Language of document : ECLI:EU:C:2018:378

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

MACIEJ SZPUNAR

31 päivänä toukokuuta 2018 (1)

Asia C-105/17

Komisia za zashtita na potrebitelite (kuluttajansuojakomissio)

vastaan

Evelina Kamenova,

Okrazhna prokuratura – Varnan osallistuessa asian käsittelyyn

(Ennakkoratkaisupyyntö – Administrativen sad – Varna (Varnan hallintotuomioistuin, Bulgaria))

Ennakkoratkaisupyyntö – Kuluttajansuoja – Sopimattomat elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien väliset kaupalliset menettelyt – Verkkokauppa – Elinkeinonharjoittajan käsite






I       Johdanto

1.        Tavaroiden ja palvelujen etsiminen internetistä on osa arkeamme ja vastedes epäilemättä myös kulttuuriamme. Verkkomyyntisivustojen määrä on kasvanut jatkuvasti, ja vuonna 2016 Euroopan unionissa 55 prosenttia yli 16-vuotiaista ja alle 74-vuotiaista oli tilannut internetistä tavaroita tai palveluja henkilökohtaiseen käyttöönsä.(2) Sivustot ovat verkossa toimivia välittäjiä tai asiamiehiä. Niiden kautta elinkeinonharjoittaja ja kuluttaja tai kaksi elinkeinonharjoittajaa tai kaksi yksityishenkilöä, jotka haluavat ostaa uusia tai käytettyjä tuotteita yksityiskäyttöön, voivat olla suoraan yhteydessä toisiinsa.(3)

2.        Monissa tilanteissa verkkomyyntisivustoilla julkaistuista ilmoituksista ei kuitenkaan käy selvästi ilmi, onko myyjä elinkeinonharjoittaja vai yksityishenkilö.

3.        Tämä ennakkoratkaisupyyntö, jonka unionin tuomioistuimelle on esittänyt Administrativen sad – Varna (Varnan hallintotuomioistuin, Bulgaria), koskee direktiivin 2005/29/EY(4) 2 artiklan b ja d alakohdan tulkintaa.

4.        Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Evelina Kamenova ja Komisia za zashtita na potrebitelite (Bulgarian kuluttajansuojakomissio, jäljempänä KZP) ja joka koskee KZP:n tekemää päätöstä hallinnollisen sääntöjenvastaisuuden toteamisesta. Kamenovan katsottiin syyllistyneen Bulgarian kuluttajansuojalain (Zakon za zashtita na potrebitelite, jäljempänä ZZP) rikkomiseen, koska hän oli jättänyt antamatta kuluttajille tietoja verkkomyyntisivustolla julkaistujen tavaranmyynti-ilmoitusten yhteydessä.

5.        Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin haluaa tietää lähinnä, voidaanko luonnollista henkilöä, joka on julkaissut samanaikaisesti kahdeksan myynti-ilmoitusta erilaisista tuotteista verkkomyyntisivustolla, pitää elinkeinonharjoittajana ja onko hänen toimintaansa pidettävä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä tarkoitettuna kaupallisena menettelynä.

6.        Asia tarjoaa näin ollen unionin tuomioistuimelle tilaisuuden täsmentää kyseisessä direktiivissä tarkoitettua elinkeinonharjoittajan käsitettä sekä kriteerejä, jotka kansallisten tuomioistuinten on otettava huomioon arvioidessaan kyseistä käsitettä verkkomyynnin yhteydessä.

II      Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin lainsäädäntö

1       Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi

7.        Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin tarkoituksena on sen 1 artiklan mukaisesti, luettuna yhdessä direktiivin johdanto-osan 14 ja 15 perustelukappaleen kanssa, saavuttaa korkeatasoinen kuluttajansuoja yhdenmukaistamalla täydellisesti sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevat jäsenvaltioiden säädökset.

8.        Direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

b)      ’elinkeinonharjoittajalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tämän direktiivin alaan kuuluvissa kaupallisissa menettelyissä toimii tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino-, liike-, käsiteollisuus- tai ammattitoimintaansa, ja elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta toimivaa henkilöä;

– –

d)       ’elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisillä kaupallisilla menettelyillä’ – – elinkeinonharjoittajan tointa, mainitsematta jättämistä, käyttäytymistä tai edustamista, kaupallista viestintää, mukaan lukien mainontaa ja markkinointia, joka liittyy välittömästi tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille.

– –.”

9.        Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan kyseistä direktiiviä ”sovelletaan 5 artiklassa tarkoitettuihin elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiin sopimattomiin kaupallisiin menettelyihin ennen jotakin tuotetta koskevaa liiketointa ja sen jälkeen”.

2       Direktiivi2011/83/EU

10.      Direktiivin 2011/83/EU(5) 1 artiklan mukaan direktiivin ”tarkoituksena on myötävaikuttaa sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan saavuttamalla kuluttajansuojan korkea taso ja lähentämällä kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiä sopimuksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten tiettyjä osia”.

11.      Direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

2)      ’elinkeinonharjoittajalla’ luonnollista henkilöä tai joko yksityisessä tai julkisessa omistuksessa olevaa oikeushenkilöä, joka tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia tehdessään toimii tarkoituksessa, joka kuuluu hänen elinkeino- tai ammattitoimintaansa, sekä elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta toimivaa henkilöä.

– –.”

12.      Kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan ”direktiiviä sovelletaan siinä vahvistetuin edellytyksin ja siinä säädetyssä laajuudessa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin sopimuksiin – –”.

B       Bulgarianlainsäädäntö

13.      Kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin 6 artikla, joka koskee etäsopimuksiin ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyihin sopimuksiin liittyviä tiedonantovaatimuksia, on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä 9.12.2005 ilmestyneessä Bulgarian virallisessa lehdessä (DV) nro 99 vahvistetun ZZP:n, sellaisena kuin se on vuoden 2014 DV:ssä No 61 julkaistussa muodossa, joka tuli voimaan 25.7.2014, 47 §:llä ja kyseisen direktiivin peruuttamisoikeutta koskeva 9 artikla ZZP:n 50 §:llä.

III    Pääasian taustalla olevat tosiseikat, ennakkoratkaisukysymys ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa

14.      Pääasian asiakirja-aineistosta ilmenee, että M.K.K. (kuluttaja kyseisessä asiassa) osti etämyyntisopimuksella Longines-merkkisen käytetyn rannekellon verkkosivustolta http://olx.bg.

