Väliaikainen versio

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto)

21 päivänä helmikuuta 2024 (*)

Talous- ja rahaliitto – Pankkiunioni – Yhteinen kriisinratkaisumekanismi luottolaitoksia ja tiettyjä sijoituspalveluyrityksiä varten (SRME) – Yhteinen kriisinratkaisurahasto (SRF) – Kriisinratkaisuneuvoston päätös vuodelta 2016 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskennasta – Perusteluvelvollisuus – Taannehtivuuskiellon periaate – Delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohta – Tiettyjen velkojen jättäminen pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta – Edistämislainat – Kehitysrahoituksen tukitoiminnot – Lainvastaisuusväite

Asiassa T‑466/16 RENV,

NRW.Bank, kotipaikka Düsseldorf (Saksa), edustajinaan asianajajat J. Seitz ja C. Marx,

kantajana,

vastaan

Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB), asiamiehinään H. Ehlers, J. Kerlin ja C. De Falco, avustajinaan asianajajat B. Meyring, S. Schelo, T. Klupsch ja S. Ianc,

vastaajana,

jota tukevat

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään A. Sikora-Kalėda ja J. Bauerschmidt,

sekä

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Triantafyllou, A. Steiblytė ja A. Nijenhuis,

väliintulijoina,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Kornezov sekä tuomarit G. De Baere, D. Petrlík (esittelevä tuomari), K. Kecsmár ja S. Kingston,

kirjaaja: hallintovirkamies S. Jund,

ottaen huomioon 14.10.2021 annetun tuomion NRW.Bank v. SRB (C‑662/19 P, EU:C:2021:846),

ottaen huomioon 9.3.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantajana oleva NRW.Bank vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan kumoamaan NRW.Bankia koskevilta osin yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) 27.4.2022 tekemän päätöksen SRB/ES/2022/23, jolla peruutettiin yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuonna 2016 suoritettavista ennakollisista vakausmaksuista 15.4.2016 tehty kriisinratkaisuneuvoston päätös SRB/ES/SRF/2016/06, sekä kriisinratkaisuneuvoston 20.5.2016 tekemän päätöksen SRB/ES/SRF/2016/13, jolla mukautettiin yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuonna 2016 suoritettavia ennakollisia vakausmaksuja, täydennettiin päätöstä SRB/ES/SRF/2016/06 ja laskettiin yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuonna 2016 suoritettavat NRW.Bankin ennakolliset vakausmaksut.

I       Asian tausta ja nyt käsiteltävän kanteen nostamisen jälkeiset tosiseikat

2        Kantaja on Land Nordrhein-Westfalenin (Nordrhein-Westfalenin osavaltio, Saksa; jäljempänä osavaltio) edistämispankki. NRW.Bankista 16.3.2004 annetun lain (Gesetz über die NRW.BANK, GV. NRW. 2004, s. 126; jäljempänä NRW.Bankista annettu laki) mukaisesti NRW.Bankilla on yleisen edun mukainen tehtävä avustaa osavaltiota ja sen paikallisia julkisyhteisöjä rakenne-, talous- ja sosiaalipolitiikan sekä yhdyskuntasuunnittelun ja maankäytön suunnittelun alalla toteuttamalla ja hallinnoimalla näihin liittyviä tukitoimenpiteitä erityisesti lainoja myöntämällä. Kantaja harjoittaa tässä tarkoituksessa pankkitoimintaa, ja sillä on pankkitoimilupa.

3        Kantajan toiminta jakautuu olennaisilta osin kahtia. Ensinnäkin se harjoittaa niin kutsuttua kehitysrahoitusta, jonka yhteydessä se myöntää erityisesti korkotukilainoja NRW.Bankista annetun lain 3 §:n 2 momentissa mainituilla aloilla (jäljempänä kehitysrahoitus).

4        Toiseksi kantaja harjoittaa toimintaa, jota se nimittää ”kehitysrahoituksen tukitoiminnoiksi” ja josta on kyse nyt käsiteltävässä asiassa; tästä toiminnasta säädetään NRW.Bankista annetun lain 3 §:n 5 momentissa. Kyseisen säännöksen mukaan kantaja voi tehtäviensä täyttämiseksi ”toteuttaa toimia ja tarjota palveluja, jotka liittyvät suoraan sen tehtävien täyttämiseen[, ja tässä yhteydessä] se voi erityisesti huolehtia käteisvarojen hoidosta ja riskienhallinnasta, hankkia etuoikeusasemaltaan alisteisia takuupääomia, neuvotella tuotto-oikeuksista, valtion velkakirjoista ja muista joukkovelkakirjoista sekä ostaa ja luovuttaa saatavia” (jäljempänä kehitysrahoituksen tukitoiminnot). Näiden toimintojen yhteydessä kantaja ostaa varoja erityisesti pääomamarkkinoilta ja sijoittaa ne pitkäaikaisiin joukkovelkakirjoihin, jotka ovat useimmiten julkisen sektorin arvo-osuuksia.

5        Kriisinratkaisuneuvosto vahvisti 15.4.2016 yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuonna 2016 suoritettavista ennakollisista vakausmaksuista tekemällään päätöksellä SRB/ES/SRF/2016/06 yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 15.7.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 (EUVL 2014, L 225, s. 1) 70 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuonna 2016 (jäljempänä maksukausi 2016) suoritettavat ennakolliset vakausmaksut (jäljempänä ennakolliset vakausmaksut) laitoksille, joihin sovelletaan kyseisen asetuksen 2 artiklan ja 67 artiklan 4 kohdan säännöksiä luettuina yhdessä (jäljempänä laitokset) ja joista yksi oli kantaja.

6        Oikaistuaan kaikkien laitosten ennakollisten vakausmaksujen laskennan maksukauden 2016 osalta kriisinratkaisuneuvosto korotti kantajan ennakoitua vakausmaksua vuodelta 2016 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen mukauttamisesta 20.5.2016 tekemällään päätöksellä SRB/ES/SRF/2016/13, jolla täydennettiin päätöstä SRB/ES/SRF/2016/06.

7        Bundesanstalt für Finanzmarktstabilisierung (liittovaltion rahoitusmarkkinoiden vakaudesta huolehtiva virasto, Saksa; jäljempänä FMSA), joka toimii asetuksen N:o 806/2014 3 artiklan 1 kohdan 3 alakohdassa tarkoitettuna kansallisena kriisinratkaisuviranomaisena, määräsi kantajan 22.4.2016 ja 10.6.2016 päivätyillä maksupäätöksillä suorittamaan ennakollisen vakausmaksun maksukaudelta 2016, sellaisena kuin kriisinratkaisuneuvosto oli sen vahvistanut.

8        Kriisinratkaisuneuvosto teki 27.4.2022 riidanalaisen päätöksen, jolla se peruutti ja korvasi edellä tämän tuomion 5 ja 6 kohdassa mainitut päätökset (jäljempänä alkuperäiset päätökset). Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 19 ja 20 perustelukappaleen mukaan kyseisellä päätöksellä korjattiin alkuperäisten päätösten perusteluissa olleet puutteet, jotka kriisinratkaisuneuvosto oli havainnut 28.11.2019 annetun tuomion Hypo Vorarlberg Bank v. SRB (T‑377/16, T‑645/16 ja T‑809/16, EU:T:2019:823) ja 28.11.2019 annetun tuomion Portigon v. SRB (T‑365/16, EU:T:2019:824) perusteella.

II     Riidanalainen päätös

9        Riidanalaiseen päätökseen sisältyvät varsinainen teksti sekä kolme liitettä.

10      Riidanalaisen päätöksen varsinaisen tekstin 3–9 ja 11 osiossa kuvataan maksukaudella 2016 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen määrittämisprosessia, jota sovelletaan kaikkien laitosten kohdalla.

11      Kriisinratkaisuneuvosto määrittää riidanalaisen päätöksen 6 osiossa erityisesti asetuksen N:o 806/2014 yhdenmukaisista soveltamisedellytyksistä yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen osalta 19.12.2014 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/81 (EUVL 2015, L 15, s. 1) 4 artiklassa mainitun vuotuisen tavoitetason maksukaudelle 2016 (jäljempänä vuotuinen tavoitetaso).

12      Kriisinratkaisuneuvosto selittää vahvistaneensa kyseisen vuotuisen tavoitetason olevan 1,05 prosentin kahdeksasosa kaikkien laitosten suojattujen talletusten määrästä vuonna 2015 vuoden lopussa laskettuna, sellaisena kuin kyseinen määrä oli saatu tulokseksi niiden tietojen perusteella, joita laitokset olivat toimittaneet Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU täydentämisestä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien osalta 21.10.2014 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 (EUVL 2015, L 11, s. 44) 14 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

13      Kriisinratkaisuneuvosto kuvaa riidanalaisen päätöksen 7 osiossa menetelmää, jota käytettiin maksukaudella 2016 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskennassa. Se täsmentää tältä osin kyseisen päätöksen johdanto-osan 91 perustelukappaleessa, että kyseisen kauden osalta 60 prosenttia ennakollisista vakausmaksuista laskettiin ”kansallisten tietojen” eli asianomaisen osallistuvan jäsenvaltion alueella toimiluvan saaneiden laitosten toimittamien tietojen (jäljempänä kansalliset tiedot) perusteella, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU (EUVL 2014, L 173, s. 190) 103 artiklan sekä delegoidun asetuksen 2015/63 4 artiklan mukaisesti. Loput ennakollisista vakausmaksuista (40 prosenttia) laskettiin ”pankkiunionin laajuisten tietojen” eli kaikkien yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin osallistuvien jäsenvaltioiden (jäljempänä osallistuvat jäsenvaltiot) alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten toimittamien tietojen (jäljempänä pankkiunionin laajuiset tiedot) perusteella asetuksen N:o 806/2014 69 ja 70 artiklan sekä täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 4 artiklan mukaisesti.

14      Sitten kriisinratkaisuneuvosto laskee laitosten, kuten kantajan, ennakolliset vakausmaksut seuraavia päävaiheita noudattaen.

15      Ensimmäisessä vaiheessa kriisinratkaisuneuvosto laski asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaisesti kunkin laitoksen vuotuisen perusrahoitusosuuden, joka määräytyy suhteessa asianomaisen laitoksen velkojen määrään, poislukien omat varat ja suojatut talletukset, suhteutettuna kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten velkojen kokonaismäärään, poislukien omat varat ja suojatut talletukset. Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti kriisinratkaisuneuvosto vähensi tietyntyyppiset velat laitoksen kokonaisvelasta, joka otettiin huomioon kyseisen rahoitusosuuden määrittämisessä.

16      Ennakollisten vakausmaksujen laskennan toisessa vaiheessa kriisinratkaisuneuvosto mukautti vuotuisen perusrahoitusosuuden asianomaisen laitoksen riskiprofiiliin asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan b alakohdan mukaisesti. Se arvioi kyseisen riskiprofiilin delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklassa mainittujen neljän riski-indikaattoreista koostuvan riskipilarin perusteella. Laitosten luokittelemiseksi niiden riskitason mukaan kriisinratkaisuneuvosto vahvisti ensin kunkin maksukaudella 2016 sovelletun riski-indikaattorin osalta niput (ryhmät), joihin laitokset sijoitettiin kyseisen delegoidun asetuksen liitteessä I olevassa osiossa, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, alla olevan 3 kohdan mukaisesti. Samaan nippuun kuuluville laitoksille annettiin yhteinen riski-indikaattorin arvo, niin kutsuttu ”diskretoitu arvo”. Kunkin riski-indikaattorin diskretoidun arvon yhdistämällä kriisinratkaisuneuvosto laski kullekin asianomaiselle laitokselle riskikorjauksen kertoimen (jäljempänä korjauskerroin). Kriisinratkaisuneuvosto kertoi laitoksen vuotuisen perusrahoitusosuuden kyseisen laitoksen korjauskertoimella ja sai siten tulokseksi kyseisen laitoksen riskiprofiiliin mukautetun vuotuisen perusrahoitusosuuden.

17      Sitten kriisinratkaisuneuvosto laski yhteen kaikki riskiprofiileihin mukautetut vuotuiset perusrahoitusosuudet ja sai tulokseksi yhteisen nimittäjän, jota käytettiin laskettaessa kunkin laitoksen maksettavaksi tuleva osuus vuotuisesta tavoitetasosta.

18      Lopuksi kriisinratkaisuneuvosto laski kunkin laitoksen ennakollisen vakausmaksun jakamalla vuotuisen tavoitetason kaikkien laitosten kesken käyttäen suhdelukua, joka saatiin jakamalla riskiprofiiliin mukautettu vuotuinen perusrahoitusosuus yhteisellä nimittäjällä.

19      Riidanalaisen päätöksen liitteeseen I sisältyy kantajan oma lomake, jossa ilmoitetaan kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennan tulokset (jäljempänä oma lomake). Tässä lomakkeessa ilmoitetaan kantajan vuotuisen perusrahoitusosuuden määrä ja korjauskertoimen arvo sekä pankkiunionin laajuisten tietojen että kansallisten tietojen perusteella, ja siinä mainitaan kunkin riski-indikaattorin kohdalla sen nipun numero, johon kantaja on sijoitettu. Lisäksi omassa lomakkeessa ilmoitetaan tiedot, joita on käytetty laskettaessa kaikkien asianomaisten laitosten ennakollisia vakausmaksuja ja jotka kriisinratkaisuneuvosto on määrittänyt laskemalla yhteen tai yhdistämällä kunkin laitoksen yksilölliset tiedot. Kyseiseen lomakkeeseen sisältyvät vielä tiedot, jotka kantaja on antanut ilmoituslomakkeella ja joita on käytetty kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennassa.

20      Riidanalaisen päätöksen liitteessä II on tiivis kooste ennakollisten vakausmaksujen laskemiseen liittyvistä tilastotiedoista kunkin osallistuvan jäsenvaltion osalta. Kyseisessä liitteessä täsmennetään muun muassa asianomaisten laitosten ennakollisten vakausmaksujen kokonaismäärä kunkin kyseisen jäsenvaltion osalta. Lisäksi liitteessä luetellaan kunkin riski-indikaattorin osalta nippujen lukumäärä, kuhunkin nippuun kuuluvien laitosten lukumäärä sekä kyseisten nippujen vähimmäis- ja enimmäisarvot. Kansallisiin tietoihin perustuvien nippujen osalta kyseisiä arvoja on pienennetty tai korotettu luottamuksellisuuteen liittyvistä syistä sattumanvaraisella luvulla siten, että laitosten alkuperäinen jako on säilytetty.

21      Riidanalaisen päätöksen liitteessä III, jonka otsikko on ”Yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuonna 2016 suoritettavia ennakollisia vakausmaksuja koskevan kuulemisen yhteydessä esitettyjen [kantajan] huomautusten arviointi”, tarkastellaan huomautuksia, jotka kantaja esitti kriisinratkaisuneuvoston järjestämässä kuulemismenettelyssä, ennen kuin riidanalainen päätös tehtiin.

22      Kriisinratkaisuneuvosto esittää riidanalaisen päätöksen liitteessä III olevissa 21 ja 27–31 kohdassa erityisesti syyt, joiden vuoksi kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja ei jätetty delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti pois kantajan ennakollisten vakausmaksujen laskennasta.

III  Asianosaisten vaatimukset

23      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen liitteineen kantajaa koskevilta osin;

–        velvoittaa kriisinratkaisuneuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

24      Kriisinratkaisuneuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen;

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut;

–        toissijaisesti, jos unionin yleinen tuomioistuin katsoo, ettei riidanalaista päätöstä olisi pitänyt hyväksyä taannehtivin vaikutuksin, kumoaa kyseisen päätöksen vain tältä osin tai kumoaa ainoastaan sen 4 artiklan ja pysyttää sen muilta osin voimassa;

–        edelleen toissijaisesti, jos se kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaisuudessaan, pysyttää kyseisen päätöksen vaikutukset voimassa, kunnes päätös on korvattu tai vähintään kuuden kuukauden ajan siitä päivästä, jona tuomiosta tulee lainvoimainen.

25      Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen;

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

IV     Oikeudellinen arviointi

26      Kantaja on esittänyt kanteessa kaksi pääasiallista kanneperustetta. Ensimmäisessä kanneperusteessaan se väittää delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 olevan lainvastaisia. Se esittää tältä osin, että jos kyseisten oikeussääntöjen perusteella kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja ei voida jättää pois sen ennakollisen vakausmaksun laskennasta, kyseiset oikeussäännöt ovat vastoin direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 ja 7 kohtaa sekä asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 ja 7 kohtaa. Toisessa kanneperusteessa kantaja katsoo, että kriisinratkaisuneuvosto on tulkinnut delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa virheellisesti, kun se ei ole jättänyt kyseisiin toimintoihin liittyviä velkoja pois edellä mainitun maksun laskennasta.

27      Kantaja ilmoitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 86 artiklan nojalla 11.7.2022 jättämässään kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä pysyttävänsä kannekirjelmässä esittämänsä perustelut kokonaisuudessaan ja täsmensi samalla esittävänsä uusia kanneperusteita alkuperäisten päätösten riidanalaisella päätöksellä korvaamisen johdosta.

28      Kantaja esittää siis kaikkiaan seuraavat yksitoista kanneperustetta:

–        ensimmäisen ja seitsemännen kanneperusteen mukaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklan 1 kohtaa ja 2 kohdan a alakohtaa on rikottu, koska kriisinratkaisuneuvosto ei kuullut kantajaa sääntöjenmukaisesti alkuperäisten päätösten korvaamisesta riidanalaisella päätöksellä taannehtivin vaikutuksin eikä varsinaisen riidanalaisen päätöksen tekemisestä;

–        toisen kanneperusteen mukaan ylemmän asteisia oikeussääntöjä on rikottu, koska alkuperäisten päätösten korvaamiselle riidanalaisella päätöksellä taannehtivin vaikutuksin ei ollut oikeusperustaa;

–        kolmannen kanneperusteen mukaan SEUT 296 artiklan toista kohtaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohtaa on rikottu, koska riidanalaisessa päätöksessä ei mainita mitään oikeusperustaa, jonka perusteella alkuperäiset päätökset voitiin korvata taannehtivin vaikutuksin;

–        neljännen kanneperusteen mukaan SEUT 296 artiklan toista kohtaa on rikottu, koska riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu riittävästi kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennan osalta;

–        viidennen kanneperusteen mukaan perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdassa vahvistettua oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan on loukattu, koska riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu riittävästi;

–        kuudennen kanneperusteen mukaan riidanalaisella päätöksellä rikotaan perusoikeuskirjan 41 artiklaan, SEUT 298 artiklaan, yleisiin oikeusperiaatteisiin ja kriisinratkaisuneuvoston sisäisiin sääntöihin perustuvia yleisiä menettelyvaatimuksia;

–        kahdeksannen kanneperusteen mukaan kriisinratkaisuneuvosto on rikkonut delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa, direktiivin 2014/59 103 kohdan 2 ja 7 kohtaa ja asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 ja 7 kohtaa sekä toiminut vastoin yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, unionin lainsäätäjän tahtoa asettaa edistämispankit kokonaisuutena etusijalle ja julkisen talouden keventämisen tavoitetta, kun se ei jättänyt kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja pois kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennasta;

–        toissijaisesti esitettävän yhdeksännen kanneperusteen mukaan delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohta ja täytäntöönpanoasetus 2015/81 ovat lainvastaisia, koska ne ovat ristiriidassa ylemmän asteisiin oikeussääntöihin nähden;

–        kymmenennen kanneperusteen mukaan delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohta ja liitteessä I oleva osio, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, ovat lainvastaisia, koska ne ovat ristiriidassa ylemmän asteisiin oikeussääntöihin nähden;

–        yhdennentoista kanneperusteen mukaan kriisinratkaisuneuvosto on loukannut yleisiä oikeusperiaatteita, kun se ei käyttänyt virheellisesti perusteena riidanalaisen päätöksen tekemisen aikaan voimassa olleita oikeudellisia seikkoja.

29      Ensin on tutkittava kanneperusteet, joissa kantaja väittää delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan, 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan ja liitteessä I olevan osion, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, olevan lainvastaisia, ja sitten on tutkittava kanneperusteet, jotka koskevat suoraan riidanalaisen päätöksen laillisuutta.

