YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN
TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
13 päivänä tammikuuta 1999 (1)
Vahingonkorvauskanne Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu Maito
Lisämaksu Viitemäärä Tuottaja, joka on antanut sitoumuksen maidon
kaupan pitämisestä luopumisesta Vapaaehtoinen luopuminen tuotannon
jatkamisesta sitoumuksen päätyttyä Kansallisten viranomaisten toimenpiteet
Asiassa T-1/96,
Bernhard Böcker-Lensing ja Ludger Schulze-Beiering, Saksan oikeuden mukaan
perustetun siviiliyhtiön yhtiömiehinä olevat maanviljelijät, kotipaikka Borken
(Saksa), edustajinaan asianajajat Bernd Meisterernst, Mechtild Düsing, Dietrich
Manstetten, Frank Schulze ja Klaus Kettner, Münster, prosessiosoite Luxemburgissa
asianajotoimisto Dupong & Dupong, 46 rue de la Boucherie,
vastaan
Euroopan unionin neuvosto, asiamiehenään oikeudellinen neuvonantaja Arthur
Brautigam, avustajinaan asianajajat Hans-Jürgen Rabe, Georg M. Berrisch ja
Marco Núñez-Müller, Hampuri ja Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa c/o
Euroopan investointipankin lakiasiainosaston pääjohtaja Alessandro Morbilli,
100 boulevard Konrad Adenauer,
ja
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen pääneuvonantaja Dierk
Booß ja oikeudellisen yksikön virkamies Michael Niejahr, avustajinaan asianajajat
Hans-Jürgen Rabe, Georg M. Berrisch ja Marco Núñez-Müller, Hampuri ja Bryssel,
prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies Carlos Gómez de
la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,
jossa kantajat vaativat EY:n perustamissopimuksen 178 artiklan ja 215 artiklan
toisen kohdan nojalla korvausta vahingoista, joita heille on aiheutunut siitä, että
heitä on estetty myymästä maitoa asetuksen (ETY) N:o 804/68 5 c artiklassa
tarkoitetun maksun soveltamista maito- ja maitotuotealalla koskevista yleisistä
säännöistä 31 päivänä maaliskuuta 1984 annetun neuvoston asetuksen (ETY)
N:o 857/84 (EYVL L 90, s. 13), sellaisena kuin se on täydennettynä 16.5.1984
annetulla komission asetuksella N:o 1371/84 (EYVL L 132, s. 11), soveltamisen
seurauksena,
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN
TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti B. Vesterdorf sekä tuomarit R. M. Moura
Ramos ja P. Mengozzi,
kirjaaja: H. Jung,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 24.9.1998 pidetyssä suullisessa
käsittelyssä esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asiaa koskevat säädökset
- 1.
- Havaittuaan vuonna 1977, että maitoa tuotetaan liikaa yhteisössä, neuvosto antoi
17.5.1977 maidon ja maitotuotteiden kaupan pitämisestä luopumista ja lypsykarjan
tuotannon muuttamista koskevasta palkkiojärjestelmästä asetuksen N:o 1078/77
(EYVL L 131, s. 1; jäljempänä asetus N:o 1078/77). Siinä tarjottiin palkkio
tuottajille sitä vastaan, että he antoivat sitoumuksen maidon kaupan pitämisestä
luopumisesta tai lypsykarjatuotannon muuttamisesta viiden vuoden ajaksi.
- 2.
- Ylituotanto jatkui vuonna 1983 huolimatta siitä, että useat tuottajat antoivat
tällaisen sitoumuksen. Neuvosto antoi tämän vuoksi 31.3.1984 asetuksen N:o 856/84
(EYVL L 90, s. 10), jolla muutettiin maito- ja maitotuotealan yhteisestä
markkinajärjestelystä 27 päivänä kesäkuuta 1968 annettua neuvoston asetusta
(ETY) N:o 804/68 (EYVL L 148, s. 13; jäljempänä asetus N:o 804/68). Tämän
asetuksen uudessa 5 c artiklassa otettiin käyttöön tuottajien toimittaman,
viitemäärän ylittävän maidon osalta lisämaksu.
- 3.