15.      Rannekellon oli tarjonnut myyntiin käyttäjä, joka käytti nimimerkkiä ”eveto-ZZ”, ja sen toimitti kuluttajalle kuriiriyritys 20.10.2014. Lähettäjää koskevina tietoina mainittiin nimi, osoite ja puhelinnumero. Todettuaan, ettei kellolla ollut verkkomyyntisivustolla julkaistussa ilmoituksessa mainittuja ominaisuuksia, kuluttaja ilmoitti puhelimitse myyjälle haluavansa purkaa sopimuksen. Myyjä kuitenkin kieltäytyi ottamasta tavaraa takaisin ja palauttamasta siitä maksettua hintaa.

16.      Kuluttaja teki tämän jälkeen valituksen KZP:lle. KZP:n tutkimuksissa kävi ilmi, että rannekellon lähettäjä, joka käytti nimimerkkiä ”eveto-ZZ”, oli Evelina Kamenova. Sivuston ylläpitäjän mukaan käyttäjä eveto-ZZ oli julkaissut 10.12.2014 kaikkiaan kahdeksan ilmoitusta erilaisista myytävistä tuotteista.(6)

17.      KZP totesi 27.2.2015 tekemässään päätöksessä hallinnollisen sääntöjenvastaisuuden. Kamenova riitautti päätöksen 17.3.2015 sillä perusteella, ettei hän ole elinkeinonharjoittaja eikä häneen siksi voida soveltaa ZZP:n säännöksiä. KZP teki ZZP:n 207 §:ään perustuvan päätöksen, jossa Kamenovalle määrättiin seuraamusmaksu ZZP:n 47 §:n 1 momentin 2, 3, 5, 7, 8 ja 12 kohdan rikkomisesta sekä ZZP:n 50 §:n rikkomisesta. KZP:n päätös perustui siihen, että kaikista Kamenovan julkaisemista ilmoituksista puuttuivat tiedot elinkeinonharjoittajan nimestä, osoitteesta ja sähköpostiosoitteesta, tuotteen kokonaishinnasta mukaan lukien verot ja maksut, maksuehdoista, toimitusehdoista sekä sopimuksen täyttämiseen liittyvistä ehdoista, kuluttajan oikeudesta peruuttaa etäsopimus, tämän oikeuden käyttämiseen liittyvistä ehdoista, määräajoista ja menettelyistä sekä huomautus lakisääteisen takuun pätemisestä siihen, että tavara on kauppasopimuksen mukainen..

18.      Kamenova nosti seuraamusmaksupäätöksestä kanteen Varnenski rayonen sadissa (Varnan alueellinen tuomioistuin, Bulgaria). Tämä tuomioistuin kumosi KZP:n seuraamusmaksupäätöksen 22.3.2016 antamallaan tuomiolla sillä perusteella, ettei Kamenova ollut ZZP:n täydentävien säännösten 13 §:n 2 kohdassa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja, ja viittasi sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin todeten, ettei siinä tarkoitettu elinkeinonharjoittajan käsite liity kertaluonteiseen, yksittäiseen toimeen vaan luonteeltaan järjestelmälliseen elinkeino-, liike-, käsiteollisuus- tai ammattitoimintaan.

19.      KZP teki tästä tuomiosta kassaatiovalituksen ennakkoratkaisupyynnön esittäneeseen tuomioistuimeen.

20.      Administrativen sad – Varna (Varnan hallintotuomioistuin, Bulgaria) katsoi, että pääasian ratkaisu riippuu unionin oikeuden asiaa koskevien säännösten tulkinnasta, ja päätti 16.2.2017 antamallaan tuomiolla, joka saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 28.2.2017, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko direktiivin [2005/29] 2 artiklan b ja d alakohtaa tulkittava siten, että luonnollisen henkilön, joka on rekisteröitynyt tuotteiden verkkomyyntisivustolla ja julkaissut siellä samanaikaisesti kahdeksan eri tuotteiden myynti-ilmoitusta, toiminta on 2 artiklan b alakohtaan sisältyvän oikeudellisen määritelmän mukaista elinkeinonharjoittajan toimintaa, että siinä on kyse 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetuista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä ja että se kuuluu 3 artiklan 1 kohdan mukaiseen direktiivin soveltamisalaan?”

21.      Saksan hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia.

IV      Asian tarkastelu

A       Alustavia huomioita

1       Unionin tuomioistuimelle esitetyn ennakkoratkaisukysymyksen sisältö

22.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin haluaa kysymyksellään selvittää yhtäältä, onko sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan b alakohtaa tulkittava siten, että verkkomyyntisivustolle rekisteröitynyttä luonnollista henkilöä voidaan pitää elinkeinonharjoittajana silloin, kun hän julkaisee kyseisellä sivustolla samanaikaisesti kahdeksan eri tuotteiden myynti-ilmoitusta, ja toisaalta, onko hänen toimintaansa pidettävä saman direktiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitettuna kaupallisena menettelynä.

23.      On siis selvitettävä, onko sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin yhteydessä pidettävä elinkeinonharjoittajana pääasian vastapuolen kaltaista luonnollista henkilöä, joka on julkaissut verkkomyyntisivustolla kahdeksan eri tuotteiden myynti-ilmoitusta, vai eikö tällainen henkilö kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan, koska hän ei kuulu elinkeinonharjoittajan käsitteen piiriin toimintansa rajallisuuden takia.

24.      Ennen tämän kysymyksen tarkastelua on todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää ennakkoratkaisukysymyksellään tulkitsemaan ainoastaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä.(7) Pääasian taustalla olevien tosiseikkojen kuvaus, joka sisältyy ennakkoratkaisupyyntöpäätökseen, näyttäisi kuitenkin viittaavan siihen, että kuluttajan oikeuksia koskevassa direktiivissä vahvistettuja oikeuksia on rikottu. Ennakkoratkaisupyyntöpäätöksestä nimittäin ilmenee, että pääasian vastapuolelle on määrätty seuraamuksia ZZP:n 47 §:n 1 momentin 2, 3, 5, 7, 8 ja 12 kohdan sekä sen 50 §:n rikkomisesta. Kuten komissio on huomauttanut, näillä säännöksillä on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä yhtäältä kuluttajan oikeuksista annetun direktiivin 6 artikla, joka koskee etäsopimuksiin liittyviä tiedonantovaatimuksia, ja toisaalta kyseisen direktiivin 9 artikla, joka koskee peruuttamisoikeutta.

25.      Näin ollen sillä, voidaanko luonnollista henkilöä pitää kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana, kun otetaan huomioon ennakkoratkaisupyyntöpäätöksessä kuvailtu toiminta, voi olla merkitystä pääasian kannalta.

