Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)
30 päivänä toukokuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 93/13/ETY – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – 1 artiklan 2 kohta – Soveltamisala – Pakottavia lakeja tai asetuksia heijastavien sopimusehtojen jääminen soveltamisalan ulkopuolelle – Luottosopimuksen täydennys, jonka elinkeinonharjoittaja ilmoittaa kuluttajalle sopimuksen saattamiseksi kansallisen lainsäädännön mukaiseksi – 3 artiklan 2 kohta – Sopimusehto, josta ei ole erikseen neuvoteltu – Kuluttajan allekirjoituksen puuttuminen täydennyksestä – Olettama kyseisen täydennyksen hiljaisesta hyväksynnästä – Kansallinen oikeuskäytäntö, jossa suljetaan pois tällaiseen täydennykseen sisältyvän sopimusehdon kohtuuttomuuden tuomioistuinvalvonta
Asiassa C‑176/23,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Tribunalul Specializat Mureş (Mureşin erityistuomioistuin, Romania) on esittänyt 2.3.2021 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 21.3.2023, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
UG
vastaan
SC Raiffeisen Bank SA,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja N. Piçarra sekä tuomarit N. Jääskinen (esittelevä tuomari) ja M Gavalec,
julkisasiamies: J. Kokott,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Romanian hallitus, asiamiehinään R. Antonie, E. Gane ja L. Ghiţă,
– Portugalin hallitus, asiamiehinään P. Barros da Costa, A. Cunha, A. Luz ja L. Medeiros,
– Euroopan komissio, asiamiehinään A. Boitos ja N. Ruiz García,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 1 artiklan 2 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat kuluttaja UG ja SC Raiffeisen Bank SA ja jossa on kyse näiden osapuolten väliseen luottosopimukseen sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuden toteamisesta.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 93/13 johdanto-osan 13:nnessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”jäsenvaltioiden lakien ja asetusten, joissa suoraan tai välillisesti vahvistetaan kuluttajasopimusten ehdot, osalta oletetaan, että ne eivät sisällä kohtuuttomia ehtoja; tämän vuoksi ei ole tarpeen saattaa tämän direktiivin säännöksiä koskemaan ehtoja, joissa heijastuvat pakolliset lait tai asetukset, tai niiden kansainvälisten sopimusten, joissa jäsenvaltiot ja yhteisö ovat osallisina, periaatteet tai määräykset; tässä suhteessa 1 artiklan 2 kohdan ilmaisu ’pakolliset lait ja asetukset’ kattaa myös ne säännöt, joita lain mukaan sovelletaan sopimuspuolten välillä silloin, kun muusta järjestelystä ei ole sovittu”.
4 Tämän direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tämän direktiivin säännökset eivät koske pakollisia lakeja tai asetuksia heijastavia sopimusehtoja eikä kansainvälisten sopimusten, joissa jäsenvaltiot ja yhteisö ovat osallisina, määräyksiä tai periaatteita, varsinkaan liikenteen alalla.”
5 Mainitun direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.
2. Sopimusehtoa ei koskaan pidetä erikseen neuvoteltuna, jos se on ennakolta laadittu, eikä kuluttaja ole näin ollen voinut vaikuttaa sen sisältöön, varsinkaan ennakolta muotoiltujen vakiosopimusten yhteydessä.
Ehdon tai yksittäisen ehdon tietyistä osista erikseen neuvotteleminen ei sulje pois tämän artiklan soveltamista sopimuksen muihin osiin, jos sopimuksen yleinen arviointi osoittaa, että kyseessä on kaikesta huolimatta ennakolta muotoiltu vakiosopimus.
Jos elinkeinonharjoittaja väittää, että vakioehdosta on neuvoteltu erikseen, todistustaakka tästä seikasta on hänellä.”
Romanian oikeus
Kohtuuttomista sopimusehdoista annettu laki
6 Elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisten sopimusten kohtuuttomista ehdoista 6.11.200 annetun lain nro 193/2000 (Legea nr. 193 privind clauzele abuzive din contractele încheiate între profesioniști și consumatori; julkaistu uudelleen Monitorul Oficial al României, osa I, nro 543, 3.8.2012; jäljempänä kohtuuttomista sopimusehdoista annettu laki) 3 §:n 2 momentissa säädetään, että muun voimassa olevan lainsäädännön perusteella sovittuihin sopimusehtoihin ei sovelleta tämän lain säännöksiä.