- Asetuksen (ETY) N:o 804/68 5 c artiklassa tarkoitetun maksun soveltamista maito-
ja maitotuotealalla koskevista yleisistä säännöistä 31 päivänä maaliskuuta 1984
annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 857/84 (EYVL L 90, s. 13; jäljempänä
asetus N:o 857/84) vahvistettiin jokaiselle tuottajalle viitemäärä viitevuoden eli
vuoden 1981 kuluessa toimitetun maidon perusteella, mutta siinä annettiin
jäsenvaltioille mahdollisuus valita viitevuodeksi vuosi 1982 tai 1983. Saksan
liittotasavalta valitsi viitevuodeksi vuoden 1983.
- 4.
- Eräiden tuottajien asetukseen N:o 1078/77 liittyen tekemät maidon kaupan
pitämisestä luopumista koskevat sitoumukset kattoivat valitut viitevuodet. Koska he
eivät olleet tuottaneet maitoa asianomaisina vuosina, heille ei voitu myöntää
viitemäärää, eivätkä he voineet siten myydä lainkaan maitoa, josta ei olisi peritty
lisämaksua.
- 5.
- Yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa 120/86, Mulder (Kok. 1988, s. 2321;
jäljempänä asiassa Mulder I annettu tuomio), ja asiassa 170/86, Von Deetzen
(Kok. 1988, s. 2355), 28.4.1988 antamissaan tuomioissa asetuksen N:o 857/84,
sellaisena kuin se on täydennettynä asetuksen (ETY) N:o 804/68 5 c artiklassa
tarkoitetun lisämaksun yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä 16 päivänä
toukokuuta 1984 annetulla komission asetuksella (ETY) N:o 1371/84 (EYVL L 132,
s. 11), luottamuksensuojan periaatteen loukkaamisen vuoksi pätemättömäksi.
- 6.
- Neuvosto antoi 20.3.1989 näiden tuomioiden täytäntöön panemiseksi asetuksen
N:o 857/84 muuttamisesta asetuksen N:o 764/89 (EYVL L 84, s. 2). Tämän uuden
asetuksen nojalla annettiin niin sanottu erityinen viitemäärä (jota kutsutaan myös
kiintiöksi) sellaisille tuottajille, jotka olivat antaneet sitoumuksen maidon kaupan
pitämisestä luopumisesta.
- 7.
- Tämän erityisen viitemäärän saamiseksi vaadittiin useiden edellytysten täyttymistä.
Yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa C-189/89, Spagl (Kok. 1990, s. I-4539),
ja asiassa C-217/89, Pastätter (Kok. 1990, s. I-4585), 11.12.1990 antamissaan
tuomioissa, että tietyt näistä edellytyksistä, jotka liittyivät maidon kaupan
pitämisestä luopumista koskevan sitoumuksen päättymisajankohtaan, olivat
pätemättömiä.
- 8.
- Neuvosto antoi näiden tuomioiden jälkeen asetuksen (ETY) N:o 857/84
muuttamisesta 13 päivänä kesäkuuta 1991 annetun neuvoston asetuksen (ETY)
N:o 1639/91 (EYVL L 150, s. 35; jäljempänä asetus N:o 1639/91), josta
pätemättömiksi katsotut edellytykset oli poistettu ja jossa kysymyksessä oleville
tuottajille myönnettiin erityinen viitemäärä.
- 9.
- Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut yhdistetyissä asioissa C-104/89 ja C-37/90,
Mulder ym. vastaan neuvosto ja komissio, 19.5.1992 antamassaan tuomiossa
(Kok. 1992, s. I-3061; jäljempänä asiassa Mulder II annettu tuomio) yhteisön olevan
vastuussa vahingosta, joka aiheutui tietyille maidontuottajille, jotka eivät voineet
myydä maitoa asetuksen N:o 857/84 soveltamisen vuoksi, koska he olivat antaneet
asetuksessa N:o 1078/77 tarkoitettuja sitoumuksia.
- 10.
