Yhdistetyt asiat T-208/08 ja T-209/08

Gosselin Group NV ja

Stichting Administratiekantoor Portielje

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kansainvälisten muuttopalvelujen markkinat Belgiassa – Päätös, jolla EY 81 artiklan rikkominen todetaan – Hintojen vahvistaminen – Markkinoiden jakaminen – Tarjousten jättämismenettelyn manipulointi – Yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen – Yrityksen käsite – Kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuuseen joutuminen – Sakot – Sakkojen laskennasta vuonna 2006 annetut suuntaviivat – Vakavuus – Kesto

Tuomion tiivistelmä

1.      Kilpailu – Unionin oikeussäännöt – Yritys – Käsite – Taloudellinen kokonaisuus

(EY 81 artikla)

2.      Kilpailu – Unionin oikeussäännöt – Yritys – Käsite – Taloudellisen toiminnan harjoittaminen

(EY 81 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla)

3.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Markkinoiden rajaaminen – Kohde – Jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvan vaikutuksen määrittäminen – Tuntuva vaikutus

(EY 81 artikla; komission tiedonannon 2004/C 101/07 53 kohta)

4.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Kauppaan kohdistuvan vaikutuksen käsitettä koskevat suuntaviivat – Sitova toimi

(Komission tiedonanto 2004/C 101/07)

5.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Arviointi rikkomisen luonteen mukaisesti

(Komission tiedonannon 2006/C 210/02 19 kohta ja 21–23 kohta)

6.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Periaate, jonka mukaan seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti

(Neuvoston asetus N:o 1/2003; komission tiedonanto 2006/C 210/02)

7.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yritysten väliset sopimukset – Komission velvollisuus näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkomisen kesto

(EY 81 artiklan 1 kohta; komission tiedonanto 2006/C 210/02)

8.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät olosuhteet – Arviointi

(Komission tiedonannon 2006/C 210/02 29 kohta)

9.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Lieventävät olosuhteet – Kilpailunvastainen toiminta on viranomaisten hyväksymää tai edistämää

(Komission tiedonannon 2006/C 210/02 29 kohdan viimeinen luetelmakohta)

1.      Taloudellisen kokonaisuuden, joka voi käsittää useita erillisiä oikeushenkilöitä, käsite on otettu käyttöön, jotta oikeudellinen yksikkö (emoyhtiö) voidaan saattaa vastuuseen toisen yksikön (tytäryhtiön) toiminnasta, eikä perusteeksi emoyhtiön luokittelulle yritykseksi. Taloudellisen kokonaisuuden käsite ei siten voi korvata sitä, että emoyhtiö ei ole yritys.

(ks. 41 kohta)

2.      Kilpailuoikeutta koskevissa tapauksissa yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta.

Yksikön, joka omistaa määräysvaltaan oikeuttavia osuuksia yhtiöstä ja joka käyttää tosiasiallisesti tätä määräysvaltaa osallistumalla välittömästi tai välillisesti yhtiön hallinnointiin, on katsottava osallistuvan määräysvallassaan olevan yrityksen taloudellisen toiminnan harjoittamiseen, ja se on myös itse luokiteltava kilpailuoikeudessa tarkoitetuksi yritykseksi.

Kuitenkaan pelkkä osuuksien omistaminen, vaikka ne oikeuttaisivat määräysvaltaankin, ei riitä tekemään kyseisten osuuksien omistavan yksikön toiminnasta taloudellista toimintaa, mikäli omistaminen johtaa ainoastaan osakkeen- tai osuudenomistajan ominaisuuteen liittyvien oikeuksien käyttämiseen ja mahdollisesti osinkojen saamiseen, jossa on kyse vain omaisuuden omistajan saamasta tuotosta.

Todistustaakka ”osallistumisesta” on komissiolla.

(ks. 44, 47 ja 48 kohta)

3.      EY 81 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa komission ei tarvitse näyttää toteen sellaisten sopimusten tai menettelytapojen todellisia kilpailunvastaisia vaikutuksia, joilla on tarkoitus estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua. EY 81 artiklan 1 kohta ei kuitenkaan ole sovellettavissa, jos kartellin vaikutus yhteisön sisäiseen kauppaan tai kilpailuun ei ole ”tuntuva”. Sopimus ei kuulu EY 81 artiklan 1 kohdassa asetetun kiellon piiriin, jos se rajoittaa kilpailua tai vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ainoastaan merkityksettömällä tavalla.