26.      On syytä muistaa, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuin saattaa myös joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeuden normeja, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole ennakkoratkaisukysymyksessään viitannut.(8)

27.      Näin ollen esitetty kysymys on ymmärrettävä siten, että siinä tiedustellaan yhtäältä, onko sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan b alakohtaa ja kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin 2 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että verkkomyyntisivustolle rekisteröitynyttä luonnollista henkilöä voidaan pitää elinkeinonharjoittajana silloin, kun hän julkaisee kyseisellä sivustolla samanaikaisesti kahdeksan eri tuotteiden myynti-ilmoitusta, ja toisaalta, onko hänen toimintaansa pidettävä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitettuna kaupallisena menettelynä.

28.      Mielestäni tähän kysymykseen vastaamiseksi on aluksi ratkaistava, onko käsiteltävässä asiassa tarpeen esittää yhdenmukainen tulkinta ”elinkeinonharjoittajan” käsitteen määritelmästä, koska tämä käsite on lähes sama kyseisissä direktiiveissä.(9) Tämän tarpeen selvittämiseksi on mielestäni ensin määritettävä, missä määrin kyseisillä direktiiveillä yhdenmukaistetaan kansallista säännöstöä.

2       Sopimattomia kaupallisia menettelyjä ja kuluttajan oikeuksia koskevilla direktiiveillä toteutetun yhdenmukaistamisen taso

29.      Ennen kyseisillä direktiiveillä toteutetun yhdenmukaistamisen tason tarkastelua on ensinnäkin korostettava sitä perustavanlaatuista seikkaa, että ”elinkeinonharjoittaja” määritellään lähes samalla tavalla(10) kyseisissä kahdessa direktiivissä ja nämä kaksi määritelmää liittyvät läheisesti taloudellisen toiminnan harjoittamiseen.

30.      Toiseksi on kuitenkin lisättävä, että yhdenmukaisen tulkinnan esittämiseksi kyseisissä direktiiveissä tarkoitetun ”elinkeinonharjoittajan” määritelmästä on selvitettävä, vastaavatko kyseisillä kahdella direktiivillä toteutettujen yhdenmukaistamisten tasot – jotka myös muodostavat puitteet niiden säännöille – toisiaan. Muistutan tässä yhteydessä, että direktiivillä toteutetun yhdenmukaistamisen tason arvioinnin on perustuttava sekä kyseisen direktiivin sanamuotoon että sen tarkoitukseen ja tavoitteeseen.(11)

31.      Totean ensinnäkin, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä sovelletaan sen 3 artiklan mukaisesti ”5 artiklassa tarkoitettuihin elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiin sopimattomiin kaupallisiin menettelyihin ennen jotakin tuotetta koskevaa liiketointa ja sen jälkeen”(12), kun taas kuluttajan oikeuksia koskevaa direktiiviä sovelletaan sen 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti ”siinä vahvistetuin edellytyksin ja siinä säädetyssä laajuudessa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin sopimuksiin”.

32.      Soveltamisalojen erilaisuudesta huolimatta nämä kaksi direktiiviä perustuvat näin ollen SEUT 114 artiklaan(13), ja niillä on siten samat tavoitteet: sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan tukeminen ja korkeatasoisen kuluttajansuojan takaaminen siinä lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten muodostamassa rakenteessa, jonka ne kattavat.(14)

33.      Totean lisäksi, että näiden tavoitteiden saavuttamiseksi unionin lainsäätäjä on päätynyt kyseisiin direktiiveihin perustuvien sääntöjen täydelliseen yhdenmukaistamiseen.(15)(16)

34.      Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin johdanto-osan 14 perustelukappaleesta ilmenee selvästi, että sen tarkoituksena on ”täydellinen yhdenmukaistaminen” (harmonisation complète).(17) Yhdenmukaistamisen kohteena ovat säännöt, jotka koskevat kuluttajien taloudellisia etuja unionin tasolla vahingoittavia elinkeinonharjoittajien sopimattomia kaupallisia menettelyjä kuluttajia kohtaan, sopimaton mainonta mukaan lukien.(18) Tarkemmin sanottuna tällainen täydellinen eli kattava yhdenmukaistaminen kattaa kyseisen direktiivin tarkoittaman elämänalueen kokonaisuudessaan.(19)

35.      Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin johdanto-osan 15 perustelukappaleesta ilmenee, että direktiivin tavoitteena on kansallisten lainsäädäntöjen ”täydellinen yhdenmukaistaminen” (harmonisation totale) joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.(20) Kuten direktiivin 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Sisämarkkinat”, nimenomaisesti säädetään, jäsenvaltiot eivät näin ollen voi hyväksyä toimenpiteitä, jotka ovat direktiivissä määritettyjä toimenpiteitä rajoittavampia, edes parantaakseen kuluttajansuojaa.(21)

36.      Kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin tavoitteena on yhdenmukaistaa sen soveltamisalaan kuuluvia asioita koskevat kansalliset säännöt.(22) Tarkemmin sanottuna kyseisen direktiivin johdanto-osan neljännestä, viidennestä ja seitsemännestä perustelukappaleesta yhdessä ilmenee, että sen tavoitteena on etäsopimusten ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen kuluttajasopimusten tiettyjen näkökohtien, eli kuluttajille annettavien tietojen ja peruuttamisoikeuden, ”täysi yhdenmukaistaminen” (harmonisation complète).(23)

37.      Lisäksi kyseisen direktiivin 4 artiklassa, jonka otsikkona on ”Yhdenmukaistamisen taso”, säädetään seuraavaa: ”Ellei tässä direktiivissä toisin säädetä, jäsenvaltiot eivät saa kansallisessa lainsäädännössään pitää voimassa tai ottaa käyttöön tässä direktiivissä vahvistetuista säännöksistä poikkeavia säännöksiä eivätkä myöskään tiukempia tai sallivampia säännöksiä kuluttajan suojan erilaisen tason varmistamiseksi.”(24) Direktiivin tavoitteena on siis täydellinen (totale) tai mahdollisimman suuri (maximale) yhdenmukaistaminen.

38.      Kaikki näyttää loppujen lopuksi viittaavan siihen, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut, että molemmilla tarkastelluilla direktiiveillä toteutettava yhdenmukaistamisen taso on sama. Tämän analyysin kannalta vain täydellinen (totale) eli mahdollisimman suuri (maximale) yhdenmukaistaminen on nimittäin kiinnostava, sillä jos kyseisillä direktiiveillä ei pyrittäisi tämän tyyppiseen yhdenmukaistamiseen, ”elinkeinonharjoittajan” määritelmän yhdenmukainen tulkinta voisi olla ongelmallista.