- Neuvosto ja komissio julkaisivat tämän tuomion johdosta 5.8.1992 tiedonannon
92/C 198/04 (EYVL C 198, s. 4). Toimielimet kertasivat tiedonannossaan ensiksi
sen, mitä asiassa Mulder II annetusta tuomiosta seurasi, ja ilmoittivat sitten
antaakseen tälle tuomiolle täyden vaikutuksen aikovansa antaa käytännön
määräykset kyseisille tuottajille aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Toimielimet
sitoutuivat näiden määräysten hyväksymiseen saakka olemaan vetoamatta ETY:n
tuomioistuimen perussäännön 43 artiklassa tarkoitettuun vanhentumiseen kaikkien
niiden tuottajien osalta, joilla oli oikeus korvaukseen. Tämän sitoumuksen ehtona
oli kuitenkin, että oikeus vahingonkorvaukseen ei ollut vielä vanhentunut
tiedonannon julkaisemispäivänä tai silloin, kun tuottaja oli esittänyt vahingon
korvaamista koskevan vaatimuksen jommallekummalle toimielimelle.
- 11.
- Neuvosto antoi tietyille maidon tai maitotuotteiden tuottajille, jotka eivät ole
voineet tilapäisesti harjoittaa toimintaansa, tarjottavasta hyvityksestä 22 päivänä
heinäkuuta 1993 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2187/93 (EYVL L 196,
s. 6). Tässä asetuksessa säädetään hyvitystarjouksen tekemisestä sellaisille
maidontuottajille, jotka tietyin edellytyksin ovat kärsineet asiassa Mulder II
annetussa tuomiossa tarkoitettujen asetusten soveltamisen vuoksi vahinkoa.
Riidan perustana olevat tosiseikat
- 12.
- Böcker-Lensing, joka on maanviljelijä Borkenissa (Saksa), antoi asetuksen
N:o 1078/77 mukaisen sitoumuksen maidon kaupan pitämisestä luopumisesta.
Sitoumus päättyi 18.3.1983. Kantaja ei aloittanut maidon tuotantoa uudelleen heti
tämän sitoumuksen voimassaolon päätyttyä.
- 13.
- Hän perusti toisen maanviljelijän, Schulze-Beieringin, kanssa 13.9.1988 tekemällään
sopimuksella 15.9.1988 alkaen siviiliyhtiön maatalouden harjoittamiseksi. Hän antoi
tähän siviiliyhtiöön sen maatalousmaan, jonka osalta hän oli tehnyt sitoumuksen
maidon kaupan pitämisestä luopumisesta.
- 14.
- Hän vaati 28.6.1989 päivätyllä kirjeellään kansallisilta viranomaisilta viitemäärän
myöntämistä.
- 15.
- Hän vaati 21.12.1990 päivätyillä kirjeillään neuvostoa ja komissiota korvaamaan
hänelle aiheutuneet vahingot. Nämä toimielimet ilmoittivat 11.1.1991 ja 19.2.1991
antamissaan vastauksissa olevansa valmiita olemaan vetoamatta vanhentumiseen
siihen asti, kunnes kolme kuukautta on kulunut asiassa Mulder II annettavan
tuomion julkaisemisesta Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä, mikäli hänen
oikeutensa eivät olleet jo vanhentuneita.
- 16.
- Asetuksen N:o 1639/91 antamisen jälkeen kansalliset viranomaiset kieltäytyivät
myöntämästä ensiksi mainitulle kantajalle viitemäärää, koska se maatalousmaa,
jonka osalta sitoumus maidon kaupan pitämisestä luopumisesta oli tehty, oli siirretty
yhtiölle, minkä vuoksi häntä ei voitu enää pitää tuottajana asetuksen N:o 857/84
12 artiklan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla.
- 17.
- Ensiksi mainittu kantaja vaati edellä mainitun, 22.7.1993 annetun asetuksen
N:o 2187/93 perusteella, että hänelle tehtäisiin tämän asetuksen mukainen
hyvitystarjous. Tämä vaatimus hylättiin sillä perusteella, että, toisin kuin asetuksessa
edellytettiin, kummallekaan kantajalle ei ollut myönnetty lopullista viitemäärää.
- 18.
- Yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-98/91, Herbrink, 27.1.1994 antamassa
tuomiossa (Kok. 1994, s. I-223) siviiliyhtiölle myönnettiin oikeus erityisen
viitemäärän saantiin, minkä jälkeen Böcker-Beiering-yhtiö sai 10.4.1995 kansallisilta
viranomaisilta tilapäisen erityisen viitemäärän, joka tuli lopulliseksi 5.7.1996.