Komissiolla on velvollisuus rajata markkinat EY 81 artiklan mukaisesti tehtävässä päätöksessä, jos ilman tällaista rajausta ei ole mahdollista päätellä, onko kyseinen sopimus tai yhdenmukaistettu menettelytapa omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja onko sen tarkoituksena kilpailun estäminen, rajoittaminen tai vääristäminen tai onko sillä tällainen vaikutus.

Jos kaikki rajat ylittävät liiketoimet olisivat automaattisesti omiaan vaikuttamaan tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, tuntuvuuden käsite, joka on EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytys, menettäisi täysin merkityksensä. Jopa silloin, kun tarkoituksena on kilpailusääntöjen rikkominen, on tarpeen, että rikkominen on omiaan vaikuttamaan tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tämä ilmenee myös [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa tarkoitettua kauppaan kohdistuvan vaikutuksen käsitettä koskevista suuntaviivoista, sillä suuntaviivojen 53 kohdassa tarkoitettua positiivista olettamaa sovelletaan ainoastaan sopimuksiin tai menettelytapoihin, jotka ovat luonteensa vuoksi omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Kun komissio on esittänyt kyseisestä alasta riittävän yksityiskohtaisen kuvauksen, joka käsittää tarjonnan, kysynnän ja maantieteellisen ulottuvuuden, se on kartoittanut täsmällisesti kyseiset palvelut sekä markkinat, ja tällainen alan kuvaus voi olla riittävä, jos se on niin yksityiskohtainen, että unionin yleinen tuomioistuin voi tarkistaa komission perusväitteet, ja jos tällä perusteella yhteenlaskettu markkinaosuus mitä ilmeisimmin ylittää selvästi viiden prosentin raja-arvon. Kun edellytykset täyttyvät, komissio saa tukeutua edellä mainittujen suuntaviivojen 53 kohdan toiseen vaihtoehtoiseen edellytykseen ja olla määrittelemättä nimenomaisesti markkinoita suuntaviivojen 55 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Näiden suuntaviivojen 53 kohdassa tarkoitetun positiivisen olettaman yhteydessä riittää, että toinen kahdesta vaihtoehtoisesta edellytyksestä täyttyy, jotta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvan vaikutuksen tuntuvuus voidaan näyttää toteen.

(ks. 89–91, 98, 112, 116 ja 117 kohta)

4.      Kun komissio antaa käytännesääntöjä – jollaisia [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa tarkoitettua kauppaan kohdistuvan vaikutuksen käsitettä koskevat suuntaviivat ovat – ja ne julkaisemalla ilmoittaa, että niitä sovelletaan tuosta hetkestä lähtien niissä tarkoitettuihin tilanteisiin, se rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä eikä se voi poiketa näistä säännöistä, tai muuten sen mahdollisesti katsottaisiin loukanneen yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta tai luottamuksensuojan periaatetta.

(ks. 109 kohta)

5.      Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta arvioitaessa on erityisesti otettava huomioon aiheutettujen kilpailunrajoitusten luonne. Rikkomisen vakavuus voidaan näyttää toteen viittaamalla väärinkäyttöä merkitsevien menettelytapojen luonteeseen ja tarkoitukseen. Menettelytavan tarkoitukseen liittyvillä seikoilla voi siis olla sakon määrää vahvistettaessa suurempi merkitys kuin sen vaikutuksiin liittyvillä seikoilla.

Kilpailusääntöjen rikkominen, jonka tarkoituksena oli hintojen vahvistaminen ja markkinoiden jakaminen, on luonteensa vuoksi erityisen vakavaa.