Asetus nro 50/2010
7 Kulutusluottosopimuksista 9.6.2010 kiireellisenä annetun hallituksen asetuksen nro 50/2010 (Ordonanța de urgență a Guvernului n° 50/2010 privind contractele de credit pentru consumatori; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 389, 11.6.2010), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä asetus nro 50/2010), 37 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Vaihtuvakorkoisiin luottosopimuksiin sovelletaan seuraavia sääntöjä:
a) korkokanta sidotaan luottovaluutasta riippuen EURIBOR-, ROBOR- tai LIBOR-viiteindeksin tai BNR:n [Banca Națională a României (Romanian keskuspankki)] vahvistaman viitekoron vaihteluihin, joihin luotonantaja voi lisätä kiinteän marginaalin sopimuksen voimassaoloajaksi;
b) korkomarginaalia voidaan muuttaa ainoastaan lainsäädäntömuutoksilla, joissa siitä säädetään nimenomaisesti;
c) kunkin luottolaitoksen liiketoimintapolitiikan mukaisesti ja poiketen siitä, mitä b kohdassa säädetään, marginaalia ja viiteindeksejä voidaan alentaa;
d) sopimuksessa on nimenomaisesti mainittava korkokannan vaihtelun laskentamenetelmä ja eriteltävä se, miten usein korkokanta vaihtuu, ja/tai ehdot, joilla korkokantaa korotetaan tai alennetaan;
e) korkokannan vaihtelun laskentamenetelmään sisältyvät tekijät ja sen suuruus on julkaistava luotonantajien verkkosivustoilla ja kaikissa toimitiloissa.”
8 Asetuksen nro 50/2010 95 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Voimassa olevien sopimusten osalta luotonantajien on 90 päivän kuluessa tämän kiireellisenä annetun asetuksen voimaantulopäivästä huolehdittava siitä, että sopimus saatetaan tämän kiireellisenä annetun asetuksen säännösten mukaiseksi.
2. Voimassa olevia sopimuksia muutetaan täydennyksin 90 päivän kuluessa tämän kiireellisenä annetun asetuksen voimaantulopäivästä.
3. Luotonantajan on pystyttävä todistamaan, että se on noudattanut kaikkea vaadittua huolellisuutta informoidakseen kuluttajaa täydennysten allekirjoittamisen yhteydessä.
4. On kiellettyä sisällyttää täydennyksiin muita kuin tämän kiireellisen asetuksen mukaisia ehtoja. Tässä kiireellisessä asetuksessa hyväksytyistä ehdoista poikkeavien ehtojen sisällyttäminen täydennyksiin on mitätöntä.
5. Jollei kuluttaja allekirjoita 2 momentissa tarkoitettuja täydennyksiä, hänen katsotaan hyväksyneen ne hiljaisesti.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
9 UG teki Raiffeisen Bankin kanssa 23.3.2007 vaihtuvakorkoisen luottosopimuksen, jonka määrä oli 15 300 Sveitsin frangia (CHF) (n. 16 048 euroa) (jäljempänä kyseessä oleva luottosopimus). Kyseisen sopimuksen tekopäivänä vuotuinen korko oli 5,9 prosenttia, mutta kyseisen sopimuksen ehtojen mukaan elinkeinonharjoittajalla oli mahdollisuus muuttaa tätä korkokantaa rahoitusmarkkinoiden kehityksen mukaan ilmoittamalla luotonottajalle uusi korkokanta yleisissä ehdoissa määrättyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.
10 Raiffeisen Bank ilmoitti 10.9.2010 UG:lle kyseessä olevan luottosopimuksen täydennyksestä sen saattamiseksi vastaamaan asetuksen nro 50/2010 vaatimuksia. Raiffeisen Bank ilmoitti UG:lle, että kansallinen lainsäätäjä oli määrännyt muutoksia kaikkiin kuluttajien kanssa tehtyihin luottosopimuksiin. Vaihtuvan koron määrittämistä koskeviin sopimusehtoihin oli tehtävä muutoksia muun muassa sitomalla se objektiiviseen indeksiin sen valuutan mukaan, jossa luotto myönnettiin, korotettuna luottolaitoksen kiinteällä marginaalilla koko sopimuksen voimassaoloajaksi. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, ettei UG allekirjoittanut tätä täydennystä, joten hänen katsottiin antaneen hiljaisen suostumuksensa asetuksen nro 50/2010 95 §:n 5 momentin mukaisesti.
