Language of document : ECLI:EU:F:2013:195

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (täysistunto)

11 päivänä joulukuuta 2013 (*)

Henkilöstö – Virkamiehet – Eläkkeet – Kansallisessa eläkejärjestelmässä kertyneiden eläkeoikeuksien siirto – Unionin eläkejärjestelmän maksuosuuden mukauttamisesta annettu asetus – Vakuutusmatemaattisten arvojen mukauttaminen – Tarve antaa yleiset täytäntöönpanosäännökset – Uusien yleisten täytäntöönpanosäännösten ajallinen soveltamisala – Kertyneiden palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen peruuttaminen – Laillisuus – Edellytykset

Asiassa F‑130/11,

jossa on kyse SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuvasta kanteesta,

Marco Verile, Euroopan komission virkamies, kotipaikka Cadrezzate (Italia),

Anduela Gjergji, Euroopan laajuisen liikenneverkon toimeenpanoviraston sopimussuhteinen toimihenkilö, kotipaikka Bryssel (Belgia),

edustajinaan asianajajat D. Abreu Caldas, A. Coolen, J.-N. Louis, É. Marchal ja S. Orlandi,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Martin ja J. Baquero Cruz,

vastaajana,

VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (täysistunto),

toimien kokoonpanossa: presidentti S. Van Raepenbusch sekä tuomarit M. I. Rofes i Pujol, jaoston puheenjohtaja, E. Perillo (esittelevä tuomari), R. Barents ja K. Bradley,

kirjaaja: hallintovirkamies J. Tomac,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 24.4.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Marco Verile ja Anduela Gjergji ovat nostaneet 2.12.2011 virkamiestuomioistuimen kirjaamoon saapuneella kannekirjelmällään käsiteltävänä olevan kanteen, jossa vaaditaan muun muassa kumoamaan 20. ja 19.5.2011 tehdyt päätökset, joilla Euroopan komissio peruutti ensimmäisen ehdotuksen, jossa vahvistettiin heidän pyynnöstään unionin eläkejärjestelmässä hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärä, ja ilmoitti heille kummallekin uudesta, heille kansallisissa eläkejärjestelmissä ennen komission palveluksessa aloittamista tuloa karttuneiden eläkeoikeuksien siirrosta johtuvasta palvelusvuosien hyvittämisestä.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

2        Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 83 a artiklan sanamuoto on seuraava:

”1. Eläkejärjestelmän tasapaino varmistetaan [henkilöstösääntöjen] liitteessä XII vahvistettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

– –

3. Varmistaakseen [eläke]järjestelmän tasapainon [Euroopan unionin] neuvosto päättää [henkilöstösääntöjen] liitteen XII mukaisesti viiden vuoden välein tehtävän eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen arvioinnin yhteydessä eläkemaksun määrän ja eläkeikään mahdollisesti tehtävän muutoksen.

4. Komissio esittää neuvostolle vuosittain vakuutusmatemaattisen arvioinnin ajantasaistetun version [henkilöstösääntöjen] liitteessä XII olevan 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Jos parhaillaan sovellettavan eläkemaksun määrän ja vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämiseksi tarvittavan maksuosuuden määrän välillä on vähintään 0,25 prosentin suuruinen ero, neuvosto tarkastelee, onko määrää aiheellista mukauttaa [henkilöstösääntöjen] liitteessä XII vahvistettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

– –”

3        Henkilöstösääntöjen 84 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Edellä tarkoitettua eläkejärjestelmää koskevat yksityiskohtaiset säännöt vahvistetaan [henkilöstösääntöjen] liitteessä VIII.”

4        Henkilöstösääntöjen 110 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kukin toimielin antaa yleiset säännökset näiden henkilöstösääntöjen täytäntöönpanemiseksi kuultuaan henkilöstökomiteaansa ja henkilöstösääntökomiteaa. – –”

5        Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa säädettiin ennen Euroopan yhteisöjen virkamiesten ja muun henkilöstön eläkejärjestelmän maksuosuuden mukauttamisesta 1 päivästä heinäkuuta 2008 18.12.2008 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1324/2008 voimaantuloa (EUVL L 345, s. 17) seuraavaa:

”Vanhuuseläkkeen ’vakuutusmatemaattisella arvolla’ tarkoitetaan virkamiehelle kertyvien etuuksien pääoma-arvoa, joka on laskettu [henkilöstösääntöjen] liitteessä XII olevassa 9 artiklassa mainitun kuolevuustaulukon ja 3,5 prosentin vuotuisen koron perusteella, jota voidaan tarkistaa [henkilöstösääntöjen] liitteessä XII olevassa 10 artiklassa säädettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan.”

6        Asetuksen N:o 1324/2008 2 artiklassa säädetään tältä osin seuraavaa:

”Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 4 artiklan 1 kohdassa ja 8 artiklassa – – esitettävä – – korko on 3,1 prosenttia 1 päivästä tammikuuta 2009.”

7        Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiehellä, joka on päättänyt tehtävänsä:

–        siirtyäkseen sellaisen hallintoelimen, kansallisen järjestön tai kansainvälisen järjestön palvelukseen, joka on tehnyt sopimuksen [unionin] kanssa,

– –

on oikeus siirtää [unionilta] saamiaan vanhuuseläkeoikeuksia varsinaisena siirtopäivänä vastaava vakuutusmatemaattinen arvo sen hallintoelimen [tai] järjestön eläkekassaan – –.”

8        Sitä vastoin henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiehellä, joka siirtyy [unionin] palvelukseen sen jälkeen kun hän:

–        on eronnut tehtävistään [julkishallinnossa taikka] kansallisen järjestön tai kansainvälisen järjestön [palveluksessa],

– –

on mahdollisuus vakinaistamisensa ja sen ajankohdan välisenä aikana, jona hän saa oikeuden – – vanhuuseläkkeeseen, suorituttaa [unionille] varsinaisen siirtohetken mukaan vakuutusmatemaattisesti laskettu pääoma [oikeammin: nykyarvoistettu pääoma], joka edustaa hänen edellä mainittuja palveluksia suorittamalla kartuttamiaan eläkeoikeuksia.

Tällöin toimielin, jonka palveluksessa virkamies on, määrittää yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä niiden palvelusvuosien lukumäärän, joka aiemman palvelusajan osalta otetaan huomioon [unionin] eläkejärjestelmässä, ottaen huomioon virkamiehen peruspalkka, ikä ja muuntokurssi siirtopyynnön tekopäivänä vakinaistettaessa sekä siirretyn pääoman arvon vähennettynä määrällä, joka edustaa siirtopyynnön tekopäivän ja varsinaisen siirtopäivän välistä pääoman uudelleenarvostusta.

Virkamies voi käyttää hyväkseen tätä mahdollisuutta ainoastaan yhden kerran kunkin jäsenvaltion ja eläkerahaston kohdalla.”

9        Komissio antoi 28.4.2004 tekemällään päätöksellä C(2004) 1588, joka julkaistiin 9.6.2004 hallinnollisissa tiedotteissa nro 60, henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 ja 12 artiklan yleiset täytäntöönpanosäännökset, jotka koskevat eläkeoikeuksien siirtoa (jäljempänä vuoden 2004 yleiset täytäntöönpanosäännökset). Vuoden 2004 yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä viitataan kahteen vakuutusmatemaattisia arvoja koskevaan taulukkoon, jotka sisältyvät kahteen liitteeseen, joista liite 1 koskee henkilöstösääntöjen liitteessä XII vahvistettujen tekijöiden perusteella laskettuja vakuutusmatemaattisia arvoja (V1) siirrettävän vakuutusmatemaattisen arvon määrän henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohdan ja 12 artiklan mukaista laskentaa varten, ja liite 2 koskee henkilöstösääntöjen liitteessä XII vahvistettujen tekijöiden perusteella laskettuja vakuutusmatemaattisia arvoja (V2) hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärän henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaista laskentaa varten.

10      Vakuutusmatemaattiset arvot V1 ja V2, jotka lasketaan hakijan iän mukaan pyynnön tekopäivänä ja henkilöstösääntöjen liitteessä XII vahvistettujen tekijöiden perusteella, ovat identtiset.

11      Komissio kumosi vuoden 2004 yleiset täytäntöönpanosäännökset 3.3.2011 tehdyllä hallinnollisissa tiedotteissa nro 17 28.3.2011 julkaistulla päätöksellä C(2011) 1278, joka koskee eläkeoikeuksien siirtoa koskevia henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 ja 12 artiklan yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä, ja antoi uudet henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 ja 12 artiklan yleiset täytäntöönpanosäännökset (jäljempänä vuoden 2011 yleiset täytäntöönpanosäännökset).

12      Vuoden 2011 yleiset täytäntöönpanosäännökset tulivat voimaan 1.4.2011 ja niiden 9 artiklassa täsmennetään seuraavaa:

”Nämä yleiset täytäntöönpanosäännökset – – tulevat voimaan sitä päivää seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona ne on julkaistu [hallinnollisissa tiedotteissa].

Niillä kumotaan ja korvataan [vuoden 2004 yleiset täytäntöönpanosäännökset].