- 19.
- Kantajat vaativat 5.4.1995 päivätyssä kirjeessään komissiolta vahingonkorvausta.
Komissio vastasi 30.5.1995 päivätyllä kirjeellään, että se oli parhaillaan tekemässä
tarkistuksia voidakseen määritellä, miltä osin heille voitaisiin myöntää
vahingonkorvausta. Asiaan ei kuitenkaan enää palattu.
- 20.
- Ensiksi mainittu kantaja luovutti 27.6.1996 tehdyllä sopimuksella siviiliyhtiölle
oikeutensa saada yhteisöltä vahingonkorvausta.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
- 21.
- Kantajat ovat nostaneet 2.1.1996 jättämällään kannekirjelmällä tämän kanteen.
Jäljempänä esitettävien vaatimusten lisäksi he ovat pyytäneet asian lykkäämistä.
- 22.
- Neuvosto ja komissio vastustivat lykkäyspyyntöä 5.2.1996 jättämällään asiakirjalla.
Pyyntö hylättiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston
puheenjohtajan 27.2.1996 antamalla määräyksellä.
- 23.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) päätti esittelevän
tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ilman edeltäviä asian
selvittämistoimia, mutta se pyysi asianosaisia vastaamaan kirjallisesti eräisiin
kysymyksiin.
- 24.
- Kantajat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
velvoittaa vastaajat maksamaan heille 2.4.1984 ja 13.6.1991 väliseltä ajalta
vahingonkorvausta yhteensä 118 436,52 Saksan markkaa (DEM) kahdeksan
prosentin vuotuisine korkoineen 19.5.1992 lukien ja
velvoittaa vastaajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut sekä
asiantuntijalausunnon hankkimisesta aiheutuneet 1 961,90 DEM:n suuruiset
kustannukset.
- 25.
- Vastaajat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
jättää kanteen tutkimatta;
toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana; ja
velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset seikat
- 26.
- Kantajat väittävät, että yhteisön vastuun syntymistä koskevat edellytykset ovat
täyttyneet heille aiheutuneiden vahinkojen osalta. Vastaajat kiistävät näiden
edellytysten täyttymisen ja väittävät, että kanne on jätettävä tutkimatta sillä
perusteella, että kanteessa ei noudateta työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan
c alakohdassa asetettuja vaatimuksia ja että ne oikeudet, joihin on vedottu, ovat
vanhentuneet.
Tutkittavaksi ottaminen
- 27.
- Vastaajat väittävät, ettei kanne täytä työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan
c alakohdassa asetettuja vaatimuksia. Ne väittävät, ettei kannekirjelmästä käy ilmi,
millä tavoin ensiksi mainittu kantaja on luovuttanut siviiliyhtiölle ne oikeudet
vahingonkorvaukseen, joihin on vedottu.
- 28.
- Vastaajat väittävät lisäksi, että nämä oikeudet ovat vanhentuneet. Ensiksi mainitun
kantajan neuvostolle ja komissiolle 21.12.1990 lähettämät kirjeet eivät vastaajien
mukaan keskeyttäneet vanhentumisaikaa, koska kantajat eivät ole nostaneet
kannetta kahden kuukauden määräajassa perustamissopimuksen 173 artiklan
mukaisesti, johon EY:n tuomioistuimen perussäännön 43 artiklan kolmannessa
virkkeessä viitataan. Näin ollen kannetta nostettaessa 2.1.1996 kaikki ennen
2.1.1991 syntyneet oikeudet olivat vanhentuneet.
- 29.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että työjärjestyksen 44 artiklan
1 kohdan c alakohdan mukaan kanteessa on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja
yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista.
- 30.
- Nyt esillä olevassa asiassa näyttö siitä, että ensiksi mainittu kantaja on luovuttanut
oikeutensa vahingonkorvaukseen yhtiölle, on sopimuspuolten 27.6.1996 tekemä
sopimus, jonka kantajat ovat toimittaneet vastauskirjelmänsä yhteydessä asiakirja-aineistoon liitettäväksi. Tästä asiakirjasta nimittäin ilmenee, että ensiksi mainittu
kantaja on luovuttanut siviiliyhtiölle ne oikeutensa vahingonkorvaukseen, jotka
ennen siviiliyhtiön perustamista kuuluivat hänelle itselleen.
