EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO
(toinen jaosto)
11 päivänä joulukuuta 2014 (*)
Henkilöstö – Henkilöstön edustus – Henkilöstökomitea – Henkilöstökomitean vaalit – Euroopan parlamentin henkilöstön edustusta koskeva säännöstö – Ääntenlaskijoiden kollegion toimivalta – Ääntenlaskijoiden kollegiolle tehtävää hallinnollista valitusta koskeva menettely – Vaalien tulosten julkaiseminen – Ääntenlaskijoiden kollegiolle tehty hallinnollinen valitus – Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohta – Se, ettei ole tehty edeltävää valitusta nimittävälle viranomaiselle – Asian saattaminen suoraan virkamiestuomioistuimen ratkaistavaksi – Tutkimatta jättäminen
Asiassa F‑31/14,
jossa on kyse SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuvasta kanteesta,
Philippe Colart, Euroopan parlamentin virkamies, kotipaikka Bastogne (Belgia) ja muut kantajat, joiden nimet luetellaan tuomion liitteessä, edustajanaan asianajaja A. Salerno,
kantajina,
vastaan
Euroopan parlamentti, asiamiehinään O. Caisou-Rousseau ja S. Alves,
vastaajana,
EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIN
(toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. I. Rofes i Pujol sekä tuomarit K. Bradley ja J. Svenningsen (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies X. Lopez Bancalari,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 30.9.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Philippe Colart ja muut kantajat, joiden nimet luetellaan liitteessä, vaativat virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 29.3.2014 saapuneessa kannekirjelmässä, että Euroopan parlamentin henkilöstökomitean vaalien tulokset, sellaisina kuin ääntenlaskijoiden kollegio on ne julkaissut ja ilmoittanut 28.11.2013 ja vahvistanut kantajien tekemän valituksen hylkäämisen jälkeen, kumotaan.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Henkilöstösäännöt
2 Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin niitä sovelletaan tähän asiaan (jäljempänä henkilöstösäännöt), 9 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Perustetaan
a) jokaiseen toimielimeen:
– henkilöstökomitea, joka voi jakautua jaostoihin erikseen kutakin henkilöstön asemapaikkaa varten;
[– –]
jolla on näissä henkilöstösäännöissä säädetyt toimivaltuudet.
2. Kukin toimielin määrittää näiden elinten kokoonpanon ja niiden toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt [henkilöstösääntöjen] liitteen II säännösten mukaisesti.
[– –]”
3 Henkilöstösääntöjen liitteessä II olevan 1 artiklan toisessa kohdassa säädetään seuraavaa:
”Henkilöstökomitean vaalia koskevat edellytykset, kun komiteaa ei ole jaettu paikallisjaostoihin, tai kun henkilöstökomitea on jaettu paikallisjaostoihin, yhtä paikallisen jaoston vaalia koskevat edellytykset vahvistaa kyseisessä asemapaikassa olevan toimielimen virkamiesten henkilöstökokous. Toimielimellä on kuitenkin mahdollisuus päättää, että vaalia koskevat edellytykset vahvistetaan toimielimen henkilöstön neuvoa-antavassa äänestyksessä ilmaiseman kannan mukaisesti. [– –]”
Parlamentin henkilöstön edustusta koskevat säännöt
4 Parlamentin henkilöstökomitea on antanut henkilöstösääntöjen liitteen II mukaisesti 6.2.2012 henkilöstön edustusta koskevat säännöt, jotka on hyväksytty 4.4.2012 kyseisen toimielimen henkilöstön keskuudessa järjestetyssä neuvoa-antavassa äänestyksessä.
5 Henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 8 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätään seuraavaa:
”1. [Kaikista henkilöstökomitean valitsijoista koostuva henkilöstön] yleiskokous nimeää niiden listojen yhteisestä ehdotuksesta, joilla on ainakin yksi erovuorossa oleva edustaja henkilöstökomiteassa, ainakin yhden varsinaisen ääntenlaskijan ja kolme varaääntenlaskijaa, jotka on valittu listaa kohti valitsijoiden joukosta.
2. Varsinaiset ääntenlaskijat ja varaääntenlaskijat eivät voi olla henkilöstökomitean jäseniä eivätkä ehdokkaita henkilöstökomitean vaaleissa. [– –]”
6 Henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 20 artiklan 1 ja 2 kohdan sanamuodon mukaan ”[ääntenlaskijoiden] kollegio koostuu varsinaisista ääntenlaskijoista” ja ”on vastuussa henkilöstökomitean vaalien ja muiden näiden sääntöjen mukaisesti järjestettyjen vaalien ja neuvoa-antavien äänestysten ja kuulemisten järjestämisestä ja kulusta”.
7 Henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 26 artiklassa määrätään seuraavaa:
”1. Ääntenlaskijoiden kollegio järjestää vaalimenettelyt.
2. Ääntenlaskijoiden kollegiolla on käytössään vähintään [40] arkipäivää vaalien järjestämiseen.
3. [Parlamentin] pääsihteeri voi ääntenlaskijoiden kollegion pyynnöstä nimetä kaksi tarkkailijaa, joista toinen on oikeudellisesta yksiköstä kun kokouksissa käsitellään henkilöstökomitean vaaleihin liittyviä asioita.”
8 Henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 39 artiklassa määrätään seuraavaa:
”1. Laskennan päätteeksi ääntenlaskijoiden kollegio hyväksyy ja julkaisee valituksi tulleiden luettelon.
2. Kunkin listan valitsematta jääneet ehdokkaat merkitään pöytäkirjaan heidän saamiensa äänien mukaisessa järjestyksessä.
3. Ääntenlaskijoiden kollegio laatii pöytäkirjan vaalimenettelystä viimeistään [25] arkipäivän kuluessa valituksi tulleiden luettelon julkaisemisesta käsiteltyään näiden sääntöjen 42 artiklassa tarkoitetut mahdolliset valitukset.
4. Se toimittaa kappaleen tästä pöytäkirjasta ja valituksi tulleiden luettelosta [parlamentin] pääsihteerille sekä valituksi tulleiden vanhimmalle ja julkaisee sen ääntenlaskijoiden kollegion intranetissä.”
9 Henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklan sanamuoto on seuraava:
”Ainoastaan ääntenlaskijoiden kollegio on toimivaltainen ratkaisemaan kaikki henkilöstökomitean vaalien järjestämistä koskevat riidat tai valitukset sanotun kuitenkaan vaikuttamatta asian mahdolliseen saattamiseen Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kyseiset valitukset on toimitettava kirjallisesti ääntenlaskijoiden kollegiolle kymmenen arkipäivän kuluessa asianomaiselle vastaisen päätöksen tai toimen tiedoksiannosta lukien. Ääntenlaskijoiden kollegio vastaa näihin valituksiin kymmenen arkipäivän kuluessa niiden vastaanottopäivästä lukien.”
10 Henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 42 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Vaalimenettelyjen kulkua koskevat valitukset on toimitettava kirjallisesti ääntenlaskijoiden kollegiolle kymmenen arkipäivän kuluessa valituksi tulleiden luettelon julkaisemisesta. Ääntenlaskijoiden kollegio vastaa näihin valituksiin kymmenen arkipäivän kuluessa niiden vastaanottopäivästä lukien.”