A       Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa, 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa ja liitteessä I olevaa osiota, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, koskevat lainvastaisuusväitteet

1.     Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohta on lainvastainen

a)     Alustavat huomautukset

30      Ensinnäkin on tuotava esille, että vaikka kantaja kiistää kannekirjelmässään sekä delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan että koko täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 pätevyyden, kantajan perustelut koskevat vain ensin mainittua oikeussääntöä. Tätä tukee 20.5.2022 annettuun prosessinjohtotoimeen 13.6.2022 annettu kantajan vastaus, jossa kantaja väittää delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan lainvastaisuuden johtavan myös täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 4 artiklan lainvastaisuuteen, sillä viimeksi mainitussa oikeussäännössä viitataan delegoidussa asetuksessa 2015/63 säädettyyn laskentamenetelmään.

31      Näissä olosuhteissa on tutkittava ensin delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan pätevyys.

32      Toiseksi on tutkittava kriisinratkaisuneuvoston perustelu, jonka mukaan yhdeksäs kanneperuste voidaan tutkia vain siltä osin kuin se on esitetty kannekirjelmässä, sillä kriisinratkaisuneuvoston mukaan kannekirjelmässä on esitetty tämän kanneperusteen tueksi vain suppeat ja hypoteettiset perustelut. Kriisinratkaisuneuvosto katsookin lähinnä, ettei unionin yleinen tuomioistuin voi ottaa huomioon kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä kyseisen kanneperusteen tueksi esitettyjä lisäseikkoja, sillä nämä seikat koskevat asiasisältöä eikä niitä voida perustella unionin yleisen työjärjestyksen 86 artiklassa tarkoitetulla tavalla riidanalaisen päätöksen antamisella.

33      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 86 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jos toimi, jonka kumoamista vaaditaan, on korvattu tai sitä on muutettu toisella toimella, jonka kohde on sama, kantaja saa tämän uuden seikan huomioon ottamiseksi tarkistaa kannetta ennen asian käsittelyn suullisen vaiheen päättämistä tai ennen unionin yleisen tuomioistuimen päätöstä ratkaista asia ilman käsittelyn suullista vaihetta.

34      Käsiteltävässä asiassa on huomautettava yhtäältä, että kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä yhdeksännen kanneperusteen tueksi esitetyt seikat perustuvat lainvastaisuuden syihin ja perusteluihin, jotka on otettu esille kannekirjelmässä ja jotka liittyvät sekä delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan ulottuvuuteen että yhdeksännen kanneperusteen kaikkiin osiin, sellaisina kuin niitä tarkastellaan jäljempänä.

35      Toisaalta delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan ulottuuden osalta on huomautettava, että riidanalainen päätös sisältää uudet perustelut, joiden nojalla kriisinratkaisuneuvosto katsoi, ettei kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja voitu jättää kyseisen oikeussäännön perusteella pois kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennasta, kun taas alkuperäisiin päätöksiin ei sisältynyt lainkaan tätä koskevia perusteluja.

36      Tämän perusteella kriisinratkaisuneuvoston vastaväite on hylättävä.

37      Kolmanneksi on tuotava esille, että 9.3.2023 pidetyn istunnon jälkeen kantaja on vaatinut unionin yleistä tuomioistuinta toteuttamaan prosessinjohtotoimenpiteen, jotta asianosaiset voisivat ottaa kirjallisesti kantaa siihen, voidaanko kehitysrahoitus ja kehitysrahoituksen tukitoiminnot erottaa toisistaan. Kantaja väittää tältä osin, että kriisinratkaisuneuvosto esitti ensimmäisen kerran istunnossa, ettei tällainen kantajan harjoittaman toiminnan selkeä kahtiajako ollut mahdollista. Unionin yleisen tuomioistuimen laajennetun kahdeksannen jaoston puheenjohtaja hylkäsi kyseisen vaatimuksen 16.3.2023 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, että kantajalla oli ollut mahdollisuus ottaa lopullisessa vastauksessaan kantaa kriisinratkaisuneuvoston istunnossa esittämiin väitteisiin.

38      Neljänneksi kantaja esittää delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa koskevan lainvastaisuusväitteen vain toissijaisesti, jos unionin yleinen tuomioistuin katsoo, ettei kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja voida jättää kyseisen oikeussäännön perusteella pois kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennasta.

39      On siis tutkittava ensin, voidaanko kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvät velat jättää delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan perusteella pois kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennasta, ja jos ei voida, on arvioitava toiseksi, onko kyseinen säännös yhdenmukainen direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 ja 7 kohdan sekä asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 ja 7 kohdan kanssa.

b)     Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan ulottuvuus

40      Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaan ennakolliset vakausmaksu on laskettava jättämällä pois, ”kun on kyse edistämislainaoperaatioita suorittavista laitoksista, välittäjälaitoksen velat alullepanijana toimivalle tai muulle edistämispankille tai muulle välittäjälaitokselle sekä alkuperäisen edistämispankin velat sen rahoittajaosapuolille siltä osin kuin näiden velkojen määrä vastaa kyseisen laitoksen edistämislainoja”.

41      Delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklan 28 alakohdan mukaan edistämislainalla tarkoitetaan ”edistämispankin myöntämää tai välittäjälaitoksen välityksellä myönnettyä lainaa, jonka myöntäminen ei perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun ja jolla edistetään keskus- tai aluehallinnon asettamia yleistä etua koskevia tavoitteita”.

42      Kantajan mukaan näitä säännöksiä on tulkittava siten, että niiden perusteella kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennasta voidaan jättää pois velat, jotka liittyvät edellä tämän tuomion 4 kohdassa kuvatun kaltaisiin kehitysrahoituksen tukitoimintoihin.

43      Kriisinratkaisuneuvosto, jota komissio ja neuvosto tukevat, kiistää tämän väitteen.

44      Oikeuskäytännön mukaan delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdassa ei anneta kriisinratkaisuneuvostolle valtaa harkintansa mukaan jättää pois tiettyjä velkoja ennakollisten vakausmaksujen riskimukautusten nojalla vaan päinvastoin luetellaan yksityiskohtaisesti edellytykset, joiden vallitessa velka on jätettävä pois (ks. vastaavasti tuomio 3.12.2019, Iccrea Banca, C‑414/18, EU:C:2019:1036, 93 kohta). Saman oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatteen, syrjintäkiellon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen huomioon ottamista ei voida käyttää perusteena muunlaiseen tulokseen päätymiselle, koska delegoidussa asetuksessa 2015/63 on säädetty erikseen sellaisista tilanteista, joilla on kyseessä olevista veloista aiheutuviin riskeihin liittyviä merkittäviä erityispiirteitä (tuomio 3.12.2019, Iccrea Banca, C‑414/18, EU:C:2019:1036, 95 kohta).

45      Tässä yhteydessä on tuotava esille, että delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdassa säädetään kolmesta edellytyksestä, joiden täyttyessä kyseiset velat on jätettävä pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta, ja nämä edellytykset ovat kumulatiivisia, joten yhden täyttymättä jääminen estää kyseisten velkojen jättämisen pois laskennasta.

46      Ensinnäkin velat voidaan jättää pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta, jos velka on edistämislainaoperaatioita suorittavalla laitoksella.

47      Toiseksi kyseisten velkojen on oltava ”välittäjälaitoksen [velkoja] alullepanijana toimivalle tai muulle edistämispankille tai muulle välittäjälaitokselle” tai ”alkuperäisen edistämispankin [velkoja] sen rahoittajaosapuolille”.

48      Kolmanneksi kyseiset velat voidaan jättää pois velkojen laskennasta ennakollisten vakausmaksujen määrittämiseksi vain ”siltä osin kuin näiden velkojen määrä vastaa kyseisen laitoksen edistämislainoja”.

49      Nyt käsiteltävässä asiassa asianosaiset ovat erimielisiä siitä, täyttävätkö edellä tämän tuomion 4 kohdassa mainitun kaltaisiin kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvät velat edellä tämän tuomion 48 kohdassa mainitun kolmannen edellytyksen, jonka mukaan kyseisten velkojen määrän on vastattava asianomaisen edistämispankin edistämislainoja.

50      Edellä tämän tuomion 48 kohdassa esille otetusta delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan sanamuodosta ja erityisesti ilmaisun ”siltä osin kuin” käytöstä ilmenee tältä osin ensinnäkin, että kyseiset velat voidaan jättää pois asianomaisen laitoksen ennakollisen vakausmaksun laskennasta vain sen määrän osalta, joka vastaa kyseisen laitoksen edistämislainoja, sellaisina kuin ne määritellään delegoidun asetuksen 3 artiklan 28 alakohdassa.

51      Toisin kuin kantaja vaikuttaa väittävän, kyseisen säännöksen perusteella ennakollisen vakausmaksun laskennasta ei voida jättää pois kaikkia edistämispankin velkoja, jotka liittyvät jollain tavalla pankin edistämistehtävien täyttämiseen, vaan ainoastaan ne velat, joiden määrä vastaa täsmälleen tällaisen pankin edistämislainojen määrää.

52      Lisäksi siitä kysymyksestä, voiko delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklan 28 alakohdassa tarkoitettu edistämislainan käsite kattaa tämän tuomion 4 kohdassa kuvatun kaltaiset kehitysrahoituksen tukitoiminnot, on todettava, että täsmennyksistä, jotka kantaja on esittänyt kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä sekä istunnossa, ilmenee, että nyt esillä olevan lainvastaisuusväitteen kannalta merkityksellistä toimintaa on erityisesti velkasitoumusten hankkiminen pääomamarkkinoilta.

53      Tältä osin voidaan todeta, ilman että on tarpeen tutkia, voidaanko tällaista toimintaa luonnehtia lainoiksi, että kyseisen delegoidun asetuksen 3 artiklan 28 alakohdan sanamuodosta, sellaisena kuin se käydään läpi edellä tämän tuomion 41 kohdassa, ilmenee, että edistämislainaksi luonnehtiminen edellyttää, että kyseisen toiminnan on täytettävä joka tapauksessa edellytys, jonka mukaan se ”ei perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun”.

54      Toisin kuin kantaja väittää, kyseisen edellytyksen on näet täytyttävä paitsi välittäjälaitoksen myöntämän lainan, myös edistämispankin myöntämän lainan kohdalla. Delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklan 28 alakohdan englannin- ja ranskankieliset toisinnot, joihin kantaja vetoaa väitteidensä tueksi, eivät kyseenalaista tätä päätelmää. Näiden kahden kielitoisinnon – samoin kuin muiden kielitoisintojen, kuten espanjan-, italian- ja puolankielisen toisinnon – sanamuodosta ilmenee tässä yhteydessä, että ilmaisu ”ei perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun” liittyy verbiin ”myöntää”, joten se koskee sekä edistämispankkia että välittäjälaitosta. Tässä kohti pelkästään se seikka, että kyseinen edellytys seuraa välittömästi viimeksi mainittua, ei merkitse sen koskevan vain välittäjälaitoksen myöntämiä edistämislainoja.

55      Tämä tulkinta saa lisäksi tukea delegoidun asetuksen 3 artiklan 28 alakohdan saksankielisestä toisinnosta. Kyseisessä toisinnossa ilmaisuun ”ei perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun” liittyvä edellytys edeltää lainan käsitettä, joten sitä sovelletaan erotuksetta kyseisiin kahteen tilanteeseen eli sekä välityslaitoksen että edistämispankin myöntämiin lainoihin.

56      Edellä tämän tuomion 54 kohdassa esitetty päätelmä saa niin ikään tukea delegoidun asetuksen johdanto-osan 13 perustelukappaleen ensimmäisestä virkkeestä, jossa ilmaisuun ”ei perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun” liittyvä edellytys mainitaan nimenomaisesti edistämispankin suoraan myöntämien lainojen yhteydessä.

57      Sama edellytys sisältyy erottamattomasti myös delegoidun asetuksen 3 artiklan 27 alakohtaan, jossa annetun määritelmän mukaan edistämispankin käsitteellä tarkoitetaan jäsenvaltion keskus- tai aluehallinnon perustamaa yritystä tai yhteisöä, joka myöntää edistämislainoja, joiden myöntäminen ”ei perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun”.

58      Tästä seuraa, että toiminnon katsominen delegoidun asetuksen 5 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetuksi edistämislainaksi edellyttää, että ilmaisuun ”ei perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun” liittyvä edellytys täyttyy paitsi välittäjälaitoksen, myös edistämispankin kohdalla.

59      Mikään ei viittaa siihen, että edellä tämän tuomion 52 kohdassa esille otetun kaltaiset kehitysrahoituksen tukitoiminnot, jotka muodostuvat velkasitoumusten hankkimisesta pääomamarkkinoilta, täyttävät edellä tämän tuomion 58 kohdassa mainitun edellytyksen.

60      Yhtäältä on näet riidatonta, että tällaista toimintaa harjoitetaan avoimilla pääomamarkkinoilla, joilla toimii muita saman tyyppistä toimintaa harjoittavia toimijoita, jotka voivat hankkia samoja velkasitoumuksia samoin markkinaehdoin kuin edistämispankit. Tällaisilla markkinoilla edistämispankit kilpailevat lähtökohtaisesti suoraan näiden muiden markkinatoimijoiden kanssa, joten asianomaisen toiminnan harjoittamisen ei voida katsoa perustuvan muuhun kuin kilpailuun.

61      Toisaalta kantaja myöntää itsekin, että velkasitoumusten hankkimisesta pääomamarkkinoilta muodostuvalla toiminnalla pyritään saamaan ja myös saadaan tuottoa, koska tarkoituksena on saada korkotuottoa kantajan kaltaisten edistämispankkien harjoittaman varsinaisen pankkitoiminnan rahoittamiseksi. Näin ollen ei voida katsoa, ettei tämä toiminta perustu voiton tavoitteluun.

62      Tätä päätelmä ei voida kyseenalaistaa kantajan väitteellä, jonka mukaan kyseisen toiminnan ”viime käden tavoitteena” ei ole voiton saaminen, koska kantajan on kiellettyä jakaa osinkoja. Delegoidun asetuksen 3 artiklan 28 alakohtaa sovellettaessa toiminnan perustumista voiton tavoitteluun arvioidaan nimittäin kunkin kyseessä olevan toiminnan luonteen perusteella, ja on merkityksetöntä, rahoitetaanko kyseisestä toiminnasta saatavalla voitolla sitten edistämistoimintaa, joka ei puolestaan perustu voiton tavoitteluun. Toisenlainen tulkinta johtaisi siihen, että kyseessä olevan toiminnan katsottaisiin olevan voittoa tavoittelematonta yksinomaan siitä syystä, että sitä harjoittaa edistämispankki, mikä tekisi delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklan 28 alakohdassa käytettyyn ilmaisuun ”ei perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun” liittyvästä edellytyksestä merkityksettömän.

63      Edellä esitetyn perusteella delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa, luettuna yhdessä saman delegoidun asetuksen 3 artiklan 27 ja 28 alakohdan kanssa, on tulkittava siten, ettei kantajan kaltaisten edistämispankkien kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja voida jättää sen perusteella pois niiden ennakollisen vakausmaksun laskennasta.

c)     Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan laillisuus

64      Jos delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa on tulkittava siten, että sen perusteella kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja ei voida jättää pois kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennasta, kantaja väittää kyseisen säännöksen olevan lainvastainen, koska se on kantajan mukaan ristiriidassa direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 ja 7 kohtaan sekä asetuksen N:o 860/2014 70 artiklan 2 ja 7 kohtaan nähden.

65      Aluksi on täsmennettävä yhtäältä, että kantajan argumentointi kohdistuu lähinnä direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 ja 7 kohtaan ja että kantaja vetoaa asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 ja 7 kohdan rikkomiseen vain siksi, että täytäntöönpanoasetuksessa 2015/81 viitataan delegoidussa asetuksessa 2015/63 säädettyyn laskentamenetelmään.

66      Toisaalta kannekirjelmästä ilmenee, että kantajan esittämä delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa koskeva lainvastaisuusväite muodostuu tosiasiassa kolmesta osasta, joista ensimmäinen koskee direktiivin 2014/59 valmisteluasiakirjojen huomioimatta jättämistä, toinen toimimista vastoin julkisen talouden keventämisen tavoitetta ja kolmas ennakollisten vakausmaksujen riskiprofiiliin mukauttamisen periaatteen sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattamatta jättämistä.

1)     Ensimmäinen osa, joka koskee direktiivin 2014/59 valmisteluasiakirjojen huomioimatta jättämistä

67      Kantaja väittää, ettei delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohta ole yhdenmukainen direktiivin 2014/59 valmisteluasiakirjojen kanssa, koska sen perusteella kaikkia kyseisten edistämispankkien toimintaan liittyviä velkoja, joilla on julkinen takaus – siten myös kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja – ei jätetä pois ennakollisen vakausmaksun laskennasta. Kantajan mukaan parlamentti oli näet ehdottanut lainsäädäntömenettelyn aikana, että ennakollisia vakausmaksuja määritettäessä olisi otettava huomioon näiden pankkien erityisen merkittävä asema sekä niiden yleisen edun mukainen tehtävä niin, ettei tällaisia velkoja sisällytetä kyseisten maksujen laskentaan. Se, ettei tätä pois jättämistä koskevaa parlamentin tarkistusta hyväksytty direktiivin lopulliseen tekstiin, ei johdu asiakysymykseen liittyvästä erimielisyydestä vaan väärinkäsityksestä. Kyseinen pois jättäminen oli siis tarkoituksena jo direktiivin antamisen aikaan, ja se olisi pitänyt ottaa huomioon delegoidun asetuksen 2015/63 antamisen yhteydessä.

68      Kriisinratkaisuneuvosto, neuvosto ja komissio kiistävät nämä väitteet.

69      Tältä osin on muistettava, että ennakolliset vakausmaksut määrätään ja lasketaan asetuksen N:o 860/2014 70 artiklan 2 kohdan perusteella.

70      Kyseisen säännöksen mukaan asetuksen N:o 806/2014 3 artiklan 1 kohdan 13 alakohdassa tarkoitettujen laitosten on suoritettava maksuja yhteiseen kriisinratkaisurahastoon.

71      Asetuksen N:o 806/2014 3 artiklan 1 kohdan 13 alakohdasta, luettuna yhdessä saman asetuksen 3 artiklan 2 kohdan ja direktiivin 2014/59 2 artiklan 1 kohdan 2 alakohdan kanssa, ilmenee, että kyseisiin laitoksiin kuuluvat erityisesti luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (EUVL 2013, L 176, s. 1) 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa tarkoitetut luottolaitokset oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU (EUVL 2013, L 176, s. 338) 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja yhteisöjä lukuun ottamatta.

72      Kyseisten säännösten perusteella kantajan kaltaisia Saksan liittotasavallan alueellisia edistämispankkeja, jotka ovat asetuksen N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa tarkoitettuja luottolaitoksia (jäljempänä alueelliset edistämispankit), ei ollut vapautettu ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevasta yleisestä järjestelmästä, sillä ne eivät kuulu yhteisöihin, jotka jätetään asetuksen N:o 806/2014 soveltamisalan ulkopuolelle direktiivin 2013/36, sellaisena kuin sitä sovellettiin maksukaudella 2016, 2 artiklan 5 kohdan nojalla.

73      Yhtäältä kantajan kaltaiset alueelliset edistämispankit eivät nimittäin sisältyneet direktiivin 2013/36, sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen kuin sitä muutettiin 20.5.2019 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2019/878 (EUVL 2019, L 150, s. 253), 2 artiklan 5 kohdan 6 alakohtaan, toisin kuin Kreditanstalt für Wiederaufbau (KfW), joka on Saksan liittotasavallan kansallinen edistämispankki.

74      Toisaalta vaikka direktiivin 2014/59 valmisteluasiakirjoista ilmenee, että parlamentti on ehdottanut lainsäädäntömenettelyn aikana edistämispankkien kaikkien velkojen jättämistä pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta, kyseistä ehdotusta ei hyväksytty lopulliseen direktiiviin.

75      Toisin kuin kantaja väittää, ehdotuksen hyväksymättä jättämistä ei voida pitää lainsäädäntömenettelyn aikana tapahtuneena väärinkäsityksenä. Sen lisäksi, ettei kyseisen väitteen tueksi ole esitetty näyttöä, väitettä ei voida hyväksyä näet siitäkään syystä, että tarkistusehdotuksen hylkääminen viittaa kyseisen säännöksen a contrario ‑tulkintaan, koska lainsäätäjä on nimenomaisesti ja tarkoituksellisesti päättänyt hylätä kyseisen tarkistuksen (ks. vastaavasti tuomio 12.12.1996, RTI ym., C‑320/94, C‑328/94, C‑329/94 ja C‑337/94–C‑339/94, EU:C:1996:486, 44 kohta).