[Vuoden 2004 yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä] sovelletaan kuitenkin henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohdan ja 12 artiklan mukaisiin siirtoihin siinä tapauksessa, että tehtävät ovat päättyneet ennen [1.1.]2009. Niitä sovelletaan edelleen myös sellaisten virkamiesten asiakirjoihin, joiden tekemä henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 ja 3 kohdan mukainen siirtopyyntö on kirjattu ennen [1.1.]2009.

Liitteessä 1 vahvistettuja muuntokertoimia – – sovelletaan [1.1.]2009 alkaen. Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa mainitun korkoprosentin mukauttamisen voimaantulo muuttaa ilman eri toimenpiteitä näitä muuntokertoimia.”

13      Vuoden 2004 yleisistä täytäntöönpanosäännöksistä poiketen vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteessä 1 on yksi ainoa taulukko, johon sisältyvät sekä siirrettävän vakuutusmatemaattisen arvon määrän laskennassa että hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärän laskennassa voimassa olevat vakuutusmatemaattiset arvot, joita kutsutaan vastedes ”muuntokertoimiksi”. Nämä muuntokertoimet, jotka myös lasketaan hakijan iän mukaan pyynnön tekohetkellä ja henkilöstösääntöjen liitteessä XII vahvistettujen tekijöiden perusteella, ovat suurempia kuin vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteissä 1 ja 2 olevat vakuutusmatemaattiset arvot V1 ja V2.

 Tosiseikat

 Marco Verilen osalta

14      Marco Verile, joka on komission yhteisen tutkimuskeskuksen palveluksessa Isprassa (Italia) oleva virkamies, esitti 17.11.2009 vaatimuksen niiden eläkeoikeuksien siirtämisestä, joita hänelle oli karttunut Luxemburgissa ennen komission palvelukseen tuloa ja jotka vastaavat 1.7.1999 ja 31.3.2007 välisenä aikana suoritettuja kansallisia eläkemaksuja.

15      Komission toimivaltainen yksikkö, tässä tapauksessa henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimiston (PMO) eläkeyksikön siirtoja käsittelevä osa-alue (jäljempänä PMO 4), osoitti Verilelle 5.5.2010 päivätyllä ilmoituksella palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen, jossa vahvistettiin hänelle Luxemburgissa karttuneiden eläkeoikeuksien siirrosta johtuvien henkilöstösääntöjen mukaisen eläkkeen palvelusvuosien lukumääräksi seitsemän vuotta ja yhdeksän kuukautta. Pääoman ylijäämä, joka oli 58 557,18 euroa ja jota ei voitu muuntaa henkilöstösääntöjen mukaisen eläkkeen palvelusvuosiksi, oli määrä maksaa Verilelle hänen eläkeoikeuksiensa lopullisen siirron yhteydessä.

16      Verile hyväksyi 7.5.2010 palvelusvuosien hyvittämistä koskevan 5.5.2010 päivätyn ehdotuksen allekirjoittamalla sen. PMO 4 vastaanotti allekirjoitetun ehdotuksen 18.5.2010.

17      Vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten antamisen jälkeen PMO 4 toimitti 20.5.2011 Verilelle uuden palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen, jonka liitteenä olevassa tiedotteessa selitettiin, että uudella ehdotuksella ”kumot[tiin] ja korvat[tiin]” edellinen palvelusvuosien hyvittämistä koskeva ehdotus. Tämän palvelusvuosien hyvittämistä koskevan uuden ehdotuksen mukaan ensimmäisessä palvelusvuosien hyvittämistä koskevassa ehdotuksessa huomioon otetut muuntokertoimet olivat ”vanhentuneet” ja ”vailla oikeudellista perustaa 1.1.2009 alkaen”, koska tuona samana päivänä oli tullut voimaan asetuksessa N:o 1324/2008 määritelty korkoprosentti. Tämä korkoprosentti oli nimittäin yksi niiden muuntokertoimien laskentaan sisältyvistä tekijöistä, joita käytetään muunnettaessa aikaisemmin karttuneet eläkeoikeudet hyvitettäväksi henkilöstösääntöjen mukaisen eläkkeen palvelusvuosien lukumääräksi. Näin ollen ensimmäinen palvelusvuosien hyvittämistä koskeva ehdotus oli ”katso[ttava] mität[tömäksi]”. Vuoden 2011 yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä vahvistettujen muuntokertoimien mukaisesti hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärää ei ole muutettu, mutta takaisin maksettavan pääoman ylijäämää on alennettu 58 557,18 eurosta 9 200,77 euroon.

18      Verile hyväksyi 17.6.2011 toisen palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen allekirjoittamalla sen. PMO 4 vastaanotti toisen ehdotuksen allekirjoitettuna 24.6.2011.

19      Verile teki kuitenkin 26.7.2011 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohtaan perustuvan hallinnollisen valituksen, jossa hän vaati nimittävää viranomaista peruuttamaan palvelusvuosien hyvittämistä koskevan toisen ehdotuksen ja suorittamaan hänen eläkeoikeuksiensa siirron niiden yleisten täytäntöönpanosäännösten mukaisesti, joita sovellettiin hänen siirtopyyntönsä tekopäivänä, eli vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten perusteella, eikä vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten perusteella.

20      Nimittävä viranomainen hylkäsi kyseisen valituksen 19.8.2011 tehdyllä päätöksellä, jonka Verile vastaanotti 29.8.2011.

 Anduela Gjergjin osalta

21      Anduela Gjergji on sopimussuhteinen toimihenkilö Euroopan laajuisen liikenneverkon toimeenpanovirastossa, jonka toimipaikka sijaitsee Brysselissä (Belgia). Hän pyysi 1.7.2009 Belgiassa hänelle ennen kyseisen viraston palvelukseen tuloa karttuneiden ja vuosien 1998 ja 2004 välisenä aikana suoritettuja kansallisia eläkemaksuja vastaavien eläkeoikeuksien siirtoa.

22      Komission toimivaltainen yksikkö, tässä tapauksessa PMO 4, osoitti 30.7.2010 päivätyllä ilmoituksella Gjergjille palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen, jossa vahvistettiin hänelle Belgiassa karttuneiden eläkeoikeuksien siirrosta johtuvaksi henkilöstösääntöjen mukaisen eläkkeen palvelusvuosien lukumääräksi viisi vuotta, viisi kuukautta ja kaksi päivää. Pääoman ylijäämä, joka oli 13 143,08 euroa ja jota ei voitu muuntaa henkilöstösääntöjen mukaisen eläkkeen palvelusvuosiksi, oli määrä maksaa Gjergjille hänen eläkeoikeuksiensa lopullisen siirron yhteydessä.

23      Gjergji hyväksyi 7.9.2010 palvelusvuosien hyvittämistä koskevan 30.7.2010 tehdyn ehdotuksen allekirjoittamalla sen. PMO 4 vastaanotti allekirjoitetun ehdotuksen 16.9.2010.

24      Vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten voimaantulon jälkeen PMO 4 toimitti 19.5.2011 Gjergjille uuden palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen, jonka liitteenä oleva tiedote oli sanamuodoltaan sama kuin Verilelle osoitettu tiedote ja jossa alennettiin hyvitettävien henkilöstösääntöjen mukaisen eläkkeen palvelusvuosien lukumäärää viidestä vuodesta, viidestä kuukaudesta ja kahdesta päivästä neljään vuoteen, kymmeneen kuukauteen ja seitsemääntoista päivään ja jonka mukaan pääoman ylijäämää ei enää maksettaisi takaisin.

25      Gjergji hyväksyi tämän toisen palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen 23.9.2011 allekirjoittamalla sen.

26      Tällä välin Gjergji oli kuitenkin tehnyt toiseen palvelusvuosien hyvittämistä koskevaan ehdotukseen kohdistuvan valituksen, joka perustui henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohtaan ja joka oli päivätty 27.7.2011. Gjergjin valitus sisälsi myös henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohtaan perustuvan pyynnön, jolla pyrittiin siihen, että hänelle Belgiassa karttuneiden eläkeoikeuksiensa siirto suoritettaisiin ensimmäisen palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen perusteella, jossa sovellettiin vuoden 2004 yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä vahvistettuja tekijöitä.

27      Nimittävä viranomainen hylkäsi 22.8.2011 tehdyllä päätöksellä Gjergjin valituksen ja hänen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan perusteella esittämänsä pyynnön.

 Asianosaisten vaatimukset ja asian käsittely

28      Kantajat vaativat kumpikin omalta osaltaan, että virkamiestuomioistuin

–        kumoaa palvelusvuosien hyvittämistä koskevan toisen ehdotuksen

–        kumoaa hallinnollisen valituksen hylkäämistä koskevan päätöksen

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

29      Komissio vaatii, että virkamiestuomioistuin

–        toteaa, ettei kannetta voida ottaa tutkittavaksi tai että se on joka tapauksessa perusteeton

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

30      Virkamiestuomioistuin pyysi prosessinjohtotoimena 28.1.2013 päivätyllä kirjeellä asianosaisia esittämään täsmennyksiä tietyistä heidän kirjelmiinsä sisältyvistä seikoista ja esittämään erilaisia asiakirjoja. Asianosaiset noudattivat näitä pyyntöjä virkamiestuomioistuimen ohjeiden mukaisesti.