39.      Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että on tarpeen tulkita yhdenmukaisella tavalla kyseisissä kahdessa direktiivissä säädettyä ”elinkeinonharjoittajan” käsitteen määritelmää, koska unionin lainsäätäjän vahvistamat ”elinkeinonharjoittajan” määritelmät ovat lähes samat, koska määritelmät liittyvät läheisesti taloudellisen toiminnan harjoittamiseen ja koska unionin lainsäätäjän tavoitteena on ollut tarkasteltuihin direktiiveihin perustuvien kansallisten säännösten täydellinen yhdenmukaistaminen.

B       Elinkeinonharjoittajan käsitteen merkitys ja ulottuvuus sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan b alakohdan ja kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin 2 artiklan 2 kohdan yhteydessä

40.      Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan d alakohdan mukaan ”elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisillä kaupallisilla menettelyillä” tarkoitetaan ”elinkeinonharjoittajan tointa, mainitsematta jättämistä, käyttäytymistä tai edustamista, kaupallista viestintää, mukaan lukien mainontaa ja markkinointia, joka liittyy välittömästi tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille”. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan käsitteet ovat siis keskeisiä kyseisen käsitteen määrittelemisen kannalta, joten niiden tulkinta on ratkaiseva selvitettäessä, kuuluuko tietty tilanne sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan. Kyseessä voidaan nimittäin katsoa olevan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä tarkoitettu kaupallinen menettely vain, jos osapuolina ovat elinkeinonharjoittaja ja kuluttaja.

41.      Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin henkilöllisen soveltamisalan analysointi on olennaista, koska kysymystä siitä, voidaanko pääasian vastapuolen toiminnan katsoa olevan direktiivissä tarkoitettua kaupallista toimintaa, on tarpeen tarkastella vain siinä tapauksessa, että pääasian vastapuolen katsotaan olevan elinkeinonharjoittaja.

42.      Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan b alakohdassa olevan ”elinkeinonharjoittajan” määritelmän mukaan käsitteellä tarkoitetaan ”luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tämän direktiivin alaan kuuluvissa kaupallisissa menettelyissä toimii tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino-, liike-, käsiteollisuus- tai ammattitoimintaansa, ja elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta toimivaa henkilöä”.

43.      Muistutan, että unionin tuomioistuin on jo katsonut 2 artiklan b alakohdan sanamuodosta ilmenevän, että ”unionin lainsäätäjä on antanut erittäin laajan merkityksen elinkeinonharjoittajan käsitteelle, jolla tarkoitetaan ’luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä’, joka harjoittaa vastikkeellista toimintaa, ja jonka soveltamisalan ulkopuolelle ei ole jätetty yleishyödyllistä tehtävää hoitavia laitoksia eikä julkisoikeudellisia laitoksia”.(25) Täsmennän tältä osin, että tällainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö toimii näkemykseni mukaan tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino-, liike-, käsiteollisuus- tai ammattitoimintansapuitteissa toteuttamaansa toimeen.

44.      Käsiteltävässä tapauksessa se, että pääasian vastapuoli on luonnollinen henkilö, ei estä pitämästä häntä elinkeinonharjoittajana. Jotta hänen voitaisiin katsoa kuuluvan tämän sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan b alakohdassa tarkoitetun käsitteen piiriin, on kuitenkin selvitettävä, toimiiko hän tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino-, liike-, käsiteollisuus- tai ammattitoimintaansa, tai elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta.

45.      Unionin tuomioistuin on myös täsmentänyt, että kun otetaan huomioon kyseisen direktiivin 2 artiklan a ja b alakohdassa olevien määritelmien sanamuoto, kyseisessä direktiivissä tarkoitetun elinkeinonharjoittajan käsitteen merkitys ja ulottuvuus on määriteltävä suhteessa korrelatiiviseen mutta vastakkaiseen kuluttajan käsitteeseen, jolla tarkoitetaan yksityistä, joka ei harjoita elinkeino- tai ammattitoimintaa.(26) Se on tältä osin korostanut, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevalla direktiivillä tavoiteltu päämäärä, joka on kuluttajien täysimääräinen suojaaminen tällaisilta menettelyiltä, perustuu siihen, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikommassa asemassa, koska kuluttajaa on pidettävä sopimuskumppaniaan taloudellisesti heikommassa asemassa olevana ja juridisesti kokemattomampana.(27) Kuluttajan käsite onkin ensiarvoisen tärkeä, ja kyseisen direktiivin säännökset on laadittu olennaisilta osin sopimattomien kaupallisten menettelyjen adressaattina ja uhrina olevan kuluttajan näkökulmasta katsottuna.(28)

46.      Kun otetaan huomioon tämän ratkaisuehdotuksen 29–39 kohdassa esitetyt seikat, eli ensinnäkin se, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä ja kuluttajan oikeuksia koskevissa direktiiveissä määritellään elinkeinonharjoittajan käsite lähes samalla tavalla, toiseksi se, että tämä käsite liittyy läheisesti taloudellisen toiminnan harjoittamiseen, sekä kolmanneksi se, että kyseisillä direktiiveillä tavoitellaan samantasoista yhdenmukaistamista, katson, että unionin tuomioistuimen esittämää tulkintaa elinkeinonharjoittajan määritelmästä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin yhteydessä voidaan soveltaa myös elinkeinonharjoittajan käsitteeseen kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin yhteydessä.

47.      Kuten julkisasiamies Bot on korostanut ratkaisuehdotuksessaan Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs,(29) tämä elinkeinonharjoittajan käsitteen tulkinta on yhdenmukainen sen tulkinnan kanssa, jonka unionin lainsäätäjä on antanut laajemmalla kuluttajanoikeuksiin liittyvien direktiivien alalla ja etenkin kuluttajan oikeuksia koskevassa direktiivissä, jonka 2 artiklan 2 kohdassa unionin lainsäätäjä määrittelee elinkeinonharjoittajan tarkoittavan ”luonnollista henkilöä tai joko yksityisessä tai julkisessa omistuksessa olevaa oikeushenkilöä, joka – – toimii tarkoituksessa, joka kuuluu hänen elinkeino- tai ammattitoimintaansa, sekä elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta toimivaa henkilöä”. Julkisasiamies Botin mukaan kuluttajansuojaa koskeville direktiiveille on yhteistä se, että ”elinkeinonharjoittaja voi olla joko luonnollinen henkilö tai julkisoikeudellinen tai yksityisoikeudellinen oikeushenkilö, joka toimii suhteessa kuluttajaan elinkeino- tai ammattitoimintansa yhteydessä, mikä tarkoittaa säännöllisen ja voittoa tavoittelevan toiminnan harjoittamista”.(30)

C       Elinkeinonharjoittajaksimääritteleminen käsiteltävässä asiassa

48.      Kun otetaan huomioon edellä esitetty, kuuluuko pääasian vastapuolen kaltainen luonnollinen henkilö sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan b alakohdassa ja kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun elinkeinonharjoittajan käsitteen piiriin?

