JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
GIOVANNI PITRUZZELLA
2 päivänä syyskuuta 2021 (1)
Asia C-226/20 P
Eurofer, Association Européenne de l’Acier, AISBL
vastaan
Euroopan komissio
Valitus – Polkumyynti – Täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/1795 – Raudasta, seostamattomasta teräksestä tai muusta seosteräksestä valmistettujen kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuonti – Menettelyn päättäminen Serbiasta peräisin olevan tuonnin osalta – Asetus (EU) 2016/1036 – 3 artiklan 4 kohdan a alakohta ja 9 artiklan 2 ja 3 kohta – Vahingon määritys – Useammasta kuin yhdestä maasta tapahtuvan tuonnin vaikutusten kumulatiivinen arviointi – Tietystä maasta tulevan tuonnin määrän merkityksettömyys – Menettelyn päättäminen – 20 artiklan 2 kohta – Puolustautumisoikeuksien loukkaaminen
1. Voiko Euroopan komissio polkumyyntitutkimuksen yhteydessä pitää merkityksettömänä sellaista tietystä maasta Euroopan unioniin tulevan tuonnin määrää, jonka markkinaosuus on 1,04 prosenttia ja siten suurempi kuin yhden prosentin kynnysarvo, joskin vain hiukan? Voiko komissio näin ollen tällaisessa tilanteessa päättää, ettei se arvioi kyseisestä maasta tulevan tuonnin vaikutuksia kumulatiivisesti muista tutkimuksen kohteena olevista maista tulevan tuonnin kanssa, ja siten päättää, että kyseisestä maasta tulevaa tuontia koskeva tutkimus päätetään?
2. Nämä ovat pääpiirteissään ne kysymykset, joita unionin tuomioistuimen on tarkasteltava tässä asiassa, jossa on kyse valituksesta, jolla Eurofer, Association Européenne de l’Acier, AISBL (jäljempänä Eurofer) vaatii unionin yleisen tuomioistuimen 12.3.2020 antaman tuomion Eurofer v. komissio (jäljempänä valituksenalainen tuomio)(2) kumoamista; valituksenalaisella tuomiolla hylättiin Euroferin kanne, jossa vaadittiin täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/1795(3) (jäljempänä riidanalainen asetus), jolla komissio päätti polkumyyntitutkimuksen, joka koski tiettyjen raudasta, seostamattomasta teräksestä tai muusta seosteräksestä valmistettujen kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuontia unioniin, osittaista kumoamista.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
3. Polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1036 (jäljempänä perusasetus)(4) 3 artiklan, jonka otsikko on ”Vahingon määritys”, 3 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:
”3. Polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin määrän osalta on harkittava, onko polkumyynnillä tapahtuva tuonti lisääntynyt merkittävästi joko absoluuttisesti tai suhteessa unioniin tuotantoon tai kulutukseen. Tutkittaessa polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutusta hintoihin on harkittava, onko polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin osalta esiintynyt huomattavaa alihinnoittelua suhteessa unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintaan tai onko tällaisen tuonnin vaikutuksesta muutoin ilmennyt merkittävää hintojen alenemista tai onko tuonti huomattavassa määrin estänyt sellaisia hinnankorotuksia, jotka muuten olisi tehty. Yksi tai useampi kyseisistä tekijöistä ei välttämättä ole ratkaiseva.
4. Jos useammasta kuin yhdestä maasta tapahtuvaa tuotteen tuontia tutkitaan samanaikaisesti polkumyynnin vuoksi, tällaisen tuonnin vaikutuksia voidaan arvioida kumulatiivisesti vain, jos:
a) kustakin maasta tapahtuvan tuonnin suhteen osoitettu polkumyyntimarginaali on 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua vähimmäistasoa suurempi ja jos yhdestäkään maasta tapahtuvan tuonnin määrä ei ole merkityksetön; ja
b) tuonnin vaikutusten kumulatiivinen arviointi on asianmukaista ottaen huomioon tuotavien tuotteiden väliset kilpailuedellytykset ja tuotavien tuotteiden ja unionin samankaltaisen tuotteen väliset kilpailuedellytykset.”
4. Perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Päätettäessä tutkimuksen vireillepanosta polkumyyntiä ja vahinkoa koskevia todisteita on tutkittava samanaikaisesti. Valitus hylätään, jos polkumyyntiä tai vahinkoa koskevat todisteet ovat riittämättömät menettelyn jatkamisen oikeuttamiseksi. Menettelyä ei saa aloittaa sellaista maata vastaan, jonka tuonti edustaa alle yhden prosentin markkinaosuutta, elleivät tällaiset maat yhteensä edusta kolmea prosenttia tai enempää unionin kulutuksesta.”
5. Perusasetuksen 9 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”2. Jos suojatoimenpiteet ovat tarpeettomia, tutkimus tai menettely on päätettävä.– –
3. Edellä olevan 5 artiklan 9 kohdan mukaisesti aloitettujen menettelyjen osalta vahinkoa tavallisesti pidetään merkityksettömänä, jos tutkimuksen kohteena oleva tuonti edustaa pienempää määrää kuin 5 artiklan 7 kohdassa esitetyt määrät. Kyseiset menettelyt päätetään välittömästi, jos vahvistetaan, että polkumyyntimarginaali prosentteina vientihinnasta on vähemmän kuin kaksi prosenttia, edellyttäen, että ainoastaan tutkimus päätetään, jos yksittäisen viejän marginaali on vähemmän kuin kaksi prosenttia, ja että menettely koskee edelleen viejiä ja niitä voidaan tutkia uudelleen myöhemmässä tarkastelussa, joka tehdään kyseessä olevan maan osalta 11 artiklan nojalla.”
6. Perusasetuksen 20 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Valituksen tekijät, tuojat ja viejät sekä niitä edustavat järjestöt ja viejämaan edustajat voivat pyytää, että niille ilmoitetaan niiden olennaisten tosiasioiden ja huomioiden yksityiskohdista, joiden perusteella väliaikaiset toimenpiteet on otettu käyttöön. Ilmoittamista koskevat pyynnöt on esitettävä kirjallisesti viipymättä väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisen jälkeen, ja ilmoittaminen on tehtävä kirjallisesti niin pian kuin mahdollista.
2. Edellä 1 kohdassa mainitut osapuolet voivat pyytää lopullista ilmoittamista olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella lopullisten toimenpiteiden käyttöön ottamista tai tutkimuksen tai menettelyn päättämistä ilman toimenpiteitä suunnitellaan, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä ilmoittamiseen sellaisista tosiasioista ja huomioista, jotka ovat erilaisia kuin väliaikaisten toimenpiteiden yhteydessä käytetyt.”
II Asian tausta ja riidanalainen asetus
7. Asian tosiseikat on esitetty valituksenalaisen tuomion 1–12 kohdassa, joihin viittaan tarkempia tietoja varten. Tätä menettelyä varten palautan tässä ainoastaan mieleen, että Eurofer teki 23.5.2016 valituksen, jonka johdosta Euroopan komissio pani vireille polkumyynnin vastaisen tutkimuksen, joka koski Brasiliasta, Iranista, Venäjältä, Serbiasta ja Ukrainasta peräisin olevien tiettyjen raudasta, seostamattomasta teräksestä tai muusta seosteräksestä valmistettujen kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuontia Euroopan unioniin. Tutkimus kattoi 1.7.2015 ja 30.6.2016 välisen ajanjakson (jäljempänä tutkimusajanjakso).
8. Tutkimus päättyi komission 5.10.2017 antamaan riidanlaiseen asetukseen.
9. Riidanalaisen asetuksen 232–236 perustelukappaleesta, jotka on toistettu valituksenalaisen tuomion 52–58 kohdassa, käy ilmi, että riidanalaisessa asetuksessa komissio piti Serbiasta tulevan tuonnin määrää perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”merkityksettömänä” sillä perusteella, että määrä oli tutkimusajanjaksolla supistunut ja vastasi vain 1,04 prosentin markkinaosuutta. Riidanalaisen asetuksen 232 perustelukappaleessa komissio totesi seuraavaa: ”Komission käytäntönä on pitää ’merkityksettömänä’ markkinaosuutta, joka jää vireillepanovaiheessa alle perusasetuksessa vahvistetun 1 prosentin kynnysarvon. Komissio katsoi tässä tapauksessa kuitenkin myös 1,04 prosentin osuuden merkityksettömäksi, sillä 0,04[:ää] prosenttia voidaan pitää merkityksettömänä, erityisesti kun Serbian tuontimäärät olivat suhteellisesti huomattavasti pienempiä kuin neljän muun maan. Serbian tuontimäärät olivat lähes puolet Brasiliasta, joka oli tuontimäärältään seuraavaksi pienin maa.”
10. Komissio hylkäsi tämän jälkeen Euroferin väitteet, joiden mukaan Serbian tuonti olisi pitänyt arvioida kumulatiivisesti neljän muun maan tuonnin kanssa, sillä se ylitti yhden prosentin vähimmäisarvon. Tältä osin komissio totesi riidanalaisen asetuksen 234 perustelukappaleessa seuraavaa:
”Päätöksen siitä, arvioidaanko tuonti kumulatiivisesti, on perustuttava perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdan vahvistettuihin edellytyksiin. Perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa ei säädetä minkään perusteen erityisestä painotuksesta. Vaikka onkin totta, että jostakin maasta tulevaa tuontia ei voida kumuloida, jos sen määrä on merkityksetön, päinvastainen tilanne ei merkitse, että tuonti olisi samasta syystä automaattisesti kumuloitava. Perusasetuksessa ei myöskään nimenomaisesti vahvisteta mitään vähäpätöisyyden kynnysarvoja. Vaikka perusasetuksen 5 artiklan 7 kohtaa voidaan käyttää merkityksettömiä vientimääriä koskevana ohjeena, 3 artiklan 4 kohtaan ei sisälly viittausta näihin raja-arvoihin. Sanamuoto sen sijaan antaa riittävästi joustavuutta, jotta komissio voi tehdä tapauskohtaisen tarkastelun ja ottaa huomioon sen, että 0,04 prosentin suuruinen ’ylimääräinen’ tuonti oli merkityksetöntä.”