- 31.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että nyt esillä olevassa asiassa
vanhentumista koskeva peruste vaikuttaa siihen, kuinka laaja oikeus kantajilla on
saada vaatimaansa vahingonkorvausta. On siten syytä tutkia heti aluksi, ovatko
perustamissopimuksen 215 artiklan mukaiset yhteisön
vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä koskevat edellytykset täyttyneet.
- 32.
- Edellä esitetystä seuraa, että kanne on otettava tutkittavaksi.
Yhteisön vastuu
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 33.
- Kantajat väittävät, että heille on aiheutunut vahinkoa siitä, ettei asetuksella
N:o 857/84 myönnetty heille viitemäärää, ja että yhteisöjen tuomioistuin on
todennut asetuksen pätemättömäksi. Vedoten asiassa Mulder II annettuun
tuomioon kantajat väittävät, että toimielinten on korvattava tämä vahinko.
- 34.
- Ajanjakso, jonka aikana maitoa ei voitu tuottaa, ulottui kantajien mukaan siihen
saakka, kunnes heille myönnettiin edellä mainitussa asiassa Herbrink annetun
tuomion jälkeen vuonna 1995 väliaikainen viitemäärä. Siitä alkaen kun asetus
N:o 1639/91, jossa heidän asemassaan oleville tuottajille myönnettiin viitemäärä,
annettiin, tämän määrän myöntämättä jättämisestä vastaavat kuitenkin kansalliset
viranomaiset. Näin ollen tässä asiassa haetaan korvausta vain 13.6.1991 asti, jolloin
asetus N:o 1639/91 tuli voimaan.
- 35.
- Vastauksena vastaajien väitteisiin, jotka koskevat vahingon ja yhteisön toimenpiteen
välisen syy-yhteyden puuttumista, kantajat väittävät, että edellä mainituissa asioissa
Spagl ja Pastätter annetuissa tuomioissa yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, ettei
tuottajilta, jotka ovat tehneet sitoumuksen maidon kaupan pitämisestä
luopumisesta, voida edellyttää, että he aloittaisivat maidon tuotannon välittömästi
sitoumuksen voimassaolon päätyttyä. Näin ollen jokaisella maanviljelijällä, jonka
osalta maidon kaupan pitämisestä luopumista koskeva ajanjakso on päättynyt
vuonna 1983, pitäisi olla aikaa uudenaikaistaa tuotantolaitoksiaan ja karjaansa
ennen tuotannon jatkamista.
- 36.
- Kantajat väittävät, että heidän aikomuksenaan oli jatkaa maidon tuotantoa
uudenaikaistettuaan ensin karjansa mutta että he eivät ole voineet toimia näin
asetuksen N:o 857/84 vuoksi. Yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-85/90, Dowling,
22.10.1992 antamasta tuomiosta (Kok. 1992, s. I-5305) ilmenee joka tapauksessa,
että tuottajilla on täytynyt maidontuotannon jatkamiseksi olla käytettävissään
ainakin 1.1.1983 alkanut ja asetuksen N:o 857/84 voimaantuloon vuonna 1984
päättynyt ajanjakso.
- 37.
- Kantajat toteavat vastaajien kiistämän tuottajan asemansa osalta, että kansalliset
viranomaiset ovat myöntäneet heille lopullisen viitemäärän, joten viranomaiset ovat
tunnustaneet heidän asemansa tuottajina. Tämä tunnustaminen sitoo kantajien
mukaan yhteisöjen toimielimiä.
- 38.
- Vastaajat kiistävät sen, että yhteisön vahingonkorvausvastuu olisi kantajia kohtaan
syntynyt. Ensiksi mainittu kantaja oli nimittäin maidon kaupan pitämisestä
luopumisesta antamansa sitoumuksen voimassaolon päätyttyä vuonna 1983
päättänyt vapaaehtoisesti olla jatkamatta tuotantoa. Koska tuotannon
lopettamisesta oli siten päätetty muista kuin sitoumukseen tai sen seurauksiin
liittyvistä syistä, ei voida väittää, että luottamuksensuojan periaatetta olisi loukattu.