11 UG nosti 29.12.2017 Judecătoria Sighișoarassa (Sighișoaran alioikeus, Romania) kanteen, jossa hän vaati muun muassa toteamaan kohtuuttomiksi kyseessä olevan luottosopimuksen ehdot, jotka koskivat pankin mahdollisuutta muuttaa korkokantaa. UG vaati myös alioikeutta toteamaan tällä perusteella, että kyseiset ehdot olivat mitättömiä ja että niiden perusteella maksetut summat oli palautettava.
12 Alioikeus hylkäsi kanteen 10.6.2020 antamallaan ratkaisulla muun muassa sillä perusteella, että kun otetaan huomioon kohtuuttomista ehdoista annettu laki, jolla direktiivi 93/13 on saatettu osaksi Romanian oikeutta, se ei voinut tutkia kyseessä olevan luottosopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, joka johtui tämän tuomion 10 kohdassa tarkoitetusta täydennyksestä, kun otetaan huomioon muun muassa se, että ne heijastavat kansallisen lainsäädännön eli asetuksen nro 50/2010 pakottavilla säännöksillä käyttöön otettua velvollisuutta.
13 UG valitti tästä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen Tribunalul Specializat Mureşiin ja väitti muun muassa, että asetuksen nro 50/2010 säännöksillä pyritään ainoastaan vahvistamaan kuluttajansuojaa ja että kyseessä olevan luottosopimuksen osalta Raiffeisen Bankin hänelle tiedoksi antamalla täydennyksellä siihen tehdyt muutokset eivät olleet kyseisen kansallisen lainsäädännön mukaisia.
14 Raiffeisen Bankin mukaan kyseessä olevan luottosopimuksen ehto, joka koski kyseiseen sopimukseen alun perin sisältyneen korkokannan määrittämistä, lakkasi tuottamasta vaikutuksia 10.9.2010 tehdyn täydennyksen voimaantulopäivänä, koska kyseinen ehto korvattiin kyseisenä ajankohtana UG:n kanteen nostamishetkellä voimassa olleella ehdolla, jonka mukaan korko on vastedes sidottu todennettavissa olevaan viiteindeksiin, johon on lisätty pankin kiinteä marginaali, asetuksen nro 50/2010 vaatimusten mukaisesti. Raiffeisen Bank väittää noudattaneensa näin sovellettavaa lainsäädäntöä pannessaan asiaa koskevat kansalliset säännökset täytäntöön.
15 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kysymystä siitä, voiko se arvioida tiettyjen asetuksen nro 50/2010 soveltamisalaan kuuluvien sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, on tarkasteltava direktiivin 93/13 ja unionin tuomioistuimen merkityksellisen oikeuskäytännön valossa, erityisesti sen suppean tulkinnan kannalta, joka on tehtävä direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdasta, joka on poikkeus järjestelmästä, jolla suojataan kuluttajia kohtuuttomilta sopimusehdoilta.
16 Unionin tuomioistuin on sen mukaan tosin lähtenyt periaatteesta, jonka mukaan kansallinen lainsäätäjä on määrätessään sopimuspuolille sopimusehdon, jonka sisältö heijastaa kansallisen oikeuden pakottavaa säännöstä, pyrkinyt näin menetellessään luomaan tasapainon kyseisen sopimuksen osapuolten kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien välille siten, ettei tällaisen ehdon mahdollista kohtuuttomuutta voida valvoa tuomioistuimessa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin sitä mieltä, että vaikka luottosopimuksen ehto täyttää asetuksen nro 50/2010 37 §:n vaatimukset, kuluttaja ei edelleenkään voi ymmärtää hänelle kuuluvien velvollisuuksien laajuutta, koska kyseisessä säännöksessä säädetään ainoastaan, että vaihtuva korko on määritettävä paitsi objektiivisen indeksin perusteella myös elinkeinonharjoittajan etuja vastaavan kiinteän marginaalin perusteella. Vaikka tämä objektiivinen indeksi vahvistetaan osapuolten tahdosta riippumatta, se voi myös vaihdella merkittävästi. Kyseisen tuomioistuimen mukaan on kuitenkin niin, että toisin kuin huolellinen keskivertokuluttaja, elinkeinonharjoittaja voi hyödyntää tällaisia vaihteluja kokemuksensa ja paremman ennakointikykynsä ansiosta.