11. Riidanalaisen asetuksen 235 perustelukappaleessa komissio tämän jälkeen huomautti, että Serbian vientihinnat poikkesivat neljän muun asianomaisen maan vientihinnoista, koska yhtäältä, ”vaikka myös Serbian keskimääräiset myyntihinnat laskivat tarkastelujakson aikana, sen keskimääräiset myyntihinnat tutkimusajanjakson aikana olivat tutkimusajanjakson korkeimmat ja merkittävästi korkeammat kuin Brasilian, Iranin, Venäjän ja Ukrainan keskimääräiset myyntihinnat” ja toisaalta ”Serbian keskimääräiset myyntihinnat [olivat] merkittävästi korkeammat kuin keskimääräiset myyntihinnat neljästä muusta asianomaisesta maasta”.
12. Riidanalaisen asetuksen 236 perustelukappaleessa komissio lisäsi, että ”hinnoittelu yhdistettynä merkityksettömään määrään ant[oi] aiheen olettaa, että serbialainen vientiä harjoittava tuottaja o[li] pikemminkin seurannut hinnoittelua kuin itse määrännyt tarkasteltavana olevan tuotteen hinnoittelun”. Sen mukaan ”tästä o[li] esimerkkinä se, että hinnanlasku vuoden 2015 ja tutkimusajanjakson välillä o[li] myös suhteellisesti tarkasteltuna pienempi kuin neljän muun asianomaisen maan hinnanlasku”.
13. Asetuksen 2 artiklassa säädetään, että ”päätetään Serbiasta peräisin olevan tarkasteltavana olevan tuotteen unioniin suuntautuvaa tuontia koskeva polkumyynnin vastainen menettely perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti”.
III Asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
14. Eurofer nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.12.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati riidanalaisen asetuksen 2 artiklan kumoamista.
15. Unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 12.7.2018 antamallaan määräyksellä HBIS Group Serbia Iron & Steel LLC Belgraden (jäljempänä HBIS) väliintulohakemuksen.
16. Eurofer esitti unionin yleisessä tuomioistuimessa kolme kanneperustetta. Euroferin ensimmäisen kanneperusteen mukaan komissio teki virheen päättäessään olla kumuloimatta Serbian tuontia perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Toisen kanneperusteen mukaan komissio teki virheen katsoessaan, että suojatoimenpiteet Serbian tasavaltaa vastaan olivat ”tarpeettomia”. Kolmannen kanneperusteen mukaan komissio rikkoi perusasetuksen 20 artiklan 2 kohtaa, loukkasi kantajan tiedonsaantioikeutta ja sen puolustautumisoikeuksia sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan mukaista oikeutta hyvään hallintoon, kun se kieltäytyi ilmoittamasta hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevia tietoja serbialaisen viejän osalta.
17. Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin otti ensin kantaa komission esittämiin, Euroferin kanteen tutkittavaksi ottamista koskeviin väitteisiin ja katsoi, että nyt tarkasteltavassa tapauksessa oli perusteltua tutkia kanteen asiakysymys ja jättää tarpeen mukaan lausumatta sen tutkittavaksi ottamisesta, kun asiaan sovellettiin oikeuskäytäntöä, joka perustuu 26.2.2002 annettuun tuomioon neuvosto v. Boehringer (C-23/00 P, EU:C:2002:118; jäljempänä tuomio Boehringer).
18. Pääasiassa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi jokaisen Euroferin kanneperusteista ja hylkäsi siten kanteen kokonaisuudessaan.
IV Oikeudenkäyntimenettely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten ja väliintulijoiden vaatimukset
19. Valituksessaan Eurofer vaatii, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion; kumoaa riidanalaisen asetuksen 2 artiklan; toissijaisesti palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi; ja velvoittaa komission ja HBIS Serbian korvaamaan muutoksenhakumenettelyn ja unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn kulut.
20. Komissio vaatii, että valituksenalainen tuomio kumotaan ja ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kanne jätetään tutkimatta, että valitus hylätään ja että Eurofer velvoitetaan korvaamaan sekä unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn että valitusmenettelyn kulut.
21. HBIS vaatii, että valitus hylätään ja Eurofer velvoitetaan korvaamaan HBIS:lle sekä ensimmäisen oikeusasteen että valitusvaiheen menettelystä aiheutuneet kulut.
22. Unionin tuomioistuimen presidentin 2.9.2020 antamalla määräyksellä Eurofer v. komissio (C-226/20 P, ei julkaistu, EU:C:2020:669) hyväksyttiin Euroferin vaatimus siitä, että Euroferin valituksen liitteeseen A.4 sisältyvät tiedot käsitellään luottamuksellisesti ilmaisematta niitä HBIS:lle; nämä tiedot vastaavat tietoja, joille oli jo myönnetty luottamuksellinen käsittely ja jotka sisältyivät Euroferin ensimmäisessä oikeusasteessa nostaman kanteen liitteisiin.
V Valituksen tarkastelu
23. Eurofer esittää valituksensa tueksi neljä valitusperustetta. Ensimmäisessä valitusperusteessa se esittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se tulkitsi perusasetuksen 3 artiklan 4 kohtaa siten, että komissio voi pitää merkityksettömänä sellaista tuontimäärää, jonka markkinaosuus on suurempi kuin yksi prosentti. Toisessa valitusperusteessaan Eurofer katsoo, että unionin yleisen tuomioistuimen arviointi, jonka mukaan Serbiasta tuleva tuontimäärä oli perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksetön, oli virheellinen ja todisteet oli otettu siinä huomioon vääristyneellä tavalla. Kolmannessa valitusperusteessaan Eurofer esittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki useita virheitä suhteessa väitteeseen, jonka mukaan perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut suojatoimenpiteet olivat tarpeettomia. Neljännessä valitusperusteessaan Eurofer esittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä väittäessään, ettei komissio ollut velvollinen ilmoittamaan hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevia tietoja.
24. Ennen Euroferin valituksenalaisesta tuomiosta esittämiin valitusperusteisiin sisältyvien asiakysymysten tarkastelua on arvioitava eräitä komission esittämiä väitteitä, jotka komissio esitti jo unionin yleisessä tuomioistuimessa ja jotka koskevat ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen tutkittavaksi ottamista.
A Ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen tutkittavaksi ottaminen
25. Komissio toteaa vastinekirjelmässään aluksi esittäneensä jo unionin yleisessä tuomioistuimessa, että ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kanne olisi pitänyt jättää tutkimatta. Komissio palauttaa mieliin perustelut, joiden nojalla kyseinen kanne on jätettävä tutkimatta kahdesta syystä. Yhtäältä riidanalaisen asetuksen 2 artikla ei sen mukaan ole erotettavissa muusta asetuksesta;(5) toisaalta Eurofer, joka on Belgian lain mukaan perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys, ei sen mukaan ole riittävällä tavalla osoittanut, että riidanalainen asetus koskee sitä suoraan ja erikseen SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla.
26. Kun otetaan huomioon, että asianosaisilla on jo ollut unionin yleisessä tuomioistuimessa mahdollisuus keskustella riittävästi komission esittämistä tutkittavaksi ottamista koskevista kysymyksistä, komissio pyytää, että unionin tuomioistuin ottaisi kantaa näihin kysymyksiin, joista unionin yleinen tuomioistuin ei lausunut, ja kumoaisi valituksenalaisen tuomion ja toteaisi, että ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kanne on jätettävä tutkimatta.
27. Tältä osin on huomautettava, että valituksenalaisen tuomion 31–33 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin nimenomaisesti päätti, soveltaen tuomiota neuvosto v. Boehringer, että nyt tarkasteltavassa tapauksessa oli perusteltua tutkia kanteen asiakysymys ja jättää lausumatta sen tutkittavaksi ottamisesta.
28. Komission vaatimus valituksenalaisen tuomion kumoamisesta, sikäli kuin se on ymmärrettävä liitännäisvalitukseksi, on nähdäkseni jätettävä tutkimatta. Tämä näkemykseni ei perustu pelkästään muotovirheeseen,(6) vaan myös siihen, että – kuten olen äskettäin todennut – jos unionin yleinen tuomioistuin päättää tuomiota Boehringer soveltaen olla lausumatta ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisesta, se ei tee minkäänlaista, ei edes hiljaista, valituskelpoista päätöstä; näin ollen asiaa koskevaa pää- tai liitännäisvalitusta ei voida saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi.(7)
29. Sikäli kuin komission vaatimus sen sijaan on ymmärrettävä vaatimukseksi, jonka mukaan perustelut pitäisi korvata toisilla perusteluilla, tai vaatimukseksi, jonka mukaan unionin tuomioistuimen tulisi viran puolesta todeta, että ensimmäisessä oikeusasteessa nostettua kannetta ei olisi pitänyt ottaa tutkittavaksi, muistutan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin on silloin, kun sen käsiteltävänä on Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan nojalla tehty valitus, velvollinen antamaan tarvittaessa viran puolesta ratkaisun kumoamiskanteen tutkimisedellytyksistä ja siten ehdottomasta perusteesta, joka liittyy siihen, ettei ole noudatettu SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrättyä edellytystä, jonka mukaan kantaja voi vaatia sellaisen päätöksen kumoamista, jota ei ole osoitettu hänelle, vain siinä tapauksessa, että se koskee sitä suoraan ja erikseen.(8)
30. Oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin niin ikään, että unionin tuomioistuimen asiana on arvioida, voidaanko valituksen hylkäämistä asiakysymyksen osalta oikeudenkäyntiväitettä ratkaisematta pitää asian olosuhteissa oikeutettuna hyvän oikeudenkäytön perusteella.(9)
31. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa katson, että tällainen prosessiekonomisiin näkökohtiin liittyvä perustelu on olemassa. Jäljempänä esitettävistä valituksen asiakysymystä koskevista näkökohdista käy nimittäin ilmi, että valitus on hylättävä, ja tarkemmin sanottuna, ettei kyse ole tilanteesta, jossa olisi välttämätöntä, että unionin tuomioistuin hyväksyttyään valituksen ja kumottuaan valituksenalaisen tuomion päättäisi ratkaista unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltävänä olleen asian ja lausua valituksen asiakysymyksestä ja hyväksyä sen.(10)
B Asiakysymys
1. Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan virheellistä tulkintaa
32. Ensimmäisessä valitusperusteessaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 67–80 kohtaa, Eurofer esittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se tulkitsi perusasetuksen 3 artiklan 4 kohtaa siten, että komissio voi pitää kyseisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksettömänä sellaista tietystä maasta peräisin olevaa tuontimäärää, jonka markkinaosuus on suurempi kuin 1 prosentti.