Tulojen menetykset, joihin on vedottu, eivät siten ole minkäänlaisessa syy-yhteydessä yhteisön norminantotoimintaan.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 39.
- Perustamissopimuksen 215 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettu sopimussuhteen
ulkopuolinen yhteisön vastuu toimielinten aiheuttamista vahingoista voi syntyä vain,
jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielinten toiminta on ollut
lainvastaista, vahinko on syntynyt ja lainvastaisen toiminnan ja vahingon välillä on
syy-yhteys (yhdistetyt asiat 197/80, 198/80, 199/80, 200/80, 243/80, 245/80 ja 247/80,
Ludwigshafener Walzmühle ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 17.12.1981,
Kok. 1981, s. 3211, 18 kohta ja yhdistetyt asiat T-481/93 ja T-484/93, Exporteurs in
Levende Varkens ym. v. komissio, tuomio 13.12.1995, Kok. 1995, s. II-2941,
80 kohta).
- 40.
- Niiden tuottajien aseman osalta, jotka ovat antaneet sitoumuksen maidon kaupan
pitämisestä luopumisesta, on todettava, että yhteisön vahingonkorvausvastuu on
syntynyt jokaista sellaista tuottajaa kohtaan, jolle on aiheutunut korvattavissa olevaa
vahinkoa siitä, että häntä on estetty toimittamasta maitoa asetuksen N:o 857/84
soveltamisen vuoksi (asia Mulder II, tuomion 22 kohta).
- 41.
- Tämä vastuu perustuu siihen, että niiden tuottajien, joita on yhteisön toimenpiteellä
kannustettu yleisen edun vuoksi ja palkkiota vastaan keskeyttämään maidon myynti
tietyksi rajalliseksi ajanjaksoksi, perusteltua luottamusta maidon kaupan pitämisestä
luopumisesta antamansa sitoumuksen väliaikaisuuteen on loukattu (asia Mulder I,
tuomion 24 kohta ja em. asia Von Deetzen, tuomion 13 kohta).
Luottamuksensuojan periaate ei kuitenkaan estä sitä, että tuottajalle asetetaan
lisämaksujärjestelmän kaltaisella järjestelmällä rajoituksia sen vuoksi, että hän ei
ole myynyt maitoa tiettynä ajanjaksona ennen kyseisen järjestelmän voimaantuloa
syistä, jotka eivät liity hänen sitoumukseensa maidon kaupan pitämisestä
luopumisesta.
- 42.
- Kantajat vetoavat viitemäärän lainvastaiseen myöntämättä jättämiseen 2.4.1984 ja
13.6.1991 väliseltä ajalta, mikä oli seurausta asetuksen N:o 857/84 soveltamisesta.
Ensiksi mainitun kantajan toiveet voida jatkaa maidon tuotantoa sitoumuksensa
voimassaolon päätyttyä petettiin tällä toimenpiteellä.
- 43.
- Nyt esillä olevassa asiassa on syytä tutkia aluksi, onko kantajien väitteet, joihin ne
perustavat vahingonkorvausvaatimuksensa, näytetty toteen erityisesti siltä osin, kuin
kyse on siitä, ovatko toimielimet toimineet lainvastaisesti, ja siitä, onko vahinko
syntynyt.
- 44.
- On todettava, ettei ensiksi mainittu kantaja ole jatkanut maidon tuotantoa maidon
kaupan pitämisestä luopumisesta antamansa sitoumuksen voimassaolon päätyttyä
maaliskuussa 1983 ja että hän on osoittanut aikomuksensa jatkaa tuotantoa vasta
usean vuoden kuluttua. Kuten komissio on perustellusti todennut, kantajien
esittämästä asiantuntijalausunnosta ilmenee, että navetta on pidetty kunnossa
sitoumuksen alkamisen ja päättymisen välisen ajan. Maanviljelijä olisi siten kyennyt
jatkamaan tuotantoa vuonna 1983 ja saamaan siis viitemäärän
lisämaksujärjestelmän tullessa voimaan vuonna 1984.
- 45.
