Kanne 1.12.2023 – UG v. parlamentti

(Asia T-1133/23)

Oikeudenkäyntikieli: espanja

Asianosaiset

Kantaja: UG (edustajat: asianajajat J. Martínez Gimeno, X. Codina García Andrade, F. Díaz Grande Rojo ja S. Fernández Tourné)

Vastaaja: Euroopan parlamentti

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

kumoamaan maksuunpanopäätöksen kantajan osalta a) Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeista, sellaisena kuin ne ovat muutettuna Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden muuttamisesta 12.6.2023 tehdyllä Euroopan parlamentin puhemiehistön päätöksellä¹ , 76 artiklan (1 tai 1 a kohta) lainvastaisuuden ja b) samojen soveltamisohjeiden, sellaisena kuin ne ovat muutettuna Euroopan parlamentin puhemiehistön 10.12.2018 tekemällä päätöksellä² , 76 artiklan (2 a kohta) lainvastaisuuden vuoksi sekä kumoamaan myös kaikki maksuunpanopäätöstä myöhemmät vapaaehtoiseen lisäeläkejärjestelmään perustuvien etuuksien maksuunpanoa koskevat päätökset samasta syystä

velvoittamaan Euroopan parlamentin tekemään uusia maksuunpanopäätöksiä kantajan vapaaehtoiseen lisäeläkejärjestelmään perustuvien etuuksien maksamiseksi siihen määrään asti, jota olisi sovellettu edellä mainittujen soveltamisohjeiden 76 artiklan ennen vuoden 2023 päätöstä ja vuoden 2018 päätöstä voimassa olleen version perusteella sekä maksuunpanopäätöksessä että kaikissa sitä myöhemmissä etuuksien maksuunpanoa koskevissa päätöksissä

velvoittamaan Euroopan parlamentin pysyttämään kyseisissä uudemmissa maksuunpanopäätöksissä kantajalle vapaaehtoiseen lisäeläkejärjestelmään perustuvina etuuksina jo maksetut määrät sekä maksamaan maksuunpanopäätöksen mukaisen määrän (ja tuomion antamiseen mennessä maksettavien myöhempien määrien) ja edellä mainittujen soveltamisohjeiden 76 artiklan ennen vuoden 2023 päätöstä ja vuoden 2018 päätöstä voimassa olleen version perusteella maksettavien määrien erotuksen laillisine korkoineen siitä päivästä lukien, jona erotus olisi pitänyt maksaa, siihen saakka, kunnes erotus on kokonaisuudessaan maksettu, ja

velvoittamaan Euroopan parlamentin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa kuuteen kanneperusteeseen.

Ensimmäinen kanneperuste perustuu Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta 28.9.2005 tehdyn Euroopan parlamentin päätöksen 2005/684/EY, Euratom¹ 27 artiklan 2 kohdan ja Euroopan parlamentin työjärjestyksen 25 artiklan 2 kohdan, joiden mukaan vapaaehtoisessa eläkejärjestelmässä hankitut oikeudet ja odotusoikeudet säilyvät täysimääräisinä ja puhemiehistö voi antaa määräyksiä vain uusien oikeuksien hankintaa ja odotusoikeuksia koskevista ehdoista, rikkomiseen.

Toinen kanneperuste perustuu oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen ja kantajan ennen vuoden 2023 päätöksen tekemistä hankkimien oikeuksien suojan loukkaamiseen sillä perusteella, että tällaisen muuttamisen oikeuttamiseksi ei ole esitetty perusteluja tai kyseessä olevien intressien vertailua.

Kolmas kanneperuste perustuu Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17 artiklassa vahvistetun omaisuudensuojaa koskevan perusoikeuden keskeisen sisällön, parlamentaarista riippumattomuutta koskevan yleisen periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen loukkaamiseen. Vuoden 2023 päätöksellä toteutetut toimenpiteet tekivät kantajan mukaan tyhjäksi perusoikeuskirjan 17 artiklassa turvatun kantajan eläkeoikeuden sisällön, koska niissä ei noudateta työntekijöiden suojasta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa 22.10.2008 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2008/94/EY koskevassa oikeuskäytännössä edellytettyä vähimmäistasoa ja koska niillä lisäksi loukataan kantajan vapaaehtoiseen eläkejärjestelmään perustuvan eläkeoikeuden keskeistä vähimmäissisältöä. Edellä mainituilla toimenpiteillä loukataan myös parlamentaarista riippumattomuutta koskevaa yleistä periaatetta, joka konkretisoituu kantajan eläkeoikeutena, ja yhdenvertaisuusperiaatetta, koska samanlaisista toimenpiteistä ei säädetä Euroopan parlamentin nykyisten jäsenten eläkeoikeuksien osalta.

Neljäs kanneperuste perustuu suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen siitä syystä, että vuoden 2023 päätöksellä toteutetuissa toimenpiteissä ei punnita lainkaan vastakkain olevia intressejä ja että niillä pyritään abstraktiin yleistä etua koskevaan tavoitteeseen, joka ei ole oikeutettu, kun otetaan huomioon Euroopan parlamentin itsensä perustamaan vapaaehtoiseen eläkejärjestelmään liittyvät konkreettiset seikat, ja että kyse on joka tapauksessa huomattavasti muita mahdollisia toimenpiteitä rajoittavammasta toimenpiteestä.

Viides kanneperuste perustuu luottamuksensuojan loukkaamiseen, koska Euroopan parlamentti antoi toistuvasti kantajalle täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja siitä, että hankittuja eläkeoikeuksia kunnioitetaan ja että parlamentti kantaa oikeudellisen vastuun siinä tapauksessa, että eläkerahaston varat käytetään loppuun.

Kuudes kanneperuste perustuu siihen, että kantajan eläke johdetaan Euroopan parlamentin entisen jäsenen, joka oli hankkinut eläkkeensä ennen vuoden 2018 päätöstä ja jopa ennen Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen voimaantuloa ja jolla oli tästä syystä täysin hankittu eläkeoikeus paljon ennen vuoden 2018 päätöstä, aikaisemmasta eläkkeestä. Samalla tavalla kantajalla oli sovellettavassa oikeuskäytännössä tarkoitettu ”odotusoikeus”, joka oli hankittu ennen vuoden 2018 päätöstä. Samoin kantaja katsoo, että vuoden 2018 päätöksessä käyttöön otettu 5 prosentin pidätys merkitsi kolmannessa ja viidennessä kanneperusteessa esitettyjen oikeuksien ja periaatteiden (omaisuudensuojan keskeinen sisältö, suhteellisuusperiaate ja luottamuksensuojan periaate) loukkaamista.

____________

¹ Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden muuttamisesta 12.6.2023 tehty Euroopan parlamentin puhemiehistön päätös (EUVL 2023, C 227, s. 5).

¹ Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden muuttamisesta 10.12.2018 tehty Euroopan parlamentin puhemiehistön päätös (EUVL 2018, C 466, s. 8).

¹ EUVL 2005, L 262, s.1.