobain Glass France oli taloudellisesti täysin itsenäinen, koska Compagnie valvoi sitä hyvin yleisellä tasolla.

235    Koska Compagnie ei esitä tämän lisäksi mitään seikkaa, jolla tällaisia väitteitä voitaisiin tukea, on syytä todeta, että Saint-Gobain Glass Francen komissiolle vastauksena komission sille osoittamaan tietopyyntöön 4.10.2006 osoittaman kirjeen mukaan Compagnie hyväksyi Saint-Gobain-konsernin jokaisen toiminnon investoinnit ja talousarviot ja valvoi säännöllisesti näiden eri toimintojen saavuttamia tuloksia. Tämä seikka on omiaan vahvistamaan johtopäätöstä, jonka mukaan Compagniella oli ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiönsä käyttäytymiseen erityisesti, kun se koordinoi Saint-Gobain-konsernin rahoitusinvestointeja (ks. vastaavasti edellä 232 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 17.5.2011, 102 kohta).

236    Vaikka ”Lasi”-toiminnon johto olisikin hyväksynyt toimintasuunnitelmat ennen niiden mahdollista toimittamista Compagnielle, tästä ei voida kuitenkaan päätellä, ettei Compagnie olisi voinut muuttaa tai hylätä niitä taikka valvoa niiden soveltamista.

237    Kolmanneksi Compagnien perustelut, jotka koskivat sitä, että Saint-Gobain Glass France toimitti sille tietoja ”bottom up” -järjestelmää (alhaalta ylöspäin) soveltaen ja että näiden tietojen toimittaminen ei johtanut siihen, että tytäryhtiölle olisi lähetetty jälkeenpäin ohjeistusta, eivät ole asian kannalta merkityksellisiä. Vaikka asia olisikin näin, mallilla, jota käyttäen tytäryhtiö toimittaa emoyhtiölle tietoja, ei rajoiteta emoyhtiön oikeutta käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseisen tytäryhtiön markkinakäyttäytymiseen. Se, että Compagnie on tässä asiassa vahvistanut sen, että sen tytäryhtiöiden talousarvioihin ja rahoituskertomuksiin sisältyneet tiedot toimitettiin sille, on sitä vastoin omiaan vahvistamaan sen seikan, että emoyhtiö kykeni käyttämään ratkaisevaa vaikutusvaltaa täysimääräisesti kyseisen tytäryhtiönsä markkinakäyttäytymiseen valvomalla tytäryhtiön kannattavuutta ja ohjaamalla saavutettujen tulosten pohjalta sen liiketoimintaa koskevia strategisia valintoja. Tätä päätelmää vahvistaa vielä Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toiminnon johtajan A:n hallinnollisessa menettelyssä tekemä viittaus siihen, että hän esitteli konsernin ”Autonlasi”-osaston toiminnan Compagnien varapääjohtajalle.

238    Neljänneksi on syytä hylätä perustelut, joiden mukaan yhtäältä Compagnie ei ole koskaan osallistunut rikkomiseen eikä olisi ollut edes tietoinen siitä, koska myyntihintoja, erillisten tarjousten tekemistä autonvalmistajille ja alennuspolitiikkaa koskevat päätökset kuuluivat ainoastaan Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toimintoon kuuluville tytäryhtiöille, ja toisaalta on niin, että autonlasimarkkina muodostaa Saint-Gobain-konsernin viiden toiminnon joukossa erityisen toimialan, joka olisi vain etäisessä suhteessa ”Lasi”-toimintoon kuuluviin muihin toimialoihin.

239    Millään näistä perusteluista ei voida osoittaa, että Saint-Gobain Glass France määrittelisi liiketoimintapolitiikkansa markkinoilla itsenäisesti.

240    Aivan aluksi on muistutettava, että on niin, kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, että perusteena sille, että komissio voi määrätä päätöksellään tietyn konsernin emoyhtiölle sakkoa, ei ole se, että emoyhtiö olisi yllyttänyt tytäryhtiötään kilpailusääntöjen rikkomiseen, eikä varsinkaan se, että emoyhtiö on osallistunut kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, vaan se, että ne muodostavat edellä tarkoitetulla tavalla yhden ainoan yrityksen (edellä 210 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 12.12.2007, 58 kohta; ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑72/06, Groupe Gascogne v. komissio, tuomio 16.11.2011, 74 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Sen sijaan emo- ja tytäryhtiön väliset organisatoriset, taloudelliset ja oikeudelliset yhteydet voivat osoittaa, että edellinen vaikuttaa jälkimmäisen strategiaan, minkä vuoksi niitä voidaan perustellusti pitää yhtenä taloudellisena kokonaisuutena (edellä 210 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 12.12.2007, 83 kohta).

241    Se seikka, että riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettu Saint-Gobain Glass Francen toiminta liittyy vain yhteen niistä monista markkinoista, joilla Saint-Gobain-konserni toimii aktiivisesti, on tässä asiassa vailla merkitystä. Compagnien johtamien konsernien kaltaisille konserneille ei ole näet epätavallista olla läsnä useilla markkinoilla ja uskoa vastuu näihin markkinoihin liittyvistä toiminnoista eri tytäryhtiöille tai tytäryhtiöryhmittymille, mutta tämä ei ole kuitenkaan esteenä sille, että holdingyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa sen eri tytäryhtiöiden liiketoimintapolitiikkaan.

242    On siten syytä hylätä Compagnien perustelut, joiden mukaan asiallisesti komissio on katsonut virheellisesti, että tutkimusten aikana sen tietoon saatetuilla seikoilla ei ole ollut mahdollista osoittaa, että Compagnie ei ole käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Saint-Gobain Glass Francen liiketoimintapolitiikkaan.

243    Väitettä, jonka mukaan komission olettaman kumoamiseksi tässä asiassa vaatima näyttö merkitsisi sitä, että ratkaisevan vaikutusvallan käyttämistä koskeva olettama muuttuu sellaiseksi, joka ei ole kumottavissa, ei voida hyväksyä. Edellä 213–215 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan Compagniella ei ole velvollisuutta esittää todisteita siitä, ettei se puuttunut tytäryhtiönsä hallintoon, vaan sen on ainoastaan näytettävä riittävällä tavalla toteen, että sen tytäryhtiö toimi itsenäisesti kyseisillä markkinoilla (ks. vastaavasti edellä 232 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 17.5.2011, 120 kohta). Kuitenkin pelkästään se, ettei tietty yksikkö tietyssä tapauksessa esitä todisteita, joilla voidaan kumota ratkaisevan vaikutusvallan käyttämistä koskeva olettama, ei merkitse sitä, ettei mainittua olettamaa voida missään tapauksessa kumota (edellä 213 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 29.9.2011, 65 ja 66 kohta).

244    Edellä esitetyn perusteella on siten syytä todeta myös, että komission riidanalaisessa päätöksessä omaksuma lähestymistapa, joka liittyy Compagnien itsensä vastaisen olettaman kumoamiseksi tässä asiassa esittämiin seikkoihin, ei kokonaisuutena tarkasteltuna kuulu probatio diabolican (vaatimus esittää mahdotonta näyttöä) piiriin.

245    Compagnien viittauksista komission eräisiin aiempiin päätöksiin, joissa komissio ei ole katsonut emoyhtiöiden olleen vastuussa kokonaan omistamiensa tytäryhtiöiden kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta, on riittävää muistuttaa, että komission päätöskäytäntö ei kuulu kilpailuoikeuden alalla sakkoihin sovellettaviin oikeussääntöihin, koska se määritellään ainoastaan asetuksessa N:o 1/2003, sellaisena kuin sitä suuntaviivojen valossa sovelletaan, ja koska komissiota eivät sido sen aikaisemmat arvioinnit (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen asia C‑510/06 P, Archer Daniels Midland v. komissio, tuomio 19.3.2009, Kok., s. I‑1843, 82 kohta ja edellä 118 kohdassa mainittu asia Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomion 123 kohta).

246    Riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuden tarkastelun kannalta merkitystä ei ole myöskään sillä, että muissa oikeusjärjestelmissä sovelletaan erilaisia sääntöjä, jotka koskevat kilpailuoikeuden rikkomisista vastuuseen asettamista.

247    Edellä esitetystä seuraa, että väitettä oikeudellisesta virheestä, joka on tehty, kun Compagnien on katsottu olevan vastuussa Saint-Gobain Glass Francen kilpailusääntöjä rikkovasta käyttäytymisestä, ei voida hyväksyä.

248    Koska näin ollen komissio on katsonut perustellusti, että Compagnie ja Saint-Gobain Glass France muodostivat EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden yrityksen, on syytä hylätä lisäksi tehottomana Compagnien perustelut, joiden mukaan asiallisesti ratkaisevan vaikutusvallan käyttämistä koskeva olettama, jota komissio on käyttänyt riidanalaisessa päätöksessä ja jonka lainmukaisuuden unionin tuomioistuin on edellä 181 kohdassa mainitussa asiassa Akzo Nobel ym. vastaan komissio 10.9.2009 antamassaan tuomiossa lähtökohtaisesti hyväksynyt, olisi rangaistusten henkilökohtaisuutta koskevan periaatteen vastainen. Compagnie väitettä, joka koskee perusoikeuskirjan 48 artiklan ja EIOS:n 6 artiklan mukaisen syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamista, ei voida myöskään hyväksyä, vaikka se voitaisiinkin ottaa tutkittavaksi huolimatta siitä, että se on esitetty vasta täydentävän kirjelmän yhteydessä (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen asia, T‑78/06, Álvarez v. komissio, tuomio 16.11.2011, 31–41 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

249    Kun otetaan huomioon edellä 247 kohdassa esitetty johtopäätös, on syytä hylätä perusteettomana harkintavallan väärinkäyttöä koskeva väite, jonka mukaan sitä, että Compagnien katsottiin olleen vastuussa Saint-Gobainin kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta, voidaan perustella ainoastaan komission halulla määrätä Saint-Gobainille sakko, joka ylittää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisen 10 prosentin enimmäismäärän.

250    Tästä syystä tämä kanneperuste ei ole perusteltu, ja se on näin ollen hylättävä.

5.     Viides kanneperuste, joka koskee rangaistusten taannehtivuuskiellon ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista

251    Tämä kanneperuste liittyy asiallisesti yhteen Compagnien asiassa T‑73/09 esittämään kanneperusteeseen. Niitä olisi sen vuoksi tarkasteltava yhdessä.

a)     Asianosaisten lausumat

252    Saint-Gobain ja Compagnie väittävät, että riidanalaisessa päätöksessä loukataan EIOS:n 7 artiklassa ja perusoikeuskirjan 49 artiklassa vahvistettua rangaistusten taannehtivuuskiellon periaatetta sekä luottamuksensuojan periaatetta, koska komissio on soveltanut vuoden 2006 suuntaviivoja, vaikka ne on hyväksytty vasta kyseisen rikkomisen päättymisen jälkeen. Tämä suuntaviivojen taannehtiva soveltaminen on johtanut niiden sakkojen määrän merkittävään kasvuun, joita voitiin ennakoida tosiseikkojen tapahtumahetkellä asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa määrättävien sakkojen laskemisesta annettujen suuntaviivojen perusteella (EUVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä vuoden 1998 suuntaviivat).

253    Oikeuskäytännön mukaan rangaistusten taannehtivuuskiellon periaatteen perusteella voidaan vastustaa rikkomisen vahvistavan säännöksen uuden tulkinnan taannehtivaa soveltamista, kun se vaikuttaa enentävästi määrättävien sakkojen määrään, jos tämän tulkinnan tulos ei ollut kohtuullisesti ennakoitavissa kilpailusääntöjen rikkomishetkellä ja jos uusi tulkinta ei ole tarpeen unionin kilpailupolitiikan täytäntöön panemiseksi. Nämä kaksi edellytystä ovat täyttyneet tässä asiassa. Koska yhtäältä vuoden 2006 suuntaviivoja soveltaen määrättyjen sakkojen määrä ei ole ollut kohtuullisessa suhteessa aiemmin määrättyjen sakkojen määrään, on katsottava, että näiden suuntaviivojen soveltamisesta johtuva tulkinnan tulos ei ollut kohtuullisesti ennakoitavissa. Tämä johtuu erityisesti rikkomisten keston tekijälle sakkoja vuoden 2006 suuntaviivojen mukaisesti laskettaessa annettavasta painoarvosta, sillä tämä painoarvo on selvästi merkittävämpi vuoden 1998 suuntaviivoihin verrattuna. Komission vuoden 2006 suuntaviivoja perusteella määräämien sakkojen erittäin suuri määrä ei ole tarpeen unionin kilpailupolitiikan täytäntöön panemiseksi.

254    Compagnie väittää, että vaikka komission katsottaisiinkin soveltaneen tässä asiassa asetusta N:o 17, vuoden 2006 suuntaviivat voidaan rinnastaa komission itselleen vuoden 1998 suuntaviivoissa selkeästi vahvistaman toimintamallin muuttamiseen ankarampaan suuntaan. Vuoden 2006 suuntaviivoja voitiin siten soveltaa vasta niiden julkaisemisen jälkeisiin tilanteisiin.

255    Edellä 116 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Dansk Rørindustri ym. vastaan komissio annettu tuomio ei saata näitä päätelmiä kyseenalaisiksi, sillä unionin tuomioistuin on lausunut tässä tuomiossa ainoastaan vuoden 1998 suuntaviivojen taannehtivasta soveltamisesta. Tässä asiassa oli siten kyse suuntaviivojen soveltamisesta tosiseikkoihin, jotka olivat tapahtuneet ajankohtana, jolloin tällaisia suuntaviivoja ei ollut vielä julkaistu. Tästä seuraa, että – toisin kuin tähän oikeusriitaan johtaneissa olosuhteissa – tässä asiassa kyseessä ollut rikkominen oli tapahtunut ajankohtana, jolle oli tyypillistä suuri oikeudellinen epävarmuus sakkojen laskennassa ja jonka aikana asianomaiset yritykset eivät kyenneet saavuttamaan perusteltua luottamusta niiden suhteen. Tässä asiassa riidanalaisen päätöksen adressaatteina olleilla yrityksillä oli sitä vastoin täysi syy odottaa, että seuraamukset niiden tulevasta toiminnasta määrätään vuoden 1998 suuntaviivojen mukaisesti, erityisesti, koska unionin tuomioistuin on vahvistanut suuntaviivojen normatiivisuuden edellä 116 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Dansk Rørindustri ym. vastaan komissio antamassaan tuomiossa.

256    Compagnie vetoaa lisäksi useisiin unionin kilpailupolitiikasta vastuussa olleiden komission jäsenten ennen vuotta 2006 pitämiin puheisiin, joista käy ilmi, että sakkojen laskemista koskevien uusien suuntaviivojen hyväksyminen ei ollut ennakoitavissa riidanalaisten tosiseikkojen tapahtumishetkellä.

257    Saint-Gobainin ja Compagnien mukaan tästä seuraa, että sakko olisi pitänyt laskea vuoden 1998 suuntaviivojen perusteella.

258    Komissio muistuttaa, että EY 81 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävien sakkojen oikeudellinen perusta on asetuksen N:o 1/2003 23 artikla ja että vuoden 2006 suuntaviivoissa vain täsmennetään sakkoja laskettaessa sovellettava menetelmä. Sekä vuoden 1998 että vuoden 2006 suuntaviivojen mukaan sakkoja laskettaessa on otettava siten huomioon rikkomisten vakavuus ja kesto, kuten asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa on säädetty. Koska vuoden 2006 suuntaviivoissa on kyse muuttumattomana säilyneen oikeussäännön soveltamisessa käytettävästä mukautetusta menetelmästä, komissio katsoo, että unionin tuomioistuimen edellä 116 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Dansk Rørindustri ym. vastaan komissio antamassa tuomiossa käyttämää päättelyä voidaan soveltaa myös tässä asiassa. Näin on erityisesti siksi, että unionin tuomioistuin on tässä asiassa esittänyt sakkojen laskentaa koskevien suuntaviivojen soveltamisalaa koskevat yleiset periaatteet.

259    Vaikka kestoa koskevalle arviointiperusteelle on annettu entistä merkittävämpi painoarvo vuoden 2006 suuntaviivoissa, komission mukaan tämä kehitys oli rikkomishetkellä ennakoitavissa, samoin kun se, että jatkossa sakkoa laskettaessa voitiin ottaa huomioon kiinteämääräisen summan sijaan asianomaisten myyntien arvo. Unionin tuomioistuin on jo ennen vuoden 2006 suuntaviivojen hyväksymistä pitänyt sakkoa laskettaessa parempana asianomaisten myyntien arvon kuin kiinteämääräisen summan huomioon ottamista. Komission mukaan se lisäsumma, joka tästedes määrättiin varoittavan vaikutuksen tarkoituksessa, sisältyi jo kiinteämääräiseen summaan, jota sovellettiin rikkomisen vakavuuden perusteella vuoden 1998 suuntaviivojen vielä voimassa ollessa. Compagnie väittää siten perusteettomasti, että riidanalaisten seikkojen tapahtumishetkellä olisi ollut ennakoitavissa, että komissio kieltäytyisi soveltamasta taannehtivasti uusia suuntaviivoja, joita se mahdollisesti voisi hyväksyä. Komissio muistuttaa periaatteesta, jonka mukaan se voi mukauttaa suuntaviivoja vapaasti tarpeen mukaan, kunhan tällaisissa mukautuksissa noudatetaan asetuksessa N:o 1/2003 vahvistettuja oikeussääntöjä.

260    Komissio korostaa lisäksi yhtäältä, ettei vuoden 1998 suuntaviivoissa ole täsmennetty, että niitä olisi sovellettava niiden soveltamisaikana tapahtuneita rikkomisia koskeviin päätösiin, ja toisaalta, että vuoden 2006 suuntaviivoissa, joista komissio ei voi ilman perusteluja poiketa, todetaan, että niitä sovelletaan kaikkiin tapauksiin, joissa väitetiedoksianto on annettu tiedoksi 1.9.2006 jälkeen. Tässä asiassa väitetiedoksianto on annettu tiedoksi yrityksille 18.4.2007.

261    Viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että vuoden 1998 suuntaviivoilla pyritään täten avoimuuteen ja objektiivisuuteen, eikä sakkojen määrän ennalta-arvattavuuteen. Tällainen ennalta-arvattavuus ei olisi toivottavaa, koska sillä voitaisiin rajoittaa sakkojen varoittavaa vaikutusta siten, että kyseiset yritykset voisivat verrata niille rikkomisesta mahdollisesti määrättävää seuraamusta tarkasti etuihin, joita ne saavat tällaisesta rikkomisesta.

262    Tätä johtopäätöstä ei komission mukaan voida riitauttaa rangaistusten taannehtivuuden kieltoa koskevalla periaatteella. On totta, että yleistä kilpailupolitiikkaa sakkojen osalta muuttavien suuntaviivojen hyväksyminen voi lähtökohtaisesti kuulua tämän periaatteen soveltamisalaan. Tästä seuraa, että viimeksi mainitun periaatteen perusteella voidaan vastustaa uusien suuntaviivojen taannehtivaa soveltamista, jos niihin sisältyvät säännöt eivät olleet kohtuullisesti ennakoitavissa kilpailusääntöjen rikkomishetkellä. Komission mukaan pelkästään se, että vuoden 2006 suuntaviivat voivat johtaa korkeampien sakkojen määräämiseen kuin vuoden 1998 suuntaviivojen perusteella on määrätty, ei merkitse taannehtivuuskiellon periaatteen loukkaamista, koska yhtäältä eri asioissa määrättyjen sakkojen vertaileminen ei ole luotettava menetelmä tältä osin ja koska Compagnie ja Saint-Gobain eivät toisaalta kyenneet ennakoimaan sen sakon tarkkaa suuruutta, joka niille olisi vuoden 1998 suuntaviivojen perusteella määrätty.

263    Komissio kiistää myös Compagnien unionin kilpailupolitiikasta vastaavien komission jäsenten puheisiin, jotka on pidetty rikkomisen päättymisen jälkeen, tekemien viittausten merkityksellisyyden tässä oikeudenkäynnissä. Tällaisilla puheilla voida rajoittaa komission kollegion harkintavaltaa, eikä niillä ole missään tapauksessa mahdollista osoittaa, ettei vuoden 1998 suuntaviivojen hyväksyminen olisi ollut kohtuullisesti ennakoitavissa kilpailusääntöjen rikkomishetkellä.

b)     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

264    Saint-Gobain ja Compagnie arvostelevat komissiota tässä kanneperusteessa asiallisesti siitä, että komissio on loukannut luottamuksensuojan ja rangaistusten taannehtivuuskiellon periaatetta, koska se on soveltanut tässä asiassa vuoden 2006 suuntaviivoja, vaikka kilpailusääntöjen rikkomishetkellä olisi pitänyt soveltaa vuoden 1998 suuntaviivoja. Vuoden 2006 suuntaviivojen soveltaminen on merkinnyt vuoden 1998 suuntaviivojen soveltamisesta johtuviin sakkoihin verrattuna sakkojen määrän merkittävää kasvua pääasiassa sen vuoksi, että rikkomiseen liittyneiden tavaroiden myyntiarvo on kerrottu rikkomisen kestolla.

265    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo tältä osin aluksi, että perustelut, joiden mukaan vuoden 2006 suuntaviivojen soveltamisesta johtunut sakkojen määrän kasvu on selkeästi suhteeton unionin kilpailupolitiikalla tavoiteltuun tavoitteeseen nähden, sekoittuvat asiallisesti asiassa T‑56/09 esitetyn kuudennen kanneperusteen toisen osan yhteydessä esitettyihin perusteluihin. Niinpä näitä perusteluja tarkastellaan jäljempänä 353–391 kohdassa.

266    Seuraavaksi on syytä muistuttaa, että sakoista, jotka komissio on tässä asiassa määrännyt, säädetään asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa, joka vastaa kilpailusääntöjen rikkomishetkellä voimassa olleen asetuksen N:o 17 15 artiklaa. Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa säädetään, että kilpailusääntöjen rikkomiseen syyllistyneille yrityksille määrättävän sakon suuruutta määriteltäessä rikkomisen vakavuuden lisäksi on otettava huomioon sen kesto. Komissio on sakon suuruutta määritellessään soveltanut vuoden 2006 suuntaviivoja, jotka oli julkaistu ennen väitetiedoksiannon antamista tiedoksi kantajalle 18.4.2007.

267    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan rikoslakien taannehtivuuskiellon periaate, joka on vahvistettu EIOS:n 7 artiklassa ja perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdassa, muodostaa unionin oikeuden yleisen periaatteen, jota on kunnioitettava, kun kilpailusääntöjen rikkomisesta määrätään sakkoja. Tämä periaate edellyttää, että teosta määrätyt seuraamukset vastaavat kilpailusääntöjen rikkomishetkellä lainsäädännössä säädettyjä seuraamuksia (edellä 202 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 202 kohta; edellä 120 kohdassa mainittu asia LR AF 1998 v. komissio, tuomion 218–221 kohta ja asia T‑224/00, Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomio 9.7.2003, Kok., s. II‑2597, 39 kohta).