31      Asia, joka oli alun perin annettu virkamiestuomioistuimen kolmannen jaoston käsiteltäväksi, siirrettiin virkamiestuomioistuimen täysistuntoon, mikä annettiin asianosaisille tiedoksi kirjaamon 8.2.2013 päivätyllä kirjeellä, joka sisälsi kutsun istuntoon ja suullista käsittelyä varten laaditun valmistelevan kertomuksen.

 Oikeudellinen arviointi

 Kanteen kohde

32      On syytä muistuttaa, että silloin kun valituksen hylkäämisestä tehty päätös on vailla itsenäistä sisältöä, muodollisesti tällaiseen päätökseen kohdistuvien kumoamisvaatimusten vaikutuksena on, että tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetaan toimi, josta valitus on tehty (asia 293/87, Vainker v. parlamentti, tuomio 17.1.1989, 8 kohta).

33      Käsiteltävässä asiassa hallinnollisten valitusten hylkäämistä koskevilla päätöksillä ainoastaan pysytetään palvelusvuosien hyvittämistä koskevat toiset ehdotukset, jotka päivättiin 20.5.2011 Verilen osalta ja 19.5.2011 Gjergjin osalta (jäljempänä toiset palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset). Kanteen on siis katsottava kohdistuvan ainoastaan näihin palvelusvuosien hyvittämistä koskeviin ehdotuksiin.

 Kanteen tutkittavaksi ottaminen

 Asianosaisten lausumat

34      Komissio väittää, ettei kannetta voida ottaa tutkittavaksi, koska se kohdistuu toisiin palvelusvuosien hyvittämistä koskeviin ehdotuksiin, jotka eivät ole asianomaisille vastaisia toimia.

35      Komission mukaan kansallisessa eläkejärjestelmässä karttuneiden eläkeoikeuksien siirtopyyntöjen käsittelyyn sovellettavassa hallinnollisessa menettelyssä on viisi vaihetta: ensimmäiseksi asianomaisen virkamiehen tai toimihenkilön siirtopyyntö; toiseksi komission asianomaiselle osoittama palvelusvuosien hyvittämistä koskeva ehdotus, jossa vahvistetaan niiden palvelusvuosien lukumäärä, jotka voidaan myöntää unionin eläkejärjestelmässä; kolmanneksi asianomaisen suorittama kyseisen ehdotuksen hyväksyminen tai hylkääminen; neljänneksi siinä tapauksessa, että asianomainen on hyväksynyt ehdotuksen, komission toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle osoittama kansallisessa järjestelmässä kertyneitä eläkeoikeuksia vastaavan pääoman siirtopyyntö; viidenneksi päätöksen tekeminen, jossa vahvistetaan lopullisesti virkamiehelle tai toimihenkilölle myönnettyjen henkilöstösääntöjen mukaisen eläkkeen palvelusvuosien lukumäärä, joka ilmoitetaan tälle vasta sen jälkeen, kun komissio on tosiasiallisesti vastaanottanut asianomaisista kansallisista tai kansainvälisistä eläkekassoista aikaisemmin kartutettuja eläkeoikeuksia vastaavan pääoman.

36      Kun otetaan huomioon edellä mainittu eläkeoikeuksien siirtopyyntöjen käsittelyä koskevan hallinnollisen menettelyn kuvaus, jota kantajat eivät kiistä, asianomaiselle osoitettuun ehdotukseen sisältyvästä palvelusvuosien hyvittämisestä tulee komission mukaan lopullinen vasta sen jälkeen, kun kyseessä olevat kansalliset tai kansainväliset eläkekassat ovat tosiasiallisesti maksaneet aikaisemmin karttuneiden eläkeoikeuksien nykyarvoistettua pääomaa vastaavat rahasummat komission pankkitilille. Edellä mainitun hallinnollisen menettelyn viidennessä vaiheessa tehtävä päätös on siis ainoa sellaiselle virkamiehelle tai toimihenkilölle vastainen toimi, joka on tehnyt hänelle ennen unionin palvelukseen tuloaan karttuneiden eläkeoikeuksiensa siirtopyynnön. Komissio päättelee tästä, että palvelusvuosien hyvittämistä koskeva ehdotus, joka vastaa kyseessä olevan hallinnollisen menettelyn toista vaihetta, on valmisteleva toimi, jonka tarkoituksena on ainoastaan valmistella palvelusvuosien hyvittämistä koskevaa lopullista päätöstä. Käsiteltävässä asiassa asian laita on täten oikeusriidan kohteena olevien palvelusvuosien hyvittämistä koskevien toisten ehdotusten osalta.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

37      Aivan aluksi on muistutettava, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan mukaisella eläkeoikeuksien siirtojärjestelmällä, joka mahdollistaa koordinoinnin kansallisten järjestelmien ja unionin eläkejärjestelmän välillä, pyritään helpottamaan siirtymistä kansallisista julkisista tai yksityisen sektorin tehtävistä ja myös kansainvälisistä tehtävistä unionin hallinnon tehtäviin ja takaamaan siten unionille mahdollisimman hyvät mahdollisuudet valita palvelukseensa päteviä henkilöitä, joilla on asianmukaista työkokemusta (yhdistetyt asiat C‑286/09 ja C‑287/09, Ricci, määräys 9.7.2010, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38      Tässä yhteydessä Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on erityisesti katsonut, että palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset, jotka on toimitettu virkamiehelle hyväksyttäväksi, ovat ”päätöksiä”, joiden vaikutus on kaksiulotteinen: yhtäältä niillä säilytetään asianomaisen virkamiehen lukuun alkuperäisessä oikeusjärjestyksessä niiden eläkeoikeuksien määrä, joka hänelle on karttunut kansallisessa eläkejärjestelmässä, ja toisaalta taataan unionin oikeusjärjestyksessä tiettyjen lisäedellytysten täyttyessä se, että unionin eläkejärjestelmässä otetaan huomioon nämä oikeudet (yhdistetyt asiat T‑90/07 P ja T‑99/07 P, Belgia ja komissio v. Genette, tuomio 18.12.2008, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Myös virkamiestuomioistuin oli jo katsonut, että palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset ovat luonteeltaan yksipuolisia toimia, jotka eivät edellytä muita toimenpiteitä toimivaltaiselta toimielimeltä ja jotka ovat asianomaiselle virkamiehelle vastaisia. Päinvastaisessa tapauksessa tällaisia toimia ei olisi mahdollista sellaisinaan riitauttaa tai ne voisivat ainakin olla hallinnollisen valituksen tai kanteen kohteena ainoastaan sellaisen määrittelemättömänä ajankohtana tehtävän myöhemmän päätöksen jälkeen, jonka on tehnyt muu kuin nimittävä viranomainen. Tällä arvioinnilla kuitenkin loukattaisiin virkamiesten oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan ja oikeusvarmuuden vaatimuksia, jotka ovat osa henkilöstösäännöissä säädettyjä määräaikoja koskevia sääntöjä (asia F‑17/07, Pouzol v. tilintarkastustuomioistuin, määräys 10.10.2007, 52 ja 53 kohta).

40      Lopuksi tämä oikeuskäytännön suuntaus on myös vahvistettu virkamiestuomioistuimen asiassa F-122/10, Cocchi ja Falcione vastaan komissio 11.12.2012 antamalla tuomiolla (josta on vireillä valitus unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑103/13 P, 37–39 kohta), jossa virkamiestuomioistuin katsoi, että palvelusvuosien hyvittämistä koskeva ehdotus oli asianomaiselle virkamiehelle vastainen toimi.

41      Tämän tuomion 38–40 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä seuraa, että palvelusvuosien hyvittämistä koskeva ehdotus, jonka komission toimivaltaiset yksiköt esittävät virkamiehen hyväksyttäväksi edellä tämän tuomion 35 kohdassa kuvatun monivaiheisen eläkeoikeuksien siirtoa koskevan hallinnollisen menettelyn yhteydessä, on toimielimelle ex lege annetun sidotun harkintavallan nojalla tehty yksipuolinen toimi, joka on irrotettavissa menettelyllisestä kehyksestä, jossa se tapahtuu, sillä se perustuu suoraan yksilölliseen oikeuteen, joka henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti annetaan virkamiehille ja toimihenkilöille heidän tullessaan unionin palvelukseen.