11 Henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 45 artiklan sanamuodon mukaan henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen tarkistamista koskevat ehdotukset esittää joko henkilöstökomitea tai ne esitetään vähintään 200 valitsijan allekirjoittaman pyynnön johdosta, ja jos nämä ehdotukset hyväksytään yleiskokouksessa, ne alistetaan valitsijoiden neuvoa-antavaan äänestykseen 20 arkipäivän kuluessa.
12 Henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 47 artiklassa täsmennetään, että ”näistä säännöistä, jotka on jätetty 20.12.2012 parlamentin pääsihteerille [– –], on toimitettu jäljennös parlamentin puhemiehelle ja puhemiehistölle [– –]”.
Tosiseikat
13 Kantajat olivat vuonna 2013 ”Solidarité pour les agents et fonctionnaires européens” -nimisen ammattijärjestön (jäljempänä SAFE) jäseniä. Colartin ja Viennen osalta on erityisesti mainittava, että nämä olivat vastaavasti järjestön puheenjohtaja ja poliittinen sihteeri.
14 SAFE:n jäsenten 21.6.2013 pidetyn ylimääräisen yleiskokouksen pitämisen jälkeen ilmeni tämän ammattijärjestön sisäinen erimielisyys sen toimeenpanevan komitean kokoonpanon suhteen, kun Colartin johtamat SAFE:n yhdeksän jäsentä (jäljempänä Colart ja muut) ilmoittivat samalla perusteella kuin Ciuffredan johtama toinen SAFE:n jäsenten ryhmä olevansa kyseisen ammattijärjestön laillisia edustajia. Nämä kaksi SAFE:n jäsenten ryhmää olivat vastapuolina riidassa, joka koski oikeutta parlamentin SAFE:n käyttöön asettaman sähköpostilaatikon käyttöön, ja näin oli sekä unionin tuomioistuimissa (ks. määräys Colart ym. v. parlamentti, F‑87/13, EU:F:2014:53) että Luxemburgin tuomioistuimissa.
15 Silmällä pitäen parlamentin henkilöstökomitean vaaleja, jotka oli määrä pitää syksyn 2013 aikana, Colart ja muut päättivät lopulta olla esiintymättä SAFE:n lipun alla niin kauan kuin erimielisyyttä, jossa ne olivat vastakkain SAFE:n jäsenten toisen ryhmän kanssa, jota viimeksi johti Guccione (jäljempänä Guccione ja muut), ei olisi ratkaistu. Colart ja muut jättivät siten 20.9.2013 ääntenlaskijoiden kollegiolle SAFETY- nimisen listan (jäljempänä SAFETY-lista) kyseisiä vaaleja silmällä pitäen ja varoittivat samalla ääntenlaskijoiden kollegiota sen puheenjohtajalle samana päivänä lähetetyllä sähköpostiviestillä seurauksista, joita niiden mukaan sääntöjenvastaisella ja vilpillisellä SAFE-nimityksen mahdollisella käytöllä Guccionen johtamien ehdokkaiden listalla (jäljempänä SAFE-lista) olisi. Kantajien mukaan Colart ja muut oli ”menetellyt varovaisesti ja järkevästi [minkä] tarkoituksena oli pääasiallisesti olla ”saastuttamatta” demokraattista vaalimenettelyä toimittamalla ääntenlaskijoiden kollegiolle kaksi kilpailevaa listaa, joissa kummassakin väitetään käytettävän [laillisesti] nimitystä ”SAFE”, mihin liittyisi [– –] [myöhempi] riski toisiaan seuraavista tuomioistuinmenettelyistä, jotka mullistaisivat vaalimenettelyjen aikataulun”.
16 Sen jälkeen, kun ääntenlaskijoiden kollegio oli 25.9.2013 julkaissut ehdokaslistat henkilöstökomitean vaaleja varten, Colart ja muut lähettivät sähköpostiviestin Guccionelle ja muille, jotka olivat ehdokkaina SAFE-listalla, ilmoittaakseen näille olevansa sisämarkkinoiden harmonisointivirastossa (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) rekisteröidyn SAFE-logon haltijoita ja että näin ollen, jos Guccione ja muut käyttäisivät logoa, Colart ja muut haastaisivat ne oikeuteen saadakseen korvausta tähän laittomaan käyttöön liittyvistä vahingoista.
17 Parlamentti asetti 10.10.2013 Colartin ja muiden käyttöön sähköpostilaatikon nimellä ”SAFETY”.
18 Henkilöstökomitean vaalien ensimmäinen kierros järjestettiin 14.–23.10.2013. Toinen kierros järjestettiin 18.–27.11.2013.
19 Sen jälkeen, kun ääntenlaskijoiden kollegio oli julkaissut 28.11.2013 parlamentin henkilöstökomitean vaalien tulokset, Colart teki ”SAFETY-listasta vastaavana henkilönä” kyseiselle kollegiolle 12.12.2013 ”[henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen] 42 artiklan nojalla valituksen, joka koski vaalien tulosta [– –]”. Jäljennös tästä valituksesta lähetettiin myös muun muassa parlamentin puhemiehelle ja tämän toimielimen pääsihteerille. Tässä valituksessa Colart, joka esiintyi SAFETY-listan nimissä, moitti ääntenlaskijoiden kollegiota siitä, ettei se ollut ryhtynyt toimenpiteisiin eikä vastannut hänen 20.9.2013 päivättyyn viestiinsä eikä edes keskustellut SAFE-nimen käyttöä vaaleissa koskevasta kysymyksestä. Hän kyseenalaisti myös sen, että Guccionen johtamalle SAFE-listalle annettiin neljä paikkaa kuudesta paikasta, jotka oli annettu virkamiehille tai toimihenkilöille, joiden toimipaikka oli Luxemburg (Luxemburg).
20 Ääntenlaskijoiden kollegiolle SAFETY-listan nimissä osoittamassaan valituksessa Colart vaati pääasiallisesti, että ”vaalimenettelyt yksinkertaisesti kumotaan, koska vaalit eivät olleet rehelliset ja niissä turvauduttiin vilpillisiin menetelmiin ja menettelytapoihin”. Toissijaisesti ja saattaen samalla kyseenalaiseksi sen seikan, että ääntenlaskijoiden kollegion puheenjohtajana toimi SAFE:n toimeenpanevan komitean laillisten jäsenten ryhmäksi julistautuneen Guccionen ja muiden ryhmän jäsen Tilotta, Colart vaati SAFETY-listan nimissä, että äänestysliput lasketaan manuaalisesti uudelleen. Hän vetosi tältä osin sääntöjenvastaisuuksiin, jotka koskivat uurnien avaamista heti ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen ja turvatuksi väitettyjen äänestyspaikkojen lukitsemista, sekä tulosten paikkansapitävyyttä koskeviin epäilyksiinsä siltä osin kuin henkilöstökomiteaan valittujen 29 henkilön joukossa ei yhtäältä ollut yhtään kääntämisen pääosastossa työskentelevää ehdokasta, vaikka se edustaa 20:tä prosenttia parlamentin henkilökunnasta, ja toisaalta ainoastaan kuuden valituksi tulleen toimipaikka oli Luxemburgissa.
