Asia C-603/20 PPU
SS
vastaan
MCP
(Ennakkoratkaisupyyntö – High Court of Justice (England and Wales), Family Division)
Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 24.3.2021
Ennakkoratkaisupyyntö – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Asetus (EY) N:o 2201/2003 – 10 artikla – Toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Lapsikaappaus – Jäsenvaltion tuomioistuinten toimivalta – Alueellinen ulottuvuus – Lapsen vieminen kolmanteen valtioon – Kolmannessa valtiossa saatu uusi asuinpaikka
1. Ennakkoratkaisukysymykset – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Edellytykset – Pieni lapsi on erossa ja kaukana vanhemmistaan – Riski heidän suhteensa ja lapsen kehityksen häiriintymisestä – Riski lapsen perheympäristöönsä ja sosiaaliseen ympäristöönsä integroitumisen vaikeutumisesta siinä tapauksessa, että hänet palautetaan
(Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artikla; neuvoston asetus N:o 2201/2003)
(ks. 33–35 kohta)
2. Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Asetus N:o 2201/2003 – Toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Toimivalta lapsikaappaustapauksissa – Erityinen toimivalta – Suppea tulkinta
(Neuvoston asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohta ja 10 artikla)
(ks. 43 ja 47 kohta)
3. Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Asetus N:o 2201/2003 – Toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Toimivalta lapsikaappaustapauksissa – Lapsen kaappaamista edeltäneen asuinpaikan tuomioistuinten toimivalta – Ulottuvuus – Lapsen kaappaaminen kolmanteen valtioon – Tilanne, jossa lapsi on saanut asuinpaikan kyseisessä kolmannessa valtiossa vanhempainvastuuta koskevan hakemuksen jättämisajankohtana, ei kuulu kyseisen toimivaltasäännön soveltamisalaan – Toimivallan määrittäminen kansainvälisten yleissopimusten, oikeuspaikkasopimuksen tai kansallisten sääntöjen perusteella
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artikla; neuvoston asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 33 perustelukappale sekä 8 artiklan 1 kohta, 10, 12 ja 14 artikla sekä 60 artiklan e alakohta)
(ks. 40, 45, 49–55 ja 58–64 kohta sekä tuomiolauselma)
Tiivistelmä
SS ja MCP, jotka molemmat ovat Intian kansalaisia ja joilla oli lupa oleskella Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ovat vuonna 2017 syntyneen P:n, joka on Ison-Britannian kansalainen, vanhemmat. Lokakuussa 2018 äiti MCP matkusti lapsen kanssa Intiaan, jossa lapsi nykyisin asuu äidinäitinsä kanssa, eikä lapsella ole siten enää asuinpaikka Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Äiti kiisti tällä perusteella Englannin ja Walesin tuomioistuinten, joiden ratkaistavaksi oli saatettu isän High Court of Justice (England & Wales), Family Divisionille (Englannin ja Walesin alioikeus, perheosasto, Yhdistynyt kuningaskunta) tekemä hakemus lapsen palauttamisesta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja toissijaisesti oikeudesta tavata lasta, toimivallan.
Kyseinen tuomioistuin katsoo, että sen toimivaltaa on arvioitava Bryssel II a -asetuksen(1) perusteella. Se esittää tältä osin, että silloin, kun isä saattoi asian vireille, lapsen asuinpaikka oli Intiassa ja hän oli täysin sopeutunut Intian sosiaaliseen ympäristöön ja perheympäristöön, koska hänen tosiasialliset siteensä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan olivat kansalaisuutta lukuun ottamatta olemattomat.
