Language of document : ECLI:EU:T:2022:778

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu yhdeksäs jaosto)

7 päivänä joulukuuta 2022 (*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Elintarvikkeiden vähittäispakkaukset – Sakon määrää muuttava päätös – Sakon laskentamenetelmät – Joutuminen vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä käyttäytymisestä – Sakkojen määrän laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat – Sakon enimmäismäärä – Oikeasuhteisuus – Yhdenvertainen kohtelu – Maksukyky

Asiassa T‑130/21,

CCPL – Consorzio Cooperative di Produzione e Lavoro SC, kotipaikka Reggio Emilia (Italia),

Coopbox Group SpA, kotipaikka Bibbiano (Italia), ja

Coopbox Eastern s.r.o., kotipaikka Nové Mesto nad Váhom (Slovakia),

edustajinaan asianajajat E. Cucchiara ja E. Rocchi,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Rossi ja T. Baumé,

vastaajana,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu yhdeksäs jaosto),

toimien päätösharkinnassa kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Papasavvas sekä tuomarit M. J. Costeira, M. Kancheva, P. Zilgalvis (esittelevä tuomari) ja I. Dimitrakopoulos,

kirjaaja: hallintovirkamies P. Nuñez Ruiz,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon 22.7.2021 annetun määräyksen CCPL ym. v. komissio (T‑130/21 R, ei julkaistu, EU:T:2021:488),

ottaen huomioon 16.6.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantajat eli CCPL – Consorzio Cooperative di Produzione e Lavoro SC, Coopbox Group SpA ja Coopbox Eastern s.r.o. vaativat SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 24.6.2015 annetussa komission päätöksessä C(2015) 4336 final (jäljempänä vuoden 2015 päätös) vahvistettujen sakkojen korvaamisesta (Asia AT.39563 – elintarvikkeiden vähittäispakkaukset) 17.12.2020 annetun komission päätöksen C(2020) 8940 final (jäljempänä riidanalainen päätös).

 Riidan tausta ja kanteen nostamisen jälkeiset tosiseikat

2        Kantajat ovat CCPL-konserniin kuuluvia yhtiöitä, jotka toimivat erityisesti elintarvikkeiden vähittäispakkausten alalla.

3        CCPL on osuuskunta, joka omistaa CCPL SpA:n kautta osakkuuksia operatiivisista yhtiöistä kuten Coopbox Groupista ja Coopbox Easternista.

4        Euroopan komissio antoi 24.6.2015 vuoden 2015 päätöksen, jossa se totesi, että eräät elintarvikkeiden vähittäispakkausten alalla toimivat yhtiöt olivat ajanjaksona 2000–2008 osallistuneet neljään erilliseen SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen. Kyseisen päätöksen 2 artiklan mukaan komissio määräsi [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti sakkoja yhteensä 33 694 000 euroa erityisesti kantajille ja kahdelle muulle yhtiölle, jotka tuolloin kuuluivat CCPL-konserniin.

5        Sakkojen lopullinen määrä vahvistettiin sen jälkeen, kun kaikille viidelle asianomaiselle yhtiölle oli myönnetty asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EUVL 2006, C 210, s. 2) 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskentaa koskevien suuntaviivojen (jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) 35 kohdan nojalla 25 prosentin lievennys siitä sakkojen lopullisesta määrästä, joka komission olisi kuulunut määrätä niille, niiden alentuneen maksukyvyn perusteella.

6        Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti lykkäsi 15.12.2015 antamallaan määräyksellä CCPL ym. v. komissio (T‑522/15 R, ei julkaistu, EU:T:2015:1012) sen velvollisuuden, joka koski viidelle asianomaiselle yhtiölle määrättyjen sakkojen välittömän perimisen välttämiseksi koskevan pankkitakauksen asettamista komission hyväksi, täytäntöönpanoa yhtäältä sillä edellytyksellä, että ne maksavat komissiolle viiden miljoonan euron määrän sekä eräiden osakkuuksien kaavaillusta luovuttamisesta saatavat tulot kokonaisuudessaan, ja toisaalta sillä edellytyksellä, että ne esittävät komissiolle kolmen kuukauden välein, kunnes pääasiassa on tehty päätös, sekä kaikissa sellaisissa tilanteissa, jotka saattavat vaikuttaa niiden kykyyn maksaa niille asetetut sakot tulevaisuudessa, kirjallisesti yksityiskohtaisen kertomuksen velkojensa uudelleenjärjestelyä koskevaan sopimukseen sisällytetyn rakenneuudistussuunnitelman (jäljempänä rakenneuudistussuunnitelma) täytäntöönpanosta  ja kyseisen suunnitelman mukaisesta sekä siitä riippumattomasta omaisuuserien myynnistä saatujen tulojen määrästä.

7        Viiden asianomaisen yhtiön lukuun toimiva CCPL maksoi komissiolle sakkoina väliaikaisesti yhteensä 5 942 000 euroa.

8        Unionin yleinen tuomioistuin totesi 11.7.2019 antamassaan tuomiossa CCPL ym. v. komissio (T‑522/15, ei julkaistu, EU:T:2019:500), että vuoden 2015 päätöksen perustelut olivat puutteelliset siltä osin kuin kyse on viidelle asianomaiselle yhtiölle määrättyjen sakkojen määrän lieventämisen vahvistamisesta maksukyvyttömyyden perusteella. Näin ollen tuomioistuin kumosi kyseisen päätöksen 2 artiklan 1 kohdan f–h alakohdan, 2 kohdan d ja e alakohdan sekä 4 kohdan c ja d alakohdan.

9        Komissio ilmoitti CCPL:lle kirjallisesti 18.9.2019 erityisesti aikomuksestaan antaa uusi päätös, jolla määrätään sakkoja sen konserniin kuuluneille asianomaisille yhtiöille, ja kehotti näitä esittämään huomautuksensa.

10      Kantajat valittivat 11.7.2019 annetusta tuomiosta CCPL ym. v. komissio (T‑522/15, ei julkaistu, EU:T:2019:500) 20.9.2019.

11      Asianomaiset yhtiöt pyysivät 4.10.2019 komissiota tutkimaan niiden maksukyvyttömyyden vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdan perusteella sen sakkojen määrän lieventämiseksi, jota se voisi soveltaa vireillä olevan menettelyn päätteeksi. Pyynnön arvioimiseksi komissio esitti CCPL-konsernille asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla tiedonsaantipyyntöjä, joihin tämä vastasi.

12      Tuomion 11.7.2019, CCPL ym. v. komissio (T‑522/15, ei julkaistu, EU:T:2019:500) täytäntöön panemiseksi komissio palautti 7.10.2019 CCPL:lle 5 942 084 euron määrän, jonka tämä oli siirtänyt sille väliaikaisena maksuna.

13      Komissio antoi 17.12.2020 riidanalaisen päätöksen, jolla se lähinnä hylkäsi kantajien esittämän pyynnön kyseessä olevien sakkojen määrän lieventämisestä maksukyvyttömyyden perusteella ja määräsi niille sakkoina yhteensä 9 441 000 euroa.

14      Unionin tuomioistuin totesi 20.1.2021 antamassaan määräyksessä CCPL ym. v. komissio (C‑706/19 P, ei julkaistu, EU:C:2021:45), että kantajien tekemä valitus jätetään tutkimatta, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat. Unionin tuomioistuin totesi erityisesti, että kantajat voivat tarvittaessa vedota perusteisiin ja perusteluihin, jotka unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 11.7.2019 antamassaan tuomiossa CCPL ym. v. komissio (T‑522/15, ei julkaistu, EU:T:2019:500), mahdollisen uuden muutoksenhaun yhteydessä, joka koskee päätöstä, joka väitetysti oli annettu sen jälkeen, kun unionin yleinen tuomioistuin oli kumonnut riidanalaisen päätöksen (määräys 20.1.2021, CCPL ym. v. komissio, C‑706/19 P, ei julkaistu, EU:C:2021:45, 26 kohta).

15      Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti hylkäsi 22.7.2021 antamallaan määräyksellä CCPL ym. v. komissio (T‑130/21 R, ei julkaistu, EU:T:2021:488) kantajien välitoimihakemuksen, joka koski riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä, ja määräsi, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

 Asianosaisten vaatimukset

16      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa sakot, jotka määrättiin kantajille riidanalaisessa päätöksessä

–        toissijaisesti lieventää niiden määrää ja joka tapauksessa

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

17      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

18      Kantajat vetoavat kanteensa tueksi kolmeen kanneperusteeseen.

19      Ensimmäinen kanneperuste koskee lähinnä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan rikkomista. Toinen kanneperuste koskee suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista. Kolmas kanneperuste koskee lähinnä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja ilmeisiä arviointivirheitä, sillä komission väitetään jättäneen huomiotta tietoja, jotka CCPL-konserni toimitti maksukyvyttömyyttään koskevan väitteensä tueksi.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka lähinnä koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan rikkomista

20      Tämä kanneperuste jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen koskee perustelujen puutteellisuutta kyseen ollessa CCPL-konsernin emoyhtiön vastuusta konserniyhtiöiden käyttäytymisestä ja toinen koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan rikkomista, sillä komission väitetään tukeutuneen virheellisesti siihen olettamaan, että CCPL käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa konserniyhtiöissään.

 Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee perustelujen puutteellisuutta kyseen ollessa CCPL-konsernin emoyhtiön vastuusta konserniyhtiöiden käyttäytymisestä

21      Kantajat väittävät, että riidanalainen päätös on perusteltu puutteellisesti, sillä siinä ei todeta, minkä vuoksi CCPL:n on katsottu olevan vastuussa Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin käyttäytymisestä.