268    EIOS:n 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava ja sovellettava siten, että varmistetaan tehokas suojelu mielivaltaisia syytteitä, tuomioita ja seuraamuksia vastaan (ks. asia S.W. v. Yhdistynyt kuningaskunta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 22.11.1995, A-sarja, nro 335‑B, 35 kohta), ja sen mukaan on tarkastettava, että sinä ajankohtana, jona syytetty on toteuttanut syytteeseen ja tuomioon johtaneen teon, on ollut voimassa oikeussääntö, jonka perusteella kyseinen teko on ollut rangaistava, ja että määrätyllä rangaistuksella ei ole ylitetty tässä säännöksessä vahvistettuja rajoja (ks. asia Coëme ym. v. Belgia, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 22.6.2000, Recueil des arrêts et décisions 2000‑VII, 145 kohta; asia Achour v. Ranska, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 29.3.2006, Recueil des arrêts et décisions 2006‑IV, 43 kohta, ja asia Gurguchiani v. Espanja, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 15.12.2009, nro 16012/06, 30 kohta).

269    Lisäksi suuntaviivoilla voi olla oikeusvaikutuksia. Nämä oikeusvaikutukset eivät johdu itse suuntaviivojen normatiivisuudesta vaan siitä, että komissio on antanut ja julkaissut ne. Antamalla suuntaviivat ja julkaisemalla ne komissio rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä, eikä se voi poiketa näistä säännöistä sillä uhalla, että sen mahdollisesti katsotaan loukanneen yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, luottamuksensuojan periaatetta tai oikeusvarmuuden periaatetta (ks. vastaavasti edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 209–212 kohta).

270    Suuntaviivat kilpailupolitiikan välineenä kuuluvat taannehtivuuskiellon periaatteen soveltamisalaan samoin kuin rikkomisen määrittävän säännöksen uusi tulkinta oikeuskäytännössä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sen oikeuskäytännön mukaan, joka koskee ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohtaa (ks. erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa S.W. ja C.R. v. Yhdistynyt kuningaskunta 22.11.1995 antama tuomio, A-sarja, nro 335-B ja nro 335-C, 34–36 kohta ja 32–34 kohta; asiassa Cantoni v. Ranska, 15.11.1996 antama tuomio, Recueil des arrêts et décisions 1996-V, 29–32 kohta ja edellä 268 kohdassa mainittu asiassa Coëme ym. v. Belgia antama tuomio, Recueil des arrêts et décisions 2000-VII, 145 kohta). Tämän oikeuskäytännön mukaan näin on erityisesti silloin, kun kyse on tulkintakäytännöstä, jonka tulos ei ollut kohtuullisesti ennakoitavissa rikkomisen toteuttamishetkellä, kun otetaan huomioon erityisesti kyseiseen oikeussäännökseen liittyvässä oikeuskäytännössä tuolloin esitetty tulkinta.

271    Ennakoitavuuden käsitteen sisältö riippuu suuresti kyseessä olevan tekstin sisällöstä, sen kattamasta alasta ja sen adressaattien lukumäärästä ja laadusta. Lain ennakoitavuuden vastaista ei ole se, että kyseessä olevan henkilön on käytettävä valistuneita neuvonantajia voidakseen arvioida asian olosuhteissa kohtuullisessa määrin tietystä toiminnasta mahdollisesti aiheutuvat seuraukset. Tämä koskee erityisesti ammattilaisia, jotka ovat tottuneet harjoittamaan ammattiaan huolellisesti ja joiden voidaan lisäksi edellyttää arvioivan toiminnan riskejä huolellisesti (edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 215–223 kohta; asia T‑59/02, Archer Daniels Midland v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II‑3627, 44 kohta; ks. edellä 270 kohdassa mainittu asia Cantoni v. Ranska, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion 35 kohta ja asia Sud Fondi Srl ym. v. Italia, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 20.1.2009, nro 75909/01, 109 kohta).

272    Lisäksi EIOS:n 7 artiklan 1 kappaleessa vahvistettuja takeita ei voida tulkita siten, että rikosoikeudellista vastuuta koskevien säännösten vähittäinen selkeyttäminen olisi sen perusteella mahdotonta, sillä edellytyksellä, että kehityksen lopputulos on rikostunnusmerkistön ydinsisällön kanssa yhteensopiva ja riittävällä tavalla ennakoitavissa (ks. asia Jorgic v. Saksa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 12.7.2007, Recueil des arrêts et décisions 2007‑III, 101 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

273    Nämä oikeuskäytäntöä koskevat muistutukset huomioon ottaen taannehtivuuskiellon periaatteen noudattamisen valvomiseksi on tässä asiassa tutkittava, oliko sakkojen laskentatavassa vuoden 2006 suuntaviivojen hyväksymisen jälkeen tapahtunut muutos kohtuullisesti ennakoitavissa silloin, kun kyseessä olevat kilpailusääntöjen rikkomiset tapahtuivat (ks. vastaavasti edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 224 kohta).

274    Tältä osin on todettava, että vuoden 2006 suuntaviivojen hyväksymistä edeltänyt pääasiallinen syy oli EY 81 ja EY 82 artiklan rikkomista koskevan syytepolitiikan muuttaminen aiemmasta käytännöstä saatujen kokemusten pohjalta sen varmistamiseksi, että niiden perusteella määrättävät sakot ovat luonteeltaan riittävän varoittavia. Tätä tavoitetta ilmentää erityisesti kolme pääasiallista innovaatiota: Ensinnäkin sakkojen määrittämisen perusteena pidetään tarifikaatiojärjestelmän sijaan rikkomiseen liittyvien tavaroiden myyntiarvoa, toiseksi sakon perusmäärään on sisällytetty lisäsumma, jolla yrityksiä pyritään varoittamaan kilpailuoikeuden kaikkein vakavimpiin rikkomisiin osallistumisesta, ja kolmanneksi rikkomisen kestolle on annettu merkittävämpi painoarvo sakkoja laskettaessa.

275    Komissio katsoo viimeksi mainitun seikan osalta, että kun otetaan huomioon vaikutus, joka rikkomisen kestolla välttämättä on sen potentiaalisten markkinavaikutusten kannalta, on tärkeää, että sakko osoittaa myös niiden vuosien määrän, joiden kuluessa yritys on osallistunut rikkomiseen. Rikkomiseen liittyvän myyntiarvon kertominen rikkomiseen osallistumisen kestolla vaikuttaa siten osaltaan siihen, että vahvistetaan sakko, joka osoittaa paitsi kyseisen rikkomisen taloudellisen merkityksen myös kunkin siihen osallistuneen yrityksen suhteellisen painoarvon.

276    Jo riidanalaisen kartellin alkamisen ajankohtana vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että komissio on aiemmin määrännyt tietyntasoisia sakkoja tietyntyyppisistä rikkomisista, ei voi estää sitä korottamasta tätä tasoa jopa merkittävästi asetuksessa N:o 17 ja asetuksessa N:o 1/2003 säädetyissä rajoissa, jos tämä on tarpeen unionin kilpailupolitiikan toteuttamiseksi. Unionin kilpailusääntöjen tehokas soveltaminen nimittäin edellyttää, että komissio voi milloin tahansa mukauttaa sakkojen tasoa tämän politiikan tarpeita vastaavaksi (ks. vastaavasti edellä 77 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique diffusion française ym. v. komissio, tuomion 109 kohta; edellä 135 kohdassa mainittu asia Aristrain v. komissio, tuomio 2.10.2003, 81 kohta ja edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 227 kohta). Tämä harkintavalta on perusteltu erityisesti sen vuoksi, että jos sakon määrä perustuisi laskelmaan, joka tehdään yksinkertaisen aritmeettisen kaavan perusteella, yritykset voisivat ennustaa mahdollisen seuraamuksen ja verrata sitä niihin etuihin, joita ne saavat kilpailusääntöjen rikkomisesta (edellä 150 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 336 kohta).

277    Tästä seuraa, että sellaiseen hallinnolliseen menettelyyn osallistuvat yritykset, jonka päätteeksi voidaan määrätä sakkoja, eivät voi saavuttaa perusteltua luottamusta siihen, ettei komissio ylitä aiemmin käytettyä sakkojen tasoa, eivätkä sakkojen laskentatapaan (edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 228 kohta). Näin on myös silloin, kun sakkojen tason korotus toteutetaan soveltamalla yksittäistapauksiin vuoden 2006 suuntaviivojen kaltaisia yleisesti sovellettavia käytännesääntöjä (ks. analogisesti edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 229 ja 230 kohta ja edellä 245 kohdassa mainittu asia Archer Daniels Midland v. komissio, tuomio 19.3.2009, 59 kohta).

278    Tätä johtopäätöstä ei voida kiistää Compagnien perusteluilla, joiden mukaan ”kilpailuoikeuden noudattamista koskeva politiikka on – – investointi, jonka kalibrointi määritellään muun muassa seuraamusten odotetun tason perusteella”, minkä seikan pitäisi Compagnien mukaan rohkaista unionin yleistä tuomioistuinta ottamaan tämän kanneperusteen tarkastelemisen yhteydessä huomioon erityisen ponnistelun, johon sen on väitetysti suostuttava kilpailuoikeudesta johtuvia sääntöjä noudattaakseen. Tällaisia perusteluja ei voida hyväksyä, koska unionin kilpailuoikeuden alaan kuuluvat säännöt eivät ole luonteeltaan valinnaisia ja koska yritys ei voi siten vedota asianmukaisesti kustannuksiin, joita sille aiheutuu siitä, että sen on noudatettava näitä sääntöjä.

279    Myöskään sillä ei ole merkitystä, että vuoden 2006 suuntaviivojen soveltamisesta johtunut sakkojen keskimääräisen tason korottaminen seurasi ajanjaksoa, jona sovellettiin muita yleisesti sovellettavia käytännesääntöjä, toisin kuin Compagnie väittää.

280    Tätä korottamista ei voida ensinnäkään pitää itsessään lainvastaisena taannehtivuuden kiellon ja luottamuksensuojan periaatteen kannalta, koska korottaminen pysyy asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa määritellyissä lainmukaisissa rajoissa, sellaisena kuin unionin tuomioistuimet ovat niitä tulkinneet (ks. analogisesti unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑76/08, EI du Pont de Nemours ym. v. komissio, tuomio 2.2.2012, 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja asia T‑77/08, Dow Chemical v. komissio, tuomio 2.2.2012, 141 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Vuoden 2006 suuntaviivojen 32 kohdan mukaan suuntaviivoissa määrätyn uuden laskentamenetelmän soveltaminen ei kuitenkaan rajoita asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisen säännön soveltamista, jonka mukaan kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko on enintään 10 prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta. Vuoden 2006 suuntaviivoissa määrätään lisäksi, että sakko lasketaan ottaen huomioon kyseisen rikkomisen vakavuus ja kesto, mikä vastaa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa vahvistettua sääntöä.

281    Kun toiseksi otetaan huomioon edellä 276 ja 277 kohdassa esitetyt periaatteet – ja toisin kuin Compagnie väittää –, se seikka, että vuoden 1998 suuntaviivojen soveltamisalaa olisi voitu tammikuussa 2003 laajentaa koko ETA-alueelle, tai unionin kilpailupolitiikasta vastuussa olleiden komission jäsenten vuosina 2003 ja 2005 pitämät puheet eivät ole sellaisia seikkoja, joiden perusteella talouden toimijoille olisi syntynyt perusteltu luottamus siihen, että näitä suuntaviivoja ei jatkossa muutettaisi.

282    Kolmanneksi ei ole kiistetty sitä, että komissio on soveltanut tässä asiassa vuoden 2006 suuntaviivojen 38 kohdan mukaista sääntöä, jonka mukaan kyseisiä suuntaviivoja sovelletaan kaikkiin asioihin, joista on annettu väitetiedoksianto 1.9.2006 jälkeen. Compagnien näkemystä ei voida siten hyväksyä, kun se väittää, että sillä oli perusteltu luottamus siihen, että komissio ei käyttäisi vuoden 2006 suuntaviivojen mukaista laskentamenetelmää tässä asiassa.

283    Edellä 274–282 kohdassa esitetystä päättelystä seuraa siten, että yrityksille EY 81 artiklan rikkomisesta määrättävien sakkojen keskimääräisen tason korottaminen vuoden 2006 suuntaviivojen hyväksymisen jälkeen oli kilpailusääntöjen rikkomishetkellä Saint-Gobainin ja Compagnien kaltaisten valistuneiden toimijoiden kohtuullisesti ennakoitavissa. Tästä seuraa, ettei näiden yhtiöiden näkemystä voida hyväksyä niiden arvostellessa komissiota siitä, että se on soveltanut tässä asiassa vuoden 2006 suuntaviivoja ja loukannut siten rangaistusten taannehtivuuskiellon ja luottamuksensuojan periaatetta, koska tämä valinta on johtanut korkeamman sakon määräämiseen kuin vuoden 1998 suuntaviivojen soveltamisesta olisi johtunut. Samoista syistä komission ei tarvinnut selvittää vuoden 2006 suuntaviivoissa tarkemmin sitä, että sakkojen tason korottaminen oli tarpeen unionin kilpailupolitiikan täytäntöönpanon varmistamiseksi (ks. analogisesti edellä 148 kohdassa mainittu asia Schindler Holding ym. v. komissio, tuomion 128 kohta).

284    Viides valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

6.     Kuudes kanneperuste, joka koskee sakon kohtuuttomuutta

285    Saint-Gobainin kannekirjelmän kuudennen, seitsemännen ja kahdeksannen kanneperusteen on katsottava olevan yhden ja saman kanneperusteen kolme osaa, jotka koskevat sakon kohtuuttomuutta. Aluksi on käsiteltävä väitettä, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklaa on sovellettu virheellisesti, kun rikkomisen uusiminen on otettu huomion raskauttavana tekijänä, ja jonka mukaan perusteluja ei ole esitetty. Sen jälkeen tarkastellaan väitteitä, jotka koskevat sakon määrän suhteettomuutta ja sitä, että komissio on ottanut puutteellisesti huomioon sen, että Saint-Gobain ei ole kiistänyt tosiseikkojen paikkansapitävyyttä.

a)     Ensimmäinen osa, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklaa on sovellettu virheellisesti, kun rikkomisen uusiminen on otettu huomioon raskauttavana tekijänä, suhteellisuusperiaatetta on loukattu ja perustelut puuttuvat

286    Tämä ensimmäinen osa liittyy asiallisesti yhteen Compagnien asiassa T‑73/09 esittämään kanneperusteeseen. Niitä on sen vuoksi tarkasteltava yhdessä.

 Asianosaisten lausumat

287    Saint-Gobain ja Compagnie väittävät, että ottaessaan tässä asiassa huomioon raskauttavien seikkojen tutkimisten yhteydessä 23.7.1984 tehdyn komission päätöksen N:o 84/388/ETY, joka koski [EY 81] artiklan mukaista menettelyä (IV/30.988 – Sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat tasolasin alalla Benelux-maissa) (EYVL L 212, s. 13; jäljempänä Beneluxin tasolasipäätös) ja 7.12.1988 tehdyn komission päätöksen N:o 89/93/ETY, joka koski [EY 81] ja [EY 82] artiklan mukaista menettelyä (IV/31.906 – Tasolasi) [(EYVL 1989, L 33, s. 44; jäljempänä Italian tasolasipäätös)], komissio on soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan mukaisia rikkomisen uusimista koskevia sääntöjä.

288    Compagnie väittää aluksi, että vuoden 2006 suuntaviivojen soveltamisella loukataan luottamuksensuojan ja taannehtivuuskiellon periaatetta, koska näitä suuntaviivoja ei ollut hyväksytty eikä julkaistu riidanalaisten tosiseikkojen tapahtumisaikana.

289    Näiden päätösten huomioon ottaminen Saint-Gobainille määrättyjä sakkoja laskettaessa on vastoin niitä periaatteita, joiden nojalla yritykset saatetaan vastuuseen unionin kilpailusääntöjen rikkomisesta. Saint-Gobain ei ole ollut kummankaan päätöksen adressaatti, eikä Saint-Gobainilla ole ollut määräämisvaltaa näiden päätösten adressaatteina olleisiin yrityksiin. Vaikka Saint-Gobain-konsernin katsottaisiin virheellisesti muodostavan yhden yrityksen, komissio on tehnyt virheen katsoessaan yritysten, jotka eivät johda konsernia, olevan vastuussa yritysryhmän kaikista toimista. Tämä johtopäätös koskee erityisesti Italian tasolasipäätöstä, koska tämän päätöksen ainoana adressaattina ollut yhtiö on Fabbrica Pisana, ei siis Compagnie. Tämän päätöksen huomioon ottamisella loukataan myös Compagnien puolustautumisoikeuksia, koska Compagnie, joka ei ollut päätöksen adressaatti, ei ole kyennyt esittämään ennen kyseisen päätöksen hyväksymistä huomautuksiaan niistä toimista, joista sen tytäryhtiötä syytettiin, tai omasta vastuustaan. Lisäksi se seikka, että tämä päätös on osoitettu vain Fabbrica Pisanalle, on omiaan osoittamaan, että Compagnie, joka oli Fabbrica Pisanan emoyhtiö, ei käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa sen liiketoimintapolitiikkaan.

290    Riidanalaisen päätöksen tätä osaa ei ole myöskään perusteltu, sillä komissio on katsonut kyseisten kahden päätöksen olevan rikkomista, johon Saint-Gobain on syyllistynyt, koskeva raskauttava seikka esittämättä kuitenkaan seikkoja, joilla voidaan perustella sitä, että Saint-Gobainin katsotaan olevan vastuussa sisaryhtiöidensä ja Compagnien toiminnasta.

291    Saint-Gobainin ja Compagnien mukaan komissio on pyrkiessään osoittamaan rikkomisen uusimisen ottanut virheellisesti huomioon Beneluxin tasolasipäätöksen, vaikka se on tehty vuonna 1984. Vuoden 1984 ja tässä asiassa kyseessä olevan rikkomisen alkamisen välinen 14 vuoden aika on kuitenkin pitkä.

292    Compagnie katsoo, että vaikka Beneluxin tasolasipäätös voitaisiin ottaa huomioon rikkomisen uusimisen perustana, on silti katsottava, että sille yhdessä ja yhteisvastuullisesti Saint-Gobainin kanssa määrätyn sakon määrän korottaminen 60 prosentilla on suhteetonta, kun otetaan huomioon paitsi se, että päätös on tehty kauan sitten, myös se, että kyse on ainoasta uusimisjaksosta, josta sitä voidaan syyttää. Tästä seuraa, että unionin yleisen tuomioistuimen on perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattuja periaatteita noudattaakseen käytettävä tässä asiassa täyttä harkintavaltaansa ja alennettava seuraamusta siten, että se osoittaa asianmukaisemmin rikkomisen vakavuuden. Myös Saint-Gobain pyytää, että unionin yleinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa ja alentaa sakkoa asianmukaiseen määrään.

293    Komissio kiistää nämä perustelut. Se muistuttaa ensinnäkin, että sillä oli oikeus soveltaa tässä asiassa vuoden 2006 suuntaviivoihin sisältyviä rikkomisen uusimista koskevia sääntöjä ja että – vaikka näin ei olisikaan – rikkomisen uusiminen kuului joka tapauksessa niihin raskauttaviin seikkoihin, joita komissio saattoi vuoden 1998 suuntaviivojen nojalla soveltaa.

294    On otettava huomioon, että Saint-Gobain ja Compagnie kuuluivat samaan yritykseen ja että Compagnie valvoi tosiasiallisesti jokaista tytäryhtiötään.

295    Komissio katsoo Italian tasolasipäätöksen osalta, että se saattoi olla osoittamatta päätöstä Compagnielle ilman, että tämä pidättyminen olisi osoitus Compagnien tytäryhtiö Fabbrica Pisanan itsenäisyydestä suhteessa Compagnieen. Compagnie ei sitä vastoin ole kiistänyt sitä, että se omisti Fabbrica Pisanan kokonaan tämän päätöksen tekemiseen johtaneiden tosiseikkojen tapahtumishetkellä. Tästä seuraa, että – koska toisin ei ole osoitettu – Fabbrica Pisana ei määritellyt markkinakäyttäytymistään itsenäisesti ja että komissio olisi siten halutessaan voinut määrätä kyseisessä asiassa sakon Compagnielle. Komissio katsoo näin ollen, että se on ottanut perustellusti huomioon kyseisen päätöksen todetessaan riidanalaisessa päätöksessä Saint-Gobainin ja Compagnien muodostaman yrityksen syyllistyneen rikkomisen uusimiseen.

296    Komissio väittää Compagnielle puolestaan osoitetun Beneluxin tasolasipäätöksen osalta, että unionin tuomioistuimen asiassa C-3/06 P, Groupe Danone vastaan komissio, 8.2.2007 antaman tuomion mukaan (Kok., s. I‑1331) rikkomisen uusimisen toteaminen ja sen erityispiirteiden arviointi kuuluvat komission harkintavaltaan sen määritellessä sakkojen määrää, eikä sitä sido mahdollinen vanhentumisaika tällaisen toteamuksen tekemiselle. Tästä seuraa, että komissiolla on harkintavalta arvioida tapauskohtaisesti tekijöitä, jotka ovat omiaan vahvistamaan asianomaisten yritysten mahdollisen taipumuksen olla piittaamatta kilpailusäännöistä, kyseessä olevien rikkomisten välillä kulunut aika mukaan lukien. Vaikkei vuonna 1988 tehtyä Italian tasolasipäätöstä otettaisikaan huomioon, on kuitenkin todettava, että se, että alle 14 vuotta on kulunut Benelux tasolasiasiassa tehdyssä päätöksessä todetun rikkomisen ja kilpailusääntöjä rikkovaan toimintaan toistuvasti syyllistymisen välillä, osoittaa sen, että Compagnien ja Saint-Gobainin muodostamalla yrityksellä on taipumus olla noudattamatta kilpailuoikeutta. Näin on erityisesti siksi, että kaikki todetut rikkomiset liittyvät Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toimintoon.

297    Riidanalainen päätös on myös perusteltu, koska yhtäältä komissio on siinä maininnut syyt, joiden vuoksi Saint-Gobain ja Compagnie kuuluvat sen mielestä samaan yritykseen, ja koska toisaalta Compagnie on ollut Beneluxin tasolasipäätöksen adressaatti ja olisi voinut olla myös Italian tasolasipäätöksen adressaatti. Saint-Gobain on näissä olosuhteissa kyennyt ymmärtämään, miksi sen yhdessä Compagnien kanssa muodostavan yrityksen osalta on otettu huomioon rikkomisen uusimisjaksot.

298    Kun tarkastellaan puolustautumisoikeuksien kunnioittamista Italian tasolasipäätöksen yhteydessä, komission mukaan näitä oikeuksia on kunnioitettu täysimääräisesti, koska Compagniella on ollut riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä mahdollisuus pyrkiä kumoamaan kumottavissa oleva olettama, jonka perusteella komissio on voinut ottaa uusimisen huomioon, osoittamalla, että Fabbrica Pisana muodosti erillisen yrityksen.

299    Komissio katsoo lopuksi, että Compagnien perustelut, jotka koskevat suhteellisuusperiaatteen väitettyä loukkaamista ja joihin on vedottu kantajan vastauskirjelmän vaiheessa, muodostavat uuden kanneperusteen, ja ne on siten jätettävä tutkimatta. Soveltaessaan tässä asiassa 60 prosentin korotuskerrointa komissio on joka tapauksessa pysytellyt selvästi vuoden 2006 suuntaviivoissa määrätyn enimmäiskorotuksen eli sakon perusmäärän kaksinkertaistamisen puitteissa. Unionin yleisen tuomioistuimen mahdollisuus tarkistaa sakon oikeasuhteisuus osoittaa lisäksi sen, että sen harjoittama tuomioistuinvalvonta on luonteeltaan sellaista, että se täyttää perusoikeuskirjan vaatimukset.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

–       Perusoikeuskirjaan perustuvien ja Compagnien täydentävässä muistiossaan esittämien perustelujen tutkittavaksi ottaminen

300    Aluksi on syytä arvioida, voidaanko Compagnien tämän kanneperusteen tueksi täydentävässä muistiossaan esittämät perustelut, jotka koskevat perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdan mukaisen rangaistusten oikeasuhteisuuden periaatetta, ottaa tutkittavaksi.