76      Edellä esitetyn perusteella alueellisia edistämispankkeja ei vapauteta yleisesti asetuksella N:o 806/2014 eikä direktiivillä 2014/59 ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevasta velvollisuudesta, vaikka niillä on julkinen takaus, eikä kaikkia kyseisten pankkien toimintaan liittyviä velkoja jätetä siten kyseisellä asetuksella ja kyseisellä direktiivillä pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta.

77      Yhdessäkään edellä mainitussa säädöksessä ei säädetä myöskään komission mahdollisuudesta jättää tietyt laitokset, kuten alueelliset edistämispankit, ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevan velvollisuuden henkilöllisen soveltamisalan ulkopuolelle.

78      Yhdeksännen kanneperusteen ensimmäinen osa on siten hylättävä.

2)     Toinen osa, jonka mukaan on toimittu vastoin julkisen talouden keventämisen tavoitetta

79      Kantaja katsoo, että kieltäydyttäessä jättämästä kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja pois alueellisten edistämispankkien ennakollisen vakausmaksun laskennasta delegoidun asetuksen 2015/63 perusteella toimitaan vastoin unionin lainsäätäjän tahtoa sekä direktiivissä 2014/59 vahvistettua julkisen talouden keventämisen tavoitetta. Julkiseen talouteen kohdistuu kuitenkin kaksinkertainen paine, koska ennakollisina vakausmaksuina suoritettava määrä veloitetaan alueellisilta edistämispankeilta, kuten kantajalta, mutta myös välillisesti viranomaisilta, jotka omistavat tällaiset pankit, ja siten ne rasittavat julkista taloutta.

80      Kriisinratkaisuneuvosto ja komissio kiistävät kantajan väitteet.

81      Aluksi on muistutettava, ettei alueellisia edistämispankkeja vapauteta asetuksella N:o 806/2014 eikä direktiivillä 2014/59 ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevasta velvollisuudesta maksukauden 2016 osalta, kuten edellä tämän tuomion 69–77 kohdasta ilmenee, ja näin on huolimatta siitä, että ne saavat julkisen takauksen.

82      Direktiivissä 2014/59 asetettu julkisen talouden keventämisen tavoite, johon kantaja vetoaa nyt esillä olevan kanneperusteen osan yhteydessä, ei kyseenalaista tätä päätelmää.

83      On totta, kuten direktiivin 2014/59 johdanto-osan 109 perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisellä direktiivillä pyritään saavuttamaan tavoite, jonka mukaan kyseisten laitosten kriisinratkaisumenettelyjen rahoituksen olisi tultava ensisijaisesti tällaisen menettelyn kohteena olevan laitoksen osakkeenomistajilta ja velkojilta ja sen jälkeen rahoitusalalta eikä julkisista varoista.

84      Silloin kun tällaisen laitoksen osakkeenomistajana, velkojana tai takaajana on viranomainen, ei ole kuitenkaan ristiriidassa edellä tämän tuomion 83 kohdassa mainitun tavoitteen kanssa, että kyseinen viranomainen osallistuu tässä ominaisuudessa yhteisen kriisinratkaisurahaston rahoittamiseen ja että se pyrkii näin varmistamaan unionin kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjä koskevan järjestelmän vakauden.

85      Kyseinen tavoite ei siis voi kyseenalaistaa edellä tämän tuomion 76 kohdassa esitettyä toteamusta.

86      Edellä esitetyn perusteella yhdeksännen kanneperusteen toinen osa on hylättävä.

3)     Kolmas osa, jonka mukaan ennakollisten vakausmaksujen riskiprofiiliin mukauttamisen periaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ei ole noudatettu

87      Kantaja katsoo ensinnäkin, että jos delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja ei jätetä pois alueellisten edistämispankkien ennakollisen vakausmaksun laskennasta, rikkoo kyseinen säännös direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 ja 7 kohtaa, joissa edellytetään, että ennakollisen vakausmaksun määrä on mukautettava laitoksen riskiprofiiliin.

88      Kantaja katsoo, että kun otetaan huomioon kriisiratkaisun rahoittamista koskevien säännösten taustalla oleva logiikka, joka ilmenee direktiivin 2014/59 johdanto-osan 103 perustelukappaleesta, todennäköisyys sille, että laitos asetetaan kriisinratkaisuun, saattaisi olla yksittäistapauksessa ensisijainen suhteessa muihin tekijöihin, joiden perusteella ennakollisia vakautusmaksuja mukautetaan riskiprofiiliin, sellaisina kuin nämä tekijät luetellaan kyseisen direktiivin 103 artiklan 7 kohdassa. Delegoitu asetus 2015/63, joka perustuu kyseisen 103 artiklan 7 kohtaan siltä osin kuin siinä säädetään ennakollisten vakausmaksujen mukauttamisesta laitosten riskiprofiiliin, on siten lainmukainen vain, jos ennakollisten vakausmaksujen laskentatavoissa huomioidaan riittävällä tavalla se, millä todennäköisyydellä kyseiset laitokset asetetaan kriisinratkaisuun.

89      Tämän todennäköisyyden näkökulmasta kehitysrahoitukseen liittyvien velkojen ja kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvien velkojen välillä ei ole kantajan mukaan eroa. Yhtäältä osavaltio kattaa kantajan takaajana täysimääräisesti näihin kahteen ryhmään kuuluvat velat. Toisaalta osavaltion takauksen ansiosta on käytännössä poissuljettua, että kantajasta tulisi kykenemätön jatkamaan toimintaansa, mikä merkitsee, ettei kantajalla ole tarvetta kriisinratkaisuvälineiden käyttöön.

90      Aluksi on korostettava, että SEUT 290 artiklassa tarkoitetun siirretyn toimivallan yhteydessä komissiolla on sen käyttäessä sille myönnettyä toimivaltaa laaja harkintavalta erityisesti silloin, kun sen on suoritettava monitahoisia arviointeja (ks. vastaavasti tuomio 11.5.2017, Dyson v. komissio, C‑44/16 P, EU:C:2017:357, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

91      Näin on silloin, kun vahvistetaan ennakollisten vakausmaksujen riskiprofiiliin mukauttamista koskevat kriteerit direktiivin 2014/59 103 artiklan 7 kohdan nojalla.

92      Tältä osin on muistettava, että kyseisten maksujen erityinen luonne muodostuu, kuten direktiivin 2014/59 johdanto-osan 105–107 perustelukappaleesta ja asetuksen N:o 806/2014 johdanto-osan 41 perustelukappaleesta ilmenee, siitä, että taataan vakuuttamisen logiikan mukaisesti, että rahoitusala tuottaa riittävät rahoitusvarat yhteiselle kriisinratkaisumekanismille, jotta se voi täyttää tehtävänsä, ja samalla tarjotaan kannustimia asianomaisille laitoksille toimia pienemmällä riskillä (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 113 kohta).

93      Tässä yhteydessä, kuten direktiivin 2014/59 johdanto-osan 114 perustelukappaleesta ilmenee, unionin lainsäätäjä on antanut komission tehtäväksi täsmentää delegoidulla säädöksellä, miten laitosten rahoitusosuuksia kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyistä on mukautettava suhteessa niiden riskiprofiiliin.

94      Samassa tarkoituksessa kyseisen direktiivin johdanto-osan 107 perustelukappaleessa täsmennetään, että jotta voidaan varmistaa ennakollisten vakausmaksujen oikeudenmukainen laskeminen ja tarjota kannustimia toimia pienemmällä riskillä, näissä maksuissa on otettava huomioon laitoksille aiheutuva luotto-, maksuvalmius- ja markkinariski.

95      Edellä esitetyn perusteella komission oli laadittava ennakollisten vakausmaksujen laitoksen riskiprofiiliin mukauttamista koskevat säännöt pyrkien kahteen tavoitteeseen: yhtäältä oli varmistettava laitosten – pankkien tai laajemmin rahoituslaitosten – toiminnasta aiheutuvien erilaisten riskien huomioon ottaminen, ja toisaalta näitä laitoksia oli kannustettava toimimaan pienemmällä riskillä.

96      Kuten ilmenee delegoidun asetuksen 2015/63 hyväksymiseen liittyvistä asiakirjoista ja erityisesti asiakirjasta ”JRC technical work supporting Commission second level legislation on risk based contributions to the (single) resolution fund” (yhteisen tutkimuskeskuksen tekninen tutkimus komission toisen tason lainsäädännön tueksi (yhteiseen) kriisinratkaisurahastoon suoritettavien maksujen riskiperusteisuudesta) sekä asiakirjasta ”Commission Staff Working Document: estimates of the application of the proposed methodology for the calculation of contributions to resolution financing arrangements” (komission yksiköiden työasiakirja: arvioita kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin suoritettavien rahoitusosuuksien laskemiseksi ehdotetun menetelmän soveltamisesta), tällaisten sääntöjen laatiminen edellytti komissiolta monitahoisia arviointeja, koska komission oli tutkittava eri tekijät, mukaan lukien ne tekijät, joiden perusteella erityyppisiä riskejä mitataan pankki- ja rahoitussektorilla.

97      Edellä esitetyn perusteella komissio saattoi käyttää laaja harkintavaltaa hyväksyessään direktiivin 2014/59 103 artiklan 7 kohdan nojalla säännöt, joissa täsmennetään ennakollisten vakausmaksujen riskiprofiiliin mukauttamisen käsitettä.

98      Näissä olosuhteissa silloin, kun kyseessä on direktiivin 2014/59 103 artiklan 7 kohtaan perustuva vuotuisten perusrahoitusosuuksien mukauttamismenetelmä, unionin tuomioistuinten tehtävänä on valvoa ainoastaan, ettei komissiolle myönnettyä harkintavaltaa käytettäessä ole tehty ilmeistä virhettä, ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin eikä komissio ole selvästi ylittänyt harkintavaltansa rajoja (ks. vastaavasti tuomio 21.7.2011, Etimine, C‑15/10, EU:C:2011:504, 60 kohta).

99      Kantajan on siis osoitettava, että delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaan liittyy tällaisia epäkohtia siltä osin kuin alueellisten edistämispankkien kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja ei jätetä sen perusteella pois ennakollisen vakausmaksun laskennasta.

100    Tältä osin on muistutettava aluksi, ettei asetuksella N:o 806/2014 eikä direktiivillä 2014/59 vapauteta alueellisia edistämispankkeja yleisesti maksukauden 2016 osalta ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevasta velvollisuudesta, ja näin on huolimatta niiden saamasta julkisesta takauksesta ja niiden kriisinratkaisuun asettamisen todennäköisyydestä (ks. edellä tämän tuomion 69–77 kohta).

101    Direktiivillä 2014/59 ja asetuksella N:o 806/2014 ei myöskään velvoiteta komissiota jättämään tällaisten laitosten tietyt velat pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta.

102    Asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 kohdan mukaisesti kaikki kyseisten laitosten velat, poislukien omat varat ja suojatut talletukset, on otettava lähtökohtaisesti huomioon näitä maksuja laskettaessa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta näiden maksujen mukauttamista laitoksen riskiin.

103    Tällainen näkemys vastaa ennakollisten vakausmaksujen järjestelmän vakuuttamisen logiikkaa, jossa koko rahoitusala tuottaa riittävät rahoitusvarat yhteiselle kriisinratkaisumekanismille, jotta se voi täyttää tehtävänsä (tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 113 kohta). Kyseisen logiikan mukaisesti kaikki laitokset – myös ne, joiden todennäköisyys joutua kriisinratkaisuun on pienempi – hyötyvät ennakollisista vakausmaksuistaan yhteisen kriisinratkaisurahaston takaaman rahoitusjärjestelmän vakauden kautta.

104    Tässä tilanteessa kantaja ei voi väittää, että komission olisi pitänyt jättää alueellisten edistämispankkien tietyt velat, kuten kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvät velat, pois niiden ennakollisen vakausmaksun laskennasta pelkästään sillä perusteella, että kyseisten pankkien todennäköisyys joutua kriisinratkaisuun oli pienempi.

105    Näin on etenkin siksi, ettei kantaja ole riitauttanut sitä, ettei oikeudelliselta kannalta ollut poissuljettua, että yksittäinen alueellinen edistämispankki voitaisiin asettaa kriisinratkaisuun, vaikka sillä on julkinen takaus, ja se joutuisi siten käyttämään yhteistä kriisinratkaisurahastoa.

106    Lisäksi asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan mukaisesti ennakollista vakausmaksua ei lasketa pelkästään asianomaisten laitosten velkojen perusteella, vaan kyseinen maksu mukautetaan sitten laitoksen riskiprofiiliin. Komissiolla onkin direktiivin 2014/59 103 artiklan 7 kohdan nojalla valta täsmentää delegoidulla säädöksellä, millä tavoin ennakolliset vakausmaksut mukautetaan laitosten riskiprofiiliin.

107    Tässä yhteydessä direktiivin 2014/59 103 artiklan 7 kohdassa säädetään kahdeksan seikkaa, jotka komission on otettava tällaisessa mukautuksessa huomioon. Vaikka ”todennäköisyys, että laitos asetetaan kriisinratkaisuun”, ja ”laitoksen riskialttius” ovat mukana näissä seikoissa, minkä vuoksi komission on otettava ne huomioon antaessaan delegoidun asetuksen 2015/63 kaltaisen delegoidun säädöksen, nämä ovat vain kaksi seikkaa kahdeksasta, jotka komission on otettava huomioon tällaista säädöstä laatiessaan.

108    Lisäksi mikään direktiivin 2014/59 103 artiklan 7 kohdassa ei viittaa siihen, että komission olisi pidettävä ensisijaisena yhtä tai useampaa näistä seikoista – esimerkiksi todennäköisyyttä, jolla laitos asetetaan kriisinratkaisuun.

109    Tätä päätelmää tukee direktiivin 2014/59 103 artiklan 7 kohdan asiayhteys.

110    Yhtäältä kyseisen direktiivin johdanto-osan 105 perustelukappaleesta ilmenee, että ennakolliset vakausmaksut kerätään rahoitusalalta ennen yksittäistä kriisinratkaisutoimea ja sellaisista toimista riippumatta. Toisaalta kriisinratkaisuvälineitä voidaan soveltaa ainoastaan sellaisiin yhteisöihin, jotka ovat kykenemättömiä tai todennäköisesti kykenemättömiä jatkamaan toimintaansa, ja ainoastaan silloin, kun ne ovat välttämättömiä rahoitusvakaustavoitteen saavuttamisen vuoksi yleisen edun nimissä. Lainsäädännössä ei luoda minkäänlaista automaattista yhteyttä yhtäältä ennakollisen vakausmaksun maksamisen ja toisaalta asianomaisen laitoksen kriisinratkaisun välille, koska yhteisen kriisinratkaisurahaston käyttämisen kannalta ratkaiseva tekijä on ainoastaan yleisen edun, ei laitoksen yksittäisen edun, turvaaminen (tuomio 20.1.2021, ABLV Bank v. SRB, T‑758/18, EU:T:2021:28, 70 kohta). Tämän perusteella todennäköisyys sille, että laitos joutuu kriisinratkaisuun, ei ole ainoa seikka, joka on otettava huomioon sen ennakollisen vakausmaksun laskennassa.

111    Näin on etenkin siksi, että delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdassa säädettyä kehitysrahoitukseen liittyvien velkojen jättämistä pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta ei perustella sillä, että edistämispankeilla, joilla on tällaisia velkoja, olisi pienempi todennäköisyys joutua kriisinratkaisuun. Kuten kyseisen delegoidun asetuksen johdanto-osan 13 perustelukappaleesta ilmenee, näiden velkojen pois jättäminen perustuu nimittäin siihen, että edistämislainoilla pyritään yleistä etua koskeviin tavoitteisiin, niiden myöntäminen ei perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun ja ne ovat suoraan tai välillisesti jäsenvaltion keskus- tai aluehallinnon tai paikallisviranomaisen osittain takaamia. Niiden pois jättäminen perustuu siis tietyn tyyppisen toiminnan erityispiirteisiin, ei niinkään kyseistä toimintaa harjoittavien edistämispankkien kokonaisriskiprofiiliin, ja on huomattava, etteivät tällaisten pankkien riskiprofiilit välttämättä vastaa toisiaan pelkästään sillä perusteella, että kehitysrahoitus kuuluu niiden toimintaan muun toiminnan ohella.

112    Edellä esitetyn perusteella kantaja ei ole osoittanut, että delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaan liittyy ilmeinen arviointivirhe tai harkintavallan väärinkäyttö tai että komissio on selvästi ylittänyt harkintavaltansa rajat, kun siinä ei jätetä kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja pois alueellisten edistämispankkien ennakollisten vakausmaksujen laskennasta.

113    Toiseksi kantaja väittää, että delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohta on vastoin yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja että direktiivin 2014/59 103 artiklassa edellytetään niiden pankkien yhdenvertaista kohtelua, joilla on sama riskiprofiili.

114    Ensinnäkin delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan perusteella kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja ja kehitysrahoitukseen liittyviä velkoja kohdellaan kantajan mukaan perusteettomasti eri tavoin. Tältä osin kyseisen delegoidun asetuksen johdanto-osan 13 perustelukappaleesta ilmenee, että tiettyjen lainojen rahoittamiseen käytettävien edistämispankkien velkojen etuoikeusjärjestelmä perustuu siihen, että keskus- tai aluehallinto taikka paikallisviranomainen takaa kyseiset lainat suoraan tai välillisesti. Kantajalla oleva toiminnan jatkumista koskeva takaus – ja siten kantajan kriisinratkaisuun joutumisen erittäin pieni todennäköisyys – ei riipu mitenkään siitä, vastaavatko kantajan velat sen kehitysrahoitukseen tai kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkasitoumuksia. Erilaista kohtelua ei voida perustella myöskään näiden toimintojen luonteen kannalta, sillä kehitysrahoitusta ei voida erottaa taloudellisesti kehitysrahoituksen tukitoiminnoista.

115    Toiseksi delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohta, luettuna yhdessä saman delegoidun asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, johtaa kantajan mukaan siihen, että kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja kohdellaan perusteettomasti eri tavoin kuin velkoja, jotka perustuvat samaan laitosten suojajärjestelmään kuuluvalle vastapuolelle annettuun sitoumukseen, sillä viimeksi mainitut velat jätetään pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta delegoidun asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti. Kantaja voi näet hyödyntää kehitysrahoituksen tukitoimintoihin käytettyjen varojen osalta yhteisestä kriisinratkaisurahastosta erillistä suojamekanismia eli osavaltion takausta, jota voidaan verrata laitosten suojajärjestelmän antamaan takaukseen.

116    Kolmanneksi alueellisia edistämispankkeja kohdellaan kantajan mukaan eri tavalla kuin kansallisia edistämispankkeja, joita ei pidetä asetuksessa N:o 575/2013 tarkoitettuina luottolaitoksina ja jotka on siten vapautettu ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevasta velvollisuudesta, vaikka alueelliset edistämispankit huolehtivat kansallisten edistämispankkien tavoin erityisistä yleisen edun mukaisista rahoitustehtävistä ja niillä on toiminnan jatkumista koskeva takaus.

117    Tämän osalta on muistettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää unionin oikeuden yleisenä periaatteena, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti oikeuttaa (tuomio 3.2.2021, Fussl Modestraße Mayr, C‑555/19, EU:C:2021:89, 95 kohta).

118    Koska kantaja on vedonnut yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattamatta jättämiseen, sen on yksilöitävä tarkasti, mitä toisiinsa rinnastettavissa olevia tilanteita se arvioi kohdellun eri tavalla tai mitä erilaisia tilanteita se arvioi kohdellun samalla tavalla (tuomio 12.4.2013, Du Pont de Nemours (Ranska) ym. v. komissio, T‑31/07, ei julkaistu, EU:T:2013:167, 311 kohta).

119    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tilanteiden rinnastettavuutta on arvioitava kaikkien näille tilanteille ominaisten seikkojen kannalta. Nämä seikat on muun muassa määritettävä ja niitä on arvioitava unionin sen toimen kohteen ja päämäärän valossa, jolla kyseinen erottelu otetaan käyttöön. On myös otettava huomioon sen alan periaatteet ja tavoitteet, johon kyseinen toimi kuuluu (ks. tuomio 3.2.2021, Fussl Modestraße Mayr, C‑555/19, EU:C:2021:89, 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

120    Direktiivin 2014/59, asetuksen N:o 806/2014 ja delegoidun asetuksen 2015/63 tarkoituksen ja tavoitteen osalta on muistettava, että kyseiset säädökset kuuluvat yhteisen kriisinratkaisumekanismin soveltamisalaan ja että yhteisen kriisinratkaisumekanismin perustamisella pyritään asetuksen N:o 806/2014 johdanto-osan 12 perustelukappaleen mukaisesti varmistamaan, että toimintansa jatkamiseen kykenemättömiä pankkeja käsitellään neutraalisti, ja lisäämään osallistuvien jäsenvaltioiden laitosten vakautta sekä estämään mahdollisten kriisien leviäminen niihin jäsenvaltioihin, jotka eivät osallistu kyseiseen mekanismiin, jotta helpotetaan sisämarkkinoiden toimintaa kokonaisuudessaan.