22      Komissio kiistää nämä väitteet.

23      On muistettava, että SEUT 296 artiklassa edellytetyistä perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riidanalaisen toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, jotta ne voivat puolustaa oikeuksiansa, ja että Euroopan unionin tuomioistuimet voivat tutkia toimenpiteen laillisuuden (ks. tuomio 18.9.2003, Volkswagen v. komissio, C‑338/00 P, EU:C:2003:473, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24      Lisäksi silloin, kun komission alkuperäistä päätöstä on muutettu päätöksellä, jossa mainitaan nimenomaisesti, että sillä muutetaan kyseistä päätöstä, sen tekemistä edeltänyt menettely oli jatketta alkuperäisen päätöksen tekemistä edeltäneelle menettelylle (ks. vastaavasti tuomio 6.7.2017, Toshiba v. komissio, C‑180/16 P, EU:C:2017:520, 22 kohta).

25      Tässä tilanteessa voidaan alkuperäisen päätöksen perustelut ottaa huomioon muuttamispäätöksen lainmukaisuuden arvioimiseksi sikäli kuin kumoamistuomio ei vaikuta siihen eikä muuttamispäätöksen sanamuoto ole ristiriidassa sen kanssa (ks. vastaavasti tuomio 19.1.2016, Toshiba v. komissio, T‑404/12, EU:T:2016:18, 95 kohta).

26      Tässä asiassa käy riidanalainen päätöksen otsikosta ja sisällöstä nimenomaisesti ilmi, että sillä muutetaan vuoden 2015 päätöstä kantajille määrättyjen sakkojen osalta.

27      Riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa määrätäänkin kantajille sakkoja vuoden 2015 päätöksen 1 artiklassa nimetyistä rikkomisista.

28      On myös huomattava, ettei nyt väitetä, että 11.7.2019 annettu tuomio CCPL ym. v. komissio (T‑522/15, ei julkaistu, EU:T:2019:500) olisi vaikuttanut muihin vuoden 2015 päätöksen tietoihin kuin niihin, jotka koskevat kantajien maksukykyä, tai että riidanalainen päätös olisi ristiriidassa sen kanssa kyseen ollessa CCPL:n vastuusta CCPL-konserniin kuuluneiden yhtiöiden rikkomisten vuoksi, jota vastuuta tämä kanneperuste koskee.

29      Näin ollen riidanalaisen päätöksen perusteluita on edellä 25 kohdassa lainatun oikeuskäytännön mukaisesti tarkasteltava yhdessä vuoden 2015 päätöksen kanssa kyseen ollessa CCPL:n vastuusta CCPL-konserniin kuuluneiden yhtiöiden tekemien rikkomisten vuoksi.

30      Vuoden 2015 päätöksen 848 perustelukappaleessa komissio totesi, että CCPL oli CCPL-konsernin emoyhtiö kyseessä olevien rikkomisten koko keston ajan ja että sen suoraan tai välillisesti omistama osuus yhdestä tai useammasta yksiköstä, kuten Coopbox Groupista, joka osallistui suoraan rikkomiseen, oli 18.4.2006 asti 100 prosenttia ja sen jälkeen 93,864 prosenttia ajanjaksona, joka alkoi 18.4.2006 ja päättyi kyseisten rikkomisten päättymiseen.

31      Vuoden 2015 päätöksen 849 perustelukappaleessa komissio piti 93,864 prosentin osuutta riittävän suurena, jotta emoyhtiön voidaan olettaa käyttäneen ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiönsä käyttäytymiseen. Komissio myös täsmensi, että vaikka ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskeva olettama riitti sen kannalta asianomaisten yksikköjen vastuun osoittamiseen, tätä olettamaa vahvistettiin asianomaiseen yritykseen kuuluneiden yksiköiden välisten oikeudellisten, henkilöllisten ja taloudellisten yhteyksien tarkastelulla, joka esitetään saman päätöksen 850–855 perustelukappaleessa.

32      Näiden tietojen avulla kantajat voivat ymmärtää sen arvioinnin, jonka perusteella komissio katsoi CCPL:n olevan vastuussa konserniyhtiöidensä rikkomisten vuoksi, ja unionin yleinen tuomioistuin voi arvioida kyseisten perustelujen perusteltavuuden.

33      Näin ollen on hylättävä kantajien väite, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset kyseen ollessa CCPL:n vastuusta CCPL-konserniin kuuluneiden yhtiöiden rikkomisten vuoksi.

 Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan rikkomista siltä osin, että komissio tukeutui virheellisesti siihen olettamaan, että CCPL käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa konserniyhtiöissään

34      Kantajat katsovat lähinnä, että riidanalainen päätös sisältää oikeudellisia virheitä ja ilmeisen arviointivirheen, sillä komissio tukeutui asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan soveltamista varten siihen olettamaan, että CCPL oli käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa konserniyhtiöissään.

35      Komissio kiistää nämä väitteet.

36      On muistettava, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta rikkovat SEUT 101 artiklan määräyksiä.

37      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Unionin tuomioistuin on täsmentänyt tästä yhtäältä, että yrityksen käsitteellä on tässä samassa asiayhteydessä katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, ja toisaalta, että kun tällainen taloudellinen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta (ks. tuomio 29.9.2011, Elf Aquitaine v. komissio, C‑521/09 P, EU:C:2011:620, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38      Lisäksi emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön käyttäytymisestä muun muassa silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä (ks. tuomio 27.1.2021, The Goldman Sachs Group v. komissio, C‑595/18 P, EU:C:2021:73, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee niin ikään, että siinä erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa suoraan tai välillisesti kilpailusääntöjä rikkoneen tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan, yhtäältä kyseinen emoyhtiö voi käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseisen tytäryhtiön käyttäytymiseen ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan mainittu emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti tällaista vaikutusvaltaa. Näissä olosuhteissa riittää, että komissio osoittaa emoyhtiön omistavan tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan, jotta voidaan olettaa, että emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseisen tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Tämän perusteella komissio voi katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei emoyhtiö, jonka asiana on kumota tämä olettama, esitä riittäviä todisteita, joilla voidaan osoittaa, että tytäryhtiö käyttäytyy markkinoilla itsenäisesti (ks. tuomio 27.1.2021, The Goldman Sachs Group v. komissio, C‑595/18 P, EU:C:2021:73, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40      Jollei tällaista olettamaa kumota, se merkitsee siis sitä, että on katsottava osoitetuksi, että emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöönsä, ja komissio voi sen perusteella katsoa, että emoyhtiö on vastuussa tytäryhtiön käyttäytymisestä, tarvitsematta esittää mitään lisänäyttöä. Ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman soveltaminen ei siis edellytä muiden todisteiden esittämistä emoyhtiön tosiasiallisesti käyttämästä vaikutusvallasta (ks. tuomio 27.1.2021, The Goldman Sachs Group v. komissio, C‑595/18 P, EU:C:2021:73, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41      Lisäksi on muistutettava, ettei komissio ole millään tavoin velvollinen tukeutumaan yksinomaan mainittuun olettamaan. Mikään ei näet estä kyseistä toimielintä osoittamasta, että emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöönsä, muilla todisteilla tai muilla todisteilla yhdistettynä mainittuun olettamaan (ks. tuomio 27.1.2021, The Goldman Sachs Group v. komissio, C‑595/18 P, EU:C:2021:73, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

42      Tässä on tärkeätä muistuttaa, että vuoden 2015 päätöksen 846 perustelukappaleessa komissio totesi, että määrittäessään CCPL:n olevan emoyhtiönä vastuussa kyseessä olevista rikkomisista, se oli käyttänyt vastuuolettamaa, jonka mukaan CCPL oli käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa ajanjaksona (tai ajanjaksoina), jona (tai joina) ainakin yksi rikkomiseen täysin (tai lähes täysin) osallistunut yksikkö oli sen määräysvallassa.

43      Kuten edellä 30 ja 31 kohdassa muistutetaan, komissio totesi vuoden 2015 päätöksessä, että CCPL oli CCPL-konsernin emoyhtiö kyseessä olevien rikkomisten koko keston ajan ja että sen suoraan tai välillisesti omistama osuus rikkomiseen suoraan osallistuneista yhdestä tai useammasta yksiköstä oli riittävän suuri, jotta emoyhtiön voidaan olettaa käyttäneen ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiönsä käyttäytymiseen. Komissio myös täsmensi, että vaikka ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskeva olettama riitti sen kannalta asianomaisten yksikköjen vastuun osoittamiseen, tätä olettamaa vahvisti asianomaiseen yritykseen kuuluneiden yksiköiden välisten oikeudellisten, henkilöllisten ja taloudellisten yhteyksien tarkastelu.

44      Asianomaiseen yritykseen kuuluneiden yksiköiden väliset oikeudelliset, henkilölliset ja taloudelliset yhteydet osoittavien tekijöiden joukossa komissio mainitsi muun muassa sen, että CCPL saattoi nimittää kaikki hallituksen jäsenet ja CCPL SpA:n toimitusjohtajan; CCPL hyväksyi CCPL SpA:n budjetin ja päätti hallituksen jäsenten vastuualueista; CCPL SpA:n hallituksella oli laajemmat valtuuden yrityksen tavanomaiseen hallinnointiin ja se nimitti puheenjohtajan, jonka tehtävänä oli vastata yrityksen strategisesta linjasta ja valvoa hallituksen päätösten asianmukaista toimeenpanoa; osakassopimuksessa todettiin nimenomaisesti, että CCPL:llä oli määräysvallan tuottava osuus CCPL SpA:ssa; vähemmistöosakkailla ei ollut erityisoikeuksia; ja CCPL SpA:n pääomasta jäljelle jääneet 6,14 prosenttia olivat CCPL:n omistavien osakkaiden itsensä hallussa. Komissio huomautti samoin, että Coopbox Groupia koski sama yritysmalli.