301    Tältä osin on muistutettava, että unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdasta ja 48 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista ja että asian käsittelyn kuluessa ei saada vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu käsittelyn aikana esiin tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin. Peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on kuitenkin otettava tutkittavaksi. Kanneperusteen tueksi esitettyä väitettä kohdellaan samalla tavoin (unionin yleisen tuomioistuimen asia T-231/99, Joynson v. komissio, tuomio 21.3.2002, Kok., s. II-2085, 156 kohta).

302    Tässä asiassa on syytä todeta, että viitatessaan täydentävässä muistiossaan perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun rangaistusten oikeasuhteisuuden periaatteeseen Compagnie ei vetoa aiemmin esittämiinsä perusteisiin ja väitteisiin nähden uuteen perusteeseen tai väitteeseen, vaan se vetoaa ainoastaan perusoikeuskirjan määräykseen, jolla täydennetään erään kannekirjelmässä esitetyn väitteen oikeudellista perustaa.

303    Tästä seuraa, että Compagnien täydentävässä muistiossaan tältä osin esittämät perustelut voidaan ottaa tutkittavaksi.

–       Asiakysymys

304    Aluksi on syytä hylätä Compagnien esittämät perustelut, joiden mukaan komissio ei olisi voinut soveltaa tässä asiassa vuoden 2006 suuntaviivoja korottaakseen sakon perusmäärää rikkomisen uusimisen perusteella. Koska Compagnie ei esitä mitään konkreettisia perusteluja tämän väitteen tueksi, on syytä korostaa, että rikkomisen uusiminen kuului niihin raskauttaviin seikkoihin, joiden perusteella sakon perusmäärää voitiin vuoden 1998 suuntaviivojen mukaan korottaa, ja että ottamalla siten huomioon erityisesti edellä 265–273 kohdassa mainitut periaatteet vuoden 2006 suuntaviivojen soveltamista tähän asiaan ei voida tältä osin arvostella sen paremmin rikoslakien taannehtivuuskiellon periaatteen kuin luottamuksensuojan periaatteenkaan näkökulmasta.

305    Tämän jälkeen on syytä muistuttaa, että uusimisen käsite, sellaisena kuin se ymmärretään joissakin kansallisissa oikeusjärjestyksissä, edellyttää, että henkilö on syyllistynyt uusiin rikkomisiin sen jälkeen, kun hänelle on määrätty seuraamus vastaavanlaisista rikkomisista (unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑141/94, Thyssen Stahl v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok., s. II‑347, 617 kohta). Niinpä eräs vuoden 2006 suuntaviivojen 28 kohdassa mainittu esimerkki raskauttavista seikoista on tapaus, jossa ”yritys jatkaa tai toistaa samanlaista tai samantyyppistä rikkomista sen jälkeen, kun komissio tai kansallinen kilpailuviranomainen on todennut kyseisen yrityksen rikkoneen [EY] 81 tai [EY] 82 artiklan määräyksiä”.

306    Edellä 206–247 kohdassa esitetyistä perusteluista ilmenee tältä osin, että komissio ei tehnyt virhettä, kun se katsoi Compagnien ja Saint-Gobain Glass Francen kuuluneen samaan yritykseen silloin, kun riidanalaisessa päätöksessä sanktioitu rikkominen tapahtui.

307    Koska Saint-Gobain ja Compagnie eivät väitä, että riidanalainen rikkominen ei olisi samanlainen tai samantyyppinen kuin rikkomiset, joista on määrätty seuraamus kahdessa aiemmassa päätöksessä, jotka komissio on ottanut tässä asiassa huomioon todetessaan rikkomisen uusimisen, on tarkistettava, onko komissio katsonut asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan ja vuoden 2006 suuntaviivojen 28 kohdan sääntöjen nojalla perustellusti, että sama yritys on syyllistynyt näihin eri rikkomisiin. On tarkasteltava myös yhtäältä Saint-Gobainin ja Compagnien esittämää väitettä, jonka mukaan Beneluxin tasolasipäätöstä ei päätöksen ja riidanalaisen rikkomisen alkamisen välillä kulunut aika huomioon ottaen voitaisi ottaa tässä yhteydessä huomioon, ja toisaalta perustelujen puuttumista koskevaa väitettä.

308    Vuonna 1988 tehdyn Italian tasolasipäätöksen osalta on riidatonta, että sen adressaattina oli erityisesti Fabbrica Pisana -yhtiö, joka on Compagnien tytäryhtiö, mutta että Compagnie tai Saint-Gobain eivät olleet sen adressaatteja. Ei ole myöskään kiistetty, että Compagnie omisti Fabbrica Pisanan kokonaan Italian tasolasipäätöksen tekemisen ajankohtana.

309    Kuten komissio on perustellusti korostanut, unionin yleinen tuomioistuin on katsonut asiassa T-203/01, Michelin vastaan komissio, 30.9.2003 antamassaan tuomiossa (Kok., s. II‑4071, 290 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), että silloin kun tytäryhtiöt ovat saman emoyhtiön 100‑prosenttisessa tai lähes 100‑prosenttisessa suorassa tai välillisessä omistuksessa, voidaan kohtuudella päätellä, että nämä tytäryhtiöt eivät päätä itsenäisesti käyttäytymisestään markkinoilla ja että ne muodostavat siten yhdessä emoyhtiön kanssa yhden taloudellisen yksikön eli EY 81 ja EY 82 artiklassa tarkoitetun yrityksen. Näin ollen rikkominen, johon konsernin yksi tytäryhtiö on aiemmin syyllistynyt, voidaan ottaa huomioon silloin, kun tämän konsernin toisen tytäryhtiön osalta näytetään toteen rikkomisen uusimista koskeva raskauttava seikka.

310    Emoyhtiön voidaan kuitenkin katsoa olevan vastuussa emoyhtiön 100‑prosenttisessa tai lähes 100‑prosenttisessa omistuksessa olevan tytäryhtiön kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta, ja komissio voi katsoa emoyhtiön olevan vastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta yhteisvastuullisesti ainoastaan, jos emoyhtiö ei kumoa kumottavissa olevaa olettamaa, jonka mukaan se käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tämän tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan edellä 211, 213 ja 214 kohdassa mainittujen periaatteiden mukaisesti.

311    Tästä seuraa, ettei komissio voi tyytyä toteamaan, että yrityksellä ”voi” olla tällainen ratkaiseva vaikutusvalta toisen yrityksen liiketoimintapolitiikkaan, ilman että olisi tarpeen selvittää, onko tällaista vaikutusvaltaa todella käytetty. Päinvastoin on niin, että komission on periaatteessa osoitettava tällainen ratkaiseva vaikutus kaikkien tosiseikkojen perusteella, ja näihin kuuluu erityisesti yhden yrityksen mahdollinen määräämisvalta suhteessa toiseen yritykseen (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen yhdistetyt asiat T‑144/07, T‑147/07–T‑150/07 ja T‑154/07, ThyssenKrupp Liften Ascenseurs v. komissio, tuomio 13.7.2011, Kok., s. II‑5129, 311 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

312    Lisäksi on muistutettava, että EY 81 artiklan 1 kohdan perusteella tehtyjen päätösten soveltamiseksi ja täytäntöön panemiseksi on tarpeen yksilöidä sellainen kokonaisuus, joka on oikeussubjekti ja jolle päätös osoitetaan (edellä 203 kohdassa mainittu asia PVC II, tuomion 978 kohta). Niinpä oikeuskäytännön mukaan silloin, kun tällaisen unionin kilpailusääntöjen rikkomisen on todettu tapahtuneen, on siis määritettävä se luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka rikkomisajankohtana vastasi yrityksen toiminnasta, jotta tämä voitaisiin saattaa vastuuseen rikkomisesta (unionin tuomioistuimen asia C‑279/98 P, Cascades v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I‑9693, 78 kohta ja asia C‑297/98 P, SCA Holding v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I‑10101, 27 kohta; unionin yleisen tuomioistuimen asia T-6/89, Enichem Anic v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok., s. II‑1623, 236 kohta). Kun komissio tekee tämän määräyksen nojalla päätöksen, sen on yksilöitävä se luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö taikka luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, joiden voidaan katsoa olevan vastuussa kyseisen yrityksen menettelystä ja joille voidaan tällä perusteella määrätä seuraamuksia, ja se osoittaa päätöksen tälle henkilölle tai näille henkilöille (ks. edellä 232 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 17.5.2011, 250 ja 251 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

313    Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi katsonut edellä 135 kohdassa mainitussa asiassa Aristrain vastaan komissio 2.10.2003 antamassaan tuomiossa (99 kohta), että pelkästään se, että kahden eri liikeyhtiön osakepääoman omistaa sama henkilö tai perhe, ei ole riittävää, jotta voitaisiin osoittaa näiden yhtiöiden olevan taloudellinen yksikkö, minkä seurauksena yhteisön kilpailuoikeuden mukaan on se, että yhden yhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa toisen yhtiön toiminnasta ja että yksi yhtiö voidaan velvoittaa maksamaan toiselle määrätty sakko.

314    Näin ollen ei ole hyväksyttävää, että komissio voisi todeta rikkomisen uusimista koskevan raskauttavan seikan Saint-Gobainin ja Compagnien osalta todetessaan, että niitä voidaan pitää vastuussa aikaisemmasta rikkomisesta, josta niille ei ole määrätty seuraamuksia komission päätöksessä ja jota todettaessa ne eivät ole olleet väitetiedoksiannon adressaatteja, minkä vuoksi niille ei ollut annettu tilaisuutta esittää perusteluitaan kiistääkseen sen, että ne mahdollisesti muodostivat taloudellisen yksikön yhden tai toisen aiemman päätöksen adressaattina olleen yrityksen kanssa.

315    Edellä 308 kohdassa esitetty toteamus huomioon ottaen on siten syytä päättää, että komissio ei voinut ottaa huomioon Italian tasolasipäätöstä osoittaakseen Saint-Gobainin ja Compagnien syyllistyneen tässä asiassa rikkomisen uusimiseen.

316    Tätä johtopäätöstä ei voida riitauttaa komission perusteluilla, joiden mukaan emoyhtiöllä oli riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneen menettelyn yhteydessä mahdollisuus kiistää se, että se muodosti yhden taloudellisen yksikön yhdessä niiden yritysten kanssa, joille Italian tasolasipäätöksessä on määrätty seuraamuksia.

317    On nimittäin todettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan yhtäältä puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaate sulkee pois sen, että voitaisiin pitää laillisena päätöstä, jolla komissio määrää yritykselle sakon kilpailun alalla ilmoittamatta sille ennakolta sitä vastaan esitettyjä väitteitä, ja toisaalta, kun otetaan huomioon väitetiedoksiannon merkitys, siinä on yksiselitteisesti täsmennettävä se oikeushenkilö, jolle sakot mahdollisesti määrätään, ja se on osoitettava tälle oikeushenkilölle (ks. edellä 311 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat ThyssenKrupp Liften Ascenseurs v. komissio, tuomion 318 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

318    Näin ollen ei ole hyväksyttävää, että komissio voisi katsoa rikkomisen uusimista koskevaa raskauttavaa seikkaa todettaessa, että yritystä täytyy pitää vastuussa aikaisemmasta rikkomisesta, josta sille ei ole määrätty seuraamuksia komission päätöksessä ja jota todettaessa yritys ei ole ollut väitetiedoksiannon adressaatti, minkä vuoksi kyseiselle yritykselle ei ollut aiemman rikkomisen toteamista koskeneen menettelyn seurauksena annetun päätöksen yhteydessä annettu tilaisuutta esittää väitteitä kiistääkseen sen, että se mahdollisesti muodosti taloudellisen yksikön yhden tai toisen aiemman päätöksen adressaattina olleen yrityksen kanssa (edellä 311 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Liften Ascenseurs v. komissio, tuomion 319 kohta).

319    Tämä ratkaisu on sitäkin perustellumpi, koska oikeuskäytännön mukaan komissiota ei sido mahdollinen vanhentumisaika rikkomisen uusimista koskevan toteamuksen tekemiselle ja koska tällainen toteamus voidaan tehdä useita vuosia rikkomisen toteamisen jälkeen hetkellä, jolloin kyseinen yritys ei missään tapauksessa voisi kiistää kyseisen taloudellisen yksikön olemassaoloa etenkään, jos sovelletaan edellä esitettyä ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaa olettamaa (edellä 311 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat ThyssenKrupp Liften Ascenseurs v. komissio, tuomion 320 kohta)

320    Vaikka onkin perusteltua katsoa, että emoyhtiö on tosiasiallisesti tietoinen päätöksestä, jonka komissio on aikaisemmin osoittanut tämän tytäryhtiölle, jonka osakepääoman emoyhtiö omistaa lähes kokonaan, tämä tieto ei voi kompensoida sitä, ettei aikaisemmassa päätöksessä todettu kyseisen emo- ja tytäryhtiön muodostavan yhtä taloudellista yksikköä, jotta olisi voitu katsoa mainitun emoyhtiön olevan vastuussa aikaisemmasta rikkomisesta ja korottaa sille määrättyjen sakkojen määrää rikkomisen uusimisen perusteella (edellä 311 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat ThyssenKrupp Liften Ascenseurs v. komissio, tuomion 322 kohta). Mahdollisesti pitkänkin ajanjakson kuluminen aiemman rikkomisen toteavan päätöksen tekemisestä on omiaan tekemään erittäin vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi tässä tilanteessa sen, että emoyhtiö voisi kiistää paitsi tällaisen taloudellisen yksikön olemassaolon tarvittaessa myös seikat, jotka muodostavat itse rikkomisen.

321    Edellä esitetystä seuraa ilman, että riidanalaisen päätöksen puuttuvia perusteluja koskevasta väitteestä olisi tarpeen lausua, että riidanalaiseen päätökseen sisältyy oikeudellinen virhe, koska komissio on todennut Saint-Gobainin ja Compagnien osalta rikkomisen uusimista koskevana raskauttavana seikkana Italian tasolasipäätöksen.

322    Toisin kuin Italian tasolasipäätös vuonna 1984 tehty Beneluxin tasolasipäätös on osoitettu paitsi Saint-Gobain-konsernin tytäryhtiölle, eli tässä tapauksessa SA Glaceries de Saint-Rochille, myös Compagnielle.

323    Edellä 206–247 kohdassa esitetystä päättelystä seuraa, että komissio on katsonut aivan oikein Compagnien ja Saint-Gobain Glass Francen kuuluneen samaan yritykseen kilpailusääntöjen rikkomishetkellä.

324    Tästä seuraa, että komissio saattoi katsoa, että riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetulle Saint-Gobainin ja Compagnien muodostamalle yritykselle oli määrätty jo Beneluxin tasolasipäätöksessä seuraamus samanlaisesta tai samantyyppisestä EY 81 artiklan rikkomisesta. Tältä osin on vailla merkitystä, ettei Compagnie ollut osallistunut suoraan rikkomiseen, josta Beneluxin tasolasipäätöksessä määrättiin seuraamuksia. Koska yrityksen käsitettä unionin kilpailusääntöjen merkityksessä määriteltäessä taloudellinen yksikkö on ainoa merkityksellinen arviointiperuste, se, että taloudellinen yksikkö on osallisena useissa rikkomisissa, riittää siihen, että rikkomisen uusiminen voidaan todeta (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑53/06, UPM-Kymmene v. komissio, tuomio 6.3.2012, 129 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

325    Saint-Gobain ja Compagnie päättelevät kuitenkin edellä 97 kohdassa mainitussa asiassa Groupe Danone vastaan komissio, 25.10.2005 annetusta tuomiosta, että se, että yli 10 vuotta on kulunut aiempien rikkomisten toteamisten ja sen välillä, kun asianomainen yritys on jälleen rikkonut kilpailusääntöjä, on esteenä rikkomisen uusimisen toteamiselle. Riidanalaisessa päätöksessä loukataan tältä osin oikeusvarmuuden periaatetta.

326    Tältä osin on syytä muistuttaa, että rikkomisen uusimisen toteaminen ja sen erityispiirteiden arviointi kuuluvat komission harkintavaltaan siltä osin kuin kyse on niiden tekijöiden valinnasta, jotka se ottaa huomioon sakkojen määrän määrittämiseksi, eikä komissiota sido mahdollinen vanhentumisaika tällaisen toteamuksen tekemiselle (edellä 296 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomio 8.2.2007, 38 kohta; edellä 150 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 383 kohta ja asia T‑161/05, Hoechst v. komissio, tuomio 30.9.2009, Kok., s. II‑3555, 141 kohta).

327    Rikkomisen uusiminen on tärkeä komission arvioitavaksi kuuluva tekijä, jonka huomioimisella pyritään saamaan yritykset, jotka ovat osoittaneet taipumusta olla piittaamatta kilpailusäännöistä, muuttamaan käyttäytymistään. Komissio voi näin ollen ottaa kussakin tapauksessa huomioon seikat, jotka ovat omiaan vahvistamaan tällaisen taipumuksen ja joihin kuuluu esimerkiksi aika, joka on kulunut asianomaisten rikkomisten välillä (edellä 296 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomion 39 kohta; edellä 150 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 383 kohta ja edellä 326 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 142 kohta).

328    Unionin tuomioistuin on vielä täsmentänyt asiassa C-413/08 P, Lafarge vastaan komissio, 17.6.2010 antamassaan tuomiossa (Kok., s. I‑5361, 70 kohta), että suhteellisuusperiaate edellyttää, että kyseisen rikkomisen ja aikaisemman kilpailusääntöjen rikkomisen välillä kulunut aika otetaan huomioon arvioitaessa, onko yrityksellä taipumusta olla piittaamatta näistä säännöistä. Unionin yleinen tuomioistuin ja tarvittaessa myös unionin tuomioistuin voivat komission kilpailuoikeuden alalla toteuttamiin toimenpiteisiin kohdistuvassa tuomioistuinvalvonnassaan siis joutua tarkistamaan, onko komissio noudattanut suhteellisuusperiaatetta korottaessaan määrättyä sakkoa uusimisen perusteella, ja etenkin, onko tällainen korotus määrättävä, kun kyseisen rikkomisen ja aikaisemman kilpailusääntöjen rikkomisen välillä kulunut aika otetaan huomioon.

329    Tältä osin on syytä korostaa, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin on edellä 97 kohdassa mainitussa asiassa Groupe Danone vastaan komissio 25.10.2005 antamassaan tuomiossa (354 ja 355 kohta) toki katsonut, että komissio on voinut ottaa huomioon lähes 18 vuotta ennen tässä asiassa kyseessä olleen kilpailusääntöjä rikkovan toiminnan alkamista tehdyn päätöksen, tämä tapahtui tilanteessa, jossa rikkomisen uusiminen voitiin todeta myös uudemman päätöksen perusteella ja jossa suhteellisen lyhyt ajanjakso eli alle 10 vuotta oli erottanut nämä rikkomiset toisistaan. Näiden seikkojen perusteella unionin tuomioistuin on muutoksenhaun johdosta antamassaan tuomiossa hylännyt valitusperusteen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin olisi loukannut oikeusvarmuuden periaatetta (edellä 296 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomio 8.2.2007, 40 kohta).

330    Koska Italian tasolasipäätös on otettu tässä asiassa virheellisesti huomioon, kun Saint-Gobainin ja Compagnien on todettu syyllistyneen rikkomisen uusimiseen (ks. edellä 308–321 kohta), on syytä todeta, että noin 13 vuoden ja kahdeksan kuukauden ajanjakso on kulunut Beneluxin tasolasipäätöksen tekemisajankohdan eli 23.7.1984 ja rikkomisen, josta riidanalaisessa päätöksessä on määrätty seuraamuksia, alkamisen eli maaliskuun 1998 välillä. Näin ollen Saint-Gobainin ja Compagnien muodostama yritys ei ole osoittanut taipumusta toistaa kilpailuoikeuteen kuuluvia sääntöjä rikkovaa toimintaa, joka olisi täysin verrattavissa toimintaan, josta oli kyse edellisessä kohdassa mainitussa asiassa Groupe Danone.

331    Niinpä on tutkittava, merkitseekö se, että ainoastaan tämä päätös otetaan huomioon, kun Saint-Gobainin ja Compagnien todetaan osoittaneen taipumusta olla piittaamatta kilpailuoikeuden säännöistä, sitä, että tässä asiassa on loukattu suhteellisuusperiaatetta.

332    Komissio on määrännyt Beneluxin tasolasipäätöksessä seuraamuksia Compagnielle samoin kuin sen tietyille Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toimintoon kuuluneille tytäryhtiöille. On todettava kyseen olleen siten samasta toiminnosta, kuin mihin riidanalaisen päätöksen adressaatteina olevat Saint-Gobain-konsernin tytäryhtiöt kuuluvat.

333    Lisäksi Beneluxin tasolasipäätöksessä tarkoitetussa kartellissa oli erityispiirteitä, jotka ovat hyvin lähellä sitä kartellia, joista riidanalaisessa päätöksessä on määrätty seuraamuksia, sillä tämä kartelli muodostui arkaluonteisten hintatietojen vaihtamisesta, asiakaskunnan jakamisesta sekä osapuolten markkinaosuuksien pitämisestä vakaina.

334    Näiden seikkojen perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että noin 13 vuoden ja kahdeksan kuukauden pituisen ajanjakson kuluminen Beneluxin tasolasipäätöksen tekemisajankohdan ja sen ajankohdan välillä, jolloin rikkominen, josta riidanalaisessa päätöksessä on määrätty seuraamuksia, on alkanut ei ole esteenä sille, että komissio voi suhteellisuusperiaatetta loukkaamatta todeta, että kantajien muodostamalla yrityksellä oli taipumusta olla piittaamatta kilpailusäännöistä. Komissio ei siten ole tehnyt virhettä, kun se on tukeutunut Beneluxin tasolasipäätökseen osoittaakseen rikkomisen uusimista koskevan raskauttavan seikan Saint-Gobainin ja Compagnien osalta.

335    Lopulta tarkasteltaessa perustelujen puuttumista koskevaa väitettä, jonka mukaan riidanalaisessa päätöksessä ei ole esitetty syitä, joiden takia komissio on katsonut Saint-Gobainin olevan vastuussa Beneluxin tasolasipäätöksestä, vaikka päätöstä ei ole osoitettu sille, tätä väitettä ei voida hyväksyä.

336    On syytä muistuttaa, että Compagnie oli Beneluxin tasolasipäätöksen adressaatti. Komissio on esittänyt riidanalaisessa päätöksessä syyt, joiden vuoksi se on arvioinut Compagnien ja Saint-Gobainin muodostavan vain yhden ainoan yrityksen, eikä Compagnie ole onnistunut kumoamaan olettamaa, jonka mukaan se käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kokonaan omistamansa Saint-Gobain Glass Francen liiketoimintapolitiikkaan (riidanalaisen päätöksen 599–622 kohta). Lisäksi riidanalaisen päätöksen 686 ja 688 perustelukappaleesta käy ilmi erityisesti, että komissio on arvostellut Saint-Gobainin ja Compagnien muodostamaa yritystä toistuvasta kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta vedoten Italian tasolasipäätökseen ja Beneluxin tasolasipäätökseen nimenomaisesti.