49.      Mielestäni ei. Näkemykseni mukaan henkilöä ei voida pitää kyseisissä direktiiveissä tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana pelkästään sen perusteella, että hän on julkaissut verkkomyyntisivustolla samanaikaisesti yhteensä kahdeksan myynti-ilmoitusta, jotka koskevat erilaisia uusia ja käytettyjä tuotteita.

50.      On kuitenkin korostettava, että elinkeinonharjoittajaksi määrittelemisen on tapahduttava ”tapauskohtaisesti”.(31) Siksi käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisukysymyksen esittäneen tuomioistuimen onkin aiheellista arvioida konkreettisesti kaikkien käytettävissään olevien tosiseikkojen perusteella, kuuluuko pääasian vastapuolen kaltainen henkilö elinkeinonharjoittajan käsitteen piiriin.

51.      Kuten Saksan hallitus ja komissio ovat perustellusti korostaneet, tässä arvioinnissa on erityisesti selvitettävä, onko verkkomyynti ollut suunnitelmallista ja onko sillä tavoiteltu voittoa;(32) onko se ollut pitkäkestoista ja toistuvaa;(33) onko myyjällä oikeudellinen asema, joka mahdollistaa liiketoimet, ja missä määrin verkkomyynti liittyy myyjän kaupalliseen toimintaan;(34) onko myyjä ALV-velvollinen;(35) onko myyjä, joka on toiminut tietyn elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta tai nimissään ja puolestaan toimineen henkilön kautta, saanut korvauksen tai palkkion;(36) ostaako myyjä uusia tai käytettyjä tavaroita myydäkseen ne edelleen, jolloin toiminta on säännöllistä, toistuvaa ja/tai samanaikaista suhteessa myyjän ammatilliseen toimintaan;(37) vahvistaako myynnistä saatu voitto sen, että kyseinen liiketoimi on kaupallista toimintaa;(38) ja/tai ovatko myynnissä olevat tavarat kaikki samantyyppisiä tai samanarvoisia etenkin, jos myytäväksi on tarjottu vähäinen määrä erilaisia tuotteita(39).

52.      On syytä todeta, että nämä kriteerit eivät ole tyhjentävät eivätkä täydelliset, joten periaatteessa pelkästään yhden tai useamman kriteerin täyttymisen perusteella ei voida päätellä, että verkkomyyjä on elinkeinonharjoittaja. Sen ratkaisemiseksi, voidaanko myyjä määritellä elinkeinonharjoittajaksi, onkin tehtävä kokonaisarviointi, jossa otetaan huomioon kaikki asiaa koskevat kriteerit. Näiden kriteerien avulla kansalliset tuomioistuimet voivatkin ratkaista, harjoittaako pääasian vastapuolen kaltainen henkilö sellaista kaupallista toimintaa, joka asettaa hänet vahvempaan asemaan kuluttajaan nähden, jolloin hänen ja kuluttajan välinen suhde on epätasapainoinen.

53.      On kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä edellä esitetyt seikat huomioon ottaen arvioida käytettävissään olevien tosiseikkojen ja etenkin edeltävissä kohdissa lueteltujen kriteerien perusteella, voidaanko kyseinen henkilö määritellä kyseisissä direktiiveissä tarkoitetuksi elinkeinonharjoittajaksi.

54.      Jos ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin katsoo, että kyseinen henkilö on sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja, on selvitettävä, onko kyseisen henkilön harjoittama toiminta sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan d alakohdassatarkoitettu kaupallinen menettely.

D       Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetut elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien väliset kaupalliset menettelyt

55.      Siitä, voidaanko pääasian vastapuolen kaltaisen luonnollisen henkilön toiminnan katsoa kuuluvan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan, muistutan aluksi, että oikeuskäytännössä on jo todettu, että kyseisen direktiivin 2 artiklan d alakohdassa määritellään erityisen laajaa sanamuotoa käyttäen, että kaupallisen menettelyn käsitteellä tarkoitetaan ”elinkeinonharjoittajan tointa, mainitsematta jättämistä, käyttäytymistä tai edustamista, kaupallista viestintää, mukaan lukien mainontaa ja markkinointia, joka liittyy välittömästi tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille”.(40)

56.      Jotta toimintaa voidaan pitää kyseisessä artiklassa tarkoitettuna kaupallisena menettelynä, on näin ollen selvitettävä ensinnäkin, onko se yhtäältä kaupallista eli elinkeinonharjoittajan toteuttamaa, ja toisaalta, onko kyseessä toimi tai kaupallinen viestintä, joka liittyy ”välittömästi elinkeinonharjoittajien tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille”.(41)

57.      Muistutan tältä osin, että kaupallista toimintaa, jonka olemassaolo on selvitettävä, koskeva kriteeri vastaa kuluttajansuojaa koskevilla unionin direktiiveillä täytäntöön pannun suojajärjestelmän perusajatusta, jonka mukaan kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluasemaltaan että tiedoiltaan ja on olemassa vähäistä suurempi vaara siitä, että kuluttaja ei muun muassa tiedonpuutteen vuoksi vetoa oikeussääntöön, jolla on tarkoitus suojata häntä.(42)

58.      Kun otetaan huomioon tämän ratkaisuehdotuksen 40–52 kohdassa esitetty analyysi, mikään ei näytä viittaavan siihen, että erilaisia tuotteita koskevien kahdeksan myynti-ilmoituksen samanaikaista julkaisemista voitaisiin pitää toimintana, joka kuuluu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetun elinkeinonharjoittajan käsitteen piiriin, eikä näin ollen myöskään siihen, että ostaja olisi käsiteltävässä asiassa tällaisen toiminnan vuoksi heikommassa asemassa kuin pääasian vastapuoli.

59.      On kuitenkin ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tehtävänä ratkaista tämä asia arvioidessaan, voidaanko pääasian vastapuolen kaltaista luonnollista henkilöä pitää elinkeinonharjoittajana, kun otetaan huomioon kaikki tämän ratkaisuehdotuksen 51 ja 52 kohdassa esitetyt kriteerit.