45      Tässä yhteydessä komissio katsoi vuoden 2015 päätöksen 1.1 artiklassa, että Coopbox Group ja CCPL olivat rikkoneet SEUT 101 artiklaa osallistumalla 18.6.2002–17.12.2007 yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen, joka muodostuu useista erillisistä rikkomisista, jotka koskevat elintarvikkeiden vähittäispakkauksina käytettäviä polystyreenialustoja ja jotka kattoivat Italian alueen.

46      Vuoden 2015 päätöksen 1.4 artiklassa komissio katsoi, että Coopbox Group oli 8.12.2004–24.9.2007 ja CCPL oli 5.11.2004–24.9.2007 rikkonut SEUT 101 artiklaa osallistumalla 18.6.2002–17.12.2007 yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen, joka muodostuu useista erillisistä rikkomisista, jotka koskevat elintarvikkeiden vähittäispakkauksina käytettäviä polystyreenialustoja ja jotka kattoivat Tšekin tasavallan, Unkarin, Puolan ja Slovakian alueen.

47      Tämän perusteella komissio määräsi riidanalaisen päätöksen 1.1 artiklassa Coopbox Groupille ja CCPL:lle vuoden 2015 päätöksen 1.2 artiklan nimetystä rikkomisesta yhteisvastuullisesti 4 627 000 euron sakon; vuoden 2015 päätöksen 1.2 artiklassa nimetystä rikkomisesta CCPL:lle 4 010 000 euron sakon; ja vuoden 2015 päätöksen 1.4 artiklassa nimetystä rikkomisesta Coopbox Easternille ja CCPL:lle yhteisvastuullisesti 789 000 euron sakon sekä Coopbox Easternille 15 000 euron sakon.

48      Komissio siis katsoi CCPL:n olleen vastuussa rikkomisten koko keston ajan ennen kaikkea siksi, että se omisti suoraan tai välillisesti osuuksia yhdestä tai useammasta CCPL-konserniin kuuluneesta yksiköstä.

49      Ensinnäkin kantajat väittävät, että komissio teki oikeudellisen virheen katsoessaan CCPL:n olevan vastuussa menettelytavoista, joita ovat toteuttaneet Coopbox Group ja Coopbox Eastern, jotka CCPL omistaa CCPL SpA:n kautta, toteamatta rikkomista CCPL SpA:n osalta.

50      Edellä 38 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä kuitenkin seuraa, että emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön käyttäytymisestä muun muassa silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon näitä kahta oikeudellista yksikköä yhdistävät taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet.

51      Tällaisessa tapauksessa emo- ja tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat näin ollen yhden ainoan SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen, joten komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta näyttää emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen (ks. tuomio 29.9.2011, Elf Aquitaine v. komissio, C‑521/09 P, EU:C:2011:620, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Toisin sanoen kyseessä ei välttämättä ole sellainen emoyhtiön ja tytäryhtiön välinen rikkomiseen liittyvä yllytyssuhde eikä varsinkaan ensiksi mainitun osallisuus mainittuun rikkomiseen, jonka perusteella komissiolla olisi toimivalta osoittaa sakkojen määräämistä koskeva päätös emoyhtiölle, vaan tällainen toimivalta perustuu siihen, että asianomaiset yhtiöt muodostavat yhdessä SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen (tuomio 29.9.2011, Elf Aquitaine v. komissio, C‑521/09 P, EU:C:2011:620, 88 kohta).

52      Edellä 39 kohdassa tarkoitettua olettamaa sovelletaan oikeuskäytännön nojalla myös silloin, kun tytäryhtiön osakekanta ei kuulu emoyhtiölle suoraan vaan muiden yhtiöiden kautta (ks. vastaavasti tuomio 20.1.2011, General Química ym. v. komissio, C‑90/09 P, EU:C:2011:21, 86 kohta; tuomio 8.5.2013, Eni v. komissio, C‑508/11 P, EU:C:2013:289, 48 ja 49 kohta ja tuomio 15.7.2015, GEA Group v. komissio, T‑45/10, ei julkaistu, EU:T:2015:507,142 kohta).

53      Oikeuskäytännöstä seuraakin, että komissio voi katsoa emoyhtiön olevan vastuussa välillisesti omistamiensa tytäryhtiöiden käyttäytymisestä jopa ilman, että todetaan rikkomista väliyhtiöiden osalta.

54      Nimittäin se, että tällaiset tytäryhtiöt omistetaan sellaisen yhtiön kautta, jonka syyksi ei ole katsottu minkäänlaista rikkomista, ei kyseenalaista sitä olettamaa, että tytäryhtiönsä välillisesti omistava emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa niiden käyttäytymiseen.

55      Edellä 37 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä seuraa myös, että kilpailusääntöjä rikkovan, useammasta kuin yhdestä luonnollisesta henkilöstä tai oikeushenkilöstä muodostuvan taloudellisen kokonaisuuden tehtävänä on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta.

56      Toisin kuin kantajat väittävät, ei siis voida katsoa, että riidanalainen päätös olisi annettu yksilöllisen vastuun periaatteen vastaisesti sen osalta, että CCPL:n katsottiin olevan vastuussa rikkomisesta, johon se ei ollut syyllistynyt ja jota ei luettu sen yksikön syyksi, jonka kautta CCPL omisti rikkomiseen syyllistyneen yksikön.

57      Tästä seuraa, että riidanalainen päätös ei sisällä oikeudellista virhettä siltä osin, että komissio katsoi CCPL:n olevan vastuussa CCPL SpA:n kautta omistamiensa Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin toteuttamista menettelytavoista eikä todennut rikkomista CCPL SpA:n osalta.

58      Toiseksi kantajat väittävät, että olettama CCPL:n vastuusta CCPL-konserniyhtiöiden menettelyistä ei ollut sovellettavissa, sillä 18.4.2006 alkaen ja rikkomisajanjakson päättymiseen asti CCPL:n omistusosuus CCPL SpA:sta oli vain 93,864 prosenttia.

59      Kuitenkin emoyhtiö, joka omistaa lähes täysin tytäryhtiönsä, on pääsääntöisesti tilanteessa, joka on analoginen yksinomaisen omistajan tilanteen kanssa siltä osin kuin on kyse omistajan mahdollisuudesta käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön toimintaan omistajan kyseiseen tytäryhtiöön yhdistävien taloudellisten, organisatoristen ja oikeudellisten yhteyksien vuoksi. Tästä seuraa, että komissiolla on oikeus soveltaa tähän tilanteeseen samoja todistelusääntöjä, toisin sanoen soveltaa olettamaa siitä, että emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti mahdollisuuttaan vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä käyttäytymiseen. Ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että tietyissä tapauksissa vähemmistöosakkailla voi olla tytäryhtiön suhteen oikeuksia, joiden perusteella edellä mainittu analogia voidaan kyseenalaistaa.

60      Yhtäältä on huomattava, että CCPL:llä, jonka omistusosuus CCPL SpA:sta oli 93,864 prosenttia, omisti sen lähes kokonaan 18.4.2006 alkaen ja rikkomisajanjakson päättymiseen asti. Toisaalta on huomattava, että kantajat eivät väitä eivätkä varsinkaan osoita, että vähemmistöosakkailla olisi ollut CCPL SpA:han nähden oikeuksia, joiden perusteella voitaisiin kyseenalaistaa se olettamus, että CCPL olisi tosiasiassa käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseisen tytäryhtiön käyttäytymiseen.

61      Tästä seuraa, että riidanalainen päätös ei sisällä oikeudellista virhettä siltä osin, että komissio sovelsi olettamaa CCPL:n vastuusta CCPL-konserniyhtiöiden käyttäytymisestä ajanjaksona, jona CCPL omisti CCPL SpA:sta vain 93,864 prosenttia.

62      Kolmanneksi on hylättävä se väite, jonka mukaan komissio ei voinut soveltaa olettamaa CCPL:n vastuusta CCPL-konserniyhtiöiden käyttäytymisestä, koska vuoden 2015 päätöksen antamisajankohtana CCPL:n omistusosuus CCPL SpA:sta oli vähentynyt vielä noin 90 prosenttiin.

63      Nimittäin sen olettaman soveltaminen, että on mahdollista katsoa emoyhtiön olevan vastuussa tytäryhtiönsä käyttäytymisestä, tarkoittaa sitä, että emoyhtiön vastuu seuraa tytäryhtiön käyttäytymisestä sinä ajanjaksona, jona rikkominen tapahtui, joten sillä, kuinka suuri emoyhtiön omistusosuus tytäryhtiöstään oli ajankohtana, jona rikkomisen toteava päätös annettiin, ei ole merkitystä.

64      Neljänneksi on huomattava, että kantajat väittävät yhtäältä, että oli komission tehtävänä osoittaa CCPL:n tosiasiassa käyttäneen ratkaisevaa vaikutusvaltaa CCPL-konserniyhtiöihin, sillä komissio tukeutui samaan aikaan sekä olettamaan ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisesta käyttämisestä että useisiin todisteisiin.

65      On kuitenkin riittävää todeta, että – kuten edellä 40 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä muistutetaan – ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman soveltaminen ei edellytä muiden todisteiden esittämistä emoyhtiön tosiasiallisesti käyttämästä vaikutusvallasta.

66      Edellä 41 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että mikään ei estä komissiota osoittamasta, että emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöönsä, muilla todisteilla tai muilla todisteilla yhdistettynä mainittuun olettamaan.

67      Näin ollen, toisin kuin kantajat väittävät, se, että komissio esitti eri todisteita tukeakseen sitä toteamustaan, että CCPL oli käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa CCPL-konserniyhtiöihin, ei asettanut sille suurempaa todistustaakkaa kuin jos se olisi soveltanut pelkästään olettamaa ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisesta käyttämisestä.