42      Tämän sidotun harkintavallan käyttäminen nimittäin velvoittaa komission laatimaan palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen, joka perustuu kaikkiin merkityksellisiin tietoihin, jotka sen on saatava asianomaisilta kansallisilta tai kansainvälisiltä viranomaisilta näiden viimeksi mainittujen ja komission yksiköiden välisen läheisen koordinoinnin ja lojaalin yhteistyön puitteissa. Näin ollen tällaista palvelusvuosien hyvittämistä koskevaa ehdotusta ei voida pitää osoituksena toimielimen yksiköiden ”pelkästä aikomuksesta” antaa tietoja asianomaiselle virkamiehelle odotettaessa hänen hyväksyntäänsä ja sen jälkeen pääoman maksamista, joka mahdollistaa hyvityksen toteuttamisen. Tällainen ehdotus muodostaa päinvastoin toimielimen antaman välttämättömän sitoumuksen suorittaa asianmukaisesti virkamiehen eläkeoikeuksien siirtoa koskevan oikeuden, jota tämä on käyttänyt tehdessään siirtopyynnön, tosiasiallinen täytäntöönpano. Nykyarvoistetun pääoman siirto unionin eläkejärjestelmään muodostaa puolestaan kansallisille tai kansainvälisille viranomaisille kuuluvan erillisen velvollisuuden täytäntöönpanon ja se on välttämätön, jotta eläkeoikeuksien siirtoa unionin eläkejärjestelmän kassoihin koskeva menettely voidaan kokonaisuudessaan saattaa päätökseen.

43      Sidotun harkintavallan käyttö henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan täytäntöön panemiseksi velvoittaa myös komissiota toimimaan mahdollisimman huolellisesti, jotta henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan soveltamista pyytänyt virkamies voi antaa hyväksyntänsä palvelusvuosien hyvittämistä koskevaan ehdotukseen kaikista asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena sekä henkilöstösääntöjen mukaisessa eläkkeessä huomioon otettavien palvelusvuosien lukumäärän määrittämistä koskevassa laskennassa tarpeellisten osatekijöiden osalta että tämän laskennan yksityiskohtaisten sääntöjen osalta ”siirtopyynnön tekopäivänä”, kuten henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, kun siinä säädetään, että toimielin, jonka palveluksessa virkamies on, ”määrittää” yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä huomioon otettavan ”palvelusvuosien lukumäärän” ottaen huomioon virkamiehen peruspalkka, ikä ja muuntokurssi siirtopyynnön tekopäivänä.

44      Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että palvelusvuosien hyvittämistä koskeva ehdotus on eläkeoikeuksiensa siirtämistä hakeneelle virkamiehelle vastainen toimi.

45      Tämän päätelmän vahvistavat myös jäljempänä esitettävät toteamukset.

46      Ensimmäiseksi vuoden 2011 yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä vahvistetaan aikaisempi palvelusvuosien hyvittämistä koskeviin ehdotuksiin sisältyvissä ehdoissa ilmaistu käytäntö, kun niiden 8 artiklassa säädetään tästä lähtien nimenomaisesti, että hyväksyntä, joka virkamiestä pyydetään antamaan palvelusvuosien hyvittämistä koskevaan ehdotukseen, on ”peruuttamaton”, kun se on kerran annettu. Virkamiehen kerran antaman hyväksynnän peruuttamattomuus on perusteltua ainoastaan, jos komissio on puolestaan toimittanut asianomaiselle ehdotuksen, jonka sisältö on laskettu ja esitetty kaikella vaaditulla huolellisuudella ja joka sitoo komissiota niin, että se on velvollinen jatkamaan siirtomenettelyä tältä pohjalta siinä tapauksessa, että asianomainen on antanut hyväksyntänsä.

47      Toiseksi palvelusvuosien hyvittämistä koskeva ehdotus tehdään lähtökohtaisesti sellaisen laskentamenetelmän perusteella, joka on sama kuin menetelmä, jota sovelletaan sinä ajankohtana, kun unionin eläkejärjestelmä saa kokonaisuudessaan alkuperäisten kansallisten tai kansainvälisten eläkekassojen lopullisesti siirtämän pääoman.

48      Ainoa muutos, joka palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen ajankohdan ja lopullisesti siirretyn pääoman maksamisen ajankohdan välisenä aikana voidaan tehdä, on kyseessä olevan summan muuttaminen, koska nykyarvoistetun siirrettävän pääoman määrä siirtopyynnön tekopäivänä voi olla erilainen kuin pääoman määrä varsinaisella siirtohetkellä riippuen esimerkiksi muuntokurssien vaihteluista. Jopa viimeksi mainitussa tapauksessa, joka lisäksi voi koskea ainoastaan muissa valuutoissa kuin euroissa ilmaistujen pääomien siirtoja, näihin molempiin arvoihin sovellettava laskutapa on sama.

49      Kolmanneksi komission väite, jonka mukaan ainoastaan hyvittämistä koskeva päätös, joka on tehty siirretyn pääoman lopullisen maksamisen jälkeen, on asianomaiselle virkamiehelle vastainen toimi, on selvästi eläkeoikeuksien siirtoa koskevan hallinnollisen menettelyn tarkoituksen vastainen. Tämän menettelyn tarkoituksena on nimenomaan mahdollistaa asianomaiselle virkamiehelle sen päätöksen tekeminen kaikista asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena ja ennen kuin kaikkia hänen eläkemaksujaan vastaava pääoma siirretään lopullisesti unionin eläkejärjestelmään, kannattaako hänen yhdistää kaikki aikaisemmat eläkeoikeutensa unionin virkamiehenä kartuttamiinsa eläkeoikeuksiin vai päinvastoin säilyttää kyseiset oikeudet kansallisessa oikeusjärjestyksessä (ks. em. asia Belgia ja komissio v. Genette, tuomion 91 kohta). Komission väite nimittäin pakottaisi asianomaisen virkamiehen riitauttamaan tavan, jolla komission yksiköt ovat laskeneet niiden hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärän, joihin hänellä on oikeus, vasta sen jälkeen, kun alkuperäiset kansalliset tai kansainväliset eläkekassat ovat lopullisesti siirtäneet pääoman komissiolle, mikä tekisi käytännössä tyhjäksi sen virkamiehelle henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetyn oikeuden keskeisen sisällön, jonka mukaan hän voi päättää siirtää eläkeoikeutensa tai säilyttää ne alkuperäisissä kansallisissa tai kansainvälisissä eläkekassoissa.

50      Lopuksi ja neljänneksi komission tavoin ei voida väittää, että palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset ovat ainoastaan valmistelevia toimia sillä perusteella, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetään, että palvelusvuosien lukumäärä lasketaan ”siirretyn pääoman” perusteella.

51      Tältä osin on aluksi muistutettava, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan sanamuodosta ilmenee, että asianomainen toimielin ”määrittää” ensin palvelusvuosien lukumäärän ”yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä – – ottaen huomioon virkamiehen peruspalkka, ikä ja muuntokurssi siirtopyynnön tekopäivänä” ja että se ottaa tämän jälkeen huomioon näin määritetyn palvelusvuosien lukumäärän unionin eläkejärjestelmässä ”siirretyn pääoman” perusteella.

52      Tämä sanamuoto vahvistetaan vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklassa ja vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklassa. Näiden molempien artiklojen 1 kohdan sanamuodon mukaan nimittäin huomioon otettavien palvelusvuosien lukumäärä lasketaan ”karttuneita oikeuksia edustavan siirrettävän määrän perusteella – – vähennettynä määrällä, joka edustaa siirtopyynnön kirjaamispäivän ja varsinaisen siirtopäivän välistä pääoman uudelleenarvostusta”.

53      Vuosien 2004 ja 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 2 kohdassa sitä vastoin täsmennetään, että huomioon otettavien palvelusvuosien lukumäärä ”lasketaan tämän jälkeen – – siirretyn määrän perusteella” saman kohdan ensimmäiseen luetelmakohtaan sisältyvän matemaattisen kaavan mukaisesti.

54      Edellä mainituista säännöksistä ilmenee näin ollen, että palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset lasketaan siirrettävän määrän perusteella pyynnön kirjaamispäivänä, sellaisena kuin toimivaltaiset kansalliset tai kansainväliset viranomaiset ovat sen ilmoittaneet komission yksiköille, vähennettynä tarvittaessa määrällä, joka edustaa siirtopyynnön kirjaamispäivän ja varsinaisen siirtopäivän välistä pääoman uudelleenarvostusta, koska unionin eläkejärjestelmän ei tarvitse maksaa tätä rahallista erotusta.

55      Kaikista edellä esitetyistä seikoista seuraa, että toiset palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset ovat asianomaisille vastaisia toimia ja että kumoamisvaatimukset on siis otettava tutkittavaksi.

 Asiakysymys

56      Kantajat esittävät palvelusvuosien hyvittämistä koskeviin toisiin ehdotuksiin (jäljempänä riidanalaiset päätökset) kohdistuvien vaatimustensa tueksi kolme kanneperustetta, jotka koskevat

–        oikeudellista virhettä ja henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan rikkomista sekä pääasiallisesti saavutettujen oikeuksien kunnioittamista

–        kohtuullisen määräajan noudattamatta jättämistä sekä oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista

–        yhdenvertaisen kohtelun periaatteen, syrjintäkiellon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista.