a) Valituksenalainen tuomio
33. Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Euroferin ensimmäisen kanneperusteen, jonka mukaan komissio teki virheen päättäessään olla kumuloimatta Serbian tuontia asianomaisten muiden maiden kanssa perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan mukaisesti sillä perusteella, että tuonti oli komission mukaan kyseisen säännöksen a alakohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksetöntä, vaikka sen markkinaosuus oli yli 1 prosentti.
34. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin huomautti yhtäältä, että perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädetyssä toisessa edellytyksessä – jonka mukaan tuonnin määrä ei saa olla merkityksetön – ei viitata mitenkään kyseisen asetuksen 5 artiklan 7 kohtaan tai muuhun saman asetuksen säännökseen. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin totesi, että perusasetuksen 5 artiklan 7 kohta koskee toista tutkimuksen vaihetta kuin kyseisen asetuksen 3 artiklan 4 kohta. Ensin mainittu säännös nimittäin koskee tilannetta, jossa menettelyä ei ole vielä edes aloitettu, kun taas viimeksi mainittu koskee tilannetta, jossa tutkimus on jo pantu vireille.(11)
35. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä, että vaikka perusasetuksen 5 artiklan 7 kohtaa voidaan käyttää merkityksettöminä pidettäviä vientimääriä koskevana ohjeena, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tietystä maasta peräisin olevaa tuontia, jonka markkinaosuus on yli 1 prosentti, ei voitaisi kyseisen asetuksen 3 artiklan 4 kohdan yhteydessä pitää merkityksettömänä.(12)
36. Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että unionin toimielinten aiemmalla päätöskäytännöllä tai komission Maailman kauppajärjestölle (WTO)(13) esittämällä selittävällä huomautuksella, joihin molempiin Eurofer oli vedonnut, ei kummallakaan voinut olla ratkaisevaa merkitystä riidanalaisen asetuksen lainmukaisuuden arvioinnissa.(14)
37. Näiden näkökohtien perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komissio ei ollut tehnyt käsiteltävässä asiassa ilmeistä arviointivirhettä, kun se katsoi, että Serbiasta tulevan tuonnin määrä pysyi perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksettömänä siitä huolimatta, että tuonti kasvoi vuoden 2013 tasosta eli 0,48 prosentista 1,04 prosenttiin tutkimusajanjakson aikana.(15)
b) Asianosaisten lausumat
38. Eurofer katsoo, että edellä esitetty unionin yleisen tuomioistuimen päättely on virheellinen, koska se perustuu perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan ja 5 artiklan 7 kohdan virheelliseen tulkintaan. Euroferin mukaan kyseiset säännökset eivät oikein tulkittuina anna komissiolle minkäänlaista harkintavaltaa, jonka nojalla se voisi pitää merkityksettöminä tuontia, jonka markkinaosuus on yli 1 prosentti.
39. Ensinnäkin Eurofer väittää, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että perusasetuksen 3 artiklan 4 kohta ja 5 artiklan 7 kohta ovat toisiaan täydentäviä sikäli, että viimeksi mainitulla säännöksellä pyritään selventämään olosuhteita, joissa tuonnin osuus unionin kulutuksesta on liian pieni, jotta näiden tuontimäärien voitaisiin katsoa olevan polkumyynnin syy.(16) Euroferin mukaan tästä seuraa, että perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan oikea tulkinta edellyttää, että kyseisen asetuksen 5 artiklan 7 kohdassa säädetty yhden prosentin kynnysarvo on tuontimäärien merkityksettömyyden arvioinnin kannalta sitova raja-arvo. Tämän tulkinnan vahvistavat Euroferin mukaan sekä komission päätöskäytäntö, joka on mainittu valituksenalaisen tuomion 73 ja 74 kohdassa, että edellä mainittu vuoden 2000 selittävä huomautus.
40. Toiseksi Eurofer katsoo, ettei unionin yleinen tuomioistuin esitä omaksumalleen tulkinnalle valituksenalaisessa tuomiossa lainkaan vakuuttavia perusteluja. Se, ettei kyseisiin kahteen säännökseen sisälly nimenomaista keskinäistä viittausta, ei Euroferin mukaan merkitse sitä, ettei niitä voitaisi tulkita yhdessä luettuina. Se, että menettelyn alussa sovelletaan perusasetuksen 5 artiklan 7 kohtaa, ei sen mukaan ole looginen perustelu sille, että myöhemmässä vaiheessa ei tulisi soveltaa yhden prosentin kynnysarvoa. Loogisempaa sen sijaan olisi, että samoja sääntöjä sovellettaisiin menettelyn molempiin vaiheisiin, kuten Euroferin mukaan on perusasetuksen muiden säännösten laita. Harkintavaltaa, johon komissio on vedonnut, Eurofer kommentoi toteamalla, että sen määrittäminen, ylittääkö tietystä maasta tuleva tuonti yhden prosentin kynnysarvon vai ei, on luonteeltaan binäärinen kysymys, joka ei edellytä monimutkaista arviointia. Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa tulkintansa tueksi mainitsemat kaksi tapausta poikkeavat sen mukaan nyt tarkasteltavasta tapauksesta, eivätkä ne siten voi tukea unionin yleisen tuomioistuimen arviointia.
41. Kolmanneksi unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa omaksuma lähestymistapa, jonka mukaan yli yhden prosentin markkinaosuutta vastaavia tuontimääriä voidaan pitää merkityksettöminä, on oikeusvarmuuden periaatteen vastainen. Jos unionin yleisen tuomioistuimen tavoin katsottaisiin, että kynnysarvo, jonka perusteella tuonnin määrä katsottaisiin perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksettömäksi, ei vastaa täsmälleen kyseisen asetuksen 5 artiklan 7 kohdassa säädettyä kynnysarvoa, koska kyseiset säännökset viittaavat menettelyn eri vaiheisiin, vallitsisi epävarmuus myös viimeksi mainitussa säännöksessä asetetun 3 prosentin kynnysarvon sovellettavuudesta; tämä puolestaan voisi johtaa siihen järjenvastaiseen tilanteeseen, että tutkimus voitaisiin aloittaa, mutta sitä ei voitaisi päättää. Lisäksi kynnysarvo, jonka suhteen komissiolla on laaja harkintavalta ja jonka osalta tuomioistuinvalvonta on rajoitettua, aiheuttaisi epävarmuutta siksikin, ettei olisi selvää, mihin tuontimäärän ”merkityksettömyyttä” koskeva raja asettuisi; tämä puolestaan johtaisi myös poliittisen ohjauksen riskin kasvuun polkumyyntitutkimuksissa.
42. Komissio väittää, että Euroferin ensimmäinen valitusperuste on tehoton. Lisäksi komissio ja HBIS kiistävät asiallisesti Euroferin väitteet.
c) Arviointi
43. Ensinnäkin on huomattava, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin on huomauttanut –,(17) perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan, jonka virheelliseen tulkintaan Eurofer ensimmäisessä valitusperusteessaan vetoaa, a ja b alakohdassa säädetään kolme edellytystä, joiden kaikkien on täytyttävä, jotta useammasta kuin yhdestä maasta, jotka ovat samanaikaisesti polkumyyntitutkimuksen kohteena, tulevan tuonnin vaikutuksia voidaan arvioida kumulatiivisesti määritettäessä unionin tuotannonalaan kohdistuvaa vahinkoa. Ensinnäkin polkumyyntimarginaalin on oltava perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua vähimmäistasoa suurempi; toiseksi yhdestäkään maasta tapahtuvan tuonnin määrä ei saa olla merkityksetön; ja kolmanneksi polkumyynnin kohteena olevan tuonnin vaikutusten kumulatiivisen arvioinnin on oltava asianmukaista, kun otetaan huomioon kilpailuedellytykset. Sitä vastoin kumulatiivisen arvioinnin poissulkemiseksi riittää, että yksi näistä kolmesta edellytyksestä jää täyttymättä.
44. Eurofer väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti toista näistä edellytyksistä eli tuonnin määrän merkityksettömyyttä. Sen mukaan säännöstä, jossa tästä edellytyksestä säädetään – eli perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toista virkettä – olisi luettava yhdessä perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdan kanssa, jonka mukaan menettelyjä ei saa aloittaa sellaista maata vastaan, jonka tuonti edustaa alle yhden prosentin markkinaosuutta. Tästä seuraisi, ettei yhtä prosenttia suurempia tuontimääriä voitaisi pitää merkityksettöminä.