17 Koska kuluttajansuojaa varten ei ole olemassa asianmukaisia mekanismeja, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmaisee näin ollen epäilynsä siitä, voidaanko asetuksen nro 50/2010 merkityksellisten säännösten katsoa olevan sellaisia, että ne voidaan panna täytäntöön osapuolten tahdosta riippumatta tai että niitä voidaan soveltaa viran puolesta, jos osapuolten välillä ei ole mitään muuta sopimusta. Näitä säännöksiä heijastavien sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden arviointi ei siis saisi jäädä tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle.
18 Tällainen päätelmä ei kuitenkaan olisi yhdenmukainen vallitsevan kansallisen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien asetuksen nro 50/2010 nojalla toteuttamiin täydennyksiin sisältyviin sopimusehtoihin ei voida kohdistaa tällaista valvontaa.
19 Tässä tilanteessa Tribunalul Specializat Mureş on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Kun sovelletaan [kohtuuttomista ehdoista annetun lain] 3 §:n 2 momentin säännöksillä osaksi kansallista oikeutta saatetun direktiivin [93/13] 1 artiklan 2 kohtaa,
luettuna erityisesti [kyseisen] direktiivin johdanto-osan 12 ja 13 perustelukappaleen valossa,
ja kun otetaan huomioon myös [asetuksen nro 50/2010] 80 §:n ja 81 §:n säännökset,
onko niitä tulkittava siten, että niissä ei suljeta pois kansallisten tuomioistuinten mahdollisuutta tutkia myös epäilyjä sellaisten sopimusehtojen kohtuuttomuudesta, jotka on vahvistettu kulutusluottosopimuksiin ennen viimeksi mainitun säädöksen voimaantuloa tehdyissä täydennyksissä, eli hallituksen kiireellisen asetuksen nro 50/2010 95 §:n nojalla [tehdyissä täydennyksissä], riippumatta siitä, onko kuluttaja nimenomaisesti hyväksynyt ne asetuksen nro 50/2010 40 §:n 1 momentin säännöksissä säädetyllä tavalla vai onko ne katsottu suoraan lain nojalla (ope legis) hiljaisesti hyväksytyiksi asetuksen nro 50/2010 40 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, kansallinen tuomioistuin tiedustelee myös, onko [unionin oikeuden kanssa] ristiriidassa edellä osoitetuin edellytyksin ja käsiteltävän asian olosuhteissa sellainen kansallisten tuomioistuinten oikeuskäytäntö, jonka mukaan asetuksen [nro 50/2010] 40 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla ja sen 95 §:n nojalla laaditun täydennyksen nimenomaisesta hyväksymisestä seuraa automaattisesti se, että täydennystä pidetään erikseen neuvoteltuna eivätkä siihen sisältyvät ehdot kuulu mahdollisia kohtuuttomuusepäilyjä koskevan tutkinnan piiriin.”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
20 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliseen kulutusluottosopimukseen sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuden arvioimiselle tilanteessa, jossa kyseinen elinkeinonharjoittaja on tehnyt näihin ehtoihin muutoksia sen varmistamiseksi, että kyseinen luottosopimus on sellaisen korkokannan määrittämistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä koskevan kansallisen pakottavan säännöstön mukainen, jonka mukaan kyseinen korkokanta on korvattava jonkin kyseisessä säännöstössä säädetyn viiteindeksin perusteella määritetyllä korkokannalla, jota korotetaan kyseisen elinkeinonharjoittajan vahvistamalla kiinteällä marginaalilla koko sopimuksen voimassaoloajaksi.
21 Aluksi on korostettava, että direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa suljetaan direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle pakottavia lakeja tai asetuksia heijastavat sopimusehdot.
22 Kun lisäksi otetaan huomioon kyseisen direktiivin tavoite eli kuluttajien suojelu kohtuuttomilta sopimuslausekkeilta elinkeinonharjoittajan kanssa tehdyissä sopimuksissa, direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa säädettyä pois sulkemista on tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 21.12.2021, Trapeza Peiraios, C‑243/20, EU:C:2021:1045, 37 kohta).