V       Ratkaisuehdotus

60.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Administrativen Sad – Varnan kysymykseen seuraavasti:

Sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 11.5.2005 annetun direktiivin 2005/29/EY (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi) 2 artiklan b alakohtaa sekä kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annetun direktiivin 2011/83/EU 2 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että pääasian vastapuolen kaltaista luonnollista henkilöä, joka on rekisteröitynyt verkkomyyntisivustolle, ei voida pitää elinkeinonharjoittajana silloin, kun hän julkaisee kyseisellä sivustolla samanaikaisesti kahdeksan erilaisia tuotteita koskevaa myynti-ilmoitusta.

On kuitenkin ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tehtävänä arvioida, voidaanko tällaista henkilöä pitää kyseisissä direktiiveissä tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana, kun otetaan huomioon käsiteltävän asian kaikki muut olosuhteet, ja jos näin on, arvioida onko hänen toimintaansa pidettävä direktiivin 2005/29 2 artiklan d alakohdassa tarkoitettuna kaupallisena menettelynä.


1      Alkuperäinen kieli: ranska.


2      Ks. ”Statistiques sur l’économie et la société numériques - ménages et particuliers, Données extraites en février 2017” seuraavassa osoitteessa: http://ec.europa.eu/eurostat. Ks. myös http://appsso.eurostat.ec.europa.eu/nui/show.do?dataset=isoc_ec_ibuy&lang=fr.


3      Verkkomyyntisivuston ainoana tehtävänä on antaa verkkosivustonsa kolmansien osapuolten (elinkeinonharjoittajien tai yksityishenkilöiden) käyttöön, jotta nämä voivat myydä siellä (uusia tai käytettyjä) tuotteitaan tai palvelujaan.


4      Sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 11.5.2005 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY (jäljempänä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi) (EUVL 2005, L 149, s. 22).


5      Kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (jäljempänä kuluttajan oikeuksia koskeva direktiivi) (EUVL 2011, L 304, s. 64).


6      Nämä tuotteet olivat uusi sähkökirjan lukulaite valaistulla kosketusnäytöllä, kolme uutta tai käytettyä, uusimman teknologian mukaista puhelinta, yksi puhelimen langaton latauslaite, auto ja turkkilaisia laattoja.


7      On syytä todeta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole päätöksessään täsmentänyt kyseisen direktiivin säännöksiä, joiden se katsoo tulevan sovellettaviksi.


8      Ks. viimeisimpänä tuomio 7.9.2017, Neto de Sousa (C-506/16, EU:C:2017:642, 23 kohta) ja tuomio 26.10.2017, Aqua Pro (C-407/16, EU:C:2017:817, 26 kohta).


9      Muistutan tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan niin unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen kuin yhdenvertaisuusperiaatekin edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen tai määräyksen, jossa ei nimenomaisesti viitata jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen tai määräyksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, sanamuotoa on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhdenmukaisesti ja tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen tai määräyksen asiayhteys ja kyseisellä säännöstöllä tavoiteltu päämäärä. Ks. erityisesti tuomio 3.10.2013, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs (C-59/12, EU:C:2013:634, 25 kohta).


10      Erityisesti elinkeinonharjoittajan edustajista on todettava, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan b alakohdassa edustajiin viitataan ilmaisulla ”elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta toimiva henkilö” [ranskankielinen versio ”toute personne agissant au nom ou pour le compte d'un professionnel”] ja kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa ilmaisulla ”elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta toimiva henkilö” [ranskankielinen versio ”toute personne – – qui agit, y compris par l’intermédiaire d’une autre personne agissant en son nom ou pour son compte”, joka on suomeksi henkilö, joka toimii, myös elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta toimivan muun henkilön kautta, – –]. On todettava, että kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin yhteydessä asiaa ei ole tarpeen pohtia, koska direktiiviä sovelletaan sopimuksiin, jotka on periaatteessa jo tehty elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä (kauppasopimus, palvelusopimus, etäsopimus tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehty sopimus). Tästä seuraa, että elinkeinonharjoittajan nimissä tai puolesta toimivan edustajan määrittäminen ei ole enää ongelma.


11      Ks. tuomio 25.4.2002, komissio v. Ranska (C-52/00, EU:C:2002:252, 16 kohta) ja tuomio 14.7.2005, Lagardère Active Broadcast (C-192/04, EU:C:2005:475, 46 kohta).


12      Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan c alakohdan mukaan ”tuotteella” tarkoitetaan ”tavaraa tai palvelua, kiinteä omaisuus, oikeudet ja velvoitteet mukaan luettuina”.


13      Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi perustuu EY-sopimuksen 95 artiklaan, josta on tullut SEUT 114 artikla.


14      Direktiivien 1 artiklojen sisältö on lähes sama. Direktiivien soveltamisalojen erojen lisäksi sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä säädetään, että sen tarkoituksena on ”tukea sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa ja saavuttaa korkeatasoinen kuluttajansuoja – –”, kun taas kuluttajan oikeuksia koskevassa direktiivissä säädetään, että sen tarkoituksena on ”myötävaikuttaa sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan saavuttamalla kuluttajansuojan korkea taso – –” (kursivointi tässä).


15      On todettava, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin ranskankielisessä versiossa käytetään kahta eri ilmaisua viitattaessa sillä toteutettavaan ”täydelliseen yhdenmukaistamiseen”: ”harmonisation complète” (kyseisen direktiivin johdanto-osan 14 perustelukappale) ja ”harmonisation totale” (kyseisen direktiivin johdanto-osan 15 perustelukappale). Näin on myös direktiivin italiankielisessä versiossa, jossa käytetään ilmaisuja ”armonizzazione completa” ja ”piena armonizzazione”. Direktiivin joissakin muunkielisissä versiossa käytetään kuitenkin vain yhtä ilmaisua: esimerkiksi saksankielisessä (”vollständige Angleichung”), englanninkielisessä (”full harmonisation”), puolankielisessä (”pełna harmonizacja”) ja espanjankielisessä (”plena armonización”) versiossa. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että nämä kaksi yhdenmukaistamistyyppiä (”complète” ja ”totale”) ovat synonyymisiä, mutta myös, että ne on erotettava toisistaan. Jälkimmäisessä tapauksessa on katsottu, että kansallisten sääntöjen ”harmonisation complète” (”kattava” yhdenmukaistaminen) viittaa direktiivien asialliseen soveltamisalaan ja ”harmonisation totale” tai ”harmonisation maximale” (”täydellinen” tai ”mahdollisimman suuri” yhdenmukaistaminen) puolestaan jäsenvaltioiden harkintavaltaan, kun ne saattavat direktiivejä osaksi kansallista säännöstöään. Tällaista erottelua puolletaan esim. teoksissa González Vaqué, L., ”La directive 2005/29/CE relative aux pratiques commerciales déloyales: entre l’objectif d'une harmonisation totale et l’approche d'une harmonisation complète”, Revue de droit de l’Union européenne, 4/2005, s. 785–802; Rochfeld, J., ”Les ambiguïtés des directives d’harmonisation totale. La nouvelle répartition des compétences communautaire et interne. À propos de l’arrêt de la CJCE du 4 juin 2009”, Dalloz, 2009, n° 30, s. 2047, ja Verdure, C., ”L’harmonisation des pratiques commerciales déloyales dans le cadre de la directive 2005/29/CE sur les pratiques commerciales déloyales: premier bilan jurisprudentiel”, Cahiers de droit européen, 3-4, 2010, s. 311–336. Päinvastaisesta kannasta ks. Stuyck, J., Terryn, E. ja Van Dyck, T., ”Confidence through fairness? The new directive on unfair business-to-consumer commercial practices in the internal market”, Common Market Law Review, 2006, n° 43, s. 107–152, erityisesti s. 115. Itse katson, ettei tällä erolla ole merkitystä käsiteltävässä asiassa.