68      Toisaalta on huomattava kantajien katsovan, että komissio teki ilmeisen arviointivirheen, sillä olettama ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisesta käyttämisestä olisi pitänyt kumota, koska CCPL ei tosiasiallisesti käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa CCPL-konserniyhtiöihin silloin, kun se omisti rikkomiseen osallistuneiden CCPL-konsernin yksiköiden koko osakepääoman, eikä myöskään silloin, kun CCPL:n omistusosuus oli alle 100 prosenttia.

69      Kantajat esittivät tämän väitteensä tueksi, että CCPL lopetti kaiken hallinnointitoiminnan elintarvikkeiden vähittäispakkausten alalla ja antoi alasta vastaavien CCPL-konserniyhtiöiden toimia täysin itsenäisesti tuotannon alalla sekä kaupallisissa, teollisissa ja hallintoasioissa. Kantajat toteavat myös pääosin, että Coopbox Groupin toimitusjohtaja määrittelee yhtiön kaupallisen ja strategisen johtamisen linjaukset täysin riippumattomasti.

70      Lisäksi kantajat väittävät, että CCPL on osuuskunta, joka toimii ensisijaisesti osakkeenomistajana ja omistaa osuuksia operatiivisista yhtiöistä CCPL SpA:n kautta, jonka asemaan alaholding-yhtiönä ei liity osallistumista sen määräysvallassa olevien yhtiöiden operatiiviseen johtamiseen ja päivittäiseen hallintoon, ja että CCPL:llä ei ole minkäänlaista aktiivista roolia CCPL-konserniyhtiöiden päivittäisessä hallinnossa.

71      Kantajat korostavat myös sitä, että CCPL oli kuudella eri toimialalla toimivien yritysten ryhmittymän emoyhtiö eikä Coopbox Group tai mikään muukaan riidanalaisiin rikkomisiin osallistuneista yhtiöistä koskaan ilmoittanut CCPL:lle laittomasta toiminnasta tai toiminut sen ennalta antaman luvan nojalla.

72      Kantajat väittävät myös, että yksikään CCPL:n hallituksen kolmesta jäsenestä, jotka olivat samaan aikaan CCPL-konserniin kuuluneiden yhtiöiden hallituksen jäseniä, ei hoitanut viimeksi mainituissa operatiivisia tehtäviä tai osallistunut suoraan tai välillisesti kokouksiin, joita pidettiin kilpailevien yritysten kanssa.

73      Tässä yhteydessä on palautettava mieleen ensinnäkin, että kumotakseen ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman emoyhtiön on toimitettava komission päätöksestä nostettujen kanteiden yhteydessä unionin tuomioistuinten arvioitaviksi kaikki seikat, jotka liittyvät sen tytäryhtiön ja sen itsensä välisiin organisatorisiin, taloudellisiin ja oikeudellisiin yhteyksiin ja jotka voivat osoittaa, etteivät ne muodosta yhtä ainoaa taloudellista yksikköä (ks. tuomio 16.6.2016, Evonik Degussa ja AlzChem v. komissio, C‑155/14 P, EU:C:2016:446, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74      Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että toiminnallinen riippumattomuus ei sellaisenaan ole todiste siitä, että tytäryhtiö päättää markkinakäyttäytymisestään emoyhtiöön nähden itsenäisesti. Tehtävien jakaminen tytäryhtiöiden ja niiden emoyhtiöiden välillä ja erityisesti päivittäisten asioiden hoidon uskominen tytäryhtiön paikallisjohdolle on sellaisten yritysten normaali käytäntö, jotka ovat kooltaan suuria ja muodostuvat suuresta joukosta saman emoyhtiön viime kädessä omistamia tytäryhtiöitä (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2014, RWE ja RWE Dea v. komissio, T‑543/08, EU:T:2014:627, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75      Myöskään se, että CCPL ei antanut CCPL SpA:lle, Coopbox Groupille eikä Coopbox Easternille ohjeita kyseessä olevista kartelleista tai muista yhteistoimintajärjestelyistä tai että se ei edes tiennyt niistä, ei oikeuskäytännön mukaan sellaisenaan merkitse ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman kumoamista (ks. vastaavasti tuomio 14.9.2016, Ori Martin ja SLM v. komissio, C‑490/15 P ja C‑505/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:678, 59 ja 60 kohta).

76      Tästä seuraa, että olettamaa ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisesta käyttämisestä ei voida kumota väitteillä, joiden tueksi ei edes ole esitetty näyttöä ja joiden mukaan CCPL lopetti kaiken hallinnointitoiminnan elintarvikkeiden vähittäispakkausten alalla ja antoi kyseisestä alasta vastaavien CCPL-konserniyhtiöiden toimia täysin itsenäisesti ilman, että CCPL SpA:lla oli aktiivista roolia Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin päivittäisessä hallinnossa.

77      Toiseksi on muistettava, että unionin tuomioistuimet katsovat, että emoyhtiön edustus tytäryhtiönsä hallintoelimissä on merkityksellinen todiste siitä, että emoyhtiö käyttää tosiasiallista vaikutusvaltaa tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan nähden (ks. tuomio 15.7.2015, Socitrel ja Companhia Previdente v. komissio, T‑413/10 ja T‑414/10, EU:T:2015:500, 213 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

78      On siis hylättävä kantajien väitteet siitä, että CCPL:n hallituksen kolmella jäsenellä, jotka olivat samaan aikaan CCPL-konserniyhtiöiden hallituksen jäseniä, ei ollut operatiivista tehtävää.

79      Samasta syystä on myös hylättävä väite, jonka mukaan mikään tämän oikeudenkäynnin asiakirja-aineistoon otetuista asiakirjoista ei sisällä tietoja näiden CCPL:n hallitusjäsenten osallistumisesta yhdenkään CCPL-konserniyhtiön hallinnointiin.

80      Kolmanneksi on huomattava, että koska emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, vaikka konsernissa onkin suuri määrä operatiivisia yhtiöitä (ks. tuomio 27.9.2012, Shell Petroleum ym. v. komissio, T‑343/06, EU:T:2012:478, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), se, että CCPL oli kuudella eri toimialalla toimivien yritysten ryhmittymän emoyhtiö, ei estä Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin rikkomisten lukemista sen syyksi.

81      Kantajien esittämät todisteet eivät edellä esitetty huomioon ottaen sellaisenaan riitä kumoamaan komission soveltamaa olettamusta siitä, että CCPL käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa CCPL-konserniyhtiöihin.

82      Näin ollen on todettava, että ensimmäisen kanneperusteen toinen osa ei ole perusteltu, joten ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

 Toinen kanneperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

83      Kantajien mukaan riidanalainen päätös on pääosin vastoin suhteellisuusperiaatetta, kohtuusperiaatetta, sakkojen yksilökohtaisen määräämisen ja porrastamisen periaatteita, rationaalisuutta koskevaa periaatetta sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska komissio sovelsi kuhunkin rikkomiseen erikseen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa vahvistettua 10 prosentin enimmäismäärää liikevaihdosta ja koska komissio tämän 10 prosenttia liikevaihdosta käsittävän enimmäismäärän soveltamista koskevan menetelmän seurauksen määräsi kantajille sakot, jotka olivat selvästi korkeammat kuin muille asianomaisille yrityksille määrätyt.

84      Komissio kiistää nämä väitteet.

85      Tältä osin on ensinnäkin siltä osin, että riidanalaisessa päätöksessä sovellettiin 10 prosentin enimmäismäärää erikseen kustakin rikkomisesta, muistutettava siitä, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen osalta sakko on enintään 10 prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.

86      Lisäksi oikeuskäytännön mukaan on niin, että tiettyjen lainvastaisten toimien luokitteleminen niin, että ne muodostavat yhden ja saman rikkomisen, tai niin, että ne muodostavat useita eri rikkomisia, ei lähtökohtaisesti ole yhdentekevää mahdollisesti määrättävän seuraamuksen kannalta, koska usean erillisen rikkomisen toteaminen voi johtaa useiden eri sakkojen määräämiseen niin, että kussakin tapauksessa sovelletaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyjä rajoituksia ja noudatetaan näin ollen 10 prosentin enimmäismäärää päätöksen tekemistä edeltävän tilikauden liikevaihdosta (ks. tuomio 6.2.2014, AC‑Treuhand v. komissio, T‑27/10, EU:T:2014:59, 230 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

87      Komissio voi todeta yhdessä ja samassa päätöksessä kaksi erillistä rikkomista ja määrä kahdet sakot, joiden yhteismäärä ylittää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa vahvistetun 10 prosentin enimmäismäärän, kunhan kunkin sakon määrä ei ylitä kyseistä enimmäismäärää. Edellä mainitun 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisen kannalta on nimittäin samantekevää, onko unionin kilpailusääntöjen erilaisista rikkomisista määrätty seuraamuksia yhdessä ainoassa menettelyssä vai eri aikoina toimitetuissa, erillisissä menettelyissä, koska 10 prosentin enimmäismäärää sovelletaan jokaiseen SEUT 101 artiklan rikkomiseen (tuomio 6.2.2014, AC‑Treuhand v. komissio, T‑27/10, EU:T:2014:59, 231 ja 232 kohta).

88      Koska 10 prosentin enimmäismäärän soveltaminen erikseen kustakin rikkomisesta on asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaista sellaisena kuin sitä on tulkittu oikeuskäytännössä, tämä kantajien väite ei voi osoittaa, että riidanalainen päätös on vastoin suhteellisuusperiaatetta, kohtuusperiaatetta, sakon yksilökohtaisen määräämisen ja porrastamisen periaatteita, rationaalisuutta koskevaa periaatetta sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

89      Siltä osin kuin toiseksi on kyse kantajilla määrätyn sakon osuudesta niiden kokonaisliikevaihdosta sen ollessa niiden mukaan selvästi suurempi kuin muille asianomaisille yrityksille määrättyjen sakkojen osuus, on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan ei ole suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaista, että vuoden 2006 suuntaviivoissa tarkoitetun sakkojen laskentatavan soveltamisen seurauksena yritykselle määrätään sakko, joka muodostaa suuremman osuuden sen kokonaisliikevaihdosta kuin muille yrityksille kullekin määrätyt sakot niiden liikevaihdoista. Nimittäin kyseiselle laskentatavalle, joka ei perustu kyseisten yritysten kokonaisliikevaihtoon, on ominaista, että yritysten välille muodostuu eroja siinä, mikä on liikevaihdon ja niille määrättyjen sakkojen määrän suhde (ks. vastaavasti tuomio 7.9.2016, Pilkington Group ym. v. komissio, C‑101/15 P, EU:C:2016:631, 64 kohta).