High Court of Justice huomauttaa, että Bryssel II a -asetuksen 10 artiklassa vahvistetaan toimivaltasäännöt lapsen luvatonta poisvientiä tai palauttamatta jättämistä koskevissa tapauksissa, ja täsmentää, että sillä on epäilyksiä erityisesti siitä, voidaanko kyseistä säännöstä soveltaa jäsenvaltion ja kolmannen valtion tuomioistuinten väliseen toimivaltaristiriitaan. Niinpä se tiedustelee unionin tuomioistuimelta, onko kyseistä säännöstä tulkittava siten, että jos lapsi on saanut asuinpaikan kolmannessa valtiossa sen jälkeen, kun hänet on kaapattu kyseiseen valtioon, sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen kaappaamista, säilyttävät toimivaltansa ilman aikarajoituksia. Unionin tuomioistuin voi siis tässä asiassa ottaa kantaa kyseisen säännöksen alueelliseen ulottuvuuteen.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Unionin tuomioistuin toteaa ensinnäkin toimivallasta lapsikaappaustapauksissa, että Bryssel II a -asetuksen 10 artiklassa säädetään perusteista, jotka koskevat jäsenvaltioiden alueelle rajoittuvaa tilannetta. Se, että mainitussa artiklassa käytetään ilmaisua ”jäsenvaltio” eikä ilmaisua ”valtio” tai ”kolmas valtio”, merkitsee sitä, että siinä säännellään ainoastaan toimivaltaa silloin, kun kyse on lapsikaappauksista jäsenvaltioiden välillä.
Toiseksi unionin tuomioistuin toteaa kyseisen säännöksen asiayhteydestä, että Bryssel II a -asetuksen 10 artikla on erityinen toimivaltasääntö suhteessa yleiseen toimivaltasääntöön(2), jonka mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsella on asuinpaikka, ovat lähtökohtaisesti toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa. Tällä erityisellä toimivaltasäännöllä neutralisoidaan vaikutus, joka yleisen toimivaltasäännön soveltamisesta seuraisi lapsikaappaustapauksessa, eli toimivallan siirtyminen jäsenvaltioon, jossa lapsi on saanut uuden asuinpaikan. Jos lapsi on saanut asuinpaikan Euroopan unionin ulkopuolelta, yleistä toimivaltasääntöä ei sovelleta. Niinpä kyseisen asetuksen 10 artikla menettää tarkoituksensa eikä sitä siis voida enää soveltaa.
Lisäksi unionin tuomioistuin huomauttaa, että Bryssel II a -asetuksen valmistelutöistä ilmenee, että unionin lainsäätäjä ei tarkoittanut sisällyttää mainitun 10 artiklan soveltamisalaan sitä tilannetta, että lapsi kaapataan kolmanteen valtioon, koska tällaisten kaappausten on kuuluttava erityisesti kansainvälisten yleissopimusten, kuten vuoden 1980(3) ja vuoden 1996(4) Haagin yleissopimukset, soveltamisalaan. Vuoden 1996 Haagin yleissopimuksessa nimittäin määrätään tietyin edellytyksin (kuten huolto-oikeuden haltijan suostumus tai passiivisuus) toimivallan siirtymisestä sen valtion tuomioistuimille, jossa lapsen uusi asuinpaikka on. Tällaisella toimivallan siirrolla ei kuitenkaan olisi vaikutusta, jos tietyn jäsenvaltion tuomioistuimet säilyttäisivät toimivaltansa ilman aikarajoituksia.
Kolmanneksi unionin tuomioistuin täsmentää, että toimivallan säilyminen ilman aikarajoituksia ei olisi sopusoinnussa yhden Bryssel II a -asetuksen perustavanlaatuisen tavoitteen eli lapsen edun turvaamisen, jota varten etusija annetaan läheisyyden periaatteelle, kanssa. Tällainen Bryssel II a -asetuksen 10 artiklan tulkinta olisi myös vastoin vuoden 1980 Haagin yleissopimuksella käyttöön otetun välitöntä palauttamista tai palauttamatta jättämistä koskevan järjestelmän logiikkaa.
Unionin tuomioistuin päättelee, että Bryssel II a -asetuksen 10 artiklaa ei voida soveltaa tapauksessa, jossa todetaan, että lapsi on saanut vanhempainvastuun vahvistamista koskevan hakemuksen jättämisajankohtana asuinpaikan kolmannessa valtiossa sen jälkeen, kun hänet on kaapattu kyseiseen valtioon. Tällaisessa tapauksessa sen tuomioistuimen, jossa asia on saatettu vireille, toimivalta on määritettävä sovellettavien kansainvälisten yleissopimusten mukaisesti tai – jos tällaista kansainvälistä yleissopimusta ei ole – Bryssel II a -asetuksen 14 artiklan mukaisesti.