121    Yhteisen kriisinratkaisumekanismin toiminnan rahoittamisen varmistamiseksi direktiivillä 2014/59, asetuksella N:o 806/2014 ja delegoidulla asetuksella 2015/63 on otettu käyttöön ennakolliset vakausmaksut, joiden erityisluonne muodostuu siitä, kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan 105–107 perustelukappaleesta ja ensin mainitun asetuksen johdanto-osan 41 perustelukappaleesta ilmenee, että taataan vakuuttamisen logiikan mukaisesti, että rahoitusala tuottaa riittävät rahoitusvarat yhteiselle kriisinratkaisumekanismille, jotta se voi täyttää tehtävänsä, ja samalla kannustetaan laitoksia toimimaan pienemmällä riskillä (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 113 kohta).

122    Tässä asiayhteydessä delegoidun asetuksen 2015/63 johdanto-osan 13 perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisen delegoidun asetuksen 5 artiklan 1 kohdan f alakohdassa säädetty pois jättäminen perustuu siihen, että edistämislainoilla pyritään yleistä etua koskeviin tavoitteisiin, niiden myöntäminen ei perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun ja ne ovat suoraan tai välillisesti jäsenvaltion keskus- tai aluehallinnon tai paikallisviranomaisen osittain takaamia.

123    Ensimmäinen väite on ymmärrettävä siten, että kantajan mukaan kehitysrahoituksen tukitoiminnot ovat rinnastettavissa kehitysrahoitukseen, niin että näitä kahta toimintojen ryhmää harjoittavan alueellisen edistämispankin velat olisi pitänyt jättää pois sen ennakollisen vakausmaksun laskennasta pelkän kehitysrahoitusta vastaavan määrän sijaan näitä kahta toimintojen ryhmää vastaavan määrän osalta.

124    Edellä tämän tuomion 60 kohdasta ilmenee tältä osin ensinnäkin, että kehitysrahoituksen tukitoimintoja harjoitetaan avoimilla pääomamarkkinoilla voittoa tavoitellen, että sitä voivat harjoittaa myös muut laitokset kuin alueelliset edistämispankit ja että sitä harjoitetaan muiden laitosten kanssa kilpaillen. Sen sijaan kehitysrahoitusta harjoitetaan sen lakisääteisen velvoitteen perusteella, joka koskee jäsenvaltion keskus- tai aluehallinnon avustamista tämän yleisen edun mukaisten tehtävien toteuttamisessa.

125    Kun huomioon otetaan lisäksi edellä tämän tuomion 62 ja 124 kohdassa esitetyt toteamukset, on todettava, ettei se, että nämä kaksi toimintojen ryhmää täydentävät toisiaan taloudelliselta kannalta, merkitse niiden olevan toisiinsa rinnastettavissa, toisin kuin kantaja väittää.

126    Kantajan esille ottama seikka, jonka mukaan kantajalla oleva osavaltion takaus kattaa kantajan tapauksessa kaiken kantajan toiminnan – niin kehitysrahoituksen kuin kehitysrahoituksen tukitoiminnot – on merkityksetön arvioitaessa, ovatko nämä kaksi toimintojen ryhmää rinnastettavissa toisiinsa delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan tavoitteen kannalta. Yhtäältä, kuten edellä tämän tuomion 122 kohdasta ilmenee, kyseisen säännöksen tavoitteena ei näet ole jättää alueellisten edistämispankkien, jotka saavat samankaltaisia takauksia kuin kantaja, kaikkia velkoja pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta. Toisaalta ei ole osoitettu, että alueellisten edistämispankkien harjoittamalle kehitysrahoitukselle annetut julkiset takaukset kattavat kaikkien näiden pankkien kohdalla myös niiden kehitysrahoituksen tukitoiminnot. Tältä osin kantaja ei ole kiistänyt etenkään komission perustelua, jonka mukaan joissakin tilanteissa tiettyjen alueellisten edistämispankkien kehitysrahoituksen tukitoiminnoilla ei ole minkäänlaista valtion takausta tai muuta vastaavaa takausta.

127    Näissä olosuhteissa kehitysrahoituksen tukitoimintojen ei voida katsoa olevan rinnastettavissa kehitysrahoitukseen. Siten ei ole osoitettu, että niitä olisi kohdeltava samalla tavalla silloin, kun on kyse näihin toimintoihin liittyvien velkojen jättämisestä pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta.

128    Toisessa väitteessä kantaja esittää virheellisesti, että delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan erityinen tavoite huomioon ottaen kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvät velat ovat rinnastettavissa velkoihin, jotka perustuvat asianomaisen laitoksen antamiin sitoumuksiin samaan laitosten suojajärjestelmään kuuluville vastapuolille. Delegoidun asetuksen johdanto-osan kahdeksannen perustelukappaleen mukaisesti laitosten suojajärjestelmään liittyvien velkojen pois jättäminen johtuu pyrkimyksestä välttää tiettyjen velkojen laskeminen kahteen kertaan laitosten suojajärjestelmään kuuluvien tai keskuslaitokseen pysyvästi liittyneiden laitosten ennakollisia vakausmaksuja määritettäessä. Kantaja ei ole kuitenkaan väittänyt, että kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvien velkojen sisällyttäminen kantajan ennakollisen vakausmaksun laskentaan olisi johtanut näiden velkojen laskemiseen kahteen kertaan.

129    Kolmannesta väitteestä, jonka mukaan alueellisia edistämispankkeja kohdellaan eri tavoin kuin kansallisia edistämispankkeja ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevan velvollisuuden osalta, on tuotava esille seuraavaa.

130    Ensinnäkin kyseinen erilainen kohtelu perustuu edellä tämän tuomion 70–73 kohdassa mainituissa säädöksissä oleviin säännöksiin. Kuten kyseisissä kohdissa selitetään, direktiivin 2013/36, sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen sen muuttamista direktiivillä 2019/878, 2 artiklan 5 kohdan 6 alakohdassa KfW suljettiin nimenomaisesti direktiivin 2013/36 soveltamisalan ja siten ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevan yleisen järjestelmän ulkopuolelle. Kantaja ei ole kuitenkaan riitauttanut kyseisen säännöksen eikä muidenkaan edellä tämän tuomion 70–73 kohdassa mainittujen säännösten pätevyyttä.

131    Sen sijaan delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa, jonka lainvastaisuuteen nyt esillä olevassa kanneperusteessa vedotaan, sovelletaan kaikkiin delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklan 27 alakohdassa tarkoitettuihin edistämispankkeihin, jotka kuuluvat ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevan yleisen järjestelmän henkilölliseen soveltamisalaan. Kyseisessä säännöksessä ei siten oteta käyttöön näiden pankkien välillä minkäänlaista erilaista kohtelua sen mukaan, onko pankin perustanut jäsenvaltion keskushallinto vai aluehallinto.

132    Lisäksi, kuten edellä tämän tuomion77 kohdassa todetaan, komissiolle ei anneta direktiivin 2014/59 103 artiklan 7 kohdassa eikä missään muussakaan kyseisen direktiivin tai asetuksen N:o 806/2014 säännöksessä valtaa vapauttaa delegoidulla säädöksellä tietyt laitokset, kuten alueelliset tai kansalliset edistämispankit kokonaan ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevasta velvollisuudesta.

133    Näissä olosuhteissa delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan laillisuutta ei muuta pelkästään se, että unionin lainsäätäjä päätti poistaa yksittäistapauksena ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevasta yleisestä järjestelmästä KfW:n, joka nimetään erikseen direktiivin 2013/36, sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen sen muuttamista direktiivillä 2019/878, 2 artiklan 5 kohdan 6 alakohdassa.

134    Kolmanneksi kantaja katsoo, että täytäntöönpanoasetuksessa 2015/81 säädetty laskentamenetelmä, jota sovelletaan riidanalaisessa päätöksessä, on vastoin suhteellisuusperiaatetta ja luo vääristymiä jäsenvaltioiden pankkialan rakenteiden välille, sillä kyseinen menetelmä johtaa edistämispankkisektorilta annettavaan liikepankkien ristikkäistukeen. Kyseisellä menetelmällä luodaan siis vääristymiä jäsenvaltioiden pankkialan rakenteiden välille, mikä on vastoin asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa.

135    Tältä osin on muistettava, että unionin oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin kuuluva suhteellisuusperiaate edellyttää, että kyseessä olevan säännöstön legitiimit tavoitteet ovat toteutettavissa unionin toimielinten toimilla ja että toimilla ei ylitetä niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista kyseisten tavoitteiden toteuttamiseksi, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (tuomio 4.5.2016, Philip Morris Brands ym., C‑547/14, EU:C:2016:325, 165 kohta ja tuomio 20.1.2021, ABLV Bank v. SRB, T‑758/18, EU:T:2021:28, 142 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 8.6.2010, Vodafone ym., C‑58/08, EU:C:2010:321, 51 kohta).

136    Kantaja ei ole kuitenkaan esittänyt mitään seikkaa, joka osoittaisi, että kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvien velkojen sisällyttäminen ennakollisten vakausmaksujen laskentaan olisi epäasianmukaista suhteessa unionin lainsäätäjän ja komission asettamiin tavoitteisiin, sellaisina kuin ne mainitaan edellä tämän tuomion 120–122 kohdassa.

137    Kantaja ei ole esittänyt myöskään mitään perustetta, jolla voitaisiin osoittaa, että kyseisten velkojen sisällyttäminen ennakollisten vakausmaksujen laskentaan ylittäisi sen, mikä on välttämätöntä edellä tämän tuomion 120–122 kohdassa mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi tai aiheuttaisi suhteetonta haittaa kyseisiin tavoitteisiin nähden.

138    Kantaja esittää yhden ainoan konkreettisen perustelun nyt esillä olevan väitteen yhteydessä, ja se koskee sitä, että kyseisten velkojen sisällyttäminen ennakollisten vakausmaksujen laskentaan johtaa kantajan mukaan edistämispankkisektorilta annettavaan liikepankkien ristikkäistukeen, mutta kantaja ei selitä oikeudellisesti riittävällä tavalla syitä, joiden vuoksi näiden velkojen sisällyttäminen ei täytä edellä tämän tuomion 135 kohdassa mainittuja kriteerejä. Lisäksi ja joka tapauksessa, kuten edellä tämän tuomion 124 kohdassa on jo mainittu, kehitysrahoituksen tukitoimintoja harjoitetaan avoimilla pääomamarkkinoilla voittoa tavoitellen, joten näihin toimintoihin liittyvien velkojen mahdollinen jättäminen pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta saattaisi johtaa päinvastaiseen tulokseen kuin mitä kantaja esittää, eli se voisi luoda vääristymiä kyseisillä markkinoilla toimivien eri laitosten välille.

139    Kaiken edellä esitetyn perusteella yhdeksännen kanneperusteen kolmas osa on hylättävä ja siten kyseinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

2.     Kymmenes kanneperuste, jossa ovat kyseessä delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa ja liitteessä I olevaa osiota, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, koskevat lainvastaisuusväitteet

140    Kantaja väittää kymmenennen kanneperusteen yhteydessä, että delegoidussa asetuksessa 2015/63 määritelty laskentamenetelmä rikkoo asetusta N:o 806/2014, direktiiviä 2014/59 ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

141    Tältä osin on täsmennettävä, että vaikka kantaja väittää yleisesti, että nimenomaan delegoidussa asetuksessa 2015/63 säädetty laskentamenetelmä rikkoo itsessään kantajan mainitsemia ylemmän asteisia oikeussääntöjä, ja vaikka kantaja täsmentää esittävänsä kyseisen delegoidun asetuksen 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaan ja liitteessä I olevaan osioon, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, liittyvät perustelunsa vain esimerkinomaisesti, kantajan kirjelmät eivät sisällä mitään näkemyksiä muista laskentamenetelmän näkökohdista kuin niistä, joista säädetään kyseisissä oikeussäännöissä.

142    Tämän vuoksi nyt esillä olevan kanneperusteen tarkastelu on rajattava koskemaan edellä mainitun delegoidun asetuksen 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan ja liitteessä I olevan osion, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, väitettyä lainvastaisuutta.

143    Kantaja väittää ensinnäkin, että se, ettei kantajan saamaa julkista takausta oteta huomioon delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5 kohtaan sisältyvän riskipilarin, jonka otsake on ”kriisinratkaisuviranomaisen vahvistamat muut riski-indikaattorit” yhteydessä, loukkaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja rikkoo asetusta N:o 806/2014 ja direktiiviä 2014/59, koska näissä säädöksissä säädetään ennakollisten vakausmaksujen mukauttamisesta laitosten riskiprofiiliin. Kantajalla olevan takauksen kaltaiset julkiset takaukset olisi pitänyt ottaa huomioon nimenomaan delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaisessa riski-indikaattorin osassa, jonka otsake on ”jäsenyys laitosten suojajärjestelmässä”, ja nämä takaukset saattavat olla jopa merkityksellisempiä arvioitaessa laitosten riskiprofiilia kuin jäsenyys laitosten suojajärjestelmässä.

144    Toiseksi kantaja väittää, että delegoidun asetuksen 2015/63 liitteessä I olevassa osiossa, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, säädetty mekanismi, jonka mukaisesti laitokset sijoitetaan nippuihin, rikkoo direktiiviä 2014/59 ja on vastoin ennakollisten vakausmaksujen riskiprofiiliin mukauttamisen periaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Yhtäältä tämä sijoittaminen toteutetaan vertaamalla kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden laitosten riskiprofiileja, mikä saattaa johtaa ilmeisen epäoikeudenmukaisiin tuloksiin. Toisaalta, koska kyseisen delegoidun asetuksen liitteessä I olevan osion, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, mukaisessa menetelmässä kuhunkin nippuun pyritään sijoittamaan mahdollisuuksien mukaan yhtä monta laitosta, saattaa tämä menetelmä johtaa siihen, että laitoksia, joilla on samat alustavat riski-indikaattorit, kohdellaan eri tavoin, ja laitoksia, joilla on erilaiset indikaattorit, kohdellaan samalla tavoin.

145    Esimerkiksi riidanalaisen päätöksen liitteestä II ilmeneekin kantajan mukaan, että saksalaisten laitosten osalta riski-indikaattorin osassa, jonka otsake on ”markkinariskin perusteella painotetut omaisuuserät jaettuina varojen kokonaismäärällä”, nipuissa 1–15 on 646 laitosta, joiden arvo on 0 prosenttia, ja laitos, jonka riskiprofiili on tämän indikaattorin osalta korkeampi ja arvoltaan noin 1 121,1 prosenttia, sijoitetaan nippuun 18 eli vain yhtä nippua ylemmäs kuin kantaja, joka sijoitetaan 0,05 prosentin riskiarvonsa perusteella nippuun 17. Samaan nippuun luokitellaan siis laitoksia, joiden riskiprofiilit ovat täysin erilaiset.

146    Kriisinratkaisuneuvosto väittää, että kymmenes kanneperuste on jätettävä kokonaan tutkimatta, koska se on esitetty vasta sen jälkeen, kun kanne nostettiin vuonna 2016. Sen mukaan kanneperuste on joka tapauksessa perusteeton.

147    Tältä osin on huomautettava, että työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdan mukaan asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin. Peruste tai väite, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on kuitenkin otettava tutkittavaksi (tuomio 11.7.2013, Ziegler v. komissio, C‑439/11 P, EU:C:2013:513, 46 kohta).

148    Työjärjestyksen 86 artiklan 1 kohdan mukaan on niin, että jos toimi, jonka kumoamista vaaditaan, on korvattu tai sitä on muutettu toisella toimella, jonka kohde on sama, kantaja saa tämän uuden seikan huomioon ottamiseksi tarkistaa kannetta.

149    Lisäksi työjärjestyksen 84 ja 86 artiklaa on tulkittava suppeasti, koska menettelysäännöt ovat luonteeltaan pakottavia (ks. vastaavasti tuomio 26.3.2009, SELEX Sistemi Integrati v. komissio, C‑113/07 P, EU:C:2009:191, 48 kohta ja tuomio 20.9.2018, Espanja v. komissio, C‑114/17 P, EU:C:2018:753, 54 kohta).

150    Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja on esittänyt delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa ja liitteessä I olevaa osiota, joka otsikko on ”Vaihe 2”, koskevan lainvastaisuusväitteen vain kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä.

151    Kannekirjelmä ei näet sisällä mitään argumentointia, jolla voitaisiin katsoa olevan edes implisiittinen yhteys edellä tämän tuomion 150 kohdassa mainittujen oikeussääntöjen laillisuuteen. Kannekirjelmään sisältyy tosin perusteluja, jotka koskevat laitosten kuulumista laitosten suojajärjestelmään, mutta ne liittyvät tiettyjen velkojen jättämiseen pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan mukaisesti eivätkä kyseisten maksujen mukauttamiseen laitosten riskiprofiiliin saman delegoidun asetuksen 6–9 artiklan mukaisesti. Mistään ei siis voida päätellä, että nyt esillä olevalla lainvastaisuusväitteellä laajennetaan kannekirjelmässä esitettyä kanneperustetta edellä tämän tuomion 147 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

152    Lisäksi riidanalainen päätös perustuu oikeussääntöihin, jotka ovat olleet voimassa alkuperäisten päätösten antamisen aikaan, ja tämä koskee erityisesti delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa sekä liitteessä I olevaa osiota, jonka otsikko on ”Vaihe 2”. Tässä yhteydessä mikään ei viittaa siihen, ettei kantajalla olisi ollut käytössään jo kanteen nostamisen aikaan kaikkia niitä seikkoja, joiden perusteella se on riitauttanut asianomaisten oikeussääntöjen pätevyyden kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä.

153    Tässä kohti on täsmennettävä, että se kantajan arvostelema seikka, että laitokset sijoitetaan nippuihin kaikkien niiden laitosten, joiden osalta asianomainen riski-indikaattori lasketaan, alustavien riski-indikaattorin arvojen perusteella, perustuu suoraan delegoidun asetuksen 2015/63 liitteessä I olevaan osioon, jonka otsikko on ”Vaihe 2”.

154    Sama pätee tietyn riski-indikaattorin sisällä olevien nippujen määrään sekä kuhunkin nippuun sijoitettavien laitosten määrään, sillä delegoidun asetuksen 2015/63 liitteessä I olevassa osiossa, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, olevan 3 kohdan mukaan kriisinratkaisuneuvosto sijoittaa jokaiseen nippuun lähtökohtaisesti yhtä monta laitosta siten, että ensimmäiseen nippuun sijoitetaan laitokset, joilla on pienimmät alustavan indikaattorin arvot.

155    Kantaja arvostelee delegoidun asetuksen 2015/63 liitteessä I olevaa osiota, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, juuri siksi, että kyseisen osion mukaan jokaiseen nippuun on sijoitettava yhtä monta laitosta.

156    Edellä esitetyn perusteella lainvastaisuusväite ei perustu mihinkään tosiseikkaan tai oikeudelliseen seikkaan, joka olisi ilmennyt asian käsittelyn aikana työjärjestyksen 84 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Se ei perustu myöskään seikkaan, jonka kantaja on voinut ottaa pätevällä tavalla huomioon ensimmäisen kerran vasta työjärjestyksen 86 artiklan 1 kohdan nojalla tapahtuneen kanteen tarkistamisen yhteydessä.

157    Siten esillä oleva lainvastaisuusväite on jätettävä tutkimatta, koska se on esitetty myöhässä.

B       Riidanalaisen päätöksen laillisuutta koskevat kanneperusteet

1.     Toinen ja kolmas kanneperuste, joiden mukaan riidanalaisella päätöksellä rikotaan perusoikeuskirjan 41 artiklaa ja laiminlyödään perusteluvelvollisuus, koska alkuperäisten päätösten korvaamiselle taannehtivin vaikutuksin ei ole oikeudellista perustaa

158    Kantaja väittää toisen kanneperusteensa yhteydessä, että riidanalainen päätös, siltä osin kuin sillä korvataan alkuperäiset päätökset taannehtivin vaikutuksin, rikkoo perusoikeuskirjan 41 artiklaa, luettuna yhdessä Euroopan unionin hyvän hallintotavan säännöstön 4 artiklan kanssa, ja se on vastoin oikeusvaltioperiaatetta ja hyvän hallinnon periaatetta siitä syystä, ettei riidanalaisen päätöksen antamiselle taannehtivin vaikutuksin ollut oikeusperustaa. Tässä yhteydessä oikeusperustaksi eivät kelpaa asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 1 kohta eikä delegoidun asetuksen 2015/63 17 artiklan 4 kohta.