337    Näiden eri seikkojen perusteella on syytä katsoa, että riidanalaiseen päätökseen tutustuttuaan Saint-Gobain kykeni ymmärtämään, että komissio oli rikkomisen uusimisen osoittaakseen ottanut huomioon sen, että Compagnie muodosti sen kanssa yhden ainoan yrityksen ja että huomioon on siten otettu myös Compagnien eikä pelkästään Saint-Gobainin aiempi toiminta.

b)     Toinen osa, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

 Asianosaisten lausumat

338    Saint-Gobain arvostelee toisessa osassa komissiota siitä, että se on loukannut rangaistusten suhteellisuusperiaatetta ja rikkonut asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan mukaisia sakkojen laskemista koskevia sääntöjä määrätessään sille 880 miljoonan euron sakon. Saint-Gobain väittää aluksi, että sille määrätyn sakon oikeasuhteisuutta ei pitäisi arvioida ottaen huomioon tämän sakon määrä sellaisena, kuin se ilmenee riidanalaisen päätöksen päätösosasta, vaan ottaen huomioon kyseisen sakon suorittamiseen tarvittavan voiton määrä ennen veroja eli yli 1,3 miljardia euroa.

339    Tähän osaan sisältyy viisi väitettä.

340    Saint-Gobain katsoo ensinnäkin, että rikkomisen kestolle on tässä asiassa annettu liian suuri painoarvo vuoden 2006 suuntaviivojen 24 artiklan mukaisen kertoimen vaikutuksen vuoksi. Sakkoja laskettaessa kestolla on siten ollut kaksi kertaa painavampi merkitys kuin vakavuudella.

341    Saint-Gobain väittää toiseksi, että kun vuoden 2006 suuntaviivoissa määrätään, että horisontaalisista rikkomisista määrättäviä sakkoja laskettaessa huomioon otettava osuus myynnistä sijoittuu 16 ja 30 prosentin välille, tällä rajoitetaan perusteettomasti komission harkintavaltaa vahvistaa sakko todetun rikkomisen todellisen vakavuuden perusteella. Käsiteltävässä asiassa olisi pitänyt ottaa huomioon 16:ta prosenttia pienempi määrä, jotta tämä olisi osoittanut rikkomisen rajallisen taloudellisen vaikutuksen markkinoilla, kun otetaan erityisesti huomioon autonvalmistajien poikkeuksellinen neuvotteluvoima. Komission toimintamahdollisuuksia rajoitetaan lisäksi perusteettomasti vuoden 2006 suuntaviivoilla, koska niillä estetään komissiota määräämästä lisäsummaa, joka olisi alle 15 prosenttia merkityksellisestä myyntiarvosta.

342    Kolmanneksi komissio on korottanut rikkomisen uusimisen perusteella virheellisesti Saint-Gobainille määrätyn sakon määrää, vaikka sakon perusmäärään sisältyi jo varoittava tekijä. Toisin kuin vuoden 1998 suuntaviivoissa vuoden 2006 suuntaviivoissa määrätään näet, että perusmäärää laskettaessa on sovellettava lisäsummaa. Komissio on tällä perusteella lisännyt Saint-Gobainille määrätyn sakon perusmäärään 60 prosenttia. Tästä seuraa, että varoittavuuden tavoite on huomioitu kahdella eri tasolla, ja Saint-Gobainin osalta tämä kumulaatio on johtanut sakon määrän korottamiseen yli [luottamuksellinen tieto] miljoonalla eurolla. Tämä kumulaatio ylittää sen, mikä on tarpeen unionin oikeuden kilpailusääntöjen noudattamisen varmistamiseksi.

343    Saint-Gobain väittää neljänneksi, että komission olisi pitänyt kiinnittää sakkoa laskiessaan enemmän huomiota kahteen lisäseikkaan. Se arvostelee komissiota ensinnäkin siitä, että komissio ei ole ottanut huomioon [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 28.11.2007 tekemässään päätöksessä K(2007) 5791 lopullinen (asia COMP/39.165 – Tasolasi) (jäljempänä tasolasipäätös; päätöksen tiivistelmä EUVL:ssä 2008, C 127, s. 9) Saint-Gobain Glass Francelle määrätyn 133,9 miljoonan euron sakon varoittavaa vaikutusta. Riidanalaisessa päätöksessä poiketaan tältä osin ilman syytä komission [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 17.12.2002 tekemässään päätöksessä K(2002) 5083 lopullinen (asia COMP/E-2/37.667 – Erityisgrafiitti; jäljempänä erityisgrafiittipäätös) noudattamasta päättelystä; tässä päätöksessä komissio oli alentanut yhdelle erityisgrafiittipäätöksen adressaattina olleelle yritykselle määrätyn sakon määrää 33 prosentilla ottaakseen huomioon kyseiselle yritykselle vuosi ja viisi kuukautta aiemmin määrätyn sakon. Saint-Gobain väittää tämän jälkeen, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon poikkeuksellinen taloudellinen kriisi, joka vallitsi autoalalla päätöksen tekemishetkellä ja joka teki sakon todellisen vaikutuksen merkittävästi ankarammaksi. Saint-Gobain korostaa viimeksi mainitun seikan osalta, etteivät nämä taloudelliset vaikeudet olleet seurausta sen kyvyttömyydestä sopeutua markkinaolosuhteisiin, vaan ne osoittavat pikemminkin riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä koko alaa koskeneen kriisin.

344    Viidenneksi Saint-Gobainille määrätyn sakon suhteettomuus johtuu siitä, että sakko ylittää merkittävästi optimaalisen sakon tason, joka vastaa kartellin osapuolten kartellista saaman lainvastaisen voiton määrää tai joka on hieman sitä korkeampi.

345    Komissio väittää, että Saint-Gobainille määrätty sakko on oikeasuhteinen.

346    Komissio katsoo ensinnäkin, ettei väitettä, joka liittyy siihen, ettei sakon määrästä voida vähentää veroa, voida hyväksyä. Se, että vähennystä ei voida tehdä, ei merkitse sitä, että sakon määrä nousisi. Komission mukaan sakon määrän mahdollinen vähennyskelpoisuus kyseisen yrityksen verotettavista tuloista tekee sitä vastoin mahdolliseksi sen, että yritys saa merkittävän osan sille määrätystä sakosta takaisin aiheettomasti.

347    Komissio väittää seuraavaksi, että sakon määrää laskettaessa on perusteltua katsoa rikkomisen vakavuuden riippuvan erityisesti sen kestosta. Tehdessään tässä asiassa eron kolmen eri rikkomisjakson välillä komissio on epäsuorasti vähentänyt rikkomisen kokonaiskeston merkitystä sakon määrä vahvistettaessa.

348    Komissio kiistää huomioon otetun myyntiosuuden osalta, että siltä olisi vuoden 2006 suuntaviivoissa viety riittävä arviointimarginaali, jonka perusteella se voisi vähentää sakkojen määrää horisontaalisten rikkomisten tapauksissa. Nämä rikkomiset kuuluvat näet kaikkein vakavimpiin rikkomisiin, ja siksi on perusteltua ottaa niiden osalta huomioon sekä sakon muuttuvaa määrää että lisäsummaa määriteltäessä korkea osuus myynnistä. Suuntaviivoissa on joka tapauksessa jätetty komissiolle riittävä marginaali, jotta se voi tehdä eron rikkomisten vakavuuden mukaan. Komissio vastustaa lisäksi autonvalmistajien neuvotteluvoimaa koskevia perusteluja, sillä sen mukaan oikeuskäytännössä on vahvistettu tältä osin, ettei tämän tyyppinen seikka välttämättä johda sakon määrän alentamiseen.

349    Perusteluja, joiden mukaan varoittavuuden tavoite olisi otettu huomioon kahdesti yhtäältä lisäsumman muodossa ja toisaalta rikkomisen uusimiseen perustuvan sakon korottamisen muodossa, ei voida komission mukaan hyväksyä. Unionin tuomioistuimet ovat jo hylänneet nämä perustelut muissa asioissa, ja lisäsummaa ja rikkomisen uusimiseen perustuvaa korotusta ei pidä lisäksi sekoittaa keskenään; ensimmäisessä kyse on yleisestä korotuksesta, jolla pyritään osoittamaan horisontaalisten kartellien vakavuus, ja toinen taas on yksittäistä sakkoa korottava tekijä, jolla yrityksen aiempi toiminta pyritään ottamaan huomioon.

350    Komission mukaan sen arvosteleminen siitä, ettei se ole ottanut huomioon Saint-Gobain Glass Francelle tasolasipäätöksessä määrättyä sakkoa, ei voi myöskään menestyä, sillä tällaisen seikan huomioon ottaminen kuuluu sen harkintavallan piiriin.

351    Komissio väittää lisäksi, että se ei ole oikeuskäytännön mukaan velvollinen alentamaan kilpailuoikeuden rikkomisista määrättäviä sakkoja kyseisten yritysten mahdolliset taloudelliset vaikeudet huomioon ottaen, sillä tällaisen velvollisuuden hyväksyminen merkitsisi kilpailuedun antamista niille yrityksille, jotka ovat vähiten sopeutuneita markkinatilanteeseen.

352    Optimaalisen sakon määrän ylittämistä koskevan väitteen osalta komissio korostaa oikeuskäytännössä jo todetun, että jos sakon määrä pitäisi määrätä tasolle, joka ainoastaan poistaisi kartellin osapuolten kartellista saaman hyödyn, näillä sakoilla ei olisi ehkäisevää vaikutusta ja että hyödyn mahdollinen puuttuminen ei ole esteenä sakkojen määräämiselle.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

353    On syytä muistuttaa, että suhteellisuusperiaatteen mukaan toimielinten toimenpiteillä ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (asia C-180/96, Yhdistynyt kuningaskunta v. komissio, tuomio 5.5.1998, Kok., s. I-2265, 96 kohta ja asia T-336/07, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, tuomio 29.3.2012, 428 kohta).

354    Menettelyissä, jotka komissio on pannut vireille määrätäkseen seuraamuksen kilpailusääntöjen rikkomisista, kyseisen periaatteen soveltaminen merkitsee sitä, että sakot eivät saa olla suhteettomia tavoiteltuihin päämääriin nähden eli kyseisten sääntöjen noudattamiseen nähden ja että yritykselle kilpailua koskevan rikkomisen perusteella määrätyn sakon määrän on oltava oikeassa suhteessa rikkomiseen nähden, kun tätä arvioidaan kokonaisuutena ottamalla huomioon muun muassa rikkomisen vakavuus (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑30/05, Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomio 12.9.2007, 223 ja 224 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Suhteellisuusperiaate edellyttää erityisesti, että komission on vahvistettava sakko suhteessa rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi huomioon otettuihin seikkoihin ja että sen on tältä osin sovellettava näitä seikkoja johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellulla tavalla (unionin yleisen tuomioistuimen asia T-43/02, Jungbunzlauer v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3435, 226–228 kohta ja asia T‑446/05, Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomio 28.4.2010, Kok., s. II‑1255, 171 kohta).

355    Saint-Gobainin kanneperusteen toisen osan yhteydessä esittämiä väitteitä on tarkasteltava näiden periaatteiden valossa.

356    Aluksi on tutkittava Saint-Gobainin perusteluja, joiden mukaan sille määrätyn sakon oikeasuhteisuutta ei pitäisi arvioida ottaen huomioon tämän sakon määrä sellaisena, kuin se ilmenee riidanalaisen päätöksen päätösosasta – eli 880 miljoonaa euroa – vaan ottaen huomioon tällaisen sakon suorittamiseen tarvittavan voiton määrä ennen veroja eli Saint-Gobainin esittämien lukujen mukaan yli 1,3 miljardia euroa.

357    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että se, että Saint-Gobainilla ei ole mahdollisuutta vähentää sille määrättyä sakkoa verotettavasta voitostaan, ei ole sakon oikeasuhteisuutta tarkasteltaessa merkityksellinen seikka. Komissio on sakkoa laskiessaan ottanut perustellusti lähtökohdakseen periaatteen, jonka mukaan sakko peritään voitosta veronmaksun jälkeen, koska jos sakko perittäisiin verotettavasta voitosta, sen seurauksena olisi se, että se valtio, johon nähden yritys on verovelvollinen, joutuisi kantamaan osan sakoista, ja koska tällainen seuraus olisi ristiriidassa unionin oikeuden kilpailusääntöjen perustana olevan logiikan kanssa (ks. analogisesti unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑10/89, Hoechst v. komissio, tuomio 10.3.1992, Kok., s. II‑629, 369 kohta).

358    Lisäksi on muistettava, että komission sellaisten päätösten tehokkuus, joilla se on määrännyt sakon joillekin yhtiöille, saattaisi heikentyä huomattavasti, jos kyseessä olevat yhtiöt saisivat vähentää määrätyn sakon kokonaan tai osittain verotettavista voitoistaan, koska tällaisella mahdollisuudella sakosta aiheutuva rasitus korvautuisi osittain verorasituksen kevenemisellä (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen asia C‑429/07, X, tuomio 11.6.2009, Kok., s. I‑4833, 39 kohta).

359    Tästä seuraa, että komission Saint-Gobainille määräämän sakon sopusointua suhteellisuusperiaatteen kanssa on arvioitava ottaen huomioon riidanalaisen päätöksen päätösosan 2 artiklan b kohdan mukainen 880 miljoonan euron summa.

360    Ensimmäinen väite koskee vuoden 2006 suuntaviivojen 24 artiklan mukaisen kertomisen soveltamisen perusteella rikkomisen kestolle sakkoja laskettaessa annettua painoarvoa. Tältä osin on syytä muistaa, että vaikka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on asetuksessa N:o 1/2003 säädettyjen rajojen puitteissa sakkojen suuruuden määrittämisessä laaja harkintavalta (edellä 118 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomion 123 kohta), harkintavalta on kuitenkin rajallinen. Erityisesti silloin kun komissio antaa suuntaviivoja, joilla se pyrkii täsmentämään perustamissopimuksen määräyksiä noudattaen perusteet, joita se aikoo soveltaa rikkomisen vakavuutta koskevaa harkintavaltaansa käyttäessään, se rajoittaa itse harkintavaltaansa, koska sen on noudatettava viitteellisiä sääntöjä, jotka se on itselleen asettanut (ks. vastaavasti edellä 328 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomio 17.6.2010, 95 kohta). Se voi poiketa niistä erityistapauksissa, mutta näin tehdessään sen on esitettävä poikkeamiselle syyt, jotka ovat sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa (ks. analogisesti edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 209 kohta).

361    Vuoden 2006 suuntaviivojen 24 kohdassa määrätään rikkomisen kestoa koskevan kertoimen osalta seuraavaa: ”Jotta kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen osallistumisen kesto otettaisiin kokonaisuudessaan huomioon, myyntiarvon perusteella määritetty määrä – – kerrotaan niiden vuosien lukumäärällä, joina yritys on osallistunut rikkomiseen”. Alle puoli vuotta kestävät jaksot ”lasketaan puolena vuotena”, kun taas yli kuusi kuukautta mutta alle yhden vuoden kestävät jaksot ”lasketaan täytenä vuotena”. Vuoden 2006 suuntaviivojen mukainen kertominen niiden vuosien lukumäärällä, joina yritys on osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen, vastaa sakon perusmäärän korottamista 100 prosentilla vuotta kohden.

362    Tämä lähestymistapa on osoitus perustavanlaatuisesta muutoksesta menetelmässä, joka koskee kartellin keston huomioon ottamista. Tämä kehitys ei kuitenkaan ole ristiriidassa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan kanssa, sillä tässä säännöksessä annetaan sama painoarvo kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuudelle ja kestolle (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen yhdistetyt asiat T‑204/08 ja T‑212/08, Team Relocations ym. v. komissio, tuomio 16.6.2011, Kok., s. II‑3569, 109 kohta).

363    Tässä säännöksessä ei sitä vastoin kuitenkaan edellytetä, että näillä kahdella tekijällä pitäisi olla aritmeettisesti yhtä suuri vaikutus sakon määrään.

364    Komissio on katsonut siten perustellusti, että kartellin osapuolten kartellista saama lainvastainen voitto on lähtökohtaisesti sitäkin tärkeämpi silloin, kun rikkominen kestää pitkään. Vasta sen jälkeen, kun alun perin toteutettujen yhdenmukaistettujen menettelytapojen markkinavaikutuksia oli tarkasteltu, ilmeni tarve toteuttaa mukautuksia ja korjaavia toimia, jotta osapuolten markkinaosuuksien vakauden ylläpitämisen tavoite saavutettaisiin tässä asiassa. Siinä tapauksessa, että kartellissa on kyse toimitussopimusten jakamisesta markkinaosuuksien yleisen vakauden varmistamiseksi ja että sen täytäntöönpano kestää melko kauan, voi kulua useita vuosia ennen kuin kartelli toimii merkittävällä osalla markkinaa.

365    Nämä seikat huomioon ottaen vaikuttaa siltä, että vuoden 2006 suuntaviivojen 24 kohdan kertolaskusäännön soveltaminen oli perusteltua tässä asiassa ja että ensimmäinen väite on hylättävä.

366    Toisessa väitteessään Saint-Gobain väittää, että kun vuoden 2006 suuntaviivoissa määrätään, että horisontaalisista rikkomisista määrättäviä sakkoja laskettaessa huomioon otettava osuus myynnistä sijoittuu 16 ja 30 prosentin välille, tällä rajoitetaan perusteettomasti komission harkintavaltaa vahvistaa sakko todetun rikkomisen todellisen vakavuuden perusteella.

367    Toinen väite esitettiin ensimmäistä kertaa vasta vastauskirjelmässä. Koska siihen on kuitenkin vedottu kannekirjelmässä esitetyn suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevan kuudennen kanneperusteen tueksi ja koska sillä on läheinen yhteys tähän perusteeseen, se on kuitenkin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan otettava tutkittavaksi (edellä 301 kohdassa mainittu asia Joynson v. komissio, tuomion 156 kohta ja asia T‑345/05, Mote v. parlamentti, tuomio 15.10.2008, Kok., s. II‑2849, 85 kohta).

368    Asiakysymyksen osalta on todettava heti aluksi, että vuoden 2006 suuntaviivojen 21 kohdan sanamuodon mukaan ”sakon perusmäärässä huomioon otettava osuus myyntiarvosta on yleensä enintään 30 prosenttia”. Näiden suuntaviivojen 23 kohdan mukaan ”hinnoista sopimisesta, markkinoiden jakamisesta ja tuotantorajoituksista tehdyt horisontaaliset sopimukset, jotka ovat yleensä salaisia, kuuluvat luonteeltaan vakavimpiin kilpailunrajoituksiin”, ja niistä on määrättävä ”ankaria seuraamuksia”; ”kyseisten rikkomisten tapauksessa huomioon otettava osuus myynnistä sijoittuu sen vuoksi yleensä asteikon yläpäähän”.

369    Muun muassa ”yleensä”-sanan käyttämisestä ilmenee, että nämä määräykset hyväksyessään komissio ei määrännyt itseään koskevasta ehdottomasta säännöstä, vaan se on määrännyt nimenomaisesti mahdollisuudesta poiketa siitä, jos se olosuhteet huomion ottaen on perusteltua, kunhan komissio esittää nämä olosuhteet päätöksessään. Saint-Gobainin näkemystä ei voida siten hyväksyä, kun se väittää, ettei komissio voi missään tapauksessa ottaa kilpailusääntöjen horisontaalisten rikkomisten yhteydessä huomioon alle 16:ta prosenttia myynneistä.

370    Saint-Gobain ei kiistä komission riidanalaisen päätöksen 670 perustelukappaleessa esittämää toteamusta, jonka mukaan riidanalaisen kartellin tavoitteena oli jakaa asiakkaat kilpailijoiden välillä yhdenmukaistamalla hinnat. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan horisontaaliset hintakartellit kuuluvat unionin kilpailusääntöjen vakavimpiin rikkomisiin, ja niitä voidaan siten pitää itsessään hyvin vakavina (unionin yleisen tuomioistuimen yhdistetyt asiat T‑202/98, T‑204/98 ja T‑207/98, Tate & Lyle ym. v. komissio, tuomio 12.7.2001, Kok., s. II‑2035, 103 kohta ja asia T‑213/00, CMA CGM ym. v. komissio, tuomio 19.3.2003, Kok., s. II‑913, 262 kohta; nk. FETTCSA‑tapaus). Siten komission riidanalaisessa päätöksessä kuvailemat mekanismit, jotka sisälsivät autonlasin toimitussopimusten jakamisen ETA-alueella yhteisestä sopimuksesta yhdenmukaistamalla hinnoittelupolitiikka ja toimitusstrategia, minkä tarkoituksena oli ylläpitää siihen osallistuvien yritysten asemat yleisesti vakaina kyseisillä markkinoilla, kuuluvat kaikkein vakavimpiin kilpailusääntöjen rikkomisen muotoihin, koska niillä pyritään kerta kaikkiaan poistamaan niitä soveltavien yritysten välinen kilpailu.

371    Tästä seuraa, että komissio on katsonut perustellusti, että kyseessä olevat sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat olivat luonteensa perusteella erittäin vakavaa kilpailusääntöjen rikkomista (ks. edellä 97 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, 147 kohta). Tällainen toteamus on paikallaan erityisesti tässä asiassa, koska ei ole kiistetty, että yhtäältä kartellin osapuolina olleiden yritysten yhteenlasketut merkitykselliset markkinaosuudet olivat rikkomisjakson aikana keskimäärin noin 60 prosenttia ja että toisaalta riidanalaiset sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat olivat laajentuneet asteittain koskemaan lähes kaikkia autonvalmistajia ETA-alueella.

372    Rikkomisen väitetysti rajallista taloudellista vaikutusta – kun otetaan huomioon erityisesti autonvalmistajien neuvotteluvoima – koskevien perustelujen osalta on syytä muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 81 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa sopimuksen konkreettisten vaikutusten huomioon ottaminen on tarpeetonta, kun on ilmeistä, että sopimuksen tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla. Näin ollen todellisten kilpailua rajoittavien vaikutusten osoittamista ei edellytetty, koska sen kilpailua rajoittavasta tarkoituksesta oli näyttöä (ks. edellä 100 kohdassa mainittu asia Volkswagen v. komissio, tuomion 178 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). On lisäksi ja joka tapauksessa korostettava, että komissio on riidanalaisen päätöksen 677 perustelukohdassa todennut, että autonvalmistajilla on ollut neuvotteluvoimaa, jonka avulla ne ovat kyenneet valmistelemaan kartellin vaikutusten vähentämiseen tai sen tyhjäksi tekemiseen tähtääviä vastastrategioita. Kun riidanalaisen päätöksen tätä osaa ja sen 673 perustelukappaletta tarkastellaan yhdessä, ilmenee, että komissio on ottanut tämän seikan huomioon, jotta se ei kantajille määrättävää sakkoa laskettaessa olisi ottanut huomioon korkeampia merkityksellisiä myyntiosuuksia.