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 20 kohdassa todetaan, että ”kunkin rikkomistyypin vakavuus arvioidaan tapauskohtaisesti kaikkien tapauksessa merkityksellisten seikkojen perusteella”. Edellä mainituilla suuntaviivoilla on kuitenkin muutettu perustavanlaatuisesti sakkojen laskentamenetelmää. Erityisesti kilpailusääntöjen rikkomisten jakaminen kolmeen luokkaan (”vakavaa vähäisemmät”, ”vakavat” ja ”erittäin vakavat”) on poistettu, ja hienosäätöisemmän erottelun mahdollistamiseksi käyttöön on otettu asteikko 0 prosentista 30 prosenttiin. Näin ollen edellä mainittujen suuntaviivojen 19 kohdan mukaan sakon perusmäärä on laskettava ”osuutena myynnin arvosta”, ja tämä osuus ”määritetään rikkomisen vakavuuden perusteella”. Edellä mainittujen suuntaviivojen 21 kohdan mukaan ”sakon perusmäärässä huomioon otettava osuus myynnin arvosta on yleensä enintään 30 prosenttia”.

Komissio ei näin ollen voi käyttää sakkojen vahvistamista koskevaa harkintavaltaansa ja siten määrittää tarkkoja prosenttiosuuksia, jotka sijoittuvat 0 prosentin ja 30 prosentin väliin, ottamatta huomioon asian erityisiä olosuhteita. Edellä mainittujen suuntaviivojen 22 kohdassa todetaan, että ”päättäessään, olisiko tietyssä tapauksessa otettava huomioon asteikon ala- vai yläpäähän sijoittuva osuus” myynnin arvosta, ”komissio ottaa huomioon tiettyjä tekijöitä, kuten rikkomisen luonne, kaikkien osapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus, rikkomisen maantieteellinen ulottuvuus ja se, onko rikkominen toteutunut käytännössä”.

Täsmällisen prosenttiosuuden määrittämisen vaikeus on jossain määrin vähentynyt hintojen vahvistamista ja markkinoiden jakamista koskevien salaisten horisontaalisten sopimusten tapauksessa, jossa edellä mainittujen suuntaviivojen 23 kohdan mukaisesti huomioon otettava osuus myynnistä sijoittuu yleensä ”asteikon yläpäähän”. Mainitusta kohdasta ilmenee, että vakavimpien rajoitusten osalta prosenttiosuuden pitäisi olla ainakin yli 15 prosenttia.

Näin ollen ei ole syytä kumota komission päätöstä, jossa 17 prosentin taso on vahvistettu pelkästään kilpailusääntöjen rikkomisen sellaisenaan vakavan luonteen perusteella. Kun komissio tyytyy soveltamaan kaikkein vakavimmille kilpailunrajoituksille säädetyn vähimmäistason suuruista tai lähes sen suuruista prosenttia, muita tekijöitä tai olosuhteita ei ole tarpeen ottaa huomioon. Näin on ainoastaan silloin, jos asiassa pitäisi vahvistaa korkeampi prosenttiosuus.

(ks. 126, 127 ja 129–132 kohta)

6.      Usean yrityksen rikottua kilpailusääntöjä on tutkittava kunkin yrityksen osuuden suhteellinen vakavuus. Tämä päätelmä on johdonmukainen seuraus periaatteesta, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti ja jonka nojalla yritykselle voidaan määrätä seuraamus vain teoista, joihin sen itsensä katsotaan syyllistyneen, ja jota sovelletaan kaikissa hallinnollisissa menettelyissä, jotka saattavat johtaa seuraamusten määräämiseen yhteisön kilpailusääntöjen nojalla. Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta on arvioitava yrityskohtaisesti, jolloin on otettava huomioon useita seikkoja, joihin kuuluvat erityisesti asiaan liittyvät erityisolosuhteet, asiayhteys ja sakkojen ennalta ehkäisevä vaikutus. Siten se, että yritys ei ole osallistunut kaikkiin kartellin muodostaviin osatekijöihin tai että sillä on ollut vähäinen asema niiltä osin kuin se on osallistunut, on otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arvioinnin yhteydessä ja tarvittaessa sakon suuruutta määritettäessä.

Yrityskohtaisia olosuhteita ei kuitenkaan ole yleensä arvioitu kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta arvioitaessa, toisin sanoen sakon perusmäärää vahvistettaessa, vaan mukautettaessa perusmäärää lieventävien ja raskauttavien seikkojen perusteella.