45. Ensinnäkin katson, että komission väite, jonka mukaan ensimmäinen valitusperuste on tehoton siksi, ettei Eurofer riitauttanut valituksenalaisen tuomion 63–66 kohtaa, joissa unionin yleinen tuomioistuin esitti tulkintansa kyseisestä säännöksestä, on hylättävä. Vaikka Eurofer nimittäin valituksessaan nimenomaisesti mainitsee riitauttamisensa kohteeksi ainoastaan valituksenalaisen tuomion 67–80 kohdan, on selvää, että sen tarkoituksena on ensimmäisessä valitusperusteessaan riitauttaa kokonaisuudessaan valituksenalaiseen tuomioon sisältyvä unionin yleisen tuomioistuimen päättely, joka koskee asianomaisen säännöksen tulkintaa.
46. Tästä huolimatta en kuitenkaan yhdy Euroferin esittämään perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toisen virkkeen tulkintaan vaan katson, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä tulkitessaan kyseistä säännöstä valituksenalaisessa tuomiossa.
47. Tästä on ensinnäkin todettava, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin on aivan oikein huomauttanut ja kuten Eurofer itsekin on myöntänyt –(18) perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toisen, toista edellytystä koskevan osan sanamuodossa ei nimenomaisesti viitata mihinkään toiseen perusasetuksen säännökseen ja että siinä edellytyksen täyttymisen ehdoksi asetetaan ainoastaan se, ettei yhdestäkään maasta tapahtuvan tuonnin määrä ole ”merkityksetön”, määrittelemättä tätä käsitettä sen täsmällisemmin.
48. Tällainen sanamuotoa koskeva toteamus, joka kylläkin on suuntaa antava, ei välttämättä itsessään sulje pois sitä, että asianomaista säännöstä voitaisiin tulkita luettuna yhdessä jonkin toisen perusasetuksen säännöksen kanssa; tässä tapauksessa sen painoarvoa kuitenkin lisää asetuksen systematiikkaa koskeva toteamus, jonka mukaan asianomaisesta säännöksestä poiketen perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan ensimmäisessä osassa (jossa määritellään ensimmäinen, polkumyyntimarginaalia koskeva edellytys) sen sijaan viitataan nimenomaisesti saman asetuksen 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun vähimmäistasoon, joka on 2 prosenttia.
49. Nämä sanamuotoa ja asetuksen systematiikkaa koskevat toteamukset osoittavat mielestäni, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut jättää komissiolle tiettyä harkintavaltaa tuonnin määrän merkityksellisyyden tai merkityksettömyyden arvioinnissa niin, että useammasta kuin yhdestä maasta, jotka ovat samanaikaisesti polkumyyntitutkimuksen kohteena, tulevan tuonnin vaikutuksia voidaan arvioida kumulatiivisesti.
50. Kuten unionin yleinen tuomioistuin aivan oikein huomautti,(19) tietyn harkintavallan myöntäminen tällaisessa tilanteessa vastaa sitä paitsi unionin tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan unionin toimielimillä on yhteisen kauppapolitiikan ja erityisesti kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla harkintavaltaa, koska ne taloudelliset ja poliittiset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia.(20) Kuten olen äskettäinkin huomauttanut, unionin tuomioistuin on nimenomaisesti todennut, että tällainen laaja harkintavalta koskee erityisesti unionin teollisuudelle mahdollisesti aiheutuvan vahingon määrittämistä.(21)
51. On kuitenkin lisättävä, ettei tällaisen harkintavallan olemassaolo tarkoita sitä, että harkintavalta olisi rajaton. Kuten unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen tuomion 67 ja 78 kohdassa huomautti – ja kuten valituksenalaisen tuomion 73, 74, 75 ja 79 kohdassa mainitusta unionin toimielinten päätöskäytännöstäkin ilmenee –, perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa säädettyä kynnysarvoa voidaan käyttää ohjeena ja vertailukohtana perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua kumulatiivisten vaikutusten arviointia varten tehtävässä tuontimäärien merkityksettömyyden määrittelyssä. Komissio ei kuitenkaan periaatteessa voi poiketa siitä merkittävästi, ja sen on joka tapauksessa perusteltava, miksi tietyssä yksittäistapauksessa tästä kynnysarvosta poikkeaminen oli tapauksen olosuhteiden nojalla perusteltua. Tästä ei kuitenkaan mielestäni voida päätellä, että kyseinen ohjeellinen kynnysarvo olisi joustamaton ja ankara kynnysarvo, jonka ylittyessä komission olisi juridisesti kiellettyä todeta, että tietystä maasta tuleva, polkumyynnin vastaisen tutkimuksen kohteena oleva tuonti olisi merkityksetöntä.
52. Näiden kahden säännöksen keskinäistä täydentävyyttä, joka on todettu unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa 25.1.2017, Rusal Armenal v. neuvosto, johon Eurofer viittaa,(22) on mielestäni tulkittava edellä esittämäni mukaisesti. Kyseisessä tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei neuvosto ollut tehnyt oikeudellista virhettä, kun se oli ”ottanut huomioon” perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa mainitun yhden prosentin kynnysarvon tulkitessaan perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan edellytystä siitä, ettei tuonnin määrä ole vähäpätöinen. Kyseisessä tuomiossa siis vahvistettiin, että yhden prosentin kynnysarvo on ohjeellinen kynnysarvo, joka on ”otettava huomioon” – ei välttämättä ehdoton raja-arvo.
53. Tätä tulkintaa vahvistaa niin ikään se unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa aiheellisesti esiin nostama seikka, että perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdalla ja 5 artiklan 7 kohdalla tavoitellaan menettelyllisesti eri päämääriä, koska niitä sovelletaan menettelyn eri vaiheisiin; tämä puoltaa sitä, että näiden kahden säännöksen on katsottava täydentävän toisiaan joustavasti.
54. Muut Euroferin esittämät väitteet eivät mielestäni saata unionin yleisen tuomioistuimen perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toisesta virkkeestä esittämän tulkinnan oikeellisuutta kyseenalaiseksi.
55. Ensinnäkin huomautan, että päätöskäytäntöä koskevat huomiot, jotka unionin yleinen tuomioistuin esittää valituksenalaisen tuomion 76 kohdassa, ovat asiaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisia. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että sellaisen asetuksen lainmukaisuus, jolla – kuten nyt tarkasteltavassa tapauksessa – menettely päätetään polkumyyntitulleja käyttöön ottamatta, on arvioitava asian kannalta merkityksellisten oikeussääntöjen ja erityisesti perusasetuksen säännösten perusteella eikä väitetyn unionin toimielinten aikaisemman päätöskäytännön perusteella.(23)
56. Myös unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset vuoden 2000 selittävän huomautuksen ulottuvuudesta ovat virheettömiä ja oikeuskäytännön mukaisia.(24) Unionin yleinen tuomioistuin toteaa nimittäin aivan oikein, ettei mainittu asiakirja ole toimi, jolla komissio olisi tarkoittanut rajoittaa omaa harkintavaltaansa.
57. Toiseksi totean, että Euroferin väitteet, joiden mukaan unionin yleisen tuomioistuimen omaksuma tulkinta aiheuttaa oikeusvarmuutta koskevia ongelmia, eivät ole vakuuttavia. Kuten edellä 51 kohdassa totesin, komission harkintavalta sen soveltaessa perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toista virkettä ei yhtäältä ole rajaton vaan komission on otettava vertailukohtana huomioon perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa tarkoitettu kynnysarvo. Toisaalta on todettava, että kuten komissio on huomauttanut, on pikemminkin niin, että Euroferin perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toisesta virkkeestä esittämä tulkinta vaarantaa kyseisen säännöksen tehokkaan vaikutuksen. Kuten komissio on todennut, on nimittäin niin, että jos perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohtaa sovellettaisiin yksinomaan sellaisiin tietystä maasta tuleviin tuontimääriin, jotka jäävät yhden prosentin kynnysarvon alapuolelle, sitä ei sovellettaisi käytännössä koskaan, koska tällaista tuontia koskevaa menettelyä ei voitaisi edes aloittaa.
58. Kaiken edellä esitetyn perusteella Euroferin ensimmäinen valitusperuste on mielestäni hylättävä.
2. Toinen valitusperuste, joka koskee arviota, jonka mukaan Serbiasta tulevan tuonnin määrä oli perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksetön
59. Toisessa valitusperusteessaan, joka jakaantuu kolmeen osaan ja jolla pyritään kiistämään valituksenalaisen tuomion 81–84 kohta, Eurofer esittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä ja ilmeisen arviointivirheen ja ottanut todisteet huomioon vääristyneellä tavalla, kun se on vahvistanut komission johtopäätöksen, jonka mukaan Serbiasta tulevan tuonnin määrä oli tarkasteltavassa tapauksessa perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksetön.
a) Valituksenalainen tuomio
60. Euroferin ensimmäisen kanneperusteen arvioinnin yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa ensin, että komissio ei ollut tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että Serbiasta tulevan tuonnin määrä pysyi perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksettömänä siitä huolimatta, että tuonti ylitti yhden prosentin kynnysarvon; tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komissio saattoi lisäksi ”riidanalaisen asetuksen 248 perustelukappaleessa perustellusti katsoa sen, että Serbian keskimääräiset myyntihinnat tutkimusajanjakson aikana olivat huomattavasti korkeammat kuin neljän muun asianomaisen maan, olevan lisäosoitus siitä, että tuonnin näin vähäinen määrä ei voi aiheuttaa vahinkoa unionin tuotannonalalle”.(25)
61. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sen selvittäminen, onko tuonnin määrä merkityksetön, ei rajoitu vain kysymykseen tämän määrän suuruudesta vaan ulottuu myös sen laatuun, toisin sanoen muihin sellaisiin seikkoihin, jotka osoittavat kyseisen määrän mahdollisesti aiheuttamat vaikutukset. Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen mukaan komissio oli perustellusti katsonut, että silloin, kun tietystä maasta peräisin olevaan tuontiin, jonka määrä vastaa vähäistä markkinaosuutta, liittyvät hinnat ovat korkeat, pelkästään tämä seikka voi vahvistaa kyseisen määrän olevan merkityksetön, eikä mainittuja hintoja ole tarpeen analysoida perusteellisemmin, kuten Eurofer oli asiassa vaatinut.(26)
b) Asianosaisten lausumat
62. Eurofer on eri mieltä tästä tarkastelusta. Toisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa Eurofer esittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen sisällyttäessään hintaa koskevia seikkoja tuontimäärien merkityksettömyyden arviointiin, jonka tulisi koskea ainoastaan tuontimäärän määrällistä arviointia. Hintojen tarkastelulla ei sen mukaan ole tässä arvioinnissa minkäänlaista sijaa, vaan se liittyy ainoastaan perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun edellytyksen eli kilpailuedellytysten tarkasteluun. Euroferin mukaan nämä kaksi osatekijää on perusasetuksessa selvästi erotettu toisistaan, ja sen mukaan oikeuskäytäntö tukee tätä näkemystä.