373    On otettava lisäksi huomioon, että komissio on merkityksellisen myyntiarvon laskemiseksi jakanut rikkomisjakson tässä asiassa kolmeen erilliseen jaksoon ja ottanut huomioon koko rikkomisjakson osalta keskimääräisen arvon (ks. edellä 31, 156 ja 158 kohta). Tämä menetelmä poikkeaa vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaisesta säännöstä, jonka mukaan yleensä huomioon otetaan yrityksen myynti sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona yritys osallistui rikkomiseen. Komissio on perustellut tätä poikkeamista selittämällä riidanalaisen päätöksen 664–667 kohdassa, että kartellin ”vaikutusvallan kasvun” ja sen ”laantumisen” jaksojen ajalta sen hallussa olevat suorat todisteet yhdenmukaistetuista menettelytavoista koskivat vain tiettyjä autonvalmistajia ja että tämän vuoksi oli perusteltua ottaa huomioon merkityksellisenä myyntinä näiden kahden jakson aikana vain autonlasin myynnit kyseisille valmistajille. Komission vuoden 2006 suuntaviivojen 21 ja 23 kohdan perusteella soveltamaa lukua sekä lisäsummaa on sovellettu tällä tavalla laskettuun myyntiarvoon. Tästä seuraa, että komission käyttämä laskentamenetelmä on tehnyt mahdolliseksi sen, että Saint-Gobainin ja Compagnien muodostamalle yritykselle määrätyn sakon määrä osoittaa paremmin sen rikkomisen vakavuuden, johon tämä yritys on kokonaisuutena arvioiden syyllistynyt, edellä 354 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

374    Perustelut, joiden mukaan komissio ei voi vahvistaa alle 15 prosentin suuruista lisäsummaa, sekoittuvat asiallisesti kolmanteen väitteeseen, ja sitä tarkastellaan siksi sen yhteydessä.

375    Toinen väite ei voi siten menestyä.

376    Saint-Gobain arvostelee komissiota kolmannessa väitteessään siitä, että se on korottanut Saint-Gobainille määrätyn sakon määrää rikkomisen uusimisen perusteella virheellisesti, vaikka sakon perusmäärään sisältyi jo varoittava tekijä eli lisäsumma. Saint-Gobainin mukaan tämä kumulaatio ylittää sen, mikä on tarpeen unionin kilpailusääntöjen noudattamisen varmistamiseksi.

377    Näitä perusteluja ei voida kuitenkaan hyväksyä.

378    Yhtäältä on muistutettava, että sakon varoittavan vaikutuksen tarkoituksena ei ole yksinomaan saada kyseessä oleva yritys luopumaan rikkomisen uusimisesta (erityisestävyys). Komissiolla on toimivalta päättää sakkojen tasosta niiden varoittavan vaikutuksen lisäämiseksi yleensä erityisesti silloin, kun tietyntyyppiset rikkomiset ovat vielä suhteellisen yleisiä tai kun niitä on pidettävä vakavina (yleisestävyys) (ks. vastaavasti edellä 370 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Tate & Lyle ym. v. komissio, tuomion 134 kohta ja asia T-566/08, Total Raffinage Marketing v. komissio, tuomio 13.9.2013, 460 kohta). Vuoden 2006 suuntaviivojen 25 kohta osoittaa tällaisen tarkoituksen, kun siinä määrätään, että komissio sisällyttää sakon perusmäärään määrän, joka on 15–25 prosenttia rikkomiseen suoraan tai epäsuoraan liittyvästä myyntiarvosta, estääkseen yrityksiä osallistumasta hintojen vahvistamisesta, markkinaosuuksista ja tuotantorajoituksista tehtäviin horisontaalisiin sopimuksiin.

379    Komission kyky ehkäistä yleisesti EY 81 artiklan rikkomisia kuitenkin vaarantuisi, jos se ei kykenisi sakon perusmäärää vahvistaessaan ottamaan huomioon varoittavuuden tavoitetta, sillä perusmäärä saadaan ensimmäisessä sakon vahvistamisen vaiheessa ja sen katsotaan osoittavan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta, kun arvioinnin perusteina ovat kilpailusääntöjen rikkomista itseään koskevat seikat, kuten sen luonne ja kaikkien osapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus, rikkomisen maantieteellinen ulottuvuus ja se, onko rikkominen toteutunut käytännössä (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen asia T-348/08, Aragonesas Industrias y Energía v. komissio, tuomio 25.10.2011, Kok., s. II-7583, 264 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

380    Toisaalta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sakon on tarkoitus olla varoittava, ja tämän varoittavuuden varmistaminen on yleisluonteinen vaatimus, jonka on ohjattava komissiota koko sakkojen laskennan ajan. Varoittavuuden tavoite ei edellytä välttämättä sitä, että mainittuun laskentaan sisältyisi tietty vaihe, jossa suoritetaan kokonaisarviointi kaikista niistä olosuhteista, jotka ovat merkityksellisiä kyseisen päämäärän saavuttamiseksi (edellä 119 kohdassa mainittu unionin yleisen tuomioistuimen asia BASF v. komissio, tuomion 226 kohta ja asia T-73/04, Carbone Lorraine v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II‑2661, 131 kohta).

381    Vaikka sakkojen korottaminen rikkomisen uusimisen perusteella perustuu varoittavaa vaikutusta koskevaan vaatimukseen (ks. vastaavasti edellä 309 kohdassa mainittu asia Michelin v. komissio, tuomion 293 kohta), komissio saattoi ottaa varoittavuuden tavoitteen perustellusti huomioon myös sakon perusmäärän laskemisen yhteydessä soveltamalla lisäsummaa (ks. analogisesti edellä 324 kohdassa mainittu asia UPM-Kymmene v. komissio, tuomion 137 kohta). Tältä osin on syytä todeta lisäksi, että vaikka sekä lisäsumman lisäämisellä sakon perusmäärään että tämän perusmäärän korottamisella rikkomisen uusimisen perusteella pyritään varoittavuuden tavoitteeseen, niitä on sitä vastoin perusteltava eri seikoilla. Edellä 378 ja 379 kohdassa esitetyn päättelyn mukaisesti lisäsummalla – johon liittyen vuoden 2006 suuntaviivojen 25 kohdan niin ranskankielinen, englanninkielinen kuin saksankielinenkin sanamuoto (”inclura”, ”will include” ja ”fügt hinzu”) osoittaa, että ilmeisissä rikkomistapauksissa lisäsumman lisääminen on automaattinen toimenpide (ks. vastaavasti edellä 362 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Team Relocations ym. v. komissio, tuomion 117 kohta) – pyritään siihen, että sakon perusmäärä osoittaa erityisesti hintojen vahvistamisesta, markkinaosuuksista ja tuotantorajoituksista tehtävien horisontaalisten sopimusten vakavuuden; rikkomisen uusimisen perusteella tapahtuvan sakkojen korottamisen tavoitteena puolestaan on määrätä raskaampia seuraamuksia yritysten, joilla on taipumus olla piittaamatta kilpailusäännöistä, näitä sääntöjä rikkovasta toiminnasta.

382    Saint-Gobain väittää neljännessä väitteessään, että komission olisi pitänyt ottaa sakkoa vahvistaessaan huomion kaksi lisäseikkaa; yhtäältä tasolasipäätös, jossa sille on määrätty seuraamuksia unionin kilpailuoikeuden rikkomisista alle vuosi ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, ja toisaalta poikkeuksellinen taloudellinen kriisi, joka vallitsi autoalalla päätöksen tekemishetkellä.

383    Tasolasipäätöksen huomioon ottamisen osalta sakkoa laskettaessa on syytä todeta aluksi, ettei Saint-Gobain ole millään tavalla osoittanut tai edes väittänyt, että tällä päätöksellä olisi määrätty seuraamuksia samasta kilpailuoikeuden rikkomisesta, joka on johtanut riidanalaisen päätöksen tekemiseen. Oikeuskäytännössä on jo katsottu, että erillisten vaikkakin lähekkäisten tuotemarkkinoiden olemassaolo on merkityksellinen arviointiperuste määritettäessä EY 81 artiklan rikkomisten alaa ja näin ollen niiden samanlaisuutta (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen yhdistetyt asiat T‑71/03, T‑74/03, T‑87/03 ja T‑91/03, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 15.6.2005, 118–124 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja edellä 354 kohdassa mainittu asia Jungbunzlauer v. komissio, tuomion 309–314 kohta).

384    Saint-Gobainin viittaus siihen, että komissio on alentanut yhdelle erityisgrafiittipäätöksessä tarkoitetulle yritykselle määrätyn sakon määrää 33 prosentilla, ei ole merkityksellinen tässä asiassa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission päätöskäytäntö ei kuulu kilpailuoikeuden alalla sakkoihin sovellettaviin oikeussääntöihin, koska se määritellään ainoastaan asetuksessa N:o 1/2003, sellaisena kuin sitä suuntaviivojen valossa sovelletaan, ja koska komissiota eivät sido sen aikaisemmat arvioinnit (ks. edellä 245 kohta). Muita asioita koskevat päätökset ovat siten luonteeltaan vain viitteellisiä syrjinnän mahdollisen olemassaolon osalta, koska on epätodennäköistä, että niihin liittyvät olosuhteet, kuten markkinat, tuotteet, maat, yritykset ja asianomaiset ajanjaksot, olisivat identtisiä (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen asia C-76/06 P, Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, tuomio 7.6.2007, Kok., s. I-4405, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Siten erityisgrafiittipäätöksessä voitiin perustella erityisesti SGL Carbon AG:lle määrätyn sakon määrän alentamista useilla seikoilla yhdessä; sillä, että tälle yritykselle oli jo vähän aiemmin määrätty seuraamuksia unionin kilpailuoikeuden rikkomisesta, sen erittäin epäsuotuisalla taloudellisella tilanteella sekä sillä, että kyse ei ollut rikkomisen uusimisesta (edellä 383 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomion 405 ja 406 kohta). Saint‑Gobain ei ole kuitenkaan esittänyt mitään konkreettista seikkaa, jolla voitaisiin osoittaa sen olleen riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä vastaavassa taloudellisessa tilanteessa. Kuten edellä 300–334 kohdassa olevasta analyysistä lisäksi ilmenee, Saint-Gobain oli uusinut rikkomisen silloin, kun komissio teki riidanalaisen päätöksen.

385    Tarkasteltaessa poikkeuksellista taloudellista kriisiä, joka olisi vallinnut autoalalla riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä ja joka olisi tehnyt sakon todellisen vaikutuksen Saint-Gobainiin merkittävästi ankarammaksi, tämä seikka – vaikka se olisi näytetty toteen – ei ole tässä asiassa merkityksellinen. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissio ei lähtökohtaisesti ole velvollinen ottamaan sakon suuruutta määrittäessään huomioon yrityksen tappiollista taloudellista tilannetta, sillä tällaisen velvollisuuden hyväksyminen merkitsisi perusteettoman kilpailuedun antamista niille yrityksille, jotka ovat vähiten sopeutuneita markkinatilanteeseen (unionin tuomioistuimen asia C‑308/04 P, SGL Carbon v. komissio, tuomio 29.6.2006, Kok., s. I‑5977, 105 kohta; unionin yleisen tuomioistuimen asia T-62/02, Union Pigments v. komissio, tuomio 29.11.2005, Kok., s. II‑5057, 175 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

386    Tältä osin merkitystä ei ole sillä, että tällaiset taloudelliset vaikeudet, jotka voivat konkretisoitua kyseisen yrityksen taloudellisten ja kirjanpidollisten indikaattoreiden heikentymisenä tai tappiollisena taloudellisena tilanteena, johtuvat niillä markkinoilla, joilla kyseinen yritys toimii, vallitsevasta kriisistä.

387    Ensinnäkin tällaisella kriisillä on lähtökohtaisesti suurempi vaikutus yrityksiin, jotka ovat vähiten sopeutuneita markkinatilanteeseen. Toiseksi komission mahdollinen velvollisuus ottaa huomioon kaikki taloudellisen kriisin tapaukset vähentämällä EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisesta määrittävien sakkojen määrää voisi vaikuttaa merkittävällä tavalla tähän määräykseen sisältyvän kiellon tehokkuuteen, koska yleensä kartellit näet syntyvät silloin, kun ala joutuu vaikeuksiin (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑127/04, KME Germany ym. v. komissio, tuomio 6.5.2009, Kok., s. II‑1167, 122 kohta). Vaikka kolmanneksi senkaltaiset olosuhteet, kuten kysynnän jatkuva lasku tai siitä aiheutuva tuotannon ylikapasiteetti, olisi näytetty toteen, ne ilmentäisivät kaikkeen taloudelliseen toimintaan luonteenomaisesti liittyviä riskejä, jotka eivät sellaisinaan kuvasta sellaista poikkeuksellista rakenteellista tai suhdannetilannetta, joka voitaisiin ottaa huomioon sakon määrää vahvistettaessa (ks. vastaavasti edellä 97 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, tuomion 414 kohta).

388    Tästä seuraa, että myös neljäs väite on hylättävä.

389    Saint-Gobain väittää viidennessä väitteessään, että sille määrätty sakko on suhteeton sen vuoksi, että se ylittää selvästi optimaalisen sakon.

390    Tältä osin on riittävää muistuttaa unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen asiassa T-329/01, Archer Daniels Midland vastaan komissio, 27.9.2006 antamassaan tuomiossa (Kok., s. II‑3255, 141 kohta) ja edellä 271 kohdassa mainitussa asiassa T‑59/02 (tuomion 130 kohta), että jos sakko pitäisi määrätä tasolle, joka ainoastaan poistaisi kartellista saadun hyödyn, sillä ei olisi ehkäisevää vaikutusta. Voidaan kohtuudella olettaa, että yritykset ottavat rationaalisesti huomioon taloudellisissa laskelmissaan ja hallinnossaan paitsi niiden sakkojen tason, jotka niille voidaan määrätä kilpailusääntöjen rikkomistapauksessa, myös kartellin havaitsemisen riskin tason. Jos lisäksi sakon tehtävä rajoitettaisiin siihen, että pelkästään poistettaisiin odotettavissa oleva voitto tai hyöty, kyseessä olevan toiminnan rikkomisluonnetta EY 81 artiklan 1 kohdan valossa ei otettaisi riittävästi huomioon. Jos sakkoa pidettäisiin ainoastaan aiheutetun vahingon kompensoimisena, laiminlyötäisiin paitsi ehkäisevä vaikutus, joka voi kohdistua ainoastaan tulevaan toimintaan, myös tällaisen toimenpiteen rangaistusvaikutus tosiasiallisesti toteutetun konkreettisen kilpailusääntöjen rikkomisen suhteen. Tämän vuoksi sekä sakon ehkäisevä vaikutus että sen rangaistusvaikutus oikeuttavat sen, että komissio voi määrätä sakon, joka aina tapauksen mukaan voi jopa ylittää huomattavasti kyseessä olevan yrityksen saaman hyödyn määrän.

391    Tästä seuraa, että viides väite ja kanneperusteen toinen osa yhdessä sen kanssa on hylättävä.

c)     Kolmas osa, jonka mukaan sitä, että Saint-Gobain ei ole kiistänyt tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, ei ole otettu riittävästi huomioon, syrjintäkiellon periaatetta on loukattu ja perustelut ovat puutteelliset

 Asianosaisten lausumat

392    Saint-Gobain väittää komission rikkoneen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohtaa ja 23 artiklan 3 kohtaa, koska se ei ole alentanut Saint-Gobainille määrätyn sakon määrää vain sillä perusteella, että Saint-Gobain ei ole vedonnut lieventäviin seikkoihin väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa. Tällaisen alentamisen tarve aiheutuu tässä asiassa paitsi oikeuskäytännöstä myös vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdasta sekä vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 21 kohdasta. Saint-Gobainin mukaan komission olisi näin ollen pitänyt ottaa huomioon se, että se ei ole kiistänyt vastauksessaan niiden tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, joista sitä oli väitetiedoksiannossa arvosteltu, toisin kuin muut asianomaiset yritykset.

393    Saint-Gobainin mukaan tämä asenne vähentää sen toiminnan vakavuuden astetta, koska komissio on käyttänyt sitä, ettei se ole kiistänyt tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, osoittaakseen rikkomisen riidanalaisessa päätöksessä. Tältä osin merkitystä ei ole sillä, ettei Saint-Gobain ole pyytänyt tutkimusten aikana tämän seikan huomioon ottamista lieventävänä seikkana nimenomaisesti, koska komission pitää ottaa huomioon kaikki tosiseikat, jotka sillä on riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä tiedossaan.

394    Riidanalaisessa päätöksessä loukataan myös syrjintäkiellon periaatetta, koska komissio oli myöntänyt sakoista vapautusta hakeneelle vuoden 2002 yhteistyötiedonannon mukaisen edun tutkimatta, voitaisiinko myös Saint-Gobainille määrätyn sakon määrää vähentää tämän tiedonannon perusteella. Viimeksi mainittu seikka on lisäksi ristiriidassa komission aiemman hallinnollisen käytännön kanssa.

395    Saint-Gobain väittää vielä, että riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu riittävästi, koska päätöksestä olisi käytävä ilmi syyt, joilla sen, ettei se ole kiistänyt tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, huomiotta jättämistä lieventävänä seikkana perustellaan.

396    Saint-Gobain kehottaa unionin yleistä tuomioistuinta toissijaisesti käyttämään tässä asiassa täyttä harkintavaltaansa ja alentamaan sille riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon määrää, jotta sen tutkimusten aikana tekemä yhteistyö otetaan huomioon.

397    Komission mukaan se, että sitä arvostellaan siitä, ettei se ole ottanut huomioon sitä, ettei Saint-Gobain ole kiistänyt tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, ei pidä paikkaansa. Se on tosiasiassa tarkastellut kysymystä siitä, oikeuttaako se, ettei kyseinen yritys ole kiistänyt tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, sakkojen alentamiseen.

398    Komissio väittää tämän jälkeen, että Saint-Gobainin tekemästä yhteistyöstä seurannutta lisäarvoa ei pidä liioitella, sillä se, että Saint-Gobain ei ole kiistänyt riidanalaisen päätöksen tosiseikkoja, on pääasiassa vahvistanut sakoista vapautusta hakeneen lausuntoja sekä tutkimuksissa osoitettuja tosiseikkoja. Saint-Gobain on lisäksi kiistänyt rikkomisen muodostavien tosiseikkojen oikeudellisen luonnehdinnan tietyt näkökohdat ja jopa tietyt tosiseikat.

399    Saint-Gobain ei ole myöskään esittänyt mitään poikkeuksellista seikkaa, jolla voitaisiin perustella sen tekemän yhteistyön huomioon ottamista sakoista vapauttamista koskevan järjestelmän ulkopuolella. Unionin yleinen tuomioistuin on edellä 69 kohdassa mainitussa asiassa Lafarge vastaan komissio 8.7.2008 antamassaan päätöksessä vahvistanut tältä osin, että pelkästään se, ettei lainvastaisen kartellin osapuolena oleva yritys kiistä tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, johda sille määrättävän sakon määrän alentamiseen. Tätä johtopäätöstä ei voida riitauttaa komission aiemmalla päätöskäytännöllä, joka perustuu erityisesti komission tiedonantoon sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa (EYVL 1996, C 207, s. 4; jäljempänä vuoden 1996 sakoista vapauttamista koskeva tiedonanto).

400    Komissio kiistää myös sen, että sen päätös olisi tältä osin puutteellisesti perusteltu. Sen mukaan riidanalaiseen päätökseen sisältyvästä päättelystä, joka koskee sitä, ettei sakoista vapautusta hakenut ole kiistänyt tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, ilmenee riittävän selvästi, että tällainen kiistämisestä pidättäytyminen ei voi missään tapauksessa johtaa Saint-Gobainille määrätyn sakon määrän alentamiseen.

401    Komissio katsoo vielä, ettei unionin yleinen tuomioistuin voi minkään syyn vuoksi alentaa täyden harkintavaltansa perusteella Saint-Gobainille tässä asiassa määrättyä sakkoa.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

402    Tätä osaa on tarkasteltava erottaen toisistaan yhtäältä vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 20–23 kohdan mukainen sakon määrän vähentämismahdollisuus ja toisaalta sakon määrän alentaminen sakosta vapauttamista koskevan ohjelman ulkopuolisen lieventävän seikan perusteella vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan nojalla.

403    Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon osalta, jota on sovellettava tähän asiaan ratione temporis, on ensinnäkin todettava, että komissio on täsmentänyt siinä edellytykset, joiden perusteella kartellitutkimuksissa sen kanssa yhteistyötä tehneet yritykset voivat saada vapautuksen sakosta tai alennuksen sen sakon määrästä, joka niiden olisi pitänyt maksaa.

404    Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 20 kohdassa täsmennetään, että yritykset, jotka eivät täytä kyseisen tiedonannon A jaksossa esitettyjä sakosta vapauttamista koskevia edellytyksiä, voivat saada lievennystä sakkoihin, jotka niille olisi määrätty muussa tapauksessa. Kyseisen tiedonannon 21 kohdan mukaan ”sakkojen lieventämiseksi yrityksen on toimitettava komissiolle epäillystä kilpailusääntöjen rikkomisesta todisteita, joilla on merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa jo oleviin todisteisiin, ja sen on lopetettava osallistumisensa epäiltyyn kilpailusääntöjen rikkomiseen viimeistään siinä vaiheessa, kun se toimittaa todisteet”.

405    Unionin yleinen tuomioistuin on lähiaikoina katsonut, että vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa määritellyssä sakoista vapauttamista koskevassa ohjelmassa määritetään täydellisen sakkoimmuniteetin myöntämiseksi yritykselle kolmivaiheinen menettely, joista ensimmäisessä asianomaisen yrityksen on otettava yhteyttä komissioon (unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑12/06, Deltafina v. komissio, tuomio 9.9.2011, Kok., s. II‑5639, 111 ja 112 kohta).

406    Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 24 ja 25 kohdassa, joiden otsikkona on ”Menettely”, todetaan seuraavaa:

”24. Yrityksen, joka haluaa hyötyä sakkojen lieventämisestä, on toimitettava komissiolle 21 ja 22 kohdissa tarkoitettuja todisteita.

25. Kilpailun pääosasto lähettää yritykselle vastaanottoilmoituksen, jossa mainitaan kyseisten todisteiden toimituspäivä. Komissio ei tutki sakkojen lieventämistä hakevan yrityksen toimittamia todisteita ennen kuin se on ottanut kantaa jo saamaansa ehdollista vapautusta sakoista koskevaan hakemukseen, joka liittyy samaan epäiltyyn kilpailusääntöjen rikkomiseen.”

407    Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon näiden kohtien sanamuodosta ilmenee, että saadakseen kyseisessä tiedonannossa määritellyssä sakoista vapauttamista koskevassa ohjelmassa sakon määrän alennuksen, yrityksen on esitettävä tätä koskeva pyyntö komissiolle ja toimitettava sille todisteita kilpailuun unionissa vaikuttavasta oletetusta kartellista. Tämä vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamisalaa koskeva tulkinta on sitäkin perustellumpi, koska vapauttamista koskevasta ohjelmasta lähtökohtaisesti seuraa EY 81 artiklan rikkomiseen syyllistyneiden yritysten vastuun osoittamiseen liittyvä seurausten aste-ero. Jos vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta myöntää suotuisa kohtelu yrityksille, jotka tekevät komission kanssa yhteistyötä unioniin vaikuttavia salaisia kartelleja koskevissa tutkimuksissa, tällainen kohtelu on myönnettävä yrityksille, jotka noudattavat tarkasti vuoden 2002 yhteistyötiedonannon prosessuaalisia edellytyksiä ja aineellisia säännöksiä.