21 Ääntenlaskijoiden kollegio vastasi 19.12.2013 päivätyllä kirjeellä (jäljempänä ääntenlaskijoiden kollegion 19.12.2013 tekemä päätös tai ääntenlaskijoiden kollegiolle tehdyn valituksen hylkäämispäätös) valitukseen, jonka Colart oli tehnyt SAFETY-listasta vastaavana, ilmoittaen, että SAFE-nimen käyttöä koskevan sitovan oikeudellisen päätöksen puuttuessa sen oli pitänyt hyväksyä kaikkien listojen nimet sellaisina kuin niistä vastaavat henkilöt olivat ne esittäneet, varsinkin kun Colart ja muut olivat päättäessään esittää SAFETY-nimisen listan poistaneet kaiken sekaannusriskin, jonka kahden samannimisen kilpailevan listan olemassaolo olisi voinut aiheuttaa valitsijoiden keskuudessa.
22 Annettujen äänten paikkansapitävyyden osalta ääntenlaskijoiden kollegio ilmoitti Colartille, että puhtaiden äänestyslippujen määrä oli järjestelmällisesti tarkistettu avattaessa ja suljettaessa äänestyspaikkoja, jotka oli sitä paitsi turvattu sähkölukoilla, ja että mitään virhettä ei ollut todettu, minkä perusteella voitiin sulkea pois hänen epäilynsä väitetystä mahdollisuudesta, että uurnat olisi avattu ja täytetty niihin jo jätetyt äänestysliput korvaavilla äänestyslipuilla.
23 Äänestyslippujen uudelleenlaskentaa koskevan vaatimuksen osalta ääntenlaskijoiden kollegio ilmoitti Colartille, että se oli päättänyt yksimielisesti olla suorittamatta tällaista uudelleenlaskentaa, koska ei ollut esitetty vähäisintäkään järkevää ja vakuuttavaa argumenttia, joka oikeuttaisi tällaisen menettelyn.
24 Lopuksi ääntenlaskijoiden kollegio korosti vaalien tulosten osalta, että sen tehtävänä ei ollut minkäänlaisen poliittisen analyysin suorittaminen ja vielä vähemmän sen kommentointi, mihin parlamentin pääosastoon valituksi tulleet kuuluvat. Mitä Luxemburgin työpisteestä valituksi tulleiden lukumäärään tulee, se on täysin henkilöstön edustusta koskevissa säännöissä vahvistetun vaaditun vähimmäismäärän mukainen.
Asianosaisten vaatimukset ja asian käsittely
25 Kantajat vaativat, että virkamiestuomioistuin
– kumoaa syksyllä 2013 pidettyjen henkilöstökomitean vaalien tulokset, jotka on virallisesti julkaistu 28.11.2013
– velvoittaa parlamentin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
26 Parlamentti vaatii, että virkamiestuomioistuin
– ensisijaisesti jättää kanteen tutkimatta ja toissijaisesti hylkää sen perusteettomana
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
27 Virkamiestuomioistuin esitti prosessinjohtotoimena kirjaamon 15.9.2014 päivätyllä kirjeellä asianosaisille kysymyksiä, joihin nämä vastasivat asianmukaisesti asetetussa määräajassa.
28 Kantajat ovat osaltaan selittäneet, että he eivät olleet yrittäneet kääntyä nimittävän viranomaisen puoleen vaalien tulosten julkistamisen jälkeen ja että he olivat toimittaneet tietyille henkilöille, joilla oli oikeus toimia nimittävän viranomaisen puolesta, jäljennöksen ääntenlaskijoiden kollegiolle osoittamastaan valituksesta ainoastaan läpinäkyvyyden ja kohteliaisuuden vuoksi. He ovat myös vahvistaneet, että päätös, jonka kumoamista he vaativat, oli tulosten julkistamista koskeva päätös, koska heidän mukaansa ääntenlaskijoiden kollegion 19.12.2013 tekemällä päätöksellä ainoastaan vahvistettiin 28.11.2013 julkistetut tulokset.
29 Lisäksi kantajat ilmoittivat, että ääntenlaskijoiden kollegion 19.12.2013 tekemän päätöksen jälkeen he eivät olleet tiedustelleet nimittävältä viranomaiselta mahdollisuudesta tehdä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukainen valitus, sillä tällainen valitus olisi yhtäältä hyödytön mutka, koska nimittävällä viranomaisella ei ollut hierarkkista valtaa ääntenlaskijoiden kollegioon nähden eikä se siis voinut lähtökohtaisesti muuttaa kyseisen kollegion päätöksiä. Toisaalta heidän henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklasta tekemänsä tulkinnan mukaan ja perustuen olettamaan, jonka mukaan nimittävä viranomainen ei pääsääntöisesti voinut puuttua henkilöstökomitean vaalien vaalimenettelyyn, kantajat katsoivat, että virkamiestuomioistuin oli henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklan nojalla toimivaltainen arvioimaan suoraan ääntenlaskijoiden kollegion päätösten lainmukaisuutta.
30 Kantajat ovat myöntäneet, että oikeuskäytännön mukaan nimittävä viranomainen – vaikka sillä ei olekaan hierarkkista valtaa ääntenlaskijoiden kollegioon nähden – voi ja sen jopa pitää puuttua asiaan ääntenlaskijoiden kollegion päätösten muuttamiseksi silloin, kun ne osoittautuvat lainvastaisiksi, mutta he ovat puoltaneet ”oikeuskäytännön kehittymistä siihen suuntaan, että nimittävä viranomainen ei lainkaan puutu vaalimenettelyyn”.
31 Parlamentti on puolestaan vahvistanut virkamiestuomioistuimelle, että se ei ollut delegoinut mitään päätösvaltaa ääntenlaskijoiden kollegiolle päätösten tekemiseksi nimittävän viranomaisen nimissä ja lukuun. Erityisesti toimivalta ratkaista henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla tehdyt valitukset on annettu yksinomaan kyseisen toimielimen puhemiehistölle, puhemiehelle ja pääsihteerille.
32 Parlamentti on todennut, ettei se ollut erityisesti tiedottanut henkilöstölleen siitä seikasta, että henkilöstöä edustavat elimet eivät voi henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen kaltaisen säännöstön hyväksymisen kautta poiketa henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan kaltaisesta säännöksestä, mutta se on ilmoittanut virkamiestuomioistuimelle, että käännyttyään ääntenlaskijoiden kollegion puoleen henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklassa tarkoitetulla valituksella syksyllä 2013 järjestettyjen henkilöstökomitean vaalien muutamat muut ehdokkaat olivat tehneet nimittävälle viranomaiselle henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen, joka oli hylätty nimittävän viranomaisen seuraavan kesäkuun 18. päivänä tekemällä päätöksellä.
33 Parlamentti on korostanut, että oikeuskäytännön nojalla nimittävällä viranomaisella on velvollisuus puuttua asiaan myös viran puolesta, jos henkilöstökomitean vaalien sääntöjenmukaisuudesta on epäilyjä. Tältä osin se on myös todennut, että toisin kuin tilanteessa, joka koskee kilpailun valintalautakunnan päätöksiä, joita nimittävä viranomainen ei voi muuttaa, nimittävällä viranomaisella on oikeus puuttua asiaan mahdollisesti havaittujen sääntöjenvastaisuuksien korjaamiseksi ääntenlaskijoiden kollegiossa, jonka jäsenet henkilöstön yleiskokous on nimennyt.