(ks. 137–139 kohta)

7.      Todistustaakka EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisesta on komissiolla, jonka on esitettävä täsmälliset ja yhtäpitävät todisteet, joiden perusteella voidaan vakuuttua siitä, että väitetty rikkominen on tapahtunut. Tämä koskee erityisesti todisteita kilpailusääntöjen rikkomisen kestosta, ja tämän vaatimuksen painoarvoa on lisätty huomattavasti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa. Jollei ole olemassa todisteita, jotka osoittavat suoraan rikkomisen keston, komission on esitettävä sellaista näyttöä, joka koskee ajallisesti riittävän lähellä toisiaan olevia seikkoja, joiden perusteella voidaan kohtuudella päätellä, että rikkominen on jatkunut keskeytyksettä tiettyjen kahden ajankohdan välillä.

Kuitenkin on niin, että jos osallistuminen monenvälisiin kokouksiin on toteennäytetty, kyseisen yrityksen on esitettävä selvitystä siitä, että se ei osallistunut kyseisiin kokouksiin rajoittaakseen kilpailua, osoittamalla ilmoittaneensa kilpailijoilleen, että se osallistui näihin kokouksiin eri tarkoituksessa.

Tämä koskee kartelleja, joiden puitteissa on pidetty monenvälisiä kokouksia ja joissa on viitattu kilpailunvastaisiin tavoitteisiin. Tämän oikeusperiaatteen taustalla on se perustelu, että koska yritys on osallistunut tällaisiin kokouksiin sanoutumatta julkisesti irti niiden sisällöstä, se on antanut toisille osallistujille sen vaikutelman, että se hyväksyi niiden tuloksen ja noudattaisi sitä. Kun kyseinen yritys ei ole osallistunut tällaisiin kokouksiin, komission asiana on esittää näyttöä yrityksen osallistumisen kestosta, eikä sen todistustaakkaa voida keventää sen oikeuskäytännön perusteella, jonka mukaan vastuunsa päättämiseksi yrityksen on avoimesti ja kiistattomasti sanouduttava irti kartellista siten, että muut osallistujat ovat tietoisia siitä, ettei se enää tue kartellin yleisiä tavoitteita.

(ks. 153, 154 ja 157–159 kohta)

8.      Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 29 kohdan kolmannen luetelmakohdan mukaan sakon alentaminen lieventävien seikkojen perusteella edellyttää, että kyseinen yritys ”esittää todisteet siitä, että sen osuus rikkomisessa on ollut huomattavan vähäinen”, ja ”siten osoittaa, että ollessaan osapuolena rikkomiseen liittyvään sopimukseen se tosiasiassa jätti soveltamatta sopimusta ja kävi käytännössä kilpailua markkinoilla”.

Ilmaisun ”esimerkiksi” käyttäminen kuitenkin osoittaa, ettei edellä mainittujen suuntaviivojen 29 kohdassa mainittujen olosuhteiden luettelo ole tyhjentävä. Asian erityiset olosuhteet ja erityisesti se, osallistuuko yritys kaikkiin kilpailusääntöjen rikkomisen muodostaviin osatekijöihin, on otettava huomioon joko kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta arvioitaessa tai ainakin mukautettaessa perusmäärää lieventävien ja raskauttavien seikkojen perusteella. Tämä velvollisuus oli yksi niistä syistä, jonka vuoksi unionin tuomioistuin saattoi katsoa, että yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen käsitteen kanssa ei ole ristiriidassa periaate, jonka mukaan vastuu kilpailusääntöjen rikkomisesta on yrityskohtaista. Pelkästään tämän 29 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa mainitut kriteerit eivät voi taata tätä mahdollisuutta.

(ks. 182 ja 183 kohta)

9.      Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 29 kohdan viimeisessä luetelmakohdassa todetaan, että ”sakon perusmäärää voidaan alentaa, kun – – yrityksen kilpailunvastainen toiminta on viranomaisten hyväksymää tai edistämää taikka se on hyväksytty tai sitä on edistetty lainsäädännöllä”. Pelkkä tieto kilpailunvastaisesta toiminnasta ei merkitse sitä, että tämä toiminta olisi implisiittisesti toimielimen ”hyväksymää tai edistämää” edellä mainittujen suuntaviivojen 29 kohdan viimeisessä luetelmakohdassa tarkoitetulla tavalla. Väitettyä toimimatta jättämistä ei nimittäin voida rinnastaa hyväksymisen tai edistämisen kaltaiseen positiiviseen toimeen.

(ks. 189 ja 192 kohta)