63. Valitusperusteensa toisessa osassa, jonka Eurofer on esittänyt toissijaisesti siltä varalta, että unionin tuomioistuin katsoo hintojen tarkastelulla olevan merkitystä tuontimäärien merkityksettömyyden arvioinnissa, Eurofer esittää, että unionin yleinen tuomioistuin on joka tapauksessa tehnyt oikeudellisen virheen jättäessään huomiotta muita tekijöitä, jotka olisivat osoittaneet täsmällisemmin ne mahdollisesti haitalliset vaikutukset, joita Serbiasta tulevalla tuonnilla olisi voinut olla unionin teollisuuden kannalta. Tarkemmin sanottuna Eurofer katsoo, että komissio jätti tarkastelussaan huomiotta hintojen ja viitehintojen alittavuuden, vaikka nämä ovat perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdasta ilmenevällä tavalla tarkastelun kannalta merkityksellisiä seikkoja. Komissio ei toisin sanoen ottanut huomioon kaikkia asiaan kuuluvia todisteita, toisin kuin oikeuskäytännössä edellytetään. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki sen mukaan oikeudellisen virheen vahvistaessaan komission näkemyksen.
64. Valitusperusteensa kolmannessa osassa Eurofer katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki ilmeisen arviointivirheen ja otti todisteet huomioon vääristyneellä tavalla, kun se katsoi, että keskimääräiset hinnat yhdistettyinä vähäistä markkinaosuutta vastaavaan määrään tukivat näkemystä kyseessä olevien tuontimäärien merkityksettömyydestä. Euroferin mukaan on nimittäin niin, että vaikka Serbiasta tulevan tuonnin keskimääräinen hinta oli kyllä muista maista tulevaan tuontiin verrattuna suurempi, asiakirja-aineistoon toimitetuista todisteista käy kuitenkin ilmi, että tutkimuksen kohteena olleen ainoan serbialaisen tuottaja-viejän keskimääräinen hinta oli käytännössä sama kuin yhden venäläisen ja yhden brasilialaisen viejän käyttämä hinta, joiden osalta komissio kuitenkin otti käyttöön polkumyyntitulleja. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki sen mukaan ilmaisen arviointivirheen ja otti todisteet huomioon vääristyneellä tavalla, kun se perusti tarkastelunsa keskimääräisiin hintoihin ja sivuutti sen seikan, että serbialaisen tuottajan hintojen ja viitehintojen alittavuus olivat samat kuin edellä mainituilla kahdella tuottajalla.
65. Komissio katsoo, että toinen valitusperuste on kokonaisuudessaan tehoton ja että sen kolmas osa on osittain jätettävä tutkimatta. Komissio ja HBIS kiistävät joka tapauksessa asiallisesti kyseisen valitusperusteen.
c) Arviointi
66. Ensinnäkin on tarkasteltava komission esittämää väitettä, jonka mukaan toinen valitusperuste on kokonaisuudessaan tehoton. Komissio esittää nimittäin, että valituksenalaisen tuomion 81–84 kohdassa, joita mainittu valitusperuste koskee, esitetään pelkästään täydentävää pohdintaa, joka ei olisi välttämätöntä sen unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen perustelemiseksi, jonka mukaan Serbiasta tulevaa tuontia oli pidettävä perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksettömänä. Tämän osoittaa komission mukaan ”lisäksi”- ja ”vahvistaa”-sanojen käyttö valituksenalaisen tuomion 81 ja 83 kohdassa.
67. Tältä osin totean, että kuten edellä 61 kohdasta ilmenee, valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sen selvittäminen, onko tuonnin määrä perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksetön, ei rajoitu vain kysymykseen tämän määrän suuruudesta vaan ulottuu myös sen laatuun, toisin sanoen muihin sellaisiin seikkoihin, jotka osoittavat kyseisen määrän mahdollisesti aiheuttamat vaikutukset.
68. Toisessa valitusperusteessaan Eurofer käytännössä kyseenalaistaa sekä tämän näkemyksen lainmukaisuuden että, quod non, sen soveltamisen.
69. Valitusperusteen ensimmäisessä osassa Eurofer kyseenalaistaa tämän näkemyksen lainmukaisuuden väittämällä, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen sisällyttäessään hintaa koskevia laadullisia seikkoja tuontimäärien merkityksettömyyden arviointiin, jonka tulisi sen näkemyksen koskea ainoastaan tuontimäärän määrällistä arviointia.
70. Tältä osin ensimmäisen valitusperusteen tarkastelusta käy kuitenkin ilmi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä, kun se on valituksenalaisen tuomion 80 kohdassa todennut, että komissio saattoi harkintavaltansa nojalla ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsoa, että käsiteltävässä asiassa Serbiasta tulevan tuonnin määrä oli merkityksetön siitä huolimatta, että sen määrä oli 1,04 prosenttia tutkimusajanjakson aikana.
71. Vaikka siis valitusperusteen ensimmäinen osa hyväksyttäisiin ja unionin tuomioistuin katsoisi, että sen tuontimäärän merkityksettömyyden arvioinnin, joka komission on perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toisen virkkeen mukaisesti tehtävä, on rajoituttava pelkästään määrälliseen tarkasteluun ja että unionin yleinen tuomioistuin on siten tehnyt virheen tuomion 81–84 kohdassa, tämä näkemys ei horjuttaisi edellä mainittua johtopäätöstä, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt valituksenalaisen tuomion 80 kohdassa.
72. Nähdäkseni tästä seuraa, että – kuten komissio esitti – valitusperusteen ensimmäinen osa on todellakin tehoton.
73. Kyseinen osa on joka tapauksessa mielestäni niin ikään perusteeton. Perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toisessa virkkeessä ei nimittäin säädetä erityistä arviointimenetelmää, jolla jostakin maasta tulevan tuonnin merkityksettömyys on määritettävä, jotta sen vaikutuksia voidaan arvioida kumulatiivisesti yhdessä muista samanaikaisesti polkumyyntitutkimuksen kohteena olevista maista tulevan tuonnin kanssa.
74. Tästä seuraa, että komissiolla on sille edellä 50 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti kuuluvan harkintavallan nojalla vapaus arvioida niitä tekijöitä, joita se pitää merkityksellisinä tämän merkityksettömyyden määrittämisessä tietyssä yksittäistapauksessa.
75. Tästä seuraa, että edellä mainittuun, valituksenalaisen tuomion 82 kohtaan sisältyvään unionin yleisen tuomioistuimen toteamukseen, jonka mukaan kyseinen arviointi voi ulottua kyseistä tuontimäärää koskeviin laadullisiin seikkoihin ja käsittää siten myös muiden sellaisten seikkojen tarkastelun, jotka osoittavat asianomaisen tuonnin mahdollisesti aiheuttamat vaikutukset, ei sisälly oikeudellista virhettä.
76. Toisen valitusperusteen toisen ja kolmannen osan osalta sen sijaan katson, että ne eivät ole tehottomia. Vaikka nimittäin äsken todettiin, että perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toisen virkkeen mukaisesti tehtävä tuonnin määrän merkityksettömyyden arviointi voi ulottua laadullisiin seikkoihin, jotka koskevat tämän tuonnin hintoihin liittyviä tekijöitä, ei ole poissuljettua, että jos unionin yleinen tuomioistuin toteaisi komission tehneen tämän yksittäistapauksen arvioinnissa virheen, tämä voisi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.
77. Tämän todettuani katson kuitenkin, että sekä valitusperusteen toinen että sen kolmas osa on asiallisesti hylättävä.
78. Toisesta osasta on todettava, että Eurofer moittii siinä unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se todennut, että komission olisi pitänyt ottaa tarkastelussaan huomioon hintojen ja viitehintojen alittavuus. Tältä osin huomautan kuitenkin yhtäältä, ettei mikään perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toisessa virkkeessä viittaa siihen, että komissio olisi velvollinen tarkastelemaan hintojen ja viitehintojen alittavuutta määrittäessään tietystä maasta tulevan tuonnin määrän merkityksettömyyttä, jotta useammasta kuin yhdestä maasta, jotka ovat samanaikaisesti polkumyyntitutkimuksen kohteena, tulevan tuonnin vaikutuksia voidaan arvioida kumulatiivisesti. Toisaalta taas, kuten komissiokin on huomauttanut, 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu tarkastelu muodostaa tämän kumulatiivisen arvioinnin toteuttamismahdollisuuden osalta vaiheen, joka edeltää saman perusasetuksen artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettua varsinaista vahingon tarkastelua. Sen seurauksena Euroferin viittaus perusasetuksen 3 artiklan 3 kohtaan ei ole tässä yhteydessä merkityksellinen.