57      Ensimmäinen ja toinen kanneperuste on aiheellista tarkastella yhdessä.

 Asianosaisten lausumat

58      Ensinnäkin kantajat väittävät, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa asetetaan komissiolle velvollisuus antaa ensin uudet yleiset täytäntöönpanosäännökset, jos se haluaa muuttaa vakuutusmatemaattisia arvoja, joita sovelletaan jäsenvaltiossa kartutettujen eläkeoikeuksien siirtoa unionin eläkejärjestelmään koskeviin pyyntöihin (jäljempänä siirto ”sisään”). Komissio antoi kuitenkin uudet yleiset täytäntöönpanosäännökset vasta 3.3.2011. Ennen tätä päivämäärää voimassa olleet vuoden 2004 yleiset täytäntöönpanosäännökset ovat siis ainoat kumpaankin siirtopyyntöön sovellettavat säännökset.

59      Joka tapauksessa asetuksen N:o 1324/2008 voimaantulo 1.1.2009 ei vaikuta hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärän laskemisessa sovellettaviin korkoprosentteihin. Tällä asetuksella nimittäin muutettiin henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa säädettyä korkoprosenttia, jota käytetään yksinomaan siirrettäessä kansalliseen eläkejärjestelmään henkilöstösääntöjen mukainen vakuutusmatemaattinen arvo, toisin sanoen virkamiehen unionissa kartuttamien eläkeoikeuksien pääoma (jäljempänä siirto ”ulos”), eikä sitä siis sovelleta ”sisään” tapahtuviin siirtoihin.

60      Lisäksi vaikka oletettaisiin, että asetuksella N:o 1324/2008 olisi muutettu ”analogisesti” ”sisään” tapahtuvien siirtojen yhteydessä sovellettavien muuntokertoimien taustalla olevaa korkoprosenttia, henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan yleiset täytäntöönpanosäännökset menisivät kantajien mukaan erityislakina kyseisen asetuksen edelle. Loppujen lopuksi hallintotoimien laillisuusolettamaa koskevan periaatteen nojalla unionin asetuksella ei voida evätä oikeudellista perustaa kunkin kyseessä olevan toimielimen henkilöstösääntöjen perusteella nimenomaan antamilta yleisiltä täytäntöönpanosäännöksiltä. Koska vuoden 2004 yleiset täytäntöönpanosäännökset kuitenkin kumottiin vuoden 2011 yleisillä täytäntöönpanosäännöksillä vasta 3.3.2011, niitä siis sovellettiin ajankohtana, jona heille osoitetut ensimmäiset palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset tehtiin ja jona he kumpikin antoivat hyväksyntänsä.

61      Näin ollen kun komissio katsoi yhtäältä, että yhtä ”sisään” tapahtuvien siirtojen yhteydessä sovellettavista laskentaa koskevista tekijöistä voitiin muuttaa ”implisiittisesti ja satunnaisesti” asetuksella N:o 1324/2008, se rikkoi henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohtaa. Toisaalta komissio teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että asetus N:o 1324/2008 pakotti sen soveltamaan vuoden 2011 yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä uuden korkoprosentin voimaantuloajankohtana ja tämän seurauksena soveltamaan niitä taannehtivasti 1.1.2009.

62      Kantajat korostavat myös, että – toisin kuin komissio väittää – ennen unionin palvelukseen tuloa karttuneiden eläkeoikeuksien siirto on lopullinen heti kun asianomainen virkamies on ilmaissut hyväksyvänsä palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen. Virkamiehen ja asianomaisen toimielimen välinen sopimus menettää kaiken arvonsa ainoastaan siinä tapauksessa, että kansallinen viranomainen jättää pääoman kokonaan maksamatta. Käsiteltävässä asiassa ensimmäiset palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset olivat siis tulleet lopullisiksi niiden hyväksymisen johdosta, vaikka pääomaa ei ollut vielä maksettu.

63      Toiseksi kantajat väittävät, että palvelusvuosien hyvittämistä koskevia ensimmäisiä ehdotuksia ei rasittanut mikään lainvastaisuus. Peruuttaessaan kyseiset ehdotukset komissio ei siis kunnioittanut heidän saavutettuja oikeuksiaan ja loukkasi luottamuksensuojan periaatetta. Lisäksi heille oli useaan otteeseen vakuutettu, että heidän siirtopyyntöihinsä sovellettaisiin vuoden 2004 yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä.

64      Kolmanneksi kantajat ilmoittavat, että komissio peruutti Verilelle osoitetun ensimmäisen palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen vuoden kuluttua sen jälkeen, kun hän oli hyväksynyt sen, ja Gjergjille osoitetun ehdotuksen yli kuusi kuukautta sen jälkeen, kun hän oli hyväksynyt sen, mikä loukkaa käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatetta ja oikeusvarmuuden periaatetta.

65      Lisäksi prosessinjohtotoimiin antamassaan vastauksessa kantajat korostavat, että komissio odotti 17.9.2010 saakka kiinnittääkseen henkilöstön huomion tähän seikkaan sen intranet-sivulla levitetyn tiedotteen välityksellä ja että se odotti tämän jälkeen uudelleen 3.3.2011 saakka antaakseen uudet yleiset täytäntöönpanosäännökset, vaikka se riidanalaisten päätösten mukaan katsoi, että asetuksella N:o 1324/2008 säädetyn uuden korkoprosentin voimaantulo 1.1.2009 epäsi vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten ”oikeudellisen perustan”.

66      Komissio väittää ensimmäistä kanneperustetta vastaan, että kantajien päättelyn lähtökohta, toisin sanoen, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa vahvistettu korkoprosentti koskisi yksinomaan vakuutusmatemaattisen arvon laskentamenetelmää ”ulos” tapahtuvissa siirroissa eikä nykyarvoistetun pääoman tai palvelusvuosien laskentamenetelmää ”sisään” tapahtuvissa siirroissa, on virheellinen. Kantajien esittämä ensimmäinen kanneperuste on näin ollen perusteeton.

67      Prosessinjohtotoimiin antamassaan vastauksessa komissio on ilmoittanut, että koska henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä säädetyt muuntokertoimet ”määräytyvät suoraan” henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa säädetyn korkoprosentin perusteella, asetuksen N:o 1324/2008 voimaantulosta 1.1.2009 aiheutunut muutos johti ”väistämättä” kyseisten muuntokertoimien muuttumiseen samana päivänä. Vuoden 2004 yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä vahvistetut muuntokertoimet olivat siten ”vanhentuneet” ja ”vailla oikeudellista perustaa” 1.1.2009 riippumatta vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten muodollisesta kumoamisesta.

68      Toiseksi komissio väittää, että kantajat eivät ole muodollisesti esittäneet hallintotoimien peruuttamista koskevien sääntöjen rikkomiseen perustuvaa kanneperustetta ja että ensimmäiset palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset olivat joka tapauksessa asetuksen N:o 1324/2008 voimaantulosta alkaen vailla oikeudellista perustaa eivätkä ne siis voineet kantajien osalta antaa aihetta saavutettuihin oikeuksiin tai luottamuksensuojaan.

69      Lisäksi komissio toteaa, että 17.9.2010 päivätyllä tiedotteella, joka julkaistiin sen intranet-sivulla, kiinnitettiin henkilöstön huomio uusien vakuutusmatemaattisten arvojen voimaantuloon ja että ammattijärjestöt olivat olleet tietoisia tulevasta korkoprosentista vuodesta 2008 ja tulevista muuntokertoimista vuoden 2009 marraskuusta alkaen. Yksilöllistä tiedottamista virkamiehille ja toimihenkilöille, joiden siirtopyyntö oli kirjattu 1.1.2009 jälkeen, oli lisäksi ollut tosiasiallisesti mahdotonta toteuttaa kohtuullisessa ajassa kyseessä olevien virkamiesten ja toimihenkilöiden erittäin suuren lukumäärän (yli 10 000) vuoksi.

70      Lopuksi, vaikka oletettaisiin, että vuoden 2011 yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä säädettyjä muuntokertoimia olisi sovellettu taannehtivasti, tällainen soveltaminen on perusteltua ”pakottavan edun” vuoksi. Vuoden 2004 yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä säädettyjen vakuutusmatemaattisten arvojen soveltamisen kustannukset vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten voimaantuloon saakka nimittäin saattaisivat vaaraan unionin eläkejärjestelmän tasapainon kyseessä olevien asiakirjojen lukumäärän vuoksi.

71      Kolmanneksi komissio katsoo, että kohtuullisen käsittelyajan noudattamatta jättämistä koskevaa kanneperustetta ei ole perusteltu riittävästi ja että tällainen kanneperuste ei voi johtaa riidanalaisten päätösten kumoamiseen, vaikka sen oletettaisiin olevan perusteltu. Joka tapauksessa ensimmäiset palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset on peruutettu kohtuullisessa ajassa, kun otetaan huomioon käsiteltävän asian olosuhteet.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

72      Kantajat esittävät ensimmäisessä ja toisessa kanneperusteessaan pääasiallisesti vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten 9 artiklan kolmannen kohdan viimeisen virkkeen sekä 9 artiklan neljännen kohdan ensimmäisen virkkeen lainvastaisuutta koskevan väitteen. Kantajien mukaan kyseisissä vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten säännöksissä säädetään, että vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteeseen 1 sisältyviä muuntokertoimia, jotka on vahvistettu asetuksen N:o 1324/2008 mukaisesti, sovelletaan kyseisen asetuksen voimantulopäivästä 1.1.2009 alkaen, vaikka kyseisenä ajankohtana vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteeseen 2, jossa vahvistettiin erilaiset ja 1.5.2004 lukien sovellettavat muuntokertoimet, ei ollut tehty mitään muodollista muutosta. Kantajat väittävät, että tällainen muodollinen muuttaminen oli henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti välttämätön ja että vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteessä 1 vahvistettujen uusien muuntokertoimien soveltaminen 1.1.2009 taannehtivasti myös sellaisten virkamiesten ja toimihenkilöiden asiakirjoihin, joiden pyyntö eläkeoikeuksien siirtämisestä ”sisään” oli tehty ennen kyseistä päivää, on vastoin oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita.