408    Saint-Gobain ei ole tässä asiassa kuitenkaan pyytänyt tutkimusten aikana nimenomaisesti vuoden 2002 yhteistyötiedonannon mukaisia etuja, ja se väittää vain, ettei se ole kiistänyt väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa niiden tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, joista sitä arvostellaan. Komissiota ei näin ollen voida arvostella siitä, ettei se ole pyrkinyt määrittelemään, voisiko Saint-Gobain saada tämän tiedonannon perusteella sakon määrän alennuksen. Tähän johtopäätökseen ei vaikuta se, että komission tässä asiassa omaksuma lähestymistapa poikkeaa aiemmasta päätöskäytännöstä, koska päätöskäytäntö ei kuulu kilpailuoikeuden alalla sakkoihin sovellettaviin oikeussääntöihin (ks. edellä 245 kohta). Tästä seuraa myös, että väite, joka koskee perustelujen puuttumista tai perustelujen puutteellisuutta tältä osin, ei ole perusteltu.

409    Tältä osin merkitystä ei ole sillä, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut aikaisemmin, että jotta yritys voisi saada sakon alennuksen sillä perusteella, että se ei kiistä tosiseikkoja, sen on väitetiedoksiantoon tutustuttuaan nimenomaisesti ilmoitettava komissiolle, että se ei aio kiistää tosiseikkojen oikeellisuutta (unionin yleisen tuomioistuimen asia T-44/00, Mannesmannröhren-Werke v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2223, 303 kohta) – käsiteltävässä asiassa tilanne on ollut tämä – ja että tapauksessa, jossa tällainen pyyntö on esitetty, komission on tarpeen vaatiessa esitettävä syyt, joiden vuoksi se katsoo kuitenkin, että sakon määrän alennusta ei ole tällä perusteella syytä myöntää (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen yhdistetyt asiat T‑236/01, T‑239/01, T‑244/01–T‑246/01, T‑251/01 ja T‑252/01, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. II‑1181, 415 kohta ja edellä 326 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomio 30.9.2009, 98 ja 99 kohta).

410    Nämä johtopäätökset liittyvät kiinteästi siihen, että vuoden 1996 sakoista vapauttamista koskevan tiedonannon 2 kohdan D alakohdan, jonka otsikkona on ”Sakkojen määrän merkittävä alentaminen”, mukaan se, ettei yritys kiistä niiden seikkojen olemassaoloa, joihin komission esittämät syytökset perustuvat, voi johtaa sen sakkojen määrän alentamiseen, mikä yritykselle olisi määrätty ilman yhteistyötä. Kuten komissio perustellusti kirjoituksissaan korostaa, tällaista sääntöä ei sisälly enää vuoden 2002 yhteistyötiedonantoon, sillä siinä mainitaan immuniteettia koskevan olettamuksen lisäksi ainoastaan mahdollisuus saada sakkoon alennus tilanteessa, jossa yritys toimittaa komissiolle ”epäillystä kilpailusääntöjen rikkomisesta todisteita, joilla on merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa jo oleviin todisteisiin”.

411    Syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista koskevaa väitettä, jonka mukaan sakoista vapautusta hakenut olisi, toisin kuin Saint-Gobain, saanut sakon määrän alennuksen vuoden 2002 yhteistyötiedonannon perusteella, ei voida hyväksyä. On toki syytä muistuttaa, että komission on kartellin jäsenten tekemää yhteistyötä koskevassa arvioinnissa kuitenkin noudatettava yhdenvertaisen kohtelun periaatetta (unionin yleisen tuomioistuimen asia T-116/04, Wieland-Werke v. komissio, tuomio 6.5.2009, Kok., s. II‑1087, 124 kohta), joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. unionin tuomioistuimen asia C-101/08, Audiolux ym., tuomio 15.10.2009, Kok., s. I‑9823, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kun edellä 406–408 kohdassa esitetty päättely otetaan huomioon, on syytä katsoa, että Saint-Gobain ja sakoista vapautusta hakenut eivät olleet toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa vuoden 2002 yhteistyötiedonannon osalta.

412    Siltä osin, kun kyse on lieventävistä seikoista, joihin vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdassa viitataan, on syytä todeta, että Saint-Gobain arvostelee asiallisesti komissiota siitä, että se ei ole ottanut huomioon kyseisen kohdan neljännessä luetelmakohdassa olevaa sääntöä, jonka mukaan sakon perusmäärää voidaan alentaa, kun ”kyseinen yritys tekee komission kanssa tosiasiallista yhteistyötä, joka ylittää [vuoden 2002 yhteistyö]tiedonannon soveltamisalan ja menee yrityksen lakisääteisiä yhteistyövelvoitteita pitemmälle”.

413    Tämä väite ei kuitenkaan voi menestyä.

414    On syytä todeta, että vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljännessä luetelmakohdassa samoin kuin vuoden 1998 suuntaviivojen 3 kohdan kuudennessa luetelmakohdassa, on kyse mahdollisuudesta ottaa huomioon lieventävänä seikkana yrityksen menettelyssä tekemä tehokas yhteistyö, joka ylittää yhteistyötiedonannon soveltamisalan ja menee lakisääteistä yhteistyövelvoitetta pitemmälle.

415    Salaisia kartelleja koskevissa tapauksissa komissio toimii kuitenkin perustellusti soveltaessaan vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljättä luetelmakohtaa vain poikkeuksellisesti. Kyseisen säännöksen soveltamisesta ei nimittäin voi seurata, että yhteistyötiedonanto menettäisi tehokkaan vaikutuksensa. Kyseisestä tiedonannosta ilmenee selvästi, että siinä määritellään ne rajat, joissa yrityksille, jotka ovat tai ovat olleet osallisina unioniin vaikuttavissa salaisissa yhteistoimintajärjestelyissä, voidaan palkita se yhteistyö, jota ne ovat tehneet komission tutkinnan aikana. Tästä seuraa, että yritykset voivat lähtökohtaisesti saada sakon määrää alennetuksi tekemänsä yhteistyön perusteella vain silloin, kun ne täyttävät kyseisessä tiedonannossa asetetut edellytykset (ks. analogisesti unionin yleisen tuomioistuimen asia T-208/06, Quinn Barlo ym. v. komissio, tuomio 30.11.2011, Kok., s. II‑7953, 270 ja 271 kohta).

416    Oikeuskäytännössä on siten esimerkiksi jo todettu, että komissio saattoi rajata vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljännen luetelmakohdan soveltamisen siihen yritykseen, joka ensimmäisenä toimitti sille tietoja, joiden perusteella se pystyi laajentamaan tutkintaansa ja aloittamaan tarvittavat toimenpiteet vakavamman tai kestoltaan pidemmän rikkomisen toteamiseksi (ks. analogisesti edellä 415 kohdassa mainittu asia Quinn Barlo ym. v. komissio, tuomion 272 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

417    Tämä asia kuuluu vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamisalaan, joka sen 1 kohdan mukaan koskee yritysten välisiä salaisia kartelleja, joiden tavoitteena on hintojen vahvistaminen ja markkinoiden jakaminen, mukaan lukien tarjouskeinottelu. Tästä seuraa, että komissio on katsonut perustellusti, että vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljännen luetelmakohdan soveltamisen on tällaisessa tapauksessa oltava poikkeuksellista.

418    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että Saint-Gobain ei ole riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneiden tutkimusten aikana eikä tämän kanteen käsittelyn yhteydessä esittänyt, millä tavalla yksinomaan se, että se ei ole kiistänyt tiettyjen tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, täyttää tällaisen edellytyksen.

419    Komissio väittää ensinnäkin perustellusti, että tosiseikkojen paikkansapitävyyden kiistämisestä pidättymisen huomioon ottaminen lieventävänä seikkana vaarantaisi sakoista vapauttamista koskevaa politiikkaa koskevan muutoksen, jotka on tehty vuoden 2002 yhteistyötiedonannon hyväksymisen myötä ja jolle on tyypillistä erityisesti se, että sakon määrää ei lähtökohtaisesti jatkossa enää alenneta tämän laatuisen seikan perusteella (ks. edellä 410 kohta).

420    Toiseksi jopa niissä asioissa, joihin vuoden 1996 sakoista vapauttamista koskevaa tiedonantoa sovellettiin, on jo katsottu, että kun yritys yhteistyön puitteissa pelkästään vahvistaa – epätäsmällisemmin eikä yhtä nimenomaisesti – tietyt sellaisista tiedoista, jotka jokin toinen yritys on jo toimittanut ollakseen yhteistyössä komission kanssa, sen yhteistyön asteen – vaikka siitä saattaa olla komissiolle tiettyä hyötyä – ei voida katsoa olevan rinnastettavissa nämä tiedot ensimmäisenä toimittaneen yrityksen yhteistyön asteeseen. Lausunto, jossa pelkästään tietyssä määrin vahvistetaan komissiolla jo oleva lausunto, ei nimittäin helpota komission tehtävää merkittävästi, eikä siten siinä määrin, että sen vuoksi olisi perusteltua alentaa sakkoa yhteistyön perusteella (ks. analogisesti edellä 97 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, 455 kohta).

421    Unionin yleinen tuomioistuin toteaa tältä osin, että – kuten riidanalaisen päätöksen 120 perustelukappaleesta ilmenee – komission riidanalaisen kartellin olemassaolon ja toiminnan osoittamiseksi käyttämät todisteet muodostuvat pääasiallisesti asiakirjoista, jotka komissio oli ottanut haltuunsa osallisina olleiden eri yritysten tiloissa helmi- ja maaliskuussa 2005 suorittamiensa tarkastusten yhteydessä sekä sakoista vapautusta hakeneen lausunnoista, joita samalta ajalta olevat tosiseikkoja koskevat asiakirjat tukevat. Kuten riidanalaisen päätöksen 456 perustelukappaleesta ilmenee, komissio on käyttänyt sitä, että Saint-Gobain ei ole kiistänyt tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, vahvistamaan tiettyjä toteamuksia, jotka oli päätelty muiden sen hallussa olleiden seikkojen perusteella (ks. tältä osin erityisesti riidanalaisen päätöksen 127, 146–148, 165, 187, 218, 255–277, 297–299, 312, 313, 316, 317, 328, 329, 337, 338 ja 388 perustelukappale).

422    Tämän vuoksi Saint-Gobainin näkemystä ei voida hyväksyä, kun se väittää, että pidättymällä tosiseikkojen paikkansapitävyyden kiistämisestä se on tuottanut komissiolle merkittävää lisäarvoa komission hallussa jo olleisiin todisteisiin nähden.

423    Näin ollen Saint-Gobainin väitettä, joka koskee sitä, että komissio ei ole ottanut huomioon sen tekemän yhteistyön astetta lieventävänä seikkana vuoden 2002 yhteistyötiedonannon oikeussäännöstön ulkopuolella, ei voida hyväksyä.

424    Tätä johtopäätöstä ei voida kiistää mahdollisella aiemmalla päätöskäytännöllä. Se seikka, että komissio on aiemmassa päätöskäytännössään pitänyt joitakin seikkoja lieventävinä seikkoina sakkojen suuruutta määritettäessä, ei merkitse, että sillä olisi velvollisuus tehdä samoin myöhemmässä päätöksessä, sillä tällainen päätöskäytäntö ei kuulu kilpailuoikeuden alalla sakkoihin sovellettaviin oikeussääntöihin (ks. edellä 245 kohta ja edellä 97 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, 395 kohta).

425    Merkitystä ei ole myöskään sillä, että aiemman yhteistyötiedonannon perusteella on voitu määrätä sakkoja, joiden taso on ollut yleisesti ottaen matalampi. Unionin kilpailusääntöjen tehokas soveltaminen nimittäin edellyttää, että komissio voi milloin tahansa mukauttaa sakkojen tasoa tämän politiikan tarpeita vastaavaksi, joten sellaiseen hallinnolliseen menettelyyn osallistuvat yritykset, jonka päätteeksi voidaan määrätä sakkoja, eivät voi saavuttaa perusteltua luottamusta siihen, ettei komissio ylitä aiemmin käytettyä sakkojen tasoa, eivätkä sakkojen laskentatapaan (ks. edellä 276 ja 277 kohta).

426    Myöskään perustelujen puuttumista koskeva väite, jonka mukaan riidanalaisesta päätöksestä ei ilmene seikkoja, joiden perusteella voitaisiin ymmärtää, miksi Saint-Gobain ei ole saanut sakon määrään alennusta vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan perusteella, ei voi menestyä.

427    Tältä osin on syytä muistuttaa, että komissio täyttää kilpailuoikeuden rikkomisista määrättävien sakkojen vahvistamisen osalta perusteluvelvollisuutensa, kun se ilmoittaa päätöksessään arviointiperusteet, joiden avulla se on päätellyt kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston, ilman että sen pitäisi siinä esittää yksityiskohtaisempi selvitys sakkojen laskentatavasta tai kyseiseen laskentatapaan liittyviä numerotietoja (ks. vastaavasti edellä 148 kohdassa mainittu asia Stora Kopparbergslags v. komissio, tuomion 66 kohta). Tällaisten perustelujen riittävyyttä on arvioitava ottaen huomioon kyseisen asian olosuhteet ja erityisesti kyseessä olevan päätöksen sisältö, syyt, joihin on vedottu, ja niiden, joille päätös on osoitettu, intressi selitysten saamiseen (unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑38/92, AWS Benelux v. komissio, tuomio 28.4.1994, Kok., s. II‑211, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, koska sitä, ovatko päätöksen perustelut EY 253 artiklan mukaisia, tutkitaan paitsi päätöksen sanamuodon myös asiayhteyden ja kaikkien asiaa koskevien oikeussääntöjen suhteen (edellä 146 kohdassa mainittu asia komissio v. Sytraval ja Brinkʼs France, tuomion 63 kohta).

428    Väitetiedoksiannon saatuaan Saint-Gobain ei ole pyytänyt tässä asiassa komissiolta, että komissio myöntäisi sille väitetyn yhteistyön perusteella alennusta sen sakon määrästä, joka sille voitiin määrätä, vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljännen luetelmakohdan mukaisesti. Saint-Gobain ei ole voinut olla myöskään tietämätön yhtäältä siitä, että vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljännessä luetelmakohdassa tarkoitettua lieventävää seikkaa sovelletaan sen sanamuoto huomioon ottaen vain vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamisalan ulkopuolella, ja toisaalta siitä, että kun otetaan huomioon riidanalaisen kartellin luonne, kartelli kuului kyseisen tiedonannon soveltamisalaan. Kun erityisesti otetaan huomioon riidanalaisen päätöksen 56–59 ja 127 perustelukappale, on syytä katsoa lopuksi, että Saint-Gobain kykeni ymmärtämään, että komissio oli tukeutunut erityisesti sakosta vapautusta hakeneen lausuntoihin näyttääkseen kyseessä olevan kilpailusääntöjen rikkomisen toteen ja että nämä lausunnot oli annettu ennen sitä, kun Saint-Gobain lähetti vastauksensa väitetiedoksiantoon.

429    Tästä seuraa, että Saint-Gobain kykeni riidanalaisen päätöksen luettuaan käsittämään syyt, joiden vuoksi komissio ei ollut myöntänyt sille alennusta sille määrätyn sakon määrästä vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljännessä luetelmakohdassa tarkoitetun lieventävän seikan perusteella, ja että riidanalaista päätöstä ei siten ole tältä osin perusteltu puutteellisesti tai jätetty perustelematta.

430    Kanneperusteen kolmas osa on näin ollen perusteeton.

431    Koko kanneperusteen tarkastelemisen jälkeen on syytä päättää, että kanneperuste on perusteltu ainoastaan siltä osin, kuin siinä väitetään riidanalaisen päätöksen olevan lainvastainen sen vuoksi, että komissio on ottanut huomioon Italian tasolasipäätöksen osoittaakseen rikkomisen uusimista koskevan raskauttavan seikan Compagnien ja Saint-Gobainin osalta.

B       Asia T‑73/09

432    Aluksi on muistutettava, että asiassa T-56/09 nostetun kanteen käsittelyn yhteydessä on jo tarkasteltu useita kanneperusteita tai väitteitä, joihin Compagnie on vedonnut asiassa T‑73/09. Tämä koskee ensinnäkin kanneperustetta, joka koskee riippumatonta ja puolueetonta tuomioistuinta koskevan oikeuden loukkaamista, toiseksi kanneperustetta, joka koskee rangaistusten henkilökohtaisuutta koskevan periaatteen loukkaamista sen vuoksi, että Compagnien on katsottu olevan vastuussa yhden sen tytäryhtiön rikkomista merkitsevästä toiminnasta, kolmanneksi kanneperustetta, joka koskee rangaistusten henkilökohtaisuutta ja syyttömyysolettamaa koskevien periaatteiden loukkaamista, ja neljänneksi kanneperustetta, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan virheellistä soveltamista sen vuoksi, että rikkomisen uusiminen on otettu huomion raskauttavana seikkana sekä suhteellisuusperiaatteen loukkaamista.

433    Seuraavaksi käsitellään siten vain kanneperustetta, joka koskee asiallisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan rikkomista sen vuoksi, että komissio on tehnyt virheen arvioidessaan liikevaihtoa, jota käytetään sakon enimmäismäärän laskemisen perusteena, sekä puolustautumisoikeuksien loukkaamista ja perustelujen puuttumista.

 Asianosaisten lausumat

434    Compagnie arvostelee komissiota tässä kanneperusteessa siitä, että komissio ei ole tarkastellut riidanalaisessa päätöksessä seikkoja, jotka osoittaisivat, että Saint-Gobain-konsernin koko liikevaihto voitiin ottaa huomioon laskettaessa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa vahvistettua sakon enimmäismäärää. Tässä säännöksessä – sellaisena kuin unionin tuomioistuimet ovat sitä tulkinneet – ei sallita sellaisen sakon määräämistä, joka ylittää 10 prosenttia kyseisen yhden taloudellisen yksikön muodostavan yrityksen liikevaihdosta. Compagnien mukaan riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että vain Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toiminnon tiettyihin toimiin liittyvissä käytänteissä on kyse yhdestä taloudellisesta yksiköstä, mutta konsernin muissa toimissa on kyse erillisistä yrityksistä.

435    Compagnien mukaan tästä seuraa, että komission olisi pitänyt laskea sakon enimmäismäärä siten, että se olisi ottanut huomioon vain Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toiminnon liikevaihdon. Jos näin olisi tehty, sakko ei olisi missään tapauksessa ylittänyt 560:tä miljoonaa euroa. Compagnie päättelee tästä, että sille yhdessä Saint-Gobainin kanssa yhteisvastuullisesti määrätty sakko on kohtuuttoman suuri ja suhteeton.

436    Koska komissio ei ole riidanalaisessa päätöksessä perustellut tätä millään tavalla, päätös ei ole myöskään perusteltu.

437    Compagnie väittää vastauskirjelmässään vielä, että koska väitetiedoksiannossa ei ole mainittu, että Compagnien ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöihinsä koskevalla olettamalla voitaisiin perustella koko Saint-Gobain-konsernin liikevaihdon huomioon ottamista, se ei ole kyennyt käyttämään tältä osin asianmukaisesti oikeuksiaan ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä. Tästä seuraa, että komissio on loukannut sen puolustautumisoikeuksia.

438    Komissio kiistää nämä väitteet. Se väittää ensinnäkin, että se on ottanut riidanalaisessa päätöksessä huomioon Saint-Gobain-konsernin maailmanlaajuisen liikevaihdon vain määritellessään, onko tarpeen soveltaa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaista 10 prosentin enimmäismäärää. Se muistuttaa tämän jälkeen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tämä enimmäismäärä on laskettava kaikkien niiden yhtiöiden yhteisen liikevaihdon perusteella, jotka muodostavat yhden taloudellisen yksikön, joka toimii EY 81 artiklassa tarkoitettuna yrityksenä, koska yksinomaan tämän yksikön muodostavien yhtiöiden yhteinen liikevaihto voi osoittaa asianomaisen yrityksen merkityksen ja vaikutuksen markkinoilla. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on toimivalta ottaa huomioon sakon enimmäismäärää laskettaessa sen emoyhtiön konsolidoitu liikevaihto, joka on kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneen yrityksen johdossa. Konsernin eri tytäryhtiöiden liikevaihto sisältyy tähän liikevaihtoon, eikä ole tarpeen todeta muodollisesti, että kaikki konsernin muodostavat yritykset ovat vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta.

439    Komissio on tässä asiassa osoittanut riittävällä tavalla, että Compagnie käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöidensä liiketoimintapolitiikkaan ja että nämä eri yhtiöt muodostavat siten yhdessä yhden yrityksen. Edellisessä kohdassa mainittu enimmäismäärä on siten laskettava käyttäen perusteena Saint-Gobain-konsernin konsolidoitua kokonaisliikevaihtoa. Tältä osin merkitystä ei ole sillä, että Compagnien oma liikevaihto on vähäinen, kun sen vuosikertomuksista taas ilmenee Saint-Gobain-konsernin maailmanlaajuinen liikevaihto. Lisäksi 10 prosentin enimmäismäärää ei sovelleta liikevaihtoon, joka on saatu suoraan kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyvällä toiminnalla, eikä voittoihin, jotka on saatu kilpailusääntöjen rikkomisen aikana, eikä sen Saint-Gobain-konsernin ainoan osan liikevaihtoon, johon kilpailusääntöjen rikkomisesta suoraan vastuussa olleet tytäryhtiöt kuuluivat päätöstä edeltävänä vuonna.

440    Komissio kiistää väitteen, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisen sakon enimmäismäärän laskemista ei ole perusteltu. Se väittää, että kyseisen enimmäismäärän yhteydessä viitataan sen yrityksen liikevaihtoon, jolle kyseisen asetuksen nojalla tehdyssä päätöksessä on määrätty seuraamuksia. Compagnie on riidanalaisen päätöksen adressaattina kyennyt siten tarkistamaan, että sille määrätty sakko ei ylittänyt kyseistä enimmäismäärää.

441    Puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskevan väitteen osalta, johon on vedottu vastauskirjelmässä, komissio katsoo kyseen olevan uudesta kanneperusteesta, jonka tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat. Komission mukaan Compagnien puolustautumisoikeuksia ei ole loukattu tässä asiassa missään tapauksessa, sillä komissio ei ollut velvollinen ilmoittamaan Compagnielle konkreettisia tietoja, jotka koskivat niiden suunniteltujen sakkojen tasoa, jotka se aikoi määrätä Compagnielle, tai liikevaihtoa, jota käytettäisiin sen varmistamiseksi, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisen sakon enimmäismäärää ei ylitetä. Komissio lisää, että se on ilmoittanut väitetiedoksiannossa oikeuskäytännön mukaisesti, missä ominaisuudessa Compagnieta väitetyistä tosiseikoista syytettiin.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

442    Aluksi on syytä todeta, että viitatessaan tämän kanneperusteen tueksi täydentävässä muistiossaan perusoikeuskirjan 41 artiklaan Compagnie ei vetoa kannekirjelmässä esittämiinsä perusteisiin ja väitteisiin nähden uuteen perusteeseen tai väitteeseen. Tästä seuraa, että nämä perustelut on edellä 301 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti otettava tutkittaviksi.

443    Asiakysymyksen osalta on syytä muistuttaa, että komissio on katsonut perustellusti Compagnien olevan tässä asiassa vastuussa Saint-Gobainin kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta, kuten edellä 206–247 kohdassa esitetystä analyysistä ilmenee.