Oikeudellinen arviointi
Asianosaisten lausumat
34 Otettuaan oma-aloitteisesti esille kannekirjelmässään kysymyksen kanteensa tutkittavaksi ottamisesta kantajat korostavat, että se on jatkoa henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklan mukaisesti ääntenlaskijoiden kollegiolle 12.12.2013 tehdylle valitukselle, jonka viimeksi mainittu on 19.12.2013 tekemällään päätöksellä hylännyt. Näin ollen kantajat katsovat olevansa ”oikeutettuja nostamaan käsiteltävän kanteen henkilöstösääntöjen 91 artiklan ja työjärjestyksen 100 artiklan 3 kohdan sanamuotoa noudattaen” ja he väittävät tältä osin tuomioon Vanhellemont v. komissio (T‑396/03, EU:T:2005:406) viitaten, että parlamentti ”ei voi linnoittautua sen suojaan, että sen sisäisessä säännöstössä annetaan ääntenlaskijoiden kollegion tehtäväksi ratkaista henkilöstökomitean jäsenten vaaleja koskevat valitukset, välttääkseen vastuutaan kyseisten vaalien sääntöjenmukaisuuden valvonnan osalta”.
35 Kantajat väittivät istunnon aikana vastauksena virkamiestuomioistuimen esittämiin kysymyksiin, että nimittävä viranomainen oli väistämättä tiennyt ääntenlaskijoiden kollegion luonnoksesta vastaukseksi heidän valitukseensa ja oli siis ”jossain vaiheessa” 12. ja 19.12.2013 välisenä aikana tehnyt päätöksen, joka merkitsi myönteisen lausunnon antamista siihen, mistä tuli ääntenlaskijoiden kollegion 19.12.2013 tekemä päätös.
36 Parlamentin mukaan kanne on jätettävä tutkimatta ja se korostaa, että se on nostettu SEUT 270 artiklan ja henkilöstösääntöjen 91 artiklan perusteella. Tämä toimielin muistuttaa kuitenkin, että henkilöstösääntöjen 91 artiklan 2 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että ”kanne otetaan Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi vain, jos nimittävälle viranomaiselle on toimitettu [henkilöstösääntöjen] 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu valitus sille säädetyssä määräajassa, ja tämä valitus on nimenomaisesti tai hiljaisesti hylätty [nimittävän viranomaisen toimesta]”.
37 Tältä osin parlamentti korostaa, että nimittävän viranomaisen ja työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen valtuuksien määrittelystä 13.1.2014 tehdyn parlamentin puhemiehistön päätöksen liitteen X kohdan mukaan, jonka otsikko on ”Muutoksenhakupyynnöt ja -keinot” ja joka on tässä kohdin täysin samanlainen kuin aiemmin sovellettu parlamentin puhemiehistön 3.5.2004 tehty päätös, nimittävän viranomaisen toimivalta ratkaista muiden viranomaisten kuin parlamentin puhemiehistön, puhemiehen tai pääsihteerin tekemiin päätöksiin kohdistuvat valitukset on delegoitu pääsihteerille. Käsiteltävässä asiassa olisi siten todettava, että kantajat eivät ole tehneet muun muassa tuomion Diezler ym. v. CES (146/85 et 431/85, EU:C:1987:457) 7 kohdasta ilmenevän oikeuskäytännön vastaisesti valitusta nimittävälle viranomaiselle. Näin ollen siltä osin kuin kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset ovat ehdottomia, käsiteltävä kanne olisi jätettävä tutkimatta.
38 Mitä tulee siihen kantajien esittämään seikkaan, että he ovat tehneet ääntenlaskijoiden kollegiolle valituksen, parlamentti muistuttaa, että henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen mukainen valitusmenettely on erillinen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa säädetystä menettelystä. Vaikka henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen V luvussa, jonka otsikko on ”Valitukset”, määrätään ”valitus”-nimisestä muutoksenhakukeinosta, jota voidaan käyttää ääntenlaskijoiden kollegion edessä, tässä kyseisillä säännöillä järjestetyssä menettelyssä, jonka suhteen hallinnolla ei ole sitä paitsi mitään päätös- tai yhteispäätösvaltaa, ei määrätä mitään nimittävän viranomaisen informoinnista eikä tämän mahdollisuudesta puuttua asiaan vastauksen, kuten käsiteltävässä asiassa ääntenlaskijoiden kollegion tekemän päätöksen, joka koskee valituksen hylkäämistä, muotoilemiseksi näin tehtyihin valituksiin. Joka tapauksessa ääntenlaskijoiden kollegio ei ole elin, jolle on delegoitu toimivalta ratkaista nimittävän viranomaisen puolesta henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan perusteella tehdyt valitukset.
39 Parlamentti korostaa siten, että käsiteltävässä asiassa ja vastoin oikeuskäytännön vaatimuksia sillä ei ollut nimittävänä viranomaisena mahdollisuutta tuntea kantajien väitteitä ja toivomuksia ennen käsiteltävän kanteen nostamista. Näin ollen parlamentti on istunnon aikana myöntänyt, että henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 ja 42 artiklan kirjoitusasu voi mahdollisesti johtaa virkamiehiä ja toimihenkilöitä harhaan välttämättömyydestä tehdä vaaleja koskevissa asioissa henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukainen valitus ennen kanteen nostamista SEUT 270 artiklan ja henkilöstösääntöjen 91 artiklan perusteella. Samalla kun tämä toimielin piti voimassa kanteen tutkimatta jättämistä koskevat pääasialliset vaatimuksensa, se kuitenkin selitti istunnossa, että kunnioittaakseen virkamiesten henkilöstökokouksen riippumattomuutta ja henkilöstökomitean itsenäisyyttä se ei ollut puuttunut tässä vaiheessa kyseiseen näiden kahden elimen, jotka olivat laatineet yhdessä henkilöstön edustusta koskevat säännöt ja joissa henkilöstön edustus ruumiillistui, hyväksymään tekstiin.
Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta
40 Sen arvioimiseksi, voidaanko käsiteltävä kanne ottaa tutkittavaksi, mitä parlamentti vastustaa, on täsmennettävä ensiksi niiden toimien tyypit, joihin virkamiestuomioistuimen valvonta voi vaaleja koskevissa asioissa kohdistua, sekä toiseksi oikeudenkäyntiä edeltävää vaihetta koskevat edellytykset kyseisessä asiassa.