73      Perustellakseen oikeudellisesti vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten 9 artiklan kolmatta ja neljättä kohtaa komissio väittää pääasiallisesti, että asetuksen N:o 1324/2008 2 artikla aiheutti vuoden 2004 yleisten täytänöönpanosäännösten mitättömyyden ja jätti ne automaattisesti vaille oikeudellista perustaa huomioon otettavien palvelusvuosien lukumäärän laskutavan osalta.

–       Asetuksen N:o 1324/2008 vaikutus vuoden 2004 yleisiin täytäntöönpanosäännöksiin

74      Asetuksen N:o 1324/2008 2 artiklan sanamuodosta ilmenee, että sillä on ainoastaan kaksi kohdetta, kun kysymys on unionin virkamiehistä ja muusta henkilöstöstä.

75      Ensimmäinen koskee unionin palvelukseen aikaisemman palvelusajanjakson suorittamisen jälkeen uudelleen tulevan virkamiehen eläkeoikeuksien laskennassa sovellettavan koron määrittämistä henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 4 artiklan 1 kohdassa. Tällä kohteella ei näytä suoralta kädeltä olevan merkitystä käsiteltävässä asiassa.

76      Toinen koskee vanhuuseläkkeen ”vakuutusmatemaattisen arvon” määrittämisessä käytettävää korkoa. On kuitenkin todettava, että tätä käsitettä käytetään henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohdassa ”ulos” tapahtuvien siirtojen osalta, ei samassa liitteessä olevan 11 artiklan 2 kohdassa ”sisään” tapahtuvien siirtojen osalta.

77      On nimittäin muistutettava, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 11 artiklassa vahvistetaan selvä ero yhtäältä siirron ”ulos”, jota 1 kohta koskee, ja toisaalta siirron ”sisään”, jota 2 kohta koskee, välillä.

78      Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohdassa säädetään ”ulos” tapahtuvasta siirrosta, että asianomaisella virkamiehellä on oikeus siirtää ”unionilta saamiaan vanhuuseläkeoikeuksia varsinaisena siirtopäivänä vastaava vakuutusmatemaattinen arvo”. Sitä vastoin saman artiklan 2 kohdassa säädetään ”sisään” tapahtuvasta siirrosta, että asianomaisella virkamiehellä on mahdollisuus suorituttaa unionille ”varsinaisen siirtohetken mukaan [nykyarvoistettu] pääoma, joka edustaa hänen [kansallisessa tai kansainvälisessä järjestelmässä, johon hän siihen saakka kuului,] kartuttamiaan eläkeoikeuksia”. Siinä tapauksessa, että kyseessä on siirto ”ulos”, siirrettävä rahasumma on unionissa karttuneiden oikeuksien ”vakuutusmatemaattinen arvo”; siinä tapauksessa, että kyseessä on siirto ”sisään”, siirrettävä rahasumma on ”[nykyarvoistettu] pääoma”, toisin sanoen rahamäärä, joka edustaa tosiasiallisesti kyseisen virkamiehen aikaisempia palveluksia suorittamalla kyseessä olevassa kansallisessa tai kansainvälisessä eläkejärjestelmässä kartuttamia eläkeoikeuksia, sellaisena kuin se on nykyarvoistettu henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla varsinaisen siirtohetken mukaan (ks. vastaavasti asia C‑166/12, Časta, tuomio 5.12.2013, 26 kohta).

79      Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”vakuutusmatemaattinen arvo” ja saman artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ”[nykyarvoistettu] pääoma” ovat kaksi erillistä oikeudellista käsitettä, jotka kumpikin kuuluvat toisistaan riippumattomiin järjestelmiin.

80      ”Vakuutusmatemaattinen arvo” nimittäin esiintyy henkilöstösääntöoikeudessa itsenäisenä käsitteenä, joka on ominainen unionin eläkejärjestelmälle. Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa olevan määritelmän mukaan sillä ”tarkoitetaan virkamiehelle kertyvien [vanhuuseläke-]etuuksien pääoma-arvoa, joka on laskettu [henkilöstösääntöjen] liitteessä XII olevassa 9 artiklassa mainitun kuolevuustaulukon ja 3,1 prosentin vuotuisen koron perusteella, jota voidaan tarkistaa [henkilöstösääntöjen] liitteessä XII olevassa 10 artiklassa säädettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan”. Viimeisin henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa tarkoitetun korkoprosentin tarkistus on toteutettu henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 10 artiklan nojalla nimenomaan asetuksella N:o 1324/2008, jolla alennettiin korkoprosentti 3,5 prosentista 3,1 prosenttiin.

81      ”Nykyarvoistettua pääomaa” ei sen sijaan määritellä henkilöstösäännöissä, joissa ei myöskään mainita sen laskutapaa sen vuoksi, että sen laskeminen ja tämän laskemisen valvontaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt kuuluvat, kuten oikeuskäytännössä vakiintuneesti täsmennetään, yksinomaan asianomaisten kansallisten tai kansainvälisten viranomaisten toimivaltaan (em. asia Belgia ja komissio v. Genette, tuomion 56 ja 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82      Komissio väittää kuitenkin, että vakuutusmatemaattinen arvo on myös ”laskentamenetelmä”, jota ei pitäisi käyttää siinä ominaisuudessa ainoastaan siirroissa ”ulos” silloin, kun rahasummat lähtevät unionin eläkejärjestelmän kassoista jäsenvaltion tai kansainvälisen järjestön eläkejärjestelmän kassoihin, vaan myös ”sisään” tapahtuvassa siirrossa silloin, kun rahasummat päinvastoin tulevat unionin eläkejärjestelmän kassoihin.

83      Vakuutusmatemaattista arvoa sovelletaan komission mukaan siis laskentamenetelmänä molempiin vanhuuseläkeoikeuksien siirtotilanteisiin. Komissio korostaa tältä osin, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetään vuoden 2004 henkilöstösääntöuudistuksesta lähtien uudesta edellytyksestä asianomaisille kansallisille viranomaisille, toisin sanoen, että unionin palvelukseen tulleen virkamiehen suorittamia kaikkia maksuja vastaava pääoma on ”varsinaisen siirtohetken mukaan [nykyarvoistettu]” pääoma. Komission mukaan tämä uusi edellytys, siltä osin kuin se sisältyy henkilöstösääntöihin, luo asianomaisille kansallisille viranomaisille velvollisuuden nykyarvoistaa pääoma henkilöstösäännöissä mainittujen tekijöiden mukaan, joihin kuuluu korkoprosentti, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella N:o 1324/2008.

84      Komission väite ei ole kuitenkaan oikeudellisesti perusteltu.

85      Oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että siirtoa ”sisään” koskevassa järjestelmässä on kaksi erillistä hallinnollista vaihetta. Ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu nykyarvoistetun pääoman vahvistaminen sitä eläkejärjestelmää hallinnoivien kansallisten tai kansainvälisten viranomaisten toimesta, johon asianomainen on kuulunut unionin palvelukseen tuloonsa saakka. Tämä vaihe kokonaisuudessaan kuuluu toimivaltaisten kansallisten tai kansainvälisten viranomaisten toimivaltaan. Toinen vaihe sitä vastoin käsittää kyseisten kansallisten tai kansainvälisten viranomaisten siten määrittämän nykyarvoistetun pääoman muuntamisen unionin asianomaisen toimielimen toimesta unionin eläkejärjestelmässä huomioon otettaviksi palvelusvuosiksi unionin eläkejärjestelmälle ominaisten sääntöjen perusteella, mukaan lukien säännöt, jotka sisältyvät yleisiin täytäntöönpanosäännöksiin, jotka kunkin toimielimen on annettava ”sisään” tapahtuvien siirtojen osalta (ks. vastaavasti em. asia Belgia ja komissio v. Genette, tuomion 56 ja 57 kohta).

86      Molemmat päätökset, joista ensimmäinen koskee nykyarvoistetun pääoman määrittämistä ja toinen tämän nykyarvoistetun pääoman muuntamista palvelusvuosiksi, tehdään näin ollen kahdessa erillisessä oikeusjärjestyksessä ja ne kumpikin kuuluvat kunkin oikeusjärjestyksen oman tuomioistuinvalvonnan alaisuuteen.