444    Tämän kanneperusteen yhteydessä nousee kuitenkin esiin kysymys siitä, mikä merkitys on annettava kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneen ”yrityksen” liikevaihdon käsitteelle, johon asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa viitataan, tilanteessa, jossa komissio on yhtäältä katsonut perustellusti emoyhtiön olevan vastuussa yhden tai useamman tytäryhtiön kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta tietyllä talouden alalla ja jossa toisaalta kyseinen emoyhtiö omistaa muita tytäryhtiöitä, jotka toimivat muilla aloilla ja joiden osalta riidanalaisessa päätöksessä ei ole osoitettu emoyhtiön ratkaisevaa vaikutusvaltaa. Tältä osin omaksuttavasta lähestymistavasta riippuu – kuten Compagnie toteaa –, katsotaanko tässä asiassa, että Compagnielle yhdessä Saint-Gobainin kanssa yhteisvastuullisesti määrätty sakko ylittää tämän enimmäismäärän.

445    Aluksi on hylättävä Compagnien väite, jonka mukaan siltä osin, kuin kyse on sen liikevaihdon määrästä, jota komissio on käyttänyt perusteena varmistaakseen, että sen Compagnien ja Saint-Gobainin muodostamalle yritykselle määräämä sakko ei ylitä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua enimmäismäärää, riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu.

446    Kun kyseinen enimmäismäärä tarkoittaa kilpailusääntöjen rikkomiseen syyllistyneen sellaisen yrityksen tai yhteenliittymän liikevaihtoa, joka on päätöksen adressaattina, tällä yrityksellä tai yhteenliittymällä on mahdollisuus tarkastaa, onko mainittua rajaa noudatettu. Tämän yrityksen tai yritysten yhteenliittymän on tiedettävä tämän lakisääteisen rajan olemassaolo ja tunnettava liikevaihtonsa määrä. Se voi täten arvioida, ylittikö sille määrätty sakko 10 prosentin enimmäismäärän vai ei, myös silloin kun päätöksessä, jossa sille on määrätty seuraamus, ei ole minkäänlaisia perusteluita. Tästä seuraa, että kyseisen katon soveltamisen osalta ei edellytetä minkäänlaisia erityisiä perusteluita (unionin yleisen tuomioistuimen yhdistetyt asiat T‑217/03 ja T‑245/03, FNCBV v. komissio, tuomio 13.12.2006, Kok., s. II‑4987, 237 ja 238 kohta).

447    On joka tapauksessa todettava, että komissio on riidanalaisen päätöksen 13 perustelukappaleessa todennut erityisesti, että Saint-Gobain-konsernin konsolidoitu kokonaisliikevaihto vuonna 2007 oli 43,4 miljardia euroa ja että Saint-Gobainin saman tilikauden liikevaihto oli 5,611 miljardia euroa. Kuten riidanalaisen päätöksen 593–623 perustelukappaleesta ilmenee, on niin, että kun komissio on tässä asiassa katsonut Compagnien olevan vastuussa Saint-Gobainin kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta, se on riidanalaisen päätöksen 622 perustelukappaleessa nimenomaisesti todennut, että Saint-Gobain-konsernin kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneet eri tytäryhtiöt muodostivat Compagnien kanssa yhden yrityksen. Komissio on lisäksi muistuttanut riidanalaisen päätöksen 710 perustelukappaleessa, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko ei voi ylittää 10:tä prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta. Riidanalaisen päätöksen 710–712 perustelukappaleesta ilmenee ainakin implisiittisesti komission katsoneen, että Saint-Gobainille ja Compagnielle yhdessä ja yhteisvastuullisesti määrätty sakko ei tässä asiassa ole ylittänyt tätä enimmäismäärää.

448    Näin ollen on syytä katsoa Compagnien kyenneen riidanalaisen päätöksen luettuaan ymmärtämään, että komissio on varmistanut, että tälle yritykselle määrätty sakko ei ylitä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua enimmäismäärää, käyttämällä perusteena Saint-Gobain-konsernin konsolidoitua liikevaihtoa ja sitä, että Compagnie on käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Saint-Gobainin liiketoimintapolitiikkaan.

449    Siitä väitteestä, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun enimmäismäärän ylittämistä, on aluksi muistutettava, että tässä säännöksessä vahvistetun sakon enimmäismäärän tarkoituksena on estää se, että yrityksille määrättäisiin sakkoja, joiden osalta on ennakoitavissa, etteivät yritykset pysty niitä maksamaan, kun otetaan huomioon niiden koko, josta kertoo – vaikkakin vain likimääräisesti ja epätäydellisesti – niiden kokonaisliikevaihto. Kyseessä on näin ollen kaikkiin yrityksiin yhdenmukaisesti sovellettava ja niiden koon perusteella määräytyvä enimmäismäärä, jonka tarkoituksena on estää se, että sakot olisivat kohtuuttoman suuria ja suhteettomia (edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 280 ja 281 kohta; ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen asia T-52/03, Knauf Gips v. komissio, tuomio 8.7.2008, 452 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa komissiota kielletään siten vain määräämästä sakkoa, joka ylittää 10 prosentin enimmäismäärän kyseisen yrityksen liikevaihdosta, ja tämä enimmäismäärä määritellään päätöksen tekemisen ajankohtaa edeltävän tilikauden perusteella (edellä 149 kohdassa mainittu asia Sarrió v. komissio, tuomion 85 kohta ja edellä 86 kohdassa mainittu asia Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 593 kohta).

450    Tämä 10 prosentin enimmäismäärä on laskettava kaikkien niiden yhtiöiden yhteisen liikevaihdon perusteella, jotka muodostavat yhden taloudellisen yksikön, joka toimii EY 81 artiklassa tarkoitettuna yrityksenä, koska yksinomaan tämän yksikön muodostavien yhtiöiden yhteinen liikevaihto voi osoittaa asianomaisen yrityksen koon ja taloudellisen vallan (unionin yleisen tuomioistuimen asia T‑9/99, HFB ym. v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1487, 528 ja 529 kohta; edellä 210 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 12.12.2007, 90 kohta ja asia T‑79/06, Sachsa Verpackung v. komissio, tuomio 16.11.2011, 107 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Komissio ei oikeuskäytännön mukaan tee siten virhettä, kun se ottaa sakon enimmäismäärän laskemisen perusteeksi asianomaisen holdingyhtiön konsolidoidun liikevaihdon silloin, kun holdingyhtiön ratkaisevaa vaikutusvaltaa rikkomiseen osallistuneen tytäryhtiön tai osallistuneiden tytäryhtiöiden liiketoimintapolitiikkaan koskevaa olettamaa ei ole kumottu (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen edellä 210 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 12.12.2007, 91 kohta; edellä 311 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Liften Ascenseurs v. komissio tuomion 288 kohta; asia T‑39/06, Transcatab v. komissio, tuomio 5.10.2011, Kok., s. II‑6831, 129 kohta ja asia T-41/05, Alliance One International v. komissio, tuomio 12.10.2011, Kok., s. II‑7101, 166 kohta).

451    Kuten komissio lisäksi perustellusti väittää, asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla enimmäismäärällä on erillinen ja itsenäinen tavoite suhteessa rikkomisen vakavuutta ja kestoa koskevien arviointiperusteiden tavoitteeseen (edellä 449 kohdassa mainittu asia Knauf Gips v. komissio, tuomion 452 kohta). Tätä enimmäismäärää on arvioitava suhteessa asianomaisen yrityksen kokoon ja taloudelliseen valtaan, koska enimmäismäärän tarkoituksena on estää se, että yrityksille määrättäisiin sakkoja, joiden osalta on ennakoitavissa, etteivät yritykset pysty niitä maksamaan.

452    Saint-Gobain-konsernin konsolidoitu liikevaihto osoittaa paremmin riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetun yrityksen koon ja taloudellisen vallan kuin vain konsernin ”Lasi”-toiminnon osuus tästä liikevaihdoista (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen yhdistetyt asiat T‑25/95, T‑26/95, T‑30/95–T‑32/95, T‑34/95–T‑39/95, T‑42/95–T‑46/95, T‑48/95, T‑50/95–T‑65/95, T‑68/95–T‑71/95, T‑87/95, T‑88/95, T‑103/95 ja T‑104/95, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 15.3.2000, Kok., s. II‑491, 5040 kohta ja edellä 450 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 529 kohta). Tältä osin merkitystä ei ole sillä, että komissio ei ole osoittanut riidanalaisessa päätöksessä, että Compagnie käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa kaikkien tytäryhtiöidensä liiketoimintapolitiikkaan.

453    Tästä seuraa, että yksinään sillä, että Saint-Gobain-konserni toimii eri teollisuusaloilla – kuten lasin, innovatiivisten materiaalien sekä rakennus- ja pakkaustuotteiden alalla –, ei voida perustella sitä, että sakon enimmäismäärää laskettaessa otettaisiin huomioon konsernin konsolidoitua kokonaisliikevaihtoa pienempi liikevaihto. Tilanne on tämä vaikka riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettu rikkominen koskeekin vain yhtä näistä aloista.

454    Kuten lisäksi edellä 443 kohdassa on muistutettu, komissio on osoittanut, että Compagnie muodosti Saint-Gobain-konsernin ”Lasi”-toiminnon kanssa yhden EY 81 artiklassa tarkoitetun taloudellisen yksikön. Tällaisessa tapauksessa komissio voi oikeuskäytännön mukaan ottaa perustellusti huomioon emoyhtiön liikevaihdon tehdäkseen sakoista riittävän varoittavan (ks. vastaavasti edellä 311 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat ThyssenKrupp Liften Ascenseur v. komissio, tuomion 445 kohta). Tätä tavoitetta loukattaisiin, jos vain rikkomiseen suoraan osallistuneiden yritysten liikevaihto voitaisiin ottaa sakon enimmäismäärän laskemisen perusteena huomioon, kuten Compagnie asiallisesti ehdottaa (unionin yleisen tuomioistuimen asia T-26/06, Trioplast Wittenheim v. komissio, tuomio 13.9.2010, 115 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

455    Tämä johtopäätös ei ole ristiriidassa unionin yleisen tuomioistuimen edellä 449 kohdassa mainitussa asiassa Knauf Gips vastaan komissio antamassaan tuomiossa esittämän päättelyn kanssa. Tässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli yhtäältä sitä, muodostiko Knauf-konserni kilpailuoikeudessa tarkoitetun yhden taloudellisen yksikön, ja toisaalta, oliko komissio osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kyseisessä asiassa kantajana ollut Knauf Gips AG oli se oikeushenkilö, joka Knauf-konsernin johtajana oli vastuussa konsernin toiminnan yhteensovittamisesta, määritelläkseen Knauf-konsernin kaikkien yhtiöiden maailmanlaajuisen liikevaihdon, jota voitiin käyttää sakon enimmäismäärän laskemisen perusteena (edellä 449 kohdassa mainittu asia Knauf Gips v. komissio, tuomion 339 kohta). Tämä lähestymistapa oli kyseisessä asiassa perusteltu sen vuoksi, että komissio ei ollut kyennyt päätöksessä, jonka kumoamista tässä asiassa vaadittiin, yksilöimään sitä oikeushenkilöä, joka johti niiden yhtiöiden ryhmää, jotka muodostivat rikkomisesta vastuussa olleen yrityksen, ja jonka olisi voitu katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisista, joihin sen muodostamat eri yhtiöt ovat syyllistyneet (edellä 449 kohdassa mainittu asia Knauf Gips v. komissio, tuomion 337 kohta). Sitä vastoin tässä asiassa komissio on kyennyt perustellusti saattamaan Compagnien, joka on Saint-Gobain-konsernin holdingyhtiö, vastuuseen Saint-Gobainin toiminnasta.

456    Lopuksi väitteestä, jonka mukaan sillä, että komissio ei ole antanut Compagnielle mahdollisuutta osoittaa ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, että se ei käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa kaikkien tytäryhtiöidensä liiketoimintapolitiikkaan, on loukattu puolustautumisoikeuksia, on syytä todeta, että väite ei ole perusteltu, vaikka se voitaisiinkin ottaa tutkittavaksi huolimatta siitä, että se on esitetty vasta vastauskirjelmän yhteydessä. Kuten edellä 452 kohdassa on korostettu, Compagnielle ja Saint-Gobainille määrätyn sakon enimmäismäärän laskeminen käyttäen perusteena Saint-Gobain-konsernin konsolidoitua liikevaihtoa ei ole riippuvainen siitä, käyttääkö Compagnie ratkaisevaa vaikutusvaltaa kaikkien tytäryhtiöidensä liiketoimintapolitiikkaan.

457    Tästä seuraa, että komissio ei ole rikkonut asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa, kun se on tukeutunut Saint-Gobain-konsernin konsolidoituun liikevaihtoon määritellessään sen sakon enimmäismäärän, joka voitiin määrätä tässä asiassa Compagnielle ja Saint-Gobainille. On todettava, että Compagnielle ja Saint-Gobainille yhdessä määrätty 880 miljoonan euron sakko on näin laskettua enimmäismäärää pienempi.

458    Tämä kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

C       Molempia kanteita koskevat päätelmät kumoamisvaatimusten osalta

459    Compagnien ja Saint-Gobainin esittämät kumoamisvaatimukset on kaiken edellä esitetyn perusteella syytä ottaa tutkittavaksi ainoastaan siltä osin, kuin niissä vaaditaan toteamaan, että komissio on ottanut Italian tasolasipäätöksen huomioon virheellisesti osoittaakseen rikkomisen uusimista koskevan raskauttavan seikan niiden osalta.

III  Vaatimukset siitä, että unionin yleinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa

460    Saint-Gobain ja Compagnie pyytävät unionin yleiseltä tuomioistuimelta myös, että se käyttää tässä asiassa täyttä harkintavaltaansa ja alentaa niille määrätyn sakon määrää.

461    Unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa aluksi, että sille asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa EY 229 artiklan mukaisesti annettu täysi harkintavalta, joka merkitsee enemmän kuin pelkkää laillisuusvalvontaa, jota harjoitettaessa voidaan vain hylätä kumoamiskanne tai kumota kanteen kohteena oleva toimi, merkitsee sitä, että tämä tuomioistuin voi muuttaa riidanalaista toimea, jopa silloin, kun sitä ei kumota, ja ottaa huomioon kaikki tosiseikat muuttaakseen esimerkiksi sakon määrää silloin kun sen määrää koskeva kysymys on saatettu sen arvioitavaksi (ks. unionin tuomioistuimen asia C-534/07 P, Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I‑7415, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; edellä 86 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 692 kohta ja edellä 100 kohdassa mainittu asia Romana Tabacchi v. komissio, tuomion 265 kohta).

462    Tässä asiassa on tutkittava perätysten seuraavia seikkoja; ensinnäkin Saint-Gobainin perusteluja, joiden mukaan siitä määrästä, jonka perusteella sakot on laskettu, on vähennettävä ETA-alueen ulkopuolista myyntiä väitetysti vastaavat luvut; toiseksi Saint-Gobainin perusteluja, joiden mukaan sen vuoden 1999 myyntimääriä ei voida käyttää vuoden 1998 osalta sakon laskemisessa; kolmanneksi riidanalaisen päätöksen lainvastaisuudesta tarvittaessa johdettavia seurauksia siltä osin, kun kyse on Italian tasolasipäätöksen huomioon ottamisesta sen rikkomisen uusimisen osoittamiseksi, johon Compagnie ja Saint-Gobain ovat syyllistyneet; ja lopulta neljänneksi Compagnien istunnossa esittämää uutta kanneperustetta, joka koskee kohtuullisen ajan ylittämistä.

A       Saint-Gobainin ETA-alueen ulkopuolista myyntiä väitetysti vastaavat luvut

463    Saint-Gobain väittää, että sen ETA-alueen ulkopuoliset myynnit on irrotettava sakon laskemisen perustana olevasta määrästä, vaikkei riidanalainen päätös edes olisi tältä osin lainvastainen. Se viittaa tältä osin vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohtaan, jonka mukaan vain liikevaihto, joka on saatu Euroopan talousalueella (ETA), otetaan huomioon laskettaessa EY 81 artiklan rikkomisesta määrättäviä sakkoja.

464    Komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 33 perustelukappaleessa, että riidanalaisen kartellin kattama asianomainen maantieteellinen markkina vastaa koko ETA-aluetta.

465    Komissiolle vastauksena sen 10.12.2007 esittämään tietopyyntöön 28.1.2008 osoittamassaan kirjeessä Saint-Gobain viittaa tilikausien 2001–2004 osalta siihen vuosittaisen liikevaihdon määrään, joka vastaa erityisesti ETA-alueen ulkopuolista myyntiä. Komissiolle vastauksena sen 25.7.2008 esittämään uuteen tietopyyntöön 22.8.2008 osoittamassaan kirjeessä Saint-Gobain on täydentänyt näitä tietoja viittaamalla tilikausien 1999 ja 2000 osalta siihen vuosittaisen liikevaihdon määrään, joka tämän yrityksen mukaan vastaa myös ETA-alueen ulkopuolista myyntiä.

466    Komissio kuitenkin arvioi, että Saint-Gobainin sille ilmoittaman kokonaisliikevaihdon määrästä ei ole syytä vähentää väitetysti ETA-alueen ulkopuolista myyntiä.

467    Unionin yleinen tuomioistuin on prosessinjohtotoimena kehottanut Saint-Gobainia toimittamaan sille kaikki asiakirjat, jotka ovat omiaan tukemaan väitetyn ETA-alueen ulkopuolella saadun liikevaihdon todenperäisyyttä, ja esittämään myös myyntisopimukset ja täsmentämään, mille autonvalmistajille suoritettua myyntiä tämä liikevaihto vastaa. Saint-Gobainia on myös kehotettu vastaamaan komission vastauskirjelmässään esittämiin perusteluihin, joilla vastustetaan sitä, että kyseinen liikevaihto vähennettäisiin sille määrätyn sakon laskemisen perusteesta.

468    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo tältä osin aluksi, ettei Saint-Gobainin näkemystä voida hyväksyä, kun se väittää, että se, että komissio on esittänyt edellä 167 ja 168 kohdassa tarkoitetut perustelut vasta vastauskirjelmässään, viittaa siihen, että komissio on sisällyttänyt ETA-alueen ulkopuolisen myynnin virheellisesti sakon laskemisen perusteeseen.

469    Yhtäältä on syytä muistuttaa, että komissio on esittänyt nämä täsmennykset vastauskirjelmässään vastauksena Saint-Gobainin omassa vastauskirjelmässään esittämään uuteen kanneperusteeseen, joka koskee erityisesti tätä väitettyä virhettä. Toisaalta komissio oli 10.12.2007 ja 25.7.2008 päivätyissä tietopyynnöissään pyytänyt Saint-Gobainia ilmoittamaan sille ETA-alueen ulkopuolella saadun liikevaihdon useiden peräkkäisten tilikausien ajalta. Kummassakin tietopyynnössä komissio on kehottanut Saint-Gobainia toimittamaan sille oikeiksi todistetut luvut – mikäli mahdollista – ja esittämään erikseen kunkin asianomaisen autonvalmistajan osalta saadun liikevaihdon. Saint-Gobain ei ole tutkimusten aikana kuitenkaan esittänyt mitään seikkaa, jolla voitaisiin osoittaa, että se prosenttiosuus liikevaihdosta, jonka se haluaa vähennettävän komissiolle aiemmin ilmoittamistaan luvuista, todella vastaa ETA-alueen ulkopuolista myyntiä.

470    Unionin yleinen tuomioistuin toteaa seuraavaksi, että Saint-Gobain on toimittanut joukon laskuja tai laskutusluetteloja, jotka liittyvät ETA-alueen ulkopuoliseen myyntiin vuosien 1999 ja 2003 välisenä aikana. Saint-Gobainin unionin yleiselle tuomioistuimelle 12.11.2012 osoittaman kirjeen 11 kohdassa olevasta taulukosta ilmenee, että kyseessä olevat autonvalmistajat ovat [luottamuksellinen tieto]. Ne lasiosat, joita nämä laskut koskivat, liittyivät tuotantoyksiköihin, jotka tosiseikkojen tapahtumishetkellä olivat ETA-alueen ulkopuolella ([luottamuksellinen tieto]).

471    Tältä osin on ensinnäkin syytä todeta, että Saint-Gobainin toimittamien laskujen ja laskutusluettelojen avulla on mahdollista tukea vain osaa tämän yrityksen ETA-alueen ulkopuolisia myyntejä koskevista luvuista rikkomisjakson aikana. Saint-Gobain on toimittanut vain vuosia 2002 ja 2003 sekä lasin myyntiä [luottamuksellinen tieto] ja [luottamuksellinen tieto] koskevat laskut ja laskutusluettelot. Joissakin erityisesti myyntiä [luottamuksellinen tieto] koskevissa tapauksissa laskua ei ole toimitettu lainkaan.

472    Saint-Gobain pyrkii perustelemaan asiakirja-aineistonsa materiaalin aukollisuutta vetoamalla erityisesti siihen, että tosiseikkojen tapahtumishetkestä on kulunut pitkä aika, mistä johtuu se, että monet kirjanpito- tai muut asiakirjat, joilla olisi näyttöarvoa, ovat kadonneet. Näitä perusteluja ei voida kuitenkaan hyväksyä. Saint-Gobain olisi voinut pyrkiä toimittamaan nämä näyttöarvoa omaavat asiakirjat komissiolle tutkimusten aikana, mistä se on kuitenkin nimenomaisesti kieltäytynyt siksi, että kyseisten myyntien määrä oli ”melko vähäinen”, ja siksi, että ”näitä ETA-alueen ulkopuolisia myyntejä vastaavaa liikevaihtoa koskevien tietojen saaminen [Saint-Gobainin kansainvälisen liiketoiminnan tietokannasta] olisi aiheuttanut merkittäviä vaikeuksia”. Tältä osin on syytä korostaa, että – toisin kuin Saint-Gobain väittää – komission sille tutkimusten aikana useita kertoja esittämät kysymykset olivat riittävän täsmällisiä, jotta se olisi voinut niiden perusteella ymmärtää, että oli tarpeen toimittaa ETA-alueen ulkopuolisen myynnin, johon tämä yritys vetosi, todenperäisyyttä tukevaa näyttöä. Saint-Gobainin näkemystä ei voida myöskään hyväksyä, kun se väittää, että komissio ei ole kiinnittänyt sen huomiota riittävästi liikevaihdon valmistajakohtaisen jakamisen merkitykseen. Komission Saint-Gobainille 10.12.2007 ja 25.7.2008 osoittamien kyselyjen sanamuoto nimittäin kumoaa tämän väitteen.

473    Toiseksi on syytä todeta, että riidanalaisen päätöksen mukaan kaikki edellä 470 kohdassa mainitut autonvalmistajat olivat joutuneet ”klubin” jäsenten kartellijärjestelyjen kohteiksi. Vaikka Saint-Gobain myöntää unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin antamassaan vastauksessa, että nämä myynnit kuuluivat osin laajempaan liikesuhteeseen, jota ETA-alueella sijaitsevan valmistusyksikön kanssa tehty puitesopimus säänteli, se väittää kuitenkin, että kyseiset myynnit johtuivat sen ETA-alueen ulkopuolella sijainneiden tytäryhtiöiden tekemistä toimitustarjouksista ja että lasia on toimitettu ETA-alueen ulkopuolella sijainneille tuotantopaikoille. Saint-Gobain väitti istunnossa myös, että ETA-alueella sijaitsevat autokonsernien ostokeskukset eivät olleet vastuussa toimitussopimusten neuvottelemisesta johdonmukaisesti.