23 Yhtäältä vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että ilmaisu pakottavia lakeja tai asetuksia kattaa kyseisen direktiivin 13. perustelukappaleen valossa sekä kansallisen oikeuden säännökset, joita sovelletaan sopimuspuolten välillä niiden tahdosta riippumatta, että säännökset, jotka ovat dispositiivisia eli joita sovelletaan suoraan silloin, kun sopimuspuolten välillä ei ole sovittu muusta järjestelystä (tuomio 21.12.2021, Trapeza Peiraios, C‑243/20, EU:C:2021:1045, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
24 Toisaalta siitä, heijastaako sopimusehto direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla tällaista kansallisen oikeuden pakottavaa lakia tai asetusta, on muistutettava, että tästä säännöksestä ilmenevä direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jääminen on perusteltua sen vuoksi, että voidaan lähtökohtaisesti olettaa, että kansallinen lainsäätäjä on asettanut tasapainoon tiettyjen sopimusten osapuolten kaikki oikeudet ja velvollisuudet, ja tämän tasapainon unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti pyrkinyt säilyttämään. Lisäksi se, että tällainen tasapaino on vahvistettu, ei ole edellytys tämän 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun poissulkemisen soveltamiselle vaan oikeutus tällaiselle poissulkemiselle (tuomio 6.7.2023, First Bank, C‑593/22, EU:C:2023:555, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
25 Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa sen arvioimiseksi, jääkö asetuksen nro 50/2010 säännöstä heijastava sopimusehto direktiivin 93/13 soveltamisalan ulkopuolelle sen 1 artiklan 2 kohdan nojalla, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä ei ole ensin tarkistaa, onko kansallinen lainsäätäjä kyseisellä toimella saattanut tasapainoon kyseisen sopimuksen osapuolten kaikki oikeudet ja velvollisuudet.
26 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen sopimuksen sopimusehdon, joka heijastaa kansallisen oikeuden pakottavaa säännöstä, jota ei sovelleta kyseiseen sopimukseen, tai jossa ei viitata tällaiseen säännökseen vaan kansalliseen säännöstöön kokonaisuutena, ei katsota heijastavan direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla kansallisen oikeuden pakottavaa säännöstä, ja sen kohtuuttomuus ei siis jää tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle (ks. vastaavasti tuomio 21.3.2013, RWE Vertrieb, C‑92/11, EU:C:2013:180, 30 kohta ja tuomio 3.4.2019, Aqua Med, C‑266/18, EU:C:2019:282, 35–38 kohta).
27 Jotta sopimusehto heijastaisi direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla lain tai asetuksen pakottavaa säännöstä, siinä on siis toistettava kyseiseen sopimukseen sovellettavan pakottavan säännöksen normatiivinen sisältö siten, että sen voidaan katsoa ilmaisevan konkreettisesti saman oikeussäännön kuin pakottava säännös (tuomio 6.7.2023, First Bank, C‑593/22, EU:C:2023:555, 25 kohta).
28 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tehtävä tarvittavat arvioinnit sen määrittämiseksi, heijastaako pääasiassa kyseessä oleva sopimusehto asetuksen nro 50/2010 merkityksellisiä säännöksiä direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
29 Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenevien seikkojen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että pääasiassa kyseessä olevaan luottosopimukseen sisältyvät sopimusehdot perustuvat asetuksen nro 50/2010 säännöksiin. Näillä säännöksillä pankit velvoitettiin tekemään tiettyjä muutoksia kaikkiin kulutusluottosopimuksiin. Tämä lakisääteinen velvollisuus koski erityisesti vaihtuvan koron määrittämistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä koskevia ehtoja. Lisäksi näyttää siltä, että asetuksella nro 50/2010 evättiin kuluttajilta mahdollisuus hyväksyä tai hylätä nämä muutokset. Asetuksessa nro 50/2010 nimittäin säädettiin, että jos kuluttajat eivät allekirjoittaneet pankin ilmoittamaa täydennystä, heidän katsottiin hiljaisesti hyväksyneen sen ehdot.
30 Vaikka asetuksen nro 50/2010 37 §:n a kohdassa säädettiin, että luottosopimusten korko oli korvattava koko sopimuksen keston ajan sovellettavalla viiteindeksin ja kiinteän marginaalin perusteella määritetyllä korolla, unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee kuitenkin, että pankeilla oli harkintavaltaa sekä viiteindeksin valinnan että tämän kiinteän marginaalin suuruuden osalta.
31 Näin ollen on ilmeistä – mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava –, että kansallisessa säännöstössä on luotu yleiset puitteet ja edellytykset, joita on noudatettava uuden vaihtuvan korkokannan vahvistamiseksi, mutta jätetty luottolaitoksille harkintavaltaa tämän uuden korkokannan laskennassa.