16      Joidenkin oikeuskirjallisuudessa esitettyjen näkemysten mukaan kaikilla direktiiveillä, joiden tarkoituksena on täydellinen (complète) eli kattava (exhaustive) yhdenmukaistaminen, pyritään väistämättä täydelliseen (totale) eli mahdollisimman suureen (maximale) yhdenmukaistamiseen, mutta jälkimmäinen ei välttämättä tarkoita tosiasiallisesti samaa kuin täydellinen tai kattava yhdenmukaistaminen. Ks. esimerkiksi tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 25.7.1985 annettu neuvoston direktiivi 85/374/ETY (EYVL 1985, L 210, s. 29). Ks. tältä osin tuomio 4.6.2009, Moteurs Leroy Somer (C-285/08, EU:C:2009:351, 25 kohta): ”Vaikka direktiivillä 85/374 – – pyritään siinä säänneltyjen kysymysten osalta jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten täydelliseen yhdenmukaistamiseen, sen tarkoituksena ei sitä vastoin ole, kuten ilmenee direktiivin johdanto-osan 18. perustelukappaleesta, yhdenmukaistaa kattavasti tuotteiden puutteellisesta turvallisuudesta seuraavaa vastuuta koskevaa alaa mainittuja seikkoja pidemmälle.” (Kursivointi tässä.) Ks. myös Rochfeld, J., em. teos, s. 2047, 11 kohta, ja Verdure, C., em. teos, s. 326.


17      Oikeuskirjallisuudessa katsotaan, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä omaksuttu täydellisen yhdenmukaistamisen lähestymistapa on onnistunut, ”– – koska säännökset, jotka koskevat kaupallisia menettelyjä koskevien yhdenmukaistamattomien kansallisten säännöstöjen voimassa pitämistä, ovat luonteeltaan poikkeuksellisia ja (väliaikaisia), ja koska niiden soveltamiselle asetetaan lisäksi tiukkoja ehtoja”, ks. González Vaqué, L., em. teos, s. 802.


18      Ks. sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 1 artikla ja johdanto-osan 11, 12 ja 23 perustelukappale. Ks. myös tuomio 3.10.2013, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs (C-59/12, EU:C:2013:634, 34 kohta) ja tuomio 9.11.2010, Mediaprint Zeitungs- und Zeitschriftenverlag (C-540/08, EU:C:2010:660, 27 kohta). Ks. lisäksi ratkaisuehdotukseni Abcur (C-544/13 ja C-545/13, EU:C:2015:136, 59 kohta).


19      Ks. julkisasiamies Trstenjakin ratkaisuehdotus VTB-VAB ja Galatea (C-261/07 ja C-299/07, EU:C:2008:581, 48 kohta): ”– – Direktiivin johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan tämä tavoite on tarkoitus saavuttaa yhdenmukaistamalla yhteisön jäsenvaltioiden sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva lainsäädäntö sisämarkkinoiden esteiden poistamiseksi. Direktiivin tavoitteena on siis tämän elämänalueen täydellinen yhdenmukaistaminen yhteisön tasolla.” Ks. myös Henning-Bodewig, F., ”Die Richtlinie 2005/29/EG über unlautere Geschäftspraktiken”, Gewerblicher Rechtsschutz und Urheberrecht Internationaler Teil, 2005, osa 8/9, s. 629.


20      Direktiivin 3 artiklan 5 kohdassa säädetään, että tietyissä olosuhteissa ”jäsenvaltiot voivat kuuden vuoden ajan 12 päivästä kesäkuuta 2007 lähtien jatkaa tämän direktiivin mukaisen lähentämisen alalla tätä direktiiviä rajoittavampien tai ohjailevampien kansallisten säännösten soveltamista, joilla säännöksillä pannaan täytäntöön yhdenmukaistamisen vähimmäistasoa koskevia lausekkeita sisältäviä direktiivejä”. Saman artiklan 6 kohdassa säädetään lisävaatimuksesta seuraavasti: ”Jäsenvaltioiden on viipymättä toimitettava komissiolle kansalliset säännökset, joita ne soveltavat 5 kohdan nojalla.”


21      Ks. tuomio 23.4.2009, VTB-VAB ja Galatea (C-261/07 ja C-299/07, EU:C:2009:244, 52 kohta). Ks. myös tuomio 9.11.2010, Mediaprint Zeitungs- und Zeitschriftenverlag (C-540/08, EU:C:2010:660). Ks. julkisasiamies Trstenjakin ratkaisuehdotus VTB-VAB ja Galatea (C-261/07 ja C-299/07, EU:C:2008:581, 74 kohta): ”– – direktiivin 2005/29 tavoitteena on jäsenvaltioiden sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan lainsäädännön täydellinen yhdenmukaistaminen. Lisäksi pyrkimyksenä ei ole pelkästään vähimmäistason yhdenmukaistaminen, – – vaan jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mahdollisimman suuri yhdenmukaistaminen, joka estää jäsenvaltioita tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta säilyttämästä tai ottamasta käyttöön tiukempia säännöksiä. Molemmat seikat käyvät ilmi direktiivin johdanto-osan ja yleisten säännösten tulkinnasta.”


22      Ks. kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin 1 artikla.


23      Kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin johdanto-osan viidennen ja seitsemännen perustelukappaleen mukaan tämä ”täysi” yhdenmukaistaminen edistää kuluttajansuojan korkeaa tasoa ja parantaa elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisten sisämarkkinoiden toimivuutta ja lisää tuntuvasti oikeusvarmuutta sekä kuluttajien että elinkeinonharjoittajien kannalta.