90      Oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että komissio ei ole määrittäessään sakkoja velvollinen varmistamaan tapauksissa, joissa sakkoja määrätään useille yrityksille samasta rikkomisesta, että sakkojen lopulliset määrät heijastavat asianomaisten yritysten välisiä eroavaisuuksia näiden kokonaisliikevaihdon osalta (ks. tuomio 7.9.2016, Pilkington Group ym. v. komissio, C‑101/15 P, EU:C:2016:631, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

91      Väitetystä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta, johon valittajat vetoavat, on mainittava, että ero siinä prosenttiosuudessa, jonka sakko muodostaa kyseisten yritysten kokonaisliikevaihdosta, ei itsessään ole komissiolle riittävä peruste poiketa itse vahvistamastaan laskentamenetelmästä. Näin näet suosittaisiin tiettyjä yrityksiä perusteella, jolla ei ole merkitystä kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston kannalta. Kun kyse on sakon suuruuden määrittämisestä, yrityksiä, jotka ovat olleet osallisina SEUT 101 artiklan 1 kohdan vastaisessa sopimuksessa tai yhdenmukaistetussa menettelytavassa, ei saada kohdella syrjivästi soveltamalla niihin eri laskentamenetelmiä (ks. vastaavasti tuomio 7.9.2016, Pilkington Group ym. v. komissio, C‑101/15 P, EU:C:2016:631, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

92      Väitetyillä eroilla yhtäältä kantajille määrättyjen sakkojen ja niiden kokonaisliikevaihdon välisessä suhteessa ja toisaalta asianomaisille yrityksille määrättyjen sakkojen ja niiden liikevaihdon välisessä suhteessa ei siis voida osoittaa, että riidanalainen päätös olisi tehty oikeasuhteisuuden periaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaisesti.

93      Lisäksi siltä osin kuin kyse on väitteestä, jonka mukaan Vitembal-konserniin kuuluneille yhtiöille määrätyn sakon alhainen määrä osoittaa, että riidanalainen päätös oli annettu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaisesti, on muistutettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla ja että erilaisia tilanteita ei kohdella samalla tavalla, ellei tällainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua (tuomio 12.11.2014, Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 51 kohta).

94      Tältä osin on huomattava, että kantajat eivät väitä komission soveltaneen asianomaisiin yrityksiin erilaisia laskentamenetelmiä. Ainoa kantajien esittämä seikka, joka koskee asianomaisille yksiköille määrättyjen sakkojen kokonaismäärää suhteessa kunkin kokonaisliikevaihtoon, ei – kuten edellä 92 kohdassa todetaan – nimittäin riitä väitetyn syrjinnän vahvistamiseksi. Koska kantajat eivät ole vedonneet mihinkään muuhun tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevaan tietoon, jonka komissio olisi ottanut huomioon sakkojen määrän laskennassa, on todettava, että kantajat eivät ole osoittaneet, että muiden asianosamaisten yhtiöiden, erityisesti Vitembal-konserniyhtiöiden, taloudellinen tilanne oli rinnastettavissa niiden omaan tilanteeseen, joten niiden väite on hylättävä edellä 93 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella.

95      Kun otetaan huomioon edellä esitetty, kantajien väitteet eivät osoita, että komissio olisi tehnyt oikeudellisen virheen soveltaessaan kunkin rikkomisen kohdalla erikseen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa vahvistettua 10 prosentin enimmäismäärää liikevaihdosta.

96      Toinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.

 Kolmas kanneperuste, joka lähinnä koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja ilmeisiä arviointivirheitä kantajien maksukyvyn suhteen

97      Kantajat vetoavat maksukykyään koskevan komission arvioinnin perustelujen puutteellisuuteen ja kritisoivat komissiota ilmeisistä arviointivirheistä niiden maksukyvyn suhteen.

98      Komissio kiistää nämä väitteet.

99      Tältä osin on muistettava, että vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohta, jonka otsikkona on ”Maksukyky”, kuuluu seuraavasti:

”Poikkeustilanteissa komissio voi pyynnöstä ottaa huomioon yrityksen maksukyvyttömyyden erityisissä sosiaalisissa ja taloudellisissa olosuhteissa. Komissio ei alenna sakkoa tämän seikan perusteella pelkästään epäedullisen tai tappiollisen taloudellisen tilanteen vuoksi. Alennus voidaan myöntää vain sillä perusteella, että esitetään objektiiviset todisteet siitä, että sakon määrääminen näissä suuntaviivoissa vahvistetuin edellytyksin vaarantaisi väistämättä kyseisen yrityksen elinkelpoisuuden ja muuttaisi sen omaisuuserät täysin arvottomiksi.”

100    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun komissio antaa tällaisia suuntaviivojen kaltaisia käytännesääntöjä ja ne julkaisemalla ilmoittaa, että niitä sovelletaan tuosta hetkestä lähtien niissä tarkoitettuihin tilanteisiin, se rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä eikä se voi poiketa näistä säännöistä, tai muuten sen mahdollisesti katsottaisiin loukanneen yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta tai luottamuksensuojan periaatetta (ks. tuomio 15.7.2015, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, T‑393/10, EU:T:2015:515, 287 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

101    On myös muistettava, että vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdan mukaan sakkoa voidaan alentaa ainoastaan poikkeustilanteissa ja kyseisissä suuntaviivoissa vahvistetuin edellytyksin. Tämän vuoksi on ensinnäkin osoitettava, että määrätty sakko ”vaarantaisi väistämättä kyseisen yrityksen elinkelpoisuuden ja muuttaisi sen omaisuuserät täysin arvottomiksi”. Toiseksi on näytettävä toteen, että kyseessä ovat ”erityiset sosiaaliset ja taloudelliset olosuhteet”. Lisäksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimet ovat jo aiemmin vahvistaneet nämä kaksi edellytystä (tuomio 15.7.2015, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, T‑393/10, EU:T:2015:515, 288 kohta).

102    Ensimmäisestä edellytysten kokonaisuudesta on todettu, että komissio ei kilpailusääntöjen rikkomisesta langetettavan sakon määrää määrittäessään ole velvollinen ottamaan huomioon kyseessä olevan yrityksen rahoitusvajetta, sillä se merkitsisi perusteettoman kilpailuedun antamista niille yrityksille, jotka ovat vähiten sopeutuneita markkinatilanteeseen (ks. tuomio 15.7.2015, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, T‑393/10, EU:T:2015:515, 289 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

103    Muutoin olisi vaarana, että näitä yrityksiä suositaan muiden, tehokkaammin toimivien ja paremmin hoidettujen yritysten kustannuksella. Tästä syystä ei yrityksen epäedullisen tai tappiollisen taloudellisen tilanteen toteaminen yksinään riitä perusteeksi vaatimukselle, jossa komissiota vaaditaan ottamaan huomioon yrityksen maksukyvyttömyys sakon määrän alentamiseksi (tuomio 15.7.2015, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, T‑393/10, EU:T:2015:515, 290 kohta).

104    Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että unionin viranomaisen toteuttama toimenpide johtaa tietyn yrityksen konkurssiin tai selvitystilaan, ei sellaisenaan ole unionin oikeuden mukaan kiellettyä. Vaikka tällaisella toimenpiteellä voidaan vahingoittaa omistajien, osakkeenomistajien tai osakkaiden taloudellisia etuja, yrityksen selvitystilaan asettaminen ei merkitse kuitenkaan sitä, että myös yrityksen edustamat henkilöstöä sekä aineellisia ja aineettomia tekijöitä koskevat seikat menettäisivät arvonsa (ks. tuomio 15.7.2015, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, T‑393/10, EU:T:2015:515, 291 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

105    Tästä oikeuskäytännöstä voidaan päätellä, että ainoastaan yrityksen edustamien henkilöstöllisten, aineellisten ja aineettomien tekijöiden eli sen omaisuuserien arvonmenetys voisi oikeuttaa ottamaan sakon suuruutta määritettäessä huomioon sen, että sakon määrääminen voi johtaa yrityksen konkurssiin tai selvitystilaan (ks. tuomio 15.7.2015, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, T‑393/10, EU:T:2015:515, 292 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

106    Yhtiön joutuminen selvitystilaan ei kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, että asianomainen yritys häviäisi markkinoilta. Yritys voi jatkaa olemassaoloaan sellaisenaan joko tilanteessa, jossa yhtiö pääomitetaan, tai tilanteessa, jossa toinen oikeushenkilö ottaa haltuunsa kaikki sen omaisuuserät. Tämä voi tapahtua joko yhtiön omaisuuserien ostamisella vapaaehtoisesti tai niiden pakkomyynnillä, siten, että toiminnan harjoittaminen jatkuu (tuomio 15.7.2015, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, T‑393/10, EU:T:2015:515, 293 kohta).