- Lisäksi syyt, joiden vuoksi maidon tuotantoa ei ole jatkettu maidon kaupan
pitämisestä luopumisesta annetun sitoumuksen voimassaolon päätyttyä, eivät liity
asetuksen N:o 1078/77 mukaisen sitoumuksen antamiseen. Kuten kantajien
asianajaja istunnossa totesi, ensiksi mainittu kantaja tahtoi pitää taukoa
hankkiakseen tarpeellista pääomaa navetan uudenaikaistamiseksi.
- 46.
- Toisin kuin kantajat edellä mainituissa asioissa Spagl ja Pastätter annettuihin
tuomioihin johtaneissa asioissa, ensiksi mainittu kantaja ei ole näyttänyt toteen
ryhtyneensä toimenpiteisiin, joilla voitaisiin todistaa hänen aikoneen jatkaa
tuotantoa sitoumuksen voimassaolon päätyttyä.
- 47.
- Koska ensiksi mainittu kantaja on ollut vapaaehtoisesti jatkamatta tuotantoaan, hän
ei voi väittää, että hän olisi perustellusti luottanut siihen, että voi jatkaa
maidontuotantoa milloin tahansa tulevaisuudessa. Taloudelliset toimijat eivät
nimittäin voi perustaa perusteltua luottamustaan siihen, etteivät markkinapolitiikan
tai rakennepolitiikan alaan kuuluvista säännöistä mahdollisesti johtuvat rajoitukset
koskisi niitä yhteisten markkinajärjestelyiden alalla, joiden tavoitteena on jatkuva
sopeutuminen muuttuviin taloudellisiin tilanteisiin (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat
424/85 ja 425/85, Frico, tuomio 17.6.1987, Kok. 1987, s. 2755, 33 kohta; em. asia
Mulder I, tuomion 23 kohta ja em. asia Von Deetzen, tuomion 12 kohta).
- 48.
- Näin ollen ensiksi mainittu kantaja ei kuulunut niiden tuottajien joukkoon, joihin
edellä mainittua 20.3.1989 annettua asetusta N:o 764/89 ja asetusta N:o 1639/91
sovellettiin, koska näiden säädösten tavoitteena oli vain lopettaa viitemäärän
epääminen sellaisilta tuottajilta, joita oli estetty jatkamasta maidon myyntiä
antamansa sitoumuksen voimassaolon päätyttyä.
- 49.
- Edellä esitetystä seuraa, ettei asetuksen N:o 857/84 soveltaminen ole synnyttänyt
yhteisön vahingonkorvausvastuuta kantajia kohtaan.
- 50.
- Se, että kantajat ovat saaneet 10.4.1995 viitemäärän kansallisilta viranomaisilta, ei
vaikuta mitenkään tähän päätelmään. Koska kansallisten viranomaisten toiminta ei
sido yhteisöä, viitemäärän myöntämisellä ei ole vaikutusta siihen, onko
perustamissopimuksen 215 artiklan toisen kohdan mukainen oikeus
vahingonkorvaukseen olemassa.
- 51.
- Kantajat eivät myöskään voi väittää, että heille olisi aiheutunut vahinkoa 2.4.1984
ja 28.6.1989 välisenä aikana sen vuoksi, että heitä olisi estetty jatkamasta maidon
tuotantoa. Ensiksi mainittu kantaja on näet vaatinut viitemäärän myöntämistä vasta
28.6.1989.
- 52.
- Koska syntyneeksi väitettyjen vahinkojen perustana ei siten ole mitään vastaajien
lainvastaista toimenpidettä, yhteisön ei voida katsoa olevan
vahingonkorvausvastuussa. Näin ollen ei ole tarpeen tarkistaa, ovatko muut vastuun
edellytykset täyttyneet.
- 53.
- Tämän vuoksi kysymystä vanhentumisesta ei ole myöskään tarpeen tarkastella.
- 54.
- Edellä esitetyn perusteella kanne on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
- 55.
- Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan
2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan
oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet
asian ja koska neuvosto ja komissio ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa
korvaamista, kantajat on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN
(ensimmäinen jaosto)
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
1) Kanne hylätään.
2) Kantajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
VesterdorfMoura Ramos
Mengozzi
|
Julistettiin Luxemburgissa 13 päivänä tammikuuta 1999.
H. Jung
B. Vesterdorf
kirjaaja
presidentti