Niiden toimien tyypit, jotka voivat olla vaaleja koskevissa asioissa tuomioistuinvalvonnan kohteena
41 Ensiksi on muistutettava, että vaaleja koskevissa riita-asioissa, jotka koskevat muun muassa henkilöstökomiteoita, unionin tuomioistuimilla on toimivalta antaa ratkaisu henkilöstökanteita koskevien henkilöstösääntöjen yleisten säännösten perusteella, jotka on vahvistettu SEUT 270 artiklan nojalla. Tätä tuomioistuinvalvontaa harjoitetaan sellaisten kanteiden yhteydessä, jotka kohdistuvat asianomaiseen toimielimeen ja joissa on kyse nimittävän viranomaisen toimista tai laiminlyönneistä, joihin sillä tällä alalla olevan hallinnollisen valvontavallan käyttö on johtanut (ks. tuomio de Dapper ym. v. parlamentti, 54/75, EU:C:1976:127, 8 ja 24 kohta; tuomio Diezler ym. v. TSK, EU:C:1987:457, 5 kohta ja tuomio Grynberg ja Hall v. komissio, T‑534/93, EU:T:1994:86, 20 kohta).
42 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimielimillä on nimittäin velvollisuus varmistaa virkamiehilleen mahdollisuus nimetä edustajansa täysin vapaasti ja vahvistettuja sääntöjä noudattaen (ks. vastaavasti tuomio de Dapper ym. v. parlamentti, EU:C:1976:127, 22 kohta ja tuomio Maindiaux ym. v. TSK, T‑28/89, EU:T:1990:18, 32 kohta). Tämän vuoksi niiden velvollisuutena on estää se, että vaalien järjestämisestä vastuussa olevat elimet, kuten henkilöstökomitea tai käsiteltävässä asiassa ääntenlaskijoiden kollegio, syyllistyvät sääntöjenvastaisuuksiin, ja puuttua niiden suorittamiin sääntöjenvastaisuuksiin.
43 Tältä osin hallinnolla voi yhtäältä olla velvollisuus tehdä luonteeltaan pakollisia päätöksiä (ks. vastaavasti tuomio Maindiaux ym. v. TSK, EU:T:1990:18, 32 kohta sekä tuomio Milella ja Campanella v. komissio, F‑71/05, EU:F:2007:184, 71 kohta) ja toisaalta sillä on joka tapauksessa velvollisuus ratkaista valitukset, jotka sille tältä osin mahdollisesti osoitetaan henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa vahvistetun menettelyn yhteydessä (tuomio de Dapper ym. v. parlamentti, EU:C:1976:127, 23 kohta).
44 Hallinnon valvontavallan käyttö vaaleja koskevissa asioissa, joka johtaa, kuten tämän tuomion 41 kohdassa on todettu, nimittävän viranomaisen toimiin tai laiminlyönteihin, joiden laillisuus voi olla unionin tuomioistuinten valvonnan kohteena, ei rajoitu oikeuteen puuttua tilanteisiin, joissa vaalien järjestämisestä vastuussa olevat henkilöstösääntöjen mukaiset tai hallinnolliset elimet ovat jo rikkoneet vaaleja koskevia sääntöjä tai uhkaavat konkreettisesti olla noudattamatta niitä. Toimielimillä on päinvastoin oikeus puuttua asiaan viran puolesta myös ennalta ehkäisevästi tapauksissa, joissa niillä on epäilyksiä vaalien sääntöjenmukaisuudesta (tuomio Maindiaux ym. v. TSK, EU:T:1990:18, 32 kohta).
45 Niihin päätöksiin, joita nimittävällä viranomaisella on oikeus tehdä vaaleja koskevissa asioissa ja jotka voivat olla kanteen kohteena SEUT 270 artiklan ja henkilöstösääntöjen 91 artiklan nojalla, sisältyvät muun muassa päätökset, jotka koskevat nimittävän viranomaisen pidättymistä valvomasta henkilöstösääntöjen mukaisten elinten tekemien päätösten sääntöjenmukaisuutta (ks. tuomio White v. komissio, T‑65/91, EU:T:1994:3, 91 kohta), päätökset, joissa velvoitetaan henkilöstökomitean paikallisjaosto käyttäytymään tietyllä tavalla (ks. tuomio Milella ja Campanella v. komissio, EU:F:2007:184, 62 ja 70 kohta sekä määräys Klar ja Fernandez Fernandez v. komissio, F‑114/13, EU:F:2014:192, 66 kohta, josta on vireillä valitus unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑665/14 P), päätökset, joilla pyritään kumoamaan vaaleista vastuussa olevien elinten päätökset, mukaan lukien vaalien tulosten julkistamiset, tai edelleen päätökset, joilla pyritään pakottamaan ääntenlaskijoiden kollegio korjaamaan virheitä (ks. tuomio Loukakis ym. v. parlamentti, F‑82/11, EU:F:2013:139, 94 kohta), ja jopa tällaisten elinten hajottamista koskevat päätökset (ks. tuomio White v. komissio, EU:T:1994:3, 100 kohta). Unionin tuomioistuinten valvonnan ulkopuolelle on kuitenkin jätetty nimittävän viranomaisen kieltäytymiset toimimasta silloin, kun viimeksi mainitulla ei ole toimivaltaa toteuttaa toimenpiteitä, joita siltä on vaadittu, kuten silloin, kun on kyse paikallisen henkilöstökomitean sellaisten päätösten sääntöjenmukaisuudesta, jotka koskevat sen työvaliokunnan kokoonpanoa (ks. tuomio Hecq ja SFIE v. komissio, T‑35/98, EU:T:1999:23, 28–41 kohta), tai edelleen päätökset, joita ei voi pitää nimittävän viranomaisen vaan henkilöstökomitean tai muun elimen tekeminä (tuomio Milella ja Campanella v. komissio, EU:F:2007:184, 43 kohta).
46 Unionin tuomioistuimet ovat siten toimivaltaisia ainoastaan nimittävän viranomaisen antamien asianomaiselle vastaisten toimien suhteen (ks. esim. tuomio Venus ja Obert v. komissio ja neuvosto, 783/79 ja 786/79, EU:C:1981:245, 22 kohta). Erityisesti vaaleja koskevassa riita-asiassa, joka koskee henkilöstökomiteoiden nimeämistä, on muistettava, että sellaisen henkilöstösääntöjen mukaisen tai muun elimen, kuten henkilöstökomitean, vaalitoimikunnan tai ääntenlaskijoiden kollegion, jolle ei ole delegoitu nimittävän viranomaisen toimivaltuuksia, toteuttamat toimet eivät lähtökohtaisesti ole nimittävän viranomaisen varsinaisesti antamia toimia, jotka voivat tämän vuoksi olla itsenäisen kanteen kohteena unionin tuomioistuimissa (ks. tuomio Milella ja Campanella v. komissio, EU:F:2007:184, 42 ja 43 kohta).
47 Unionin tuomioistuimet voivat nimittäin vain mahdollisesti liitännäisesti sellaisen tuomioistuinvalvonnan yhteydessä, joka kohdistuu nimittävän viranomaisen toimiin tai laiminlyönteihin sen vaalien sääntöjenmukaisuuden varmistamista koskevaan velvollisuuteen nähden, kun otetaan huomioon niiden perättäisten toimien yhteenkuuluvuus, joista vaalimenettelyt muodostuvat, ja monimutkainen menettely, jossa kyseiset toimet toteutetaan, joutua tutkimaan, ovatko ääntenlaskijoiden kollegion toteuttamat toimet, jotka liittyvät läheisesti nimittävän viranomaisen riidanalaiseen päätökseen, mahdollisesti lainvastaisia (tuomio Marx Esser ja del Amo Martinez v. parlamentti, T‑182/94, EU:T:1996:130, 37 kohta ja tuomio Chew v. komissio, T‑28/96, EU:T:1997:97, 20 kohta). Tällainen tuomioistuinvalvonta edellyttää kuitenkin nimittävän viranomaisen päätöksen olemassaoloa.