32 Unionin tuomioistuin totesi 3.3.2020 antamassaan tuomiossa Gómez del Moral Guasch (C‑125/18, EU:C:2020:138, 33–37 kohta), että direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa säädettyä poissulkemista ei sovelleta sopimusehtoon, jonka mukaan lainaan sovellettava korkokanta perustui johonkin kansallisessa lainsäädännössä säädetyistä virallisista viiteindekseistä, kun kyseisessä lainsäädännössä ei säädetty kyseisen indeksin pakottavasta soveltamisesta vaan annettiin pankille mahdollisuus määrittää vaihtuva korkokanta muulla tavalla.
33 Tästä seuraa, että direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa säädettyä poissulkemista ei sovelleta tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja on tehnyt muutoksia kulutusluottosopimuksen ehtoihin sen varmistamiseksi, että kyseinen sopimus on sellaisen kansallisen säännöstön mukainen, joka on annettu sopimuksen tekemisen jälkeen, jos kyseisellä säännöstöllä ainoastaan luodaan yleiset puitteet kyseisen luottosopimuksen korkokannan vahvistamiseksi mutta jätetään kyseiselle elinkeinonharjoittajalle harkintavaltaa sekä kyseisen korkokannan viiteindeksin valinnan että kyseiseen korkokantaan lisättävän kiinteän marginaalin suuruuden osalta.
34 Kun otetaan huomioon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pohdinnat, on muistutettava, että direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdan soveltaminen on näin ollen objektiivista eikä siis riipu esimerkiksi elinkeinonharjoittajan kuluttajalle antamista tiedoista eikä siitä, kuinka hyvin kuluttaja tuntee sovellettavat oikeussäännöt (tuomio 6.7.2023, First Bank, C‑593/22, EU:C:2023:555, 31 kohta).
35 Näin ollen se, että kuluttaja mahdollisesti hyväksyy nimenomaisesti tai hiljaisesti kyseiseen sopimukseen tehtävät muutokset, ei voi vaikuttaa siihen, jäävätkö sopimusehdot, joita nämä muutokset koskevat, direktiivin 93/13 soveltamisalan ulkopuolelle sen 1 artiklan 2 kohdan nojalla.
36 Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliseen kulutusluottosopimukseen sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuden arvioimiselle tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja on tehnyt näihin ehtoihin muutoksia sen varmistamiseksi, että kyseinen sopimus on korkokannan määrittämistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä koskevan kansallisen pakottavan säännöstön mukainen, jos tässä säännöstössä vain vahvistetaan yleiset puitteet kyseisen luottosopimuksen korkokannan vahvistamista varten mutta jätetään mainitulle elinkeinonharjoittajalle harkintavaltaa sekä kyseisen korkokannan viiteindeksin valinnan että siihen mahdollisesti lisättävän kiinteän marginaalin osalta.
Toinen kysymys
37 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuin saattaa myös joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeussääntöjä, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole ennakkoratkaisukysymyksessään viitannut (tuomio 15.7.2021, Ministrstvo za obrambo, C‑742/19, EU:C:2021:597, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Unionin tuomioistuimen on poimittava kaikista ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (tuomio 21.3.2024, Profi Credit Bulgaria (Luottosopimusten liitännäispalvelut), C‑714/22, EU:C:2024:263, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 Nyt käsiteltävässä asiassa Raiffeisen Bank oli vahvistanut etukäteen pääasiassa kyseessä olevaan täydennykseen sisältyvät sopimusehdot, eikä pääasian valittajalla ollut mahdollisuutta neuvotella sen ehdoista tai vaikuttaa niiden sisältöön. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että vallitsevassa kansallisessa oikeuskäytännössä katsotaan, että elinkeinonharjoittajien asetuksen nro 50/2010 nojalla täytäntöön panemiin täydennyksiin sisältyvien sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta ei voida tutkia, vaikka näistä ehdoista ei ole neuvoteltu kuluttajan kanssa.
40 Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 93/13 3 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan elinkeinonharjoittajan kulutusluottosopimuksen ehtoihin sen varmistamiseksi, että kyseinen sopimus on kansallisen säännöstön mukainen, kun säännöstön mukaan elinkeinonharjoittajalla on harkintavaltaa, tekemien muutosten mahdollista kohtuuttomuutta ei voida tutkia, vaikka näistä ehdoista ei ole neuvoteltu kuluttajan kanssa.