159    Joka tapauksessa alkuperäisten päätösten korvaamista taannehtivin vaikutuksin ei voida perustella objektiivisesti. Olemassa ei ole etenkään vaaraa siitä, että taannehtivan vaikutuksen puuttuminen vaarantaisi lopullisen tavoitetason saavuttamisen. Tässä yhteydessä kriisinratkaisuneuvoston mahdollinen rahoitusvaje voidaan tasoittaa korottamalla seuraavilta vuosilta perittäviä ennakollisia vakausmaksuja tai jatkamalla alkuvaihetta asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 4 kohdan nojalla. Riidanalaisen päätöksen taannehtivan vaikutuksen puuttuminen ei antaisi kantajalle myöskään vilpillistä kilpailuetua suhteessa muihin laitoksiin, sillä kantaja ei kilpaile edistämispankkina näiden muiden laitosten kanssa. Kantaja ei ole saanut vilpillistä etua myöskään siitä, että sen ennakollinen vakausmaksu maksukaudelta 2016 erääntyi muiden laitosten maksuja myöhemmin, sillä kantaja oli joka tapauksessa maksanut kyseisen maksun jo vuonna 2016.

160    Lisäksi kantaja väittää kolmannessa kanneperusteessaan, että riidanalainen päätös loukkaa SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa sekä perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdassa määrättyä perusteluvelvollisuutta, siltä osin kuin siinä ei mainita oikeusperustaa, jonka nojalla kriisinratkaisuneuvosto antoi riidanalaisen päätöksen taannehtivin vaikutuksin.

161    Kriisinratkaisuneuvosto kiistää kantajan väitteet.

162    Riidanalainen päätös annettiin 27.4.2022, ja se tuli voimaan sen säädösosan 4 artiklan mukaisesti 15.4.2016 eli silloin, kun ensimmäinen alkuperäisistä päätöksistä tuli voimaan.

163    Kriisinratkaisuneuvosto esittää riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 177–184 perustelukappaleessa syyt, joiden vuoksi se vahvisti kyseisen päätöksen ajalliset vaikutukset edellä tämän tuomion 162 kohdassa kuvatulla tavalla. Se täsmentää erityisesti menetelleensä näin sen oikeudellisen perusteen säilyttämiseksi, jolla kantajan ennakollinen vakausmaksu vuodelta 2016 oli peritty vuonna 2016, sekä kantajan suorittaman maksun voimassa pysyttämiseksi.

164    Oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden periaate estää sen, että unionin toimen soveltamisen alkamisajankohta on aikaisempi kuin sen antamisen ajankohta, paitsi poikkeustapauksessa, jos tavoiteltu päämäärä sitä edellyttää ja jos niiden, joita asia koskee, perusteltua luottamusta kunnioitetaan asianmukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 13.11.1990, Fedesa ym., C‑331/88, EU:C:1990:391, 45 kohta ja tuomio 5.9.2014, Éditions Odile Jacob v. komissio, T‑471/11, EU:T:2014:739, 102 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

165    Oikeuskäytännön perusteella on niin, että kun oikeuskäytännössä mainitut edellytykset täyttyvät, unionin toimielinten, elinten ja laitosten toimivalta hyväksyä säädös taannehtivin vaikutuksin perustuu unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin, eikä se edellytä asiaan liittyvässä lainsäädännössä olevaa nimenomaista oikeusperustaa.

166    Toisin kuin kantaja väittää kolmannessa kanneperusteessaan, näissä olosuhteissa on todettava, ettei se, ettei riidanalaisessa päätöksessä viitata asiaan liittyvän lainsäädännön säännökseen, jossa kriisinratkaisuneuvostolle annettaisiin tällainen toimivalta, merkitse perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä.

167    Lisäksi on tuotava esille, ilman että on tarpeen tutkia, onko riidanalaisella päätöksellä todellinen taannehtiva vaikutus, kuten kantaja väittää toisessa kanneperusteessaan, että edellä tämän tuomion 164 kohdassa mainitut edellytykset täyttyvät joka tapauksessa nyt käsiteltävässä asiassa.

168    Yhtäältä kantaja ei näet väitä, että riidanalaisen päätöksen taannehtiva vaikutus olisi vastoin luottamuksensuojan kunnioittamisen periaatetta. Mikään ei myöskään viittaa siihen, ettei kantajan tai kolmansien luottamuksensuojaa ole kunnioitettu asianmukaisesti nyt käsiteltävän asian olosuhteissa.

169    Toisaalta sen kysymyksen osalta, edellyttävätkö riidanalaisen päätöksen tavoitteet, että riidanalainen päätös tulee voimaan ennen sen antamisen ajankohtaa, on pidettävä mielessä se asiayhteys, jossa kyseinen päätös on annettu.

170    Kuten riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 19, 20 ja 183 perustelukappaleesta ilmenee, kyseisellä päätöksellä pyrittiin korjaamaan alkuperäisten päätösten perustelujen puutteellisuus, jonka kriisinratkaisuneuvosto oli havainnut 28.11.2019 annetun tuomion Hypo Vorarlberg Bank v. SRB (T‑377/16, T‑645/16 ja T‑809/16, EU:T:2019:823) ja 28.11.2019 annetun tuomion Portigon v. SRB (T‑365/16, EU:T:2019:824) perusteella, eikä kyseinen päätös eivätkä kyseiset tuomiot muuttaneet ennakollisen vakausmaksun maksamista maksukaudelta 2016 koskevan kantajan velvollisuuden laajuutta, sellaisena kuin se oli määrätty alkuperäisissä päätöksissä ja sellaisena kuin se oli ollut olemassa kyseisellä maksukaudella.

171    Kantajan ennakollisen vakausmaksun laskeminen kyseiseltä maksukaudelta sekä kyseisen maksun määrä olivat näet samat sekä jälkimmäisessä alkuperäisessä päätöksessä että riidanalaisessa päätöksessä. Tältä osin kriisinratkaisuneuvosto on tuonut esille erityisesti riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 22 perustelukappaleessa, että viimeksi mainittu päätös ”perustuu vuoden 2016 menettelyssä, jonka päätteeksi [alkuperäiset päätökset] annettiin, kerättyihin tietoihin, laadittuihin hypoteeseihin, toteutettuihin valmistelutoimiin ja sovellettuun menetelmään”. Uutta riidanalaisessa päätöksessä olivat ainoastaan vuodelta 2016 perityn, kantajan ennakollisen vakausmaksun laskentaa koskevat laajemmat perustelut.

172    Näissä erityisissä olosuhteissa on niin, että jos kriisinratkaisuneuvosto ei olisi antanut riidanalaista päätöstä siten, että päätöksen oikeudelliset vaikutukset alkoivat ensimmäisen alkuperäisen päätöksen voimaantulopäivästä, riidanalaisella päätöksellä ei olisi voinut olla vaikutuksia 15.4.2016–27.4.2022, minkä aikana kantajalla ei olisi ollut velvollisuutta suorittaa ennakollista vakausmaksua maksukaudelta 2016, vaikka sillä oli tällainen velvollisuus asetuksen N:o 806/2014 2 artiklan, 67 artiklan 4 kohdan sekä 69 ja 70 artiklan perusteella. Tuona aikana myöskään kriisinratkaisurahasto ei olisi saanut – vastoin näitä samoja säännöksiä – kantajan ennakollisista vakausmaksuista saatavia varoja, mikä olisi vaarantanut direktiivin 2014/59, asetuksen N:o 806/2014 ja delegoidun asetuksen 2015/63 täytäntöönpanon (ks. analogisesti tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 176 ja 177 kohta).

173    Näin ollen antamalla riidanalainen päätös siten, että sen oikeudelliset vaikutukset alkoivat 15.4.2016, pyrittiin varmistamaan, että riidanalainen päätös oli sovellettavissa samaan aikaan kuin kantajalle syntyi velvollisuus maksaa ennakollinen vakausmaksu vuodelta 2016, ja siten välttämään sovellettavan lainsäädännön vastainen lopputulos. Tällaisen tavoitteen saavuttaminen edellytti, että kyseisen päätöksen voimaantulon ajankohta edelsi sen antamisen ajankohtaa.

174    Edellä esitetyn perusteella toinen ja kolmas kanneperuste on hylättävä perusteettomina.

2.     Neljäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen perustelut ovat riittämättömät kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennan osalta

175    Kantaja väittää, ettei riidanalaista päätöstä perusteltu riittävästi kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennan osalta ja että päätös rikkoo siten SEUT 296 artiklan toista kohtaa.

176    Neljäs kanneperuste jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäisen mukaan riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu yksilöllisesti, toisen mukaan muiden laitosten yksilöllisiä tietoja ei ole toimitettu ja kolmannen mukaan perustelut ovat riittämättömät nippujen muodostamisen osalta.

a)     Alustavat huomautukset

177    SEUT 296 artiklan toisen kohdan mukaan säädökset perustellaan. Myös perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettu oikeus hyvään hallintoon sisältää unionin toimielinten, elinten ja laitosten velvollisuuden perustella päätöksensä.

178    Unionin toimielimen, elimen tai laitoksen päätöksen perusteluilla on erityisen suuri merkitys, koska niiden avulla asianomainen voi päättää kaikista asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena, onko tästä päätöksestä syytä nostaa kanne, ja toimivaltainen tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa, ja perustelujen esittäminen on siten yksi perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tuomioistuinvalvonnan tehokkuuden edellytyksistä (ks. tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 103 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

179    Perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen toimen luonteen ja sen asiayhteyden mukaan, jossa toimi on annettu. Perusteluissa ei tältä osin tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, ovatko perustelut riittäviä, on otettava huomioon niiden sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt sekä erityisesti se tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Asianomaiselle vastainen toimi on näin ollen riittävästi perusteltu silloin, kun se on tehty asianomaiselle tutussa asiayhteydessä, jonka vuoksi hän pystyy ymmärtämään itseensä kohdistuvan toimenpiteen ulottuvuuden (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 104 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

180    Sen tutkimiseksi, ovatko kyseiset perustelut riittävät ennakollisten vakausmaksujen vahvistamista koskevan päätöksen osalta, on muistutettava ensimmäiseksi, ettei unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä voida päätellä, että unionin toimielimen, elimen tai laitoksen jokaisen päätöksen, jossa yksityinen toimija velvoitetaan suorittamaan tietty rahasumma, on välttämättä sisällettävä kaikki seikat, joiden perusteella se, jolle päätös on osoitettu, voi tarkistaa tätä rahasummaa koskevan laskelman oikeellisuuden (ks. tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

181    Toiseksi unionin toimielimillä, elimillä ja laitoksilla on lähtökohtaisesti unionin yleisen oikeusperiaatteen muodostavan liikesalaisuuksien suojaa koskevan periaatteen nojalla, joka on konkreettisesti vahvistettu muun muassa SEUT 339 artiklassa, velvollisuus olla ilmaisematta yksityisen toimijan kilpailijoille tämän toimittamia luottamuksellisia tietoja (ks. tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 109 kohta).

182    Kolmanneksi, jos katsottaisiin, että laitosten on välttämättä voitava tarkistaa ennakollisten vakausmaksujen vahvistamista koskevassa kriisinratkaisuneuvoston päätöksessä annettujen perustelujen perusteella ennakollisen vakausmaksunsa laskelman oikeellisuus, tämä merkitsisi välttämättä sitä, että unionin lainsäätäjää kiellettäisiin vahvistamasta tälle maksulle sellaisia tietoja käsittävää laskentatapaa, joiden luottamuksellisuutta unionin oikeudessa suojataan, ja sitä, että laajaa harkintavaltaa, joka unionin lainsäätäjällä on tässä tarkoituksessa oltava, rajoitettaisiin liiallisesti, kun sitä muun muassa estettäisiin valitsemasta menetelmää, jolla varmistetaan yhteisen kriisinratkaisurahaston rahoituksen mukauttaminen dynaamisesti rahoitusalan kehitykseen ottamalla erityisesti huomioon kunkin osallistuvan jäsenvaltion alueella toimiluvan saaneen laitoksen rahoitustilanne muihin laitoksiin verrattuna (tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 118 kohta).

183    Neljänneksi, vaikka edellä esitetystä seuraa, että kriisinratkaisuneuvostolle asetettua perusteluvelvollisuutta on yhteisen kriisinratkaisurahaston rahoitusjärjestelmän ja unionin lainsäätäjän vahvistaman laskentatavan logiikan vuoksi punnittava yhdessä asianomaisten laitosten liikesalaisuuksien kunnioittamista koskevan kriisinratkaisuneuvoston velvollisuuden kanssa, tätä viimeksi mainittua velvollisuutta ei kuitenkaan voida tulkita niin laajasti, että sillä poistettaisiin perusteluvelvollisuuden olennainen sisältö (tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 120 kohta).

184    Punnittaessa perusteluvelvollisuutta yhdessä liikesalaisuuksien suojaa koskevan periaatteen kanssa ei kuitenkaan voida katsoa, että se, että päätös, jolla yksityinen toimija velvoitetaan maksamaan rahasumma, perustellaan ilmoittamatta tälle kaikkia seikkoja, joiden perusteella tätä rahasummaa koskeva laskelma voidaan tarkistaa täsmällisesti, merkitsisi kaikissa tapauksissa välttämättä perusteluvelvollisuuden olennaiseen sisältöön puuttumista (tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 121 kohta).

185    Perusteluvelvollisuutta on katsottava noudatetun, kun niillä, joille ennakollisten vakausmaksujen vahvistamista koskeva kriisinratkaisuneuvoston päätös on osoitettu, on – vaikka niille ei toimiteta liikesalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja – käytettävissään kriisinratkaisuneuvoston käyttämä laskentamenetelmä ja riittävät tiedot voidakseen ymmärtää, miten niiden yksilöllinen tilanne on otettu huomioon niiden ennakollisen vakausmaksun laskennassa suhteessa kaikkien muiden asianomaisten laitosten tilanteeseen (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 122 kohta).

186    Tällaisessa tapauksessa ne, joille päätös on osoitettu, voivat nimittäin tarkistaa, onko niiden ennakollinen vakausmaksu vahvistettu mielivaltaisesti ottamatta huomioon niiden todellista taloudellista tilannetta tai käyttämällä muuta rahoitusalaa koskevia tietoja, jotka eivät ole luotettavia. Ne, joille päätös on osoitettu, voivat näin ollen ymmärtää ennakollisen vakausmaksunsa vahvistamista koskevan päätöksen syyt ja arvioida, onko tästä päätöksestä tarkoituksenmukaista nostaa kanne, minkä vuoksi olisi ylimitoitettua vaatia kriisinratkaisuneuvostoa ilmoittamaan jokainen luku, johon kunkin asianomaisen laitoksen vakausmaksun laskelma perustuu (tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 123 kohta).

187    Edellä esitetyn perusteella kriisinratkaisuneuvosto ei ole etenkään velvollinen toimittamaan laitokselle tietoja, joiden perusteella tämä voisi tarkistaa täysin riskikorjauksen kertoimen arvon oikeellisuuden, sillä tämä tarkistus edellyttäisi kunkin asianomaisen laitoksen taloudellisesta tilanteesta tietoja, jotka kuuluvat liikesalaisuuden piiriin (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 135 kohta).

188    Sen sijaan kriisinratkaisuneuvoston tehtävänä on julkaista tai toimittaa asianomaisille laitoksille koosteena ja anonymisoidusti kyseessä olevia laitoksia koskevat tiedot, joita on käytetty tämän vakausmaksun laskemiseen, siltä osin kuin nämä tiedot voidaan toimittaa liikesalaisuuksia loukkaamatta (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 166 kohta).

189    Niihin tietoihin, jotka on näin annettava laitosten saataville, kuuluvat muun muassa kunkin nipun ja niihin liittyvien riski-indikaattoreiden raja-arvot, joiden perusteella laitosten ennakolliset vakausmaksut on mukautettu niiden riskiprofiiliin (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 167 kohta).

190    Neljännen kanneperusteen yhteydessä esitettyjä kantajan väitteitä on tutkittava näiden huomautusten pohjalta.

b)     Ensimmäinen osa, jonka mukaan riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu yksilöllisesti

191    Kantajan mukaan riidanalainen päätös rikkoo SEUT 296 artiklan toista kohtaa, koska siihen ei sisälly riittävästi yksilöllisiä perusteluja. Etenkään kyseisen päätöksen johdanto-osan 24–164 perustelukappaleessa ei mainita lainkaan kantaja, eikä kyseisen päätökseen liitteissä tarkastella riittävän konkreettisella tavalla kantajan yksilöllisiä erityispiirteitä.

192    Varsinaisesti riidanalaisessa päätöksessä – etenkään sen johdanto-osan 53–57 perustelukappaleessa – ei tarkastella kantajan yksittäistä tilannetta sen osalta, miten kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoja tulisi luonnehtia suhteessa delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaan. Lisäksi riidanalaisen päätöksen liitteessä III olevat tätä kysymystä koskevat perustelut pohjautuvat kehitysrahoituksen tukitoimintojen käsitteen väärinymmärrykseen. Kyseisissä perusteluissa vain kiistetään kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvä erioikeus kantajan osalta, eivätkä perusteluihin sisältyvät argumentit liity mitenkään näihin toimintoihin.

193    Riidanalaisessa päätöksessä ei selitetä syitä, joiden vuoksi kriisinratkaisuneuvosto on poikennut Saksan kriisinratkaisuviranomaisen aiemmasta käytännöstä, jossa kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin sovellettiin maksuvuoden 2015 osalta delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa.

194    Kriisinratkaisuneuvosto kiistää kantajan väitteet.

195    Ensinnäkin on muistettava, kuten edellä tämän tuomion 9–21 kohdassa on jo todettu, että riidanalaiseen päätökseen sisältyy neljä erillistä osaa. Kyseisen päätöksen varsinaiseen tekstiin kuuluvissa johdanto-osan 24–164 ja 167–175 perustelukappaleessa käydään läpi kaikkiin laitoksiin sovellettavissa olevia laskentaa koskevia seikkoja ja näkökohtia. Sen sijaan riidanalaisen päätöksen liitteessä I, jonka otsikko on ”Laskentaa koskevat yksityiskohdat (riskiin mukauttaminen)”, ja liitteessä III, jossa arvioidaan huomautukset, joita kantaja esitti kuulemisessa, jonka kriisiratkaisuneuvosto toteutti ennen riidanalaisen päätöksen antamista, käydään läpi laskentaan liittyviä seikkoja ja perusteita, jotka koskevat nimenomaan kantajan yksilöllistä maksua yhteiseen kriisinratkaisurahastoon.

196    Näin ollen riidanalainen päätös on yksilöity riittävällä tavalla kantajan osalta.

197    Toiseksi kantaja on eritellyt riidanalaisen päätöksen varsinaisen sisällön osalta nyt esillä olevan kanneperusteen toisessa osassa tarkasteltavan laitosten nippuihin sijoittamisen ohella vain yhden ainoan seikan, jota ei ole sen mukaan perusteltu riittävästi, eli sen, ettei delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa sovellettu kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin.

198    Kriisinratkaisuneuvosto tuo riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 55 perustelukappaleessa esille jättäneensä soveltamatta delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa velkoihin, jotka eivät täyttäneet kaikkia ennakollisen vakausmaksun laskennasta pois jättämisen edellytyksiä, jos pois jättämistä puoltava tulkinta oli ristiriidassa kyseisen säännöksen sanamuodon kanssa. Kriisinratkaisuneuvosto täsmentää samassa johdanto-osan perustelukappaleessa niin ikään, että kyseisen säännöksen poikkeusluonteen vuoksi sitä on tulkittava suppeasti eikä sitä pidä soveltaa laajasti eikä analogisesti myöskään henkilöllisen soveltamisalan osalta eli sen soveltamisalaan kuuluvien laitosten osalta, kuten ei sen objektiivisenkaan soveltamisalan osalta eli niiden velkojen tyypin osalta, jotka voidaan jättää pois ennakollisten vakausmaksujen laskennasta.