79. Nähdäkseni tästä seuraa, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä, kun se valituksenalaisen tuomion 83 kohdassa lausui, että komissio saattoi sille edellä 50 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti kuuluvan harkintavallan nojalla katsoa, että silloin, kun tietystä maasta peräisin olevaan tuontiin, jonka määrä vastaa vähäistä markkinaosuutta, liittyvät hinnat ovat korkeat, pelkästään tämä seikka voi vahvistaa kyseisen määrän olevan merkityksetön, eikä mainittuja hintoja ole tarpeen analysoida perusteellisemmin.
80. Toisen valitusperusteen kolmannesta osasta on todettava, että se jakaantuu kahteen väitteeseen: toinen koskee ilmeistä arviointivirhettä ja toinen todisteiden ottamista huomioon vääristyneellä tavalla.
81. Ensimmäisestä väitteestä, jonka mukaan asiakirja-aineistoon toimitetuista todisteista ilmenee, että ainoan serbialaisen tuottaja-viejän keskimääräinen hinta oli käytännössä sama kuin yhden venäläisen ja yhden brasilialaisen viejän käyttämä hinta, totean, että sikäli kuin väitteen tarkoituksena on kyseenalaistaa todisteiden arviointi unionin yleisessä tuomioistuimessa, sitä ei voida ottaa valitusvaiheessa tutkittavaksi. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan nimittäin silloin, kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan vain tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja sen pohjalta tehtyihin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikkojen arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin.(27)
82. Sikäli kuin tämä ensimmäinen väite on kuitenkin ymmärrettävä niin, että Euroferin moitteen kohteena on tapauksen tosiseikaston ja komission siitä tekemien oikeudellisten päätelmien virheellinen oikeudellinen luonnehdinta, kun komissio ei määrännyt polkumyyntitulleja tosiseikoiltaan analogisissa tilanteissa,(28) väite on asiallisesti perusteeton. Se, että venäläinen ja brasilialainen tuottaja-viejä ovat tuoneet unioniin nyt tarkasteltavaa tuotetta hinnoilla, jotka vastaavat ainoan serbialaisen viejän keskihintaa, ei nimittäin mitenkään muuta sitä tosiseikkaa, että valtiotasolla Venäjältä ja Brasiliasta tulevan tuonnin keskihinnat olivat Serbian hintoja alempia, mitä myöskään Eurofer ei kiistä,(29) ja tällä perusteella komissio on voinut päätyä näistä maista tulevan tuonnin osalta erilaisiin johtopäätöksiin.
83. Toisesta osasta puolestaan on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla silloin, jos ilman uutta selvitysaineistoa on selvää, että olemassa olevaa selvitysaineistoa on arvioitu ilmeisen virheellisesti. Tämän vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on kuitenkin ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tosiseikastoa ja selvitystä. Jos valittaja väittää unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, sen on lisäksi ilmoitettava täsmällisesti ne seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja näytettävä toteen ne arviointivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan päätynyt ottamaan ne huomioon vääristyneellä tavalla.(30)
84. Tältä osin totean, ettei se, mitä Eurofer toisen valitusperusteensa kolmannessa osassa esittää, millään tavalla viittaa todisteiden ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla. Eurofer ei millään tavalla kyseenalaista asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden perusteella tehtyjä päätelmiä tosiseikoista, nimittäin kyseisten kolmen tuottajan keskihintoja. Euroferin moite koskee ainoastaan kyseisten tosiseikkojen arviointia, mikä – kuten edellä jo todettiin – on seikka, jota ei voida valitusvaiheessa ottaa tutkittavaksi. Kolmannen osan toinen väite on siis niin ikään perusteeton.
85. Edellä esitetystä seuraa, että toinen valitusperuste on mielestäni hylättävä sillä perusteella, että se on osittain tehoton, osittain jätettävä tutkimatta ja osittain perusteeton.
3. Kolmas valitusperuste, joka koskee toteamusta, jonka mukaan perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja suojatoimenpiteitä ei ole tarpeen ottaa käyttöön
86. Kolmannessa valitusperusteessa, joka jakaantuu kahteen osaan ja joka koskee valituksenalaisen tuomion 109–121 kohtaa, Eurofer esittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt ilmeisen arviointivirheen ja oikeudellisen virheen tarkastelussa, jonka yhteydessä se on vahvistanut komission näkemyksen siitä, ettei Serbiasta tulevaa tuontia vastaan ollut tarpeen ottaa käyttöön perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja suojatoimenpiteitä.
a) Valituksenalainen tuomio
87. Euroferin toisen valitusperusteen kohteena olevassa valituksenalaisen tuomion osassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että päätös, jonka komissio teki riidanalaisen asetuksen 2 artiklassa ja jonka mukaan Serbiasta tulevaa tuontia vastaan ei ollut tarpeen ottaa käyttöön perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja suojatoimenpiteitä, ei ollut lainvastainen.
88. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensinnäkin, että koska asianomaisessa perusasetuksen säännöksessä ei täsmennetä niitä olosuhteita, joissa suojatoimenpiteet ovat tarpeettomia, siinä jätetään komissiolle tiettyä harkintavaltaa.(31) Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin huomautti, että lähtökohtaisesti päätöksen siitä, onko polkumyyntitulli tarpeen ottaa käyttöön, on perustuttava erityisesti polkumyynnin ja vahingon olemassaoloa koskevaan yksityiskohtaiseen analyysiin. Se katsoi kuitenkin, että perusasetuksen sanamuodosta ja erityisesti sen 9 artiklan 3 kohdasta ilmenee, ettei tällaista yksityiskohtaista analyysia aina edellytetä ja että tutkimuksen päättäminen voi olla välttämätöntä muun muassa yksinomaan polkumyyntimarginaalin tai tuontimäärien perusteella.(32)
89. Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että nyt tarkasteltavassa tapauksessa riidanalaisesta asetuksesta ilmenee yhtäältä, että juuri yhdellä näistä seikoista eli Serbiasta tulevan tuonnin määrällä oli keskeinen merkitys komission päättelyssä. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että toteamus, jonka mukaan suojatoimenpiteiden käyttöön ottaminen Serbiasta tulevaa tuontia vastaan ei ollut tarpeen, ei perustunut yksinomaan näiden tuontimäärien vähimmäistasoon vaan tämän seikan ja sen seikan, että Serbian keskimääräiset myyntihinnat olivat korkeammat kuin neljän muun asianomaisen maan hinnat, väliseen vuorovaikutukseen, mikä oli lisäosoitus siitä, että tämä vähäinen tuontimäärä ei voinut aiheuttaa vahinkoa unionin tuotannonalalle.(33)
90. Näiden huomioiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin tuli siihen johtopäätökseen, ettei komissio ollut ylittänyt sitä harkintavaltaa, joka sille perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti kuului.(34)
b) Asianosaisten lausumat
91. Eurofer on eri mieltä tästä tarkastelusta. Kolmannen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa se toteaa, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on katsonut, että komissio saattoi päättää Serbian tuontia koskevan tutkimuksen tarkastelematta kyseisestä tuonnista mahdollisesti aiheutuvaa vahinkoa. Eurofer katsoo, että vaikka perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa ei täsmennetä sitä, missä olosuhteissa suojatoimenpiteitä on pidettävä tarpeettomina, sen johdanto-osan 16 perustelukappaleessa annetaan asiasta selviä ohjeita. Kyseisestä perustelukappaleesta, jonka valossa kyseistä säännöstä olisi tulkittava, käy ilmi, että tutkimukset on päätettävä, ”jos polkumyyntimarginaali on vähimmäistasoa tai vahinko merkityksetön”.
92. Perusasetuksen 9 artiklan 3 kohta ei sen mukaan muuta tältä osin mitään. Siinä säädetään Euroferin mukaan vain kahdesta ”suoja-alueesta” (safe harbours), joista toinen koskee polkumyyntimarginaalia ja toinen tuonnin määrää. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa Serbian tuonnissa ei kuitenkaan sen mukaan ollut kyse kummastakaan tapauksesta. Polkumyyntimarginaali ylitti sen mukaan selvästi perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa säädetyn kynnysarvon, ja tuonnin määrä ylitti perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa tarkoitetun yhden prosentin kynnysarvon.
93. Tässä tilanteessa komissio olisi voinut pitää suojatoimenpiteiden käyttöönottoa tarpeettomana ainoastaan sillä perusteella, että Serbian tuonnista mahdollisesti aiheutuva vahinko on luonteeltaan merkityksetöntä. Se ei sen sijaan voinut käyttää perusteena tuontimääriä, jotka ylittivät niitä koskevan kynnysarvon. Näin ollen komission olisi pitänyt arvioida sitä, olisivatko Serbian tuonnit erikseen arvioituina voineet osaltaan vaikuttaa unionin tuotannonalalle aiheutuneeseen vahinkoon, suorittamalla perusasetuksen 3 artiklassa tarkoitetun tarkastelun ja ottamalla huomioon erityisesti kyseisen artiklan 3 kohdassa tarkoitetun huomattavan alihinnoittelun.
94. Toisessa osassa Eurofer väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja ilmeisen virheen katsoessaan, ettei komissio ole ylittänyt harkintavaltaansa soveltaessaan perusasetuksen 9 artiklan 2 kohtaa. Eurofer katsoo, että vaikka komissiolla on tältä osin tiettyä harkintavaltaa, se ei estä unionin yleistä tuomioistuinta selvittämästä, ovatko todisteet omiaan vahvistamaan sen johtopäätökset. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa yhtäältä Serbian tuonnin määrä ylitti yhden prosentin kynnysarvon eikä siis kuulunut enää perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun safe harbour -poikkeuksen piiriin. Näin ollen komissio ei siis olisi voinut olettaa, että tuonnista aiheutui vain merkityksetöntä vahinkoa. Toisaalta viittaus keskimääräisiin tuontihintoihin oli Euroferin mukaan harhaanjohtava, koska Serbiassa oli vain yksi tuottaja, kun taas muissa maissa oli useita tuottajia, ja komissio totesi, että eräiden venäläisten ja brasilialaisten viejien myynnit tapahtuivat Serbian ainoaan tuottajaan verrattavissa olevilla hinnoilla.