107    Vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdan onkin siinä olevan, asianomaisen yrityksen omaisuuserien muuttumista täysin arvottomiksi koskevan viittauksen osalta ymmärrettävä koskevan tilannetta, jossa yrityksen ostaminen kokonaan edellä 106 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa vaikuttaa epätodennäköiseltä tai jopa mahdottomalta. Tällaisessa tilanteessa kyseisen yrityksen omaisuuserät muodostavat tekijät tarjotaan yksitellen myyntiin, ja on todennäköistä, että monille niistä ei löydy ostajaa tai ne parhaassakin tapauksessa myydään vain huomattavasti alennettuun hintaan (ks. tuomio 15.7.2015, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, T‑393/10, EU:T:2015:515, 294 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

108    Siltä osin kuin on kyse jälkimmäisestä edellytysten kokonaisuudesta eli erityisistä sosiaalisista ja taloudellisista olosuhteista, oikeuskäytännön mukaan tällaiset olosuhteet muodostuvat seurauksista, joita sakon maksamisella voisi olla etenkin työttömyyden kasvun tai kyseisen yrityksen ala- ja yläpuolella tuotantoketjussa olevien talouden alojen heikentymisen kannalta (ks. tuomio 15.7.2015, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, T‑393/10, EU:T:2015:515, 295 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

109    Jos siis edellä esitetyt kumulatiiviset edellytykset täyttyvät, sellaisen sakon määräämistä, joka saattaa aiheuttaa asianomaisen yrityksen häviämisen, on pidettävä vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdassa asetetun tavoitteen vastaisena. Kyseisen kohdan soveltaminen asianomaisiin yrityksiin ilmentää siten konkreettisesti suhteellisuusperiaatetta siltä osin kuin on kyse kilpailuoikeuden rikkomisesta määrättävistä seuraamuksista (ks. tuomio 15.7.2015, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, T‑393/10, EU:T:2015:515, 296 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

110    Kantajien väitteitä, joissa kiistetään riidanalaisen päätöksen lainmukaisuus, onkin arvioitava näiden periaatteiden mukaisesti.

111    Tässä asiassa komissio, joka ensin esitti riidanalaisen päätöksen 3.4.2 kohdassa taloudellisen ja rahoituksellisen analyysin kantajien maksukyvystä ja mahdollisen sakon vaikutuksesta niiden elinkelpoisuuteen, totesi saman päätöksen 90 perustelukappaleessa, että – huolimatta CCPL-konsernin heikoista luottokelpoisuus- ja kannattavuusluvuista ja riidanalaisten sakkojen suuresta kokonaismäärästä konsernin kokoon nähden – konsernilla oli riittävästi kassavaroja kyseisten sakkojen kokonaismäärän maksamiseen ja ettei ollut kovin todennäköistä, että konsernin elinkelpoisuus sinänsä olisi uhattuna.

112    Riittäviä kassavaroja koskevan toteamuksensa tueksi komissio totesi ensinnäkin riidanalaisen päätöksen 90 perustelukappaleen a alakohdassa, että CCPL-konsernilla oli todettu olevan merkittävät käteisvarat: 18,6 miljoonaa euroa vuonna 2018 ja 22,8 miljoonaa euroa vuonna 2019. Saman päätöksen 90 perustelukappaleen b alakohdassa komissio toi esiin sen, että kyseisen konsernin keskimääräinen likviditeetti ajanjaksona 2014–2018, eli noin 11,6 prosenttia sen keskimääräisestä vuotuisesta liikevaihdosta, oli hyvä indikaattori, jonka perusteella voitiin katsoa, että sen likviditeettiasema oli riittävä, jotta se voi vastata sitoumuksista ja kuluista lyhyellä aikavälillä, varmistaa toiminnan jatkuvuuden ja välttyä tilapäiseltä likviditeetin puutteelta. Saman päätöksen 90 perustelukappaleen c alakohdassa komissio totesi, että sama johtopäätös voitiin tehdä kassavarojen saldon ja myynnin välisen suhteen perusteella. Komissio totesi saman päätöksen 90 perustelukappaleen d alakohdassa, että koska käteisvarat useimmiten olivat kyseessä olevan konsernin holdingyhtiöiden omistuksessa, joilla ei käytännössä ollut lainkaan henkilökuntaa ja joiden liikevaihto oli hyvin alhainen, olisi epätodennäköistä, että sakon maksaminen konsernitasolla käytettävissä olevilla käteisvaroilla heikentäisi konsernin kahden pääasiallisen operatiivisen yhtiön elinkelpoisuutta. Saman päätöksen 90 perustelukappaleen e alakohdassa komissio toteaa, että CCPL ei huomautuksissaan ja vastauksissaan ollut maininnut mitään erityistä käteisvarojen tarvetta selviytyäkseen koronaviruspandemiasta johtuvista ongelmista tai jatkaakseen ajanjaksoa 2020–2023 koskevan rakenneuudistussuunnitelman toteuttamista. On vielä todettava, että saman päätöksen 90 perustelukappaleen f alakohdassa komissio toteaa, että vaikka se oli nimenomaisesti pyytänyt CCPL:ää esittämään huomautuksensa konsernin kyvystä saada käyttöönsä varoja sakkojen maksamiseen, tämä ei ollut vastannut pyyntöön tai esittänyt, mistä syystä se ei voisi käyttää konsernitasolla käytettävissä olevia käteisvaroja sakkojen maksamiseen. Tässä yhteydessä komissio huomautti lisäksi, että on myös otettava huomioon se 5 942 084 euron summa, jonka se oli 7.10.2019 palauttanut CCPL:lle 11.7.2019 annetun tuomion CCPL ym. v. komissio (T‑522/15, ei julkaistu, EU:T:2019:500) täytäntöön panemiseksi.

 Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

113    Kantajat väittävät lähinnä, että riidanalainen päätös ei sisällä perusteluja sille, miksi on jätetty ottamatta huomioon niiden negatiivinen nettokäyttöpääomaa, kysymys CCPL-konsernin käteisvarojen riittävyydestä sen suurista veloista huolimatta, Coopbox Groupista ja Coopbox Easternistä likviditeetin osalta toimitettujen ennusteiden vaikutus sekä arviointi, jonka kantajat esittivät vastauksessaan sakon maksettavuutta koskevaan viidenteen tiedonsaantipyyntöön.

114    Komissio kiistää nämä väitteet.

115    On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen säädöksen, päätöksen tai muun toimen luonteen mukaan ja perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimen antaneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimen laillisuuden. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille päätös on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, ovatko toimen perustelut SEUT 296 artiklan mukaisia, on otettava huomioon toimen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. tuomio 9.9.2015, Philips v. komissio, T‑92/13, ei julkaistu, EU:T:2015:605, 102 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

116    Tässä asiassa on todettava, kuten ilmenee riidanalaisen päätöksen 90 perustelukappaleesta, johon edellä 112 kohdassa viitataan, että komissio perusteli selkeästi ja yksiselitteisesti toteamuksensa siitä, että kantajat eivät olleet osoittaneet, että ne eivät voisi käyttää sakkojen maksamiseen CCPL-konsernin kassavaroja vaarantamatta elinkelpoisuuttaan. Komission arvio Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin kassavaroja koskevista ennusteista puolestaan käy ilmi riidanalaisen päätöksen 86 ja 92 perustelukappaleesta, joissa toistetaan osittain ne tiedot, joita kantajat esittivät vastauksessaan viidenteen tiedonsaantipyyntöön. Komissiolla ei myöskään ole yleistä velvollisuutta lausua kyseisessä päätöksessään kaikista niistä asiakirjoista tai kaikista niistä tiedoista, joita se pyysi asianosaisilta hallinnollisen menettelyn aikana.

117    Komissio ei nimittäin ole velvollinen ottamaan kantaa kaikkiin sellaisiin argumentteihin, joihin ne, joita asia koskee, vetoavat, vaan on riittävää, että se esittelee ne tosiseikat ja oikeudelliset näkökohdat, joilla on olennainen merkitys sen päätöksen kannalta (ks. tuomio 9.9.2015, Philips v. komissio, T‑92/13, ei julkaistu, EU:T:2015:605, 103 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

118    Komission arvio kantajien maksukyvystä ei näin ollen ole puutteellisesti perusteltu.

119    Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa on siksi hylättävä perusteettomana.

 Kolmannen kanneperusteen toinen osa, joka koskee ilmeisiä arviointivirheitä kantajien maksukyvyn suhteen

120    On aluksi todettava, että – kuten edellä 102–107 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – näyttääkseen toteen, että riidanalainen päätös sisältää niiden maksukykyä koskevan ilmeisen arviointivirheen, kantajien tehtävänä on osoittaa, että vastoin komissio käsitystä yhteensä 9 441 000 euron sakkojen maksaminen väistämättä vaarantaisi niiden elinkelpoisuuden ja muuttaisi niiden omaisuuserät täysin arvottomiksi.

121    Ensinnäkin kantajat väittävät lähinnä, että riidanalaisen päätöksen 90 perustelukappaleen a, e ja f alakohdassa esitetyt toteamukset, joiden mukaan ne eivät ole toimittaneet vaadittuja, ajanjaksoa 2020–2023 koskevia ennusteita, minkä vuoksi oli perusteltua ottaa huomioon vuosina 2018 ja 2019 käytettävissä olleet käteisvarat, ja joiden mukaan CCPL-konserni ei ole esittänyt, miksi se ei voisi käyttää konsernitasolla käytettävissä olevia käteisvaroja sakon maksamiseen, ovat tosiasiallisesti virheellisiä.

122    Kantajat muistuttavat aluksi sen kirjeenvaihdon sisällöstä, jota ne ovat käyneet komission kanssa kiistääkseen riidanalaisessa päätöksessä esitetyn toteamuksen siitä, että CCPL ei olisi maininnut erityistä käteisvarojen tarvetta voidakseen selviytyä koronaviruspandemiasta aiheutuvista vaikeuksista tai jatkaa ajanjaksoa 2020–2023 koskevan rakenneuudistussuunnitelman toteuttamista.