199    Lisäksi kriisinratkaisuneuvosto esittää riidanalaisen päätöksen liitteessä III olevissa 21–23 ja 27 kohdassa erityisesti syyt, joiden vuoksi se katsoi, etteivät kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvät velat kuuluneet delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan soveltamisalaan. Se täsmentää erityisesti kyseisen liitteen johdanto-osan 22 perustelukappaleessa, että kantajan kehitysrahoituksen tukitoiminnot ja kehitysrahoitus olivat toisistaan riippumattomat ja erilliset. Se toteaa samassa johdanto-osan perustelukappaleessa, ettei kehitysrahoitus perustu markkinatalouteen eikä kilpailuun, vaan sitä harjoitetaan viranomaisten antaman tehtävänannon nojalla, kun taas kehitysrahoituksen tukitoimintoja harjoitetaan markkinaolosuhteissa, ja ne perustuvat vapaaehtoisuuteen, kilpailuun ja voiton tavoitteluun. Kriisinratkaisuneuvosto toteaa siten riidanalaisen päätöksen liitteessä III olevassa 27 kohdassa, ettei kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoja voida pitää varsinaisen luonteensa puolesta sellaisina, ettei niiden harjoittaminen perustu kilpailuun eikä voiton tavoitteluun, riippumatta siitä, millä tavalla kyseisestä toiminnasta saatava voitto käytetään.

200    Näiden tietojen perusteella kantaja on saanut selville syyt, joiden vuoksi kriisinratkaisuneuvosto oli katsonut, ettei kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja voitu jättää pois kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennasta delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla.

201    Näissä olosuhteissa ei voida väittää, että kriisinratkaisuneuvosto on pelkästään kieltäytynyt soveltamasta delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa kantajaan tai että se on käyttänyt perusteluja, jotka eivät liity mitenkään kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin.

202    Kolmanneksi kantajan väite, jonka mukaan kriisinratkaisuneuvosto on väitetysti ymmärtänyt väärin kehitysrahoituksen tukitoimintojen käsitteen, ei perustu perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin, vaan sillä riitautetaan niiden perustelujen paikkansapitävyys, joiden nojalla kriisinratkaisuneuvosto on jättänyt soveltamatta delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa kyseisiin kantajan toimintoihin. Sama pätee argumenttiin, jolla pyritään kiistämään kriisinratkaisuneuvoston näkemys, jonka mukaan tällainen toiminta perustuu luonteensa puolesta kilpailuun ja voiton tavoitteluun. Oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuus on erotettava riidanalaisen päätöksen perustelujen paikkansapitävyydestä (ks. vastaavasti tuomio 23.11.2006, Ter Lembeek v. komissio, T‑217/02, EU:T:2006:361, 234 kohta).

203    Lisäksi, jos nämä väitteet olisi ymmärrettävä siten, että kantaja kiistää kyseisten perustelujen paikkansapitävyyden, ne olisivat tosiasiassa päällekkäisiä jäljempänä tämän tuomion 258–262 kohdassa tarkastellun kahdeksannen kanneperusteen kanssa.

204    Neljänneksi väitteestä, jonka mukaan kriisinratkaisuneuvosto on poikennut Saksan kriisinratkaisuviranomaisen aiemmasta käytännöstä, jossa delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa sovellettiin vuonna 2015 kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin, on täsmennettävä, että kantaja on riitauttanut pelkästään aiemmasta käytännöstä poikkeamista koskevien perustelujen puuttumisen vetoamatta muun oikeussäännön rikkomiseen.

205    Edellä tämän tuomion 198–200 kohdasta ilmenee tältä osin yhtäältä, että kriisinratkaisuneuvosto on perustellut riittävällä tavalla syyt, joiden vuoksi se katsoi, etteivät kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvät velat kuuluneet delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan. Toisaalta kriisinratkaisuneuvosto on selittänyt riidanalaisen päätöksen liitteessä III olevassa 23 kohdassa, että tietyn maksukauden osalta suoritettu arviointi ei sido kriisinratkaisuviranomaista silloin, kun tämä tekee arviointia toiselta maksukaudelta, etenkään jos kumpikin näistä maksukausista kuuluu eri kriisinratkaisuviranomaisen toimivaltaan. Kriisinratkaisuneuvosto on lisännyt, ettei sen tehtävänä ole ottaa kantaa toisen kriisinratkaisuviranomaisen tekemään arviointiin.

206    Näiden tietojen perusteella kantaja on saanut selville syyt, joiden vuoksi kriisinratkaisuneuvosto jätti soveltamatta delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin maksukaudella 2016 aiemmasta – kantajan mukaan toisenlaisesta – käytännöstä riippumatta. Nämä seikat täyttävät siis perusteluvelvollisuutta koskevat vaatimukset, sellaisena kuin ne ilmenevät edellä tämän tuomion 179 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä.

207    Edellä esitetyn perusteella neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä perusteettomana.

c)     Toinen osa, joka koskee muita laitoksia koskevien yksilöllisten tietojen toimittamatta jättämistä

208    Kantaja väittää, ettei riidanalaisen päätöksen perusteella voida selvittää, onko ennakolliset vakausmaksut laskettu sovellettavaa lainsäädäntöä noudattaen. Lisäksi kyseisen päätöksen liitteissä I ja II annettujen laskelmia koskevien yksityiskohtaisten tietojen perusteella ei voida tarkistaa kantajan sijoittamista nippuihin eikä kantajan ennakollisen vakausmaksun vahvistamista. Kyseisen päätöksen olisi pitänyt sisältää erityisesti muita laitoksia koskevat yksityiskohtaiset tiedot ainakin niin, että tunnistetiedot on poistettu, sillä ilman noita tietoja kantaja ei pysty tarkistamaan sijoittamistaan nippuihin.

209    Kriisinratkaisuneuvosto kiistää kantajan väitteet.

210    Kriisinratkaisuneuvosto huomauttaa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 118 perustelukappaleessa, että ”laitosten liikesalaisuuksia eli kaikkia tietoja, jotka koskevat laitosten liiketoimintaa ja jotka voisivat kilpailijalle ja/tai laajemmin yleisölle paljastuessaan vahingoittaa vakavalla tavalla laitosten etua, pidetään luottamuksellisina”. Se lisää, että ”ennakollisten vakausmaksujen laskennan yhteydessä – – laitosten [ilmoituslomakkeellaan] toimittamia yksilöllisiä tietoja – –, joiden perusteella kyseisen laitoksen ennakollinen vakausmaksu lasketaan, pidetään liikesalaisuuksina”.

211    Lisäksi kriisinratkaisuneuvosto huomauttaa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 120, 122 ja 123 perustelukappaleessa, että sen on kiellettyä ”paljastaa kunkin laitoksen tiedoista kohtia, joita käytetään [kyseisessä päätöksessä] laskennan perusteena”, mutta se voi ”paljastaa yksittäisiä kohtia yhteen kootuista yhteisistä tiedoista, siltä osin kuin näitä tietoja on yhdistetty”. Kyseisen päätöksen mukaan laitoksille taataan näin ollen ”täysi läpinäkyvyys niiden [ennakollisen vakausmaksun] ja korjauskertoimen laskennasta” maksun laskennan eri vaiheissa, sellaisina kuin nämä vaiheet määritellään delegoidun asetuksen 2015/63 liitteessä I, joista kyseessä olivat ”alustavien indikaattorien laskenta” (vaihe 1), ”indikaattoreiden uudelleenskaalaus” (vaihe 3) ja ”yhdistelmäindikaattorin laskenta” (vaihe 5). Lisäksi laitokset saivat tietää joitakin ”kohtia yhteisistä tiedoista, joita kriisinratkaisuneuvosto käyttää erotuksetta kaikkien laitosten osalta ja jotka mukautetaan laitosten riskiprofiiliin” laskennan vaiheissa, joista kyseessä olivat ”indikaattoreiden diskretointi” (vaihe 2), ”jaetun merkin sisällyttäminen” (vaihe 4) ja ”vuotuisten rahoitusosuuksien laskenta” (vaihe 6).

212    Tältä osin on muistettava ensinnäkin, että ennakollisten vakausmaksujen laskentamenetelmän itse periaate, sellaisena kuin se ilmenee direktiivistä 2014/59 ja asetuksesta N:o 806/2014, merkitsee sitä, että kriisinratkaisuneuvosto käyttää liikesalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja, joita ei voida toistaa ennakollisten vakausmaksujen vahvistamista koskevissa riidanalaisen päätöksen perusteluissa (tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 114 kohta).

213    Edellä tämän tuomion 177–189 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että toisin kuin kantaja väittää, kriisinratkaisuneuvosto ei ollut velvollinen antamaan kantajalle mahdollisuutta tarkistaa täydellisesti, miten nippujen määrä on määritetty ja miten laitokset on sijoitettu näihin nippuihin, toimittamalla kantajalle muiden laitosten yksilölliset tiedot, sillä tällainen menettelytapa olisi edellyttänyt liikesalaisuuden piiriin kuuluvien tietojen toimittamista kantajalle.

214    Kantaja ei ole esittänyt mitään seikkaa, joka voisi kyseenalaistaa kriisinratkaisuneuvoston kannan, jonka mukaan alustavien indikaattorien arvot kuuluvat liikesalaisuuden piiriin, joten kantaja ei voi arvostella kriisinratkaisuneuvostoa siitä, ettei tämä ole paljastanut niitä laitoksille.

215    Jos kantajan huomautus alustavien indikaattorien arvoihin liittyvien tunnistetietojen poistamisesta olisi ymmärrettävä siten, että kantaja tarkoittaa tilannetta, jossa laitoksen nimi korvataan salanimellä, tällaisella menettelyllä ei voitaisi taata, ettei laitoksia voitaisi tunnistaa ilmoitettujen tietojen perusteella. Ei ole todellakaan poissuljettua, että jotkin laitokset – myös salanimellä kutsutut – voitaisiin tunnistaa aiemmin julkaistujen yksilöllisten tietojen perusteella, mikä koskee erityisesti suuria laitoksia sekä tilanteita, joissa jäsenvaltiossa on vain muutama laitos.

216    Edellä esitetyn perusteella neljännen kanneperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.

d)     Kolmas osa, jonka mukaan nippujen muodostamista koskevat perustelut ovat riittämättömät

217    Kantaja väittää, ettei riidanalaisessa päätöksessä selitetä, mistä syystä kussakin nipussa olevien laitosten lukumäärä sekä nippujen kokonaismäärä vaihtelevat riski-indikaattorista toiseen.

218    Kriisinratkaisuneuvosto kiistää kantajan väitteet.

219    Kriisinratkaisuneuvosto laskee kussakin riski-indikaattorissa olevien nippujen määrän riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 85, 117 ja 138 perustelukappaleessa mainitun delegoidun asetuksen 2015/63 liitteessä I olevassa osiossa, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, annettujen sääntöjen mukaisesti ja tarkemmin sanottuna noudattaen delegoidun asetuksen liitteessä I olevan osion, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, 2 kohdassa annettua kaavaa. Kyseisen kaavan mukaan kunkin alustavan indikaattorin, lukuun ottamatta indikaattoria, jonka otsake on ”aiemman poikkeuksellisen julkisen rahoitustuen suuruus”, nippujen lukumäärä () lasketaan erityisesti niiden kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyyn osallistuvien laitosten lukumäärän, joita varten indikaattori lasketaan (N), ja asianomaisen alustavan indikaattorin arvon () perusteella. Nippujen määrä voi siis vaihdella kyseisessä kaavassa käytettyjen syöttötietojen mukaan.

220    Näissä olosuhteissa kantaja väittää virheellisesti, ettei riidanalaisessa päätöksessä selitetä eri riski-indikaattoreihin sisältyvien nippujen kokonaismäärän vaihtelua.

221    Kriisinratkaisuneuvosto selittää lisäksi riittävällä tavalla riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 140 perustelukappaleessa tällaisen nippuihin jaon perusteet, ja sen mukaan kyseisellä jaolla pyritään välttämään se, että laitokset, joilla on sama alustavan riski-indikaattorin arvo, sijoitettaisiin eri nippuihin, joten laitokset, joilla kyseisen indikaattorin arvo on sama, on sijoitettu samaan nippuun, mikä on saattanut johtaa siihen, että kuhunkin nippuun on sijoitettu eri määrä laitoksia.

222    Edellä esitetyn perusteella neljännen kanneperusteen kolmas osa on hylättävä perusteettomana, ja siten koko neljäs kanneperuste on hylättävä.

3.     Kuudes kanneperuste, jonka mukaan perusoikeuskirjan 41 artiklaan, SEUT 298 artiklaan, yleisiin oikeusperiaatteisiin ja kriisinratkaisuneuvoston sisäisiin sääntöihin perustuvia yleisiä menettelyvaatimuksia ei ole noudatettu

223    Kantaja väittää, että riidanalaisessa päätöksessä ei ole noudatettu perusoikeuskirjan 41 artiklaan, SEUT 298 artiklaan, yleisiin oikeusperiaatteisiin ja kriisinratkaisuneuvoston sisäisiin sääntöihin perustuvia yleisiä menettelyvaatimuksia. Kantajan mukaan ei ole osoitettu, että kyseisessä päätöksessä olisi noudatettu kirjalliselle menettelylle asetettua vähimmäisaikaa, eikä kantajalla ole ollut mahdollisuutta tarkistaa tätä seikkaa. Kantajan ei ole ollut mahdollista varmistaa myöskään, onko muita menettelysääntöjä noudatettu. Unionin yleisen tuomioistuimen on siten tutkittava tämä seikka viran puolesta.

224    Kriisinratkaisuneuvoston mukaan nyt esillä olevan kanneperusteen tueksi ei ole esitetty näyttöä ja se on hylättävä puhtaasti spekulatiivisena.

225    Tässä yhteydessä on muistutettava, että työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukaan kanteessa on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanneperusteista ja mainintojen on oltava riittävän selviä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa tarvittaessa ilman muita tukevia tietoja (tuomio 7.3.2017, United Parcel Service v. komissio, T‑194/13, EU:T:2017:144, 191 kohta).

226    Oikeusvarmuuden ja hyvän lainkäytön takaamiseksi kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on, että ne olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kantaja perustaa kanteensa, käyvät ilmi ainakin pääpiirteittäin itse kannekirjelmästä, kunhan ne on esitetty johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi (ks. tuomio 25.1.2018, BSCA v. komissio, T‑818/14, EU:T:2018:33, 95 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vastaavien vaatimusten on täytyttävä silloinkin, kun oikeudellisen perusteen tueksi esitetään väite (ks. tuomio 25.3.2015, Belgia v. komissio, T‑538/11, EU:T:2015:188, 131 kohta oikeudenkäyntiviittauksineen).

227    Etenkään pelkästään se, että vedotaan unionin oikeuden periaatteeseen, jota väitetään loukatun, ilmaisematta niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joihin väite perustuu, ei täytä työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa esitettyjä vaatimuksia (ks. tuomio 7.11.2019, ADDE v. parlamentti, T‑48/17, EU:T:2019:780, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

228    Nyt käsiteltävässä asiassa on tuotava yhtäältä esille, että kantaja pelkästään väittää riidanalaisen päätöksen loukanneen ”yleisiä menettelyvaatimuksia, sellaisina kuin ne ilmenevät perusoikeuskirjan 41 artiklasta, [SEUT] 298 artiklasta, yleisistä oikeusperiaatteista ja kriisinratkaisuneuvoston sisäisistä säännöistä”, koska ei ole osoitettu, että kyseisessä päätöksessä on noudatettu kirjallisille menettelyille asetettua vähimmäisaikaa ja muita menettelysääntöjä, mutta kantaja ei kuitenkaan esitä tältä osin merkityksellisiä perusteluja.

229    Toisaalta on todettava kantajan vaatimuksesta, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen on tutkittava näiden periaatteiden loukkaaminen viran puolesta, että kantajan 31.1.2023 antamista vastauksista unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin ilmenee, että kantaja vaatii kuudennella kanneperusteellaan unionin yleistä tuomioistuinta määräämään ”toimittamaan asiakirjat, joiden perustella [riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneen] menettelyn sääntöjenmukaisuus voidaan tarkistaa”. Kuten edellä tämän tuomion 228 kohdasta ilmenee, kantaja ei ilmoita tarkemmin niitä täsmällisiä syitä, joiden perusteella tällainen asiakirjojen toimittaminen olisi perusteltua, joten kyseinen vaatimus ei vastaa joka tapauksessa työjärjestyksen 88 artiklan 2 kohdan vaatimuksia.

230    Tämän perusteella kuudes kanneperuste on jätettävä tutkimatta.

4.     Ensimmäinen ja seitsemäs kanneperuste, jotka koskevat perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan a alakohdan rikkomista siksi, ettei kuulluksi tulemista koskevaa oikeutta ole kunnioitettu

231    Kantaja väittää ensimmäisessä ja seitsemännessä kanneperusteessa, jotka on tutkittava yhdessä, että kriisinratkaisuneuvoston suorittama kuulemismenettely riidanalaisen päätöksen antamiseksi alkuperäisten päätösten korvaamista varten ei täyttänyt perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa vahvistettuun kuulluksi tulemista koskevaan oikeuteen liittyviä vaatimuksia.

232    Esillä oleva kanneperuste jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisen mukaan kyseisen kuulemismenettelyn yhteydessä annettu huomautusten esittämisen määräaika ei ollut riittävä ja toisen mukaan riidanalainen päätös oli laadittu lopulliseen muotoonsa ennen kyseistä menettelyä.

a)     Ensimmäinen osa, jonka mukaan kuulemismenettelyn yhteydessä annettu huomautusten esittämisen määräaika ei ollut riittävä

233    Kantaja väittää, että menettelyn monitahoisuuden ja kriisinratkaisuneuvoston toimittamien asiakirjojen määrän vuoksi kantajalle myönnetty kymmenen työpäivän määräaika huomautusten esittämiseksi ennen riidanalaisen päätöksen antamista ei ollut riittävän pitkä, jotta kantaja olisi voinut tutkia toimitetut asiakirjat täydellisesti. Kriisinratkaisuneuvosto oli näet toimittanut kantajalle 39-sivuisen riidanalaisen päätöksen luonnoksen ohella useita liitteitä, joihin sisältyi käsittämättömiä laskentaa ja lukumääriä koskevia yksityiskohtaisia tietoja.

234    Kriisinratkaisuneuvosto kiistää kantajan väitteet.

235    Perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistettu oikeus tulla kuulluksi takaa jokaiselle henkilölle tilaisuuden esittää hallintomenettelyn aikana hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen intresseihinsä epäedullisesti (ks. tuomio 22.11.2012, M., C‑277/11, EU:C:2012:744, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

236    Käsiteltävässä asiassa Bundesanstalt für Finanzdienstleistungsaufsicht (liittovaltion rahoituspalvelujen valvontaviranomainen, Saksa; jäljempänä BaFin) oli toimittanut kantajalle ennen riidanalaisen päätöksen antamista 2.3.2022 päivätyn kriisinratkaisuneuvoston tiedonannon, jossa kriisinratkaisuneuvosto ilmoitti aikomuksestaan peruuttaa ja korvata alkuperäiset päätökset. Kyseiseen tiedonantoon sisältyi luonnos kriisinratkaisuneuvoston uudeksi päätökseksi sekä tämän päätöksen liitteet I ja II maksukauden 2016 osalta. Kyseisessä tiedonannossa kriisinratkaisuneuvosto kehotti kantajaa toimittamaan viimeistään 23.3.2022 huomautuksia näin toimitetuista asiakirjoista.

237    Kantaja toimitti huomautuksensa BaFinille osoitetulla 23.3.2022 päivätyllä kirjeellä.

238    On riidatonta, että kantajalle oli myönnetty kymmenen työpäivän määräaika huomautusten esittämistä varten.

239    Kyseisen määräajan riittävyyden osalta on palautettava ensinnäkin mieleen riidanalaisen päätöksen asiayhteys. Kuten edellä tämän tuomion 170 ja 171 kohdassa tuodaan esille, riidanalaisella päätöksellä korvattiin alkuperäiset päätökset näissä päätöksissä annettujen ja kriisinratkaisuneuvoston puutteellisiksi havaitsemien perustelujen täydentämiseksi, mutta maksukaudelta 2016 perityn, kantajan ennakollisen vakausmaksun laskelmat ja kyseisen maksun määrä olivat samat jälkimmäisessä alkuperäisessä päätöksessä sekä riidanalaisessa päätöksessä. Siten monet riidanalaisen päätöksen taustalla olevat seikat, kuten kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyvien velkojen jättäminen pois laskettaessa velat kantajan ennakollisen vakausmaksun määrittämiseksi, olivat olleet kantajan tiedossa jo alkuperäisten päätösten antamisesta lähtien, mitä tukevat myös kantajan kannekirjelmässä esittämät kanneperusteet.