95. Lisäksi se, ettei komissio ottanut huomioon merkityksellisiä tietoja, oli ilmeinen virhe. Komissio kieltäytyi Euroferin mukaan jatkuvasti huomioimasta tietoja, jotka koskivat serbialaisten hintojen ja viitehintojen alittavuutta. Kyseiset tiedot olivat kuitenkin Euroferin mukaan ilmeisen merkityksellisiä tarkastelun kannalta.
96. Komission mukaan kolmannen valitusperusteen toinen osa on jätettävä tutkimatta. Joka tapauksessa kyseinen valitusperuste on komission ja HBIS:n mukaan kokonaisuudessaan asiallisesti perusteeton.
c) Arviointi
97. Kolmannen valitusperusteen ensimmäisen osan yhteydessä on muistettava, että perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaan tutkimus tai menettely on päätettävä, jos suojatoimenpiteet ovat tarpeettomia. Saman asetuksen johdanto-osan 16 perustelukappaleessa, johon Eurofer on perustellusti kyseisen säännöksen tulkinnan tueksi vedonnut, puolestaan todetaan, että tutkimukset tai menettelyt on päätettävä, jos polkumyyntimarginaali on vähimmäistasoa tai vahinko merkityksetön, ja kyseiset tilanteet on määriteltävä.
98. Perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa tällaiset tilanteet määritellään. Sen ensimmäisessä virkkeessä säädetään, että saman asetuksen 5 artiklan 9 kohdan mukaisesti aloitettujen menettelyjen osalta – eli sellaisten, joissa menettelyn aloittamiseen on riittävä näyttö – vahinkoa tavallisesti pidetään merkityksettömänä, jos tutkimuksen kohteena oleva tuonti edustaa pienempää määrää kuin 5 artiklan 7 kohdassa esitetyt määrät eli alle yhtä prosenttia.(35)
99. Tämän valitusperusteen ensimmäisessä osassa Eurofer väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti katsonut, että edellä mainittua perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua säännöstä tulisi soveltaa nyt tarkasteltavaan tapaukseen, vaikka Serbiasta tulevan tuonnin määrä ylitti edellä mainitun yhden prosentin kynnysarvon.
100. Tältä osin katson kuitenkin, ettei kyseistä säännöstä pidä tulkita niin, että edellä mainittu yhden prosentin kynnysarvo olisi sellainen joustamaton ja ankara raja, jonka nojalla komission olisi juridisesti mahdotonta pitää sen ylittävän tuontimäärän mahdollisesti aiheuttamaa vahinkoa merkityksettömänä, vieläpä huolimatta siitä, että kyseisessä säännöksessä – toisin kun perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa(36) – nimenomaisesti viitataan perusasetuksen 5 artiklan 7 kohtaan.
101. Tältä osin on nimittäin yhtäältä huomattava, että perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdan sanamuodossa käytetään nimenomaisesti ilmaisua ”tavallisesti”. Tämän ilmaisun käyttö osoittaa mielestäni nimenomaisesti lainsäätäjän tarkoituksen jättää komissiolle tiettyä harkintavaltaa, kun se arvioi tämän kynnysarvon tuntumassa olevasta tuonnista mahdollisesti aiheutuvan vahingon merkityksellisyyttä tai merkityksettömyyttä. Tämä harkintavalta, joka on tässäkin tapauksessa yhdenmukainen sen harkintavallan kanssa, joka unionin toimielimillä on kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla,(37) pätee molempiin suuntiin. Sen perusteella komissio voi tarvittaessa sekä pitää merkityksettömänä vahinkoa, joka aiheutuu tuontimääristä, jotka ovat kylläkin varsin lähellä kyseistä kynnysarvoa mutta kuitenkin ylittävät sen, että katsoa, että tuontimäärät, jotka ovat lähellä kyseistä kynnysarvoa mutta jäävät kuitenkin sen alle, voivat silti aiheuttaa vahinkoa, joka ei ole merkityksetön.
102. Toisaalta, kuten sekä perusasetuksen johdanto-osan 16 perustelukappaleesta että sen 9 artiklan 3 kohdan ensimmäisestä virkkeestä nimenomaisesti käy ilmi, keskeinen kysymys määritettäessä sitä, onko tutkimus tai menettely päätettävä ilman suojatoimenpiteiden tarvetta, ei ole kynnysarvon ylittyminen sinänsä vaan vahingon merkityksettömyys. Tästä seuraa, että vaikka kyseisen artiklan säännöstä tulkittaisiin asianomaisen perustelukappaleen valossa, kuten Eurofer esittää, se ei johda siihen, että edellä mainittu yhden prosentin kynnysarvo olisi Euroferin esittämällä tavalla joustamaton ja ankara raja.
103. Edellä esitetystä seuraa, että pelkästään se, että Serbiasta tulevan tuonnin määrä ylitti perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa mainitun yhden prosentin kynnysarvon, ei ollut esteenä sille, että komissio saattoi katsoa, ettei Serbiasta tulevaa tuontia vastaan ollut tarpeen ottaa käyttöön suojatoimenpiteitä, ja perustella tätä kyseisen tuonnin vähimmäistasolla ja tämän seikan ja sen seikan, että Serbian keskimääräiset myyntihinnat olivat korkeammat kuin neljän muun asianomaisen maan hinnat, välisellä vuorovaikutuksella. Katson siis, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä vahvistaessaan kyseisen komission arvion.
104. Edellä esitetyn perusteella katson, että kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa on todettava perusteettomaksi.
105. Toisin kuin komissio esittää, valitusperusteen toinen osa voidaan mielestäni ottaa tutkittavaksi, koska siihen sisältyvät Euroferin moitteet kohdistuvat pelkkiin tosiseikkoihin. Valituksenalaisen tuomion 115–121 kohdassa, joita kyseinen valitusperusteen osa koskee, unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin esittänyt oikeudellista pohdintaa, johon Euroferin argumentit kohdistuvat.
106. Tämän todettuani katson kuitenkin, että myös kyseinen toinen osa on perusteeton.
107. Kyseisen toisen osan ensimmäinen väite, jonka mukaan komissio ylitti harkintavaltansa, koska Serbian tuontimäärä ylitti nyt tarkasteltavassa tapauksessa yhden prosentin kynnysarvon eikä siten kuulunut perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun ”suoja-alueen” piiriin, on hylättävä saman valitusperusteen ensimmäistä osaa koskevien huomioiden perusteella. Näiden huomioiden perusteella voidaan nimittäin päätellä, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt virhettä katsoessaan, että komissio saattoi asiaa koskevaa harkintavaltaansa ylittämättä nyt tarkasteltavan tapauksen olosuhteiden valossa pitää asianomaisen tuonnin mahdollisesti aiheuttamaa vahinkoa kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla merkityksettömänä, vaikka sen määrä ylitti 0,04 prosentilla perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa säädetyn yhden prosentin kynnysarvon.
108. Saman toisen osan toisen väitteen, joka koskee sitä, että yksi venäläinen ja yksi brasilialainen tuottaja-viejä toivat nyt tarkasteltavaa tuotetta unioniin ainoan serbialaisen viejän keskihintaa vastaavilla hinnoilla, painoarvo on hylätty jo toisen valitusperusteen tarkastelun yhteydessä. Kuten edellä 82 kohdassa todetaan, sitä seikkaa, että Venäjältä ja Brasiliasta tulevan tuonnin keskihinnat olivat valtiotasolla Serbian keskihintoja pienemmät, ei ole kiistetty; siksi edellä mainittu Euroferin esittämä tilanne ei ole omiaan millään tavalla osoittamaan, että komissio olisi ylittänyt harkintavaltansa.
109. Kolmas väite koskee sitä, ettei komissio ottanut huomioon serbialaisten tuotteiden hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevia tietoja; tämä väite perustuu siihen oletukseen, että koska Serbiasta tulevan tuonnin määrä ylitti yhden prosentin kynnysarvon, komissio ei olisi saanut pitää sen aiheuttamaa mahdollista vahinkoa perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksettömänä vaan sen olisi tällä perusteella pitänyt tehdä saman asetuksen 3 artiklan 3 kohdan mukainen kattava arviointi Serbian tuonnista unionin tuotannonalalle aiheutuvasta mahdollisesta vahingosta. Edellä esitetyn perusteella käy kuitenkin ilmi, että tämä oletus on virheellinen ja unionin yleinen tuomioistuin on voinut virhettä tekemättä katsoa, että nyt tarkasteltavassa tapauksessa komissio saattoi päättää menettelyn pitäen vahinkoa merkityksettömänä ilman, että sen oli tarpeen tehdä Euroferin tarkoittama täydentävä arviointi. Tästä seuraa, että myös kolmas väite on hylättävä.
110. Edellä sanotusta seuraa, että myös kolmannen valitusperusteen toinen osa on mielestäni perusteeton ja että kyseinen valitusperuste on näin ollen kokonaisuudessaan hylättävä.