41 Direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdan mukaan ainoastaan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen ehto, josta ei ole erikseen neuvoteltu, voi olla tuomioistuinvalvonnan kohteena sen mahdollisen kohtuuttomuuden osalta.
42 Kyseisen direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa täsmennetään lisäksi, että sopimusehtoa ei koskaan pidetä erikseen neuvoteltuna, jos elinkeinonharjoittaja on laatinut sen ennakolta, eikä kuluttaja ole näin ollen voinut vaikuttaa sen sisältöön, ja näin on välttämättä ennakolta muotoiltujen vakiosopimusten yhteydessä.
43 Vaikka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki tällaisen ehdon kuluttajalle esittämiseen liittyvät olosuhteet ratkaistakseen, onko kuluttaja voinut vaikuttaa sen sisältöön (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2020, Ibercaja Banco, C‑452/18, EU:C:2020:536, 35 kohta), unionin tuomioistuin on kuitenkin jo todennut, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen sopimuksen pelkkä allekirjoitus, joka vahvistaa, että kyseinen kuluttaja hyväksyy sillä elinkeinonharjoittajan kaikki ennakolta laatimat sopimusehdot, ei kumoa olettamaa siitä, että tällaisista ehdoista ei ole erikseen neuvoteltu (määräys 24.10.2019, Topaz, C‑211/17, EU:C:2019:906, 51 kohta).
44 Unionin tuomioistuin on myös todennut, että korkokantaa koskevaan ehtoon tehty muutos, joka on osa yleistä toimintatapaa neuvotella uudelleen vaihtuvaan korkokantaan sidotut kiinnelainasopimukset kyseisen ehdon mukauttamiseksi ylimmän oikeusasteen tekemään ratkaisuun, voisi viitata siihen, ettei kuluttaja ole voinut vaikuttaa mainitun ehdon sisältöön. Myöskään pelkästään sen perusteella, että kuluttaja on lisännyt allekirjoituksensa edelle käsin kirjoitetun maininnan, jonka mukaan hän oli ymmärtänyt kyseisen ehdon toimintatavan, ei voida päätellä, että siitä olisi erikseen neuvoteltu (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2020, Ibercaja Banco, C‑452/18, EU:C:2020:536, 36 ja 38 kohta).
45 Tästä seuraa, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen luottosopimukseen sisältyvästä ehdosta erikseen neuvottelu ei voi perustua pelkkään olettamaan ilman, että osoitetaan, että kuluttaja on todellisuudessa voinut konkreettisesti neuvotella kyseisestä ehdosta ja vaikuttaa siten sen sisältöön.
46 Edellä todettujen seikkojen perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 3 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan elinkeinonharjoittajan kulutusluottosopimuksen ehtoihin sen varmistamiseksi, että kyseinen sopimus on kansallisen säännöstön mukainen, kun säännöstön mukaan elinkeinonharjoittajalla on harkintavaltaa, tekemien muutosten mahdollista kohtuuttomuutta ei voida tutkia, vaikka näistä ehdoista ei ole neuvoteltu kuluttajan kanssa.
Oikeudenkäyntikulut
47 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 1 artiklan 2 kohtaa
on tulkittava siten, että
se ei ole esteenä kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliseen kulutusluottosopimukseen sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuden arvioimiselle tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja on tehnyt näihin ehtoihin muutoksia sen varmistamiseksi, että kyseinen sopimus on korkokannan määrittämistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä koskevan kansallisen pakottavan säännöstön mukainen, jos tässä säännöstössä vain vahvistetaan yleiset puitteet kyseisen luottosopimuksen korkokannan vahvistamista varten mutta jätetään mainitulle elinkeinonharjoittajalle harkintavaltaa sekä kyseisen korkokannan viiteindeksin valinnan että siihen mahdollisesti lisättävän kiinteän marginaalin osalta.
2) Direktiivin 93/13 3 artiklaa
on tulkittava siten, että
se on esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan elinkeinonharjoittajan kulutusluottosopimuksen ehtoihin sen varmistamiseksi, että kyseinen sopimus on kansallisen säännöstön mukainen, kun säännöstön mukaan elinkeinonharjoittajalla on harkintavaltaa, tekemien muutosten mahdollista kohtuuttomuutta ei voida tutkia, vaikka näistä ehdoista ei ole neuvoteltu kuluttajan kanssa.
Allekirjoitukset