240    Toiseksi kantaja väittää kriisinratkaisuneuvoston toteuttaman kuulemismenettelyn olleen monimutkainen selittämättä kuitenkaan, mistä tämä monimutkaisuus muodostui. Kantaja ei viittaa etenkään mihinkään konkreettiseen epäselvyyteen kyseisen menettelyn yhteydessä toimitettujen asiakirjojen sisällössä eikä käytännön vaikeuksiin, jotka olisivat estäneet kantajaa toimittamasta huomautuksiaan annetussa määräajassa.

241    Kolmanneksi on mahdotonta yhtyä kantajan näkemyksiin tämän pyrkiessä osoittamaan kuulemista koskevan määräajan riittämättömyyden vetoamalla kriisinratkaisuneuvoston toimittamien asiakirjojen määrään. Kuten kantaja on täsmentänyt istunnossa, kantajan viittaus kuulemismenettelyn yhteydessä toimitettuihin useisiin liitteisiin koskee näet riidanalaisen päätöksen luonnoksen liitteitä I ja II. Liitteessä I oli kolme sivua, joista yhteen sisältyi vain luettelo kantajan toimittamista tiedoista. Lisäksi, vaikka liitteessä II oli puolestaan 105 sivua, siihen oli koottu tiivistetysti ennakollisten vakausmaksujen laskemista koskevat tilastotiedot kunkin osallistuvan jäsenvaltion osalta. Vain pieni osa kyseisestä liitteestä oli siis kantajan kannalta suoraan merkityksellinen. Näissä olosuhteissa mikään ei viittaa siihen, että kriisinratkaisuneuvoston toimittamien asiakirjojen määrä olisi estänyt kantajaa esittämästä annetussa määräajassa hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantaansa riidanalaisen päätöksen luonnokseen.

242    Neljänneksi on lisättävä, ettei kanteen tarkistamista koskevan kirjelmän 18–22 kohtaan sisältyvistä kantajan esittämistä perusteluista, joilla pyritään kiistämään yksitellen jokainen kriisinratkaisuneuvoston argumenteista, joilla perustellaan laitoksille annetun määräajan riittävyyttä, ilmene mitään sellaista seikkaa, joka tukisi kantajan väitettä siitä, että kuulemismenettelyn monimutkaisuuden ja toimitettujen asiakirjojen määrän vuoksi kantajalle myönnetty kymmenen päivän määräaika ei ollut riittävä.

243    Edellä esitetyn perusteella ei voida päätellä, ettei kantaja ollut pystynyt esittämään kyseisessä määräajassa hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantaansa riidanalaisen päätöksen luonnokseen.

244    Siten nyt esillä oleva osa on hylättävä perusteettomana.

b)     Toinen osa, jonka mukaan riidanalainen päätös oli laadittu lopulliseen muotoonsa ennen kuulemismenettelyä

245    Kantaja väittää kriisinratkaisuneuvoston pitäneen kuulemismenettelyä pelkkänä muodollisuutena, koska se oli ilmoittanut alun perin ennen kyseistä menettelyä aikovansa antaa riidanalaisen päätöksen vuoden 2022 ensimmäisellä vuosineljänneksellä eli vain kuuden työpäivän kuluttua siitä, kun kantajalle huomautusten esittämistä varten annettu määräaika päättyi. Kantaja ei siis ollut voinut odottaa, että kriisinratkaisuneuvosto tutkisi sen huomaukset huolellisesti. Tältä osin on merkityksetöntä, että kriisinratkaisuneuvosto oli päättänyt sittemmin käyttää yli kuusi työpäivää kyseisen määräajan päättymisen jälkeen, ennen kuin antoi kyseisen päätöksen.

246    Lisäksi riidanalaisen päätöksen liitteessä III olevaan 9 kohtaan sisältyvästä kriisinratkaisuneuvoston toteamuksesta, jonka mukaan huomautusten arvioinnin ei odotettu kestävän kovin kauaa, ilmenee kantajan mukaan, ettei kriisinratkaisuneuvosto ollut valmis tarkistamaan riidanalaisen päätöksen luonnosta. Sitä paitsi riidanalaisen päätöksen liitteestä III saa sellaisen vaikutelman, että kantajan huomautukset oli käsitelty vain osittain ja että ne oli hylätty ”osaksi epäasianmukaisten näkemysten” perusteella.

247    Kriisinratkaisuneuvosto kiistää kantajan väitteet.

248    Tältä osin kantajan esille ottamat olosuhteet, kuten aikataulu, jota kriisinratkaisuneuvosto noudatti riidanalaisen päätöksen antamisessa, ja tämän aikataulun myöhempi muuttaminen, eivät osoita, ettei kriisinratkaisuneuvosto ollut aikonut tutkia kantajan mahdollisia huomautuksia riittävän huolellisesti. Kantajan kyseisistä seikoista esittämät väitteet ovat itse asiassa puhtaasti spekulatiivisia.

249    Samoin kantajan väitteestä, jonka mukaan sen huomautukset käsiteltiin vain osittain ja hylättiin ”osaksi epäasianmukaisten” näkemysten perusteella, on todettava, ettei kantaja mainitse mitään tiettyä huomautusta, johon kriisinratkaisuneuvosto ei olisi vastannut.

250    Lisäksi siltä osin kuin kantajalla on eriävä näkemys kriisinratkaisuneuvoston riidanalaisessa päätöksessä tekemästä arviosta, tämä eriävät näkemys ei merkitse kantajan kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista, vaan se liittyy kyseisen arvioinnin perusteltavuuden tutkimiseen (ks. vastaavasti tuomio 25.3.2015, Slovenská pošta v. komissio, T‑556/08, ei julkaistu, EU:T:2015:189, 89 kohta).

251    Kantaja ei voi tukeutua myöskään 10.7.2001 annetun tuomion Ismeri Europa v. tilintarkastustuomioistuin (C‑315/99 P, EU:C:2001:391) 31 kohtaan, jossa yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että unionin toimielimen on luontevampaa ottaa vastaan huomautuksia ennen lopullisen kantansa muodostamista kuin sen julkaisemisen jälkeen, sillä arvostelun hyväksyminen kertomuksen julkaisemisen jälkeen pakottaisi sen muuttamaan kantaansa ja oikaisemaan kyseistä kertomusta. Käsiteltävässä asiassa kantajaa ei nimittäin ole kehotettu esittämään huomautuksia kriisinratkaisuneuvoston lopullisesta kannasta, joka olisi edellyttänyt oikaisua, vaan päätösluonnoksesta ennen lopullisen päätöksen hyväksymistä.

252    Esillä oleva osa on siten hylättävä perusteettomana, ja tämän mukaisesti ensimmäinen ja seitsemäs kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

5.     Viides kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisella päätöksellä on loukattu oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan

253    Kantaja väittää, että neljännen kanneperusteen yhteydessä esille otettu perustelujen puutteellisuus vaikeuttaa huomattavasti kantajan mahdollisuutta käyttää oikeuttaan tehokkaaseen oikeussuojaan. Kantajan on näet käytännössä mahdotonta ymmärtää riidanalaisen päätöksen perusteluja ja siten laatia kanteensa perusteita. Kyseinen päätös on näin ollen vastoin perusoikeuskirjan 47 artiklaa sekä kontradiktorista periaatetta.

254    Kriisinratkaisuneuvosto kiistää kantajan väitteet.

255    Tältä osin oikeuskäytännöstä ilmenee, että väitettä, jonka mukaan oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan on loukattu, ei pidä tutkia erikseen, jos kyseisen väitteen tueksi ei ole esitetty erityisiä argumentteja, vaan väitteessä viitataan vain muiden väitteiden yhteydessä esitettyihin argumentteihin (ks. vastaavasti tuomio 22.9.2015, First Islamic Investment Bank v. neuvosto, T‑161/13, EU:T:2015:667, 68 kohta ja tuomio 27.7.2022, RT France v. neuvosto, T‑125/22, EU:T:2022:483, 101 kohta).

256    Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja vetoaa tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamiseen esittämättä kuitenkaan tämän tueksi erityisiä argumentteja neljännen kanneperusteen yhteydessä esittämiensä argumenttien lisäksi.

257    Siten viides kanneperuste on hylättävä samoista syistä kuin ne, jotka esitetään neljännen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä edellä tämän tuomion 175–222 kohdassa.

6.     Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklan 28 alakohta ja 5 artiklan 1 kohdan f alakohta ovat lainvastaisia

258    Kantaja väittää kriisinratkaisuneuvoston tulkinneen virheellisesti delegoitua asetusta 2015/63 ja erityisesti sen 3 artiklan 28 kohtaa ja 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa, kun se ei jättänyt kehitysrahoituksen tukitoimintoihin liittyviä velkoja pois kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennasta.

259    Kriisinratkaisuneuvosto, jota neuvosto ja komissio tukevat, kiistää tämän väitteen. Lisäksi kriisinratkaisuneuvosto katsoo, että kahdeksas kanneperuste voidaan tutkia vain siltä osin kuin se on esitetty kannekirjelmässä, ja näin on samoista syistä kuin ne, jotka esitetään lyhyesti edellä tämän tuomion 32 kohdassa.

260    Kriisinratkaisuneuvosto on katsonut riidanalaisen päätöksen liitteessä III olevassa 27 kohdassa, että kantajan kehitysrahoituksen tukitoimintoja ”ei voida pitää luonteensa vuoksi sellaisina, etteivät ne perustu kilpailuun eivätkä voiton tavoitteluun, ja näin on riippumatta sitä, millä tavalla niistä saatava tuotto käytetään, ja siitä, ettei [näistä toiminnoista saatava] määrä kata joka tapauksessa [kantajan] edistämislainojen määrää”.

261    Tältä osin on todettava, ilman että on tarpeen ottaa kantaa niiden näkökohtien tutkittavaksi ottamiseen, jotka kantaja esittää kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään, että edellä tämän tuomion 44–63 kohdasta ilmenee kriisinratkaisuneuvoston katsoneen perustellusti maksukaudelta 2016 perityn kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennan yhteydessä, etteivät kantajan kehitysrahoituksen tukitoiminnot kuulu edistämislainan käsitteeseen, sellaisena kuin se määritellään delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklan 28 alakohdassa, eikä kyseisiin toimintoihin liittyviä kantajan velkoja pitänyt siten jättää pois kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennasta kyseisen delegoidun asetuksen 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla.

262    Kahdeksas kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

7.     Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan yleisiä oikeusperiaatteita on loukattu siltä osin kuin riidanalainen päätös ei perustu sen antamisen aikaan voimassa olleisiin oikeudellisiin seikkoihin

263    Kantaja väittää riidanalaisen päätöksen loukanneen yleisistä oikeusperiaatteista ja oikeuskäytännöstä johtuvaa vaatimusta, jonka mukaan unionin toimielimen hyväksymän säädöksen on perustuttava sen antamisen aikaan voimassa oleviin oikeudellisiin seikkoihin. Kriisinratkaisuneuvoston olisi siis pitänyt ottaa huomioon, kun se antoi riidanalaisen päätöksen vuonna 2022, ettei kantaja ollut enää direktiivin 2019/878 hyväksymisen jälkeen asetuksen N:o 806/2014 soveltamisalaan kuuluva laitos, joten kantajalla ei ollut enää velvollisuutta maksaa ennakollisia vakausmaksuja. Maksukautta 2016 koskevien alkuperäisten päätösten korvaaminen uudella päätöksellä merkitsi näet tosiasiassa pelkkää uuden päätöksen antamista vuonna 2022.

264    Kriisinratkaisuneuvosto kiistää kantajan väitteet.

265    Oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että lain ajallista soveltamista koskevien periaatteiden noudattaminen sekä oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteisiin liittyvät vaatimukset edellyttävät kyseessä olevien tosiseikkojen tapahtuma-aikaan voimassa olevien aineellisten sääntöjen soveltamista, vaikka nämä säännöt eivät olisi voimassa enää ajankohtana, jolloin unionin toimielin, elin tai laitos antaa toimen (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2016, komissio v. McBride ym., C‑361/14 P, EU:C:2016:434, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

266    Ennakollisten vakausmaksujen maksamista koskevat säännökset perustuvat näihin samoihin periaatteisiin.

267    Käsiteltävässä asiassa riidanalaisessa päätöksessä vahvistetaan ennakolliset vakausmaksut maksukauden 2016 osalta kyseiselle kaudelle asetetun vuotuisen tavoitetason perusteella.

268    On riidatonta, että kantaja on ollut maksukaudella 2016 asetuksen N:o 806/2014 2 artiklassa ja 3 artiklan 1 kohdan 13 alakohdassa tarkoitettu laitos, joten se oli laitos, jolla oli velvollisuus maksaa ennakollinen vakausmaksu kyseiseltä kaudelta täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 4 artiklan mukaisesti, kun kyseinen artikla luetaan yhdessä asetuksen N:o 806/2014 2 artiklan, 67 artiklan 4 kohdan ja 70 artiklan 1 kohdan kanssa.

269    Näissä olosuhteissa se, että myöhemmin annettiin direktiivi 2019/878, joka julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 7.6.2019, joka tuli voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä siitä, kun se oli julkaistu, ja jonka kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskeva määräaika päättyi lähtökohtaisesti viimeistään 28.12.2020, ei vaikuta kantajan velvollisuuteen maksaa ennakollinen vakausmaksu vuoden 2016 osalta. Yhdessäkään kyseisen direktiivin säännöksistä ei näet säädetä, että kantaja suljetaan pois ex tunc ennakollisen vakausmaksun maksamista koskevan velvollisuuden henkilöllisestä soveltamisalasta. Kriisinratkaisuneuvoston ei siten tarvinnut ottaa tätä seikkaa huomioon riidanalaisessa päätöksessä, kun se vahvisti kyseiset maksut.

270    Edellä esitetyn perusteella yhdestoista kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

8.     Vuotuisen tavoitetason määrittämisen perustelut

271    On muistettava, että perustelujen puuttumista tai niiden riittämättömyyttä on pidettävä sellaisena oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvana perusteena, jonka unionin tuomioistuimet voivat ottaa tai niiden pitää ottaa huomioon omasta aloitteesta (ks. tuomio 2.12.2009, komissio v. Irlanti ym., C‑89/08 P, EU:C:2009:742, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

272    Nyt käsiteltävässä asiassa asianosaisille esitettiin prosessinjohtotoimenpiteen yhteydessä sekä istunnossa kysymyksiä mahdollisista riidanalaisen päätöksen perusteluissa olevista puutteista vuotuisen tavoitetason määrittämisen osalta.

273    Antamiensa vastausten perusteella asianosaiset ovat erimielisiä siitä, onko riidanalainen päätös perusteltu tältä osin riittävästi: kantajan mukaan ei ole, kun taas kriisinratkaisuneuvoston näkemys on päinvastainen.

274    Vaikka kantaja ei ole arvostellut vuotuisen tavoitetason määrittämisen perusteluja kannekirjelmässään eikä kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään, unionin yleinen tuomioistuin katsoo näissä olosuhteissa, että sen on tutkittava viran puolesta, onko kriisinratkaisuneuvosto perustellut riidanalaisessa päätöksessä vuotuisen tavoitetason määrittämisen oikeudellisesti riittävällä tavalla.

275    Aluksi on muistettava, että asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 1 kohdan mukaisesti yhteisen kriisinratkaisurahaston käytettävissä olevien varojen on oltava alkuvaiheen päättyessä lopullisella tavoitetasolla, jonka suuruus on vähintään 1 prosentti kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa toimiluvan saaneiden kaikkien luottolaitosten suojattujen talletusten määrästä.

276    Asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 2 kohdan mukaan ennakolliset vakausmaksut on jaksotettava alkuvaiheen aikana ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, kunnes edellä tämän tuomion 275 kohdassa mainittu lopullinen tavoitetaso saavutetaan, ottaen kuitenkin asiaankuuluvasti huomioon suhdannevaiheen ja vakausmaksujen myötäsyklisyyden mahdollinen vaikutus laitosten rahoitusasemaan.

277    Asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että kunakin vuonna kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten maksettavat rahoitusosuudet eivät saa ylittää 12,5:tä prosenttia lopullisesta tavoitetasosta.

278    Delegoidun asetuksen 2015/63 4 artiklan 2 kohdassa säädetään ennakollisten vakausmaksujen laskentatavan osalta, että kriisinratkaisuneuvoston on vahvistettava niiden määrä vuotuisen tavoitetason perusteella lopullisen tavoitetason huomioon ottaen ja käyttäen neljännesvuosittain laskettua kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten suojattujen talletusten keskimäärää edellisenä vuonna.

279    Täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 4 artiklassa säädetään niin ikään, että kriisinratkaisuneuvosto laskee kullekin laitokselle ennakollisen vakausmaksun vuotuisen tavoitetason perusteella, ja vuotuinen tavoitetaso on vahvistettava lopullinen tavoitetaso huomioon ottaen ja delegoidussa asetuksessa 2015/63 säädetyn menetelmän mukaisesti.

280    Tutkittaessa, onko kriisinratkaisuneuvosto noudattanut perusteluvelvollisuuttaan vuotuisen tavoitetason määrittämisen osalta, on muistutettava aluksi, että vaikka päätöksen tekijä ei ole velvollinen täsmentämään päätöksen perusteluissa kaikkia merkityksellisiä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, näissä perusteluissa on kuitenkin esitettävä tosiseikat ja oikeudelliset näkemykset, jotka ovat päätöksen rakenteen kannalta olennaisen tärkeitä (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2008, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, C‑413/06 P, EU:C:2008:392, 169 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

281    Kun kriisinratkaisuneuvosto antaa ennakollisten vakausmaksujen vahvistamista koskevan päätöksen, sen on annettava asianomaisille laitoksille tiedot kyseisten maksujen laskentamenetelmästä (ks. tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 122 kohta).

282    Tämän täytyy koskea myös vuotuisen tavoitetason määrittämismenetelmää, sillä kyseinen määrä on tällaisen päätöksen rakenteen kannalta olennaisen tärkeä. Kuten täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 4 artiklasta ilmenee, ennakollisten vakausmaksujen laskentatavassa kyseinen määrä jaetaan kaikkien asianomaisten laitosten kesken niin, että määrän korottaminen tai pienentäminen johtaa vastaavasti kunkin laitoksen ennakollisen vakausmaksun korottamiseen tai pienentämiseen.

283    Edellä esitetyn perusteella ennakollisen vakausmaksun maksamiseen velvollisten laitosten on voitava ymmärtää riidanalaisen päätöksen tekstistä vähintäänkin asianomaista maksukautta koskevan vuotuisen tavoitetason määrän laskentamenetelmän keskeiset vaiheet.

284    Kuten riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 80 perustelukappaleesta ilmenee, nyt käsiteltävässä asiassa kriisinratkaisuneuvosto on vahvistanut vuotuiseksi tavoitetasoksi 7 007 654 704 euroa.

285    Kriisinratkaisuneuvosto muistuttaa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 60 perustelukappaleessa määrittäneensä kyseisen tavoitetason erityisesti ottaen huomioon alkuvaiheen päätteeksi saavutettavan lopullisen tavoitetason ennakoidun määrän sekä yhteisen kriisinratkaisurahaston käytettävissä jo olevat varat.

286    Kriisinratkaisuneuvosto käy riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 62–79 perustelukappaleessa läpi vuotuisen tavoitetason määrittämisessä noudattamansa menetelmän.

287    Kriisinratkaisuneuvosto selittää riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 62 perustelukappaleessa, että vuotuisen tavoitetason vahvistaminen prosentin kahdeksasosaksi suojattujen talletusten määrästä edeltävänä vuonna ei riittäisi lopullisen tavoitetason saavuttamiseen siinä tapauksessa, että suojattujen talletusten määrän odotettaisiin kasvavan tulevaisuudessa.

288    Kriisinratkaisuneuvosto täsmentää riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 63–66 perustelukappaleessa arvioineensa suojattujen talletusten alkuvaiheen aikaisen kehityskulun huomioon ottamiseksi (laitosten suojattujen talletusten kehityskulkua koskevien luotettavien tietojen puuttuessa) kotitalouksien talletusten sekä finanssialan ulkopuolisten yritysten talletusten kasvua Euroopan keskuspankin (EKP) julkaisemien tietojen perusteella. Se huomauttaa, että kyseisen arvioinnin perusteella suojattujen talletusten noin kolmen prosentin vuotuinen kasvu oli realistisin skenaario.