Vaatimukset, jotka koskevat oikeudenkäyntiä edeltävää vaihetta vaaleja koskevissa asioissa
48 Toiseksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 270 artiklan ja henkilöstösääntöjen 91 artiklan perusteella virkamiestuomioistuimessa nostetun käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisen kanteen tutkittavaksi ottaminen edellyttää sääntöjenmukaista oikeudenkäyntiä edeltävää menettelyä (tuomio Van Neyghem v. alueiden komitea, T‑288/04, EU:T:2007:1, 53 kohta ja määräys Lebedef v. komissio, F‑60/13, EU:F:2014:6, 37 kohta).
49 Kun kyse on toimista, jotka on toteutettu henkilöstön edustuselinten vaalien ja kyseisten elinten myöhemmän kokoonpanon sääntöjenmukaisuuden varmistamista koskevan kaikille unionin toimielimille kuuluvan velvollisuuden yhteydessä, nämä ovat kyseisen toimielimen omia päätöksiä, joista virkamiehet ja toimihenkilöt voivat tehdä valituksen suoraan nimittävälle viranomaiselle eikä heidän tarvitse noudattaa henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa säädettyä menettelyä ja pyytää ensin nimittävää viranomaista tekemään heihin liittyvä päätös (ks. vastaavasti tuomio de Dapper ym. v. parlamentti, EU:C:1976:127, 23 kohta; tuomio Milella ja Campanella v. komissio, EU:F:2007:184, 54 kohta ja määräys Klar ja Fernandez Fernandez v. komissio, EU:F:2014:192, 58 ja 59 kohta).
50 Unionin tuomioistuimet tunnustavat myös mahdollisuuden toimia suoraan henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen kautta, vaikka nimittävä viranomainen ei ole vielä tehnyt nimenomaista tai hiljaista päätöstä olla valvomatta vaalien järjestämisestä vastuussa olevan elimen tekemän päätöksen sääntöjenmukaisuutta, sikäli kuin asianomainen täsmentää tällaisessa valituksessa toimenpiteet, joita henkilöstösäännöissä edellytetään ja jotka nimittävän viranomaisen väitetään jättäneen tekemättä (tuomio White v. komissio, EU:T:1994:3, 91 ja 92 kohta).
51 Näin ollen vaaleja koskevissa riita-asioissa, jotka koskevat unionin toimielinten henkilöstökomiteoiden nimeämistä, henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen tekeminen ensin on joka tapauksessa edelleen tarpeen kaikkien SEUT 270 artiklan ja henkilöstösääntöjen 91 artiklan nojalla nostettujen kanteiden osalta (ks. tuomio Diezler ym. v. TSK, EU:C:1987:457, 7 kohta).
Käsiteltävän kanteen tutkittavaksi ottaminen
52 Käsiteltävässä asiassa virkamiestuomioistuin toteaa, että nimittävä viranomainen ei ole tehnyt päätöstä kaikille toimielimille kuuluvan henkilöstövaalien ja henkilöstön edustuselinten myöhemmän kokoonpanon sääntöjenmukaisuuden varmistamista koskevan velvollisuuden puitteissa eivätkä kantajat ole myöskään suoraan saattaneet sen käsiteltäväksi pyyntöä syksyllä 2013 pidettyjen parlamentin henkilöstökomitean vaalien sääntöjenmukaisuuden valvonnasta eivätkä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valitusta päätöksestä, jonka se olisi tehnyt nimenomaisesti tai hiljaisesti ja jossa olisi kieltäydytty valvomasta joko kyseisten vaalien sääntöjenmukaisuutta tai ääntenlaskijoiden kollegion tekemien päätösten, kuten ääntenlaskijoiden kollegiolle tehdyn valituksen hylkäämispäätöksen, sääntöjenmukaisuutta, tai edelleen kyseisen kollegion julkistamien tulosten sääntöjenmukaisuutta.
53 Toisin kuin kantajat ovat väittäneet suullisessa käsittelyssä, nimittävä viranomainen ei ole tältä osin tehnyt myönteisen lausunnon muodossa päätöstä, joka kantajien mukaan on tehty 12. ja 19.12.2013 välisenä aikana, pelkästään sillä perusteella, että nimittävälle viranomaiselle on toimitettu jäljennös heidän henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklan nojalla ääntenlaskijoiden kollegiolle tekemästään valituksesta. Sitä paitsi kantajat eivät ole lainkaan viitanneet tällaiseen nimittävän viranomaisen nimenomaiseen tai hiljaiseen päätökseen vaatimuksessaan eikä yleisesti kannekirjelmässään.
54 Käsiteltävän asian olosuhteissa virkamiestuomioistuin korostaa kuitenkin, että kantajat voivat vapaasti sen jälkeen, kun ääntenlaskijoiden kollegio oli tehnyt päätöksen valituksen hylkäämisestä henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklan nojalla, kääntyä nimittävän viranomaisen puoleen, jotta se tekisi päätöksen, jossa otetaan kantaa riidanalaisten henkilöstökomitean vaalien sääntöjenmukaisuuteen, tai jopa kumoaisi kyseisten vaalien tulokset, ja jos hiljainen tai nimenomainen vastaus on kieltävä, tehdä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun valituksen (ks. vastaavasti tuomio de Dapper ym. v. parlamentti, EU:C:1976:127, 28 ja 29 kohta; tuomio Grynberg ja Hall v. komissio, EU:T:1994:86, 23 kohta; tuomio Marx Esser ja del Amo Martinez v. parlamentti, EU:T:1996:130, 17–22 ja 33 kohta sekä tuomio Loukakis ym. v. parlamentti, EU:F:2013:139, 25, 29 ja 46 kohta). Tämän tuomion 50 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella kantajat olisivat myös voineet sen jälkeen, kun ääntenlaskijoiden kollegio oli kieltäytynyt hyväksymästä niiden henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 ja 42 artiklan nojalla esittämää vaatimusta, tehdä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun valituksen suoraan nimittävälle viranomaiselle.
55 Kantajat ovat kuitenkin tehneet vain yhden valituksen – ei henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valitusta vaan sellaisen valituksen, josta määrätään henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 ja 42 artiklassa – eli valituksen ääntenlaskijoiden kollegiolle. Tämän valituksen hylkäämispäätöksen on kuitenkin tehnyt ääntenlaskijoiden kollegio eikä nimittävä viranomainen, jolle oli toimitettu vain jäljennös näin tehdystä valituksesta ja joka ei ole tehnyt ääntenlaskijoiden kollegion 19.12.2013 päivättyä päätöstä eikä osallistunut sen tekemiseen, kuten parlamentti on korostanut.
