UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (muutoksenhakujaosto)

29 päivänä marraskuuta 2011

Asia T-10/11 P

Gerhard Birkhoff

vastaan

Euroopan komissio

Muutoksenhaku – Henkilöstö – Virkamiehet – Perheavustukset – Huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä – Lapsi, jolla on vamma, jonka vuoksi hän ei pysty elättämään itseään – Kieltäytyminen lisän maksamisen jatkamisesta

Aihe:      Valitus, jossa vaaditaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (toinen jaosto) asiassa F‑60/09, Birkhoff vastaan komissio, 27.10.2010 antaman tuomion kumoamista.

Ratkaisu:      Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (toinen jaosto) asiassa F-60/09, Birkhoff vastaan komissio, 27.10.2010 antama tuomio kumotaan. Asia palautetaan virkamiestuomioistuimeen. Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Palkkaus – Perheavustukset – Huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä – Oikeus jatkamiseen ilman ikärajoitusta silloin, kun lapsi ei pysty elättämään itseään

(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 2 artiklan 5 kohta)

2.      Virkamiehet – Palkkaus – Perheavustukset – Huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä – Oikeus jatkamiseen ilman ikärajoitusta silloin, kun lapsi ei pysty elättämään itseään

(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 2 artiklan 5 kohta)

1.      Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 2 artiklan 5 kohdan mukaan huollettavana olevasta lapsesta maksettavan lisän maksamista jatketaan ilman mitään ikärajoitusta, jos lapsella on vakava sairaus tai vamma, jonka vuoksi hän ei pysty elättämään itseään.

Sairasta tai vammaista lasta koskeva käsite ”ei pysty elättämään itseään” edellyttää jokaisen yksittäisen tapauksen erityisten olosuhteiden huomioon ottamista.

Loogisena jatkona niille perusteluille, joiden mukaan sen määrittämisessä, mikä summa tuloja vammaisella henkilöllä on käytössään itsensä elättämiseen siten kuin kyseisessä säännöksessä tarkoitetaan, on sosiaalisista syistä otettava huomioon yksittäisen tapauksen oikeudelliset ja tosiasioihin liittyvät erityiset olosuhteet, on se, että huomioon on otettava tämän henkilön nettotulot, joissa on huomioitu kaikki verot, maksut ja valtiolle kuuluvat summat, eikä hänen bruttotulojaan.

Ensinnäkin on nimittäin niin, että ainoastaan nettotulot ovat niitä, joita asianomainen henkilö voi todellisuudessa käyttää itsensä elättämiseen ja sellaisten arkipäiväisten kulujensa maksamiseen, joita ovat esimerkiksi ruokaan, vaatetukseen, asumiseen, kodin irtaimistoon, kodinhoitoon, lämmitykseen ja vastaaviin liittyvät kulut.

Kun toiseksi otetaan huomioon yhdenvertaisen kohtelun periaate – joka edellyttää, ettei erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella – on huomattava, että vammainen henkilö, jonka bruttotuloista vähennetään monenlaisia erittäin korkeita maksuja ja jolla on siten käytössään vain suhteellisen matalat nettotulot, on tosiasiallisesti erilaisessa tilanteessa kuin vammainen henkilö, jolla on samat bruttotulot mutta joka maksaa huomattavasti matalampia maksuja – riippumatta siitä, mitä ne ovat – ja jolla on näin ollen suhteellisen korkeat nettotulot. Kun otetaan huomioon edellä mainittu sosiaalinen tavoite, millään ei voida perustella näiden kahden tapauksen kohtelua samalla tavalla sillä verukkeella, että molemmissa bruttotulot ovat suuruudeltaan samat, vaikka elatukseen todellisuudessa käytössä olevat tulot vaihtelevat suuresti. Toimivaltaisen viranomaisen on tutkittava jokaisen yksittäisen tapauksen oikeudelliset ja tosiasioihin liittyvät erityiset olosuhteet sen määrittämiseksi, onko asianomainen vammainen henkilö todellisuudessa siinä tilanteessa, ettei hän pysty henkilöstösääntöjen mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla elättämään itseään.