4. Neljäs valitusperuste, joka koskee sitä, ettei hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevia tietoja ilmoitettu serbialaisen viejän osalta
111. Neljännessä valitusperusteessaan, joka jakaantuu kolmeen osaan ja jolla pyritään kiistämään valituksenalaisen tuomion 135–148 kohta, Eurofer esittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki useita oikeudellisia virheitä katsoessaan, ettei komissio ollut velvollinen ilmoittamaan sille hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevia tietoja serbialaisen viejän osalta.
a) Valituksenalainen tuomio
112. Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että asiakirja-aineistosta kävi ilmi, että Euroferille oli hallinnollisen menettelyn yhteydessä useaan otteeseen kerrottu niistä huomioista, joiden perusteella komissio oli tullut yhtäältä siihen johtopäätökseen, että Serbiasta tulevaa tuontia ei pitänyt arvioida kumulatiivisesti neljän muun maan tuonnin kanssa, ja toisaalta siihen johtopäätökseen, että menettely tuli kyseisen tuonnin osalta päättää.(38) Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tällä perusteella, että Euroferille oli perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdan mukaisesti ilmoitettu niistä olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella aiottiin suositella tutkimuksen päättämistä ilman toimenpiteitä kyseisen tuonnin osalta ja että Euroferilla oli ollut mahdollisuus esittää tehokkaasti kantansa niin, että sen puolustautumisoikeuksia oli kunnioitettu nyt käsiteltävässä asiassa.(39)
113. Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Euroferin tai sen jäsenten tilannetta ei voitu rinnastaa sellaisen yrityksen tilanteeseen, jolle saatetaan määrätä seuraamus tai polkumyyntitulli, joten se ei voinut tehokkaasti hakea perusteluja tällaisten yritysten puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevasta oikeuskäytännöstä.(40)
114. Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Euroferin väitteen, joka koski hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että toisen kanneperusteen tarkastelusta ilmeni nyt käsiteltävässä asiassa, että komissio päätti perustellusti päättää Serbiasta tulevaa tuontia koskevan menettelyn pelkästään tuontimäärien ja keskimääräisiä myyntihintoja koskevien tietojen perusteella analysoimatta hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevia tietoja. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan komissio oli siis tutkinut kaikki käsiteltävänä olevan asian kannalta merkitykselliset seikat. Unionin yleinen tuomioistuin totesi vielä, ettei tätä päätelmää voitu kyseenalaistaa Serbian tuonnin hintojen ja viitehintojen alittavuuden marginaaleilla, jotka Eurofer oli vaatinut esittämään, ja että näiden tietojen esittämistä koskeva vaatimus oli niin ikään hylättävä.(41)
b) Asianosaisten lausumat
115. Eurofer on eri mieltä tästä unionin yleisen tuomioistuimen arviosta. Valitusperusteensa ensimmäisessä osassa se esittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei Euroferin puolustautumisoikeuksia loukattu. Hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevat tiedot serbialaisen viejän osalta olisivat olleet ratkaisevia tietoja, joiden avulla olisi ollut mahdollista osoittaa niiden vaikutus tuontihintoihin, ja ne olivat tarpeen, jotta Eurofer olisi voinut ilmaista oman kantansa siihen, aiheuttiko Serbian tuonti vahinkoa unionin tuotannonalalle ja oliko komission kanta, jonka mukaan kyseinen tuonti oli merkityksetöntä, oikea. Euroferin mukaan puolustautumisoikeudet eivät perustu yksinomaan perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdassa säädettyyn tiedon saamiseen niistä yksityiskohdista, joiden varassa komissio on muodostanut kantansa, vaan myös sellaisten muiden komission asiakirja-aineiston merkityksellisten yksityiskohtien saatavuuteen, jotka voisivat saattaa komission arvion kyseenalaiseksi.
116. Valitusperusteensa toisessa osassa Eurofer väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei Eurofer unionin teollisuudenalan edustajana voinut vedota puolustautumisoikeuden noudattamisesta johtuviin vaatimuksiin, koska se ei ollut tilanteessa, jossa sille olisi saatettu määrätä polkumyyntitulli. Sen mukaan oikeuskäytännöstä päinvastoin ilmenee, ettei viejien ja unionin teollisuudenalan välisellä erottelulla ole tältä osin minkäänlaista oikeusperustaa.
117. Valitusperusteensa kolmannessa osassa Eurofer väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalaisessa asetuksessa oli noudatettu perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettua hyvän hallinnon periaatetta. Eurofer katsoo, että jos toinen tai kolmas valitusperuste hyväksytään, sen hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista koskevat väitteet tulisi niin ikään hyväksyä. Lisäksi Eurofer väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen hylätessään Euroferin vaatimuksen määrätä komissio esittämään hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevat todisteet.
118. Komission mukaan tämän valitusperusteen toinen osa on tehoton. Joka tapauksessa kyseinen valitusperuste on komission ja HBIS:n mukaan kokonaisuudessaan asiallisesti perusteeton.
c) Arviointi
119. Euroferin neljännen valitusperusteen ensimmäisen osan osalta on muistettava, että perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdasta käy ilmi, että saman artiklan 1 kohdassa mainitut osapuolet (joihin Eurofer nyt tarkasteltavassa tapauksessa kuuluu) voivat pyytää lopullista ilmoittamista olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella tutkimuksen tai menettelyn päättämistä ilman toimenpiteitä suunnitellaan.
120. Kuten valituksenalaisen tuomion 135 ja 136 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin totesi kuitenkin, että Eurofer oli saanut tiedon seikoista, joiden perusteella komissio oli päätynyt siihen, ettei Serbiasta tulevaa tuontia ollut tarpeen arvioida kumulatiivisesti neljän muun asianomaisen maan tuonnin kanssa ja että menettely tuli kyseisen tuonnin osalta päättää.
121. Edellisten valitusperusteiden tarkastelusta ja erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 78, 79 ja 109 kohdan tarkastelusta käy sitä paitsi ilmi, että unionin yleinen tuomioistuin totesi virhettä tekemättä, että komissio oli voinut nyt tarkasteltavassa asiassa huomioon ottamiensa seikkojen valossa katsoa, ettei Serbian tuonnista aiheutuvan mahdollisen vahingon tarkastelua ollut tarpeen syventää perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettua toteamusta varten eikä saman asetuksen 9 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaista menettelyn päättämistä koskevan päätöksen tekemistä varten. Tästä seuraa, että koska hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevat tiedot serbialaisen viejän osalta eivät olleet tosiasioita tai huomioita, joiden perusteella komissio aikoi suositella Serbian tuontia koskevan tutkimuksen päättämistä ilman toimenpiteiden käyttöönottoa, unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan, ettei komissio rikkonut perusasetuksen 20 artiklan 2 kohtaa jättäessään nämä tiedot ilmoittamatta Euroferille.
122. Valitusperusteen ensimmäisessä osassa Eurofer kuitenkin väittää myös, että perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdasta riippumatta sen puolustautumisoikeuksia loukattiin, koska kyseiset tiedot olivat muita komission asiakirja-aineiston merkityksellisiä yksityiskohtia, jotka olisivat voineet saattaa komission arvion kyseenalaiseksi. Toisessa osassa Eurofer väittää myös, että sillä on käytännössä samat puolustautumisoikeudet kuin ne, jotka oikeuskäytännössä vahvistetaan viejille, joille saatetaan määrätä polkumyyntitulli.
123. Tältä osin, ja tarvitsematta ottaa lopullista kantaa siihen, soveltuuko viejien puolustautumisoikeuksia koskeva oikeuskäytäntö Euroferin kaltaiseen yhteisöön, totean, että joka tapauksessa oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksiin liittyvä sääntöjenvastaisuus voi kuitenkin johtaa riidanalaisen asetuksen kumoamiseen vain silloin, kun on mahdollista, että tämän sääntöjenvastaisuuden johdosta hallinnollisessa menettelyssä olisi voitu päätyä toisenlaiseen lopputulokseen.(42)
124. Edellä 121 kohdasta ja siinä mainituista kohdista käy ilmi, että tässä tapauksessa hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevat tiedot serbialaisen viejän osalta eivät yhtäältä olleet tarpeellisia perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan ja 9 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisten päätösten tekemiseksi, ja toisaalta, että komissio ei ollut velvollinen toteuttamaan perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdan mukaista kattavaa vahingon tarkastelua Serbiasta tulevan tuonnin osalta voidakseen tehdä kyseiset päätökset. Tästä seuraa, että periaatteessa komissio ei syyllistynyt sääntöjenvastaisuuteen jättäessään kyseiset tiedot ilmoittamatta.
125. Tässä tilanteessa Eurofer ei mielestäni voi vedota puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen pelkästään sillä perusteella, että sille ei ollut ilmoitettu hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevia tietoja serbialaisen viejän osalta, kun se ei millään tavalla täsmennä, miksi tietojen ilmoittaminen olisi mahdollistanut sen, että se olisi puolustautua tehokkaammin ja hallinnollisen menettelyn lopputulos olisi voinut olla toisenlainen.
126. Tästä seuraa, että mielestäni neljännen valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa on kumpikin hylättävä. Tästä seuraa myös, että toisin kuin Eurofer on väittänyt, tässä tilanteessa unionin yleinen tuomioistuin ei ollut velvollinen määräämään komissiota esittämään edellä mainitut tiedot.
127. Valitusperusteen kolmannesta osasta totean, että se ei perustu erillisiin oikeudellisiin argumentteihin vaan siinä ainoastaan viitataan toiseen ja kolmanteen valitusperusteeseen. Koska kyseiset valitusperusteet on mielestäni hylättävä, myös tämä osa on hylättävä.
128. Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että mielestäni myös neljäs valitusperuste on hylättävä ja että valitus on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
VI Oikeudenkäyntikulut
129. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.
130. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
131. Koska sekä komissio että HBIS ovat vaatineet sitä, asian hävinnyt Eurofer on velvoitettava korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut.
VII Ratkaisuehdotus
132. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
– valitus hylätään
– Eurofer, Association Européenne de l’Acier, AISBL velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission ja HBIS Group Serbia Iron & Steel LLC Belgraden oikeudenkäyntikulut.