56 Näin ollen, toisin kuin edellytetään henkilöstösääntöjen 91 artiklan 2 kohdassa, jonka tarkoituksena on virkamiesten tai toimihenkilöiden ja hallinnon välillä ilmenneen riidan sovintoratkaisun mahdollistaminen ja edistäminen, nimittävän viranomaisen käsiteltäväksi ei ole käsiteltävässä asiassa saatettu suoraan vaatimusta tai valitusta, jossa sitä pyydetään tutkimaan ääntenlaskijoiden kollegion 19.12.2013 tekemä päätös tai henkilöstökomitean vaalit yleisesti. Lisäksi virkamiestuomioistuin toteaa, että kantajat eivät ole – kuten he ovat myöntäneet – lainkaan yrittäneet varmistaa nimittävältä viranomaiselta, oliko sen jälkeen, kun ääntenlaskijoiden kollegio oli hylännyt valituksen henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklan nojalla, edelleen tarpeen kääntyä nimittävän viranomaisen puoleen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla, jotta olisi mahdollista nostaa myöhemmin kanne SEUT 270 artiklan ja henkilöstösääntöjen 91 artiklan perusteella.
57 Tästä seuraa, että käsiteltävää kannetta, joka kohdistuu parlamenttiin mutta koskee ääntenlaskijoiden kollegion julkistaman ja lopulta 19.12.2013 vahvistetun vaalien tuloksen laillisuutta eikä nimittävän viranomaisen päätöstä, ei voida ottaa tutkittavaksi vaaliasioita koskevien edellä mainittujen erityisten oikeuskäytäntöön perustuvien vaatimusten perusteella.
58 Tätä päätelmää ei saata kyseenalaiseksi tuomio Vanhellemont v. komissio (EU:T:2005:406), johon kantajat vetoavat. Kyseiseen tuomioon johtaneen asian tosiasialliset ja oikeudelliset olosuhteet eroavat nimittäin selvästi käsiteltävässä asiassa kyseessä olevista olosuhteista. Tässä tapauksessa kyseessä olevan tuomion 27 kohdassa Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli nimenomaisesti korostanut, että kun kyse on Euroopan komission henkilöstökomitean vaaleista, vaalitoimikunnalla ei ollut toimivaltaa ratkaista vaalien pätevyyden riitauttamista vaan sen oli komission henkilöstön yleiskokouksen hyväksymän vaalisäännön 20 artiklan mukaisesti siirrettävä tämä riitautus viipymättä komission käsiteltäväksi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi sitten saman tuomion seuraavassa kohdassa, että tämän vuoksi asianomaiselle vastainen päätös, johon kanne kohdistui, oli komission implisiittinen päätös olla puuttumatta asiaan, joka oli tehty tammikuun 2003 kuluessa sen jälkeen, kun vaalitoimikunta oli toimittanut viimeksi mainitun nimittävälle viranomaiselle kantajan 23.12.2002 esittämät riitautusperusteet vaalisäännön 20 artiklan mukaisesti. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on päätellyt tästä, että kanne voitiin ottaa tutkittavaksi vain siltä osin kuin se kohdistui edellä mainittuun kantajalle vastaiseen nimittävän viranomaisen päätökseen.
59 Siten kanne asiassa Vanhellemont v. komissio (EU:T:2005:406) otettiin tutkittavaksi vain siltä osin kuin se koski nimittävän viranomaisen antamaa tointa. Käsiteltävässä asiassa on kuitenkin todettava, että paitsi, että kantajat eivät koskaan kääntyneet suoraan nimittävän viranomaisen puoleen, henkilöstön edustusta koskevissa säännöissä ei myöskään määrätä – toisin kuin edellisessä kohdassa mainitussa vaalisäännössä – että ääntenlaskijoiden kollegio toimittaa sille tehdyt valitukset nimittävälle viranomaiselle, jotta tämä tekee päätöksen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla. Lisäksi, vaikka onkin totta, että henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklassa määrätään, että ”ainoastaan ääntenlaskijoiden kollegio on toimivaltainen ratkaisemaan kaikki riidat tai valitukset, jotka koskevat henkilöstökomitean vaalien järjestämistä”, kuitenkin edellä mainitun oikeuskäytännön perusteella silloin, kun tällainen elin päättää, kuten käsiteltävässä asiassa, olla hyväksymättä ehdokkaan tai valitsijan valitusta, tällaisen päätöksen sääntöjenmukaisuus, mukaan lukien sen perustelut, samoin kuin vaalimenettelyn yleinen sääntöjenmukaisuus voivat aina olla nimittävälle viranomaiselle vaaleja koskevissa asioissa kuuluvan hallinnollisen valvonnan kohteena, ja tältä osin on täsmennettävä, että nimenomaan nimittävän viranomaisen toimet tai laiminlyönnit tämän vaalien sääntöjenmukaisuutta koskevan valvontavallan käytössä voivat olla SEUT 270 artiklaan perustuvan kanteen kohteena (ks. vastaavasti tuomio Loukakis ym. v. parlamentti, EU:F:2013:139, 101 kohta).
60 Erityisesti velvollisuus tehdä myös vaaleja koskevissa asioissa henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa säädetty valitus ennen nimittävän viranomaisen henkilöstökomitean vaalien sääntöjenmukaisuuden valvontaa koskevan velvollisuutensa puitteissa tekemään toimeen tai laiminlyöntiin kohdistuvan kanteen nostamista SEUT 270 artiklan perusteella, ei voi väistyä sillä perusteella, että elin – tässä tapauksessa ääntenlaskijoiden kollegio – jolle nimittävä viranomainen ei sitä paitsi ole delegoinut asiaa koskevaa päätösvaltaansa, on toimivaltainen henkilöstökomitean ja itse toimielimen henkilöstön hyväksymien sääntöjen nojalla ratkaisemaan riitautukset, jotka liittyvät vaalimenettelyyn ja kyseisten vaalien tuloksiin.
61 Nimittäin yhtäältä, vaikka henkilöstösäännöissä ja erityisesti niiden liitteessä II olevan 1 artiklan toisessa alakohdassa onkin annettu virkamiesten henkilöstökokoukselle asiassa normatiivista valtaa täydentää kunkin toimielimen sisällä henkilöstösäännöillä perustettua sääntelykehystä henkilöstön edustuksen osalta (ks. tuomio Maindiaux ym. v. CES, EU:T:1990:18, 45 kohta), virkamiestuomioistuimen velvollisuutena on muistuttaa, että toimielinten itsensä tapaan virkamiesten henkilöstökokouksella ja henkilöstösääntöjen mukaisilla elimillä, kuten henkilöstökomitealla, ei ole kuitenkaan toimivaltaa sellaisten henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen kaltaisten ”henkilöstökomitean vaaleja koskevien edellytysten” yhteydessä, jotka ne ovat joutuneet hyväksymään henkilöstösääntöjen liitteessä II olevan 1 artiklan toisen alakohdan nojalla, poiketa henkilöstösääntöjen nimenomaisesta säännöksestä, tässä tapauksessa henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdasta (ks. vastaavasti tuomio Schneider v. komissio, T‑54/92, EU:T:1994:283, 19 kohta).