24      Ks. erityisesti kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin 3 artiklan 4 kohta.


25      Tuomio 3.10.2013, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs (C-59/12, EU:C:2013:634, 32 kohta). Ks. myös julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs (C-59/12, EU:C:2013:450, 39 kohta).


26      Tuomio 3.10.2013, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs (C-59/12, EU:C:2013:634, 33 kohta).


27      Tuomio 3.10.2013, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs (C-59/12, EU:C:2013:634, 35 kohta). Tavoitteesta, joka koskee korkeatasoisen yhteisen kuluttajansuojan takaamista yhdenmukaistamalla täysin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevat säännöt, ks. myös kyseisen tuomion 34 kohta. Ks. myös tämän ratkaisuehdotuksen 34 kohta.


28      Tuomio 3.10.2013, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs (C-59/12, EU:C:2013:634, 36 kohta).


29      C-59/12, EU:C:2013:450, 37 kohta: ”Elinkeinonharjoittajan käsitteen on – – katsottava – – tarkoittavan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka harjoittaa kaupallista toimintaa kyseessä olevassa tilanteessa julkisesta tai yksityisestä luonteestaan riippumatta.”


30      Julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs (C-59/12, EU:C:2013:450, 41 ja 42 kohta).


31      Ks. vastaavasti julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs (C-59/12, EU:C:2013:450, 40 kohta).


32      Voiton tavoitteleminen myynnillä on tärkeä seikka, mutta pelkästään sen perusteella ei voida päätellä, että luonnollinen henkilö on elinkeinonharjoittaja. Tiettyjen tuotteiden, kuten korujen tai taideteosten, arvo nimittäin yleensä nousee ajan myötä.


33      Periaatteessa kahdeksan tuotteen myyminen vuodessa ei yksinään riitä osoittamaan, että kyseessä on ammattimainen myynti; sen sijaan kahdeksan tuotteen myyminen viikossa useiden kuukausien ajan voi viitata siihen, että myyjä on elinkeinonharjoittaja. Jos nimittäin myyntiin asetetaan toistuvasti huomattava määrä tietynarvoisia tai samantyyppisiä tuotteita, myyjän saatetaan katsoa kuuluvan elinkeinonharjoittajan käsitteen piiriin. Mikäli kyseinen verkkomyyntisivusto tarjoaa ostajille arvostelumahdollisuuden, tällaisten arvioiden määrä voidaan ottaa huomioon arvioitaessa verkkomyynnin toistuvuutta.


34      Erityisesti voidaan selvittää, omistaako myyjä liikeyrityksen, jonka tarkoituksena on myydä samankaltaisia tuotteita tai palveluja kuin kyseisellä sivustolla yksityisille myynnissä olevat tuotteet tai palvelut. Näin toimii esimerkiksi kelloseppä, joka myy tuotteitaan sekä verkkomyyntisivustolla että kellosepänliikkeessään.


35      Esimerkiksi Ranskassa verohallinto on julkaissut ohjeita, jotka koskevat verkkomyynnistä saatavien tulojen verotusta ja joissa vahvistetaan tietyt kriteerit sille, miten erotetaan toisistaan kertaluonteiset ja säännölliset myyntitapahtumat, joita verotetaan eri tavoin. Ks. erityisesti https://www.economie.gouv.fr/particuliers/vente-biens-declarer-revenus.


36      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 43 ja 44 kohta. Joissakin tapauksissa elinkeinonharjoittaja korvaa ”vaikuttajalle” elinkeinonharjoittajan tuotteet, jotka ”vaikuttaja” ostaa oman verkkosivustonsa kautta. ”Vaikuttaja” määritellään ”henkilöksi, jolla on suuri vaikutus päättäjiin tai yleiseen mielipiteeseen”. Ks. Robert illustré, vuoden 2018 laitos. Ranskankielinen Wikipedia, joka on internetiin liittyvissä asioissa varsin pätevä lähde, tarjoaa tarkemman määritelmän: ”Vaikuttaja on sosiaalisilla verkostosivustoilla aktiivinen henkilö, joka kykenee yhteiskunnallisen tai muun asemansa tai medianäkyvyytensä ansiosta vaikuttamaan kulutustottumuksiin. Tuotemerkit ja yritykset tavoittelevat vaikuttajia tehostamaan viestintäänsä ja mainoskampanjoiden yhteydessä. Vaikuttajat toimivat enimmäkseen sosiaalisilla verkostosivustoilla, joilla he vaikuttavat lukuisiin ’seuraajiinsa’ Instragram-tilinsä tai YouTube-kanavansa kautta. He toimivat välittäjinä yritysten ja niiden potentiaalisten asiakkaiden välillä.”


37      Tällainen on esimerkiksi kotoaan käsin verkkomyyntisivustolla erilaisia tuotteita myyvä luonnollinen henkilö, jonka myyntihinnat tuottavat voittoa.


38      Ks. sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevat komission ohjeet seuraavassa internetosoitteessa: https://webgate.ec.europa.eu/ucp/public/index.cfm?event=public.guidance.show


39      Saksan hallitus esimerkiksi katsoo, että tarjonta vastikkeellisten palvelujen kaupassa on keskeinen tekijä, jonka perusteella toiminta voidaan määritellä kaupalliseksi paitsi sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin perustuvan lainsäädännön puitteissa myös yleisesti kauppalain (Handelsgesetzbuch) yhteydessä.


40      Tuomio 23.4.2009, VTB-VAB ja Galatea (C-261/07 ja C-299/07, EU:C:2009:244, 49 kohta); tuomio 14.1.2010, Plus Warenhandelsgesellschaft (C-304/08, EU:C:2010:12, 36 kohta); tuomio 9.11.2010, Mediaprint Zeitungs- und Zeitschriftenverlag (C-540/08, EU:C:2010:660, 17 kohta) ja tuomio 19.9.2013, CHS Tour Services (C-435/11, EU:C:2013:574, 27 kohta).


41      Ks. vastaavasti tuomio 17.10.2013, RLvS (C-391/12, EU:C:2013:669, 37 kohta).


42      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 46 kohta. Ks. vastaavasti kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) osalta tuomio 26.10.2006, Mostaza Claro (C-168/05, EU:C:2006:675, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 22.12.1986 annetun neuvoston direktiivin 87/102/ETY (EYVL 1987, L 42, s. 48) osalta tuomio 4.10.2007, Rampion ja Godard (C-429/05, EU:C:2007:575, 65 kohta) ja kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista 25.5.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY (EYVL L 171, s. 12) osalta tuomio 4.6.2015, Faber (C-497/13, EU:C:2015:357, 42 kohta).