474    Aivan aluksi on kuitenkin todettava, että – lukuun ottamatta ainoastaan [luottamuksellinen tieto] kanssa tehtyä, jäljempänä 475 kohdassa tarkasteltavaa puitesopimusta – Saint-Gobain ei ole esittänyt täsmennyksiä unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin antamansa kirjallisen vastauksen 10 kohdassa olevassa taulukossa mainittuun liikevaihtoon, jota ei olisi saatu sellaisen laajemman liikesuhteen puitteissa, jota ETA-alueella sijaitsevan valmistusyksikön kanssa tehty puitesopimus säänteli. Unionin yleinen tuomioistuin toteaa tältä osin lisäksi, että jopa Saint-Gobainin unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin vastauksena toimittamat eräät asiakirjat havainnollistavat ETA-alueen autonvalmistajien ostojen keskittämiseen tähtäävää liiketoimintamallia. Tältä osin on syytä viitata [luottamuksellinen tieto] esittämään tarjouspyyntöön, joka koski erityisesti tuulilasien toimittamista tämän valmistajan [luottamuksellinen tieto] sijaitsevaan tuotantopaikkaan, sekä Saint-Gobainin ja [luottamuksellinen tieto] väliseen sopimukseen, joka koski lasin toimittamista [luottamuksellinen tieto] tehtaaseen.

475    Saint-Gobainin ja [luottamuksellinen tieto] välisellä puitesopimuksella pyritään varmasti osoittamaan, että Saint-Gobainin tässä yhteydessä saamaa liikevaihtoa ei ole saatu ETA-alueella sijaitsevan valmistajan kanssa tehdyn puitesopimuksen perusteella. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo kuitenkin kyseen olevan ainoasta Saint-Gobainin toimittamasta asiakirjasta, jolla tuetaan unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin annetun vastauksen 10 kohdassa olevassa taulukossa mainittua liikevaihtoa, joka koskee toimituksia tälle valmistajalle [luottamuksellinen tieto] rikkomisjakson aikana. Koska muita näyttöarvoa omaavia seikkoja, kuten laskuja tai kirjanpitoaineistoa, ei ole esitetty, unionin yleinen tuomioistuin ei kykene varmistumaan esitettyjen lukujen todenperäisyydestä. Näin on erityisesti sen vuoksi, että Saint-Gobainin ja [luottamuksellinen tieto] välisessä sopimuksessa ei ole sovellettuja hintoja tai sopimuksen kattaman lasin määrää koskevia numerotietoja.

476    Lopuksi on syytä todeta, että myynnit, joiden Saint-Gobain väittää toteutuneen ETA-alueen ulkopuolella, suuntautuivat autonvalmistajien tuotantopaikoille ETA-alueen naapurimaihin, joista suurin osa on rikkomisen päättymisen jälkeen liittynyt unioniin. Kuten komissio on istunnossa perustellusti väittänyt, ei ole epäilystäkään siitä, että ainakin osa autoista, jotka on tuotettu näissä paikoissa ja varustettu niissä lasiosilla, joihin Saint-Gobain edellä mainitussa taulukossa viittaa, on myyty ETA-alueella. On siten kohtuullista katsoa, että tällaisten myyntien ja sisämarkkinoiden välillä on läheinen yhteys.

477    Näin ollen Saint-Gobainin esittämiä perusteluja, joilla perustellaan sakon määrän alentamista sen vuoksi, että osa sen liikevaihdosta on saatu ETA-alueen ulkopuolella, ei voida hyväksyä.

B       Myyntiluvut, jotka on otettava huomioon vuodelta 1998

478    Kun kyse on huomioon otettavista myyntiluvuista vuodelta 1998, on syytä muistuttaa, ettei Saint-Gobain ole toimittanut tutkimusten aikana tätä vuotta koskevia autonvalmistajakohtaisia myyntilukuja. Kuten edellä 138 kohdassa on jo muistutettu, komissio on ottanut vuodelta 1998 huomioon autonvalmistajakohtaiset myyntiluvut, jotka Saint-Gobain on toimittanut sille lähimmältä rikkomisjakson vuodelta eli vuodelta 1999.

479    Saint-Gobain väittää kuitenkin, että autonlasimarkkina on kasvanut vuosien 1998 ja 1999 välillä ja että vuoden 1998 todellisten myyntilukujen huomioon ottaminen olisi ollut sen kannalta edullisempaa kuin vuoden 1999 myyntilukujen huomioon ottaminen myös vuoden 1998 osalta sakon laskemisen perustaa vahvistettaessa.

480    Tältä osin on todettava, että Saint-Gobainin perustelut ovat epämääräiset ja että mikään todistusarvoa omaava seikka ei tue niitä. Saint-Gobain on niin tutkimusten aikana kuin kirjoituksissaankin lisäksi todennut, ettei se kykene ilmoittamaan valmistajakohtaista täsmällistä liikevaihtoa vuodelta 1998.

481    Tässä asiassa ei näissä olosuhteissa ole syytä omaksua komission sakkoa laskiessaan omaksumasta lähestymistavasta eroavaa lähestymistapaa, eikä vuoden 1998 liikevaihtoa määriteltäessä ole tarpeen ottaa huomioon muita myyntilukuja kuin Saint-Gobainin vuoden 1999 myyntiluvut.

C       Seuraukset riidanalaisen päätöksen lainvastaisuudesta siltä osin, kuin kyse on Italian tasolasipäätöksen huomioon ottamisesta rikkomisen uusimisen osoittamiseksi

482    On syytä lausua riidanalaisen päätöksen lainvastaisuudesta aiheutuvista seurauksista siltä osin, kuin kyse on Italian tasolasipäätöksen huomioon ottamisesta sen raskauttavan seikan osoittamiseksi, että Saint-Gobain ja Compagnie ovat syyllistyneet rikkomisen uusimiseen.

483    Unionin yleinen tuomioistuin toteaa aluksi, että sekä Saint-Gobain että Compagnie ovat esittäneet kilpailusääntöjen rikkomisen uusimista koskevien sääntöjen noudattamatta jättämistä koskevan kanneperusteen ja että tämä kanneperuste on niiden nostamien kanteiden yhteydessä osittain hyväksytty (ks. edellä 308–321 kohta).

484    Seuraavaksi on syytä muistuttaa, että edellä 461 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan täyttä harkintavaltaa käyttäessään unionin yleinen tuomioistuin voi, jos se pitää sitä tarpeellisena, korvata komission harkinnan omallaan, kun kyse on sakon laskemisesta, ja tämä koskee myös niitä johtopäätöksiä, joita on tehtävä sen toteamisen vuoksi, että yrityksellä on taipumus olla piittaamatta unionin kilpailusäännöistä.

485    Rikkomisen uusimisesta johtuvan sakon perusmäärän korottamisen tason on katsottava osoittavan unionin kilpailuoikeuden vastaisen toiminnan toistamisen vakavuuden. Riidanalaisen päätöksen mukaan sakon perusmäärän korottaminen 60 prosentilla oli perusteltua, kun huomioon otettiin sekä Beneluxin tasolasipäätös että Italian tasolasipäätös. Koska vain ensimmäinen näistä päätöksistä voidaan rikkomisen uusimisen osoittamiseksi ottaa huomioon ja koska ensimmäinen päätös on lisäksi ajallisesti kauempana riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetun rikkomisen alkamisesta, on syytä katsoa, että kilpailusääntöjä rikkovan toiminnan toistaminen, johon Saint-Gobain ja Compagnie ovat syyllistyneet, ei ole niin vakava kuin miksi komissio on sen riidanalaisessa päätöksessä katsonut.

486    Rikkomisen uusimisesta johtuva korotusprosentti on nämä seikat huomioon ottaen vahvistettava 30 prosentiksi, minkä perusteella Saint-Gobainille ja Compagnielle yhdessä ja yhteisvastuullisesti määrättävä sakko on vahvistettava 715 miljoonaksi euroksi.

D       Compagnien istunnossa esittämä uusi kanneperuste, joka koskee kohtuullisen käsittelyajan ylittämistä

487    Compagnie esitti istunnossa uuden kanneperusteen, jonka mukaan hallinnollisen menettelyn ja oikeudenkäynnin kohtuuttoman pitkän keston vuoksi kohtuullinen käsittelyaika on ylittynyt. Compagnie korostaa, että sen ajankohdan, jolloin komissio toteutti tässä asiassa ensimmäisen tutkintatoimen, ja sen ajankohdan, jolloin pidettiin istunto ja jolloin Compagnie odotti edelleen unionin yleisen tuomioistuimen tuomiota, välillä on kulunut yli seitsemän vuotta. Compagnien kannalta tämän ajan kulumisella on ollut merkittäviä vaikutuksia, sillä komissio on vaatinut siltä pankkivakuuden, jonka toimittamisella voitiin välttää sille määrätyn sakon välitön maksaminen. Compagnie vaatii unionin yleistä tuomioistuinta muuttamaan riidanalaista päätöstä ottaakseen huomioon tämän kohtuuttoman pitkän keston ja sille tästä vitkastelusta aiheutuneet kustannukset.

488    Komissio väittää, ettei tätä kanneperustetta voida ottaa tutkittavaksi siltä osin, kuin siinä on kyse riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn kestosta. Komission mukaan kantajalla oli kanteen nostamisen ajankohtana tiedossaan tämä käsittelyaika, joten se olisi voinut vedota tähän kohtuuttomuuteen jo silloin. Komissio väittää, että hallinnollisen menettelyn kestoa ei joka tapauksessa voida pitää kohtuuttoman pitkänä. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että menettelyn mahdollinen kohtuuttoman pitkä kesto ei vaikuta riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuteen tämän kuitenkaan rajoittamatta mahdollisuutta nostaa vahingonkorvauskanne.

489    Unionin yleinen tuomioistuin toteaa tältä osin, että EIOS:n 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

490    Kyseistä oikeutta sovelletaan unionin oikeuden yleisenä periaatteena oikeudenkäyntiin, jonka kohteena on komission päätös. Se on lisäksi vahvistettu perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa, joka liittyy tehokasta oikeussuojaa koskevaan periaatteeseen (ks. unionin tuomioistuimen asia C-385/07 P, Der Grüne Punkt – Duales System Deutschland v. komissio, tuomio 16.7.2009, Kok., s. I‑6155, 178 ja 179 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

491    Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kohtuullisen käsittelyajan noudattaminen on myös unionin oikeuden yleinen oikeusperiaate, jota sovelletaan komission kilpailupolitiikkaa koskevissa hallinnollisissa menettelyissä (ks. unionin tuomioistuimen asia C‑105/04 P, Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I‑8725, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämä periaate on vahvistettu sellaisenaan perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan jokaisella on oikeus siihen, että unionin toimielimet ja laitokset käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa.

492    Perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa ja 47 artiklan toisessa kohdassa ilmaistaan näin kahdella eri tavalla yksi ja sama menettelyoikeudellinen periaate eli periaate, jonka perusteella oikeussubjektien on voitava odottaa saavansa asiansa ratkaistuksi kohtuullisessa ajassa (ks. vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen asia T-214/06, Imperial Chemical Industries v. komissio, tuomio 5.6.2012, 285 kohta).

493    Compagnie tosin vetoaa kyseisen periaatteen loukkaamiseen, mutta se ei väitä, että menettelyn kesto olisi jollain tavoin vaikuttanut riidanalaisen päätöksen sisältöön tai että se voisi vaikuttaa tässä asiassa annettavaan ratkaisuun. Se ei etenkään väitä, että mainittu kesto olisi jollain tavoin vaikuttanut sen puolustautumismahdollisuuksiin hallinnollisen menettelyn taikka oikeudenkäynnin aikana. Se ei myöskään vaadi, että riidanalainen päätös kumottaisiin väitetyn loukkaamisen perusteella. Compagnie sitä vastoin pyytää, että unionin yleinen tuomioistuin muuttaa tämän loukkaamisen vuoksi komission päätöstä.

494    Tältä osin on syytä päättää aluksi, että vaikka kohtuullisen käsittelyajan ylittämistä hallinnollisessa menettelyssä koskeva väite voitaisiin ottaa tutkittavaksi, vaikka sitä ei ole esitetty kannekirjelmässä, menettelyn kestoa ei kuitenkaan voida pitää tämän asian olosuhteissa suhteettoman pitkänä. Tämä menettely, joka aloitettiin vuoden 2005 helmikuussa komission Saint-Gobain-konserniin kuuluvien yhtiöiden tietyissä tiloissa tekemillä tarkastuksilla, on päättynyt 12.11.2008 riidanalaiseen päätökseen, eli noin kolmen vuoden ja 10 kuukauden pituisen ajan kuluttua. On riittävää todeta tästä, että tutkimukset koskivat erityisen monimutkaista kartellia, joka oli laajentunut asteittain koskemaan lähes kaikkia autonvalmistajia unionissa ja johon oli liittynyt lukuisia yhteydenpitoja ja kokouksia. Tämän asian käsittely komissiossa oli edellyttänyt sitä, että on tarkasteltu suurta joukkoa tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia kysymyksiä, mistä osoituksena on myös riidanalaisen päätöksen laajuus; päätöksessä on 731 kappaletta ja 221 sivua. Riidanalaisen päätöksen 39–55 perustelukappaleessa esitetystä komission menettelyn kuvauksesta ei voida todeta, että turhia toimettomuusjaksoja olisi ollut.

495    Tarkasteltaessa oikeudenkäynnin kestoa, jonka päätteeksi tämä tuomio on annettu, on korostettava, että unionin tuomioistuimen asiassa C-58/12 P, Groupe Gascogne vastaan komissio, 26.11.2013 antamasta tuomiosta ilmenee, että siitä, että unionin tuomioistuimet loukkaavat perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan mukaista velvollisuuttaan ratkaista niiden käsiteltäväksi saatetut asiat kohtuullisessa ajassa, on määrättävä seuraamus unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä, koska tällainen kanne merkitsee tehokasta ja yleisesti sovellettavaa korjauskeinoa, jonka avulla tällaista loukkaamista voidaan arvioida ja siitä voidaan määrätä seuraamuksia (em. asia Groupe Gascogne v. komissio, tuomion 82 ja 83 kohta).

496    Tästä seuraa, että Compagnien tässä asiassa nostama kanne, jolla vaaditaan vain riidanalaisen päätöksen kumoamista sitä koskevilta osin tai toissijaisesti sille määrätyn sakon määrän alentamista ja jota ei voida missään tapauksessa rinnastaa vahingonkorvauskanteeseen, ei ole asianmukainen keino vaatia seuraamuksia siitä, että unionin yleinen tuomioistuin on mahdollisesti loukannut velvollisuuttaan ratkaista tämä asia kohtuullisessa ajassa.

497    Tämän lisäksi on syytä vielä muistuttaa, että perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan mukaan jokaisella on lisäksi oikeus oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Tämä jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä lähtöisin oleva takuu on kirjattu myös EIOS:n 6 artiklan 1 kappaleeseen.

498    Oikeuskäytännön mukaan puolueettomuustakuu kattaa kaksi näkökohtaa. Yhtäältä tuomioistuimen on oltava subjektiiviselta kannalta puolueeton eli yhdelläkään sen jäsenistä ei saa olla ennakolta määritettyä kantaa tai henkilökohtaisia ennakkoluuloja, ja jäsenten oletetaan olevan henkilökohtaisesti puolueettomia, kunnes toisin todistetaan. Toisaalta tuomioistuimen on oltava objektiivisesti puolueeton eli annettava riittävät takeet, jotta kaikki perustellut epäilykset voidaan tältä osin sulkea pois (unionin tuomioistuimen yhdistetyt asiat C‑341/06 P ja C-342/06 P, Chronopost ja La Poste v. UFEX ym., tuomio 1.7.2008, Kok., s. I‑4777, 54 kohta; ks. vastaavasti asia Piersack v. Belgia, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 1.10.1982, A-sarja, nro 53, 30 kohta; asia De Cubber v. Belgia, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 26.10.1984, A-sarja, nro 86, 24–30 kohta ja asia Findlay v. Yhdistynyt kuningaskunta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 25.2.1997, Recueil des arrêts et décisions 1997‑I, 73 kohta).

499    Esittäessään väitteen, joka koskee oikeudenkäynnin pituuden kohtuuttomuutta tässä asiassa, Compagnie on kehottanut unionin yleisen tuomioistuimen tätä asiaa käsittelevää jaostoa arvioimaan, onko jaosto syyllistynyt itse menettelylliseen sääntöjenvastaisuuteen olemalla perusteettomasti myöhässä asian käsittelyssä. Tällainen arviointi johtaisi siihen, että tämän ratkaisukokoonpanon olisi ratkaistava paitsi, voidaanko sitä itseään arvostella vitkastelusta, tarpeen vaatiessa myös se, onko vitkastelua pidettävä kohtuuttoman pitkänä.

500    Tässä yhteydessä on syytä katsoa, että vaikka kumoamiskanne olisi asianmukainen keino saada määrätyksi seuraamuksia siitä, että unionin tuomioistuimille kuuluvaa velvollisuutta ratkaista asiat kohtuullisessa ajassa on loukattu, tämä ratkaisukokoonpano ei olisi kuitenkaan kyennyt antamaan Compagnielle riittäviä takeita, jotta kaikki perustellut epäilykset voitaisiin sulkea pois sen osalta, tutkiiko se oikeudenkäynnin kohtuuttoman pitkää kestoa koskevaa väitettä puolueettomasti (ks. analogisesti edellä 495 kohdassa mainittu asia Groupe Gascogne v. komissio, tuomio 26.11.2013, 90 kohta).

501    Tästä seuraa, että tämä kanneperuste, johon Compagnie on vedonnut riidanalaisen päätöksen muuttamista koskevan vaatimuksensa tueksi, on hylättävä osittain perusteettomana ja jätettävä osittain tutkimatta.

 Oikeudenkäyntikulut

502    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan.

503    Käsiteltävässä asiassa kantajien vaatimukset katsottiin vain osittain perustelluiksi. Kuten Saint-Gobain on istunnossa perustellusti väittänyt, on kuitenkin syytä ottaa huomioon se, että Saint-Gobain on luopunut yhdestä sakon laskemisessa tehtyä virhettä koskeneesta väitteestään vasta sen jälkeen, kun komissio teki myöhäisessä oikeudenkäynnin vaiheessa, eli istunnon jälkeen, oikaisupäätöksen.

504    Lisäksi neuvosto on osallistunut väliintulijana asian T-56/09 käsittelyyn tukeakseen vain niitä komission vaatimuksia, joilla vaadittiin Saint-Gobainin esittämän asetuksen N:o 1/2003 pätemättömyyttä koskeneen ensimmäisen kanneperusteen hylkäämistä. Tämä kanneperuste on hylätty perusteettomana.

505    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että tämän asian olosuhteista tehdään oikeudenmukainen arviointi, kun päätetään, että kukin osapuoli vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, lukuun ottamatta neuvoston oikeudenkäyntikuluja, joista vastaa Saint-Gobain.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on ratkaissut asiat seuraavasti:

1)      Asiat T‑56/09 ja T‑73/09 yhdistetään tuomion antamista varten.

2)      [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia COMP/39.125 – Autonlasi) 12.11.2008 tehdyn komission päätöksen K(2008) 6815 lopullinen, joka liittyy autonlasialan Euroopan markkinoilla toimivaan yhteistoimintajärjestelyyn, joka koskee markkinoiden jakamista ja kaupallisesti arkaluonteisten tietojen vaihtoa, sellaisena kuin päätös on muutettuna 11.2.2009 tehdyllä komission päätöksellä K(2009) 863 lopullinen ja 28.2.2013 tehdyllä komission päätöksellä K(2013) 1118 lopullinen, 2 artiklan b alakohdassa Saint-Gobain Glass France SA:lle, Saint-Gobain Sekurit Deutschland GmbH & Co. KG:lle, Saint-Gobain Sekurit France SAS:lle ja Compagnie de Saint-Gobain SA:lle yhteisvastuullisesti määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 715 miljoonaa euroa.

3)      Kanteet hylätään muilta osin.

4)      Osapuolet vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan lukuun ottamatta Euroopan unionin neuvoston oikeudenkäyntikuluja, joista vastaavat Saint-Gobain Glass France, Saint-Gobain Sekurit Deutschland ja Saint-Gobain Sekurit France.

Forwood Dehousse Schwarcz

Julistettiin Luxemburgissa 27 päivänä maaliskuuta 2014.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian tausta

Riidanalainen tuomio

Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

I  Kanteen kohde

II  Ensisijaiset vaatimukset, joilla vaaditan riidanalaisen päätöksen kumoamista

A  Asia T‑56/09

1.  Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 lainvastaisuutta

a)  Ensimmäinen osa, joka koskee riippumatonta ja puolueetonta tuomioistuinta koskevan oikeuden loukkaamista

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

b)  Toinen osa, joka koskee syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamista

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

2.  Toinen kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista

a)  Asianosaisten lausumat

b)  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

3.  Kolmas kanneperuste, joka koskee riittämättömiä perusteluja ja sakon laskemisessa tehtyä virhettä

a)  Ensimmäinen osa, joka koskee puutteellisia perusteluja

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

b)  Toinen osa, joka koskee laskuvirhettä

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

4.  Neljäs kanneperuste, joka koskee virhettä, joka on tehty, kun Compagnien on katsottu olleen vastuussa Saint-Gobainin kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta, rangaistusten henkilökohtaisuutta ja syyttömyysolettamaa koskevien periaatteiden loukkaamista sekä harkintavallan väärinkäyttöä

a)  Asianosaisten lausumat

b)  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

Kanneperusteen, sellaisena kuin Saint-Gobain on sen esittänyt, tutkittavaksi ottaminen

Asiakysymys

5.  Viides kanneperuste, joka koskee rangaistusten taannehtivuuskiellon ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista

a)  Asianosaisten lausumat

b)  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

6.  Kuudes kanneperuste, joka koskee sakon kohtuuttomuutta

a)  Ensimmäinen osa, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklaa on sovellettu virheellisesti, kun rikkomisen uusiminen on otettu huomioon raskauttavana tekijänä, suhteellisuusperiaatetta on loukattu ja perustelut puuttuvat

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

–  Perusoikeuskirjaan perustuvien ja Compagnien täydentävässä muistiossaan esittämien perustelujen tutkittavaksi ottaminen

–  Asiakysymys

b)  Toinen osa, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

c)  Kolmas osa, jonka mukaan sitä, että Saint-Gobain ei ole kiistänyt tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, ei ole otettu riittävästi huomioon, syrjintäkiellon periaatetta on loukattu ja perustelut ovat puutteelliset

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

B  Asia T‑73/09

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

C  Molempia kanteita koskevat päätelmät kumoamisvaatimusten osalta

III  Vaatimukset siitä, että unionin yleinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa

A  Saint-Gobainin ETA-alueen ulkopuolista myyntiä väitetysti vastaavat luvut

B  Myyntiluvut, jotka on otettava huomioon vuodelta 1998

C  Seuraukset riidanalaisen päätöksen lainvastaisuudesta siltä osin, kuin kyse on Italian tasolasipäätöksen huomioon ottamisesta rikkomisen uusimisen osoittamiseksi

D  Compagnien istunnossa esittämä uusi kanneperuste, joka koskee kohtuullisen käsittelyajan ylittämistä

Oikeudenkäyntikulut