123    Kantajat myös toteavat toimittaneensa vuoteen 2023 ulottuvat ennusteet Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin osalta, joiden myynnin osuus oli 94 prosenttia tilivuoden 2019 konsolidoidusta liikevaihdosta, mutta komissio ei kantajien mukaan tarkastellut näitä ennusteita.

124    Kantaja toteavat lisäksi lähinnä, että riidanalaisen päätöksen antamisajankohtana ei ollut saatavilla minkäänlaisia ennusteita koko CCPL-konsernista erityisesti siksi, että konsernin muut yhtiöt eivät enää toimineet kyseisillä markkinoilla, vaan ne ainoastaan luovuttivat omaisuuseriään ja käyttivät saatuja varoja ja jaettuja varoja velkojensa maksamiseksi rakenneuudistussuunnitelman puitteissa.

125    Kantajat myös muistuttavat komission kanssa käymänsä kirjeenvaihdon sisällöstä kiistääkseen riidanalaisessa päätöksessä esitetyn toteamuksen, jonka mukaan CCPL-konserni ei toimittanut vastausta eikä esittänyt, miksi se ei voisi käyttää konsernitasolla käytettävissä olevia käteisvaroja sakon maksamiseen.

126    Komissio kiistää nämä väitteet.

127    Tältä osin on todettava, että kantajat myöntävät toimittaneensa hallinnollisen menettelyn aikana ainoastaan ajanjaksoa 2020–2023 koskevat ennusteet Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin osalta, sillä koko CCPL-konsernia koskevia ennusteita ei ollut saatavilla tai ne eivät olleet merkityksellisiä.

128    Komissiota ei siis voida kritisoida siitä, että se totesi, että kantajat eivät olleet toimittaneet vaadittuja konsernitason ennusteita ajanjaksolle 2020–2023.

129    Tarkasteltaessa kantajien väitettä, jonka mukaan koko CCPL-konsernia koskevat ennusteet eivät olleet merkityksellisiä, on korostettava sitä, että komission arvioidessa yritysten ryhmittymän maksukykyä sen on otettava huomioon ryhmittymän kaikkien yksiköiden taloudellinen tilanne, sillä niiden kaikkien varat voidaan ottaa käyttöön sakkojen maksamista varten (ks. vastaavasti tuomio 16.9.2013, Rubinetteria Cisal v. komissio, T‑368/10, ei julkaistu, EU:T:2013:460, 118 kohta ja tuomio 11.7.2019, Italmobiliare ym. v. komissio, T‑523/15, ei julkaistu, EU:T:2019:499, 180–182) kohta.

130    Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, sillä – kuten komissio korostaa – vuoden 2019 lopulla 96 prosenttia CCPL-konsernin kassavaroista sijaitsi Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin ulkopuolella.

131    Toisin kuin kantajat väittävät, kyseisen konsernin muita yhtiöitä kuin Coopbox Groupia ja Coopbox Easternia koskevat ennusteet, erityisesti omaisuuserien myyntiä koskevat ennusteet, olivat näin ollen merkityksellisiä CCPL-konsernin maksukyvyn arvioimisen kannalta.

132    Samasta syystä on hylättävä kantajien väite siitä, että CCPL SpA:n varoja ei voitu ottaa huomioon CCPL-konsernin maksukyvyn arvioimiseksi, sillä kyseinen yhtiö ei ollut riidanalaisen päätöksen adressaatti.

133    Lisäksi kantajat esittävät, että niiden tiedonsaantipyyntöihin antamista vastauksista ilmenee, että CCPL-konsernin taloudellisia resursseja ei ollut mahdollista saada käyttöön sakon maksamista varten. On kuitenkin todettava, että komission viidenteen tiedonsaantipyyntöön annetussa, 31.7.2020 päivätyssä kantajien vastauksessa, joka esitetään liitteessä A.22 ja jonka kantajat mainitsevat, esitetään ainoastaan laskelma pankkilainasta ja niiden nettovarallisuudesta sekä arvio CCPL-konsernin kannattavuudesta, pääomituksesta, vakavaraisuudesta ja likviditeetistä mainitsematta mistä syistä kantajat katsoivat, että CCPL-konsernin kassavaroja ja taloudellisia resursseja ei voitu käyttää sakkojen maksamiseen rakenneuudistussuunnitelman takia.

134    Tässä tilanteessa ei voida katsoa, että riidanalaisessa päätöksessä esitetty toteamus, jonka mukaan CCPL-konserni ei ole esittänyt, miksi se ei voisi käyttää konsernitasolla käytettävissä olevia käteisvaroja sakon maksamiseen, olisi tosiasiallisesti virheellinen.

135    On siis hylättävä ne kantajien väitteet, joilla pyritään osoittamaan, että riidanalaisessa päätöksessä on ilmeinen arviointivirhe siitä syystä, että komissio on niiden mukaan tukeutunut virheellisiin tosiseikkoja koskeviin toteamuksiin toteamalla kyseisessä päätöksessä, että kantajat eivät esittäneet vaadittuja konsernitason ennusteita ajanjaksolle 2020–2023 ja että CCPL-konserni ei esittänyt, miksi se ei voisi käyttää konsernitasolla käytettävissä olevia käteisvaroja sakon maksamiseen.

136    Toiseksi kantajat esittää lähinnä, että riidanalaisessa päätöksessä on ilmeinen arviointivirhe, sillä komissio on ottanut huomioon CCPL-konsernin likviditeetin tilivuosilta 2018 ja 2019 ottamatta huomioon sen velkoja ja sitä, että kyseiset kassavarat eivät olleet käytettävissä muihin tarkoituksiin kuin rakenneuudistussuunnitelmasta aiheutuvien velkojen maksuun, vaikka nämä tiedot, jotka osoittavat velkojen ylittäneen selvästi varat, oli esitetty yksityiskohtaisesti hallinnollisen menettelyn aikana.

137    Lisäksi kantajat väittävät lähinnä, että myös vuosien 2014–2018 keskimääräisen likviditeetin huomioon ottamisessa oli tapahtunut virhe, sillä ne eivät edustaneet välittömästi ja vapaasti käyttöön saatavia varoja, vaan ne oli määrä käyttää kantajien velkojen maksuun rakenneuudistussuunnitelmasta johtuvien velvoitteiden vuoksi.

138    Samasta syystä kantajat toteavat myös, että riidanalainen päätös on virheellinen, sillä siinä tukeudutaan kassavarojen saldon ja myynnin väliseen suhteeseen sen osoittamiseksi, että niillä oli likviditeettiä sakkojen maksamiseen.

139    Kantajien mukaan CCPL-konserniin nimittäin kuuluu nykyään ainoastaan holding- tai alaholdingyhtiöitä, jotka eivät toimi kyseisillä markkinoilla, muita yhtiötä, joilla ei ole toimintaa ja jotka vain osallistuvat niiden kunkin kiinteän omaisuuden siirtoon ja tuottavat kassavaroja lähes yksinomaan luovuttamalla omaisuuseriään rakenneuudistussuunnitelman toimeenpanemiseksi, ja vain kaksi operatiivista yhtiötä (Coopbox Group ja Coopbox Eastern), jotka ovat ainoat, jotka tuottavat operatiivisia varoja, joita saadaan tuotteiden ja palveluiden tavanomaisesta myynnistä ulkopuolisille asiakkaille.

140    Yhtäältä kantajat täsmentävät, että omaisuuserien luovutuksista kertyneet kassavarat eivät ole käytettävissä, sillä niillä on tarkoitus maksaa rakenneuudistussuunnitelman toimeenpanosta johtuva velka, ja että operatiivisten yhtiöiden kerryttämät kassavarat ovat yhteensä vain 1,4 miljoonaa euroa.

141    Toisaalta kantajat väittävät, että kassavarojen saldon ja myynnin välisen suhteen perusteella ei voida arvioida kykyä vastata likviditeettitarpeisiin, sillä likviditeetti on riippuvainen jäännösvarojen luovuttamisen konkreettisesta mahdollisuudesta, velvollisuudesta osoittaa luovutukset lähes kokonaisuudessaan rakenneuudistussuunnitelmaa varten ja siitä, että yhä luovutettavissa olevia omaisuuseriä on vähän ja ne ovat epähoukuttelevia.

142    Komissio kiistää nämä väitteet.

143    Tältä osin on korostettava, että – kuten edellä 135 kohdasta ilmenee – kantajat eivät ole toimittaneet vaadittuja, ajanjaksoa 2020–2023 koskevia konsolidoituja ennusteita eivätkä esittäneet, miksi ne eivät voisi käyttää konsernitasolla käytettävissä olevia kassavaroja riidanalaisessa päätöksessä määrättyjen sakkojen maksamiseen.

144    Tässä tilanteessa komissiota ei voida kritisoida siitä, että se oli ottanut huomioon CCPL-konsernin kassavarat tilivuosilta 2018 ja 2019 ottamatta huomioon se velkoja ja sitä, että kyseiset kassavarat eivät olleet käytettävissä muihin tarkoituksiin kuin rakenneuudistussuunnitelmasta aiheutuvien velkojen maksuun.

145    Edellä 102 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti komissio ei kilpailusääntöjen rikkomisesta langetettavan sakon suuruutta määrittäessään lähtökohtaisesti ole velvollinen ottamaan huomioon yrityksen rahoitusvajetta, sillä se merkitsisi perusteettoman kilpailuedun antamista niille yrityksille, jotka ovat vähiten sopeutuneita markkinatilanteeseen.

146    Näin ollen – toisin kuin kantajat väittävät – se, että on seikkoja, jotka osoittavat velkojen ylittävän selvästi varat, ei voi yksinään riittää osoittamaan, että sakkojen määrääminen vaarantaisi väistämättä asianomaisten yritysten elinkelpoisuuden ja muuttaisi niiden omaisuuserät täysin arvottomiksi vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

147    On lisäksi todettava, että – kuten riidanalaisen päätöksen 84 perustelukappaleesta käy ilmi – komissio on kantajien maksukykyä arvioidessaan ottanut huomioon niiden velat.