87      Se seikka, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetään vuoden 2004 henkilöstösääntöuudistuksesta lähtien, että kansallisten tai kansainvälisten viranomaisten on nykyarvoistettava varsinaisen siirtohetken mukaan pääoma, joka vastaa unionin palvelukseen tulleen virkamiehen tai toimihenkilön suorittamia kaikkia maksuja, sisältää tosin kyseisille viranomaisille asetetun velvollisuuden muttei kuitenkaan merkitse tätä koskevan nimenomaisen säännöksen puuttuessa sitä, että kyseisen nykyarvoistamisen olisi tapahduttava ”ulos” tapahtuville siirroille vahvistetulla tavalla. Sitä vastoin, kuten unionin tuomioistuin on katsonut edellä mainitussa asiassa Časta antamansa tuomion 25 ja 26 kohdassa, jäsenvaltioilla on vapaus soveltaa joko niin sanottua ”vakuutusmatemaattiseen arvoon” perustuvaa menetelmää tai niin sanottua ”kiinteämääräiseen takaisinostoarvoon” perustuvaa menetelmää taikka edelleen muita menetelmiä.

88      Näin ollen, kun kyseessä on ensinnäkin toimivaltaisten kansallisten tai kansainvälisten viranomaisten suorittama nykyarvoistetun pääoman laskeminen ”sisään” tapahtuvaa siirtoa varten, tämä pääoma määritetään sovellettavan kansallisen oikeuden perusteella ja kyseisessä oikeudessa määriteltyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan tai kansainvälisen järjestön osalta sen omien sääntöjen mukaan, ei henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 8 artiklan perusteella ja tässä säännöksessä vahvistetun korkoprosentin mukaan. Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sitä paitsi todennut näin edellä mainitussa asiassa Belgia ja komissio vastaan Genette antamansa tuomion 57 kohdassa, kun se on täsmentänyt, että jos kyseessä on ”sisään” tapahtuva siirto, siirrettävien eläkeoikeuksien määrän laskemista koskeva päätös tehdään toimivaltaisessa kansallisessa oikeusjärjestyksessä ja se kuuluu ainoastaan kansallisten tuomioistuinten valvonnan alaisuuteen (ks. vastaavasti em. asia Časta, tuomion 24 kohta).

89      Tästä seuraa, että asetuksen N:o 1324/2008 2 artiklaa ei tarvitse ottaa huomioon virkamiehen tai toimihenkilön ennen unionin palvelukseen tuloaan kartuttamia eläkeoikeuksia vastaavan pääoman laskentamenetelmän osatekijänä ja ettei asianomaisten kansallisten tai kansainvälisten viranomaisten tarvitse ottaa sitä välttämättä huomioon, kun ne nykyarvoistavat pääoman, joka niiden on siirrettävä.

90      Toiseksi, kun kyseessä on unionin eläkejärjestelmässä huomioon otettavien hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärän laskeminen, joka on nykyarvoistetun pääoman laskemisesta erillinen laskeminen, kuten tämän tuomion 85–87 kohdasta ilmenee, on todettava, ettei ”sisään” tapahtuvia siirtoja koskevassa henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa eikä missään muussa henkilöstösääntöjen säännöksessä säädetä nimenomaisesti velvollisuudesta soveltaa unionin eläkejärjestelmässä hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärän laskemisessa tässä samassa liitteessä olevassa 8 artiklassa tarkoitettua korkoprosenttia. Tästä seuraa, että komission väite, jonka mukaan muuntokertoimet ”sisään” tapahtuvissa siirroissa ”määräytyisivät suoraan” henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevaan 8 artiklaan sisältyvän korkoprosentin perusteella, ei perustu mihinkään henkilöstösääntöjen säännökseen.

91      Sitä paitsi neuvosto ei voi henkilöstösääntöjen 83 a artiklan perusteella annetun täytäntöönpanoasetuksen kautta supistaa henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan soveltamisalaa asettamalla kyseenalaiseksi itsenäisyyden, jonka unionin lainsäätäjä on myöntänyt tässä säännöksessä toimielimille antaessaan niille oikeuden määrittää yleisten täytäntöönpanosäännösten kautta hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärän ”sisään” tapahtuvissa siirroissa.

92      Vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten 7 artiklan 2 kohdassa viitataan tosin unionin eläkejärjestelmään tosiasiallisesti siirrettyjä maksuja vastaavan pääoman perusteella huomioon otettavien palvelusvuosien lukumäärän laskemiseksi vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteen 2 taulukossa säädettyihin vakuutusmatemaattisiin arvoihin V2, jotka kyseisen liitteen 2 nojalla puolestaan ”lasketaan henkilöstösääntöjen liitteessä XII säädettyjen tekijöiden perusteella”. Näihin tekijöihin sisältyy henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa vahvistettu korkoprosentti.

93      Vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteessä 2 kuitenkin esitetään vakuutusmatemaattiset arvot, sellaisina kuin ne on laskettu nimenomaan henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa säädetyn 3,5 prosentin koron perusteella ennen sen muuttamista asetuksella N:o 1324/2008. Komissio on ottanut huomioon nimenomaan nämä arvot kantajille esitettyjen ensimmäisten palvelusvuosien hyvittämistä koskevien ehdotusten laatimista varten, vaikka henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevaa 8 artiklaa oli sillä välin muutettu asetuksella N:o 1324/2008.

94      Näissä olosuhteissa henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanon yhteydessä ja erityisesti ”sisään” tapahtuvaa siirtoa koskevien muuntokertoimien ajantasaistamiseksi asetuksen N:o 1324/2008 voimaantulon seurauksena henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa säädettyyn uuteen 3,1 prosentin korkoon nähden komission tehtävänä oli kyseisen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti, jossa viitataan yleisiin täytäntöönpanosäännöksiin sen täytäntöönpanon osalta, ja myös oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti muuttaa vuoden 2004 yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä ja vahvistaa uusi vakuutusmatemaattisia arvoja koskeva taulukko. Komissio teki lisäksi juuri näin antaessaan vuoden 2011 yleiset täytäntöönpanosäännökset, joiden liitteenä ovat uudet vakuutusmatemaattiset arvot, joita kutsutaan viimeksi mainituissa yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä ”muuntokertoimiksi” hyvitettävien palvelusvuosien laskemista varten.

95      On syytä lisätä, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 8 artiklan, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksen N:o 1324/2008 voimaantulon seurauksena, soveltaminen ”sisään” tapahtuviin siirtoihin voitaisiin tehdä mahdolliseksi ainoastaan yleisten täytäntöönpanosäännösten kautta, joiden antaminen kuuluu toimielinten tehtäviin henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Kyseisen 8 artiklan sovellettavuus tässä tapauksessa perustuu viittaukseen ”henkilöstösääntöjen liitteessä XII säädettyihin tekijöihin”, jotka sisältyvät vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteen 2 otsikkoon, ja näin on siltä osin kuin itse kyseisessä liitteessä XII olevan 1 artiklan 2 kohdassa, 10 artiklan 2 kohdassa ja 12 artiklassa viitataan henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa mainittuun korkoprosenttiin. Vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteen 2 otsikolla on kuitenkin selventävää merkitystä sen laskentamenetelmän osalta, jonka komissio on omaksunut sille henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa myönnetyn täytäntöönpanovallan nojalla, ja sitä voidaan käyttää ainoastaan vakuutusmatemaattisia arvoja koskevaan taulukkoon sisältyvien säännösten tulkinnassa (ks. direktiivin artiklan otsikon normatiivisen arvon osalta asia C‑144/00, Hoffmann, tuomio 3.4.2003, 37–40 kohta). Sitä paitsi tällaiset hajanaiset viittaukset, jotka ovat lisäksi vaikeaselkoisia, eivät voi olla ratkaisevia kyseessä olevaan vakuutusmatemaattisia arvoja koskevaan taulukkoon sisältyviin nimenomaisiin tietoihin nähden loukkaamatta oikeusvarmuuden periaatetta.

96      Näin ollen komission argumentti, jonka tarkoituksena on katsoa, että vakuutusmatemaattisen arvon laskentamenetelmää, josta säädetään henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 8 artiklassa, olisi välttämättä käytettävä myös määritettäessä nykyarvoistettua pääomaa ja jopa hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärää, joista säädetään henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa, on vastoin viimeksi mainitun säännöksen sanamuotoa sekä unionin lainsäätäjän tahtoa, koska unionin lainsäätäjä halusi säilyttää henkilöstösäännöissä selvän eron näiden kahden eläkeoikeuksien siirtotilanteen eli ”sisään” ja ”ulos” tapahtuvan siirron välillä ja näin ollen myös nykyarvoistetun pääoman ja vakuutusmatemaattisen arvon käsitteiden välillä.

97      Edellä esitetyn perusteella komission väite, jonka mukaan asetuksen N:o 1324/2008 antamisen jälkeen vuoden 2004 yleiset täytäntöönpanosäännökset lakkasivat olemasta voimassa ja jäivät automaattisesti vaille oikeudellista perustaa hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärän laskutavan osalta, on oikeudellisesti virheellinen, koska tällaisen väitteen perustelussa ei oteta huomioon kyseisen asetuksen soveltamisalaa eikä henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohtaa.