289    Lisäksi kriisinratkaisuneuvosto arvioi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 67–77 perustelukappaleessa suhdannevaihetta sekä ennakollisten vakausmaksujen myötäsyklisyyden mahdollista vaikutusta laitosten rahoitusasemaan. Viimeksi mainitun seikan osalta se ilmoittaa erityisesti ottaneensa huomioon, että vuotta 2016 koskevat ennakolliset vakausmaksut tulisivat olemaan merkittävästi suuremmat kuin maksut, joita kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset olivat perineet vuodelta 2015 direktiivin 2014/59 perusteella.

290    Arvioinnin päätteeksi kriisinratkaisuneuvosto toteaa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 78 perustelukappaleessa, että kun otetaan huomioon pankkialan heikko kehitys ja maailmantaloudessa vuonna 2016 valinnut epävarmuus, oli tarkoituksenmukaista käyttää pienempää kasvua kuin mitä kotitalouksien talletusten ja finanssialan ulkopuolisten yritysten talletusten kasvun perusteella voitiin ennustaa eli alle kolmen prosentin kasvua, jotta ennakollisten vakausmaksujen myötäsyklisyyden vaikutuksia pankkialan vakavaraisuuteen ei pahennettaisi.

291    Näiden seikkojen perusteella kriisinratkaisuneuvosto vahvistaa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 80 perustelukappaleessa kertoimen, jota se on soveltanut vuotuisen tavoitetason määrittämisessä (jäljempänä kerroin), ja asettaa sen arvoksi 1,05 prosenttia. Sitten kriisinratkaisuneuvosto laskee vuotuisen tavoitetason määrän kertomalla kaikkien laitosten suojattujen talletusten määrän vuonna 2015 kyseisellä kertoimella ja jakamalla tämän laskutoimituksen tuloksen kahdeksalla seuraavan laskentakaavan mukaisesti:

Tavoite0 [vuotuisen tavoitetason määrä] = 5 339 158 631 522 [Suojatut talletukset yhteensä2015] * 0,0105 * ⅛ = 7 007 654 704 euroa.

292    Näiden perustelujen riittävyyden osalta on muistutettava ensinnäkin, että maksukausi 2016 on kahdeksanvuotisen alkuvaiheen ensimmäinen vuosi. Vaikka riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 60 perustelukappaleesta ilmenee, että vuotuinen tavoitetaso oli vahvistettava ottaen huomioon yhteisen kriisinratkaisurahaston käytettävissä jo olevat varat, laitokset tiesivät, ettei tällä seikalla ollut mitään vaikutusta maksukautta 2016 koskevan vuotuisen tavoitetason laskemiseen.

293    Lisäksi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 60 ja 80 perustelukappaleesta ilmenee erityisesti, että kriisinratkaisuneuvosto on määrittänyt vuotuisen tavoitetason kahta keskeistä vaihetta noudattaen. Se määritti ensin lopullisen tavoitetason ennakoidun määrän, ja sitten se jakoi kyseisen määrän kahdeksalla ottaakseen huomioon sen, että alkuvaiheeseen sisältyi kahdeksan maksuvuotta (ks. edellä tämän tuomion 285–291 kohta).

294    Mikään ei sitä vastoin viittaa siihen, että vuotuinen tavoitetaso olisi laskettu maksukauden 2016 osalta jollain muulla laskentakaavalla kuin sillä, joka sisältyy riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 80 perustelukappaleeseen, tai että sen laskemiseen olisi sisältynyt muita vaiheita, joita ei mainita riidanalaisessa päätöksessä.

295    Näissä olosuhteissa kriisinratkaisuneuvoston ei voida katsoa jättäneen esittämättä riidanalaisessa päätöksessä vuotuisen tavoitetason määrän laskennassa maksukauden 2016 osalta käytetyn menetelmän keskeisiä vaiheita.

296    Lopullisen tavoitetason ennakoidun määrän osalta on tuotava toiseksi esille, että kyseinen määrä voidaan johtaa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 80 perustelukappaleessa olevasta laskentakaavasta, kuten kantaja itsekin myöntää ja kuten kriisinratkaisuneuvosto on vahvistanut istunnossa. Tarkemmin sanottuna lopullisen tavoitetason ennakoitu määrä (n. 56 miljardia euroa) voidaan saada selville kertomalla kyseisen kaavan ensimmäinen osa eli laitosten suojattujen talletusten määrä vuonna 2015 (5 339 158 631 522 euroa) kertoimella 0,0105.

297    Kolmanneksi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 59 perustelukappaleesta ilmenee tavasta, jolla kriisinratkaisuneuvosto oli määrittänyt lopullisen tavoitetason ennakoidun määrän, että kriisinratkaisuneuvosto oli perustanut arviointinsa siihen, että asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 1 kohdan mukaisesti kyseisen määrän oli oltava vähintään yksi prosentti kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa toimiluvan saaneiden kaikkien luottolaitosten suojattujen talletusten määrästä alkuvaiheen päättyessä.

298    Tältä osin riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 62 ja 63 perustelukappaleesta ilmenee kriisinratkaisuneuvoston ottaneen huomioon kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten suojattujen talletusten ennakoidun kehityskulun alkaen kyseisten talletusten määrästä vuonna 2015 ja päättyen alkuvaiheen päättymiseen eli vuoden 2023 loppuun.

299    Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 66 ja 78 perustelukappaleesta ilmenee lisäksi erityisesti, että kriisinratkaisuneuvosto määritti ensin kyseisten suojattujen talletusten vuotuiseksi kasvuksi 3 prosenttia vuosina 2015–2023, mutta se tarkisti tätä kasvua sitten alaspäin ottaakseen huomioon suhdannevaiheen sekä ennakollisten vakausmaksujen myötäsyklisyyden mahdollisen vaikutuksen laitosten rahoitustilanteeseen (ks. edellä tämän tuomion 289 ja 290 kohta).

300    Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee siis, että kriisinratkaisuneuvosto käytti lopullisen tavoitetason määrittämisessä suojattujen talletusten vuotuista alle 3 prosentin kasvua vuosina 2015–2023.

301    On tuotava vielä esille, että kuten riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 64 ja 79 perustelukappaleesta ilmenee, määrittäessään vuotuista tavoitetasoa maksukaudelle 2016 kriisinratkaisuneuvostolla ei ollut käytettävissään luotettavia tietoja laitosten suojattujen talletusten todennäköisestä kehityskulusta vuosina 2015–2023, sillä suojattujen talletusten uusi määritelmä otettiin käyttöön vasta vuotta myöhemmin talletusten vakuusjärjestelmästä 16.4.2014 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2014/49/EU (EUVL 2014, L 173, s. 149). Näiden tietojen puuttuessa kriisinratkaisuneuvosto oli joutunut arvioimaan kyseisten talletusten ennakoitua kehityskulkua kotitalouksien talletusten ja finanssialan ulkopuolisten yritysten talletusten kasvun perusteella, kuten riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 64 perustelukappaleesta ilmenee.

302    Näissä erityisissä olosuhteissa ja ottaen lisäksi huomioon, että riidanalainen päätös koski enimmäistä maksukautta asetuksen N:o 8082014 hyväksymisen jälkeen, laitosten oli järkevinä toimijoina kohtuullista odottaa, että kriisinratkaisuneuvosto ottaisi kyseistä kautta koskevan vuotuisen tavoitetason määrittäessään huomioon myös lopullisen tavoitetason ennakoidun määrän, sellaisena kuin se esitettiin kyseisen asetuksen antamiseen johtaneen 10.7.2023 annetun komission ehdotuksen COM(2013) 520 final perusteluissa, joiden mukaan komissio arvioi kyseisen lopullisen tavoitetason olevan 55 miljardia euroa.

303    Edellä esitetyn perusteella laitokset pystyivät ymmärtämään pääpiirteittäin menetelmän, jota noudattaen kriisinratkaisuneuvosto määritti lopullisen tavoitetason maksukautta 2016 koskevan vuotuisen tavoitetason määrittämistä varten.

304    Kantajan väitteet eivät kyseenalaista tätä päätelmää.

305    Kantaja arvostelee ensinnäkin sitä, ettei riidanalaiseen päätökseen sisälly kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten suojattujen talletusten ennakoitua määrää alkuvaiheen päättyessä eikä lopullisen tavoitetason ennakoitua määrää.

306    Tältä osin on riittävää muistuttaa, että kuten edellä tämän tuomion 296 kohdassa tuodaan esille, lopullisen tavoitetason ennakoitu määrä voidaan johtaa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 80 perustelukappaleessa olevasta laskentakaavasta.

307    Sitä paitsi suojattujen talletusten ennakoitu määrä alkuvaiheen päättyessä ei ole riidanalaisen päätöksen rakenteen kannalta olennainen tieto, jota ilman kantaja ei voisi ymmärtää edellä tämän tuomion 293 kohdassa kuvatun, kriisinratkaisuneuvoston noudattaman menetelmän keskeisiä vaiheita.

308    Toiseksi kantaja väittää, ettei riidanalaisessa päätöksessä anneta numerotietoja, joiden avulla voitaisiin ymmärtää, mistä syistä kriisinratkaisuneuvosto vahvisti kertoimeksi juuri 1,05 prosenttia. Riidanalaisessa päätöksessä annetut numerotiedot olivat lisäksi ristiriitaisia. Se, että kriisinratkaisuneuvosto sovelsi 1,05 prosentin kerrointa, merkitsee nimittäin, että vuotuisen tavoitetason määrittäminen perustui suojattujen talletusten yhteenlaskettuun viiden prosentin kasvuun kahdeksanvuotisen alkuvaiheen aikana, vaikka riidanalaisessa päätöksessä täsmennetään sen määrittämisen perustuneen suojattujen talletusten noin kolmen prosentin vuotuiseen kasvuun. Viimeksi mainittu lukema johtaa siihen, että alkuvaiheen päättyessä suojattujen talletusten yhteenlaskettu kasvu on merkittävästi isompi kuin viisi prosenttia. Ei ole myöskään täsmennetty, merkitseekö riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 79 perustelukappaleessa oleva maininta ”varovaisesta lähestymistavasta”, että vuotuinen tavoitetaso on pitänyt vahvistaa varotoimenpiteenä korkeaksi, vai pikemmin sitä, että kriisinratkaisuneuvosto on käyttänyt perusteena suojattujen talletusten vähäistä kasvua.

309    Nämä väitteet perustuvat yhtäältä virheelliseen oletukseen siitä, että kriisinratkaisuneuvosto on käyttänyt lopullisen tavoitetason määrittämisessä suojattujen talletusten noin kolmen prosentin vuotuista kasvua. Kuten edellä tämän tuomion 300 kohdassa on jo tuotu esille, riidanalaisesta päätöksestä ja erityisesti sen johdanto-osan 78 perustelukappaleesta ilmenee nimittäin, että kriisinratkaisuneuvosto on pitänyt asianmukaisena ”vahvistaa vuotta 2016 koskeva vuotuinen tavoitetaso käyttäen perusteena suojattujen talletusten ennakoitua kasvua, joka on pienempi kuin kotitalouksien talletusten ja finanssialan ulkopuolisten yritysten talletusten havaittuun kasvuun perustuva arvio”, eli alle 3 prosenttia. Kyseisestä johdanto-osan perustelukappaleesta voidaan päätellä, että kriisinratkaisuneuvosto on käyttänyt kasvua, joka asettuu vaihteluvälille 0–3 prosenttia. Lisäksi kriisinratkaisuneuvosto korostaa noudattaneensa varovaista lähestymistapaa, ja se tuo esille lähinnä katsoneensa, että riidanalaisessa päätöksessä esitetyistä syistä oli tarkoituksenmukaista käyttää vuotuista kasvua, joka sijoittuu kyseisen vaihteluvälin alalaitaan.

310    Tältä osin kriisinratkaisuneuvosto on täsmentänyt istunnossa, että riidanalaisessa päätöksessä vahvistettu 56 miljardin euron lopullinen tavoitetaso vastaa suojattujen talletusten noin 0,6 prosentin vuotuista kasvua, mitä kantaja ei ole kiistänyt. Kun tällaista vuotuista kasvua sovelletaan 5 339 158 631 522 euron määrään, yhteenlaskettu kasvu on kahdeksan vuoden jälkeen 4,92 prosenttia, mikä ei siis ole epäjohdonmukaista – toisin kuin kantaja väittää – suhteessa noin viiden prosentin yhteenlaskettuun kasvuun kyseisen kahdeksanvuotisen vaiheen päättyessä, mikä saadaan tulokseksi käyttämällä 1,05 prosentin kerrointa.

311    Riidanalainen päätös ei siis ole tältä osin millään tavalla epäjohdonmukainen.

312    Toisaalta kantaja väittää, ettei riidanalaisessa päätöksessä anneta numerotietoja, joiden perusteella voitaisiin ymmärtää, mistä syistä kriisinratkaisuneuvosto vahvisti kertoimeksi juuri 1,05 prosenttia, minkä osalta on tuotava esille ensinnäkin, että riidanalaisessa päätöksessä mainituista ja edellä tämän tuomion 309 ja 310 kohdassa kerratuista seikoista voidaan päätellä, että kyseinen kerroin vastaa kahdeksanvuotisen alkuvaiheen päätteeksi odotettua suojattujen talletusten noin 5 prosentin yhteenlaskettua kasvua, minkä perusteella nyt käsiteltävässä asiassa vuotuinen kasvu olisi noin 0,6 prosenttia. Viimeksi mainittu lukema sijoittuu kriisinratkaisuneuvoston käyttämän 0–3 prosentin vaihteluvälin alalaitaan, mikä on johdonmukaista sen noudattaman varovaisen lähestymistavan kanssa, kuten on perusteltua suhdannevaiheen sekä ennakollisten vakausmaksujen myötäsyklisyyden mahdollisten, laitosten rahoitusasemaan kohdistuvien vaikutusten arvioimisen perusteella. Kantajan kaltainen järkevä toimija pystyi siis ymmärtämään, miten nämä seikat nivoutuvat yhteen. Toiseksi kriisinratkaisuneuvosto pystyi nyt käsiteltävän asian erityisissä olosuhteissa, jotka käydään läpi edellä tämän tuomion 302 kohdassa, pääsemään 1,05 prosentin kertoimen avulla lähelle lopullisen tavoitetason ennakoitua määrää, sellaisena kuin se ilmenee asetuksen N:o 806/2014 valmisteluasiakirjoista. Kolmanneksi, kun kyseessä on sellaisen kertoimen vahvistaminen, joka vastaa useisiin muuttuviin tai epävarmoihin tekijöihin perustuvaa taloudellista ennustetta, olisi ylimitoitettua vaatia erityistä perustelua jokaiselle tekniselle valinnalle tai jokaiselle luvulle, johon päättely perustuu, koska riidanalaisesta päätöksestä ilmenee selvästi päättely, jonka perusteella kyseisen päätöksen oikeellisuus on mahdollista myöhemmin riitauttaa toimivaltaisessa tuomioistuimessa (ks. vastaavasti tuomio 1.7.2008, Chronopost ja La Poste v. UFEX ym., C‑341/06 P ja C‑342/06 P, EU:C:2008:375, 108 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

313    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että toisin kuin kantaja väittää, riidanalaisen päätöksen perustelut eivät ole puutteelliset siltä osin kuin on kyse vuotuisen tavoitetason määrittämisestä maksukauden 2016 osalta.

C       Välipäätelmä

314    Koska mikään kantajan esittämistä kanneperusteista ei ole perusteltu, kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

V       Oikeudenkäyntikulut

315    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 133 artiklan mukaan ratkaisu oikeudenkäyntikuluista annetaan tuomiossa tai määräyksessä, jolla asian käsittely päätetään. Työjärjestyksen 219 artiklan, jota sovelletaan nyt käsiteltävässä menettelyssä, jossa asia on palautettu, unionin yleinen tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista, jotka ovat aiheutuneet yhtäältä asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa ja toisaalta muutoksenhakuasian käsittelystä unionin tuomioistuimessa.

316    Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaisesti asianosainen, joka häviää asian, on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

317    Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuin on kumonnut muutoksenhakuasiassa alkuperäisen tuomion ja määrännyt, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin. Tässä tuomiossa on siis päätettävä oikeudenkäyntikuluista, jotka ovat aiheutuneet unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä alkuperäisessä menettelyssä, unionin tuomioistuimessa käydyssä muutoksenhakuasian käsittelyssä ja nyt käsiteltävässä palautuksen jälkeisessä asiassa.

318    Koska kriisinratkaisuneuvosto on hävinnyt unionin tuomioistuimessa käydyn muutoksenhakuasian, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajalle kyseisessä menettelyssä aiheutuneet kulut.

319    Koska kantaja on hävinnyt unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn palautuksen jälkeisen asian niiden argumenttien perusteella, jotka se on esittänyt muutoksenhakuasiaa edeltäneessä unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä, kantaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan kriisinratkaisuneuvoston oikeudenkäyntikulut näissä kahdessa menettelyssä.

320    Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaisesti neuvosto ja komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB) vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaa NRW.Bankin oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet unionin tuomioistuimessa käydystä muutoksenhakuasiasta C‑662/19 P.

3)      NRW.Bank vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaa kriisinratkaisuneuvoston oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet palauttamisen jälkeisen asian T‑466/16 RENV käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa sekä alkuperäisen asian T‑466/16 käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa.

4)      Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Kornezov De Baere Petrlík

Kecsmár Kingston

Julistettiin Luxemburgissa 21 päivänä helmikuuta 2024.

Kirjaaja Puheenjohtaja

T. Henze, apulaiskirjaaja

Sisällysluettelo

I  Asian tausta ja nyt käsiteltävän kanteen nostamisen jälkeiset tosiseikat

II  Riidanalainen päätös

III  Asianosaisten vaatimukset

IV  Oikeudellinen arviointi

A  Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohtaa, 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa ja liitteessä I olevaa osiota, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, koskevat lainvastaisuusväitteet

1.  Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohta on lainvastainen

a)  Alustavat huomautukset

b)  Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan ulottuvuus

c)  Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan laillisuus

1)  Ensimmäinen osa, joka koskee direktiivin 2014/59 valmisteluasiakirjojen huomioimatta jättämistä

2)  Toinen osa, jonka mukaan on toimittu vastoin julkisen talouden keventämisen tavoitetta

3)  Kolmas osa, jonka mukaan ennakollisten vakausmaksujen riskiprofiiliin mukauttamisen periaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ei ole noudatettu

2.  Kymmenes kanneperuste, jossa ovat kyseessä delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa ja liitteessä I olevaa osiota, jonka otsikko on ”Vaihe 2”, koskevat lainvastaisuusväitteet

B  Riidanalaisen päätöksen laillisuutta koskevat kanneperusteet

1.  Toinen ja kolmas kanneperuste, joiden mukaan riidanalaisella päätöksellä rikotaan perusoikeuskirjan 41 artiklaa ja laiminlyödään perusteluvelvollisuus, koska alkuperäisten päätösten korvaamiselle taannehtivin vaikutuksin ei ole oikeudellista perustaa

2.  Neljäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen perustelut ovat riittämättömät kantajan ennakollisen vakausmaksun laskennan osalta

a)  Alustavat huomautukset

b)  Ensimmäinen osa, jonka mukaan riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu yksilöllisesti

c)  Toinen osa, joka koskee muita laitoksia koskevien yksilöllisten tietojen toimittamatta jättämistä

d)  Kolmas osa, jonka mukaan nippujen muodostamista koskevat perustelut ovat riittämättömät

3.  Kuudes kanneperuste, jonka mukaan perusoikeuskirjan 41 artiklaan, SEUT 298 artiklaan, yleisiin oikeusperiaatteisiin ja kriisinratkaisuneuvoston sisäisiin sääntöihin perustuvia yleisiä menettelyvaatimuksia ei ole noudatettu

4.  Ensimmäinen ja seitsemäs kanneperuste, jotka koskevat perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan a alakohdan rikkomista siksi, ettei kuulluksi tulemista koskevaa oikeutta ole kunnioitettu

a)  Ensimmäinen osa, jonka mukaan kuulemismenettelyn yhteydessä annettu huomautusten esittämisen määräaika ei ollut riittävä

b)  Toinen osa, jonka mukaan riidanalainen päätös oli laadittu lopulliseen muotoonsa ennen kuulemismenettelyä

5.  Viides kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisella päätöksellä on loukattu oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan

6.  Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklan 28 alakohta ja 5 artiklan 1 kohdan f alakohta ovat lainvastaisia

7.  Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan yleisiä oikeusperiaatteita on loukattu siltä osin kuin riidanalainen päätös ei perustu sen antamisen aikaan voimassa olleisiin oikeudellisiin seikkoihin

8.  Vuotuisen tavoitetason määrittämisen perustelut

C  Välipäätelmä

V  Oikeudenkäyntikulut

*      Oikeudenkäyntikieli: saksa.