148    Kolmanneksi kantajat kiistävät sen mahdollisuuden, että sakon maksamiseen voitaisiin käyttää rakenneuudistussuunnitelman ulkopuolelle kokonaisuudessaan jäävät varat, jotka käsittävät komission palauttamat ja edellä 12 kohdassa mainitut 5 942 084 euroa, jotka olivat kertyneet Erzelli Energia Srl:n myynnistä (jonka arvoksi arvioitiin 1,4 miljoonaa euroa riidanalaisen päätöksen 91 perustelukappaleessa) ja Refincoop Srl:n osuuksien myynnistä yhtiön mahdollisen luovutuksen yhteydessä.

149    Nämä kyseisen suunnitelman ulkopuolelle jääneet varat nimittäin ovat kantajien mukaan ainoat Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin selviytymisen takaamiseen käytettävissä olevat varat, joiden turvin ne voivat tehdä investointeja vaihtoehtoisten rahoituslähteiden puuttuessa.

150    Kantajat korostavat myös sitä, että ainoat huomioon otettavissa olevat kassavarat, joiden määräksi arvioitiin 1,8 miljoonaa euroa ajanjaksona 2020–2023, olivat CCPL-konsernin kahden ainoan operatiivisen yhtiön eli Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin tuottamia, ja niillä oli äärimmäisen rajalliset valmiudet tuottaa kassavirtoja, jotka voitaisiin käyttää muihin tarkoituksiin kuin liiketoiminnan hoitoon. Kantajat toteavat tältä osin, että Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin kassavarat ovat riittämättömät niiden tavanomaisen liiketoiminnan kattamiseen.

151    Kantajien mukaan sakkojen maksaminen käyttämällä erityisesti rakenneuudistussuunnitelman ulkopuolisia resursseja estäisi kyseisiä yhtiöitä paitsi selviytymästä eräistä välttämättömistä toimintamenoista, myös toteuttamasta tarvittavia investointeja, jotta ne voisivat uudenaikaistaa tehtaansa, kehittää käyttämiään teknologioita ja pysyä toimintakykyisinä.

152    Lisäksi kantajat kiistävät riidanalaisen päätöksen 90 perustelukappaleen d alakohdassa esitetyn komission toteamuksen, jonka mukaan on epätodennäköistä, että sakon maksaminen konsernitasolla käytettävissä olevista kassavaroista vaarantaisi konsernin kahden pääasiallisen operatiivisen yhtiön elinkelpoisuuden.

153    Ensinnäkin kantajat korostavat sitä, että 31.12.2019 todetut kassavarat olivat tuskin kuudenneksen pelkästään rahoitusvelasta, johon on lisättävä eräs muu kuin taloudellinen velka, mukaan lukien velat toimittajille.

154    Toiseksi kantajat muistuttavat, että CCPL-konserni koostuu lähes kokonaisuudessaan yhtiöistä, jotka eivät enää toimi kyseisillä markkinoilla eivätkä tuota tuloja, vaan käyttävät hyvin vähäiset jäljellä olevat kassavaransa tavanomaiseen liiketoimintaan, jotta rakenneuudistussuunnitelma saataisiin vietyä päätökseen.

155    Kolmanneksi kantajat huomauttavat, että koska kyseisillä kahdella operatiivisella yhtiöllä (Coopbox Groupilla ja Coopbox Easternillä) on velkoja, joiden määrä on yli kymmenkertainen niiden kassavarojen arvoon nähden, jotka eivät riitä niiden tavanomaisen liiketoiminnan kattamiseen, on välttämätöntä antaa maksuvalmiusapua CCPL:n taholta, joten holdingyhtiöiden kassavarojen käyttäminen sakon maksamiseen väistämättä heikentäisi Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin kannattavuutta.

156    Komissio kiistää nämä väitteet.

157    Tältä osin on korostettava sitä, että edellä 101 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti on niin, että sakon määrän alentamiseksi vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdan nojalla on osoitettava, että määrätty sakko vaarantaisi väistämättä asianomaisen yrityksen elinkelpoisuuden ja muuttaisi sen omaisuuserät täysin arvottomiksi.

158    Koska sakon alentamista voidaan perustella vain tavoitteella välttää sitä, että väistämättä vaarannettaisiin asianomaisen yrityksen elinkelpoisuus ja muutettaisiin sen omaisuuserät täysin arvottomiksi, sitä ei lähtökohtaisesti voida perustella aikomuksella tehdä investointeja, joiden tarkoituksena on CCPL-konsernin operatiivisten yhtiöiden kehittäminen, tai suorittaa maksuja, joilla pyritään olemaan heikentämättä niiden kannattavuutta.

159    Kantajat eivät nimittäin ole väittäneet, että tällaiset investoinnit olivat välttämättömiä niiden toiminnan kannalta ja ettei niitä voitu lykätä ilman, että se vaarantaisi väistämättä asianomaisten yhtiöiden elinkelpoisuuden. Sama koskee maksuja, jotka suoritettiin, jotta asianomaisten yritysten kannattavuutta ei heikennettäisi.

160    Tästä seuraa, että on hylättävä kantajien väite, joka koskee tarvetta osoittaa rakenneuudistussuunnitelman ulkopuolelle jäävät resurssit Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin hyväksi tehtäviin investointeihin niiden toiminnan tai kannattavuuden varmistamiseksi.

161    Samoin on hylättävä ne väitteet, joiden mukaan komissio teki ilmeisen arviointivirheen, kun se ei ottanut huomioon CCPL-konsernin negatiivista nettokäyttöpääomaa katsoen, että vuoden 2018 talousarviossa tehtyä 16,4 miljoonan euron varausta sakkojen maksamiseen ei voida pitää uusina kassavaroina, tai väitteet sakkojen merkittävämmästä vaikutuksesta niiden liikevaihtoon suhteellisena määränä vuoden 2015 päätöksessä määrättyihin sakkoihin nähden.

162    Nimittäin komission riidanalaisen päätöksen 90 perustelukappaleessa yksilöimät tiedot, joihin viitataan edellä 112 kohdassa, kuten vuosien 2018 ja 2019 käteisvarat, jotka olivat 18,6 miljoonaa euroa vuonna 2018 ja 22,8 miljoonaa euroa vuonna 2019, ja keskimääräinen likviditeetti ajanjaksona 2014–2018 eli noin 11,6 prosenttia konsernin keskimääräisestä vuotuisesta liikevaihdosta, joita tietoja kantajat eivät ole kiistäneet tehokkaasti, ovat komission näkemyksen mukaan hyvä indikaattori, jonka perusteella voitiin katsoa, että konsernin likviditeettiasema oli riittävä, jotta se voi vastata sitoumuksista ja kuluista lyhyellä aikavälillä, varmistaa toiminnan jatkuvuuden ja välttyä tilapäiseltä likviditeetin puutteelta.

163    On lisäksi korostettava sitä, että komission ilmoitettua kantajille aikeestaan antaa uusi päätös, jolla niille määrätään sakkoja, niille palautettiin 7.10.2019 5 942 084 euron summa, jonka ne olivat väliaikaisesti maksaneet 15.12.2015 annetun määräyksen CCPL ym. v. komissio (T‑522/15 R, EU:T:2015:1012) täytäntöönpanoa varten. Tästä seuraa, että lisäsakko, joka on maksettava sakkojen kokonaismäärän saavuttamiseksi, on alle 3,5 miljoonaa euroa.

164    Kantajien väitteet, jotka koskevat CCPL-konsernin taloudellista kokonaistilannetta ja erityisesti rakenneuudistussuunnitelman ulkopuolisten varojen olemassaoloa, jota kantajat eivät ole tehokkaasti kiistäneet, eivät voi osoittaa, että sakkojen maksaminen todennäköisesti väistämättä vaarantaisi CCPL-konsernin elinkelpoisuuden.

165    On myös todettava, että kantajien väite, jonka mukaan Coopbox Groupin ja Coopbox Easternin tuottamat käteisvarat eivät riitä kattamaan niiden tavanomaista liiketoimintaa, on perusteltu puutteellisesti, joten unionin yleinen tuomioistuin ei voi pitää sitä toteen näytettynä.

166    Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että kantajat eivät ole osoittaneet, että toisin kuin komissio katsoo, yhteensä 9 441 000 euron sakon maksaminen vaarantaisi väistämättä niiden elinkelpoisuuden ja muuttaisi niiden omaisuuserät täysin arvottomiksi.

167    Kolmas kanneperuste on näin ollen hylättävä.

168    Toissijaisesti kantajat pyytävät unionin yleistä tuomioistuinta laskemaan uudelleen riidanalaisessa päätöksessä määrättyjen sakkojen määrän niiden todellisen maksukyvyn mukaan.

169    Koska kantajien kolmannen kanneperusteensa tueksi esittämissä väitteissä ei ole osoitettu, että riidanalainen päätös sisältäisi ilmeisen arviointivirheen, eikä vedottu niiden tilanteessa, ennen kaikkea taloudellisessa tilanteessa kyseisen päätöksen antamisen jälkeen tapahtuneeseen merkittävään muutokseen, unionin yleisen tuomioistuimen ei ole syytä käyttää täyttä harkintavaltaansa

 Oikeudenkäyntikulut

170    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut sen vaatimusten mukaisesti, mukaan lukien välitoimimenettelystä aiheutuvat kulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu yhdeksäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      CCPL – Consorzio Cooperative di Produzione e Lavoro SC, Coopbox Group SpA ja Coopbox Eastern s.r.o. vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien välitoimimenettelystä aiheutuvat kulut.

Papasavvas

Costeira

Kancheva

Zilgalvis

 

      Dimitrakopoulos

Julistettiin Luxemburgissa 7 päivänä joulukuuta 2022.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: italia.