98      Näin ollen on tarkasteltava kysymystä siitä, oliko komissiolla oikeus soveltaa vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteeseen 1 sisältyviä uusia muuntokertoimia ennen vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten voimaantuloa 1.4.2011 tehtyihin siirtopyyntöihin.

–       Vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteeseen 1 sisältyvien muuntokertoimien taannehtiva soveltaminen

99      Aluksi on syytä huomauttaa, että yleisesti tunnustetun periaatteen mukaan uutta sääntöä sovelletaan, jos toisin ei ole säädetty, välittömästi myöhemmin syntyviin tilanteisiin, sekä vanhan lain voimassa ollessa syntyneiden sellaisten tilanteiden tulevaisuudessa ilmeneviin vaikutuksiin, jotka eivät kuitenkaan ole kokonaisuudessaan muodostuneet (asia F-31/10, Guittet v. komissio, tuomio 13.6.2012, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

100    Tämän vuoksi on tarpeen tarkistaa, olivatko kantajat sinä ajankohtana, kun vuoden 2011 yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä vahvistetut uudet muuntokertoimet tulivat sovellettaviksi, toisin sanoen 1.4.2011, tilanteessa, joka oli syntynyt ja muodostunut kokonaisuudessaan vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten voimassaoloaikana. Ainoastaan tässä tapauksessa voitaisiin todella katsoa, että vuoden 2011 yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä vahvistettuja muuntokertoimia on sovellettu kantajiin taannehtivasti. Tässä tapauksessa olisi syytä tarkastella kantajien esittämää lainvastaisuusväitettä ja erityisesti vuoden 2011 yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä vahvistettujen muuntokertoimien taannehtivan soveltamisen laillisuutta oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden kannalta (ks. vastaavasti em. asia Guittet v. komissio, tuomion 48 kohta).

101    Jotta käsiteltävässä asiassa siirtoa ”sisään” koskevan pyynnön tehneen virkamiehen tai toimihenkilön tilanne olisi ollut kokonaisuudessaan muodostunut vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteenä olevien vakuutusmatemaattisten arvojen V2 voimassaoloaikana, on näytettävä toteen, että asianomainen oli hyväksynyt hänelle vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten nojalla tehdyn palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen viimeistään sen päivän päättyessä, joka edelsi vuoden 2011 yleisillä täytäntöönpanosäännöksillä säädettyjen uusien muuntokertoimien voimaantulopäivää, toisin sanoen 31.3.2011.

102    Tässä tapauksessa kantajat ovat hyväksyneet kumpikin omalta osaltaan ensimmäisen palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen. Heidän vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten voimassa ollessa syntynyt tilanteensa heidän ”sisään” tapahtuvaa siirtoa koskevaan oikeuteensa nähden oli siis kokonaisuudessaan muodostunut vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten voimaantulohetkellä ja heihin sovellettiin tämän vuoksi vuoden 2004 yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä.

103    Kun otetaan huomioon edellä esitetyt seikat, on todettava, että vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten 9 artiklassa – kun sen neljännen kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään, että vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteessä 1 vahvistettuja muuntokertoimia sovelletaan 1.1.2009 alkaen – tarkoitetaan sellaisten virkamiesten ja toimihenkilöiden osalta, jotka hyväksyivät palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen ennen 31.3.2011, kokonaisuudessaan vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten voimassa ollessa muodostuneita tilanteita. Vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten 9 artiklassa säädetään siis näiden kertoimien soveltamisesta taannehtivin vaikutuksin.

104    Kuten tämän tuomion 99 ja 100 kohdassa on muistutettu, oikeudellisten tilanteiden varmuutta koskeva periaate on esteenä sille, että unionin toimen ajallisen soveltamisalan lähtökohdaksi asetetaan sen voimaantuloa aikaisempi päivä. Toisin voi olla poikkeuksellisesti silloin, kun tavoiteltava päämäärä edellyttää sitä ja kun asianomaisten luottamuksensuojaa kunnioitetaan asianmukaisesti (em. asia Guittet v. komissio, tuomion 63 ja 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

105    Käsiteltävässä asiassa komissio ei ole osoittanut, että tavoiteltava päämäärä edellyttäisi vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten soveltamista taannehtivin vaikutuksin. Vaikka komissio nimittäin väittää, että muuntokertoimien voimaantulo 1.1.2009 oli välttämätöntä asetuksen N:o 1324/2008 mukaisesti, tämän tuomion 91–97 kohdasta ilmenee päinvastoin, ettei asetus N:o 1324/2008 johtanut vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten mitättömyyteen eikä poistanut niiltä automaattisesti oikeudellista perustaa hyvitettävien palvelusvuosien lukumäärän laskutavan osalta.

106    Lisäksi on todettava, ettei komissio ole näyttänyt toteen, että sen oli sovellettava vuoden 2011 yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä asetuksen N:o 1324/2008 voimaantulopäivästä alkaen ylivoimaisen ja pakottavan edun vuoksi. On nimittäin muistutettava, että vastuu unionin eläkejärjestelmän tasapainon säilyttämisestä kuuluu henkilöstösääntöjen 83 a artiklan mukaisesti neuvoston toimivaltaan, joka komission sille vuosittain esittämän vakuutusmatemaattisen arvioinnin perusteella ja komission ehdotuksesta hyväksyy määräenemmistöllä vastaavan asetuksen, jota sovelletaan kaikkiin unionin toimielimiin ja laitoksiin, kuten on myös ollut asianlaita asetuksen N:o 1324/2008 osalta. Näin ollen komission tehtävänä ei ole varmistaa yksinään unionin eläkejärjestelmän tasapainon säilyttämistä ja vielä vähemmän tehdä sitä omien yleisten täytäntöönpanosäännöstensä kautta.

107    Lopuksi on todettava, että vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteessä 1 vahvistettujen muuntokertoimien soveltamisella ennen kyseisten yleisten täytäntöönpanosäännösten voimaantuloa 1.4.2011 virkamiehiin tai toimihenkilöihin, jotka olivat hyväksyneet palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen ennen 1.4.2011 loukattiin väistämättä kyseisten virkamiesten tai toimihenkilöiden luottamuksensuojaa (ks. vastaavasti em. asia Guittet v. komissio, tuomion 66 kohta).

108    Edellä esitetystä seuraa, että vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten 9 artiklan kolmannen kohdan viimeinen virke ja 9 artiklan neljännen kohdan ensimmäinen virke on todettava lainvastaisiksi siltä osin kuin niissä säädetään vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteessä 1 vahvistettujen muuntokertoimien soveltamisesta virkamiehiin ja toimihenkilöihin, jotka olivat hyväksyneet palvelusvuosien hyvittämistä koskevan ehdotuksen ennen vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten voimaantuloa.

109    Ensimmäiset palvelusvuosien hyvittämistä koskevat ehdotukset, joihin sovellettiin vuoden 2004 yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä, eivät olleet millään tavalla lainvastaisia eikä niitä siis voitu peruuttaa (ks. vastaavasti asia T‑491/08 P, Bui Van v. komissio, tuomio 12.5.2010, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

110    Joka tapauksessa kantajien ”sisään” tapahtuvaa siirtoa koskevien pyyntöjen kirjaamispäivinä, vastaavasti 17.11. ja 1.7.2009, sovellettavat yleiset täytäntöönpanosäännökset olivat vuoden 2004 yleiset täytäntöönpanosäännökset eivätkä vuoden 2011 yleiset täytäntöönpanosäännökset. Koska riidanalaisissa päätöksissä sovelletaan vuoden 2011 yleisten täytäntöönpanosäännösten liitteessä 1 vahvistettuja muuntokertoimia, ensimmäinen ja toinen kanneperuste, joita on tarkasteltu yhdessä, on hyväksyttävä ja riidanalaiset päätökset on kumottava ilman, että on tarpeen lausua kolmannesta kanneperusteesta.

 Oikeudenkäyntikulut

111    Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kyseisen työjärjestyksen 2 osaston 8 luvun muiden säännösten soveltamista. Saman artiklan 2 kohdan mukaan kohtuuden niin vaatiessa virkamiestuomioistuin voi päättää, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut vain osittain tai että tätä ei lainkaan velvoiteta korvaamaan oikeudenkäyntikuluja.

112    Edellä esitetyistä perusteluista seuraa, että komissio on asiassa hävinnyt asianosainen. Lisäksi kantajat ovat vaatimuksissaan vaatineet nimenomaisesti, että komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Asian olosuhteissa ei ole perusteltua soveltaa työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohtaa, minkä vuoksi komissio on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan lisäksi kantajille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (täysistunto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Euroopan komission 20.5.2011 Marco Verilelle ja 19.5.2011 Anduela Gjergjille osoittamat päätökset kumotaan.

2)      Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Marco Verilen ja Anduela Gjergjin oikeudenkäyntikulut.

Van Raepenbusch

Rofes i Pujol

Perillo

Barents

 

       Bradley

Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä joulukuuta 2013.

W. Hakenberg.

 

       S. Van Raepenbusch

kirjaaja

 

      presidentti


* Oikeudenkäyntikieli: ranska.