Kolmanneksi se, että huomioon otetaan asianomaisen henkilön nettotulot, jotka hänellä on todellisuudessa käytössään, on yhdenmukaista sen kanssa, että hänen ansiotuloistaan on samoin vähennettävä ne kulut, jotka hänelle todellisuudessa aiheutuvat hänen vammastaan.

Vaikka onkin niin, että Euroopan unionin oikeuden säännöksiä, joilla annetaan oikeus rahamääräisiin suorituksiin, on tulkittava suppeasti, edellä esitetystä seuraa lopulta, että vain tulkinta, jossa otetaan huomioon sellaisen lapsen, jolla on vakava sairaus tai vamma, todellisuudessa käytössä olevat nettotulot, on yhdenmukainen sen sosiaalisen tavoitteen kanssa, johon pyritään sillä, että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 5 artiklan 2 kohdassa säädetty lisä maksetaan tällaiselle lapselle, jos tämä ei pysty elättämään itseään.

(ks. 28, 34, 37–40 ja 50 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑303/05, Advocaten voor de Wereld, 3.5.2007 (Kok., s. I‑3633, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑498/93, Dornonville de la Cour v. komissio, 30.11.1994 (Kok. H., s. I‑A‑257 ja II‑813, 39 kohta)

2.      Huollettavana olevasta lapsesta maksettavalla lisällä on sosiaalinen tavoite, jota voidaan perustella todellisesta ja selvästä tarpeesta johtuvilla menoilla, jotka liittyvät lapsen olemassaoloon ja hänen tosiasialliseen ylläpitoonsa, minkä vuoksi toimivaltaisen viranomaisen on jokaisessa yksittäisessä tapauksessa varmistettava, toteutuuko mainittu sosiaalinen tavoite, ja selvitettävä kaikki yksittäisen tapauksen olosuhteet huomioon ottaen, estääkö kyseessä oleva vakava sairaus tai vamma asianomaista lasta elättämästä itseään.

Tältä kannalta katsottuna se, että toimielin laatii henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 5 artiklan 2 kohdan tulkintaa varten objektiivisen kriteerin, ei vapauta kriteerin sisällöstä riippumatta tätä toimielintä velvollisuudesta tutkia yksittäisen tapauksen erityiset olosuhteet.

Vammaisen henkilön tilanteen oikeudellisten ja tosiasioita koskevien erityispiirteiden huomioon ottamiseksi hänen ansiotuloistaan on vähennettävä kaikki kuluerät, joita hänelle aiheutuu hänen vammastaan. Vasta tällä tavalla vähentämällä saadut tulot on siis otettava huomioon sen määrittämiseksi, pystyykö kyseinen vammainen henkilö elättämään itsensä henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Vammaisen henkilön tukitoimi ei ole päämäärä sinänsä, vaan sillä on tarkoitus taata yhdenvertainen kohtelu, joten tällainen toimi on sallittu vain silloin, kun sillä pyritään takaamaan vammaisen henkilön ja vastaavassa tilanteessa olevan terveen henkilön yhdenvertainen kohtelu. Tässä tapauksessa yhdenvertaisen kohtelun periaate velvoittaa hallintoa ottamaan huomioon vain ne kulut, jotka aiheutuvat nimenomaan asianomaisen lapsen vammasta, hänen saattamisekseen taloudellisesti sellaisen henkilön asemaan, jolla ei ole vammaa mutta joka on muutoin vastaavassa tilanteessa.

Tässä suhteessa sellaisia tavaroita ja palveluita, jotka ovat suuressa määrin kaikkien henkilöiden eivätkä vain vammaisten henkilöiden käytössä, koskevien kulujen osittaiseen vähentämiseen ei liity tosiseikkoja koskevaa virhettä, oikeudellista virhettä eikä ilmeistä arviointivirhettä.

(ks. 30, 32, 36, 57, 59 ja 60 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑302/01, Birkhoff v. komissio, 21.10.2003 (Kok. H., s. I‑A‑245 ja II‑1185, 39, 40 ja 44 kohta)