62 Toisaalta on tärkeää korostaa, että henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklassa tarkoitetun kaltaisella valituksella pyritään saamaan ääntenlaskijoiden kollegio, joka on elin, jolla ei ole toimivaltuuksia sitoa nimittävää viranomaista, tarkastamaan uudelleen kyseisen elimen julkistamat vaalien tulokset. Päätös, jonka ääntenlaskijoiden kollegio siten tekee määräajoissa, jotka tässä tapauksessa ovat henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen mukaan erittäin lyhyet, on lopulta ainoastaan vaalien tulokset vahvistava tai mahdollisesti kumoava päätös, kuten kantajat ovat myöntäneet. Tässä tilanteessa, kuten tämän tuomion 46 ja 47 kohdassa on muistutettu, virkamiestuomioistuin ei ole toimivaltainen ratkaisemaan suoraan kysymystä ääntenlaskijoiden kollegion päätöksen lainmukaisuudesta vastaajana olevan toimielimen nimittävän viranomaisen päätöksen puuttuessa.
63 Nimittävän viranomaisen päätös, jolla annetaan ratkaisu henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla tehtyyn valitukseen vaaleja koskevassa asiassa, sitä vastoin muodostuu vaalien tuloksiin nähden ja siihen nähden, että nimittävän viranomaisen velvollisuutena on varmistaa virkamiehilleen ja toimihenkilöilleen mahdollisuus nimetä edustajansa täysin vapaasti ja vahvistettuja sääntöjä noudattaen, siitä, että nimittävä viranomainen tekee valinnan vaalimenettelyssä toimimisen tai toimimatta jättämisen välillä. Nimenomaan tällaisessa tilanteessa virkamiestuomioistuimella on vaaleja koskevissa asioissa toimivalta valvoa nimittävän viranomaisen päätöksen lainmukaisuutta erityisesti sen ratkaisemiseksi, onko, kuten henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa säädetään, ”[nimittävä viranomainen] jättänyt henkilöstösäännöissä edellytetyn toimenpiteen tekemättä”.
64 Virkamiestuomioistuin ei voi tältä osin muuttaa unionin eri toimielimissä järjestettäviä henkilöstövaaleja koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön sisältöä ja sen taustalla olevaa logiikkaa siitä syystä, että parlamentin osalta yhtäältä valitsijat ja ehdokkaat voisivat henkilöstökomitean ja virkamiesten henkilöstökokouksen hyväksymien henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklan sanamuodon perusteella ajatella, että unionin tuomioistuimet olisivat toimivaltaisia ratkaisemaan suoraan kysymyksen ääntenlaskijoiden kollegion tekemien päätösten laillisuudesta, ja että toisaalta parlamentti on luopunut tässä vaiheessa käyttämästä oikeuttaan puuttua asiaan kyseisen sanamuodon muuttamiseksi suuntaan, joka heijastaa paremmin oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn vaatimuksia vaaleja koskevissa asioissa. Tämä pätee erityisesti käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa kantajat – kuten he ovat selittäneet istunnossa – ovat yhtäältä harkitusti päättäneet nostaa käsiteltävän kanteen suoraan kääntymättä ensin nimittävän viranomaisen puoleen siitä syystä, että ne eivät pitäneet toivottavana viimeksi mainitun puuttumista vaalimenettelyyn, ja toisaalta vetoavat kanteensa oikeusperustana nimenomaan henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklaan ja henkilöstösääntöjen 91 artiklaan eivätkä henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklaan.
65 Lopuksi se seikka, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tuomiossa Sabbatucci v. parlamentti (T‑42/98, EU:T:1999:247) hylännyt aineellisilla perusteilla kanteen, jota oli edeltänyt ainoastaan parlamentin ääntenlaskijoiden kollegiolle tehty valitus eikä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu valitus, ei ole myöskään merkityksellinen erityisesti, koska kyseisessä asiassa kantajan ja nimittävän viranomaisen välillä oli saatu aikaan sovintoratkaisu nimenomaan sen jälkeen, kun viimeksi mainittu oli päättänyt henkilöstösääntöjen 91 artiklan 4 kohdan erityisen menettelyn mukaisesti nostetun kanteen, johon oli liitetty välitoimihakemus, yhteydessä suorittaa äänten uudelleenlaskennan eli toteuttaa henkilöstösäännöissä edellytetyn toimenpiteen.
66 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että käsiteltävä kanne on jätettävä tutkimatta.
Oikeudenkäyntikulut
67 Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 101 artiklassa määrätään, että jollei kyseisen työjärjestyksen II osaston 8 luvun muista määräyksistä muuta johdu, asianosainen, joka häviää asian, vastaa oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Tämän työjärjestyksen 102 artiklan 2 kohdan mukaan voittanut asianosainen voidaan kuitenkin velvoittaa vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut osittain tai kokonaan, jos se katsotaan perustelluksi kyseisen asianosaisen menettelyn takia, ottaen huomioon myös tämän menettely ennen asian vireilletuloa, erityisesti siinä tapauksessa, että kyseisen asianosaisen katsotaan aiheuttaneen toiselle asianosaiselle kuluja tarpeettomasti tai haitantekona.
68 Tämän tuomion perusteluista ilmenee, että kantajat ovat hävinneet asian. Lisäksi parlamentti on vaatimuksessaan nimenomaisesti vaatinut, että kantajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Virkamiestuomioistuin korostaa kuitenkin, että – kuten tämän tuomion 64 kohdassa on todettu – henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 ja 42 artiklan sanamuodon perusteella valitsijat ja ehdokkaat, kuten kantajat, voisivat ajatella, että unionin tuomioistuimet olisivat toimivaltaisia ratkaisemaan suoraan kysymyksen ääntenlaskijoiden kollegion tekemien päätösten lainmukaisuudesta. Parlamentti on kuitenkin tunnustanut tämän epäselvyyden olemassaolon mutta ilmoittanut virkamiestuomioistuimelle, että se on luopunut puuttumasta asiaan kyseisen sanamuodon muuttamiseksi ja että se ei ole myöskään informoinut asianmukaisesti henkilöstöään tältä osin.
69 Kun otetaan huomioon vastaajan kyseinen menettely ja se seikka, että kantajat eivät ole puolestaan yrittäneet kääntyä nimittävän viranomaisen puoleen tiedustellakseen siltä, oliko sen jälkeen, kun ääntenlaskijoiden kollegio oli tehnyt henkilöstön edustusta koskevien sääntöjen 41 artiklan nojalla heille vastaisen hylkäämispäätöksen kaltaisen päätöksen valituksen hylkäämisestä, tarpeen tehdä ensin henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukainen valitus, virkamiestuomioistuin katsoo, että on syytä soveltaa työjärjestyksen 102 artiklan 2 kohdan määräyksiä, ja näin ollen päättää, että parlamentin on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan ja että se on velvoitettava korvaamaan puolet kantajien oikeudenkäyntikuluista.
Näillä perusteilla
EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIN
(toinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne jätetään tutkimatta.
2) Philippe Colart ja muut kantajat, joiden nimet luetellaan tuomion liitteessä, vastaavat puolesta omia oikeudenkäyntikulujaan.
3) Euroopan parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet kantajien oikeudenkäyntikuluista.
Rofes i Pujol | Bradley | Svenningsen |
Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä joulukuuta 2014.
kirjaaja | | jaoston puheenjohtaja |
LIITE
Kun otetaan huomioon kantajien lukumäärä tässä asiassa, heidän nimiään ei toisteta.